NELJÄS NÄYTÖS.

Samarian tori kaupungin portin luona. Oikealla kaupungin muuri, siinä portti, jonka molemmissa pielissä tornit. Muurissa ovia vahtihuoneisiin ja vankilaan. Taustalla ja vasemmalla kaupungin rakennuksia, joiden välitse katu porttia kohden. Vinosti vasemmalla kaksi valtaistuinta.

ELIAB ja ASSIR (tulevat katua).

ELIAB. Niin suuremmoista vastaanottoa Ei Samaria ennen liene nähnyt.

ASSIR. Ja riemuhuudot täällä jatkuvat, Kun, niinkuin kuulin, kohta kuninkaat Torille tänne istuimilleen saapuu. Niin käskenyt on Ahab kuningas.

ELIAB. Odottamatta tämä riemastus On tullut siihen synkkyyteen, mi nyt On Samarian vallannut. Sen onni On ollut lyhytaikainen; vai kuin?

ASSIR. Ei kehumista; parantakoon taivas! On kallis aika. Jauho sekä öljy On noussut hätä-ajan hintoihin, Ja sitä mukaa sämpylät ja kaikki Muut tarpeet.

ELIAB. Lienet varmaan huomannut, Kuink' useasti veripunaisena On illoin laskeutunut aurinko, Kuin edellä sen pitkän poudan, jonka Tulosta haastoi Disben Elias? Se pahaa nytkin ennustaa.

ASSIR. On sota Taas nousemassa. Israelin miehet Aseihin kaikki ovat kutsutut, Ja arpakapulana kiertämässä On aasi, palasiksi silvottu. Tään kummallisen jutun lienet kuullut?

ELIAB. Se huulilla on koko Samarian. Vaan jälkeen hirmutöiden sellaisten Kuin raiskaus Amarian tyttären, Profeettain murhat, Mika Jemlanpojan Kiduttaminen, tuskin pyhä Jahve Suo voiton joukoillemme.

ASSIR. Kuninkaasen Ma luotan kuitenkin. Hän Samarian On mahtavuuteen nostanut.

ELIAB Vaan hän Sen kirouksenkin on valmistanut. Tuo rietas lauma Baalin pappien Ja Kenaanpojan väärä joukkio, Nuo lammasvaatteen verhoamat sudet, Ne kaikki syövät leipää kuninkaan. Ei liene jäänyt huomaamatta sulta, Mi aava meri jumalattomuutta Nyt täällä kuohuu, ylös heittäen Syvimmät synnin pohjamudat, jotka Tääll' ovat tehneet haisevaksi ilman.

ASSIR. Vaan onko yksin vika kuninkaan?

ELIAB. On. Hänen sekä kuningattaren. Vaan Juuda, jossa hurskas Josafat On kuninkaana — mikä kaunis tarha! Sen nuorukaiset kukoistaen kasvaa Kuin vesat voimakkaat. Sen neidot ovat Kuin kaunistettu seinä temppelin. Sen maasta versoo totuus, hurskaus. Vaan Samaria…

ASSIR. Vaiti! Saapuvat.

(Riemuhuutojen kaikuessa ja suuren kansajoukon saattamana saapuvat kuninkaat AHAB ja JOSAFAT, jotka nousevat valtaistuimille, OBADJA asettuu Ahabin istuimen luo.)

AHAB. Se oikein, kansani! Ma iloitsen, Kun vierastamme riemuin tervehditte.

ELIAB. Eläköön kuningas Josafat!

KANSA. Eläköön! Eläköön! Eläköön!

AHAB. Hän kunnialla kantaa valtikkaa, Min loistoon nosti Salomon ja David. Taas Filistea, Arabian heimot, Kuin ennen, aikaan suuren Salomon, Veroja tuovat Jerusalemiin; On Moab nöyrä, Amalek on aulis, Kun Siionista käsky kuuluvi. Tiet vieraamme niin kastaa siunaus Kuin aamukaste ruusut Engaddassa.

ELIAB. Eläköön kuningas Josafat!

KANSA. Eläköön! Eläköön! Eläköön!

JOSAFAT. Ma kiitän teitä Samarian miehet! Ma kiitän teitä, jalo kuningas! Mi menestys on hankkeillani ollut, Se Israelin Jumalalta on. Isäämme Davidia muistaa hän Ja lupausta, jonka antanut On suvullemme, että aikoihin Ikuisiin kestää valta Davidin Ja ettei järky vakaa istuimensa. Ma kiitän teitä, Samarian miehet! On tässä läsnä oma valtijaanne. Se menestys, mi hänen toimiansa On seurannut, se parhain todistaa, Hän että Jahven suosiossa on. Hän myöskin kunnialla valtikkansa On verhonut; siis olkoon viimeinen Voimakkain, hartain tervehdyksenne Hänelle, herrallenne, omistettu!

ASSIR. Kuningas Ahab kauan eläköön!

KANSA. Eläköön! Eläköön! Eläköön!

AHAB. Ma onnenani pidän, että voin Sovinnon ynnä sukulaisuuden Siteillä toisihinsa kiinnittää Ne vallat, jotka ennen oli yksi, Vaan nyt jo kauan vihamielisinä Ja vahinkoa toisillensa suoden On eri teitään kulkeneet.

JOSAFAT. Kun Israeliin ennen ryntäsi Vihollisjoukot, silloin kysyttiin Min sukukunnan Jahve valitsee Kukistajaksi kaikkein vainoojain. Sen kunniakkaan, jalon tehtävän Sai milloin Sebulon tai Naftali, Tai Juda, Manasse tai Efraimi, Mut suvut muut ne viinitarhojaan Levossa viljeli ja Jahvelle Ne kantoi niistä kiitosuhrinsa. Vaan Herran valitsemain sankarien Uljuutta aina koko Israeli Ylisti lauluin, harpun sävelin. Edestä Juudan Efraim taisteli, Edestä Efraimin taas toiste Juuda. Nää suvut, Israelin suurimmat, Nyt kauan kalvoin verintahratuin Jo toisiansa ovat raadelleet. Päämiesten syy, ei suinkaan Jahven tahto!

AHAB. Niin, jalo lanko, oikein puhuttu! Ma siitä tunnen, mitä teiltä voin Odottaa nyt, kun vastaan Syyriaa Mun taisteluhun ryhdyttävä on, Omaani väkivallall' ottamaan Ja rankaisemaan pettäjätä halpaa. Kun häväisty on nimi kuninkaan, Niin tekin, jaloin ruhtinoista, silloin Mun kerallani miekkaan tartutte Ja ette sitä ennen hellitä, Kuin häväisijä rangaistuna on. Ei väärä lie tää vakuutukseni?

JOSAFAT. Tiet yhteiset on ajatuksillamme. On vihanne kuin minun vihani. Ken teitä loukkaa, minuakin loukkaa. Mun sotajoukkoni kuin teidän ovat, Ja orhit, vaunut, muurinmurtajat; On kansanikin teidän kansanne. Ja koska tällaisissa toimissa On aika kallis, tänä päivänä Jo Jahven mieltä tiedustelkaatte. Jos sallii hän, niin kohta syttyköön Ja leimahdelkoon vihan veriliekki. Ma melskehessä kovan taistelun Ja uhatessa vaaran, kuoleman Lyön rinnallanne, otan vastaan iskut. Vaan Herran mieltä ensin kysykäämme.

AHAB. Ma enteitä ja ennustuksia En kärkäs ole kuuntelemaan ollut. Mies rehellinen, vapaa, urhea Kai asioissa tämänkaltaisissa Omasta povestansa paremmin Kuin ylipapin rintakilven alta Tai lausehista luihun profeetan Voi saada ennustuksen oikean.

JOSAFAT. Ei ystäväni! Ihmisajatus On sokkeloihin pääsemättömiin Niin usein eksynyt ja harhaan vienyt. Vaan meill' on johto jumalallinen. Siit' asti jo, kun Herran käskystä Isämme Abram Kaanaanmaata kohti Kodista lähti rakkaan lapsuuden, On onni sukuamme seurannut Kun kuullut on se ääntä Jahven, vaan Jos korvansa se milloin sille sulki, Niin sokeana turmioonsa kulki.

ELIAB. Sa vierastasi kuule, kuningas!

KANSA. Sa vierastasi kuule, kuningas!

AHAB. Ma kuulen, kun ei vastustella syytä. Obadja, joutuin linnaan kiiruhda Ja Sedekia Kenaanpoika tänne Keralla kaikkein profeettojen käske. Vaan heti tulkoot! Ennustusta täällä Me heiltä vartoamme.

OBADJA. Tahdotko Sa Sedekia Kenaanpojan? Eikö…

AHAB. Sa kuulit! Joudu! Tuo he heti tänne! (Obadja menee.) Ja kansa loitommaksi siirtyköön Ja sijaa profeetoille jättäköön.

(Kansa vetäikse syrjemmäksi.)

JOSAFAT. Ja ketä ovat nämä profeetat, Nyt joita tänne torin täysi tulvaa?

AHAB. He? Jahven profeetoita, kuningas. He palvelevat mua vilpittä. He luottaa minuun, minä heihin luotan. On heillä suussa totuus mieluinen; Kun huuliltaan he ennustuksen päästää, On niinkuin minun sydämestäni Ois sanat vuotaneet.

JOSAFAT. Mut ennustukseen, Mi on kuin kaiku omain toiveiden, Ei joka hetki luottamista liene.

AHAB. Kun kuulen heitä, epäillä en voi. Mun sydämeni ennustukseen yhtyy. Suo empimättä vastauksen he taas, Sen ainoan, mi mahdollinen on. He ovat täällä, eivät viipyneet.

JOSAFAT. He ovat joutuisat, sen tunnustan.

(Suuri joukko valhe-profeettoja, kaikki mustaan »säkkiin» puettuja, kädet ristissä rinnalla, saapuu. Heitä johtaa SEDEKIA KENAANPOIKA, jolla on käsissä suuret rautaiset sarvet. He asettuvat suureen kaarenmuotoiseen parveen kuninkaiden eteen ja kumartavat syvään.)

SEDEKIA KENAANPOIKA. Sa kutsuit meitä, herra kuningas; Mitenkä voimme sua palvella?

AHAB. Sanotte, että selkeänä teillä Salattu kirja tulevaisuuden On edessänne; että taampaa jo Te nähdä voitte, mitkä kohtalot Tuo tullessansa aika vastainen.

SEDEKIA KENAANPOIKA. On harvoin suotu kuolevaisien Sen verhon taakse silmäystä luoda, Mi vastaisuuden meiltä kaihtavi, Vaan Jahve joskus profeetoillensa Sen sallinut on, nytkin sallivi.

AHAB. Siis etuanne tuota käyttäkää! Mun kostosodan Syyriata vastaan Syy ankarin nyt vaatii alkamaan. Vaan ennen ryhtymistä taisteluun On hyvä kuulla, onko menestys Vai onnettomuus odotettavissa; Jos onnettomuus, tiettyyn turmaansa Ei riennä kansa eikä kuningas. Siis tarkoin punnitkaa ja vastatkaa, Jos taisteluhun tähän mennä saa, Jos miekka saapi alkaa toimintansa Vai levätäkö täytyy huotrassaan?

KAIKKI PROFEETAT (painuvat hetkiseksi kumaraan, sitten oikaseivat äkkiä). Te sota aikomanne alkakaa, Aseenne taistelussa voiton saa!

AHAB (ihastuen). Ma tiesin sen; ei muuta neuvoa Voi antaa mikään hyvänsuova henki. Vaan toistakaatte vielä vastaus, Niin suuremmaksi kasvaa luottamus!

KAIKKI PROFEETAT. Te sota aikoinanne alkakaa, Aseenne taistelussa voiton saa!

JOSAFAT. Kun sangen harvoin suuren lauman suussa On kuultavana ääni suuren Jahven, Niin suusta näidenkin se mulle soi Nyt oudolta ja tuntemattomalta. Jos joku horjumaton Herran mies Ois teillä eteen istuimemme tuottaa, Sais ennustuksen, johon voisi luottaa.

AHAB. On yksi, Mika Jemlanpoika, mutta Hän aina mulle pahaa ennustaa; Siks on hän syystä saanut vankeutta. Vaan, Obadja, tuo tänne mies nyt sieltä Niin tiedustamme hältä Herran mieltä.

(Obadja menee muurissa olevasta ovesta.)

SEDEKIA KENAANPOIKA (haltioissaan, rautasia sarvia ojentaen). Voihan kulta tummua, Neste kuivaa öljypuusta, Vaan ei totuus poistua Herran profeettojen suusta: Kuka saattaa hillitä Nuoren naaraskarhun, jolta Pennut tappoi pyytäjä; Ken voi tuulen aavikolta Louhikkohon kytkeä? Ken voi lannistaa ja voittaa Israelin leijonan; Suosikkia taivahan, Ken se saattais vahingoittaa? Ahab, suuri kuningas, Varma ollos voitostas!

KAIKKI PROFEETAT (nostaen kätensä pystyyn). Ahab, suuri kuningas, Varma ollos voitostas!

SEDEKIA KENAANPOIKA. Kuningas, sa huomaat nää Voiman kuvat, vankat sarvet. Herran ilmoitus on tää: Ahab syyrialaisparvet Kaikkiin tuuliin karkoittaa Yhtä helposti, kuin näissä Terävissä sarvenpäissä Laho vaate ratkeaa. Liekki, rakeet, niittymato, Karjarutto, viljankato Eivät maata vainoomataan Hävitä niin vuosisataan, Kuin sun kostos Syyriaa. Saaliin Samariaan tuot Runsaamman, kuin koskaan saivat Kaikki Tyyron kauppalaivat. Nimes kuolottomaks luot. Suuret teet sa mainetyöt, Ahnaan Benhadadin lyöt. Ei voi voimaas mahtavaa Maiset vallat vastustaa. Voimallinen valtijas, Varma ollos voitostas!

KAIKKI PROFEETAT. Voimallinen valtijas, Varma ollos voitostas!

(Mika Jemlanpoika saapuu Obadjan ja vanginvartijan saattamana.)

AHAB. Niin varma olen voitosta ett'en Sentähden kaipaa todistusta uutta; Vaan kuulkaamme nyt vuoksi vieraamme, Min tiedon tuopi Mika Jemlanpoika.

(Väärät profeetat siirtyvät sivuille katsellen karsaasti Mikaa, joka astuu kuninkaan eteen.)

AHAB (Mikalle). Sun vankilasta olen kutsunut. Me ennustusta sulta tahdomme. Mun kostosodan Syyriata vastaan Syy ankarin nyt vaatii alkamaan; Vaan ennen ryhtymistä taisteluun On hyvä kuulla, onko menestys Vai onnettomuus odotettavissa; Jos onnettomuus, tiettyyn turmaansa Ei riennä kansa eikä kuningas. Kun Jahven neuvot sinulle on selvät Niin punnitse ja lausu vakaasti, Jos miekka saapi alkaa toimintansa Vai levätäkö täytyy huotrassansa?

MIKA. Te sota aikomanne alkakaa, Aseenne taistelussa voiton saa!

AHAB. Ma ankarasti sua vannotan Sun sielus kautta ynnä taivaan armon, Ett' ainoastaan täyden totuuden Ilmoitat mulle Herran nimehen.

MIKA. Vaan jos se totuus onkin ankara? En maannut ole höyhenvuoteella; Ma komerosta kolkon vankityrmän Sen äsken näin. Sit' et sa kuulla siedä.

AHAB. Sun täytyy meille näkys kertoa.

MIKA. Näin hajallaan sun joukkos vuorilla Kuin lammaslauman paimenettoman.

AHAB (Josafatille). Sen ennustuksen tiesin ennustaa.

SEDEKIA KENAANPOIKA. Hän valehtelee! Älä usko häntä!

VÄÄRÄT PROFEETAT. Hän valehtelee!

MIKA. Siin' ei vielä kaikki. Ma Herran äänen kuulin lausuvan: Kun Ahab kaatui, Israeli saa Nyt rauhaan mennä ilman johtajaa.

AHAB (Josafatille). Nyt kuulit loppuun, jalo Josafat, Tuon korpin onnettoman raakunnan.

SEDEKIA KENAANPOIKA (toisten vääräin profeettain kera hyökkää Mikan luo ja lyö häntä poskelle). Meist' onko, lausu, Herra poistunut Ja tahtonsa vain sulle ilmaissut!

MIKA. Näin korkeudessa taivaan kuninkaan Pyhällä istuimella istumassa, Ja kaikki taivaan sotajoukot näin Istuimen kahden puolen seisomassa, Ja suusta istuimella istujan Näin kaikui ääni halki taivahan: Ken sotaan kiihoitetuks Ahabin Saa tähden Gileadin Ramotin, Hän että siellä miekkaan lankeais Ja vääryydestään rangaistuksen sais? Olento lausui luona istuimen: Ma voin sen tehdä, Ijankaikkinen. Niin Jahve lausui: kerro, kuinka teet! Ja henki haastoi: Tunnet perkeleet; Ma, yksi heistä, kaikkein älykkäin, Valitsin juonen, käytän sitä näin: On Ahabilla lauma profeetoita, Niin suurisuita liehakoitsijoita; Ma laskeudun heidän kielelleen Ja huudan sitten hänen mielikseen Ja imartelen korskan kuninkaan Rajoitta asiaansa luottamaan, Ma lupaan hälle voiton loistavan, Vaan kiedonkin niin ansaan saatanan. — Ja Jahve päästi valheenhengen nyt; Se haastaa näiden profeettojen suulla, Sen maire ääni on sun vietellyt, Totuuden ääntä ettet taida kuulla; Kun Herra jonkun lankeemahan heittää, Hän silmät siltä sokeudella peittää.

AHAB. Pois vankikomerohon kolkoimpaan Tuo kurja silmistäni vietäköön, Ei maalaamataan mustaa saatanaa Voi Ahab säikähtää, sen tietäköön! Hän ravinnokseen saakoon murheen ruokaa Ja juomakseen vaan kyyneleitä suokaa, Siks kunnes rauhaan palaan jällehen Ja pahansuovan valheen palkitsen.

MIKA. Jos hengissä voit rauhaan palata, Ei Jahve haastanut mun kauttani, En tietäis, tuntis pyhää neuvoansa. Mun puheen kuulkaa, kuninkaat ja kansa!

(Menee vanginvartijan kera vankilaan.)

ELIAB. Nyt Jahven ääni puhui.

KANSA. Jahven ääni!

SEDEKIA KENAANPOIKA (kiivaasti). Se meistä haastoi.

VÄÄRÄT PROFEETAT. Meistä haastoi se.

AHAB. Jo tyyntykäätte! Gileadin Ramot On Ahabin. Sen täytyy olla mun. Mun päätökseni horjumaton on. Ma itselleni tempaan kaupungin. Ma ryntään sinne. Mutta, jalo lanko, Te tohditteko mua seurata?

JOSAFAT. Mun sydämeeni syvään painunut On puhe profeetan. Ma aikaa pyydän.

ISEBEL (on tullut väkijoukon läpi, kuunnellut tarkoin Josafatin vastausta ja syöksyy nyt Ahabin eteen maahan). Vaan mua kuulkaa, ilman viivytystä!

AHAB (hämmästyen). Mit' onkaan tapahtunut, kuningatar? Mi raskas huoli, nouskaa, kertokaa, Nyt teidät eteen istuimemme tuo?

ISEBEL (nousten). Sun hengestäs ja menestyksestäs Ma huolehdin; ne ovat vaarassa.

AHAB. Mun henkeni ja menestykseni! Ken uhkaa niitä? Pyydän, selittäkää!

ISEBEL. Tuo petturi ja kansanvillitsijä, Mi äsken tässä Jahven nimeen haastoi, Hän kavalia kutoo juonia Sun valtaasi ja henkeäsi vastaan. Kun julkisuuteen tulevat ne nyt, Niin toivon, että tahdostasi hän Saa rangaistuksen ansaitsemansa, Ja että kansa, mutta varsinkin Kuningas Josafat, on myöntävä, Ettei tuon miehen ennuslauseisiin Voi luottaa, koska pahansuova sisu On purkanut ne.

JOSAFAT. Mutta, kuningatar, Nää syytöksenne todistatteko?

ISEBEL. En muuten niitä kertois. Kuningas, Ma saanko eteen valtaistuimenne Nyt syyttäjän ja todistajat tuoda?

AHAB. Se eihän vierastamme loukanne?

JOSAFAT. Ei suinkaan, lanko. Tältä paikalta On oikeutta aina jaettava, Ken pyytäneekin sitä.

AHAB. Esiin tulkoot Siis syyttäjä ja todistajat kohta!

SAMERI (tunkeutuu väkijoukosta esiin kahden miehen kanssa).

OBADJA (Ahabille). Kavahda, herra, mitä tehdä aiot Sa Jahven profeetalle pyhälle!

AHAB. Ei pyhäss' ole syytä tuomioon, Vaan kapinoitsijaa ei suojele Profeetan vaippa. (Samerille tovereineen.) Mikä raskas syytös On teillä vastaan Mika Jemlanpoikaa, Mi profeetaksi kutsuu itseään?

SAMERI. Kun paimen Amaria Gilboasta Tään Mikan luona vankilassa kävi, Hän silloin tulisesti kiihoitti Tuon miehen mieltä, että Efraimissa Hän virittäisi kuningasta vastaan Kapinan liekin. Kirouksen kolkon Kuninkaan yli lopuksi hän huusi.

KANSA JA VÄÄRÄT PROFEETAT. Vai kirosi ja kiihti kapinaan!

AHAB (todistajille). Te olette sen kuulleet, eikö niin?

1:NEN TODISTAJA. Kun palvelijas erään' aamuna Pysähtyi hetkeks taakse muurin oven, Mi johtaa siihen vankikomeroon, Joss' on tää Mika kahlehdittuna, Ja, ääntä kuullen, päänsä rakoon painoi, Niin silloin yllytyksen kuuli hän Ja kirouksen selkää karmivan.

KANSA. Ja kirouksen selkää karmivan.

AHAB (toiselle todistajalle). Sa kuulit myös?

2:NEN TODISTAJA. Niin, herra kuningas.

AHAB. Ja vannotte sen kautta sielunne?

MOLEMMAT TODISTAJAT. Me vannomme sen kautta sielumme.

OBADJA (todistajille). Monenko siklin arvoinen se on?

AHAB. Siis tuomio nyt kuulkaa kuninkaan! On todistettu, että Jemlanpoika On kansaa kiihoittanut kapinaan Ja kuningasta kironnut; siis hän On kuoliaaksi kivitettävä.

KANSA (säikähtyen). On kuoliaaksi kivitettävä!

VÄÄRÄT PROFEETAT (riemulla). On kuoliaaksi kivitettävä.

AHAB. Ma määrään Samerin ja Obadjan Todistajina läsnäolemaan, Kun tuomiota pannaan täytäntöön, Ja sille emme viivytystä salli. Kun Amaria —

SAMERI. Herra kuningas, Hän, kuultuansa, että juoni tää On ilmi tullut, puuhun hirttäytyi. Ma löysin hänet siitä kuolleena.

KANSA (kauhistuksissaan). Vai hirttäytynyt! Amaria parka!

AHAB. Hän itse rangaissut on itsensä; Ja Jemlanpoika häntä seuratkoon.

(Viittaa Obadjalle ja Samerille, että heidän on mentävä.)

OBADJA. Vaan kuninkaani —

AHAB. Vaiti! Tottele!

(Obadja lähtee raskain askelin; Sameri ja todistajat kiiruhtavat edelle.)

JOSAFAT (viittaa Ahabille). Pidättäkää (Sameri ja Obadja seisattuvat.) ja suokaa, ennenkuin Tää viime askel peruuttamaton On otettu, mun sana virkkaa, vaikka En hallitsijatehtäviinne saa, En tahdo sekaantua. Äsken jo Me myönsimme, ett' ihmisajatus Niin liian usein harhateille eksyy; Taas samallaista eksymistä pelkään. Jos profeetta tai viettelijä on Se mies, min maljaan sattui kuolon arpa, En tahdo ratkaista; vaan minuun hän On voimallisen vaikutuksen tehnyt. Kun näyttää, niinkuin minun tähteni, Ois joudutettu tätä tuomiota, Niin lausun vakavasti, etten voi Sen täyttämistä tunnolleni ottaa. Kun muuten sotaan vasten Jahvea Me hairahtua voisimme, niin anon Sen armon kuninkaalta, että hän Tään tuomionsa toistaiseksi lykkää. Ma ainoastaan sillä ehdolla Voin tulla teille asekumppaniksi.

AHAB. Ma päätökseni harvoin peruutan, Mut nyt sen teen, kun teidän ehtonne Niin täyttää voin. Ja että huomaisitte Sen tinkimättä tekeväni, niin Obadja vieköön päällikölle sanan, Ett' aivan heti Mika Jemlanpoika On vankilasta vapautettava. Ma arveluitta annan käskyni; Ei horju siltä istuin kuninkaan, Vaikk' onkin vapaa joku juoniniekka. (Josafatille, valtaistuimelta laskeutuen.) Te olette mun aseveljekseni Nyt sidottu.

JOSAFAT (niinikään istuimeltaan laskeutuen). Niin olen, enkä mieli Sidettä murtaa. (Kättelee Ahabia.)

ISEBEL. Kuningasta kahta En tahdo vastustella, vaikka Ahab Saa nähdä kohta, että Jemlanpoika Tuo vankilasta tulen irralleen. Vaan retkellenne kolmanneksi tahdon.

(Kuninkaat ja kuningatar lähtevät. Kansa riemuhuutoja huutaen seuraa.)