AMETISTI
Reading edition
Nään yllä äänettömän ulapan yöpilven varjon sinipunaisen kuin unen herkän, olemattoman tai unohtuneen siiven, ohuen,
Ma pelkään hiljaisuuteen hengittää — Ah, hengityskin merta myöten pois kuin aavelaiva voisi viilettää, ja joku jossakin sen nähdä vois.
Ma läsnäoloasi vapisen, sa kirkkain onni, saavuttamaton. Pian herätessä jälleen tuulien taas unet särkyy, etähällä on —