KOLMAS KIEJA.

1. Yllämainittua Amasista vastaan Kambyses, Kyroksen poika, lähti sotaretkelle, vieden mukaansa paitsi muita myös helleenien joukosta ioonilaisia ja aiolilaisia. Syy tähän retkeen oli seuraava. Kambyses lähetti Egyptiin airuen ja pyysi Amasiilta hänen tytärtään. Näin tekemään häntä oli yllyttänyt eräs egyptiläinen mies, joka oli vihoissaan Amasiille siitä, että tämä kaikkien Egyptin lääkärien joukosta oli temmannut juuri hänet vaimostaan ja lapsistaan ja antanut hänet persialaisten haltuun, silloin kun Kyros lähettiläiden kautta pyysi Amasiilta Egyptin parasta silmälääkäriä. Siitä siis vihoissaan egyptiläinen neuvollaan yllytti ja kehoitti Kambysestä pyytämään Amasiin tytärtä, jotta tämä joko antaisi hänet ja siten saisi surua tai olisi antamatta ja siten vihoittaisi Kambyseen. Amasis, joka sekä vihasi että pelkäsi persialaisten valtaa, ei tiennyt antaako vai kieltää. Hän tiesi näet vallan hyvin, että Kambyses ei aikonut ottaa tytärtä puolisokseen, vaan jalkavaimokseen. Tätä punniten hän teki seuraavalla tavalla. Entisen kuninkaan, Aprieen, huoneesta oli jäänyt jälelle ainoastaan yksi tytär, joka oli hyvin kookas ja kauniinnäköinen ja jonka nimi oli Nitetis. Tämän neitosen Amasis puki koruvaatteisiin ja kultiin ja lähetti hänet omana tyttärenään Persiaan. Jonkun ajan kuluttua, kun Kambyses tervehti neitosta kutsumalla häntä isän nimellä, niin neitonen virkkoi hänelle: "Oi kuningas, sinä et tiedä, että Amasis on sinut pettänyt, hän kun lähetti minut morsioksi koristettuna sinulle, antaen minut pois muka omana tyttärenään. Mutta todellisuudessa minä olen Aprieen tytär, hänen, jota vastaan Amasis egyptiläisten kera nousi kapinaan surmaten hänet, oman valtiaansa." Tämä ilmoitus ja tämä seikka nostattivat Kambyseen, Kyroksen pojan, Egyptiä vastaan, sillä hän vihastui suuresti.

2. Niin kertovat persialaiset. Egyptiläiset taas omistavat Kambyseen itselleen, väittäen hänen syntyneen juuri tästä samasta Aprieen tyttärestä. Kyros muka näet oli lähettänyt airuen pyytämään Amasiin tytärtä, eikä Kambyses. Mutta väittäessään niin eivät he puhu oikein. Eihän heille ole tietymätöntä — sillä jos ketkään, niin egyptiläiset tuntevat persialaisten tavat —, että ensiksikään äpärän ei ole heillä tapana päästä hallitsijaksi, jos aviolapsi on tarjona, ja sitten, että Kambyses oli akhaimenidi Farnaspeen tyttären, Kassandanen, poika, eikä minkään egyptiläisnaisen. Vaan he vääristelevät historiaa tekeytymällä Kyroksen huoneen sukulaisiksi. Näin on tämän asian laita.

3. Kerrotaanpa myös seuraava tarina, jota minä puolestani en usko. Muuan persialainen nainen tuli Kyroksen hoviin naisten puolelle ja kun hän näki Kassandanen vieressä seisomassa kaunismuotoisia ja kookkaita lapsia, niin hän ylen ihmeissään suuresti kiitteli niitä. Mutta Kassandane, Kyroksen vaimo, sanoi näin: "Vaikka minä olen tämmöisten lasten äiti, niin Kyros halveksii minua, mutta sitä, joka on tuotu Egyptistä, hän pitää kunniassa". Niin hän lausui vihoissaan Nitetistä kohtaan, mutta vanhempi hänen pojistaan, Kambyses, virkkoi: "Jahka minusta tulee mies, oi äiti, niin käännän Egyptissä ylimmät alimmiksi ja alimmat ylimmiksi". Niin lausui Kambyses, joka silloin oli noin kymmenvuotias, ja naiset ihmettelivät suuresti. Mutta hän muisti sanansa ja, sittenkun hän oli mieheksi varttunut ja saanut kuninkuuden, teki hän sotaretken Egyptiä vastaan.

4. Sattui myös eräs toinen tapahtuma, joka vaikutti mainittuun sotaretkeen. Amasiin palkkasoturien joukossa oli muuan halikarnassolainen mies, jonka nimi oli Fanes ja joka oli erittäin älykäs sekä sodassa urhoollinen. Tämä Fanes oli jostakin syystä suuttunut Amasis kuninkaaseen ja läksi laivalla karkuun Egyptistä, päästäkseen Kambyseen puheille. Mutta koska hän palkkasoturien kesken nautti melkoista arvoa sekä tunsi Egyptin olot mitä tarkimmin, niin Amasis katsoi tärkeäksi saada hänet kiinni ja käski ajaa häntä takaa. Ja Amasis tavoitti häntä lähettämällä luotettavimman kuohilaistaan kolmisoudulla hänen jälkeensä. Tämä ottikin hänet kiinni Syyriassa, mutta ei silti tuonut häntä takaisin Egyptiin. Sillä Fanes petti hänet viekkaudellaan. Hän päihdytti näet vartiat ja pääsi siten pois Persiaan. Ja juuri kun Kambyses läksi liikkeelle marssiakseen Egyptiä vastaan, mutta ei tiennyt neuvoa, miten kulkea vedettömän erämaan läpi, saapui Fanes ja ilmaisi Amasiin toimenpiteet sekä selitti samalla, miten marssi oli suoritettava. Hän neuvoi nimittäin lähettämään arabialaisten kuninkaalle pyynnön, että hän myöntäisi Kambyseelle turvallisen läpikulun.

5. Ainoastaan tältä kohtaa on pääsö Egyptiin tunnettu. Foinikiasta näet aina Kadytis-kaupungin ääriin asti on maa Palestinan syyrialaisten hallussa. Kadytis-kaupungista, joka minun luullakseni ei ole paljoa pienempi kuin Sardes, ovat kauppapaikat merenrannalla Ienysos-kaupunkiin saakka arabialaisten, Ienysoksesta taas Serbonis-järveen saakka, jonka vieritse Kasion-vuorcn harju kulkee mereen, ovat ne syyrialaisten hallussa. Ja Serbonis-järvestä, mihin tarun mukaan Tyfon on kätketty, alkaa jo Egypti. Ienysos-kaupungin ja Kasion-vuoren sekä Serbonis-järven välillä oleva maa, joka ei ole mikään vähäinen alue, vaan jota on noin kolme päivänmatkaa, on kovin vedetöntä.

6. Nyt tahdon mainita jotain, jonka harvat Egyptissä käyneet ovat vaarinottaneet. Egyptiin tuodaan kahdesti joka vuosi koko Hellaasta ja lisäksi Foinikiasta saviastioita täynnä viiniä, mutta kuitenkaan ei siellä sanalla sanoen ole nähtävissä yhtä ainoata tyhjää viiniruukkua. Mihin siis — kysyttänee — ne joutuvat? Senkin tahdon ilmoittaa. Jokaisen kunnanesimiehen täytyy omasta kaupungistaan koota kaikki saviastiat ja viedä ne Memfiiseen, ja Memfiistä täytyy ne toimittaa juuri äskenmainittuihin Syyrian erämaihin ja täyttää vedellä. Siten Egyptiin tulleet ja siellä tyhjennetyt astiat tuodaan Syyriaan ennestään siellä olevien lisäksi.

7. Tällaisen pääsön Egyptiin persialaiset järjestivät, varustamalla yllämainitulla tavalla taipaleen vedellä, heti kun olivat ottaneet haltuunsa Egyptin. Vaan koska heidän tullessaan ei vielä ollut tarjona vettä, niin Kambyses halikarnassolaiselta vieraaltaan saamansa neuvon mukaan lähetti sanansaattajia arabialaisten kuninkaan luo ja pyysi sekä sai suojelusta, sitä ennen annettuaan ja otettuaan häneltä vastaan uskollisuuden vakuutuksen.

8. Arabialaiset pitävät uskollisuudenliittonsa rehellisemniin kuin ketkään muut ihmiset ja tekevät ne seuraavalla tavalla. Kun kaksi henkilöä tahtoo tehdä uskollisuudenliiton keskenään, niin joku kolmas mies seisoo molempien toisten keskellä ja leikkaa terävällä kivellä liitontekijäin kämmenten sisäpuolelle haavan peukalon kohdalle ja sitten hän ottaa kumpaisenkin vaipasta nukan ja sivelee verellä seitsemää heidän välillään olevaa kiveä; ja niin tehdessään hän kutsuu nimeltä Dionysosta ja Uraniaa. Näiden menojen jälkeen liiton tehnyt suosittelee ystävilleen muukalaista tai myös heimolaistaan, jos hän on heimolaisen kanssa liiton tehnyt. Ja ystävätkin katsovat velvollisuudekseen pitää uskollisuudenlupaukset pyhinä. He pitävät jumalina ainoastaan Dionysosta ja Uraniaa ja he väittävät leikkaavansa tukkansa samalla tapaa kuin Dionysos itse. He leikkaavat hiuksensa pään ympäri ajaen niitä hiukan ohimoiden kohdalta. Ja Dionysos on heillä nimeltään Orotalt ja Urania Alilat.

9. Sittenkun nyt arabialaisten kuningas oli tehnyt liittosopimuksen Kambyseen luota tulleitten sanansaattajien kanssa, niin hän ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen. Hän täytti kamelinnahasta tehtyjä säkkejä vedellä ja sälytti niillä kaikki elävät kamelinsa, jonka tehtyään hän marssi erämaahan ja odotti siellä Kambyseen sotajoukkoa. Tämä on uskottavampi niistä kahdesta kertomuksesta, jotka ovat olemassa. Mutta tulee myös mainita vähemmän uskottava kertomus, koskapa semmoinenkin on olemassa. Arabiassa on suuri joki, nimeltä Korys, joka laskee niinsanottuun Punaiseen mereen. Siitä joesta kerrotaan arabialaisten kuninkaan johtaneen vettä johtoa myöten, jonka hän oli tehnyt ompelemalla yhteen härän- ja muita vuotia ja joka ulottui aina erämaahan saakka; mutta erämaahan hän kaivatti suuria säiliölammikoita, joiden tuli ottaa vastaan ja säilyttää vesi. Ja kuitenkin on kaksitoista päivämatkaa joelta tähän erämaahan. Ja hän kuljetti veden kolmen vesijohdon kautta kolmeen eri paikkaan.

10. Psammenitos, Amasiin poika, oli asettunut leiriin Niilin niinsanotun pelusionilaisen suuhaaran luo odottamaan Kambysestä. Sillä ei sattunut niin, että Kambyses Amasiin eläessä olisi hyökännyt Egyptiä vastaan, vaan Amasis kuoli hallittuaan neljäviidettä vuotta, joiden kestäessä ei mitään erittäin onnetonta tapausta häntä kohdannut. Kuoltuaan ja tultuaan palsamoiduksi hänet haudattiin siihen pyhätössä olevaan hautaan, jonka hän itse oli rakennuttanut. Mutta Amasiin pojan, Psammenitoksen, hallitessa Egyptiä kohtasi egyptiläisiä mitä suurin ihme. Egyptin Teebassa satoi vettä, mitä ei ole tapahtunut koskaan ennen eikä myöhemmin minun aikoihini saakka, kuten teebalaiset itse kertovat. Sillä Ylä-Egyptissä ylimalkaan ei laisinkaan sada; mutta silloin Teebassa sataa pisarteli.

11. Marssittuaan erämaan läpi asettuivat persialaiset lähelle egyptiläisiä iskeäkseen yhteen. Mutta silloin Egyptin kuninkaan apujoukot, jotka olivat muodostetut helleeneistä ja kaarilaisista, vihoissaan Faneelle siitä, että hän oli opastanut muukalaisen sotajoukon Egyptiä vastaan, ryhtyivät seuraavaan kostotoimeen. Faneen pojat olivat jääneet Egyptiin. Ne he nyt veivät leiriin ja isän näkyviin, asettivat sekoitusastian molempien leirien väliin ja sitten he toivat kunkin lapsen yksitellen ja teurastivat heidät siten, että veri valui sekoitusastiaan. Ja kun he olivat tehneet täten järjestänsä kaikille lapsille, niin he kaasivat viiniä ja vettä astiaan; sitten kaikki palkkasoturit joivat verta, jonka jälkeen he tekivät hyökkäyksen. Syntyi ankara taistelu, jossa kummastakin sotajoukosta kaatui useita, mutta lopuksi egyptiläiset pakenivat.

12. Siellä minä näin jotain varsin ihmeellistä, johon kyselemällä sain selityksen maanasujamilta. Tässä taistelussa kaatuneitten luut ovat nimittäin luodut niin, että molempien sotajoukkojen luut ovat eri läjissä. Sillä persialaisten luut ovat yhtäällä, niinkuin ne alun pitäen olivat, ja toisaalla taas ovat egyptiläisten luut. Mutta persialaisten pääkallot ovat siihen määrään hauraita, että jos vain ohuella kiviliuskalla viskaa niitä, tulee niihin reikä. Egyptiläisten taas ovat niin vahvat, että niitä vaivoin kiven iskulla voi murskata. Syyksi siihen he sanoivat seuraavan seikan, jonka helposti saatoinkin uskoa, että nimittäin egyptiläiset lapsuudesta alkaen ajavat päänsä, ja siitä pääkallo kovettuu päivänpaisteessa. Sama seikka on myös syynä siihen, että he eivät tule kaljuiksi. Sillä egyptiläisissä näkee vähemmän kaljupäitä kuin missään muualla maailmassa, Tämä siis on syynä siihen, että heillä on lujat pääkallot. Siihen taas, että persialaisilla on heikot pääkallot, on seuraava syy. He hemmottelevat alun pitäen päätään käyttämällä tiara nimisiä päähineitä. Se siitä. Saman ilmiön näin Papremiissa niillä, jotka libyalainen Inaros tuhosi yhdessä Dareioksen pojan, Akhaimeneen, kanssa.

13. Kun egyptiläiset olivat taistelusta kääntyneet pakosalle, pakenivat he epäjärjestyksessä. Mutta kun heidät oli tungettu Memfiiseen, niin Kambyses lähetti jokea myöten ylös mytileneläisen laivan, joka kuljetti persialaista airutta, ja vaati egyptiläisiä antautumaan. Vaan nähdessään laivan tulevan Memfiiseen syöksyivät egyptiläiset miehissä linnasta ulos, hävittivät laivan, hakkasivat miehet kappaleiksi ja veivät ne muurien sisälle. Senjälkeen egyptiläiset joutuivat piiritykseen ja antautuivat jonkun ajan kuluttua. Mutta lähellä asuvat libyalaiset pelästyivät näistä Egyptin tapahtumista, jättäytyivät taistelutta persialaisten valtaan, ottivat suorittaakseen veroa ja lähettivät lahjoja. Niin tekivät myös kyreneläiset ja barkalaiset, peloissaan, samoin kuin libyalaisetkin: Kambyses otti libyalaisilta tulevat lahjat suopeasti vastaan, mutta ylenkatsoi kyreneläisten lähettämiä, koska ne, kuten minusta näyttää, olivat liian vähäiset. Kyreneläiset olivat nimittäin lähettäneet viisisataa minaa hopeaa. Niinpä Kambyses tarttui niihin ja sirotti ne omin käsin sotajoukon kesken.

14. Kymmenentenä päivänä siitä, kun Kambyses oli valloittanut Memfiin linnan, hän, häväistäkseen egyptiläisten kuningasta, Psammenitosta, joka oli hallinnut kuusi kuukautta, pani hänet istumaan etukaupunkiin. Sinne Kambyses pani hänet istumaan muiden egyptiläisten kanssa ja koetteli hänen mielenlujuuttaan seuraavalla tavalla. Hän puetti hänen tyttärensä orjanpukuun ja lähetti hänet, vesiastia olalla, hakemaan vettä. Ja yhdessä kuninkaantyttären kanssa hän lähetti myös muita, samalla tapaa puettuja neitoja, jotka hän oli valikoinut ensimäisten miesten tytärten joukosta. Kun nyt neidot itkien ja ääneensä parkuen kulkivat isiensä ohi, niin kaikki isät huusivat ja itkivät yhdessä lastensa kanssa nähdessään heidät näin kurjassa tilassa. Mutta Psammenitos tuijotti vain eteensä ja huomattuaan mitä tapahtui hän loi silmänsä maahan. Senjälkeen kun vedenkantaja-neidot olivat kulkeneet ohi, lähetti Kambyses Psammenitoksen pojan yhdessä kahdentuhannen muun samanikäisen egyptiläisen kanssa, kaulassa köyden silmukka ja suissa suitset. Heidät vietiin kärsimään rangaistusta kostoksi niiden mytileneläisten surmasta, jotka laivan keralla olivat Memfiissä joutuneet tuhon omiksi. Kuninkaalliset tuomarit olivat nimittäin tuominneet niin, että maksoksi jokaisen miehen hengestä piti kymmenen egyptiläisen ylimyksen kuoleman. Kun Psammenitos näki nuorukaisten kulkevan ohi ja huomasi poikansa joukon etunenässä menevän kuolemaan, niin hän ympärillään istuvien egyptiläisten itkiessä ja vaikeroidessa teki samoin kuin nähdessään tyttärensä. Vaan kun nämäkin olivat menneet ohi, sattui, että muuan vanhanpuoleinen mies Psammenitoksen pöytäkumppanien joukosta, jolta oli viety koko omaisuus ja jolla ei ollut jälellä enempää kuin kerjäläisellä, kulkiessaan anomassa almuja sotaväeltä kävi Psammenitoksen, Amasiin pojan, ja etukaupungissa istuvien egyptiläisten ohi. Niin pian kun Psammenitos sen näki, niin hän purskahtaen ankaraan itkuun kutsui nimeltä ystäväänsä ja löi päätään. Mutta Psammenitosta pitivät silmillä vartiat, jotka aina ilmoittivat Kambyseelle, miten mikin kohtaus häneen vaikutti. Ihmeissään hänen käytöksestään Kambyses sanansaattajan kautta kysyi häneltä näillä sanoilla: "Psammenitos, sinun herrasi Kambyses kysyy, minkä vuoksi, nähdessäsi tyttäresi kurjuudessa ja poikasi astumassa kuolemaan, et huudahtanut etkä itkenyt, mutta sen sijaan olet kunnioittanut tätä kerjäläistä, joka, niinkuin hän muilta on saanut tietää, ei edes ole sinun sukulaisesi". Niin hän kysyi, mutta toinen vastasi: "Oi Kyroksen poika, minun kotoiset onnettomuuteni olivat liian suuret niitä itkeäkseni, mutta ystävän kärsimys ansaitsi kyyneleitä, hänen, joka on sortunut suuresta varallisuudesta ja vanhuuden partaalla joutunut mieron tielle". Niin pian kun tämä vastaus kerrottiin, oli se heistä Psammenitoksen puolelta hyvin sanottu. Ja, niinkuin egyptiläiset kertovat, itki Kroisos, joka oli sattunut seuraamaan Kambysestä Egyptiin, ja itkivät läsnäolevat persialaiset. Itse Kambyseenkin valtasi sääli, ja hän käski heti pelastaa Psammenitoksen pojan surmattavien joukosta sekä tuoda hänet itsensä etukaupungista luokseen.

15. Mutta ne, jotka olivat menneet noutamaan hänen poikaansa, eivät enää tavanneet häntä elävänä, vaan oli juuri hän ensimäiseksi teloitettu. Psammenitoksen itsensä sitävastoin he käskivät nousta ja toivat Kambyseen luo. Siellä hän eleli edelleen kärsimättä mitään väkivaltaa. Ja jos hän myös olisi ymmärtänyt pysyä alallaan, niin hän olisi saanut Egyptin hoidettavakseen. Sillä persialaisilla on tapana kunnioittaa kuningasten poikia. Niinpä he antavat hallituksen kuningasten pojille, vaikka isät itse ovat kapinallisesti luopuneet. Että heillä on tapana tehdä näin, sen saattaa päättää monesta muusta seikasta, mutta erittäinkin Inaroksen pojasta Thannyraasta, joka sai takaisin sen hallituksen, mikä oli ollut hänen isällään, ja Amyrtaioksen pojasta Pausiriista, joka hänkin jälleen sai isänsä vallan. Ja kuitenkaan eivät ketkään olleet persialaisia suuremmassa määrin vahingoittaneet kuin Inaros ja Amyrtaios. Mutta nyt, koska Psammenitos vehkeili, niin hän sai palkkansa. Hänet tavattiin nimittäin yllyttämästä egyptiläisiä kapinaan. Ja kun Kambyses sen kuuli, niin Psammenitos pakoitettiin juomaan härän verta ja kuoli heti. Siten hän siis päätti päivänsä.

16. Memfiistä Kambyses saapui Sais-kaupunkiin tehdäkseen sen, minkä todella tekikin. Sillä heti kun hän oli tullut sisälle Amasiin kuninkaanasuntoon, käski hän kantaa haudasta ulos Amasiin ruumiin. Niin pian kun tämä oli suoritettu, käski hän ruoskia ruumista, nykiä siitä pois karvat ja pistellä ynnä kaikella muulla tavalla häväistä sitä. Ja kun ihmiset olivat sitä tehneet, siksi kunnes väsyivät — palsamoitu ruumis näet piti puoliaan eikä mennyt hajalle —, niin Kambyses käski polttaa sen. Ja siinä hän määräsi tehtäväksi semmoista, joka ei ollut oikeata. Sillä persialaiset pitävät tulta jumalana. Ruumiinpoltto ei kumpaisellakaan kansalla ole käytännössä, persialaisilla siitä jo mainitsemastamme syystä, että eivät pidä oikeana omistaa jumalalle ihmisen ruumista, egyptiläiset taas, koska katsovat tulta eläväksi eläimeksi, joka syö kaiken, mihin se tarttuu, vaan ravittuaan itsensä kylläiseksi, kuolee yhdessä sen kanssa, jonka se on syönyt. Mutta nytpä egyptiläisten ei mitenkään ole tapana antaa ruumista eläimille; juuri siitä syystä he palsamoivatkin sen, jottei se maassa viruessaan joutuisi matojen syötäväksi. Siten Kambyses määräsi tehtäväksi semmoista, joka soti molempien kansojen tapoja vastaan.

Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, ei Amasis ollut se, jota näin kohdeltiin, vaan eräs toinen, Amasiin kokoinen egyptiläinen oli muka se, jota häväistessään persialaiset luulivat häpäisevänsä Amasista. He kertovat näet, että kun Amasis oraakelilta oli saanut tietää, miten hänen kuoltuaan oli käyvä, niin hän torjuakseen uhkaavan vaaran hautautti tämän miehen, joka nyt joutui ruoskituksi, oman hautakammionsa sisäpuolelle oven kohdalle, ja käski poikansa asettamaan hänen oman ruumiinsa sitävastoin hautakammion perimmäiseen soppeen. Mutta minusta näyttää siltä, kuin koko näitä Amasiin hautausta ja mainittua miestä koskevia määräyksiä ei ollenkaan olisi annettu, vaan että egyptiläiset ilman aikojaan kaunistelevat tosiasioita.

17. Tämän jälkeen Kambyses päätti tehdä kolme eri sotaretkeä, nimittäin karkhedonilaisia, ammonilaisia ja pitkäikäisiä etiopilaisia vastaan, jotka asuvat siinä osassa Libyaa, mikä on eteläisen meren luona. Asiaa harkitessa hänestä näytti parhaalta lähettää karkhedonilaisia vastaan merivoimansa, ammonilaisia vastaan taas valiojoukko maasotaväestöä, mutta etiopilaisia vastaan ensin vakoojia katsomaan, onko todella etiopilaisten maassa se auringon pöytä, jonka kerrotaan siellä olevan, ja sen lisäksi vakoilemaan muitakin seikkoja; mutta näön vuoksi tuli heidän viedä lahjoja etiopilaisten kuninkaalle.

18. Auringon pöytä kuuluu olevan tämmöinen. Etukaupungissa on niitty, täynnä kaikkien nelijalkaisten eläinten keitettyä lihaa; öisin siihen asettavat ja laativat taitavasti lihan kaupunkilaisista ne, jotka kulloinkin ovat hallinnonhoitajina, vaan päivin sinne tulee aterioimaan kuka vain tahtoo. Mutta maan asujamet väittävät, että maa itse joka kerta tuottaa ruuat ilmoille.

19. Semmoisen kerrotaan niinkutsutun auringon pöydän olevan. Niin pian kuin Kambyses oli päättänyt lähettää vakoojia, hän heti käski noutamaan Elefantine-kaupungista muutamia iktyofageja, jotka osasivat etiopiankieltä. Sillä välin kun mentiin heitä noutamaan, hän käski merivoimansa purjehtia Karkhedonia vastaan. Mutta foinikialaiset kieltäytyivät sitä tekemästä. He olivat muka ankarain valojen sitomia eivätkä tekisi oikein, jos lähtisivät sotaretkelle omia lapsiansa vastaan. Ja kun foinikialaiset eivät tahtoneet mennä, eivät muut olleet taistelukykyisiä. Sillä tavoin karkhedonilaiset pelastuivat persialaisten orjuudesta. Sillä Kambyses ei tahtonut käyttää väkivaltaa foinikialaisia kohtaan, siitä syystä että he itsestään olivat antautuneet persialaisille, ja koko laivasto riippui foinikialaisista. Myös kyprolaiset olivat antautuneet persialaisille ja tulivat siten ottamaan osaa sotaretkeen Egyptiä vastaan.

20. Sittenkun iktyofagit olivat Elefantinesta saapuneet Kambyseen luo, niin hän lähetti heidät etiopilaisten tykö, neuvottuaan sitä ennen heitä, mitä heidän piti sanoman ja annettuaan heidän mukaansa purppurapuvun, kultaiset kaulakäädyt ja rannerenkaat sekä maljan voidetta ja aarnin palmuviiniä. Näiden etiopilaisten, joiden luo Kambyses lähetti sanan, kerrotaan olevan suurimmat ja kauniimmat ihmiset koko maailmassa ja noudattavan sekä toisissa kohden muista ihmisistä eroavia tapoja että erittäin hallituksen suhteen seuraavaa tapaa. He ottavat kuninkaakseen sen, jonka he kansalaistensa joukosta katsovat olevan kookkaimman ja jolla on kokoaan vastaavat ruumiinvoimat.

21. Niin pian kun siis iktyofagit olivat saapuneet mainittujen miesten luo, niin he antoivat lahjat heidän kuninkaalleen ja sanoivat näin: "Persialaisten kuningas, Kambyses, joka tahtoo tulla sinun ystäväksesi ja kestituttavaksesi, on lähettänyt meidät matkaan, käskien meitä tulemaan sinun puheillesi ja antamaan sinulle nämä lahjat, joita hän itse mielellään käyttää". Mutta etiopilainen, joka käsitti, että he olivat tulleet vakoojina, lausui heille näin: "Ei ole persialaisten kuningas lähettänyt teitä tuomaan minulle lahjoja siitä syystä, että katsoisi tärkeäksi tulla minun kestituttavakseni, ettekä te puhu totta, sillä te olette tulleet vakoilemaan valtakuntaani. Eikä tuo mies ole oikeamielinen. Sillä jos hän olisi oikeamielinen, ei hän haluaisi muuta maata kuin omaansa eikä saattaisi orjuuteen ihmisiä, joiden puolelta hän ei ole mitään loukkausta kärsinyt. Mutta antakaa te nyt hänelle tämä jousi ja sanokaa hänelle näin: 'Etiopilaisten kuningas antaa persialaisten kuninkaalle sen neuvon, että vasta silloin kun persialaiset voivat jännittää näin suurta jousta, hän lähteköön ylivoimaisen sotajoukon keralla sotaan pitkäikäisiä etiopilaisia vastaan. Mutta siihen asti hän kiittäköön jumalia, jotka eivät johdata Etiopian lasten mieleen koettaa hankkia muuta maata oman maansa lisäksi.'"

22. Näin sanottuaan hän laski jousen vireestä ja antoi sen sanansaattajille. Sitten hän otti purppurapuvun ja kysyi, mikä se oli ja millä lailla se oli tehty. Ja kun iktyofagit totuudenmukaisesti kertoivat purppurasta ja värjäyksestä, niin hän sanoi: "Petollisia ovat ihmiset, petollisia heidän vaatteensa." Toiseksi hän kyseli kultaisia kaulakäätyjä ja rannerenkaita. Ja kun iktyofagit selittivät, miten niitä käytettiin koristukseksi, niin kuningas, joka piti niitä kahleina, sanoi naurahtaen, että heillä itsellään oli vahvemmat kahleet. Kolmanneksi hän kyseli voidetta. Ja kun he selittivät sen valmistuksen ja miten sitä käytetään ihon sivelemiseen, niin hän virkkoi siitä samaa kuin puvusta. Mutta kun hän joutui puhumaan viinistä ja sai tietää sen valmistuksen, niin hän ylenmäärin ihastuneena juomasta vielä kysyi, mitä kuningas syö ja kuinka kauan korkeintaan persialainen mies elää. He mainitsivat että hän syö leipää, sitä ennen selitettyään vehnän luonteen, ja että kahdeksankymmentä vuotta on pisin elämänmäärä, mikä ihmiselle on säädetty. Siihen etiopilainen sanoi, ettei hän ollenkaan ihmetellyt, että he niin harvoja vuosia elävät, koska syövät lantaa. Eivätkä he — sanoi hän iktyofageille — voisi niinkään kauan elää, jolleivät virkistäisi itseään tuolla juomalla, tarkoittaen viiniä; sillä siinä kohden etiopilaiset olivat persialaisiin nähden alakynnessä.

23. Kun iktyofagit vuorostaan kyselivät kuninkaalta etiopilaisten elämää ja elintapaa, niin hän sanoi, että useimmat heistä pääsevät sataankahteenkymmeneen ikävuoteen saakka, että muutamat heistä pääsevät yli senkin, ja että heidän ruokanaan on keitetty liha ja juomanaan maito. Vakoojien ihmetellessä etiopilaisten pitkää ikää, johdatti kuningas heidät muutamalle lähteelle, ja kun he sen vedellä olivat pesseet itsensä, niin he tulivat kiiltäviksi, aivan kuin jos vesi olisi ollut öljyä. Ja siitä lähti ikäänkuin orvokin tuoksu. Edelleen vakoojat kertoivat, että tämän lähteen vesi oli niin keveätä, ettei mikään esine voinut sen pinnalla kellua, ei puu eivätkä puutakaan keveämmät aineet, vaan että ne kaikki vaipuivat pohjaan. Jos tämä vesi todella on semmoista kuin mitä kerrotaan, niin etiopilaiset kaiketi siitä syystä ovat niin pitkäikäisiä, että käyttävät sitä vettä kaikkeen. Lähteellä käytyä kuningas vei heidät vankilaan, missä kaikki vangit olivat kultaisissa kahleissa. Näiden etiopilaisten kesken on nimittäin vaski kaikkein harvinaisin ja arvokkain aine. Ja katseltuaan vankilaakin he myös kävivät katsomassa niinsanottua auringon pöytää.

24. Tämän jälkeen he viimeiseksi katselivat etiopilaisten ruumisarkkuja, jotka, kuten kerrotaan, tehdään hyalos ["hyalos" tarkoittaa nähtävästi jotain lasintapaista ainetta] nimisestä aineesta ja valmistetaan seuraavalla tavalla. Kuivattuaan ruumiit, joko samalla tapaa kuin egyptiläiset tai jollain muulla lailla, he sivelevät niitä kipsillä ja maalaavat ne sitten yltä yleensä väreillä, koettaen mikäli mahdollista jäljitellä vainajan ulkomuotoa. Sitten he asettavat ruumiin ympärille hyaloksesta tehdyn onton pylvään. Semmoista ainetta saadaan heillä runsaasti kaivamalla ja siitä on helppo valmistaa esineitä. Ruumis, joka on pylvään sisällä, kuultaa sen läpi eikä ole ollenkaan pahanhajuinen tai missään muussakaan suhteessa iljettävä. Ja siinä näkyy kaikki yhtä selvästi kuin itse ruumiissa. Vuoden ajan pitävät sitten lähimmät sukulaiset pylvästä kodissaan, ja antavat sille esikoislahjat kaikesta sekä tuovat sille uhreja. Tämän jälkeen he toimittavat sen ulos ja pystyttävät sen kaupungin ulkopuolelle.

25. Katseltuaan kaikkea vakoojat lähtivät takaisin, ja kun he olivat tämän ilmoittaneet, niin Kambyses vihastui ja läksi heti sotaretkelle etiopilaisia vastaan. Eikä hän antanut mitään käskyä ruokavarojen hankkimisesta eikä ottanut huomioon, että hän oli aikeessa lähteä sotaan maan ääriin. Vaan hullu ja mieletön kun oli, hän heti iktyofagien ilmoituksen kuultuaan, läksi retkelle, mutta määräsi saapuvilla olevat helleenit jäämään paikoilleen ja vei mukaansa koko maaväkensä. Mutta kun hän retkellään oli saapunut Teebaan, eroitti hän sotajoukostaan noin viisikymmentätuhatta miestä ja käski heidän tehdä ammonilaiset orjiksi ja sitten polttaa Zeun oraakelin. Itse hän, mukanaan muu sotajoukko, kävi etiopilaisia vastaan. Mutta ennenkuin sotajoukko oli suorittanut viidennen osan matkasta, olivat kaikki ruokavarat, mitä heillä oli, lopussa ja ruokavarojen jälkeen syötiin juhtia, mutta nekin loppuivat pian. Jos nyt Kambyses sen huomattuaan olisi muuttanut päätöksensä ja vienyt takaisin sotajoukon, olisi hän, huolimatta alussa tapahtuneesta erehdyksestä, ollut viisas mies. Mutta nyt hän pitämättä lukua mistään kulki aina vain eteenpäin. Ja niin kauan kun sotamiehillä oli jotain maasta otettavaa, ylläpitivät he henkeään syömällä yrttejä, mutta senjälkeen kun he olivat saapuneet hieta-aavikolle, tekivät muutamat heistä kauhean teon. Kymmenestä miehestä he näet heittämällä arpaa aina ottivat yhden ja söivät hänet. Saatuaan siitä tiedon Kambyses kauhistui sitä, että he söivät toinen toisensa, heitti sikseen retken etiopilaisia vastaan, kääntyi takaisin ja saapui Teebaan, menetettyään suuren osan sotaväestään. Teebasta hän sitten lähti alas Memfiiseen ja antoi helleenien purjehtia sieltä pois.

26. Niin kävi Etiopian retken. Ne taas, jotka lähetettiin sotaretkelle ammonilaisia vastaan, läksivät oppaiden johdolla liikkeelle Teebasta, ja varmaa on, että he saapuivat Oasis-kaupunkiin, joka on niiden samolaisten hallussa, joiden sanotaan kuuluvan aiskhrionilais-heimoon. Sinne on hieta-aavikon halki seitsemän päivänmatkaa Teebasta, ja sen paikan nimi on helleenien kielellä "Autuasten saari". Siihen paikkaan asti siis kerrotaan sotajoukon saapuneen, mutta siitä eteenpäin tietävät heistä jotain kertoa ainoastaan ammonilaiset ja ne, jotka näiltä ovat sen kuulleet. Persialaiset eivät näet saapuneet ammonilaisten luo eivätkä myöskään palanneet takaisin. Ammonilaiset itse kertovat seuraavalla tavalla. Kun persialaiset mainitusta Oasiista menivät hieta-aavikon poikki ammonilaisia vastaan, sattui, heidän ollessaan jotenkin näiden alueen ja Oasiin keskivälillä ja parhaillaan suurustaessaan, että alkoi puhaltaa ankara ja raju etelätuuli, joka kuljetti muassaan hiekkavuoria, joiden alle he hautaantuivat ja siten hävisivät jäljettömiin. Näin ammonilaiset kertovat käyneen sen sotaretken.

27. Juuri samaan aikaan, kun Kambyses oli saapunut Memfiiseen, ilmestyi egyptiläisille Apis, jonka nimi helleenien kielellä on Epafos. Heti sen ilmestyttyä egyptiläiset pukeutuivat kauniimpiin vaatteisiinsa ja panivat toimeen juhla-aterioita. Kun Kambyses näki egyptiläisten tekevän näin, niin hän varmasti uskoi egyptiläisten viettävän ilojuhlaa hänen vastoinkäymisensä johdosta. Hän kutsui niinmuodoin luokseen Memfiin päällysmiehet, ja kysyi heidän saavuttuaan heiltä, minkä vuoksi egyptiläiset eivät, hänen edellisellä kerralla Memfiissä ollessaan, olleet sellaista tehneet, vaan juuri silloin, kun hän oli saapunut kadotettuaan melkoisen osan sotajoukkoaan. Päällysmiehet ilmoittivat, että heille oli ilmestynyt jumala, joka tapaa ilmestyä vasta pitkän ajan kuluttua, ja silloin kun hän on ilmestynyt, juhlivat kaikki egyptiläiset riemusta. Sen kuultuaan Kambyses väitti heidän valehtelevan ja rankaisi heidät valehtelijoina kuolemalla.

28. Surmautettuaan heidät hän toiseksi kutsui papit eteensä. Kun papit sanoivat samalla tapaa, lausui hän, ettei häneltä kauan tule pysymään salassa, onko egyptiläisten luo tullut lauhkea jumala vai ei. Enempää sanomatta hän käski pappien tuoda esiin Apis jumalansa. Niinpä he läksivät sitä noutamaan. Tämä Apis eli Epafos on vasikka, syntynyt lehmästä, joka sen jälkeen ei enää saa tulla kantavaksi. Egyptiläiset sanovat, että taivaasta iskee valonsäde alas lehmään, ja että se siitä synnyttää Apiin. Mainittu vasikka, jota nimitetään Apiiksi, on muuten musta, mutta sillä on seuraavat merkit: otsassa sillä on kolmion muotoinen, valkea täplä, selässä ikäänkuin kotkankuva, hännässä kahdenlaatuiset karvat, ja kielen alla kovakuoriaisen tapainen.

29. Niin pian kun papit olivat tuoneet Apiin, Kambyses, joka jo oli jotenkin hullu, tempasi tikarinsa ja tahtoi pistää Apista vatsaan, mutta iskikin sitä kupeeseen. Naurahtaen hän silloin virkkoi papeille: "Voi teitä konnia, semmoisiako ovatkin jumalat, että niissä on lihaa ja verta ja että voivat tuntea rautaa? Vaikka, onhan tämä jumala egyptiläisten arvoinen. Mutta ette te rankaisematta pidä minua pilkkananne." Näin lausuttuaan hän antoi käskyn asianomaisille ruoskia pappeja ja tappaa muista egyptiläisistä jokaisen, jonka tapaisivat juhlimasta. Siten egyptiläisten juhla sai loppunsa ja papit rangaistuksen. Mutta kupeeseen lyöty Apis riutui temppelissä, missä se virui ja kun se haavastaan kuoli, niin papit Kambyseen tietämättä hautasivat sen.

30. Mutta, niinkuin egyptiläiset kertovat, heti tämän ilkityön jälkeen Kambyses, joka jo ennestäänkin oli mieletön, tuli kerrassaan raivoksi. Ensi työkseen hän surmasi Smerdiin, oman veljensä isän ja äidin puolelta, jonka hän kateudesta oli lähettänyt pois Egyptistä, siitä syystä että tämä yksin persialaisten joukosta taisi kahden sormen leveyden jännittää sitä jousta, jonka iktyofagit olivat tuoneet Etiopian kuninkaan luota, mitä ei kukaan muista persialaisista kyennyt tekemään. Smerdiin lähdettyä pois Persiaan Kambyses näki unessa tämmöisen näyn. Hänestä oli kuin olisi Persiasta tullut sanansaattaja ilmoittaen, että Smerdis, istuen kuninkaallisella valtaistuimella, kosketti päälaellaan taivasta. Tämän johdosta siis huolissaan ja peläten omasta puolestaan, että veli surmaisi hänet ja tulisi hallitsijaksi, Kambyses lähetti Prexaspeen, joka persialaisten joukosta oli hänen uskollisimpansa, Persiaan tappamaan Smerdiin. Prexaspes läksikin sisämaahan Susaan ja tappoi Smerdiin, houkutellen hänet metsästysretkelle; toisten mukaan vieden hänet Punaiselle merelle ja siellä upottaen hänet.

31. Tämä oli — niin he kertovat — ensimäinen Kambyseen pahoista teoista. Toiseksi hän surmasi sisarensa, joka oli seurannut häntä Egyptiin, ja jonka hän oli ottanut vaimokseen, vaikka olikin hänen sisarensa molempien vanhempien puolelta. Tämän avioliiton laita oli seuraava, sillä sitä ennen ei persialaisilla ollut tapana naida sisariaan. Kambyses oli rakastunut erääseen sisaristaan ja tahtoi naida hänet, mutta koska hän siinä aikoi tehdä semmoista, joka ei ollut tavan mukaista, niin hän kutsui luokseen kuninkaalliset tuomarit ja kysyi, oliko olemassa lakia, joka sallii sen ken niin tahtoo naida sisarensa. Ja kuninkaalliset tuomarit ovat miehiä, jotka valitaan persialaisten joukosta elinajaksi tahi kunnes heidät tavataan harjoittamasta jotain vääryyttä. He istuvat persialaisten kesken oikeutta ja selittävät esi-isien säädöksiä, ja kaikki asiat jätetään heidän ratkaistavakseen. Kun nyt siis Kambyses kysyi sitä, niin he antoivat hänelle samalla kertaa oikeudenmukaisen ja itselleen turvallisen vastauksen. He sanoivat nimittäin, etteivät tosin löytäneet mitään lakia, joka sallii veljen naida sisarensa, mutta toiselta puolen he väittivät löytäneensä semmoisen lain, joka sanoo, että persialaisten kuninkaan on lupa tehdä mitä vain haluaa. Siten he eivät tulleet lain purkajiksi Kambyseen pelosta, mutta, jotteivät itse suojellessaan lakia joutuisi turmioon, he keksivät toisen lain, joka suosi Kambyseen avioliittoa sisartensa kanssa. Silloin Kambyses nai hänet, jota hän rakasti, ja jonkun ajan kuluttua hän otti vaimokseen toisenkin sisarensa. Nuorempi näistä oli se, joka oli seurannut Kambysestä Egyptiin, ja jonka hän tappoi.

32. Hänen kuolemastaan on, samoin kuin Smerdiin, olemassa kaksi eri kertomusta. Helleenit kertovat, että Kambyses kerran laski yhteen leijonanpojan ja koiranpenikan, ja että hänen puolisonsa katseli tapausta. Kun penikka joutui tappiolle, mursi penikan veli, toinen penikka, kahleensa ja tuli toisen avuksi, jolloin penikat yksissä neuvoin pääsivät leijonanpojasta voitolle. Nähdessään sen Kambyses iloitsi, mutta vieressä istuva kuningatar itki. Sen huomattuaan Kambyses kysyi, minkä vuoksi hän itki. Silloin kuningatar virkkoi että hän, nähdessään toisen penikan puolustavan veljeään, itki muistellessaan Smerdistä, koska hän tiesi ettei ollut olemassa ketään, joka Kambysestä puolustaisi. Tämän sanan vuoksi hän, kuten helleenit kertovat, sai surmansa Kambyseeltä. Egyptiläiset taas kertovat, että kerran kun istuttiin pöydän ääressä, vaimo otti vuohenkaalin, nyppi lehdet ympäriltä pois ja kysyi mieheltään, oliko hänestä kuorittu vai lehdellinen vuohenkaali kauniimpi, johon Kambyses vastasi: "lehdellinen". Siihen vaimo sanoi: "Ja kuitenkin sinä kerran olet tehnyt niinkuin minä tälle vuohenkaalille, kun olet Kyroksen huoneen paljaaksi raastanut". Silloin Kambyses vihastui ja potkaisi vaimoaan. Ja vaimo, joka oli raskaana, kuoli saamastaan vammasta.

33. Näin Kambyses riehui omaisiansa vastaan, joko sitten Apiin vuoksi tai jostain muusta kohtaamastaan onnettomuudesta raivoissaan; onhan niin paljon onnettomuuksia, jotka saattavat ihmiselle sattua. Sitäpaitsi kerrotaan Kambyseen syntymästään saakka poteneen vaikeata tautia, jota muutamat sanovat "pyhäksi taudiksi". Eipä siis ollut ihmeellistä, että kun ruumis sairasti vaikeata tautia, ei sielukaan ollut terve.

34. Seuraavalla tavalla Kambyses riehui myös muita persialaisia vastaan. Kerrotaan näet, että hän kerran virkkoi näin Prexaspeelle, jota hän kunnioitti kaikista enimmin, joka toi sisään hänelle sanomat, ja jonka poika oli Kambyseen juomanlaskijana, mikä sekin on varsin suuri kunnia: "Prexaspes, minä miehenä pitävät persialaiset minua, ja mitä he minusta puhuvat?" Toinen vastasi: "Oi herra, kaikissa muissa kohdin sinua suuresti kiitetään, mutta he väittävät sinun liiaksi pitävän viinin juonnista". Niin siis hän puhui persialaisista, mutta kuningas vastasi vihastuneena: "Persialaiset siis väittävät, että olen juomari ja niin ollen vailla mieltä ja järkeä. Siispä eivät heidän aikaisemmat puheensa olleetkaan tosia." Kerran ennen oli nimittäin Kambyses kysynyt neuvostossaan olevilta persialaisilta sekä Kroisokselta, minkälainen mies hän heistä oli isäänsä Kyrokseen verraten. Siihen he vastasivat, että hän oli parempi isäänsä; sillä hän omisti kaiken sen, minkä isäkin, mutta oli sitäpaitsi hankkinut itselleen Egyptin ja meren. Näin persialaiset vastasivat, mutta Kroisos, joka oli saapuvilla eikä pitänyt arvosteluista, virkkoi Kambyseelle näin: "Minusta taas, oi Kyroksen poika, et ole isäsi vertainen sillä sinulla ei ole vielä semmoista poikaa, jommoisen hän sinussa on jälkeensä jättänyt." Sen kuultuaan Kambyses ihastui ja kiitteli Kroisoksen tuomiota.

35. Muistellen siis tätä Kambyses vihoissaan sanoi Prexaspeelle: "Tarkkaa nyt itse, puhuvatko persialaiset totta, vai ovatko he itse vailla mieltä näin sanoessaan. Jos minä ampumalla osaan tuohon poikaasi, joka seisoo eteisessä, keskelle sydäntä, on ilmeistä, että persialaiset puhuvat joutavia. Mutta jos en osaa, niin myönnän, että persialaiset puhuvat totta ja että minä en ole täydessä tajussani." Näin sanottuaan hän jännitti jousen ja ampui poikaa sekä käski sen tehtyään avata ruumiin ja tutkia haavaa. Niin pian kun huomattiin, että nuoli oli sydämessä, naurahti Kambyses ylen iloisena ja lausui pojan isälle: "Prexaspes, on siis käynyt ilmi, että minä en ole hullu, vaan että persialaiset ovat vailla mieltä. Sanoppa nyt minulle, oletko milloinkaan maailmassa nähnyt ketään niin tarkkaa ampujaa?" Siihen Prexaspes, joka näki että mies oli mieletön, ja pelkäsi omasta puolestaan, virkkoi: "Herra, en luule että itse jumalakaan olisi voinut niin hyvin ampua." — Niin Kambyses menetteli sillä kertaa. Toisen kerran taas hän todisti kaksitoista etevintä persialaista syypäiksi vähäpätöiseen hairahdukseen ja kaivatti heidät elävältä maahan, pää edellä.

36. Kun Kambyses näin menetteli, katsoi Kroisos velvollisuudekseen nuhdella häntä. Ja hän puhutteli Kambysestä näin: "Oi kuningas, älä kaikessa anna myöten nuoruudellesi ja intohimoillesi, vaan hillitse ja suista itseäsi. Hyvä on olla huolellinen ja viisasta on varovaisuus. Vaan sinä tapat joutavan syyn nojalla miehiä, omia maanmiehiäsi, sinä tapat myös lapsia. Jos edelleen niin teet, niin katso vain, etteivät persialaiset sinusta luovu. Minua on isäsi Kyros hartaasti käskenyt ja kehoittanut panemaan mieleesi ja huomauttamaan, aina milloin voin jonkun hyvän neuvon antaa." Niin Kroisos hyvänsuovassa tarkoituksessa häntä neuvoi. Mutta Kambyses vastasi näin: "Sinäkin tässä rohkenet neuvoa minua, sinä, joka niin oivallisesti hoidit valtakuntaasi ja annoit niin hyvän neuvon isälleni, kun kehoitit häntä kulkemaan Araxes-joen yli ja menemään massagetejä vastaan, silloin kun he itse tahtoivat tulla meidän maahamme. Itsesi syöksit turmioon, kun niin huonosti hoidit omaa valtakuntaasi, ja myös Kyroksen, sen kautta että hän totteli sinua. Mutta etpä rankaisematta ole minua neuvonut, sillä minä olen jo kauan aikaa etsinyt tilaisuutta saadakseni sinut kiinni." Näin sanottuaan hän otti jousen ampuakseen Kroisoksen, mutta tämä kavahti pystyyn ja juoksi ulos. Kun Kambyses ei voinut ampua häntä, käski hän palvelijoita ottamaan kiinni ja tappamaan hänet. Mutta palvelijat, jotka tunsivat Kambyseen luonnonlaadun, piiloittivat Kroisoksen siinä aikeessa, että jos Kambyses alkaisi katua ja etsisi Kroisosta, he ilmaisemalla hänet saisivat palkintoja, koska olivat pelastaneet Kroisoksen hengen; siinä tapauksessa taas että Kambyses ei katuisi eikä kaipaisi häntä, he ottaisivat hänet hengiltä. Vähän ajan kuluttua Kambyses todella kaipasikin Kroisosta, ja huomattuaan sen, palvelijat ilmoittivat hänelle, että tämä oli elossa. Vaan Kambyses sanoi kyllä iloitsevansa siitä, että Kroisos oli hengissä, mutta lisäsi, että he eivät olleet sitä ilmaiseksi tehneet, vaan että saisivat surman palkakseen. Ja niin tapahtuikin.

37. Näin hirveästi Kambyses siis riehui sekä persialaisia että liittolaisia vastaan oleskellessaan Memfiissä. Hän avasi myös vanhat hautakammiot ja katseli ruumiita. Niinpä hän myös tuli Hefaistoksen pyhättöön ja laski paljon pilaa jumalankuvasta. Hefaistoksen kuva on nimittäin hyvin niitten foinikialaisten pataikien kaltainen, joita foinikialaiset kuljettavat kolmisoutujensa kokissa. Mutta niiden varalle jotka eivät ole semmoista nähneet, tahdon ilmoittaa seuraavan tunnusmerkin: pataiki on lintukotolaisen mukailu. Kambyses meni myös kabeirien pyhättöön, johon ainoastaan papin on lupa käydä sisälle. Niidenkin kuvat hän poltti, paljon niitä pilkattuaan. Nekin ovat samanlaiset kuin Hefaistoksen kuvat ja niitä sanotaankin hänen lapsikseen.

38. Minusta on siis aivan ilmeistä, että Kambyses oli tullut kovin raivoksi, sillä ei hän muuten olisi ryhtynyt pilkkaamaan pyhiä asioita ja tapoja. Jos näet joku ehdottaisi ja käskisi kaikkia ihmisiä valitsemaan itselleen kaikista kauniimmat tavat, niin jokainen kansa harkittuaan ottaisi omansa; niin pitää kukin omia tapojaan kaikista tavoista kauniimpina. Ei ole siis todennäköistä, että kukaan muu kuin hullu ihminen tekee semmoisista asioista pilkkaa. Että kaikki ihmiset arvelevat tapojen suhteen tällä lailla, sen saattaa päättää monesta muustakin merkistä, mutta varsinkin seuraavasta. Hallitusaikanaan Dareios kerran kutsui saapuvilla olevat helleenit luokseen ja kysyi, mistä hinnasta he tahtoisivat syödä kuolleet isänsä. He sanoivat, etteivät mistään hinnasta sitä tekisi. Senjälkeen Dareios kutsui luokseen muutamia niistä indialaisista, joita kutsutaan kallatilaisiksi ja jotka syövät vanhempiaan. Niiltä hän helleenien läsnäollessa, jotka tulkkien kautta saivat tietää, mitä puhuttiin, kysyi, kuinka paljosta rahasta ottaisivat tulella polttaakseen kuolleet isänsä. He huusivat ääneen ja käskivät hänen olla puhumatta syntiä. Semmoinen on nyt kerran tapa, ja oikein näyttää minusta Pindaros runoilleen sanoessaan, että tapa on kaikkien kuningas.

39. Samaan aikaan kun Kambyses läksi sotaretkelle Egyptiä vastaan, tekivät myös lakedaimonilaiset retken Samosta ja Polykratesta, Aiakeen poikaa vastaan. Viimemainittu oli panemalla toimeen kapinan saanut haltuunsa Samoksen ja jakoi ensiksi kaupungin kolmeen osaan sekä antoi veljilleen Pantagnotokselle ja Sylosonille kummallekin osansa. Sitten hän tappamalla toisen heistä ja karkoittamalla nuoremman, Sylosonin, sai haltuunsa koko Samoksen. Ja sen tehtyään hän teki sopimuksen Egyptin kuninkaan Amasiin kanssa ja lähetti hänelle ja otti häneltä vastaan lahjoja. Ja vähässä ajassa lisääntyi Polykrateen mahti ja oli kuulu kautta Ioonian ja muun Hellaan. Sillä mihin tahansa hän suuntasi kulkunsa, päättyi kaikki onnellisesti. Hänellä oli sata viisikymmensoutua ja tuhat jousimiestä ja hän ryösti ja raastoi kaikkia ilman eroitusta. Sillä hän sanoi pikemmin tekevänsä ystävilleen mieliksi antamalla pois mitä oli ottanut, kuin jos alun pitäen ei olisi mitään ottanut. Hän valloitti lukuisia saaria, niinikään myös useita kaupunkeja mannermaalla. Muun muassa hän meritaistelussa löi myöskin lesbolaiset, jotka koko sotaväellään tulivat miletolaisten avuksi, ja vangitsi heistä useita, joiden sitten kahleissa täytyi kaivaa koko kaivanto Samos-kaupungin muurin ympäri.

40. Mutta Polykrateen suuri onni ei kaiketi jäänyt Amasiilta huomaamatta, vaan se huolestutti häntä. Ja kun Polykrateen onni kasvamistaan kasvoi, niin Amasis kirjoitti näin kuuluvan kirjeen ja lähetti sen Samokseen: "Näin lausuu Amasis Polykrateelle. On tosin suloista kuulla ystävänsä ja kestituttavansa menestyvän. Minulle kuitenkaan sinun suuri myötäkäymisesi ei ole mieleen, minä kun tiedän, että jumaluus on kateellinen. Siksi soisinkin mieluummin, että niin hyvin minulla itselläni kuin niillä, jotka ovat mieltäni lähellä, toimissaan osaksi olisi menestystä, osaksi vastoinkäymistä, ja että mieluummin viettäisin elinaikani vaihtelevalla onnella kuin että minulla kaikessa olisi menestystä. Sillä en ole vielä kuullut kerrottavan kenestäkään, jonka ei lopulta olisi käynyt perin huonosti, jos hänellä kaikessa on ollut onni. Noudata sinä siis minun neuvoani ja tee onnesi suhteen näin. Mieti, mikä sinulle on kallisarvoisinta ja minkä menettämisestä enimmin murehtisit, ja viskaa se pois, niin että se ei enää tule ihmisten ilmoille. Ja jos ei siitä perin myötä- ja vastoinkäymiset vuorotellen tule osaksesi, niin koeta parantaa kohtaloasi tätä minun neuvoani noudattaen."

41. Luettuaan tämän ja käsittäen, että Amasis antoi hänelle hyvän neuvon, Polykrates alkoi tuumia, minkä kalleutensa menettäminen tuottaisi hänelle enimmin murhetta. Ja tuumiessaan hän tuli seuraavaan päätökseen. Hänellä oli kultaan upotettu smaragdikivinen sinetti, jota hänen oli tapana kantaa ja joka oli samolaisen Theodoroksen, Telekleen pojan, tekoa. Sen Polykrates siis päätti viskata pois ja teki näin. Hän täytti viisikymmensoudun miehillä, astui itse siihen ja käski sitten laskea ulapalle. Niin pian kun hän oli joutunut kauas pois saaresta, hän veti sormestaan sinettisormuksen ja viskasi sen koko miehistön nähden mereen. Sen tehtyään hän purjehti pois ja kotiin tultuaan hän tunsi itsensä onnettomaksi.

42. Mutta viisi tai kuusi päivää senjälkeen sattui Polykrateelle seuraava tapaus. Muuan kalastaja sai suuren ja kauniin kalan ja arveli, että se oli annettava Polykrateelle. Niinpä hän vei sen kuninkaanlinnalle ja sanoi tahtovansa päästä Polykrateen puheille. Ja kun se hänelle suotiin, niin hän lausui antaessaan kalan: "Oi kuningas, kun minä tämän kalan sain, en katsonut oikeaksi viedä sitä torille, vaikkakin elän kätteni työstä, vaan se näytti minusta olevan sinun ja sinun valtasi arvoinen. Siksi minä tuon ja annan sen sinulle." Ihastuneena näistä sanoista kuningas vastasi näin: "Sinä olet tehnyt varsin hyvin ja kaksinkertainen kiitos olkoon sinulle sekä sanoistasi että lahjastasi. Niinpä me kutsumme sinut aterialle." Kalastaja piti tätä suurena kunniana ja läksi kotiinsa. Mutta leikatessaan auki kalan löysivät palvelijat sen vatsasta Polykrateen sinettisormuksen. Heti kun he olivat sen nähneet ja ottaneet, he iloissaan veivät sen Polykrateen luo. Ja antaessaan hänelle sinettisormuksen he kertoivat, millä tavalla se oli löytynyt. Silloin Polykrateen mieleen juolahti, että se oli jumalallinen tapahtuma, ja hän kirjoitti kirjeeseen kaiken sen, mikä oli hänelle sattunut, senjälkeen kun hän oli tekonsa tehnyt. Ja kirjoitettuaan sen hän antoi kirjeen vietäväksi Egyptiin.

43. Luettuaan Polykrateelta tulleen kirjeen Amasis huomasi, että ihmisen on mahdoton pelastaa toista ihmistä häntä odottavasta kohtalosta, ja että Polykrateen ei tulisi käymään hyvin, koska hän oli siihen määrään onnellinen, että löysi senkin, minkä oli viskannut pois luotaan. Senvuoksi hän lähetti airuen Samokseen ja ilmoitti purkavansa kestiystävyyden. Sen hän teki siitä syystä, että silloin kun ankara ja suuri onnettomuus kohtaisi Polykratesta, hänen ei tarvitsisi murehtia kestiystävän tähden.

44. Tätä Polykratesta vastaan, joka kaikessa oli niin onnellinen, lähtivät siis lakedaimonilaiset sotaan niiden samolaisten kutsumina, jotka myöhemmin perustivat Kydonian kaupungin Kreetaan. Kun Kambyses, Kyroksen poika, kokosi sotajoukkoaan Egyptiä vastaan, lähetti Polykrates hänelle viestin, että hän lähettäisi pyytämään häneltäkin Samoksesta sotajoukkoa. Kuultuaan sen Kambyses mielellään laittoi sanan Samokseen pyytäen Polykratesta lähettämään sotajoukon hänen mukaansa Egyptiä vastaan. Polykrates valitsi silloin ne alamaisistaan, joiden epäili olevan halukkaimpia kapinaan, ja lähetti heidät neljälläkymmenellä sotalaivalla sekä pyysi Kambysestä, ettei tämä lähettäisi heitä takaisin.

45. Toiset kertovat, että Polykrateen lähettämät samolaiset eivät saapuneetkaan Egyptiin, vaan että kun he olivat joutuneet Karpathos-saaren seuduille, he neuvottelivat keskenään ja päättivät olla purjehtimatta enää edemmäs. Toiset kertovat, että he tosin saapuivat Egyptiin, jossa heitä pidettiin vartioituina, mutta pääsivät sieltä karkuun. He purjehtivat niinmuodoin kotia Samokseen, ja Polykrates meni laivoillaan heitä vastaan sekä ryhtyi taisteluun. Kotiinpalaavat voittivat ja astuivat maihin saareen, mutta joutuivat siellä maataistelussa tappiolle ja purjehtivat sitten Lakedaimoniin. Jotkut kertovat, että Egyptistä karanneet voittivat Polykrateen, mutta erehtyvät luullakseni siinä. Sillä ei heidän olisi ollenkaan tarvinnut kutsua lakedaimonilaisia avukseen, jos itse olisivat kyenneet kukistamaan Polykrateen. Sitäpaitsi sanoo terve järki, että kotiinpalaavat samolaiset, harvalukuisia kun olivat, eivät olisi voineet voittaa häntä, jolla oli niin suuri joukko sekä palkattua apuväkeä että omia jousimiehiä. Senlisäksi Polykrates oli sullonut hallitsemiensa kaupunkilaisten vaimot ja lapset laivavajoihin ja oli valmiina polttamaan heidät vajoineen päivineen, jos kaupunkilaiset menisivät kotiinpalaavien puolelle.

46. Kun ne samolaiset, jotka Polykrates oli karkoittanut, olivat saapuneet Spartaan ja päässeet hallitusmiesten eteen, niin he puhuivat lavealti, suuressa avuntarpeessa kun olivat. Mutta spartalaiset vastasivat ensimäisessä esittelyssä heille, että he olivat unohtaneet puheen alkuosan eivätkä taas ymmärtäneet sen loppua. Toisessa esittelyssä sitten samolaiset eivät virkkaneet mitään muuta kuin toivat säkin ja sanoivat, että säkki tarvitsee leipää. Spartalaiset vastasivat heille, että säkki oli tarpeeton, mutta päättivät kuitenkin auttaa heitä.

47. Sitten lakedaimonilaiset varustautuivat ja läksivät sotaan Samosta vastaan, kuten samolaiset sanovat, siitä syystä, että nämä aikaisemmin itse olivat auttaneet heitä messenialaisia vastaan. Mutta kuten lakedaimonilaiset taas kertovat, eivät he niin paljon lähteneet aikeessa puoltaa apua anovia samolaisia kuin kostaa samolaisille sen, että nämä olivat ryöstäneet heidän Kroisokselle kuljettamansa sekoitusmaljan ja sen haarniskan, jonka Egyptin kuningas Amasis oli lähettänyt heille lahjaksi. Haarniskan olivat nimittäin samolaiset ryöstäneet vuotta ennen kuin sekoitusmaljan. Se oli pellavasta, siihen oli kudottu runsaasti kuvia ja se oli koristettu kulta- ja puuvillakuteilla. Mutta varsin ihmeteltävä se on siitä syystä, että haarniskan jokaisessa langassa, joka jo itse on ohut, on kolmesataakuusikymmentä lankaa, kaikki näkyviä. Toinen samanlainen on se, jonka Amasis pyhitti Atenelle Lindos-saareen.

48. Myös korintolaiset uurastivat osaltaan hartaasti, että sotaretki Samosta vastaan saataisiin aikaan. Sillä heitäkin olivat samolaiset loukanneet, mikä oli tapahtunut yhtä miespolvea aikaisemmin kuin puheenalainen sotaretki ja samaan aikaan kuin sekoitusmaljan ryöstö. Periandros, Kypseloksen poika, oli nimittäin lähettänyt kolmesataa etevinten kerkyralaisten poikaa Sardeeseen Alyatteen luo kuohittaviksi. Kun lapsia vievät korintolaiset olivat laskeneet Samoksen rantaan, ja samolaiset saivat kuulla, mitä varten heidät vietiin Sardeeseen, niin he ensiksikin neuvoivat lapsia pysyttelemään Artemiin pyhätössä ja sitten eivät sallineet turvananojia vedettävän pyhätöstä pois. Ja kun korintolaiset estivät lapsia saamasta ruokavaroja, niin samolaiset sääsivät juhlan, jota vieläkin viettävät seuraavaan tapaan. Koko sen ajan kuluessa, jolloin lapset tarvitsivat turvaa, he yön tullen panivat toimeen neitosten ja nuorukaisten kuorotansseja, ja näiden tanssien yhteyteen he sääsivät lain, että piti tuotaman sesami- ja mesileivoksia, jotta kerkyralaisten lapset voisivat ottaa ne ja siten saada elatuksensa. Näin tapahtui siihen saakka, kunnes ne korintolaiset, jotka vartioivat lapsia, poistuivat ja läksivät tiehensä. Mutta lapset samolaiset veivät kotiin Kerkyraan.

49. Jos nyt korintolaiset Periandroksen kuoltua olisivat olleet ystävällisissä väleissä kerkyralaisten kanssa, eivät he tästä syystä olisi ottaneet osaa sotaretkeen Samosta vastaan. Mutta nyt he, aina siitä saakka kun korintolaiset perustivat siirtolan saareen, ovat olleet erimielisiä keskenään, vaikka ovatkin samaa heimoa. Senvuoksi siis korintolaiset kantoivat kaunaa samolaisille.

50. Mutta Periandros oli kostonhimosta valinnut etevinten kerkyralaisten lapset ja lähettänyt ne Sardeeseen kuohittaviksi. Sillä kerkyralaiset olivat ensiksi tehneet hänelle ilkityön. Sittenkun nimittäin Periandros oli tappanut vaimonsa Melissan, kohtasi häntä tämän lisäksi toinenkin onnettomuus. Se oli seuraava. Hänellä oli Melissasta kaksi poikaa, toinen iältään seitsentoista-, toinen kahdeksantoista-vuotias. Nämä äidinisä Prokles, joka oli Epidauroksen valtias, noudatti luokseen ja otti ystävällisesti vastaan, niinkuin luonnollista olikin, kun olivat hänen tyttärensä lapsia. Mutta kun hän laski heidät luotaan, niin hän saattaessaan heitä matkalle lausui: "Tiedättekö sitten, lapset, kuka on tappanut teidän äitinne?" Näistä sanoista vanhempi poika ei sen enempää välittänyt. Mutta nuorempi, jonka nimi oli Lykofron, tuli sen kuultuaan niin murheelliseksi, että saavuttuaan Korintokseen ei puhutellut isäänsä, koska tämä oli hänen äitinsä murhaaja, ei vastannut, kun isä tahtoi keskustella hänen kanssaan, eikä lausunut mitään, kun isä kyseli. Lopuksi Periandros suuttui ja ajoi hänet pois kotoa.

51. Ajettuaan Lykofronin pois Periandros kysyi vanhemmalta pojaltaan, mitä äidinisä heille oli jutellut. Tämä kertoi, että hän oli ystävällisesti ottanut heidät vastaan. Mutta sitä, minkä Prokles, lähettäessään heidät pois, oli heille lausunut, hän ei muistanut, syystä että ei ollut sitä käsittänyt. Mutta Periandros sanoi olevan kerrassaan mahdotonta, ettei äidinisä olisi jotain heidän päähänsä pannut, ja tutkisteli sitä itsepintaisesti. Vihdoin tuo lause muistuikin pojalle mieleen ja hän ilmoitti sen. Periandros, joka käsitti asianlaidan eikä ollenkaan tahtonut osoittaa leväperäisyyttä, lähetti sanansaattajan niiden luo, joitten tykönä hänen karkoittamansa poika eleli, ja kielsi heitä ottamasta häntä vastaan huoneisiinsa. Ja kun poika sieltä karkoitettuna tuli toiseen taloon, ajettiin hänet tästäkin pois, koska Periandros uhkasi vastaanottajia ja käski häätää hänet. Kun hänet taas karkoitettiin, niin hän meni vieläkin toiseen taloon, jossa hänen ystävänsä asuivat. Sillä koska hän oli Periandroksen poika, niin he ottivat hänet vastaan, vaikka pelkäsivätkin.

52. Lopuksi Periandros julisti semmoisen kuulutuksen, että sen, joka ottaisi pojan vastaan taloonsa tai puhuttelisi häntä, täytyisi sakkona suorittaa määrätty, Apollolle pyhitetty rahasumma. Mainitun kuulutuksen vuoksi ei kukaan tahtonut keskustella pojan kanssa eikä ottaa häntä vastaan taloonsa. Eikä hän itsekään katsonut oikeaksi koettaa uhmailla kieltoa, vaan kuljeskeli itsepäisesti pylväskäytävissä. Kun Periandros neljäntenä päivänä näki poikansa viheliäisessä tilassa pesemättömänä ja nälkäytyneenä, niin hän sääli häntä. Ja heittäen sikseen suuttumuksensa hän meni lähemmäs ja virkkoi: "Oi poikani, kumpi näistä kahdesta tilasta on otollisempi, nykyinenkö vai se, että teet niinkuin isäsi tahtoo ja otat vastaan itsevaltiuden ynnä kaiken sen hyvän, mikä minulla on? Olethan sinä, vaikka olet minun poikani ja onnellisen Korintoksen kuningas, valinnut kerjäläisen elämän ja vastustelet sekä olet vihoissasi sille, jota sinun kaikkein vähimmin pitäisi vihata. Sillä jos joku onnettomuus on tapahtunut, jonka johdosta kannat kaunaa minua kohtaan, niin se on kohdannut minua ja minä olen siitä sitä enemmän saanut osani, koska itse olen sen aikaansaanut. Mutta koska nyt olet huomannut, kuinka paljoa parempi on olla kadehdittu kuin säälitty, ja samalla, mitä merkitsee olla vihastunut vanhemmilleen ja mahtavammilleen, niin lähde nyt pois kotiin." Näillä sanoin Periandros koetti voittaa hänet puolelleen. Mutta poika ei vastannut isälleen mitään muuta kuin sanoi, että isä nyt oli velkapää maksamaan jumalalle pyhät sakot, koska oli antautunut puheisiin hänen kanssaan. Kun Periandros huomasi, että pojan vamma oli parantumaton ja voittamaton, niin hän toimitti hänet pois näkyvistään lähettämällä hänet laivalla Kerkyraan. Periandros vallitsi näet myös tätä saarta. Mutta senjälkeen kun Periandros oli lähettänyt pojan pois, lähti hän sotaretkelle appeansa Proklesta vastaan, joka hänen mielestään oli enimmin syypää hänen silloiseen onnettomuuteensa, valloitti Epidauroksen ja sai myös itse Prokleen valtaansa.

53. Mutta kun Periandros aikaa myöten vanheni ja huomasi, ettei hän enää jaksanut valvoa ja hoitaa toimiaan, niin hän lähetti sanan Kerkyraan ja kutsui Lykofronia ottamaan käsiinsä valtikan. Sillä vanhemmassa pojassaan hän ei huomannut olevan kykyä siihen, tämä kun ilmeisesti tuntui tylsälahjaiselta. Vaan Lykofron ei katsonut edes kannattavan antaa vastausta viestintuojalle. Mutta Periandros, joka oli kovin kiintynyt nuorukaiseen, lähetti vielä tämän luokse hänen sisarensa, oman tyttärensä, arvellen että poika helpoimmin tottelisi tätä. Saavuttuaan perille sisar virkkoi: "Oi poika, tahdotko mieluummin, että itsevaltius joutuu toisille, ja että isäsi omaisuus häviää kuin itse tulla ottamaan ne haltuusi? Lähde pois kotiin, lakkaa itseäsi kurittamasta. Liiallinen kunniantunto on huono tavara. Älä paranna pahaa pahalla. Monet asettavat kohtuuden oikean edelle. Moni, joka pyytää puoltaa äitinsä oikeuksia, menettää isänsä oikeudet. Itsevaltius on häilyväinen kapine, ja monet sitä tavoittelevat; isä taas on jo vanha ja ikäloppu. Älä anna siis omaisuuttasi muille." Niin sisar, isänsä opettamana, mitä houkuttelevimmin puhui veljelleen. Mutta tämä vastasi, ettei hän ollenkaan tulisi Korintokseen, niin kauan kun hän kuuli isän olevan elossa. Kun sisar oli tämän ilmoittanut, niin Periandros kolmannen kerran lähetti kuuluttajan ehdottamaan, että hän itse tulisi Kerkyraan, mutta että poika saapuisi Korintokseen ja seuraisi häntä hallituksessa. Kun poika suostui tähän ehdotukseen, niin Periandros hankkiutui lähtemään Kerkyraan, poika taas Korintokseen. Mutta saatuaan tietää kaiken sen, tappoivat kerkyralaiset nuorukaisen, jottei Periandros saapuisi heidän maahansa. Tämän johdosta Periandros tahtoi kostaa kerkyralaisille.

54. Niin pian kun lakedaimonilaiset suurella sotajoukolla olivat saapuneet, alkoivat he piirittää Samosta. Hyökättyään muuria vastaan he nousivat etukaupungissa meren luona olevaan torniin, mutta kun Polykrates itse tuli avuksi, työnnettiin heidät suurella voimalla ja väellä takaisin. Ylemmästä, vuorenselänteellä olevasta tornista taas tekivät hyökkäyksen sekä palkkasoturit että useat itse samolaisista. Mutta jonkun aikaa pidettyään puoliaan lakedaimonilaisia vastaan, pakenivat he takaisin. Lakedaimonilaiset puolestaan seurasivat heitä kintereillä ja tappoivat heidät.

55. Jos nyt saapuvilla olevat lakedaimonilaiset olisivat sinä päivänä esiintyneet samanlaisina kuin Arkhias ja Lykopas, olisi Samos tullut valloitetuksi. Arkhias ja Lykopas olivat nimittäin yksin tunkeutuneet muurien sisäpuolelle, pakenevien samolaisten kintereillä, ja olivat saaneet surmansa Samoksen kaupungissa, kun paluu oli heiltä katkaistu. Tämän Arkhiaan jälkeläisen kolmannessa polvessa, erään toisen Arkhiaan, joka oli vanhemman Arkhiaan Samios nimisen pojan poika, minä itse tapasin Pitanessa — hän näet oli kotoisin siitä kunnasta. Kaikista muukalaisista hän enimmin kunnioitti samolaisia ja sanoi, että hänen isälleen oli pantu nimeksi Samios siitä syystä, että tämän isä Arkhias oli Samoksessa kunnostanut itseään ja siellä kuollut. Ja hän sanoi kunnioittavansa samolaisia, senvuoksi että samolaiset valtion kustannuksella olivat haudanneet hänen isoisänsä.

56. Kun lakedaimonilaiset olivat Samoksen piiritykseen kuluttaneet neljäkymmentä päivää ollenkaan pääsemättä sen pitemmälle, niin he läksivät pois Peloponnesokseen. Niinkuin muuan tyhjänpäiväinen huhu tietää kertoa, oli muka Polykrates lyöttänyt suuren joukon kotimaista lyijyrahaa, sekä kullannut rahat ja antanut ne lakedaimonilaisille; viimemainitut olivat muka ottaneet ne vastaan ja sitten lähteneet pois. Tämä oli ensimäinen sotaretki, minkä doorilaiset lakedaimonilaiset tekivät Aasiaan.

57. Ne samolaiset taas, jotka olivat lähteneet sotaretkelle Polykratesta vastaan, purjehtivat nekin, kun lakedaimonilaiset olivat aikeessa jättää heidät, tiehensä ja tulivat Sifnokseen. He tarvitsivat näet rahoja, jota vastoin sifnolaiset siihen aikaan olivat mahtavuutensa kukkuloilla ja olivat rikkaimmat saarelaisista, heillä kun oli saaressaan kulta- ja hopeakaivoksia, jopa siihen määrään, että niistä saaduista kymmenyksistä asetettiin Delfoihin aarre, joka veti vertoja mitä kallisarvoisimmille vihkilahjoille. Itse he joka vuosi jakoivat keskenään niistä tulevat rahat. Silloin kun he nyt laittoivat itselleen aarrekammion, kysyivät he neuvoa oraakelilta, salliko kohtalo, että heidän nykyinen onnekas tilansa säilyisi kauankin. Siihen vastasi Pytia heille:

"Sifnoksesaa kun valkeanaan prytanein talo hohtaa, valkeanaan torin laidat, silloin tarvis on miestä, puisen joukon mi torjua voi, puna-airuen häätää."

Ja sifnolaisilla oli siihen aikaan todella tori ja hallintohuone koristettuina parolaisella marmorilla.

58. Tätä oraakelilausetta sifnolaiset eivät kuitenkaan kyenneet käsittämään silloin heti eivätkä myöskään samolaisten saavuttua. Sillä kohta kun samolaiset olivat laskeneet Sifnoksen rantaan, lähettivät he kaupunkiin yhden laivoistaan, jossa oli lähettiläitä. Muinoin olivat nimittäin kaikki laivat punamaalilla sivellyt, ja sitä juuri Pytia oli tarkoittanut, käskiessään heitä pitämään varansa puista joukkoa ja punaista airutta vastaan. Saavuttuaan perille lähettiläät pyysivät sifnolaisilta kymmenen talenttia lainaksi. Kun sifnolaiset kieltäytyivät lainaamasta heille, niin samolaiset havittelivat heidän viljamaitaan. Saatuaan siitä tiedon sifnolaiset heti menivät puolustamaan maitaan ja iskivät heidän kanssaan yhteen, mutta joutuivat tappiolle. Tällöin samolaiset sulkivat useilta heistä paluun kaupunkiin ja kiskoivat heiltä sittemmin sata talenttia.

59. Hermionelaisilta samolaiset ostivat Peloponnesoksen luona olevan Hydrea-saaren ja uskoivat sen troizenilaisten huostaan. Itse he asettuivat Kreetassa sijaitsevaan Kydoniaan, vaikka tosin eivät siinä tarkoituksessa sinne purjehtineet, vaan ajaakseen zakyntholaiset pois saaresta. Sinne he jäivät ja elelivät siellä viiden vuoden ajan onnellisessa tilassa ja he ovat rakentaneet Kydoniassa olevat pyhäköt. Mutta kuudentena vuotena aiginalaiset yhdessä kreetalaisten kanssa meritaistelussa tekivät heidät orjiksi ja hakkasivat poikki heidän laivojensa villisianpään muotoiset kokat sekä vihkivät ne Aiginassa olevaan Atenen temppeliin. Sen aiginalaiset tekivät, koska kantoivat kaunaa samolaisille. Sillä samolaiset olivat Amfikrateen hallitessa Samosta tehneet sotaretken Aiginaa vastaan ja tuottaneet aiginalaisille suurta vauriota, mutta myös itse heidän puoleltaan kärsineet paljon vahinkoa. Se oli siis syynä yllämainittuun seikkaan.

60. Olen pitemmältä puhunut samolaisista, syystä että he ovat kaikkien helleenien joukosta aikaansaaneet kolme mahtavinta suurtyötä. On nimittäin olemassa sadan viidenkymmenen sylen korkuinen vuori, johon on kaivettu alhaalta alkava kaksisuinen kaivos. Kaivoksen pituus on seitsemän stadionia, sen korkeus ja leveys molemmat kahdeksan jalkaa. Pitkin kaivosta on sen pohjaan kaivettu toinen, kahdenkymmenen kyynärän syvyinen ja kolmen jalan levyinen kaivos, jonka kautta johdettu vesi, mikä tuodaan eräästä suuresta lähteestä, saapuu putkien kautta kaupunkiin. Mainitun kaivoksen rakentaja oli megaralainen Eupalinos, Naustrofoksen poika. Tämä on yksi mainituista kolmesta suurtyöstä. Toinen on sataman ympäri mereen tehty pato, jonka syvyys on ainakin kaksikymmentä syltä. Padon pituus taas on kolmatta stadionia. Kolmas heidän aikaansaamistaan rakennuksista on kaikista suurin temppeli, minkä me tunnemme. Sen ensimäinen rakentaja oli muuan kotimainen mies Roikos, Fileen poika. Tämän vuoksi olen pitemmältikin puhunut samolaisista.

61. Sill'aikaa kun Kambyses, Kyroksen poika, viipyi Egyptissä mielensä menettäneenä, nousi kaksi maagia kapinaan. He olivat veljeksiä, +ja Kambyses oli jättänyt toisen heistä huoneensa kaitsijaksi. Viimemainittu nousi kapinaan häntä vastaan, koska hän hyvin tiesi, että Smerdiin kuolema oli pidetty salassa, ja että monet luulivat hänen olevankin elossa. Tätä silmälläpitäen maagi ryhtyi seuraavaan tuumaan saadakseen käsiinsä hallituksen. Hänellä oli veli, joka, kuten mainitsin, yhdessä hänen kanssaan oli noussut kapinaan ja oli ulkonäöltään aivan Smerdiin, Kyroksen pojan, näköinen, hänen, jonka Kambyses surmautti, vaikka olikin hänen oma veljensä. Mainittu mies oli siis ulkomuodoltaan Smerdiin näköinen ja hänellä oli sitäpaitsi vielä sama nimikin, Smerdis. Tämän miehen maagi Patizeitbes voitti puolelleen lupaamalla toimittaa hänelle kaikki ja vei sekä asetti hänet valtaistuimelle. Ja sen tehtyään hän lähetti airuita joka suunnalle, muun muassa myös Egyptiin ilmoittamaan sotajoukolle, että siitä pitäen oli toteltava Smerdistä, Kyroksen poikaa, eikä Kambysestä.

62. Niinpä muiden muassa julisti sen myös Egyptiin määrätty airut. Hän tapasi näet Kambyseen sotajoukkoineen Syyrian Agbatanassa, asettui sen keskelle ja julisti maagin käskyt. Kuultuaan tämän airuen omasta suusta Kambyses luuli, että tämä puhui totta, ja että Prexaspes oli hänet pettänyt eikä muka ollutkaan tappanut Smerdistä, silloin kun hänet lähetettiin sitä tekemään. Hän katsahti siis Prexaspeeseen ja virkkoi: "Prexaspes, näinkö siis suorititkin sen tehtävän, minkä sinulle uskoin?" Mutta toinen lausui: "Oi herra, ei ole totta, että veljesi Smerdis milloinkaan olisi noussut sinua vastaan kapinaan, eikä että sinulle sen miehen puolelta koskaan koituisi mitään taistelua, ei suurta eikä pientä. Sillä minä olen tehnyt sen, minkä minun käskit tekemään ja olen omin käsin itse hänet haudannut. Jos todella vainajat nousevat kuolleista, niin voit odottaa, että meedialainen Astyageskin herää eloon. Mutta jos kaikki jää ennalleen, ei ainakaan Smerdiin puolelta enää nouse mitään turmiota. Mutta nyt minusta näyttää parhaalta ajaa takaa airutta sekä tutkistella ja kysellä, kenenkä luota hän on tullut julistamaan meille, että meidän tulee totella Smerdis kuningasta."

63. Tämä Prexaspeen ehdotus miellytti Kambysestä; kohta lähdettiin tavoittamaan airutta, ja hän tulikin. Hänen saavuttuaan Prexaspes kysyi häneltä näin: "Ihminen, sinä väität tulevasi sanansaattajana Smerdiin, Kyroksen pojan, luota. Sano nyt siis totuus ja lähde sitten rauhassa matkoihisi! Näyttäytyikö Smerdis itse sinulle ja antoiko hän itse tämän tehtävän, vai tekikö sen joku hänen palvelijoistaan?" Hänpä virkkoi: "Smerdistä, Kyroksen poikaa, en ole nähnyt aina siitä saakka, kun Kambyses kuningas marssi Egyptiin. Mutta se maagi, jonka Kambyses määräsi huoneensa hoitajaksi, hän se antoi nämä tehtävät, sanoen että Smerdis, Kyroksen poika, oli se, joka käski ilmoittamaan teille tämän." Niin hän heille kertoi aivan totuudenmukaisesti. Vaan Kambyses sanoi: "Prexaspes, sinä olet kunnon miehen tavoin täyttänyt käskyni ja olet viasta vapaa. Mutta kukahan saattaa olla se persialainen, joka on noussut kapinaan minua vastaan, ja anastanut Smerdiin nimen?" Siihen Prexaspes virkkoi: "Minä luulen käsittäväni tämän asian laidan, oi kuningas. Maagit ne ovat, jotka ovat tämän kapinan panneet toimeen, nimittäin Patizeithes, jonka jätit huoneesi kaitsijaksi, ja hänen veljensä Smerdis."

64. Kun Kambyses siinä kuuli Smerdiin nimen, välähti hänen mieleensä yhtäpitäväisyys näiden sanojen ja hänen unensa välillä. Hänestä oli unessa tuntunut siltä, kuin olisi joku ilmoittanut hänelle, että Smerdis istuutui kuninkaalliselle valtaistuimelle ja kosketti päälaellaan taivasta. Koska hän nyt ymmärsi suotta tuhonneensa veljensä, niin hän itki Smerdistä. Vaan itkettyään ja haikeasti murehdittuaan koko kovaa onneaan hän hyppäsi hevosen selkään, aikoen pikimmiten lähteä sotaretkelle Susaan maagia vastaan. Mutta hänen hypätessään hevosen selkään putosi miekan tupen kenkäin pois, jolloin miekka paljastui ja tunki hänen reiteensä. Hän haavoittui niinmuodoin samaan paikkaan, mihin itse aikaisemmin oli iskenyt egyptiläisten jumalaa Apista. Ja kun Kambyses tunsi saaneensa kuolettavan haavan, niin hän kysyi, mikä kaupungin nimi oli. He sanoivat: "Agbatana". Nytpä oli hänelle jo aikaisemmin Buton kaupungista annettu sellainen oraakelinvastaus, että hän tulisi päättämään päivänsä Agbatanassa. Sen vastauksen hän oli käsittänyt niin, että hän tulisi vanhana kuolemaan Meedian Agbatanassa, missä koko hänen valtansa keskus oli. Mutta oraakeli tarkoittikin Syyrian Agbatanaa. Niinpä kun hän kyselemällä silloin sai tietää kaupungin nimen, hän niin hyvin maagin aikaansaaman onnettomuuden tärisyttämänä kuin haavansa johdosta tuli järkiinsä, käsitti jumalanvastauksen ja virkkoi: "Sallimus on määrännyt, että Kambyses, Kyroksen poika, täällä on päättävä päivänsä."

65. Sillä kertaa Kambyses virkkoi vain sen verran. Mutta noin kaksikymmentä päivää myöhemmin hän lähetti noutamaan luokseen arvokkaimmat läsnäolevista persialaisista ja lausui heille näin: "Oi persialaiset, nyt on minulle sattunut semmoinen tapaus, että minun täytyy ilmaista teille muuan asia, jota olen enimmin kaikista salannut. Sillä ollessani Egyptissä minä näin unessa näyn, jota minun ei milloinkaan olisi pitänyt näkemän. Minusta näytti siltä, kuin kotoa olisi tullut sanansaattaja ilmoittamaan, että Smerdis istuutui kuninkaalliselle valtaistuimelle ja kosketti päälaellaan taivasta. Peläten, että veljeni riistäisi minulta hallituksen, minä silloin toimin suuremmalla nopeudella kuin viisaudella. Sillä eihän ihmisen vallassa ollut torjua sitä, minkä piti tapahtuman. Vaan minäpä houkkio lähetän Prexaspeen Susaan tappamaan Smerdiin. Tämän näin suuren ilkityöni jälkeen elelin pelotta, ollenkaan aavistamatta, että senjälkeen kuin Smerdis oli raivattu pois, joku toinen ihminen nousisi kapinaan. Mutta minä erehdyin kaikesta siitä, mikä oli tapahtuva, ja jouduin vallan suotta velisurmaajaksi; ja minä olen yhtäkaikki menettänyt kuninkuuteni. Sillä Smerdis maagi oli se, josta jumala unessa minulle ilmoitti, että hän tulisi nousemaan minua vastaan kapinaan. Mutta minun tekoni on kerta kaikkiaan tehty, ja, huomatkaa se, Smerdis, Kyroksen poika, ei ole enää elävien joukossa. Kuninkaanlinnaa vallitsevat maagit, nimittäin se, jonka jätin omaisuuteni hoitajaksi ja hänen veljensä Smerdis. Mutta se, jonka etenkin olisi pitänyt puolestani kostaa sitä häväistystä, minkä maagien puolelta olen kärsinyt, on saanut osakseen mitä jumalattomimman kuoleman lähimpiensä käden kautta. Koska hän nyt ei enää ole elävien joukossa, on tästä puolen tärkeintä teille, oi persialaiset, ilmoittaa viimeinen tahtoni. Niinpä minä, huutaen avuksi kuninkaallisia jumalia, lasken teidän kaikkien, mutta varsinkin läsnäolevien akhaimenidien sydämelle, ett'ette sallisi johdon jälleen joutua meedialaisille, vaan että, jos he vilpillä ovat saaneet sen ja pitävät sitä hallussaan, vilpillä otatte sen heiltä pois, ja jos he taas väkivoimalla ovat sen tehneet, väkivoimalla ja vallalla sen voitatte takaisin. Ja jos te tämän teette, niin kantakoon maa teille kasvun, synnyttäkööt teille hedelmää vaimot ja karjalaumat; ja itse tulette iät päivät olemaan vapaina. Mutta jos ette voita takaisin hallitusta tai ette yritä sitä, niin minä rukoilen, että teille tulisi päinvastainen kohtalo osaksi. Ja senlisäksi vielä, että jokainen persialainen saisi saman lopun kuin mikä minulle on tullut." Samalla kuin Kambyses sen virkkoi, itki hän ääneen koko kohtaloaan.

66. Nähdessään kuninkaan purskahtavan äänekkääseen itkuun kaikki persialaiset reväisivät vaatteensa ja puhkesivat määrättömään valitukseen. Kun sitten kylmänvihat kävivät luuhun ja reisi nopeasti mätäni, tempasi tauti pois Kambyseen, Kyroksen pojan, joka oli hallinnut kaikkiaan seitsemän vuotta ja viisi kuukautta, hänen jättämättä jälkeensä yhtään mies- tai naispuolista perillistä. Mutta läsnäolevat persialaiset eivät ollenkaan uskoneetkaan, että maageilla oli hallussaan valta, vaan luulivat Kambyseen, heidät pettääkseen. lausuneen Smerdiin kuolemasta mitä lausui, jotta koko persialainen väestö ryhtyisi sotaan tätä vastaan. Niinpä he todella luulivat, että Smerdis, Kyroksen poika, oli tullut kuninkaaksi. Sillä myöskin Prexaspes jyrkästi kielsi tappaneensa Smerdiin, koska ei ollut hänelle turvallista Kambyseen kuoltua väittää omin käsin tuhonneensa Kyroksen pojan.

67. Kambyseen kuoltua maagi hallitsi rauhassa ne seitsemän kuukautta, jotka Kambyseeltä jäivät vajaaksi kahdeksasta vuodesta. Niitten kuluessa hän suoritti kaikkia alamaisiaan kohtaan suuria hyviätöitä, niin että hänen kuoltuaan kaikki Aasiassa asuvat, paitsi itse persialaiset, häntä kaipasivat. Maagi lähetti nimittäin sanan kaikille niille kansoille, joita hän hallitsi, julistaen, että saisivat kolmeksi vuodeksi vapautuksen sotapalveluksesta ja veroista.

68. Näin hän julisti heti noustessaan valtaistuimelle. Mutta kahdeksantena kuukautena tuli seuraavalla tavalla ilmi, kuka hän oli. Oli muuan Otanes niminen mies, Farnaspeen poika, joka suvultaan ja rikkauksiltaan oli ensimäisiä persialaisia. Mainittu Otanes ensiksi alkoi epäillä, että maagi ei ollutkaan Kyroksen poika Smerdis, vaan se, mikä hän todella olikin. Ja näin hän päätteli siitä, ettei maagi kulkenut ulos linnasta ja ettei hän kutsunut eteensä ketään arvossapidetyistä persialaisista. Kun tämä epäluulo Otaneessa oli herännyt, menetteli hän seuraavalla tavalla. Kambyses oli ottanut vaimokseen hänen tyttärensä, jonka nimi oli Faidyme. Tämä oli siihen aikaan maagilla, joka oli nainut hänet, samoin kuin kaikki muutkin Kambyseen puolisot. Otanes nyt siis lähetti tiedustelemaan mainitulta tyttäreltään, kenen kanssa hän lepäsi, Smerdiinkö, Kyroksen pojan, vaiko jonkun muun kanssa. Tytär lähetti vastaukseksi sanan, ettei hän sitä tiennyt. Hän näet ei ollut koskaan nähnyt Kyroksen poikaa Smerdistä eikä myöskään tiennyt, kuka se oli, joka hänet oli nainut. Silloin Otanes uudestaan lähetti näin kuuluvan sanan: "Jollet itse tunne Kyroksen poikaa Smerdistä, niin kysy Atossalta, kenenkä kanssa sekä hän itse että sinä olette naimisissa. Sillä totta varmaan hän tuntee oman veljensä." Siihen tytär lähetti vastineeksi: "En saata päästä Atossan puheille enkä nähdä ketään muutakaan niistä naisista, jotka oleskelevat yhdessä minun kanssani. Sillä heti niin pian kun tämä ihminen — kuka sitten lieneekin — sai hallituksen, niin hän hajoitti meidät eri tahoille ja käski toisen sinne, toisen tänne."

69. Sen kuullessaan näytti Otaneesta asia vieläkin selvemmältä, ja hän lähetti siis tyttären luokse kolmannen, näin kuuluvan sanan: "Oi tytär, jalon syntysi vuoksi täytyy sinun alistua vaaraan, johon isäsi käskee sinun antautua. Jos nimittäin miehesi ei ole Kyroksen poika Smerdis, vaan se, joksi minä puolestani epäilen, älköön hän saako ilokseen pitää sinua vaimonaan ja hallita persialaisia, vaan tulee hänen siitä kärsiä rangaistus. Tee siis näin. Kun hän kanssasi lepää, ja sinä huomaat hänen nukkuneen, niin tunnustele hänen korviaan. Ja jos ilmenee, että hänellä on korvat, niin voit olla varma siitä, että puolisosi on Kyroksen poika Smerdis, mutta jos hänellä ei ole korvia, on hän maagi Smerdis." Siihen Faidyme lähetti vastauksen ja sanoi joutuvansa suureen vaaraan, jos hän niin tekisi. Sillä jos sattuisi niin, että miehellä ei olisi korvia, ja Faidyme tavattaisiin niitä tunnustelemasta, niin hän hyvin tiesi, että Smerdis tulisi tuhoamaan hänet. Kuitenkin hän sanoi aikovansa tehdä niin. Niinpä hän otti toimittaakseen tehtävän isälleen. Mainitulta Smerdis maagilta oli nimittäin Kyros, Kambyseen poika, hallitusaikanaan leikkauttanut korvat pois jonkun suurenpuoleisen rikoksen vuoksi. Siispä tämä Otaneen tytär Faidyme suoritti kaikki, mitä oli ottanut tehdäkseen isälleen. Sittenkun näet hänen vuoronsa tuli mennä maagin luo — persialaiset antavat näet vaimojensa järjestyksessä tulla luokseen, — niin hän meni sisälle ja lepäsi miehen vieressä; ja kun maagi oli nukkunut sikeään uneen, niin Faidyme tunnusteli hänen korviaan. Vaivatta ja huokeasti Faidyme silloin huomasikin, että miehellä ei ollut korvia, ja heti päivän valjettua hän lähetti sanan ja ilmoitti asianlaidan isälleen.

70. Mutta Otanes otti luokseen Aspathineen ja Gobryaan, jotka olivat ensimäiset miehet persialaisten keskuudessa sekä hänen erityiset uskottunsa, ja kertoi heille koko asian. He epäilivät jo itsestäänkin, että niin oli laita, ja kun nyt Otanes esitti heille asian, niin he hyväksyivät hänen ehdotuksensa ja päättivät ottaa kukin liittoonsa sen, johon enimmin luottivat. Niinpä Otanes toi mukaansa Intafreneen, Gobryas Megabyzoksen ja Aspathines Hydarneen. Kun heitä niinmuodoin oli kuusi, saapui Susaan Dareios, Hystaspeen poika, tullen Persiasta, jonka maaherrana oli hänen isänsä. Sittenkun nyt tämä oli saapunut, päättivät mainitut kuusi persialaista ottaa liittoonsa myös Dareioksen.

71. Nämä seitsemän kokoontuivat nyt ja antoivat toisilleen uskollisuudenvakuutuksia. Mutta kun tuli Dareioksen vuoro lausua mielipiteensä, sanoi hän heille näin: "Minä luulin vallan yksin tietäväni, että hallitsijana on maagi, ja että Smerdis, Kyroksen poika, on kuollut. Ja juuri siitä syystä olen minä kiireesti tullut tänne nostattamaan teidät kapinaan maagia vastaan. Mutta koska on käynytkin niin, että tekin siitä tiedätte, enkä ainoastaan minä, niin on minun mielestäni heti toimittava eikä lykättävä asiaa toistaiseksi, sillä se ei ole sille eduksi." Siihen virkkoi Otanes: "Oi Hystaspeen poika, sinä olet kelpo miehen poika ja näyt osoittavan olevasi isäsi vertainen. Mutta älä mitenkään noin maltittomasti jouduta yritystä, vaan ryhdy siihen suuremmalla harkinnalla. Sillä meitä täytyy olla useampia, ennenkun käymme asiaan käsiksi." Siihen Dareios virkkoi: "Läsnäolevat miehet, jos noudatatte Otaneen neuvoa, niin huomatkaa, että siten kuljette kurjimpaan perikatoonne. Sillä joku tulee kantelemaan asian maagille, itse saadakseen siitä voittoa. Paras olisi ollut, jos omalla uhallanne olisitte sen tehneet. Mutta koska kerran katsoitte hyväksi ilmoittaa asiasta useammille ja uskoitte sen minullekin, niin pankaamme se toimeen tänään. Taikka muuten tietäkää, että, jos tämä päivä menee menojaan, niin minä, eikä kukaan muu, ehätän ilmiantamaan ja ilmoittamaan asian maagille."

72. Kun Otanes tällöin näki Dareioksen näin kiihtyneenä, virkkoi hän siihen: "Koska nyt pakoitat meitä jouduttamaan asiaa etkä anna lykätä sitä toistaiseksi, niin sanopa itse, millä tavalla pääsemme kuninkaanlinnaan ja käymme heidän kimppuunsa. Tiedät kai itsekin, että vartiastoja on asetettu joka paikkaan, joskaan et näkemästäsi, niin ainakin kuulemastasi. Millä tapaa pääsemme niitten läpi?" Dareios vastasi näin: "Otanes, on monta asiaa, joita syillä ei voi osoittaa oikeiksi, mutta kyllä teoilla. Toisia taas on, joita sanoilla voi todistaa oikeiksi, mutta joista ei synny mitään mainehikasta tekoa. Tiedättehän, ettei ole ollenkaan vaikeata kulkea asestettujen vartiastojen sivu. Ensiksi näet tulee jokainen laskemaan meidät ohi asemamme vuoksi, joko ehkä kunnioituksesta tai pelosta meitä kohtaan Sitten on minulla varsin sopiva tekosyy, minkä nojalla pääsemme niiden ohi, jos sanon äsken juuri tulleeni Persiasta ja tahtovani ilmoittaa kuninkaalle erään sanoman isältäni. Sillä missä on tarvis valehdella, valehdeltakoon. Samaan päämäärään me pyrimme, joko sitten valehtelemme tai puhumme totta. Toiset valehtelevat silloin, kun valheilla vakuuttaen voivat saavuttaa jonkun edun, toiset taas puhuvat totta, jotta totuudella voittaisivat hyötyä ja että heihin enemmän luotettaisiin. Siten me eri tavoin uurastamalla pidämme kiinni samasta päämäärästä. Mutta jos ei ole mitään voitettavana, saattaa totuutta puhuva yhtä hyvin valehdella, kuin valehtelija puhua totta. Se ovenvartia, joka hyvällä laskee meidät ohi, on aikanaan siitä saava palkkansa; mutta sitä, joka koettaa tehdä tenää, kohdeltakoon vihollisena. Ja sitten tunkeutukaamme sisälle ja ryhtykäämme työhön."

73. Sen jälkeen lausui Gobryas näin: "Hyvät ystävät, milloinka meille on tarjoutuva kauniimpi tilaisuus saavuttaa takaisin hallituksemme taikka, jos emme siihen kykene, kuolla? Nythän meitä, jotka olemme persialaisia, hallitsee meedialainen mies, maagi, vieläpä sellainen, jolla ei ole korvia. Ja kaikki ne teistä, jotka olitte saapuvilla Kambyseen tautivuoteen ääressä, muistatte kaiketi varsin hyvin, mitä hän päiviensä päättyessä uhkasi persialaisille, jos eivät yrittäisi voittaa takaisin hallitusta — mitä me silloin tosin emme uskoneet todeksi, vaan luulimme Kambyseen vilpillisessä aikeessa niin puhuneen. Nyt siis äänestän, että tottelemme Dareiosta emmekä hajaannu tästä kokouksesta, vaan — nyt suoraa päätä maagia vastaan!" Niin lausui Gobryas, ja kaikki kiittivät ehdotusta.

74. Mutta sill'aikaa kun nämä tästä neuvottelivat, sattui seuraava tapaus. Maagit neuvottelivat keskenään ja päättivät tehdä Prexaspeen ystäväkseen, koska hän oli sekä Kambyseen puolelta kärsinyt julmaa kohtelua, tämä kun oli ampunut hänen poikansa kuoliaaksi, että yksin tunsi Smerdiin, Kyroksen pojan, kuoleman, koska hän omin käsin oli hänet surmannut. Lisäksi tuli vielä, että hän persialaisten kesken nautti mitä suurinta mainetta. Sentähden he siis kutsuivat ja ottivat hänet ystäväkseen sekä vannottivat häntä lupauksilla ja valoilla pitämään omana salaisuutenaan eikä kenellekään ihmiselle ilmoittamaan heidän persialaisia kohtaan tekemäänsä petosta. Ja samalla he lupasivat antaa hänelle runsaassa määrin kaikkea hyvää. Niin pian kuin maagit olivat saaneet Prexaspeen taivutetuksi ja hän oli luvannut tehdä mitä nämä tahtoivat, he tekivät toisen ehdotuksen; he sanoivat aikovansa kutsua kaikki persialaiset kuninkaanlinnan muurien alle ja käskivät hänen nousta muurille ja julistaa, että heidän hallitsijanaan on Kyroksen poika Smerdis, eikä kukaan muu. Tähän he häntä kehoittivat, koska hän tietenkin oli luotettavin mies persialaisten joukossa, ja monasti oli lausunut, että Kyroksen poika Smerdis oli elossa, sekä oli kieltänyt hänen murhansa.

75. Kun Prexaspes sanoi olevansa valmis tekemään tämänkin, niin maagit kutsuivat kokoon persialaiset, veivät hänet ylös torniin ja käskivät häntä puhumaan. Mutta hän jättikin tahallaan mainitsematta kaiken sen, mitä he häneltä pyysivät, vaan alkaen Akhaimeneesta saakka hän esitti Kyroksen sukujohdon, ja vihdoin, kun hän saapui viimeksimainittuun, hän lopetti kertomalla mitä hyvää Kyros oli tehnyt persialaisille; ja läpikäytyään nämä seikat hän ilmaisi totuuden sanoen ennen salanneensa sen — olisihan hänen ollut vaarallista kertoa mitä oli tapahtunut —, mutta sillä hetkellä oli hänen pakko ilmaista asianlaita. Niinpä hän kertoi, että hän, Kambyseen pakoittamana, itse oli tappanut Kyroksen pojan Smerdiin, ja että maagit nyt hallitsivat. Ja ankarasti kirottuaan persialaisia, elleivät anastaisi takaisin hallitusta ja kostaisi maageille, hän viskautui pää edellä alas tornista. Sen lopun sai Prexaspes, joka koko ikänsä oli ollut arvossapidetty mies.

76. Niin pian kun siis yllämainitut seitsemän persialaista olivat päättäneet heti käydä maagien kimppuun ja olla lykkäämättä asiaa toistaiseksi, he rukoiltuaan jumalia läksivät matkaan, tietämättä mitään siitä, miten Prexaspeen oli käynyt. Mutta kulkiessaan he puolitiessä saivat tietää myöskin Prexaspeen kohtalon. Silloin he astuivat tiepuoleen ja neuvottelivat taas keskenään. Siinä Otanes puoluelaisineen jälleen kehoitti kaikin mokomin lykkäämään tuuman toistaiseksi eikä käymään siihen käsiksi, niin kauan kun asiat olivat näin kuohutilassa, jota vastoin Dareios kannattajineen vaati, että heti mentäisiin panemaan päätös toimeen eikä sitä lykättäisi. Heidän siinä kiistellessään ilmestyi seitsemän haukkaparia, mitkä ajoivat takaa kahta korppikotkaparia, joita ne nykivät ja raastoivat. Sen nähtyään kaikki seitsemän kiittivät Dareioksen mielipidettä ja menivät sitten lintumerkin rohkaisemina kuninkaanlinnalle.

77. Ja kun he saapuivat portille, kävi niinkuin Dareios oli otaksunutkin. Sillä kunnioituksesta persialaisten ensimäisiä miehiä kohtaan ja ollenkaan aavistamatta mitään semmoista heidän puoleltaan, laskivat vartiat jostakin jumalallisesta vaikutuksesta heidät ohitseen, eikä kukaan kysynyt mitään. Ja sittenkun he olivat tulleet pihaan, he tapasivat siellä ne kuohilaat, joitten tehtävänä oli viedä sanomat sisälle. Viimemainitut kyselivät heiltä, missä tarkoituksessa he olivat tulleet. Ja samalla kuin kuohilaat sitä näiltä kyselivät, he uhkailivat ovenvartioita, koska olivat laskeneet heidät ohitseen, ja koettivat pidättää seitsemää salaliittolaista, kun nämä tahtoivat kulkea eteenpäin. Mutta viimemainitut rohkaisivat toisiaan, tempasivat tikarinsa ja pistivät tuossa paikassa kuoliaiksi vastarinnan tekijät sekä menivät juoksujalassa miestupaan.

78. Maagit sattuivat juuri silloin molemmat olemaan sisällä neuvottelemassa Prexaspeen teosta. Kun he siis näkivät kuohilaat hämmentyneinä ja kuulivat heidän huutavan, juoksivat he molemmat takaisin huoneeseen ja, huomattuaan mitä oli tekeillä, asettuivat puolustautumaan. Toinen heistä ehätti ottamaan seinältä jousen, toinen turvautui keihääseen. Siinä he joutuivat hyökkääjien kanssa käsirysyyn. Sillä heistä, joka oli ottanut jousen, ei ollut siitä mitään hyötyä, syystä että viholliset ahdistivat häntä vallan läheltä. Vaan toinen puolustautui keihäällä ja iski ensin Aspathinesta reiteen, sitten Intafrenestä silmään. Ja saamastaan vammasta Intafrenes menetti silmänsä, mutta ei kuitenkaan kuollut. Niinpä toinen maageista haavoitti nämä. Vaan kun toisella ei ollut mitään hyötyä jousesta, niin hän pakeni miestuvan vieressä olevaan makuuhuoneeseen ja tahtoi teljetä oven, mutta kaksi noiden seitsemän joukosta, Dareios ja Gobryas, syöksivät yhdessä hänen kanssaan sisään. Gobryaan painiessa maagin kanssa Dareios seisoi vieressä neuvotonna, koska pelkäsi pimeässä iskevänsä Gobryasta. Nähdessään hänen joutilaana vieressä seisovan Gobryas kysyi, miksei hän käyttänyt kättään. Toinen vastasi: "Pelkään, että isken sinuun." Mutta Gobryas lausui siihen: "Työnnä miekkasi vaikkapa meidän molempienkin lävitse!" Dareios totteli, iski tikarillaan ja osasikin onnen kaupalla maagiin.

79. Tapettuaan maagit salaliittolaiset leikkasivat poikki heidän päänsä ja jättivät molemmat haavoittuneensa siihen paikkaan, sekä senvuoksi, että nämä olivat voivuksissa, että myös linnaa vartioimaan. Mutta toiset viisi juoksivat, käsissään maagien päät, huutaen ja meluten ulos, kutsuivat kokoon muut persialaiset ja kertoivat tapahtuman sekä näyttivät päitä. Samalla he tappoivat jokaisen maagin, joka joutui heidän tielleen. Mutta saatuaan tietää noiden seitsemän teon ja maagien petoksen, persialaiset katsoivat oikeudekseen itsekin tehdä samalla tapaa, tempasivat tikarinsa ja tappoivat missä vain tapasivat jonkun maagin. Ja ellei yö olisi yllättänyt ja pidättänyt heitä, eivät he olisi jättäneet yhtä ainoata maagia jälelle. Tätä päivää persialaiset yhteisesti pitävät kaikista päivistä pyhimpänä ja viettävät silloin juhlaa, jota he kutsuvat "maagien murhaksi". Sinä päivänä ei yksikään maagi saata näyttäytyä, vaan he pysyttelevät koko sen päivän kotosalla.

80. Kun melu oli asettunut, ja oli kulunut kuudetta päivää siitä, neuvottelivat maageja vastaan kapinantehneet asiain koko tilasta. Ja siinä tilaisuudessa pidettiin puheita, jotka muutamista helleeneistä ovat olleet uskomattomia, mutta jotka siitä huolimatta ovat pidetyt. Otanes puolestaan kehoitti jättämään asiain johdon persialaisten kansan omiin käsiin, sanoen näin: "Minusta näyttää parhaalta, että yksi ainoa ei enää ole hallitsijanamme, sillä se ei ole mieluista eikä hyvää. Tiedättehän, mihin määrään Kambyseen röyhkeys kohosi, olettehan saaneet kokea myös maagin kopeutta. Ja kuinka voisikaan yksinvalta olla hyvin järjestetty tila, se kun ilman vastuuta sallii tehdä, mitä haluaa? Sehän saattaisi kaikkein parhaimmankin miehen, joka semmoiseen valtaan on joutunut, pois niistä mielipiteistä, joita hän siihen saakka on kannattanut. Sillä tarjonaolevat edut synnyttävät kopeutta, kateus taas on ihmiselle synnynnäinen. Ja sillä, jolla on nämä kaksi ominaisuutta, on kaikki paha omanaan. Osaksi näet yltäkylläisyyden synnyttämästä röyhkeydestä, osaksi kateudesta hän tekee paljon ilkitöitä. Ja kuitenkin pitäisi ainakin itsevaltiaan olla mitään kadehtimatta, hänellä kun on käytettävänään kaikki edut. Mutta hän käyttäytyykin päinvastoin maanmiehiänsä kohtaan. Sillä hän kadehtii parhaimpia kansalaisia, kun nämä elävät ja menestyvät, mutta iloitsee huonoimmista ja on erittäin kärkäs kuuntelemaan parjauksia. Häntä on erinomaisen vaikea kohdella. Sillä jos häntä kohtuullisesti ihailee, niin hän panee pahakseen, ettei häntä nöyrästi palvella, jos taas joku nöyrästi häntä palvelee, niin hän närkästyy tähän kuten imartelijaan ainakin. Mutta pahin on se, josta nyt tulen puhumaan. Hän rikkoo isiltä perittyjä lakeja, tekee väkivaltaa naisille ja tappaa ihmisiä tuomitsematta. Mutta sillä tilalla, jolloin kansa hallitsee, on ensiksi kaikista kaunein nimi, yhdenvertaisuus, toiseksi sen tilan vallitessa ei tehdä mitään semmoista, mitä yksinvaltias tekee. Kansa hallitsee arvan nojalla, sillä on vastuunalainen hallitus, ja se lykkää kaikki asiat yhteisesti ratkaistavaksi. Minä lausun siis sen mielipiteen, että me heittäisimme sikseen yksinvaltiuden ja korottaisimme kansan valtaan. Sillä paljoudesta kaikki riippuu."

81. Otanes siis esitti tämän mielipiteen. Megabyzos taas kehoitti jättämään hallituksen harvojen käsiin ja puhui näin: "Mitä Otanes sanoi itsevaltiuden lakkauttamisesta, sen sanon minäkin. Mutta kun hän käski siirtämään vallan kansalle, niin hän erehtyi siitä, mikä on paras mielipide. Sillä ei ole olemassa mitään ymmärtämättömämpää eikä röyhkeämpää kuin kelvoton väkijoukko. Siispä on kerrassaan sietämätöntä paeta itsevaltiaan kopeudesta kurittoman kansan röyhkeyden turviin. Sillä jos edellinen jotakin tekee, niin hän tekee sen tietensä, mutta jälkimäinen ei tiedä mitään. Ja kuinka se voisikaan mitään tietää — se, joka ei kotoaan ole oppinut eikä nähnyt mitään jaloa ja joka ajattelematta heittäytyy yleisiin asioihin, syösten eteenpäin tulvavirran tavoin! Ne, jotka siis suovat pahaa persialaisille, käyttäkööt kansaa; mutta me sitävastoin valitkaamme paraimpien miesten joukosta toverikunta ja jättäkäämme sille valta. Näitten joukossahan mekin tulemme olemaan. Ja otaksuttavaa on, että paraimmat miehet myös tulevat antamaan paraimmat neuvot."

82. Tämän mielipiteen esitti siis Megabyzos. Kolmanneksi Dareios ilmaisi mielipiteensä sanoen: "Siinä, minkä Megabyzos lausui yhteisestä kansasta, hän näyttää oikein puhuneen, mutta siinä, mitä hän harvainvallasta lausui, hän ei näy puhuneen oikein. Sillä jos nämät kolme, nimittäin kansanvalta, harvainvalta ja yksinvalta, ovat tarjona, ja edellytetään, että kukin on paras mahdollinen laatuaan, niin minä väitän, että viimeksimainittu on niistä paras. Onhan ilmeistä, ettei mikään ole parempi kuin yksi ainoa mies, jos hän nimittäin on paras. Sillä jos hänellä on paras mielipide, niin hän moitteettomasti saattaa hoitaa kansaa, ja silloin voidaan vihamiehiä vastaan tehtyjä neuvoja paraiten pitää salassa. Harvainvallassa sitävastoin, missä monet käyttävät kykyään yhteiseksi hyväksi, syntyy tavallisesti kiivasta yksityistä vihamielisyyttä. Sillä kun jokainen omasta puolestaan tahtoo olla ylinnä ja saattaa oman mielipiteensä voimaan, niin he joutuvat keskenään ankaraan vihamielisyyteen, josta syntyy puolueriitoja, ja puolueriidoista murhia. Murhista taas on seurauksena yksinvalta, ja juuri tämän kautta osoittautuu, että viimemainittu on paras. Jos taas kansa hallitsee, on mahdotonta, ettei kaikkinaista huonoutta syntyisi. Ja kun huonous kerran on päässyt juurtumaan yhteiskuntaan, niin ei huonojen kesken synny vihollisuuksia, vaan lujat ystävyysliitot. Sillä ne, jotka pyytävät vahingoittaa yhteiskuntaa, tekevät sen liittymällä yhteen. Näin tätä jatkuu, kunnes joku asettuu kansan etunenään ja tekee lopun semmoisten toiminnasta. Seuraus siitä on, että viimemainittu joutuu kansan ihailemaksi ja, ihailtuna kun on, hän pian saattaa esiintyä yksinvaltiaana. — Ja senkin kautta kansa itse osoittaa, että yksinvalta on paras. Sanalla sanoen ja kokoamalla kaikki asianhaarat yhteen, mistä on meille tullut vapaus ja kenenkä antamana? Kansaltako, harvainvallaltako vai yksinvaltiaalta? Minun mielipiteeni on siis se, että koska yksi mies on meidät tehnyt vapaiksi, me säilytämme yksinvaltiuden. — Sitäpaitsi ei ole hyvä kumota isiltä perittyjä lakeja, sillä se ei ole edullista."

83. Nämä kolme mielipidettä siis esitettiin. Mutta seitsemästä miehestä liittyi neljä viimeksi esitettyyn mielipiteeseen. Niin pian kun nyt Otanes, joka uurasti yhdenvertaisuuden toimeenpanoa, joutui mielipiteineen tappiolle, sanoi hän heille näin: "Liittoutuneet miehet, selväähän on, että yksi meistä on tuleva kuninkaaksi, joko sitten arvan nojalla tai siten, että uskomme valitsemisen Persian kansan huostaan, tai vielä jollakin muulla keinoin. Minä puolestani en aio teidän kanssanne kilpailla. Tahdon nimittäin yhtä vähän hallita kuin tulla hallituksi. Mutta minä luovun hallituksesta vain sillä ehdolla, ettei kukaan teistä tule hallitsemaan, ei minua itseäni eikä niistäkään ketään, jotka minusta vasta tulevat polveutumaan." Kun Otanes tämän oli lausunut, ja muut kuusi olivat siihen suostuneet, niin hän siis ei kilpaillut heidän kanssaan, vaan väistyi syrjään. Ja vielä nytkin hänen huoneensa on ainoa persialaisten joukossa, joka on vapaa, ja jota hallitaan vain sen verran kuin se itse haluaa, kunhan se vain ei loukkaa persialaisten lakeja.

84. Mutta jälellejääneet kuusi neuvottelivat keskenään, kuinka he tarkoituksenmukaisimmalla tavalla asettaisivat kuninkaansa. Ja he katsoivat parhaaksi, että jos kuninkuus joutuisi jollekin muista seitsemästä, niin annettaisiin Otaneelle ja kaikille hänen jälkeläisilleen etuoikeutena joka vuosi meedialainen puku ynnä kaikki ne lahjat, joita persialaisten kesken pidetään arvokkaimpina. Tämän he päättivät annettavaksi hänelle siitä syystä, että hän ensiksi oli keksinyt asian laidan ja saanut aikaan salaliiton. Ja omaksi hyväkseen he päättivät, että jokainen seitsemästä saisi ilman edelläkäyvää ilmoitusta päästä kuninkaanlinnaan, jollei nimittäin kuningas sattuisi lepäämään vaimonsa kanssa, ja että kuninkaan ei olisi lupa naida muualta kuin liittoutuneitten perheistä. Mutta kuninkuudesta he päättivät seuraavasti. Se, jonka hevonen ensiksi hirnuisi, kun he auringon noustessa olivat astuneet hevosen selkään etukaupungissa, oli saapa kuninkuuden.

85. Nytpä oli Dareioksella ovela hevosrenki, jonka nimi oli Oibares. Tälle miehelle Dareios, liittoutuneitten erottua toisistaan, puhui näin: "Oibares, me olemme päättäneet valita kuninkaan seuraavalla tavalla. Se, jonka hevonen ensiksi hirnuu, kun me auringon nousussa astumme hevostemme selkään, saapi kuninkuuden. Nyt siis, jos tiedät jonkun keinon, niin laita niin että minä saan tämän arvon eikä kukaan muu." Oibares vastasi näin: "Jos tästä, oi herra, riippuu, tuletko kuninkaaksi vai et, niin ole sen puolesta huoleti ja hyvällä mielellä, sillä ei kukaan muu pääse sinun sijastasi kuninkaaksi. Semmoiset on minulla taiat." Dareios virkkoi siihen: "Jos sinulla on tiedossa joku sellainen juoni, niin on aika ryhtyä siihen eikä lykätä toistaiseksi, sillä huomispäivänä on meillä kilpailu." Sen kuultuaan Oibares teki seuraavasti. Niin pian kun yö tuli, ajoi hän erään tamman, sen, josta Dareioksen orhi eniten piti, etukaupunkiin, sitoi sen siihen ja vei jälestäpäin Dareioksen hevosen sinne. Sitten hän kuljetti oritta tamman ympäri enimmäkseen niin läheltä, että se kosketti tammaa, ja antoi sen lopulta astua tamman.

86. Päivän valjetessa nuo kuusi sopimuksensa mukaan saapuivat hevostensa selässä. Kun he ajaessaan etukaupungin läpi saapuivat siihen paikkaan, mihin tamma edellisenä yönä oli ollut sidottuna, juoksi Dareioksen hevonen esiin ja hirnahti. Ja samalla kun hevonen sen teki, välähti salama kirkkaalta taivaalta ja jyrähti ukkonen. Nämä Dareiokselle sattuneet enteet vahvistivat hänelle kuninkuuden, ikäänkuin ne olisivat tapahtuneet jostain sopimuksesta. Mutta muut hyppäsivät hevosten selästä ja heittäytyen maahan tervehtivät Dareiosta kuninkaanaan.

87. Näin sanovat toiset Oibareen menetelleen. Toiset taas — sillä kummallakin tavalla persialaiset kertovat — sanovat hänen tehneen siten, että hän muka siveli samaisen tamman häpyä kädellään, jonka sitten kätki roimahousuihinsa. Kun sittemmin hevosten auringon noustessa piti lähtemän pois, oli Oibares ojentanut esiin kätensä ja vienyt sen lähelle Dareioksen hevosen sieraimia, jolloin se vainutessaan oli korskunut ja hirnunut.

88. Siten tuli Dareios, Hystaspeen poika, kuninkaaksi, ja hänen alamaisiaan olivat, paitsi arabialaisia, kaikki Aasian kansat, jotka Kyros ja myöhemmin Kambyses olivat kukistaneet. Arabialaiset kuitenkaan eivät ollenkaan olleet orjan suhteessa persialaisiin, vaan olivat kestiystäviä, silloin kun laskivat Kambyseen maansa läpi Egyptiin. Sillä vasten arabialaisten tahtoa eivät persialaiset olisi voineet hyökätä Egyptiin. Ja Dareios nai persialaisten ensimäisistä perheistä, nimittäin kaksi Kyroksen tytärtä, Atossan ja Artystonen, joista Atossa ennen oli ollut naimisissa Kambyses veljensä ja toisen kerran maagin kanssa, mutta Artystone oli neitsyt. Ja hän nai vielä toisen, Smerdiin, Kyroksen pojan, tyttären, jonka nimi oli Parmys. Hän otti vaimokseen myös Otaneen tyttären, hänet, joka paljasti maagin. Ja kaikki oli täynnänsä Dareioksen valtaa. Ensiksi hän teetti ja pystytti kivisen korkokuvan, mihin oli kuvattuna ratsumies, ja siihen hän teki näin kuuluvan päällekirjoituksen: "Dareios, Hystaspeen poika, on hevosensa (siinä hän mainitsi sen nimen) ja hevosrenkinsä Oibareen kunnon kautta saavuttanut persialaisten kuninkuuden."

89. Tehtyään Persiassa tämän Dareios asetti kaksikymmentä maaherrakuntaa, joita persialaiset itse kutsuvat satrapikunniksi. Perustettuaan maaherrakunnat ja asetettuaan maaherrat hän sääsi, että hänelle suoritettaisiin veroa kansojen mukaan, yhdisti kuhunkin kansaan sen naapurit, mutta liitti naapurien tuolla puolen ja kauempana asuvat kansat, minkä mihinkin kansaan. Mutta maaherrakunnat ja vuotuiset veromäärät hän jakoi seuraavalla tavalla. Niitä kansoja, jotka suorittivat hopeassa, oli käsketty suorittamaan paino laskettuna babylonilaisen talentin mukaan, niitä, jotka suorittivat kullassa, euboialaisen; ja babylonilainen talentti tekee seitsemänkymmentäkahdeksan euboialaista minaa. Sillä Kyroksen ja sittemmin myös Kambyseen hallitessa ei ollut verosta määrätty mitään, vaan tuotiin lahjoja. Mainitun verojärjestelmän ja muiden sentapaisten säännösten vuoksi sanovat persialaiset, että Dareios oli kaupustelija, Kambyses herra ja Kyros isä, syystä että ensinmainittu teki kaikki asiat kaupanalaisiksi, toinen oli tuima ja välinpitämätön, kolmas lempeä ja oli hankkinut heille kaiken sen hyvän, mikä heillä oli.

90. Niinpä ioonilaisilta, Aasiassa asuvilta magneteilta, aiolilaisilta, kaarilaisilta, lykialaisilta, milyeiltä ja pamfyleiltä — kaikille näille näet Dareios oli säätänyt yhteisen veron — tuli neljäsataa talenttia hopeassa. Tämä oli ensimäinen hänen säätämistään piireistä. Myysialaisilta, lasoneilta, kabaleilta ja hytenneiltä tuli viisisataa talenttia. Tämä oli toinen piiri. Niiltä hellespontolaisilta, jotka jäävät oikealle kädelle salmeen käsin purjehdittaessa, fryygialaisilta, Aasiassa asuvilta traakialaisilta, paflagoneilta, mariandyneilta ja syyrialaisilta tuleva vero oli kolmesataa kuusikymmentä talenttia. Tämä oli kolmas piiri. Kilikialaisilta tuli kolmesataa kuusikymmentä valkoista hevosta, yksi joka päivän kohdalle, ja viisisataa talenttia hopeata. Siitä kului sataneljäkymmentä sen ratsuväen ylläpitoon, joka oli vahdissa Kilikianmaassa, mutta kolmesataa kuusikymmentä meni Dareiokselle. Tämä oli neljäs piiri.

91. Alkaen Posideionin kaupungista, jonka Amfilokhos, Amfiaraoksen poika, rakensi kilikialaisten ja syyrialaisten rajalle, aina Egyptiin saakka, paitsi arabialaisten osuutta — se näet oli verosta vapaana —, teki vero kolmesataa viisikymmentä talenttia. Tässä piirissä on koko Foinikia ja niinkutsuttu palestinalainen Syyria sekä Kypros. Tämä oli viides piiri. Egyptistä, Egyptin naapureina olevilta libyalaisilta, Kyrenestä ja Barkasta — nämä olivat nimittäin asetetut egyptiläiseen piiriin — tuli seitsemänsataa talenttia, paitsi sitä Moiris-järvestä saatua hopeata, joka kertyi kaloista. Lukuunottamatta tätä hopeata ynnä viljaa, tuli seitsemänsataa talenttia. Sillä lisäksi tulee satakaksikymmentä tuhatta medimniä viljaa, joka jaetaan Memfiin "Valkolinnassa" asuville persialaisille ja näiden palkkasotureille. Tämä oli kuudes piiri. Sattagydit, gandarit, dadikit ja aparytit, jotka luettiin yhteenkuuluviksi, toivat sataseitsemänkymmentä talenttia. Tämä oli seitsemäs piiri. Susasta ja muusta kissiläisten maasta tuli kolmesataa. Tämä oli kahdeksas piiri.

92. Babylonista ja muusta Assyriasta tuli Dareiokselle tuhat hopeatalenttia ja viisisataa kuohittua poikalasta. Tämä oli yhdeksäs piiri. Agbatanasta, muusta Meediasta, parikaneilta ja orthokorybanteilta neljäsataa viisikymmentä talenttia. Tämä oli kymmenes piiri. Kaspialaiset, pausikit, pantimathit ja dareitit panivat maksunsa yhteen ja suorittivat kaksisataa talenttia. Tämä oli yhdestoista piiri. Baktrialaisista aina aiglilaisiin saakka tuli verona kolmesataa kuusikymmentä talenttia. Tämä oli kahdestoista piiri.

93. Paktyikesta, armenialaisilta ja heidän naapureiltaan Pontos Euxeinokseen saakka tuli neljäsataa talenttia. Tämä oli kolmastoista piiri. Sagarteilta, sarangeilta, thamanalaisilta, utilaisilta, mykeiltä ja Punaisen meren saarilla asuvilta, jonne kuningas lähettää niinsanotut maastakarkoitetut asumaan, — kaikilta näiltä tuli verona kuusisataa talenttia. Tämä oli neljästoista piiri. Sakit ja kaspialaiset suorittivat kaksisataa viisikymmentä talenttia. Tämä oli viidestoista piiri. Parthilaiset, khorasmilaiset, sogdilaiset ja areialaiset kolmesataa talenttia. Tämä oli kuudestoista piiri.

94. Parikanit ja Aasian etiopilaiset suorittivat neljäsataa talenttia. Tämä oli seitsemästoista piiri. Matieneille, saspeireille ja alarodilaisille oli säädetty kaksisataa talenttia. Tämä oli kahdeksastoista piiri. Moskheille, tibareneille, makroneille, mossynoikeille ja mareille oli määrätty kolmesataa talenttia. Tämä oli yhdeksästoista piiri. Indialaiset taas, jotka ovat paljoa lukuisammat kaikkia kansoja, mitä tunnemme, toivat suurimmat verotkin verraten kaikkiin muihin, nimittäin kolmesataa kuusikymmentä talenttia kultahiekkaa. Tämä oli kahdeskymmenes piiri.

95. Babylonilaisessa rahassa maksettu hopeamäärä tekee, laskettuna euboialaisen talentin mukaan yhdeksäntuhatta kahdeksansataa kahdeksankymmentä talenttia. Ja koska kulta lasketaan kolmetoista kertaa niin kalliiksi kuin hopea, niin havaitaan, että kultahiekka tekee neljätuhatta kuusisataa kahdeksankymmentä talenttia. Jos siis kaikki yllä luetellut summat lasketaan yhteen, kertyi vuotuista veroa Dareiokselle neljätoistatuhatta viisisataa kuusikymmentä euboialaista talenttia. Tätä kuuttakymmentä vielä pienempiä summia en tällöin mainitse, vaan olen jättänyt ne sikseen.

96. Tämä oli se vero, joka tuli Dareiokselle Aasiasta ja vähäksi osaksi Libyasta. Aikaa myöten tuli kuitenkin toinen vero myös saarista ja Europassa Tessaliaan saakka asuvilta. Näitä aarteita kuningas tallettaa seuraavalla tavalla. Hän sulattaa ja valaa ne saviruukkuihin ja täytettyään astian hän ottaa ympäriltä pois saven. Ja joka kerta kun hän tarvitsee rahoja, hän hakkaa pois niin suuren kappaleen kuin hän kulloinkin tarvitsee.

97. Nämä olivat maakunnat ja veromääräykset. Persia on ainoa maa, jota en ole maininnut veroamaksavaksi. Persialaiset asuvat nimittäin maassaan maksamatta veroa. Seuraavien kansojen taas ei ollut määrätty suorittaa mitään veroa, vaan ne toivat lahjoja: Egyptin rajoilla asuvat etiopilaiset, jotka Kambyses marssiessaan pitkäikäisiä etiopilaisia vastaan oli kukistanut, sekä ne, jotka asuvat pyhän Nysän seuduilla ja viettävät Dionysos-juhlia. Nämä molemmat suorittivat veroa joka toinen vuosi ja ovat suorittaneet aina minun aikoihini saakka kaksi khoiniksia puhdasta kultaa, kaksisataa ebenpuun runkoa, viisi etiopilaista poikaa ja kaksikymmentä suurta norsunhammasta. Kolkhilaiset ja heidän naapurinsa Kaukasos-vuoreen saakka ottivat antaaksensa lahjoja — siihen vuoreen saakka nimittäin persialaiset hallitsevat, mutta ne seudut, mitkä ovat Kaukasos-vuoresta pohjoiseen päin, eivät enää ollenkaan välitä persialaisista — mainitut kansat ovat siis minun aikoihini asti joka neljäs vuosi tuoneet ne lahjat, jotka ovat ottaneet suorittaakseen, nimittäin sata poikaa ja sata neitoa. Arabialaiset toivat joka vuosi tuhat talenttia suitsutusta. Nämä lahjat he, paitsi veroa, toimittivat kuninkaalle.

98. Mainitun runsaan kullan saavat indialaiset seuraavalla tavalla. Se osa Indian maata, joka on auringon nousuun päin, on paljasta hiekkaa. Ensimäisinä itään ja auringon nousuun päin kaikista Aasiassa asuvista ihmisistä, joita me tunnemme ja joista myös varmuudella jotain kerrotaan, asuvat indialaiset. Sillä indialaisista itäänpäin oleva maa on hiekan vuoksi erämaata. Indialaisten joukossa on monta, keskenään eri kieliä puhuvaa heimoa, joista toiset ovat paimentolaisia, toiset eivät, toiset asuvat joen suistomaissa ja syövät raa'altaan kaloja, joita pyytävät ruokoveneillä. Ja vene tehdään yhdestä ainoasta ruo'on solmuvälistä. Nämä indialaiset käyttävät kaislasta tehtyjä vaatteita. He niittävät nimittäin kaislan virrasta, loukuttavat sen, punovat sitä maton tapaan ja pukeutuvat sitten siihen ikäänkuin haarniskaan.

99. Toiset niistä indialaisista, jotka asuvat itään päin, ovat paimentolaisia ja syövät raakaa lihaa; niitä nimitetään padalaisiksi ja heidän kerrotaan noudattavan seuraavia tapoja. Kun joku heidän heimostaan sairastuu, oli se mies tai nainen, tappavat miehen hänen lähimmät miesystävänsä, väittäen, että kun tauti häntä riuduttaa, niin heiltä menee hukkaan hänen lihansa. Hän kyllä kieltelee olevansa sairas, mutta he eivät myönnä sitä, vaan tappavat hänet ja panevat toimeen pidot. Jos taas nainen sairastuu, tekevät hänen lähimmät naistuttavansa samalla tapaa kuin miehet. Vaan sen, joka pääsee korkeaan ikään, he ensin juhlallisesti uhraavat ja syövät sitten pidoissa. Mutta niin pitkälle eivät monetkaan heistä pääse. Sitä ennen näet he tappavat jokaisen, joka sairastuu.

100. Toisilla indialaisilla on käytännössä tämä toinen tapa. He eivät tapa mitään elävää, eivät kylvä mitään eivätkä ylipäänsä omista huoneita; he syövät yrttejä ja heillä on muuan hirssijyvän kokoinen palkohedelmä, joka itsestään kasvaa maasta, ja jota he palkoineen päivineen keittävät ja syövät. Jos joku heistä sairastuu, niin hän menee erämaahan ja laskeutuu sinne pitkälleen. Eikä kukaan välitä siitä, onko hän kuollut vai sairas.

101. Nämä indialaiset, jotka olen maininnut, pitävät kaikki sukupuoliyhteyttä julkisesti, aivan kuin elukat, ja heillä on kaikilla yhtäläinen ja samankaltainen ihonväri kuin etiopilaisilla. Heidän siemenensä ei ole, kuten muilla ihmisillä, valkeaa, vaan mustaa, niinkuin heidän ihonsa; semmoinen siemen on myös etiopilaisilla. Mainitut indialaiset asuvat tosin muita etäämpänä persialaisista ja etelään päin eivätkä ole koskaan totelleet Dareios kuningasta.

102. Toiset indialaiset asuvat Kaspatyros-kaupungin ja Paktyiken rajoilla, pohjoiseen päin niiltä seuduilta sekä muista indialaisista, ja heillä on samanlaiset elintavat kuin baktrialaisilla. Ne ovat myös sotaisimmat indialaisista ja nämät ne ovat, jotka lähtevät hakemaan kultaa. Sillä mainitussa seudussa on hiekka-erämaa. Siinä erämaassa ja hiekassa elää muurahaisia, jotka ovat kooltaan pienemmät kuin koirat, mutta kettuja suuremmat; Persian kuninkaan luona on niitä muutamia, jotka on pyydetty sieltä. Mainitut muurahaiset tekevät itselleen pesänsä maan alle ja luovat hiekan maan pinnalle, samalla tapaa kuin helleenien maassa tavattavat, ja ovatkin ulkomuodoltaan aivan niiden kaltaiset. Ja se hiekka, jonka ne luovat maan pinnalle, on kullanpitoista. Tätä hiekkaa noutamaan lähtevät indialaiset erämaahan. Jokainen valjastaa kolme kamelia, jolloin kummallakin puolen on koiras, joka vetää vain hihnasta, mutta keskellä kulkee naaras. Viimemainitun selkään mies itse astuu, sitä ennen toimitettuaan niin, että emällä on niin nuoret varsat kuin mahdollista, silloin kun hän sen viepi niiden luota pois ja panee sen valjaisiin. Sillä heidän kamelinsa eivät nopeudessa ole hevosia huonommat ja jaksavat sitä paitsi paljoa paremmin kantaa kuormia.

103. En huoli kuvailla helleeneille, minkälainen kamelin ulkomuoto on, koska he sen tietävät, mutta mitä he eivät kamelista tunne, sen tahdon ilmaista. Kamelilla on takajaloissa neljä reittä ja neljä polvea, ja sen siittimet ovat takajalkojen välissä ja kääntyneinä häntään päin.

104. Sellaista tapaa noudattamalla ja siten valjastamalla indialaiset ratsastavat hakemaan kultaa, jolloin he laskevat niin, että tulevat olemaan ryöstöpaikalla silloin, kun kuumuus on polttavimmillaan. Kuumuuden vuoksi näet muurahaiset kätkeytyvät maan alle. Mutta näiden ihmisten maassa on aurinko kuumimmillaan aamusin, ei, niinkuin muilla ihmisillä, puolenpäivän aikaan, vaan sen noususta toriajan loppuun saakka. Siihen aikaan se paahtaa paljoa ankarammin kuin puolenpäivän aikaan Hellaassa, niin että kerrotaan ihmisten silloin vilvoittelevan itseään vedessä. Keskipäivällä on melkein yhtä lämmintä muitten ihmisten luona kuin indialaisten. Mutta päivän kallistuessa iltaa kohti tulee aurinko heillä yhtä lämpimäksi kuin aamuaurinko muualla. Ja siitä pitäen kylmenee yhä, kunnes päivänlaskussa on aika kylmä.

105. Sittenkun indialaiset, säkit mukanaan, ovat saapuneet paikalle, täyttävät he nämä hiekalla ja ratsastavat mitä pikimmin takaisin. Sillä, niinkuin persialaiset kertovat, tuntevat muurahaiset heti hajun ja lähtevät ajamaan heitä takaa. Niille ei vedä nopeudessa vertoja mikään muu eläin, niin että elleivät indialaiset pääsisi jonkun verran edelle, sill'aikaa kun muurahaiset keräytyvät kokoon, ei yksikään heistä pelastuisi. Koiraskamelit, jotka ovat huonompia juoksemaan kuin naaraat ja laahaavat mukana, lasketaan sitten irti, ei kuitenkaan yht'aikaa molempia. Mutta naaraat, jotka muistelevat jälkeensä jättämiään varsoja, eivät ollenkaan hellitä. Siten saavat, kuten persialaiset väittävät, indialaiset enimmän kultansa, sillä sitä kultaa, jonka he omasta maastaan kaivavat, on harvemmassa.

106. Maailman äärimmäiset seudut ovat tavallaan saaneet jaloimmat luonnontuotteet, samoin kuin Hellas on saanut suotuisimmin tasoitetut vuodenajat. Ensinnä näet on idässä äärimmäisenä asutuista maista India, niinkuin vähän aikaisemmin olen maininnut. Siellä ensiksi ovat nelijalkaiset eläimet ja linnut paljoa suuremmat kuin muissa maissa, paitsi hevosia (nämä ovat nimittäin pienemmät meedialaisia hevosia, joita kutsutaan nesalaisiksi); toiseksi siellä on rajaton määrä kultaa, osaksi kaivettua, osaksi jokien kuljettamaa ja osaksi osoittamallani tavalla ryöstettyä. Viljelemättömät puut kantavat siellä hedelmänä villaa, joka kauneudessa ja hyvyydessä voittaa lampaan villan; ja indialaiset käyttävät näistä puista tehtyjä vaatteita.

107. Etelään päin taas on viimeisenä asutuista maista Arabia, ja se on ainoa kaikista maista, missä libanotos, mirhami, kasia, kaneli ja ledanon kasvavat. Kaikki nämä aineet hankkivat arabialaiset itselleen suurella vaivalla, paitsi mirhamia. Libanotoksen he kokoovat polttamalla styrax-puuta, jota foinikialaiset tuottavat helleenien maahan. Näitä libanotosta kantavia puita näet vartioivat siivekkäät, kooltaan pienet ja ulkomuodoltaan kirjavat käärmeet, suuri joukko kunkin puun ympärillä; nämä ne ovat, jotka suurissa parvissa lähtevät Egyptiä kohti. Eikä niitä millään muulla voi ajaa puitten luota pois kuin styraxin savulla.

108. Arabialaiset kertovat myös, että koko maa tulisi täyteen näitä käärmeitä, jollei niiden kävisi jotenkin niinkuin ymmärsin tapahtuvan kyykäärmeille. Nähtävästi on jumalallinen kaitselmus viisaana, niinkuin se luonnollisesti onkin, tehnyt kaikki ne eläimet, jotka ovat pelkurimaiset ja syötävät, erittäin sikiäviksi, jotteivät syötäessä joutuisi sukupuuttoon, mutta ne, jotka ovat hirveitä ja tuottavat vastusta, vain vähän sikiäviksi. Niinpä jänis, jota jokainen eläin, lintu ja ihminen pyytää, on niin kovin hedelmällinen. Se on ainoa eläin, jolla on moninkertainen hedelmöityminen, niin että samalla kertaa yksi sikiö on karvainen, toinen alaston, kolmas juuri muodostuu kohdussa ja neljäs vasta sikiytyy. Niin on tämän asian laita. Naarasleijona sitä vastoin, joka on väkevin ja rohkein eläin, synnyttää vain kerran elämässään ja silloin vain yhden poikasen. Sillä samalla kuin se synnyttää, se yhdessä sikiön kanssa viskaa pois kohtunsa. Siihen on seuraava seikka syynä. Kun poikanen emässä alkaa liikkua, niin se raatelee kohtua, koska sillä on kaikista eläimistä terävimmät hampaat. Ja kasvaessaan se tulee kynsimistään kynsineeksi sitä, niin että kun synnytyshetki on käsillä, ei koko kohtuun ole jäänyt yhtään eheää paikkaa.

109. Niin myös, jos kyykäärmeet ja Arabiassa asuvat siivekkäät käärmeet sikiäisivät luontonsa mukaisesti, ei ihmisten olisi mahdollista elää. Mutta nytpä, kun parit yhtyvät ja koiras juuri siittää ja heittää siemenensä, karkaa naaras sen kaulaan ja imeytyy siihen kiinni eikä hellitä, ennenkun se on sen syönyt suuhunsa. Koiras siis kuolee mainitulla tavalla, mutta naaras kärsii seuraavan rangaistuksen koiraksen taposta. Isänsä puolesta kostaen vielä kohdussa olevat sikiöt syövät emänsä, ja syötyään puhki vatsan ne tunkeutuvat ulos. Mutta muut käärmeet, jotka eivät ole vahingollisia ihmisille, munivat ja hautovat suuren määrän poikasia. Nytpä on kyykäärmeitä kautta koko maan, mutta siivekkäitä käärmeitä on lukuisasti Arabiassa, vaan niitä ei ole missään muualla. Siitä syystä näyttää siltä kuin niitä olisi niin paljon.

110. Mainitun libanotoksen arabialaiset hankkivat itselleen ylläkerrotulla tavalla, kasian taas seuraavalla. He sitovat vuotia ja nahkoja ruumiinsa ympäri ja kasvoilleen, paitsi silmilleen, ja lähtevät sitten kasian hakuun. Se kasvaa eräässä järvessä, joka ei ole varsin syvä ja jonka ympärillä ja sisässä asustaa joitakin siivellisiä eläimiä, jotka jokseenkin muistuttavat yökköjä, vikisevät kovasti ja pitävät urhoollisesti puoliaan. Ne täytyy torjua silmiltään ja sitten niittää kasia.

111. Mutta kanelin he keräävät vielä ihmeellisemmällä tavalla. Missä se kasvaa ja mikä maa sen tuottaa, sitä he eivät saata mainita, muuta kuin että muutamat todenmukaisesti väittävät sen kasvavan niillä seuduin, missä Dionysosta kasvatettiin. Kerrotaan, että näitä puikkoja, joita me foinikialaisten mukaan kutsumme kinamomoniksi [s.o. kaneliksi], tuovat suuret linnut, jotka kantavat niitä pesiinsä. Ja ne ovat laatineet pesänsä savesta jyrkille vuorille, minne ihminen ei mitenkään pääse. Tämän vuoksi ovat siis arabialaiset keksineet seuraavan juonen. He hakkaavat kuolleitten härkien, aasien ja muiden juhtien lihan kappaleiksi ja toimittavat niin suuria kappaleita kuin suinkin mainittuihin paikkoihin, asettavat ne lähelle pesiä ja lähtevät kauas pois niistä. Silloin lentävät linnut alas ja vievät lihakappaleet pesiinsä, mutta viimemainitut eivät kestä niin suurta painoa, vaan särkyvät ja putoovat maahan, jolloin ihmiset tulevat paikalle korjaamaan kanelin. Sillä tavoin se kerätään kokoon ja saapuu sitten sieltä muihin maihin.

112. Ledanon taas, jota arabialaiset kutsuvat ladanoniksi, syntyy vielä ihmeellisemmällä tavalla kuin edellinen. Se syntyy näet mitä pahanhajuisimmasta aineesta, mutta on kuitenkin hyvänhajuisin. Sitä tavataan nimittäin pukkien parrassa, missä se kasvaa niinkuin pihka puissa. Sitä käytetään useiden voiteitten tekoon ja varsinkin sitä arabialaiset käyttävät suitsuttaessaan.

113. Sen verran olkoon sanottu suitsutusaineista. Mutta Arabianmaassa vallitsee sanomattoman suloinen tuoksu. Siellä on kahta ihmeellistä lajia lampaita, joita ei ole missään muualla. Toisella niistä on pitkät, ainakin kolmen kyynärän pituiset hännät. Jos annettaisiin niiden laahata maata, niin lampaat saisivat haavoja, kun hännät hankautuisivat maata vasten. Mutta nyt osaa jokainen paimen ainakin jonkun verran veistellä puuta. Niinpä he tekevät pieniä vaunuja ja sitovat ne lammasten häntiin, niin että kiinnittävät kunkin eläimen häntään yhdet vaunut. Toisella lammaslajilla taas on leveät, jopa kyynärän levyiset hännät.

114. Lounaaseen päin asutuista maista leviää Etiopianmaa. Se tuottaa paljon kultaa, suunnattoman suuria norsuja, pelkkiä istuttamattomia puita ja ebenpuuta. Ja siinä asuvat mitä kookkaimmat, kauniimmat ja pitkäikäisimmät ihmiset.

115. Nämä ovat äärimmäiset maat Aasiassa ja Libyassa. Mutta mitä tulee niihin Europan äärimmäisiin seutuihin, jotka ovat lännessä päin, en voi varmuudella sanoa niistä mitään. Sillä minä puolestani en voi uskoa, että on olemassa joki, jota barbarit kutsuvat Eridanokseksi, joka laskee pohjoisessa olevaan mereen ja jonka varsilta kertomuksen mukaan meripihka tulee. Enkä tiedä, onko olemassa Tinasaaria, joista tina meille tuodaan. Sillä itse Eridanos-nimi todistaa, että se on helleeniläinen eikä vieraskielinen, ja että se on jonkun runoilijan sepittämä. Toiseksi en ole, vaikka olen nähnyt vaivaa saadakseni asiasta selvän, keltään silmännäkijältä voinut kuulla, onko todella merta sillä kulmalla Europpaa. Joka tapauksessa tina ja meripihka tulevat meille Europan äärimmäisistä seuduista.

116. Europan pohjois-osissa näkyy olevan kaikkein suurin määrä kultaa. Millä tavoin se saadaan, sitä en voi varmuudella sanoa, kerrotaan vaan, että sen ryöstävät aarnikotkilta yksisilmäiset miehet, niinsanotut arimaspit. Mutta minä en voi uskoa, että muka olisi olemassa yksisilmäisiä miehiä, jotka muuten ovat samanluontoiset kuin muut ihmiset. Näyttää siis siltä kuin juuri äärimmäisissä seuduissa, jotka ympäröivät ja sulkevat sisäänsä muun maan, tavattaisiin ne luonnontuotteet, joita me pidämme jaloimpina ja harvinaisimpina.

117. Aasiassa on olemassa tasanko, jota kaikkialta ympäröi vuori, ja siinä viisi kalliorotkoa. Tämä tasanko oli muinoin khorasmien hallussa, ollen khorasmien itsensä, hyrkanien, parthilaisten, sarangien ja thamanalaisten rajamailla. Mutta siitä pitäen, kun persialaisilla on ollut valta käsissään, se tasanko on kuninkaan oma. Sitä ympäröivästä vuoresta virtaa suuri joki, jonka nimi on Akes. Tämä kasteli ennen näiden mainittujen kansojen maita, haaraantumalla viiteen eri suuntaan ja kulkien joka rotkon läpi kunkin maahan. Mutta siitä perin, kun mainitut kansat ovat tulleet Persian vallan alle, he ovat joutuneet tällaiseen pulaan. Kuningas on rakentanut patoja rotkoihin ja pannut sulkuportin kunkin rotkon eteen. Kun nyt vesi on suljettu ja estetty pääsemästä pois, muuttuu vuorien välinen tasanko mereksi, koska joki laskee siihen, mutta ei pääse minnekään pois. Niinmuodoin kun asujamilla, jotka ennen olivat tottuneet käyttämään vettä, ei enää ollut sitä käytettävissä, niin he joutuivat suureen hätään. Talvisin näet Jumala kyllä antaa sadetta heille, niinkuin muillekin ihmisille, mutta kesäisin, kun he kylvävät hirssiä ja sesamia, he ovat veden tarpeessa. Kun nyt siis heille ei suoda mitään vettä, niin he tulevat vaimoineen persialaisten maahan ja asettuvat kuninkaan ovelle huutamaan ja ulvomaan. Silloin kuningas käskee avaamaan tasangolle vievät portit niille heistä, jotka eniten vettä tarvitsevat. Kun nyt heidän maansa on kylläkseen imenyt vettä, suljetaan se portti, ja kuningas käskee avaamaan toisen portin niille, jotka muiden joukosta eniten tarvitsevat vettä. Ja niinkuin minä kuulemasta tiedän, niin kuningas tällä avaamisella tuottaa itselleen suuria summia, lukuunottamatta veroa.

118. Niin on asianlaita. — Mutta yhdelle niistä seitsemästä miehestä, jotka olivat tehneet kapinan, Intafreneelle, sattui, että hän heti kapinan jälkeen erään ylimielisen teon johdosta seuraavalla tavalla kuoli. Hänellä oli näet asiaa kuninkaalle ja hän tahtoi mennä sisälle kuninkaanlinnaan. Sillä oli olemassa semmoinen laki, että ne, jotka olivat nousseet kapinaan maagia vastaan, pääsivät kuninkaan luo ilman edelläkäyvää ilmoitusta, paitsi jos kuningas sattui lepäämään vaimonsa kanssa. Intafrenes ei siis katsonut kenenkään tarvitsevan ilmoittaa häntä, vaan koska hän oli yksi noista seitsemästä, niin hän tahtoi mennä sisälle. Mutta ovenvartija ja ilmoittaja eivät sitä sallineet, väittäen että kuningas paraillaan lepäsi vaimonsa kanssa. Silloin Intafrenes, joka arveli heidän valehtelevan, teki näin. Hän tempaa tikarinsa ja leikkaa heiltä poikki korvat ja nenät, jotka hän pujotti hevosensa suitsiin; ne hän sitten sitoi heidän kaulaansa ja laski heidät menemään.

119. Hepä näyttäytyivät kuninkaalle ja mainitsivat syyn, minkä vuoksi heidän oli niin käynyt. Dareios, joka pelkäsi, että nuo kuusi liittoutunutta olivat tehneet sen yhteisestä päätöksestä, lähetti noutamaan luokseen kunkin yksitellen ja tutki jokaisen mielipidettä, saadakseen selville, hyväksyivätkö he sen, mikä oli tapahtunut. Huomattuaan, että Intafrenes ei ollut tekoaan tehnyt yksissä neuvoin muiden kanssa, Dareios otatti kiinni tämän lapsineen ja kaikkine miespuolisine omaisineen, siinä lujassa vakaumuksessa, että viimemainittu sukulaistensa kanssa valmisteli kapinaa häntä vastaan. Ja vangittuaan heidät hän heitätti heidät kuolemaantuomittujen vankilaan. Mutta Intafreneen vaimo kulki kuninkaanlinnan ovella itkemässä ja vaikeroimassa. Aina vain tätä samaa tekemällä hän vihdoin herätti Dareioksen säälin, niin että kuningas lähetti sanansaattajan, joka lausui näin: "Oi vaimo, kuningas Dareios antaa sinun pelastaa yhden vangituista omaisistasi, sen, minkä kaikkien joukosta tahdot valita." Mietittyään vaimo vastasi näin: "Jos kuningas suo minulle yhden hengen, niin minä kaikkien joukosta valitsen veljeni." Saatuaan sen kuulla Dareios ihmetteli vastausta ja lähetti julistajallaan tämän sanan: "Oi vaimo, kuningas kysyy sinulta, mitä sinä ajattelet, kun sinä jätit miehesi ja lapsesi sikseen, mutta valitsit veljesi jäämään eloon, hänet, joka kuitenkin on sinulle lapsiasi vieraampi ja vähemmän rakas kuin miehesi." Hänpä vastasi näin: "Oi kuningas, saattaahan minulle tulla toinen mies, jos Jumala niin tahtoo ja muita lapsia, jos minä kadotan nämä. Mutta koska isäni ja äitini eivät enää ole elossa, en minä millään tavalla voi saada toista veljeä. Tätä minä ajattelin sanoessani niin." Hyvinpä näytti vaimo puhuvan Dareioksen mielestä, ja kuningas laski vapaaksi sekä sen, jota vaimo pyysi, että vanhimman lapsista, sillä vaimon käytös oli miellyttänyt Dareiosta. Mutta kaikki muut hän surmautti. Sanotulla tavalla siis yksi noista seitsemästä joutui turmioon.

120. Jotenkin siihen aikaan, jolloin Kambyses oli sairaana, sattui seuraava tapaus. Sardeen käskynhaltijana oli Kyroksen asettama persialainen mies, nimeltä Oroites. Hänenpä teki mieli ryhtyä erääseen jumalattomaan tekoon. Vaikka hän näet ei ollut mitään pahaa kärsinyt eikä mitään loukkaavaa sanaa kuullut samolaisen Polykrateen puolelta, eipä edes ennen ollut nähnytkään häntä, halusi hän kuitenkin ottaa kiinni ja tuhota hänet ja, niinkuin useammat kertovat, seuraavasta syystä. Oroites ja muuan toinen, Mitrobates niminen persialainen, joka hallitsi Daskyleionin piiriä, istuivat kerran kuninkaan ovella; ja siinä jutellessaan he joutuivat riitaan. Heidän siinä kiistellessään kunnostaan Mitrobates sanoi moittien: "Vai sinäkö tässä tahdot olla miesten joukossa, sinä, joka et ole kuninkaalle hankkinut Samos-saarta, joka sijaitsee aivan sinun piirisi ääressä ja joka on niin helppo vallata, että eräs maanasujamista viidentoista raskasaseisen keralla nousi kapinaan, valtasi saaren ja hallitsee sitä vieläkin itsevaltiaana." Muutamat väittävät siis, että Oroites, kuultuaan tämän ja harmissaan häväistyksestä, alkoi vähemmän haluta kostaa sille, joka näin oli sanonut, kuin kerrassaan tuhota Polykrateen, jonka takia hän oli joutunut huonoon huutoon.