BABELIN TORNI.
Reading edition
Ja he sanoivat: käykäämme, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka taivaaseen ulottuu.
I Moos. 11:4.
Raamatun taru kertoo, mitenkä muinaisajan ihmiset kerta ryhtyivät rakentamaan suurta taivaaseen ylettyvää tornia ja mitenkä Jumala keskeytti heidän työnsä. Myöhemmältä ajalta polveutuvien kertomusten mukaan tuo jättiläisrakennus sortui raunioiksi joko taivaasta isketyn tulen tai ankarien tuulien tuhoamana. Mikä lieneekin ollut syynä tarumme syntymiseen, ovat tutkijat yksimielisiä siitä, että raamatun kertoma Babelin torni on jossakin suhteessa niihin ihmeellisiin temppelitorneihin, joita muinaiset babylonialaiset rakensivat ja joiden mahtavat rauniot yhä vieläkin ovat omiansa herättämään kummastusta.
Kun europpalaiset tutkijat ensi kerran tutustuivat näihin suuremmoisiin muinaisjäännöksiin, luulivat he niissä näkevänsä juuri tuon tarunomaisen tornin rauniot ja samalla heissä heräsi halu ryhtyä vilkkaan mielikuvituksensa avulla hahmoittelemaan tätä muinaisuuden ihmerakennusta, jonka ulkomuodosta ei raamattu kerro muuta kuin että se oli tornimainen, hyvin korkeaksi suunniteltu rakennus. Arvokkaimpana osviittana tässä suhteessa on ollut Herodotoksen historiassa säilynyt kuvaus babylonilaisen jumalan, Zeus Beloksen pyhäköstä, johon liittyvää tornia historioitsija selostaa seuraavin sanoin: "Pyhäkön keskelle on pystytetty mahtava torni, stadionin pituinen ja levyinen, ja tämän tornin yläpuolelle on rakennettu toinen torni ja senkin päälle toinen aina kahdeksaan torniin saakka. Niihin johtava käytävä on ulkosivulla muodostaen piirin kaikkien tornien ympäri… Ylimmässä tornissa on suuri temppeli, temppelissä suuri hienolaitteinen sohva ja sen ääressä kultainen pöytä. Ei ainoatakaan jumalankuvaa ole sinne asetettu." Myöhemmän ajan tutkijat ovat muinaisjäännöksien perusteella voineet osoittaa, että nämä Kaksoisvirran maan mahtavat tornit, joita jo sumerilaiset rakensivat ja joita he nimittivät zikkuratu, todella ovat olleet päällekkäisillä terasseilla varustettuja rakennuksia, useimmiten nelisivuisia ja että niiden neljä nurkkaa on ollut läheisessä suhteessa neljään ilmansuuntaan. Tällainen nelisivuinen terassitorni oli m.m. Babylonin ylpeys, Etemenanki, minkä seitsenkerroksisen rakennuksen eri kerrosten sivujen pituus- ja korkeussuhteet voidaan nykyaikaan asti säilyneen mittakaavion nojalla jotenkin tarkoin määrätä. Yleensä nämä terassitornit, vaikka niissä olleiden kerrosten lukumäärä on vaihdellut kolmesta seitsemään asti, ovat olleet Babylonian eri asutuskeskuksissa jotenkin samanlaisia.
Nelisivuisten tornien ohella on oletettu olleen myös kartion tai näkinkengän muotoisia, mutta niiden olemassa olo on ollut vaikeammin todettavissa. Osoituksena siitä, että muinaisbabylonilaiset olisivat sellaisiakin rakentaneet, ovat tutkijat pitäneet m.m. Tigriksen rannalla sijaitsevan Samarran minareettia. Vaikka tämä lähellä olevaan moskeaan liittyvä kivitorni polveutuukin vasta 800-luvulta j.Kr., pidetään todennäköisenä, että sen esikuva palautuu jo babylonilais-assyyrilaiseen aikaan. Näinollen tämä minareetti muodostaa jonkinlaisen yhdyssiteen muinaisbabylonilaisen ja islamilaisen rakennustaiteen välillä. Mahdollisesti itse paikalla suoritettu jatkuva tutkimus on luova vielä runsaasti valoa näiden itämaisten ihmerakennusten ulkoasuun.
Mutta sekin ainehisto, mikä jo on käytettävissä, asettaa vastattavaksemme kysymyksen, mikä on ollut näiden Babelin tornien alkuperäinen tarkoitus. Minkävuoksi muinaiset sumerilaiset, joiden tiedetään niitä ensiksi rakentaneen, ovat ryhtyneet tähän suurisuuntaiseen työhön? Yleisimmin ovat tutkijat omaksuneet ajatuksen, etteivät nämä jättiläistornit saata alunpitäen olla, kuten jotkut aikaisemmin ovat olettaneet, kuninkaiden hautakammioita, eikä myöskään vain tähtitieteellisiä havaintoasemia, vaan, kuten jo Herodotoksen kuvauksesta ilmenee, jonkinlaisia jumalien kunniaksi rakennettuja pyhäkköjä. Huomauttaahan mainittu historioitsija nimenomaan, että seitsenkerroksisen tornin yläpuolella olevassa kahdeksannessa osastossa oli temppeli, vaikkakaan siellä ei ollut jumalankuvaa. Myöskin Nebukadnezar kertoo, mitenkä hän rakennutti Babylonissa Etemenanki- ja Borsippassa Euriminanki-tornien huipulle "loistavan jumalanasunnon, taitehikkaan pyhäkön". Se seikka, että itse tornin muodostaa kiinteä tiilimassa ja että sitä usein nimitetään "vuoreksi", osoittaa, että tämä merkillinen rakennus on ollut sen huipulla olevan temppelin vuorta jäljittelevä jalusta. Tästä asiasta tuskin voidaan olla eri mieltä; mutta vaikeampaa on ollut vastata kysymykseen, mikä tuo korkeaksi kuviteltu "vuori" itse asiassa on.
Ruotsinmaalainen professori Axel Moberg, joka äskettäin ilmestyneessä tutkimuksessaan arvostelee kaikkia noiden tornien suhteen ennen tehtyjä olettamuksia, vetoaa niiden "vuorta" merkitseviin nimiin ja huomauttaa, että nämä nimet "tuskin ilmaisevat ainoastaan, että torni oli vuoren näköinen, vaan myöskin että se todella oli aijottu kuvaamaan tahi pikemmin olemaan vuori, jolle jumala oli asettuva asumaan". Käsityksensä näiden vuori-rakennusten alkuperästä hän esittää seuraavin sanoin: "Vuori näyttelee vallitsevaa osaa sumerilaisten uskomuksissa ja niiden ilmaisumuodoissa, niin merkitsevää, että on vaikeata ajatella, etteivät nämä käsitykset olisi muodostuneet vuoriseuduissa, joista kansa sittemmin on siirtynyt virtamaahan. Mikä onkaan silloin luonnollisempaa kuin että kansan jumala, joka on tottunut asumaan vuorten huipuilla, myös täällä vaatii vuorta tyyssijakseen? Ja niin ovat hänen palvojansa rakentaneet hänelle Babylonin ensimäisen tornin."
Tältä näkökannalta asiaa katsoessaan Moberg vastustaa niitä, varsinkin saksalaisten tutkijain esittämiä olettamuksia, joiden mukaan nämä porrastornit edustavat kosmologisia kuvitteluja.
Epäilemättä on Moberg oikeassa painostaessaan vuoren mytologista merkitystä muinaisten sumerilaisten uskomuksissa. Olihan heidän suuri jumalansa Enlil juuri vuorijumala, jota toisinaan nimitetään suorastaan "suureksi vuoreksi". Mutta hyvin vähässä määrin uskottavalta tuntuu tutkijamme selitys, että kansa tasangolle siirryttyään siellä suurin kustannuksin olisi ryhtynyt jäljittelemään vain entisen kotiseutunsa vuoria. Minkään muun kansan keskuudesta ei voida löytää tähän verrattavia esimerkkejä.
Tuon toisen, kosmologisen katsantokannan tueksi on esitetty m.m. eräitä nimityksiä, joita jo sumerilaiset ovat antaneet noille "taivaaseen ylettyville" torneilleen. Tässä suhteessa todistusvoimaisimmat ovat nimet sellaiset kuin Duranki ('taivaan ja maan yhdysside') ja Etemenanki ('taivaan ja maan perustuksen talo'). Huomattava on lisäksi nimi Euriminanki ('taivaan ja maan seitsemän käskynkuljettajan temppeli'), minkä on oletettu olevan jossakin suhteessa tornin seitsemään kerrokseen, samoin kuin lagashilaisen temppelin määreen "Seitsemän taivaankehän temppeli", joskaan ei nimenomaan tiedetä, että viimeksimainittu nimi tarkoittaisi itse tornia. Mobergin mielestä eivät nämä nimitykset ole riittäviä todistamaan, että kysymyksessä olevien tornien esikuvana todella olisi ollut jokin kosmologinen, taivaankerroksia esittävä kuvitelma. Vaikkakin, niin hän huomauttaa, sellaiseen nimeen, kuin "Taivaan ja maan yhdysside", mahdollisesti sisältyy käsitys, että tämä torni, jonka perustus on ollut syvällä maassa ja huippu taivaalla, muodostaa jonkinlaisen yhdyssiteen taivaan ja maan välillä, täytyy tämän tapaisen kuvittelun kuitenkin olla toisella sijalla, se ei koskaan ole saattanut olla itse tornin pystyttämisen syynä.
Mahdollisesti ei tätä ongelmaa voidakaan tyydyttävästi ratkaista yksinomaan muinaisbabylonialaisen tutkimusainehiston perustalla. Mutta silti ei meidän tarvitse jäädä epätietoisiksi siitä, mikä tämä "taivaan ja maan yhdysside", jota myös nimitetään "vuoreksi", asiallisesti on. Sen selittämiseksi on meidän luotava silmäys Aasian muillakin kansoilla vallinneisiin vastaaviin uskomuksiin ja kuvitteluihin.
Aivan yleinen yhä vieläkin keski-Aasian kansoilla on käsitys, että maakehän keskessä sijaitsee mahtava vuori, jonka huippu hipoo ihmisten saavuttamattomia korkeuksia ja tarjoaa jumalille heidän arvoaan vastaavan asuinsijan. Samoinkuin tuo ennenmainittu "rautainen patsas" kerskaa kasvaneensa taivaan ja maan kera, samaten puhuvat turkinsukuisten kansain vanhat tarut kaukaisesta ajasta, jolloin maakehän keskusvuori vielä oli pieni kukkulapahainen. Kumpikin uskomus edellyttää siis, että maailma vähitellen pienestä alusta on kasvanut yhä suuremmaksi, ja liittyy yhtä kiinteästi itse maailmankuvaan.
Vaikkakin Altain kansat ovat jumaloineet vuoriaan, varsinkin tarujen ylistämää Altaita, jota ne nimittävät "ruhtinaaksi", ei käsitys maanpiirin keskusvuoresta kuitenkaan ole ollut sidottu mihinkään paikalliseen, keski-aasialaiseen vuoreen, vaan on tämä kuvitelma tullut tänne muualta jo valmiiseen maailmankuvaan kuuluvana. Huomattava on lisäksi, että tämä tarunomainen vuori usein sijoitetaan itse taivaaseen. Niin esim. Altain tatarien ylijumala, Bai-Ulgön ('suuri-rikas') asuu taivaassa "kultaisella vuorella". Samoin jakuttien tarut puhuvat taivaan "maidonvalkoisesta kivisestä vuoresta". Usein tämän läpikuultavan vuoren kuvitellaan kohoutuvan kerroksittain, joiden lukumäärä vaihtelee, mutta joita tavallisesti mainitaan olevan yhtä monta kuin on itse taivaankerroksia kunkin kansan käsityksen mukaan. Muuan keski-aasialainen taru kuvailee maakehän keskusvuorta kolmiporraksiseksi. Ostjakit puhuvat taivaan "seitsenkerroksisesta vuoresta". Kuvitellaanpa joskus itse taivastakin sellaisenaan vuoreksi; sen alapuoli, jonka me ihmiset näemme, on pyöreän holvin muotoinen. Eräs altailainen luomistaru kertoo, mitenkä Ulgen luodessaan maailman istui "kultaisella vuorella", missä aurinko ja kuu aina loistavat ja mitenkä tämä vuori sittemmin laskeutui alas peittäen maan; taivaan reunat eivät kuitenkaan kosketa itse maata, ne kun eivät ulotu aivan maakehän ääriviivaan asti.
Käsitys taivaan vuoresta kuvastuu myös seuraavasta koillis-Siperiassa asuvien goldien tarusta: "Kun jumalat rakensivat taivaan, tekivät he sen kivistä, mutta sen valmistuttua alkoivat ihmiset pelätä, että se saattaa pudota heidän päälleen, sen vuoksi jumalat puhalsivat henkeään holvin alle, niin että siten muodostunut ilma verhosi kivet ihmisten katseilta." Epäilemättä tämäkin taivaankuva on läheisessä suhteessa tuohon "vuoreen" ja siitä kehittynyt. Goldien keskuudessa ei tällaisen kiviholvin kuvittelu ole voinut syntyä, sillä heille, samoinkuin muillekin pohjois-Siperian kansoille, on tällainen rakennustapa täydellisesti vieras.
Mongolien, burjattien ja kalmukkien tarustossa on maailmanvuoren nimenä Sumbur, Sumur eli Sumer, jossa nimityksessä helposti tuntee intialaisten keskusvuoren, Sumerun nimen ja johon liittyvät uskomukset ovat valmiina Intiasta lähteneen sivistysvirtauksen mukana kulkeutuneet keski-Aasian kansoille. Onko tämä Sumeru- eli Meru-vuoren kuvitelma alkuaan Intiassa syntynyt ja siellä mahdollisesti jonkin mahtavan paikallisen vuoren välityksellä, on vaikea ratkaista. Jo niin varhain, kuin sen tunnemme, on se ollut kosmologinen kuvitelma.
Mutta missä on tämän korkean maanpiirin keskuksesta nousevan maailmanvuoren huippu? Saattaisimme olettaa, että se olisi taivaan laella kohtisuorassa päämme päällä eli siis kuperalta näyttävän taivaankannen pohjassa. Sellaisessa asennossa olevaksi ei vuortamme kuitenkaan ole kuviteltu, vaan kohoutuu sen huippu pohjantähden luona olevaa taivaannapaa kohti, missä myös on vuoren huipulla sijaitseva Ylijumalan asunto ja "kultainen istuin". Juuri tällaiseen käsitykseen viittaa kaikkialla Aasiassa vallitseva käsitys, että maailmanvuori on pohjosessa. Selvästi tämä käsitys ilmenee seuraavasta burjattien keskuudessa muistiinpannusta intialaisen maailmankatsomuksen värittämästä tarusta: "Alkuaan oli ainoastaan vettä ja sammakko (= kilpikonna), joka tuijotti veteen. Jumala käänsi tämän eläimen nurin ja loi sen vatsalle maailman. Eläimen kullekin jalalle hän muodosti maanosan, mutta sammakon navalle hän perusti Sumbur-vuoren. Tämän vuoren huipussa on pohjantähti". Toisessa tarussa, jossa Sumbur-vuoren huipulle on sijoitettu temppeli, sanotaan, että pohjantähti on tämän temppelin tornin kultainen kärki.
Samalla ilmansuunnalla kohoavan kosmillisen vuoren tunsivat jo ammoin etu-Aasian suuret kulttuurikansat. Myös raamatussa esiintyy tämä kuvitelma; Jesajan kirjan 14:nnessä luvussa kuvataan ylpeätä olentoa, joka halusi "asettaa itsensä korkeimman vertaiseksi" seuraavin sanoin: "Sinä sanoit sydämessäsi: taivaaseen tahdon minä astua, Jumalan tähtien yli minä istuimeni korotan ja istun todistuksen vuorelle pohjan perillä." Kun Jumalan istuimen uskotaan olevan maailmanvuoren huipulla pohjosessa, on tämä ilmansuunta ollut mandealaisilla rukoussuuntana. Myöskin Kiinan keisarilla on ollut tapana palvoa Taivaanjumalaa kasvot käännettyinä pohjosta kohti.
Vaikkakin tuon ihmeellisen, kosmillisen vuoren kuvitelma, kuten itse vuoren nimikin todistaa, on Intiasta lähteneen sivistysvirtauksen mukana vaeltanut mongoliheimojen keskuuteen, on sama uskomus tullut turkkilais-tatarilaisille kansoille toistakin tietä. Epäilemättä Persiasta peräisin on Altain tatarien tarustossa esiintyvä Sürö ('majesteetti')-vuori, kuten ne seitsemän jumalaakin, joiden uskotaan asuvan tällä taivaallisella vuorella ja joiden nimitys kudai on persialainen lainasana. Että käsitys taivaanvuoresta on ollut tunnettu kaukana Europassakin, osoittaa Skandinavien tarustossa esiintyvä Himinbjorg ('taivaanvuori') sekä seuraava suomalainen tulensyntyruno:
"Miss' on tulta tuuiteltu, raaputettu valkeata? Tuolla taivahan navalla, kuulun vuoren kukkulalla".
Vertaillessamme yllämainittuja kansan suussa eläviä perinnäistietoja keskenään huomaamme niissä kaksi pääkuvittelua, joko tämä maailmanvuori on ainoastaan maakehän keskellä sijaitseva, taivaan huippua hipova jättiläisvuori, joskus semmoisena myös itse taivaaseen siirtynyt, tahi on taivaankupu kokonaisuudessaan kuviteltu vuoreksi. Mikäli näillä mielikuvilla ei ole eri alkuperää, on todennäköisintä, että jälkimmäinen on edellisestä kehittynyt. Ainakin muinaisajan kansain maailmanvuoret, kuten intialaisten Sumeru ja iranilaisten Hara-berezaiti, ovat olleet maakehän keskusvuoria. Bundehesli selittää, mitenkä kaikki tähdet, sekä kiinto- että kiertotähdet, liikkuvat viimeksimainitun vuoren ympäri, johon ne aivan kuin maailmanpaaluun ovat siteillä kiinnitetyt. Mielenkiintoisella tavalla yhdistää kummankin kuvittelun kiinalaisissa kuvissa esitetty Sumeru, jossa tämä vuori muistuttaa tuntilasia ollen keskikohdalta verraten hoikka, mutta laajeten sekä alas että ylöspäin; vuoren yläosa leviää maata kattavaksi taivaaksi. Vielä omituisempia muodostuksia näemme japanilaisten taiteessa, missä tämä ohuenlainen keskusvuori määrättyjen välimatkojen päässä leviää kuvastamaan eri taivaankerroksia. Tällaisena Sumeru muistuttaa enemmän puuta kuin varsinaista vuorta ja on omiansa luomaan valoa siihen, mitenkä oksallinen maailmanpuu on saattanut maailmanpatsaasta kehittyä.
Muuan keski-aasialainen taru sijoittaa tälle korkealle, koillisessa (pohjosessa) olevalle, kolmiporraksiselle keskusvuorelle vielä mahtavan maailmanpuun. Että tätä porrasvuorta on kuviteltu nelisivuiseksi, osoittaa m.m. se, että sen huipulla, missä tuo jättiläispuu sijaitsee, on "neliönmuotoinen alue". Lisäksi sanotaan keskusvuoren sivuilla olevan neljä kumpua, joita nimitetään neljäksi maanosaksi, jommoisia intialaiset kuvittelivat olevan Sumerun ympärillä, yksi kullakin ilmansuunnalla. Mitenkä suuremmoinen näköala aukenee tuon korkealla vuorella olevan maailmanpuun latvasta, ilmenee jo siitä, että sieltä katsoen, kuten tarumme huomauttaa, valtameressä uiva maa näyttää pieneltä kuin hevosen kavio. Puun korkeutta kuvaa lisäksi käsitys, että jos sen latvasta heittää alas härän kokoisen kiven, ennättää se maahan vasta 50 vuoden kuluttua ja on sillävälin pienentynyt lampaan kokoiseksi.
Kohoten maakehän navalta ja ylettyen pohjantähden äärillä olevaan taivaannapaan muodostaa siis tämä aasialainen maailmanvuori jonkinlaisen taivaan ja maan yhdyssiteen. Jos me palautamme muistiimme ne tähän useampikerroksiseen tai -porraksiseen keskusvuoreen liittyvät uskomukset, jotka sille ja maailmanpatsaalle ovat yhteisiä ja alamme mielessämme kuvitella, että muinaisajan ihmiset olisivat ryhtyneet havainnollisesti esittämään tätä keskusvuortakin, kuten he ovat tehneet kuvia sekä maannavasta että maailmanpatsaasta, millaiseksi ajattelisimme heidän sen hahmoitelleen? Emmekö juuri sellaiseksi kuin mitä nuo jättiläistornit Kaksoisvirranmaassa osoittavat? Ainoastaan tällaisen aatteen elähyttäminä nuo ihmeelliset tornit sekä ulkomuotoineen että myös niihin liittyvine nimineen, kuten "taivaan ja maan perustuksen talo" ja "taivaan ja maan yhdysside", saavat tyydyttävän ja tieteellisesti pätevän selityksen. Yhtä luonnollinen on tällöin myös niiden nimityksenä "vuori", joksi keskiaasialaiset Babelin tornin rakentamista selostavat tarut tätäkin tornia nimittävät, samalla kun ne nimittävät sitä "taivaaksi".
Yleinen usko, että Jumala tai jumalat asuvat tämän keskusvuoren huipulla selittää myös, minkävuoksi muinaisbabylonilaiset torninsa huippuun rakensivat temppelin, mutta ei sekään ajatus, että torni sellaisenaan on saattanut kuvata jotakin jumaluusolentoa, kuten "suureksi vuoreksi" nimitettyä Enlil'iä, ole keski-Aasiassa vastinetta vailla, sillä täälläkin asuvien kansojen kuulemme puhuvan "Sumer-vuori-isästä", jota uhrijuhlissa rukoillaan aivan kuin Taivaan jumalaa. Tämä ei ole sen odottamattomampaa kuin se että ostjakit, muinaisegyptiläiset y.m. ovat personoineet maailmanpatsaan.
Pisimmälle kehitettynä esiintyy maailmankuva, jonka keskuksen muodostaa Sumeru-vuori, buddhalaisuuden mukana keski- ja itä-Aasiaan tulleissa opeissa. Kalmukkien keskuudessa tehtyjen muistiinpanojen mukaan on maailmankaikkeuden kaikki mittasuhteetkin tarkoin määrätyt. Keskusvuoren korkeus on 80.000 pkm valtameren pinnasta ylöspäin ja yhtä syvässä on sen perustus maailmanmeressä, missä se lepää kultakerroksen päällä, jota taas vuorostaan kannattaa kilpikonna. Sumerun ympärillä sijaitsee seitsemän kehänmuotoista "kultaista" vuorijonoa, jotka tästä ja toisistaan eroittaa seitsemän merta. Luonnollisesti ovat nämä meretkin renkaanmuotoisia. Mitä lähempänä vuorijonot ovat itse keskusvuorta, sitä korkeampia ne ovat. Ensimäinen 40.000 pkm, toinen 20.000, kolmas 10.000, neljäs 5.000, viides 2.500, kuudes 1.250 ja seitsemäs, eli äärimäinen 625 pkm. Samoinkuin korkeus on vuorten välinen etäisyys tarkoin määrätty. Mitä korkeampia vuoret ovat, sitä etäämpänä ne ovat toisistaan. Ensimäisen vuorikehän etäisyys keskusvuoresta on yhtä monta pkm kuin itse keskusvuori on korkea eli siis 80.000 pkm. Toisen etäisyys taas ensimäisestä ympärysvuoresta yhtä suuri kuin tämän korkeus eli siis 40.000 pkm. Ja niin yhä edelleen. Kaikkien yllämainittujen sisämerien vesi on makea, mutta äärimäistä vuorikehää ympäröi suuri suolainen valtameri, jota vuorostaan kiertää "rautainen" 312 1/2 pkm korkea vuorirengas. Tämä rautainen rengas, jonka ympärysmitta on 3.602.625 pkm ja joka sijaitsee 322.000 pkman etäisyydessä lähimpänä olevasta vuorijonosta, muodostaa maailman ulkoreunan. Tuon suolaisen valtameren ympärysmitta on 3.600.750 pkm.
Itse Sumeru-vuori on huipusta jonkun verran katkaistun pyramiidin muotoinen. Sen meren tasalla olevan aseman ympäryspiiri on 2.000 pkm ja huipun pinta-alan 3 1/2 pkm. Pyramiidin eri ilmansuuntia kohti olevilla sivupinnoilla on kullakin oma erikoinen värihohteensa. Eteläinen kylki on sininen, läntinen punainen, pohjoinen keltainen ja itäinen valkoinen. Näiden eri värien selitetään johtuvan Sumerun sivupintoja verhoavasta jalokivi- tai metallipeitteestä. Sen eteläisellä kyljellä välkkyy muuan siniseltä siintävä ja läntisellä punaiselta hohtava jalokiviverho, pohjoiseen päin viettävä pinta taas on kultaa ja itään päin viettävä hopeaa. Nämä neljä väriä antavat värityksensä vastaavalla ilmansuunnalla sijaitsevalle maailmanosalle. Senvuoksi nimitetäänkin etelää siniseksi, länttä punaiseksi, pohjosta keltaiseksi ja itää valkoiseksi ilmansuunnaksi.
Kullakin ilmansuunnalla sijaitsee suolaisessa valtameressä erikoinen maanosa, joita näinollen on neljä eli yhtä monta kuin eräissä jo ennenmainituissa taruissa. Nämä maanosat kuvitellaan suuriksi saariksi, joiden kunkin kummallakin sivulla vielä on pienempi saari, joten noiden maailmankeskustaa ympäröivien saarien kokonaislukumäärä on 12. Epäilemättä tässä käsityksessä, joka ei voi perustua minkäänmoisiin maantieteellisiin tosiasioihin, kuvastuu kosmologinen, eläinradan 12:nteen kuvioon perustuva usko. Eläinrataa ovat etu-Aasian kansat jo ammoin kuvitelleet "taivaan maaksi". Kuten ylhäällä on alhaallakin 12 maata.
Noissa neljällä taholla olevissa maanosissa asuvat olennot eroavat toisistaan ennenkaikkea kasvojensa muodon puolesta. Eteläisen eli sen maanosan asukkailla, johon alkuaan Intia, myöhemmin monet muut maat sisältyvät, on soikeat kasvot, läntisen pyöreät, pohjoisen neliönmuotoiset ja itäisen kuun sirppiä muistuttavat kasvot. Itse maanosatkin ovat saman muotoiset.
Tämä maailmankuva, joka vallitsee Tibetissä y.m. buddhalaisuuden piirissä, kätkee juurensa kauas muinaisuuden hämärään. Omituista on, että tuo ilmansuuntiin liittyvä värikuvitelma tavataan paitsi Aasiassa myös eräillä Pohjois-Amerikan intianiheimoilla. Luonnollisesti saattavat eri ilmansuuntien värit kuitenkin vaihdella eri kansoilla. Kiinalaiset kuvittelevat itää siniseksi, etelää punaiseksi, länttä valkoiseksi ja pohjoista mustaksi. Amerikkalaisten pääilmansuuntien värit ovat olleet musta, valkoinen, keltainen ja sininen tahi musta, valkoinen, punainen ja sininen (vihreä). Tällaisella värikuvittelulla näkyy olleen vastineensa myös etu-Aasian sivistyslähteillä.
Samaten nuo yllämainitut "seitsemän kultaista" vuorikehää, jotka tarkoin määrättyjen välimatkojen päässä kiertävät pohjantähteen kohtisuorassa olevaa keskusvuorta, vastaavat etu-Aasian muinaisten sivistyskansain käsitystä seitsemästä kiertotähtikehästä, joiden keskeisiä mittasuhteita Etemenanki-tornin rakennuskaavassa mainitut mittasuhteet ilmeisesti kuvastavat. Aivan kuin olettamamme muinaisbabylonilaisten temppelitornit pyrkivät myös buddhalaisten pagodit noita jonkun verran horjuvia mittasuhteita noudattamalla olemaan jumalten asuman keskusvuoren maallisia esikuvia. Mutta suorastaan keinotekoisen vuorenkin muodossa, jommoisia Intian kuninkaat rakennuttivat, on pyhää Merua palvottu. Muuan sellainen vuodelta 1027 on Benares kaupungin läheisyydessä. Nämäkin tosiasiat ovat siis omiansa luomaan valoa babylonilaisten temppelitornien hämärään alkuperään.