HYVÄ SANOMA.

2. Helluntaipäivä.— Joh. 3, 16—21.

I.

Tuntuu niin hyvältä tänä vuoden aikana, jolloin luonto täällä Lapissakin julistaa kevään hyvää sanomaa, puhua siitä hyvästä sanomasta, joka tuo maailmalle pelastuksen.

Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan poikansa, jotta kuka ikinä uskoo häneen, ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Ihmiskunta oli elänyt kuin pimeää, raskasta talvikautta ennen Vapahtajan tuloa. Olihan kyllä kevään enteitäkin näkynyt. Vanhan Testamentin profeetat, varsinkin Sakaria ja Malakia, olivat olleet sellaisia kevään ennustajia Israelin kansan keskuudessa. Samoin oli pakanamaailmassa esiintynyt jaloja miettiä, joiden sana toisinaan oli voimakkaasti liikuttanut ihmisten sydämiä. Mutta heidän vaikutuksensa oli ollut lauhan suvipäivän kaltaista, joka keskellä talvea toisinaan saapuu, sulattaen hiukan hangen pintaa.

Sen ohimentyä on pakkanen tavallisesti entistä ankarampi.

Ei ollut ihme, että ihmiskunta oli vähitellen menettänyt toivonsa. Koittaako enää koskaan kevät kärsivälle maailmalle?

Rooman valtakunta oli ennen Vapahtajan tuloa lopullisesti asettunut sille kannalle, että odotus oli turhaa. Pakanauskonnot olivat menettäneet merkityksensä. Vanhoja jumalia pilkattiin. Ei kannattanut uskoa mihinkään. Pilatuksen kysymys: »Mikä on totuus?» ilmaisee selvästi roomalaisen maailman toivottomuuden.

Mutta kevät oli tulossa. Pienessä Juudanmaassa syntyi merkillinen mies, joka sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä.» »Minä olen maailman valkeus!»

Ja niinkuin toukomettinen surinallaan ilmaisee, että kevät on tullut, niin rupesi ylt'ympäri Rooman valtakuntaa kaikumaan: »Jumala on rakastanut maailmaa! Hän on lähettänyt poikansa!»

Merkillinen julistus, ihmeellinen oppi. Se ei asettanut minkäänlaisia rajoja eri kansallisuuksille, ei mitään määrättyjä valmistustöitä ihmisille, niinkuin pakanauskonnot, vaan se kuulutti yksinkertaisesti: »Kuka ikinä häneen uskoo, se ei huku, vaan saa iankaikkisen elämän.»

Se oli hyvä sanoma, joka kiiri yli vanhan maailman kuin lämpöaalto yli talven kahleissa huokaavan maan. Syntyi liikettä, syntyi elämää. Routa suli mielestä, talven valta oli murrettu. Oli tullut kevät, Jumalan valtakunnan ihana kevätaika.

Tiedämme, että vuosisatoja sitten saapui tämä hengen kevät rakkaaseen Suomeemmekin, saapui tosin sotajoukkojen ja aseiden kera. Mutta kaikkialla, missä se kohtasi otollista maaperää, sen siunaukselliset vaikutukset tulivat näkyviin. Kristinusko kasvoi kuin kuusi keväisen mäen rinteellä ja aloitti Suomen kansa uutta tuon kuusen suojassa elämäänsä.

II.

Mutta nyt emme tahdo kauemmin viipyä menneissä tapahtumissa. On vain virkistävää todeta, miten hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on lentänyt kuin muuttolintu maasta toiseen ja pesiytynyt lopuksi meidänkin kaukaisille rannoillemme. Se on ollut Hengen kultaista aikaa ja näin helluntaina on paikallaan muistaa sekin.

Mutta nyt tarkastelemme näitä kotiseudun oloja. Täälläkin on vallinnut hengen kevät aikoinaan, kun Laestadius, Lapin apostoli, saarnasi näillä main. Hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta lensi yli näiden tunturiseutujen ja sytytti sydämet kaikkialla palamaan. Ihmiset heräsivät syntiunestaan ja tekivät parannuksen. Tuo vanha sana: »ei hukkumaan, vaan iankaikkisen elämän saamaan» vapisutti sydämiä voimallaan kautta koko Lapinmaan ja yhtenä miehenä ylistettiin täällä silloin Jumalaa.

Missä on se hyvä sanoma nyt? Laestadius ja vanhimmat ovat kuolleet. Heidän äänensä on iäksi vaiennut. Onko hyvä sanoma mennyt heidän mukanaan hautaan?

Jumalan kiitos, ei ole. Se on vielä jäljellä, se voidaan vielä kuulla. Toukomettisen ääni ei ole vaiennut. Joka helluntai se liitelee yli Lapinkin ja sen rakas, tuttu ääni kuullaan yhä uudestaan: »Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan poikansa.»

Onko täällä sydämiä, jotka iloitsevat tästä äänestä? Onko sydämiä, joille tämä hyvä sanoma on kuin vesi kuivalle maalle? Me odotamme näin keväisin lämmintä sadetta, joka pehmittäisi maan. Me tarkastelemme huolestuneina taivasta, eikö näkyisi millään ilman suunnalla pilveä, joka toisi tullessaan siunatun sateen. Ja, oi, mikä riemu, kun näemme pilven nousevan etelästä, lämpimän ilman suunnalta! Silloin iloitaan mataloissa tunturitaloissa.

Rakkaat ystävät! Tässä lähettää Jumala meille hengellisen sateen. Tämä on se taivaan vihma, joka käy yli maan, pehmittääkseen kovettuneita sydämiä: Jumalan pelastuksen evankeliumi, hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta. Antakaamme sen sattua sydämiimme.

Tämä maailma on kuin meri, myrskyä, kuolemaa ja tuhoa tuottava meri. Voimme sanoa niin, jollemme pyri asioita kaunistelemaan. Päivän evankeliumi tuo eteemme kuvan kirkkaasta päivästä, joka seuraa myrskyn ja pimeyden jälkeen. Se päivä on niin sanomattoman ihana ja rauhaisa, loppumattoman pitkä ja onnellinen, että sydämen valtaa ilo sitä katsellessa.

Kuulkaamme siis vielä kerran niitä suloisia sanoja, jotka tämän päivän meille tuovat: »Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, jotta, kuka ikänä häneen uskoo, ei hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän».

Kiitos olkoon Jumalalle hyvästä sanomasta! Amen.