SISÄLLYS: (continued 2)

83 Satu.

Yxi nuori Tuomari.

Menneellä sadalla oli yxi ijältänsi nuori, mutta wijsas, taitawa ja oikia Tuomari, joka aina osais niin oikein tuomita, ettei hän esimiehiltään saanut ikään jälki tekoja ja nuhteita: häneltä kysyttijn sijs kerran, kuinga hän taisi ja ymmärsi niin oikein tuomita, joka kuitengin oli niin nuori. Hän wastais: waikka minä olen nuori, niin olen minä lukenut wanhoja kirjoja —

Oppi. Ei harmaa pää aina ole epäilemätöin tunnusmerkki taitawuteen: ei ikä sijtä kunniallinen ole, että hän kauwwan elää, ja hänellä on monda wuotta: waan toimi ihmisten seasa owat oikiat harmaat karwat; ja wirhitöin elämä on oikia wanha ikä. Wijsaud. kirj. 4: 8, 9. ja yxi Suomalainen sananlasku sanoo: Ei wierywän kiwen päällä sammalia kaswaa.

84 Satu.

Yxi kirjoihinsa kijnnitetty Philosophi.

Saxan maalla oli menneellä sadalla yxi kirjoja suuresti ja ylön ahneesti rakastawa Philophi, Buddeus nimeldä, joka istu yhtäpäätä kirjainsa yli ja luki wiriästi. Kerran hänen lukeisaan tapahtui se onnetomuus, että walkia pääsi irralle hänen talosaan, ja liekki löi jo ympäri sen huoneen seiniä ja nurkkia josa hän istu ja luki. Hänen palweliansa tuli sisälle kammarijn ja huusi, Herra, walkia on irralla: mutta hän wastais lijkumatoinna: sano waimolleni, sillä sinä tiedät, etten minä ole koskaan huolinut huoneen hallituxen asioista.

Oppi. Aikansa kutahin, sano pässi, kuin päätä leikattijn. Nauru hywälle, nauru pahalle. Suomal. sananlasku.

85 Satu.

Yxi Susi Lammas-nahas.

Yxi wanha satu sanoo, että yxi Susi kerran kääri ittensä Lammas-nahkohin, ja sai sen pugun alla somaan tilan, että ison ajan raadella nijtä wiattomia Lammas raukkoja; mutta paimen aistaitsi sen wihdon, tuli Suden kimppuhun käsixi, sai hänen kijnni, ja hijrtti hänen ylös, Lammas-nahkoneen päiwineen, korkiaan hirsipuuhun, muille pelwoxi ja waroituxexi. Paimenen naaburit eli krannit (likimmäiset) teit kohta sijtä suuren menon ja ihmeen, ja kysyit häneltä, mitä hän ajatteli sillä, että hän oli hirttänyt Lampaansa? Noh, sano hän, ei se ole muuta kuin Lampaan-nahka, joka on peittona ollu sydämmelle koiruudelle ja konnuudella yhellä suella, joka peitti ja kätki ittensä sen alle.

Oppi. Ulkokullaisuus ei ole muu kuin sen pahan hengen skyyti hewoinen; yxi kälmi rehellisyyden Jumalan pelwon (Religionin) alla. Ihmisiä ei pidä katseldaman, arwattaman, ja duomittaman heidän näkönsä, waatettensa ja ihanan muotonsa jälkeen, waan heidän elämänsä ja töidensä perästä jokapäiwäisesä elämäsä. Matth. 7: v. 15, 16-20.

86 Satu.

Yxi Sonni ja Pässi (Jäärä).

Oli kerran yxi suuri puskia Jäärä, joka woitti kaikki wertaisensa ja ylpeili (suurendeli) niin hänen suurten urhollisten töittensä yli, että hän luuli, ettei kengään kestäis hänelle; sentähden hän nyt yllytti ja härsytti yhen Sonnin sotaan kansaan. Ne tulit toistaan wastaan, ja ensimmäises puskemises, makais Jäärä puoli kuollunna tanterella; mutta kuin hän jälle wähä wirkois, sanoi hän ittexeen: tämä se seurais minun ylpeydestäni ja hulluudestani, kuin minä ulos rossasin minulleni wihollisen, jonka luonto on tehnyt minun yli mannixeni.

Oppi. Kuin ihmiset tahtowat härsyttää semmoisia, jotka woimasa ja wäkewyydesä owat heitä paremmat, nijn ei se ole nijn paljon urhollisuus, joss ei enemmän tyhmä ylpeys, jonga he saa kallijsti maxaa.

87 Satu.

Yxi Lammas joka rijteli Paimenensa kansa.

Koska yhtä Lammasta kerittiin, niin pahaxui se suuresti, ettei Paimen tyty hänen maitoonsa, waan myös otti hänen willansa, sijtä suuttui Paimen, ja otti kohta yhden sen karihtan ja tappoi. No, nyt, sano Lammas, sinä luulet tehneesi sen pahimman kuins tiesit. Ei, wastais Paimen, minä taidan, paitsi tätä, myös taittaa sinun niskas, joss man niin tahdon, ja heittää sinun tahallani koirille eli susille. Ei Lammas sitten enämpi hijskunut sanaakaan, pelwosta, että joutua pahemmin ulos.

Oppi. Kuin ihmiset ei tahdo helpoilla, keweillä ja hywillä suosittelemisillä, tuta kohtuutta ja oikeutta, nijn täytywät he kowempia ja pahempia nähdä.

88 Satu.

Yxi Talonpoika ja Kili (Pukin eli Wuohen-poika).

Yxi warallinen Talonpoika, joka oli joutunut pitkälliseen rijtaan ja oikeuden käymiseen, etsi usein yhtä hywää ystäwätä, ja niinkuin se näwyi, sukulaistaan, joka oli hywin Lajin oppinut: tämän tygö tuli hän usein, ajatuxesa saadaxensa häneltä neuwoa asiasansa: mutta se Lajin oppinut, eli Adwokati, oli aina niin työltä estetty, että Talonpoika aina käskettijn tulla toisti eli toinen kerta. Ukko otti sijs kerran kansaan yhen hywin kaswatetun Wuohen-pojan; ja kuin Adwokaatin käsi Skrijfwari sai sen kuulla, että Kili (Wuohi) määky owella; laski hän kohta miehen sisälle, ja wei hänen Herransa tygö; joka kohta selitti hänen asiansa, piti hänen puoltansa, ja teki yhtä haawaa kaxi hywää toimitusta; nimittäin että mies sais suuhunsa, ja Kili wietijn nawettahan, ja nijn Talonpoika meni tiehensä.

Oppi. Raha ja antimet owat paras matka passi yli koko mailman; ja ei mingään kanssa olla nijn liki sukua ja ystäwyydes, kuin rahan kautta.

89 Satu.

Yö-Rastas ja Haukka.

Koska yxi Yö-Rastas istu ja wiserti yhes metsistös, tuli yxi syöläs Haukka, ja lykkäisi hänen oxalta, josa hän istui. Yö-Rastas rukka pyysi wastata itsiään, ja sanoi ettei hänen pikkarainen rungonsa paljon ruaxi kelwannut, ja että isompia lintuja löytyis mettäsä. Se on tosi, sano Haukka, mutta luulekkos, että minä lasken yhen pienen linnun joka jo on minun kynsisäni, yhen suuremman tähen, joka ei ole minulla? salli sijs, sano Yö-Rastas, pelastaa minun henkeni yhellä suloisella weisulla. Ei luonnan, wastais Haukka, minun wattani on jotain wailla, waan ei minun korwani tarwihte mitään.

Oppi. Paree yxi pyy piwosa, kuin kaxi mettäsä eli puun oxalla.

90 Satu.

Yxi Sääski ja Mehiläinen.

Yxi Sääski joka wilusta ja näljästä tankistunut oli liki puoli kuolluxisa, antoi itsensä yhtenä kolkkona aamuhetkenä yhen Mehiläis pesän eli pölhön tygö, ja rukoili almuja ja apua: hän tarjoisi myös ittensä ynnä, ruan ja kamarin edestä opettamaan mettiäs seurusta weisus, spelisä ja musijkisä. Yxi Mettiäinen wastais kaikkein puolesta suurella siweydellä, ja pyysi, ettei hän pahaxuis sitä: sillä, sanoi hän, me ylöskaswatamma meidän lapsemme sijnä elatuxen keinosa ja käsityösä, kuin me itte taidamme, että he tulisit kelwollisixi, tulewina aikona elättämään ittensä heidän oman wireydensä ja työn tekewäisyydensä kautta.

Oppi. Laiskat kerjäläiset, jotka taitawat, mutt' ei tahdo työtä tehdä, ei mahda millään oikeudella odottaa ja waatia almuja: ja tapahtuu heille tämä wiheljäisyys, ettei he lapsuudesta ei ole saaneet oppia mitään soweliasta työtä, jolla he ittensä taitaisit kunnialla elättää.

91 Satu.

Yxi Morsian, joka wei walkian kansaan miehensä taloon.

Yheltä siwolliselta mieheltä, joka nykyisin oli nainut kysyttiin kerran, mitä se mahtais merkitä, että hänen Morsiamensa palawilla kynttilöillä johdatettiin isänsä huoneesta miehensä taloon? se on kewiä ymmärtää, wastais mies, minä olen pelastanut minun appeni yhestä walkia kekäleestä, pannaxeni oman huoneeni ilmi tuleen.

Oppi. Yxi toruwa waimo sytyttää kaikki, mihenkä hän ikään sattuu.

92 Satu.

Yxi Kukko ja Kettu.

Yxi Kettu sai kerran nähdä kuinka yxi Kukko istu ja kukersi Kanainsa kansa yhellä orrella. Mixi sinä niin istut, minun ystäwäni, sanoi Kettu? mitä sinä teet niin korkialla yhellä orrella? sinun toimituxes ja askarees pitäis oleman maan päällä, ja minä luulisin, että yxi Kukko tuulesa eli korkialla on pois oikiasta elostaan. Mutta kukaties, ett' sinä ole kuullu niitä uusia sanomia, jotka on juuri päälle luotettawat: yxi yhteinen rauha on päätetty kaikkein eläwäin luondokappalten wälillä; ja ei yxikään saa hengen ja jäsenten rikkomisen haastolla, salaa eli julkisesti tehdä toiselleen wahingota.

Se on se ihanin, suloisin ja paras sanoma, kuin minä ikänänsä olen kuullut, wastais Kukko; ja siinä samasa ojjensi hän kaulansa, ikänäns kuin katsomaan ulos pitkin tietä. Mitä sinä kurkistelet, kysyi Kettu? ei muuta, sanoi Kukko, kuin kaxi isoa jahti-koiraa tuolla kauwempana, jotka tuota tietä juoxewat täyttä rawia, että kieli rippuu ulos kurkusta, ja niin hilpiästi ja nopiasti, kuin he suingin ennättäwät. Joss se niin on, sanoi Kettu, niin minä luulen se on paras, että minä kijruhdan pois. Mixi niin, kysyi Kukko? se yhteinen rauha mahta suojella sinua. Jaa, sanoi Kettu, sen se tosin säätä; mutta joss ne pahat koirat ei ole wielä kuullehet sitä ulos kuulutettawan, niin taitawat he yhtä hywin repiä minun turkkini palaisixi ja säpäleixi. Ja niin juoxi hän pois.

Oppi. Kettuja ketuilla pyytään; ja yxi wiekas käsitetään hänen omisa ulos lasketuisa werkoisansa.

93 Satu.

Yxi Skräätäri ja hänen Waimonsa.

Kerran ylös tuli yxi ilkiä riita yhden Skräätärin ja hänen Waimonsa wälillä. Waimo, joka ylönkatsoi miehensä käsityötä haukkui häntä saxi-krawuxi, saxi leikkajaxi — ja niin edespäin. Josta mies suuttui, ja antoi hänelle hywän korwapuustin, mutta siitä tuli Waimo wiele sitä häpemättömämmäxi. Ja koska ei se auttanut, niin hän wei hänen yhteen wesi lammeen, ja upotti Waimonsa weteen kurkkua eli leukoja myöden; mutta niinkauwan kuin hän taisi kieltänsä lijkuuttaa, niin ei muuta kuulunut hänen suustansa, kuin sama haukkuma-nimi ja monta muuta häwäistystä. No, no, wain niin ajatteli hän, minä hawaitsen, ettei muuta wälikappaletta ole, tyystyttä ja ääneti olemaan saadaxeni tätä ämmää, waan että hänen suunsa pitää tukittaman; ja niin pisti hän hänen sywemmä weteen päätään myöden; ja kuin ei hän nyt weden alla tainnut enää haukkua häntä saxi-krawuxi, niin nosti hän kätensä ylös weden alta päänsä päälle, ja leikkais kahdella sormella niinkuin saxilla, ja hijjoi kynsiään.

Koska nyt Mies sen näki, jätti hän kaiken parannuxen toiwon hänestä, ja sanoi: se pitää kuitengin oleman leikattu.

Oppi. Kuin yxi ynsiä waimo ei saa tahtoansa edes; nijn on kieli ja wiha, ne wijmmeiset jotka hän jättäis.

94 Satu.

Yxi wanha Mies ja yxi Aasi.

Yxi wanha Mies ja yxi wähänen poika ajoit edellänsä yhtä Aasia, markkinoille, siellä myydäxeen häntä. Eikö sinulla ole enempi mieltä, sanoi yxi äjjä joka tiellä tuli wastaan, kuin että sinä ja sinun poikasi käyttä liasa ja sawesa jalkasin, ja annatte Aasin käydä irralla joutilasna? sitten pani Mies poikansa Aasin selkään, ja käwi itte jalan. Sitten kohtais heitä yxi toinen, ja sanoi pojalle: sinä laiska-koira! pitääkö sinun ratastaman, ja annat isäs käydä jalan? sen jälkeen ajo isä poikansa juhdan seljästä, ja istu itte satulaan. Se kolmas tuli, ja sanoi: sinä wanha laiska lomppi istut itte hywästi, ja waadit sitä waiwasta lastas juoxemaan jälissäs kuin koiran. Isä otti sitten poikansa ylös ja antoi hänen istua takanaan tarakas. Sitten tuli se neljäs, joka kyysyi, joss Aasi oli hänen omansa eli ei? se on minun, wastais äjjä. Ei se niin näytä ulos wastais se toinen, kuin sinä niin waiwaat ja rasitat häntä. Kuingas minun sijs pitää elämän ja menettelemän itsiäni, sanoi äjjä ittexeen? sillä minua nauretaan, pilkataan ja nuhdellaan, tahi Aasi käy joutilasna, eli jos jompi kumpi meistä rattahin oli, eli joss me molemmin ratastamma; ja niin hän wihdoin otti köyden eli nuoran palan, ja sitoi Aasin kaikki neljä jalkaa kiinni, pisti yhen korennon wäliin, ja niin seljällään kannoit molemmin olka päillään Aasin torille. Sille irwisti ja nauroi jälle joka ihminen joka tämän kamalan asian näki; niin että äjjä suuresti suuttununna, ajoi ja lykkäis Aasin wirtaan ja meni jälle itte kotia.

Tämä kunniallinen Mies aikoi olla ja tehdä kaikille mielixi, ja mukautta kaikkein pään jälkeen, mutta hänellä oli se kowa onni, ettei joutua kenellekkään mielixi ja otollisexi, mistais myös wielä päällisexi Aasinsa.

Oppi. Se joka ei pane maata, ennen kuin koko mailma sijhen tytyy, se saa wissijn kipiän pään walwomisesta ja nukkumattomuudesta.

95 Satu.

Yxi Christitty ja yxi Pakana.

Yxi Christitty ja yxi Pakana jotka olit wanhat tutut waelsit yhes, ja puhut paljon keskensä sijtä oikiasta opista: ja koska he tulit Italiaan, niin antoi se Christitty sille pakanalliselle Towerilleen sen neuwon, että hän edes kerran tahtois tulla kirkkoon, messuun, ja sitten sanoa hänelle ajatuxensa. Pakana teki niin ja tuli kirkkoon; josa hän näki kuinga itte Jumalan palwelluxen alla kukkarolla käytiin, jota sohittiin ihmisten silmiin ja nenän alle ja kerättiin eli kerjättiin rahaa kokoon; ja kuinka hetken päästä, Unilukkari pitkällä ruoko-sauwalla käwi nyhkien ja pistäin, lyöden ja näppien ihmisiä päähän; ja kuinga kaikesta tästä hartaus hämmendyi joka kyllä muutoingin näky olewan horroxisa. Häneltä kysyttiin, mitä hän luuli kirkon menosta. Hywin kyllä, sanoi hän, kuin ei siellä rahaa ihmisiltä lipolla uloswaadittais ja heitä seipäillä sohittais, joka ei tapahdu meidän maalla.

Oppi. Pakanatkin näkewät ja pahaxuwat närkästyjen pahoja tapoja —; ja mixei sijs nijtä poispanna? nijnkuin pahentawaisia?

96 Satu.

Yhestä, joka oli rahansa ja waatteensa hukuttanut pelisä.

Yxi huirittelia, joka oli tuhlannut rahansa pois pelisä, seisoi ja purskui yhen owen wieres yhes wiinakellaris, sen alla kuin hän ajatteli mitä hänelle oli tapahtuwa. Yxi hänen tutuistaan tuli hänen tygönsä ja kysy, minkä tähden hän niin päiwitteli ja walitti? ei mingään tähden, tyhjän tähen, wastais hän. Kuingas sinä siis niin parut, itket ja walitat, kysyi se toinen, kuin ei sinulla ole mitään, jongas yli itkisit? juuri sentähden ettei minulla ole mitään. Hänen ystäwänsä luuli ettei hänellä ollu yhtään syytä murehtia; ja hän itte tahto tietä antaa, että hän päiwitteli, ettei hänellä mitään ollut.

Oppi. Waroituxet owat nijn opettawaiset, kuin ikään manauxet.

97 Satu.

Yxi Kettu ja Kissa.

Kerran ylös tuli yxi kysymys yhen Ketun ja yhen Kissan wälillä, kumpi heistä taisi tehdä ne suurimmat konstit mailmasa, joss hätä niin pakkoais ja waatis. Mitä minun tulee, sano Kettu, niin minulla on koko pussi täynnä konstia ja juonia, nauttiaxeni tarwitesa. Samalla tuli koko joukko jahti-koiria täyttä kynttä juosten, silloin Kissa kiipeis puuhun, ja näki sieltä kuinga se waiwanen Kettu rewittiin ja raadeltiin. Kissa sanoi silloin ittexeen: Se wissi konsti kuin minä olen oppinut, on paljoa parempi, kuin sata tietämätöintä.

Oppi. Ei kawaluus kauwwas auta: se yxinkertanen luonto ei ole jättänyt ketään ilman warustusta.

98 Satu.

Kaxi matka-kumppalia (Toweria) Erinkaltaisesta mielestä.

Kaxi miestä juuri erilaisesta mielestä olit kerran yhdesä matkasa. Yxi niistä käweli werkalleen maahan kallistetulla päällä täynnänsä ja alas painettu tuhannelta murhelliselta ja surulliselta ajatuxelta, ja huusi yhtä päätä, ak! woi! kuinka minun pitää saaman elatuxeni? se toinen waelsi matkansa lystillä ja iloisella mielellä ja jätti ittensä edeskatsomisen ja onnen käsiin. Minun ystäwäni, sano se murehtiwa, kuingas taidat olla niin iloisella ja tytywäisellä mielellä? niin tosin kuin minä olen yxi syntinen, tahtoo minun sydämmeni pakahtua ja haljeta murskaxi siitä pelwosta kuin minulla on elämäni ylöspidon puutoxesta. Tule, tule pois! wastais se toinen, käyköön kuinka tahansa, minä olen ottanut wissin päätöxen ja minulla on kaiken alla yxi tytywäinen ja iloinen mieli. Minkä päätöxen? kysy se surewa. Jaa, sen päätöxen, wastais se toinen, että tehdä kaikki mitä minä woin, ja muutoin kaiken alla uskoa itseni taiwan (Jumalan ) wapaaseen tahtoon ja hywään suosioon.

Mutta sano se tytymätöin, paitsi tätä olen minä tuntenut monta niin rohkiata kuin sinäkin, jotka wihdoin owat uskalluxesaan ja toiwosaan tulleet petetyxi; ja niin se wiheljäinen mies lyöttäysi muihin monenlaisiin murehisiin ja epäilewäisiin ajatuxiin sixi kuin hän wihdoin ulos puhkeis seuraawaiseen kysymyxeen: entä joss minä tulisin sokiaxi? sitten käyskendeli hän hywän matkan hänen kumppalinsa edellä umpi silmisä (kiinni painetuilla, lukituilla silmillä) koetellaxeen kuinka se käwis laatuun, joss sen kaltainen onnettomuus hänta tapais. Sillä wälillä hänen reissu-towerinsa, joka käwi hänen jälissään, löysi yhden rahakukkaron tiellä; joka tapaus näytti ja todisti kuinka tosi hänen oppinsa oli, nimittäin, että meidän pitää uskaltaman meitämme edeskatsomisen (Jumalan) huostaan ja haltuun: sitä wastaan se toinen ei saanut osaa löydykkästä, hywin ansaituxi rangaistuxexi epäilyxensä tähden; sillä kukkaro olis ollut hänen joss ei hän itte olis menetellyt itsiänsä niin, ettei hän saanut sitä nähdä.

Oppi. Se joka itsensä uskoo edeskatsomiselle (se on, Jumalalle) hän on wissi yhdestä ystäwästä hädän aikana; kuin, sitä wastaan yxi surewa epäillys Jumalan hywyydestä, saattaa yhen ihmisen sijhen mahottomaxi, ja tekee hänen ennen aikaansa onnettomaxi, pelwosta että tulla sellaisexi toisti (ajan päälle).

99 Satu.

Yxi Patus-Suutari (kenkäin-paikaaja) ja yxi Räntmästari.

Oli kerran yxi ilonen Patus-Suutari, joka tytywäisellä mielellä eli kaikki päiwänsä, ja huwitti itsiänsä, trallaamisella, weisulla ja leikkipuheilla. Mutta ei niin hywin ollut hänen kranninsa kansa, waikka hänellä oli rahat ja Ränttikammari hallusa; sillä huonesaan ei hän tainnut weisata eikä laulaa, eikä saanut lewollista unta: mutta kuin hän huomeneltain sai wähä unta eli meni horroxihin, herätti se ilonen ja lystinen Suutari hänen ylös usiammasti kuin sata kertaa —. Ak! kuinga usein hän kyllä tuhannen kertaa salaa toiwotti, että unta saataisiin osta markkinoilla, niinkuin muuta kauppa kalua, ruokaa eli juomaa! — koska hän nyt näillä ajatuxilla waiwais itsiänsä, joukahti se hänen ajatuxeensa, lähettää sen weisaawan Suutarin perään. — Tule rakas kranni, sanoi hän, sinä elät kuin yxi Printsi: kuingas paljon taidat wuodesa ansata hantwärkilläs? (käsityölläs) sit en tiedä, hywin uskottu Herra, wastais Suutari; sillä en minä kirjaan ylös pane minun sisälle tulojani, waan kuin minulla on leipä käestä niin suuhun, ja minä niin laitan, että minun rätinkini käy tasan wuoden lopulla, niin minä wähän ja ei ikään sure huomisesta päiwästä. Se on hywin, sanoi Ränttimästari, mutta joss sinä tiedät, paljonkos päiwäsä taidat ansaita, niin on se kewiä laskea mitäs wuodesa saat. Ei se ole mahdollinen tietä, sanoi Suutari, sisälle tuloni owat epätasaiset; sillä meillä on niin paljon pyhä-päiwiä, juhlia ja uutten pyhäin muisto-päiwiä (arki-pyhiä) jotka saattawat yhelle köyhälle handtwärkarille paljon estettä saadaxensa elää työstänsä. Tästä rehellisestä ja konstittomasta puheesta piti Ränttimästari paljon, ja pitkitti puheensa hänen kansaan.

yt minun ystäwäni, sinä olet tullut minun huoneeseeni, niinkuin Suutari, mutta mitäs siitä luulisit, joss sinä jällensä tääldä ulos lähdet niinkuin Keisari? ja siinä samasa laski hän hänen käsiinsä yhen raha-kukkaron josa oli sata Tukaatia. Mene nyt tiehesi, sano hän. Tämän minä skänkkään (kenkään, lahjotan) sinulle. Elä sen kanssa parahitten kuins taidat.

Suutari meni pois kullan kansa, ja luuletteli ittensä niin rikkaaxi, kuin hänellä olis ollut kaikki Peerun kulta-wuoret, jotka langeisit hänen helmaansa. Niin pian kuin hän pääsi kotia, pani hän lukun taga kukkaronsa, ja ynnä Tukaatien kansa kätki ja salpais kaikki hänen elämänsä ilon ja huwituxen yhteen lippaasehen.

Siitä ajasta kuin hän oli tullut niin suuren tawaran haltiaxi, niin ei enää ollut iloista weisua, eikä lewollista nukkumista hänen huoneesansa; — ei yxi kissa saanu liikkua hänen lakasansa (kokisa) ettei hän kohta päiwitellyt, ja huunnut että warkaat on saapuilla; ja hänen majansa oli niin täytetty ja lewottomaxi saatettu murheelta, kateelta, ja pelwolta, että hänen elämänsä oli hänelle tullut raskaaxi takaxi ja kuormaaxi.

Hän mäni sentähden jongun ajan perästä Ränttimästarin tygö, ja sanoi hänelle: Rakas Herra! joss teillä on kansakärsiwällisyyttä yhden onnettoman kansa, niin sallikaa ja suokaa, että minä jällensä saan weisata ja nukkua, ja ottakkaa jälle pois teidän sata Tukaatinna, sadan tuhannen kiitoxen kansa päällisexi.

Oppi. Se köyhä mies, jolla oli ainoastansa leipä kädestä suuhun, eli aikansa tytywäisnä, ja iloisna, ilman pelwota warkailta, yhteisiltä eikä erityisiltä; mutta sijnä huoneesa kusa rahaa löytyy, on aina pelko, ja se on aina nijnkuin hukasa.

100 Satu.

Yxi Yrttitarhan Haltia ja Multa-myyri.

Yxi Trägåålsmestari löysi kerran Myyrin trägoolisaan, ja silloin ylöstuli kysymys tahikka hänen piti tappaman hänen, eli hengis säylyttämän. Myyri sanoi, että hän on yxi työmiehistä yrttitarhasa, joka kaiwoi ja käänsi hänen tarhasaan ilman palkkataa. Hän huusi myös sen päälle, että se olis armotoin asia, kuolettaa yhtä eläintä, jolla on niin hieno karwa ja monta muuta kaunista etua. Olkoonpa niin, sanoi yrttitarhan Haltia, mutt' en minä annaa pettää itsiäni kauniilta sanoilta. Se on tosi, sinulla ei ole mitään käändämisestäs; mutta ystäwän, kukas on tinkonut ja toimittanut sinua tähän työhön? luuletkos että minulla sijtä on hywää, että minun tainani ja istukkaani ylös mullistetaan juurinensa? ja mikähän sinulla on työnä muu, kuins ettäs täytät oman watsas, ja et jätä minulle mitään ruaxi?

Oppi. Moni tekee jongun palwelluxen, mutta itte tähtensä.

101 Satu.

Yxi Waimo, Kissa ja Hijret.

Yxi hywä huonettansa edeskatsowa Waimo, joka aikoi juustojaan warjella Hijriltä, ajatteli niin estää wahingoon, että hän pani ja asetti Kissan justojen wahdixi. Kissa jälkeen eli Akan anomuxen ja päälle tarkoituxen niin muodon että hän warjeli juustot Hijrten kalwamisesta; mutta koska hän Hijret häwitti, söi hän myös suuhunsa justot, joita hän piti wahdata.

Oppi. Se on parempi, että muutamat wähät Rotat kalwawat ja jyrsiwät meidän yhteistä wapauttamme, kuin että antaa isoille Kissoille luwan, Rottain ulos häwittämisen warjon alla, kokonansa kukistaa wapautta ja julman tyrranneuden ylös raketa.

102 Satu.

Neuwon pitoa yhen Kaupungin warustamisesta.

Kaikellaiset Konstimestarit kuttuttiin kerran neuwon pitoon, kuinka yxi warustus (Fästninki muuri) parahitten taittaisiin pantaa yhen Kaupungin ympäri. Yxi Murmestari sanoi, että se piti tehtämän kiwestä, yxi pyki (Pykimestari) uskoi, että hirret olisit sata kertaa paremmat; ja sitä likin tuli yxi Karwari edes, ja sanoi: Hywät Herrat, te mahdatta sanoa mitikään tahansa, niin ei mikään seiso paremmin wettä ja ilmaa wastaan, koko mailmasa, kuin nahka ja wuodat.

Oppi. Ittekukin rakastaa ja luule omansa parahimmaxi.

103 Satu.

Yxi Sonni ja Hyttynen.

Yxi Hydet, joka oli istunut Sonnin sarwille, rukoile sijwollisimmasti häneltä anteexi, että hän teki hänelle sen waiwan; mutta etten minä mahda kauwwemmin waiwata sinua, niin minä tahdon kohta männä pojjes. Älä aiwoas sillä särje, wastais Sonni; sillä se on minulle yhtä kaikki joss sinä pysyt sijnä eli menet pois. En minä hoxannut, koskas sijhen istuit; enkä minä paljon murehdi, joss sinä mänet tiehes.

Oppi. Tämän pienen Itikan korkia luulo ittestään, kuwaa meille yhden mielen-laadun, jonga me tapaamme joka päiwä mailmasa ymmärtämättömäin seasa, jotka aina tahtowat näkyä suuremmalta, kuin he itte työsä owat.

104 Satu.

Yxi Koira ja hänen Isäntänsä.

Oli kerran yxi oiwallinen ja kelwos kartano Koira, joka yö aina murisi ja haukku kaikkia ihmisiä ilman eroitusta, jotka niin likeltä siwu kuljit että hän kuuli wähimmänkään risauxen heistä. Hänen isäntänsä otti hänen kerran kurituxensa ala, ja toru häntä senkaltaisen murisimisen, ulwomisen ja haukkumisen yli jokaitsen yli ilman eroitusta, jotka lähestyit taloa. Mixi on sinulla kuono, joss ei sitä warten, että wainollas eroittaa yhden warkaan kunniallisesta ihmisestä? minä sanon sinulle kerran kaikkein edestä, ettet sinä tästedes enää ollenkaan awaa suutas. Armollinen Herra, wastais Koira, se tapahtuu sijtä kijwaudesta kuin minulla on teidän palwelluxesanne; ja koska se nyt niin on tapahtunut, niin toiwotan minä, ettei minulla olis muuta edes wastausta kuin että minä olen haukkunut ja nostanut metelin wäärällä ajalla. — Te taidatte luulla, ettei muita warkaita olekkaan, kuin ne joita laki duomitse hirsi- ja kaaki-puuhun, eli jotka lyhyen ajan sisällä tulewat pankkorotaxi. — Te erehyttä sijnä joss te tahdotta duomita ihmisiä heidän waatettensa, pukunsa, kaswoinsa, kattantonsa, ja ulkonaisen näkönsä jälkeen; — mutta joss minä saan kerran wainon heistä, niin minä tahdon sanoa teille, kutka ja minkä kaltaiset ne aina sydämmestä ilman että tarwita wiedä heitä oikeuteen. Tee sinä se, sano isäntä, joss sinä rookat tuta yhen walapattoisen, yhen wäärän mitan pitäjän, omantunnottoman Adwokaatin, yhen pettäjän, yhen ryöwärin, yhen ahneen, yhen Tuomarin joka ottaa lahjoja, ja muita sellaisia pahanelkisiä, niin hywä Koirani, haukku ulos warkaita, ja älä säästä. Antakaa anteexi, wastais Koira, entä joss se olis palowijnan-Fiskaali eli Adwokaati, eli muitten pahain, esimerkixi huorain edeswastaaja; eli huliwiliä hengellisestä eli maallisesta säädystä; eli joku, joka myypi ja ostaapi oikeutta; yxi sopimatoin wihamies ystäwyyden warjon alla; eli yxi kauniisti peitetty ulko kullattu; ja sanalla sanoin: olkoon kuka ikään tahtonsa; niin ei yhen, waan tuhannen kerran minä ilmij annan, että minä haukun oikein.

Oppi. Ei Koira tyhjeä hauku, loppa korwa lopsuttele. Ei se honkihin horise. Ei Koira luuta wingahda ehkä kohta lyötäisijn. Suomal. Sananlask.

105 Satu.

Yxi Aasi joka kanto yhtä kuwaa.

Koska yxi Aasi yhes processionis (eli julkises kansan kokouxes ) kanto yhtä Kuwaa, langeisit ihmiset jotka wastaan tulit joka paikas polwillehen. Se tyhmä ja hopero luondokappale luuli ainian, että se oli yxi kunnioittaminen, joka hänelle tapahdui, sixi kuin yxi kuiskutti hänen korwaansa nämät sanat: kuules hywe ystäwä! sinä olet se sama Aasi kuorma seljäs, kuins olit ennen kuin sinulle se kunnia tapahtui; ja ei se ole itte eläin, waan Kuwa, jonga edes he polwia notkistawat.

Oppi. Moni puntari-pää saa kunnian Characterin (wiran nimen, ammatin) tähen. Hän on ollut, taita myös pysyä yxi peruuki-stukki, mutta kunnia tapahtuu hänelle paljaastans hänen wirkansa ja ammattinsa tähden. Onkos se sijs ihmee joss kunnia ahneet pyöriwät rangin (oikian käden, korkeimpain istuin siain) perään.

106 Satu.

Yxi Koira ja Kissa.

Yhes ja samas huoneesa tuli kerran yxi Koira ja Kissa alusta ylöskaswatetuxi, ja ne sowit niin hywin kuin joku luonto kappale: ne olit niin ystäwälliset, niin lystiset ja hywän sopuisat, että koko talon wäellä oli heidän puoli huwituxensa ja ilonsa että nähdä heidän leikkiään ja rakasta Kisaa. Ruan aikana hawaittiin ainoastans joku napina ja muriseminen heidän wälinsä pöydän alla: ja mikä oli päätös ja summa kaikesta heidän torastansa, lopuxi, kuin Koiran ja Kissan paha sopuus, kumpi heistä piti jyrsimän luuta eli yhtä lautasta (Talrikkia) nuoleman?

Oppi. Liha ja weri etsij luonnollisesti omaa etuansa; ja kuin sijtä kysytään, taitaa yxi wähänen luu wähemmin eli enämmin, nosta kaikki ihmiset toistensa tukkaan.

107 Satu.

Maan miehet ja yxi Pantheri eläin (Susi-Ilwes.)

Yhellä Paardilla oli kerran se kowa onni, että hän tapaturmasta putois yhteen sywään kuoppaan. Ihmiset, kaikki wäki kyläsä tuli joukottaisin hänen ympärilleen: muutamat nakkelit häntä kiwillä, muutamat sohit seipäillä ja löit korennoilla: mutta monikahdat surkuttelit häntä, heitit hänelle leipä palaisia (kappaleita, muruisia) ja annoit hänelle jotain ruaxi. Illan tullesa menit he kaikin kotia ja päätit todexi, että kyllä he hänen huomenna löytäwät kuollunna; mutta hän wirkois, sai woiman ja kunnon, että hän hyppäis ylös ja meni salaa pois: ja kuin hän niin oli päässyt wapaaxi, niin hän niin pahoin menoisi sekä ihmisten että eläinden kansa sijnä seudusa, että koko kihlakunta wapisi ja pelkäis hänen mainioitaan. Koska nyt Paardi huomaitsi, että pelko oli niin yhteinen, kutsui hän kansan tygönsä, ja antoi heille seuraawaisen julistuxen tiedoxi: — Niin monta teistä — sanoi hän, ja kaikki ne jotka surkuttelit ja holhoit minua, kuopasa mahtawat olla pelkäämätä, niin muodon kuin en minä aiwo nyt minun irralle päästyäni tehdä yhtään wahingota yhellekkään teidän eläimistänne. Minä muistan hywin kyllä, ja en ole sitä unhottanut, kutka ne olit, jotka minua ruokit, holhoit ja annoit minulle ruokaa ja leipää wirwotuxexeni, ja tunnen minä kyllä myös ne jotka minua kiwillä nakkelit. Ja minä olen ainoastansa nijtten wihollinen, jotka oliwat minun wiholliseni.

Oppi. Ei yhtään nijn williä petoa, joka ei hywäin töiden kautta masennu; joka häwäisee ulos monta ihmistä jotka maxaa ja palkitsee hywän pahalla, ja metsän-petojen Skoulusa tarwihtewat oppia ihmillisyyttä. Muutoin on sananlasku: Ei wanha suola janota. Se on, entisiä hywiä töitä ei kirjoiteta ylös muisto kirjoihin. Seneca.

108 Satu.

Yxi Koira ja Aasi.

Yhtä pitkää taiwalta matkustit kerran yhdes yxi iso Karhu-koira, ja yxi Aasi, jonga tarakkana oli suuri säkki leipiä. Molemmille tuli nälkä, ja kuin Aasi tien wieristä syöskendeli ohdakkeen ja muitten ruohojen tynkiä ja korsia, niin tahto Koira myös jotain ruaxi, ja anoi häneltä yhtä leipa kappalesta. Aasi wastais, että joss hänellä on nälkä, niin saattaa hän tehdä samon kuin hängin, sillä ei hänellä ollut leipää pois antaa. Koska he niin pakinoit, tuli yxi Susi heidän tygönsä. Aasi alkoi kohta wapista, ja sanoi koiralle: minä en muuta usko, kuins ettäs autat minua, joss Susi minun päälleni karkaa. Ei, sanoi koira: se joka tahtoo yxin syödä, sen pitää myös yxin tapella; ja niin jätti hän towerinsa Suden pariin.

Oppi. Yhteinen edeswastaus ja warjellus on se erinomaisin päälle tarkotus jota warten ihmiset antawat itsensä yhteyteen. Me rakastamma toisiamma sijnä mitasa, kuin me palwelemma toisiamma: mutta jos wälinäinen rakkaus raukee niin yhteyden side katkee.

109 Satu.

Yxi Rusthållari ja hänen Kahlet-koiransa.

Yhdellä warallisella Rusthollarilla oli yxi kööliäs kahle-koira, jonga silmät ei menneet raskaaseen unen-wienoxeen, talonwäen ystäwä, wierasten liehakoitsia, ja warasten peljättäwä kouko. Hänen walppaudensa oli niin julki ja yhteisesti tuttu, ja muutamain yritysten kautta niin koeteldu ja peljätty, ettei yxikään waras, monena wuonna tohtinut lähestyä Rusthollia likemmä kuin koiran waino ylötty. — Yhtenä päiwänä juttelit Isäntä ja Emäntä keskenään kaikenlaisista talon asioista, ja kaikkein muitten seas muistu heille myös puhuaxeen kahle-koirasta. Meillä on, sanoi Rusthollari, meidän porttimma luona yxi kelwotoin leiwän syöjä: me kustannamme hänelle ruan, majan (koppelin) kahleet ja witjat, ynnä ylös passauxen kansa; kaikki se on minun mielestäni yxi hyödytöin ulospano ja kulu, tällä paikalla, josa nyt ei moneen ajastaikaan ole kuultu puhuttawan roswoista eikä warkaista. — Minä olen kauwwan ajatellut sitä samaa, wastais waimo, minun pijjoillani on kyllä muuta tekemistä, kuin holhoa ja korjata yhtä kelwotointa luonto kappaletta: — paihti sitä niin on minulla minun pikku syli-koirani, joka haukku aiwan niin kiwasti kuin se paras kahle-koira. — Tuomio langetettiin ja se uskollinen portti-wachti pois otetuxi. — Mutta näpisti oli se kuollu ja kuopattu, kuin huhu sijtä tuli ulomma, ja muutamat kälmit wälinsä neuwoa pidit kuinga he parahitten taisit täyttää heidän pahan aikomuxensa. — Yöllä he mursit ittensä sisälle kartanoon, ja poiswarastit Rusthollarin kallimmat tawarat, jonga alla se pieni rakki, se lihawa ja ymmyrkäinen syli koira, kuorsais, makiasti nukku ja makais pehmiällä tyynyllään.

Oppi. Wanhoja uskollisia palweljoita, joiden hiljainen walppaus estää waarat, ei pidä hyljättämän; ne nykysin tulleet, liehakoitsiat owat toimesa olewanansa, mutta ei he näe edeltä waaroja: eikä he woi nijtä poispoistaa.

110 Satu.

Yxi Mettä-Pukki, Korppi, Rotta ja suuri meri Simpukka (Skilpadda).

Yxi wilkas Mettä-Pukki, yxi laukuilewa kaarnet eli korppi ja yxi matelewa Skildpadda (suuri Simpukka) tottuneet nuoruudesta elämään kunniallisesti yhdesä, asuit yhdes rauhallisesa huone-kunnasa. Korppi oli sisälle toimittaja ja skaffari korppin tawalla, ja sanotaan saloa, että wielä tänäpäänä on monella sisällä ostajalla korppin-keinot. Rotalla oli jywä aita hallusa, ja edeskatsoi huoneen hallituxen leiwällä. Simpukka laitto ruan, lakaisi ja puhdasna piti huoneet, wälistä kalasti, ja pesi astioita.

Mettä-Pukki meni warahin ulos, kuulusteli jotain uutta, ja ylöspiti hywän pakinan rualla ollesa. — Kerran, yhtenä päiwänä, kuin jo piti puolipäiwällistä syötämän, niin kokounnuit kaikki pöytä kumppalit tawallisuuden jälkeen, mutta sitä hilpiätä Mettä-pukkia kaiwattiin. Sitten kuin tarkan ja wisun perään katselemuxen jälkeen löyttiin, ettei hän ollut kotona kammarisaan, lensi korppi kohta ulos, ja ennätti pian, hywän wainonsa kautta, sille paikalle, josa Mettä Pukki oli joutunut metsä miesten juoniin ja werkkohin. Korppi lensi nopiasti takasin, teki menon ja piti neuwwoa. Ne lentäwät ja juoxewaiset eläimet olit pian matkahan walmiit, mutta se hidas ja pitkällinen Skildpadda (Simpukka) täydy jäädä kotia ja itkeä. Ne awulliset ystäwät tulit Mettä-pukkia auttamaan ja pelastamaan. Korppi piti wahtia, ja Rotta niin kauwan järsi werkon silmiä, sixi kuin heidän kiinni tarttunut yhteinen ystäwänsä pääsi irralle. Jokainen kätki sitten ittensä loukkoonsa, nähdäxensä mettä miehen ihmettelemistä. Simpukka oli sillä aikaa antanut itsensä matkaan. Hän ajatteli, parempi hiljan kuin ei koskaan; mutta kaikexi onnettomuudexi ennätti hän esiin samalla, kuin mettä-mies. Kuin tämä oli wähä suututellut ja pahaxunu, että hänen werkkonsa oli hajalla, sai hän nähdä Simpukan. No, no, akka parka, sinä tulit juuri somaalla ajalla; parempi jotain, kuin tyhjä, eli ei mitään, tulesta sinä minun säkkiini, ja waeltakamme. Kuin nyt Mettä pukki sai nähdä hänen rakkaan ystäwänsä, Simpukan, waarallisen tilan, meni hän werkalleen, ja niinkuin nilkuttain mettä-miehen näkösälle; joka sijtä tuli ylöskehotetuxi, luullen saawansa yhen paremman otuxen, heitti pois olaltaan säkkinsä ja Simpukan, ja antoi siltä petolliselta Pukilta itsensä wietää kauwwas eli pitkän matkaan; sillä hänen ajatuxensa jälkeen taisi kyllä yxi terwes mies saawuttaa yhen ramman Pukin. Sillä aikaa juoxi Rotta, ja puri poikki säkin siteen, ja Korppi otti Simpukan selkäänsä, ja wääky Pukille, niin että kaikki neljä ystäwätä jälle tulit yhteen siinä kauwwan walmistetusa pöydäsä, josa he iloitsit keskinäisen terweyden ja hywän menestyxen yli, ja nauroit niin paljon kuin jaxoit, sen narratun ja wäsytetyn mettä-miehen yli.

Oppi. Rakkaus ja yhtä pitäwäisyys yhes yhteydes, ihmisten wälillä, jokk' on eri säädystä, tilasta kunnosta ja omaisuxista, on aiwan hywä ja ylistettäwä asia.

111 Satu.

Yxi Kyhkynen ja muut Linnut.

Yhdesä yhteisesä Lintujen kokouxesa edesotettiin kaikenlaisia leikkisiä huwituxia, niinkuin enimmitten plaa tapahtua, kuin ihmiset lyöwät ittensä leikkisexi ja panexen wapaasta tahosta iloisexi, yxi wares hyppäis, yxi naakka rywöxen, yxi rastas jätkytteli toisten ääntä, yxi huuhkaja huusi, yxi yö-rastais weisais, yxi taiwaan-mäkärä määky, yxi Rikin-kukko ylpeili, yxi Korppi wiekasteli, yxi Harakka tansi köydellä, yxi Papegoja paljon puheli, yxi kataja-rastas eli Tuomio-herra wihelsi; ja kuka jaxaa ylös luetella kaikki ne kujehet, kuin näin hywäsä seurasa ja pidosa ylös ajateltiin ja löyttiin? tosin kaikki nauroit korkiasti ja ulospuhkeisit iloon.

Yxi Kyhkynen oli se ainoa koko Lintu-parwesta, joka ei huolinut meiskata, nauraa ja hypätä. — Toisna päiwänä oli kaikki nämät hywäin päiwäin junkkarit wäsyneet, kohmelosa, tylyt ja surulliset —. Kyhkynen sitä wastaan oli riski ilonen ja raitis kuin ennengin, ja kuunteli pahaxumata kaikkia niitä herjäyxiä kuin toiset hänelle sanoit, hänen poisolemisensa tähden, ja tytyi wastata; ettei huwitus ja ilo seiso yhdes huikentelewaisesa remahduxesa, waan yhes aina olewasa mielen lewosa ja yhes täydellisesä sydämmen puhtaudesa.

Oppi. Se on suuri wäli ja eroitus ilon ja tytywäisyyden wälillä ilolla taita silloin ja tällöin olla sia pahan juonisillain. Mutta yxi waka aina olewa mielen lepo ja hiljaisuus ilmi tulee ainoastansa sen tykönä jolla on rauhoitettu ja hywä omatunto. Mutta sen jonga pitää taitaman tytyä kaikkijn muihin, pitä ensin tuleman rauhallisexi ja lewollisexi itte tykönään.

112 Satu.

Yxi Jalopeura (Lejjona) ja Kettu.

Yxi Kettu tuli kerran hikipäisä ja henkämystynnä Kuninkaansa-luolalle, josa Lejjona kuunteli hänen alimmaistensa tarpeellisia kaipauxia. Ak! Teidän Majestetinnä! sanoi se wiekastelewa suusta suloinen Kettu: minä etsin minun laillisen Esiwaltani warjellusta panettelemista ja häpiällisiä sanomia wastaan. — Tänäpäänä, aamu-puhteella, löysin minä, ja sain käsijni yhen trykätyn paperin: minun iloni oli sangen suuri, sillä minä ajattelin huwittaa itsiäni, minun yxinäisyydesäni, jollain uudella asialla; mutta Teidän Majestetinnä taita kauhistuxella kuulla, että minä samasa kirjasa ulosmalataan ja merkitään pahimmalla tawalla ja rietaimmilla kuwilla: minä ulos huutaan ja haukutaan wiekkaaxi, petollisexi, kawalaxi, salawihasexi, ulkokullatuxi, ja kuka ennättää ylös lukea kaikki ne ilkiät wiat ja wirhit, kuin minulle tygö-pannaan? Lukekaa itte, Armollisin Kuningas! ja koetelkaat, joss ei se ansaitse kowinta kostoa. Lejjona katto läpi kirjan: mikä on sinun nimes sano nelijalkasten Kuningas? Mikkeli, wastais Kettu. Misäs seiso täsä sinun nimesi, sanoi jälle Lejjona? minun nimeni — wastais Kettu: ei minua täsä tosin nimitetä, mutta yxi Korppi, minun ystäwäni ja krannini, on sanonut minulle, että tämä kirjotus ja malaus on aiwan minun mukaani ja minua tarkoitetaan. — Woi sinuas waiwanen hullu! sano Lejjona, etkö sinä löydä, että täsä puhutaan pahoista kujehista ylipään? ole sijwollinen, hywän awuinen, niin pääset kaikesta soimauxesta, ja asia ei koske sinuhun.

Oppi. Tiettäwä paha wika saattaa pahan omantunnon ja se on täynnä epä-luuloja ja ajattelee aina pahoin päin.

113 Satu.

Yxi nuori Aasin warsa ja muutamat sudet.

Kerran yxi Aasi joutui kuoleman kieliin. Kuin nyt Sudet sen siinä seudusa äkkäisit, tulit he sydämmestä iloisexi, ja menit kaikin hänen kotiinsa; ja niin pian kuin he sinne tulit naputit owen päälle. Aasin-warsa, joka kohta juoxi aakkunaan, kattomaan mikä siellä olis, ja hawaitsi koko joukon Susia, kysy heiltä pilkalla, mikä heidän asiansa olis? he wastaisit, me olemma saaneet kuulla, että sinun isäs on pahoin sairas; ja koska se tekee meille pahaa, niin olemma me tulleet kattomaan, kuinka hän woipi, ja auttamaan häntä, sijnä kuin hän tarwihtee. Se nuori Aasin-warsa wastais sitä päätä: minun isäni woipi paljoa paremmin, kuin te toiwosiakaan.

Oppi. Moni on surkuttelewaan ystäwiään, joille he kuitengin sydämmesään toista toiwottaisiwat.

114 Satu.

Yxi wanha Ukko ja kuolema.

Oli yxi wanha wäsynyt äjjä, joka meni mettään hakkamaan puita, ja kanto niitä kotia, mutta hän wäsymatkalla, laski takkansa maahan, istu mättäälle ja rupeis huutamaan kuolemata; woi, sanoi hän, joss kuolema tulis! mutta, koska kuolema tuli, ja kysyi häneltä mitä warten hän kutsui häntä, peljästyi se wanha, sanoden, ettäs tahtoisit auttaa minua kantamaan tätä kuormaa.

Oppi. Jokainen rakastaa elämätä, olisko se wanha sairas, eli kerjäläinen.

115 Satu.

Yxi Aasi ja Susi.

Yhellä Aasilla oli suuri tuska yhdestä puikosta, jonga hän oli saanut jalkaansa, josta kiwusta hän suuresti tuskitteli ja päiwitteli; hän tapais wihdoin huomahtemata yhden Suden, jolle hän sano: hywä ystäwä, minä näen, että se kipu joka minulla on saattaa minun kuolemaan, jonga jälkeen Korpit syöwät minun niinkuin yhden raadon; joss sinulla on joku rakkaus minua kohden, niin tee niin hywin, minä rukoilen, ettäs wedät tämän puikon ulos, sillä joss sinä tappaisitkin minun, niin en minä enää tunne taallaista tuskaa. — Susi tahto näyttää ittensä siiwollisexi nöyräxi ja awullisexi, ja teki niin hywin, että hän weti hamppaillaan ulos puikon, joka oli niin suuren kiwun matkaan saattanut Aasi paralle, joka, pelastaxensa ittensä kuolemasta potkais rauta-kengillään niin wäkewästi Suden-kuonolle, ottaan ja hampaille, että hampaat Suden suusta kalisten putoisit, ja hän itte juoxi pois pakoon. Sitten Susi sanoi ittexeen: minä olen hywin kyllä ansainnut tämän tapaturman, sillä minä joka olen enimmän osan eläinden lahtari, olen nyt ruwennut niitten Palperixi, ja sekoittanut itteni Lääkäri konstiin.

Oppi. Jotka ryhtywät asioihin, kuin ei heille sowi, ne woat enimmitten onnettomat.

116 Satu.

Yxi Aasi ja Hewonen.

Yxi Aasi ja Hewonen matkustit yhdes, ja kummallakin oli raskas kuorma seljäs. Aasi sano Hewoselle: joss sinulla on wähindäkään armahtamista, ja et tahdo että minun pitää näändymän ja kuoleman, niin auta minua kandamaan yhtä osaa minun kuormastani.

Mutta Hewonen ei tahtonut wähintäkään tehdä, eikä huolinut wastata häntä. Se waiwanen Aasi joka oli kowin rasitettu, kuoli, ja silloin isäntä laski hänengin koko kuorman Hewosen selkään, ja wielä Aasin wuodan jonga hän oli nylkenyt. Hewonen tunsi nyt itsensä ylön paljon rasitetuxi, ja sanoi: se ei ole ilman syytä, että minä kärsin tätä raskasta kuormaa kosk' en minä tahtonut kantaa yhtä wähää osaa Aasin kuormasta. Nyt, minä näen itteni waadituxi kantamaan kaikki minun seljäsäni; ja se minua erinommattain suututtaa, että minä olen wielä siihen tygö waadittu kantamaan hänen nahkaansa.

Oppi. Jokainen mahtaa olla kansakärsiwällinen lähimmäisensä onnettomuuden kansa ja autta häntä tarpeen ja hädän aikana.

117 Satu.

Karhu ja Jalopeura (Lejjona).

Yxi Karhu ja Lejjona olit painineet ja otelleet wälinsä juuri kiiwaasti, yhestä hirwestä, jonga he ynnä ajosa saaneet olit. Kumpikin heistä tahdoit sen saada; he tappelit ison ajan; mutta kuin ei he woinneet toistansa woittaa, niin wihdoin wäsymys heidän waati eraumaan, sillä he olit molemmat kowin weristetyt, ja haawoitetut, wälinäisestä tappeluxesta. Yxi Kettu juoxi siitä siwu, hänellensä onnexi, ja näki Karhun ja Jalopeuran ulosojjettunna makaawan kedolla, ja hirwen rungon heidän keskellänsä, lähestyi heitä hiljaxeen, rappais sen heidän nähtensä ja juoxi pois. Nämä kaxi riita-weljeä näjit, että heidän saalinsa poiswietiin, ja ei tainneet sitä estää heidän wäsymisensä tähden, sanoit keskenänsä: me, me, olemma kyllä waiwanneet itsiämme, ja wäsyttäneet toistamme, saadaxemme tätä hirwiä jonga nyt Kettu syöpi ja pois wiepi.

Oppi. Moni rikastuu, toisten hywäxi.

118 Satu.

Kaxi Koiraa.

Yhellä miehellä oli kaxi koiraa, yhen niistä oli hän opettanut Mettä-koiraxi, toisen kotona makaamaan huonen muka wahdixi. Kuin se ensin nimitetty sai jotain jahdisa, niin isäntä ei ikään laiminlyönyt, antaa siitä osan koto-koiralle. Hänen kumppalinsa ei tainnut pidättä itsiänsä, ilmottamasta hänen harmiansa, ja sanoi hänelle: minä juoxen kaiken päiwän mettää, ja wäsyn oiwa lailla, ja sinä, ett tee mitään, waan elätät ittes minun waiwan näkemisestäni, ja siitä kuin minä saan ja tawoitan. Älä minua siitä hauku, wastais se toinen, joss minä syön siitä kuin sinä juoxullas saanut olet; walita ennemmin sitä meidän isäntämme edes, joka ei ole opettanut, totuttanut ja harjoittanut minua waiwaamaan itsiäni, waan syömään, mitä toiset saawat.

Oppi. Ei ikään nijtä pidä laitettaman, jotka ei tiedä wikojaan, waan nijtä, jotka heitä owat ylöskaswattanehet.

119 Satu.

Yxi Ihminen ja Mettän-Asukas (Satire).

Yxi Ihminen oli tehnyt ystäwyyden yhden Mettä-Pukin (Mettän-Asukkaan, Satijrin) kansa. Ja että hän olis saattanut tämän ystäwyyden sen lujemmaxi ja järkähtämättömämmäxi, nijn hän katso sen tarpeellisexi kutsua häntä murkinalle, puolipäiwän wieraaxi, että he wijnaklasi kädesä, olit wahwistaneet ystäwyydensä. Mutta sinä aikaan kuin puolipäiwästä odotettijn, niin ihminen, jolla oli wilu, puhalsi käsijnsä, että hän olis ne ylös lämmittänyt hengellään. Metän-Asukas, kuin hän sen näki, kysyi häneldä, mixi hän sitä tekee? Ihminen wastais: minulla on wilu, ja minä lämmitän ylös kynteni, kuin minä puhallan nijhin.

Wähän hetken perästä kannettiin ruoka sisälle ja niinkuin liemi oli sangen kuuma, niin ihminen jälle rupeis puhumaan (puhaltamaan) jähdyttääxensä sitä jotain; Metsolainen joka otti sijtä tarkan waarin, tahtoi jälle tietä, mixi hän sen teki, ja mitä se merkitse, ja kysyi sentähden mitä hän sillä aiwoi. Tämä liha liemi on niin kuuma (lämmin) ja polttawa, wastais ihminen, että se on minulle mahdotoin sijhen koskea (ruweta, ryhtyä) että joss minä lusikallisen nielen niin minä poltan itteni; ja se on syy että minä puhallan edeltä ennenkuin minä syön, ettän taitaisin sitä maistaa suuremmalla halulla.

Metsän eli Tapiolan mies wastais kohta wihasa, en minä enämpi taida pitää ystäwyyttä sinun kansas kauwwemmin, koskas puhut (puhallat) kylmää ja lämmintä yhtä haawa ja millonka ikänänsä tahdot. Hywästi.

Oppi. Nijtten ystäwyys pitä wältettämän, joidenga elämä ja työt, ei yhteen sowi heidän puheittensa kansa.

120 Satu.

Yxi Aasi, Kettu ja Jalopeura.

Yxi Aasi ja Kettu käwit mettää ynnä, ja tapaisit tapaturmaisesti yhden Jalopeuran. Kettu joka näki waaran, juoxi nöyrästi hänen tygönsä ja rukoili häntä, ettei hän häntä ylösnielisi, waan antaisi hänen elää, ja kiitollisuuden merkixi hän jättää Aasin hänelle käsiin. Jalopeura wastais, että hän tytyy kyllä siihen. Kettu toimitti niin, että Aasi langeis wiritettyyn werkkohon. Jalopeura oli wissi siitä ettei Aasi pääse mihenkään, pakoon, söi ensin ylös Ketun, ja sitten Lotkaisi suuhunsa Aasin kokonansa, kaikella tytywäisyydellä.

Oppi. Panettelia ja pettäjä langee itte omijn lankoinsa.

121 Satu.

Yxi Sokia ja yxi Käärmes.

Kaxi miestä matkustit yhesä, joista toinen oli sokia yhtenä päiwänä yö heidän saawutti, ja he yödyt yhdelle nijttu-kedolle, josa he lepäisit ja yötä pidit. Koska päiwä tuntu ja aamurusko näwyi nousit he ylös, ja astuit hewosen selkään. Se Sokia rupeis hakemaan ruoskaansa (pijskansa) jonga sian hän löysi yhden Käärmeen, joka oli kylmästä tankistunut, kuin hän piteli sitä kättensä wälisä, löysi hän sen notkiammaxi ja paremmaxi, kuin hänen entinen ruoskansa oli ollut, josta hän ihastui, ja ei luullu mitään tapanneensä täsä waihehduxesa, ja nousi hewosen selkään. Mutta kuin auringo nousi, ja nähtiin ilmeisesti kaikki, hawaihti hänen kumppalinsa, että Käärmet oli sen sokian kädesä, ja huusi hänelle hämmästyxisä: Rakas ystäwäni, tee oletta ottanut ylös yhen Kärmeen, ruoskanna siasta, heittäkää se pian pois, ettei se anna teille kuolettawaisia halauxia. — Se Sokia usko, että hänen kumppalinsa kahdehti häneltä niin hywää ruoskaa, ja antoi hänen puhua; mutta wastais wihdoin: mixi te kadehditta minun onneani? minä olen kadottanut minun ruoskani, joka ei paljo maxanu, ja onni on minun antanut löytää peräti uuden; älkää luulko, että minä olen niin yxin kertainen, etten minä tietäis hywin eroitta yhen Kärmeen, ruoskasta. Minun ystäwäni, wastais se toinen, minä olen sekä ystäwyyden että ihmisyyden wuoxi welwotettu, estämään teistä niin haastawaista wahingota; uskokaa minua, joss te rakastatta henkiännä että te pian eroitatta itsennä siitä Käärmestä. Se sokia pahaxui hänen puhettaan ja sanoi: mixi te waaditta minua pois heittämään yhtä kappalesta, jota te itte tahtoisia ottaa haltuunna? Hänen kumppalinsa, joka ei tahtonut hänelle pahaa, rupeis wannomaan ja walalla wahwistamaan, ettei se ollut hänen aikomuxensa, ja että se jonga hän piti käsisään oli totisesti Kärmet. Mutta kaikki hänen walansa ei muuta matkaan saattaneet kuin pilkallista naurua, ja ei woinut saattaa sitä sokiata itte pintaisesta ajatuxestaan. Mutta sitten kuin ilma lämpeni ja auringon säteet rupeisit kuumottamahan, wirkois Kärmet, ja kiersi ittensä sokian käden ympäri, puri häntä hirmuisesti, ja antoi hänelle kuoleman haawat.

Oppi. Se on waarallinen ja wahingollinen, ettei seurata ystäwäinsä neuwwoa.

122 Satu.

Yxi wanha Koira, ylön kattottu Isännältään.

Yhellä Miehellä oli yxi wanha Koira, jota hän hukkaan ylöskehoitti juoxemaan jahdisa mettän otusten jälisä. Hänen wanhuudensa oli niin suuri, ettei hän enää woinnut seurata mettän petoja, niinkuin hän olis tahtonut, silloin kuin hänen isäntänsä käwi mettää. Silloin hän hawaitsi kaikki wanhuuden ijän wiat, joss hän saawuttikin jongun eläimen, niin se pääsi irralle hänen hampaistaan, jotka olit lahot; koska nyt hänen isäntänsä sen näki rupeis hän häntä torumaan ja nosti ylös keppiänsä. Koira wastais hänelle: teidän pitäis tosin minua säästämän sijtä syystä, että minä olen wanha, ja teidän pitäis muistaman, että minä ennen tätä olen ollut nuori, wilkas, hilpiä ja hywä jahti-koira, ja että te minun nuoruudesani, oletta saanet minun kauttani monta hywää palaa; mutta nyt kuin minä olen riutunut, niin kaikki mitä minä teen, ei teille kelpaa, erinommattain, etten minä tuo eikä kanna teille mitään. Te oletta rakastanut minua, kuin minä olin nuori; mutta nyt minun wanhaxi tultuani, ette te taida kärsiä minua.

Oppi. Se on tawallinen, ettei ihmisiä katsota, muuta kuin heidän hyödytyxensä wuoxi: kuin ei he enää taida mitään tehdä, niin ne hyljätään, sijhen siaan, kuin kuitengin heidän entiset tehdyt palwelluxensa pitäis muistettaman.

123 Satu.

Yxi Talonpoika ja Haikara.

Yxi Talonpoika sai yhtenä päiwänä linnun pyydyxisä monta Kurkea ja muita Hanhia, jotka olit tottuneet syömään häneldä hänen laihonsa ja jywänsä, joiden seuraan nyt myös yxi Haikara oli joutunut, joka rukoili häntä suuresti, että hän säästäis häntä ja päästäis hänen irralle, sanojen ettei hän ole Hanhi, Suorsa, eikä Kurki, wain yxi waiwanen wiatoin lintu ja wielä parempi kaikkia muita; ja wielä siihen tygöpani hän, minulla on suuri mure minun wanhasta äitistäni, jota minä elätään kaikella murheen pidolla, kuin minä ikänänsä taidan. Mitä minun siihen kaikkeen tule? sanoi Talonpoika, koska minä olen sinun kerran tawannut niitten eli sellaisten lintujen seurasa, jotka on tehneet minulle wahingon: sinun täytyy kuolla ynnä toisten kansa —.

Oppi. Ei ikään pidä oltamaan muitten kuin hywäin seurasa; sillä joka pahain kansa yhdesä on, saa usein heidän kansansa hukkua, ehkä kuinga wiatoingin hän olis. Höyhemistään lintu tutaan, ja kumppaleista ihminen. Wanha Latinainen Sananlasku sanoo: Noscitur ex sociis, qvi non cognoscitur ex se.

124 Satu.

Yxi Jalopeura ja Hirwi.

Yhellä Jalopeuralla oli sangen werratoin nälkä, ja hawaitsi yhden lihawan Hirwen yhellä korkialla kalliolla syöskendelewän. Mixet sinä, minun armaani, astu alas tasaselle manderelle, sanoi hän, josas löytäisit ruaxes, ruohoja, apelioita, karwa kortteita, rattoja ja muuta senkaltaista, jota taitaisit ilolla syödä? Jätä, sano hän, jätä, ja hyljää, minun suloiseni niin korkiat, kuiwat ja hedelmättömät kukkulat, ja tule alas tasaselle siliälle kedolle. Minä kiitän teitä paljon, wastais Hirwi siiwollisesti, sen hywän neuwon edestä, mutta joss minä tohdin sanoa, niin teidän tarkoituxenna on luulon alanen (Epäluulonen) ja en minä usko että te puhutta rehellisesti, yxi totisesti.

Oppi. Ei se olis wijsasti tehty, että ennen ulos walita kaunista ja ihanata, hyödyttäwän edestä: ja se tapahtuu usein, että ne jotka ainoastans hakewat huwitusta ja turhia rakastawat, joutuwat suurijn waaroihin.

125 Satu.

Muutamat Sonnit ja yxi Jalopeura.

Neljä Sonnia olit keskenään tehneet ijäisen ystäwyyden ja sitoneet itsensä yhteen keskinäiseen edeswastauxeen, ja luwanneet ei ikänänsä eritä toinen toisestansa, että he aina olisit woipaat, toinen toistansa edeswastaamaan ja suojelemaan. Yxi Jalopeura, joka näki heidän käywwän laitumella liki toistaan, ei ikään tohtinut heidän päällensä karata, waikka kuinka nälkä häntä rasitti. Mutta että hän heidän pikemmin ja kewiämmästi woittais, uskoi hän, että paras olis jongun petoxen kautta saada heitä erinänsä, ja niin yhen erältä raiskata. Tämä juoni hänelle menestyi, ja hän söi ylös kaikki neljä Sonnia toinen toisensa perästä.

Oppi. Yhdistetty woima on wastaan seisomatoin, mutta koska se hajotetaan, nijn pian se woitetaan.

126 Satu.

Kettu ja Talonpoika.

Yxi Kettu tarttui Talonpojan sankohin, joka oli syönyt häneltä usiamman Kanan. Koska hän näki ittensä kiinni olewan, rukoili hän nöyrästi, että hän jättäis hänen henkiin, wannojen, että hän tahtois tuta senkaltaisen hywän työn: Talonpoika ei tahtonut tytyä hänen lupauxiinsa, ja sanoi: joss sinä olisit yxi uskollinen eläin, niin minä armahtaisin sinua, mutta niin muodon kuin sinä olet yxi pettäjä, niin en minä usko sinua, ja sinä mahdat kuolla, waikkas paljon lupaat.

Oppi. Ei oo wärtti luottaa (eli ei ole luottamista) pettäjihin; ja kuin ne saadaan ansoin, ei ole nijtä päästäminen.

127 Satu.

Yxi Jalopeura ja Rotta.

Yxi Jalopeura wäsynyt päiwän helleestä pani maata puun warjoon. Ei hän ollut hywin nukahtunut, ennen kuin usiampi Rotista tuli hänen ympärilleen, ja juoxit hänen selkänsä päällä, leikiten ja huwitellen ittiään; mutta koska hän heräisi, otti hän yhden niistä kämmeneensä, joka rukoili hengensä edestä nöyrimmästi, sanojen, ettei hänen Majestetinsä pitäis rupiaman ottelemaan hänen niin yhden pienen ja kelwottoman eläimen kansa. Jalopeura tuli liikutetuxi hänen sanoistaan, ja antoi hänen mennä, ilman mitään pahaa hänelle tehden. Jongun ajan perästä se tapahdui, että Jalopeura itte lankeis ja joutu mettämiesten lankohin. Hän tuli ensin kokonansa williin, ja rupeis kiljumaan kaikella wäellä. Rotta jonga hän ennen oli päästänyt henkiin kuuli hänen kiljumisensa, juoxi nopiasti sinne, ja kuin hän näki hänen siinä wiheljäisesä tilasa, armahti hän häntä; ja rupeis kohta poikki puremaan, järsimään ja kalwamaan lankoja, ja teki, sen, että Jalopeura pääsi hengis pois, joka sitten kiiruusti pakeni.

Oppi. Nijtten isojen ja woimallisten pitä oleman hywät ja armolliset; sillä se aika taitaa tulla, että he tarwihtewat waikka kuinka halpaa mailmasa.

128 Satu.

Wares ja Lammas.

Yxi Wares istu kerran Lampaan niskaan, ja hakkais sitä nokallaan, noukki ja repi hänen willojaan, ja wääky rumasti, niin paljon kuin jaxoi. Lammas joka tunsi kiwun, sanoi hänelle: woi! joss sinä niin tekisit yhdelle Koiralle kuins minulle teet, niin et sinä jäis kostamata. Älä usko minua niin hulluxi, sanoi Wares naurain, etten minä tiedä, kelle minä tätä teen.

Oppi. Hiljaiset ja kärsiwäiset ihmiset tulewat enimmästi kowin ja pahoin kohdatuxi ja pidellyxi; koska wäkiwaltaiset, pahat ja julmat saawat rauhasa käwellä.

[Nämät Sadut sijtä 115. tähän 128. asti owat Fransyskan kielestä Suomexi tulkitut; waikka tosin monta nijstä edellisistäkin löytään Ransyskan kielellä. Muutamat owat Ruottista, Latinasta ja Saxasta. Ja nämät seurawaiset, Suomalaisillekin tutut, ja muutamat löytään Gellertin kirjasa.]

129 Satu.

Yxi Kijski (Rökäs) ja Lohi.

Lohi ja Kijski löit kerran wetoa wälinsä, kumman ennen olis wasta wirtaa kosken päällä. Ja se joka wedon tappaa, pitää antamaan toiselleen Olut tynnyrin. Molemmat rupeisiwat uimaan kiehuwan kosken päälle; mutta wirrasa Kijski tarttui Lohen pyrstöön, ja kuin Lohi oli pääsemillään kosken päälle, niin Kijski pirahutti ja nakkais ittensä edellä ja huusi, täällä minä jo olen. Lohen täyty hänelle antaa tynneriin olutta, josta Kijski joi, juopui, oxensi, ja siitä hän wielä nytkin on niin iljakka ja kinosansa.

Oppi. Pienen pääs on niin paljon mieltä, kuin isongin. Mutta kohtuus on paras makkarasta, joss oluestakin.

130 Satu.

Sika ja Kettu.

Samallainen Satu kuin edellinengin on Siasta ja Ketusta, jotka löit wedon kumpanen heistä ensin piti näkemän auringon noususaan. Kettu katto ylös puun latwoin, ja Sika paino kärsänsä maahan. Sika huusi: jo minä näen päiwän. Kettu antoi hänelle sitten wedosta, yhen tynnerin olutta, josta se juowui ja jäi makaamaan kauwwan lokaansa ja iljanteheensa. Tästä se on tullut, että Siat owat siiwottomat, ja kauwwan makaawat.

Oppi. Se yxin kertainen kattoo alaispäin.

131 Satu.

Yxi Isä ja hänen kaxi Poikaansa.

Yxi wanha warallinen Mies oli kuolemallansa, ja kutsui kuolin wuoteensa luoxe kaxi Poikaansa, joista Hannu oli wikkelä, wilkas, nopsa ja taitawa luonnostaan mutta; Niku sangen tuhma ja typerä, juuri paxupäinen. Näille pojilleen piti hän ensin pitkän hywästi jättö-puheen, ja wihdoin jako heidän keskensä kaiken rahansa ja tawaransa. Hannu sai monta tuhatta Riikin taallaria, ja Niku ei paljon mitään, niin että Hannukin sano, mixettä te minun Isäni jaa tasan, ja anna weljeni Nikungin saada sen werran kuin minä sain. Silloin Isä wastais: sinä poikani Hannu olet teräwä ja taitawa, sinun on työläs edes tulla mailmasa, ja sentähden sinä tarwihtet rahaa, mutta Niku pojan kansa ei ole yhtään hätää, hän on paxupäinen, tyhmä ja typerä, ja hänen tyhmyydensä, autta hänen edes mailmasa, paremmin kuin sinun, sinun taitos ja wiisaudes.

Oppi. Tyhmillä, tomppeleilla ja hijtailla on usein parempi onni, kuin wilkkailla, wireillä ja wijsailla.

132 Satu.

Pojista ja Käestä.

Yxi Yö-Rastas istu yhdesä puusa kauniisa metsistösä kewäillä, ja wiserti monenlaisilla ihanilla nuoteilla; sijhen tuli iso joukko poikia, joille huwixi ja iloxi Rastas laulo sen kiwammasti ja luuli heidän häntänsä hywingin halulla kuulewan: mutta samalla rupeis yxi Käki kukkumaan samasa mettäsä, jota pojat kohta ilolla kuuntelit ja jätkyttelit, pitäin keskenään koko ilon Käen kukkumisesta; ja waikka Rastas laulo, leiwonen liwerteli, peipponen wiserteli ja Pääskynen weisais, niin ei pojat niistä lukua pitäneet niin paljon kuin Käen kukkumisesta.

Oppi. Krouwwit ja taitamattomat, ei tiedä oikiata arwoa panna hywäin awuin-päälle. Waan nijnkuin he itte owat törkiät, niin he törkeitä rakastawat.

133 Satu.

Yhestä Wäästä eli Wouwwista.

Yxi kelwollinen juuri jalo-mies, Brutus nimeldä, joka oli waka, ymmärtäwäinen ja taitawa, ja rakasti isänsä maata, meni kerran Wouwwiin yhen lipilaarin kansa, ja ylös punnitti itsensä. Sen kielaan lipilaarin ja liehakoitsian puoli niinkuin kewiämpi, nousi kohta wäällä ylös ilmaan ja hywin korkialle; mutta Brutus joka paino enemmän, painu sywälle alas.

Oppi. Se on luonnollinen, että se kuin enemmän painaa, alas ja maahan painun wouwilla, ja se kewiämpi singahtaa ylös. Nijnpä se taitaa tapahtua ihmistengin seasa mailman menoisa. Moni makaa loukosa ylönkatseesa.

134 Satu.

Yxi Isä, ja sen Poika.

Yhellä Isällä oli yxi melkein pahan kurinen Poika, jota hän tosin kotona pyysi opettaa ja neuwwoa miehexi; mutta kuin hän oli kaikki koetellut hänen kansaan, ajatteli hän panna häntä ulos — minä tahdon panna hänen sotawäkeen. — Sillä minä olen kuullut että Wasikan-nahka neuwoo miestä tottelemaan, ja meni sentähden yhen Öfwerstin tygö, ja sai hänen wäkeen; mutta jongun ajan perästä Hannu sieltä sai apskeetin, ja hänen Kaputeeninsa rukoilemalla pyysi että Isä ottais Poikansa pois, sillä niin pahan kurista, ei ole ollut koko joukos —. Isä tuli murheellisexi — ja ajatteli nyt panna Poikansa Hannun, merelle, ja sanoi ittexeen, kyllä mailman ranta neuwoo: hän sai hänen yhteen aluxen, jonga päällä hän työllä tuskin yhen reisun purjehti, ja Meri-Kaputeiniltä, niinkuin hillimätöin sysättiin pois Isän huostaan — Isä oli nyt koetellut kahta kowaa — mutta kosk ei niistä ollut apua, rupeis hän Poikaansa suosittelemaan naimaan, eli ottamaan itsellensä waimon, sillä siinä säädysä, ajatteli Äjjä on monta masennut. Hannu nai, otti waimon, ja kohta masennui hän, ja tuli niin hiljaisexi kuin lammas, eikä ollu sen enämmin röykkiä.

Oppi. Wanha Suomalainen Sananlasku sanoo: Jolla on kello kaulasa, sill' on pää painosa. Jolla waimo, sillä waiwa —.

135 Satu.

Kolme Pää-kälmiä, jotka ryöstit paljaaxi yhden Miehen.

Yxi Talonpoika waelsi kerran yhtä tietä, ajain aasin seljäs, ja yxi Wuohi jälis' käydes, tjuku kaulas, jonga wuohen hän piti wiemän kaupungiin myytää. Kolme Roswoa istuit samalla tiellä, josta hän waelsi, ja löit wälinsä wedon; sen ensimmäisen weikka oli: minä warastaan, tuoon Wuohen, ettei Talonpoika siitä tiedä yhtään; toinen sano: minä warastaan hänen Aasinsa, ettei hänen pidä sitä hawaitseman; ja se kolmas sanoi: minä olen se mies, että minä wieen kaikki hänen waatteensa, ja ei hänen pidä sitä hoxaaman.

Mies ajo tietään myyen, se ensimmäinen waras meni ja otti Wuohen, ja sito sen tiukun Aasin häntään, ja Talonpoika luuli kuin tiuku helisi aina, että Wuohi seurais; mutta kuin hän käänsi ittensä takasin, näki hän, että Wuohi oli pois; jota hän lähti hakemaan, sito Aasinsa sillä aikaa kiinni; mutta käydesään tapaa ne kaxi Roswoa ja kysyy, joss he on nähneet hänen Wuohtaan; he wastaisit että tuolla eempänä se näwyi, jota hän juoxi hakemaan; sillä wälillä se toinen waras wei hänen Aasinsa; Talonpoika palatesaan purskahti itkuun, että Aasikin, oli pois, päiwitteli ja woiwotteli itsiänsä, ja pelkäis Akkansa kotia tullesaan toruwan itsiään, että sekä Aasi ja Wuohi oli pois. Hän meni hakemaan wielä Aasiaan; mutta tien wieres rookais yhdellä kaiwolla, yhden miehen (joka oli se kolmas waras) joka itki kaiwon wieres surkiasti. Talonpoika seisahti; se kaiwolla itkewä sanoi Talonpojalle, mitäs itket ja murehdit; Talonpoika jutteli kuinka hän oli joutunut wahinkoon; mutta se kolmas kelmi sanoi: minulla on enemmän syytä itkiä, sillä minulta on tähän kaiwoon pudonnut yxi kulta raha kukkaro, josa oli monta sataa Tukaatia: minä menisin mielelläni sitä kaiwosta etsimään; mutta minulla on yxi luonnollinen weden-säikky, en minä tohdi weteen; joss sinulla sentähden on wähängin kansakärsiwällisyyttä minun kansani, niin ole minullen täsä asiasa awullinen ja mene alas kaiwohon; joss sen kulta-raha kukkaron löydät wedestä, minä annan sinulle waiwastas puolen siitä. Talonpoika, tuli ilosexi, ja ajatteli, kyllä minun Aasini ja Wuoheni hinta sitten on maxettu. Riisui waatteet päältänsä, alastomaxi, ja meni kaiwoon; sillä aikaa se kolmas kelmi, wei kaikki hänen werhansa, juoxi pois, ja Talonpoika joka ei kaiwosta löynnyt mitään, jäi alasti itkemään surkeuttaan.

Oppi. Waiwainen wiekasten ja petollisten käsijn joutuu.

136 Satu.

Yhestä Miehestä, joka olis saanut kulta-arkun, kuin hän olis odottanut.

Ettei onnesa olla röykkiä ja suuri päältään, ei ole wähempi hywä awu, kuin sekään, että wastoinkäymisesä olla miehullinen ja kärsiwällinen, sen todistaa tämä seuraawainen Satu:

Yxi mies oli melkein warallinen ja äweriäs, yhen ison ajan, niin että kaikki ison ajan näkyi ikänänsä kuin kaswawan hänen käsisään, mutta jongun ajan perästi käänty onnen tuuli wastaisexi, niin ettei mitään tahtonut menestyä, Mies köyhty, ystäwät hyljäisit hänen, ja kaikki muuttu hänelle murhellisexi; hän meni siis kerran murhettansa pois ajamaan, ja itsiänsä huwittelemaan yhteen metsään, josa yxi joki juoxi, istui sen rannalle eli törmälle, ja huokaillen päiwitteli itsiään; mutta paraikaa kuin hän istu siinä, ylösnousi myrsky ja wäkewä tuuli, taiwas käwi pilween, koko mailma mustui, ja erinommattain hänen päänsä päällä, juuri siinä kuin hän istui, näkyi ilmasa rippuwan, yxi paxu, suuri, pimiä pilwi; josta hän niin peljästyi, että hän epäilyxisään nakkauis jokeen ja hukutti itsensä.

Mutta mikä se oli joka pilwesä hääly ja rippui? se oli yxi suuri Arkku, täynnäns kultaa ja hopiata; joka wähän ajan perästä putois juuri liki sitä paikkaa jossa Mies istui, jonga hän olis saanut, ja oli hänelle aiwottu, joss hän olis ollut miehullinen, ja wähä odottanut.

Oppi. Murheesa ja wastoin-käymisesä ei pidä ihmisen waiwata itsiänsä omilla turhilla ja rasittawaisilla ajatuxilla; waan toiwoman parempata ja odottaman awun hetkeä — Si nunc male, non semper sic erit. Ja Suomalainen Sananlasku sanoo: Jumalalla on onnen ohjat, luojalla lykyn awaimet, ei katehen kainalossa, eikä pahan Suoman sormen päässä.

137 Satu.

Kissasta ja rakkauden naisesta.

[Nämät seurawaiset Sadut, joita minä, kokeexi olen itte oman harjoituxeni tähden, ja Pohjan-miesten innon ja maun jälkeen, tawallisijn Suomalaisijn Runoihin weisattawaxi, kokoon pannut jo Kesä-Kuusa w. 1783. olen minä myös lähettänyt Stukkhulmijn, Kuningalliselle Suomen kielen Tulkulle Herr Magister Abr. Lindille, jolla on 120 Suomalaista Satua ennen, nijnkuin hän on kirjan kautta tietä antanut.]

Yxi nuori Nuorukainen Immin-tuskahan tulowi, Hywin Kissoa hywäili, Sili selköä silitti, Anoi kerran kelpo lailla, Ratki nöyrästi rukoili Nuorten neitoisten emolta Armolliselta akalta, Että Kissan kelwollisen Mirrin muuttais mieluisimman Neitteyxi näppäräxi Pikku pijaxi tekisi: Antoi Akka awun tuolle, Muutti Kissan kijruhusti. Pijan piijaxi wenähti Kaswo aiwan kaunihixi, Tuli tytöxi todella. Jota halulla halaisi Nuori miesi mielellänsä, Wei sen kohta kotihinsa Otti kissan kumppalixi Tämän Neiton naukuwaisen Warsin waimoxi walitsi. Mutta koska kammarissa Lawallansa lepäisiwät Nämät kaxi kahen kättä Tuuli Hijri tupsutellen Rotta loukossa ratisi: Wasta waimo miehen jätti Hyppäis kyllä kijruhusti Ulos sängystä sujahti Yljän sylistä sirahti Kissan lailla laattialle, Josta suuttu armas Akka Nuorten neitosten emonen Että muutti jälle muodon, Naisen, naukuhun panowi Teki Kissaxi katalan.

Tämä Satuni Sanowi Ett' on paljo pöllö päitä Joukossakin junkareitten; Luondo luodun luoxe tuopi Weri wierehen wetäwi, Mutt' ei muutu muorinakaan Jok on nuorna ollut nopsa Wiha Kissa kaswaessa, Se on Akkana alati Wielä waimona wihassa. Joka tyttönä toruwi Torun wielä waimonakin; Kissa kissana pysywi.

138 Satu.

Yyi Kettu ja muutamat Hijhto-miehet.

Juoxi Kettu kelpo-lailla Juuri kyytillä kytäisi, Wainon saatua wälehen Hihtomiehistä hywistä; Miehen taitawan tapaisi, Joka pilkko puita mettäs, Jota Kettu kumarteli, Siltä apua aneli, Kysy paikkoa parasta, Mihin pijlohon panisi Kätkis ittens kijruhusti? Miesi näytti nopiasti Oman majansa matalan, Johon Kettu konttajawi Pian pijlohon menewi Kyykistellen kommanohon. Koska konna kontannunna Oli pijlohon paennut, Joudut miehet mehtolassa Sille paikalle parahin Kysyit kohta kijruhusti Hakkuu mieheltä halulla, Onko nähtynä nykyisin Ketun teitä, teillä näillä Juuri juossutta näkyä? Taitawainen Talonpoika Warsin wastasi wagasti: Ei oo näkynnä näkysin Täällä Kettua ketänä; Mutta samasa saloa Sormellansa sala wiekas Ketun päälle kokottawi Osottawi olin-sian: Tuot' ei hawainnut hewillä Huomainehet Hijhto-miehet; Mutta Kettu kirkistänyt Nähnyt kaikki nähtäwästi Raon kautta kommanosta; Josta puiskahti pijangin Ulos sanan sanomata; Koska hakkaaja hawaitsi Ketun uxen ulko-puolla, Huusi kohta komiasti; Mihingä Mikko pitäwi, Sinun matkasi makaawi? Etkös huoli holhojaltas Olenk' ottoa eroa Julki hywästi jättellä? Kohta Kettu wastajawi; Joss sun sormesa samati Kuin sun kieles kelwoxesti Olis ollut rehellinen Olsin warsinni wagasti Julki jättäny hywästi Kumartellen kijtoxella. Sinä pulskasti puhelit Kielelläsi kelwoxesti Muttas sohit sormellasi Niinkuin kälmi konnan lailla.

Nijn on ilkiät imeiset Joss ei kielellä keritä Tehdä pahoa pahasti Nijn on sormet sorkiana Sortamahan sorretuita.

139 Satu.

Koira pitohin pyytty, Murkinalle.

Oli Herra herkullinen Kerran kuttunna kotia Yhen hywän ystäwänsä, Jonga Koira koukku-selkä Hywän tapanen, häwälet Pyysi wierahan pitohin Koiran toisen tulemahan Herran kansa kulkemahan Wierahaxi wertaisensa. Tuli Koira kohdastansa Wieras, wierasten pitohon Herran kansa käyskendeli; Kohti köökkihin menewi Kattomaahan kattiloita, Hywin haistaman halulla Nijtä ruokia rupeisi, Joita luuli luwan kanssa Syödä saawansa talossa. Kohta tultua kotahan Huiskutteli häntäänsä Nuoli suuta nälkäjistä, Totta toiwossa tosingin Saada padasta parahan Osan kupuhun omaxi Atrian aiwan awaran; Mutta kokki kohennolla Kekäleellä kelpolailla, Seljän semmoisen sujutti Repi wierahan wihassa, Tarttu häntä hän hywästi Puisti wierasta pahasti, Wiskais wihdoin wihoissansa Koiran alas aakkunasta; Joka winkujen wajosi Persellehen pyörryxihin, Päätä huimasi pahoingin, Huusi hullu huikiasti Winku willitty wapisten: Kohta koirat kokoo uuwat Kahtomahan kumppalia Uutta tietää tahtomassa, Jolta kysywät kiwaasti, Mitä pidoista pitänet? Mitä herkuista hywistä? Kuinga kuttuista jaloista? Miltä maistuwat makiat Pöystit paistetut parahat? Tämä wieras wastajawi: Siell' on herkut hempeille; Siell' on oiwakin olutta, Josta juowun juopumalla Jolla juottiwat minungin Jottan horjun hoperona Päätä huimaawi peräti, Jotten osannu owea Ulos uxesta pakata; Awoimesta akkunasta Alas putoisin putuihin Tasaselle tanterelle.

Sananlaskusa sanowat: Jossas Herroa hywäilet Isäntätä ihandelet, Muista palwelia pahanen Ruoki renkiä samati.

140 Satu.

Susi, Lammas-paimenna.

Susi syömäri sujotti Panensi paimenexi, Wiekas willitty wihanen Puki paimenen pukuhun, Otti sauwwan odaxensa Pillin paimenen parahan Torwen tolwana tapasi Jotta näytti jylkiältä Parahalta paimenelta Tässä pulskassa pugussa Ylty ylön ylpiäxi; Mäni yöllä yxinänsä Wäen maatessa majassa Unen alla uupununna, Koska koiratkin kowasti Kaikki kuorsaawat katalat Jätkytteli jylkiästi Ääntä paimenen parahan Kuttu karittat kokohon Lammas lauman likemmäxi; Mutta ääni ärmätillä Kowan kuulu karhialta Kowan kolkolta komahti, Ulwo Suden uikutusta, Että heräsit hewillä Kaikki krannisa imeiset, Wäki wirkosi unesta, Tulit pellolle tohulla Sutta surwoit seipähillä, Annoit palkan paimenelle Kangen kansa kelpo lailla; Jottei päässy paikastansa Susi köysistä kowista.

Se on sangen kurja kansa Warsin walitettawasti Jota Paimenet pahasti Sortanewat suden lailla: Koska wallat wallitsewat Wäkiwallalla wihassa Alas polkewat peräti Alammaisia alati: Mutta nijnkuin Susi suuri Pian tuttihin pahaxi Waikka paimenna puheli, Nijnpä kyllä konnan juonet Sala-wiekkahat walehet Ilmi-tulewat tawasta. Suu wiepi Suden ritahan Kieli kärpän lautaisehen.

141 Satu.

Kukosta, ja Rewon eli Ketun nahasta.

Rewon nahka rippumahan Oli pantu orren päähän, Kettu pelwoxixi kanoille Muisto merkixi Mikosta. Kukko äkkäsi äkistä Rewon ruman rippumasta Josta peljästy peräti Sydän säikystä säwähti, Että lähti lentämähän Kyllä kijruhti kiwasti Juoxu jalassa kytäsi: Mutta Kanat kaakottawat Pahoin pilkkaisit katalat, Haukut Ukon urhollisen, Jänexexi, juoxiaxi, Pelkurixi parjasiwat. Sitten sanalla saneli Kukko puhu pulskiasti: Kulkaat kultaset Kanani Sisareni Siukkuseni; Ketull' on kepiät kengät Monet juonet juonikkaalla. Jos on Kettu kuolluxisa Kyll' on elosa enemmän Usiammat ulompana; Nyt män warjosta wapisin Ketun kuwasta wärisin Mutt' oon ennengin elänyt Hengen waarassa wapissu Ketun kawalan käsissä: Jos ois joku teistä tytöt Kanat kaunihit hawainnut Jäljen Ketun käpälästä, Jo tee juoxulla jalosti Olisia oiwa lailla Pojjes pyrkinyt pakohon; Eikös nahka nälkähisen Paljon peljätä enemmän Teitä säikytä Sisaret?

Jok' on lassa löylyn saanut Kuuman tuntenna tulexi Wielä se sitten wanhanain Waroo ittens walkiasta.

142 Satu.

Kettu ja Kukko.

Kerran Kettu nälkähinen Näki Kukon käwelewän Kana parwessa parassa, Jonga Rungon ruaxensa Olis ottanna halulla, Waan ei tienny Mikko parka Millä lailla laadullansa Kukon olis kääkistänyt; Heitti herjä pitkäxensä Pani maata manderelle, Iski ilki silmiänsä Räpsytteli ripsiänsä Nijnkuin paskossa pahassa Tihmaskassa tihrueli. Huusi Kukolle, kawala, Sainma rikan silmähäni, Puikon pistäwän pahasti Eilen käydessä kylällä Marsiessa maistamassa Orjan-tappuran tuloja; Auta armas Kukko kulta, Tule tännemmä tygöni Wedä puikko poskestani, Rikka silmästä siwalla. Kukko wastais wijsahasti: Empä ole ollenkana minä Lääkärein lugusta Tullu silmäin Tohtarixi, Pahan wamman Palperixi: Ja joss satun silmähäsi Kipiähän koskisingin, Sillä taitasin samalla Kannuxellaan kannustoa Toisen silmäsi sisälle Pojjes puhgasta peräti, Nijn ett näkisi mitänä, Nijn sun silmäsi sowaistut Surun sulle suuren toisit. Waan joss odotat wähäisen, Elles kijruhda kowasti Nijn män lennän löyhöttelen Pian pyörähdän kotia, Tuolda Sullen toimittanen Joka taitawi todella Silmä-paskosi parata. Koska Kettu tämän kuuli, Jotta Kukko jaaritteli Pilkka sanoja saneli, Nijn hän sano sanaxensa: Empä huoli ensinkänä Tietäistä, Taikureista; Sillä wanhat ne sanowat: Mis on monta Lääkäriä Puoskaroimassa pahoa Siell' on waara ja wahingo Kulut suuret kustannuxet.

Wijsas pettääwi kawalan, Hullu wijsaan willitseepi.

143 Satu.

Yxi Susi tuli Munkixi.

Susi wanha wäsynynnä Iki-loppu lompsutteli Keino teille kelwotoinna, Toki arwasi asian, Pahan päättöä elämän Loppu puolen paremmasti: Ano lainahan hamehen Mekon Munkilta mukoman, Käwi kerjäten köpeli Talo talolta käweli Anoi almuja awuxi Nijnkuin Munkki muukalainen. Toinen Susi sukulainen Joka tapasi towerin Tässä pyhässä pugussa Häntä nuhteli nuristen, Toru täydellä todella: Mixis muutit sinun muotos Häntti halwaxi rupeisit Suden suuresta sugusta? Wastais muka muukalainen, Mitäs taidan minä tehdä? Kaikki hampaani hajalla Leuka-luuni lohjellehet, Sääret särmiwät kiwusta, Jotten jaxa enää juosta Enkä kynsille kykene, Raadeltuita risaamahan, Minun täytyy teeskellä Itten Munkin muotoisexi Teko pyhäxi pahaxi, Eli näännyn nälkähäni Kuolen hänttinä häjjynä.

Nijn on monen wielä muungin Meno täsä mailmasa; Wasta wanhana wäsyny, Kuin on woima waipununna Halu häjy häkäynyt Ettei jaxa juosta joukos Wielä syntiä syleillä, Se on pahajen parannus Wasta wanhana waellus, Synnin suuttumus, wäsymys.

144 Satu.

Yxi Tuhma ja Typerä, ja kuuma Rauta.

Tuli Tuhma ja Typerä Luoxe Raution Rotewan Parahimpahan pajahan, Josa kuuma hewos kenkä Oli ahjosta otettu Laattialle laskettuna, Sijhen tarttu tuhma miesi Poltti sormensa pahasti, Kengän kijjätti kiwasti Heitti pijangin piwosta: Seppä huusi, hullu päälle, Sinä Tuhma ja Typerä, Mixes ensin mietinynnä Hywin kokenut kysellä Jos on rauta jähtynynnä Joss on kuuma, tahi kylmä? Tuhma taasen wastajaapi Mistän tietänen todella Raudan polttawan rumasti? Seppä wastaisi wakanen, Kuuma rauta kihiseepi Joss sen päälle syljeskelet. Otti Tuhma ongehensa Pani muistohon paraten Neuwwon tämän näppäräisen, Meni konna kotihinsa Jossa wellille wetäy, Johon sylki seittemästi, Ei se kiehuwa kihissy; Nieli kohta nälkähinen Kitahansa kiehuwaisen Wellin kuuman ja wihasen, Poltti wattansa warilla Wetelällä wellillänsä Kurku lakensa kuritti, Nahan suustansa siwalsi. Sijnä oli saatawilla Toinen kysywä toweri: Mixes outo odottanut Jauho wellin jähtymistä? Tuhma wastaisi wihassa Minä luulin jo lujasti Jähtyneexi julman wellin Toinen sijhen sanonewi, Mixes höyrystä hawainnut Wellin wetelän warixi Tulen pääldä tullehexi. Kuss' on sawu sakiana Sijnä tuli tupruaapi. Tuhma taasen muisti tämän Juoxi sitten janoisansa Läikkywälle lähtehelle, Joka höyryisi hywästi Jonka luuli lämpimäxi Polttawaisexi peräti Koska sawusi kowasti; Seiso sentähden sujotti Jotta jalkoja jumotti Odotuxella odotti, Jotta nääntyä janohon Tahto kuolla konna parka, Sijtä pelwosta pahasta Ettei polttais poskiansa Kurkkuansa kalttajaisi.

Se on narri nahkoinensa, Jok' ei tunne, eikä tutki Luonnon laatua lujoa Tämän mailman menoja, Syyitä Luonnon sywimpiä Waikutuxia wakoja.

145 Satu.

Mies, jolta Waimo kuoli, jota hän itki.

Yxi Miesi merkillinen Waikiasti walittaapi Hywin huutawi hopero Surun alla surkiasti: Jo on kuollu kumppalini Waipu waippani alanen; Oli wainaja wakanen Akka armas awullinen Paras pijjoista minulla, Waimo Waimoista walittu; Näitä lausu Leski-miesi Murehella muistutteli Wielä wanno wimmattunna Jottei ota olenkana Enää elinkautenansa Puolisota peiton alle, Eikä waimohon wanuuk Koska kuoli kelwos Akka Waimo werratoin wajosi Tuonen uupukin unehen: Mutta koska kelpo lailla Itki, parku ja porisi Juoxi juuri joutumalla Luoxe waimo wainajansa Ruumijn arkungin awasi Otti lijnan ja lakanan Paidan pojjes sieppajaapi Jok' oli hieno ja hiwuttu; Näillä sanoilla saneli: Kyllä kelpaawi sinulle Käärin-lijna kehnompikin Paita wälttää prostinasta; Ota paita karhiampi, Minä hienomman hywästi Panen tallelle talohon Kätken toistaxi todella, Toisen waimoni waraxi, Joss sen onni oikaiseepi Talohooni taluttaapi. Tämä puhet pulskan miehen Saatti syystä nauramahan Murhe wäen wäleästi; Perhe purskahti piangin Nauruhun heti hywähän, Koska näit nähtäwästi Huomahtit aiwan halulla Että miesi entiselleen Jälle järjelle tulowi.

Murhe tuopi mullan karwan Pahat päiwät parran pitkän Huoli harmahan hapenen: Älä itke ilman syyttä Älä waiwata walita Kyllä syysä itkemistä Waiwasa walittamista.

146 Satu.

Wihasta pyörtynyt Waimo joka wirkoisi ja eläwäxi tuli kuin lyötijn.

Waimo willisä wihanen Ärisewä Äjjällensä, Tuittu, tuima ja toranen Häjyn elkinen etana Akka aiwan arwollainen Pahan kurinen katala Pahan sisunen sikiä Suuri suusta suututtanna Oli ukkonsa usein, Jotta kuristi kowasti Piexi waimonsa pahasti Anto kyllä kylmän kylwyn Mutta waimo wiskausi Nijnkuin kuolluna kumohon Koko raatonsa rumensi Soritteli sorkkiansa Wenytteli warpahansa Nijnkuin kuollut kaiketikkin, Heti hengensä pidätti, Makais pitkä pitkänänsä Miehelle mieli pahaxi, Tätä tekikin monasti; Jotta tottu tosiahan: Miesi muorihin pahahan: Kerran jälle jättäysi Hengetä herwottomaxi, Langeis lysyhyn lowehen Kulki tuolla Tuonelossa Mutta miesi melkiäinen Akan arwasi asian Ilwehistä ilkeistä Kujehista kelwottoman, Ett' oli hengisä eläwä Muori wihassa makasi Sydän sairasna sapesta. Kerran miesi kiljasoowi Kyllä äänellä kowalla Ärjäseepi äkeästi Weistä waatijpi wagasti Puukkoansa pudistaapi; Sanowi sijnä samassa: Kosk' on kuollunna katala Herjä waimo hengetöinnä Nijn on nahka nyljettäwä Kesi kelwos korjattawa Waimon watta walkaistawa; Alko nylkehen awulla Waimoansa warpahista Jalka pöydästä jutusti; Waan ei waimo waaran alla Tähän leikkihin tytyny; Pian päätänsä pudisti Wärwähytti warpahansa Räpylöitä räpsäytti Wirkois wielä wijmmeiseltä Turka hengihin tulowi Entiselleen elämähän.

Älä usko uhkausta Pahan ilkisen imeisen; Näytä totta toisinansa Wihaselle willitylle; Joka surman suutuxisa Suopi suotta ittellensä, Joka hirtehen halaawi Sille sijma hamppuhinen, Kanna kätehen kiwasti; Nijn säs näet nähtäwästi; Ettei hirtehen halaja Mene Matti mielellänsä.

147 Satu.

Uskollinen Koira ja sen Isäntä.

Oli Koira kelwollinen Kerran Herralla hywällä Uuttera ja uskollinen Hywän tapainen talosa Häwälet ja häweljäskin, Jonga Isäntä ilolla Piti pulskasti hywänä: mutta kerran kelwoxesti Herra hywin hämmästywi, Työstä tultua tupahan Näki kätkyen kumosa Koiran kuonon werisänsä Punan pahan permannolla Pojan pojjes ainoansa: Josta kijwastu kiwasti Weti ulos murha miekan Pisti Koiran kuolliaxi, Mustin murhasi wihassa, Luuli lapsen koiraltansa Rewityxi, raadeltuxi, Ei tuo kiwas tutkinunna Aimoostansa asiata, Pikaisudesa pahasa Tuitus tässä tuimimmassa Tappoi paraan palweliansa Wanhan Koiransa wakaisen: Mutta koska katteloowi Tutki likemmin todella Asiata arweloopi, Nijn hän wasta huomaitseepi; Että Koira kelwoxesti Oli Kärmehen kawalan Madon suuren surmannunna Joka Yrmy yrittännyt Oli kämpiä käennyt Kijwetäkkin kätkyehen Pientä lasta puremahan Myrkyllänsä murhamahan, Tämän Koira kääkistääpi Ruman repijwi hajalle Madon murskaxi musersi Ruman rytysti, rusensi, Jossa jalossa sodassa Kehto kaatuwi kumohon. Koska kehdon kohentaapi Jälle pystyhyn panewi, Isä pikainen ilolla Löysi lapsen kehdon alta Hengis wirkkuna wiata; Mutta kärmeen kuolluxisa Warsin wankasa weresä Jota koska kummastuwi Itte harmilla hawaitsi Mieli pahalla pahansa Kijwaudensa kirotun Pikaisuudensa pahimman.

Eipä ilmoissa ikänä Eipä elinkautenakaan Taida kijwahat katua Parannella paremmaxi Mitä tekewät tosingin Pikaisuudesa pahasa Tuittu-päissä turmelewat.

148 Satu.

Kettu ja Etana.

Pahan Elkinen Etana Mato musta, maan alanen Työnsi päänsä tunkiosta Nosti nokkansa noesta Kehu kurkulla kowalla Kuinga taisi taikauxet Lugut kaikki lääkäritten, Kettu kuuli kelwollinen Joka luikahti likeltä Sano toukalle sanalla: Ensi paranna pahansi Omat wammas woitehilla Pojjes poista puutoxesi Ennen kuins sas ennakalla Muitten wikoja wihellät Loihdit muitten loukkauxet Toisten tulet Tohtorixi.

Oppi. Itte paranna pahansi Itte woitele wikansi Joss oot Lääkäri luwalla. Että sanoa sanalla Paljon paapottaa puhua, Että tehdä itte työsä Se on ainain asia Erinkaldainen eroitus; Älä suulla suurendele Elles kunnosa kykene.

149 Satu.

Kettu ja sairas Kukko.

Waipu Kukko wuotehellen Tuli Turka tautisexi Sangen sairasti kowasti, Tulipa tuttu towerinsa Ystäwistä ylimmäinen. Wanha Kettu wäipästellen Kattomahan, keximähän Tätä sairasta talosa Kyseleepi kelpo lailla Kuinga Kukko jaxaneewi Mitä pahasti potiwi? Mikä wamma warpahassa? Tahi päässäkin porotus? Kukku wastais waikiasti Woiwotuxella walitti: Mun on rintani rämänä Kaikki keuhkoni kulunu Jotta juuri henkämystyn Jossas astuisit ulomma Sinä sijrtyisit sikemmä Henki wetoni wetäisin Wilwastuisin wijliäxi Wielä tästä wöyristyisin.

Oppi tästä Sadusta. Moni tungenu tupahan Taudin alla terwehtääpi Waikka toiwoo tuonelahan; Kalman hajun haiskahtaapi Meistä, taudin muokatessa; Moni tulowi mukoma Nijnkuin Korppi kahtomahan Joko kuolowi karihta Jok' on pyörrystä potinut Jotta saisi saalihixi Kurmu kaikki kurkkuhunsa.

150 Satu.

Waimosta, joka Hukkui.

Oli Waimo onnetoinen Joka wajosi wetehen Hukkui wirtahan wälehen, Tätä miesi murheellinen Haki suurella surulla Jotta löytäisi joesta Hukkunehen hengettömän Waimon ruumihin wedestä Työnsi wenehen wesille Paatin parahan talosa Jolla souti suoritteli Wasta wirtoa melowi Kohden koskea kokeewi Kexin kanssa kelwollisen, Ratki kaikilta kysyywi Jotka wastahan joella Häntä sousit suannolla Joss he tietäsit todella Misä ylhällä ylemmä Ruumis Akan rakkahimman Kosken alla ajeloowi Sillä täällä tännempänä Kaatu katala wetehen Wiery ulos wenehestä Aiwan tuolla alempana Suannolla sirkiällä: Kaikki wastaisit wagasti Huusit hänelle hywästi: Ookkos hulluna, hopero! Jossas ettit Emäntätäs Haet waimo wainaajatas Alta weden wierywäisen Nijn sun täytywi todella Kiwan alta ahkerasti Alas souta alemmaxi Hywin hakea halulla. Eipä totta tosiahan Wastais ukko uhkeasti, Sillä waimo wainajani Eukko tämä eläisänsä Oli aina arwollainen Juuri kumma, ja kamala Itte pintainen peräti Warsinni wastahakoinen Joka soti soutamalla Wasten tuulta ja tulea Wasten altoja ajaxen; Sentään uskon uiskelewan Luulen wissihin wagasti, Jotta jälkeen kuolemangin Eukko erannut elosta Wasta wirtoa wetäy, Ylöspäin on yötynynnä.

Ei paha lyöden parane: Ken pahan tawat sanowi Se taiwaan tähdet lukowi Meren aallot arwoapi.

151 Satu.

Hewonen ja Paarma.

Yxi oris oiwallinen Ratsu juuri ramattawa Korska, suuri ja kööljas, Alla seisowi satulan Hopiasta hohtawaisen, Koreasti kaunistettu, Suittet suussa ne silatut Millä lienewät minatut, Kanto päänssä pulskimasti Keno niskoingin käweli Päänsä pystyssä pitäwi. Tämän kimppuhun käkesi Hewos-paarma hörisewä Istu paarma päähisille Sijnä puhu ja pärisi: Tästä suuttu suuri Ratsu, Sano Paarmalle pahasti, Sinä ilkiä itikka Kuingas kehtaajat kamala, Minun kuononi korean Tulla turpani keralle; Mene pojjes männistöhön Luusi korjaa kamala Muutoin lyön sun suutuxisa Aiwan lijwaxi litistän. Paarma lensi sitten pojjes, Mutta wiha wielä mieles Aiko kostoa kamala Toisti pistöä paremmin Tätä ruunoa rumasti. Tuli oris oiwallinen Joutu tielle juurikkoihin Karisti tuo kannikkohon, Tuli Paarma puremahan Meni sieranten sisälle Wielä reittengin wälihin Puri pisti paha Paarma Tätä hewosta hywästi. Josta pillastu pahasti Jouhi häntä joutawalle, Että särki sääri-luunsa Taitto jalkansa jalonsa Sijhen kaatu suuri ruuna Pienen Paarman pistoxista. Yhtä pientä ylpiätä Wiekkahinta wihollista Waik' on woimasta wähänen Älä härsytä hewillä Älä yllytä yreldä. Ole suuri sydämmestä Ylönkatso ylpeitä Willityitä wiekkaita; Waro ittes waromalla Pahan suowista pahoista. Autuas on armon saanut Pääsnyt päiwistä pahoista.

C. G.