ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

(Linnan piha. Oikealla tallirakennukset, tallinoven päällä puusta tehty hevosen pää, kummallakin puolen kaksi hirven sarvea. Vasemmalla linnan pääty, linna on hiukan rappiolla, siinä on ulkoneva terassi ja pylväsrappukäytävä. Perällä linnan vanhanaikuinen portti, sen otsikossa vaakunakilpi, joka kuvaa kolmea tähteä ja yhtä jousta. Portin takana näkyy nostosilta ja hökkeleitä.)

TALLIMESTARI. (Kantaa kahta rahasäkkiä).

Hys, hiljaa, tähän lauta laskekaa!

(Kyssäselkä ja Vääräsääri, jotka aina ovat unisen näköiset, laskevat laudan maahan, heillä on kuokka y.m. työaseita.)

Käy Kyssäselkä talliin urkkimaan, pidätä Tuhkimoa kunnes yskin.

(Vääräsääri nostaa tallin sillasta lahon laudan, kuokkii sen alle kuopan, johon tallimestari asettaa rahasäkit.)

Kas niin, ei kukaan huomaa vehkeitämme, kuningas, prinsessa on kävelyllä; ken uskois vanhan tallisillan alla kirkkaita kolikoita löytyvän. (Yskii.) Lyö lujemmin!

VÄÄRÄSÄÄRI. (Tuhkimolle).

Niin, kuten äsken kerroin, taas eilen kävi täällä kosijoita, isoinen herra kaukaa saksain maasta, suupaltti, kerskaaja ja lavertaja; kuningas suuttui.

TUHKIMO.

Entä prinsessa?

VÄÄRÄSÄÄRI.

Hän nauroi, että valkeet hampaat loisti, kun takaperin kulki saksan herra kadoten ovesta kuin ilveniekka.

TUHKIMO.

Ja tänään linnass' oli rohtoniekka?

VÄÄRÄSÄÄRI.

Niin, prinsessall' on teirinpisamoita ja luullaan, että jonkun paha silmä on salaa kurkistellut kasvoihinsa, ei siinä auta rohdot, yrttivoiteet.

TUHKIMO. Mutta kuninkaantytär on sittenkin kauniimpi kuin kaikki muut maailman prinsessat.

TALLIMESTARI. Saatte mennä! (Hiljemmin.) Seuratkaa kuningasta kuin kaksi varjoa! (Tuhkimolle.) Vai kauniimpi kuin muut prinsessat! Kas, kas, kyllä olen sen huomannut, että sinä useasti tähystelet linnan akkunoita!

TUHKIMO. Vasemmalla silmälläni vaan, oikealla silmälläni minä katselen linnan hiipiviä varjoja.

TALLIMESTARI. Katselisit hiukan hevosiakin. Oletko laassut tallinlattiata tänään?

TUHKIMO. Olen herra tallimestari.

TALLIMESTARI. Oletko antanut hevosille kauroja?

TUHKIMO. Laarissa ei ole kauroja.

TALLIMESTARI. Syötä vaikka olkia!

TUHKIMO. Olkia? Ei löydy muuta kuin tallin katto-olkia.

TALLIMESTARI. Sinä hoidat huonosti kuninkaan hevosia.

TUHKIMO. Eivät ne ilmasta elä, maantien varsilta mitä nälkäänsä saavat, laihoja ne olivat jo tänne tullessani.

TALLIMESTARI. Kun minä sanon, että ne ovat lihavia, niin ne ovat lihavia. Hillitse poika kieltäsi, kun kuningas tulee, muuten minä väännän niskasi nurin.

TUHKIMO. Mutta silmiäni ette voi vääntää nurin.

TALLIMESTARI. Niin, sinulla on sellaiset tarkastelevat silmät. Varo niitä silmiäsi!

TUHKIMO. Kyllähän minä sen olen tarkastanut, ettei kuningas mitään huomaa, suree vaan ja käy kallella kypärin. Koko talli, eikä yksin tämä tallisilta sietäisi korjausta. Katsokaa; linnan torni on kallellaan, hometta on ikkunanpielissä, ovet murenevat ja seinät sortuvat. Mutta siihen on syynä…

TALLIMESTARI. Kuka?

TUHKIMO. Hiiret.

TALLIMESTARI. Mitä sinä hulluttelet?

TUHKIMO. Linna on hiiriä täynnä, niitä vilisee aitoissa ja jyvälaareissa, ne nakertelevat seinät puhki, ne lipuvat kuninkaan makuuhuoneeseen, seinäpaperien takana ne kuuntelevat hänen unipuhettansakin.

TALLIMESTARI. Se on kummallista.

TUHKIMO. Kun naakat yöllä tornissa huutavat, pitävät ne sellaista jyryä kuin varkaita olisi liikkeellä. Olisipa täällä sellainen hiiritaikuri, joka viekoittelisi ne soitollansa kiehuvaan virtaan.

TALLIMESTARI. Eikö siellä sinun kotimökissäsi ollut hiiriä?

TUHKIMO. Olihan niitä, mutta köyhän hiiret ovat köyhiä. — Minulla oli sellainen alju, hiljainen hiiri, mutta sen Tähkimö tappoi, se oli sellainen nelijalkainen hienoviiksinen hiiri, nämä linnahiiret käyvät kahdella jalalla.

TALLIMESTARI. Varo sanojasi!

VÄÄRÄSÄÄRI ja KYSSÄSELKÄ. Kuningas tulee, kuningas tulee!

TALLIMESTARI. Niin, Tuhkimo, muista, hillitse kieltäsi!

TUHKIMO.

Ah, prinsessa!

TALLIMESTARI.

Tuolt' tulee kuningas, kumarra!

KUNINGAS.

Siitä on jo kolme vuotta, kun armas puolisoni multa vietiin, mun kaunis kuningattareni.

KUNINKAANTYTÄR.

Isä, rauhoitu!

KUNINGAS.

Lapsi, et mua ymmärrä.

KUNINKAANTYTÄR.

Mua uskokaa, hän palaa luoksemme.

KUNINGAS.

Sit'ennen pääni maahan kallistuu, ja mustat orhit vie mun kirkkotarhaan, syksyinen tuuli yli haudan tanssii, mut unhoitusta en saa sielläkään.

KUNINAANTYTÄR.

Ei, nuorteana päänne nousee taas ja valkoratsulla te ajatte kuin ennen nuorna häiden iloihin.

(Kulkevat puistoon.)

TUHKIMO.

Hän hento on ja heljä linnaruusu, ihana lilja, puhdas ihmekukka, prinsessa Ihannelma.

TALLIMESTARI.

Katso, katso, katsele hänen suurta katsettansa, se harhailee kuin yli sinivetten sulaen ikävään ja illan kaihoon, se sua etsii.

TUHKIMO.

Mua? Nyt löitte harhaan, ei, — olen liian alhainen.

TALLIMESTARI.

Et suinkaan, ma sulle kultatakin toimitan, myös kannukset ja hienon töyhtöhatun

TUHKIMO.

Kangastus katoo, syntyy jälkiaatos.

TALLIMESTARI.

Mut jos voit löytää kuningattaren, saat prinsessan ja puolen valtakuntaa.

TUHKIMO.

Niin, jos…

TALLIMESTARI.

Näin kuuluu säädös kuninkaan: "saa prinsessan ja puolen valtakuntaa, jos kunnon mies on". Oothan kunnon mies.

TUHKIMO.

Omille kiitoksille en oo herkkä, sen tiedän sentään, en oo kehno mies.

TALLIMESTARI.

Siis kunnon mies, kas siitä virsi alkaa.

TUHKIMO.

Niin jos… niin jos ma voisin kerran löytää kadonneen kuningattaren, oi taivas, unelma ihana, mut ilmarakko.

TALLIMESTARI.

Mut siitä tosi tulla voi.

TUHKIMO.

En usko, monet jo prinssit häntä etsivät, öin päivin samosivat metsäin halki ja tyhjin toimin aina palasivat.

TALLIMESTARI.

Ma tiedän paikan.

TUHKIMO.

Tallimestari, miksette sano sitä kuninkaalle?

TALLIMESTARI.

Ei ole vielä aika tullut.

TUHKIMO.

Hyi, ma pahaa aavistan, on teillä juonet, mun tahdotte te, kurja, kätyriksi omille pyyteille ja vehkeillenne.

TALLIMESTARI.

Niin, mitä sanaa itse tahdot käyttää, kätyri, veikko, vallanjakaja.

TUHKIMO.

Mut miss' on kuningatar?

TALLIMESTARI.

Sanoisinko, sen koko kylä tietäis huomenna.

TUHKIMO.

Mut jos ma kuninkaalle ilmoitan salaiset hankkeenne ja halunne.

TALLIMESTARI.

Jos uskallat tai et, on yhtä kaikki, ma joka sanas silloin vääräks vannon, ei sua uskota.

TUHKIMO.

Ma luulen, että liitossa ootte itse Hiiden kanssa.

KUNINKAANTYTÄR. (Palaa kuninkaan kanssa).

Isäni, kuule, ehkä saapuu urho, vankilan murtaa, äidin pelastaa, lävitse mustain metsäin tänne kiitää, ihana näky sydäntäni huumaa.

KUNINGAS.

Hourailet Ihannelma, mieles lentää, ei löydy miestä missään näillä mailla.

KUNINKAANTYTÄR.

Pääportista ei aina urho kulje, hän sivuportist' ehkä ratsastaa, käy hiljalleen ja käytös ujo on.

KUNINGAS.

Loruja, olen vallan väsyksissä, suupaltti urhoihin jo uupunut. Ken vasta puolisoni lupaa löytää sen ajan huoveillani linnasta; mun itse täytyy häntä etsiä.

KUNINKAANTYTÄR.

Voi, isä, säästäkää jo itseänne!

TALLIMESTARI. Suur'armollisin kuningas, tässä on se uusi tallipoika.

KUNINGAS. Vai niin. Sinä näytät rohkealta poikani.

TALLIMESTARI. Kumarra lurjus.

TUHKIMO. En ole lurjus, mutta hyviä kuninkaita minä aina kumarran. (Kumartaa.)

KUNINKAANTYTÄR. Se oli kuin kuninkaanpojan vastaus.

TALLIMESTARI. Suuri raukka, sitä paitsi on pojalla paha silmä.

KUNINGAS. Hänen silmänsä näyttävät lempeiltä, niin, niin, omat silmäni ovat jo vanhat, murheesta ne himmentyivät.

TALLIMESTARI. Hän on laiska ja saamaton, kuten sanoin, hänellä on paha silmä, hevoset laihtuvat.

KUNINGAS. Onko totta, mitä sinusta sanotaan? Nimesi?

TUHKIMO. Tuhkimo, armollinen kuningas.

KUNINGAS. Miksi sellainen nimi?

TUHKIMO. Sain lapsena istua tuhassa ja tomussa mökin kiukaan perässä, siellä minä viihdyinkin, hiilestä hevosia vuolin ja tuhkaan tallia tein.

TALLIMESTARI. Miksi kotoasi lähdit, sano se!

TUHKIMO. Karkasin.

KUNINGAS. No niin. Tuhkimo, tallimestari on ylimiehesi, sinun täytyy kaikessa häntä totella, sillä hän on minun ainoa apuni, minun sauvani ja oppaani.

TUHKIMO. Ymmärrän.

TALLIMESTARI. Suvaitkaa, kaikkiviisas kuningas, käykäämme katsomaan pojan pahoja töitä.

KUNINGAS. Menkäämme! (Menee talliin.)

TUHKIMO. (Hetken oltuaan äänettömänä.) Prins…essa.

KUNINKAANTYTÄR. Mitä sinä?

TUHKIMO. Minä…

KUNINKAANTYTÄR. Niin.

TUHKIMO. Niin.

KUNINKAANTYTÄR. Mitä niin?

TUHKIMO. Saanko minä teitä, suloinen prinsessa, todellakin katsella näin läheltä.

KUNINKAANTYTÄR. Hahhaa, en katselemisesta sula.

TUHKIMO. Ja saanko minä sanoa prinsessaksi.

KUNINKAANTYTÄR. Sano vaan, prinsessahan minä olenkin.

TUHKIMO. Vaikka prinsessa Ihannelmaksi.

KUNINKAANTYTÄR. Sano vaan.

TUHKIMO. Taikka kaikkien liljojen kuningattareksi.

KUNINKAANTYTÄR. Sitte sanon minä sinua kaikkien ruusujen ruhtinaaksi.

TUHKIMO. Mutta tallimestaria minä sanoisin kaikkien nokkosten häijyherttuaksi.

KUNINKAANTYTÄR. Sano häntä vaikka miksi, hän on niin häijy, niin häijy…

TUHKIMO. Hän käy kuin varas ja nauraa kuin Hiiden harakka. Hän kumartaa kuninkaalle niinkuin kallistuisi uhrinsa yli. Suloinen prinsessa, varokaa häntä ja varjelkaa kuningasta!

KUNINKAANTYTÄR. Isäni silmät hän lumoo, hänen raskaita askeleitansa hän ohjaa, isäni on toisinaan kuin surusta sekava, hän ajattelee vain kadonnutta kuningatartaan. Pidä sinä, Tuhkimo, tallimestaria silmällä!

TUHKIMO. Mutta tallimestari ajaa minut pois.

KUNINKAANTYTÄR. Eikä aja.

TUHKIMO. Mutta jos sentään ajaisi, enkä minä enään koskaan saisi nähdä teitä, prinsessa Ihannelma, sillä te olette minulle niin ystävällinen ja…

KUNINKAANTYTÄR. Ja?

TUHKIMO. Niin, saisinko minä sitä ennen noin hiukkasen vain…?

KUNINKAANTYTÄR. Mitä kummia?

TUHKIMO. Noin hiukkasen vain sormeni pikkupäällä…

KUNINKAANTYTÄR. Miksi minua noin katselet, niin, ja sitte… miksi aina katselet ylös linnan ikkunoihin?

TUHKIMO. Tornipääskysiä minä vaan katselen.

KUNINKAANTYTÄR. Ja minä katselen pihalle, kun kyyhkyset lentävät lakkaansa tallinräystään alle.

TUHKIMO. Niin, mutta saisinko minä vain sormeni päällä, — minä hieron sen oikein puhtaaksi?

KUNINKAANTYTÄR. Hiero nyt sitten!

(Tuhkimo hieroo.)

TUHKIMO. Saisinko minä hiukkasen vain sormellani koskea teidän valkoista hopeakruunuanne?

KUNINKAANTYTÄR. Hupainen poika, no kosketa vaan!

TUHKIMO. Ja sitte varpaillani seisten oikein kaukaa…?

KUNINKAANTYTÄR. Mitä?

TUHKIMO. Teidän korvalehtenne alimmaista syrjää.

KUNINKAANTYTÄR. (Nauraa.) Sinä se siinä, no kosketa vaan!

TUHKIMO. (Hypähtää hiukan). Ai, ai, mutta saisinko minä pikkuruikkusen vielä?

KUNINKAANTYTÄR. Pikkuruikkusen vielä…?

TUHKIMO. Silittää teidän sametinhienoa poskeanne.

KUNINKAANTYTÄR. Sinä olet sellainen näppimiekka, no kosketa vielä tämä kerta, mutta olkoon sitten viimeinen kerta; voi, ettei vain kukaan näe…

TUHKIMO. Ei meitä kukaan näe.

(Tuhkimo koskettaa.)

KUNINKAANTYTÄR. Sinä kutitat, hyi, sinä!

TUHKIMO. Ihannelma, prinsessa Ihannelma, ah, mikä ihanuus, teidän kädestänne käy tuoksu kuin yökukkakimpuista.

KUNINKAANTYTÄR. Hellitä jo! Mistä yökukista?

TUHKIMO. Metsässä kasvaa salaisia yökukkia, päivällä ei niitä huomaa, sillä silloin ne eivät tuoksu, mutta yöllä levittävät ne auki suloiset kupunsa, silloin tuoksuaa koko seutu pitkän matkaa, ja siitä tuoksusta löytää yksinäinen kulkija yökukat, seisahtuu niiden ääreen, huumaantuu, hullaantuu ja nukahtaa nurmelle ja näkee unissaan ihania kuvia paratiisin autuuden ahoilta.

KUNINKAANTYTÄR. Mistä sinä olet saanut tuon kauniin sulan lakkiisi?

TUHKIMO. Teirinsulka se on. Tapiolta sen sain.

KUNINKAANTYTÄR. Tapiolta, metsän kuninkaalta? Anna se minulle!

TUHKIMO. Ah, antaisinhan minä sen, mutta Tapio kielsi, sulkani sisässä piilee taika.

KUNINKAANTYTÄR. Metsän taika? No teeppäs sillä taikoja!

TUHKIMO. Niin, nythän muistan. Teillä on teirinpilkkuja kasvoissanne.

KUNINKAANTYTÄR. Hyi, sinä olet ilkeä!

TUHKIMO. Anteeksi armollinen… en tarkoittanut mitään. Antakaa minun sulalla sipaista kasvojanne!

KUNINKAANTYTÄR. Kovin olet hupainen. (Nauraa.) Sipaise nyt sitte!

TUHKIMO. (Sipaisee). Sis, sas, pilkut pois, kuin ei niitä ollut ois! Katsokaa nyt peilistä!

KUNINKAANTYTÄR. (Katsoo peilistä). Iloinen ihme! Mitä, näenkö väärin, pilkut, voi ihme, (Taputtaa käsiään.) Pilkut ovat poissa, ihan poissa!

TUHKIMO. Mutta minusta ne kaunistivat.

KUNINKAANTYTÄR. Mitä minä sinulle nyt antaisin? Kas, tässä kultainen kaulakoristeeni, siinä on kuvani.

TUHKIMO. Sydämmen muotoinen koriste, teidän sydämmenne on kultaa kirkkaampi.

KUNINKAANTYTÄR. (Nauraa). Mutta etkö sinä sillä ihmeellisellä sulallasi voi tehdä jotain vielä kummempaa?

TUHKIMO. Saisinhan minä tuon vanhan tallinseinän hopealle hohtamaan. Sipaisenko?

KUNINKAANTYTÄR. Siitä tulee hauskaa, sipaise pian!

TUHKIMO. Sis, sas, vanha pois, niinkuin aivan uusi ois! (Talli muuttuu.)

KUNINKAANTYTÄR. Tallihan on ihan kuin uusi, ihme ja kumma.

TUHKIMO. Ja saisinhan minä koko linnankin kullalle välkkymään, jos tahtoisin.

KUNINKAANTYTÄR. Sipaise, sipaise!

TUHKIMO. Sis, sas, vanha pois, niinkuin kaikki kultaa ois! (Linna muuttuu.)

KUNINKAANTYTÄR. Kuinka linna loistaa ikäänkuin sisäisestä valosta. Kunnon poika, et itseäsi muistanut, tästä sinulle isäni kauniin palkan antaa.

TUHKIMO. Älkää siitä vielä kuninkaalle puhuko!

KUNINKAANTYTÄR. En puhu, jos niin tahdot.

KUNINGAS. (Tuke tallista).

On ihmeellistä kuinka kaikki muuttui, ilmassa kävi niinkuin suhahdus, ja täällä, — katsos, linna kimmeltää kuin isänisän aikaan, — ihmeellistä!

TALLIMESTARI.

Tään ilon salaa teille valmistin jo monta vuotta; tämä vanha linna vain oli esirippu, jonka takana työmiehet työtä teki päivin öin, nyt näätte kaiken alkuloistossaan.

KUNINKAANTYTÄR.

Ei, isäni…

TUHKIMO.

Ei sanaa siitä, pyydän.

KUNINGAS.

Sua kiitän, silmäni nyt aukenee, kuin unessa oon käynyt kolme vuotta, nyt muistan hökkelit ja laihat lapset, tee loistaviksi kansan kasvotkin, kirkasta sydämet ja mustat mielet, yöt silloin keveämmin nukkuisin! Jos tämän teet, saat riikin valtasauvan, nyt aarrekammiota hoitaa saat, sa sitä hoidat paremmin kuin Markkus, mies juo, voi hoitaa viinikellaria.

TALLIMESTARI.

Ma koitan parastani, kuningas.

KUNINGAS.

Mut mitä loistosta, se haihtuu pois, mun rakas vaimoni vain pysyy poissa, ma tahdon häntä vielä etsiä. — Paranna tapojasi, tallipoika, satuloi ratsu, vie se portin eteen, matkalle lähden, tule tyttäreni!

(Menee.)

TALLIMESTARI.

Nyt kuulit.

TUHKIMO.

Kuulin kaukaa hukan huudon, nyt ajatte mun pois.

TALLIMESTARI.

En aja, kuules, veitikka verevä, näin ihan selvään, prinsessa antoi sulle koristeen, toivotan onnea; näin vielä senkin, mitenkä seinää pitkin sivalsit, en loitsuniekaksi sua oisi luullut, myy mulle taitosi!

TUHKIMO.

En sitä myy.

TALLIMESTARI.

Ylhäisen viran saat.

TUHKIMO.

En sittenkään.

TALLIMESTARI.

Voit prinsessankin saada.

TUHKIMO.

Sit'en usko, se mahdollista oisi silloin vasta, kun löydän kuningattaren.

TALLIMESTARI.

Ahaa, siis tahdot löytää kuningattaren.

TUHKIMO. Niin, tahtoisin.

TALLIMESTARI.

Ma neuvon sulle paikan, vallassa vuoren kuningatar on, ilmaise, millä seinät siirtelit!

TUHKIMO.

En ilmaise, ma silmissänne näin kuin viekkaan ketun hännän vilauksen, te väärin neuvoisitte.

TALLIMESTARI.

Usko mua, saat kaksi suurta säkillistä kultaa, ens aluksi, kas tässä.

(Antaa kultakolikon.)

TUHKIMO. (Tarkastelee rahaa.)

Katinkultaa. Kuninkaan kuva? Miksei teidän kuva?

TALLIMESTARI.

Kai luulet, että pyrin kuninkaaksi, ei, ota pois, saat vielä enemmän!

TUHKIMO. (Ivallisesti.)

Te ootte antelijas.

TALLIMESTARI.

Ota vaan!

TUHKIMO.

Mut jos te saatte tunnon vaivoja, ja pahat rienat teitä öisin riivaa, unessa ehkä näätte itsenne kuninkaan kukkaroihin kurkistavan.

TALLIMESTARI.

Ei mull' oo koskaan tunnon vaivoja, siis pistä raha taskuun!

TUHKIMO.

Oikeaanko?

TALLIMESTARI. Niin ettei vasen tiedä oikeasta.

TUHKIMO.

Kun punnitsen ma tätä asiaa ja rahaa kädessäni, mietin tälleen…

TALLIMESTARI.

Saat viisi säkillistä, mieti tarkkaan!

TUHKIMO.

Niin mietin, että tämän kullan kiilto on huonon oppaan soihtu onnen tiellä, siks illalla, kun maata panette…

TALLIMESTARI.

Noin kello yhden taikka kahden aikaan.

TUHKIMO.

Siis kello kahden aikaan voitte löytää sukasta vasemmasta kultarahan.

(Pudottaa rahan tallimestarin niskan ja paidan väliin.)

TALLIMESTARI.

Kirottu poika, tämä sulle maksaa!

TUHKIMO.

Niin, vaikk'ois teillä kultaa torniin saakka, en myisi itseäni sittenkään.

TALLIMESTARI.

Kauppaasi tulet vielä katumaan, kuninkaan korviin vihaa supsutan ja sanon: halpa tallipoika uhkaa kadonneen valtijattaremme löytää, ja kärkkyy, kehno, pientä prinsessaamme. Sun pois hän ajaa niinkuin kulkukoiran; hoi, tänne Kyssäselkä, Vääräsääri, tarkasti vartioikaa Tuhkimoa, jos linnan portista hän livahtaa, niin ripustan ma teidät hirven sarviin!

(Osoittaa tallin otsikkoa, menee linnaan.)

TUHKIMO. Katala! Jääkää! Ei! Hän meni, menköön! Pahaa aavistan. Kuningas on jo silmitön kaikille kuningattaren etsijöille. Hän ajaa minun pois, hän ajaa minun pois. Mikäs tässä muu auttaa, reppu selkään, käteen sauva, edessä loppumaton tie ja takana loistava linna ja siniset Ihannelman silmät.

VÄÄRÄSÄÄRI. Kas, kas, kuinka poika vääntelee käsiään.

KYSSÄSELKÄ. Ja vääristelee suutaan kuin marakatti. (Haukoittelee.) Hohoo, kuinka haukoituttaa.

TUHKIMO. Mutta ennenkuin minut kulkukoirana karkoittavat, lähden itse, pää pystyssä minä lähden. Vereni saattaisi nousta kapinaan ja minä pahoittaisin sairaan kuninkaan mielen. Tallista käyn hakemassa reppuni ja jouseni, sanon hyvästit ratsuilleni.

(Menee talliin.)

KYSSÄSELKÄ. Piikkitynnöriin se poika joutuu.

VÄÄRÄSÄÄRI. (Nojautuen muuriin). Tai terva- ja höyhenpötkyyn. (Haukoittelee.) Kovinpa raukaisee. Tuli taas koko yö juotua Markkus rahavartijan kanssa.

KYSSÄSELKÄ (Nojautuen muuriin). Niin tuli. Silmäni eivät tahdo oikein auki pysyä.

VÄÄRÄSÄÄRI. Markkus on iloinen kannun kallistaja, mutta nyt se menetti virkansa, kuulitko, että kuningas tekee hänestä ylimmäisen juomanlaskijan.

KYSSÄSELKÄ. Niinpä niin, sehän sopii kuin avain reikään tai tulppa leilin suuhun. Hohoo! (Torkahtaa.)

VÄÄRÄSÄÄRI. Markkus taitaa taas olla viinikellarissa. Ethän sin kuule, torkutko sinä?

KYSSÄSELKÄ. Hm.

VÄÄRÄSÄÄRI. (Nuokkuu). Hm. Kovin minä olen väsynyt.

(Torkkuu.)

TUHKIMO. (Tulee tallista). Paeta minun täytyy, sillä enhän voi löytää kuningatarta. Voi, ihanan ajan katoavaisuutta! Minne minä nyt menen? Kotiinko? En. Menen kiertotähtien suuntaan. Tahdon vielä kerran häntä katsella. (Katselee ikkunaan.) Tuolla hän hopeakruunu päässä astelee, ja autuas on hänen hymynsä.

VÄÄRÄSÄÄRI. Puhutko sinä unissasi?

KYSSÄSELKÄ. Siristän vain silmiäni paremmin nähdäkseni. Hm.

VÄÄRÄSÄÄRI. Hm.

TUHKIMO. Jäähyväissoittoni minä tahdon hänelle soittaa. Ei ole minulla ritaritorvea eikä linnanlaulajan kannelta, mutta minä soitan isäni pienellä perintöpillillä.

(Soittaa kerran.)

NYYRIKKI. (Ilmestyy tallinseinän takaa). Mikä sulla hätänä?

TUHKIMO. Sinäkö Nyyrikki, ystäväni?

NYYRIKKI. Sinä käskit mua.

TUHKIMO. Ah, se oli kuin ihanaa unta, kun Tapiolan pyhään hakaan eksyin.

NYYRIKKI. Mitä nyt tahdot minulta?

TUHKIMO. Soitin surussani prinsessalle, minun täytyy tästä ihanasta linnasta lähteä, sillä en voi löytää metsään eksynyttä kuningatarta ja kuningas ajaa minun pois.

NYYRIKKI. Älä suotta sure, Hiiden vuoressa on kuningatar vankina, seurasin jälkiä, kun hänet ryöstivät, tiet rastin, oksat taitoin, tule, etsivän silmä ei polkuamme näe, koko seutu on hämähäkinseitin peitossa!

TUHKIMO. Nyt en pelkää hiisiä, en hirviöitä, minä tulen.

(Menevät linnan portisla.)

MARKKUS (Kömpii kellarista viinileili kädessä). Kopsis, kompastuinko! Mikähän aika nyt on? (Tirkistelee sormiensa läpi aurinkoa.) Aurinko näyttää suurelta leilin pohjalta, taivas tanssii sen kanssa alku-aikojen hääpolskaa, pilvet käyvät tahdissa, ja koko maailma minun ympärilläni aaltoilee kuin punainen viinimeri, jossa minun vanha, ravistunut ruumislaivani laskee ja nousee, (huojuu) nousee ja laskee, ja kaukana pilkoittaa kuoleman musta ranta. Kuoleman malja! Mutta mitäs nuo torakat torkkuvat, tuossa saatte hiukan keisarin viheriää.

(Nostaa leilin Vääräsäären ja Kyssäselän huulille.)

VÄÄRÄSÄÄRI. (Hieroo silmiään). Minä tunnen nenässäni viinin hajun, mitähän se merkitsee?

MARKKUS. Se merkitsee, että nenäsi on suusi yläpuolella, älköön siis nenäsi halveksiko suutasi, jos siihen tilkan tipahutan.

KYSSÄSELKÄ. Sinä Markkus puhut ikäänkuin kuulisin äänesi unissani. Onko sinulla viiniä?

MARKKUS. Sinä taidat juoda unissasikin, nyt on keskiyö, ja kuun sarvet punoittavat.

VÄÄRÄSÄÄRI. Kissa vie, poika on livistänyt.

KYSSÄSELKÄ. Mitäs sanot, auta armias, se on sinun syysi!

VÄÄRÄSÄÄRI. Eipäs kuin sinun syysi, sinä kyhnytit kyhmyäsi muuria vasten ja haukoittelit.

KYSSÄSELKÄ. Lyhyet valheen jäljet, sinä ojentelit sitä pitempää jalkaasi ja torkuit.

MARKKUS. Niin, pitäkää te suukopua, tomppelit, minä katselen ja kulautan.

VÄÄRÄSÄÄRI. (Huutaa talliin, tulee). Tallimestari, tallimestari!

TALLIMESTARI. Mitä on tapahtunut?

KYSSÄSELKÄ. Tuhkimo on pölähtänyt kuin tuhka tuuleen.

TALLIMESTARI. Taulahatut! Kiusa ja kuolema! Raskailla raipoilla minä selkänne kirjailen.

(Kuningas tulee linnanportaille.)

MARKKUS. Nyt tuli itku ja irvistys. Minä pelastan leilini.

(Kulkee takaperin pois.)

KUNINGAS. Mikä meteli?

TALLIMESTARI. Tuhkimo on karannut?

KUNINGAS. Hänen pakonsa olkoon vapaa. Onko ratsuni satuloittu?

Esirippu.