TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

(Cloten ja kaksi ylimystä tulee.)

CLOTEN. Onko nähty mokomaa huonoa onnea! Liipaisin jo pääpalloa, kun toisella heitolla palloni työnnettiin pois. Olin pannut vetoa sata puntaa; ja sitten tuollainen saakelin tolvana moittii minua kiroilemisesta! Ikäänkuin olisin häneltä valani lainannut enkä saisi niitä tuhlata mielin määrin.

1 YLIMYS. Mitä hän sillä voitti? Te löitte pallollanne läven hänen päähänsä.

2 YLIMYS (syrjään). Jos hänellä ei olisi ollut älyä enemmän kuin lyöjällä, niin olisi se juossut kaikki kuiviin.

CLOTEN. Jos ylimyksellä on halua kiroilla, niin ei kenenkään sivullisen ole valta hänen valojaan typistää. Häh!

2 YLIMYS. Ei, prinssi. (Syrjään.) Eikä niiltä korvia leikata.

CLOTEN. Saakelin koira! — Minäkö hänelle hyvitystä? Olisipa vain ollut minun säätyluokkaani!

2 YLIMYS (syrjään). Niin, sitä narrin luokkaa.

CLOTEN. Ei mikään maailmassa niin minua harmita. — Rutto vieköön! Voi, ett'en olisi niin ylhäinen kuin olen! Eivät tohdi tapella minun kanssani sen vuoksi, että kuningatar on äitini. Jok'ainoa renttu-jaakko saa halunsa täydestä tapella, vaan minun täytyy kävellä edes takaisin kuin kukko, johon ei kukaan uskalla kajota.

2 YLIMYS (syrjään). Kukko olet, oikein salvökukko; ja kieut siinä, narrinkypäri päässä.

CLOTEN. Sanotko mitä?

2 YLIMYS. Ei sovi teidän ylhäisyytenne käydä käsiksi joka tolvanaan, jota loukkaatte.

CLOTEN. Ei niin, tiedän sen; mutta minun sopii loukata alempiani.

2 YLIMYS. Niin, se sopii teidän ylhäisyydellenne yksin.

CLOTEN. No, sitähän minäkin sanon.

1 YLIMYS. Oletteko kuullut, että eräs muukalainen on tänä iltana tullut hoviin?

CLOTEN. Muukalainen! Ja sitä kummaa minä en tiedä?

2 YLIMYS (syrjään). Kumma hän on itse, eikä sitä tiedä.

1 YLIMYS. Tänne on tullut italialainen, joku Leonatuksen ystävä, arvellaan.

CLOTEN. Leonatus! Henkipatto konna! Ja se on tuo toinenkin, olkoon kuka hyvänsä. Kuka teille tästä muukalaisesta kertoi?

1 YLIMYS. Eräs teidän ylhäisyytenne kantapojista.

CLOTEN. Sopineeko minun käydä häntä tervehtimässä? Eihän se liene alentavaa?

1 YLIMYS. Teitä, prinssi, ei voi alentaa.

CLOTEN. Ei vähällä, luulisin.

2 YLIMYS (syrjään). Olet kieltämätön narri; mikä sinusta sikiää, ei siis ole alentavaa, kun se on narrimaista.

CLOTEN. Tulkaa, tahdon nähdä tuota italialaista. Mitä tänään päivällä pallopelissä menetin, sen voitan häneltä takaisin illalla. No, tulkaa!

2 YLIMYS. Tulen jälestä, prinssi hyvä.

(Cloten ja ensimmäinen ylimys menevät.)

Niin liukas perkele, kuin hänen äitins', On moisen aasin synnyttänyt! Äiti Älyllään kaikki kaataa! Poika, vaikka Ois päällään, ei vois kahta kahdeksasta Vähentää kuudeksi. Prinsessa raukka, Ihana Imogen, oi, mitä kärsit! Tuoss' isä, jota äitipuoli ohjaa; Tuoss' äiti, joll' on aina häijyt juonet; Kosija inhempi, kuin mit' on miehes Maanpakokaan ja kuin se eron kauhu, Mill' uhkaa hän! Sun kunniasi muurit Tuetkoon taivas, kauniin sielus templin Lujaksi varatkoon, niin että taaskin Saat ylkäsi ja tämän kauniin maaskin!

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Makuuhuone; nurkassa kirstu.

(Imogen, vuoteessa, lukien; kamarineitsyt.)

IMOGEN. Ken siellä? Helenako?

KAMARINEITSYT. Tässä, rouva.

IMOGEN. Mitä on kello?

KAMARINEITSYT. Puoliyö on kohta.

IMOGEN. Siis kolme tiimaa lu'in. Silmä raukee. Jäin tuohon; taita lehti. Nukkumaan! Pois älä tulta vie, sen anna palaa. Jos heräät ennen neljää, ole hyvä Ja mua huuda. Uni minut valtaa. — (Kamarineitsyt poistuu.) Jumalat, turvihinne antaun? Yön kiusahengiltä ja keijusilta Mua varjelkaa ja kaitkaa!

(Nukkuu. Jachimo nousee esiin kirstusta.)

JACHIMO. Sirkka laulaa, Ja työstä vaivaantunut ihmishenki Unessa virkistäytyy. Näin Tarqvinius Kaislalla hiipi, kunnes havahdutti Puhtauden, jonka raiskas. — Cytherea, Kuink' olet kaunis tuossa! Raikas lilja, Yöliinaa valkeampi! Tohtisinko? Yks muisku vain! — Rubiinit verrattomat, Somasti viettelevät! — Hengellään hän Lemustaa koko huoneen! Tulen liekki Päin häntä kääntyy, silmälautain alta Tähystäin valoja, joit' uudinpari Nyt peittää sinivalkoinen ja reunass' Ihana taivaan väri. — Mutta toimeen! Huonetta tarkkaan, kaikki panen kirjaan: — Nuo taulut tuossa, — tuossa ikkuna, — Tuo vuoteen koristus, — tapetit, kuvat, — Kas noin, kas noin, — ja kuvausten aine. — Ah! Nyt vaan täytteheksi ruumiin luomi; Se todistaisi enemmän kuin kaikki Tuhannet pikkuseikat nuo. Oi, uni, Sa kuolon apina, hänt' uuvuta! Ja tuntos' olkoon niinkuin hautakuorin Kuvapatsaan![4] — Irti! Irti! — (Ottaa häneltä rannerenkaan.) Yhtä höllä Kuin gordilainen solmu oli luja! — Mun on se! Todistus tää ulkonainen — Yht' ankara kuin tunnon sisällinen — Se saanee hänen puolisonsa raivoon. — Nisässä vasemmassa tuoss' on luomi, Viistäplikäs kuin rusepisarat Esikon kuvussa! Kas, siinä näyte Lakia lujempi! Tuo salamerkki Saa miehen luuloon, että lukon särjin Ja vaimoltaan vein kunniansa aarteen. Nyt riittää! Miksi tätä kirjaan panna, Mik' uutattu ja niitattu on muistoon? Hän luki Tereuksen tarinaa;[5] Ja lehti tuoss' on taitettu, miss' alttiiks Antautuu Philomela. — Tässä kyllin! Takaisin kirstuun nyt, ja salpa kiinni! Yön lohikäärmeet, joutuun, joutuun! Koitar, Jo korpin avaa silmät! Tuska kaivaa: Tuoss' enkel' taivaan, täällä hornan vaivaa! (Kello lyö.) Yks, kaks, kolme. — Nyt on aika!

(Menee takaisin kirstuun.)

Kolmas kohtaus.

Etuhuone Imogenin huoneiston kyljessä.

(Cloten ja ylimykset tulevat.)

1 YLIMYS. Teidän ylhäisyytenne, te olette mitä maltillisin, vaikka häviättekin, kylmäverisin mies, mikä koskaan on noppaa heittänyt.

CLOTEN. Tuleehan sitä joka mies kylmäksi, kun häviää.

1 YLIMYS. Mutta ei joka miehellä ole teidän ylhäisyytenne jaloa mielenmalttia. Te olette kuumin ja tulisin silloin, kuin voitatte.

CLOTEN. Voitto tekee joka miehen uljaaksi. Jos vain saisin tuon hupsun Imogenin omakseni, niin olisi sitä rahaa yllinkyllin. On kai kohta aamu, vai mitä?

1 YLIMYS. Päivä, teidän ylhäisyytenne.

CLOTEN. Kun ei se soittokunta jo tule! On neuvottu minua tarjoamaan hänelle soittoa aamuisin; sanotaan, että se tepsii.

(Soittajia tulee.)

Kas niin, kaiuttakaapas nyt! Jos saatte sormenne häneen tepsimään, niin hyvä on; me koetamme sitten vielä kielellämme; jos ei kumpikaan auta, niin jääköön sikseen; mutta minä vain en häntä päästä. Ensiksi komea, jaloaatteinen kappale; sitten ihmeen ihana aaria, mainion kaunis sanoiltaan, — ja sitten hän jääköön miettimään asiaa.

Laulu.

Jo leivo laulaa taivaalla Ja Phoiboskin jo havaa; Kukista juovat varsansa Jo kastett' ouruavaa; Jo leinikkökin vaivaantuu Ja kultasilmäns' avaa; Kun kaikki kaunis havaantuu, Sa, kultani, myös havaa! Havaa! Havaa!

CLOTEN. Kas niin, nyt saatte mennä. Jos tämä tepsii, pidän sitä enemmän mielessäni soittoanne; jos ei se tepsi, niin on vika hänen korvissaan, joita ei hevosen jouhet eikä vasikan suolet eikä edes leikatun salvikon ääni voi parantaa.

(Soittajat menevät.)

2 YLIMYS. Tuossa tulee kuningas.

CLOTEN. Olipa hyvä, että olin niin myöhään jalkeilla, sillä siitä syystä olen nyt näin varhain jalkeilla. Hän ei muuta voi, kuin isällisesti hyväksyä tätä kohteliaisuuttani.

(Cymbeline ja kuningatar tulevat.)

Hyvää huomenta, teidän majesteettinne, ja armollinen äiti!

CYMBELINE. Ovella tylyn tyttäreni varrot? Hän eikö mieli ulos tulla sieltä?

CLOTEN. Olen häntä ahdistellut soitolla, mutta hän ei suvaitse siitä välittää.

CYMBELINE. Tuo kullan maanpako on vielä uutta; Hänt' ei hän vielä unhota; mut aika Sen muiston jäljet kyllä umpeen huhtoo; Sun on hän silloin.

KUNINGATAR. Kuningasta kiitä; Hän kaikin keinoin koittaa taivutella Tytärtään sinuun. Tee nyt parastasi Ja kosi säällisesti; ystäväkses Sopiva aika hanki. Jos saat kiellon, Niin kiihtyköön vain intos; näytä, että Sua henki ajaa palvelustas hälle Näin tarjoomaan, ja aina mieltään nouda, Pait jos hän käskee sua matkoihisi, Niin silloin paadu vain.

CLOTEN. En paadu, en.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Anteeksi! Lähetystö Roomasta; Yks heist' on Cajus Lucius.

CYMBELINE. Kelpo mies Vaikk' aikeet hällä tosin nyt lie huonot. Vaan syy ei hänen; häntä kohdelkaamme Lähettäjänsä arvon mukaisesti, Ja muistakaamme myöskin, mit' on meille Hän ennen tehnyt hyvää. — Rakas poika, Kun olet lemmityistäs huomennellut, Niin kuningatarta ja meitä seuraa; Tuon roomalaisen pateill' on sua tarvis. — No, tulkaa, puoliso!

(Kaikki menevät, paitse Cloten.)

CLOTEN. Jos jalkeill' on hän, Niin puhuttelen häntä; mut jos ei, Niin maatkoon vain ja uinailkoon. — (Kolkuttaa.) Hoi, auki! — Kamarineitsyet on hänen luonaan. Mitä, jos heitä lahjoisin? Tuo kulta Se pääsyn hankkii, useinkin, ja viehtää Dianan metsäväen ajamaan Eränsä varkaan lymyyn. Rehtimiehen Se kulta tappaa, varkaan pelastaa se, Mut joskus hirttää rehdin sekä varkaan. Mit' ei se uhoa ja tuhoa? Asiamiehen noista naisist' otan, Sill' itse olen tässä ymmäll' aivan. Suvaitkaa avata. (Kolkuttaa.)

(Kamarineitsyt tulee.)

KAMARINEITSYT. Ken kolkuttaa?

CLOTEN. Ylimysmies.

KAMARINEITSYT. Ei enempää?

CLOTEN. On niinkin: Ylimysnaisen poika.

KAMARINEITSYT. Enemmän siis, Kuin millä moni kerskaa, jolla puku Niin kallis on kuin teillä. Mitä mieli?

CLOTEN. Prinsessa; hän on valmis kai?

KAMARINEITSYT. On kyllä Pysymään huoneessaan.

CLOTEN. Kas, tuossa kultaa! Minulle myykää hyvä mainintanne.

KAMARINEITSYT. Nimenikö? Vai että mainitseisin, Mit' arvaan teistä hyvää? — Prinsessa!

(Menee.) (Imogen tulee)

CLOTEN. Huomenta, kaunis sisko! Saanko kättää?

IMOGEN. Huomenta, herra! Liian vaivan palkaks Vain harmin saatte; kiitokseni kaikki On siinä, ett' oon köyhä kiitoksista; Ei varaa.

CLOTEN. Vannon, että lemmin teitä.

IMOGEN. Ois sanomisesta jo sama hyöty; Jos aina vannotte, niin tulos aina On ylönkatse.

CLOTEN. Se ei ole vastaus.

IMOGEN. Vain siksi puhun, ettei suostunnaksi Vait'olo näyttäisi. Mua säästäkää! Paraankin hellyytenne palkitsen ma Säädyttömyydellä. Noin viisaan miehen Tulisi ojennuksest' ottaa vaari.

CLOTEN. On synti jättää teidät hulluuteenne; En sitä tahdo.

IMOGEN. Eipä narri hullu.

CLOTEN. Mua narriks sanotte?

IMOGEN. Kun olen hullu. Mut malttukaa, niin hulluudesta pääsen; Molemmat parannumme. Mieltä särkee, Kun näin mun täytyy vasten naisen tapaa Puheita pitää. Kerrassaan siis kuulkaa: Ma sydämmeni tunnen, ja niin totta Kuin tunnen sen, niin sanon: teist' en huoli. Niin olen armoton, ett' inhon teitä, Sen tunnustan; se tulis teidän nähdä, Niin säästyis multa tämä omakiitos.

CLOTEN. Rikotte nöyryyden, jonk' isällenne Olette velkaa; sillä liitto, johon Te vetootte — tuon kurjan raukan kanssa, Tuon norkon, jota hovin pöytäjätteill' On ruokittu — ei ole mikään liitto. Ja vaikka sallitaankin alhaison — Ja ken hänt' alhaisempi? — omin takein Solmeilla sielujansa — josta kerjuu Ja kurjat kakarat on tuloksena — Niin tästä vapaudesta teitä estää Perintökruunu, jonka loistett' ei saa Ryvettää halpa orja, juoksupoika, Lakeijaks omansa ja passariksi Ja tuskin sitä.

IMOGEN. Sinä herjakieli! Zeun poika vaikka oisit ja sen lisäks Et muuta kuin mu' olet, liian halpa Hänelle rengiks oisit; paras paikkas — Ja sekin kadehdittava, jos arvo On mittana — on olla hänen maassaan Piiskaajan renkinä, ja siitäkin Edusta vihattuna.

CLOTEN. Rutto häneen!

IMOGEN. Pahinta, mitä tehdä voit, on että Nimeltä häntä mainit. Huonoin vaate, Mi häntä verhoo, kalliimpi on mulle Kuin kaikki hivuksesi, vaikka kukin Niist' oisi mies sun-laisesi. — Pisanio!

(Pisanio tulee.)

CLOTEN. Vai vaate! Piru olkoon!

IMOGEN. Mene oiti Kamarirouvan, Dorothean, luo.

CLOTEN. Vai vaate!

IMOGEN. Täällä kummittelee narri Ja pelottaa ja kiusaa. — Käske häntä, Ett' etsii renkaan, joka ranteestani On suljahtanut. Se on herras lahja. Niin rikast' Europass' ei kuningasta, Jonk' aarteista sen myisin. Muistan, että Aamulla näin sen; illalla se varmaan Käsvarress' oli; sitä suutelin. Ei vain lie herrallesi kertomassa, Ett' olen muita suudellut kuin häntä.

PISANIO. Se löytynee.

IMOGEN. Niin toivon; käy ja etsi.

(Pisanio menee.)

CLOTEN. Te mua herjasitte. — Huonoin vaate!

IMOGEN. Niin sanoin, herra. Syyttäkää mua siitä Ja vieraat miehet kutsukaa.

CLOTEN. Sen kerron Ma isällenne.

IMOGEN. Äidillenne myöskin. Se hyvä rouva varmaan tahtoo kuulla Minusta pahinta. Nyt jätän teidät Pahimman tuulen valtaan.

(Menee.)

CLOTEN. Vielä kostan. — Vai huonoin vaate! — Hyvä!

(Menee.)

Neljäs kohtaus.

Rooma. Huone Philarion talossa.

(Posthumus ja Philario tulevat.)

POSTHUMUS. Ei pelkoa; jos kuninkaan ois armo Niin varma vain, kuin taattu puolisoni On kunnia.

PHILARIO. Mit' armon eteen teette?

POSTHUMUS. En mitään; varron vain, ett' aika muuttuu; Värisen talven kourissa ja halaan Suvempaa ilmaa. Huono palkka teille On tämä marras toivo; se jos pettää, Niin kuolen teidän velkamiehenänne.

PHILARIO. Hyvyytenne ja seuranne jo liiaks Mun palkitsee. Suur' Augustus on pannut Kuninkaallenne sanan; Cajus Lucius On siihen toimeen omansa; ja varmaan Kuningas verot sekä rästit maksaa, Peläten Rooman voimaa, jonka muisto Suruna heissä elää.

POSTHUMUS. Valtaviisas En ole, siks' en tulekaan, mut uskon, Ett' uhkaa sota. Ennen saatte kuulla, Ett' ovat legioonat Galliasta Uljasten brittein maahan maalle nousseet, Kuin että verost' osaakaan hän maksaa. Väkemme nyt on toisempi, kuin milloin Sen kömpelyyttä Julius Caesar nauroi, Mut huomas miehuuden tok' ansaitsevan Vihaista katsetta; nyt sotakuri, Uljuuteen yhtyneenä, näyttää sille. Ken koittaa tahtoo, että ovat kansaa, Jok' ajast' ottaa vaarin.

(Jachimo tulee.)

PHILARIO. Jachimo!

POSTHUMUS. Nopeimmat hirvet teitä maitse kantoi Ja purjeitanne kaikki tuulet liehi, Keveeksi tehden laivan.

PHILARIO. Tervetullut!

POSTHUMUS. Toivonpa, että vastauksen lyhyys Keritti paluutanne.

JACHIMO. Vaimonne On kauniimpia, mitä olen nähnyt.

POSTHUMUS. Ja paras myös; jos ei, niin ikkunoissa. Sulollaan irstaajoita houkutelkoon, Ja irstaelkoot kilvan.

JACHIMO. Tässä kirje.

POSTHUMUS. Sisällys varmaan hyvä.

JACHIMO. Luultavasti.

PHILARIO. Oliko, hoviss' ollessanne, siellä Myös Cajus Lucius?

JACHIMO. Häntä odotettiin, Ei ollut vielä.

POSTHUMUS. Viel' on hyvin kaikki. — Tuo kivi vielä säihkyykö? Vai teille Se liian himmi lie?

JACHIMO. Jos hävitin, Niin kullassa sen arvon hävitin. Tekisin matkan kahta pitemmänkin, Jos tiedoss' yö niin lyhyt ois ja maire Kuin tuolla Britanniassa. Mun on sormus.

POSTHUMUS. Sen kivi liian lujass on.

JACHIMO. Ei lainkaan, Kun vaimonne niin hölläss' on.

POSTHUMUS. Ei pilaa Häviö siedä; tietäkää, ett'emme Voi ystäviksi jäädä.

JACHIMO. Meidän täytyy, Jos puhe pitää. Jos en likelt' oisi Vaimoonne tutustunut, silloin meillä Ois riidan syytä, myönnän sen; vaan nyt Vakuutan, että hänen kunniansa Ja sormuksenne voitin; sill' en loukkaa En häntä, enkä teitä, kun vain mieliks Tein kummallenkin.

POSTHUMUS. Häntä hyväilleenne Jos toteen näytätte, niin tuossa käsi Ja sormus! Vaan jos ette, niin se tahra, Min häneen loitte, voittaa taikka kaataa Mun miekkani tai teidän; ehkä jäävät Molemmat herratonna löytäjälle.

JACHIMO. Niin lähellä on totuutta ne seikat, Jotk' ilmi tuon, ett' uskoa ne täytyy. Ne valallani vahvistaa ma voin; Mut toivon, että säästätte mua siitä, Kun näätte, miten ois se tarpeetonta.

POSTHUMUS. No, jatkakaa.

JACHIMO. Siis, ensin makuuhuone — Joss' en ma kyllä nukkunut, mut kyllin Sain sitä, mikä valvonnankin korvas, — Hopeaan, silkkiin verhottu: Cleopatra Kopeena siinä kohtaa roomalaistaan, Ja Cydnus yli äyräittensä paisuu Veneitten tungosta tai ylpeydestä: Niin oiva, kallis taulu, että siinä Työ kilpaili ja arvo; ihme, kumma, Kuink' oli hienosti ja tarkoin tehty, Niin, tosi elämätä. —

POSTHUMUS. Totta kyllä, Mut tuon te liette täällä kuullut multa Tai toisilta.

JACHIMO. Muut yksityiset kohdat Puheeni vahvistakoot.

POSTHUMUS. Niinpä kyllä, On muuten kunnianne myyty.

JACHIMO. Uuni Etelä-seinällä, sen otsikossa Diana kaino kylpee. Lienkö nähnyt Niin sielukasta kuvaa! Taitur' ilmi Tuo mykän luonnon, enemmän kuin luonnon, — Liikunto vain ja henki puuttuu.

POSTHUMUS. Tuohan Voi olla kuulon mukaan laiteltua; Puhuttu siit' on paljon.

JACHIMO. Huoneen kattoon On kultakeruubeja leikeltynä. Lies'nytteinä — ne unhotin — on kaksi Hopeista uinailevaa lemmetärtä Yhdellä seisten jalalla ja soihtuun Somasti nojaten.

POSTHUMUS. Mut kunnia! — Niin olkoon, että kaiken tuon te näitte — Ja kiitos muistonne, — mut kertomalla, Mitä on hänen huoneessaan, te ette Vetoa voita.

JACHIMO. Kalvetkaa, jos voitte! Mun suokaa näyttää tämä rengas; nähkääs; (Ottaa esiin rannerenkaan.) Nyt on se poissa. Teidän timanttiinne Se vihittävä on. Ne pidän.

POSTHUMUS. Zeus! Näyttääpäs vielä kerran. Sama onko, Min sai hän multa?

JACHIMO. Sama, kiitos hälle! Sen veti ranteestaan; näen hänet vielä; Tuo sulo liike lahjan arvon voitti, Mut sille arvon toi. Sen mulle antoi Ja sanoi rakkahan sen olleen hälle.

POSTHUMUS. Sen aikoi ehkä mulle lähettää.

JACHIMO. Vai niinkö kirjoittaa?

POSTHUMUS. O, ei, ei, ei! Se on totta! Tuossa tuokin! (Antaa hänelle sormuksen.) Basiliski Se silmilleni on, sen näky tappaa. Ei kunniata, missä kauneutta! Ei totuutta, miss' on sen ulkomuoto! Ei rakkautta, miss' on toinen mies! Lujempaa tavaraa ei naisen vala Kuin hänen hyveensä, ja se on tyhjää. Petosta määrätöntä!

PHILARIO. Malttukaahan. Pois soimus! Viel' ei voitettu se ole. Hän ehkä on sen hukannut, tai kenties On joku naisistansa, lahjottuna, Sen hältä varastanut.

POSTHUMUS. Aivan oikein! Ja hän on niin sen saanut. — Sormus pois! Mainitkaa jokin ruumiin tunnusmerkki, Tuot' ilmeisempi; tuo on varastettu.

JACHIMO. Zeun kautta! Tään sain hänen ranteestaan.

POSTHUMUS. Hän vannoo, kuulkaa, vannoo kautta Zeun. Se on totta — sormus viekää — se on totta! Hän sit' ei ole voinut hukata; On naiset hällä taatut, valan tehneet; Varkauteen heitä vietelläkö voisi! Ja vierasko! — Ei, hän on hänet maannut: Tuo tuoss' on haureuden tuntomerkki. Niin kalliista hän porton nimen osti! — Tuoss', ota palkkas! Kaikki hornan henget Jakaukoot teidän kesken!

PHILARIO. Malttukaa! Ei tässä kyllin todistetta sille, Ken luottaa tahtoo.

POSTHUMUS. Vaietkaa jo siitä; Hän pitänyt on häntä.

JACHIMO. Näytteitä Jos lisää mieli: rinnan alla, — jota Puristaa kelpaa, — luomi, oikein ylväs Ihanast' asunnostaan. Jumaliste, Ma sitä suutelin ja, vaikka kylläs, Isosin oiti lisää. Muistattehan Tuon pilkan?

POSTHUMUS. Niin, se vahvistaa vain toista Häpeäpilkkaa, joka yksinäänkin Jo täyttäis helvetin.

JACHIMO. Lisääkö kerron?

POSTHUMUS. Ei, laskuoppi hiiteen! Turha tietää, Kuin monta kertaa — yks tai miljoona!

JACHIMO. Ma vannon, —

POSTHUMUS. Älä vanno! Valehtelet, Jos sanot, ett'et ole häntä maannut; Ja tapan sun, jos kiellät, että sulle Nyt aisaa kannatan.

JACHIMO. En kiellä mitään.

POSTHUMUS. Jos tässä ois hän, murskaks hänet löisin! Mut menen, teen sen, vaikka hovissa, Vaikk' isän nähden. — Jotain teen —

(Menee.)

PHILARIO. Hän raivoo, On aivan järjiltään! — Te voiton saitte. Jälestä oiti hillitsemään vimmaa, Joll' itseään hän uhkaa.

JACHIMO. Mielist' aivan.

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Toinen huone Philarion talossa.

(Posthumus tulee.)

POSTHUMUS. Pitääkö luomistyössä naisell' olla Osansa myös? Kaikk' ollaan äpäriä; Ja tuokin kunnon mies, jot' isäkseni Ma nimitin, en tiedä, missä oli, Kun minut tehtiin; väärän rahan leima Minuhun lyötiin. Aikansa Diana Ol' äitini, niin luultiin, niinkuin nyt on Parini ilman vertaa. — Kostoon, kostoon! Mult' usein laillisen hän nautteen esti Ja kohtuutt' anoi, poskilla niin vieno Häpeän puna, että siitä lämpeis Saturnus vanhuskin. Hänt' uskoin puhtaaks Kuin uutta lunta, — tuhat tulimmaista! — Keltainen Jachimo, hän tunnissa Ei, vähemmässä, — oiti! — Puhui tuskin, Vaan niinkuin aito Saksan terhokarju Huus: Uh! ja astui; — muut ei vastaan pantu, Kuin mitä pitikin ja mitä vaimon Ois tullut kaita. Jospa keksis, mikä Minuss' on vaimon puolta! Kiihka pahaan Ei ole miehen, vannon sen, se kaikki On vaimon puolta; valheellisuus, huomaa, On vaimon, maire vaimon, vilppi vaimon, Hekuma vaimon, kostonhimo vaimon, Kopeilu, ahnaus, turhuus, ylenkatse, Panetus, hullut oikut, kaikki, millä On paheen nimi vain ja hornan leima, On vaimon, osittain tai kokonaan; Ei, kokonaan! Sill' itse paheessakaan Ei heissä lujuutta, vaan vaihtavat Minuutin vanhan toiseen, jok' on puoliks Niin vanha. Heitä vastaan kirjoitan; Heit' inhon, kiroon. — Vaan lie viisainta Rukoilla, että saakoot tahtonsa! Pahempaa tuskaa pirukaan ei keksi.

(Menevät.)