II.

Kesäkuussa v. 1852 lähti Livingstone Kap-kaupungista varsinaiselle tutkimusmatkalle Sisä-Afrikaan. Tämä on ensimmäinen suurempi matkustus, jonka hän teki, ja se kesti vuoteen 1856. Hänellä oli tällä matkalla mukanansa ainoastaan muutamia seuraajia. Hän matkusti vaunuissa, joiden eteen valjastettiin maan tavan mukaan härkiä. Kun moinen matkustustapa ei juuri ole mukavinta eikä nopeatakaan laatuansa, niin kävi matka hitaasti ja vaivaloisesti. Mutta kuitenkin saapui Livingstone ilman erinäisiä suurempia vastuksia Kolobeng'iin, entiseen asuntoonsa. Ennen tänne tuloansa oli hän tullut tarkemmin tuntemaan Grika-kansan oloja. He asuvat Oranje-virran pohjoispuolella ja ovat syntyneet hollantilaisten uudisasukasten ja hottentottien sekoittumalla. Livingstonen matkustaessa tässä maassa oli siinä erittäin selvästi nähtävänä mitä yhden miehen nero voipi aikaan saada. Grikojen valitsema ruhtinas Waterboer, oli heitä hallinnut jo monta vuotta, ja jo heti hallituksensa alussa oli hän julistanut kaikki ryöstöretket maassansa kielletyiksi. Kap-maan hallituksen kanssa oli hän tehnyt liiton, jonka nojalla hän vuosittain sai määrätyn rahasumman koulujen kustantamista varten maassansa. Kun monet Kap-maan pohjoispuolella asuvat kansat olivat usein hävitysretkillä hätyyttäneet rajoja, asettui nyt Waterboer maan suojelijaksi tällä puolella ja piti omia alamaisiansakin niin hyvin laillisessa kurissa, että kun muutamat heistä olivat lähteneet ryöstöretkelle Oranje-virran eteläpuolelle, hän heti otti päämiehet vangiksi ja tutkittuansa heidän asiansa oman neuvoskuntansa kanssa, mestautti heidät muille varoitukseksi. Vähällä oli tämä työ kuitenkin aikaansaattaa hänen oman perikatonsa, sillä muutamat hänen valtansa alaiset alaruhtinaat nostivat häntä vastaan ankaran kapinan, mutta sen hän kumminkin sai kukistetuksi. Sittemmin hallitsi hän kenenkään vastustamatta ja kun hän huomasi sen turmion, joka väkevien juomain kauppaamisesta rupesi yleensä leviämään hänen alamaisissaan, kielsi hän kaiken viinan tuonnin maahan, ja tätä sääntöä noudatettiin niin tarkoin, että jos joku keksittiin kuljettavan viinaa maakuntaan, kaadettiin koko hänen varastonsa maahan. Näin lujat keinot olivat viimein aikaan saaneet, että Grikat muuttuivat raittiiksi, rehelliseksi kansaksi ja ovat nyt joltisellakin sivistyksen kannalla; heidän pääkaupunkina Klaarwater on säännöllisesti rakennettu, siellä on kirkko ja koulu ja sen asukkaita pidetään luotettavina ihmisinä. Heillä on myöskin raamattu käännettynä omalla kielellänsä. Sen käänsi toht. Moffat, Livingstonen appi. Omituinen seikka on, että Grikan kieli, kun se on puhdasta, on niin runsasvaraista, että esim. Moffatin kääntämässä viidessä Mooseksen kirjassa kaikki lauseet ovat täydellisesti lausutut yhtä harvoilla sanoilla kuin Septuaginta-käännöksessäkin[3] ja paljon lyhyemmästi kuin Englannin kielellä.

Grikojen maan läpi kuljettuansa tuli Livingstone Kolobeng'iin, Betshuanien maassa, josta jo olemme edellisessä puhuneet. Sattumalta olivat erityiset esteet viivyttäneet häntä pari viikkoa Kuruman'issa ja siten hän ei joutunut näkemään sitä hyökkäystä, jonka boerit sillä välin olivat tehneet Bakuaneja vastaan. Siitä tuli Livingstonelle tieto kirjeessä, jonka ruhtinas Sitshelin vaimo Masebele toi mieheltänsä toht. Moffatille. Kirjeessään lausuu ruhtinas Sitsheli seuraavasti:

"Sydämmestäni rakastettu ystäväni, jolla on koko sydämmeni luottamus, minä olen Sitsheli; boerit ovat minut peräti kukistaneet, he hyökkäsivät minua vastaan vaikka en ole heille mitään pahaa tehnyt, He vaativat minua rupeamaan heidän alamaiseksensa ja minä sen kielsin. He tahtoivat, että minä estäisin englantilaisia ja Grikoja matkustamasta maani kautta (pohjoiseen). Minä vastasin: he ovat ystäviäni, enkä voi heistä ketään estää. He tulivat lauantaina ja minä pyysin, etteivät he sunnuntaina taistelisi, ja siihen he suostuivat. Maanantaiaamuna he alkoivat taistelun päivän valetessa ja ampuivat kaikin voimin, polttivat kaupungin ja hajoittivat meidät. He tappoivat kuusikymmentä miestä minun väestäni, ja ottivat vangiksi lapsia, vaimoja ja miehiä. He veivät pois kaiken karjamme ja tavaramme; ja myöskin Livingstonen talon he ryöstivät tyyten. Heillä oli 84 vaunua ja yksi kanuuna, ja ryöstettyään meidän vaunumme oli heillä 88. Metsästäjäin (muutamain englantilaisten, jotka metsästelivät ja tutkivat pohjoisempana olevia maita) kaikki tavarat hävisivät kaupungin palossa ja boer'eja kuoli kahakassa 28. Niin, rakastettu ystäväni, vaimoni lähtee nyt lapsia tervehtimään ja Kobus Hae johdattaa häntä teidän luoksenne.

Minä olen Sitsheli Machaaselin potka".

Tämä kertomus oli aivan todenperäinen eikä boeritkaan sitä valheeksi väittäneet, kertoivat vaan Kap-kaupungissa ilmestyville sanomalehdille syyn hyökkäykseensä olleen sen, että Sitsheli oli muka "yltynyt liian röyhkeäksi". Bakuaneille seurasi tuosta ryöstöretkestä kova nälänhätä. Sitsheli lähti Kap-kaupunkiin valittamaan ja apua anomaan englantilaisilta; hän aikoi lähteä Englantiin saakka, mutta varojen puutteessa hän ei sinne päässyt eikä Kap-maallakaan saanut apua. Tätä seikkaa moitti Livingstone suuresti, että nimittäin Kap-maan erikoishallitus jätti alku-asukkaat pahasti mahtavampain naapuriensa sorron alaisiksi. Sitsheli kosti myöhemmin vihollisilleen ja valloitti uusia maita, joten hänen valtansa ja mahtavuutensa kasvoi suuremmaksi kuin ennen ja useat heimokunnat antausivat mielivaltaisesti hänen hallituksensa alaisiksi.

Näiden rauhattomuuksien aikana ei Livingstone tahtonut viivytellä Bakuanein maassa, vaan kiiruhti pohjoista kohti Kalihari-erämaan kautta. Erämaan asukkaat, jotka aikaisemmin olivat osoittainneet vastahakoisiksi ja olivat rakentaneet kaikellaisia esteitä Livingstonen edellisellä matkalla heidän maansa kautta, olivat nyt erittäin avulijaat ja heidän hallitsijansa Sekomi auttoi Livingstonea kaikin tavoin niin että hän saapui Tsuga-virran alavarsilla oleville suolalakeuksille. Nämä lakeudet ovat aivan tasaiset kuin meren pinta ja niin laajat, ettei silmä eroita reunoja. Maa on kalkkiperäinen ja ainoastaan ohut multakerros on päälliimmäisenä. Ilman-ala on terveydelle hyvin turmiollinen, ja monet Livingstonen seuralaisista olisivat peräti nääntyneet, jollet hän olisi saanut oppaiksi maan asukkaita, jotka heidät johdattivat terveydelle vähemmin turmiollisille seuduille. Livingstone kertoo täällä tavanneensa suuria aarniometsiä, joissa kasvoi erittäinkin runsaassa määrässä sitä puunlajia, jota eurooppalaiset nimittävät baobab'iksi mutta Bakuanit movana'ksi. Tämä puu on erittäin merkillinen monen ominaisuutensa vuoksi. Kun näet muutamat puun lajit Afrikassa ovat hyvin arkoja jos niiden kuorta vahingoitetaan, niin että voivat siitä kuollakin, jota vastoin ne keskeltä voivat olla lahoja ja voipi kovertaa niiden keskuksen pois ilman että puu siitä näyttää ollenkaan kärsivän, ovat toiset aivan päinvastaiset ominaisuuksiensa puolesta, niin että esim. sen voi kuoria aivan paljaaksi ilman että puu siitä kuolee, mutta jos sisusta loukataan, kuolee se auttamattomasti, niin on movana-puulla molempain edellämainittujen puunlaatujen sitkeähenkisyyden ominaisuudet. Sen voi nimittää kuoria alastomaksi ja kovertaa onteloksi ilman että se lakkaa kasvamasta. Movanan kuorista tekevät alkuasukkaat lujia köysiä. Sen vuoksi nähdään tämä puu useimmiten aivan paljaaksi kuorittuna niin ylhäälle kuin ihminen ylettää. Tavallinen puu siitä heti kuivuisi, mutta movana kasvattaa vaan uuden kuoren. Tuli ei kuoleta tätä puuta ja Livingstone kertoo nähneensä Angolassa poikki hakatun movanan, joka vielä pitkänänsäkin kasvoi. Usein tavataan se mahdottoman suurena, jopa niinkin suurena, että sen ympärys on 100 jalkaa; suurimpain näiden puiden ikä arvataan pariksi tuhanneksi vuodeksi. — Matkustettuaan suurten tasamaiden halki, jossa tällaisia puita kasvoi varsin runsaassa määrässä antaen metsiköissään suojaa erittäin suurille metsäeläinjoukoille, joissa nähdään leijonia, nälkäkurkia, elefantteja, sebroja ja monilukuisia antilooppilajeja, saapui Livingstone Tshobe-virran rannalle, jonka yli hän suurten vaivojen perästä pääsi suureksi hämmästykseksi toisella puolella asuville Makololo'ille, jotka arvelivat Livingstonen pudonneen taivaasta heidän joukkoonsa, sillä he eivät luulleet kenenkään voivan kulkea virran yli heidän tietämättänsä.

Makololot vastaan ottivat Livingstonen ystävällisesti saattaen hänet pääkaupunkiinsa Linyantiin.

Kun Livingstone ensimmäisen kerran kävi Makololojen maassa, kuoli heidän lempeä ja jalo hallitsijansa Sebituane, jättäen hallituksen tyttärellensä perinnöksi. Mutta tyttären ei tehnyt mieli hallita ja sen vuoksi hän jätti hallituksen veljellensä Sekeletu'lle, joka nyt siis hallitsi heimokuntaa ja vastaanotti Livingstonen ystävällisesti. Makololot olivat tehneet hänelle puutarhan, johon he kylvivät maissia, että hänellä, kuten he sanoivat hänen lähtiessään Kap-kaupunkiin, olisi palatessaan syötävää niinkuin muillakin. Vaimoväki survoi nyt maissin puisissa huhmareissa hienoksi jauhoksi. Tämän jauhovaraston lisäksi lahjoitti Sekeletu kymmenkunnan astiata mettä, joissa kussakin oli kolmen kannun verta. Kerran viikossa tai joka toinen viikko sai Livingstone häneltä härän teurastaaksensa ja kaksi lehmää lypsettiin aina häntä varten aamuin illoin. — Sekä heimokunnan hallitsija, että alaruhtinaatkin ovat hyvin vierasvaraisia ja kestitsevät aina tuttaviansa ystävällisesti. Tämä seikka on myös yksi syy monivaimoisuuteen, sillä kun maanviljelys on vaimojen työ, niin ei ylhäinen mies, jolla vaan on yksi vaimo, voi kylliksi arvokkaasti vastaanottaa vieraitansa.

Maata kuokkivia naisia.

Makololot ovat tottuneet hallitsemaan eivätkä mielellään ryhdy itse maanviljelykseen, vaan teettävät sen alamaisillaan. Sitävastoin on toinen heimokunta nimeltä Makalaka, jonka edelliset ovat laskeneet valtansa alaiseksi, maata viljelevä heimo. Se viljelee durra-viljaa, maissia, papuja, maapähkinöitä, vesimeloneja, kurkkuja, sokuriruohoa, imeliä perunoita ja maniokkia. Muutamin paikoin, jossa kuivuus on liian haitallinen, ovat Makalakat ruvenneet viljelyksiänsä kastelemaan keinollisesti. Maanviljelyskaluna täällä on kuokka, johon rauta saadaan malmista sulattamalla, Tämä teollisuus on niin suuri, että Linyantissa käytettävät kuokat pää-asiallisesti ovat tuodut verona alamaisilta heimokunnilta.

Makololojen maassa viipyi Livingstone kuukauden ajan, jonka kuluttua hän lähti hallitsijan Sekeletun kanssa Liambey-virtaa myöten ylöspäin Sesheke nimiseen suureen kylään, joka on vähän matkaa ylempänä Tshobe- ja Liambey virtojen yhdyntäpaikkaa. Täältä lähti Sekeletu, Livingstone seurassaan ylöspäin virtaa myöten. Makololot ovat tottumattomat kulkemaan vesillä, mutta sitä vastoin ovat heidän veronalaisensa Barotset erittäin taitavat kulkemaan pienillä kapeilla venheillään, jotka useimmiten ovat yhdestä puusta tehdyt ja litteäpohjaiset, niin että niillä voidaan kulkea hyvinkin matalalla vedellä. Barotse-heimon jäsenet nimittävät virtaa Liambeyksi, joka merkitsee "suuri virta". Samalla virralla on alempana toiset nimet Luambeji, Luambesi, Ojimbesi ja Tsambesi y.m. jotka merkitsevät samaa, ja osoittavat, että asukkaat pitävät tätä mahtavaa virtaa kulkuväylänä maassansa. Livingstone kertoo tästä virrasta suurella ihastuksella, kuinka kauniit sen ympäristöt ovat ja kuinka sen leveys muutamin paikoin on toista englannin peninkulmaa. Virrassa on kauniita saaria, jotka enimmäkseen ovat metsäisiä. Metsän eläviä on summattomissa laumoissa virran rantamailla ja vähän etempänä siitä olevilla mäkirinteillä, varsinkin elefantteja ja muita suuria eläviä, niinkuin virtahepoja, sarvikuonoja, puhveleja, antilooppeja y.m. Muutamat seudun asukkaat, niinkuin Manyekit ovat erittäin taitavat valmistamaan halkaistuista puun juurista somia vakkasia, toiset ovat eteviä saviastioiden tekijöitä ja rautaseppiä. Luonteeltaan ovat he rauhallisia, eikä sotia ollut koskaan ennenkun orjakauppa tuli tunnetuksi, muutoin kuin karjalaumojen tähden, mutta senkin tiesivät he välttää siten, etteivät pitäneet karjaa ollenkaan, etteivät nämä houkuttelisi vihollisia ryöstöretkiin. Asukkaat ovat Sekeletun ja Makololojen alamaisia ja kussakin kylässä asuu pari Makololo-heimoon kuuluvaa miestä, jotka alaruhtinaina heitä hallitsevat. Heidän hallituksensa on kuitenkin lempeä, sillä ankara hallitus vaikuttaisi, että alamaiset pakenisivat jonkun mahtavamman heimokunnan turviin.

Livingstone oli tullut Sekeletun maahan kuivain aromaiden halki Etelä-Afrikan suuren erämaan Kaliharin ympäri ja löysi kuumemman kostean ilmanalan, jossa kasvullisuus ja eläinkunta olivat paljoa rikkaammat, mutta seutu terveydelle vahingollinen, ja hän kärsi paljon kuumetautia, joka näillä suomailla on hyvin tavallinen. Kun hän siis huomasi, ettei nämä seudut olleet soveliaat uudis-asuntopaikaksi eurooppalaisille, päätti hän etsiä toisen tien meren rantamaalle ja lähteä kulkemaan länttä kohti Portukalilaisten pääkaupunkiin länsirannikolla, S:t Paul de Loandaan. Tähän aikomukseen yhtyivät Makololotkin mielellänsä, sillä heidän hartain toivonsa oli saada avatuksi itselleen joku kauppatie valkoisten ihmisten luo. Sekeletu valitsi sen vuoksi 27 miestä seuraamaan Livingstonea, ja tämän entiset seuralaiset lähetettiin takaisin kotoseuduillensa Betshuanien maahan.

Marraskuun 11 p, 1853 lähti Livingstone niiden seuralaisten kanssa, jotka Sekeletu oli hänelle antanut, kulkemaan länteen päin. Hän supisti ruokavaransa ja muut matkatarpeensa niin vähäisiksi kuin suinkin, voidakseen sitä vähemmällä vaivalla kulkea. Sitäpaitse luotti hän siihen seikkaan, että hän tulisi kulkemaan seutujen kautta, joissa oli viljavalta metsänriistaa ja toivoi siis voivansa olla huoleti ainakin lihaeväästä. Makololoilla oli sitäpaitse mukanansa elefantin hampaita, jotka heidän piti myymän rantamaalla valkoisille. Livingstonella oli koneittensa joukossa myöskin laterna magica[4] eli taika-lyhty, josta hänellä oli suuri hyöty oleskellessaan alku-asukkaiden seurassa.

Matkalle lähdettiin ensin Tshobe-virtaa myöten kunnes se laski Liambey'hin ja sitte kuljettiin tätä virtaa ylöspäin ihanan Barotselaakson kautta ja jokaisessa kylässä, jossa noustiin maalle, annettiin matkamiehille Sekeletun käskyn mukaan runsaasti ruokavaroja. Suureksi ikäväkseen kuuli Livingstone, kun hän oli tullut Nariele-nimiseen kaupunkiin, että vähän aikaa sitä ennen oli tehty ryöstöretki pohjoisempiin osiin ja sen vuoksi oli hänestä varsin ikävä kulkea samoja matkoja kuin hänen edelläkävijänsä rosvot, ja kun Sekeletu tahtoi noiden pohjoisempien heimojen kanssa säilyttää rauhaa, niin pakoitettiin hänen käskyläisensä Mpololo antamaan takaisin kaikki ryöstämänsä vangit ja sovittaa naapurien kanssa rauha entiselleen.

Makololojen seassa ollessaan kertoo Livingstone tapahtuneen tapauksen, joka osoittaa, että heidän seassansa ei vielä ollut tunnettu tapa antaa rikkojan työllänsä sovittaa pahan työnsä. Eräs muukalainen kauppias oli kulkiessaan heidän maassaan joutunut rosvojen käsiin ja kadotti kaiken tavaransa. Makololoja suututti suuresti, että tällainen kohtelu muukalaista kohtaan oli loukannut heidän mainettansa. Rosvo saatiin kiini, mutta hän oli jo ennättänyt antaa saaliinsa toiselle, joka sen vei piiloon, ja heimokunta oli neuvotonna miten sen piti menetellä asiassa, sillä jos tavallinen kuoleman rangaistus olisikin käytetty varasta vastaan, niin ei olisi tavarat kuitenkaan tulleet takaisin. Asia lykättiin Livingstonen ratkaistavaksi ja hän maksoi itse kauppiaan vahingon, mutta tuomitsi pahantekijän kuokkimaan maata puutarhassa niin kauan kunnes hänen työnsä oli palkinnut sovitus-summan. Tämä rangaistustapa otettiin heti seurattavaksi Makololojen seassa ja sen jälkeen piti pahantekijöiden rikoksensa sovittamiseksi viljelevän vissin määrän viljaa, siinä suhteessa kuin hänen rikoksensa oli suurempi tai pienempi.

Makololojen joukossa ei vietetä mitään määrättyä lepopäivää paitse ensimmäistä uuden kuun jälkeistä päivää, jolloin kansa ei mene työhön puutarhoihinsa. Betshuanien pohjoispuolella olevien kansojen seassa on tapana tarkoin pitää vaaria siitä milloin ensimmäinen reuna uudesta kuusta rupeaa näkymään, ja kun he sen ensikerran huomaamat, tervehtivät he sitä huutaen kohtikurkkua: "Kuä!" ja rukoilevat sitä suurella äänellä. Niin huusivat esim. Livingstonen seuralaiset: "Anna matkamme valkoisen miehen kanssa tulla onnelliseksi! Anna vihollistemme hukkua ja tee Naken lapset rikkaiksi! Anna minun saada runsaasti lihaa tällä matkalla!" j.n.e.

Matkustaessaan Liambey'tä ylöspäin tuli Livingstone tarkemmin tuntemaan kasvi- ja eläinkuntaa tämän virran ympäristöllä ja kertoo siitä suurella ihastuksella. Virta on niin rikas kaloista, että kun se tulvan aikana paisuu kauas yli äyräittensä, hajoaa kauas niittymaille summattomat kalaparvet, jotka jäävät asukkaiden saaliiksi kun vesi taas laskee tasaisin ja kalansaalis on silloin niin runsas, etteivät asukkaat voi kaikkea kuivaamallakaan saada talteen säästetyksi, vaan suuret joukot jäävät mätänemään ja turmelevat ilmaa. Liambey eli Sambesi on myös rikas suuremmista eläimistä, joista mainittavimmat ovat virtahevot ja alligatorit. Virtahevot ovat venheellä kulkijoille vaaralliset, sillä jos sellainen elävä nostaa ruumistansa vedestä, kykenee se samalla nostamaan seljässänsä venheen, jossa kymmenkunta miestä soutaa, kaataen sen kumoon; onpa usein niinkin äreä, että hyökkää ihmisten kimppuun, varsinkin jos se on ärsytetty jollain tavoin. Asukkaat tuntevat sen tavat jotenkin tarkoin ja välttävät sen kanssa riitaan joutumista siten, että he keskipäivällä karttavat virran keskikohtaa, jossa virtahepo silloin asuu, ja yöllä taas rantoja. Suurimman osan aikaansa viettää virtahepo virrassa, jossa sitä ei koskaan pyydetä. Yöllä se nousee virrasta maalle syömään rannoilla kasvavaa mehukasta nurmea. Virtahepo ei ylipäänsä ole ihmiselle vaarallinen eläin, paitse vanhat koirakset, jotka tavallisesti ovat kiukkuisemmat muita, eivätkä mene pois tieltä vaan hyökkäävät päinvastoin venettä vastaan ja ovat silloin hyvinkin vaarallisia. Sellainen hävitti yhden Livingstonenkin venheistä. Sekeletun matkakunta loppuu vähän matkaa Libonta-kaupungin yläpuolella ja Livingstone kulki muutamia päiviä asumattomia seutuja kunnes hän tuli Balondain maahan. Hän poikkesi pois pää-virrasta Liambey'stä sen lisävirtaa Libaa myöten ja tuli tasaisille seuduille, jossa metsänriistaa oli varsin vähän, niin että ruoka rupesi häneltä ja hänen seuralaisiltansa loppumaan. Sen lisäksi oli metsän elävät täällä paljon arempia ja kun Livingstone ampuessa tunsi vielä suurta haittaa kipeästä käsivarrestansa, johon leijona oli purrut, niin alkoi hänen tilansa käydä jotenkin tuskalliseksi. Livingstonea vaivasi myöskin suuresti kuumetauti, joka täälläpäin on aivan tavallinen. Kun sadeaika myöskin sattui tähän aikaan, niin oli hänen matkansa hyvin hankala. Häntä ilahutti kuitenkin luonnon ihanuus, ja etenkin runsas kasvullisuus. Sade-ajalla vallitsevat pilvet ja tiheät puut vaikuttavat metsissä hyvin synkän varjon, joka on erittäin jyrkkä vastakohta Kaliharissa vallitsevaa loistavaa auringonpaistetta vastaan. Ilma oli niin kostea, että pyssyt ruostuivat yhä, vaikka niitä rasvattiin joka päivä.

Ulkopuolella Sekeletun maan rajoja tapasi Livingstone ensi kerran naisen kansan hallitsijana, nimittäin Manenkon, jonka alueella hänen täytyi jättää venheet jälkeensä ja jatkaa matkaansa maata myöten. Uljas Manenko seurasi Livingstonea enonsa Shinten luokse, joka myös oli hallitsija pohjoisempana asuvan kansakunnan keskuudessa. Tämä ruhtinas vastaanotti Livingstonen hyvin ystävällisesti ja kestitsi häntä useita päiviä, mutta täällä osoitti Portukalilaisten harjoittama orjakauppa jo huonot seurauksensa, ja vierasvaraisuus oli tästälähin lopussa. Jo Shinten tykönä oli Livingstone tavannut muutamia orjakauppiaita ja missä nämä kerran ovat kulkeneet, siellä ovat myös neekerien hallitsijat oppineet röyhkeiksi ja kiukkuisiksi, sillä orjakauppiaiden on täytynyt nöyrtyä heidän tahtonsa mukaan kun he eivät voi luottaa omaan väkeensä. Joka seudulla, mihin matkalaisemme tästä lähtien tulivat, vaadittiin heiltä maksua sekä ruoka-aineista, että siitä, että heidän sallittiin maan kautta kulkea. Usein täytyi Livingstonen panna kaikki keinonsa liikkeelle voidakseen tyydyttää noiden ahnaiden hallitsijoiden vaatimuksia, ja monta kertaa täytyi hänen ruoan puutteessa teurastaa joku omista veto-juhdistansa.

Tammikuussa v. 1855 tuli Livingstone Shinten kaupunkiin, jolla myös on toinen nimi Kabompo. Tämä sijaitsee erittäin ihanassa puolentoista peninkulman levyisessä laaksossa, jonka keskitse vähäinen virta mutkistellen juoksee. Tullessaan kaupunkiin löysi hän sen melkein kokonaan bananien ja muiden leveälehtisten puiden peitteessä. Ensikerran nähtiin täällä Afrikalaisten rakentamia nelikulmaisia huoneita, joiden katot olivat pyöristetyt. Kadut olivat erittäin suorat ja samoin aituukset eri talojen ympärillä. Jokaisen talon pihamaalla oli istutettuna tupakkaa, banania, viikunapuita ja muita tarpeellisia kasvia. Asukkailla oli jotenkin hyvä kauneuden aisti ja heidän asumuksensa olivat siistimmät kuin muut neekerien asumukset, joissa Livingstone sitä ennen oli käynyt.

Omituisimpia laatuansa on marimba niminen soittokalu, jolla Balondat, tämän seudun asukkaat, soittavat. Tämä on tehty sillä tavoin, että kahden kaaren tapaisesti taivutetun kepin poikki on sovitettu useita puu-lastoja, joiden kantin alle on asetettu vähäinen ontelo kumiseva astia; lastojen ja niiden alla olevien pikku astioiden suuruus vaihettelee sen mukaan mimmoinen ääni tahdotaan saada. Ääni herätetään siten, että puiseen lastaan lyödään vähäisellä kapulalla. Sellaisia soittokoneita kuuluvat Portukalilaisetkin Afrikassa käyttävän tansseissansa, ja sitä, joka on saavuttanut suuren taidon tämmöisessä soitossa, pidetään hyvinkin suuressa arvossa.

Livingstonea kummastutti suuresti se suuri kohtelijaisuus, jota Balondat osoittavat käytöksessään. Kun joku alhaisempi henkilö kadulla kohtaa esimiehensä, heittäytyy hän heti polvillensa ja hieroo tuhkaa tai hiekkaa käsivarsiinsa ja rintaansa ja taputtaa käsiänsä kunnes tuo ylhäisempi on mennyt ohitse. Näin on hän siis osoittanut kunnioituksensa ylhäisempää kohtaan.

Sade-aika pakoitti Livingstonea viipymään useita päiviä Shinten kaupungissa ja tällä ajalla hän saavutti ruhtinaan erinomaisen suosion, niin että tämä viimein merkiksi ystävyydestänsä salaisesti antoi hänelle simpukasta tehdyn kaulakoristeen, jonka antamista pidetään siellä hyvin suurena kunniana ja itse koristetta niin kallis-arvoisena, että kahdella semmoisella voi ostaa orjan, ja viisi sellaista pidettäisiin erittäin runsaana palkkiona puolenkolmatta sataa markkaa maksavasta elefantin hampaasta. Lopuksi antoi Shinte Livingstonelle luotettavia miehiä oppaiksi ja toivotti hänelle suurinta menestystä matkalle, varustettuansa hänelle runsaan määrän evästä. Livingstone oli hänelle lahjoittanut härän, joka hänellä oli mukanansa Sekeletun maasta, ja kehoitti Shinteä kaupan kautta sieltä hankkimaan itselleen karjaa, jota neuvoa tämä seurasikin, ja jonkun aikaa sen jälkeen, kun Livingstone palasi samaa tietä, näki hän raavaseläimiä, jotka olivat niin hyvin menestyneet, että ne olivat kuin parhaimman palkinnon saaneet suuressa eläin-näyttelyssä.

Lähdettyänsä Shinten maasta sai Livingstone kärsiä paljon hankaluuksia ja vastuksia erittäinkin kuumetaudista. Dilolo-nimisen järven luona huomasi hän veden jakautuvan kahdelle eri haaralle, nimittäin Sambesi-virtaan ja Atlantin mereen päin. Veden jakajana ei siis ollutkaan mikään vuoriselänne, vaan monta peninkulmaa laaja tasanko. Toisesta päästä tasankoa nimittäin alkoi Liba, joka laskee Liambey'hin, toisesta Kasai, joka taas on Kongo-virran lisävirta.

Kasai on sangen kaunis virta ja juoksee viehättävien seutujen läpi. Sitä ympäröivät mäenrinteet ovat tuuheilla metsillä peitetyt ja kohoavat noin tuhannen jalan verran virran yläpuolelle. Virta on noin sata kyynärää leveä ja suikertelee monessa mutkassa viheriän kauniin laakson halki koillista kohti. Sen rantamilla nähdään vuoroin kauniita metsikköjä, vuoroin reheviä niittyjä, joissa kasvaa erittäin runsas heinä. Asukkaat osoittivat virran suuntaa ja sanoivat Livingstonen seuralaisille, että vaikka nämä kuukausmääriäkin kulkisivat virtaa pitkin, niin eivät he sittenkään näkisi sen loppua. Vaikka Kasai-virran ympäristöt ovatkin ihania ja varsin hedelmällisiä seutuja, niin olivat ne vielä asumattomia, jota seikkaa Livingstonen seuralaisetkin suuresti ihmettelivät.

Kauan kestettyänsä monenlaisia kiskomisia maan asukkaiden puolelta saapui Livingstone seuralaisineen viimeinkin syvään Kvilos-laaksoon. Hänen ilmestymisensä täällä vaikutti suurta kummastusta asukkaissa, jotka parvittain tulivat häntä ja hänen seuralaisiansa ammossa suin katselemaan. Kylät laaksossa olivat hyvin tiheässä ja väkiluku runsas. Lapsiparvia vilisi kaikkialla ja missä kyläkunnan asukkaat olivat ystävällisempiä, siellä seurasivat heidän lapsensakin matkustajia pitkät matkat. Maanlaatu tässä laaksossa on niin hedelmällistä, ettei sitä koskaan lannoiteta. Kun yhtä paikkaa on viljelty jo niin kauan, ettei maissi enää kauemmin siinä anna runsasta satoa, niin muuttaa maanviljelijä vähän matkaa etemmäksi metsään, hävittää suuremmat puut siten, että virittää tulen palamaan niiden juurelle, ja pienemmät hän hakkaamalla raivaa pois; raivattuun paikkaan jäävät suuret puut usein seisomaan kuivettuneina ja kuorettomina. Niiden väliin kylvetään maissi, ja kohta on mitä runsain sato korjattavana. Entinen viljelysmaa kasvaa vielä kauan sen jälkeen maniokkia, jonka juuri kuivattuna ja hienoksi jauhettuna on tärkeä elatusaine näillä seuduin. Asukkaat täällä ovat siisteytensä puolesta monenlaiset. Muutamia kyliä kehuu Livingstone niin siistiksi, että kelpaisivat malliksi siinä suhteessa, toiset taas olivat niin rikkaruohon peitteessä, että härän selässä ratsastaja taisi niistä nähdä ainoastaan katot, vaikka hän oli keskellä kylää. Toisissa kylissä taas ei ole rikkaruohoa laisinkaan, pumpulia, tupakkaa ja monellaisia höystekasvia on istutettu huoneiden ympäri; häkkiä on kanoja täynnä ja puutarhoissa kohtaa silmää miellyttävä näky kun useampaa lajia viljaa niissä rehoittaa eri lailla kukin tuleentuneena.

Kauan oli Livingstone ilmanalan vaikutuksesta kärsinyt kuumetautia ja samalla hänellä oli sanomattomat vastukset kärsittävänä varsinkin seudun asukkaiden puolelta, jotka röyhkeästi vaativat lahjoja siitä, että he sallivat hänen kulkea maansa kautta. Hän saapui maaliskuun 30 p. 1854 syvän laaksomaan reunalle, jossa matka muuttui niin luisuksi alamäeksi, ettei hän enää voinut ratsastamalla kulkea, vaan hänen täytyi lähteä astumaan, joka hänelle tuntui hyvin vaivaloiselta koska hän oli niin voimaton, että hänen toverinsa täytyi pidättää häntä suin päin jyrkkyyttä myöten alas syöksemästä. Nyt oli hän tullut suuren Kvango-laakson partaalle. Maiseman ulkomuodosta kertoo hän seuraavasti:

"Joka istuu sillä paikalla, josta Skottlannin kuningatar Maria katseli Langsiden tappelua, ja katselee Clyde-virran laaksoa, hän saapi vähäisen kuvan siitä ihanasta maisemasta, joka monta vertaa hedelmällisempänä ja laajempana aukeni silmiemme eteen. Se on noin sadan (engl.) peninkulman laajuinen ja tumman metsän peitteessä, paitse missä heleän vehreä heinä verhoo niityt Kvango-virran partailla, jotka siellä täällä kimaltelevat auringon valossa kun se kulkee rataansa pohjoisella taivaanpuoliskolla.[5] Laakson vastakkainen reuna näyttää korkealta vuori- ja kukkula-jonolta, jonka rinne on noin peninkulman pituinen, vaikk'ei vuori näytä olevan kuin noin 1,000 jalan korkuinen. Tultuamme Londan synkistä metsistä, vaikutti tämä oivallinen näky meihin aivan kuin paino olisi otettu pois silmäluomistamme. Pilvi kulki laakson halki ja salamat leimahtelivat siitä, mutta meidän yläpuolellamme loisti kaikki heleimmässä auringon valossa. Kun tulimme alas sinne, missä ukkoispilvi oli kulkenut, huomasimme, että rankka sade oli pudonnut pilvestä ja laakson pohjalla, joka ylhäältä näytti meistä aivan tasaiselta, löysimme koko joukon virtoja, jotka juoksivat syvissä uomissaan. Kun alhaalta katselimme takaisin ylöspäin, näytti rinne ylätasangon reunalta, jossa on paljo rotkoja ja esiin pistäviä kallioita, ja nämä antoivat sille sahalaitaisen vuorenharjanteen muodon. Sekä vuorenharjanne, että sen rinteet ovat metsäiset, mutta suuret paikat jyrkemmistä osista ovat paljaat ja näyttävät katsojalle sen punasen maanlaadun, joka on yleinen sillä seudulla, johon nyt olimme tulleet".

Tavallisuuden mukaan tuli täälläkin kylän hallitsija vaatimaan veroa ja rupesipa väkivallalla estämäänkin Livingstonea virran yli kulkemasta, mutta kun hän näki, että matkustajat olivat tuskastuneet hänen hävyttömyyteensä ja aikoivat käyttää väkivaltaa häntä vastaan, niin jätti hän heidät rauhaan. Kuljettuansa Kvango-virran poikki, joka on noin 150 kyynärän levyinen ja hyvin syvä, matkusti Livingstone rikkaiden heinämaiden kautta, jossa heinä oli noin kyynärän verran korkeammalla kuin ratsastajan pää, ja saapui Kassandje-nimiseen kylään, joka jo oli Portukalilaisten aluetta, ja tästä alkaen oli kiusat ja vastukset matkalla viimeinkin loppuneet, sillä Portukalilaiset olivat erittäin ystävälliset ja vierasvaraiset sekä Livingstonea, että hänen seuralaisiansa Makololoja kohtaan. Heitä kestittiin kaikkialla ja autettiin kaikin tavoin.

Asukkaat täällä ovat, kuten muissakin Portukalilaisten maissa, katolisen uskon tunnustajia, mutta ovat niin peräti tietämättömiä kristinuskon opinkappaleista, että ovat pakanuuden rajalla. He käyttävät tinasta tehtyjä pyhimysten kuvia taikakaluinaan aivan kuin pakanat.

Pääsiäisjuhlaa vietettiin Kassandjessa ilojuhlana, vaikka Portukalilaisilla ei täällä olekkaan pappia. Kylän asukkaat tekivät miehen kuvan, joka oli olevinaan Juudas Iskariot; ja tätä kuljetettiin ratsastushärän selässä ympäri kyläkuntaa. Pilkkasanoja ja kirouksia kaikui joka taholta tuota tuolla kuvalla edustettua pahantekijää vastaan. Livingstone ihmetteli, että asukkaat täällä osaavat lukea ja kirjoittaa. Tämä taito oli hyvin yleinen ja on jäänyt perinnöksi jesuiitoilta, jotka viime vuosisadalla karkoitettiin samalla kuin itse emämaasta Portukalista, myöskin kaikista sen siirtomaista. Sitten kun jesuiitat eivät enää ole olleet opetusta jakamassa, ovat asukkaat opettaneet toisiansa ja luku- ja kirjoitustaito on siten säilynyt, mutta kuitenkin on kansa uskonnolliselta kannalta huonossa tilassa, sillä raamatun lukeminen on heiltä kielletty.

Suurimmalla kiitollisuudella ja mielenliikutuksella kertoo Livingstone sitä suurta ystävyyttä ja huolenpitoa, jota asukkaat Loandassa osoittivat häntä ja hänen kumppaneitansa kohtaan. Kassandjessa tapasi Livingstone ensimmäiset valkoiset kauppiaat ja täällä hänen seuralaisensa Makololot möivät osan siitä elefantin luusta, jonka Sekeletu oli heidän mukanansa lähettänyt kaupaksi, saadakseen tietää eroitusta hintojen väliltä Kap-kaupungissa ja Loandassa. Yhdestä elefantin hampaasta saivat he Loandassa kaksi kivääriä, kolme pientä ruuti-tynnyriä sekä englantilaista vaatetta sen verran, että koko seurue tuli sillä vaatetuksi ja vielä päätteeksi ison joukon helminauhoja. Tämä oli erinomaisen edullinen kauppa Makololojen mielestä, joiden sitä ennen oli täytynyt yhdestä pyssystä antaa kaksi elefantin hammasta.

Loanda on erittäin hedelmällistä maata, mutta Livingstonen aikana siellä puuttui kelvollinen tie, jota myöten olisi päässyt kulkemaan rattailla. Oli näet ennen ollut tapana, että kauppiaat kaupparetkillänsä sisämaahan ostivat suuren joukon orjia, ja kuljetuttivat näillä tavaransa kantamalla rantamaalle, jossa he möivät sekä tavaransa, että orjansa; mutta kun v. 1845:stä alkaen englantilaiset sotalaivat ovat alkaneet risteillä näillä vesillä estäen orjakauppaa, niin on tullut mahdottomaksi viedä ulos orjia maasta ja sen jälkeen ovat kauppiaat ruvenneet käyttämään sitä keinoa, että he hallituksen välityksellä palkkaavat kantajia tavaroitansa kuljettamaan.

Kassandjen ja rantamaan välillä on kaunis ja erittäin hedelmällinen vuorimaa nimellä Golungo Alto. Sen halki kulkee monta pienempää virtaa, jotka muodostavat useita koskia ja putouksia, mutta vaikka näistä toimelijaisuudella voitaisiin saada hyvinkin suuri hyöty, on niissä juoksevan veden voima suurimmaksi osaksi käyttämättä. Suuret ja runsaat metsät, joissa kasvaa jättiläis-suuria puita, on täällä äärettömänä rikkautena, mutta melkein kokonaan käyttämättöminä niinkuin maahan kaivettu leiviskä. Livingstone tapasi parven kirvesmiehiä, jotka kokivat yhtä yksinkertaisella tavalla kuin ennen Robinpoika Kruuse käyttää näitä luonnon rikkaita tuotteita hyväkseen. Neljä- tai viisikymmentä jalkaa korkea puu, joka oli noin kolme tai neljä jalkaa paksu läpimitaten, kaadettiin ja hakattiin lyhyiksi pölkyiksi, jotka taas halaistiin paksuiksi lankuiksi, ja näistä miehet veistivät suurella vaivalla tuuman paksuisia lautoja, joista valmistivat arkkuja kaupaksi maan asujamille. Sellaiset olivatkin neekereille erittäin mieluisia. Golungo Alton hedelmällisyyttä osoittaa se seikka, että siellä varsin vähällä vaivalla viljellään maniokkia, kahvia, pumpulipensaita, maapähkinöitä, bananeja, ananasta ja suuri paljous muitakin hedelmälajia, joita lähetyssaarnaajat ovat tänne tuoneet Etelä-Amerikasta. Korkeat kukkulat, joilla monenlaisia palmupuita kasvaa, tekevät maan ulkomuodoltaankin ihanan näköiseksi. Palmuista on huomattava erittäinkin eräs laatu, josta saadaan se öljy, josta Euroopassa valmistetaan hienoa saipuaa, ja saman puun mehusta saadaan myös väkeviä juomia.

Livingstonea ihastutti kaunis näky, kun hän tuli erään ala-päällikön taloon, jonka tämä oli kauniilla tavalla koristanut istutetuilla puilla ja kukkatarhalla. Molemmin puolin tietä oli talon läheisyydessä istutettu puita pitkiin riveihin ja niiden väliin kukkia ja ananas-kasvia. Kaikellaiset puut kasvavat täällä hyvin helposti kun vaan pidetään huolta siitä, ettei rikkaruoho niitä tukehduta. Tämän talon oli sen nykyinen omistaja hankkinut itselleen raivaamalla sen paikan asumattomassa metsässä muutamia vuosia sitten; ja koko talo oli hänelle tullut maksamaan noin 4 tai 500 markkaa. Hän oli maallensa istuttanut noin 900 kahvipensasta ja kun tämä kasvi kolmivuotiaana alkaa antaa hedelmää ja kuusivuotiaana on parhaimmallaan, niin arveli Livingstone että talon omistaja oli saanut omansa ainakin 60-kertaisesti takaisin. Kaikellaiset hedelmäpuut ja viiniköynnökset kantavat täällä hedelmän kahdesti vuodessa, ilman että niiden viljelemiseen tarvitsee tehdä mitään työtä, eikä niitä tarvitse kastellakaan. Samoin saadaan kaksi satoa kaikista vilja-lajeistakin kun ne kerran ovat kylvetyt ja jos talvi-ajan[6] kosteita sumuja käytetään hyväksensä, voipi vuodessa saada korjata eloa kolmestikin.

Toukokuun viimeisenä päivänä 1854 tuli Livingstone seuralaisineen Portukalilaisten siirtomaan pääkaupunkiin S:t Paul de Loandaan. Makololoille oli eräs toinen neekeriheimokunta koettanut vakuuttaa, että valkoihoiset ihmiset oikeastaan asuvat meressä ja ryöväävät mustia sinne heitä viedäksensä. Tätä juttua he levittivät sen vuoksi, ettei heidän käsistänsä joutuisi pois se edullinen välikauppa, joka sitä ennen oli jo kauan ollut sisämaiden asukkaiden ja rantamaalla asuvien välillä. Jos Makololot alkaisivat itse käydä rantamaalla kauppaa tekemässä, niin jäisi tietysti voitto noille välittäjöille tulematta.

Ensikerran nähdessään äärettömän meren pinnan hämmästyivät Livingstonen seuralaiset sitä suuresti. Itse he jälestäpäin kertoivat hämmästyksestään seuraavasti: "Me kuljimme isämme (Livingstonen) seurassa siinä luulossa, jota vanhat ihmiset meille aina olivat vakuuttaneet, ettei maailmalla olekkaan loppupäätä; mutta yhtäkkiä maailma sanoi meille: minä olen lopussa; minua ei ole tämän enempää!" He olivat aina ajatelleet maata loppumattomaksi tasangoksi.

S:t Paul de Loandassa ei asunut kuin yksi ainoa Englantilainen, hra Gabriel, joka oli Englannin asiamies orjakaupan poistamista varten, ja hän otti Livingstonen luoksensa kohdellen häntä ystävällisimmällä tavalla. Livingstone oli kauan jo ollut sairas matkallansa ja saapui Loandaan uupuneena, voimatonna. Hän kertoo suurimmalla kiitoksella siitä avusta, joka hänelle osoitettiin ja vakuuttaa, ettei hän koskaan unhota sitä nautintoa, jonka hän tunsi levätessään hyvällä englantilaisella vuoteella kun hänen sitä ennen oli täytynyt ma'ata paljaalla maanpinnalla.

Vaikka hän nyt oli päässyt lepoon ja nautti huolellista hoitoa, ei Livingstone kuitenkaan tullut terveeksi ennenkuin parin kuukauden kuluttua. Koska hänen tultuansa kaupunkiin tuli monta Portukalilaista ylhäistä miestä häntä tervehtimään ja Angolan piispa, joka sillä kertaa myös toimitti kuvernörin virkaa, lähetti sihterinsä Livingstonen luokse tarjoamaan hallituksen palkkaaman lääkärin apua.

Muutamat englantilaiset sotalaivain päälliköt, jotka olivat tänne saapuneet, tarjoutuivat viemään Livingstonen joko S:t Helenaan tai Englantiin, mutta vaikka tämä tarjous olikin hänelle hyvin houkutteleva, niin ei Livingstone tahtonut sitä hyväksensä käyttää, sillä hän oli mukanansa tuonut Sekeletun alamaisia rantamaalle ja tahtoi johdattaa heidät takaisin, sillä he eivät olisi omin neuvoin kotiinsa päässeet. Tässäkin ilmautuu Livingstonen jalomielisyys ja tarkkatuntoisuus kun hän ennen lähti vaivaloiselle matkalle takaisin, kuin olisi oman terveytensä ja mukavuutensa vuoksi eronnut kumppaneistaan. Hänen tarkoituksensa oli palata Sekeletun maahan ja seuraten Liambeyta sieltä etsiä tie Afrikan itäpuoleiselle rantamaalle. Jo kesäkuun 14 p:nä oli hän lääkärin avulla parantunut sen verran, että hän taisi käydä seuralaistensa kanssa tervehtimässä piispaa. Herra Gabriel oli Makololoille lahjoittanut vaatetta niin paljon, että he jokainen olivat vaatetetut juovaisiin pumpulivaatteisiin ja punaiset lasit päässä. Piispa vastaanotti heidät kuvernörinä, hallituksen palatsissa. Kyseltyänsä Livingstonelta älykkäästi kaikellaisia seikkoja Makololojen oloista, antoi hän näille rajattoman luvan käydä Loandassa niin usein kuin he vaan tahtoivat. Makololot olivat tästä vastaanotosta varsin hyvillänsä.

Yleisesti huomattiin Loandassa Makololojen käytös hiljaiseksi ja siivoksi. He eivät voineet kylliksensä ihmetellä suuria eurooppalaisten tapaan rakennettuja kaksinkertaisia kivirakennuksia ja kirkkoja äärettömän valtameren rannikolla. Kaksinkertaisia kivirakennuksia he eivät voineet käsittää huoneiksi, vaan selittivät niiden olevan vuoria, joissa oli monta luolaa. Huoneeksi he käsittivät samallaisen pyöreän oljista ja seipäistä rakennetun majan kuin heidän omat asumuksensa ovat. Suuret laivatkin olivat heille jotakin ennen aavistamatonta ja he arvelivat niistä, ettei ne mitään pursia olekkaan, vaan kaupunkeja, ja kummoisia kaupunkeja, joihin piti kiipeämän köyttä myöten!

Laivaväestön ystävällisyys, kun he Makololoille jakoivat ateriansa, aivan samoin kuin nämäkin olisivat samallaisissa oloissa tehneet, miellytti heitä suuresti, ja erittäinkin se seikka, että laivan väestön päälliköt, upserit, jotka he saivat tietää Livingstonen kansalaisiksi ja olevan täällä estämässä mustien ihmisten myymistä, osoittivat Livingstonea kohtaan suurta kohtelijaisuutta ja ystävyyttä, vaikutti heissä hyvin edullisen tunteen Livingstonea kohtaan. He olivat matkalla Linyantista Loandaan osoittaneet Livingstonea kohtaan suurta uskollisuutta ja nyt hän nousi heidän silmissään vielä suurempaan arvoon, sillä he näkivät nyt sen, jota itse olivat aavistaneet, että Livingstone kansalaistensa kesken nautti tavallista suurempaa kunnioitusta ja arvoa, ja tämän jälkeen Makololot kohtelivat häntä suurimmalla kunnioituksella.

Elokuun alussa uudistui Livingstonen tauti ja hän oli kauan sairaana ennenkun hän toistamiseen parani. Sillä välin olivat hänen toverinsa Makololot keksineet sen elatuskeinon, että rupesivat kaupunkilaisten kanssa tekemään polttopuun kauppaa. Joka aamu lähtivät he varhain ulos kaupungista ja keräsivät asumattomilta seuduilta polttopuita jotka he kantamalla toivat kaupunkiin, jakoivat ne pienempiin kimppuihin ja saivat ne helposti kaupaksi koska he antoivat suurempia kimppuja kuin tavalliset puun kantajat. Kun satamaan tuli kivihiilillä lastattu laiva Englannista tuoden varoja englantilaisille sotalaivoille, niin hra Gabriel toimitti Makololoille työ-ansiota, että he saivat olla laivaa tyhjentämässä. Kuukauden päivät he tekivät tätä työtä uutterasti aamusta iltaan, eikä mikään heitä niin suuresti ihmetyttänyt kuin se suuri tavaran paljous, joka yhteen laivaan mahtui. He kertoivat sittemmin kuinka he puolitoista kuun kiertoa olivat niin ahkeraan kuin taisivat aamusta iltaan purkaneet laivasta ulos "poltettavia kiviä" mutta kuitenkin jäi pian saman verran jäljelle. Ansaitsemillansa rahoilla he ostivat vaatteita, kaulahelmiä ja muita tavaroita viedäksensä ne kotiansa.

Livingstone julkaisi muutamia kirjoituksia Angolan sanomalehdissä, kertoen niissä matkoistansa ja tarkoituksestansa saada sisämaa avatuksi kaupalle, ja nämä kirjoitukset saavuttivat Loandan hallituksen ja kauppiaiden suosion siinä määrässä, että yleisten töiden toimisto (Junta da Fazenda publica) hänen ylhäisyytensä piispan kehoituksesta päätti antaa kauniin lahjan Sekeletulle. Lahjaksi määrättiin täydellinen everstin puku ja hevonen, sekä useita pukuja jokaiselle Livingstonen seuralaiselle. Kauppiaat puolestaan kokosivat yhteisellä keräyksellä lahjoitukseksi koko joukon näytteitä kaikista heidän tavaroistansa, sekä kaksi aasia, toivoen että tämä eläinrotu sikiäisi Sekeletun maassa, sillä aasi ei kuole tsetse-kärpäsen puremisesta niinkuin hevoset ja raavas-eläimet. Samalla antoivat piispa ja kauppiaat Livingstonelle suosituskirjeitä Portukalilaisille virkamiehille Itä-Afrikassa.