OPETUSLAPSENA OLEMISEN VAARA JA IHANUUS.

6. Pääsiäisen jälk. sunnuntai. — Luukk. 12, 4—12.

I.

Vapahtaja oli ollut aterialla erään fariseuksen luona ja siellä joutunut nuhtelemaan fariseuksia ja lainoppineita heidän ulkokultaisuudestaan. Vapahtajan puhe oli herättänyt ankaran vihan myrskyn ja saanut suuren väkijoukon kokoontumaan talon edustalle. Silloin hän puhuu ne sanat, jotka tänään ovat tekstinämme.

Hän puhuu opetuslapsena olemisen vaarasta ja ihanuudesta.

On vaarallista olla Kristuksen opetuslapsi. Vapahtaja sanoo, että maailmassa tulee olemaan vihamielisiä voimia, jotka suuntautuvat opetuslapsia vastaan. Ne ovat ihmiset.

Mutta — niitä ei tule peljätä, koska he pystyvät korkeintaan vain tappamaan ruumiin. On yksi, jota tulee peljätä vielä enemmän: häntä, jolla on valta, jonkun tapettuaan, syöstä hänet helvettiin, t.s. Jumalaa.

Tämä pelko oli apostoleilla ja on ollut kaikilla Jumalan valituilla. En uskalla mennä sanomaan, missä määrin he ovat peljänneet nimenomaan iankaikkista kadotusta — minkälainen käsitys heillä siitä on ollut. Mutta joka tapauksessa he ovat peljänneet Jumalan vanhurskautta ja tämä pelko on antanut heille sen merkillisen vakavuuden, jota maailma on aina ihmetellyt.

He ovat joutuneet esivallan ja valtamiesten eteen vastaamaan. Lukemattomia kertoja. Mutta aina he ovat löytäneet oikeat sanat, niinkuin Pietari ja Johannes korkean raadin edessä, Paavali kuningas Agripan edessä ja Luther Wormsin valtiopäivillä.

Pitääkö Vapahtajan sana vieläkin paikkansa? Eikö maailma ole sentään jonkun verran muuttunut? Eihän nykyajan kristityitä julkisesti vainota.

Ei — se on kyllä totta. Mutta vaaroja tuottaa opetuslapsena oleminen vieläkin.

Suurin vaara on siinä, että nykyjään näyttää niin helpolta kristittynä oleminen. Opetuslapset joutuvat monessa asiassa mukautumaan. Ja tämä mukautuminen voi helposti johtaa kieltämiseen. Siinä on vaara, joka jokaisen Kristuksen seuraajan on otettava huomioon.

II.

Mutta — jos opetuslapsena oleminen tuottaa vaaroja, tuottaa se myös onnea ja iloa. Vapahtaja vakuuttaa, että taivaallinen Isä pitää heistä huolen kuten varpusista. »Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unohtanut.»

Voidaanko ottaa juuri vaatimattomampaa esimerkkiä. Varpunen… kuka meistä ei tuntisi sääliä, nähdessään varpusen talvipakkasessa höyheniään pöyhöttelevän. Kuinka se voi tulla toimeen, kun meitä, joilla on paksut turkit, vilu puistattaa? Mistä se saa elatuksensa, kun kaikki on jäässä?

Jumala pitää siitä murheen.

Varpunen saarnaa siis meille uskosta. Katsopas minua… täällä minä vain istun ja tirskutan. Kylmä on… mutta hyvin sentään tulen toimeen. Ja sinä … ihminen, epäilet. Ettekö te sentään ole suurempiarvoiset kuin me?

III.

Voimme siis olla vain kahdessa eri suhteessa Vapahtajaan. Joko tunnustamme hänet tai kiellämme.

Meidän ei suinkaan tarvitse olla julkisia jumalankieltäjiä. Voimme olla kirkon uskollisia poikia ja tyttäriä ja kuitenkin kuulua kieltäjiin. Taikka — voimme olla jumalankieltäjiä ja kuitenkin kuulua tunnustajiin. Se on sydän, sisällinen ihminen, joka tässä ratkaisee.

Vaikka suun tunnustus onkin tärkeä, on elämä vielä tärkeämpi. »Sydämen uskolla me autuaiksi tulemme.» Ja tätä sydämen uskoa voi olla sellaisellakin, joka näyttää olevan Kristuksen julkinen vihollinen.

Minulla on eräs ystävä, joka väittää olevansa kirkon vihamies. Hän ei ole vuosikymmeniin avannut yhdenkään temppelin ovea eikä sano avaavansa. Hänen mieliharrastuksensa on kielteisen kirjallisuuden lukeminen ja hyvin mielellään hän juttelee näistä asioista.

Mutta — hänen elämänsä on hänen oppinsa täydellinen vastakohta. Harvoin olen tavannut siinä määrin epäitsekästä ihmistä, kuin on tämä ystäväni. Häneen jos kehenkään voi luottaa. Hän on harvinaisen auttavainen ja helläsydäminen; hän antaisi viimeisen leipäpalansa tarvitsevalle.

Kumpaan ryhmään hänet asettaisin: Vapahtajan ystävienkö vai vihollisten joukkoon?

Minä asetan hänet Kristuksen tunnustajien puolelle. Hän on sitä kaikesta kielteisyydestään huolimatta.

Varmasti Jumala katselee asioita toisin kuin me. Hän näkee uskoa siinä, missä me näemme vain uskottomuutta ja päinvastoin. Sillä onhan hän vanhurskas ja lahjomaton. Amen.