ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Reading edition
Baalin temppelin edusta Samariassa. Perällä temppelin etuseinä, jossa ovi pylväiden välissä. Oven eitse kulkee katu vasemmalta oikeaan. Kadun etupuolella vasemmalla ja oikealla puisto.
(Eliab ja Assir tulevat oikealta.)
ELIAB. Siis Samariassa on onnen päivät?
ASSIR. On onnen päivät! Toissa päivänä Töin tuskin jauhovakan tingityksi Sai kolmeen sikliin, mutta yhdestä Nyt myödään Samarian portilla. Ei eilen leivotuista sämpylöistä Saa omiansa tänä päivänä; Myös viinin sekä öljyn hinnasta On puolet ravissut.
ELIAB. Ja aikaansai Sen tieto Israelin voitosta?
ASSIR. Ja runsas saalis, jonka Syyrialta Sai kuninkaamme. Hän on sankari!
ELIAB. Sen vaikka myönnän, hänt' en ylistä Edessä Baalin temppelin.
(Viittaa temppeliin).
ASSIR. Vaan miksi ei, jos mannaa jakaa Baal?
ELIAB. Et lailla Esaun herkkuatriaan Sa esikoisen-oikeuttas myöne? Se Jahven kansan pyhä oikeus on.
ASSIR. Sen myöneet ovat meistä useimmat. Sun kiivastelus muuten Jahven vuoksi Ei ole viisasta. Tää paikka muista! Kas, tuolla saapuu kaksi vierasmiestä.
ELIAB (katsoo oikealle). Ei hätää! Heidät tunnen.
ASSIR. Ketä ovat?
ELIAB. Mies Asaria Jorainpoika, neito On Ester Amarian tytär; kaikki Kotoisin Gilboasta.
ASSIR. Kihloissako?
ELIAB. Niin. Asaria onkin miesten mies Ja Ester kaunein Israelin impi.
ASSIR. Ai, ai! Ma sanon, hyvä naapuri: Tuo silmäin säihky, hehku poskien On tähän aikaan Samariassa Niin vaarallista tavaraa; ei niitä Noin julkisesti näyttää saisi. Käy! Me emme tahdo heitä häiritä.
(Menevät vasemmalle.)
ASARIA (tulee oikealta käsitysten Esterin kanssa.) On valennut nyt toivon kaunis aamu! Kun saaliin tuontiin sotatanterelta Sain tänne lähteä, en aavistanut Sua täällä kohtaavani, kukkani. Odottamaton riemu on se mulle. Mun mielessäni muotos ihana Alati loisti, hellin hymyili; Sit' onnen hetkeä ma unelmoin, Kun kohtaisin sun Gilboassa taas. Ma sitä aatellessa iloitsin Kuin kauris ruohoisella kummulla. Ja nyt sun näen täällä, kallihin! Niin terve, hento, kaunis, suloinen Sa olet taas kuin palmun nuorin oksa. Mi onnen tuuli tänne sinut toi?
ESTER. Mun asialle tädin luokse Ramaan Lähetti isä. Vaan kun sinua Mun sielun ikävöi, niin Samariaan Ma poikkesin, kun täällä tietoja Ma toivoin sodasta ja sinusta.
ASARIA. Sa mua ikävöitsit?
ESTER. Enemmän Kuin kukkatarha kuuman päivän jälkeen Ikävöi yötä, lauhaa, lempeää.
ASARIA. Oi Esterini, tähtikirkas yöni! (Syleilevät.) Kun katsot noin mua silmin lumoavin, En huomaisi, jos sammuis päivän loimo.
ESTER. Ma kasvot kohden Jerusalemia Rukoillut olen joka rukoushetki Sinulle suojelusta Jahvelta, Sua ettei kaatais vihamiehen miekka. Rukoillut olen myöskin, että hän Mun tekis sulle hyväks puolisoksi.
ASARIA. Suloinen liljani! Sun sanasi Mua virkistävät paljon enemmän Kuin uupunutta mehu meluunan. Kuink' onnellinen olen! Ennenkuin Vähetä alkaa kirkas levy kuun, Sun poimin, ruusu armain vuoriston. On Israelin onni onnemme. Nyt saavutettu ratkaiseva voitto On kodillemme luonut pohjan vankan. Oletko kuullut riemusanoman?
ESTER. Se kiertävi nyt suussa jokaisen. On vihollinen lyöty, kuningas On taistelusta palannut — ja kuule! Ma näinkin kuninkaan!
ASARIA. Sa? Missä?
ESTER. Äsken Kadulla sivuitseni kulki hän Kuningatar ja papit seurassaan. Hän katsoi minuun, että punehtuin Mun täytyi luoda maahan katseeni. Kun ylös katsoin taas, niin huomasin, Kun kuningatar hälle silmää iski Ja papin korvaan jotain kuiskasi.
ASARIA. He huomasivat sulon ihanuutes.
ESTER. Kun kaikki tarkkaan minuun katsoivat, Niin kansan taakse piiloon vetäydyin, Ja silmistäni kyyneleitä tulvi. Ma Samariaan saapumista kaduin.
ASARIA. Sa arka olet, armas mettiäinen, Vaan kainoudessas kaunihimpi kahta. Sa, vieno, parhain vuorillasi viihdyt, Mut säikyt silmäystä julkeaa. Ilostu, ystävä, niin hunnun sulle Ma ostan puhtoisinta valkeaa Ja hankin idän ihanimmat helmet!
BAALIN PAPPI (hyökäten parin toverin kera temppelistä). Se jätä tehtäväksi rikkaampain! Sa onnellinen olet! Impes myös! Hänellä on ne ominaisuudet, Jotk' ovat mieleen kaikkein korkeimman, Kun lähestyy hän hämärtyissä illan Maan impein seuraan. Tule tyttöni! Sun kylvetämme ruusumehussa Ja kalleimmalla nardus-öljyllä Sun jäsenes ja ihos hieromme; Niin vuotehelle haahkan untuvista Ja kultakankahasta tehdylle Sun Baalin eteen viemme nauttimaan Hekumaa lemmen jumalallisen! Siis tule!
ASARIA. Poistukaatte, kirotut! Näette, kuinka häntä kiusaatte.
BAALIN PAPPI. Me poistumme, mut kyyhkys kaappaamme.
(Papit tempaavat Esterin ja vievät temppeliin).
ESTER (pois vietäessä). Oi Asaria, kuolon häpeästä Pelasta minut, armo Jahven jos On sulle kallista!
ASARIA. Sun pelastan!
(Hyökkää vapauttamaan Esteriä).
BAALIN PAPPI (tarttuu Asariaan). Pysähdy houkka, hitukaan jos on Älyä typerässä kallossas! Me emme ijäks Baalin pyhäkköön Vie hempukkaasi. Sa jo huomenna Sen entistänsä viehkeämpänä Saat kainaloosi, kaunisteltuna Jaloilla helmillä ja kullalla, Ja tuntein lemmen jumalallisen Hän elon hekumata uhkuvaa Sun sitten totuttavi nauttimaan.
(Sysää Asarian irralleen ja häviää sitten temppeliin, johon toiset ovat Esterin vieneet).
ASARIA (ovea lyöden). Te konnat, riettaat, kunniattomat, Te ihmisyyden hylyt irstaimmat, Te saastaisesta rosvoluolastanne Pois puhdas karitsani päästäkää! Spitaali syököön käden kirotun, Mi häneen uskaltavi koskea! Avatkaa! Taikka tulen taivaasta Ma huudan häväistystä kostamaan, Ma huudan, että halkeavi maa Ja nielee teidät kuiluun syvyyden! Avatkaa!
SEDEKIA KENAANPOIKA (tulee vasemmalta, joukko valheprofeettoja muassa; kaikki karkeassa profeetan vaipassa, kädet ristissä rinnalla). Mies, miks huudat raivoten?
ASARIA. Ylistys Jahvelle, kun auttajiksi Hän teidät lähetti!
SEDEKIA KENAANPOIKA. Mi hätä sulla?
ASARIA. Kun kera morsiamen kihlatun Ma kuljin katua ja hetkiseksi Pysähdyin tässä, niinkuin haukat ahnaat Esille hyökkäsivät Baalin papit Ja armaan Esterini ryöstivät. Niin törkeimmästi Jahven pyhä laki On loukattu. Te, hänen profeettansa, Sit' ette saata sallia. Siis tulkaa! Me yksin voimin oven murramme Ja Israelin neitseen puhtaamman Pois ryöväreiltä vaadimme. Siis tulkaa!
SEDEKIA KENAANPOIKA. Sit' emme tee.
ASARIA. Siis saastaisimman työn Te tapahtua sallitte.
SEDEKIA KENAANPOIKA. Sen Jahve On sallinut, me emme.
ASARIA. Tään työn Jahve? Sa rietas, niinkö lausuit?
SEDEKIA KENAANPOIKA. Aivan niin. Baal hallitsevi siellä temppelissä, Vaan temppelin on tehnyt kuningas, Kuningas vallan Jahvelta on saanut. Baal tekee sen, min sallii kuningas, Kuningas sen, min sallinut on Jahve; Siis Baalkin sen, min sallinut on Jahve. Kun Baal vei tyttös, on sen vienyt Jahve.
ASARIA (katsoen pitkään Sedekiaan). Profeetan muoto, mutta ketun mieli Sinulla on; ma puhees ymmärrän. Ois typerä, ken hännän liekutusta Ei tuntis koiran hyvin syötetyn! Hävyttömyyttä suoraa en niin inho, Kuin hurskautta teeskentelevää. Tien etsin nyt mä luokse kuninkaan.
(Menee oikealle.)
SEDEKIA K:POIKA. Tee niin! (Kumppaneilleen) Tuo hullu ei näy tietävän, Ett' onkin temppelissä kuningas Ja kiitosuhriansa Baalille Edestä voiton toimittaa. Tuo Baal On kilpailija vaarallinen meille, Sen liittolaisna kuningatar on. He hekumallaan kuninkaamme kiehtoo. Mut mairittajan halpa toimi on Vain meille jäänyt. Vallan hukassa Me olemme, jos, kuin tuo raivo mies, Muut meidät tuntevat. Vaan joku saapuu.
AMARIA (tulee vasemmalta). Näin suuri joukko profeettoja onko Samariassa, vaikka sanotaan Ne kaikki tulleen surmatuiksi jo?
SEDEKIA K:POIKA. Sa näkemällä etkö tietoa Niin varmaa saa, kuin kysymällä saat?
AMARIA. Ma monta näen vaippaa profeetan; Mutt' onko vaipan alla profeetta, Sen ratkaisevi työ, mi ilmoittaa Profeetan voiman.
SEDEKIA K:POIKA. Mitä työtä vaadit?
AMARIA. Kadonneet lampaani siis neuvokaa!
SEDEKIA K:POIKA. Ei muuta! Pilkallinen puheesi Sun neuvojamme vastaanottamaan On mahdottomaks tehnyt, mutta jos Ei petä silmäni, niin profeetta Käy tuolta, kaltaisilles sopiva.
(Menee oikealle kumppaneineen.)
MIKA JEMLANPOIKA (tulee vasemmalta). Vai lampaitas sa etsit Amaria; Sull' eikö ole huolta suurempaa? Mitenkä elätte te Gilboassa, Ja kaikki Efraim, kuinka elää se? Jumalisuutenne on aamu-pilvi Tai kaste varhainen, mi kohta haihtuu. Te vuorten kukkuloilla uhraatte Ja suitsutatte haapain, tammien Ja saarnein suloisessa siimeksessä. Siks tyttärenne tulee portoiksi, Ja neidot hukkaa siveyden kruunun. Pahuudellanne mielistelette Te kilpaa Ahab kuningasta, Pidätte seuraa pakanoiden kanssa. Niin Efraim on kuin hullu kyyhkynen, Mi vietellähän vieraan akkunalle. Vaan muukalaiset syövät voimanne, Te temmaistaan kuin linnut taivaan alle, Te olette kuin jousi höltynyt.
AMARIA. Vaan minkä voin ma, halpa paimen vain?
MIKA. Ma minkä voin, on kehno puolustus, Min turvin kulkee koko Israel Kuninkaan näyttämätä synnin tietä. Jos epäjumaluuden hylkäämme Ja sydämillä jakamattomilla Vaan liittäydymme Jahveen ikuiseen, Niin jokainen on meistä profeetta, Mi kalliohon aukaisevi lähteen, Jost' ouruu esiin virvoittava vesi, Ja Israeli muuttuu vankaks tammeks, Mi kestää tyynnä myrskyn ärjyntää, Kun vuorilta se raivoissansa ryntää. — Ei. Israelin kaunis viinipuu Se aina kelmenee ja kuivettuu. Ei kielet kanteleessa Sionin Nyt taivu enää Herran virsihin, Ja pyhään jos ken silmät vielä nostais, Niin kuningas sen ankarasti kostais.
AMARIA. Vaan julmat sotajoukot Syyrian On juuri äsken lyönyt kuningas Ja Samariaan voittosaaliin tuonut.
MIKA. Ja toimittanut uhrin Baalille. Te iloitsette runsautta saaliin Ja viinin, viljan yltäkylläisyyttä; Ei kysy kenkään Herran kunniaa, Ei Israelin tarkoitusta suurta. Mut siksi hankkeissaan he eksyvät Ja puuhistansa pettymystä niittää. Sa Gilboaan käy lammashuolines, Vaan pahennukseksi jos kansalles Sa olet, neljäntehen polvehen Sun suvullesi Herra kostaa sen!
AMARIA (kumartaen). Vaan palvelijas —
MIKA. Niin, et vielä tiedä, Kadonneet lampaas mistä löytäisit.
AMARIA. En.
MIKA. Neuvoa ne sulle täytyisi?
AMARIA. Niin Jahvelle ma parhaan uhraisin.
MIKA. Ja riistäisit sen Baalin alttarilta.
AMARIA. En koskaan uhrannut ma Baalille.
MIKA. Vaan kalliin uhrin vaati sulta Baal.
AMARIA. Minulta uhrin? Minkä, pyhä mies?
MIKA. Sun ainoo tyttäresi ryöstetty On tuonne Baalin porttovuoteelle.
AMARIA. Mun tyttäreni! Miksi, hurskas, teet Isästä leikkiä?
MIKA. Saat heti kuulla Sen leikin laadun.
(Asaria rientää kansajoukon kera.)
KANSA. Tässä ilkityö Siis tapahtui, vai kuinka?
ASARIA. Juuri niin. Ma tässä kuljin Esterini kanssa, Ja Baalin papit tuolta hyökkäsivät Ja neidon ryöstivät.
AMARIA. Mun tyttäreni?
ASARIA. Voi surkeutta! Sinä täällä, isä! Sun tyttäresi tuonne ryöstettiin.
AMARIA. Mun armaani, mun ihanaiseni, Sa kaunein ruusu jylhän Gilboan, Mun kyyhkyseni vuoren liepeellä, Niin raikas kuni kukkatarhan kaivo, Kuin lähde rintehellä Hermonin — Nyt tahrainen ja saastutettu liina! On häväisty nyt Amarian maja. Nyt viheltävät ohikulkijat Ja päätään pilkallisna puistellen He myrkkyhuulin mulle kuiskaavat: Kas, tuoss' on isä kurjan Esterin!
MIKA. Se koski nyt, kun sattui sydämees.
KANSA. Voi isä parka, isä parka, voi!
AMARIA. Kirottu olkoon kumppanineen hän, Ken Samariaan istuttanut on Tään kauhistavan saastaisuuden menon, Mi puhtaimmatkin meistä myrkyttää! Ne paikat, joissa epäjumalainsa Nyt hopeat ja kullat hohtavat, Ne kasvattakoot tästä lähtien Vain piikkiruohoja ja ohdakkeita. Ja kostonpäivät lähestykööt heitä; He olkoot varjotonna helteessä Ja suojatonna vasten kuumaa tuulta; Pois syököön heidät maasta hävitys, Nimensä jääkööt inhoks maailman Ja kadotuksen loppumaton liekki Heit' ijankaiken kaivatkoon!
KANSA. Kirottu olkoon! Olkoot kirotut!
MIKA. He kylvämänsä kohta niittävät. Vaan osallisna heidän rikoksiinsa Kosk' ollut Samarian kansa on, Niin kirouksesta heihin sattuvasta Se myöskin osan saa, niin totta kuin Vanhurskas Jumala on Jahvemme.
KANSA. Me osallisna rikoksissa! Kuinka?
MIKA. Min kiitosuhrin teiltä Jahve saa? Isänne kantoi majaa Molokin; Te rakennatte Baalin temppeleitä Ja monta alttaria synnille.
KANSA. Me rakennamme?
MIKA. Tuoss' on temppeli!
JOTKUT JOUKOSTA. Se revittäköön maahan!
TOISET JOUKOSTA. Alas, Baal!
KAIKKI. Baal alas! (Hyökkäävät huutaen temppeliä kohden.)
SAMERI (saapuu vasemmalta muutamien aseellisten miesten kanssa). Seis! Ken täällä rikkovi Kuninkaan rauhan! (Joukko pysähtyy.)
ASARIA. Täällä rikottu On kansan rauha.
SAMERI. Ken on rikkonut?
AMARIA. Nuo kansansyöjät tuolla temppelissä.
KANSA. Baal alas! (Hyökkäävät huutaen.)
SAMERI. Houkat, hetki malttakaa! Ois hauska kuulla, kuinka kuninkaalle Te puolustatte käytöstänne. Hän Kukisti juuri julman vainoojanne; Hän orjuus-ikeen teitä uhkaavan Löi rikki miehuudella sankarin, Ja saaliin runsaan Samaria sai. Te kapinalla palkitsette sen.
YKSI JOUKOSTA. Kuningas Ahab kauan eläköön!
KANSA. Eläköön! Eläköön! Eläköön!
SAMERI. Kas niin! Nyt uskollisna alamaisna Voi kukin mennä majaansa, kun vain Saan ensin tietää, kuka meteliin On teitä kiihoittanut.
ASARIA. Baalin papit.
SAMERI. He suojeluksess' ovat kuninkaan. Ken heitä syyttää, syyttää kuningasta; Vaan sit' en salli.
YKSI JOUKOSTA. Syy on Asarian.
TOINEN JOUKOSTA. Ei, vaan tuon profeetan.
(Viittaa Mikaan, joka koko ajan on äänetönnä erikseen katsellut.}
SAMERI (lähestyen Mikaa). Kai profeetan Ois tiedettävä, minkä kohtalon Saa osaksensa Samariassa Se, jonka alituisna toimena On kansan kiihoitus. (Kansalle.) Nyt kotiin menkää! Baal rauhaan jättäkää! Vaan tämä mies On luokse saatettava kuninkaan. (Sotilaille.) Hänestä, miehet, huolta pitäkää!
ASARIA (Hajaantuvalle kansalle.) Hei! Kuulkaa, miehet! Hovinpäämies saapuu; Hän auttaa meitä.
KANSA (seisattuen). Obadja saapuu; häntä kuulkaamme.
OBADJA (tulee oikealta). Tääll' onko joku kiista kansalaiset?
SAMERI. Ma kohtasin niin hurjan metelin.
OBADJA. Sa täällä jo! Miks metelöitte miehet?
ASARIA. Mun kihlattuni, Israelin neitseen, Minulta Baalin papit ryöstivät.
AMARIA. Mun tyttäreni, armas lapseni, Mun karitsani, puhdas ainoa, On ryövärien käsiin joutunut. Pelasta hänet, Jahvea jos pelkäät!
OBADJA. Sen näit sa, Sameri, et estänyt?
SAMERI. Kun saavuin tähän, muuta nähnyt en, Kuin että temppeliä särkemään Tää raivo joukko tahtoi rynnistää. Ma estin sen ja kiihottajan tuon (viittaa Mikaan) Ma päätin vangita. Kai kuningas Mun toimen' hyväksyy?
OBADJA (hiljaa Mikan huomattuaan). Hän täällä on! (Kovasti.) Saat miehinesi mennä, Sameri. Ma rauhallisen keskustelun kautta Saan kaikki hyväksi.
SAMERI. Sa ethän yksin Voi heitä hillitä.
OBADJA. Voin. Poistu vaan!
SAMERI. Vaan kumpi tästä kuninkaalle vastaa?
OBADJA. Ma vastaan; sillä sinun toimiisi Ei järjestyksen ylläpito kuulu. Sa pääset kohta eteen kuninkaan, Saat selon tehdä lähetyksestäs; Ma aikanansa tästä selon teen.
SAMERI. Nyt tottelen ma, mutta aikoinaan Ma vielä käsken, sinä tottelet.
(Viittaa miehilleen, menevät.)
OBADJA (kansalle). Ma Jahven oikeutta rakastan Ja oikeaksi pyhän vihan myönnän, Mi sydämessä isän sekä yljän Ja teidän kaikkien nyt liekehtii. Vaan viisaudella viha hillitkää, Mi valtaan päästen meille kaikille Tois turmion. Ma pyydän: poistukaa! Odottakaamme aikaa, jolloin Jahve Vapahtaa häpeästä kansansa Ja Israelin ikeen kirvoittaa!
AMARIA. Vaan lapseni?
ASARIA. Mi kalliimpi kuin sisar Ja armaampi kuin äiti mulle on.
OBADJA. Rukoilkaa hälle Jahven suojelusta! Jos voin, niin saatan teille hänet kohta, Kun hetkeks poistutte.
AMARIA. Mut hetkeks vain.
(Kansa poistuu oikealle.)
OBADJA (Mikalle). Sa seisot äänetönnä, hurskas mies.
MIKA. En muuta voi, kun saastaisuuden virta Tääll' yli äyräittensä tulvehtii, Ja kirkkauden kaupungista tuolta Soi: Pyhä! Pyhä! aina sieluuni.
OBADJA. Ain' olet yhtä lohduton.
MIKA. Ja onko Iloita syytä Jahven palvelijan? Niin suuren voiton Herra Zebaot On suonut Israelille, vaan siitä Saa kuninkaalta kiitosuhrin Baal. Ja minkä uhrin! Inho mielen valtaa Sit' aatellessa. Tahdoitko sen estää?
OBADJA. Min voin, sen tein; mut turhaa oli kaikki. Ei Ahab taivu Jahven edessä, Ei voittajana, kenties voitettuna. Hänt' ohjaa kokonansa Isebel, Tuo rietas, kiivas tytär Siidonin, Min Jahve meitä rangaistaksensa On Samariaan tulla antanut; Hän kuninkaan taas Baalin majaan vei. Sa tiedät varmaan, mitä seuraa tästä.
MIKA. Kun asioista ajan tulevan On kysymys, niin vastata ma voin Sen ainoastaan, mitä käsketään. Vaan koetuksen yhden saa nyt Ahab; Hän voittaa siinä taikka lankeaa, Sa jumalattomalle kuninkaalle Saat pyhää oikeutta ilmoittaa, Ettei hän sillä puolustaida voi, Ett' olis hälle Jahven laki outo.
OBADJA. Ma heikko olen saviastia, Mut käytettäköön sitä Herran työssä, Siks kunnes särkyy!
MIKA. Oikein ystävä! Sua nähdessä saa mieli lohtua Ja toivon kaunis helmi uudestaan Sydämen pohjast' alkaa päilyä; Se toivo, että aina säilyvä On Herran joukko, pieni, uskollinen, Mi koskaan polviaan ei notkista Edessä muukalaisten jumalain, Ja melkein kuihtuneista juurista Voi vanhurskauden vihannoiva vesa Yletä kunniaksi Israelin ja kaunistukseks kaiken maailman.
OBADJA. Tää toivo ajan synkeässä yössä Se meille olkohon se tulipatsas, Mi esi-isät kautta korpien Rannoille johti pyhän Jordanin. — Vaan ystäväni, tästä poistukaamme! Kuningas Ahab puolisoinensa Käy temppelistä, eikä onneksi Se olis, jos he meidät kohtaisivat.
MIKA. Vaan Amarian tytär?
OBADJA. Tiedäthän, Ettei hän ole uhri ainoa, Mi saastaisuuden alttarilla sortuu.
MIKA. Vaan koston polttavimmat hiilet hän On lakaiseva varvuin tulisin Päälaille Ahabin. Ma seuraan sua.
(Menevät vasemmalle.)
Temppelin ovet aukeavat, ja sieltä lähtee juhlasaatto, joka kiertää näyttämön ja menee oikealle. Edellä astuu joukko Baalin pappeja, käsissä lasiset maljakot, joissa palaa tuli, heidän jälkeensä kuningas ja kuningatar, sitten kuusi auringon tytärtä paljain jaloin, koristeitta, vitivalkeissa puvuissa. Temppelistä kuuluu symbalien ja harppujen ääniä. Kun juhlakulkue näyttämöltä poistuu, taukoaa soitto, ja Ester syöksyy temppelistä valkoinen huntu pään yli, kaula ja ranteet helmillä koristeltuna.
ESTER (viskaa hunnun maahan ja painaa käsin päälakeaan). Ah elämääni! Kurjaa kangastusta! Vain valhekuva turhan unelman! Niin arvaamatta yöhyt synkkä, musta Pimitti multa päivän kirkkahan; Nyt lopun näen onnenhaaveilusta, Näen särkyneenä kauniin maailman. Sen onni, rauha, toivo päättyi kesken Ja immestä loi kaiken riemun lesken. (Laskee kätensä alas ja astuu askeleen eteenpäin.) Niin rikas olin, kukka vuorimaan, Mi myrskysäiltä metsillään sen suojaa, Se katseensa loi päivään loistavaan, Kuin lapsi kiitti kaiken hyvän luojaa, Odotti iltaa suomaan muistojaan Ja aamua kuin uuden riemun tuojaa; Ja elää oli kahta suloisempi, Kun sytytti mun sydämeni lempi! Hyvästi kummut, joilla käyskentelin, Puut, kukkaset ja lähde vuoriston; Hyvästi lempi, jonka riemuss' elin Ja hymy hellä äidin katsannon! Oi, itkekäätte, immet Israelin, Yks siskoistanne sortunut taas on; Te haukan silmän väijymistä pakoon Lymytkää metsiin, piilkää vuorten rakoon!
Miks en ma piillyt? Jahve, rikoinko Niin raskaasti, kun sielun' ikävää Ma raukka rohkeana seurasin? Sen vuoksko täytyi elon lähteiden Nyt multa tyrtyä? Sen vuoksko tuska Mun polttavalle aavikolle ajaa, Miss' ainoakaan toivon palmulehvä Ei nouse hietikolta häpeän? Miks synnyinkään ma lapseks kurjuuden? Miks pienn' en kuollut käsiin kylvettäjän? Miks sammunut ei koittoonsa se päivä, Jolloin ma heitin kummut Gilboan Ja sinne elon toivon, rauhan, onnen? Jos epätoivon pohjattomaan yöhön Mun syöstä tahdoit, Jahve, lohdutusta Et toivottoman multa kieltäne. Vaikk' elämässä minut hylkäsit, Et hylkää kuolemassa. Kohtaloni Sun kostoasi vanhurskasta Ei lakkaa huutamasta Tuhansin suin.
(Kuristaa helminauhalla itsensä, kaatuu ja kuolee.)