AURINGON MAJA
Reading edition
AURINGON MAJA
Päätön on päivä ja yötön on yö, äärillä taivaan tunturivyö.
Tunnen kuin maailma kaikki ois täällä, leijaisi välkkyvin siivin ja sulin elämän lintu päittemme päällä ijäti palavin töyhtönsä tulin.
Täällä ei idän ja lännen rajaa, kaikki on yhtä auringon majaa!
KOSKI JA KELLOKUKKA
Mä kesän hennon kellokukan näin; soi kalliolla, kosken partahalla se tiukuansa hiljaa helistäin, vaikk' ärjyivätkin jättikuohut alla.
Sen sinisilmä keinui kahtahalla: se milloin katsoi kuohupäitä päin ja milloin unelmoi taas taivahalla heleimmät sinne laulut helkyttäin.
Tuo suven hauras lapsi, orpo salon, hyräsi virttä kirkkahimman valon ja kera kosken jakoi ilot, surut,
sai kivipöydältänsä niukat murut. Sen hiljaisesti soitti sinikelloin, min jättikosken vinhat kuohut velloin.
TUNTURIVIRTA
Sun on sielusi kirkas ja katseesi avoin, sun on tiesikin puhdas ja päilyvä niin! Ah, kaikki jos kulkisi vettesi tavoin, niin ilolla kuolohon käytäisiin.
Sa leikiten lasketat kivistä pohjaa, ja pisaras helminä kimaltavat. Sun kulkuas kauneus tunturin ohjaa, yli uomasi koivikot kumartavat,
ja tunturiailakit tuoksunsa jakaa sun yllesi valkeusmatkallas. Saa vaahtosi iloa tunturi vakaa, se kuvaansa etsii sun kalvostas.
Vaan helmassa meren, mihin kaipasit niin, ei helmies päily ja puhtaus kestä; sa kuulut, oi kirkas, vain pienimpiin, et voi sinä merta synnistä pestä!
SUVEN TUULI
Suven tuuli soittaa säveleitään, pilvet taivahalla kiitää teitään; liukuu lämmön laine yli maan hallan muistot huuhtoin matkassaan.
Sykkää elon suoni kaikkialla: ilo, leikki maassa, taivahalla. Kesän autuus korkeimmillaan on, usko onneen uusi, rajaton.
Elää, liikkuu ruoho, kukat, laiho, kesän keinuun nukkuu kaikki kaiho.
Huomaat vasta syksyn saapuneen, kun näät käyneen viljaan viikatteen.
Lailla suven sykkii elämäin — syksy suuri saapuu yllättäin.
SUVIRANNALLA
Suvirannalta naurua seljille soi, ilolauluja lainehet kantaa: ahonurmella nuoriso karkeloi liki yöllistä nuotiorantaa.
Käy, neitonen, liekkien loimuhun ja katsele kanssani kuuta! Jos tahdot sa olla ijäti mun, on aika sun antaa jo suuta!
Tän yön kai kanssasi tanssia saan, sun ulapan ylitse soutaa, suvinurmelle häitämme karkelemaan taa vetten sun kerran noutaa?
SÄVELMÄ
Ilon viulut, surun sellot soivat sydämeni juhlaa; helää huilut, kajaa kellot, tiukujansa taivas tuhlaa.
Näkinkengät kattaa rantaa, aallon sormet soittaa santaa
Kukkuu käet kultakaulat puuttumatta unten haassa, kun sa, armahani, laulat — Olkoon vaikka hanki maassa.
ILTATUNNELMA KUISTILTA
Syyssuven tumma, lämmin ilta on kartanolle tullut hiipien. Ei airon ääntä kuulu valkamilta, päät lintuin painui peittoon siipien.
Ei taukoo yössä soitto suven sirkkain, jo lauloivat ne päivän helteisen, ja yhä yltyin sinkoo ääni kirkkain, kuin hionnasta satain sirppien.
"On leikattava huomenella viljaa", yön sirkat sirinällään ennustaa. Jäi metsä vaiti, kuuntelemaan hiljaa, vain herkät haavat yössä vavahtaa…
SYYSKUVA
On leikattu, puitu jo kaura; syyspeltoa kaataen käy maamiehen viiltävä aura, ei muuta kuin multaa näy, sänget kun vaipuu.
Käy kurkien parvikin auraan, niin kaukana määränpää, syysauteren halkoen hauraan. Vako valtava jälkeen jää: katsojan kaipuu!
KELTAINEN AAMU
Sen huomasin ma huomenella vasta, ett' on jo koivun lehti keltainen, jo linnut lakannehet laulamasta kuin kuolon kosketusta kammoen.
Niin yksitoikkoisesti, kuulen, valuu syyssade tihkuin multaan murheiseen. Jo muuttolintuin alkanut on paluu pois valon maahan täältä kaukaiseen.
Me ihmislapset yksin ikäväämme suruiseen, pitkään syksyyn laulamaan orpoina, lentimiä vailla jäämme — vain kaipuu kantaa maahan valkeaan.
ELONKORJAAJAIN VIRSI
Sa, sadon Herra, suonut olet meille taas aurinkosi paistaa lämpimän, toit siunaustas pellon pientareille, soit viljan nousta valmiin, teräisän!
Sua kiitämme, oi Herra, armostasi, Sua, kasvattaja laihon, jyvien! Soit lyhteet meidän noutaa saraltasi, soit leipää syödä pahain, hyvien.
Sa talven hangen, vihurien alle syvälle multaan siunaat siemenen, se että nousis jälleen orahalle, kun uuden kutsut kultakeväimen.
KUUN SIRPPI KULUU
Kuun sirppi kuluu, ohueksi käy, sen koht' ei terää enää näy. Nyt joutuin vilja niittäkää, kun kullankypsänä se kellertää!
Käy loppuansa kohti elokuu ja vilja viipyin kuivettuu. Siis korjaa, jotta saisi syys aittaansa sen, min vaatii ijäisyys!