ENSIMÄINEN KIRJA. (continued 2)

119. Sen kuultuaan Harpagos heittäytyi maahan ja katsoi suuriarvoiseksi, että hänen rikoksensa oli niin suotuisaan tulokseen vienyt ja että hän niin onnellisilla enteillä oli kutsuttu pitoihin; ja sitten hän läksi kotiinsa. Heti sinne tultuaan hän lähetti poikansa — hänellä oli ainoastaan yksi noin kolmentoista vuotias poika — ja käski hänen mennä Astyageen taloon ja tekemään mitä tämä käskisi. Itse hän oli ylen iloinen ja kertoi vaimolleen mitä oli tapahtunut. Mutta niin pian kuin Harpagoksen poika oli tullut Astyageen luo, tämä teurastutti hänet ja paloiteltuaan hänet jäsen jäseneltä, hän paistatti osan ja keitti toisen osan lihoista. Ja kun hän oli kaikki laittanut valmiiksi, hän piti sitä käsillä. Kun sitten pitojen aika oli tullut, ja sekä muut pöytävieraat että Harpagos saapuivat, niin toisille, samoin kuin Astyageelle itselleen, asetettiin pöytiä täynnä lampaanlihaa, mutta Harpagokselle pöytä täynnä hänen oman poikansa lihaa, paitsi päätä, käsiä ja jalkoja — mutta muuten kaikki. Nämä olivat erillään vadissa, mutta peitettyinä. Niin pian kuin Harpagos näytti saaneen kylläkseen ruuasta, Astyages kysyi häneltä, oliko hän pitänyt kestityksestä, johon Harpagos sanoi varsin paljon siitä pitäneensä. Silloin toivat ne, joitten tehtävänä se oli, pojan pään, kädet ja jalat peitettyinä ja asettuen Harpagoksen viereen käskivät häntä poistamaan peitteen ja ottamaan siitä mitä tahtoi. Harpagos totteli ja poistaessaan peitteen näki poikansa jätteet. Siitä näöstä kuitenkaan hän ei hämmentynyt, vaan malttoi mielensä. Mutta Astyages kysyi häneltä, tunsiko hän, minkä otuksen lihaa oli syönyt. Harpagos sanoi kyllä tuntevansa ja lisäsi että kaikki, mitä vain kuningas tekee, on otollista. Näin vastattuaan ja korjattuaan loput lihoista hän meni kotiinsa. Sitten hän luullakseni aikoi koota ja haudata kaikki.

120. Tämän rangaistuksen Astyages antoi Harpagokselle. Mutta Kyroksen suhteen hän piti neuvoa ja kutsui samat maagit, jotka yllämainitulla tavalla olivat selittäneet hänen unensa. Heidän saavuttuaan Astyages kysyi heiltä, miten he olivat selittäneet hänen näkynsä. Ne sanoivat samalla tavoin, että nimittäin lapsen olisi pitänyt tulla kuninkaaksi, jos olisi elänyt eikä sitä ennen olisi kuollut. Astyages vastasi heille näin: "lapsi on olemassa ja on elossa; se on elänyt aikansa maalla, ja kylänlapset ovat hänet asettaneet kuninkaakseen. Ja hän on täydellisesti tehnyt kaikki, mitä todellisetkin kuninkaat tekevät. Sillä hän järjesti peitsenkantajat, ovenvartijat, viestintuojat ja kaikki muut ja hallitsi siten. Ja mihin nyt tämä teistä näyttää vievän?" Sanoivat maagit: "jos lapsi on elossa eikä ole hallinnut missään tahallisessa tarkoituksessa, niin ole huoleti hänen puolestaan ja ole hyvällä mielellä. Sillä ei hän enää toista kertaa tule hallitsemaan. Vähäpätöisyyksiin näet ovat muutamat meidänkin ennustuksistamme päätyneet, ja varsinkin ne, jotka ovat yhteydessä unien kanssa, häipyvät usein mitättömiin." Astyages vastasi näin: "minäkin, oi maagit, olen itse aivan samaa mieltä, että kun poika kerran on tullut nimitetyksi kuninkaaksi, uni on mennyt täytäntöön, ja että minun ei enää ollenkaan tarvitse pelätä tätä poikaa. Kuitenkin harkitkaa nyt huolellisesti ja neuvotelkaa minun kanssani siitä, mikä on oleva turvallisinta minun huoneelleni ja teille itsellenne." Sanoivat siihen maagit: "oi kuningas, meille itsellemmekin on tärkeätä, että sinun hallituksesi pysyy pystyssä. Sillä se siirtyy vieraisiin käsiin siinä tapauksessa, että se joutuu tälle pojalle, joka on persialainen, ja silloin me, meedialaisia kun olemme, joudumme orjiksi ja kadotamme vieraina kaiken arvon persialaisten puolelta. Mutta niin kauan kuin sinä, joka olet meidän maanmiehemme, olet kuninkaana, me sekä otamme osaa hallitukseen että nautimme sinun puoleltasi suurta arvoa. Niin ollen siis meidän ennen kaikkea tulee pitää huolta sinusta ja sinun hallituksestasi. Ja nyt jos olisimme tässä huomanneet jotain pelottavaa, olisimme ilmoittaneet sinulle kaikki. Mutta koska nyt uni hupeni mitättömiin, niin olemme sekä itse rohkeita että kehoitamme sinua olemaan samoin. Vaan lähetä tämä poika pois näkyvistäsi Persiaan vanhempiensa luo."

121. Sen kuultuaan Astyages ilostui, kutsui Kyroksen ja sanoi hänelle näin: "oi poikani, sinulle minä tein väärin tyhjänpäiväisen unennäön johdosta, mutta oman onnesi avulla olet jäänyt henkiin. Nyt siis lähde rauhassa Persiaan, ja minä tulen lähettämään saattomiehiä mukaasi. Ja sinne tultuasi olet löytävä isän ja äidin, toisellaiset kuin karjapaimen Mitradates ja hänen vaimonsa."

122. Näin sanottuaan Astyages lähetti pois Kyroksen. Kun tämä saapui Kambyseen taloon, ottivat hänen vanhempansa hänet vastaan. Ja kun he sen tehtyään saivat kuulla, kuka hän oli, niin he hellästi hyväilivät häntä. Hehän luulivat hänen heti paikalla kuolleen ja tiedustelivat, millä tavalla hän oli jäänyt henkiin. Kyros kertoi heille, kuinka hän siihen asti oli ollut tietämätön ja kerrassaan erehdyksissä, mutta tiellä saaneensa tietää kaikki elämänvaiheensa. Hän oli nimittäin luullut olevansa Astyageen karjapaimenen pojan, mutta matkalla sieltä pois hän oli saattajiltaan kuullut koko asianlaidan. Edelleen hän kertoi, että häntä oli kasvattanut karjapaimenen vaimo, ja tätä hän pitkin koko kertomustaan kiitteli, ja hänen kertomuksessaan oli "Kyno" kaikki kaikessa. Vanhemmat panivat mieleensä sen nimen ja jotta lapsen eloonjääminen näyttäisi persialaisista vieläkin yliluonnollisemmalta, he levittivät sen huhun, että heitteille pantua Kyröstä oli elättänyt narttu. Siitä sai alkunsa tämä huhu.

123. Mutta Kyros miehistyi ja oli ikätoveriensa kesken miehekkäin ja rakastetuin. Vaan Harpagos, joka halusi kostaa Astyageelle, koetti liittää hänet puoleensa, sillä hän huomasi, ettei, yksityinen kun oli, omin neuvoin voisi kostaa Astyageelle. Siksi hän, nähdessään Kyroksen varttuvan, tahtoi tehdä hänet liittolaisekseen ja vertaili Kyroksen kärsimyksiä omiinsa. Mutta vielä sitä ennen hän oli valmistanut asiaa näin. Koska Astyages oli ankara meedialaisia kohtaan, Harpagos antautui puheisiin ensimäisten meedialaisten kanssa, yksitellen kunkin kanssa, ja koetti saada heidät vakuutetuiksi siitä, että heidän tuli asettaa Kyros etunenään ja tehdä loppu Astyageen kuninkuudesta. Kun nyt asia näin oli Harpagoksella muokattuna ja valmiina, niin hän tahtoi ilmaista tuumansa Kyrokselle, joka oleskeli Persiassa. Mutta koska hän ei millään keinoin voinut tätä tehdä, kun tiet olivat vartioituina, hän keksi seuraavan juonen. Hän valmisti taitavasti jäniksen niin, että viilsi halki sen vatsan, ollenkaan nykimättä pois karvoja, ja pani sitten semmoisenaan sen sisälle kirjeen, johon oli kirjoittanut kirjoitettavansa. Sitten hän ompeli kiinni jäniksen vatsan, antoi verkot luotettavimmalle palvelijoistaan kuten metsästäjälle ainakin ja lähetti hänet pois Persiaan. Samalla hän käski häntä antamaan jäniksen Kyrokselle ja suullisesti sanomaan, että tämä omin käsin avaisi sen, kenenkään hänen sitä tehdessään olematta saapuvilla.

124. Näin tapahtuikin. Kyros otti vastaan jäniksen ja aukaisi sen. Ja löydettyään sen sisästä kirjeen, hän otti ja luki sen. Mutta kirje kuului näin: "Oi Kambyseen poika, sinusta huolehtivat jumalat. Sillä et sinä muuten koskaan olisi niin suurta onnea saavuttanut. Kosta nyt murhaajallesi Astyageelle! Sillä jos niin olisi käynyt kuin hän halusi, olisit kuollut; mutta jumalten ja minun avullani olet jäänyt eloon. Luullakseni olet jo aikoja sitten saanut tietää kaiken, sekä kuinka sinulle itsellesi on käynyt, että mitä minä Astyageen puolelta olen kärsinyt, siksi etten sinua tappanut, vaan annoin karjapaimenelle. Jos nyt tahdot minua totella, olet hallitseva koko sitä maata, jota Astyages nyt hallitsee. Sinun tulee nimittäin taivuttaa persialaiset luopumaan ja sitten lähteä sotaretkelle meedialaisia vastaan. Ja jos Astyages nimittää minut päälliköksi sinua vastaan, tulee sinulle käymään mieltäsi myöten; ja niin myös, jos joku muu arvossapidetty meedialainen tulee päälliköksi. Nämä tulevat näet ensiksi luopumaan Astyageesta ja menemään sinun puolellesi ja sitten he koettavat kukistaa hänet. Ja koska siis nyt kaikki täällä meidän puolella on valmiina, niin tee näin ja tee nopeaan!"

125. Sen kuultuaan Kyros mietti, millä tavalla viisaimmin taivuttaisi persialaiset luopumaan, ja miettiessään hän huomasi tämän sopivimmaksi ja teki siis seuraavalla tavalla. Hän kirjoitti kirjeeseen semmoista, mitä vain itse tahtoi, ja kutsui senjälkeen kokoon persialaiset. Sitten hän aukaisi kirjeen ja sanoi lukiessaan, että Astyages nimittää hänet persialaisten sotapäälliköksi. "Ja nyt, oi persialaiset", jatkoi hän, "minä käsken teitä saapumaan, kullakin mukanaan sirppi." Näin Kyros julisti. Nyt on persialaisia useita heimoja, ja ne niistä, jotka Kyros kokosi ja taivutti luopumaan meedialaisista, ovat seuraavat, ja niistä riippuvat kaikki muut persialaiset: pasargadit, marafilaiset, maspilaiset. Näistä pasargadit ovat etevimmät, ja niihin kuuluu myös akaimenidien suku, josta persialaiset kuninkaat polveutuvat. Muut persialaiset ovat seuraavat: panthialilaiset, derusilaiset ja germanilaiset. Nämät ovat kaikki maataviljeleviä; mutta muut, nimittäin dait, mardit, dropikit ja sagartilaiset, ovat paimentolaisia.

126. Kaikki saapuivat, mukanaan yllämainittu työkalu. Nytpä oli Persiassa orjantappuraa kasvava paikka, pituudelleen ja leveydelleen noin kahdeksantoista tai kaksikymmentä stadionia; sen paikan Kyros käski heidän päivässä raivata puhtaaksi. Kun persialaiset olivat suorittaneet heidän tehtäväkseen määrätyn ansiotyön, hän senjälkeen käski heidän seuraavana päivänä tulla saapuville puhtaiksi pestyinä. Sillä välin Kyros kokosi isänsä vuohi-, lammas- ja nautakarjat yhteen paikkaan sekä teurasti ja valmisti ne, kestitäkseen persialaisten sotajoukkoa niillä ynnä lisäksi viinillä ja mitä otollisimmilla ruuilla. Ja kun persialaiset seuraavana päivänä saapuivat, hän asetti heidät istumaan niitylle ja kestitsi heitä. Mutta sittenkuin he olivat lakanneet aterioimasta, Kyros kysyi heiltä, kumpiko tila oli heistä enemmän toivottava, sekö, mikä heillä edellisenä päivänä oli ollut, vai se, mikä heillä sinä päivänä oli. He sanoivat että niitten välillä oli suuri ero. Sillä edellisenä päivänä he olivat kokeneet paljasta pahaa, mutta sinä päivänä paljasta hyvää. Kyros otti varteen tämän lausunnon ja paljasti koko asian sanoen: "Persian miehet, näin on teidän laitanne. Jos te tahdotte totella minua, saatte sekä tämän että sitäpaitsi määrättömän paljon muitakin etuja, samalla kuin teillä ei ole oleva mitään orjantyötä; mutta jos ette tahdo minua totella, tulee teillä olemaan lukemattomia eilisen kaltaisia vaivoja. Totelkaa siis minua ja tulkaa vapaiksi. Sillä itse luulen jumalallisen sallimuksen johdosta olevani syntynyt käymään käsiksi tähän asiaan enkä katso teidän olevan kehnompia miehiä, kuin meedialaiset, yhtä vähän muissa suhteissa kuin sodankäynnissäkään. Näin ollen, luopukaa siis pikimmiten Astyageesta."

127. Saatuaan johtajan persialaiset nyt ilomielin koettivat vapautua, jo aikoja sitten harmissaan siitä, että meedialaiset heitä hallitsivat. Niin pian kuin Astyages sai tietää Kyroksen puuhaavan tätä, hän lähettämällä sanansaattajan kutsui hänet luokseen. Mutta Kyros käski sanansaattajan viedä takaisin sen viestin, että hän kyllä saapuu Astyageen tykö, ennemmin kuin tämä itse sitä tahtookaan. Sen kuultuaan Astyages asesti kaikki meedialaiset ja, jumalten sokaisema kun oli, nimitti heidän päällikökseen Harpagoksen, unohtaen mitä oli hänelle tehnyt. Niin pian kuin sotaan lähteneet meedialaiset joutuivat käsikähmään persialaisten kanssa, taistelivat kyllä muutamat heistä, nimittäin kaikki ne, jotka eivät olleet osallisia sopimuksesta, toiset sitä vastoin menivät persialaisten puolelle, mutta useimmat esiintyivät tahallaan pelkurimaisesti ja pakenivat.

128. Kun meedialainen sotajoukko näin häpeällisesti oli hajaantunut, ja Astyages oli saanut sen tietää, hän heti uhaten Kyrosta virkkoi: "mutta eipä Kyros siltä ole iloitseva." Sen verran sanottuaan hän ensin antoi seivästää ne unenselittäjät maagien joukosta, jotka olivat neuvoneet häntä päästämään Kyroksen vapaaksi, sitten hän asesti ne meedialaiset, jotka olivat jääneet kaupunkiin, sekä nuoret että vanhat miehet. Ne Astyages vei ulos ja iski yhteen persialaisten kanssa, mutta joutui tappiolle, otettiin itse vangiksi ja kadotti ne meedialaiset, jotka oli vienyt taisteluun.

129. Astyageen ollessa sotavankina asettui Harpagos hänen eteensä, ilkkuen ja pilkaten häntä; ja muun purevan ohella, mitä lausui, hän myös kysyi Astyageelta, miltä hänestä tuntui olla orjana kuninkaan sijasta ja saada semmoinen palkka siitä ateriasta, jolloin hän oli Harpagoksen pojan lihalla tätä kestinnyt. Katsahtaen Harpagokseen Astyages kysyi, omistiko hän Kyroksen työn itselleen. Harpagos virkkoi, että hän itse oli kirjeen kirjoittanut ja että teko niinmuodoin oikeudenmukaisesti oli hänen. Silloin Astyages järkisyillä osoitti, että Harpagos oli samalla kertaa yksinkertaisin ja väärämielisin kaikista ihmisistä, yksinkertaisin, koska hän, vaikka hänellä olisi ollut tilaisuus päästä kuninkaaksi, jos kerran se, mikä oli tapahtunut, oli hänen toimestaan tapahtunut, oli toiselle jättänyt vallan, väärämielisin, koska aterian vuoksi oli saattanut meedialaiset orjuuteen. Sillä jos välttämättömästi täytyi jättää kuninkuus jollekin toiselle eikä itse sitä pitää, olisi ollut oikeampi antaa tämä hyvä jollekin meedialaisista, kuin persialaisista. Nyt meedialaiset, vaikka olivat syyttömiä, olivat herroista tulleet orjiksi, jota vastoin persialaiset, jotka ennen olivat meedialaisten orjia, nyt olivat tulleet heidän herroikseen.

130. Tälläpä tavoin Astyages, hallittuaan kolmekymmentäviisi vuotta, lakkasi hallitsemasta, ja meedialaiset joutuivat hänen ankaruutensa vuoksi persialaisten vallan alle, vallittuaan Halys-joen tuolla puolen olevaa Aasiaa kahta vaille satakolmekymmentä vuotta, lukuunottamatta sitä aikaa, jolloin skyytit siellä vallitsivat. Myöhemmin kuitenkin meedialaiset katuivat tehneensä niin ja luopuivat Dareioksesta. Vaan kohta luopumisensa jälkeen heidät voitettiin taistelussa ja kukistettiin uudestaan. Mutta sillä kertaa siis, Astyageen aikana, persialaiset ja Kyros nousivat kapinaan meedialaisia vastaan ja hallitsivat siitä pitäen Aasiaa. Muuten ei Kyros tehnyt Astyageelle mitään pahaa, vaan piti häntä luonaan hänen kuolemaansa saakka.

Tällä tavoin Kyros syntyi, kasvoi ja sai hallituksen, ja kun myöhemmin Kroisos alotti vihollisuudet, hän kukisti tämän, kuten ennen olen maininnut. Ja kukistettuaan hänet Kyros sitten pääsi koko Aasian valtiaaksi.

131. Persialaisista tiedän, että heillä on tämmöiset tavat. Heillä ei ole tapana pystyttää jumalankuvia, temppeleitä tai alttareita, vaan vieläpä syyttävät hulluudesta niitä, jotka sen tekevät, koska itse, kuten minusta näyttää, eivät kuvittele jumalia ihmismuotoisiksi, niinkuin helleenit. Mutta he tapaavat nousta vuorten huipuille ja toimittaa uhreja Zeulle, kutsuen koko taivaanpiiriä Zeuksi. He uhraavat auringolle, kuulle, maalle, tulelle, vedelle ja tuulille. Ainoastaan näille jumalille he alusta pitäen uhraavat, mutta ovat lisäksi oppineet uhraamaan myös Uranialle [s.o. Afrodite Uranialle (taivaalliselle Afroditelie)], ja sen he ovat oppineet assyrialaisilta ja arabialaisilta. Mutta assyrialaiset kutsuvat Afroditea Mylittaksi, arabialaiset Alilatiksi ja persialaiset Mitraksi.

132. Mainituille jumalille toimitetut uhrit tapahtuvat persialaisten kesken seuraavalla tavalla. He eivät tee itselleen alttareita eivätkä sytytä tulta, kun heidän pitää uhraaman. Eivät he myöskään käytä juomauhria, huilunsoittoa, seppeleitä tai uhrijauhoja. Niin pian kuin joku tahtoo jollekin näistä jumalista uhrata, hän vie elukan puhtaaseen paikkaan ja kutsuu nimeltä jumalaa, päähine seppelöitynä, tavallisimmin myrtillä. Ainoastaan itselleen ei uhraajalla ole lupa rukoilla menestystä, vaan hän anoo, että kävisi hyvin kaikille persialaisille, ja myös kuninkaalle. Sillä kaikkien muiden persialaisten mukana hän itsekin on luettuna. Ja sittenkuin hän on leikellyt uhrieläimen palasiksi ja keittänyt lihat, hän ensin levittelee alle niin tuoreita ruohoja kuin suinkin, mieluimmin apilaa, ja niiden päälle hän sitten asettaa kaikki lihat. Hänen laitettuaan kaikki järjestykseen lukee vieressä seisova maagi jumalten synnyn; tätä nimittäin juuri sanotaan lukujen käsittelevän. Ilman maagia näet ei heillä ole tapana panna toimeen uhrejaan. Odotettuaan siinä vähän aikaa uhraaja vie pois mukaansa lihat ja käyttää niitä sitten niinkuin parhaaksi näkee.

133. Kaikista päivistä persialaisten on tapana enimmin pitää kunniassa kunkin syntymäpäivää. Sinä päivänä he katsovat kohtuulliseksi tarjota runsaamman aterian kuin muina päivinä. Silloin varakkaat heidän joukostaan asettavat esille härän, hevosen, kamelin ja aasin, jotka kokonaisina ovat uunissa paistetut, mutta köyhät panevat esille pientä karjaa. He käyttävät vähän pääruokia, mutta useita jälkiruokia, ei kuitenkaan kaikkia yhtaikaa. Senvuoksi persialaiset sanovat, että helleenit lopettavat nälkäisinä, koska heille ei aterian jälkeen tuoda mitään, josta kannattaisi puhua. Jos jotain semmoista tuotaisiin, eivät helleenit muka lakkaisi syömästä. Persialaiset ovat kovin viiniin taipuvia, eikä heillä ole sallittua antaa ylen tai heittää vettänsä toisen edessä. Semmoista siis kartetaan. Mutta juovuspäissään on heillä tapana neuvotella tärkeimmistä asioistaan. Ja sen, mikä heidän neuvotellessaan on miellyttänyt, seuraavana päivänä heidän raittiina ollessaan esittää heille sen talon isäntä, missä olivat neuvotellessaan. Ja jos tuuma miellyttää heitä raittiinakin, he noudattavat sitä, mutta jollei, he heittävät sen sikseen. Ja taas sitä, mistä raittiina ennen ovat neuvotelleet, he juopuneina uudestaan punnitsevat.

134. Jos persialaiset tapaavat toisiaan teillä, saattaa siitä helposti ratkaista, ovatko toisiaan kohtaavat keskenään samanvertaiset. Sillä sensijaan että tervehtisivät toisiaan, he antavat toisilleen suuta, mutta jos toinen on vähän ala-arvoisempi, he suutelevat poskelle. Jos toinen on paljoa halvempaa syntyä, tämä heittäytyy maahan ja suutelee toisen jalkoja. He kunnioittavat niitä, jotka asuvat heitä lähinnä, kaikista enimmin — nimittäin itsensä jälkeen —, toiseksi niitä, jotka asuvat näiden jälestä. Sitten he kulkien eteenpäin kunnioittavat naapureitaan samassa suhteessa. Vähimmin he pitävät arvossa niitä, jotka asuvat heistä itsestään loitoimpana, ja katsovat itseään verrattomasti etevimmiksi kaikista ihmisistä. Muut ovat heidän käsityksensä mukaan samassa suhteessa lähempänä tai kauempana kunnosta, ja loitoimpana heistä itsestään asuvia he pitävät kehnoimpina. Meedialaisten hallitessa myös kansat hallitsivat toisiaan. Meedialaiset hallitsivat kaikkia yhdessä ja samalla niitä, jotka asuivat heitä lähimpinä, nämä puolestaan naapureitaan, ja nämä taas niitä, jotka olivat heitä likimpinä. Sillä etenevässä järjestyksessä kukin kansa samalla kertaa itse hallitsi ja oli hallittuna.

135. Vieraisiin tapoihin ovat persialaiset erittäin taipuvaiset. Niinpä he pitävät meedialaista pukua, jota katsovat kauniimmaksi omaansa, ja sodassa egyptiläisiä rintahaarniskoita. He harrastavat kaikenmoisia nautintoja, joihin ovat tutustuneet, niinpä myös poikarakkautta, jonka ovat helleeneiltä oppineet. Jokaisella heistä on useita laillisia vaimoja, mutta he omistavat vielä sitäpaitsi useampia jalkavaimoja.

136. Taistelukuntoisuuden jälkeen todistaa kelpoisuutta, jos saattaa asettaa näytteille niin monta lasta kuin suinkin. Sille, joka näyttää useimmat lapset, kuningas joka vuosi lähettää lahjoja. Sillä paljoudessa he arvelevat voiman olevan. He opettavat pojilleen viidennestä ikävuodesta alkaen kahdenteenkymmenenteen saakka ainoastaan kolme asiaa: ratsastamista, ampumista jousella ja toden puhumista. Mutta ennenkuin poika täyttää viisi vuotta, ei hän saa tulla isänsä näkyviin, vaan viettää elämänsä naisten parissa. Näin he tekevät siitä syystä, että, jos poika kasvaessaan kuolisi, se ei tuottaisi isälle mitään murhetta.

137. Tätä tapaa minä kiitän ja niinikään kiitän sitä, ettei itse kuningaskaan saa yhden ainoan syyn nojalla tappaa ketään, ja ettei kukaan muista persialaisista saa yhden ainoan syyn nojalla tuottaa korvaamatonta kärsimystä kellekään huonekuntalaisistaan. Vaan vasta silloin, jos hän, punnitsemalla toisiansa vastaan hairahdukset ja palvelukset, huomaa, että edellisiä on enemmän ja ne ovat suuremmat, hän saa antautua vihansa valtaan. Persialaiset sanovat, ettei kukaan vielä ole tappanut omaa isäänsä tai äitiään, vaan aina milloin semmoista on tapahtunut, olisi — niin he väittävät — tutkittaessa välttämättömästi huomattu, että lapset ovat olleet vaihdokkaita tai äpäriä. He väittävät näet olevan epätodenmukaista, että oikea vanhempi olisi oman lapsensa kautta saanut surmansa.

138. Siitä, mitä heidän ei ole lupa tehdä, ei heillä ole lupa puhuakaan. Häpeällisimpänä he pitävät valehtelemista ja sitten velkaantumista, niin hyvin useista muista syistä kuin siitä syystä, että väittävät velallisen välttämättömästi täytyvän joskus valehdellakin. Jos joku porvareista sairastuu pitalitautiin tai valkeaan rohtumaan, ei hän saa tulla kaupunkiin eikä pitää kanssakäymistä muiden persialaisten kanssa. He väittävät, että hän on jossain suhteessa rikkonut aurinkoa vastaan ja siksi kärsinyt tuon rangaistuksen. Jokaisen semmoista potevan muukalaisen he karkoittavat maasta ja surmaavat valkoiset kyyhkyset, koska pitävät niitäkin saman taudin tartuttamina. Virtaan he eivät heitä vettänsä, sylje tai pese siinä käsiään eivätkä salli kenenkään muunkaan sitä tehdä, sillä he kunnioittavat virtoja mitä suurimmassa määrässä.

139. Ja sitten on persialaisten suhteen olemassa eräs toinen tosiasia, joka heiltä itseltään on jäänyt huomaamatta, mutta meiltä kuitenkaan ei. Heidän nimensä, jotka vastaavat merkitykseltään yksilöitä ja heidän jaloja ominaisuuksiaan, päättyvät kaikki samaan kirjaimeen, nimittäin siihen, jota doorilaiset kutsuvat nimeltä "san", ioonilaiset "sigma" [s.o. S-kirjaimeen]. Jos tutkii, huomaa nimittäin, että persialaisten nimet päättyvät näin, eivätkä vain muutamat, vaan kaikki järjestänsä samalla tapaa.

140. Tämän minä saatan varmasti lausua persialaisten suhteen, koska tunnen asian. Mutta heidän kuolleistaan kerrotaan ikäänkuin salaisuutena ja hämärästi, että persialaisen miehen ruumista ei haudata, ennenkuin lintu tai koira on sen raadellut. Maagien tiedän varmasti niin tekevän, sillä he tekevät sen julkisesti. Mutta muuten persialaiset sivelevät ruumiin vahalla ja kätkevät sen sitten maahan. Maagit eroavat paljon sekä muista ihmisistä että Egyptin papeista. Sillä jälkimäiset katsovat omantunnon asiaksi olla tappamatta mitään elävää olentoa, paitsi mitä uhraavat. Maagit sitä vastoin tappavat omakätisesti kaikki, paitsi koiraa ja ihmistä, ja lukevat itselleen suureksi voitoksi, jos eroituksetta tappavat muurahaisia, käärmeitä ynnä muita matelevia ja lentäviä eläimiä. Tämän tavan laita olkoon niinkuin sitä alun pitäen on harjoitettu. Mutta minä palaan aikaisempaan kertomukseen.

141. Heti niin pian kuin lyydialaiset olivat joutuneet persialaisten vallan alle, laittoivat ioonilaiset lähettiläitä Sardeeseen Kyroksen luo, tahtoen samoilla ehdoilla olla hänen alamaisiaan kuin olivat olleet Kroisoksen. Mutta kuultuaan heidän esityksensä Kyros kertoi heille seuraavan sadun. "Oli kerran huilunsoittaja, joka nähdessään meressä kaloja alkoi soittaa, odottaen että ne tulisivat maalle. Mutta kun hän siinä toivossa pettyi, hän otti verkon, kietoi siihen suuren joukon kaloja ja veti ne maalle. Ja kun hän nyt näki kalojen hyppivän, hän sanoi niille: 'lakatkaahan tanssimasta, koska ette minun soittaessani tahtoneet tulla tänne tanssimaan'." Tämän sadun Kyros kertoi ioonilaisille ja aiolilaisille siitä syystä, että kun Kyros itse aikaisemmin oli lähettilästen kautta pyytänyt ioonilaisia luopumaan Kroisoksesta, he eivät totelleet, mutta silloin, asiain jo ollessa ratkaistuina, olivat valmiit tottelemaan Kyrosta. Näin Kyros sanoi heille suutuksissaan, mutta kun tieto siitä tuotiin ioonilaisten kaupunkeihin, ja he sen kuulivat, he kaikki kohdastaan ympäröivät itsensä muureilla ja kokoontuivat Panionioniin, kaikki muut paitsi miletolaisia. Ainoastaan näiden kanssa näet Kyros oli solminnut valallisen liiton, samoilla ehdoilla kuin lyydialainenkin. Mutta muut ioonilaiset päättivät yhteisestä sopimuksesta laittaa lähettiläitä Spartaan pyytämään ioonilaisille avustusta.

142. Nämä ioonilaiset, joitten oma myös Panionion on, ovat kaikista meille tunnetuista ihmisistä tulleet perustaneeksi kaupunkinsa seutuun, jossa vallitsee kauniin ilmanala ja kauniimmat vuodenajat. Sillä Ioonian pohjois- ja eteläpuolella olevien maiden laita ei ole sama kuin Ioonian, edellisiä kun rasittaa pakkanen ja kosteus, jälkimäisiä taas lämmin ja kuivuus. Ioonilaiset eivät käytä samaa kieltä, vaan heillä on neljä toisistaan poikkeavaa murretta. Miletos on heidän ensimäinen kaupunkinsa etelässä, sitten ovat Myus ja Priene. Nämä sijaitsevat Kaariassa ja niiden asukkaat puhuvat keskenään samaa kieltä. Lyydiassa taas ovat seuraavat: Efesos, Kolofon, Lebedos, Teos, Klazomenai, Fokaia. Nämä kaupungit eivät kielen puolesta ollenkaan pidä yhtä ennenmainittujen kanssa, mutta keskenään ne ääntävät samalla tapaa. Vielä on jälellä kolme ioonilaista kaupunkia, joista kaksi sijaitsee saarilla, nimittäin Samoksessa ja Khioksessa, mutta yksi on perustettu mannermaalle, nimittäin Erythrai. Khiolaisilla ja erythraialaisilla on sama murre, mutta samoslaisilla on yksin omansa.

143. Näistä ioonilaisista siis miletolaiset olivat turvassa vaaralta, he kun olivat solminneet valallisen liiton. Eikä myöskään saarelaisilla ollut mitään pelättävää. Sillä eivät foinikialaiset vielä olleet persialaisten alamaisia eivätkä persialaiset itse olleet merimiehiä. Mainitut ioonilaiset olivat erkaantuneet muista ioonilaisista ainoastaan siitä syystä, että kun koko helleeniläinen kansa siihen aikaan oli heikko, ioonilainen heimo oli kaikista heikoin ja vähäpätöisin. Sillä lukuunottamatta Atenaa, ei ollut mitään muuta huomattavaa kaupunkia. Niinpä muut ioonilaiset ja atenalaiset karttoivat sitä nimeä eivätkä tahtoneet, että heitä kutsuttaisiin ioonilaisiksi. Ja vieläkin useimmat heistä minusta näyttävät häpeävän sitä nimeä. Mutta nuo kaksitoista kaupunkia sekä ylpeilivät siitä nimestä että perustivat omaa itseänsä varten pyhätön ja päättivät olla antamatta minkään muiden ioonilaisten ottaa siihen osaa. Eivätkä ketkään muut pyytäneetkään päästä siihen osallisiksi kuin smyrnalaiset.

144. Samalla tapaa nyt niinkutsutussa viisikaupunkimaassa, jota ennen sanottiin kuusikaupunki-maaksi, asuvat doorilaiset eivät ainoastaan varo ottamasta vastaan keitään lähellä asuvista doorilaisista Triopionin pyhättöön, vaan ovatpa vielä sulkeneet pois osallisuudesta siihen ne joukostaan, jotka ovat rikkoneet pyhätön säännöksiä vastaan. Niinpä he ammoisista ajoista olivat triopionilaisen Apollon kilpaleikeissä asettaneet vaskisia kolmijalkoja palkinnoiksi voittajille; mutta niiden, jotka saivat ne, ei ollut lupa viedä ulos niitä pyhätöstä, vaan heidän täytyi pystyttää ne samaan paikkaan jumalalle. Mutta kerran muuan halikarnassolainen mies, nimeltä Agasikles, joka oli päässyt voittajaksi, halveksimalla sitä säännöstä vei kolmijalan kotiinsa ja ripusti sen naulaan. Tästä syystä viisi kaupunkia, Lindos, Ialysos, Kameiros, Kos ja Knidos, sulki kuudennen kaupungin, Halikarnassoksen, pois osallisuudesta pyhättöön. Senpä rangaistuksen he antoivat halikarnassolaisille.

145. Iooniliset näyttävät minusta siitä syystä tehneen itselleen kaksitoista kaupunkia eikä tahtoneen ottaa vastaan useampia siitä syystä, että heillä myöskin asuessaan Peloponnesoksessa oli kaksitoista maaosuutta, samoinkuin nyt akhaialaisilla, jotka karkoittivat ioonilaiset, on kaksitoista maaosuutta, nimittäin: ensiksi Sikyonin luona Pellene, sitten Aigeira ja Aigai, missä on alati virtaava Krathis-joki, josta muuan Italiassa oleva joki on saanut nimensä, ja Bura sekä Helike, johon akhaialaisten taistelussa lyömät ioonilaiset pakenivat, edelleen Aigion, Rypes, Patrai, Farai ja Olenos, missä on suuri Peiros-joki, vielä Dyme ja Tritaia, joka yksinään näistä sijaitsee sisämaassa. Nämä kaksitoista maaosuutta ovat nyt akhaialaisten ja olivat silloin ioonilaisten.

146. Senpä vuoksi myös ioonilaiset tekivät itselleen kaksitoista kaupunkia, sillä on sulaa hulluutta väittää, että nämä ioonilaiset muka ovat enemmän ioonilaisia kuin muut tai jossain suhteessa ovat jalompaa syntyperää. Melkoinenhan osa heistä on Euboiasta tulleita abanteja, joilla ei ole mitään yhteistä ioonilaisen nimen kanssa, heihin on sekaantunut orkhomenolaisia minyejä, kadmolaisia, dryopeja, kotoaan erkaantuneita fokilaisia, molosseja, pelasgeja, arkadeja, epidaurolaisia, doorilaisia; ja sitä paitsi monet muut kansat ovat niihin sekaantuneet. Mutta ne taas heistä, jotka läksivät liikkeelle Atenan prytaneionin luota ja pitävät itseään jalosukuisimpina ioonilaisista, ne eivät vieneet vaimoja mukaansa siirtolaan, vaan ottivat kaarilais-naisia, joiden vanhemmat he olivat surmanneet. Sen murhan vuoksi nämä vaimot ovat säätäneet semmoisen lain ja valalla itseään vannottaneet sekä jättäneet sen perintönä tyttärilleen, etteivät koskaan syö yhdessä miestensä kanssa eivätkä huuda heitä nimeltä siitä syystä että he surmasivat heidän isänsä, miehensä ynnä lapsensa ja sitten, vaikka olivat semmoista tehneet, elelivät yhdessä heidän kanssaan. Tämä tapa oli olemassa Miletoksessa.

147. Kuninkaikseen asettivat toiset itselleen Hippolytoksen pojasta Glaukoksesta polveutuvia lykialaisia, toiset pylolaisia kaukoneja, jotka polveutuivat Melanthoksen pojasta Kodroksesta, toiset taas molempiin sukuihin kuuluvia. Ne kyllä pitävät kiinni siitä nimestä tavallaan enemmän kuin muut ioonilaiset ja olkoot vain puhtaita ioonilaisia. Mutta ioonilaisia ovat kuitenkin kaikki, jotka ovat syntyisin Atenasta ja viettävät Apaturia-juhlaa. Sitä viettävät kaikki, paitsi efesolaisia ja kolofonilaisia. Nämä yksin ioonilaisista näet eivät vietä Apaturia-juhlaa ja nekin jättävät sen tekemättä erään murhan johdosta.

148. Panionion on pyhä paikka Mykalessa, se antaa pohjoiseen päin, ja sen ovat ioonilaiset yhteisesti pyhittäneet helikonilaiselle Poseidonille. Mykale taas on mannermaalla sijaitseva kallioniemi, joka pistäytyy länteen päin Samosta vastaan, ja siihen ioonilaiset kokoontuivat kaupungeistaan ja viettivät sitä juhlaa, jolle panivat nimeksi Panionia.

149. Nämä ovat ioonilaiset kaupungit; aiolilaiset kaupungit taas ovat: Kyme, jota kutsutaan Frikonikseksi, Lerisai, Neonteikhos, Temnos, Killa, Notion, Aigiroessa, Pitane, Aigaiai, Myrina, Gryneia. Nämä ovat aiolilaisten yksitoista vanhaa kaupunkia. Yhden näet niistä ioonilaiset ottivat pois, nimittäin Smyrnan. Sillä niitäkin oli mannermaalla kaksitoista. Nämä aiolilaiset ovat joutuneet saamaan maan, joka on parempi kuin ioonilaisten, mutta jossa ei ole yhtä suotuisaa ilmanalaa.

150. Smyrnan aiolilaiset kadottivat seuraavalla tavalla. He ottivat suojaansa muutamia kolofonilaisia miehiä, jotka olivat tehneet kapinan, mutta tulleet voitetuiksi ja karkoitetuiksi isänmaastaan. Sittemmin kolofonilaiset käyttivät tilaisuutta, kun smyrnalaiset viettivät Dionysos-juhlaa ulkopuolella muuria, sulkivat portit ja ottivat haltuunsa kaupungin. Kaikki aiolilaiset riensivät avuksi, mutta silloin tehtiin semmoinen sopimus, että aiolilaiset jättäisivät Smyrnan sillä ehdolla että ioonilaiset antaisivat pois irtaimen omaisuuden. Smyrnalaiset tekivät niin, jonka jälkeen yksitoista kaupunkia jakoi heidät keskenään ja teki heidät omiksi kansalaisikseen.

151. Nämäpä ovat aiolilaiset mannermaakaupungit, paitsi Ida-vuorella sijaitsevia; ne ovat nimittäin erikseen. Saarilla olevista kaupungeista on viisi Lesboksessa kuudennen Lesboksessa sijaitsevan, Arisban, orjuuttivat methymnalaiset, vaikka olivat veriheimolaisia —, yksi Tenedoksessa ja niinkutsutussa Hekatonnesos- (Satasaari-) ryhmässä yksi. Lesbolaisilla ja tenedolaisilla, samoin kuin niillä ioonilaisilla, jotka asuivat saarilla, ei ollut mitään pelättävää. Mutta muut kaupungit katsoivat parhaaksi yhteisesti seurata ioonilaisia, mihin nämä vain johtaisivat.

152. Niin pian kuin ioonilaisten ja aiolilaisten lähettiläät saapuivat Spartaan — asia oli nimittäin kiireellä ajettu —, he valitsivat kaikkien puolesta puhumaan erään fokaialaisen, nimeltä Pythermos. Hän kietoi ympärilleen purppuraviitan, jotta niin monet spartalaiset kuin suinkin tulisivat kokoon kuulemaan, ja piti seisaaltaan pitkän puheen, jossa pyysi heitä auttamaan. Lakedaimonilaiset kuitenkaan eivät myöntyneet, vaan päättivät olla auttamatta ioonilaisia. Nämä siis läksivät pois, mutta vaikka lakedaimonilaiset olivat työntäneet luotaan ioonilaisten lähettiläät, he kuitenkin lähettivät viisisoutolaivassa miehiä, niinkuin minusta näyttää, vakoilemaan sekä Kyroksen että Ioonian puuhia. Saavuttuaan Fokaiaan nämä lähettivät Sardeeseen miehen, joka heidän keskuudessaan oli enimmin arvossapidetty, nimeltä Lakrines, lakedaimonilaisten nimessä kieltämään Kyrosta vahingoittamasta mitään Hellaan kaupunkia, koska he muka eivät tule sitä sallimaan.

153. Airueen lausuttua tämän, kerrotaan Kyroksen vielä kysyneen saapuvilla olevilta helleeneiltä, mitä miehiä ovat lakedaimonilaiset ja kuinka paljon heitä on, kun semmoista hänelle julistavat. Kuultuaan asianlaidan oli hän lausunut spartalaiselle airueelle: "en ole vielä säikähtänyt sellaisia miehiä, joilla on keskellä kaupunkiaan määrätty paikka, johon kokoontuvat valoja vannomalla petkuttamaan toisiaan. Jos minä pysyn terveenä, eivät ioonilaisten kärsimykset tule heillä olemaan puheaineena, vaan heidän omansa." Nämä sanat Kyros syyti vasten kaikkia helleenejä, koska heillä on toripaikkoja, missä ostavat ja myyskentelevät. Sillä persialaisilla itsellään ei ole ensinkään tapana käyttää toreja, eikä heillä ole ollenkaan kauppapaikkaakaan. — Sitten hän uskoi Sardeen eräälle persialaiselle miehelle, Tabalokselle, mutta Kroisoksen ja muiden lyydialaisten rahojen hoitamisen Paktyas-nimiselle lyydialaiselle, jonka jälkeen itse matkusti pois Agbatanaan, vieden Kroisoksen mukaansa, eikä aluksi yhtään sen enempää välittänyt ioonilaisista. Sillä Babylon oli hänellä esteenä, samoin kuin myös Baktrian kansa, sakilaiset ja egyptiläiset, joita vastaan itse aikoi lähteä sotaretkelle ja sensijaan lähettää ioonilaisia vastaan toisen sotapäällikön.

154. Niin pian kuin Kyros oli matkustanut pois Sardeesta, Paktyas taivutti lyydialaiset luopumaan Tabaloksesta ja Kyroksesta, läksi merenrannalle ja, hänellä kun oli hallussaan koko Sardeesta saatu kulta, paikkasi apuväkeä ja kehoitti rannikkoväestöä lähtemään mukaansa sotaretkelle. Sitten hän marssi Sardesta vastaan ja piiritti Tabalosta, joka oli suljettu linnaan.

155. Matkalla kuultuaan tämän Kyros lausui Kroisokselle näin: "Kroisos, millä keinoin tulen tekemään lopun tästä kaikesta? Eiväthän lyydialaiset näy aikovan lakata panemasta toimeen selkkauksia muille sekä itselleen. Pelkään pahoin, että olisi paras tehdä heidät orjiksi. Sillä minusta näyttää kuin olisin tehnyt samoin kuin se, joka on tappanut isän, mutta säästää lapset. Niinpä minäkin olen ottanut vangiksi ja kuljetan mukanani sinua, joka olet enemmänkin kuin lyydialaisten isä, mutta lyydialaisille itselleen olen jättänyt kaupungin. Ja sitten ihmettelen, että ovat minusta luopuneet." Niinpä hän sanoi mitä ajatteli, toinen taas, peläten että Kyros perinpohjin hävittäisi Sardeen, vastasi seuraavasti: "oi kuningas, sinä olet kyllä puhunut kohtuuden mukaisesti, mutta älä kuitenkaan kaikissa noudata vihaasi äläkä perustuksia myöten hävitä vanhaa kaupunkia, joka on syytön sekä siihen, mikä ennen on tapahtunut, että siihen, mikä nyt tapahtuu. Sillä mitä minä ennen olen tehnyt, sen minä myös otan päälleni ja vastaan siitä. Mutta nykyiseen asiain tilaan on vikapää Paktyas, jonka huostaan uskoit Sardeen, ja hän siis kärsiköön siitä rangaistuksen. Mutta anna lyydialaisille anteeksi ja määrää heille tämä, jotteivät enää luopuisi sinusta, eivätkä tulisi vaarallisiksi. Lähetä sana ja kiellä heitä omistamasta sota-aseita, käske heitä pukemaan vaatteittensa alle ihotakit ja jalkoihinsa korkeat hihnakengät ja tee tiettäväksi, että heidän tulee soittaa kitaraa, laulaa, harjoittaa pikkukauppaa ja opettaa lapsia. Ja pian saat, oi kuningas, nähdä heidän miehistä tulleen naisiksi, niin ettei sinun ollenkaan tarvitse pelätä heidän luopuvan."

156. Sen neuvon siis Kroisos hänelle antoi, koska katsoi sen otollisemmaksi lyydialaisille, kuin jos heidät myytäisiin orjiksi, ja koska ymmärsi että jollei esittäisi riittävää perustetta, hän ei tulisi taivuttamaan Kyrosta muuttamaan päätöstään. Hän pelkäsi myös, että joskin lyydialaiset sillä kertaa pelastuisivat, he myöhemmin joskus luopuisivat persialaisista ja silloin joutuisivat tuhon omiksi. Kyros ihastui neuvosta, luopui vihastuksestaan ja sanoi taipuvansa Kroisoksen ehdotukseen. Hän kutsui meedialaisen Mazareen ja käski hänen julistaa lyydialaisille sen, minkä Kroisos oli neuvonut, ja lisäksi tehdä orjiksi kaikki muut, jotka yhdessä lyydialaisten kanssa olivat lähteneet sotaretkelle Sardeeseen, sekä ennen kaikkea tuoda Paktyaan itsensä elävänä hänen luokseen.

157. Annettuaan matkan varrella nämä määräykset hän matkusti persialaisten asuinpaikoille. Mutta kun Paktyas kuuli, että häntä vastaan kulkeva sotajoukko oli lähellä, hän peloissaan läksi pakoon Kymeen. Meedialainen Mazares marssi Sardesta vastaan, mukanaan eräs osa Kyroksen sotajoukosta, mutta kun ei enää löytänyt Paktyasta puoluelaisineen Sardeesta, hän ensiksi pakoitti lyydialaiset panemaan täytäntöön Kyroksen määräykset; ja tämän hänen käskynsä johdosta lyydialaiset ovat muuttaneet koko elintapansa. Senjälkeen Mazares laittoi lähettiläitä Kymeen, käskien heidän antaa pois Paktyaan. Kymeläiset päättivät kuitenkin ehdotuksen johdosta lähettää kysymään neuvoa Brankhidain oraakelin jumalalta. Sinne näet oli vanhastaan perustettu oraakeli, jolta kaikilla ioonilaisilla ja aiolilaisilla oli tapana kysyä neuvoa. Tämä paikka on Miletoksen aluetta ja sijaitsee Panormos-sataman yläpuolella.

158. Kymeläiset lähettivät siis tiedustelijoita brankhidien luo kysymään, miten heidän tuli menetellä Paktyaan suhteen, tehdäkseen jumalille mieliksi. Heidän tätä kysyessään he saivat sen oraakelinvastauksen, että heidän tuli antaa Paktyas pois persialaisille. Niin pian kuin kymeläiset kuulivat sen sanoman, he suoriutuivat jättämään pois hänet. Mutta sillä välin kun rahvas siihen suuntaan puuhasi, esti kymeläisiä sitä tekemästä muuan porvarien kesken arvossapidetty mies, Aristodikos, Herakleideen poika, joka ei luottanut oraakelinvastaukseen ja luuli, että tiedustelijat eivät puhuneet totta. Vihdoin läksivät toiset tiedustelijat toistamiseen kysymään neuvoa Paktyaan suhteen, ja niiden joukossa oli myös Aristodikos.

159. Heidän saavuttuaan Brankhidaihin, Aristodikos kaikkien puolesta kysyi oraakelilta neuvoa sanoen näin: "oi Herra, meidän luoksemme on turvananojana tullut lyydialainen Paktyas, paeten väkivaltaista kuolemaa persialaisten puolelta. Nyt nämä vaativat häntä pois, käskien kymeläisiä luovuttamaan hänet heille. Mutta vaikka me pelkäämmekin persialaisten ylivoimaa, emme kuitenkaan tähän saakka ole uskaltaneet antaa häntä pois, ennenkuin sinun puoleltasi varmasti osoitetaan, kumpaako meidän tulee tehdä." Niin hän kysyi, jumala taas antoi heille saman vastauksen, käskien heidän antaa Paktyaan pois persialaisille. Silloin Aristodikos tahallaan teki näin. Hän kulki yltympäri temppelin ja otti pois varpuset ja kaikki muunlaiset linnut, jotka pesivät temppelissä. Hänen tätä tehdessään kuului, niin kerrotaan, kaikkein pyhimmästä ääni, joka tunki Aristodikoksen korviin ja sanoi näin: "jumalattomin ihminen, kuinka rohkenet tehdä tätä? Tuhoatko temppelistäni turvananojani?" Aristodikos ei siitä joutunut ymmälle, vaan sanoi: "oi Herra, näinkö sinä autat turvananojiasi, mutta käsket kymeläisiä antamaan pois heidän turvananojansa?" Silloin oli jumala uudestaan vastannut näin: "totisesti niin minä käsken, jotta te jumalattomasti menettelemällä pikemmin joutuisitte hukkaan, ettette toista kertaa tulisi turvananojien antamisesta kysymään neuvoa oraakelilta."

160. Tämän sanoman kuultuaan kymeläiset, jotka eivät tahtoneet, luovuttamalla Paktyaan, syöstä itseänsä turmioon, mutta eivät myöskään, pitämällä häntä luonaan, joutua piiritystilaan, lähettivät hänet pois Mytileneen. Mazares lähetti ilmoittamaan mytileneläisille, että heidän tuli antaa pois Paktyas, ja he valmistautuivatkin siihen erästä palkkiota vastaan. En näet voi varmasti sanoa kuinka suuresta, sillä asiaa ei pantu toimeen. Niin pian kuin nimittäin kymeläiset saivat tietää mytileneläisten puuhaavan tätä, he lähettivät laivan Lesbokseen ja toimittivat Paktyaan pois Khiokseen. Sitten kiskoivat khiolaiset hänet ulos Atene Poliukhoksen pyhätöstä ja luovuttivat hänet pois. Palkaksi siitä khiolaiset saivat Atarneuksen. Tämä Atarneus-niminen paikka sijaitsee Myysiassa, vastapäätä Lesbosta. Saatuaan haltuunsa Paktyaan persialaiset pitivät häntä vartioituna, koska tahtoivat asettaa hänet Kyroksen eteen. Ja kuluipa melkoinen aika, jonka kestäessä ei kukaan khiolainen kellekään jumalista sirottanut tästä samaisesta Atarneuksesta saatuja ohrajauhoja eikä leiponut uhrikakkuja sikäläisestä viljasta; vaan kaikkea, mikä siitä maasta tuli, pidettiin erillään kaikesta pyhästä.

161. Niin khiolaiset antoivat pois Paktyaan. Mutta Mazares lähti senjälkeen sotaretkelle niitä vastaan, jotka yhdessä Paktyaan kanssa olivat piirittäneet Tabalosta, teki ensin prieneläiset orjiksi ja kuljeskeli sitten pitkin koko Maiandroksen kenttää, jättäen sen sotajoukkonsa ryöstettäväksi; sitten hän teki Magnesian suhteen samoin. Mutta senjälkeen hän äkkiä sairastui ja kuoli.

162. Mazareen kuoltua matkusti Aasian rannikolle Harpagos, joka seurasi tätä päällikkyydessä, syntyperältään hänkin meedialainen, sama mies, jota meedialaisten kuningas Astyages oli kestinnyt hirveällä ruualla ja joka oli auttanut Kyroksen hallitukseen. Tämän miehen siis Kyros oli nimittänyt päälliköksi. Ja kun hän nyt saapui Iooniaan, hän valtasi kaupungit maavalleilla. Sillä heti kun oli saattanut asujaimet piiritystilaan muurien taakse, hän luomalla maavalleja muurien ääreen saartoi heidät. Ja ensiksi hän kävi käsiksi Ioonian Fokaiaan.

163. Nämä fokaialaiset ovat helleenien joukossa ensimäiset, jotka tekivät pitkiä laivamatkoja ja he ensiksi tekivät Adrianmeren, Tyrsenian, Iberian ja Tartessoksen tunnetuiksi. He eivät purjehtineet pyöryläisissä laivoissa, vaan viisikymmensouduissa. Saavuttuaan Tartessokseen he tulivat ystäviksi tartessolaisten kuninkaan kanssa, jonka nimi oli Arganthonios, joka hallitsi Tartessosta kahdeksankymmentä vuotta ja eli kaikkiaan satakaksikymmentä. Tämän miehen kanssa fokaialaiset tulivat niin hyviksi ystäviksi, että hän ensiksi käski heidän jättää Ioonian ja asettua hänen omaan maahansa, mihin vain tahtoivat, ja sitten, kun ei voinut siihen taivuttaa fokaialaisia ja toiselta puolen kuuli heiltä, että meedialaisen mahti kasvoi, hän antoi heille rahoja, jotta rakentaisivat muurin kaupunkinsa ympäri. Ja hän antoi runsaasti. Sillä muurin ympärys on useita stadioneja pitkä ja toisekseen se on kokonaan laadittu suurista ja toisiinsa hyvin sovitetuista paasista.

164. Sillä tavoin siis fokaialaisten muuri rakennettiin. Niin pian kuin Harpagos sitten oli kuljettanut sotajoukkonsa kaupunkia vastaan, hän alkoi piirittää heitä. Mutta hän teki semmoisen esityksen, että hänelle riittää, jos fokaialaiset tahtovat repiä alas vain yhden rintasuojan muuristaan ja pyhittää yhden talon kuninkaalle. Vaan harmissaan orjuudesta fokaialaiset sanoivat tahtovansa yhden päivän neuvotella keskenään ja sitten vastata. Mutta siksi aikaa, jolloin itse neuvottelevat, he käskivät hänen viedä pois sotajoukkonsa muurin luota. Harpagos sanoi kyllä hyvin tietävänsä, mitä he aikoivat tehdä, mutta kuitenkin sallivansa heidän neuvotella. Sillä välin kun Harpagos siis oli vienyt sotajoukkonsa pois muurin luota, fokaialaiset työnsivät mereen viisikymmensoutunsa, asettivat niihin lapsensa, vaimonsa ja kaiken irtaimistonsa, lisäksi vielä jumalankuvat pyhätöistä ynnä muut vihkilahjat, paitsi sitä, mikä oli vaskea, kiveä tai maalattua; mutta kaiken muun he asettivat laivoihin, astuivat itse niihin ja purjehtivat Khiokseen. Vaan persialaiset ottivat miehistä tyhjäksi jääneen Fokaian haltuunsa.

165. Kun khiolaiset eivät tahtoneet myydä niinkutsuttuja Oinussai-saaria fokaialaisille, jotka niitä halusivat ostaa, pelosta että niistä tulisi kauppapaikka, ja heidän oma saarensa siitä syystä joutuisi suljetuksi kaupasta pois, niin fokaialaiset lähtivät matkalle Kyrnokseen [s.o. Korsikaan]. Kyrnokseen näet he erään oraakelinvastauksen johdosta kaksikymmentä vuotta sitä ennen olivat perustaneet kaupungin, jonka nimi oli Alalia. Siihen aikaan oli nimittäin Arganthonios jo kuollut. Matkatessaan Kyrnosta kohti he ensin purjehtivat Fokaiaan ja surmasivat persialaisen varusväen, joka Harpagokselta oli ottanut vastaan kaupungin ja sitä vartioi. Sen suoritettuaan he sitten julistivat ankarat kiroukset sille, joka heistä jättäytyisi pois retkeltä. Tämän lisäksi he myös upottivat rautamöhkäleen mereen ja vannoivat, etteivät tule Fokaiaan, ennenkuin se möhkäle nousee pinnalle. Mutta heidän matkatessaan Kyrnosta kohti, valtasi useammat kuin puolet porvareista kaipuu ja ikävä kotikaupunkiinsa ja synnyinseutuihinsa, niin että rikkoivat valansa ja purjehtivat takaisin Fokaiaan. Vaan ne heistä, jotka pitivät valansa, nostivat ankkurin ja purjehtivat Oinussai-saarilta.

166. Sittenkuin he olivat saapuneet Kyrnokseen, he asuivat yhteisesti ennen saapuneitten kanssa viisi vuotta ja perustivat itselleen pyhättöjä. Mutta koska he ryöstivät ja raastoivat kaikilta ympärillä asuvaisilta, niin alottivat yhteisestä sopimuksesta heitä vastaan sotaretken tyrseniläiset ja karkedonilaiset [s.o. etruskilaiset ja kartagolaiset], molemmilla kuusikymmentä laivaa. Fokaialaiset täyttivät hekin puolestaan laivansa, luvultaan kuusikymmentä, ja tulivat heitä vastaan niinkutsutulle sardonilaiselle merelle. Kun he meritaistelussa iskivät yhteen, niin fokaialaiset saavuttivat oikean kadmolaisen voiton [s.o. n.s. Pyrrhos-voiton]. Neljäkymmentä laivaa heiltä oli mennyt hukkaan, ja jälellejääneet kaksikymmentä olivat kadottaneet kokkakaransa. Fokaialaiset silloin poikkesivat ensin Alaliaan, ottivat mukaansa lapsensa, vaimonsa ja niin paljon tavaraa kuin heidän laivansa jaksoivat kantaa, jättivät Kyrnoksen ja purjehtivat Regioniin.

167. Mutta hukkaan joutuneitten laivojen miehistön karkedonilaiset ja tyrseniläiset ottivat vangiksi. Tällöin agyllalaiset saivat osalleen kaikkein useimmat vangit, jotka he veivät ulos kaupungista ja kivittivät. Senjälkeen tapahtui agyllalaisille, että kaikki, jotka menivät sen paikan ohi, missä fokaialaiset viruivat kivitettyinä, nyrjäyttivät jäsenensä ja saivat halvauksen, järjestänsä pikkukarja, juhdat ja ihmiset. Silloin agyllalaiset tahtoivat sovittaa rikoksensa ja lähettivät Delfoihin kysymään neuvoa. Ja Pytia käski agyllalaisten tehdä sen, mitä yhä vieläkin suorittavat. He näet toimittavat vainajille suuria kuolinuhreja ja järjestävät voimistelu- ja ratsuleikkejä heidän kunniakseen. Semmoisen lopun nämä fokaialaiset saivat. Mutta ne heistä, jotka pääsivät pakoon Regioniin, läksivät sieltä käsin liikkeelle ja ottivat haltuunsa sen kaupungin Oinotrian maassa, jonka nimenä nyt on Hyele. Ja sinne he asettuivat asumaan, senjälkeen kuin olivat eräältä Poseidonian mieheltä saaneet tietää, että se Kyrnos, jonka perustamisesta Pytia oli puhunut, oli samanniminen puolijumala, vaan ei saari.

168. Niin kävi siis Iooniassa sijaitsevan Fokaian. Ja jotenkin samalla tapaa kuin fokaialaiset, tekivät myös teolaiset. Sillä sittenkuin Harpagos maavallin avulla oli valloittanut heidän kaupunkinsa, he astuivat kaikki laivoihin, lähtivät purjehtimaan Trakiaa kohti, ja perustivat sinne Abderan kaupungin, jonka sitä ennen klazomenailainen Timesios oli perustanut, vaikka ei ollut siitä nauttinut hyötyä, kun trakialaiset karkoittivat hänet. Mutta nyt Abderassa asuvat teolaiset kunnioittavat häntä puolijumalana.

169. Nämä olivat ainoat ioonilaisista, jotka eivät sietäneet orjuutta ja siitä syystä jättivät isänmaansa. Mutta muut ioonilaiset, paitsi miletolaisia, antautuivat taisteluun Harpagosta vastaan, samoin kuin maasta lähteneet, ja esiintyivät kelpo miehinä, taistellessaan kukin oman kotinsa puolesta; mutta he joutuivat alakynteen ja tappiolle, vaan jäivät kuitenkin kukin maahansa ja suorittivat mitä heidän tehtäväksensä pantiin. Sitävastoin miletolaiset, niinkuin ennenkin olen sanonut, olivat tehneet sopimuksen Kyroksen itsensä kanssa ja saivat senvuoksi olla rauhassa. Tällä tavoin siis Ioonia toisen kerran joutui orjuuteen. Mutta niin pian kuin Harpagos oli kukistanut mannermaalla asuvat ioonilaiset, niin saarilla asuvat ioonilaiset, peläten tätä kohtaloa, antautuivat itse Kyrokselle.

170. Silloin kun ioonilaiset olivat ahdinkotilassa, mutta siitä huolimatta kokoontuivat Panionioniin, esitti, kuten olen kuullut, muuan prieneläinen mies, nimeltä Bias, ioonilaisille mitä hyödyllisimmän tuuman; ja jos olisivat sitä noudattaneet, olisi heidän ollut mahdollista olla onnellisimmat helleenien joukossa. Hän ehdotti nimittäin, että ioonilaiset yhteisellä laivastolla lähtisivät merille, purjehtisivat Sardoon [s.o. Sardiniaan] ja perustaisivat yhden yhteisen kaupungin kaikille ioonilaisille; siten he orjuudesta vapautuneina tulisivat olemaan onnellisina, he kun asuisivat suurinta kaikista saarista ja hallitsisivat toisia kansoja. Jos he sitävastoin jäisivät Iooniaan, ei hän sanonut voivansa käsittää, kuinka he enää voisivat saavuttaa vapautensa. Tämä prieneläisen Biaan tuuma esitettiin aikana, jolloin ioonilaiset jo olivat joutuneet perikatoon. Mutta hyödyllinen oli myös se ennen Ioonian perikatoon joutumista tehty ehdotus, minkä esitti miletolainen Thales, joka esi-isiensä kautta oli foinikialaista syntyperää. Hän nimittäin kehoitti ioonilaisia laittamaan itselleen yhden yhteisen neuvoskunnan, jonka sija olisi Teos — Teos oli nimittäin Ioonian keskustana —; muut kaupungit saisivat yhtäkaikki pitää omat asetuksensa, mutta niitä katsottaisiin semmoisiksi, kuin jos olisivat maalaiskuntia. Sellaisia ehdotuksia nämä miehet siis tekivät heille.

171. Kukistettuaan Ioonian Harpagos teki sotaretken kaarilaisia, kaunolaisia ja lykialaisia vastaan, vieden mukaansa sekä ioonilaiset että aiolilaiset. Näistä ovat kaarilaiset saapuneet mannermaahan saarilta. Sillä muinoin, kun he olivat Minoksen alamaisia ja kutsuttiin lelegeiksi, oli heillä hallussaan saaret. Mutta he eivät suorittaneet mitään veroa, niin pitkälle kuin minä saatan päästä taapäin ajassa tiedustelemalla suusanallisia kertomuksia; vaan, joka kerta kun Minos pyysi, he täyttivät hänen laivansa miehillä. Ja koska Minos oli laskenut valtansa alle paljon maata ja oli onnellinen sodassa, niin kaarilainen kansa oli siihen aikaan samalla kertaa kaikista kansoista ehdottomasti huomattavin. He ovat tehneet kolme keksintöä, jotka helleenit ovat ottaneet käytäntöön. Kaarilaiset nimittäin ovat ne, jotka ottivat tavaksi sitoa kypäriin töyhtöjä sekä laittaa kilpiinsä merkkejä, ja he ovat ensimäiset, jotka ovat kilpiinsä laittaneet kädensijat; siihen asti kantoivat kilpiä ilman kädensijaa kaikki, jotka tapasivat kilpiä käyttää, ohjaten niitä nahkahihnoilla, jotka ripustivat kaulansa ja vasemman olkansa ympäri. Kauan aikaa myöhemmin doorilaiset ja ioonilaiset sitten häätivät kaarilaiset saarilta, ja siten nämä saapuivat mannermaalle. Näin väittävät kreetalaiset tapahtuneen kaarilaisten suhteen. Mutta itse kaarilaiset eivät kuitenkaan ole samaa mieltä näiden kanssa, vaan katsovat olevansa alkuasukkaita mannermaalla ja aina käyttäneensä samaa nimeä kuin nytkin. He viittaavat Mylasassa olevaan kaarilaisen Zeun vanhaan pyhättöön, jossa myysialaisilla ja lyydialaisilla, muka kaarilaisten veljinä, on osansa. He sanovat näet Lydoksen ja Myloksen olevan Karin veljiä. Näillä on siis siinä osa, jotavastoin niillä, jotka ovat toista kansallisuutta, vaikkakin puhuvat samaa kieltä kuin kaarilaiset, ei ole siinä osaa.

172. Kaunolaiset ovat minun nähdäkseni alkuasukkaita, mutta väittävät itse olevansa Kreetasta. Kielensä puolesta he ovat lähennelleet kaarilaista kansaa, tai sitten kaarilaiset kaunokista —, en näet osaa ratkaista, kummin on laita —; mutta heidän tapansa ovat vallan erilaiset kuin sekä muiden ihmisten että kaarilaisten. Heidän keskuudessaan näet on varsin jaloa ikäluokkien ja ystävyyden mukaan joukottain tulla yhteen juomaan, sekä miehet että naiset ja lapset. He olivat perustaneet vieraita jumalanpalveluksia, mutta luopuivat niistä myöhemmin ja päättivät palvella yksinomaan isiltäperittyjä jumaliaan. Silloin kaikki kaunolaiset järjestänsä pukeutuivat aseisiinsa, iskivät keihäillään ilmaa ja jatkoivat siten aina Kalyndan rajoille saakka, jolloin sanoivat karkoittavansa maastaan vieraat jumalat.

173. Semmoiset tavat näillä on. Lykialaiset taas ovat alkujaan peräisin Kreetasta — koko Kreetaa näet pitivät muinoin hallussaan barbarit. Mutta kun Europan pojat Sarpedon ja Minos olivat riitaantuneet Kreetan kuninkuudesta, ja Minos kiistassa pääsi voitolle, niin hän ajoi Sarpedonin itsensä ja hänen puoluelaisensa pois, jolloin nämä maanpakoon joutuneina saapuivat Aasiaan Milyaan maahan. Sillä se maa, jota nykyään lykialaiset asuvat, oli muinoin nimeltään Milyas, ja milyalaisia kutsuttiin silloin solymeiksi. Niin kauan kuin heitä Sarpedon hallitsi, kutsuttiin heitä sillä nimellä, jonka toivat muassaan, ja jolla nimellä vielä nytkin lykialaisia kutsuvat heidän naapurinsa, s.o. termileiksi. Mutta niin pian kuin Pandionin poika Lykos, hänkin veljensä Aigeuksen karkoittamana, oli Atenasta saapunut termilien luo ja Sarpedonin tykö, niin heitä aikaa myöten ruvettiin Lykoksen nimen mukaan kutsumaan lykiaiaisiksi. Heillä on osaksi kreetalaiset, osaksi kaarilaiset tavat. Mutta tämä yksi tapa on heille ominainen, eivätkä siinä pidä yhtä keidenkään muiden ihmisten kanssa: he kutsuvat itseään äitiensä eikä isiensä mukaan, ja jos toinen kysyy lähimäiseltään, kuka hän on, niin tämä luettelee sukujohtonsa äidin puolelta ja laskee järjestänsä äitinsä äidit. Ja jos porvarisnainen menee naimisiin orjan kanssa, pidetään lapsia jalosukuisina. Mutta jos porvarismies, olipa vaikka ensimäinen heidän joukossaan, pitää ulkomaalaista vaimoa tai jalkavaimoa, tulevat lapset olemaan kunniattomia.

174. Niinpä Harpagos saattoi orjuuteen kaarilaiset, jotka eivät olleet suorittaneet mitään loistavaa tekoa, he, yhtä vähän kuin kaikki ne helleenit, jotka siinä maassa asuivat. Siellä asuivat muiden muassa lakedaimonilaisten siirtolaiset, knidolaiset. Heidän maansa, jota kutsutaan Triopioniksi, antaa merelle päin ja alkaa Bybassoksen niemimaasta. Ja koska koko Knidian alue, paitsi vähäistä väliä, on veden ympäröimä — pohjoispuolelta sitä rajoittaa Kerameikos-lahti, eteläpuolelta Symen ja Rodoksen kohdalla oleva meri —, niin knidolaiset koettivat, siihen aikaan kun Harpagos laski valtansa alle Ioonian, kaivaa puhki sen vähäisen välin, joka on noin viisi stadionia, tehdäkseen maansa saareksi. Sillä kaikki, mikä sen sisäpuolella oli, tuli olemaan heidän. Sillä kohdalla näet, mihin Knidoksen alue päättyy mannermaahan, on se kannas, jonka läpi he kaivoivat. Sillaikaa kun nyt knidolaiset työskentelivät suurella innolla, niin työmiehet, ikäänkuin jostain yliluonnollisesta vaikutuksesta ja tavallista enemmän, saivat kallioita louhittaessa vammoja sekä muihin kohtiin ruumista että erittäin silmiin. He lähettivät senvuoksi tiedustelijoita Delfoihin kysymään, mikä heillä oli vastuksena. Pytia vastasi heille, niinkuin knidolaiset itse kertovat, kolmimittarunossa näin:

"varustamasta, kaivamasta herjetkää; ois saaren luonut Zeus, jos niin ois tahtonut."

Tämän vastauksen Pytialta saatuaan knidolaiset lopettivat kaivamisen ja antautuivat taistelutta Harpagoksen valtaan, hänen hyökätessään sotajoukollaan heitä vastaan.

175. Sisämaassa, Halikarnassoksen yläpuolella, asuivat pedasalaiset, joitten luona, aina kun heille itselleen tai naapureille tulee tapahtumaan jotain ikävää, Atenen naispapille kasvaa pitkä parta. Se on sattunut heille kolmasti. Nämä olivat Kaarian asukkaista ainoat, jotka jonkun aikaa pitivät puoliaan Harpagosta vastaan ja tuottivat hänelle varsin paljon tekemistä, linnoitettuaan vuoren, jonka nimi on Lide.

176. Jonkun ajan kuluttua pedasalaiset kukistettiin. Lykialaiset taas menivät, kun Harpagos oli johtanut sotajoukkonsa Xanthoksen kentälle, häntä vastaan ja, vaikka taistellen harvat useita vastaan, he osoittivat suurta urheutta, mutta joutuivat tappiolle ja tungettiin kaupunkiin. Mutta silloin he veivät kokoon linnaan vaimonsa, lapsensa, tavaransa ja kotiväkensä, jonka jälkeen sytyttivät tuleen koko linnan, niin että se paloi poroksi. Sen tehtyään ja vannottuaan yhdessä ankarat valat, xantholaiset menivät kaupungista ulos ja kuolivat kaikki taistelussa. Mutta useimmat niistä lykialaisista, jotka sanovat olevansa xantholaisia, paitsi kahdeksaakymmentä taloutta, ovat tulokkaita. Nämä kahdeksankymmentä taloutta sattuivat juuri silloin olemaan poissa kotoa ja pelastuivat siten. Sillä tavoin Harpagos sai haltuunsa Xanthoksen, ja melkein samalla tavalla hän sai myös Kaunoksen. Sillä kaunolaiset noudattivat enimmäkseen lykialaisten esimerkkiä.

177. Harpagos hävitti niinmuodoin alisen Aasian, ylisen taas hävitti Kyros itse, kukistaen joka kansan ja säästämättä mitään. Enimmän osan tästä tahdomme tällä kertaa jättää sikseen; mutta sen, mikä hänelle tuotti suurimman vaivan ja enimmin ansaitsee kertomista, tahdon mainita.

178. Laskettuaan koko muun mannermaan alaisekseen Kyros kävi assyrialaisten kimppuun. Assyriassa on kaiketi useita muitakin suuria kaupunkeja, mutta mainioin, vahvin ja se, missä Ninoksen hävityksen jälkeen kuninkaan asumus oli, oli Babylon, joka oli tämäntapainen kaupunki. Se sijaitsee suurella tasangolla, suuruudelleen se on sadankahdenkymmenen stadionin pituinen joka sivultaan ja on neliönmuotoinen. Semmoinen siis on Babylonin kaupungin suuruus, ja se on rakennettu tarkoituksenmukaisemmin kuin mikään muu kaupunki, jonka me tunnemme. Ensiksi sen ympäri kulkee syvä, leveä ja täynnänsä vettä oleva kaivos, sitten viidenkymmenen kuninkaallisen kyynärän levyinen ja kahdensadan kyynärän korkuinen muuri. Mutta kuninkaallinen kyynärä on kolme sormea pitempi tavallista kyynärää.

179. Täytyypä minun tämän lisäksi vielä ilmoittaa, mihin vallihaudasta tuleva maa käytetään, ja millä tavoin muuri oli laitettu. Samalla kuin he kaivoivat vallihautaa, he tekivät kaivoksesta luodusta maasta tiilejä, ja laitettuaan riittävän määrän tiilejä, he polttivat ne uuneissa. Sitten he käyttivät muurauslaastiksi kuumaa maapihkaa, sulloivat aina kolmenkymmenen tiilikerroksen väliin ruokomattoja ja rakensivat ensiksi vallihaudan reunat ja sitten itse muurin samalla tavalla. Yläpuolelle muuria, sen ylimmän reunan kohdalle, he rakensivat yksikerroksisia huoneuksia, jotka olivat kääntyneet toisiansa vastaan. Mutta huoneuksien väliin he jättivät sen verran, että nelivaljakko siitä pääsi kulkemaan. Portteja oli yltympäri muurissa sata, kaikki vaskesta, ja pielet ja kamarat niinikään. On olemassa toinen kaupunki, kahdeksan päivämatkan päässä Babylonista. Sen nimi on Is. Siellä on joki, joka ei ole varsin suuri. Is on joenkin nimi, ja se valuu Eufrat-jokeen. Mainittu Is-joki nostattaa vetensä mukana paljon maapihkakokkareita, ja sieltä tuotiin maapihka Babylonin muuria varten.

180. Sillä tavoin siis Babylon oli varustettu muurilla. Kaupunki taas on jaettu kahteen osaan. Sen jakaa nimittäin kahtia joki, jonka nimi on Eufrat, joka virtaa Armeniasta ja on suuri, syvä ja vuolas. Se laskee Punaiseen mereen. Muurista lähtevät sivuhaarat ulottuvat kummaltakin puolelta jokeen. Siitä kohdasta alkaa poltetuista tiileistä tehty pato, joka taipuu sisäänpäin ja jatkuu pitkin joen kumpaakin reunaa. Itse kaupunki on täynnä kolmi- ja nelikerroksisia rakennuksia, ja sen läpi risteilee suoria katuja, muiden muassa semmoisia, jotka kulkevat poikittain joelle päin. Jokaisen kadun kohdalla siis oli joen luona olevassa padossa pieni portti, luvultaan yhtä monta kuin oli kujia. Nekin olivat vaskiset ja veivät myös samalle joelle.

181. Mainittu muuri on niinmuodoin kaupungin haarniskana, mutta sisäpuolelta kulkee toinen muuri, joka ei ole varsin paljon heikompi toista muuria, mutta ahtaampi. Ja kaupungin kumpaiseenkin osaan on keskelle rakennettu, toiseen kuninkaanlinna, lujine muurineen, toiseen taas Zeus Beloksen vaskiporttinen pyhättö, joka vielä minun aikoihini saakka on ollut olemassa, ollen neliönmuotoinen ja joka puolelta kahden stadionin pituinen. Pyhätön keskelle on rakennettu vahva torni, sekä pituudeltaan että leveydeltään stadionin mittainen, ja tämän tornin päällä on toinen torni ja taas toinen sen päällä, aina kahdeksaan torniin saakka. Niihin johtavat portaat on tehty ulkopuolelta ja kiertävät kaikkien tornien ympäri. Jotenkin keskellä portaita on majapaikka ja lepoistuimet, joille ne, jotka nousevat torniin, voivat istuutua lepäämään. Mutta viimeisen tornin päällä on suuri temppeli. Ja temppelissä sijaitsee suuri, kauniilla patjoilla peitetty leposohva, jonka vieressä on kultainen pöytä. Mutta mitään jumalankuvaa ei sinne ole asetettuna. Eikä kukaan ihminen siellä vietä yötä, paitsi se kotimainen nainen, jonka jumala valitsee itselleen kaikkien keskuudesta, niinkuin kertovat kaldealaiset, jotka ovat tämän jumalan pappeina.

182. Nämä samat väittävät — mitä minä puolestani en usko —, että jumala itse kulkee temppeliin ja lepää sohvalla, samalla tavalla kuin Egyptin Teebassa, kuten egyptiläiset kertovat. Sillä sielläkin nukkuu teebalaisen Zeun temppelissä nainen, ja molemmista näistä kerrotaan, että niillä senjälkeen ei ole yhteyttä minkään miehen kanssa, samalla tavalla kuin Lykian Patarassa on laita jumalan tietäjä-papittaren, silloin kun sellainen siellä on. Siellä näet ei aina anneta oraakelinvastauksia. Mutta aina milloin papitar siellä on, hän yöksi suljetaan temppelin sisälle.

183. Babylonin pyhättöalueessa on alhaalla toinenkin temppeli, missä sijaitsee suuri kultainen Zeun kuvapatsas; sen vieressä on kultainen pöytä, ja sen jalusta ynnä istuin ovat kultaiset. Ja kuten kaldealaiset sanoivat, on siihen mennyt kahdeksansataa talenttia. Ja temppelin ulkopuolella on kultainen alttari. Siellä on myös toinen suuri alttari, missä uhrataan täysikasvuisia elukoita, sillä kulta-alttarilla ei ole lupa uhrata muuta kuin ainoastaan imeväisiä. Suuremmalla alttarilla kaldealaiset myös polttavat kymmenentuhatta talenttia suitsutusta joka vuosi, silloin kun viettävät juhlaa tämän jumalan kunniaksi. Siihen aikaan oli vielä tässä temppelikartanossa myös kahdentoista kyynärän korkuinen kuvapatsas, pelkästä kullasta. Minä kyllä en sitä nähnyt, mutta kerron sen, mitä kaldealaiset kertovat. Sitä kuvapatsasta tavoitti Dareios, Hystaspeen poika, mutta ei uskaltanut sitä ottaa, jota vastoin Dareioksen poika Xerxes sen otti ja tappoi papin, joka kielsi liikuttamasta kuvapatsasta. Sillä tavoin tämä pyhättö on koristettu; ja siellä on monta yksityistä vihkilahjaa.

184. Tätä Babylonia ovat tietenkin hallinneet useat muut kuninkaat, joita assyrialais-historiassani tulen mainitsemaan, ja jotka ovat laittaneet kuntoon sekä muureja että pyhättöjä, mutta onpa niiden joukossa ollut kaksi naistakin. Se, joka hallitsi ennen, eli viisi miespolvea ennen myöhempää. Hänen nimensä oli Semiramis, ja hän teetti pitkin tasankoa valleja, jotka ansaitsevat katsomista. Sitä ennen joki tapasi tulvia yli koko tasangon.

185. Myöhempi kuningatar, jonka nimi oli Nitokris, oli ymmärtäväisempi sitä, joka hallitsi aikaisemmin. Niinpä hän ensiksi on jättänyt jälkeensä ne muistomerkit, joista tulen kertomaan, ja toiseksi hän, nähdessään kuinka meedialaisten valta oli suuri ja levoton, ja miten he riistivät toisen kaupungin toisensa jälestä, niiden joukossa Ninoksen, ryhtyi niin useihin varokeinoihin kuin suinkin. Ensiksikin hän kaivamalla kanavia, ylhäältä päin teki Eufrat-joen, saman, joka virtaa kaupungin keskitse ja joka ennen virtasi suoraan, sillä tavoin vääräksi, että se kolme kertaa virratessaan saapuu erään Assyrian kylän luo. Sen kylän nimi, johon Eufrat saapuu, on Arderikka. Vielä nytkin kaikki, jotka matkustavat tästä meidän merestä Babyloniin ja purjehtivat alas Eufrat-jokea myöten, saapuvat kolmasti tämän samaisen kylän tykö ja kolmena päivänä peräkkäin. Tämän suhteen Nitokris siis teki sillä tavoin. Mutta joen kumpaisellekin reunalle hän loi vallin, ja ihmetyttävää on, kuinka suuri ja korkea se on. Paljon yläpuolelle Babylonia hän kaivautti järveä varten altaan, joka oli vain vähän matkan päässä joesta, sekä kaivoi aina siihen saakka, kunnes tuli vettä, ja teki sen alan neljänsadankahdenkymmenen stadionin levyiseksi. Mutta sitä maata, joka tästä kaivamisesta lähti, hän käytti niin, että loi sen pitkin joen reunoja. Ja sittenkuin hän oli sen kaivanut valmiiksi, hän antoi viedä sinne kiviä ja teetti altaan ympäri kivireunuksen. Hän ryhtyi näihin molempiin toimenpiteisiin, että nimittäin teki joen vääräksi ja koko kaivannon suoksi, siinä tarkoituksessa, että joki tulisi hitaammaksi, kun se taipuisi useihin mutkiin, sekä purjehdus Babyloniin siten vääräksi, ja että purjehduksen jälkeen alkaisi pitkä kiertomatka järven ympäri. Ja hän toimitti nämä työt siihen osaan maata, missä solat ja lähin pääsy Meediasta sijaitsivat, siitä syystä, jotteivät meedialaiset, jotka pitivät liikeyhteyttä maan kanssa, saisi vihiä hänen toimistaan.

186. Täten siis hän, mitä syvyyteen tulee, ympäröi kaupungin. Mutta laitoksistaan hän teki itselleen myös seuraavan sivutyön. Katsoen siihen, että kaupunki oli jaettu kahteen osaan, joitten keskitse joki virtasi, oli edellisten kuningasten aikana, joka kerta kun joku tahtoi toisesta osasta mennä joen yli toiseen osaan, täytynyt kulkea veneessä, mikä minun nähdäkseni oli hankalaa. Mutta kuningatar korjasi senkin epäkohdan. Silloin näet kun hän kaivoi altaan järveä varten, hän jätti samaisesta työstä jälkeensä seuraavan toisen muistomerkin. Hän hakkautti hyvin suuria kiviä, ja niin pian kuin kivet olivat valmiit, ja paikka kaivettu, hän käänsi joen koko vuon kaivamaansa paikkaan. Sillävälin kun tämä täyttyi, ja vanha uoma kuivi, hän ensiksikin kaupungin porteista joelle vievien porrasten kohdalle muurautti joen reunat poltetuilla tilleillä samalla tapaa kuin muurin; sitten hän melkein aivan keskelle kaupunkia rakensi louhimistaan kivistä sillan, jonka kivet kiinnitti toisiinsa raudalla ja lyijyllä. Ja aina milloin tuli päivä, hän panetti niiden päälle neliskulmaisia hirsiä, joita myöten babylonilaiset astuivat. Mutta yöksi otettiin nämä hirret pois siitä syystä, etteivät asukkaat yöllä kulkisi toiselle puolelle ja varastaisi toisiltaan. Niin pian kuin kaivanto oli joen kautta tullut täydeksi järveksi, ja siltatyöt olivat järjestyksessä, hän johdatti Eufrat-joen vanhaan uomaansa järvestä, ja sillä tavoin sekä kaivanto tuli suoksi, joksi se olikin tarkoitettu, että kaupunkilaiset olivat saaneet sillan.

187. Tämä samainen kuningatar pani myös toimeen seuraavan petoksen. Sen kaupunginportin päälle, jossa oli suurin väenliike, hän valmisti itselleen haudan, niin että se tuli riippumaan itse portin yläpuolella, ja hakkautti siihen näin kuuluvan kirjoituksen: "jos joku niistä, jotka minun jälkeeni tulevat Babylonin kuninkaiksi, on rahanpuutteessa, hän avatkoon haudan ja ottakoon niin paljon rahaa kuin tahtoo. Mutta jos hän ei ole rahan puutteessa, älköön hän suotta sitä avatko. Sillä se ei ole edullista." Tämä hauta pysyi koskematta siihen saakka, kunnes kuninkuus joutui Dareiokselle. Dareioksesta tuntui ankaralta, ettei saanut käyttää tätä porttia eikä ottaa rahoja, vaikka ne siellä viruivat, ja kirjoitus itse kehoitti ottamaan niitä. Mainittua porttia näet hän ei voinut käyttää siitä syystä, että jos siitä olisi kulkenut läpi, olisi hänen päänsä yläpuolella tullut olemaan ruumis. Mutta avattuaan haudan, hän ei siitä löytänytkään rahoja, vaan ainoastaan ruumiin ynnä näin kuuluvan kirjoituksen: "jollet olisi niin määrättömän rahanhimoinen ja häpeällisen voitonpyyntöinen, et olisi vainajain lepokammioita avannut."

188. Semmoinen oli siis, kuten kerrotaan, tämä kuningatar. Mainitun naisen poikaa, Labynetosta vastaan, jolla oli sama nimi kuin hänen isällään sekä hallitsi assyrialaisia, alotti Kyros sotaretken. Kun suurkuningas lähtee sotaretkelle, hän ottaa mukaansa kotoa hyvin valmistettuja ruokia sekä karjaa; myös viepi hän mukanaan vettä Khoaspes-joesta, joka virtaa Susan ohi: ainoastaan sitä nimittäin kuningas juo eikä minkään muun joen vettä. Tämän Khoaspeen vettä keitetään ja sitä kuljettavat hopeisissa astioissa monenmonet nelipyöräiset muulien vetämät vankkurit, jotka seuraavat mukana, mihin kuningas milloinkin matkustaa.

189. Babylonia vastaan marssiessaan Kyros joutui Gyndes-joelle, jonka lähteet ovat matianilais-vuoristossa, ja joka virtaa Dardanian maan läpi sekä laskee toiseen, Tigris-nimiseen jokeen, joka taas virtaa Opis-kaupuugin ohi ja laskee Punaiseen mereen. Kun Kyros paraillaan koetti kulkea mainitun Gyndes-joen yli, josta päästiin vain laivoilla, astui virmapäissään muuan hänen pyhistä valkoisista hevosistaan virtaan ja yritti kulkea sen yli, mutta joki pyyhkäsi sen syvyyteen ja kuljetti sen mukanaan pois. Kovin pahoillaan tästä joen röyhkeydestä Kyros uhkasi tehdä sen niin voimattomaksi, että vastedes naisetkin polveaan kastamatta huokeasti voisivat siitä kulkea ylitse. Tämän jälkeen hän jättämällä sikseen retken Babylonia vastaan jakoi sotajoukkonsa kahtia. Sen tehtyään hän vedätti pitkin Gyndeen vartta satakahdeksankymmentä joka suuntaan menevää kanavaa, asetti sotajoukon pitkään riviin, ja niin järjestettyään sen, käski sen kaivaa. Ja katsoen suureen työväen joukkoon saatiin työ valmiiksi, mutta kuitenkin he tällä tavoin kuluttivat koko kesän siihen työhön.

190. Mutta niin pian kuin Kyros oli kurittanut Gyndestä jakamalla sen kolmeensataankuuteenkymmeneen kanavaan, ja seuraava kevät koitti, hän marssi Babylonia vastaan. Babylonilaiset puolestaan lähtivät häntä vastaan taisteluun ja odottivat häntä. Vaan kun hän marssiessaan tuli lähelle kaupunkia, niin babylonilaiset iskivät yhteen hänen kanssaan, mutta joutuivat taistelussa tappiolle ja tungettiin kaupunkiin. Koska he kuitenkin entisestäkin hyvin tiesivät, että Kyros ei pysyisi rauhallisena, vaan näkivät hänen samalla tapaa käyvän joka kansan kimppuun, niin he olivat ennakolta tuottaneet sinne elintarpeita hyvin moneksi vuodeksi. Siksipä he eivät ollenkaan välittäneet piirityksestä. Mutta Kyros oli suuressa pulassa, kun kului paljon aikaa asiain ollenkaan edistymättä.

191. Joko nyt sitten joku toinen antoi hänelle siinä pulassa neuvon, taikka hän itse älysi, mitä hänen oli tekeminen; joka tapauksessa hän teki seuraavasti. Järjestettyään osan sotajoukkoansa joen suun kohdalle, sinne, missä se laskee kaupunkiin, ja taas toisen osan kaupungin taakse, missä joki lähtee kaupungista ulos, hän käski sotajoukon menemään mainituista kohdista sisään kaupunkiin, milloin näkisivät uoman yli päästävän kahlaamalla. Näin siis järjestettyään ja sillä tavoin neuvottuaan sotajoukkoa, hän marssi itse pois, mukanaan se osa sotaväkeään, joka ei ollut taistelukelpoinen. Ja saavuttuaan järvelle Kyros teki uudestaan saman, minkä yllämainittu Babylonin kuningatar oli tehnyt joen ja järven suhteen. Hän johti nimittäin kanavan avulla joen järveen, joka silloin oli suona, ja teki vanhan uoman ylikuljettavaksi sen kautta, että joki oli laskeutunut. Kun oli näin tapahtunut, niin ne persialaiset, joille hän oli sen antanut tehtäväksi, tunkeutuivat Eufrat-joen uomaa myöten, joka oli laskeutunut niin, että se ulottui noin miehen reiden keskikohtaan, sisään Babyloniin. Jos nyt babylonilaiset olisivat ennakolta kuulleet tai huomanneet, mitä Kyroksella oli tekeillä, niin he nähdessään persialaisten tulleen sisään kaupunkiin, olisivat kurjasti tuhonneet heidät. Sillä jos olisivat sulkeneet kaikki joelle vievät portit ja itse nousseet joen varsia pitkin sijaitseville padoille, he olisivat ottaneet persialaiset aivan kuin rysään. Mutta nyt olivat persialaiset odottamatta heidän kimpussaan. Ja kaupungin asukkaat kertovat, että sen suuruuden vuoksi keskellä asuvat babylonilaiset eivät huomanneet mitään, silloin kun jo kaupungin laidassa asuvat olivat voitetut, vaan kun heillä juuri sattui olemaan juhla, he parastaikaa tanssivat ja pitivät hyviä päiviä, kunnes kylläkin saivat tietää asianlaidan.

192. Sillä tavoin Babylon ensi kerran valloitettiin. Mutta kuinka suuri babylonilaisten mahti on, sen tahdon monen muun tosiasian ohella osoittaa seuraavalla seikalla. Suurkuninkaalla on kaikki hallitsemansa maat, paitsi säännöllisen veron suorittamista varten, jaettuina hänen ja hänen sotajoukkonsa ylläpidon maksamista varten. Vuoden kahdestatoista kuukaudesta elättää häntä neljä kuukautta Babylonian maa, kahdeksan kuukautta taas koko muu Aasia. Siten on Assyrianmaa mahtinsa puolesta kolmas osa muusta Aasiasta. Ja tämän maan maaherrakunta, jota persialaiset kutsuvat satrapiaksi, on kaikista maaherrakunnista kaikkein mahtavin. Niinpä Tritantaikhmes, Artabazoksen poika, joka kuninkaalta oli saanut tämän piirin, sai tuloina siitä joka päivä täyden artabin hopeata; artabi on persialainen mitta, joka vetää attikalaisen medimnin ynnä kolme attikalaista khoiniksia. Hänellä oli siellä myös itseänsä varten, paitsi sotaratsuja, muitakin hevosia, nimittäin kahdeksansataa oritta ja kuusitoistatuhatta tammaa; jokaista oritta vastasi nimittäin kaksikymmentä tammaa. Indialaisia koiria taas elätettiin niin suuri joukko, että neljä tasangolla olevaa suurta kylää, jotka olivat muista veroista vapaat, olivat saaneet tehtäväkseen hankkia elatuksen koirille. Semmoiset tulot oli Babylonin maaherralla.

193. Assyrialaisten maassa sataa vähän, mutta se vähä ravitsee viljan juuren. Saamalla vettä joesta, laiho kuitenkin kypsyy ja vilja tuleentuu, mutta ei sillä lailla kuin Egyptissä, missä joki itse nousee vainioille, vaan kastaminen tapahtuu käsin ja pumpuin. Koko Babylonian maata halkovat nimittäin, samoinkuin Egyptiä, kanavat. Suurin kanavista on laivoilla kuljettava ja kulkee kaakkoon päin sekä ulottuu Eufratista toiseen jokeen, Tigrikseen, jonka luona sijaitsi Ninos-kaupunki. Se maa on kaikista maista, joita tunnen, kaikkein paras tuottamaan viljaa. Mutta muuta, nimittäin puita, se ylimalkaan ei yritäkkään kantamaan, ei viikunapuuta, ei viiniköynnöstä eikä öljypuuta. Viljaa sitävastoin se on siihen määrään hyvä tuottamaan, että se antaa ainakin kahdennensadannen jyvän, ja, silloin kun se on tuottavimmillaan, kolmannenkinsadannen. Niinpä vehnän ja ohran lehdet siellä helposti tulevat neljän sormen levyisiksi. Kuinka suuriksi puuntapaisiksi sitävastoin hirssi ja sesami tulevat, sitä en tahdo mainita, vaikka sen varsin tunnen, hyvin tietäen, että niistä, jotka eivät ole saapuneet Babylonian maahan, jo se, mikä viljalajien suhteen on sanottu, on tuntunut sangen uskomattomalta. Öljypuun öljyä he eivät ollenkaan käytä, vaan valmistavat öljyn sesamista. Pitkin koko tasankoa heillä kasvaa palmuja, useimmat hedelmiäkantavia, joista he myös valmistavat itselleen ruokaa, viiniä ja hunajaa. Niitä he hoitavat viikunapuiden tavoin niin hyvin muissa suhteissa kuin erittäin siinä kohden, että sitovat niitten palmujen hedelmän, joita helleenit kutsuvat urospuolisiksi, taateleita kantavien palmujen ympäri, jotta ampiainen tunkisi sisään niihin ja kypsyttäisi ne, ja jottei palmun hedelmä variseisi. Urospalmujen hedelmissä tavataan nimittäin ampiaisia, samoin kuin metsäviikunapuissa.

194. Mutta siitä, mikä siellä minusta itse kaupungin jälkeen on ihmeellisintä, minä nyt käyn kertomaan. Heidän laivansa, jotka kulkevat alas virtaa myöten Babyloniin, ovat kokonaan pyöreät ja nahasta tehdyt. Assyrialaisten yläpuolella asuvien armenialaisten maassa he pajusta leikkaavat ja tekevät itselleen kaaripuita, sekä verhoavat niitä ulkoapäin nahkapeitteillä, jotka muodostavat pohjan. Mutta he eivät tee laivojaan leveiksi peräkeulan, eivätkä kapeiksi kokan kohdalta, vaan tekevät ne pyöreiksi kuin kilven. Sitten he täyttävät ne oljilla ja tavaroilla ja antavat niiden mennä myötävirtaan. Enimmin he tuovat ruukkuja, täynnä palmuviiniä. Laivaa ohjaa kahdella airolla kaksi miestä, jotka seisovat pystyssä, ja joista toinen vetää airoa puoleensa, toinen työntää luotaan. Näitä aluksia tehdään niin hyvin varsin suuria kuin pienempiäkin, ja suurimmat niistä kantavat jopa viidentuhannen talentin painoista lastia. Joka veneessä on elävä aasi ja suuremmissa useampia. Kun he sitten laivamatkallaan saapuvat Babyloniin, he asettavat lastinsa näytteille ja myyvät heti pois aluksen kaaripuut ja kaikki oljet, mutta nahat he sälyttävät aasien selkään ja ajavat ne Armeniaan. Sillä vasten virtaa ei käy millään keinoin päinsä purjehtia, koska joki on siihen määrään vuolas. Siitäpä syystä he eivät teekkään aluksiaan puusta, vaan nahasta. Ja sittenkuin he aaseja ajaen ovat saapuneet takaisin Armeniaan, he samalla tapaa laittavat itselleen toiset alukset.

195. Heidän vaatteensa taas ovat tämmöiset. Heillä on liinainen, jalkoihin ulottuva ihotakki, jonka päälle pukevat toisen, villaisen ihotakin, ja kietovat ylleen pienen valkoisen vaipan; edelleen heillä on kotimaiset kengät, jotenkin samanlaiset kuin boiotialaiset virsut. He käyttävät pitkää tukkaa, jota sitovat päänauhoilla, ja voitelevat koko ruumistaan. Jokaisella on sinettisormuksensa ja veistetty keppinsä. Ja jokaiseen keppiin on kuvattu joko omena, ruusu, lilja, tai kotka, taikka jotain muuta. Sillä ilman vaakunaa ei heillä ole tapana pitää keppiä.

196. Täten he siis koristavat ruumistaan. Heidän keskuudessaan vallitsevien tapojen joukosta taas on meidän käsityksemme mukaan viisain seuraava, jota kuulen myös enetien, erään illyrialaisen kansan, noudattavan. Kussakin kylässä tehtiin kerta kunakin vuotena näin. Niin pian kuin neidot olivat tulleet naimakuntoisiksi, koottiin heidät kaikki ja vietiin yhteen paikkaan, ja niiden ympärille asettui miesjoukko. Siinä antoi kuuluttaja jokaisen neidon, toisen toisensa perästä, nousta seisaalleen ja möi ne, alkaen kaikkein kauniimmasta. Sitten, aina kun tämä suuresta summasta oli myyty, hän kuulutti myytäväksi toisen, nimittäin sen, joka edellisen jälkeen oli kauniin. Ja ne myytiin sillä ehdolla, että joutuisivat naimisiin. Ne babylonilaisten joukosta, jotka olivat rikkaat ja naimahaluiset, ostelivat niinmuodoin ihanimmat, tarjoten toinen toistaan enemmän. Kaikki yhteisestä kansasta taas, jotka olivat naimahaluiset, he eivät ollenkaan pyytäneet hyvää ulkomuotoa, vaan ottivat rahat ja rumemmat neidot. Sillä niin pian kuin kuuluttaja oli järjestänsä myynyt kauniimmat neidoista, hän antoi rumimman tai jos kuka heistä oli raajarikko, nousta, ja tämän sai se, joka pienintä rahasummaa vastaan tahtoi naida hänet, kunnes hän joutui sille, joka lupasi vähimmästä sen tehdä. Vaan raha kertyi kauniista neidoista, ja siten kauniit naittoivat rumat ja raajarikot. Mutta ei ollut lupa naittaa tytärtään kenelle kukin vain tahtoi, eikä ilman takuumiestä viedä ostamaansa neitoa mukaansa, vaan täytyi ensin asettaa takuu siitä, että todella aikoi hänet naida, jonka jälkeen vasta sai viedä hänet pois. Vaan jos aviopuolisot eivät sopineet keskenään, sääsi laki, että sai viedä rahansa takaisin. Kellä hyvänsä, joka tahtoi, oli myös tilaisuus tulla toisesta kylästä ostamaan. Tämäpä oli heidän kaunein lakinsa, mutta se ei kuitenkaan enää ole voimassa, vaan he ovat äskettäin keksineet erään toisen. Sillä siitä saakka, kun he valloituksen jälkeen ovat joutuneet huonoon tilaan, ja heidän taloutensa rappiolle, niin jokainen puutetta kärsivä rahvaan mies panee tyttölapsensa harjoittamaan haureutta.

197. Toinen viisas tapa on heillä seuraava. He kantavat sairaansa ulos torille, sillä he eivät käytä lääkäreitä. Tällöin tulee sairaan luo ja antaa neuvoja taudin suhteen kuka vain itsekin on potenut jotain samantapaista, kuin mitä sairas kärsii, tai nähnyt toisen potevan. He tulevat neuvomaan ja opastamaan, miten itse ovat tehneet, kun ovat samanlaisesta taudista pelastuneet tai nähneet toisen pelastuneen. Ääneti ei ole lupa kulkea sairaan ohi, vaan täytyy ensin kysyä, mikä tauti hänellä on.

198. Ruumiit asetetaan hunajaan, ja surumenot ovat jotenkin samanlaiset kuin Egyptissä. Joka kerta kun babylonilainen mies on pitänyt yhteyttä vaimonsa kanssa, hän sytyttää suitsutuksen ja istuutuu sen ääreen, ja toisaalla taas vaimo tekee samoin. Mutta päivän valjetessa molemmat kylpevät. Sillä he eivät kajoa mihinkään astiaan, ennenkuin ovat kylpeneet. Tätä samaa tekevät myös arabialaiset.

199. Mutta häpeällisin tapa babylonilaisilla on seuraava. Jokaisen syntyperäisen naisen täytyy istuutua Afroditen pyhättöön ja kerran elämässään pitää yhteyttä vieraan miehen kanssa. Myöskin monet rikkaudestaan ylpeilevät, jotka katsovat itselleen alentavaksi sekaantua toisten naisten joukkoon, ajavat juhtien vetämissä katetuissa vaunuissa ja seisauttavat pyhätön luo. Ja heidän takanaan seuraa lukuisa palvelijajoukko. Mutta useimmat tekevät seuraavasti. Afroditen temppelikartanossa istuvat monet naiset, päässään seppeleeksi kiedottu nauha. Toisia tulee, toisia menee. Valtateistä kulkee joka taholle sivuteitä naisjoukon läpi, ja niitä myöten vieraat kulkevat valitsemassa. Senjälkeen kuin nainen kerran on sinne istuutunut, ei hän saa lähteä pois kotiinsa, ennenkuin joku vieraista on viskannut rahan hänen syliinsä ja sitten pitänyt hänen kanssaan yhteyttä pyhätön ulkopuolella. Mutta sen, joka viskaa rahan, tulee sanoa vain nämä sanat: "minä vaadin sinua nimessä Mylitta jumalattaren!" Mylittaksi nimittäin assyrialaiset kutsuvat Afroditea. Ja olkoon raha kuinka pieni tahansa, niin nainen aivan varmasti ei sitä luotaan työnnä; sitä näet hänen ei ole oikeus tehdä, sillä tämä raha tulee pyhäksi. Vaan hän seuraa sitä, joka ensiksi rahan on viskannut, eikä hylkää ketään. Mutta sittenkuin hän on yhteyttä pitänyt, hän on täyttänyt velvollisuutensa jumalatarta kohtaan ja saa lähteä kotiinsa; eikä häntä siitä perin saa siihen suostumaan, vaikka antaisi hänelle miten paljon hyvänsä. Kaikki ne, jotka ovat saaneet osakseen hyvän ulkomuodon ja kookkaan vartalon, lähtevät pian pois; mutta ne heistä, jotka ovat rumia, saavat siellä viipyä kauan aikaa voimatta täyttää lakia, niinpä muutamat kolmen ja neljän vuoden ajan. Monin paikoin myös Kyprosta on olemassa jotenkin tämänkaltainen tapa.

200. Nämä tavat vallitsevat babylonilaisilla. Heidän joukossaan on kolme heimoa, jotka eivät syö mitään muuta kuin kaloja, joita pyytävät, kuivaavat auringon paahteessa ja sitten valmistavat seuraavalla tavalla. He viskaavat ne huhmareeseen ja survottuaan ne petkeleillä he siivilöivät niitä hienolla liinakankaalla. Ja joka tahtoo niitä syödä, tekee niistä joko taikinan tai leipoo leivän.

201. Niin pian kuin Kyros oli tämänkin kansan kukistanut, teki hänen mieli saattaa massagetit valtansa alle. Kerrotaan, että tämä kansa on suuri ja urhoollinen, ja se asuu itään ja auringon nousuun päin, Araxes-joen toisella puolen ja vastapäätä issedoneja. Muutamat sanovat myös, että tämä kansa on skyytalainen.

202. Araxes on toisten mukaan suurempi, toisten mukaan pienempi kuin Istros. Kerrotaan, että siinä on useita jotenkin Lesboksen kokoisia saaria, joissa on ihmisiä, jotka kesät syövät kaikenmoisia maasta kaivamiaan juuria, mutta panevat kypsinä löytämänsä puunhedelmät talteen ravinnoksi ja syövät niitä talvisaikana. He kuuluvat myös löytäneen toisia puita, jotka kantavat joitakin semmoisia hedelmiä, että ihmiset joukottain kokoontuvat yhteen niistä nauttimaan, jolloin sytyttävät tulen, istuutuvat piiriin sen ympäri ja heittävät hedelmät tuleen. Ja kun he tuntevat tuleen heitetyn, palavan hedelmän hajun, he päihtyvät päihtymistään, kunnes nousevat tanssimaan ja päätyvät laulamaan. Semmoinen on kertomuksen mukaan heidän elinlaatunsa. — Araxes-joki virtaa matianilais-vuorista, mistä myös virtaa Gyndes — se, jonka Kyros jakoi kolmeensataan kuuteenkymmeneen kanavaan. Se purkautuu neljäänkymmeneen suuhaaraan, joista kaikki, paitsi yhtä, valuvat soihin ja rämeisiin, missä kerrotaan asuvan ihmisiä, jotka syövät raakaa kalaa ja käyttävät pukunaan hylkeennahkoja. Mutta tuo yksi Araxeen suuhaaroista virtaa esteettä Kaspianmereen. Tämä Kaspianmeri on itsenäinen eikä ole yhteydessä muun meren kanssa. Sillä koko se meri, jolla helleenit harjoittavat merenkulkua, sekä Herakleen patsasten ulkopuolella oleva niinkutsuttu Atlantinmeri että Punainen meri, ovat yhtenä ainoana merenä.

203. Kaspianmeri on siis toinen, itsenäinen meri, ja on pituudeltaan viidentoista päivämatkan pituinen soudettaessa ja leveydeltään, siinä missä se on leveimmillään, kahdeksan päivämatkan levyinen. Ja pitkin tämän meren länsirantaa kulkee Kaukasos, joka alaltaan on laajin ja suuruudeltaan korkein kaikista vuorista. Kaukasoksessa asuu useita ja kaikenmoisia kansanheimoja, jotka enimmäkseen kokonaan elävät metsänhedelmistä. Heillä kerrotaan myös tavattavan puita, joiden lehdillä on semmoinen ominaisuus, että hieromalla ja sekoittamalla niihin vettä maalaavat niillä kuvia pukuunsa. Eivätkä ne kuvat pesemällä lähde, vaan kuluvat muun villan mukana, ikäänkuin olisivat siihen alunpitäen kudotut. — Lihallisen sekauksen kerrotaan näillä ihmisillä tapahtuvan julkisesti niinkuin eläimillä.

204. Tämän niinkutsutun Kaspianmeren länsirantaa rajoittaa Kaukasos, mutta itään ja auringonnousuun päin alkaa tasanko, laajuudeltaan silmänsiintämätön. Melkoisen osan tätä suurta tasankoa omistavat massagetit, ja heitä vastaan teki Kyroksen mieli lähteä sotaretkelle. Siihen näet oli monta syytä häntä yllyttämässä ja kiihoittamassa, ensiksi hänen syntynsä, jonka nojalla katsoi olevansa jotain enempää kuin ihminen, ja sitten hänen sodissa nauttimansa onni. Sillä mihin päin ikänä Kyros suuntasi sotaretkensä, ei minkään kansan ollut mahdollista pelastua hänen käsistään.

205. Miehensä kuoltua oli massagetien kuningattarena eräs nainen. Hänen nimensä oli Tomyris. Tämän luokse Kyros lähetti kosimaan, näennäisesti, koska tahtoi saada hänet vaimokseen. Mutta Tomyris, joka älysi, että Kyros ei kosiskellut häntä itseään, vaan massagetien kuninkuutta, hylkäsi hänen lähentelemisensä. Koska siis Kyros ei petoksella päässyt tarkoituksensa perille, marssi hän Araxesta kohti ja alotti julkisesti sotaretken massagetejä vastaan, laittoi laivasillan joen yli, sotajoukon kuljettavaksi, ja rakensi tornit niille laivoille, joitten tuli viedä se joen yli.

206. Hänen paraillaan ollessaan tässä työssä Tomyris lähetti airueen, joka lausui näin: "oi meedialaisten kuningas, lakkaa puuhaamasta mitä puuhaat! Ethän sinä saata tietää, tuleeko tämä hanke päättymään eduksesi. Lakkaa siis tästä, hallitse sinä omaasi ja katso tyynesti, kuinka me hallitsemme sitä, mitä me hallitsemme. Varmaan et kuitenkaan tahdo noudattaa näitä neuvoja, vaan tahdot tehdä kaikkea muuta mieluummin kuin elää rauhassa. Mutta jos niin kiihkeästi haluat mitellä voimiasi massagetien kanssa, no hyvä, heitä sikseen vaivasi, joka sinulla on sillan rakentamisesta, ja tule joen yli meidän puolelle, jahka me olemme vetäytyneet takaisin joelta kolmen päivän matkan. Tahi jos tahdot mieluummin ottaa vastaan meidät teidän maahanne, niin tee sinä samoin." Sen kuultuaan Kyros kutsui kokoon persialaisten ensimäiset, ja kerättyään heidät yhteen hän esitti heille asian ja kysyi heiltä neuvoa, kumminpäin tuli tehdä. Heidän mielipiteensä kävivät yhteen siinä, että kehoittivat omassa maassa ottamaan vastaan Tomyriin sotajoukkoineen.

207. Mutta lyydialainen Kroisos, joka oli läsnä, ei hyväksynyt tätä mielipidettä, vaan esitti käsilläolevalle mielipiteelle vastakkaisen, sanoen näin: "oi kuningas, olen ennenkin sinulle sanonut, että koska Zeus on antanut minut sinun käsiisi, olen voimieni mukaan torjuva kaiken vahingon, minkä mahdollisesti näen huonettasi uhkaavan. Sillä vahingostani, niin katkera kuin se onkin ollut, olen viisastunut. Jos luulet olevasi kuolematon ja vallitsevasi samanlaista sotajoukkoa, ei olisi ollenkaan tarvis, että minä ilmaisen sinulle mielipiteeni. Jos sitävastoin olet oppinut tuntemaan sekä itse olevasi ihminen että vallitsevasi toisia samanlaisia, niin ota ensin huomioon, että ihmiskohtalot muodostavat kehän, joka pyörii ympäri eikä salli samojen henkilöiden aina pysyä onnellisina. Siksipä minulla on esilläolevan asian suhteen päinvastainen ajatus kuin näillä toisilla. Jos nimittäin tahdomme ottaa vastaan viholliset maaliamme, koituu siitä sinulle seuraava vaara. Jos joudut tappiolle, kadotat lisäksi koko hallituksen, sillä onhan selvää, että jos massagetit voittavat, eivät he tule pakenemaan takaisin, vaan tulevat marssimaan maakuntiasi vastaan. Jos taas sinä voitat, et saa niin täydellistä voittoa, kuin jos mentyäsi joen yli heidän maahansa voittaisit massagetit ja ajaisit heitä takaa heidän paetessaan. Tuota toista mielipidettä vastaan minä siis tahdon asettaa sen, että voitettuasi vastaantulijat voit marssia suoraan Tomyriin valtakuntaa vastaan. Mutta paitsi jo mainittua seikkaa, on häpeällistä ja sietämätöntä, että Kyros, Kambyseen poika, naisen edestä väistyy ja vetäytyy takaisin asemastaan. Nyt siis minusta näyttää parhaalta, että kuljemme joen yli sekä etenemme saman verran kuin he väistyvät, ja sitten koetamme päästä heistä voitolle tekemällä seuraavalla tavalla. Sen mukaan kuin minä olen saanut tietää, massagetit ovat kokemattomia persialaisten hyvyyksiin nähden ja tottumattomat suuriin nautintoihin. Sellaisia miehiä varten tulee meidän siis runsaasti teurastaa suuri joukko karjaa sekä valmistaa ja asettaa ne leirissämme esille ateriaksi ja lisäksi myös ruukkuja, runsaasti täynnä sekoittamatonta viiniä, ja kaikenmoisia ruokia. Sen tehtyämme tulee meidän jättää jälkeemme sotajoukon huonoin osa, ja muiden taas tulee vetäytyä takaisin joelle. Ja ellen erehdy mielipiteessäni, niin he nähdessään niin paljon hyvyyksiä, tulevat kääntymään niiden puoleen, ja meille jää sen kautta tilaisuus suorittamaan suuria töitä."

208. Nämä mielipiteet olivat toisiansa vastassa. Mutta jättämällä sikseen edellisen mielipiteen Kyros valitsi Kroisoksen ja käski Tomyrista vetäytymään takaisin, koska hän itse aikoi kulkea joen yli kuningattaren maahan. Tämä peräytyi, niinkuin ennakolta oli luvannut. Kyros taas uskoi Kroisoksen poikansa Kambyseen huostaan, jolle hän antoi hallituksen. Ja paljon kehoiteltuaan tätä kunnioittamaan ja kohtelemaan Kroisosta hyvin, siinä tapauksessa että ylimeno massageteja vastaan ei onnistuisi, — paljon siis kehoiteltuaan ja lähetettyään heidät pois Persiaan, Kyros itse sotajoukkoineen kulki joen yli.

209. Sittenkuin Kyros oli päässyt toiselle puolen Araxeen, hän yön tultua nukkuessaan massagetien alueella näki tämmöisen näyn. Hän oli unessa näkevinään vanhimman Hystaspeen pojista, hartioissa siivet, joista toisella varjosti Aasian, toisella Europan. Akhaimenidi Hystaspeen, Arsameen pojan, lapsista oli vanhin Dareois, joka silloin oli noin kahdenkymmenen vuotias ja oli jätetty Persiaan syystä, että ei vielä ollut sotilasiässä. Kun nyt siis Kyros oli herännyt, hän harkitsi itsekseen näkyä. Koska näky hänestä näytti merkilliseltä, hän kutsui luokseen Hystaspeen, otti hänet yksikseen ja lausui: "Hystaspes, sinun poikasi on tavattu vehkeilemästä minua ja minun hallitustani vastaan. Kuinka minä tämän niin varmaan tiedän, sen tahdon ilmoittaa. Minusta jumalat pitävät huolta ja näyttävät minulle ennakolta kaikki uhkaavat vaarat. Niinpä minä siis viimekuluneena yönä nukkuessani näin sinun vanhimman poikasi hartioissa siivet, joista toisella varjosti Aasian, toisella Europan. Tämän näyn johdosta niinmuodoin ei ole muuta mahdollista, kuin että hän vehkeilee minua vastaan. Matkusta siis sinä pikimmiten takaisin Persiaan ja laita niin, että, kohta kun minä, laskettuani massagetit valtani alle, tulen sinne, asetat poikasi minun eteeni tutkittavaksi."

210. Niin Kyros lausui, koska luuli Dareioksen vehkeilevän häntä vastaan. Mutta itse asiassa jumaluus ilmaisi hänelle ennakolta, että hän tulisi kuolemaan siinä paikassa, ja että hänen kuninkuutensa oli siirtyvä Dareiokselle. Hystaspes vastasi siis näin: "pois se, että olisi ketään persialaissyntyistä miestä, joka sinua vastaan vehkeilisi, ja jos semmoinen on, joutukoon hän pikimmiten turmion omaksi. Olethan sinä orjista tehnyt persialaiset vapaiksi, muiden hallitsemista kaikkien hallitsijoiksi. Mutta jos nyt joku näkysi ilmoittaa, että minun poikani suunnittelee vallankumousta vastaasi, niin minä annan hänet sinun käsiisi, kohdellaksesi häntä niinkuin tahdot."

211. Näin vastattuaan Hystaspes kulki Araxeen yli ja meni Persiaan, vartioidakseen poikaansa Dareiosta Kyroksen varalle. Mutta Kyros eteni Araxeen luota yhden päivämatkan ja teki niinkuin Kroisos oli neuvonut. Senjälkeen Kyros ynnä se osa persialaisten sotajoukkoa, joka oli taistelukuntoinen, marssi takaisin Araxeelle, jätettyään huonon osan jälelle. Näiden Kyroksen sotajoukosta jääneiden kimppuun hyökkäsi massagetien kolmas osa, surmasi heidät, heidän vastarinnastaan huolimatta, ja nähtyään tarjonaolevan aterian he, niin pian kuin olivat lyöneet vastustajansa, laskeutuivat sen ääreen syömään. Ja kyllikseen syötyään ja juotuaan viiniä he nukkuivat. Mutta silloin hyökkäsivät persialaiset heidän kimppuunsa, surmasivat useita heistä ja ottivat vielä useampia vangiksi, muiden muassa myös massagetien päällikön, Tomyriin pojan, jonka nimi oli Spargapises.

212. Saatuaan tietää, kuinka oli käynyt sotajoukon ja poikansa, Tomyris lähetti Kyroksen luo airueen, joka lausui näin: "vereen kyllästymätön Kyros, älä ollenkaan ylvästele siitä seikasta, mikä on tapahtunut, että nimittäin viiniköynnöksen hedelmällä, jolla juovutatte itsenne ja raivoatte siihen määrään, että samalla kuin viini valuu alas ruumiiseenne, teistä lähtee pahoja sanoja — että siis semmoisella myrkyllä pettämällä olet poikani masentanut, vaan ei voimien takaisella taistelulla. Ota niinmuodoin varteen se neuvo, minkä hyväntahtoisesti sinulle annan. Anna pois poikani ja lähde sitten matkaasi ilman mitään rangaistusta, vaikka olet häväissyt kolmannen osan massagetien sotajoukosta. Mutta jos et tätä tee, niin minä vannon kautta auringon, massagetien herran, että minä tulen tekemään niin, että saat kylläksesi verta, olitpa kuinka kyllästymätön tahansa."

213. Kun nämät sanat tuotiin Kyroksen kuuluviin ei hän ollenkaan niistä välittänyt. Mutta kohta kun päihtymys oli lähtenyt Tomyris-kuningattaren pojasta, Spargapiseestä, ja hän huomasi, kuinka onnettomassa tilassa oli, hän pyysi Kyrokselta päästä vapaaksi kahleistaan, ja hän pääsikin vapaaksi. Vaan heti kun hänet oli vapautettu, ja hän saattoi esteettä liikuttaa käsiään, hän teki lopun itsestään. Sillä tavoin siis hän päätti päivänsä.

214. Koska Kyros ei kuunnellut Tomyrista, niin tämä kokosi koko sotavoimansa ja iski yhteen Kyroksen kanssa. Tätä taistelua minä arvostelen ankarimmaksi kaikista taisteluista, mitä barbarien kesken on ollut, ja olen kuullut siinä käyneen seuraavasti. Ensiksi kerrotaan heidän seisoneen matkan päässä toisistaan ja ampuneen toisiansa vastaan, mutta sittemmin, kun nuolet heiltä oli ammuttu pois, olivat he karanneet yhteen ja keihäin sekä tikarin toisiinsa takertuneet. Pitemmän aikaa molemmat taistelussa pitivät puoliaan, eikä kumpainenkaan puoli tahtonut paeta. Mutta lopuksi massagetit pääsivät voitolle. Enin osa persialaista sotajoukkoa tuhoutui täten siihen paikkaan, niinpä myös itse Kyros kuoli, hallittuaan kaikkiaan yhdeksänkolmatta vuotta. Mutta Tomyris täytti säkin ihmisverellä ja etsi persialaisten kuolleitten joukosta Kyroksen ruumista; ja niin pian kuin hän sen löysi, hän laski hänen päänsä säkkiin. Ja herjaten vainajaa hän päälle päätteeksi sanoi näin: "vaikka elän ja olen taistelussa sinut voittanut, sinä kuitenkin olet minut syössyt turmioon, kun petoksella vangitsit poikani. Mutta minäpä tahdon, niinkuin uhkasinkin, verellä sinua kyllästyttää." Useista kertomuksista, joita on olemassa Kyroksen kuolemasta, on tämä minusta uskottavin.

215. Massageteillä on samanlainen vaateparsi ja elinlaatu kuin skyyteillä. He esiintyvät joko ratsumiehinä tai jalkamiehinä — kumpaakin tapaa he käyttävät —, tahi myös jousi- ja keihäsmiehinä, ja heillä on tapana käyttää kaksiteräistä kirvestä. Kultaa ja vaskea he käyttävät kaikkeen. Sillä kaikkeen, mikä kuuluu keihäisiin, nuolenkärkiin ja kirveisiin, he käyttävät vaskea. Mutta päähineitä, vöitä ja olkanauhoja he koristavat kullalla. Samalla tapaa he pukevat hevosten rinnat vaskihaarniskoihin, mutta ohjaksiin, suitsiin ja hevosen päänkoristeisiin he käyttävät kultaa; vaan rautaa ja hopeaa he eivät ollenkaan käytä. Semmoista näet ei heillä ole maassaan, jota vastoin heillä on kultaa ja vaskea suunnattomat määrät.

216. Heillä on seuraavat tavat. Jokainen tosin ottaa itselleen vaimon, mutta ne ovat yhteiset kaikille. Sillä mitä helleenit sanovat skyytien tekevän, sitä eivät tee skyytit, vaan massagetit. Niinpä aina kun massagetilaisen miehen tekee mieli naista, hän ripustaa viinensä tämän vaunujen eteen ja pitää kainostelematta yhteyttä hänen kanssaan. Mitään määrättyä elämänrajaa ei heillä ole säädettynä. Vaan kun joku on tullut hyvin vanhaksi, tulevat kaikki hänen läheisensä kokoon, teurastavat hänet ynnä hänen mukanaan elukoita, keittävät lihat ja pitävät kestiä. Tätä heillä pidetään autuaimpana loppuna. Mutta tautiin kuollutta he eivät syö, vaan kätkevät maahan, murehtien sitä, että hän ei joutunut uhratuksi. He eivät kylvä mitään, elävät nautaeläimistä ja kaloista, joita heille runsaasti tulee Araxes-joesta, ja juovat maitoa. Jumalista he kunnioittavat ainoastaan aurinkoa, jolle uhraavat hevosia. Sen uhrin merkitys on tämä: nopeimmalle kaikista jumalista he omistavat nopeimman olennon.