TOINEN KIRJA. (continued 2)
Edvard Rein translation
125. Ja tämä pyramidi rakennettiin seuraavalla tavalla. Se tehtiin ensin niin, että siinä oli ikäänkuin astuimet, joita toiset sanovat portaiksi, toiset taas rappusiksi. Sen jälkeen nostettiin muut kivet, kohottamalla niitä maasta ensimäiseen porraskertaan lyhyistä hirsistä tehdyillä vivuilla. Aina milloin kivi nousi ensimäiseen kertaan, niin se asetettiin toiseen vipuun, joka sijaitsi ensimäisessä kerrassa, ja sieltä se vedettiin toiseen kertaan ja toiselle vivulle. Sillä niin monta kuin oli porraskertaa, niin monta oli myös vipua; tahi sitten oli yksi helposti kannettava vipu, jonka he siirsivät toisesta kerrasta toiseen, aina kun he olivat ottaneet pois kiven. Sillä minä tahdon mainita kummankin tavan, niinkuin todella kerrotaan. Ensiksi siis valmistettiin pyramidin ylin osa, sitten tehtiin se, mikä oli tätä lähinnä, ja lopuksi tehtiin se osa siitä, mikä oli lähinnä maata. Egyptiläisillä kirjaimilla on pyramidissa ilmoitettu, kuinka paljon rahaa kului työmiesten retikkaan, sipuliin ja laukkaan. Minä muistan hyvin, kuinka tulkki lukiessaan kirjoitukset minulle sanoi, ja kaikki se maksoi tuhatkuusisataa talenttia. Ja jos tämän asian laita on näin, niin kuinka suuria muita kulunkeja on täytynyt tehdä rautaa työkaluiksi valmistettaessa ynnä työmiesten ruokaan ja vaatteisiin, kun he yllämainitun ajan käyttivät rakennustöihin ja sitten vielä kuluttivat toisen ajan kivien hakkuuseen ja kuljetukseen sekä maanalaisen kaivannon tekemiseen, mikä minun luullakseni ei ollut mikään vähäinen aika?
126. Ja Kheops meni niin pitkälle häijyydessä, että kun hän tarvitsi rahoja, niin hän sijoitti oman tyttärensä porttolaan ja käski hänen ansaita määrätyn rahasumman — kuinka suuren, sitä he eivät sanoneet. Ja tytär ansaitsikin sen, minkä isä määräsi, mutta sitäpaitsi hän myös omastakin puolestaan päätti jättää jälkeensä muistomerkin; siksi hän pyysi jokaista, joka hänen luoksensa tuli, lahjoittamaan hänelle yhden kiven. Näistä kivistä he väittivät olevan rakennetun sen pyramidin, joka on keskimäinen kolmesta pyramidista ja sijaitsee suuren pyramidin edessä; sen kukin sivu on puolitoista pletronia.
127. Egyptiläiset sanoivat, että mainittu Kheops hallitsi viisikymmentä vuotta, ja että hänen kuoltuaan hallituksessa seurasi hänen veljensä Khefren. Tämä menetteli samalla tapaa kuin ensinmainittu, muun muassa siinä, että teki pyramidin, jonka mittasuhteet eivät kuitenkaan vedä vertoja Kheopsin pyramidille. Sillä minä olen itse mitannut sen. Ei näet siinä ole maanalaisia kammioita, eikä siihen virtaa haaraa Niilistä, niinkuin toiseen pyramidiin, missä joki rakennetun kanavan kautta virtaa sisään ja kulkee ympäri sen saaren, jossa itse Kheopsin sanotaan lepäävän. Sitävastoin Khefren rakensi ensimäisen kerroksen kirjavasta etiopilaisesta kivestä; itse pyramidin sitävastoin hän teki neljäkymmentä jalkaa matalammaksi, mutta muuten yhtä suureksi kuin toinen oli. Molemmat sijaitsevat samalla ylängöllä, joka on jokseenkin sadan jalan korkuinen.
128. He kertoivat, että Khefren hallitsi viisikymmentäkuusi vuotta. Nämä satakuusi vuotta olivat egyptiläisten laskun mukaan ne, jolloin heillä vallitsi kaikki kurjuus. Ja koko tuon pitkän ajan kuluessa olivat pyhätöt suljettuina eikä niitä avattu. Vihasta näitä kuninkaita kohtaan eivät egyptiläiset ollenkaan tahdo mainita niitä nimeltäkään, vaan pyramidejakin he kutsuvat Filitis-paimenen nimellä, joka siihen aikaan kaitsi karjaa niillä seuduin.
129. Kheopsin jälkeen he sanoivat, että Egyptiä hallitsi hänen poikansa Mykerinos. Häntä eivät miellyttäneet isän teot, vaan hän avasi pyhätöt ja antoi äärimäiseen kurjuuteen rasitetun kansan palata töihinsä ja uhreihinsa sekä oli se, joka kaikista kuninkaista langetti heille oikeimmat tuomiot. Siitä syystä kiitetään häntä enimmin kaikista, jotka tähän saakka ovat olleet egyptiläisten kuninkaina. Eikä hän ainoastaan tuominnut oikein, vaan jos joku oli tyytymätön tuomioon, niin hän lepytti häntä antamalla hänelle jotain omaisuudestaan. Sillaikaa kun Mykerinos esiintyi näin lempeänä kansalaisiansa kohtaan ja semmoista puuhasi, alkoivat hänen onnettomuutensa sillä, että hänen tyttärensä, ainoa lapsi, joka hänellä kodissaan oli, kuoli. Tapauksen johdosta hän murehti kovasti ja koska hän tahtoi haudata tyttärensä komeammin kuin muut, niin hän teetti itselleen onton puisen lehmän, jonka jälkeen kultasi sen ja hautasi siihen mainitun kuolleen tyttärensä.
130. Tätä lehmää ei kätketty maahan, vaan vielä minun aikoihini saakka se on ollut nähtävänä Sais-kaupungissa, missä se sijaitsee kuninkaanlinnassa, taitehikkaasti koristetussa huoneessa. Pitkin koko päivää uhrataan sen ääressä kaikenmoisia suitsutuksia, ja joka yö siellä palaa lamppu kaiken aikaa. Lähellä tätä lehmää seisovat toisessa huoneessa Mykerinoksen jalkavaimojen kuvat, niinkuin Sais-kaupungin papit sanoivat. Siellä seisoo nimittäin puisia jättiläis-kuvapatsaita, luvultaan noin kaksikymmentä, jotka ovat tehdyt alastomiksi. Mutta keitä ne kuvaavat, siitä en kuitenkaan saata sanoa muuta kuin mitä niistä kerrotaan.
131. Muutamat kertovat nimittäin lehmästä ja kuvapatsaista sellaisen jutun, että Mykerinos rakastui omaan tyttäreensä ja yhtyi sitten vasten tämän tahtoa häneen. Sittemmin tytär, kuten he kertoivat, surusta hirttäytyi, jonka jälkeen isä hautasi hänet lehmään. Mutta hänen äitinsä hakkautti niiltä palvelijattarilta, jotka olivat kavaltaneet tyttären isälle, kädet poikki, ja nyt ovat heidän kuvansa samassa tilassa kuin he itse eläessään olivat. Tämä on kuitenkin minun luullakseni tyhjää puhetta, varsinkin mitä tulee puukuvien käsiin. Sillä minä näin itsekin, että kuvat ajan kulutuksesta olivat kadottaneet kätensä, jotka vielä minun aikoihini saakka olivat nähtävinä niitten jalkojen edessä.
132. Lehmä on muuten peitetty purppuravaatteella, mutta kaula ja pää ovat sillä paljaat ja hyvin paksulla kultakerroksella kullatut. Ja sarvien välissä on kullasta mukailtu auringon kehä. Lehmä ei ole pystyssä, vaan polvillaan, ja kooltaan se on kuin iso elävä lehmä. Se viedään ulos huoneesta joka vuosi, ja silloin egyptiläiset lyövät rintoihinsa surren sitä jumalaa, jota en tahdo nimeltä mainita tämmöisessä tilaisuudessa. Silloin he siis vievät ulos lehmän päivänvaloon. Kerrotaan näet tyttären kuollessaan pyytäneen isältään Mykerinokselta kerran vuodessa saada nähdä auringon.
133. Tyttärensä onnettoman kohtalon jälkeen sattui samalle kuninkaalle seuraava tapaus. Hänelle tuli Buto-kaupungista sellainen oraakelinlause, että hän tulisi enään elämään ainoastaan kuusi vuotta ja seitsemäntenä kuolemaan. Pahoillaan siitä hän lähetti oraakelin luo moitelauseen jumalalle, jossa soimasi tätä siitä, että hänen isänsä ja setänsä, jotka olivat sulkeneet pyhätöt sekä unohtaneet jumalat ja olivat syösseet ihmisetkin turmioon, olivat eläneet kauan aikaa, kun sitävastoin hänen, joka oli hurskas, täytyi niin pian kuolla. Oraakelilta tuli hänelle toinen, niin kuuluva vastaus, että hän itse juuri sen kautta joudutti elämänsä loppua, ettei tehnyt sitä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Sataviisikymmentä vuotta täytyi nimittäin Egyptin olla ahdinkotilassa, ja ne kaksi kuningasta, jotka olivat olleet ennen häntä, olivat sen älynneet, mutta hän ei. Kuultuaan, että semmoinen tuomio hänestä oli langetettu, Mykerinos teetti suuren joukon lamppuja, ja aina milloin tuli yö, hän sytytti ne, joi ja piti hyviä päiviä, herkeämättä päivällä tai yöllä, sekä kuljeskeli suomaissa, lehdoissa ja missä vain kuuli olevan hauskimmat huvipaikat. Sen hän keksi, koska tahtoi tehdä oraakelin valehtelijaksi sen kautta, että hänelle tuli kaksitoista vuotta kuuden sijasta, kun yöt oli tehty päiviksi.
134. Hän jätti jälkeensä pyramidin, joka oli paljoa pienempi kuin hänen isänsä rakentama, ja jonka neljästä sivusta jokainen on kaksikymmentä jalkaa vailla kolmea pletronia, ja se on tehty etiopilaisesta kivestä. Muutamat helleeneistä väittävät tosin, että se on hetaira-naisen Rodopiin oma, mutta eivät puhu siinä oikein. Niinpä he ilmeisesti eivät edes tiedä, kuka Rodopis olikaan. Sillä eivät he olisi väittäneet hänen rakentaneen semmoista pyramidia, johon sanalla sanoen on kulunut lukemattomia tuhansia talentteja. Lisäksi tulee, että Rodopis kukoisti Amasiin hallitessa eikä Mykerinoksen aikana. Sillä Rodopis eli hyvin monta vuotta näiden kuningasten jälkeen, jotka jättivät jälkeensä mainitut pyramidit, ja oli syntyisin Trakiasta sekä samoslaisen Iadmonin, Hefaistopoliin pojan, orjatar ja satukertojan Aisopoksen orjatoveri. Sillä viimemainittukin oli ollut Iadmonin orja, kuten etenkin seuraavasta kävi ilmi. Senjälkeen kuin nimittäin Aisopos oli Delfoissa saanut surmansa, ja delfoilaiset oraakelin neuvon johdosta monasti kuuluttamalla kyselivät, tahtoiko joku suorittaa sakot Aisopoksen hengestä, niin ei ilmestynyt ketään muuta kuin Iadmonin pojanpoika, toinen Iadmon, joka ne suoritti. Sillä tavoin oli Aisoposkin kuulunut Iadmonille.
135. Rodopis saapui Egyptiin samoslaisen Xantheuksen mukana ansaitakseen rahaa. — Mutta hänen saavuttuaan sinne osti hänet suuresta rahasummasta mytileneläinen Kharaxos, Skamandronymoksen poika, joka oli lauluntekijättären Sapfon veli. Sillä tavoin Rodopis joutui vapaaksi, jäi Egyptiin ja hankki, erinomaisen viehättävä kun oli, itselleen suuria summia ollakseen Rodopis, mutta ei kuitenkaan niin suuria, että ne olisivat riittäneet semmoisen pyramidin rakentamiseen. Ja koska jokainen, joka sitä tahtoo, vielä meidän aikoinamme on tilaisuudessa näkemään kymmenennen osan hänen rahoistaan, niin ei pidä omistaa hänelle varsin suuria summia. Rodopis halusi näet teettää itselleen sellaisen teoksen, jota ei kukaan muu ollut keksinyt tai vihkinyt pyhättöön, ja asettaa sen vihkilahjaksi Delfoihin muistomerkiksi itsestään. Hän teetti niinmuodoin kymmenyksillä rahoistaan useita rautaisia paistinvartaita, niin suuria, että niillä saattoi paistaa kokonaisen härän, ja niin monta kuin kymmenyksillä saatiin, sekä lähetti ne Delfoihin. Ne ovat yhä vieläkin siellä, pinottuina sen alttarin taakse, jonka khiolaiset vihkivät, ja vastapäätä itse temppeliä. Ylimalkaan ovat Naukratiin hetairat viehättäviä. Mutta eipä ainoastaan se, josta puheenaoleva juttu kerrotaan, tullut niin kuuluisaksi, että kaikki helleenit tunsivat Rodopiin nimen, vaan hänen jälkeensä myös toinen, jonka nimi oli Arkhidike, tuli laulun aiheeksi kautta koko Hellaan, joskin hänestä vähemmän juteltiin kuin ensinmainitusta. Mutta niin pian kuin Kharaxos lunastettuaan Rodopiin palasi Mytileneen ivasi Sapfo veljeään kovasti eräässä runossa.
136. Mitä Rodopiiseen tulee, lopetan tähän. Mykerinoksen jälkeen oli, niinkuin papit kertoivat. Egyptin kuninkaana Asykhis, joka teki Hefaistoksen temppelin itäänpäin antavat esikartanot, mitkä ovat kaikista kauniimmat ja suurimmat. Sillä kaikissa esikartanoissa on tosin kaiverrettuja kuvioita ja kaikennäköisiä muita rakennelmia, mutta näissä on semmoisia kaikista enimmin. He kertoivat, että kun Mykerinoksen hallitessa vallitsi suuri luotonpuute, säädettiin egyptiläisille semmoinen laki, että jättämällä pantiksi isänsä ruumiin, saattoi saada velan. Siihen pantiin vielä lisäksi semmoinen määräys, että velan antaja sai valtaansa velallisen koko hautakammionkin, ja että jos pantin antaja ei suostunut maksamaan velkaansa, häntä kohtasi se rangaistus, ettei hän itse kuoltuaan päässyt hautaamisesta osalliseksi, ei isältä perityssä haudassaan eikä missään muussakaan, ja ettei hän saanut haudata ketään omaisistaan tämän kuoltua. Ja koska mainittu kuningas tahtoi voittaa ne, jotka ennen häntä olivat olleet Egyptin kuninkaina, niin hän jätti muistomerkeiksi jälkeensä tilleistä tekemänsä pyramidin, jossa on näin kuuluva kiveen piirretty kirjoitus: "Älä halveksi minua kivisten pyramidien rinnalla! Minä olen näet niin paljon niiden edellä kuin Zeus on edellä muita jumalia. Sillä järveen iskettiin kanki ja se savi, mikä kangen mukana seurasi, koottiin ja siitä tehtiin tiilejä; ja sillä tavalla minut rakennettiin."
137. Semmoisia tekoja Asykhis suoritti. Hänen jälkeensä hallitsi Anysis-niminen sokea mies Anysis-kaupungista. Hänen hallitessaan hyökkäsivät suurella sotavoimalla Egyptiin etiopilaiset ja etiopilaisten kuningas Sabakos. Sokea lähti pakoon suomaihin, mutta etiopilainen hallitsi Egyptiä viisikymmentä vuotta, joiden kestäessä hän menetteli seuraavalla tavalla. Kun joku egyptiläisistä teki jonkun rikoksen, hän ei milloinkaan tahtonut tappaa ketään, vaan tuomitsi jokaisen hänen rikoksensa suuruuden mukaan siten, että määräsi kunkin luomaan valleja sen kaupungin luo, mistä kukin pahantekijä oli kotoisin. Siten tulivat kaupungit vieläkin korkeammiksi. Sillä ensi kerran olivat valleja luoneet ne, jotka Sesostris-kuninkaan aikana olivat kaivaneet vallihautoja, toisen kerran ne nyt etiopilaisen aikana tulivat erinomaisen korkeiksi. Minun luullakseni ovat muutkin Egyptin kaupungit kohonneet, mutta varsinkin on maa Bubastis-kaupungissa luomalla korotettu. Siellä on myös Bubastiin pyhättö, joka erittäin ansaitsee mainitsemista. Sillä on kyllä olemassa muitakin suurempia ja kallisarvoisempia pyhättöjä, mutta ei ole mitään, joka olisi suloisemman näköinen kuin tämä. Mutta Bubastis on hellaankielellä Artemis.
138. Bubastiin pyhättö on seuraavalla tavalla järjestetty. Lukuunottamatta sisäänkäytävää, on kaikki muu saarena. Sillä Niilistä kulkee kaksi kanavaa, jotka eivät yhdy toisiinsa, vaan joista kumpikin ulottuu pyhätön sisäänkäytävään, toinen virraten ympäri tältä, toinen tuolta puolen, ja kumpikin on sadan jalan levyinen sekä puiden varjostama. Esikartanot ovat kymmenen sylen korkuiset ja koristetut kuuden kyynärän korkuisilla kuvilla, jotka ansaitsevat mainitsemista. Koska pyhättö sijaitsee keskellä kaupunkia, näkee kaikkialta sinne alas, kun kulkee sen ympäri. Pyhättö tulee nimittäin olemaan näkyvissä sen johdosta, että kun kaupunkia on ylennetty, se itse on jäänyt liikuttamatta ja semmoiseksi, miksi se alunpitäen tehtiin. Sen ympäri kiertää aitaus, johon on kaiverrettu kuvioita ja sisällä on hyvin korkeita puita kasvava suuri lehto, missä jumalankuva sijaitsee. Pyhätön leveys ja pituus on joka puolelta yksi stadioni. Sisäänkäytävään johtaa kivillä katettu, noin kolmen stadionin pituinen tie, joka kulkee kaupungin torin kautta itäänpäin ja on leveydelleen noin neljä pletronia. Puolella sekä toisella tietä kasvaa pilviäpitäviä puita, ja se vie Hermeen pyhättöön.
139. Etiopilaisen lähtö tapahtui vihdoin, niinkuin he kertoivat, täten. Hän näki nukkuessaan seuraavan unennäön, jonka jälkeen hän läksi pakoon. Hänestä näytti ikäänkuin hänen viereensä olisi asettunut mies, joka neuvoi häntä kokoomaan yhteen kaikki Egyptissä olevat papit ja sitten hakkaamaan ne keskeltä kahtia. Sen näön nähtyään hän sanoi, että hänestä tuntui siltä kuin jumalat olisivat osoittaneet hänelle tämän enteen, jotta hän rikkomalla pyhiä säännöksiä, kärsisi jonkun onnettomuuden jumalien tai ihmisten puolelta. Ei hän siis tulisi niin tekemään, vaan oli nyt kulunut umpeen se aika, jonka kestäessä hänen, oraakelin mukaan, piti hallita Egyptiä ja sitten lähteä pois. Sillä hänen ollessaan Egyptissä julisti se ennuspaikka, jolta etiopilaiset kysyvät neuvoa, että hänen tuli hallita Egyptiä viisikymmentä vuotta. Koska siis tämä aika oli kulunut loppuun, ja unennäkö Sabakosta järkytti, niin hän vapaaehtoisesti läksi pois Egyptistä.
140. Niin pian kuin etiopilainen siis oli poistunut Egyptistä, saapui sokea suomaistaan, missä hän asuskeli viisikymmentä vuotta saaressa, jonka oli luonut tuhasta ja maasta. Sillä joka kerta kun egyptiläiset, etiopilaisen tietämättä, tulivat ja, niinkuin jokaista oli käsketty, toivat hänelle elatusta lahjaksi, niin hän käski heitä tuomaan myös tuhkaa. Tätä saarta ei kukaan ennen Amyrtaiosta voinut löytää, vaan enemmän kuin seitsemänsadan vuoden kuluessa eivät sitä kyenneet keksimään ne, jotka olivat kuninkaina ennen Amyrtaiosta. Tämän saaren nimi on Elbo ja suuruudeltaan se on joka puolelta kymmenen stadionia.
141. Anysiin jälkeen hallitsi muuan Hefaistoksen pappi, jonka nimi oli Sethos. Hän halveksi ja vähäksyi egyptiläisten sotureita, koska ei ollenkaan luullut tulevansa tarvitsemaan heitä, josta syystä sekä muuten kohteli heitä häpäisevästi että riisti heiltä vainiot. Edellisten kuningasten aikana oli nimittäin erotettu heille kaksitoista vainiota joka miehelle. Siksipä kun arabialaisten ja assyrialaisten kuningas Sanakharibos sittemmin marssitti suuren sotajoukon Egyptiä vastaan, niin eivät egyptiläisten soturit tahtoneet tulla Sethokselle avuksi. Tällöin pulaan joutunut pappi astui temppelin sisään ja valitti jumalankuvan edessä, että häntä uhkasi semmoinen vaara. Hänen siinä vaikeroidessaan yllätti hänet uni, ja siinä hänestä näytti, ikäänkuin jumala olisi asettunut hänen viereensä ja rohkaissut häntä; ei hän mennessään arabialaisten sotajoukkoa vastaan tulisi kärsimään mitään ikävyyttä. Itse näet jumala tulisi hänelle lähettämään apumiehiä. Tähän unennäköön luottaen Sethos otti myötänsä ne egyptiläisistä, jotka tahtoivat häntä seurata, ja asettui leiriin Pelusioniin. Siinä on nimittäin pääsypaikka Egyptiin. Mutta häntä ei seurannut yksikään sotureista, vaan sensijaan kaupustelijoita, käsityöläisiä ja toriväkeä. Heidän saavuttuaan sinne, tulvi yöllä vihollisten ylitse peltohiiriä, jotka söivät suuhunsa heidän viinensä, söivät heidän jousensa ja lisäksi vielä kilpien pitimet, niin että kun he seuraavana päivänä pakenivat ja olivat ilman kilpiä, heitä kaatui useita. Ja nyt tämä kuningas, kivestä tehtynä, seisoo Hefaistoksen pyhätössä, kädessä hiiri, ja lausuu kirjoituksen kautta näin: "katsoos minuun ja ollos hurskas!"
142. Näin pitkälle historiassani kertoivat egyptiläiset ja papit, osoittaen että ensimäisestä kuninkaasta tähän viimeksi hallinneeseen Hefaistoksen pappiin oli kulunut kolmesataaneljäkymmentäyksi miespolvea, ja että niiden kuluessa oli ollut ylimäisiä pappeja ja kuninkaita, molempia yhtä monta kuin polvea. Mutta nyt tekee kolmesataa miespolvea kymmenentuhatta vuotta. Sillä kolme miespolvea on sata vuotta. Kun vielä oli neljäkymmentäyksi miespolvea yli kolmensadan, niin tämä tekee tuhatneljäsataakolmekymmentä vuotta. He sanoivat niinmuodoin, että yhteentoistatuhanteenkolmeensataanneljäänkymmeneen vuoteen ei yksikään jumala ole ihmiseumuotoisena ilmestynyt. Eivät he myöskään sanoneet semmoista tapahtuneen entisten tai myöhempien Egyptin kuningasten kesken. Mainitun ajan kuluessa oli, kuten he kertoivat, aurinko neljä kertaa noussut tavallisesta olinpaikastaan, kahdesti se taas oli noussut siltä kohdalta, mihin se nyt laskee ja kahdesti se oli laskenut sinne, mistä se nyt nousee; mutta niiden tapausten kestäessä ei mikään seikka Egyptissä ollut toiseksi muuttunut, ei mikään semmoinen, mikä egyptiläisille johtui maasta tai joesta, eikä myöskään mitä tauteihin tai kuolemanlajeihin tulee.
143. Samoinkuin aikaisemmin historiankirjoittaja Hekataiokselle, joka Teebassa oli esittänyt sukujohtonsa ja liittänyt syntyperänsä kuudennessatoista polvessa jumalaan, samoin tekivät Zeun papit myös minulle, vaikka en esittänyt sukujohtoani. He veivät minut sisään suureen saliin ja näyttivät sekä luettelivat juuri niin monta puista jättiläis-kuvapatsasta kuin mainitsin. Sillä jokainen ylimäinen pappi pystyttää eläessään sinne kuvansa. Luetellessaan ja näyttäessään niitä papit osoittivat, että jokainen niistä oli seurannut isäänsä, jolloin he, alkaen viimeksi kuolleen kuvasta, kävivät läpi kaikki. Kun Hekataios oli esittänyt sukujohtonsa ja kuudennessatoista polvessa liittänyt sen jumalaan, niin he esittivät vastakkaisen sukujohdon eivätkä hyväksyneet sitä hänen väitettään, että ihminen oli syntyisin jumalasta. Ja he esittivät semmoisen vastakkaisen sukujohdon, että kuvapatsaat polveutuivat, kukin "piromis" toisesta "piromiista", kunnes osoittivat sen kaikkien kolmensadanneljänkymmenenviiden kuvapatsaan suhteen eivätkä liittäneet niitä mihinkään jumalaan tai puolijumalaan. Mutta "piromis" on hellaankielellä "kelpo mies".
144. Siispä he osoittivat, että ne, joiden kuvat siinä olivat, olivat kaikki sellaiset kuin kuvat osoittivat ja kaikkea muuta kuin jumalia. Mutta ennen näitä ihmisiä olivat jumalat ne, jotka hallitsivat Egyptissä; he asuivat yhdessä ihmisten kanssa, ja niistä vallitsi aina yksi. Viimeisenä hallitsi maata Osiriin poika Horos jota helleenit kutsuvat Apolloksi. Tämä syöksi Tyfonin vallasta ja hallitsi viimeiseksi Egyptiä. Osiris taas on hellaankielellä Dionysos.
145. Helleenien kesken pidetään nuorimpina jumalina Heraklesta, Dionysosta ja Pania, mutta egyptiläisten kesken on Pan vanhin ja kuuluu niinkutsuttujen kahdeksan ensimäisen jumalan joukkoon. Herakles taas kuuluu niinkutsuttujen kahdentoista toisen jumalan joukkoon, ja Dionysos kolmanteen jumalaryhmään. Kuinka monta vuotta egyptiläiset itse sanovat kuluneen Herakleesta Amasis-kuninkaaseen saakka, sen olen ennen osoittanut. Panista sanotaan kuluneen vieläkin enemmän aikaa, Dionysoksesta taas vähemmän, ja kuitenkin he laskevat kuluneen viimemainitusta Amasis-kuninkaaseen viisitoistatuhatta vuotta. Sen egyptiläiset väittävät varmasti tietävänsä, koska aina laskevat ja kirjoittavat muistiin vuodet. Siitä Dionysoksesta, jota sanotaan Kadmoksen ja Semelen pojaksi, on minun aikoihini saakka kulunut korkeintain noin tuhatkuusisataa vuotta, Herakleesta, Alkmenen pojasta, noin yhdeksänsataa vuotta. Panista, Penelopen pojasta taas, — hänestä ynnä Hermeestä näet helleenit kertovat Panin syntyneen — on minun aikoihini kulunut vähemmän vuosia kuin Troian sodasta, korkeintain noin kahdeksansataa vuotta.
146. Mitä näihin molempiin, nimittäin Dionysokseen ja Paniin, tulee, on kunkin lupa noudattaa sitä tarua, jota hän enemmän uskoo. Itse puolestani olen niitten suhteen lausunut mielipiteeni [vrt. ylempänä luk. 49 ss]. Sillä jos nämätkin olisivat ilmestyneet ja vanhenneet Hellaassa, niinkuin todella Amfitryonin poika Herakles teki, saattaisi joku sanoa, että hekin ovat olleet ihmisiä, jotka ovat saaneet nimensä noista aikaisemmin esiintyneistä jumalista. Mutta nytpä helleenit kertovat, että heti Dionysoksen synnyttyä ompeli Zeus reiteensä ja kantoi hänet Etiopiassa sijaitsevaan, Egyptin tuolla puolen olevaan Nysaan. Mitä taas Paniin tulee, eivät he edes saata sanoa, mihin hän syntymänsä jälkeen läksi. Minusta on siis selvää, että helleenit myöhemmin saivat tietää puheenaolevien jumalien nimet kuin muiden jumalien. Ja siitä ajasta, jolloin he saivat tietää heistä, he myös lukevat heidän syntynsä.
147. Sitenpä itse egyptiläiset kertovat. Mutta mitä muut ihmiset ja muiden kanssa yhtäpitävästi egyptiläiset kertovat tässä maassa tapahtuneen, sitä minä nyt tahdon ilmaista. Siihen tulee myös lisättäväksi semmoista, jota itse olen nähnyt.
Senjälkeen kuin egyptiläiset Hefaistoksen papin hallituksen jälkeen olivat tulleet vapaiksi, niin he jakoivat koko Egyptin kahteentoista osaan ja asettivat itselleen kaksitoista kuningasta. Nämä solmivat keskenään naimisliittoja ja hallitsivat noudattamalla semmoisia sopimuksia, etteivät kukistaisi toisiaan eivätkä pyytäisi omistaa toinen enempää kuin toinenkaan, vaan olisivat erittäin hyviä ystäviä keskenään. Nämä säännökset he sääsivät itselleen ja valvoivat ankarasti toisiaan siitä syystä, että heille heti alussa heidän hallitukseen astuessaan, oli ennustettu, että se heistä, joka vaskimaljasta vuodattaisi viiniuhrin Hefaistoksen pyhätössä, tulisi koko Egyptin kuninkaaksi. Heillä oli näet tapana kokoontua kaikkiin pyhättöihin.
148. He päättivät yhteisesti jättää jälkeensä muistomerkin ja sen päätettyään he rakensivat labyrintin, joka sijaitsee vähän yläpuolella Moiris-järveä, jotenkin niin kutsutun "krokotiilien kaupungin" kohdalla. Sen minä todella olen nähnyt, ja se voittaa kaikki kertomukset. Sillä jos laskettaisiin yhteen helleenien tekemät rakennukset ja aikaansaamat työt, niin kävisi ilmi, että ne ovat maksaneet vähemmän vaivaa ja kulunkeja kuin tämä labyrintti. Ja kuitenkin ansaitsevat mainitsemista sekä Efesoksessa että Samoksessa olevat temppelit. Tosin jo pyramidit voittivat kaikki kertomukset, ja jokainen niistä vastaa useita suuriakin helleeniläisiä rakennustöitä, mutta labyrintti vie voiton pyramideistakin. Siinä on kaksitoista katettua pihaa, joitten portit ovat toisiansa vastassa, kuusi pohjoiseen, kuusi eteläänpäin kääntyneinä kaikki rivittäin. Sama muuri ympäröi niitä ulkoapäin. Siinä on kahdenlaiset huoneet, toiset maan alla, toiset ylhäällä näiden päällä, luvultaan kolmetuhatta, kumpaakin lajia tuhatviisisataa. Ylhäällä olevat huoneet olen itse kulkiessani niiden läpi nähnyt, mutta maanalaiset tunnen vain kertomusten nojalla. Sillä egyptiläiset esimiehet eivät mitenkään tahtoneet niitä näyttää, väittäen että siinä oli niiden kuningasten haudat, jotka alussa olivat tämän labyrintin rakentaneet, sekä pyhien krokotiilien haudat. Niin ollen puhun alhaalla olevista huoneista ainoastaan mitä kuulopuheen kautta olen saanut tietää, mutta ylhäällä olevat näin itse ja ne ovat yli-inhimillistä tekoa. Sillä suojien kautta kulkevat läpikäytävät ja pihojen halki vievät kiertotiet, erinomaisen kirjavia kun olivat, antoivat lukemattomia aiheita katseluun, kun kulki pihasta huoneisiin, huoneista pylväskäytäviin, pylväskäytävistä toisiin suojiin ja huoneista toisiin pihoihin. Kaikkien näiden päällä on katto, joka, samoinkuin muurit on kivinen; muurit ovat täynnä kaiverrettuja kuvioita, ja jokainen piha on pylväskäytävän ympäröimä sekä laadittu valkeista kivistä, jotka erinomaisen hyvin ovat toisiinsa liitetyt. Sen kulman vieressä, missä labyrintti päättyy, on neljänkymmenen sylen korkuinen pyramidi, johon on kaiverrettu suuria kuvioita. Ja siihen on tehty maanalainen tie.
149. Vielä ihmeellisempi tätä labyrinttiä, joka jo on niin merkillinen, on niinkutsuttu Moiris-järvi, jonka viereen mainittu labyrintti on rakennettu. Sen ympärys yltympäriinsä on kolmetuhattakuusisataa stadionia, s.o. kuusikymmentä skhoinia eli yhtä paljon kuin itse Egyptin merenranta. Järven pituussuunta on pohjoisesta etelään ja, missä se on syvinnä, on se viidenkymmenen sylen syvyinen. Ja että se on käsin kaivettu, sen se itse osoittaa. Sillä jotenkin keskellä järveä seisoo kaksi pyramidia, kumpikin kohoten vedestä viisikymmentä syltä; saman verran ne ulottuvat veden alle, ja molempien päällä on kivinen, valtaistuimellaan istuva jättiläis-kuvapatsas. Niinmuodoin pyramidit ovat sadan sylen korkuiset, ja sata syltä taas tekee täsmälleen kuusipletronisen stadionin, kun syli lasketaan kuudeksi jalaksi ja neljäksi kyynäräksi, jalka neljäksi kämmenenleveydeksi, sekä kyynärä kuudeksi kämmenenleveydeksi. Järvessä oleva vesi ei ole omaperäinen — maa näet on siltä kohtaa kovin vedetöntä —, vaan se johdetaan siihen kanavan kautta Niilistä; kuutena kuukautena vesi virtaa sisään järveen, kuutena kuukautena se taas virtaa ulos Niiliin. Ja silloin kun se virtaa ulos, niin se noina kuutena kuukautena kaloista tuottaa kuninkaalliseen rahastoon joka päivä hopeatalentin, mutta kun vesi tulee siihen sisälle, kaksikymmentä minaa.
150. Maan asukkaat kertoivat myös, että tämä järvi laskee maan alitse Libyassa olevaan Syrtiin, se kun kääntyy länteen päin sisämaahan Memfiin yläpuolella olevaa vuorta pitkin. Mutta koska en missään nähnyt tästä kaivaustyöstä jäänyttä maata, ja se herätti huomiotani, niin minä kysyin niiltä, jotka asuivat lähinnä järveä, missä kaivettaessa luotu maa oli. He ilmoittivat minulle, mihin se oli viety, ja vakuuttivat minua siitä helposti. Kertomuksesta näet tiesin, että samanlaista oli tapahtunut assyrialaisten kaupungissa, Ninoksessa. Ninoksen kuninkaalla, Sardanapalloksella, oli näet suuria aarteita, joita säilytettiin maanalaisissa aitoissa. Ne päättivät varkaat viedä pois. Niinpä he alottivat kaivaa omista taloistaan ja kaivoivat, mittaamalla ja laskemalla, maan alitse kuninkaanlinnan luo, mutta kaivauksesta luomansa maan he aina yön tullen veivät Tigris-jokeen, joka virtaa Ninoksen ohi, kunnes saivat suoritetuksi mitä tahtoivat. — Samalla lailla kuulin nyt tapahtuneen myöskin Egyptissä olevan järven suhteen, sillä erotuksella, että työtä ei tehty yöllä, vaan päivällä. Kaivaessaan näet egyptiläiset veivät luomansa maan Niiliin, jonka luonnollisesti täytyi, ottaessaan sen vastaan, huuhtoa se mukanansa pois.
151. Ja yllämainitut kaksitoista kuningasta käyttivät oikeutta. Mutta kun he jonkun ajan kuluttua uhrasivat Hefaistoksen pyhätössä, ja heidän juhlan viimeisenä päivänä piti valaa juomauhri, niin pääpappi, tuodessaan heille ne kultamaljat, joista he tapasivat valaa, erehtyi luvusta ja toi yksitoista maljaa, vaikka heitä olikin kaksitoista. Kun tällöin Psammetikhoksella, joka seisoi viimeisenä heistä, ei ollut maljaa, niin hän otti päästään kypäränsä, joka oli vaskesta, ojensi sen esiin ja valoi juomauhrin. Mutta kaikki muutkin kuninkaat kantoivat kypärää ja heillä sattui juuri silloin olemaan ne päässään. Psammetikhos tosin ei ollut missään vilpillisessä mielessä ojentanut kypäräänsä esiin, mutta muut ottivat samalla huomioon, mitä Psammetikhos oli tehnyt, sekä oraakelinlauseen, joka sanoi, että se heistä, joka vaskimaljasta valaisi juomauhrin, tulisi yksin Egyptin kuninkaaksi. Muistaen oraakelinvastausta he kyllä eivät katsoneet oikeaksi tappaa Psammetikhosta, koska tutkiessaan keksivät, ettei hän ollut tuota tehnyt missään tahallisessa tarkoituksessa, mutta he päättivät riistää häneltä suurimman osan hänen valtaansa ja karkoittaa hänet suomaihin, joista hänen ei pitänyt saada lähteä eikä saanut olla missään yhteydessä muun Egyptin kanssa.
152. Tämä sama Psammetikhos oli aikaisemmin paennut Syyriaan etiopilaisen Sabakoksen edestä, joka oli surmannut hänen isänsä Nekoksen. Mutta kun etiopilainen unennäkönsä johdosta oli lähtenyt pois, toivat Saiin piiristä olevat egyptiläiset Psammetikhoksen takaisin. Sittemmin kohtasi häntä, hänen ollessaan kuninkaana, muiden kuningasten puolelta kypärän vuoksi uudestaan se onnettomuus, että hänen täytyi paeta suomaihin. Mutta koska hän tunsi kärsineensä suurta loukkausta niiden puolelta, jotka olivat hänet karkoittaneet, niin hän päätti kostaa heille. Hän lähetti niinmuodoin Buto-kaupunkiin kysymään neuvoa sikäläiseltä Leton oraakelilta, missä juuri egyptiläisillä on luotettavin ennuspaikkansa. Ja sieltä tuli hänelle se vastaus, että kosto on tuleva mereltä, silloin kun sieltä ilmestyy vaskimiehiä. Psammetikhos tosin silloin suuresti epäili, että hänelle koskaan kulisi vaskimiehiä avuksi. Mutta vähän ajan kuluttua sattui, että muutamat ioonilaiset ja kaarilaiset, jotka olivat lähteneet merille rosvoilemaan, ajautuivat Egyptiin. Heidän astuttuaan maihin vaskivarustuksissaan, tuli muuan egyptiläinen suomaihin ja, kun ei aikaisemmin ollut nähnyt vaskivarustuksisia miehiä, niin hän ilmoitti Psammetikhokselle, että mereltä oli tullut vaskimiehiä, jotka ryöstelivät ketoa. Älyten, että oraakelinlause oli käynyt täytäntöön, Psammetikhos teki ioonilaiset ja kaarilaiset ystävikseen ja sai suuria lupauksia antamalla heidät jäämään luokseen.
Ja taivutettuaan heidät siihen hän yhdessä niiden egyptiläisten kanssa, jotka pitivät hänen puoltaan, sekä mainittujen apujoukkojensa kanssa kukisti kuninkaat.
153. Saatuaan koko Egyptin valtaansa Psammetikhos teetti Memfiissä olevan Hefaistoksen-temppelin eteläänpäin antavat esikartanot sekä Apista varten pihan, missä sitä hoidetaan, aina milloin se ilmestyy. Hän rakensi sen vastapäähän esikartanoita, ja se on kokonaan pylvästen ympäröimä ja täynnänsä kuvia. Mutta pylvästen sijasta seisoo pihalla kahdentoista kyynärän korkuisia kuvapatsaita. Ja Apis on helleenien kielellä Epafos.
154. Mutta ioonilaisille ja kaarilaisille, jotka olivat Psammetikhosta auttaneet, hän antoi maa-alueita asuttavaksi, vastapäätä toisiaan ja molemmin puolin Niiliä. Niille annettiin nimeksi "Leirit". Nämä maat hän siis antoi heille sekä täytti myös kaikki muut lupauksensa, uskoipa myös heidän huostaansa egyptiläisiä lapsia, jotta oppisivat hellaankielen. Ja ne oppivatkin sen täydellisesti, ja heistä polveutuvat egyptiläisten nykyiset tulkit. Mutta ioonilaiset ja kaarilaiset asuivat näillä alueilla kauan aikaa. Puheenaolevat alueet sijaitsevat merelle päin vähän alapuolella Bubastis-kaupunkia Niilin niinkutsutun pelusionilaisen suuhaaran luona. Jonkun aikaa myöhemmin Amasis-kuningas siirsi heidät sieltä ja asetti heidät asumaan Memfiiseen sekä teki heidät henkivartijoikseen egyptiläisiä vastaan. Sittenkuin he olivat asettuneet asumaan Egyptiin, ja helleenit siten joutuneet kanssakäymisiin egyptiläisten kanssa, niin me Psammetikhos-kuninkaasta alkaen tunnemme Egyptin olot tarkoin. Mainitut ioonilaiset ja kaarilaiset olivat nimittäin ensimäiset vieraskieliset, jotka asettuivat asumaan Egyptiin. Mutta niissä paikoissa, joista ne siirtyivät, on vielä minun aikoihini saakka ollut laivateloja ja rakennusten jätteitä.
155. Siten Psammetikhos sai Egyptin. — Buton oraakelista olen jo maininnut paljon, mutta minä tahdon puhua siitä vielä enemmän, sillä sitä se ansaitsee. Se on Leton pyhättö ja perustettu suuren kaupungin luo, Niilin niinkutsutun sebennytiläisen suuhaaran varrelle, ja sijaitsee oikealla kädellä, kun purjehtii mereltä ylös sisämaahan. Nimenä on sillä kaupungilla, missä oraakeli sijaitsee, Buto, niinkuin ennenkin olen maininnut. Tässä Butossa on Apollon ja Artemiin pyhättö sekä Leton temppeli, missä juuri oraakeli on; se on itse suuri ja sillä on kymmenen sylen korkuiset esikartanot. Mutta minä tahdon ilmaista sen, mikä näkyvistä esineistä herätti suurimman ihmettelyni. Mainitussa Leton temppelialueessa on yhdestä ainoasta kivestä tehty temppeli, korkeudelleen ja pituudelleen neljäkymmentä kyynärää, ja katon peitteenä on päällä toinen kivi, jonka ulkoneva reuna on neljän kyynärän pituinen.
156. Mainittu temppeli on niiden seikkain joukossa, jotka puheenalaisen pyhätön luona näin, ihmeellisin. Mutta toisessa sijassa mainittava on niinkutsuttu Khemmis-saari. Se sijaitsee syvässä ja leveässä järvessä, Butossa olevan pyhätön ääressä, ja egyptiläiset sanovat, että tämä saari uiskentelee veden pinnalla. Itse puolestani en minä nähnyt sen uivan enkä liikkuvan, ja kuullessani ihmettelin, tokko saari todella ui. Siinä on suuri Apollon temppeli, siihen on pystytetty kolmenlaatuiset alttarit ja siinä kasvaa taajaan palmuja ynnä paljon muita sekä hedelmiä kantavia että kantamattomia puita. Samalla kuin egyptiläiset sanovat, että saari ui, he kertovat vielä seuraavan tarinan. Aikaisemmin ei muka tämä saari uinut, mutta Leto, joka kuului kahdeksan ensimäisen jumalan joukkoon ja asui Buto-kaupungissa, missä juuri tämä hänen oraakelinsa oli, otti Isiiltä huostaansa Apollon ja pelasti hänet, kätkemällä hänet siihen saareen, jota nyt kutsutaan "uivaksi", silloin kun Tyfon tuli ja etsi kaikkialla löytääkseen Osiriin lapsen. He sanovat nimittäin, että Apollo ja Artemis ovat Dionysoksen ja Demeterin lapsia ja että Leto oli heidän hoitajattarensa. Egyptinkielellä on Apollo Horos, Demeter Isis ja Artemis Bubastis. Tästä tarinasta, eikä mistään muusta, on Aiskhylos, Euforionin poika, ottanut sen, minkä heti olen mainitseva, ollen siinä ainoa vanhempien runoilijain joukossa. Hän tekee nimittäin Artemiin Demeterin tyttäreksi. — Yllämainitun tapauksen johdosta oli siis saari alkanut uida. Niin he siitä kertovat.
157. Psammetikhos hallitsi Egyptiä viisikymmentäneljä vuotta, joista hän yhdeksänäkolmatta vuotena piti Syyrian suurta kaupunkia Azotosta piiritystilassa, kunnes sen valloitti. Tämä Azotos on kaikista kaupungeista, joita minä tunnen, kestänyt pitkällisimmän piirityksen.
158. Psammetikhoksen poika oli Nekos ja hän tuli Egyptin hallitsijaksi. Hän ensiksi ryhtyi rakentamaan Punaiseen mereen vievää kanavaa, jonka persialainen Dareios sitten kaivoi. Sen pituus on neljän päivän laivamatkaa, ja se kaivettiin niin leveäksi, että kaksi kolmisoutulaivaa saattaa yhtaikaa kulkea rinnan soutamalla; se on johdettu Niilistä vähän yläpuolella Bubastis-kaupunkia, lähellä Patumos-nimistä Arabian kaupunkia, ja se ulottuu Punaiseen mereen. Ensiksi kaivettiin se osa Egyptin tasankoa, joka on lähellä Arabiaa. Tasangon eteläpuolella alkaa Memfiin kohdalla kulkeva vuorenharjanne, missä kivilouhokset ovat. Pitkin tämän vuoren juurta on kanava johdettu pitkinpäin lännestä itään, ja sitten se jatkuu kallionhalkeamiin, kulkien vuorelta etelää ja suvea kohti Arabianlahteen. Siltä kohtaa, mistä on vähin ja lyhyin matka pohjoisesta merestä eteläiseen ja niinkutsuttuun Punaiseen mereen, nimittäin Kasion-vuoresta, joka erottaa Egyptin ja Syyrian, on tasan tuhat stadionia Arabianlahteen. Tämä on lyhyin väli, mutta kanava on saman verran pitempi kuin se on mutkikkaampi. Niistä egyptiläisistä, jotka sen kaivoivat, kuoli satakaksikymmentätuhatta. Mutta Nekos lakkasi kesken kaivamistaan, koska tuli väliin semmoinen oraakelin ilmoitus, että hän työskenteli barbarin hyväksi. Barbareiksi nimittäin egyptiläiset kutsuvat kaikkia, jotka eivät puhu samaa kieltä kuin he itse.
159. Lakattuaan kanavaa kaivamasta Nekos ryhtyi sotaretkiin. Niinpä tehtiin kolmisoutuja, toiset pohjoisessa meressä, toiset Arabianlahdessa Punaista merta varten, ja niiden telat ovat vieläkin näkyvissä. Ja niitä hän käytti tarpeen tullen. Maajoukoillaan taas hän iski yhteen syyrialaisten kanssa sekä voitti heidät Magdoloksen luona, ja taistelun jälkeen hän valloitti Kadytiin, joka on suuri kaupunki Syyriassa. Sen puvun, mikä hänellä oli päällään suorittaessaan nämä teot, hän lähetti vihittäväksi Apollolle Brankhidaihin Miletoksen alueella. Sitten hän hallittuaan kaikkiaan kuusitoista vuotta kuoli, sittenkuin oli jättänyt hallituksen pojalleen Psammiille.
160. Mainitun Psammiin hallitessa Egyptiä saapuivat eliläisten sanansaattajat ja kehuivat oikeudenmukaisimmalla ja kauniimmalla tavalla maailmassa säätäneensä kilpaleikit Olympiassa sekä arvelivat, etteivät egyptiläiset, vaikka olivat viisaimmat kaikista ihmisistä, olleet keksineet mitään, joka heidän säännöksilleen vetäisi vertoja. Niin pian kuin eliläiset olivat saapuneet Egyptiin ja kertoivat minkä vuoksi he olivat saapuneet, niin kuningas kutsui kokoon ne egyptiläiset, joita sanottiin viisaimmiksi. Tultuaan kokoon egyptiläiset tiedustelivat eliläisiltä kaikkea, mitä heidän tuli tehdä kilpaleikkeihinsä nähden. Kerrottuaan kaiken eliläiset sanoivat tulevansa oppimaan, olivatko egyptiläiset keksineet jotain, joka olisi oikeudenmukaisempaa kuin heidän säännöksensä. Egyptiläiset neuvottelivat ja kysyivät vielä eliläisiltä, ottavatko heidän maanmiehensä osaa kilpaleikkeihin. Nämä sanoivat, että kuka vain joko heistä tai muista helleeneistä tahtoi, sai kilpailla. Silloin egyptiläiset sanoivat, että kun he niin olivat säätäneet, he olivat kerrassaan erehtyneet oikeasta. Sillä ei ollut muuta mahdollista kuin että puolustaisivat kilpailuun osaaottavaa kansalaistaan, tekemällä väärin muukalaiselle. Mutta jos he todella tahtoivat säätää kaikki oikeudenmukaisesti ja siitä syystä olivat tulleet Egyptiin, tuli heidän — niin egyptiläiset heitä neuvoivat — säätää kilpaleikit ainoastaan vieraita kilpailijoita varten eikä antaa kenenkään eliläisen ottaa niihin osaa. Sen neuvon egyptiläiset antoivat eliläisille.
161. Psammiin hallittua ainoastaan kuusi vuotta Egyptiä ja lähdettyä sotaretkelle Etiopiaan, mutta kohta senjälkeen kuoltua, seurasi hallituksessa Psammiin poika Apries. Lukuunottamatta esi-isäänsä Psammetikhosta hän oli onnellisempi aikaisempia kuninkaita ja hallitsi viisikolmatta vuotta. Niiden kestäessä hän marssitti sotajoukkonsa Siidonia vastaan ja taisteli meritse Tyroksen kuningasta vastaan. Mutta koska kerran oli niin määrätty, että hänen täytyi käydä huonosti, niin onnettomuus tapahtui aiheesta, josta libyalais-historiassani aion laveammin kertoa, mutta vähemmän laajasti tässä tilaisuudessa. Kun näet Apries oli lähettänyt sotajoukon kyreneläisiä vastaan, mutta kärsinyt suuren tappion, niin egyptiläiset, suuttuneina siitä, luopuivat hänestä, arvellen, että Apries tahallaan oli lähettänyt heidät pois ilmeiseen perikatoon, jotta he saisivat tuhonsa, mutta itse sitä turvallisemmin hallitsisi muita egyptiläisiä. Pahoillaan tästä sekä kotiin palanneet että hukkuneitten ystävät julkisesti luopuivat hänestä.
162. Saatuaan sen tietää Apries lähetti heidän luokseen Amasiin puhuttelemalla tyynnyttämään heitä. Saavuttuaan perille viimemainittu koetti estää egyptiläisiä panemasta aiettaan täytäntöön, mutta hänen parhaillaan puhuessaan muuan takana seisova egyptiläinen asetti hänen päähänsä kypärän ja sen tehdessään sanoi panevansa sen kuninkaan päähän. Eikä se teko juuri ollutkaan Amasiille vastenmielinen, kuten myöhemmin osoittautui. Sillä kun ne egyptiläiset, jotka olivat luopuneet, olivat asettaneet hänet kuninkaaksi, hän varustautui marssimaan Apriesta vastaan. Saatuaan sen tietää Apries lähetti Amasista vastaan erään ympäristössään olevien egyptiläisten joukossa arvossapidetyn miehen, jonka nimi oli Patarbemis, ja käski hänen tuoda luokseen Amasiin elävänä. Mutta kun Patarbemis saapui ja kutsui Amasista tulemaan, niin Amasis, joka juuri sattui istumaan hevosen selässä, kohottautui ja teki säädyttömän tempun sekä käski hänen viedä sen mukanaan Aprieelle. Siitä huolimatta kuuluu Patarbemis pyytäneen Amasista noudattamaan kuninkaan käskyä ja lähtemään tämän luo. Jälkimäinen vastasi hänelle, että hän jo kauan sitten hankki lähtöä, ja että Aprieen ei tarvitsisi häntä moittia. Hän tulisi näet sekä itse saapumaan että tuomaan muassaan muitakin. Patarbemis ymmärsi kyllä sanotun nojalla Amasiin tarkoituksen ja nähdessään hänen valmistuksensa hän kiireesti lähti pois, niin pian kuin suinkin ilmoittaakseen kuninkaalle mitä oli tekeillä. Mutta kun hän saapui Aprieen luo tuomatta muassaan Amasista, sanotaan Aprieen vihastuneen niin silmittömästi, että sen enempää harkitsematta käski leikata häneltä sekä korvat että nenän. Silloin muut egyptiläiset, jotka vielä pitivät Aprieen puolta, nähdessään kuinka erästä heidän joukossaan arvossapidetyintä miestä niin häpeällisesti oli kohdeltu, hetkeäkään vitkastelematta luopuivat toisten puolelle ja antautuivat Amasiille.
163. Saatuaan siitäkin tiedon Apries asesti apujoukot ja marssi egyptiläisiä vastaan; hänellä oli näet ympärillään kaarilaisia apujoukkoja, kolmekymmentätuhatta miestä. Hänen kuninkaanlinnansa oli Sais-kaupungissa; se on suuri ja ansaitsee katsomista. Ja Apries puoluelaisineen kävi egyptiläisiä vastaan, ja Amasis miehineen muukalaisia vastaan. Molemmat tulivat Momemfiin kaupunkiin, missä heidän kohta tuli keskenään mitellä voimiaan.
164. Egyptiläisillä on seitsemän luokkaa, joista yhtä kutsutaan papeiksi, yhtä sotureiksi, yhtä karjapaimeniksi, yhtä sikopaimeniksi, yhtä kaupustelijoiksi, yhtä tulkeiksi, yhtä perämiehiksi. Niin monet ovat egyptiläisten luokat ja nimensä ne ovat saaneet ammateistaan. Sotureita kutsutaan kalasireiksi ja hermotybeiksi ja ne ovat allamainituista piireistä; koko Egypti on nimittäin jaettu piireihin.
165. Hermotybien piirit ovat seuraavat: Busiriin, Saiin, Khemmiin ja Papremiin piirit, niinkutsuttu Prosopitis-saari, ja toinen puoli Nathoa. Näistä piireistä ovat hermotybit, ja niiden luku teki, silloin kun ne olivat lukuisimmat, satakuusikymmentätuhatta. Ei kukaan heistä ole opetellut mitään käsityötä, vaan he ovat kokonaan antautuneet sotilasalalle.
166. Kalasirien piirit taas ovat seuraavat: Teeban, Bubastiin, Afthiin, Taniin, Mendeen, Sebennytoksen, Athribiin, Thmuiin, Onufiin, Anysiin ja Myekforiin piirit; viimeksimainittu piiri on saarella, vastapäätä Bubastis-kaupunkia. Nämä ovat kalasirien piirit ja niiden luku teki, silloin kun ne olivat lukuisimmat, kaksisataaviisikymmentätuhatta miestä. Ei näidenkään ole lupa hoitaa mitään ammattia, vaan ne harjoittavat ainoastaan sotataitoa, jossa poika saa opetusta isältään.
167. Ovatko helleenit oppineet tämänkin egyptiläisiltä, sitä en saata varmuudella ratkaista, sillä minä näen, että trakialaiset, skyytit, persialaiset, lyydialaiset ja melkein kaikki barbarit pitävät niitä, jotka oppivat ammatteja, ja heidän jälkeläisiään vähemmässä arvossa kuin muita kansalaisia, ja että niitä, jotka ovat vetäytyneet pois käsitöistä, katsotaan jaloiksi, sekä varsinkin niitä, jotka ovat antautuneet sota-alalle. Sen ovat oppineet kaikki helleenit ja varsinkin lakedaimonilaiset. Vähimmin halveksivat käsityöläisiä korintolaiset.
168. Sotureilla yksin oli, lukuunottamatta pappeja, erikoisena kunniaetuutena kaksitoista verotonta valiovainiota kullakin. Vainio on joka puolelta sata kyynärää, ja egyptiläinen kyynärä on yhtä pitkä kuin samoslainen. Tämä oli kaikilla erikoisoikeutena. Mutta seuraavasta edusta he nauttivat vuoron perään, eivätkä milloinkaan samat henkilöt aina. Tuhat kalasiria ja yhtä monta hermotybiä palveli kuninkaan henkivartijoina, vuoden ajan kumpikin ryhmä. Silloin annettiin heille, paitsi vainioita, joka päiväksi seuraavat etuudet: leipää, painoltaan viisi minaa, kaksi minaa häränlihaa ja neljä arysteriä viiniä. Se määrä annettiin niille, jotka kulloinkin olivat henkivartijoina.
169. Sittenkuin Apries, mukanaan apujoukkonsa, ja Amasis, mukanaan kaikki egyptiläiset, saapuivat Momemfis-kaupunkiin, he iskivät yhteen. Muukalaiset taistelivat kyllä urhoollisesti, mutta joutuivat alakynteen, koska miesluvultaan olivat paljoa harvemmat. Aprieella kerrotaan olleen semmoinen vakaumus, ettei muka mikään jumalakaan voisi ottaa häneltä kuninkuutta: niin lujassa hän luuli valtaistuimellaan istuvansa. Mutta silloin hän joutuikin käsikähmässä tappiolle ja vietiin vangittuna Sais-kaupunkiin, joka ennen oli ollut hänen asuinpaikkanaan, mutta silloin jo oli Amasiin hovina. Siellä häntä elätettiin kuninkaanlinnassa, ja Amasis piteli häntä hyvin. Mutta lopulta, kun egyptiläiset moittivat Amasista sanoen, ettei hän tehnyt oikein elättäessään heidän ja omaa pahinta vihollistaan, niin hän jätti Aprieen egyptiläisten valtaan. Nämä kuristivat hänet ja hautasivat hänet sitten hänen isänsä hautaan, joka on Alenen pyhättöalueella, aivan temppelisalin vieressä, vasemmalla kädellä sisäänastuessa. Saiilaiset hautasivat nimittäin kaikki tästä piiristä olevat kuninkaat pyhätön sisäpuolelle. Amasiin hautapaikka taas on kauempana temppelisalista kuin Aprieen ja tämän esi-isien, mutta kuitenkin sekin on pyhätön pihassa. Se on suuri kivinen pylväsrakennus, jota kaunistavat palmupuita jäljittelevät patsaat ynnä muut kallisarvoiset koristeet. Pylväsrakennuksen sisällä on kaksi ovea ja ovien sisäpuolella on hautapaikka.
170. Onpa myös hänen hautansa, jonka nimen mainitsemista tämmöisessä tilaisuudessa katson synniksi, Saiissa, Atenen pyhätön perällä, ulottuen pitkin temppelin koko takaseinää. Temppelialueella seisoo suuria kiviobeliskeja, ja sen laidassa on järvi, joka on koristettu kauniilla, ympyriäisellä kivireunalla, ja on minun luullakseni laajuudeltaan yhtä suuri kuin niinkutsuttu ympyriäinen järvi Deloksessa.
171. Mainitussa järvessä esitetään öiseen aikaan näytöksiä hänen [vrt. edellistä lukua!] kärsimyshistoriastaan, ja niitä egyptiläiset kutsuvat mysterioiksi. Mutta näiden seikkojen suhteen tahdon noudattaa vaiteliaisuutta, vaikka tiedän enemmänkin, kuinka kaikki siellä tapahtuu. Myös Demeterin salaismenoihin nähden, joita helleenit kutsuvat thesmoforia-juhlaksi, tahdon noudattaa vaiteliaisuutta, paitsi mikäli siitä on luvallista puhua. Danaoksen tyttäret olivat nimittäin ne, jotka toivat mainitut menot Egyptistä ja opettivat ne pelasgilais-naisille. Mutta sittemmin, kun Peloponnesoksen väestön täytyi lähteä pois kotoaan doorilaisten tieltä, joutuivat menot hukkaan, ja ainoastaan jälellejääneet peloponnesolaiset sekä arkadilaiset, jotka eivät olleet jättäneet kotoaan, säilyttivät ne.
172. Sittenkuin Apries yllämainitulla tavalla oli tullut kukistetuksi, tuli Amasis kuninkaaksi. Hän oli kotoisin Saiin piiristä ja siitä kaupungista, jonka nimi on Siuf. Alussa egyptiläiset halveksivat eivätkä pitäneet häntä missään erityisessä arvossa, koskapa hän ennen oli ollut rahvaan mies eikä kuulunut mihinkään huomattavaan huoneeseen. Mutta myöhemmin Amasis sai heidät puolelleen viisaudellaan ja viekkaudellaan. Muiden lukemattomien kalleuksien joukossa Amasiilla myös oli kultainen jalkainpesuastia, jota hän itse ja kaikki hänen pöytäkumppaninsa käyttivät, kun pesivät jalkojaan. Sen hän löi rikki, teetti siitä jumalankuvan ja pystytti sen siihen sopivimpaan paikkaan kaupunkia. Ja egyptiläiset kulkivat kuvapatsaan luona ja kunnioittivat sitä suuresti. Mutta kun Amasis sai tietää mitä kaupunkilaiset tekivät, niin hän kutsui kokoon egyptiläiset sekä ilmaisi asian ja sanoi, että kuvapatsas oli syntynyt jalkainpesuastiasta, ja että egyptiläiset nyt suuresti kunnioittivat sitä astiaa, johon ennen olivat sylkeneet sekä heittäneet vetensä ja jossa olivat huuhtoneet jalkansa. Aivan samoinkuin pesuastian — sanoi Amasis — oli hänen itsensäkin käynyt. Sillä joskin hän ennen oli ollut rahvaan mies, niin hän kuitenkin sillä haavaa oli heidän kuninkaansa. Ja hän käski kunnioittamaan ja pitämään itseään arvossa.
173. Sillä tavoin hän sai puolelleen egyptiläiset, niin että ne mielellään palvelivat häntä. Ja tehtävänsä hän järjesti seuraavalla tavalla. Aamupäivän aina toriaikaan saakka hän uutterasti työskenteli esilläolevien asioiden ääressä, mutta siitä perin hän joi, laski pilaa juomaveikoistaan ja oli rivo ja leikillinen. Pahoillaan siitä hänen ystävänsä nuhtelivat häntä näillä sanoin: "Oi kuningas, et sinä oikein huolehdi itsestäsi, kun liiaksi antaudut joutavuuksiin. Sinunhan tulisi juhlallisesti istua valtaistuimella päivät päästänsä toimittaen tehtäviäsi; silloin egyptiläiset ymmärtäisivät, että heitä hallitsee suuri mies, ja sinä olisit paremmassa huudossa. Mutta nyt sinä esiinnyt kaikkea muuta kuin kuninkaallisesti." Mutta hän vastasi heille näin: "Ne, joilla on jousi, jännittävät sitä aina milloin heidän on tarvis sitä käyttää. Sillä jos se kaiken aikaa olisi vireissä, murtuisi se, niin että sitä tarvittaessa ei voitaisi käyttää. Niin on myös ihmisen laita. Jos hän ottaisi alati puuhatakseen vakavia asioita eikä toisinaan heittäytyisi leikkisäksi, niin hän huomaamattaan tulisi joko raivohulluksi tai tylsämieliseksi. Tämän kun käsitän, annan kummallekin sen, mikä sille kuuluu." Niin hän vastasi ystävilleen.
174. Kerrotaan, että silloin kun Amasis vielä oli yksityisenä miehenä, hän mielellään joi ja laski pilaa eikä suinkaan ollut mikään vakavia asioita harrastava mies. Niinpä aina kun häneltä puuttui varoja juominkeihinsa ja mässäämiseensä, hän kulki ympäri varastamassa. Ja kun ihmiset väittivät, että hänellä oli heidän tavaroitaan, ja hän kielsi, niin he veivät hänet sen oraakelin luo, mikä milläkin oli käytettävänään. Usein oraakelit kyllä langettivatkin hänet, mutta usein hän myös vapautettiin. Niitten jumalien pyhätöistä, jotka olivat vapauttaneet hänet varkauden syytöksestä, ei hän välittänyt eikä antanut niitten ylläpitoon mitään. Eikä hän myöskään käynyt niiden luona uhraamassa, koska ne jumalat eivät olleet minkään arvoisia, niillä kun oli valheelliset oraakelit. Mutta kaikista niistä, jotka olivat hänet tuominneet varkaudesta, hän erittäin huolehti, koska olivat totisia jumalia, joilla oli pettämättömät oraakelit.
175. Niinpä Amasis Saiissa valmisti Atenelle kerrassaan ihmeellisiä esikartanoita, jotka paljon voittivat kaikki muut sekä korkeudessa että suuruudessa; niin isot ja semmoiset ovat siinä kivet. Edelleen hän pystytti sinne jättiläis-kuvapatsaita ja erittäin isoja mies-sfinksejä ja toimitti sinne rakennusta varten muitakin tavattoman suuria kiviä. Osan niistä hän tuotti Memfiin kohdalla olevista kivilouhoksista, mutta ylen suuret Elefantine-kaupungista, joka on kokonaista kahdenkymmenen päivän laivamatkan päässä Saiista. Ja se seikka, jota en ihmettele vähimmin, vaan päinvastoin enimmin, on seuraava. Amasis toimitti Elefantinestä yhdestä ainoasta kivestä tehdyn rakennuksen, jota kuletettiin kolmen vuoden ajan; kaksituhatta miestä oli saanut käskyn sitä kuljettaa, ja nämä olivat kaikki perämiehiä. Rakennuksen pituus ulkoapäin on kaksikymmentäyksi kyynärää, leveys neljätoista ja korkeus kahdeksan. Nämä ovat yhdestä kivestä tehdyn talon mitat ulkopuolelta, mutta sisäpuolelta on pituus kahdeksantoista ja neljä viidesosaa kyynärää, ja korkeus viisi kyynärää. Se sijaitsee pyhätön sisäänkäytävän vieressä. Kerrotaan, että sitä seuraavasta syystä ei vedetty sisälle pyhättöön. Kun rakennusmestari oli huonetta vedettäessä huoahtanut ja valittanut, että niin paljon aikaa oli kulunut, ja oli ollut kyllästynyt koko työhön, oli Amasis pitänyt tätä seikkaa arveluttavana eikä sallinut rakennusta vedettävän edemmäs. Jotkut taas sanovat, että muuan niistä, jotka vivulla kohottivat rakennusta, murskautui sen alle, jonka johdosta rakennusta ei vedetty sisälle.
176. Myös kaikkiin muihinkin huomattaviin pyhättöihin Amasis vihki suuruutensa puolesta merkillisiä teoksia. Niinpä hän muun muassa Memfiiseen teetti Hefaistoksen temppelin edessä maassa makaavan jättiläiskuvapatsaan, jonka jalat ovat pituudeltaan seitsemänkymmentäviisi jalkaa. Samalla jalustalla, joka on yhdestä ja samasta kivestä tehty, seisoo kaksi muuta jättiläiskuvapatsasta, kumpikin suuruudeltaan kaksikymmentä jalkaa, toinen toisella ja toinen toisella puolen isoa kuvapatsasta. Toinen samankokoinen kivinen kuva on myös Saiissa ja makaa maassa samalla tapaa kuin Memfiissä oleva. Amasis on myös se, joka on rakentanut Memfiissä olevan Isiin temppelin, mikä on suuri ja erittäin katsottava.
177. Amasiin hallitessa kerrotaan Egyptin olleen erinomaisen onnellisen sekä siinä kohden, mikä joesta koituu maalle että siinä, mikä maasta tulee ihmisille. Ja Egyptissä oli silloin kaikkiaan kaksikymmentätuhatta asuttua kaupunkia. Amasis oli se, joka sääsi egyptiläisille semmoisen lain, että jokaisen egyptiläisen täytyi joka vuosi piirin päämiehelle ilmoittaa, mistä hän oli elänyt, mutta jos hän ei sitä tehnyt eikä ilmoittanut rehellistä elinkeinoa, niin hänet rangaistiin kuolemalla. Sen lain omaksui atenalainen Solon ja sääsi sen atenalaisille. Ja sitä he noudattavat aina näihin aikoihin asti, se kun on moitteeton laki.
178. Amasis oli helleeniläis-ystävä ja osoitti sitä sekä yksityisiä helleenejä kohtaan että antoi niille, jotka olivat saapuneet Egyptiin, Naukratis-kaupungin asuttavaksi. Mutta niille heistä, jotka eivät tahtoneet siellä asua, vaan ainoastaan purjehtivat sinne, hän antoi paikkoja, minne saivat perustaa alttareita ja temppelialueita jumalille. Suurimman helleenien temppelialueista, joka samalla on kuuluisin ja enimmin käytetty ja jota kutsutaan Hellenioniksi, ovat seuraavat kaupungit yhteisesti perustaneet: ioonilaisista kaupungeista: Khios, Teos, Fokaia ja Klazomenai, doorilaisista: Rodos, Knidos, Halikarnassos ja Faselis, aiolilaisista ainoastaan Mytilene-kaupunki. Näiden oma on mainittu temppelialue, ja nämä kaupungit ne ovat, jotka asettavat kauppapaikan päällysmiehet. Kaikki muut kaupungit, jotka vaativat osallisuutta temppelialueeseen, vaativat sitä, vaikkei heillä ole mitään oikeutta siihen. Erikseen ovat aiginalaiset perustaneet temppelialueen Zeulle, samoslaiset toisen Heralle, ja vielä miletolaiset yhden Apollolle.
179. Ainoastaan Naukratis oli vanhastaan kauppapaikkana, eikä mitään muuta semmoista ollut Egyptissä. Jos joku saapui johonkin Niilin muista suuhaaroista, niin hänen täytyi vannoa, ettei hän vapaaehtoisesti ollut sinne tullut, ja sen vannottuaan hänen täytyi purjehtia Kanoboksen suuhaaraan, tai, jos vastatuulilta ei käynyt purjehtia, piti veneissä kuljettaa lasti suistamon ympäri, kunnes ne saapuivat Naukratiiseen. Semmoisessa arvossa pidettiin Naukratista.
180. Kun amfiktyonit olivat kolmestasadasta talentista antaneet nykyjään Delfoissa olevan temppelin rakentamisen urakalle, syystä että ennen siinä ollut itsestään oli palanut poroksi, tuli delfolaisten osaltaan suorittaa neljäs osa urakkasummasta. Delfolaiset matkustelivat niinmuodoin ympäri kaupunkeja kokoomassa antimia, eikä se määrä, minkä he tällöin saivat Egyptistä, ollut vähin. Amasis näet antoi heille tuhat talenttia alunia, ja Egyptissä asuvat helleenit kaksikymmentä minaa rahaa.
181. Kyreneläisten kanssa Amasis teki molemminpuolisen ystävyysliiton ja päätti myöskin naida sieltä, joko sitten koska halusi helleeniläistä vaimoa, tai muuten ystävyydestä kyreneläisiä kohtaan. Hän nai siis — toiset sanovat Battoksen, toiset Arkhesilaoksen, ja vielä kolmannet erään kaupunkilaisten kesken arvossapidetyn miehen tyttären, jonka nimi oli Ladike. Mutta kun Amasis tämän vieressä lepäsi, ei hän voinut häneen yhtyä, niinkuin muihin naisiin. Ja kun tavallisesti näin kävi, niin Amasis kutsui luokseen mainitun Ladiken ja sanoi hänelle: "Nainen, sinä olet loihtinut minut, eikä sinulla ole mitään mahdollisuutta pelastua kurjimmasta perikadosta, mihin mikään nainen milloinkaan on joutunut." Ladike kyllä kielsi sen tehneensä, mutta kun Amasis siitä huolimatta ei lauhtunut, niin nainen ajatuksissaan rukoili Afroditea ja lupasi lähettää hänelle kuvapatsaan Kyreneen, jos Amasis sinä yönä voisi häneen yhtyä — siinä nimittäin oli hänellä ainoa keino pelastua turmiosta. — Heti rukouksen jälkeen Amasis yhtyi häneen. Ja siitä pitäen, aina milloin Amasis tuli hänen luokseen, hän saattoi häneen yhtyä; ja tämän jälkeen hän erinomaisesti mielistyi puolisoonsa. Ja Ladike täytti lupauksensa jumalattarelle. Hän teetti nimittäin ja lähetti Kyreneen kuvapatsaan, joka vielä minun aikoihini saakka on säilynyt ja sijaitsee ulkopuolella Kyrenen kaupunkia. Kun sitten Kambyses sai valtaansa Egyptin ja kuuli samaiselta Ladikelta, kuka hän oli, niin hän lähetti hänet vahingoittumatonna Kyreneen.
182. Ja Amasis lähetti vihkilahjoja myös Hellaaseen, nimittäin Kyreneen kultaisen Atenen kuvan ynnä oman muotokuvansa maalattuna, edelleen Lindoksessa olevalle Atenelle kaksi kivistä kuvapatsasta ja liinahaarniskan, joka ansaitsee katsomista, sitten Heralle Samokseen kaksi puista omaa muotokuvaansa, jotka vielä minun aikoihini saakka ovat sijainneet suuressa temppelissä, oven takana. Samokseen hän lähetti vihkilahjoja kestiystävyys-suhteen vuoksi, joka hänellä oli Aiakeen pojan, Polykrateen kanssa, Lindokseen taas hän ei lähettänyt minkään kestiystävyys-suhteen nojalla, vaan siitä syystä, että Lindoksessa olevan Atenen pyhätön tarinan mukaan olivat perustaneet Danaoksen tyttäret, laskettuaan sinne maihin, silloin kun pakenivat Aigyptoksen poikia. Nämä lahjat Amasis vihki. Ja hän oli kaikista ensimäinen, joka valloitti Kyproksen ja teki sen veronalaiseksi.