X.

TYRNI.

Asui Jäämimaassa muinoin Tyrni, renkolaisten päämies, kauppi julma, asui Saamemaassa uljas Ullok naisenansa Leila mustakulma.

Tuli Tyrni, otti veron, ryösti, väen ratsun selkään Leilan nosti, Ullok heimon miehet kokoon kutsui, vuoroin saami, vuoroin jäämi kosti.

Ajoi Tyrni kerran markkinoille, kirkon sytytti, miss' oli kansa, Leila Ullokille sanan saattoi: "nouse vuorelle ja laita ansa!"

Ullok vuoren huippuun hirret kiskoi, polki lumen, tielle vettä valoi, hakkas vuoren juureen jäiset portaat, Ullok ootti, vihass' silmät paloi.

Huomas pirkkalaiset varustuksen, puukot hampaissa ne vuorta nousi, nauroi uljas Ullok uhkamielin kädessänsä jännitetty jousi.

Hyökkäs hurjin huudoin saamelaiset, jäämein kalloon hirret, paadet päästi, niinpä Ullok surmas pirkkalaiset, yhden ainoan hän hengen säästi:

"Sano Tyrnille: 'veit noidan naisen, älä toiste ryöstä Lapin puolta!'" Manas Ullok, ampui ilmaan nuolen: "varo aina, Tyrni, noidan nuolta!"

Ja kun Tyrni huomas Leilan juonen, murti suuta ja niin suuttui tuosta, sitoi naisen pulkkaan, antoi peuran alas jyrkänteeltä kuiluun juosta.

Ullok etsi Leilaa öin ja päivin, rinnass' suru, tuska, kalman huoli, eikä tietty, minne Ullok eksyi, eikä tietty, minne Ullok kuoli.

RUOBBA.

Ruobba sankar' rautakoura miekoin, keihäsmiehin lähti Perman merilinnaan, missä loisti Anri, Perman tähti.

Vanhan Perman kaupit toivat Sindhun mailta kultakamaa, Anri vuotti huomenlahjaa sankartöiden kirkastamaa.

Perman kalmankartanossa jalokivin hohti haudat, jumalkuvat kultamaljoin, ympärillä aidat, raudat.

Kulki Perman nuorukaiset juhannusna lemmen lehtoon neitten kanssa, yksin Anri astui haaveiss' armaan ehtoon.

Metsätieltä hyökkäs Ruobba, ryösti Anrin aarteenansa, ajoi kauvas tuntureille, joikui, lauloi iloissansa:

— "Anri, Anri, Perman tähti, vien sun lumolinnoihini, akkunoista tähdet loistaa, katto on kuin meren sini."

— "Tuulenlinnat, tähtilinnat, turvekota, arkku multaa! Himoot niinkuin Ruijan urhot jumalkuvaa, kalman kultaa."

— "Anri armas, sua ma etsin, nyt ei paina yöt, ei vaivat. Mutta katsos, merta kyntää Ruijan lohikäärmelaivat!"

— "Loihdi laivat, noidu miehet, niin mun sankariksein koidut, prinsessalta sydämmenkin itsellesi ijäks noidut!"

Turvekodass' itki Anri, Ruobba kulki soita, maita. — Laivat maihin laski salaa Ruijan heimoruhtinaita.

Hiipi kalmankartanohon rautamiehet kirveet vyöllä. Kuvat kaatui, ryske kuului, hätätorvet ammui yöllä.

Permit syöksyi vuoteiltansa, heiluttivat tapparoita, Ruijan miehet kauhuissansa kapusivat kallioita,

tuntureille eksyksissä, loittonivat laivoistansa. Näki Ruobba rautamiehet, kulki vastaan soihdullansa.

— "Lapin poika, päivän poika, ilon päivää kerran vietä, niin saat kultaa pulkan täysi, näytä meille ensin tietä!"

Ruobba astui jyrkänteelle, nosti ilmaan tulisoihdun, manas esiin suuren meren, laittoi laivat, teki loihdun.

"Kuulkaa, soivat sotaharput Ruijan miesten sankartyöstä, keulat kohoo, purjeet välkkyy niinkuin kaarneen siivet yöstä!

Musta, hurja meri huutaa, käärmelaivat kelluu veellä, kukaan teist' ei eksy yöhön, kun ma soihduin kuljen eellä!"

Heitti Ruobba soihdun kuiluun, silloin Anri mieleen muistui. Kalliolla seisoi Ruobba, rautamiehet kuiluun suistui.

Ajoi Ruobba Permanlinnaan, prinsessan, sen nuoren toi hän, yhteen veren vuodatti hän, kolme yötä häitä joi hän.

Heitti maljan mereen, laivoin vierahille maille lähti, palas aartein Permanlinnaan, kun taas tuikki pohjantähti.

Kannel kaikui linnass' silloin, iloisesti Vienan laine lauloi linnan muurin alla, kauvas kaikui Ruobban maine.