VI. (continued 2)

* * * * *

Nyt on kertomuksemme palaava syksyn alkuun ja Helsinkiin. — Edellisestä tiedämme, kuinka kesän kuluessa lauluosasto oli uudestaan järjestetty ja puhuttava on siitä Suomalaisen oopperan jaksosta, joka oli sen viimeinen, vaikkei kukaan aavistanut sitä.

Tutustuaksemme ajan tunnelmaan luemme ensin pari Emilie Bergbomin kirjettä nti Elfvingille:

(23/8) "Oma Bettyni! Sydämelliset kiitokset kirjeistäsi. En voi oikein sanoa kuinka kiitollinen olen, ettet aina odota vastausta, vaan kirjoitat 'kun henki tulee'. Katsos, tulee vähän hitaaksi, kun pitää kirjoittaa niin paljo kirjeitä kuin minun. Tullessani Kuopiosta oli minulla ainakin 40 kirjettä vastassa, ja koska asiakirjeisiin on ensin vastaaminen, niin jäävät ystäväkirjeet odottamaan, jopa joskus kauvankin. — Kuukauden lopussa Kaarlo tulee kotia, ja syyskuun 15 p:n jälkeen alkavat oopperanäytännöt. Raskasta on taas ryhtyä vaivaloiseen puuhaan, mutta emmehän siitä pääse. Oopperasesonkimme tulee lyhyeksi, mutta loistavaksi. Fohström, Synnerberg, Lagus, Ingman, Holm, Hahl ja Navrátil tulevat kaikki esiintymään. Luuletko Lagermarckin jäävän meidän luoksemme. Äitinsä kirjoitti, että tytär ensin tekee konserttimatkan ympäri maata ja se kestää lokakuun keskivaiheille. Se on meille hyvin sopivaa." — —

"Kuopiosta tulin sangen tyytyväisenä. Oli hyvin hupaista nähdä minulle ennen tuntemattomia seutuja ja niinikään muutamiksi viikoiksi kääntää selkäni Helsingille ja edes lyhyeksi ajaksi heittää pois muut huolet." —

(3/9) [Tässä ja muissa syksyn kirjeissä puhutaan paljo — keinuhevosista, joita Emilie nti Elfvingin kautta tilasi Turusta lahjottaakseen niitä Betty sisarensa ja Atte veljensä ja entisen Preciosan, Ottilia Silfverstolpen, pojille. Niiden tuli olla niin tukevia kuin yksi ennen saatu, jota Augusta sisaren pojat käyttivät ja jonka seljässä Kaarlo eno saattoi istua kaikki kolme lasta sylissään!] — "Kaarlo on nyt kotona ja tuntuu oikein rauhottavalta; kuulin että hän oli tavannut sinua laivarannassa. Saa nähdä kuinka asiat tänä vuonna luonnistuvat. Vähän levottomia olemme, kun Turun teatterin johtokunta ei vastaa kysymykseemme [oliko teatteri vapaa puheosastolle?]. Rva Elffors on vuokrannut teatterin 1 p:ään marrask. eikä ole varmaa, saammeko sen sen jälkeen vai onko joku toinen ruotsalainen seurue haalittava sinne." —

Nti Elfving vastasi 5/9 ja kertoo juuri tulleensa nti Mathilda Lagermarckin konsertista. Laulajatar oli menestynyt erittäin hyvin. Hän oli halukas tulemaan Suomalaiseen oopperaan, ja kirjoittaja kehottaa ehdottomasti ottamaan hänet. Sopimuksen mukaan taiteilijat syyskuun alkupuolella kokoontuivat Helsinkiin ryhtyäkseen harjotuksiin, joiden aikana toinen toisensa perästä konsertissa esitti itsensä yleisölle. Ensi näytäntö oli 26/9, jolloin täpötäydelle ja innostuneelle huoneelle annettiin Faust, jonka vetovoima ei vieläkään ollut hävinnyt. Ensi kädessä tänä iltana huomio kohdistui uuteen Siebeliin, Hortense Synnerbergiin, joka tervehdykseksi sai kukkavihkon, jonka nauhoissa oli kirjoitus: "Hortense Synnerbergille. Muistoksi ensimäisestä näytäntöillasta kotimaassa Suomalaisen teatterin johtokunnalta"; mutta oli muutakin mieltäkiinnittävää, niinkuin näkyy Morgonbladetin arvostelusta (merk. G. L.):

Margaretana esiintyi nti Ingman, joka ansaitsi suurta kiitosta varsinkin siitä liikuttavasta luonnollisuuden ja viattomuuden kuvasta, jonka hän teeskentelemättä antoi etenkin 3:ssa näytöksessä. Juveliaaria meni nuhteettomasti; mutta semmoisissa kohdissa, joissa olisi vaadittu voimakasta tunteenilmaisua, oli paljo muistutettavaa. Navrátilin Faust oli sama kuin ennen. — "Kaksi tärkeintä roolia oli uskottu hroille Hahlille ja Holmille, Mefiston ja Valentinin. Hra Hahl tutustutti suomalaisen yleisön oikeaan Mefistotyyppiin, jommoista Goethe luultavasti on tarkoittanut, eikä mihinkään irvikuvaan. Meillä on täysi syy kiittää yksityiskohtaista näyttelemistä sekä varmaa ja musikaalista esitystä, ja toivomme vain että hra Hahlin ääni saisi takaisin osaksi kadonneen heleytensä sekä että hänen pirunsa olisi hieman enemmän 'vrai gentilhomme', niinkuin Mefisto ensi kerran ilmaantuessaan lausuu itsestään. — Hra Holm lauloi Valentinin kauttaaltaan kauniisti ja taiteellisesti. — Kenties tulisi niin urhoollisen sotilaan ensi näytöksessä olla vähemmän tunteellinen laulussa ja näyttelemisessä. — Nti Synnerbergin Siebel oli tietysti illan tapahtuma, ja yleisö tuhlasikin hänelle suosiotaan. Ei kuumuus, eikä ahdinko, eikä epäedullinen salonki estänyt hänen ääntänsä helkkymästä, niinkuin ainoastaan semmoinen ääni voi helkkyä. Hänen laulunsa oli puhdas, esitys taiteellisesti huoliteltu ja koko hänen esiintymisensä oli omansa saamaan meidät ihailemaan nuoren diivan hehkuvaa näyttelemistä ja kaunista plastiikkaa, vaikka kenties samassa unohdimme sen vaatimattoman, lämminsydämisen ja runollisen Siebelin, jolle Goethe ja Gounod yhdessä ovat suoneet niin paljo viehätysvoimaa. Toivomme suuresti saavamme nähdä nti Synnerbergin tehtävässä, joka vaatii enemmän hänen musikaaliselta ja draamalliselta kyvyltään. Köörit menivät niinkuin ennenkin hyvin, ja orkesteri, jota tirehtööri Faltin johti, suoritti myöskin asiansa ansiokkaasti." —

Faust annettiin vielä 29/9 Ja 6/10, samat esiintyjät kaikissa rooleissa, täysille tai lähes täysille huoneille ja muuttumattomalla menestyksellä. Kolmannella kerralla nti Synnerbergin täytyi toistaa kukka-aaria 3:ssa näytöksessä, Hahlin Mefisto sai yhä enemmän tunnustusta ja Holmin Valentinin sanottiin ilta illalta edistyneen — "se oli todella erinomainen taideluoma".

Toiseksi esitettäväksi otettiin Lucrezia Borgia, joka meni ensi kerran 4/10 ja toisen kerran 8/10. Edellinen näistä näytännöistä oli varsin loistava, ensimäinen jossa Martin Wegelius johti orkesteria. Yleisö oli kovin innoissaan. "Myrsky pakotti nti Synnerbergin laulamaan 3:nnen näytöksen juomalaulun da capo ja Wegeliukselle annettiin kukkavihko."

G. L. mainitsee, että Lucrezia Borgia, joka ensi kerran oli otettu ohjelmistoon rva Achtén tähden, nyt esitettiin nti Synnerbergin vuoksi. Päärooli oli nti Laguksen käsissä, joka tietysti ainoastaan osaksi kykeni sitä tulkitsemaan, se kun oli hänelle liiaksi intohimoinen. Mutta mitä Lucreziassa oli inhimillistä, jaloa ja traagillista hän esitti sielukkaasti, laulaen kauniisti ja lämpimästi. Navrátil lauloi tapansa mukaan Gennaron aistikkaasti ja aitomusikaalisesti. Hahl antoi selvän ja todenmukaisen kuvan herttua Alfonsosta. Hänen laulunsa ilmaisee aina musikaalista käsitystä, mutta ääni ei tunnu täysin kehittyneeltä. Toisen näytöksen kolminlaulun esittivät nti Lagus sekä Navrátil ja Hahl erinomaisesti. — "Nti Hortense Synnerbergillä oli Maffio Orsinin rooli, joka paremmin soveltuu hänen luonnonlaadulleen kuin Siebel. Ritarillinen venetialainen aatelismies oli tehtävä, joka aivan toisin vastasi hänen ominaisuuksiaan kuin saksalainen porvarillinen nuorukainen. Tässä nti Synnerbergin kauniit plastilliset liikunnot, hänen loistava ryhtinsä, hänen kevyt ja ylimielinen tapansa käyttäytyä olivat aivan paikallaan. Laulustakin voimme vakaumuksesta sanoa, että se vastasi mitä tältä osalta sopii vaatia. Sanalla sanoen nti Synnerberg oli semmoinen kuin Orsinin tulee olla. Äänen kauneus esiintyi, niinkuin ennen, täydessä loistossaan, varsinkin henkevässä juomalaulussa, ja italialaiset sävelmät soivat hänen huuliltaan niinkuin ainoastaan italialaiset sävelet voivat." Maisteri Wegeliuksenkin esiintyminen soittokunnan johtajana tuotti näyttämölle jotakin juhlallista. Oopperan harjotuksiakin hän oli ansiokkaasti johtanut. Vihdoin oli syytä mainita, että köörinkin jäsenten käyttäytyminen näyttämöllä viime aikoina oli osottanut huomattavaa edistystä.

Tämän jälkeen tuli 13/10 ja 15/10 kaksi Taikahuilu-näytäntöä, joista ensimäinen annettiin hyvälle huoneelle, vaikka esiintyjäin joukossa ei ollutkaan vierailijatähteä.

Nti Lagus oli Pamina ja G. L. lausuu, "hän laskee niin paljo pehmyttä suloa ja lämmintä tunnetta tähän tosilemmen naiselliseen edustajaan, että kuulija ei voi olla viehättymättä. Navrátil — Tamino lauloi oivallisesti, ja Hahl oli kelpo, arvokas Sarastro. Hän astuu esiin erinomaisen vaikuttavasti kuin mikä vanha, kokenut näyttelijä; alhaiset sävelet eivät soineet oikein selvinä. Nti Ingman oli ensi näytöksessä ensimäinen Yön neitoja ja lauloi sitten Yön kuningattaren osan — menestyen hyvin kumpaisenakin. Pesonen on kelpo ja oiva suomalainen Papageno, jonka luulee kohdanneensa joissakin talonpoikaishäissä kaikkien ilona ja riemuna. Nti Wikström yllätti laulamalla Papagenon osan nuhteettomasti ja varmasti. Orkesteria johti nytkin Martin Wegelius."

Toisia loistavampi ilta oli jälleen nti Synnerbergin hyväksi annettu näytäntö 17 p., jossa esitettiin kohtauksia Faustista, Lucreziasta ja Taikahuilusta. Yhtä hyvin kuin pilettien loppuunmyynti ilmaisivat myrskyiset suosionosotukset, kuinka laulajatar oli herättänyt yleisön myötätuntoa. Korkeimmilleen myrsky nousi nti Synnerbergin laulettua aarian Glinkan oopperasta Henki tsaarin edestä ja Voi äiti parka ja raukka, jotka kumpikin toistettiin. Kukkavihkoja, suuria ja pieniä, satamalla satoi näyttämölle ja niitä seurasi täkäläisen venäläisen yleisön antama kukkakori ja sen ohella hohtokivillä koristettu kultainen rannerengas.[129] — Kun sitte välillä 20/10 Taikahuilu oli esitetty, tuli nti Synnerbergin jäähyväisnäytäntö: Lucrezia Borgia. Nytkin huone oli aivan täysi ja innoissaan, ja laulajatar yhä uudistettujen kunnianosotusten esineenä. Tälläkin kertaa hän sai kalliita lahjoja, nimittäin kaksi hohtokivisormusta, toisen venäläisiltä ihailijoilta ja toisen rva Karamsinilta. Kaarlo ja Emilie Bergbom antoivat ihanan ruusukimpun, jonka nauhoihin oli painettu: "Muista meitä rakkaudella."

Paitse nti Synnerbergille oli nti Laguksellekin lähtöaika tullut. Hän oli näet päättänyt matkustaa Milanoon jatkaakseen opintojaan ja esiintyi nyt enää vain kaksi kertaa, 27/10 ja 29/10, jolloin illan ohjelmaksi oli yhdistetty kohtauksia oopperoista Noita-ampuja ja Tsaari työmiehenä sekä Laululintunen, tuo vanha pikku laulukappale. Kumpanakin iltana yleisö sydämellisesti ilmaisi tunteitaan rakastettavaa laulajatarta kohtaan, joka niin uskollisesti oli palvellut oopperaa ja ilahuttavan taiteellisesti suorittanut mitä vaikeimpia tehtäviä. Paitse kukkavihkoilla teatterissa tervehdittiin häntä myöhemmin serenaadilla. — Laulajatar antoi vielä lähtökonsertin 2/11.

Niinkuin edellisestä näkyy, oli Alma Fohström, jonka tähden ooppera jo syyskuulla oli pantu alkuun, tähän saakka ollut esiintymättä. Syynä siihen oli pääasiassa nti Synnerbergin vierailu, mutta arvattavasti sekin että laulajatar yhä edelleen mielellään nautti lepoa. Ennen kun hän vihdoin 31/10 ensi kerran esiintyi Arkadiassa, oli hän 12/10 antanut loistavat laulajaiset yliopiston juhlasalissa ja myöskin 25/10 Ruotsalaisessa teatterissa näytösten välillä laulanut kaksi aariaa (Dinorahsta ja Rigolettosta). — Lukuisa ja innostunut oli yleisö jälleen tervehtiessään laulajatarta Margaretana. Kukkakimput ja esiinhuudot tulkitsivat iloa, kun ei ainoastaan huomattu että nti Fohström oli mitä parhaimmissa voimissa, vaan myöskin nähtiin kuinka hän oli suuresti edistynyt. Juveliaarian, jota ulkomaan suuremmilla näyttämöillä pidetään oikeana yleisön valloittamiskeinona, nti Fohström lauloi mitä hienoimmin, ilman tahallisuuden merkkiäkään — juuri siten nousten mahdollisen korkealle taiteellisuudessa. Suora yllätys yleisölle oli Valentinina nähdä ja kuulla etevää soittoniekkaa Jaromir Hrimalya, joka ansiokkaasti suoriutui tehtävästään. Siebelinä taasen astui näyttämölle monen ajan päästä rva Aura Thuring, joka entiseen tapaansa osasi miellyttää kuulijoita. — Näytäntö uudistettiin 3/11, ja oli silloin jonkunlainen riemujuhla, sillä sinä iltana Gounodin Faust esitettiin viidennenkymmenennen kerran. Navrátil, joka oli myötävaikuttanut kaikissa näytännöissä, ja nti Wikström, joka 49 kertaa oli esittänyt Marthan osan, saivat edellinen laakeriseppeleen ja jälkimäinen komean kukkavihkon. Myöskin orkesterinjohtaja Faltin ja Bergbom huudettiin esiin, puhumatta nti Fohströmiä tarkoittavista kunnianosotuksista.

Faustia seurasi Lucia, jossa Alma Fohström esiintyi peräkkäin kolme kertaa (7, 10 ja 13 p.). Hänen esityksensä tässäkin oopperassa oli merkillisesti edistynyt maaliskuunnäytäntöihin verraten, laulajatar kun nyt laulutekniikka vallassaan antautui taiteilijainnostuksensa johdettavaksi. Yleisön ihastus oli sekin vain kiihtymässä. "Nuori laulajatar", sanotaan toisen näytännön jälkeen, "näytti olevan aivan suunniltaan esiin- ja hyvähuudoista, joista ei tahtonut loppua tullakaan." Achté lauloi loordi Ashtonin osan.

— "Oopperalla on tänä syksynä ollut hyvät tulot. Kun meillä on Alma Fohström, niin 'ei ole hätää eikä surua'. Hänellä on mahtava vetovoima yleisöön nähden ja syystäkin: hän on suuri ja todellinen taiteilijatar. Hänen edistyksensä keväälliseen verrattuna on erinomainen; huolimatta lyhyestä taiteilijaurastaan hän on jo ennättänyt saavuttaa taiteellisen varmuuden ja ylemmyyden, jotka ovat ihmeteltäviä. Hän antaa eheän ja täyden kuvan esitettävästään henkilöstä eikä ainoakaan epäkaunis liikunto, kasvojenele taikka sävel — ei edes sattumalta — häiritse kokonaisvaikutusta. Minä ihailen häntä suuresti. Kun hän esiintyy, on meillä aina paljo väkeä — miltei aivan täysi huone. Synnerbergin lyhyt täälläolo teki että hänkin antoi täysiä huoneita, vaikkei hänestä oikeastaan pidetty. Hänen etevää ääntänsä täytyi kuitenkin jokaisen ihailla. Lagus matkusti muutamia päiviä sitten, mutta Ingman viipynee vielä jonkun ajan. Nti Wecksell on kotona ja luultavasti hän on taipuvainen esiintymään meillä. Torstaina alkaa Emmy Achté Lucreziana; sen jälkeen hän esiintyy Valentinena Hugenoteissa. Ensi viikolla annetaan Linda di Chamounix. Ooppera itse ei ole oikein omansa herättämään suosiota, mutta Lindan osa on pääasia ja kun Alma Fohström on Lindana, niin kyllä se menestyy. Holm on yhä vielä sairas ja voit kyllä käsittää, kuinka vaikea meidän on järjestää ohjelmisto ilman häntä. Onneksi hän nyt on toipumaisillaan, mutta vuodenaika on erittäin epäsuotuisa parantuville. — Puheosasto alkaa tänään Haminassa, näyttelee siellä 12 tai 15 p:vään jouluk. ja tulee sitte luultavasti Turkuun. Tammikuun 15 p. toivon että päätämme oopperan ja silloin on puheosaston vuoro esiintyä täällä. Turunmatka on vielä lopullisesti päättämättä, jonka tähden on paras ettet vastaiseksi puhu asiasta. Nyt on meidän hyvin vaikea tulla toimeen sentähden että Vilho on niin huono, että hänen on täytynyt ottaa virkavapautta levähtääkseen. Lundahl on täällä sairaalassa sangen huonona ja Aalberg on yhä edelleen Dresdenissä: voit ymmärtää kuinka näin ollen on vaikea saada kokoon ohjelmistoa. Lundahlin tila on kovin, kovin huono; en usko hänestä enää tervettä tulevan. — — Kaikki täällä voimme jotenkin hyvin, toisin sanoen niin hyvin kuin mahdollista on tässä levottomuudessa, joka hetki harmien ja kielittelyjen ahdistamana. — Kaarlo ja minä olemme täyshoidossa tädin [tohtorin rva Sanmarkin] ja Augustan luona, ja huoneemme ovat erotetut ainoastaan pienen oven kautta eteisessä." — —

Emme erehtyne, jos oletamme Emilien viittauksellaan kielittelyihin y.m. muun muassa tarkoittaneen niitä ikävyyksiä, jotka tänäkin oopperan viime aikana syntyivät toisen teatterin ylläpitämän kilpailun johdosta. Kaikki "valtit" olivat kyllä suomalaisella puolella, mutta juuri se kiihottikin vastustajia. — Mitä sanoakaan esim. seuraavasta tapahtumasta, joka mainittakoon sentähden että H. D. veti sen julkisuuteen. Samana päivänä kun nti Fohström lauloi näytösten välillä Ruotsalaisessa teatterissa, hän sai nimettömän kirjeen, jossa ilmoitettiin, että "kauhea komplotti (salajuoni)" oli viritetty häntä vastaan ja kovasti varotettiin häntä laulamasta Ruotsalaisessa teatterissa. Uskaltamatta suoraan syyttää suomenmielisiä häpeällisestä uhkauksesta, ei kuitenkaan viittauksia vältetty. Suomalaisella taholla katsottiin varmaksi asiaksi, että kirje oli salakavala hanke, jonka tarkoitus oli joko ainoastaan heittää kunnialle käypä syytös suomalaista puoluetta vastaan taikka vierottaa laulajatar siitä näyttämöstä, jolla hän tähän saakka yksinomaan oli laulanut. Miten lieneekään, kehno yritys ei onnistunut. Nti Fohström pysyi uskollisena Suomalaiselle teatterille, vielä sittenkin kun hänelle toiselta taholta tehtiin meidän oloissamme aivan kuulumattomia palkkatarjouksia. Useita viikkoja jatkettiin houkuttelemista ja toinen lähettiläs toisensa perästä, kumpaakin sukupuolta, kävi laulajattaren kodissa, siksi kunnes hän joulukuun alussa antoi lopullisen kieltävän vastauksen.[130] Samallaisten houkuttelujen esineeksi tuli nti Lagermarckkin, kun hän joulukuulla oli ensi kerran laulanut Suomalaisessa teatterissa ja niin ennen ja myöhemmin vuorostaan kaikki etevimmät kyvyt. Jokaisen vastaus oli kuitenkin sama, nimittäin kieltävä. Ainoastaan jos "fusiooni", se on jos sovinnollinen yhteistoimi olisi syntynyt, olisi näihin tarjouksiin myöntämällä vastattu.

Lisäksi mainittakoon, että ruotsalaiset lehdet tälläkin ajalla pitkät kuurot kannattivat suomalaista oopperaa — vaitiololla. Hufvudstadsbladetkin, joka ennen Nervanderin aikana oli suopeasti seurannut suomalaisen näyttämötaiteen kehitystä, oli aikoja sitten muuttanut kantansa. Juuri nyt puheena olevana aikana tapahtui esim. että kun lehtori H. Paul oli kirjoittanut hyvin kiittävän arvostelun oopperasta ja sen laulajattarista, toimitus ei painattanut sitä lehteen. Tämä taasen pahotti arvostelijaa ja siitä seurasi, että Hufvudstadsbladetissa ei kokonaiseen kuukauteen puhuttu mitään oopperanäytännöistä. —

Pitkän ajan päästä saatiin jälleen toivottaa rva Emmy Achtékin tervetulleeksi näyttämölle. Se tapahtui Lucrezia Borgiassa 14/11. Entiseen tapaansa hän, hyvällä laulutuulella ollen, tarmokkaasti ja ylen vaikuttavasti — joskin ylipäätään maltillisemmin — esitti Lucrezian osan. Maffio Orsinina esiintyi nyt nti Braxén. — Sama näytäntö uudistettiin vielä kerran 17/11. Näitäkin näytäntöjä johti orkesterin päällikkönä, "enentyväliä varmuudella", Martin Wegelius.

Donizettin ooppera Linda di Chamounix, jota kauvan oli odotettu, oli nyt valmis ja esitettiin ensi kerran 21/11: Alma Fohström — Linda, Pesonen — Boisfleuryn markiisi, Navrátil — kreivi Carlo de Sirval, Hahl — pastori, Himberg — Antonio, nti Braxén — Pierotto ja nti Wikström — Magdalena. Huone oli täysi, ja ihastuttava päähenkilö valloitti sen täydellisesti. Ansiokkaasti esittivät myöskin Navrátil ja Hahl osansa, jota paitse Pesosen huumori enensi hilpeää tunnelmaa. Köörit menivät oivallisesti, ja Martin Wegelius hoiti kunnialla tehtäväänsä. — Sama ooppera annettiin kuusi kertaa peräkkäin — kuudennen kerran 8/12. Kolmannen illan jälkeen merkki * Morgonbladetissa julkaisi laajahkon arvostelun, josta teemme seuraavan otteen:

— "Olemme todella hämmästyneet siitä varmuudesta ja hienoudesta, millä nti Fohström kuvaa toiselta puolen viattoman, lempivän savoijilaistytön iloista, herttaista luonteenlaatua ja toiselta puolen vähän kehittyneemmän naisen itsetietoista menettelyä, kun tungetteleva markiisi ahdistaa häntä halpamaisella kohteliaisuudellaan. Mainitsemme muun muassa kohtaukset kreivi de Sirvalin kanssa 1:ssä ja 2:ssa näytöksessä, edelleen kohtauksen, jossa Linda saa tietää Carlon suhteesta jalosukuiseen naiseen, sitä seuraavan lyhyen mielenhäiriökohtauksen ja siitä selkeneminen viime näytöksessä — kaikki nämä ovat esityksen loistokohtia ja tulkitaan merkillisellä totuudella ja luontevuudella. Laulu virtaa niin helposti, paikottain erittäin loistavat juoksutukset käyvät niin sujuvasti ja näyttävät olevan laulajattarelle niin kevyttä, että se mitä niissä joskus tuntuu vähemmän luonnolliselta miltei kokonaan korjaantuu."

Lindan viidennestä näytännöstä alkaen tuotti esitykseen uutta viehätystä nti Mathilda Lagermarck, joka silloin Pierottona ensi kerran esiintyi näyttämöllä. Nuori laulajatar niitti runsaasti suosiota, huudettiin useat kerrat esiin sekä esiripun ylhäällä ollessa että näytösten lopussa ja sai vastaanottaa kauniin kukkavihkon: "Neiti Mathilda Lagermarckille 3/12 1878, Suomalaisen teatterin johtokunnalta." Ei ainoastaan heleä, sympaattinen ääni, vaan myöskin lämmin, sydämellinen esitys sekä teeskentelemättömän yksinkertainen ja sulokas, joskin vielä vähän tottumaton näytteleminen tekivät mitä parhaimman vaikutuksen, ja jokainen sai iloisen vakaumuksen siitä että nti Lagermarck suuresti oli hyötynyt viimeisestä opintomatkastaan ulkomaille ja että hän on varsin lupaava kyky laulunäyttämöllemme.

Kun Linda oli esitetty kuusi kertaa, palasi 11/12 näyttämölle Meyerbeerin suuremmoinen ooppera Hugenotit, rva Achté Valentinena. Hahlin äkkinäisen sairastumisen tähden ei kuitenkaan voitu oopperasta antaa muuta kuin 2:n ja 4:s näytös, jonka lisäksi esitettiin Lucian 2:n ja 3:s. Nti Fohström sähkötti yleisöä Luciana, mutta samoin teki rva Achtékin Valentinena. Jälkimäisestä on muistiinpantuna, että hänet huudettiin esiin 15 kertaa, joka oli paljo tänä innostuksenkin aikana. — Innoissaan eräs talonpoika toisella rivillä kääri kaksi viidenmarkan seteliä markanrahan ympärille ja heitti mytyn — kiitollisuuden osotteena — näyttämölle; sinne se kuitenkaan ei pudonnut, vaan orkesteriin ja siellä se — katosi! Luultavasti joku köyhä soittoniekka arveli, että lähetys oli aiottu hänelle, eikä häntä sovi siitä moittia, koska osote oli epäselvä. — Täydellisenä meni Hugenotit kaksi kertaa, 15/12 ja 18/12. Sivurooleissa olivat uusia nti Lagermarck paashina ja J. E. Cajanus S:t Bris'in osassa. Rva Achté sai arvostelulta yhtä ehdottoman tunnustuksen kuin ennenkin, eikä ihme, sillä sekä musikaaliselta että draamalliselta kannalta katsoen oli rooli, niinkuin ennestään tiedämme, hänelle mitä sopivin. Erittäin häntä kiitettiin hillitystä esityksestä 4:nnessä näytöksessä sekä lämmöstä ja sydämellisyydestä niissä kohdin missä se tarpeen oli. Nti Lagermarck teki paashin viehättäväksi, vähän keikailevaksi ja hemmotelluksi, niinkuin saattaa ajatella kuningattaren suosikin olleenkin, ja Cajanus täytti kyllä ansiokkaasti osansa, laulaen reippaasti ja osaksi tuntehikkaastikin, mutta näytellen tottumattomasti.

Sen jälkeen Linda meni vielä kaksi kertaa, 20/12 ja 22/12. Ja esiintyi nyt Bruno Holm, pitkän tautinsa jälkeen, Antoniona. Hän oli oivallinen Lindan vanhana isänä, ja oopperan esitys oli nyt ylipäätään niin taiteellisen etevä, että sen täytyi tyydyttää korkeitakin vaatimuksia. — Viimemainitun näytännön jälkeen kokoontuivat lauluosaston jäsenet Arkadian lämpiöön hupaiseen joulunviettoon, jonka ohjelmaan kuului joulukuusi, joulupaisti ja joululahjoja, joista viimeisistä toinen oli toistaan hullunkurisempi, sekä laulua ja tanssia. Iloinen, tuttavallinen yhdessäolo kesti myöhäiseen yöhön ja jätti jälkeensä herttaisia muistoja. — Toisena joulupäivänä oopperataiteilijat yliopiston juhlasalissa antoivat konsertin täydelle huoneelle; mutta oopperanäytäntöjä ei ollut ennen vuoden loppua useampia kuin yksi: Lucia 29/12.

* * * * *

Puheosasto vietti joulunsa Turussa ja antoi siellä ensimäisen näytännön toisena joulupäivänä. Silloin näyteltiin Sirkka, ja sanotaan Leinon Landryna osottaneen "tunnetta ja henkeä". Toinen näytäntö, Laululintunen ja Parisin veitikka, oli 29/12. Edellisen johdosta sai nti Hacklin paljon kiitosta: hän oli edistynyt, nuorekkaan raikas ääni helkkyi kirkkaasti, esityksessä oli lämmintä eloisuutta ja yleisö näytti hämmästyvän tavatessaan puhenäyttämöllä niin hyvän laulukyvyn. "Parisilaisen pojan rooli", Nervander lausui arvostellessaan jälkimäisen kappaleen esitystä, "oli oikeastaan vieras nti Avellanille, mutta hän oli älykkäästi käsittänyt tehtävänsä ja suoritti sen reippaasti" ja palkittiin hänet vilkkailla suosionosotuksilla. Nti Stenberg, joka ylipäätään hyvin esittää vanhempia naisrooleja, näytteli lämpimästi ja huolellisesti rva Meunieriä; niinikään oli Leinon esitys kenraalista ansiokas ja nti Hacklin Elisenä suloinen ja teeskentelemätön.

Uudenvuoden päivänä meni Daniel Hjort. Sitä seurasi ankara, mutta epäilemättä oikeutettu arvostelu. Nervanderista ei Vilhon taiteilijaominaisuudet ollenkaan soveltuneet semmoiseen tehtävään kuin Daniel Hjort oli, eivätkä muutkaan, huolimatta yksityisistä onnellisista puolista, saaneet tyydyttävää aikaan. Että vaikutus oli näin epäedullinen, tuli nähtävästi siitä että kiertomatkoilla ei tarkka silmä ollut valvomassa työtä, ei yksityiskohtia eikä yhteisnäyttelemistä. Tämä huomautus viittasi siis sekin teatterin toimitavan muutoksen tarpeellisuuteen — josta jo ennen on puhuttu. Sitä vastoin annettiin Jeppe Niilonpojasta (6/1) ehdoton tunnustus: se oli luettava parhaaseen mitä suomalainen näyttämö tarjoo. Rosvot näyteltiin 9/1 nti Avellanin hyväksi. Tässäkin draamassa huomasi Nervander ainoastaan yksityisiä hyviä kohtia. Siten oli Leino paikottain erittäin hyvä vanhana Moorina, Vilhon Frans oli vakavasti tutkittu, mutta näyttelijän voimat pettivät, Böök oli todenperäinen ja sydäntäkouristava, kun hän sai veljen petollisen kirjeen ja nti Avellan osotti tavallista älykkäisyyttä tehtävänsä käsittämisessä, mutta hän näytteli oivallisesti vain kohtauksissa Fransin kanssa, joissa voima on paikallaan, ollen kylmähkö vanhuksen kanssa puhuessa, sillä "hellä ja lempeä ei ole oikein hänen esitettävissään".

Tammikuun keskivaiheilla Ida Aalberg palasi seurueeseen. Jo joulukuulla, jolloin puheosaston oli lähteminen Turkuun, kehotettiin häntä palaamaan, sillä kun sovittu oli että nti Avellan uudenvuoden alussa saisi matkustaa Parisiin ja Lundahl yhä edelleen oli työhön kykenemätön, oli hän tarpeen ohjelmiston ylläpitämiseksi. Tämä tietysti ei ollut enemmän nti Aalbergin kuin rva Seebachin mieleen, sillä oppiaika oli ollut liian lyhyt toivottujen tulosten saavuttamiseksi; mutta ei kumpanenkaan vastustanut kotimatkaa, kun Helsingistä luvattiin, että nti Aalberg pian saisi palata jatkaakseen opintojaan. Toinen asia oli että näyttelijätär ei sittenkään kohta voinut kehotusta noudattaa. Hän oli näet — enimmäkseen kokemattomuutensa ja arkuutensa vuoksi — joutunut melkoiseen ahdinkoon ja kärsinyt puutettakin ulkomailla. Omia varoja hänellä ei ollut ja pahaksi onneksi oli hänen isänsäkin sairastunut. Tämä kaikki täytyi hänen nyt ilmoittaa nti Bergbomille ja vasta sen kautta rahaa saatuaan hän pääsi lähtemään. — Kun 15/1 oli muun muassa annettu Sotavanhuksen joulu (Z. Topeliuksen edellisenä päivänä sattuneen syntymänmuiston johdosta) ja Lea (nti Avellan saa lämpimät kiitokset pääosasta ja Leino ja Axel Ahlberg tunnustuksen, edellinen Joaksestaan, jälkimäinen Aramistaan) ja 16/1 Marianne, seurasi Kavaluus ja rakkaus, jossa Ida Aalberg esiintyi ensi kerran Louisena —- ulkomailla tutkimassaan roolissa. Nervanderin arvostelu tästä näytännöstä oli hyvin edullinen — se tuotti kunniaa seurueelle. Ida Aalberg vastaanotettiin mitä sydämellisimmillä kättentaputuksilla ja hänen esityksensä näytti, että "rikaslahjaisella taiteilijattarella oli ollut nerokas esikuva, joka oli opettanut hänet luomaan katseensa syvästi ja voimakkaasti runouden syvyyksiin", ja sydäntäkouristavan roolin tulkitseminen vaikutti kauneudellaan ja innostuksellaan jokaiseen katsojaan.

Tämän jälkeen näyteltiin vielä Maantien varrella, Hellät sukulaiset ja Nummisuutarit, kukin kaksi kertaa sekä Sarah Multon, Oma Toivoni ja Hans Lange kukin yhden kerran. Viimemainittu näytelmä muodosti viimeisen näytännön 16/2. — Ylipäätään oli tämä Turussa olo jälleen taloudellisesti huononlainen. "Ajat ovat täällä niin huonot", Vilho kirjoitti (24/1), "että meidän ainakin kerran (kolmesta kerrasta) viikossa täytyy näytellä tappiolla, annettakoon sitten uutta tai vanhaa." — Samassa Vilho arvostelee Ida Aalbergia seuraavin sanoin:

"Sinä kysyt, kuinka nti Aalberg on edistynyt? Siihen saatan suurella mielihyvällä vastata: paljon, hyvin paljon. Hän on kerrassaan kohonnut taiteilijaksi. Tosin on hän tuonut vähän rikkaruohojakin mukanaan, mutta näillä ei näy olevan niin syvät juuret, ettei hän omalla työllään voi helposti niistä päästä. Esim. tuo saksalainen tapa maalata sanoilla ei oikein soveltune suomenkieleen, joka on niin ääntiörikas ja pitkäsanainen. Muun muassa Aalberg nielee, tai oikeammin vivahduttamisen kautta hävittää sanojen päätteet, etenkin pitemmissä sanoissa. Vaan tuosta hän kyllä pääsee. Summa se, hän on edistynyt, ja tästä lähin hän ei enää lue rooliansa, hän tutkii sitä. Sen huomasin selvästi Laurastaan Maantien varrella."

* * * * *

Uutena vuotena jatkuivat oopperanäytännöt yhtä menoa ja sen ensi päivänä esitettiin Linda erittäin hyvälle huoneelle. Holm menestyi niin hyvin, että Antoniota ruvettiin lukemaan hänen parhaimpiin rooleihinsa. Etevimmin hän suoritti kirouskohtauksen 2:ssa näytöksessä ollen ilmeeltään tosi ja sydäntäkouristava; 3:ssa näytöksessä hän antoi kaupan päälliseksi kauniin laulun "Marie de Rohanista". Nti Fohström oli hurmaava, niinkuin ennen, ja todistuksena että rakastettava laulajatar ei ollut voittanut ainoastaan yleisön vaan toveriensakin sydämet ansaitsee mainita että nämä 2 p. tammik., taiteilijattaren syntymäpäivänä, kävivät häntä tervehtimässä laululla ja kukkalahjoilla. — Lähinnä seurasi kaksi Faust-iltaa, 3/1 ja 6/i. Edellisenä esiintyi nti Fohström Margaretana, Holm Valentinina ja nti Lagermarck — ensi kerran ja menestyksellä — Siebelinä; jälkimäisenä iltana oli, nti Fohströmin satunnaisen pahoinvoinnin tähden, nti Ingman Margaretana. — Sitten tuli taas kaksi Linda-näytäntöä, 10/1 ja 12/1, ja näyttäytyi tämä ooppera niin mieluiseksi yleisölle, että se tuotti ei ainoastaan enemmän kuin Faust, joka oli niin monesti näytelty, vaan enemmän kuin Don Juankin, joka lähes vuoden pituisen levon jälkeen uudistettiin näyttämöllä. Mozartin iki-ihana mestariteos annettiin näet kolme kertaa peräkkäin, 15, 17 ja 19 p. Holm oli Don Juan, Hahl Leporello, Navrátil Don Ottavio, Pesonen Masetto sekä Emmy Achté donna Anna, Naëmi Ingman donna Elvira ja Anni Hacklin Zerlina. Niin yksin- kuin yhteislaulutkin menivät tasaisesti ja reippaudella, joka herätti vilkasta vastakaikua salongissa. Enimmän huomiota tuli tietysti rva Achtén osaksi. Nti Hacklinin debyyttiä pidettiin kyllä edullisena. Viimeisessä näitä näytäntöjä oli vähä väkeä, ainoastaan noin kolmas osa huonetta, johon kenties vaikutti se että Uudessa teatterissa samana iltana ensi kerran annettiin operetti Cornevillen kellot, josta Bergbom kertoo yhdessä Parisinkirjeistään. Tämä tosiasia ei ole mikään hyvä todistus yleisölle, sillä olihan Mozartin musiikki verrattomasti jalompaa kuin niiden oopperain, jotka olivat täyttäneet Arkadian salongin kerran toisensa perästä. Eikä oikeudella voi sanoa esityksen olleen ala-arvoisen. Päin vastoin se oli erittäin ansiokas, jopa loistavakin.

Holm suoritti pääosan varsin hyvin ja kohosi korkealle etenkin viime näytöksen traagillisessa loppukohtauksessa; nti Ingmanilla taas oli paras roolinsa Elvirassa, jossa hän laulaen heleästi ja puhtaasti kunnioitettavalla tavalla pyysi saavuttaa klassillisen musiikin luonnetta, ja rva Achtésta arvostelija lausuu: "Ylen suuri oli nautinto kuulla tätä laulajatarta donna Annan osassa, jonka on sanottu olevan miltei korkein tehtävä minkä draamallinen laulajatar voi saada suorittaakseen. Rva Achté näytti nytkin kykynsä asettua kullekin roolille ominaiseen tunnelmaan ja panna eloa ja totuutta esitykseen. Kohtauksessa isän ruumiin ääressä 1:ssä näytöksessä, kvartetissa ja 'kostoaariassa' sekä eritoten saman näytöksen suuressa finaalissa laulajattaren onnistui ei ainoastaan draamallisesti vaan musikaalisestikin esittää kaikki suuremmoisten kohtausten luonteen mukaisesti. Mutta vienommissakin kohdissa oli esitys vakuuttavasti oikea ja tehoisa. Navrátil osasi tehdä Ottavion viehättäväksi, miten vähän miehekäs luonne liekään, ja Hahl suoriutui aika hyvin vaikeasta tehtävästään. Jälkimäinen oli huolellisesti tutkinut ja esittikin sangen onnellisesti hullunkurisen 'rekisteriaarian' sekä nerosta säteilevät kohtaukset kuvernöörin kuvapatsaan kanssa ja niinikään haamun kanssa illalliskutsuissa." Kun lopuksi sanotaan, että nti Hacklin oli tyydyttävä Zerlina — vasta-alkajana arvosteltuna —, että Pesonen oli niinkuin tulee naurettava Masettona ja että Cajanuksen äänivarat hyvin pääsivät kuuluviin kuvernöörin osassa, niin on huomioon saatettu, että Don Juan oli niin oivallisesti miehitetty kuin meidän oloissamme mahdollista on.

Loistava oli jälleen Alma Fohströmin resettinäytäntö 21/1. Ohjelma käsitti ensimäisen näytöksen valmistumaisillaan olevasta Gounodin oopperasta Romeo ja Julia (nti Fohström — Julia, Navrátil — Romeo), sekä kohtauksia Don Juanista ja Dinorahsta. Laulajatarta tervehdittiin kohta näyttämölle astuessaan voimakkailla käsientaputuksilla, jotka hänen viehättävästi näyteltyään Julian osan kahta kiivaammin uudistuivat. Mutta kun esirippu oli laskenut loistavan Dinorah-kohtauksen jälkeen, nousi ylimmilleen myrsky, jossa yleisön riemuhuudot, orkesterin toitotukset ja kukkasade yhtyivät vallan harvinaiseksi kunnian- ja myötätunnon osotukseksi. Sen lisäksi ojennettiin taiteilijattarelle kukkakori, joka paitse V. Löfgrenin ja V. Soinin sepittämää runoa sisälsi taiteenystävien kesken kerätyn rahalahjan ulkomaanmatkaa varten (3,000 mk vekselissä ja 1,000 mk kultarahoissa hopearasiaan kätkettynä). Muutoinkin oli tulo suurimpia mitä yksityinen näytäntö Arkadiassa koskaan oli tuottanut, nimittäin 2,056 markkaa. — Tämän jälkeen esitettiin 24/1 sekaohjelma — Faust, Don Juan, Dinorah — sekä 26/1 Don Juan, jossa rva Emmy Achté ja nti Naëmi Ingman viimeisen kerran lauloivat Suomalaisen oopperan näytännössä. Tätä ei kumminkaan kukaan tiennyt. Hyvästijättö oli kyllä lämmin, mutta luultiin että kysymys oli ainoastaan ulkomaanmatkasta, jolta palattuaan he jälleen esiintyisivät näyttämöllämme! Mozartin oopperaa esitettäessä Martin Wegelius oli johtanut orkesteria ja viimeisen näytännön lopussa hänetkin useat kerrat huudettiin esiin. — Kohta mainittavana uuden oopperan ensi iltana joukko oopperan ystäviä kokoontui teatterin lämpiöön jäähyväispitoihin rva Achtén ja nti Ingmanin kunniaksi, joista edellinen oli lähtemäisillään Parisiin ja jälkimäinen Pietariin.

Romeo ja Julia[131] meni ensi kerran täydellisenä 31/1 ja vastaanotettiin suurella mieltymyksellä. Esitys olikin oivallinen, niinkuin odottaa saattoi kun pääosat olivat nti Fohströmillä ja Navrátililla ja Faltin oli oopperan harjottanut ja johti sitä soittokunnan päällikkönä. Sitä paitse olivat sivuosatkin hyvissä käsissä: Holmin, Hahlin ja nti Lagermarckin. — Samaa oopperaa annettiin sitte yhtä mittaa lähes neljä viikkoa, se on helmikuun loppuun, poisluettuna kolme näytäntöiltaa, joista kohta enemmän. Ensimäisten seitsemän näytännön hinnat olivat korotetut, kolmen viimeisen tavalliset. Korkein tulo oli 1,500, alhaisin 800, mutta keskimääräinen 1,170 mk.

Kolmannen näytännön jälkeen arvosteltiin oopperaa Morgonbladetissa seuraavaan tapaan:

"Nti Fohström on suloinen, ihastuttava Julia ja hänellä on tässä oopperassa tilaisuutta näyttää kykyänsä esittää mitä erilaisimpia sieluntunnelmia. Viaton tyttö ensi näytöksessä ja ylevä, lemmen läpitunkema ja jalostama nainen draaman loppupuolella kuvataan yhtä ansiokkaasti. Verrattakoon vain naivinen, leikillisen lapsekas valssi oopperan alussa kaksinlauluun 4:ssä näytöksessä! Kumminkaan emme voi ehdottomasti hyväksyä käsitystä ensi kohtauksessa. Kun Romeo kuullessaan ken Julia on hämmästyen peräytyy, tulisi mielestämme Juliankin eloisalla näyttelemisellä ilmaista oudoksuvansa Romeon hänelle ymmärtämätöntä käytöstä. Siten kävisi myöskin hänen tuskansa Tybaltin huudahduksen jälkeen: 'hän montaguelainen on!' luonnolliseksi; hän aavistaa jo mitä suruja rakkaus on tuottava hänelle ja Romeolle. Valssiaariassa samoin kuin muissa yksinlauluissa saamme ihailla nti Fohströmin loistavaa laulua ja meistä Julia on laulajattaren parhaimpia rooleja."

"Navrátil onnistuu erittäin hyvin Romeon vaikeassa osassa. Hän tulkitsee hienosti jaloluontoisen nuorukaisen hehkuvia tunteita ja lopussakin ylevän traagillisissa kohtauksissa hän antaa oikean ilmaisun toiveiden äärimmäisestä pettymyksestä. Cajanus menestyy paikottain varsin hyvin Capuletina. Nuorella laulajalla on aika kookas ja voimakas bassobaritooni ääni, vaikka hän puuttuvan kehityksen tähden ei voikaan käyttää kaikkia varojaan. Kaikissa tapauksissa hän täyttää tehtävänsä verrattomasti paremmin kuin Himberg Tybaltina. Holm on kerrassaan paikallaan Merkutiona, se reippaus, joka tälle henkilölle on omituinen, tulee aivan oikein näkyviin sekä laulussa että näyttelemisessä. Hahlin pater Lorenzo on niinkuin pitääkin tyyni ja varma. Laulajan ääni on huomattavasti kirkastunut ja voimistunut ja esiytyy vaikuttavasti yhteislaulussa — varsinkin hääkohtauksessa. Nti Lagermarck Stefano paashina suoritti esim. 'chansonin' 3:ssa näytöksessä sangen huolellisesti." [Laulajattaren täytyi isänsä kuoleman tähden neljäksi näytännöksi luovuttaa roolinsa nti Braxénille].

Ylipäätään luettiin tämä Gounodin ooppera parhaimpaan mitä suomalaisella laulunäyttämöllä oli esitetty ja oli siitä kunnia suureksi osaksi Faltinin, joka ei ollut vaivojaan säästänyt. Orkesterikin ansaitsi kiitosta siitä huolellisuudesta millä se säesti laulua. — Kun Romeo ja Julia oli mennyt 8 kertaa, annettiin lukuisain pyyntöjen johdosta vielä kerran Linda 18/2. Sen jälkeen tuli Romeon ja Julian kaksi viimeistä näytäntöä, 21/2 ja 24/2, välillä 23/2 puheosaston ensi näytäntö: Preciosa. — Lindasta sanottiin uudestaan, että sen esitys oli erittäin kunniakas teatterille, sillä paljon edistyneemmissäkin taiteellisissa oloissa se tuskin olisi voitu toimittaa paremmin. Paitse nti Fohströmiä kiitettiin nti Lagermarckia, joka Pierottona tuntehikkaalla laulullaan ja miellyttävällä näyttelemisellään oli todistanut taiteellista kutsumustaan ja saavuttanut yhä enemmän suosiota. Preciosa pistettiin viimeisten Romeo ja Julia-näytäntöjen väliin sentähden että se sopi paremmin sunnuntainäytännöksi. Nimiroolissa Ida Aalberg ensi kerran ulkomaanmatkansa jälkeen astui Helsingin yleisön eteen. Tehtävä on kuitenkin liian vähäpätöinen että sen nojalla olisi voitu hänen edistystään arvostella. Muista esiintyjistä mainitaan donna Petronella puolisoineen — nti Stenberg ja Taavi Pesonen —, jotka samoin kuin Tervo korpraalina huvittivat yleisöä. Tietysti nyt kuin aina viehättävä, kansantajuinen musiikki oli pääasiana. Orkesteria johti Martin Wegelius. — Viimeinen Romeo ja Julia-näytäntö oli samalla viimeinen, jossa Alma Fohström esiintyi. Ilta olikin merkityksen mukainen. Laulajatar, joka tästä lähtien oli loistava vierailla näyttämöillä, hurmasi nyt viimeisen kerran yleisöä Juliana, josta hän oli luonut niin runollisen ja taiteellisesti eheän kuvan, että se tyydytti korkeimpiakin vaatimuksia. Luonnollisesti suosionosotukset olivat mitä runsaimpia ja laulajatar sai lukuisien kukkakimppujen ohella vastaanottaa kaksi laakeriseppelettä, joista toisen antoi suomalainen yleisö, toisen venäläiset ihailijat, jotka myöskin lahjottivat hänelle kultaisen rannerenkaan. Erityinen huomio tuli Navrátilinkin osaksi — laulajan, joka niin kauvan oli palvellut suomalaista näyttämöä saavuttaen pysyvää kunnioitusta sillä että hän aina oli asettanut tehtävänsä taiteellisen suorituksen harrastuksensa päämääräksi — hänkin sai laakeriseppeleen y.m. kunnioituksen ja ystävyyden merkkejä.

Kolme päivää myöhemmin 27/2 oli vihoviimeinen näytäntö ja oli sen ohjelma seuraava: Faust (2:n, alkupuoli 3:sta ja 4:s näytös), Lucia (viimeinen kuvaelma) ja Trubaduri (2:n näytöksen ensi kuvaelma). Näissä kohtauksissa esiintyivät Navrátil — Faust, Hahl — Mefisto, Holm — Valentin, nti Lagermarck — Azucena, Navrátil — Manrico.

Mainittuansa muun muassa että nti Lagermarck oli varsin tyydyttävä ja vaikuttava esityksessään, Morgonbladetin arvostelija lausuu näytännöstä:

"Alakuloisena yleisö tällä kertaa erosi Suomalaisesta oopperasta ja sen taiteilijoista, jotka tarjoamansa arvokkaan nautinnon kautta olivat tulleet sille rakkaiksi. Jokainen olisi toivonut näytäntöjen kestävän kauemmin. Mutta kaikki ymmärtänevät myöskin ne seikat, jotka ovat aiheuttaneet niiden tavallista varhaisemman lakkauttamisen. Useat etevimmät taiteilijat olivat jo ennen päättäneet lähteä ulkomaanmatkoille ja aikojen ahtaus vaikutti lisäksi että jo kohta alusta ainoastaan lyhyempi sesonki suunniteltiin. Ja kun se kuitenkin on ollut niin loistava etevien taiteilijain lukuisuuden puolesta, niin on siitä ainoastaan oltava kiitollisia."

"Eilen näyttäytyikin että yleisö osaa tunnustaa näytäntökauden arvon. Näytännön aikana ja eritoten lopussa olivat taiteilijat ja teatterin johtaja pitkällisten ja myrskyisten suosionosotusten esineenä, niin että ilta kukkien ja muiden lahjojen kautta muodostui mitä kauniimmaksi kunnianosotukseksi asianomaisille. Navrátil sai Lucia-kuvaelman jälkeen laakeriseppeleen ja kultakoristeen; nti Lagermarck palkittiin kukkavihkoilla; niinikään huudettiin Holm ja Hahl esiin vastaanottamaan kukkia. Lopuksi annettiin Kaarlo Bergbomille albumi sisältävä oopperataiteilijain y.m. valokuvia, ja Faltin kutsuttiin näyttämölle kiitoshuutojen kaikuessa."

Lauvantaina 1 p. maalisk. nti Fohström Faltinin, nti Lagermarckin ja ylioppilasköörin "M.M:n" avulla antoi jäähyväislaulajaiset yliopiston juhlasalissa, joka oli ääriään myöten täynnä ihastuneita kuulijoita. Sen jälkeen oli Arkadian lämpiössä pidot Alma Fohströmille sekä muille Suomalaisen oopperan taiteilijoille, nti Lagermarck, hrat Navrátil, Holm ja Hahl, joiden kaikkien kunniaksi maljoja esitettiin. Kutsuttuina olivat myöskin kapellimestarit Faltin ja Wegelius sekä johtajat sisarukset Bergbom ja näille julkilausuttiin niinikään kiitollisuuden ja kunnioituksen tunteet heidän innokkaasta työstään kotimaisen taiteen hyväksi.

Kaikkein viimeiset kekkerit, joilla Suomalaisen oopperan hajoamista vietettiin, olivat Bergbom-sisarusten toimeenpanemat 4/3. Heidän tapansa oli ollut ja oli vastedeskin silloin tällöin kutsua teatterin jäsenet joko kotiinsa taikka näyttämölle ulkonaisesti vaatimattomiin, mutta henkisesti runsaihin pitoihin. Niissä näet taiteilijat ja taiteilijanalut seurustellen isäntäväen ja taidelaitoksen läheisimpien ystävien kanssa, kuunnellen soittoa ja laulua, nauttivat useimpien kaipaamaa kodintunnelmaa. Tällä kertaa oli kutsujaisten aihe tavallista merkillisempi ja Bergbom päästi huumorinsa oikein tulvilleen sepittäessään iltamaa varten seuraavan ohjelman:

HELSINGIN SUURIRUHTINAALLEEN OPERA antaa Tiistaina Maaliskuun 4 p:nä 1879 suuren juhlanäytännön.

HARDANGERIN HARJULLA

Suuri opera 5:ssä näytöksessä (supistettu 1:teen).

JÄSENET:

Nordal | matkustavia ylioppilaita. Signor Bruno Holm. Skovgaard | Signor Giovanni Hahl. Fischer, matkaileva saksalainen. Signor Davido Pesonini. Koulumestari. Signor Brambini-Morulli. Asmund | Signor Niccolini. Halvor | nuoria talonpoikia. Signor Ludde Ericsson. Pehr | Signor Giuseppe Navrátil. Sigrid. Signora Adelina Patti. Ragnhild. Signora Alma Fohström.

(Dekorationi-maalaajat: signori Arminio Fredlander ja Pietro Novikoff. Kostymit tehdyt signora Amaliana Teffs'in ja Ormasinda Blåbergin kuuluisassa etablissementissa.)

(Nais-katselijat huomatkoot että naimaton kapellimestari — signor Giuseppe Sandström — johtaa orkesteria.)

* * * * *

DON JUANIN VIIMEINEN ILTA tai WÄINÄMÖISEN JÄÄHYVÄISET tai Laululintujen loppuliritys tai SUOMALAISEN OPERAN RAGNARÖK

Suuri baletti lukemattomissa näytöksissä.

Jäsenet:

Kaikki teaterin jäsenet, suosijat, auttajat ja ystävät. Baletin etevimmistä numeroista mainittakoon: Signor Giovanni Hahl'in "Pas de Zephyr"; Signor Aureliano Bäckmanin "Pas gracieux"; Signore Alma Fohström'in ja Ida Ahlberg'in "Pas grotesques"; "Pas des nègres" (Signori Malin ja Kauhanen); "La Sylphide" (Signora Salidiolalina Savolainen); "Pas majestueux" (Signor Kissanini-Cajanus); "Pas de séduction" (Signori Bruno Holm ja Bruno Böök); "Les 3 ingénues" (Signore Alma Vikström, Hilda Braxén ja Amanda Carlsson); "Grand pas de coquetterie", jonka kaikki naiset toimittavat; "Jöröjukka", grand pas national caracteristique, jonka kaikki miehet toimittavat; "La rose et les papillons", pas de trois (Signora Teffs ja Signori Bäckman, Kahra); "Le Tourbillon", pas furieux (Signor Pesonini); "Le regard et le soupir", pas de deux sentimental (Signor Bibi ja signora Titi), y.m. y.m. Lopuksi "Les Adieux", grand pas melancolique, johon ottavat osaa kaikki seuran jäsenet.

Kun Hardangerin harjulla oli loppuharjotuksen muodossa ja "kostyymeissä" näytelty laulu- ja puheosaston jäsenten y.m. vieraitten katsellessa ja kun neideille Vikström ja Hacklin oli annettu paperiset kukkakimput ja Kalliolle kuusinen laakeriseppele ja Sandström huudettu esiin, Bergbom astui näyttämölle ja selitti yleisölle, miksei ohjelmaa oltu voitu näyttelijöihin nähden tarkoin noudattaa:

Signor Holmin oli määrä laulaa, mutta kun hän sai tietää, että kappaleessa oli ainoastaan kaksi naista ja hän tahtoi kaikki, ei siitä tullut mitään, signor Hahl olisi mielellään laulanut, mutta hän ei mahtunut sisään laidunmajan ovesta; Brambini-Morulli oli tietysti painovirhe, pitää olla: Kallio; signor Nicolini oli jo valmis laulamaan, mutta kuultuaan Kahran äänen hän ei tahtonut asettua vertailun alaiseksi näin mainion kilpailijan rinnalla; signor Ericsson oli aivan näytännön alkuun "vid briljant röst" (heleä-ääninen), mutta tuli silloin yhtäkkiä käheäksi; signor Navrátil on Pietarissa, mutta on fonografin kautta Beckmanin persoonassa laulanut osansa; signora Patti olisi laulanut, mutta kun hän pyysi 30,000 markkaa tästä illasta ja nti Hacklin otti laulaakseen 40:stä, katsottiin jälkimäisen ehdot otollisemmiksi; Signorina Fohström vihdoin havaitsi, alkaessaan harjottaa Ragnhildin osaa, että se oli liian vaikea hänelle ja luovutti sen sentähden nti Vikströmille.

Sitten alkoi tanssi, joka kesti klo 1:een asti. Useat naiset olivat toisessa tai toisessa oopperapuvussa ja jotkut alussa naamioittuina. Pitkin iltaa kesti yllätyksiä. Tervo esiintyi italialaisena positiivinsoittajana ja muutamat orkesterin jäsenet esittivät torvisoittoa j.n.e. "Illan vietossa", muistelee eräs läsnä ollut, "oli vakavaa ja leikkiä, surua ja iloa, kyyneleitä ja tanssia sekaisin. Hauska muisto tuo hullunkurinen ohjelma, punaiselle paperille painettu, ja Kaarlo Bergbomin omakätinen ystävällinen kutsumuskirje tuohon näytäntöön!"

* * * * *

Puheosaston varsinainen toimi Helsingissä alkoi 2/3, jolloin näyteltiin Schillerin Kavaluus ja rakkaus. Mielenkiinto kohdistui tietysti etupäässä Ida Aalbergiin Louise Millerinä, ja hän pitikin sitä vireillä koko illan. Arvosteluissa tunnustettiin, että hän oli odottamattomassa määrässä edistynyt, esitys oli niin älykkäästi läpiharkittua, vivahdutettua ja missä tarpeen oli draamallisesti voimakasta, että kokonaisuus kieltämättä oli taidetuotteeksi sanottava. Mutta toiselta puolen hän ei vielä näyttäytynyt täysin varmaksi saatikka itsenäiseksi. Liikunnoissa ja lausunnassa havaittiin liiottelua, jota pidettiin saksalaisesta koulusta johtuvana. Vaikka nti Aalberg siis nähtävästi ei vielä kyennyt oikein innostuttamaan katsojia, herätti hän kuitenkin vakaumuksen että hänessä oli tositaiteilijatar kehittymässä. — Muista esiintyjistä mainitaan Leino, joka presidenttinä yllätti varmalla ryhdillään, joskaan ei käytöksen ja puheen sirous ollut riittävä, Böök, joka Walterina paikottain pani paljo lämpöä lausumiseensa, ja Tervo, joka ei ollut ansioton Kalbina. Muut roolit olivat samoissa käsissä kuin ennen. — Seuraavanakin iltana 5/3 oli Ida Aalbergilla päärooli — tällä kertaa J. Enlundin suomentamassa 1-näytöksisessä draamassa H. Hertzin Kuningas Renén tyttäressä, joka näyteltiin ensi kerran. Sokean Jolanthan lempeä luonne kuvattiin "kaikin puolin kiitettävästi", ja runomuotoiset repliikit lausuttiin huolellisesti, joskin siinä huomattiin muukalaista sävyä. Leino lääkärinä oli luontehikas ja osasi välttää liiottelua, Böökkin oli aika hyvä Tristanina, mutta Axel Ahlberg liian vasta-alkaja Jauffred ritariksi. Samana iltana nti Hacklin näytteli ja lauloi reippaasti myöskin ensi kerran näytellyssä Riisin 1-näytöksisessä laulunsekaisessa näytelmässä Hardangerin harjulla, mutta lausui sanottavansa liian yksitoikkoisesti. — Parempia huoneita kuin edelliset näytännöt antoi Nummisuutarit 7/3 ja 9/3. U. S. väittää, ettei koskaan oltu näytelty niin tasaisesti ja hyvin kuin tämä komedia nyt sujui. Leino oli muka "lopullisesti tarkistanut veistämäänsä kuvaa ja moni hienous tässä kuvassa ilmestyy nyt entistä selvemmin". Mutta samoin kuin Eskon esittäjä olivat toisetkin, Kallio, Vilho, nti Savolainen ja Böök, eteviä osissaan. Iivarina esiintyi ensi kerran Knut Wechnan, joka teki edullisen vaikutuksen ja josta aikaa voittaen oli tuleva yksi teatterin taitavimpia, enimmän käytetyitä näyttelijöitä. Hän oli entisen ruotuväen kapellimestarin, sittemmin urkurin poika Hämeenlinnasta ja oli 18-vuotiaana tullut seurueeseen 1878. — Nummisuutarit annettiin vielä myöhemminkin kaksi kertaa, 25/3 ja 22/4, yhä hyville huoneille.

Sen jälkeen tuli taas premiääri: Paul Heysen Hans Lange näyteltiin ensi kerran Helsingissä 12/3 (varsinainen ensi ilta oli ollut Turussa 16/2). Edellisestä tiedämme Bergbomin antaneen pääroolin Kalliolle, ja jos tämä näyttelijä ylipäätään olisi pystynyt suurempiin tehtäviin, niin luulisi mahtavan, vakavan pommerilaisen talonpojan osan olleen hänelle otollisen, mutta lopulta oli se sittekin uskottava Vilholle, jolle se ei lainkaan soveltunut. Vilho oli näet pitkästä kivuloisuudesta käynyt ruumiiltaan heikoksi ja hänen äänensä oli menettänyt voimansa. Siitä johtui että hänen esityksessään talonpojan äly ja neuvokkuus kyllä tulivat näkyviin, mutta ei se käskijämahti, joka edellyttää fyysillistä voimaa. Muutkin — Böök prinssinä, Leino Henning renkinä, Ahlberg hovimarsalkkana, nti Hacklin Dörtenä — olivat vain osittain ansiokkaita tai tyydyttäviä. Ehdottoman tunnustuksen sai vain nti Stenberg, joka tarkoin punnitusti ja johdonmukaisesti näytteli Langen vanhaa äitiä, Gertrudia. Näytäntö uudistettiin 16/3, sitte kun välillä (14/3) Kuningas Renén tytär ja Hardangerin harjulla Herkules jälkikappaleena oli annettu toistamiseen. Nti Aalbergista Jolanthana sanotaan nyt, että hän näytteli "itsetietoisuudella ja hienoudella yksityiskohdissa, jotka todistavat, että hänestä voidaan odottaa etevää näyttelijätärtä". —

Paitse Nummisuutareilla oli erittäin hyvä menestys myöskin Benedixin huvinäytelmällä Hellät sukulaiset, joka eri jälkikappaleiden mukana näyteltiin viisi kertaa. Se oli Helsingin suomalaiselle yleisölle uusi, mutta niin usein näytelty maaseuduilla, että esitys sujui orjallisesti. Niin esim. sanottiin Leinosta, että hän Barnaun roolissa antoi "uuden todistuksen siitä edistyksestä, josta häntä viime aikoina on kuultu niin usein kiitettävän". Edelleen mainittiin kiitoksella nti Stenberg — Adelgunda, rva Aspegren — Ulrika, rva Lundahl — Irmgard, nti Aalberg — Thusnelda, nti Hacklin — Ottilia ja nti Rosendahl — Iduna. Sangen onnistunut oli vihdoin Vilhon Schumrich, joka kenties herätti useimmat naurunpuuskat. Jälkikappaleista oli 27/3 annettu, Flotowin säveltämä, 1-näytöksinen laulunäytelmä Leskirouva Grapin uutuus, joka teki miellyttävän vaikutuksen. Nimiroolin suoritti nti Vikström reippaasti ja menestyksellisesti, Pesonen oli siinä niinikään paikallaan, mutta Himbergin eloisuuden puutetta kaunis ääni tuskin korvasi. Sama kappale meni vielä kolmena iltana toisten pikku näytelmäin mukana, toisena: Työväen elämästä ja Kosijat, kolmantena: Kevään oikkuja ja Kihlaus (Weckman — Jooseppi), neljäntenä: Onhan pappa sen sallinut ja Hardangerin harjulla.

Uusi Helsingissä oli myöskin Maantien varrella 2/4 ja 6/4, jossa Vilho nimismiehenä ja nti Stenberg hänen ankarana rouvanaan saavuttivat enimmän suosionosotuksia. Näytelmä esitettiin lähinnä pääsiäisen edellä. Toisena pääsiäispäivänä 14/4 oli ohjelmana Hellät sukulaiset ja Laululintunen, jossa nti Hacklin ei ollut ennen laulanut Helsingissä; mutta toisestakin syystä on ilta historiallinen. Saman päivän aamupuolella oli Pietarissa tapahtunut murhayritys keisari Aleksanteri II vastaan. Sanoma hallitsijan pelastuksesta aiheutti paitse virallisia myöskin vapaaehtoisia, välittömiä ilonilmaisuja kansalaisten puolelta. Semmoisia olivat yleinen juhlavalaistus kaupungissa ja mielenosotukset kummassakin teatterissa. Arkadiassa ennen näytännön alkua koko teatteriseurue esiintyi näyttämöllä ja lauloi "Eläköön armias" ja Maamme laulut, jonka jälkeen huudettiin: "eläköön keisari!"

Riemuntunteet olivat yhteiskuntamme eri kerroksissa ja ryhmissä samanlaiset ja niiden olisi luullut vaikuttavan yhdistävästi; mutta kansallisen yhteistunnon puute sai nytkin aikaan, että siihen sekaantui annos hajottavaa katkeruutta. Viralliset sähkösanomat tapauksesta, jotka kenraalikuvernööri oli saanut ministerivaltiosihteeriltä sekä Venäjän sisäasiain ministeristöstä, vietiin näet illalla Ruotsalaiseen teatteriin, johon kenraalikuvernööri, joukko senaattoreja, läänin kuvernööri y.m. viranomaisia oli kokoontunut, ja siellä ne julkiluettiin yleisön kuultaviksi. Mutta Suomalaiseen teatteriin, johon pääkaupungin suomalainen yleisö oli lukuisasti saapunut, näitä sähkösanomia ei katsottu tarpeelliseksi lähettää. Ainoastaan ne, jotka olivat tunteneet sisässään kutsumuksen vielä kerran nauttia Madame Angotin sävelmistä, saivat siis päivän uutiset virallista tietä! Suomalaisessa osassa yleisöä herätti tämä virkavaltainen menettely suurta mielikarvautta.

Näytäntökauden tärkein ensi ilta oli 17/4, jolloin Molièren Saituri, Tyko Hagmanin suomentamana, ensi kerran nähtiin suomalaisella näyttämöllä. Morgonbladetissa arvosteltiin näytäntöä tähän tapaan:

"Harpagonia näyttelee varsin ansiokkaasti hra Vilho, joka, joskin hän tavan takaa ilmaisee taipumusta palata omaan hyväntahtoiseen luontoonsa ja siten inhimillisentää epäinhimillisen saiturin luonnottomuutta, kumminkin ylipäätään pysyttäytyy todellisuudessa, oikein ja sattuvasti luoden eteemme Harpagonin semmoisena kuin runoilija on kuvannut hänet. Huomautamme etenkin kohtauksesta, kun saituri on kadottanut aarteensa — vaikka hra Vilho kuitenkaan ei tässä voinut tehdä esitystään niin intohimoiseksi, että se olisi vaikuttanut täysin traagillisesti —, edelleen kohtauksesta, kun hän saa lippaansa takaisin, sekä kohtauksesta Frosinen kanssa, kun Harpagon unohtaen ikänsä lisää narrimaisuudenkin piirteen jo ennestään varsin vähän rakastettavaan luonteeseensa, mutta sittekin lopulta rahakullan tähden luopuu kaikesta ja palkitsee Frosinea vakuuttamalla ikuista kiitollisuuttaan. Myöskin Vilhon naamioitus ja puku ansaitsevat kiitosta. — Rva Lundahl Frosinena näyttelee eloisasti ja naurettavasti ja palkittiin häntä usein kättentaputuksilla. — Hra Axel Ahlberg, Valère, on kieltämättä edistynyt ja varmistunut, joka antaa hyviä toiveita hänen tulevaisuudestaan. Huomautamme etenkin, kuinka selvästi ja vivahdutetustikin näyttelijä suorittaa osansa vuoropuhelussa. Plastiikassa on sitä vastoin paljo muistutettavaa. — Nti Aalberg esittää teeskentelemättä ja miellyttävästi Eliseä sekä saidan isän tyttärenä ja kärsivänä tämän maltittomuutta että Valèren armaana. — Hra Böök, Cleante, on hyvin perehtynyt tehtäväänsä ja onnistuu etenkin kohtauksessa isän kanssa, kun tämä milloin viekkaudella, milloin mahtisanoilla tahtoo riistää pojalta hänen lemmittynsä. Kumminkin tulisi hra Böökin tässä niinkuin yleensäkin harrastaa rikkaampaa vivahduttamista näyttelemisessä. — Nti Rosendahl täyttää nuhteettomasti ja somasti Mariannen pienen osan. — Hra Tervo — Jacques tosin ei pilaa tehtäväänsä, mutta kumminkaan hän ei osaa hyväkseen käyttää niitä koomillisia piirteitä, joita Molière on tuhlannut tähän rooliin. Muutkin esiintyjät suoriutuivat jotenkin hyvin pienistä osistaan, ja näytelmä on sentähden vastaanotettu vilkkailla suosionosotuksilla, joskin Vilho on saanut enimmän tunnustusta."

Saiturin onnellinen esitys suomalaisella näyttämöllä on pidettävä merkkitapahtumana sen kehityksessä. Bergbomille se varmaan tuotti suurta tyydytystä, sillä yksi hänen pääharrastuksiaan oli kohottaa teatteri sille kannalle, että se kykenisi arvokkaasti esittämään klassillisen ohjelmiston pääteoksia. Vilholle oli tämä mainio ukkorooli erinomaisen sopiva, sillä siinä hänen todellinen raihnaisuutensa oli hänelle vain eduksi, ja pannen siihen kaiken taiteellisen kokemuksensa ja älynsä hän kehittikin saiturinsa yhdeksi näyttämömme ensimäisiä ja kauniimpia luomia.

Uusi premiääri oli 25/4, jolloin rva Aspegrenin hyväksi ensi kerran näyteltiin A. Mocquartin ja V. Sejourin 4-näytöksinen näytelmä Korttiinkatsoja (La tireuse de cartes). Resetinsaaja esitti tarmokkaasti ja vaikuttavasti pääroolin; muista esiintyjistä oli ansiokkain nti Aalberg, joka taiteellisesti ja runollisesti kuvasi tytärtä, josta äiti ja äitipuoli taistelevat. Vaikka näytelmästä ei puuttunut jännittäväisyyttä eikä intohimoisia kohtauksia, oli se kumminkin liian vähän syvällinen saavuttaakseen pysyvämpää menestystä.

Uudeksi sanotaan sanomissa myöskin 7/5 ensi kerran annettua Mélesvillen 2-näytöksistä laulukappeletta Kultaristi, joka kuitenkin jo teatterin ensi vuosina oli suppeammassa muodossa esitetty maaseuduilla. Bergbom oli Ignaz Brullin säveltämän alkuperäisen musiikin lisäksi sovittanut siihen Auberin ja Donizettin sävelteoksista otettuja yksin- ja yhteislauluja sekä köörejä, joten kokonaisuus tuli "jonkinlaiseksi koomilliseksi oopperaksi" ja sangen viehättäväksi vaihteeksi puheohjelmistossa. Seurueen laulukyvyt, neidit Hacklin ja Vikström sekä Pesonen ja Himberg, ja näiden lisäksi vielä J. E. Cajanus olivat osallisina suorituksessa. Hra Aspegrenilla oli koomillinen rooli, jossa hän tosin ei huonosti onnistunut, mutta jossa hän ei myöskään voinut kokonaan välttää taipumustaan olla enemmän hauskaheikki kuin näyttelijä. —

Noin viikkoa myöhemmin 13/5 Bergbom lähti pitkälle ulkomaanmatkalle, jolla hän viipyi koko kesän ja muun muassa kävi ensi kerran Unkarissa. Siitä on kumminkin kerrottava vasta seuraavassa osassa. Matkan alussa seurasi Bergbomia näyttelijä Bruno Böök, jonka tarkoitus oli harjottaa opintoja ja myöskin hoitaa terveyttään hänelle myönnetyllä vapaalla ajalla.

Pikku alkuperäinenkin uutuus, V. Soinin 2-näytöksinen huvinäytelmä Kaupunkimme rouvat esitettiin 16/5, kuitenkaan herättämättä mainittavaa mieltymystä. Luonnosta otettujen naurettavien piirteitten ohella siinä huomattiin liiaksi tahallista hullunkurisuutta, joka soti todennäköisyyttä vastaan, ja sen vuoksi vaikutus menetettiin.

Kevään viimeinen premiääri oli rva Birch-Pfeifferin Jane Eyre, laadittu Currer Bellin romaanin mukaan samoin kuin Sirkka George Sandin "La petite Fadetten" mukaan. Molemmat ovat siinäkin yhtäläisiä, että kummankin päärooli pitkät ajat oli mitä houkuttelevin tehtävä nuorille näyttelijättärille. Suomalaisessa teatterissa Jane Eyre otettiin ohjelmistoon nti Aalbergin tähden. Morgonbladetin arvostelusta otamme pääkohdat:

Näytelmä on huolellisesti harjotettu, ja nimiroolia esittää erittäin ansiokkaasti nti Aalberg, jolla siinä on tilaisuus näyttää useita eri puolia kyvystään. Varsin onnistunut oli meistä nti Aalberg ensi näytöksessä, jossa huonosti hoidettu ja luonnottomasti kohdeltu lapsi koettaa lieventää onnettomuuttaan hankkimalla itselleen tietoja ja epätoivossaan häikäilemättä viskaa totuuden sanoja vastoin ympäristön silmiä, joka säälimättä on polkenut häntä. Mutta myöhemmissäkin näytöksissä nti Aalbergin esitys on niin tosi ja draamallinen, ettemme voi muuta kuin onnitella näyttämöä, johon hän on kiinnitetty, ja me ennustamme nuorelle näyttelijättärelle todella korkeaa taiteellisuutta, sillä lahjojensa ja opintojensa kautta on hän siihen oikeutettu. — Hra Leinokin ansaitsee osittain hyvän arvolauseen. Loordi Rochester — — on uusi todistus hänen edistyksestään viime aikoina. Monet kohdat hänen esityksessään ovat erittäin ansiokkaita. Huomautamme esim. kohtauksesta Jane Eyren ja Rochesterin välillä 3:ssa näytöksessä, kun jälkimäinen tiedustelee eikö tytöllä ole mitään kysyttävää häneltä. Sitä vastoin Leino meistä liian varhain antaa katsojan havaita mitä hänen sisässään liikkuu. — — Nti Stenbergillä on kieltämättä lahjoja luonnenäytelmää varten, mutta joskin sangen onnistunut yksityisissä situatsioneissa niinkuin esim. silloin kun mistress Read tuntee Jane Eyren loordi Rochesterin luona, on hän rva Readina kuitenkin ylipäätään liian vähän ylhäinen. — — Nti Vikström tekee hyvän ja miellyttävän vaikutuksen ja näyttää hyviä lahjoja puhenäyttämöäkin varten. — —

Jane Eyre näyteltiin, huolimatta myöhäisestä kevätajasta, verraten hyville huoneille neljä kertaa, viimeisen 2/6. Välillä oli 29/5 näytäntö, jossa esitettiin Orposisarukset ja Lemmenjuoma. Edellisessä kappaleessa näyttivät oivallisesti neidit Aalberg (veljenä) ja Rosendahl sisarusten osia ja nti Stenberg orpojen isoäitiä; jälkimäisessä nähtiin mielihyvällä nti Vikströmiä emännän osassa.

* * * * *

Ymmärrettävää on että tilinpäätös tänä näytäntökautena tuli edellistä edullisemmaksi, vaikka ei nytkään päästy tuntuvatta tappiotta. Johtokunnan 30 p. syysk. päiväämän kertomuksen mukaan tekivät menot kaikkiansa 177,245:07 mk, siihen luettuna myöskin ne 10,000 mk, jotka sopimuksen mukaan olivat Bergbom-sisaruksille puvuston lunastuksesta maksettavat. Kun tämä meno jätettiin lukuunottamatta, saattoi likimääräisesti arvata että puheosasto oli maksanut 67,000 ja ooppera 100,000 markkaa —; edellisen palkat tekivät 42,583:97 ja jälkimäisen 73,157:07 mk. Tulot taasen tekivät: 113 puhenäytännöstä 37,359:21 ja 55 oopperanäytännöstä ja 1 konsertista 54,675:88, se on yhteensä 92,035:09 mk. Näin ollen nousi vaillinki 85,209:98 markaksi, jonka korvaamiseksi johtokunnalla oli ollut käytettävänä seuraavat tulot: valtioapu 24,000, kenraalikuvernööriltä 2,100, osakkeita 26,312, lahjoja 4,078:47, vuokraa venäläisiltä 2,900, saatava hra Fohströmiltä 3,000 sekä (v:lta 1879-80) suoritettuja osakkeita 2,064:04, se on yhteensä 65,954:51 mk. Näin oli tositeossa velkoja vain 19,255:47 mk, ja kun huomattiin että vielä noin 4,300 markkaa osakemaksuja oli perimättä, saattoi laskea näytäntökauden tappion 15,000 markaksi. — Niinkuin muistamme teki edellisen vuoden tappio noin 40,000 markkaa, ja kun se tietysti vielä oli korvaamatta — vaikka kertomuksessa ei siitä mitään sanota — niin on tunnustettava, että asiat olivat kaikkea muuta kuin loistavalla kannalla. Millä erikoisilla toimenpiteillä teatteri vapautettiin näistä yhä kasvavista veloista, kuuluu seuraavien vuosien historiaan.

Puhenäytännöissä (113) esitettiin seuraavat kappaleet:

13 kertaa Hellät sukulaiset; 9 " Maantien varrella; 8 " Daniel Hjort; 7 " Nummisuutarit, Laululintunen; 6 " Kevään oikkuja, Setä, Kosijat, Angelo; 5 " Kultaristi, Rosvot; 4 " Lea, Kallaveden rannalla, Kihlaus, Kavaluus ja rakkaus, Sirkka, Jane Eyre, Leskirouva Grapin, Hardangerin harjulla; 3 " Kuningas Renén tytär, Hans Lange, Ei ollenkaan mustasukkainen, Työväen elämästä, Toinen tai toinen naimaan, Herkules, Onhan pappa sen sallinut;

2 " Sotavanhuksen joulu, Kylänheittiö, Ulos ikkunasta, Natalia ja Nadeschda, Marin rukkaset, Maria Tudor, Haapaniemen hanhenpoika, Sarah Multon, Parisin veitikka, Saituri, Korttiinkatsoja sekä ooppera Don Pasquale ja operetti Jeannetten häät; 1 " Raatimiehen tytär, Kaupunkimme rouvat, Kalatyttö, Suorin tie paras, Kuinka anopeista päästään, Jeppe Niilonpoika, Marianne, Oma Toivoni, Orposisarukset, Lemmenjuoma ja Preciosa.

Näistä 50 kappaleesta oli 12, siis lähes neljäs osa, kotimaisia.

Uusia kappaleita annettiin 11, joista 1 alkuperäinen suomalainen: Kaupunkimme rouvat, ja 10 ulkomaalaista: Rosvot, Kultaristi, Jane Eyre, Leskirouva Grapin, Hardangerin harjulla, Hans Lange, Sarah Multon, Parisin veitikka, Saituri ja Korttiinkatsoja.

* * * * *

Olemme saapuneet siihen käännekohtaan, josta Suomalainen teatteri on jatkava tointaan pelkkänä puhenäyttämönä. Totta kyllä on vielä kerrottava hankkeista, jotka johtuivat luulosta että ooppera voitaisiin elvyttää, sekä annettava joitakuita tietoja siinä toimineista taiteilijoista; mutta koska tositeossa Suomalainen ooppera oli ollut ja mennyt, on tässä oikea hetki luoda yleiskatsaus sen toimintaan.

Seuraava luettelo sisältää tilastollisen selonteon oopperan ohjelmistosta:[132]

1873.

Lucia 4, Trubaduri 2 (1), Noita-ampuja (2).

1874.

Trubaduri 19 (1), Lucia 11, Fra Diavolo 3, Sevillan Parranajaja 11, Norma 4.

1875.

Norma 13 (1), Trubaduri 10, Lucia 13 (2), Fra Diavolo 9 (1), Lucrezia Borgia 11 (1), Alessandro Stradella 9, Noita-ampuja (2), Sevillan Parranajaja (1).

1876.

Ernani 8 (1), Alessandro Stradella 6 (1), Jeannetten häät 5, Faust 24 (1), Rykmentin tytär 7, Sevillan Parranajaja 11 (2), Martha 4, Trubaduri 8, Lucia 5 (3), Violetta (Traviata) 8, Fidelio 8, Musta Domino 6, Norma 3, Hugenotit 5.

1877.

Fidelio 2, Fra Diavolo 2, Musta Domino 3 (1), Taikahuilu 16, Hugenotit 9 (1), Faust 8, Sevillan Parranajaja 6, Ernani 6, Robert Paholainen 7, Rykmentin tytär 2, Martha 10, Tsaari työmiehenä 7, Norma 2, Lucia 1, Juutalaistyttö 2, Trubaduri (2), Violetta (1), Jeannetten häät 1.

1878.

Taikahuilu 5, Ernani 1 (1), Faust 13 (4), Norma 1, Juutalaistyttö 5 (2), Unissakävijä 6, Lucia 6 (1), Sevillan Parranajaja 2, Don Juan 11 (1), Martha 1 (1), Don Pasquale 5, Lucrezia Borgia 5 (1), Taikahuilu 3 (1), Linda di Chamounix 8, Hugenotit 3 (1), Trubaduri (1), Musta Domino (1), Dinorah (3), Alessandro Stradella (1), Jeannetten häät 1, Noita-ampuja (2), Tsaari työmiehenä (1), Lucia (1).[133]

1879.

Linda di Chamounix 4, Faust 2 (2), Don Juan 4 (2), Romeo ja Julia 10 (1), Dinorah (2), Trubaduri (1), Lucia (l).

Eri oopperat esitettiin siis:

kertaa kertaa

1. Faust 55. 15. Romeo ja Julia 11. 2. Lucia 46. 16. Fidelio 10. 3. Trubaduri 44. 17. Musta Domino 10. 4. Sevillan Parranajaja 33. 18. Rykmentin tytär 9. 5. Taikahuilu 25. 19. Violetta (Traviata) 9. 6. Norma 24. 20. Juutalaistyttö 9. 7. Hugenotit 19. 21. Tsaari työmiehenä 8. 8. Lucrezia Borgia 18. 22. Robert Paholainen 7. 9. Don Juan 18. 23. Unissakävijä 6. 10. Alessandro Stradella 17. 24. Don Pasquale 5. 11. Ernani 17. 25. Jeannetten häät 7. 12. Fra Diavolo 15. 26. Noita-ampuja (6). 13. Martha 14. 27. Dinorah (5). 14. Linda di Chamounix 12.

Toiseksi annamme luettelon niistä taiteen- ja laulunharrastajista, jotka etupäässä köörilaulajina tekivät oopperain esittämisen mahdolliseksi. Valitettavasti ei meillä kuitenkaan ole ollut alkuperäisiä luetteloita käytettävänämme, vaan nojaavat tietomme mukana olleitten muistoon. Virheetön luettelo siis tuskin on, mutta pääasiassa se kuitenkin pitänee paikkansa.

Ensin mainittakoon harjottajina ja säestäjinä innokasta ja väsymätöntä apuansa suoneet rva Therese Hahl ja Taavi Hahl, joka jälkimäinen kuitenkaan ei muitten töitten tähden voinut asialle uhrata niin paljo aikaa kuin edellinen. Jos rva Hahl aina oli valmis tekemään mitä hän suinkin voi Bergbom-sisarusten harrastusten hyväksi, niin on tietty että nämä puolestaan asettivat hänet ensi sijaan luotettavien liittolaistensa joukossa.

Itse köörilaulajista muodostivat tavallaan pääryhmän semmoiset, jotka välittömästi olivat sitoutuneet oopperan palvelukseen, ja joista useat jo ennen ovat mainitut esiintyjinä pienemmissä sivurooleissa. Semmoisia olivat: neidit Mathilda Bonsdorff, Hilda Braxén, Amanda Carlsson, Helene Conradi, Anni Hacklin, Augustina Hyvärinen, Euphrosyne Kaarlonen (Silén), Bertha Lesche, Anna Liljeroos, Constance Malmström, Fanny Tallgren, Katri Telkiä, C. Wickman, Bertha Zinck sekä herrat Auk. Aspegren, Edv. Himberg, Elias Kahra, R. Kauhanen, K. O. Lindström, Taavi Pesonen, J. Snellman ja J. Ritari. Toinen, lukuisampi ryhmä oli vapaaehtoisia, joiden innostus ei lainkaan ollut vähempi sentähden että uhrasivat aikaansa ja vaivaansa saamatta palkkaa. Näitä olivat seuraavat: neidit Greta Albrecht, Elina Aspelin (Hellsberg), Titti Avellan (Löfgren), Alma Bonsdorff (Suppanen), Olga Bonsdorff, Edith Böök (Wahlström), Augusta Cadenius (Östling), Mimmi Cadenius, Augusta Fohström, Hanna Hahl (Granfelt), Hanna Hemberg, Paula Hjelt, Aline Häggström, Sanny Lagus, Hilma Lindfors (Gripenberg), Nanny Lindgren, Mary Nielsen, Clara Nohrström (Hynén), Hulda Savenius, Amelie Stråhlman, Betty Stråhlman, Wendla Wadman ja Anna Wärnhjelm sekä herrat Ivar Alopaeus, Alfons Boxström, Ivar Böök, V. O. Gottlund, Seb. Gripenberg, Pekka Hannikainen, Gustaf Herz, Caesar Holmström, H. B. Krook, Johannes B. Lagus, L. Reinhold Lagus, T. H. B. Lagus, Wilhelm Lagus, Arndt Nohrström, Bertel Nohrström, Alcides Olsoni, L. Mathias Ottelin, O. Hj. Pesonius, Arvid Savander, Ad. Fredr. Silén, Henr. Ståhlberg, Otto Ticcander, Werner Ungern, G. A. Wallenius, Otto Wallenius, Virkkula, Rainer Vuorio ja John Zidbäck.

Edellisen mukaan tietää "Suomalainen ooppera" numeroissa, että seitsemänä vuotena (kuutena näytäntökautena) toimeenpantiin noin 450 näytäntöä, joissa esitettiin yhteensä 24 kokonaista oopperaa, kohtauksia 2:sta ja 1 operetti. Näytäntöjen ja taiteellisen työn laadusta taasen on kertomuksessamme osotettu, että kehitys alkoi helpommin suoritettavista italialaisista oopperoista ja edistyi vaikeampiin ranskalaisiin, vihdoin kohotakseen klassilliseen saksalaiseen ohjelmistoon, Beethovenin ja Mozartin oopperoihin, että esittäjät ollen pari poikkeusta lukuunottamatta kotimaisia laulukykyjä taiteeltaan ja luvultaan näyttivät yhtämittaista nousua ja että esityksen taiteellisuus, oltuaan alusta alkaen odottamattoman etevä, samalla tuli yhä täydellisemmäksi. Ehdottomasti astuu tässä eteemme kysymys, mikä oli tämän loistavan ja kehityskelpoisen, mutta kumminkin pian sammuneen yrityksen merkitys? Oliko se vain kimmeltävä "saippuakupla", joksi Emilie Bergbom sitä kerran sanoi, ja oliko siihen uhrattu vaiva ja raha kokonaan hukkaan mennyttä, vai vaikuttiko se hedelmöittävästi sivistyselämäämme?

Jos ylipäätään myönnetään että soitannollinen ja näyttämöllinen taide, se on taide, jonka luomat esittämishetken jälkeen elävät ainoastaan kuulijain ja katsojain enemmän tai vähemmän vastaanottavaisessa mielessä ja muistossa, kykenee aikaansaamaan muuta kuin ohimeneviä vaikutelmia, niin on selvää että Suomalaisen oopperan merkitys on melkoiseksi arvattava. Se oli näet liian outo ja uusi laatuaan jäädäkseen huomaamatta. Ainoa siihen verrattava varhaisempi kotimainen yritys oli Kaarle kuninkaan metsästyksen esitys 1852, josta tiedämme että se herätti tavattoman innostuksen ja johti uuden teatterin rakentamiseen "kotimaiselle" taiteelle. Se oli kumminkin vain yksinäinen puuha ja yksityisten musiikin harrastajain toimeenpanema, joskin siinä kohden erikoisen merkillinen että esitettyä oopperaa voitiin pitää kotimaisena, vaikka säveltäjä ei ollut synnyltään suomalainen. Soitannolliselta kannalta katsoen Suomalainen ooppera siis oli jotakin kuulumatonta, ja säännöllisesti arvostelijat sanoivatkin, että sen esitykset voittivat odotukset. Voimme sentähden ensiksi erehtymättä päättää, että yritys samalla kun se levitti musiikin tuntemusta suuressa määrässä laajensi käsitystä siitä, mihin meillä kyetään soitannollisella alalla, ja itsestään on ymmärrettävää että tämä on vaikuttanut myöhempään soitannolliseen elämäämme, vaikka kyllä ei vieläkään pysyvää laulunäyttämöä ole saatu aikaan.

Sanottu koskee sävelteosten suoritusta, jota varten ilmaantui) toinen toisensa perästä nais- ja mieskykyjä, puhumatta innostuneista köörilaulajista. Ensi sijassa ajateltakoon Emmy Strömer-Achtéta, Ida Basilieria ja Alma Fohströmiä, jotka kukin alallaan antoivat kokonaiselle polvikunnalle kuulijoita mielikuvan korkeimmasta laulutaidosta, ja toisessa sijassa kykyjä semmoisia kuin Elis Duncker, Bruno Holm, Lydia Lagus, Naëmi Ingman, Niilo Kiljander, Johannes Hahl y.m., joiden kehitys jäi epätäydelliseksi, mutta jotka kuitenkin näyttivät miten laulu- ja taidelahjat ovat meillä kotoisia. Sitä vastoin ooppera ei ennättänyt synnyttää uusia kansallisia sävelteoksia, se sai ainoastaan toivomaan ja aavistamaan niitä. Martin Wegeliuksen mielikuvitelmat jäivät toteutumatta samoin kuin Ernst Fabritiuksen varhemmin. Näin ollen näyttää ehkä liialliselta lukea Suomalaisen oopperan ansioksi, että suomalainen säveltaide toista kymmentä vuotta myöhemmin puhkesi siihen kukoistukseen, josta me nykyään iloitsemme, mutta kun ajattelemme kuinka oopperan ensimäisten laulajattarien esimerkki sai uusia kykyjä esiintymään ja kuinka oopperataiteilijat antamalla konsertteja ympäri maata tekivät taiteellisen laulun kaikkialla tunnetuksi ja rakastetuksi, niin olisihan ihme jollei tämä henkisen maaperän muokkaaminen ja siementen sirottelu olisi lukuunotettava yhtenä mainitun kukoistuksen edellytyksenä! Eikä puutu yhteyttä osottavia tosiasioitakaan. Valtiopäivillä 1877 B. O. Schauman esitti anomuksen korkeamman taidekoulun perustamisesta Suomeen, jossa olisi eri osastot kuvaamataiteita ja soitantoa varten. Jälkimäistä puoltaessaan hän ensikädessä huomautti viime vuosina esiintyneistä laulajattarista ja Suomalaisen oopperan "nopeasta kehityksestä". Anomus sai kolmen ylemmän säädyn kannatuksen, ja keväällä 1879 senaatin asettama toimikunta laati seikkaperäisen suunnitelman sentapaista, kaksijakoista oppilaitosta varten. Tässä muodossa tuuma kuitenkin raukesi; mutta 1882 perustettiin yksityisten alotteesta Helsingin musiikkiopisto.

Sitä ehdottomampi ja välittömämpi oli Suomalaisen oopperan vaikutus kansalliseen sivistyselämään ja kansalliseen näyttämötaiteeseen ylipäätään. Tämä suuremmoisin taiteellinen yritys, mitä meillä tähän saakka on nähty, oli suomalaiskansalliselta puolelta toimeenpantu ja innostuttavaan henkeen nähden se oli suomalaiskansallinen. Olihan se jotakin, josta voitiin iloita, että halveksitulla suomenkielellä esitettiin suurten sivistyskansojen etevimpiä oopperoita, ja oliko ihme että taiteilijoita, jotka uhrautuvaisesti pannen voimansa alttiiksi tekivät sen mahdolliseksi, kannettiin käsillä! Juuri se että kansallistunto, tunto kotimaisesta, tunto omasta suli yhteen mieltä keventävän ja huojentavan taidenautinnon kanssa, niin ettei näitä tunteita voitu toisistaan erottaa, selittää sen rajattoman innostuksen, sen sanomattoman mielihyvän, millä antauduttiin tämän nuoren taiteen lumouksen valtaan. Että se samassa kohotti itsetuntoa sekä herätti intoa ja virkisti voimia mille alalle harrastus suuntautuikin, sen todistanee jokainen siihen aikaan elänyt suomenmielinen. Ja ooppera se mursi kuin mursikin sen ennakkoluulojen muurin, jonka takaa ylenkatseellisesti oli mahdottomaksi arvosteltu yritystä luoda kansallinen, suomenkielinen näyttämötaide. Kuka olisi ennen suomalaista oopperaa uskonut että meillä saattaa syntyä traagillisia kykyjä semmoisia kuin Emmy Strömer-Achté, kuka että koomillisellakin alalla olisi tavattavissa lahjoja semmoisia kuin Rosinan esittäjässä Ida Basilierissa? Ei kukaan, ennen kun Bergbomin luottamus loi heille kotimaisen näyttämön, millä voivat esiintyä. Ja nämä taiteilijattaret aateloivat suomenkielen ei ainoastaan laulukieleksi, jota se ennenkin oli, vaan näyttämökieleksi, syvimpien intohimojen ja hienoimpien mielenväreiden ilmaisijaksi. Näennäisesti oli puheosastolla ollut haittaa oopperasta, sen kun toisen loistellessa pääkaupungissa oli täytynyt Tuhkimuksena kierrellä maaseuduilla, mutta tositeossa lauluosasto valmisti sille tilaa. Saamme nähdä että puhenäyttämön kukoistus alkoi miltei kohta sen jälkeen kun ooppera oli vaiennut ja että silläkin taholla, jolla sitä oli ylenkatsottu, alettiin tunnustaa, että suomenkielinen teatteri oli huomiota ansaitseva, jopa ruotsalaiselle hyvää esimerkkiä tarjoava taidelaitos. Ilman oopperan vaikutusta olisi tätä tunnustusta varmaan saatu paljoa kauemmin odottaa eikä ole ajateltavissakaan, että hallitus sitä ilman olisi taipunut myöntämään sille 24,000 markkaa valtioapua. Se sai näet yksin pitää mitä ennen oli annettu puhe- ja lauluosastolle yhteensä.

Edellisestä jo näkyy, kuinka suuri oopperan merkitys oli, kuinka se oli perustusta laskevaa laatua, niin että sen ensimäiset primadonnat, Emmy Strömer-Achté ja Ida Basilier, suomalaisen näyttämöllisen taiteen luojina ansaitsevat sen historiassa seisoa Charlotte Raan rinnalla; mutta emme luule tälläkään vielä täysin osottaneemme Suomalaisen oopperan asemaa taiteellisten rientojamme kehityksessä. Ennen oli runous yksistään edustanut korkeaa taidetta Suomessa. Runeberg ja, muodon puolesta, Stenbäckkin olivat klassillisuutemme kannattajia ja heitä seurasi ilman väkinäistä murrosta romanttisuutemme suurmies Z. Topelius, jonka tuotteliaisuuden loistoaika oli 1840- ja 50-luvuilla; 1860-luvun runoilijoista oli Wecksell romantikko ja Aleksis Kivi verrattomana kansan kuvaajana 1880-luvun todellisuudenharrastuksen edeltäjä; 1870-luvulla ei enää ollut mainittujen runoilijain vertaista laulajaa. Päin vastoin runous luovutti valta-aseman soitannolle, Suomalaiselle oopperalle, joka oli ajan suuremmoisin taide-ilmiö. Luonteeltaan ooppera oli romanttinen, mutta sen mieli ja kieli, sen innostunut henki oli suomalaiskansallinen — ensi kerran taide-elämässämme! —, tavotteleva uutta omaperäistä, joka seuraavina vuosikymmeninä eri muodoissa puhkesikin esiin, ja sentähden saattaa sanoa, että Suomalainen ooppera oli meillä romanttisuuden ihana, kaunista huomenta lupaava päivänlasku.

Viiteselitykset:

[1] Vilho y.m. ottivat Porissa, missä teatteri alkoi toimensa, suomalaisen nimen, aluksi vain taiteilijanimenä. Tarpeetonta lienee sanoa, että nimenmuutos silloin herätti samanlaisen vastakaiun kuin joukkonimenmuutokset myöhempinä aikoina. Seurueen jäsenet eivät muka "kehdanneet pitää rehellisiä ruotsalaisia nimiään".

[2] Göteborgs handels- och sjöfartstidningin monivuotinen päätoimittaja, jona hän m.m. on saanut mainetta Victor Rydbergin jalomielisenä ja ymmärtävänä suosijana ja ystävänä.

[3] Suppea luonnekuvaus on Bergbomin kirjottama yksityisessä kirjeessä tekijälle. Ruotsinmieliset lehdet olivat niin pahoillaan Hedlundin suhteesta suomenmielisiin, etteivät edes maininneet hänen olevan kaupungissa.

[4] Esitelmän pääkohdat on painettu U. S:een 1872 n:ris 114 ja 115.

[5] Kts. E. N(ervander), Ensimäinen lehti Suomalaisen teatterin historiasta. H. S. 1906, n:o 255.

[6] Näytelmä on painettu Kirj. K:lehteen 1872, n:o 9.

[7] Toimittaja, kirjanpainaja O. Palander oli suomenkielen ja teatterin ystävä, vaikka hänen lehtensä oli ruotsinkielinen. — Kun Bergbom teatterin kanssa tuli Poriin, "oli Palander laatinut kolmipalstaisen, ylenpalttisen, intomielisen kirjotuksen, jossa hän ylisti yritystä melkein niinkuin yliopisto olisi perustettu, sanoi Kaarlo; mutta onneksi oli hän ajoissa saanut vihiä kirjotuksesta ja hänen onnistui estää sen julkaiseminen" (Emilie Bergbom rva Augusta af Heurlinille).

[8] Kun tekijä viimeisen kerran tapasi J. H. Erkon, joku viikko ennen hänen kuolemaansa syksyllä 1906, hän mielihyvällä muisteli hupaista ja isänmaallisuuden innostamaa seurustelua teatteriseurueen jäsenten kanssa talvella 1873. Sitä vastoin hän ei luullut silloin teatterista mainittavasti hyötyneensä taiteellisessa suhteessa.

[9] Oli aivan uutta että naiset täten saivat olla saapuvilla ylioppilasjuhlassa. Alas saliin he eivät päässeet, heidän tehtävänsä oli koristuksena ympäröidä juhlivien kokouspaikkaa! Kuitenkin pidettiin tätä merkillisenä uuden-ajanhengen ilmaisuna.

[10] Sen jälkeen kun tämä luku jo oli valmiiksi kirjotettu, sain rva A. af Heurliniltä kirjeen, jossa Emilie Bergbom kertoo näistä samoista asioista. Mainittuaan ruotsalaisen teatterinjohtokunnan haasteen Kaarlolle, josta puhutaan alempana, hän jatkaa: "Ajatteles, teatterinjohtokunta tahtoo aivan yksinkertaisesti saada hänet kuritushuoneeseen! Ja keskellä tätä taistelua tulee sanoma, että Kivi on päättänyt raskaan kamppauksensa! Uuden vuoden aattona aamupäivällä veli tuli meille tuodakseen Kaarlolle ilosanoman. Kun hän sai kuulla, että Kaarlo oli poissa [Viipurin matkalla], kysyi hän minua, sanoi veljensä kuolleen ja tahtovansa, että Kaarlo määräisi hautauspäivän y.m. Minäkään en ollut kotona, mutta kun Ossian, joka istui ja kirjotti Kaarlon huoneessa, kuuli tämän, aavisti hän kohta että kysymys oli Kivestä, astui ulos ja sai tietää että niin oli laita. Ossian vei Stenvallin Morgonbladetin toimituspaikkaan, jossa Forssell ja Hagman määräsivät maahanpanijaiset lauantaiksi ja antoivat rahaa niitä varten. Eikö ole ihmeellistä että Kiven hautajaiset kustannetaan niillä rahoilla, jotka Kaarlo sai teatterilta, tältä teatterilta, joka hänen eläessään ei ojentanut hänelle oljenkorttakaan! Rauha hänen tomulleen ja Jumalan kiitos että hänen levoton henkensä on taistellut loppuun! — En muista olenko kertonut Teille, että veli muutamia viikkoja sitten oli Kaarlon luona ja kertoi, että pitäjä nyt oli korottanut avunannon 50 penniksi päivässä. [Eliel] Aspelin kävi siellä, ennenkuin hän kirjotti esitelmänsä [A. Kivestä Porthaninjuhlassa 1872] ja hänen matkansa vaikutti tämän. 'Kun herrat Helsingistä käyvät häntä katsomassa', niin pitäjäläiset pitivät häpeänä antaa ainoastaan 100 markkaa vuodessa."

[11] "Krogius kertoi", kirjottaa Emilie, "että Kiseleff oli ollut asiaa vastaan, 'välttääkseen rettelöitä', mutta hän ja Estlander tekevät kaikki 'jotta Kaarlo leimataan herjaajaksi'!"

[12] Vaikka Albert Stenvallia neuvottiin toimittamaan yksinkertaiset pidot kutsutuille vieraille, tilasi hän Saksan emännältä mitä komeimmat, niin että menoihin tarvittiin lisää 115 mk. Vajaus täytettiin siten että ystävien kesken kerättiin 5 mk mieheltä. Ne jotka täten ottivat osaa Kiven hautauskustannuksiin olivat: A. Almberg, E. Aspelin, J. V. Calamnius, O. W. Churberg, W. Cronström, A. Boehm, K. Elmgren, P. Ervast, W. Forsman, E. A. Forssell, B. F. Godenhjelm, A. Hagman, K. F. Ignatius, A. W. Jahnsson, Y. Koskinen, J. Krohn, V. Löfgren, E. Nervander, F. Perander, Th. Rein, C. G. Svan ja E. E. Åström.

[13] Morgonbladetin alakerrassa painettu Lean ruotsinnos ei mainittavasti vähentäne syytä huomautukseen.

[14] Lehden teatteriarvostelija 1875 vuoden loppuun oli tämän kirjan tekijä.

[15] Nti Laguksen suuri menestys herätti Ruotsalaisen teatterin puolella ajatuksen "ryöstää", se on houkutella hänet suomalaisilta! Vaikka ei laulajattaren kiintymystä suomalaiseen asiaan vähääkään epäilty, sai tämä kuitenkin kiiruhtamaan hänen opintomatkaansa ulkomaille.

[16] Aug. Aspegren ja nti Toikka, jotka Porissa olivat menneet kihloihin, viettivät teatterin ollessa Helsingissä häitänsä 29 p. huhtik.

[17] Eräässä kirjeessä Emilie kertoo Koskisenkin lausuneen: "vähitellen väsyy niin, ettei enää jaksa taistella!" Ja kohta sen jälkeen hän jatkaa ikäänkuin selitykseksi: "Mitä sanoa kuopiolaisten anomuksesta saada ruotsalainen koulu? Kyllä herrassäätymme itsekkäisyys kuitenkin on suunnaton."

[18] Tavaststjerna sai operetistaan 200 mk, josta 70 meni "libretton" tekijälle. Säveltäjä pyysi sitte 100 mk. lisäksi joko palkkion korotuksena taikka "jonkinlaisena etumaksuna" vastedes suoritettavasta työstä.

[19] Anomus, jonka ovat allekirjottaneet Kaarlo Bergbom, Yrjö Sakari Forsman ja B. O. Schauman, sekä sääntöehdotus ovat kirjotetut suomeksi, mutta oheen on liitetty ruotsinnos kummastakin. Senaatin päätös on tietysti ruotsinkielinen, joten siis oikeastaan vain sääntöjen ruotsinnos vahvistettiin.

[20] Tulojen keskimäärä oli Helsingissä 531, Porissa 323, Tampereella 331, Hämeenlinnassa 270, Viipurissa 484 mk.

[21] Tämä lisäys johtunee siitä että, niinkuin Bergbomin ylempänä luettavasta kirjeestä näkyy, kaksi ruotsinkielistäkin kirjailijaa oli luvannut sepittää jotain teatterille.

[22] Seurahuoneen omistaja ja ravintolan hoitaja nti A. Svärd, jossa vuodet eivät olleet tukehuttaneet taiteellisia mielitekoja. Hän oli innokas seuranäytäntöjen harrastaja ja esiintyi itsekin näyttämöllä etupäässä — miesrooleissa. Teatterin jäsenille hän osotti erinomaista ystävällisyyttä.

[23] Tämän johdosta mainittakoon pieni seikka, joka on jättänyt jälkiä sen ajan sanomiin. Muuan kynäilijä kertoo Åbo Underrättelserissä (26/6 "Hajanaisia muistiinpanoja matkalla Suomessa"), että Vilho kekkereissä Joensuun (oikeammin Savonlinnan!) seurahuoneella olisi ivallisesti puhuen "fennomanian vastustajista" verrannut vastapuoluetta "ummehtuneeseen olueeseen" ja "kylmään kahviin". Tämän johdosta läksytetään Vilhoa ja koko seuruetta palstan pituudelta ja uhataan, että teatteriyritys on menettävä yleisön suosion, jolleivät näyttelijät ole politikoitsematta ja nöyrästi ajattele ainoastaan taidettaan! — Tositeossa oli Vilho innostuneesti puhuessaan kansallisesta kulttuurityöstä käyttänyt tuota vertausta silloisesta liberalismista eli dagbladilaisuudesta ja sillä herättänyt mielipahaa muutamissa kuulijoissa. Toisten mielestä oli puhe ollut sana ajallaan ja paikallaan. — Niin naurettavan vähäpätöinen kuin asia olikin nieli esim. Wiborgs Tidning suurella mielihyvällä koko palstan Å. U:stä.

[24] Rva Raan (valokuvan mukaan muovaeltu) muotokuva-mitaljoni luonnollista kokoa oli asetettu kasvien ja kukkien keskelle salin koristukseksi. Kuvan oli kahdessa päivässä tehnyt A. Tavaststjerna nuorempi.

[25] Saml. Arbeten V. s. 345.

[26] Rantasalmelta syntyisin; Tukholmassa opintoja harjottanut.

[27] Nti Alma Floman, nykyään lehtorin rva Jalava.

[28] Veuve Grapin, Musta Domino, Mignon ja Nummisuutarit tulivat joko vuosia myöhemmin taikka ei koskaan (Mignon) näytellyksi. Niiden mainitseminen osottaa kuinka suunnitelmia tehtiin ja täytyikin tehdä, vaikkei aina tietty mikä oli mahdollista toteuttaa. Nummisuutarien esitys esim. lykkääntyi alempana kerrotun kuolemantapauksen johdosta; Korhosta ajateltiin näet ensiksi Eskoksi.

[29] Paitse näitä Bergbomin jäähyväissanoja on Korhosen muistolle omistettu Fred. Cygnaeuksen sepittämä kaunis runoelma "Kaatunut etuvartija" (En stupad förpost, Saml. Arbeten IX. s. 174), joka oli painettu Morgonbladetiin samana päivänä kun vainaja haudattiin, sekä E. Nervanderin ennen mainittu kuvaelma (kts. I. s. 29).

[30] Aura Evelina Avellan oli senaatin kamaritoimituskunnan kamreerin K. K. Avellanin ja hänen puolisonsa M. G. Ekmanin tytär. Hän meni jo 1875 naimisiin kamarikirjurin, sittemmin kruununvouti L. A. F. Thuringin kanssa ja erosi teatterista, mutta esiintyi kuitenkin seuraavina vuosina silloin tällöin pienemmissä oopperarooleissa.

[31] Muistutamme tämän johdosta mitä ylempänä (s. 78) on kerrottu laulajattaren oman tiedonannon mukaan, nimittäin että hän ei ollut ulkomailla nähnyt niitä oopperoina joissa hän täällä esiintyi; luonnollisesti oli hän silti nähnyt toisia.

[32] Se on entinen nti Selma Heerman, joka juurikään Turussa oli mennyt naimisiin näyttelijä Artturi Lundahlin kanssa.

[33] Suomalaisen oopperan aikana esiintyi Morgonbladetissa useita eri arvostelijoita, joista vain pari alempana mainittua ovat tunnettuja Hagman näet hankki arvostelut toiselta tai toiselta asiantuntijalta ilman että muut tiesivät, kuka ne oli kirjoittanut.

[34] Ei, minä en toivu hämmästyksestäni.

[35] Parisilaisia pitsejä ja jalkineita.

[36] Pyydetty oli 20,000 markkaa (se on 12,000 mk seuruetta ja 8,000 orkesteria varten), vaikka saatiin 16,000. Samalla korotettiin Ruotsalaisen teatterin valtioapu 24,000:sta markasta 32,000:teen! — "Siis on tässäkin asiassa havaittava kuinka isällisen kohtuullisesti hallituksen apua annetaan ruotsalaisille ja suomalaisille maassamme. Huhu kertoo kuitenkin että toinen puoli senaatin talousosaston jäsenistä oli vastustanut mainittua korotusta ja päin vastoin vaatinut, että Ruotsalaisen teatterin valtioapu alennettaisiin siihen määrään, joka Suomalaiselle myönnettiin. Puheenjohtajan ääni oli ratkaissut." (U. S. 27/1 1875).

[37] Kun Törmänen kesäkuulla 1873 kirjeessä Bergbomille kiihkeästi pyysi päästä teatteriin — "ainoa haluni on tulla näyttelijäksi" — lähetti hän jonkinlaisena puoltolauseena seuraavan kirjeen, joka ansaitsee tässä sijan:

"Herra C. E. Törmäselle.

Näytelmäteoksenne Onneton Rakkaus on kielen puolesta selvää ja sujuvaa. Sen muusta arvosta en taida lausua muuta kun että se minusta nähden on tarkoitukseensa jotenkin sopiva ja ansaitsee painetuksi tulla. Parempaa kiitosta en tahdo senkin (sic!) tähden antaa, kun tiedän, minkä onnettoman vaikutuksen ylenvarhainen kiitos osaksi on tehnyt Wecksellille ja Stenvallille (Kivelle), josta Jumala Teitä ja meitä kaikkia armollisesti varjelkoon, ja tosin varjeleekin jos hänessä pysymme. Laulupalaset näytelmässänne tarvitsisivat runomitan vuoksi paikoin korjaamista, jonka dosentti Krohn hyväntahtoisesti kyllä tekisi, jos pyytäisitte häntä siihen ja samassa tervehtäisitte häntä minulta.

Sammatissa 12 tammik. 1872.

Elias Lönnrot."

Tästä näkee että tällä näyttelijänalulla oli kirjallisiakin taipumuksia. Kumminkaan hän ei tietääksemme ole mitään alkuperäistä julkaissut, mutta sen sijaan tuli hänestä ahkera ja kykenevä suomentaja, joka on kääntänyt melkoisen osan seuraavien vuosien ohjelmakappaleista.

[38] Tämän teatterin oli ravintolanisäntä Kleineh 1860-luvun alulla rakennut Kaivopuistoon (siitä nimi "Parktheatern") kohta oikealle kädelle kun kaupungista päin tullaan puistoon. Se oli alkuaan maksanut yli 20,000 mk, mutta n. 1870 Kleineh möi rakennuksen kaikkineen päivineen Kaivopuiston johtokunnalle 700 mk:sta! Kauvan ei taidetemppeli kuitenkaan pysynyt uudenkaan omistajan käsissä, sillä ennen pitkää se revittiin ja rakennusaineet käytettiin uuteen — pesuhuoneeseen. Koristukset tulivat sitä vastoin Suomalaisen teatterin käytettäviksi Kuopioon.

[39] Preciosan kööreissä lauloivat: neidit Tilma Dahlström, Aurora Engström, (?) Hedman, Augusta Johnsson, Sofie Moldakoff, Lilli Pauloff, Betty Bongain, Gerda Ruuth ja Lilli Wiik sekä hrat (?) Braxén, G. Händell, F. Inberg, H. Hyvärinen, (?) Kukkonen, (?) Lagerstam. (?) Ruuth, A. Ticcander ja J. Snellman. Säestäjänä myötävaikutti rva Ida Herckman ja laulunopettajana kauppias Strunck. — Bartholdus Simonis näytelmässä avustivat lukiolaiset: Frans Alcenius, Theodor Guseff, K. Hyttinen, Gust. Höök, Edv. Krook, A. Markkonen, Sam. Miettinen, Kaimund Neiglick, Alb. Pfaler, K. A. Behnfors, Joh. Sarlin, Joel Weisell, Jonathan Weisell ja Karl Virtanen.

[40] Vilhon puhe, joka mainitaan ylempänä s. 61, kuuluu aiheutuneen sentapaisista kokemuksista joista tekstissä kerrotaan.

[41] Helmikuussa oli Lydia Lagus kirkossa laulanut "O salutaris" ja huhtikuulla iltamassa, josta Neue Freie Presse puhuu kiittävästi. Nti Lagus oli esittänyt pari suomalaista kansanlaulua ja sanotaan hänestä "vakavalla työllä epäilemättä tulevan kelpo laulajattaren". Muuten mainitaan rva Prucknerin oppilaiden saksankielessä olevan huomattavissa "miellyttävä sointu puolan- ja suomenkielen välillä!"

[42] Ylioppilas, synt. 1852, kruununvoudin poika.

[43] Ruotsalaisen teatterin kapellimestari.

[44] Toisista kirjeistä saamme tietää, että H. D:n ryhmä oli äärettömän suutuksissaan Ida Basilieriin, sentähden että tämä esiintyi ainoastaan suomalaisella näyttämöllä. Elokuulla oli H. D:ssa kerrottu varmana asiana, että hän tulisi laulamaan ruotsalaisessa teatterissa. Mutta se oli erehdys; laulajatar ei ollut sitä luvannut eikä ajatellutkaan peruuttaa sopimustaan suomalaisen kanssa. Seuraus oli että tuo ryhmä pysyttäytyi kerrassaan poissa Parranajaja-näytännöistä. — Eräs ruotsinmielisten piireissä liikkuva nainen tiesikin kertoa, ettei vihamielisyys sillä taholla koskaan ole ollut niin katkera kuin tänä syksynä ja oli siihen syynä toiseksi Ida Basilierin menettely, toiseksi heidän tappionsa kansanvalistusseuran perustamiskokouksessa.

[45] Myöhemmin saatiin 199 istumapaikkaa, joista 50 tuolia à 2 mk.

[46] Kööreissä avustivat: (sopranot) rvat Jenny Kolis ja Augusta Lindbohm; (altot) rva Guseff, neidit Hilja Landgren, Nina Antonoff. (?) Rönnholm; (tenori) ylioppilas Nohrström; (basso) insinööri Karstens.

[47] Jo 1872 oli Z. Topelius luvannut jotakin Suomalaiselle teatterille ja arvattavasti täyttääkseen sen lupauksen hän lähetti tekstissä mainitun kappaleen. Teos ei ollut uusi, vaan oli se 1867 alkukielellä esitetty Uudessa teatterissa. Lähetyksen ohella oli seuraava kirje:

22 jouluk. 1873.

"Neiti Emilie Bergbom.

Tässä lähetän Suomalaisen teatterin käytettäväksi "Brita Skrifvarsin", puoleksi itsekkäällä toivomuksella, että kappale on paremmin menestyvä siellä kuin ruotsalaisella näyttämöllä.

Nimitys ja nimet voidaan suomentaa samoin kuin muukin; kumminkin soisin näkeväni uuden muodon ennen kuin se on lopullisesti ratkaistu.

Kappaleen huono menestys johtui sekä näytelmästä että esityksestä. Olen muutamilla pienillä korjauksilla koettanut antaa tarkemmat rajapiirteet Richardsonin utuhaamulle.

Juuri tähän suuntaan suurikykyinen Lotten Raa ei ollut nähnyt Britan pohjalaista tyyppiä. Jos hän olisi nähnyt sen, hän olisi ymmärtänyt, että semmoisen naisen täsmällinen, aina itsetietoinen, aina selväjärkinen luonteenlaatu itse intohimossakin pysyy joissakin määrin tyynenä eikä koskaan tule haavemieliseksi. Hän oivalsi mainiosti keskittää lakoonisen sanan, mutta näytteli enemmän Maria Tudoria kuin Brita Skrifvarsia.

Rooli on vaikea, myönnän sen mielelläni, mutta ei mahdoton.

Erik Schriveriä varten en toivo parempaa esikuvaa kuin nerokas Fritiof Raainme.

Richardsonin rooli meni aivan hukkaan — ja siihen nojaa kuitenkin antiteesi. Tämä mies on kalpea, mustapukuinen, synkkä, mutta voimakas sotilas, joka kädet ristissä, liikkumatta katselee menehtymiskohtausta, ja jäähtyy samassa määrässä kuin Brita lämpenee. Hän päättää alakuloisella, maailmaa ylenkatsovalla hymyllä.

Black luonnistuu parhaiten siltä, joka on nähnyt tyypin. Roolin lopussa olen asettanut hänet paremmin rajoihinsa.

Mieltäkiinnittävää on kuulla kuinka roolit jaetaan.

Kun näytelmä on suomennettu, saanen ruotsalaisen tekstin takaisin. Tuli mieleeni että kenties lähetän sen Tukholmaan.

Hyvää joulua toivottaa

kunnioittaen ystävyydessä

Z. T."

[48] Useista tiedoista olemme kiitollisuuden velassa maanviljelijä Kustaa Kiipulalle.

[49] Isä Antti Ahlberg, hänkin syntyään Janakkalasta, oli Helsingin—Hämeenlinnan rautatien rakennustöissä jonkinlaisena neljännysmiehenä siihen määrään herättänyt insinöörien huomiota, että hänelle uskottiin Leppäkosken rautatiesillan rakentaminen, jonka perustamistyöt olivat tämän rautatien vaikeimpia ja sittemmin hän rakennusmestarista tuli ratamestariksi Leppäkosken asemalla, jossa toimessa pysyi noin 30 vuotta; äiti Charlotta Lindroos postiljoonintytär Hämeenlinnasta ja ennen naimistaan emännöitsijä Lepaan kartanossa. Lapsia heillä oli kuusi: kaksi tytärtä (toinen lapsi-ijässä kuollut) ja neljä poikaa.

[50] Näytäntö tapahtui 11/1 1874 Sipilän tilalla. Muut esiintyjät olivat: ensimäisessä näytelmässä ylioppilaat Lehrbäck ja A. Borg, toisessa ylioppilas Puustinen ja nti A. Kerkkonen (myöh. rva Foudila) sekä kolmannessa eläinlääkäri Aulén, ylioppilaat Itkonen ja A. Borg, nti Kerkkonen y.m. — Saman vuoden huhtikuun ja lokakuun seuranäytelmissä näytteli Ida Aalberg Leonoraa Holbergin huvinäytelmässä Ei ole aikaa ja Liisaa Kiven idyllissä Yö ja päivä. Merkille pantava on että rakennusmestari Ahlbergkin esiintyi tyttärensä kanssa näissä kappaleissa ja sittemmin toisissakin seuranäytännöissä. Tästä saattanee päättää, että tytär oli isältään perinyt näyttämölliset taipumuksensa.

[51] Anna Charlotta Rinman, tukkukauppiaan tytär Oulusta, oli 18-vuotiaana alussa vuotta 1874 tullut oopperaan, josta kuitenkin pian erosi mennäkseen naimisiin. Nti Rinman oli Emmy Strömerin oppilas.

[52] Nti Sofie Strömer oli jo kesällä 1873, ollessaan sisarensa kanssa Norjassa, tullut tutuksi ja mennyt kihloihin insinöörin Donald Campbell Mackey Bonnevien kanssa.

[53] H. D:ssa (7/3) luettiin ikäänkuin tervehdykseksi kirje Turusta, jossa eräs nimetön tekijä, tunnustettuaan ettei hän ollut asiantuntija, kuitenkin lateli puolitoista palstaa moitteita ja ilkeyksiä oopperaa vastaan, päättäen sillä, että "nti Strömer yksin oli suomalainen ooppera".

[54] Kaunis ja henkevä tyttö.

[55] Jaromir Hrimaly (urkurinpoika Pilsenistä, synt. 1845), joka usein mainitaan näissä kirjeissä, oli syksystä 1874 v:een 1878 suomalaisen ooppera-orkesterin jäsen. Hän oli etevä sellonsoittaja ja oli "solosellistinä" toiminut Amsterdamissa, Bilsekonsertti-soittokunnassa Berlinissä ja Pragissa ennen kun hän 1872 tuli Helsinkiin (Uuteen teatteriin). — Nuorempi veli Bohuslav Hrimaly (synt. 1848) oli oikeastaan viulunsoittaja, mutta oli 1872 alkanut toimia kapellimestarina, ensin Pragissa ja Pilsenissä ja otettiin veljensä välityksellä 1876 Suomalaisen oopperan palvelukseen, jossa pysyi v:een 1878, jolloin meni Uuteen teatteriin.

[56] Laivamatkalla Päijänteellä nti Alma Floman (nyk. rva Jalava) oli laulavien Tammisaaren seminaristien joukosta "löytänyt" ihanan alttoäänen, jonka omistaja oli nti Sofie Vestberg Vaasasta, ja hän kehottaa Emilie tätiä vaasalaisten tuttaviensa kautta kuulustelemaan, eikö nti haluaisi tulla oopperaan.

[57] Maria Sofia Eschner Turussa, k. 1877.

[58] Rva Engdahl meni syksyllä Ruotsalaiseen teatteriin.

[59] Keväällä (3/4) oli nti Ingman kirjoittanut Parisista Emilie Bergbomille: "Parin vuoden päästä [kun olen päättänyt opintoni] olen kiitollisuudella ja ilolla noudattava tarjomusta saada laulaa kotimaisella näyttämöllä, joka kauvan on ollut toivojeni päämäärä." Vuoden päästä hän esiintyi ensi kerran.

[60] Matka Savonlinnaan tapahtui tietysti siellä 30 p. heinäk. vietettävää Olavinlinnan 400-vuotisjuhlaa varten.

[61] Ottaisitteko kelpo tenorilaulajan lokak. 1 p:stä maalisk. 31 p:ään, palkka 3,500 markkaa ja yhden näytännön tulot. Koettaisin saada hänet. Vastaus kohta sähköteitse.

[62] Jos hän on hyvä laulaja ja osaa muutamia rooleja, otamme hänet näillä ehdoilla.

[63] Muotokuvasta on Edelfelt 29 p. helmik. kuitannut 500 mk.

[64] Nti Alma Wikström oli syksyllä tullut oopperaan. Hän oli syntynyt Turussa, vahtimestarin tytär, 21 v. vanha, käynyt kotikaupungissaan tyttökoulua ja sitten kolme vuotta Jyväskylän seminaarissa, josta kutsuttiin Suomalaiseen teatteriin.

[65] Kirjeessä tekijälle mainitsee Wahlström, että köörit olivat erittäin voimakkaita; kaikkiaan myötävaikutti oopperassa yli 80 henkeä! —

[66] Ei liene enää mahdollista saada todistetuksi kuka kirjoittaja oli, mutta huomautamme kuitenkin että esitystapa muistuttaa J. V. Snellmania. Lukija verratkoon tätä kirjoitusta siihen J. V. Snellmanin arvosteluun rva Achtésta, joka on kokonaisena otettu seuraavaan lukuun: yhtäläisyys on meistä täydellinen.

[67] Semmoista en ole koskaan nähnyt enkä kuullut.

[68] Rva Achtésta on tässä mainittava, että hänen ensimäinen tyttärensä Aino syntyi 23 p. huhtik. 1876. Se selittää miksi laulajatar tänä keväänä oli esiintymättä.

[69] Yksityisen kirjeen mukaan oli kukkavihkojen luku 176!

[70] Pietarissa teatteriin tutustui 26-vuotias värjärinpoika, kauppapalvelija Julius Nikolai Glantz, joka 1 p:stä toukok. rupesi seurueen jäseneksi. Hän oli suomalaista sukuperää ja otti näyttelijänä nimen Kiiltonen. Mainittavia taiteellisia lahjoja hänellä ei ollut ja niinä kolmena ja puolena vuotena, jotka hän oli teatterissa, hän näytteli ainoastaan vähäpätöisiä osia, mutta hän avusti järjestystoimissa ja kuiskaajana.

[71] Ylempänä (s. 199) mainitsee Emilie Bergbom antaneensa kappaleen Christersonille suomennettavaksi, mutta laskuista nähdään että ylioppilas U. von Schrove sai siitä maksun (75 mk). Käännös on tästä päättäen jälkimäisen tekemä.

[72] Eräästä kirjeestä otamme seuraavat rivit: "Poliitillinen maailma on ollut hyvin kiihoittunut T. K:n ja A:n polemiikin johdosta. Mielissä vallitsee terveellinen raittius ja rohkeus, jota kauvan on kaivattu fennomaaneissa. Sveesit ovat ehdottomasti alakuloisia. He eivät ole voineet puolustaa itseään tässä asiassa. Jos olet lukenut Dagbladia, niin huomaat itse että ääni on tavallista nöyrempi(!) [Toisessa kirjeessä sanotaan ruotsinmielisiä vimmastuneiksi; eräänä yönä heitettiin kivi sisään Yrjö Koskisen salin akkunasta]. Haluat varmaan tietää kutka ovat asiasta kirjoittaneet Morgonbladetiin. 'Otacksam' (kiittämätön) oli K. W. Forsman, lehden oma lausunto on Th. Reinin kirjoittama. Sekä Forsmanin että Reinin kirjoituksia on pidetty erinomaisina, vaikka ne minusta eivät ole keskinkertaisuuden rajaa korkeammalla. Toinen taistelukysymys on koskenut Hankoniemen obligatsioneja. Kysymys oli ylen tärkeä hallitukselle. Ratkaistava oli, olivatko obligatsionit velkakirjoja vai osakkeita. Edellisessä tapauksessa täytyi valtion lunastaa ne, jälkimäisessä saivat omistajat ainoastaan osingon puhtaasta voitosta. Pintapuolinen Dagblad katsoi niitä pitemmittä mutkitta velkakirjoiksi ja esitteli laajasti valtion velvollisuuden olevan tyydyttää velkojiaan — luonnollisesti ollakseen vapaamielinen. Mutta Morgonbladet esiintyy J. V. S:n kirjoittamalla oivallisella kirjoituksella ja ratkaisee asian. Jopa luullaan että tämä lehti määräsi hallituksen menettelyn." — Edelleen jännitti mieliä kysymys matemaattisen professorin viran täyttämisestä, jossa taas tavallinen yliopistollinen puoluejako tuli näkyviin, ja Mittag-Leffler vei voiton kotimaisilta hakijoilta. — Todistuksena suomalaisen puolueen virkeydestä mainittakoon, että "Suomalainen Klubi" perustettiin tänä keväänä; suomenmieliset ylioppilaat taasen harrastivat ruotsalaisten nimiensä muuttamista suomalaisiksi, vaikkei vielä suurempia tuloksia saavutettu.

[73] Kotimaiset taiteilijat olivat todella uskollisia Suomalaiselle oopperalle. Uusi ruotsalainen johtokunta koitti — niin kerrottiin — kaikin tavoin houkutella heitä puolelleen, vaikka turhaan, "Helst för en enda gång!" oli nti Fohströmiä pyydetty; mutta isä on vakuuttanut 'selvällä suomen kielellä', että siitä ei tule mitään. Rva Achtélle oli tarjottu 10,000 markkaa 'tahi enemmän', jos hän tahtoo, mutta vastaus oli kieltävä. — Tämän yhteydessä mainittakoon, että muutaman tenorin Ruotsista sanottiin vastanneen, kun hänelle tarjottiin paikkaa Ruotsalaisessa teatterissa: "jos tulen Suomeen, niin menen tietysti Suomalaiseen oopperaan, jossa kaikki etevämmät taiteilijat esiintyvät".(!) (Kaikki yksityisestä kirjeestä).

[74] Virheetön luettelo ei ole, sillä muun muassa ovat Kristiinankaupungissa annettujen kolmen näytännön ohjelmat tuntemattomia.

[75] Talvella 1875 Holm oli Wienissä, jossa hän käytti eri opettajia ("kolmas" oli Loewy). Nti Lagus kirjoitti, että he aina väittelivät keskenään, sillä heillä oli kaikissa asioissa erilaiset mietteet; kumminkin Holm oli luvannut hänelle, että hän (jos hänestä laulaja tulee) on esiintyvä Suomalaisessa oopperassa.

[76] Tämä tuuma raukesi tyhjiin, luultavasti sentähden että oopperan vastoinkäymiset tukehuttivat halun antautua epävarmaan yritykseen. — Keväällä 1875 oli Suomalaista oopperaa kehotettu tulemaan Pietariin, jossa se olisi saanut esiintyä Maria-teatterissa, ja myöskin Norrköpingiin Ruotsiin.

[77] Niilo Kiljander oli värjärimestarin poika Lappeenrannasta, synt. 1851, ylioppilas 1871. Harjotettuaan soitannollisia opintoja Helsingissä matkusti hän syksyllä 1873 Tukholmaan ja rupesi musikaalisen akatemian oppilaaksi. Joulukuulla 1876 hän siellä suoritti urkurin sekä laulun- ja soitannonopettajan tutkinnon.

[78] Jaakko Passinen, maanviljelijän poika Kauhavalta, synt. 1852, harjotti lauluopintoja Tukholmassa vuosina 1875-76 ja 1877-78.

[79] Palacky, "böhmiläisen historiankirjoituksen isä", tsekkiläisen kansallisliikkeen perustaja, se on tsekkiläisten Snellman.

[80] Kuinka ääretön suomenkielen halveksiminen tähän aikaan ja tässä tilaisuudessa oli, näkee siitä vastalauseesta, jonka 137 kansalaista maamme eri osista julkaisivat U. S:ssa 19 p. heinäk. Siitä seuraava ote: "Kun Suomen valtio suurella raha-avulla otti osaa tähän toimeen, oltiin vakuutettuna, että siitä syntyisi täydellisesti kansallinen näyttely, joka ulkomaalaisten silmissä nostaisi kansallisen arvomme ja kohottaisi oman luottamuksen itseemme."

"Vaan vakuutuksessamme olemme pettyneet, toivomme eivät toteutuneet. Kohta kun kuulimme kertomuksen näyttelyn avaamisesta, muuttuikin jo mielemme raskaaksi, koska tämä julkinen toimi oli niin vieraanmuotoinen, kuin ei se olisi Suomessa tapahtunutkaan; ei sanaakaan suomenkieltä siinä lausuttu. Tämä raskas mieli on muuttunut katkeraksi harmiksi, kun itse olemme käyneet näyttelyä katsomassa. Kaiken mitä suomenkieleen tulee olemme nähneet niin laiminlyödyksi, että hämmästyksellä kysymme, onko tämä ollenkaan suomalaisia varten toimeenpantu. Vaikka kyllä sanomalehdissä ilmoitetaan, että suomenkielisiä luetteloita saa näyttelyhuoneen ovella ostaa, ei niitä kuitenkaan ole olemassa! Tämä puute tulee vielä tuntuvammaksi sen kautta, että suurin osa näyttäjistä ei ole näyttelyesineillensä pannut ilmoituksia maan molemmilla kielillä. Toimikunta näet on heittänyt tämän tärkeän asian näiden omaan mielivaltaan eikä ole sitten pitänyt huolta heidän harhauksensa oikaisemisesta. Onnenkauppaa on sekin, jos näyttelyhuoneessa olevilta palvelijoilta voi saada suomalaista vastausta kysymyksiin. Seuraus tästä on että suuren suuri joukko kansalaisia, jotka ovat käyneet tässä Suomen pääkaupunkiin toimeenpannussa näyttelyssä, ei ole monesta näyttelyesineestä voinut saada minkäänlaista selkoa ja toisista taas on saanut aivan hämäriä tietoja. Näistä kävijöistä ovat useimmat joko omilla varoillaan tai kuntien kustannuksella tehneet pitkän matkan, joka on heiltä mennyt melkein aivan hukkaan. Sen vaan ovat huomanneet, että se kieli, joka kansan varsinaisena kielenä pitäisi olla etupäässä, melkein kaikkialla on sysätty syrjään."

"Tätä nähdessämme saattaa meitä kansallistuntomme häpeämään ulkomaalaisten ja itsemme edessä." — —

Samaan aikaan väiteltiin sanomissa siitä, olivatko junankuljettajat, vaikka osasivatkin suomea, velvolliset vastaamaan kysymyksiin, joita matkustajat tekivät tällä kielellä. Eräälle matkustajalle, jolle muuan junankuljettaja oli kieltäytynyt vastaamasta suomeksi, oli kaksi asemapäällikköäkin sanoneet, että junankuljettaja oli oikeassa! — Olemme maininneet nämä seikat, koska ne räikeässä kuvaavaisuudessaan tekevät sangen ymmärrettäväksi, että ruotsinmieliset halveksivat suomalaisia teatteriharrastuksia. Mahtoihan heistä olla mielettömintä maailmassa vaatia suomenkielelle oikeuksia taiteen alalla, kun ei sillä ollut mitään oikeuksia käytännöllisessä elämässä.

[81] Bergbomin kirjoittamasta välikirjan alustelmasta näkyy, että Hrimalyn tuli toimia yhdessä ja vaihdellen Achtén kanssa. Kumminkin lienee edellisen kanssa sopimus tehty jälkimäisen tietämättä, ja tästä Achté — syystäkin — loukkaantui ja se taasen aiheutti, että taiteilijapari Achtén ja oopperan väli rikkoontui taikka höltyi. Käytettävänä olevat kirjeet eivät asiasta anna muita tietoja kuin mitä jo ennen on mainittu (kts. siv. 198, muist.), että nimittäin Jaromir Hrimaly se oli joka suositteli veljeänsä Bergbomille.

[82] Illan tulot tekivät 2,906 markkaa!

[83] Koska meillä yksityisessä kirjeessä (Wahlströmiltä tekijälle) on seikkaperäisempi esitys keisarillisten teatterissa käynneistä, otamme sen tähän:

"Vehkeiltiin voimien takaa. Sveesit tahtoivat saada keisarin luokseen, me samoin. Valtuusto esiintyi välittäjänä. Sen ehdotus yhteisestä juhlanäytännöstä herätti kuitenkin vaikeuksia ruotsalaisen johtokunnan puolella. Vihdoin selveni että kummankin teatterin oli esiintyminen itsenäisesti. Mutta kuinka saada keisarilliset Arkadiaan? siinä kysymys. Adlerberg, valtuusto y.m. olivat ruotsalaisen teatterin puolella. Meillä ei ollut ketään, siksi kun muistettiin rva Karamsin. Nti Emilie meni hänen luokseen ja puhui tähän tapaan: 'Te olette maamme ylhäisin nainen, seisotte lähellä valtaistuinta, olette nainen, jota H. M:nsa kuuntelee, ottakaa kotimainen taide käsiinne ja esitelkää suomalainen ooppera hänelle ja hänen korkealle perheelleen.' Vanha rouva ihastui ja teki voitavansa. Kumminkaan keisari ei kunnioittanut meitä käynnillään, niinkuin sanomista tiedät. Hän oli kyllä luvannut tulla, mutta sähkösanoma pakotti hänet palaamaan Pietariin, syystä kun Odessassa tai Kiewissä sotilasmeteli oli syttynyt serbialaisten hyväksi. Hallitsijan poika jäi kuitenkin eikä hän sitä katune. — Olimme parhaimman mukaan valmistaneet Arkadian. Lämpiö oli koristettu kasveilla ja matoilla sekä jätetty perintöruhtinaan käytettäväksi. Hän tulee puolisonsa ja seurueensa kanssa; talon ja seurueen johtokunnat frakissa ja valkoisissa huiveissa vastaanottamassa. Hän samoin kuin hänen ylhäinen puolisonsa tervehtii ystävällisesti meitä kaikkia. He lähestyvät aition ovea, jossa B. O. Schauman seisoo ja ojentaa Dagmarille erinomaisen kauniin kukkavihon, lausuen: 'Suvaitkaa vastaanottaa tämä kukkavihko kiitollisuuden ja ihailun osotteena siltä osalta kansaa, joka puhuu suomenkieltä.' Kun he astuvat aitioon, orkesteri virittää venäläisen kansallislaulun. Sen aikana kaikki seisovat, jonka jälkeen hurraa kaikuu salongissa. Korkeat vieraat kuuntelevat esityksiä jännitetyllä mielenkiinnolla; molemmat taputtavat hyvin usein käsiään, jopa huutavat neljä kertaa bravo, bravo! — Oltiin onnellisia ja kokoonnuttiin oopperakellariin juodakseen perintöruhtinaan ja hänen puolisonsa malja — Luonnollista on ettei koomillisia piirteitä puuttunut. Niin esim. oli Dagmar unohtanut jonkun päällysvaatteen jälkeensä. Vahtimestari otti sen ja sanoo perintöruhtinaalle suomeksi murtaen: 'äta vass' s.o. tämä on teidän!"

[84] Kirjeessä 21 p:ltä toukok. oli K. A. Winterhjelm rouvansa puolesta ehdottanut, että näyttelyn aikana toimeenpantaisiin suomalaisia puhenäytäntöjäkin, joihin tämä ottaisi osaa. Ruotsalaisessa teatterissa vieraili näet samaan aikaan Tukholman kunink. teatterin jäsenet Fredriksson ja nti Åberg, ja rva Winterhjelm olisi mielellään kilpaillut heidän kanssaan. Kun kirje saapui Helsinkiin, olivat Bergbom-sisarukset ulkomailla, ja kun se tuli heidän käsiinsä, oli liian myöhäistä ruveta muuttamaan valmiita suunnitelmia.

[85] Ennen mainitun (I, s. 141) Taavi Hahlin veli. Veljesten vanhemmat olivat Mäntyharjun rovasti A. G. Hahl ja hänen vaimonsa Maria Fredrika Tavaststjerna.

[86] Fredr. Cygnaeuksen tilauksesta nti Alma Engblom seuraavana talvena maalasi Dunckerin muotokuvan, joka säilytetään Cygnaeuksen galleriassa.

[87] U. S:ssa (24/7) luettiin "Mikkeliläisen" allekirjoittama pätkä, jossa sanotaan Mikkelissä niin suositun näyttämötaidetta, että hyvästi viihdyttiin teatterissa, vaikka oli "niin vari, että muutamat heikkoluontoiset pyörtyivät". Samassa moititaan Jeppeä huonona ja vanhentuneena kappaleena sekä sitä että annettiin vain 10 eikä 12 näytäntöä, mikä muka oli Vilhon syy. — Kun seurue lähti Mikkelistä, jäi Kallio sinne, ja Vilho kirjoittaa myöhemmin kuulleensa, että tämä olisi aikaansaanut hyökkäyksen häntä kohtaan.

[88] Tarkoittaa tietysti niitä perin kohtuuttomia ja kaikkea ymmärtämystä ja myötätuntoisuutta puuttuvia arvosteluja, joilla A. Ahlqvist sekä suomen- että ruotsinkielellä oli ahdistanut Kiveä.

[89] Kirjailija Martti Vuori.

[90] Nti Ingeborg (Inga) Malmström, 18-vuotias, oli pastori K. R. Malmströmin ja nti Hélène Conradi, 17-vuotias, merikapteeni J. J. Conradin tytär.

[91] Tahtoisin näyttää sinulle kaikki mitä sisässäni on, mutta kohtalo ei sitä salli!

[92] Kuvaavaa ajalle on että uusmaalainen osakunta julkisesti ilmoitti paheksuvansa mielenosotusta, samalla saattaen yleisön tietoon ettei kukaan sen jäsen ollut ottanut siihen osaa(!) — Sitä ennen oli saman osakunnan klubissa eräs sen jäsen ja kuuluisa taiteilija maalannut irvikuvan Ekmanin taulusta "Väinämöisen laulu", varustaen maalauksessa kuvatut haamut tunnettujen Suomalaisen teatterin ja oopperan jäsenten kasvoilla. Tätä irvikuvaa näyteltiin laulaessa tilapäistä runosepustusta, josta ainestemme joukossa on kaksi toisintoa — kumpanenkin sitä laatua ettei painattamista voi ajatellakaan.

[93] Nti Amanda Carlsson oli Helsingistä kotoisin, työmiehen tytär.

[94] Näytännössä tapahtui pieni onnettomuus, joka ei kuitenkaan häirinnyt tunnelmaa. Kun Navrátil silmät sidottuina astui alas näyttämön perällä olevia portaita, nämä sortuivat maahan. Sentähden täytyi hetkeksi laskea esirippu. — Joku leikinlaskija sanoi tämän johdosta, että Suomalainen teatteri nähtävästi tarvitsee parempaa aineellista kannatusta.

[95] Kirjoitus on Morgonbladetissa merkitty tähdellä *, samalla merkillä kuin muut tämän ajan arvostelut oopperanäytännöistä. Näiden tekijä oli Snellmanin poika, silloinen filos.-maisteri (nyk. esittelijäsihteeri) J. L. Snellman. Tekijä tahtoi pysyä salassa, vaikkei se kokonaan onnistunut. B. O. Schauman, joka oli suomalaisen teatterin innokkaimpia ystäviä ja rva Achtén taiteen ihailijoita, ihastui niin Snellmanin kirjoitukseen, että hän painatti sen erikseen lahjottaakseen siitä kappaleita tuttavilleen. Nyt se tavataan painettuna J. V. Snellmanin kootuissa teoksissakin (Saml. Arb. IX s. 151).

[96] Esimerkkinä mainitsemme, että toisessa näitä konsertteja Ida Basilier lauloi aarian Traviatasta ja ruotsalaisen kansanlaulun "Klara stjärnor", jota itse säesti y.m., Naëmi Ingman aarian Robert Paholaisesta, Bruno Holm kavatiinan Tsaari työmiehenä oopperasta, Jaakko Passinen romanssin Fra Diavolosta, Nti Basilier ja Passinen Misererekohtauksen Trubadurista. Hrimaly oli säestäjä.

[97] Rainer Vuorio (Forsberg), nimismiehen poika Leppävirran pitäjästä, synt. 1856, ylioppilas.

[98] Valitettavasti tämä arvostelu ei ollut ainoastaan ensimäinen vaan viimeinenkin siinä lehdessä. Pari päivää myöhemmin tuomittiin näet Golos kahden kuukauden vaitioloon!

[99] Kohta sen jälkeen kun tämä arvostelu oli julkaistu aikakauskirjassa, kohtasi sitä senssuurin puolelta samanlainen rangaistus kuin ennen Golosta. Hra Golovin ei kumminkaan hämmästynyt; hän kirjoitti vielä kolmannen arvostelun, joka painettiin aikakauskirjaan Sewernaja Swjäsda.

[100] Tietysti oli muitakin syitä, miksi erittäin ruotsalainen yleisö lakkasi käymästä Arkadiassa. Mainitsemme vain Yölepakko-jutun (kts. ylemp. s. 287). Jalava lausuu muistoonpanoissaan, että pääkaupungin ruotsinkiihkoinen yleisö Yölepakko-jutun jälkeen "melkein tykkänään lakkasi käymästä Suomalaisessa oopperassa, vaikka siellä esitettiin kappaleita semmoisia kuin Hugenotit, Taikahuilu, Fidelio y.m. Sitä vastoin voitiin esim. Matami Angotin tytärtä Uudessa teatterissa antaa enemmän kuin 25 kertaa eli, niinkuin Hbl. sanoi, Helsingin yleisö vietti hopeahäitään Matami Angotin tyttären kanssa."

[101] Tarkoittaa nti Elfvingin tekemiä paperikukkia, joita käytettiin koristustarpeisiin.

[102] Kirjoitus on osa pitemmästä sarjasta, jossa kuvataan suomalaisuuden kehitystä kymmenen vuoden kuluessa. Nimimerkkiä ei ole, mutta maisteri O. W. Forsman, joka vuonna 1877 oli lehden päätoimittaja, on hyväntahtoisesti ilmoittanut, että tekijä oli E. G. Palmén.

[103] Luultavasti tarkoitetaan tällä sitä poikamaisuutta, josta olemme kertoneet I. s. 273 (muist.) ja joka tapahtui ennen suomalaisen näyttämön perustamista.

[104] Samaan aikaan kun venäläisten vuokrasopimus Arkadian entisten omistajain kanssa oli loppunut, alettiin rakentaa venäläistä teatteria Boulevardin varrella.

[105] Morgonbladet, joka myöskin painatti kirjoituksen, liitti tähän kohtaan seuraavan muistutuksen: Tässä täytyy meidän esittää vastalauseemme tekijän meidän mielestämme aivan väärää syytöstä vastaan. Vihollismielisyyden ylläpitämiseen ei suinkaan sanomalehdistöllä ole pääsyy, vaan erinäisillä syrjäkunnilla (kotterier) yleisössä.

[106] Ruotsalaisessa lehdessä Nya Dagligt Allehanda (1/5) Emil von Qvanten arvostelee ankarasti "Yölepakkoa", joka keväällä oli esitetty Tukholman Pienemmässä teatterissa. Sen johdosta hän myöskin koskettelee teatterirettelöitä Helsingissä. Hän asettuu ehdottomasti meidän ruotsinmielisten teatteripolitiikkaa vastaan, moittii sen offenbachinsekaista ohjelmistoa ja vihamielisyyttä suomalaista oopperaa kohtaan sekä ennustaa samoin kuin Topelius, että kolmas tulee ja ottaa kaikki haltuunsa. Siten syntyy sovinto! — Myöskin Aftonbladetissa julaistiin tähän aikaan kirjoitus "Kultuuritaistelusta Suomessa", jossa kerrotaan teatterikilpailusta. Järkevä kirjoittaja, joka käyttää valtiopäivä-asiakirjoja y.m. lähteenään, ei hyväksy ruotsinmielisten menettelyä ja ennustaa: jos ruotsalaisen sivistyksen edustajia vastaan syvä vastenmielisyys ja epäluulo leviää, ei se voi olla vaikuttamatta niihin ystävällisiin suhteisiin, jotka tähän saakka ovat vallinneet Ruotsin ja Suomen välillä.

[108] Nämä olivat pöytäkirjan mukaan: "Ruukinpatruuna A. Ahlström, kauppias R. Rissanen, maisteri E. Avellan, maanviljelijä H. Jaatinen, varatuomari E. Boehm, maisterit V. Löfgren ja K. Elmgren, lehtorit J. Krohn ja A. Streng, kamreeri A. V. Helander, maisteri J. Ekroos, eversti A. Järnefelt, majuri F. Cajander, kamreeri O. Avellan, professori Th. Rein, kauppias R. Lukander, tohtori Jaakko Forsman, kamreeri A. Tavaststjerna, vapaaherrat J. ja G. A. Gripenberg, tohtori K. F. Ignatius, professori Yrjö Koskinen, maisterit A. Boehm, O. W. Forsman ja C. W. Churherg, reviisori K. F. Wahlström, maisteri A. Almberg, lakitieteen kandidaatti W. Eneberg, maisteri O. Lilius, professori O. Donner, varatuomari G. Liukkonen, maisteri L. Neovius, lehtori B. F. Godenhjelm, luutnantti H. Liikanen, maisteri T. Hahl ja kirjanhoitaja J. Enlund." — Puheenjohtajana toimi Almberg ja pöytäkirjan teki E. Boehm.

[109] Kirje on Aug. Hagmanilta tekijälle. Se alkaa katsauksella suomalaisuuden asemaan 1877 vuoden valtiopäivillä ja on esityksen mottona Edvin Avellanin edellisenä iltana lausumat sanat: Omnia ruunt in pejus. Kaikki kuvataan yhtä synkästi kuin teatteriasiat tekstissä. Kieltämättä asiat olivatkin huonolla kannalla, mutta kentiesi ansaitsee mainita, että kirjoittaja tähän aikaan yksityisistäkin syistä oli sangen synkkämielinen.

[110] Tositeossa Wahlström lähinnä seuraavina vuosina oli rahastonhoitajana.

[111] Emilie oli kesäkuulla käynyt Turussa ja sieltä tultuaan jonkun ajan maannut sairaana.

[112] Heinäkuun 9. p. apteekissa alkanut tulipalo hävitti kokonaan kolme taloa ja vahingoitti kahta.

[113] Hilda Braxén, synt. Oulussa, nimismiehen tytär, oli tullut 19-vuotiaana syyskuulla 1876.

[114] V.t. lyseon lehtori, maisteri Hugo Ingelius. Muutoin toimi, Nervanderin tiedonannon mukaan, Å. P:n soitannonarvostelijana poliisikonttorin sihteeri, taitava urkujen soittaja, Emil Wahlman.

[115] Valitettavasti nti Conradi kivuloisuuden tähden ei enää voinut seurata oopperaa Helsinkiin, vaan erosi siitä.

[116] Lukuunottamatta kahta Alin pakinaa ja tekstissä mainittua muistutusta Å. U. ei muuta sisältänyt oopperasta kuin silloin tällöin tiedon: "Tänään esitetään" se ja se ooppera.

[117] Kuinka ruotsalaiset lehdet Helsingissä ja Turussa olivat samanmielisiä, huomaa siitä, että H. D. ei maininnut sanallakaan oopperan takaisin tulosta ja ensi näytännöstä. Vasta seuraavana päivänä arvostelija (se on tavallinen reportteri), kuultuaan yhden näytöksen, kertoi että näytäntö oli annettu ja käynyt epätasaisesti ja osottanut hätäistä harjotusta — vaikka tositeossa Martha sinä iltana oli sujunut erinomaisen hyvin.

[118] Kuinka puoluetunteet olivat herkät, todistaa se, että A. Schauman olisi ottanut osaa rahankeräykseen kaularengasta varten, jos siihen olisi kaiverrettu "suomalaisen taiteen ystäviltä", mutta kun kirjoitettiin "oopperan", niin hän ei voinut olla mukana!

[119] Aikomus oli kyllä ollut Porista lähteä Ouluun, mutta kun sieltä saatiin tieto että seurahuoneen sali oli vuokrattavana vasta elokuun keskivaiheilta, jäi matka kokonaan tekemättä.

[120] John Eliel Cajanus, synt. 1851, ylioppilas v:lta 1869, oli V. Cajanuksen nuorempi veli, joka 1870 esiintyi Jeanina Jeannetten häissä.

[121] Kirjeistä Bergbomille saadaan tietää, että Corsi, Dami ja Cotagni avustivat Holmia hänen tutkiessaan Don Juanin osaa.

[122] Että hallitus oli närkästynyt Ruotsalaisen teatterin ystäviin, ei ole kumma, sillä muun muassa Borgåbladetissa lausuttiin julkisesti ilo siitä, kuinka hallituksen tekemä fusiooniehdotus oli kumottu "hyvin mietityllä tempulla" (med ett välberäknadt schackdrag).

[123] Kirje päiväämätön, mutta nähtävästi kesäkuun viime päiviltä.

[124] Aie jäi toteuttamatta, luultavasti sentähden että Bergbomin Parisissa olo tuli paljoa lyhemmäksi kuin hän oli toivonut.

[125] Kirjeessä nti Elfvingille (25/7) Emilie kertoo asian ja mainittuaan "kunnon Ahlströmin" ystävällisen kirjeen hän lisää: "Olin niin liikutettu, että suorastaan aloin itkeä."

[126] Kolme kuukautta myöhemmin rva Seebach yhtä lämpimästi lausui saaneensa Suomesta oppilaan, jonka "sielussa hän oli tavannut muutamia omia jänteitään ja joka oli niin herättänyt hänen mielenkiintoansa, että hän nautinnolla haki esiin ja kehitti hänessä piilevät idut".

[127] Elias Kahra, synt. 1857 Alavudella, lukkarin poika, kansakoulun käynyt ja sitten soitantoa harjottanut Helsingissä, tuli jo 1875 syksyllä oopperaan, jossa suoritti pikku osia [Masetto Don Juanissa, Tuomari Marthassa, Wagner Faustissa, Notario Unissakävijässä, Notario Don Pasqualessa]; sitten puheosastonkin jäsen.

[128] Anton Kivinen (Franck), synt. 1858, kauppiaan poika Porista, käynyt kotikaupungin koulussa. Tuli tammikuulla 1878, mutta meni keväällä 1882 Helsingin ruotsalaiseen teatteriin; sittemmin hän vielä pari kertaa on ollut Suomalaisen teatterin jäsen.

[129] Kuinka intohimoinen kateus hiipi tämän innostuksen takana — siitä pieni esimerkki. Resetti-illan jälkeen sai nti Synnerberg erään rouvan ja neiden (Helsingin parasta "kermaa" — nimet jääkööt muistiinpanoihin tomuttumaan) laatiman kirjeen, jossa häntä kehotettiin menemään kiittämään rva Karamsinia kultakoristeesta, jonka tämä muka oli hänelle antanut. "Hakekaa suomalaisessa teatterissa, kyllä se sieltä löytyy." Kun laulajatar meni rva Karamsinin luokse, tämä sanoi ei mitään lahjottaneensa!

[130] Sopimus nti Fohströmin palkkiosta tehtiin vasta 22 p. jouluk. Silloin Almberg ja Wahlström kävivät asiaa varten hänen kodissaan. Laulajatar osotti heidät isänsä ja Augusta sisarensa luokse ja näiden kanssa sovittiin, että nti Fohström saisi 13,000 markkaa 25:stä näytännöstä. Jos hän laulaisi useammin, maksettaisiin siitä erikseen. Laulajatar sitoutui olemaan "tänä ja tulevana näytäntövuonna" laulamatta missään muussa Helsingin teatterissa kuin Suomalaisessa.

[131] Oikeudesta esittää ooppera maksettiin tekijäpalkkiota 300 ja kustantajalle Parisissa, Choudens père et fils, nuottien lainaksi saannista 800 frangia.

[132] Oopperain nimet ovat painetut kursiivilla silloin kun ne ensi kerran esitettiin, numero nimen jälkeen sanoo kuinka monta kertaa ooppera kunakin vuonna annettiin; numero sulkumerkkien välissä tarkoittaa että ainoastaan suurempia tai pienempiä osia oopperasta suoritettiin.

[133] Paitse Jeannetten häitten tekstiä ilmestyivät seuraavien oopperain sanat painettuina eri vihkosina: Trubaduri, Lucia, Norma, Fra Diavolo, Alessandro Stradella, Lucrezia Borgia, Faust, Fidelio, Hugenotit, Taikahuilu ja Don Juan. Jeannetten häitten suomentaja oli A. Rahkonen; toiset olivat A. Törneroosin (Tuokko) kääntämiä, joka sitä paitse lienee suomentanut useimmat painamattomatkin.