KOLMAS KIEJA. (continued 2)
Edvard Rein translation
121. Toiset ja harvemmat taas sanovat, että Oroites lähetti Samokseen kuuluttajan pyytämään jotain — ei näet kerrota mitä. Silloin juuri Polykrates sattui makaamaan miestuvassa ja hänen luonaan oli myös teolainen Anakreon. Ja joko sitten, koska Polykrates jostain syystä tahallaan tahtoi näyttää halveksivansa Oroiteen valtaa, tai jostakin sattumasta tapahtui seuraavalla tavalla. Kun nimittäin Oroiteen airut saapui ja kertoi asiansa, niin Polykrates joka sattui makaamaan kasvot seinään päin, ei yhtään kääntynyt eikä vastannut mitään.
122. Nämä kaksi aihetta Polykrateen kuolemaan kerrotaan, ja kullakin on lupa uskoa, kumpaako tahtoo. — Niinpä Oroites, joka oleskeli Maiandros-joen yläpuolella sijaitsevassa Magnesiassa, lähetti erään lyydialaisen miehen, Gygeen pojan Myrsoksen, viemään sanoman Samos-saareen, koska hän tunsi hyvin Polykrateen mielen. Polykrates on nimittäin, mikäli me tiedämme, ensimäinen helleeni, joka alkoi ajatella merivaltaa, lukuunottamatta knossolaista Minosta, ja jos mahdollisesti joku muu ennen häntä lienee hallinnut merta. Mutta niinsanottua ihmissyntyä olevista henkilöistä on Polykrates ensimäinen, ja hänellä oli vahvat toiveet saada haltuunsa Ioonia ja saaret. Oroites, joka tiesi hänen semmoista miettivän, lähetti näin kuuluvan sanoman: "Näin sanoo Oroites Polykrateelle. Minä tiedän, että sinä tavoitat suuria, mutta että sinulla ei ole aikeitasi vastaavia varoja. Jos nyt teet niinkuin esitän, tulet sekä kohottamaan omaa asemaasi että pelastamaan minut. Kuningas Kambyses väijyy näet henkeäni, ja siitä olen saanut varman tiedon. Toimita nyt minut itseni ja rahani pois täältä, pidä itse osa niistä ja anna minun pitää osani. Ja mikäli rahoista riippuu, tulet hallitsemaan koko Hellasta. Mutta jos et usko minua mitä rahoihin tulee, niin lähetä se, joka on uskotuimpanasi, ja hänelle minä tahdon näyttää ne."
123. Ehdotuksen kuultuaan Polykrates ihastui ja suostui siihen. Ja koska hän nähtävästi kovin halusi rahoja, niin hän ensiksi lähetti erään maanmiehistään, Maiandrioksen, Maiandrioksen pojan, joka oli hänen kirjurinsa ja joka vähää myöhemmin pyhitti kaikki Polykrateen miestuvassa olevat merkilliset koristukset Heran temppeliin. Mutta kun Oroites sai tietää, että hänellä oli odotettavissa tiedustelija, niin hän teki seuraavalla tavalla. Hän täytti kivillä kahdeksan arkkua vähäistä vaille reunoja myöten, kaasi peitteeksi kivien päälle kultaa, sulki arkut kiinni ja piti ne valmiina. Kun Maiandrios tuli ja näki ne, ilmoitti hän näkemänsä Polykrateelle.
124. Niinpä Polykrates läksi sinne, vaikka tietäjät paljon epäsivät, ja myös ystävät, ja lisäksi vielä hänen tyttärensä oli nähnyt seuraavan unennäön. Hänestä näytti silta kuin hänen isänsä olisi riippunut korkealla ilmassa, jolloin Zeus häntä pesi ja aurinko voiteli. Tämän unen nähtyään hän teki kaiken voitavansa estääkseen Polykratesta matkustamasta Oroiteen luo ja vielä tämän astuessa viisikymmensoutu laivaansa, hän huusi isälleen pahoja aavistuksiaan. Silloin isä uhaten virkkoi, että jos hän itse ehona palajaisi, tytär saisi kauan olla neitseenä. Mutta tytär rukoili, että uhkaus kävisi täytäntöön; hän tahtoi näet ennen olla enemmänkin aikaa neitseenä kuin kadottaa isänsä.
125. Mutta mistään neuvosta välittämättä Polykrates purjehti Oroiteen luo, ottaen myötänsä useiden muiden toveriensa muassa myös erään krotonilaisen miehen, Demokedeen, Kallifonin pojan, joka oli lääkäri ja ammatissaan taitavin aikalaisistaan. Vaan saavuttuaan Magnesiaan Polykrates joutui kurjasti turmioon, tavalla, joka ei ollut hänen itsensä eikä hänen ajatustapansa arvoinen. Sillä lukuunottamatta Syrakusan itsevaltiaita, ei yksikään muista helleeniläisistä itsevaltiaista mielenjaloudessa ansaitse vertailua Polykrateen kanssa. Siispä Oroites surmautti hänet tavalla, jota ei sovi kertoakaan, ja ristiinnaulitsi hänet. Kaikki ne Polykrateen seuralaisista, jotka olivat samolaisia, Oroites laski pois, kehoittaen heitä kiittämään häntä vapaaksi pääsemisestään; mutta kaikki häntä seuranneet kestiystävät ja palvelijat hän teki orjiksi ja piti heidät hallussaan. Ja kun tällöin Polykrates riippui ilmassa, kävi hänen tyttärensä koko uni toteen. Sillä joka kerta kun satoi, niin häntä pestiin, ja silloin kun hänen ruumiistaan tunki pinnalle visvaa, niin aurinko voiteli häntä.
126. Semmoisen lopun sai Polykrateen suuri onni. Mutta vähän aikaa myöhemmin saavutti kosto Polykrateen surmasta myös Oroiteen. Sillä Kambyseen kuoleman ja maagien kuninkuuden jälkeen Oroites viipyi Sardeessa, millään tavoin hyödyttämättä persialaisia, joilta meedialaiset olivat riistäneet hallituksen. Siinä sekasorrossa hän päinvastoin tappoi Daskyleionin käskynhaltijan Mitrobateen, joka oli herjannut häntä Polykrateen vallan vuoksi, tappoipa myös Mitrobateen pojan Kranaspeen, molemmat persialaisten kesken arvossapidettyjä miehiä, ja teki myös kaikenmoisia muita ylimielisiä tekoja. Niinpä kun hänen luokseen tuli muuan Dareioksen sanansaattaja, eikä sanoma ollut hänelle mieleen, hän tämän paluumatkalla murhautti hänet asettamalla tien varrelle miehiä väijyksiin ja antoi murhan jälkeen piiloittaa miehen hevosineen päivineen.
127. Niin pian kun Dareios sai käsiinsä hallituksen, teki hänen mielensä kostaa Oroiteelle kaikista hänen rikoksistaan ja varsinkin Mitrobateen ja hänen poikansa surmasta. Mutta hänestä ei näyttänyt hyvältä lähettää sotajoukkoa suoraa päätä häntä vastaan, katsoen siihen, että vielä vallitsi yleinen sekasorto, että hän itse äskettäin oli saanut hallituksen ja että hän kuuli Oroiteen olevan erittäin mahtavan; hänellä oli nimittäin henkivartijoina persialaisia ja hallussaan Fryygian, Lyydian ja Ioonian piirit. Tämän vuoksi Dareios niinmuodoin ryhtyi seuraavaan toimenpiteeseen. Hän kutsui kokoon arvokkaimmat persialaiset ja lausui heille näin: "Oi persialaiset, kuka teistä ottaisi viekkaudella, mutta ei väkivallalla eikä hälinällä täyttääkseen minulle erään tehtävän? Sillä missä viekkaus on tarpeen, ei väkivallalla ole mitään virkaa. Kuka teistä siis joko toisi Oroiteen elävänä minulle tai tappaisi hänet? Sillä hänhän ei ole ollenkaan hyödyttänyt persialaisia, vaan päinvastoin tehnyt heille paljon pahaa. Niinpä hän ensiksi on tuhonnut kaksi meistä, Mitrobateen ja hänen poikansa, ja sitten hän tappaa ne, jotka minä olen lähettänyt kutsumaan häntä pois, ilmaisten siten sietämätöntä ylimielisyyttä. Ennenkun hän siis tuottaa jotain suurempaa pahaa persialaisille, täytyy meidän suistaa hänet kuolemalla."
128. Näin Dareios kyseli, ja kolmekymmentä miestä heidän joukostaan tarjoutui, itsekukin tahtoen toimittaa tehtävän. Heidän siitä riidellessään Dareios pidätti heitä käskien heittämään arpaa. Heidän arpoessaan sai arvan Bagaios, Artonteen poika. Sen saatuaan Bagaios teki näin. Hän kirjoitti joukon useita eri aineita käsitteleviä kirjeitä, painoi niihin Dareioksen sinetin ja meni sitten, muassaan kirjeet, Sardeeseen. Saavuttuaan perille ja tultuaan Oroiteen eteen, hän otti esille kunkin kirjeen yksitellen ja antoi ne kuninkaallisen kirjurin luettavaksi. Kaikilla käskynhaltijoilla on nimittäin kuninkaalliset kirjurit. Bagaios antoi kirjeet koetellakseen henkivartijoita, olisivatko he valmiit luopumaan. Nähdessään heidän suuresti kunnioittavan kirjeitä ja vielä enemmän kirjeiden sisällystä hän antoi toisen kirjeen, jossa oli nämä sanat: "Oi persialaiset, kuningas Dareios kieltää teitä olemasta Oroiteen henkivartijoina." Kuultuaan tämän he laskivat keihäät maahan hänen eteensä. Kun Bagaios näki heidän uskovan mitä kirje sisälsi, niin hän rohkaistuna antoi kirjurille viimeisen kirjeen, jossa sanottiin: "Kuningas Dareios käskee Sardeessa olevia persialaisia tappamaan Oroiteen." Sen kuultuaan henkivartijat tempasivat tikarinsa ja tappoivat heti Oroiteen. Siten persialaisen Oroiteen saavutti kosto samolaisen Polykrateen surmasta.
129. Kun vangit olivat tulleet Susaan, ja Oroiteen rahat oli tuotu sinne, sattui vähän aikaa myöhemmin, että kuningas Dareios metsästysretkellä hyppäsi hevosen selästä ja nyrjäytti jalkansa. Ja nähtävästi jalka nyrjähti ankaranpuoleisesti, sillä kehräsluu meni sijoiltaan. Ja koska hänellä jo ennestäänkin oli tapana pitää ympärillään semmoisia egyptiläisiä, joita katsottiin etevimmiksi lääketaidossa, niin hän silloinkin käytti niitä. Mutta ne käänsivät ja väänsivät jalkaa niin, että tekivät sen vieläkin pahemmaksi. Niinpä Dareios seitsemään päivään ja seitsemään yöhön ei saanut kivulta unta. Kun nyt kahdeksantena päivänä hänen tilansa oli huono, niin joku, joka jo ennen Sardeessa oli kuullut puhuttavan krotonilaisen Demokedeen taidosta, ilmoitti siitä Dareiokselle. Tämä käski tuoda Demokedeen mitä pikimmin luokseen. Niin pian kun he löysivät hänet jostakin Oroiteen vankien joukosta, missä hän kenenkään huomaamatta oleskeli, toivat he hänet saapuville kahleitaan laahaten ja repaleihin puettuna.
130. Kun hänet oli asetettu Dareioksen eteen, kysyi tämä, ymmärsikö hän ammattiaan. Toinen ei myöntänyt, koska pelkäsi, että jos hän ilmaisisi itsensä, hän ei koskaan pääsisi takaisin Hellaaseen. Mutta Dareios huomasi selvästi, että hän teki verukkeita, vaikka tunsi asiansa, ja käski niitä, jotka olivat hänet tuoneet, panemaan esille ruoskia ja tutkaimia. Silloin Demokedes ilmaisi itsensä, väittäen, että hän tosin ei varmasti ammattia osannut, mutta että hän seurustelemalla erään lääkärin kanssa oli huononlaisesti oppinut sitä. Kun Dareios sittemmin uskoi asiansa hänelle, niin hän noudattaen helleeniläistä lääketaitoa ja käyttämällä lieviä keinoja ankarien jälkeen auttoi kuninkaan saamaan unta. Ja vähässä ajassa hän saattoi terveeksi kuninkaan, joka ei enää toivonut koskaan jalastaan saaliista tulevan. Tämän jälkeen Dareios lahjoitti Demokedeelle kaksi paria kultaisia kahleita. Mutta tämä kysyi, tahtoiko kuningas tahallaan tehdä hänen onnettomuutensa kaksinkertaiseksi siitä syystä, että hän oli tehnyt hänet terveeksi. Tämä sana miellytti Dareiosta ja hän lähetti hänet naisväkensä luo. Ja kuohilaat veivät ja näyttelivät häntä sanoen naisille, että tämä oli se, joka oli pelastanut kuninkaan hengen. Ja kukin naisista ammensi maljallaan kultaa ja lahjoitti Demokedeelle niin runsaat antimet, että häntä seuraava Skiton niminen kotiorja kokosi maljoista putoavat staterit, jolloin hänelle kertyi aika suuri joukko kultaa.
131. Tämä Demokedes oli seuraavalla tavalla saapunut Krotonista ja tullut Polykrateen tuttavuuteen. Hän eleli Krotonissa riidassa isänsä kanssa, joka oli äreäluontoinen. Ja koska Demokedes ei voinut sietää tätä, niin hän jätti hänet ja läksi pois Aiginaan. Hän asettui sinne ja voitti jo ensimäisenä vuotena muut lääkärit, vaikka hänellä ei ollut niitä työkaluja, joita tähän ammattiin tarvitaan. Ja toisena vuotena aiginalaiset valtion puolesta antoivat hänelle palkaksi talentin, mutta kolmantena vuotena atenalaiset antoivat sata minaa, neljäntenä taas Polykrates kaksi talenttia. Näin tavoin Demokedes saapui Samokseen, ja tästä miehestä alkaen krotonilaiset lääkärit saivat varsin suuren maineen.
132. Kun nyt Demokedes Susassa oli parantanut Dareioksen, oli hänellä sangen suuri omaisuus ja hän pääsi kuninkaan pöytäkumppaniksi; ja, lukuunottamatta sitä ainoaa, että hän ei päässyt takaisin Hellaaseen, oli hänellä kaikki tarjona. Ja kun ne egyptiläiset lääkärit, jotka ennen olivat koettaneet parantaa kuningasta, piti ristiinnaulittaman, syystä että helleeniläinen lääkäri oli heidät voittanut, niin hän rukoilemalla kuningasta heidän puolestaan pelasti heidät. Edelleen hän pelasti muutaman eliläisen, joka oli seurannut Polykratesta ja kenenkään huomaamatta oleskeli orjien joukossa. Sanalla sanoen Demokedes merkitsi erinomaisen paljon kuninkaan luona.
133. Vähän aikaa tämän jälkeen sattui toinen tällainen tapaus. Atossa, Kyroksen tytär ja Dareioksen vaimo, sai rintaansa paiseen, joka sittemmin puhkesi ja syöpyi laajemmalle. Niin kauan kun se vielä oli pieni, hän häpesi ja salasi sitä eikä ilmaissut sitä kenellekään. Mutta kun se kääntyi häijyksi, noudatti hän luoksensa Demokedeen ja näytti sen hänelle. Tämä sanoi tekevänsä kuningattaren terveeksi, mutta vannotti häntä tekemään hänelle sen vastapalveluksen, jota hän sitten pyytäisi. Mutta mitään sopimattomia hän ei aikonut pyytää.
134. Niin pian kun Demokedes sitten lääkitsemällä oli tehnyt Atossan terveeksi, niin tämä, niinkuin Demokedes oli opettanut, puhui vuoteessa Dareiokselle näin: "Oi kuningas, vaikka sinulla on niin suuri valta, istut sinä joutilaana etkä laske persialaisten vallan alle mitään muuta kansaa tai valtakuntaa. Mutta onhan kohtuullista, että mies, joka on nuori ja suurien rikkauksien valtias, myös osoittaa jotakin saavansa aikaan. Kahdessa suhteessa sinulle on hyödyllistä tehdä niin, ensinnäkin, jotta persialaiset ymmärtäisivät, että heitä hallitsemassa on mies, ja toiseksi, jotta kuluttaisivat voimansa sodassa eivätkä joutilaisuudessa eläen ryhtyisi salajuoniin sinua vastaan. Nythän sinä saatat suorittaa jonkun teon, niin kauan kun iältäsi olet nuori. Sillä sitä myöten kuin ruumis kasvaa, kasvavat myös sielunvoimat, mutta sen riutuessa nämäkin riutuvat ja tylsistyvät kaikkiin tehtäviin." Näin Atossa saamansa ohjeen mukaan lausui, mutta kuningas vastasi näin: "Oi vaimo, sinä olet maininnut kaiken sen, minkä minä itsekin aion tehdä. Minä olen nimittäin päättänyt rakentaa sillan tältä mantereelta toiselle ja sitten lähteä sotaretkelle skyyttejä vastaan. Ja tämä on oleva tehty ennen pitkää." Siihen Atossa virkkoi näin: "Pidä nyt varasi, ja jätä tällä kertaa matka skyyttien maahan sikseen. Nehän tulevat olemaan vallassasi, kun vain tahdot. Vaan lähde sinä Hellasta vastaan. Sillä sen johdosta, mitä olen kuullut, haluan saada lakonilaisia, argolaisia, attikalaisia ja korinttolaisia palvelijattaria. Onhan sinulla mies, joka kaikista paraiten osaa näyttää kaikkea ja olla oppaana Hellaassa, nimittäin se, joka sinun jalkasi paransi." Dareios vastasi: "Oi vaimo, koska nyt sinusta näyttää hyvältä, että ensiksi koettelemme Hellasta, niin minusta tuntuu paremmalta ensin yhdessä hänen kanssaan, jonka sinä mainitset, lähettää muutamia persialaisia vakoojia sinne tarkastamaan ja katsomaan sekä ilmoittamaan meille kaikki asiat. Ja saatuaan selvän kaikesta minä sitten tahdon kääntyä heitä vastaan."
135. Näin Dareios virkkoi ja — tuumasta toimeen. Sillä heti kun päivä valkeni, kutsui hän eteensä viisitoista arvossapidettyä miestä, käski heidän seurata Demokedesta ja käydä kaikissa Hellaan rannikkopaikoissa. Mutta heidän piti katsoman, ettei Demokedes karkaisi heidän luotaan, vaan kaikin mokomin tuoda hänet takaisin. Annettuaan heille sen toimeksi Dareios toiseksi kutsui eteensä Demokedeen itsensä ja pyysi häntä selittämään ja näyttämään koko Hellaan persialaisille, mutta sitten tulemaan takaisin. Ja hän käski häntä ottamaan ja viemään kaiken irtaimen omaisuutensa lahjaksi isälleen ja veljilleen, sanoen antavansa hänelle sijaan moninkertaisesti. Lisäksi hän sanoi antavansa lahjaksi kuormalaivan, jonka oli täyttänyt kaikenmoisilla hyvyyksillä, ja jonka oli määrä purjehtia hänen mukanaan. Tätä ei Dareios minun luullakseni missään vilpillisessä mielessä ilmoittanut. Mutta Demokedes, joka pelkäsi, että Dareios koetteli häntä, ei suinpäin syössyt ottamaan vastaan kaikkea, vaan sanoi jättävänsä jälkeensä osan paikoilleen, jotta hänellä se olisi palattuaan takaisin; kuormalaivan, jonka Dareios ilmoitti antavansa lahjaksi hänen veljilleen, hän kuitenkin sanoi ottavansa vastaan. Ja annettuaan myös tälle yllämainitut tehtävät Dareios lähetti heidät luotaan merenrannalle.
136. Nämä läksivät alas Foinikiaan ja siellä olevaan Sidonin kaupunkiin, miehittivät heti kaksi kolmisoutulaivaa ja täyttivät niitten mukana myös suuren kuljetuslaivan kaikenmoisilla hyvyyksillä. Saatuaan kaikki valmiiksi he purjehtivat Hellaaseen, ja kulkien läheltä maata he katselivat ja kuvasivat Hellaan rannikkoa, kunnes katseltuaan sen enimmät ja huomattavat paikat saapuivat Italiaan Taras-kaupunkiin. Tämän kaupungin kuningas, Aristofilides, tehdäkseen palveluksen Demokedeelle, ensiksi otatti meedialaisten laivoista irti peräsimet ja pidätti toiseksi itse persialaiset muka vakoojina. Heidän ollessaan tässä pulassa, Demokedes saapui Krotoniin. Ja kun hän jo oli saapunut kotiinsa, niin Aristofilides laski persialaiset irti ja antoi heille takaisin sen, minkä oli ottanut pois heidän laivoistaan.
137. Persialaiset purjehtivat sieltä ajaakseen Demokedesta takaa ja saapuivat Krotoniin, jossa tapasivat hänet torilla ja tarttuivat kiinni häneen. Toiset krotonilaisista, jotka pelkäsivät persialaista valtaa, olivat valmiit luovuttamaan hänet, mutta toiset tarttuivat hekin puolestaan häneen ja pieksivät nuijillaan persialaisia. Nämä silloin lausuivat näin: "Krotonin miehet, katsokaa, mitä teette! Te riistätte pois miehen, joka on kuninkaan karannut orja. Kuinka voi Dareios kuningas tyytyä kärsimään tämän loukkauksen? Kuinka voi teidän tekonne päättyä teille hyvin, jos otatte hänet pois meiltä? Mitä kaupunkia vastaan me ennemmin kuin tätä teemme sotaretken? Mitä me ennemmin koetamme orjuuttaa?" Näin he sanoivat, mutta eivät kuitenkaan voineet taivuttaa krotonilaisia, vaan saivat purjehtia takaisin Aasiaan, menetettyään Demokedeen ja samoin kuormalaivan, jonka olivat kuljettaneet mukanaan, eivätkä enää pyytäneet päästä edemmäs Hellaaseen ja tutkia sitä, heiltä kun oli riistetty opas. Yhden tehtävän kuitenkin Demokedes antoi heille, heidän lähtiessään merille: hän käski nimittäin heidän sanoa Dareiokselle, että Demokedes oli nainut Milonin tyttären. Painiskelija Milon nautti nimittäin suurta mainetta kuninkaan luona. Ja minusta näyttää siltä kuin Demokedes siitä syystä olisi suorittamalla suuren rahasumman jouduttanut tätä avioliittoaan, että Dareios ymmärtäisi hänen kotonaankin olevan suuressa arvossa.
138. Lähdettyään Krotonista persialaiset ajautuivat laivoineen Iapygtaan. Mutta heidän ollessaan siellä orjina, pelasti heidät muuan Gillos niminen maanpakolainen Taras-kaupungista ja toimitti heidät pois kuningas Dareioksen luo. Tämä tarjoutui silloin palkinnoksi antamaan Gillokselle mitä hän vain tahtoi. Gillos kertoi onnettomuutensa ja valitsi sen, että kuningas auttaisi hänet takaisin kotiin Tarakseen. Mutta että hän ei tekisi Hellasta levottomaksi, jos hänen tähtensä suuri laivasto purjehtisi Italiaa vastaan, Gillos sanoi, että riittäisi, jos knidolaiset yksin veisivät hänet takaisin; hän näet arveli, että nämä, jotka olivat tarantolaisten ystäviä, paraiten voisivat tehdä niin, että hän pääsisi kotiin. Dareios suostui siihen ja täyttikin lupauksensa. Hän lähetti näet sanansaattajan Knidokseen ja käski knidolaisten viedä Gilloksen kotia Tarakseen. Nämä tottelivat Dareiosta, mutta eivät kuitenkaan saaneet tarantolaisia taivutetuiksi eivätkä myöskään kyenneet pakoittamaan heitä. Niin oli sen asian laita. Nämä olivat ensimäiset persialaiset, jotka saapuivat Aasiasta Hellaaseen, ja sellaisesta syystä he tulivat vakoilemaan.
139. Tämän jälkeen kuningas Dareios valloitti Samoksen, kaikista helleeni- ja barbarivaltioista ensimäisen, ja siihen hänet sai seuraava seikka. Kun Kambyses, Kyroksen poika, läksi sotaretkelle Egyptiä vastaan, saapui myös useita helleenejä sinne, mitkä, niinkuin luonnollista olikin, harjoittaakseen kauppaa, mitkä taas katsellakseen itse maata. Niiden joukossa oli myös Syloson, Aiakeen poika, joka oli Polykrateen veli ja oli Samoksesta karkoitettu. Mainitulle Sylosonille sattui seuraava onnellinen tapaus. Hän otti kerran tulipunaisen viitan, viskasi sen ylleen ja liikuskeli sitten Memfiin torilla. Kun hänet siinä näki Dareios, joka oli Kambyseen henkivartijana eikä vielä nauttinut mitään erityistä arvoa, niin hänen teki mielensä viittaa. Hän tuli senvuoksi Sylosonin luo ostaaksensa sen. Nähdessään Dareioksen niin suuresti haluavan viittaa Syloson jostakin jumalallisesta vaikutuksesta virkkoi: "Minä en myy tätä mistään hinnasta, mutta annan sen ilmaiseksi, jos kerran niin pitää tapahtuman". Hartaasti kiittäen siitä Dareios niinmuodoin otti vaatekappaleen.
140. Sylosonpa luuli tehneensä typerästi, kun kadotti viittansa. Mutta kun ajan vieriessä Kambyses kuoli, seitsemän liittoutunutta nousi kapinaan maagia vastaan, ja näiden seitsemän joukosta Dareios sai kuninkuuden, niin Syloson sai tietää, että kuninkuus oli joutunut sille miehelle, jolle hän itse kerran Egyptissä oli hänen pyytäessään antanut vaatteensa. Hän läksi siis ylös Susaan ja istuutui kuninkaanlinnan eteiseen sekä väitti olevansa Dareioksen hyväntekijä. Sen kuultuaan ovenvartija ilmoitti asian kuninkaalle. Ihmeissään tämä lausui näin: "Ja kuka sitten on se helleeni, jolle minä olen kiitollisuuden velassa? Vasta äskenhän olen päässyt hallitukseen, ja tuskin vielä yksikään heistä on meidän luoksemme tullut, enkä tiedä mistään velasta kellekään helleenille. Tuokaa kuitenkin hänet sisälle, jotta saisin tietää mitä hän tahtoo, kun näin puhuu." Ovenvartija toi Sylosonin sisälle, ja kun hän seisoi kuninkaan edessä, kysyivät tulkit häneltä, kuka hän oli ja mitä hän oli tehnyt, kun väitti olevansa kuninkaan hyväntekijä. Syloson kertoi siis koko tapauksen viitasta ja että hän itse oli viitan antaja. Siihen Dareios vastasi: "Oi sinä miehistä jaloin, oletko sinä se, joka annoit minulle lahjan, silloin kun minulla vielä ei ollut mitään valtaa. Ja joskin se oli vähäinen, niin on hyvätyö kuitenkin sen arvoinen kuin jos nyt olisin jostakin suuren lahjan saanut. Niinpä minä siitä hyvästä annan sinulle yllin kyllin kultaa ja hopeaa, niin ettei sinun koskaan tarvitse katua tehneesi hyvää Dareiokselle, Hystaspeen pojalle." Siihen virkkaa Syloson: "Älä, oi kuningas, anna minulle kultaa äläkä hopeata, vaan pelasta ja anna minulle isänmaani Samos, jonka nyt hallussaan pitää meidän orjamme, senjälkeen kun veljeni Polykrates sai surmansa Oroiteen kautta. Anna minulle se, mutta murhaamatta ja orjuuttamatta ketään."
141. Tämän kuultuaan Dareios lähetti pois sotajoukon ja teki sen päälliköksi Otaneen, yhden noista seitsemästä, ja käski hänen panna toimeen kaikki, mitä Syloson oli pyytänyt. Otanes matkasi alas merenrantaan ja laittoi sotajoukkonsa lähtövalmiiksi.
142. Samoksessa vallitsi Maiandrios, Maiandrioksen poika, jolle Polykrates oli uskonut hallituksen. Hän tahtoi olla kaikista oikeamielisin, mutta se ei häneltä onnistunut. Sillä senjälkeen kun hänelle oli ilmoitettu Polykrateen kuolema, hän teki näin. Ensiksi hän pystytti alttarin Zeus Vapauttajalle ja rajoitti sen ympärille sen alueen, joka nyt on etukaupungissa. Sitten hän, tämän tehtyään, kutsui kokoon kaikki asujamet ja puhui näin: "Minulle on, kuten tekin tiedätte, uskottu koko Polykrateen valta ja mahti, ja minun asiani on nyt hallita teitä. Mutta sen, mitä minä lähimmäisessäni moitin, tahdon, mikäli voin, itse jättää tekemättä. Sillä en minä ollut tyytyväinen siihen, että Polykrates hallitsi vertaisiaan miehiä, enkä kehenkään muuhun, joka tekee samoin. Polykrateen kohtalo on nyt mennyt täytäntöön, mutta minä jätän hallituksen teidän haltuunne ja julistan teille yhdenvertaisuuden. Minä katson kuitenkin, että minun tulee saada seuraavat kunnialahjat: Polykrateen rahoista tulee minun erikseen saada kuusi talenttia, ja sitäpaitsi minä valitsen itselleni ja kaikille jälkeläisilleni Zeus Vapauttajan pappisviran, sillä itse olen hänelle perustanut pyhätön ja teille minä hankin vapauden." Tämän hän ilmoitti samolaisille. Mutta muuan heistä nousi ja virkkoi: "Etpä sinä ansaitsekaan hallita meitä, mokoma halpasyntyinen roisto! Vaan tee sinä mieluummin tili niistä rahoista, joita olet hoitanut."
143. Tämän lausui kaupunkilaisten kesken arvossapidetty mies, jonka nimi oli Telesarkhos. Maiandrios, joka käsitti, että jos hän luopuisi hallituksesta, joku toinen asettuisi itsevaltiaaksi hänen sijaansa, ei enää ajatellut luopumista, vaan vetäytyi linnaan, noudatti luokseen jokaisen yksitellen, muka tehdäkseen tiliä rahoista, ja otti kiinni sekä sitoi heidät kahleisiin. Niin he olivat vangittuina, mutta sittemmin Maiandrios itse sairastui. Silloin hänen veljensä, nimeltä Lykaretos, joka luuli hänen kuolevan, tappoi kaikki vangit, saadakseen helpommin käsiinsä hallituksen Samoksessa. Sillä samolaiset nähtävästi eivät tahtoneet olla vapaina.
144. Sittenkun siis persialaiset olivat saapuneet Samokseen vieden Sylosonin kotiinsa, ei yksikään kohottanut kättään heitä vastaan. Maiandrioksen puoluelaiset sanoivat näet olevansa valmiit tekemään sopimuksen, ja Maiandrios itse sanoi poistuvansa saaresta. Kun Otanes siihen suostui ja teki sopimuksen, niin arvokkaimmat persialaisista antoivat asettaa itselleen istuimet vastapäähän linnaa ja istuutuivat sinne.
145. Maiandrios hallitsijalla oli hourunsekainen veli, nimeltä Kharilaos. Tätä pidettiin jonkun hairahduksen vuoksi kahleissa maanalaisessa vankilassa, ja kun hän nyt kuuli, mitä oli tekeillä, ja vankilan aukoista kurkistaessaan näki, kuinka persialaiset kaikessa rauhassa siinä istuivat, niin hän huusi ja sanoi tahtovansa päästä Maiandrioksen puheille. Sen kuultuaan Maiandrios käski päästää irti ja tuoda hänet luokseen. Niin pian kun Kharilaos oli sinne tuotu, koetti hän heti herjaten ja haukkuen taivuttaa Maiandriosta käymään persialaisten kimppuun, sanoen näin: "Minut, joka olen sinun oma veljesi ja joka en ole tehnyt mitään semmoista rikosta, joka ansaitsisi kahleita, olet sinä, miehistä kurjin, vanginnut ja heittänyt maanalaiseen vankilaan. Mutta vaikka näet persialaisten karkoittavan ja tekevän itsesi kodittomaksi, et uskalla rangaista heitä, vaikka heidät olisi niin helppo kukistaa. Vaan jos todella heitä pelkäät, niin anna palkkasoturit minulle, ja minä tahdon kostaa heille heidän tänne tulonsa. Sinut itsesi taas olen valmis lähettämään saaresta pois."
146. Näin siis Kharilaos virkkoi. Maiandrios hyväksyi ehdotuksen eikä hän luullakseni siinä mennyt niin pitkälle mielettömyydessä, että olisi luullut oman valtansa voittavan kuninkaan mahdin, vaan hän teki sen pikemmin siksi, ettei rankaisematta suonut Sylosonille kaupungin joutuvan hänen valtaansa aivan vahingoittumatonna. Hän tahtoi siis ärsyttämällä persialaisia heikontaa Samosta niin paljon kuin suinkin ja sitten jättää sen käsistään, hyvin älyten, että jos persialaiset kärsisivät jotakin vahinkoa, he tulisivat vieläkin katkerammiksi samolaisia kohtaan. Omasta puolestaan hän tiesi turvassa pääsevänsä pois saaresta, milloin vain itse tahtoi. Hän oli näet ennakolta teettänyt salakäytävän, joka vei linnasta merelle. Siispä Maiandrios itse purjehti pois Samoksesta. Mutta Kharilaos asesti kaikki palkkasoturit, avasi portit ja hyökkäsi persialaisten kimppuun, jotka eivät odottaneet mitään semmoista, koska luulivat, että kaikki oli sovittuna. Ja palkkasoturit heittäytyivät niitten persialaisten kimppuun, joita kannettiin kantotuoleissa ja jotka nauttivat mitä suurinta arvoa, sekä tappoivat heidät. Niin he tekivät. Mutta muu persialainen sotajoukko tuli avuksi, joten ahdistetut palkkasoturit tungettiin takaisin linnaan.
147. Kun sotapäällikkö Otanes näki, että persialaiset kärsivät suurta vauriota, niin hän unohti ne ohjeet, jotka Dareios, lähettäessään hänet luotaan, oli hänelle antanut, että nimittäin hän ei saisi tappaa eikä tehdä orjaksi ketään samolaista, vaan että hänen tuli antaa saari loukkaamatonna Sylosonille. Nämä ohjeet hän tahallaan jätti noudattamatta ja komensi sotajoukkoa tappamaan jokaisen, jonka saivat kiinni, eroituksetta niin miehet kuin lapsetkin. Siinä osa sotajoukosta piiritti linnaa, toiset taas tappoivat jokaisen, joka vastaan tuli, yhtäläisesti pyhätössä ja pyhätön ulkopuolella.
148. Karattuaan Samoksesta, Maiandrios purjehti pois Lakedaimoniin. Saavuttuaan sinne ja vietyään sisämaahan ne tavarat, mitkä hän lähtiessään oli ottanut mukaansa, hän teki näin. Hän asetti esiin hopeaisia ja kultaisia juoma-astioita, joita hänen palvelijansa aina huuhtoivat puhtaiksi; sill'aikaa hän jutteli Spartan kuninkaan Kleomeneen, Anaxandridaan pojan kanssa ja vei hänet vähitellen kotiinsa. Kun Kleomenes näki juoma-astiat, ihmetteli hän ja oli hämmästyksissään. Mutta toinen käski hänen viedä pois niistä mitä vain tahtoi. Kun Maiandrios pari kolme kertaa oli näin lausunut, käyttäytyi Kleomenes mitä oikeamielisimmän miehen tavoin, hän kun ei katsonut itse voivansa ottaa vastaan tarjouksia. Ja kun Kleomenes käsitti, että Maiandrios antamalla muille porvareille lahjoja voisi saada apua, niin hän meni eforien luo ja sanoi, että oli Spartalle parempi, jos samolainen vieras lähtisi pois Peloponnesoksesta, ettei viettelisi joko häntä itseään tai jotakin muuta spartalaista huonoon tekoon. He tottelivatkin ja julistivat Maiandrioksen karkoitettavaksi.
149. Mutta persialaiset jättivät Sylosonin haltuun Samoksen, tyhjänä miehistä. Myöhemmin kuitenkin sotapäällikkö Otaneskin auttoi kansoittamaan sitä erään unennäön ja siittimeensä tulleen taudin johdosta.
150. Sotalaivaston ollessa poissa Samoksen luona, nousivat babylonilaiset kapinaan, erittäin hyvin valmistettuaan hankkeensa. Sillä koko sen ajan ja sen sekasorron vallitessa, jolloin maagi hallitsi, ja seitsemän liittoutunutta nousi häntä vastaan kapinaan, he varustautuivat piirityksen varalle. Ja nämä heidän toimensa jäivät kaiketi huomaamatta. Mutta julkisesti luovuttuaan he tekivät seuraavalla tavalla. Otettuaan ensin pois äitinsä, he valitsivat kukin talonväestään itselleen yhden naisen, sen, jonka jokainen tahtoi, mutta muut kaikki he veivät yhteen paikkaan ja kuristivat. Sen yhden, jonka jokainen itselleen valitsi, tuli leipoa hänen leipänsä. Ja he kuristivat naiset, jotteivät nämä kuluttaisi heidän ruokavarojaan.
151. Sen kuultuaan Dareios kokosi koko sotavoimansa ja läksi sotaretkelle heitä vastaan. Ja marssittuaan Babylonia vastaan hän alkoi piirittää sen asujamia, jotka eivät ollenkaan välittäneet piirityksestä. Babylonilaiset nousivat näet ylös muurin rintasuojuksille, hyppivät ja pilkkasivat Dareiosta ja hänen sotajoukkoaan; ja muuan heistä lausui näin: "Mitä te täällä kökötätte, persialaiset, ettekö mene matkoihinne? Vasta silloinhan te voitte meidät valloittaa, kun muulit synnyttävät." Näin virkkoi eräs babylonilaisista, joka ei ikinä saattanut uskoa, että muuli voisi synnyttää.
152. Vuosi ja seitsemän kuukautta oli jo kulunut, ja Dareios ynnä koko sotajoukko hänen kanssaan olivat kärsimättöminä, kun eivät voineet valloittaa Babylonia. Ja kuitenkin Dareios oli käyttänyt kaikkia juonia ja kaikkia temppuja babylonilaisia vastaan. Mutta eipä hän sittenkään voinut saada heitä haltuunsa. Ja muiden juonien muassa, joita hän käytti, hän myös koetti sitä, jolla Kyros oli heidät vallannut. Mutta babylonilaiset olivat varuillaan, eikä hän kyennyt heitä saamaan valtaansa.
153. Mutta silloin sattui kahdentenakymmenentenä kuukautena Zopyrokselle, Megabyzoksen pojalle, hänen, joka oli yksi noista seitsemästä maagin surmaajasta — tälle Megabyzoksen pojalle Zopyrokselle siis sattui seuraava ihme: yksi hänen muonavaroja kantavista muuleistaan synnytti. Kun se ilmoitettiin, ei Zopyros sitä uskonut, ennenkuin itse näki varsan. Sitten hän kielsi näkijöitä ilmaisemasta tapausta kellekään, mutta mietti itsekseen sitä. Ja katsoen sen babylonilaisen lausuntoon, joka alussa oli sanonut, että kaupunki tulisi valloitetuksi, silloin kun muulit synnyttävät, Zopyros arveli, että Babylon nyt oli valloitettavissa. Sillä jumalallisesta vaikutuksesta oli mies puhunut, ja hänen oma muulinsa synnyttänyt.
154. Niin pian kun Zopyroksesta jo näytti tulleen kohtalon määräämä hetki, jolloin Babylon oli valloitettava, lähestyi hän Dareiosta ja tiedusteli häneltä, pitikö hän Babylonin valloittamista erittäin tärkeänä. Saatuaan tietää, kuinka tärkeäksi kuningas sen katsoi, hän edelleen mietti, miten itse voisi tulla siksi, joka kaupungin valloittaisi, ja se urotyö tulisi hänen omakseen. Sillä persialaisten kesken palkitaan suuresti ansioita virka- ja arvoylennyksillä. Mutta nytpä hän huomasi, ettei hän millään muulla keinoin voisi saada Babylonia käsiinsä, kuin että silpoisi itseänsä ja sitten karkaisi heidän puolelleen. Silloin Zopyros, pitäen vähäpätöisenä oman turmelemisensa, turmeli itsensä parantumattomalla tavalla. Hän leikkasi nimittäin pois nenänsä ja korvansa, ajoi hiukset yltympäri rumasti pois, ruoski itseään ja tuli sitten Dareioksen eteen.
155. Mutta Dareios pani kovin pahakseen nähdessään tämän mitä arvokkaimman miehen niin silvottuna, kavahti valtaistuimeltaan pystyyn, huudahti ja kysyi häneltä, kuka se oli, joka oli hänet silponut, ja mitä hän puolestaan oli tehnyt. Zopyros virkkoi: "Ei ole olemassa muuta miestä kuin sinä, jolla olisi niin suuri valta, että voisi kohdella minua tällä tavalla. Eikä kukaan muu ihminen, oi kuningas, ole tätä minulle tehnyt kuin minä itse. Sillä minusta on harmittavaa, että assyrialaiset näin pitävät persialaisia pilkkanaan." Kuningas vastasi: "Oi sinä hirvein mies, riettaimmalle teolle olet pannut mitä jaloimman nimen, väittäessäsi piiritettyjen vuoksi kohdelleesi itseäsi noin kauheasti. Miksi, oi sinä huimapää, viholliset pikemmin tulevat menemään puolellesi, jos olet silvottu? Etkö sinä ole joutunut vallan suunniltasi, kun näin olet itsesi turmellut?" Mutta Zopyros lausui: "Jos olisin sinulle ehdottanut sen, mitä minä aioin tehdä, et olisi sallinut minun sitä tehdä. Mutta nyt olen sen tehnyt omalla uhallani. Siis, jos vain sinä teet tehtäväsi, niin me otamme Babylonin. Minä aion nimittäin tässä tilassa mennä karkulaisena kaupungin muurin luo ja sanoa babylonilaisille, että olen sinun puoleltasi kärsinyt tämän. Ja luulen että jos minun onnistuu vakuuttaa heidät siitä, että niin on asianlaita, olen saava sotajoukon johdon. Mutta aseta sinä puolestasi kymmenentenä päivänä siitä päivästä lukien, jolloin minä tulen muurien sisälle, siitä sotajoukkosi osasta, jonka hukkumisesta ei ole mitään väliä, tuhat miestä niinkutsutulle Semiramiin portille. Aseta sitten taas seitsemäntenä päivänä, lukien kymmenennestä, minulle toiset kaksituhatta niinkutsutulle ninolaisten portille. Anna edelleen seitsemännestä päivästä kulua kaksikymmentä päivää ja vie sekä sijoita sitten toiset neljätuhatta niinkutsutulle kaldealaisten portille. Mutta älköön olko edellisillä älköönkä näillä jälkimäisilläkään muita puolustusaseita kuin tikari. Mutta se anna heidän pitää. Kahdennenkymmenennen päivän jälkeen käske muun sotajoukon suoraapäätä joka puolelta rynnätä muuria vastaan, mutta aseta persialaiset niinkutsutulle beliläiselle ja kissiläiselle portille. Sillä, niinkuin minä luulen, tulevat babylonilaiset, kun minä kerran olen suorittanut semmoisia suurtekoja, uskomaan minulle muun ohella myös portin avaimet. Ja siitä alkaen on oleva minun ja persialaisten huolena tehdä mitä tehdä tulee."
156. Nämä ohjeet annettuaan Zopyros meni portille, tavantakaa kääntyen ympäri, ikäänkuin todella olisi ollut karkuri. Kun hänet näkivät torneista ne, jotka vartavasten olivat sinne asetetut, niin he juoksivat alas, raottivat hiukan toista portinpuoliskoa ja kysyivät, kuka hän oli ja mitä hän oli tullut pyytämään. Hän ilmoitti heille olevansa Zopyros ja karanneensa heidän puolelleen. Sen kuultuaan portin vartijat veivät hänet babylonilaisten kansankokoukseen. Siinä seisoessaan kokouksen edessä hän vaikeroi ja väitti Dareioksen puolelta kärsineensä sen, minkä itse oli tehnyt, ja muka siitä syystä osakseen saaneensa tämmöistä kohtelua, että oli neuvonut kuningasta luopumaan sotaretkestä, koska ei näkynyt mitään mahdollisuutta Babylonin valloittamiseen. Ja puhuessaan hän virkkoi näin: "Ja nyt, oi babylonilaiset, minun tuloni tuottaa teille mitä suurimman edun, mutta Dareiokselle, sotajoukolle ja persialaisille mitä suurimman turmion. Eipä näet hän suotta ole minua näin silponut. Minähän tunnen tyystin kaikki hänen tuumansa."
157. Niin Zopyros puhui. Mutta nähdessään persialaisten kesken suurinta arvoa nauttivan miehen vailla nenää ja korvia, ruoskanjälkien rumentamana ja veren tahraamana, niin babylonilaiset, siinä lujassa uskossa, että hän puhui totta ja todella tuli heidän liittolaisenaan, olivat valmiit jättämään hänen huostaansa mitä hän heiltä pyysi. Ja hän pyysi sotajoukkoa. Saatuaan sen heiltä hän teki aivan niinkuin Dareioksen kanssa oli sopinut. Hän vei näet kymmenentenä päivänä babylonilaisten sotajoukon ulos ja saartoi sekä surmasi ne tuhat miestä, jotka hän oli neuvonut Dareioksen ensiksi asettamaan vastaansa. Kun babylonilaiset huomasivat, että Zopyros suoritti tekoja, jotka vastasivat hänen sanojaan, niin he olivat erinomaisen iloiset ja valmiit kaikessa palvelemaan häntä. Sitten hän antoi sovittujen päivien kulua, valitsi taas itselleen muutamia babylonilaisia, vei ulos ne ja surmasi toiset kaksituhatta Dareioksen sotaväestä. Nähtyään tämänkin teon kaikki babylonilaiset kiittelivät häntä. Mutta hän antoi taas sovittujen päivien kulua ja vei miehensä ulos määräpäivänä, saartoi viholliset ja surmasi niistä neljätuhatta. Kun sekin teko oli suoritettu, oli Zopyros babylonilaisten kesken kaikki kaikessa, ja he nimittivät hänet sotajoukon ylipäälliköksi ja linnoitusten komentajaksi.
158. Mutta silloinpa vasta, kun Dareios sopimuksen mukaan teki hyökkäyksen joka puolelta muuria vastaan, Zopyros paljasti koko vilppinsä. Babylonilaiset näet nousivat muurille ja koettivat torjua Dareioksen päällehyökkäävää sotajoukkoa, mutta Zopyros avasi niinkutsutun kissiläisen ja beliläisen portin ja laski persialaiset muurin sisäpuolelle. Ne babylonilaisista, jotka näkivät mitä oli tapahtunut, pakenivat Zeus Beloksen pyhättöön. Ne taas, jotka eivät olleet sitä nähneet, jäivät kukin paikoilleen, kunnes hekin huomasivat tulleensa kavalletuiksi.
159. Sillä tavoin Babylon toisen kerran valloitettiin. Sittenkuin Dareios sai valtaansa babylonilaiset, hajoitti hän ensiksi heidän muurinsa ja kiskoi irti kaikki heidän porttinsa. Sillä kun edellisellä kerralla Kyros valloitti Babylonin, ei hän ollut tehnyt kumpaakaan. Edelleen Dareios seivästytti noin kolmetuhatta etevintä miestä, mutta antoi kaupungin muiden babylonilaisten asuttavaksi. Ja jotta babylonilaisilla olisi vaimoja, ja he saisivat jälkeläisiä, Dareios menetteli näin — sillä, niinkuin jo alussakin on osoitettu, olivat babylonilaiset elatuksestaan huolehtiessaan kuristaneet naisensa. Dareios käski näet naapurikansoja tuomaan Babyloniin naisia, säätäen kullekin kansalle määrätyn luvun, niin että naisia tuli kaikkiaan viisikymmentätuhatta. Näistä naisista polveutuvat nykyiset babylonilaiset.
160. Dareioksen arvostelun mukaan ei yksikään persialainen, ei myöhemmin eikä aikaisemmin eläneistä, lukuunottamatta ainoastaan Kyrosta, voittanut Zopyrosta ansiokkaissa teoissa; sillä vain Kyrokseen ei kukaan persialainen vielä ole katsonut voivansa verrata itseään. Ja monasti kerrotaan Dareioksen lausuneen mieluummin tahtovansa, että Zopyros olisi jäänyt kärsimättä runtelunsa kuin että hänellä olisi kaksikymmentä Babylonia entisen lisäksi. Ja Dareios osoitti Zopyrokselle suurta kunniaa. Niinpä hän vuotuisesti antoi hänelle semmoisia lahjoja, jotka persialaisten mielestä ovat arvokkaimpia, jättipä hänelle Babylonin verotta hoidettavaksi koko hänen elinajakseen ja antoi vielä paljon muutakin. Mainitun Zopyroksen poika oli se Megabyzos, joka Egyptissä johti sotajoukkoa atenalaisia ja liittolaisia vastaan. Ja tämän Megabyzoksen poika oli se Zopyros, joka karkulaisena tuli Persiasta Atenaan.