MISS JERUSHA ABBOTIN KIRJEET MR. SETÄ PITKÄSÄÄRI SMITHILLE (continued 2)

Lauantaina.

Aloitin tämän kirjeen aikakausia sitten, mutta minulla ei ole ollut sekuntiakaan aikaa lopettaakseni sen.

Eikö ole hieno tämä Stevensonin ajatus:

The world is so full of a number of things, I am sure we should all be as happy as kings.

[Maailma on niin täynnä kaikkea hyvää, olen varma että saisimme kaikki olla onnellisia kuin kuninkaat.]

Se on totta, tiedätkös. Maailma on täynnä onnea ja avara kulkea ympäri, jos vain haluat ottaa varteen juuri sen mikä sattuu tiellesi. Koko salaisuus on siinä että osaa olla joustava. Maalla varsinkin on niin äärettömän paljon hauskaa. Voin kulkea kenen tahansa maitten yli ja katsella kenen tahansa näköalaa ja pulikoida kenen tahansa purossa ja nauttia kaikesta ihan yhtä paljon kuin jos omistaisin maan — eikä minun tarvitse maksaa veroa.

* * * * *

Nyt on sunnuntai-ilta, kello noin yksitoista, ja luulin pääseväni ihanaan uneen, mutta join mustaa kahvia päivälliseksi, siis — ei mitään ihanaa unta minulle!

Tänä aamuna sanoi Mrs. Semple Mr. Pendletonille hyvin päättävässä sävyssä:

"Meidän on lähdettävä täältä neljännestä yli kymmenen ehtiäksemme kirkkoon yhdeksitoista."

"Hyvä on, Lizzie", sanoi Master Jervie, "käskekää valjastaa vaan, ja jollen ole pukeutunut, saatte lähteä jäämättä odottamaan."

"Kyllä me odotamme", sanoi Mrs. Semple.

"Niinkuin haluat", sanoi hän, "mutta älkää antako hevosten seisoa liian kauan."

Mrs. Semplen pukeutuessa hän käski Carrie'a pistämään päiväaterian eväskoriin ja minua hän käski kömpimään kävelyvaatteisiini, ja me pujahdimme ulos takaovesta ja menimme kalastamaan.

Se häiritsi taloa kauheasti, sillä sunnuntaisin Lock Willow syö päivällistä kello kaksi. Mutta hän tilasi päivällisen seitsemäksi — hän tilaa aterioita milloin haluttaa vain, ihan kuin paikka olisi ravintola — ja se esti Carrie'a ja Amasaita pääsemästä ajelulle. Mutta hän sanoi että se oli sitä parempi vain, eihän ole säädyllistä että he menevät ajelemaan ilman kaitsijaa, ja joka tapauksessa hän tarvitsi hevoset itse viedäkseen minut ajelemaan. Oletko koskaan kuullut mitään niin hullua?

Ja Mrs. Semple parka uskoo että ihmiset, jotka menevät kalastamaan sunnuntaina, joutuvat perästäpäin pihisevän kuumaan helvettiin! Häntä vaivaa kauheasti se ajatus, että hän ei opettanut poikaa paremmin, kun tämä oli pieni ja avuton ja hänellä oli hyvä tilaisuus. Sitäpaitsi — hän olisi tahtonut näytellä Mr. Pendletonia kirkossa. Mutta kalassa me olimme kuin olimmekin (hän sai neljä pientä kalaa) ja me paistoimme ne nuotiotulella päivä-ateriaksi. Ne putosivat paahdinvartailtamme yhtäpäätä tuleen, niin että ne maistuivat hiukan tuhkaisilta, mutta me söimme ne. Tulimme kotiin kello neljä ja lähdimme ajelemaan kello viisi ja söimme päivällistä kello seitsemän ja kymmeneltä minut lähetettiin nukkumaan — ja täällä minä olen ja kirjoitan sinulle.

Alkaa minun sentään tulla hiukan uni. Hyvää yötä. Tässä on sen ainoan kalan kuva, jonka minä sain.

Laiva hoi, Kapteeni Pitkäsääri!

Seis! Kiinni! Ohei, ohoi, ja pullo rommia — tänne! Arvaa mitä minä luen? Keskustelumme kahtena viime päivänä on ollut pelkkiä laivoja ja merirosvoja. Eikö "Aarresaari" ole mainio? Oletko lukenut sitä, vai eikö se ollut vielä ilmestynyt kun sinä olit poika? Stevenson sai vain kolmekymmentä puntaa, kun kirja ilmestyi vihkoina — minä en usko että kannattaa ruveta suureksi kirjailijaksi. Ehkä minusta tulee opettajatar.

Anna anteeksi että kirjeeni ovat niin täynnä Stevensonia, mieleni askartelee hänessä paljon nykyään. Hän käsittää Lock Willow'n koko kirjaston.

Olen kirjoittanut tätä kirjettä kaksi viikkoa ja ajattelen että se nyt mahtaa olla tarpeeksi pitkä. Älä koskaan sano, Setä, etten minä kirjoita yksityiskohtaisesti. Soisin että sinäkin olisit täällä, meillä olisi kaikilla niin hauskaa yhdessä. Tahtoisin että eri ystäväni tuntisivat toisensa. Aioin kysyä Mr. Pendletonilta tunteeko hän sinut New Yorkissa — mielestäni hän voisi, te varmaan liikutte samoissa korkeissa yhteiskuntapiireissä ja molemmat harrastatte uudistuksia ja sen semmoista — mutta enhän voinut, kun en tiedä oikeata nimeäsi.

Hassuin asia mitä ikänä olen kuullut, etten tiedä nimeäsi. Mrs. Lippett sanoi minulle jo ennakolta, että olet oikullinen. Minä luulisin niin!

Kiintyneenä JUDY.

P.S. Lukiessani tämän läpi huomasin ettei se ole kokonaan Stevensonia. Siinä on myöskin pari kolme ohimenevää vihjausta Master Jervie'iin.

Syyskuun 5 p.

Rakas Setä!

Hän on lähtenyt, ja me kaipaamme häntä! Kun on tottunut ihmisiin tai paikkoihin tai elämän muotoihin ja ne sitten äkkiä temmataan pois, jää jäljelle kauhean tyhjä, kalvava tunne. Mrs. Semplen keskustelu on nyt mielestäni sangen maustamatonta ravintoa.

Korkeakoulu alkaa kahden viikon päästä ja olen oikein iloinen päästessäni taas lukuihin kiinni. Olen sentään tehnyt aika lailla työtä tänä kesänä — kuusi novellia ja seitsemän runoa. Ne jotka lähetin aikakauskirjoihin, tulivat kaikki takaisin kohteliaan nopeasti. Mutta siitä en välitä. Se on hyvää harjoitusta. Master Jervie luki ne — hän toi postin, enkä voinut sille mitään että hän sai tietää asian — ja hän sanoi että ne ovat kauheita. Niistä kävi ilmi ettei minulla ole pienintäkään aavistusta, mistä puhun. (Master Jervie ei anna kohteliaisuuden häiritä totuutta.) Mutta viimeinen, jonka tein — pikkuinen kyhäelmä vain, aihe korkeakoulusta — ei hänen sanojensa mukaan ollut huono, ja hän antoi kirjoittaa sen koneella, ja minä lähetin sen erääseen aikakauskirjaan. Se on ollut heillä nyt kaksi viikkoa, ehkä he miettivät asiaa.

Näkisitpä taivaan! Kaiken yllä on mitä kummallisin oranssinvärinen valaistus. Tulee myrsky.

* * * * *

Juuri sinä hetkenä alkoi pudota pöyristyttävän suuria pisaroita, ja kaikki ikkunaluukut alkoivat ryskiä. Minä juoksin sulkemaan ikkunoita, ja Carrie lensi ullakolle sylillinen maitokannuja käsissään pantaviksi paikkojen alle, mistä katto vuotaa — ja sitten, juuri kun olin taas tarttumaisillani kynään, muistin että olin jättänyt tyynyn ja viltin ja hatun ja Matthew Arnoldin runot hedelmätarhaan puun alle, ja syöksyin hakemaan niitä. Kaikki olivat likomärkinä. Runojen punainen kansi oli värjännyt sisäpuolen, "Doverin rannikkoa" huuhtovat tästälähin punaiset aallot.

Myrksy maaseudulla on kauhea häiriö. Täytyy aina ajatella mitä kaikkea onkaan ulkona ja menee pilalle.

Torstaina.

Setä! Setä! Mitä ajattelet? Posti tuli juuri ja toi kaksi kirjettä.

1. — Novellini on otettu vastaan. 50 dollaria. Alors! Minä olen KIRJAILIJA.

2. — Kirje korkeakoulun sihteeriltä. Olen saanut kahdeksi vuodeksi stipendin, joka vastaa täysihoitoa ja lukukausimaksua. Se on perustettu oppilaita varten, jotka ovat osoittaneet "huomattavaa edistystä englanninkielessä ja yleistä etevyyttä muissa aineissa". Ja minä olen saanut sen! Hain sitä ennen lähtöäni, mutta ei minulla ollut aavistustakaan että voisin sen saada, kun keltanokka-työni matikassa ja latinassa oli niin huono. Mutta näyttää siltä että olen parantanut maineeni. Olen hirmuisen iloinen, Setä, koska nyt en enää ole sellaisena taakkana sinulle. Kuukausiraha on kaikki mitä tarvitsen, ja ehkä voin ansaita senkin kirjoittamalla tai yksityistunneilla tai jollakin.

Minä ikävöin takaisin kouluun ja työhön.

Sinun alati JERUSHA ABBOTT,

Novellin "Kun sofomorit voittivat pelin" tekijä. Myytävänä kaikissa sanomalehtikojuissa, hinta kymmenen senttiä.

Syyskuun 36 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Koulussa taas ja yläluokkalainen. Lukuhuoneemme on tänä vuonna parempi kuin koskaan — etelän puolella ja kaksi suurta ikkunaa — ja oi, niin hienosti kalustettu! Julia rajattomine kuukausirahoineen saapui kaksi päivää aikaisemmin ja joutui oikean kalustamiskuumeen valtaan. Meillä on uudet seinäpaperit ja itämaiset matot ja mahonkituolit — ei maalattua mahonkia, joka viime vuonna riitti tekemään meidät onnellisiksi, vaan oikeata. Se on hyvin ylellistä, mutta minusta tuntuu kuin en kuuluisi siihen, olen kaiken aikaa hermostunut pelosta että pudotan mustetahran väärään paikkaan.

Ja, Setä, kirjeesi odotti minua täällä — anteeksi — tarkoitan sihteerisi kirjettä.

Tahdotko ystävällisesti sanoa minulle järkevän syyn, miksi en ottaisi vastaan tuota stipendiä? En ymmärrä vastustustasi vähääkään. Mutta missään tapauksessa ei vastustelustasi ole pienintäkään hyötyä, sillä olen jo ottanut stipendin — enkä aio muuttaa mieltäni. Tämä kuulostaa hieman nenäkkäältä, mutta en tarkoita sitä siksi.

Otaksun että kun kerran olet ruvennut kasvattamaan minua, tahtoisit kernaasti lopettaa työsi ja panna sievän pisteen diploomin muodossa loppuun.

Mutta katsohan nyt sekunnin verran asiaa minun kannaltani. Minä saan kiittää kasvatuksestani sinua aivan yhtä hyvin kuin jos antaisin sinun maksaa kaiken, mutta en ole aivan yhtä velkaantunut. Tiedän ettet tahdo minua maksamaan rahaa takaisin, mutta minä aion kuitenkin tahtoa tehdä sen, jos suinkin voin, ja tuon stipendin saaminen helpottaa asiaa suuresti. Odotin saavani viettää lopun elämääni velkojeni maksamisessa, mutta nyt meneekin vain toinen puoli loppuelämästäni siihen. Toivon että ymmärrät asemani etkä pahastu. Kuukausirahan otan vieläkin hyvin kiitollisena vastaan. Tarvitaankin rahaa, jos tahtoo elää Julian ja hänen kalustonsa tasalla! Soisin että hän olisi kasvatettu yksinkertaisemmille tavoille tai ettei hän olisi huonetoverini.

Tämä ei juuri ole kirje, aioin kirjoittaa paljon — mutta olen päärmännyt neljä ikkunaverhoa ja kolme oviverhoa (olen iloinen kun et voi nähdä pistojen pituutta) ja kiillottanut messinkiset kirjoitusneuvot hammaspulverilla (hyvin vastahakoista työtä) ja sahannut poikki teräslankaa kynsisaksilla ja pakannut auki neljä kirjalaatikkoa ja ripustanut kaksi matka-arkullista vaatteita (ei tunnu uskottavalta että Jerusha Abbott omistaa kaksi matka-arkullista vaatteita, mutta se on totta!) ja siinä välissä toivottanut viisikymmentä rakasta ystävää tervetulleiksi takaisin.

Avajaispäivä on iloinen tilaisuus!

Hyvää yötä, Setä kulta, ja älä ole vihoissasi, vaikka kananpoikasi tahtoo kaaputtaa itse itselleen. Hänestä kasvaa kauhean ponteva pieni kana — jolla on hyvin päättäväinen kaakatus ja paljon kauniita höyheniä (kaikki sinulta saatuja).

Kiintyneenä JUDY.

Syyskuun 30 p.

Rakas Setä!

Vieläkö sinä nytkin jumpittelet tuosta stipendiasiasta? En ole koskaan nähnyt miestä niin itsepintaista ja kovakorvaista ja järjetöntä ja järkähtämätöntä ja härkäpäistä ja kykenemätöntä-tajuamaan-toisten-ihmisten-näkökantoja kuin sinä.

Sinä pidät parempana etten muka ota vastaan lahjoja vierailta.

Vierailta! — Ja mikä sinä sitten olet, jos saan luvan kysyä?

Onko maailmassa ketään, jota tuntisin vähemmän? En tuntisi sinua, jos tulisit kadulla vastaan. Näet nyt, jos olisit ollut järkevä, ymmärtäväinen ihminen ja kirjoittanut sieviä, rohkaisevia, isällisiä kirjeitä pikku Judyllesi ja tullut silloin tällöin taputtamaan häntä päähän ja sanomaan että olet iloinen, kun hän on niin kiltti tyttö. — Silloin hän ehkä ei olisi ilkkunut sinua vanhalla iälläsi, vaan olisi totellut pienintäkin toivettasi niinkuin kuuliainen tytär ainakin, jollaiseksi hänet oli tarkoitettu.

Vierailta tosiaankin! Te elätte lasitalossa, Mr. Smith.

Ja sitäpaitsi se ei ole mikään lahja, se on palkinto — olen ansainnut sen kovalla työllä. Jollei kukaan olisi ollut tarpeeksi etevä englanninkielessä, ei komitea olisi jakanut stipendiä ollenkaan, muutamina vuosina on käynyt niin. Siis — Mutta mitä kannattaa väitellä miehen kanssa? Te kuulutte, Mr. Smith, sukupuoleen, jolta logiikan taju puuttuu. On vain kaksi keinoa, jos tahtoo saada miesväkeä järkiinsä: täytyy joko mielistellä tai olla epämiellyttävä. Minä en alennu mielistelemällä yrittämään miehiltä sitä mitä haluan. Senvuoksi minun täytyy olla epämiellyttävä.

Minä kieltäydyn, sir, luopumasta stipendistäni, ja jos vielä pidätte ääntä asiasta, en tahdo ottaa vastaan kuukausirahaakaan, vaan väsytän ja hermostutan itseni pilalle antamalla yksityistunteja typerille keltanokille.

Se on minun uhkavaatimukseni. Ja kuule — minulla on vielä uusi ajatus. Koska niin pelkäät että minä, ottamalla vastaan tämän stipendin, riistän koulunkäynti-mahdollisuuden joltakin toiselta, tiedän keinon siihen. Voithan käyttää rahan, jonka olisit kuluttanut minun hyväkseni, jonkun toisen John Grier Homen pikku tytön kasvattamiseen. Eikö se ole mielestäsi hyvä ajatus? Mutta, Setä, kasvata uutta tyttöä niin paljon kuin tahdot, mutta älä toki pidä hänestä enemmän kuin minusta.

Toivon ettei sihteerisi loukkaannu, kun kiinnitän niin vähän huomiota ehdotuksiin, joita hän tekee kirjeissään, mutta jos hän loukkaantuu, en voi sitä auttaa. Hän on hemmoteltu lapsi, Setä. Olen säyseästi taipunut hänen oikkuihinsa tähän saakka, mutta tällä kertaa aion olla LUJA.

Sinun, päättävästi, täysin ja peruuttamattomasti ja maailman loppuun saakka iki-jyrkkänä,

JERUSHA ABBOTT.

Marraskuun 9 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Lähdin tänään kaupunkiin ostamaan kenkämustetta ja pari kaulusta ja puserokankaan ja putken orvokkivoidetta ja kappaleen hienoa saippuaa — kaikki hyvin tarpeellisia, en voisi enää päivääkään olla onnellinen ilman niitä — ja kun aioin maksaa vaununkuljettajalle, huomasin kukkaron jääneen toisen hameeni taskuun. Niinpä minun täytyi astua alas ja odottaa seuraavaa vaunua, ja myöhästyin voimistelusta.

On kauheata kun on kaksi hametta eikä yhtään muistia!

Julia Pendleton on kutsunut minut luokseen joululomaksi. Miten tämä vaikuttaa teihin, Mr. Smith? Kuvitelkaa Jerusha Abbottia John Grier Homesta istumassa rikkaitten pöydässä. En käsitä miksi Julia tahtoo minut sinne — hän näyttää suorastaan kiintyneen minuun viime aikoina. Totta puhuakseni lähtisin paljon mieluummin Sallien luo, mutta Julia pyysi minua ensiksi, niin että jos jonnekin lähden, täytyy minun lähteä New Yorkiin eikä Worcesteriin. Minua hieman hirvittää ajatus, että joudun kohtaamaan Pendletoneja en masse, ja sitten minun täytyy saada paljon uusia pukuja — niin että Setä kulta, jos kirjoitat että tahtoisit minut jäämään kauniisti kouluun, mukaudun toiveisiisi herttaisen tottelevaisena kuten ainakin.

Luen tyhjinä hetkinä "Thomas Huxleyn elämää ja kirjeitä" — se on hauskaa, kevyttä luettavaa silloin tällöin. Tiedätkö mikä archaopteryx on? Se on eräs lintu. Ja stereognathus? En ole itsekään varma, mutta luullakseni se on jokin puuttuva rengas, lintu jolla on hampaat tai lisko jolla on siivet. Ei, se ei ole kumpaakaan, katsoin juuri kirjasta. Se on mesozoinen nisäkäs.

Olen valinnut kansantalouden tänä vuonna — hyvin valaiseva aine. Kun olen lopettanut sen, alan tutkia hyväntekeväisyyttä ja uudistuksia, ja silloin, Mr. Johtokunnan Jäsen, tiedän tarkalleen kuinka orpokoti on järjestettävä. Etkö usko että minusta tulisi verraton äänestäjä, jos minulla olisi äänioikeus? Täytin kaksikymmentä yksi viime viikolla. Kauhean tuhlaileva maa, joka heittää pois sellaisen rehellisen, sivistyneen, itsetietoisen, älykkään kansalaisen kuin minä olisin.

Sinun alati JUDY.

Joulukuun 7 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Kiitos että annoit minulle luvan lähteä Julian luo — otaksun että vaitiolo on myöntymisen merkki.

Ah kuinka olemme olleet seuraelämän pyörteissä! Johtajan tanssiaiset olivat viime viikolla — tämä on ensimäinen vuosi, jolloin kukaan meistä saa olla mukana, sillä vain yläluokkalaiset pääsevät niihin.

Minä kutsuin Jimmie McBriden ja Sallie kutsui hänen huonetoverinsa Princetonista, saman, joka oli viime kesänä heidän leirissään — hirveän hauska, punatukkainen poika — ja Julia kutsui erään new-yorkilaisen herran, joka ei ollut erittäin mielenkiintoinen, mutta seuramiehenä moitteeton. Hän on sukua De la Mater Chichesterien kanssa. Kenties se merkitsee jotakin sinulle? Minua se ei valista vähääkään.

No niin, vieraamme saapuivat perjantai-iltapäivällä ja joivat teetä seniorien käytävässä ja syöksyivät sitten hotelliin päivälliselle. Hotelli oli niin täynnä että he nukkuivat riveissä biljardipöydillä, niin he kertovat. Jimmie McBride sanoo että ensi kerran kun hänet kutsutaan illanviettoon tähän korkeakouluun, hän ottaa mukaansa teltan Adirondackista ja pystyttää sen urheilukentälle.

Puoli kahdeksan he palasivat takaisin presidentin vastaanottoon ja tanssiaisiin. Meidän tilaisuutemme alkavat aikaisin! Olimme järjestäneet miesten nimikortit ennakolta, ja joka tanssin jälkeen jätimme heidät ryhmiin alkukirjaimen mukaan, niin että heidän parinsa löytäisivät heidät helposti ensi tanssissa. Jimmie McBriden esimerkiksi piti seisoa kärsivällisesti M-ryhmässä kunnes hänen vuoronsa tuli. (Ainakin hänen olisi pitänyt seisoa kärsivällisesti, mutta hän vaelteli koko ajan ympäri ja sekaantui R- ja S-ryhmiin ja kaikellaisiin muihin kirjaimiin.) Huomasin hänet hyvin vaikeaksi vieraaksi, hän murjotti kun sai tanssia vain kolme tanssia minun kanssani. Hän sanoi että häntä ujostuttaa tanssia tyttöjen kanssa, joita ei tunne!

Seuraavana aamuna laulukuoromme antoi konsertin — ja kenen luulet kirjoittaneen hauskan uuden laulun, joka oli sepitetty tilaisuutta varten? Jerusha Abbott sen kirjoitti. Se on totta. Hän sen teki. Oi, minä sanon sinulle, Setä, sinun pikku löytölapsestasi tulee kohta perin huomattava henkilö!

Joka tapauksessa olivat nuo kaksi iloista päiväämme suunnattoman hauskat, ja luulen että miehetkin nauttivat. Muutamia heistä ensin kovasti hirvitti joutua tuhannen tytön seuraan, mutta he perehtyivät hyvin nopeasti. Kahdella Princeton-pojallamme oli hauska aika — ainakin he kohteliaasti sanoivat meille niin, ja he ovat kutsuneet meidät tanssiaisiinsa ensi keväänä. Me lupasimme tulla, niin että älä pane vastaan, Setä kulta!

Julialla ja Salliella ja minulla oli kaikilla uudet puvut. Tahdotko kuulla niistä? Julian oli kellertävää silkkiä, kirjailtu kullalla, ja kukkina hänellä oli purppuranpunaisia orkideoja. Puku oli kuin uni, tuli suoraan Parisista ja maksoi miljoonan dollaria.

Sallien oli himmeän sininen, kirjailtu persialaisella koruompelulla, ja sopi hyvin hänen punaiseen tukkaansa. Se ei maksanut ihan miljoonaa, mutta oli aivan yhtä vaikuttava kuin Julian.

Minun oli himmeän punaista crepe de chine'ä ja koristettu kellertävillä pitseillä ja vaaleanpunaisella silkillä. Ja minulla oli tulipunaisia ruusuja, jotka J. McB. lähetti (Sallie oli sanonut hänelle, mikä väri hänen piti hankkia). Ja meillä kaikilla oli satiinikengät ja silkkisukat ja harsoliinat, kullakin värinsä mukaan.

Nämä muoti-yksityiskohdat mahtavat tehdä sinuun syvän vaikutuksen.

Ei voi olla ajattelematta, Setä, kuinka väritöntä elämää miesten on pakko elää, kun muistaa että harsokangas ja venetsialainen pitsi ja käsi-koruompelu ja irlantilainen virkkaus kaikki ovat heille vain tyhjiä sanoja. Kun taas nainen — harrasti hän sitten vauvoja tai mikrobeja tai miestänsä tai runoutta tai palvelijoita tai suunnikkaita tai puutarhanhoitoa tai Platonia tai bridgeä — pohjimmaltaan ja aina harrastaa pukuja.

Luonnon ainokainen kosketus tekee koko maailman sukulaisiksi. (Tämä ei ole alkuperäistä. Sain sen eräästä Shakespearen näytelmästä.)

Mutta palatkaamme asiaan. Tahdotko että kerron sinulle salaisuuden, jonka olen hiljattain keksinyt? Ja lupaatko ettet pidä minua turhamaisena? Kuule sitten:

Minä olen kaunis.

Minä olen, se on totinen tosi. Olisin kauhea idiootti jollen tietäisi sitä, kun huoneessa on kolme peiliä.

YSTÄVÄ.

P.S. Tämä on noita ilkeitä nimettömiä kirjeitä, joista lukee kirjoissa.

Joulukuun 20 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Minulla on vain hetkinen aikaa, koska pitää käydä kahdella tunnilla, pakata matkalaukku ja pukurasia ja ehtiä kello neljän junaan — mutta en voi lähteä kirjoittamatta sinulle paria sanaa, jotta tietäisit kuinka suuresti iloitsen joululahjalaatikostani.

Minä pidän turkiksista ja kaulakoristeesta ja Liberty-huivista ja hansikkaista ja nenäliinoista ja kirjoista ja kukkarosta — ja kaikkein eniten pidän sinusta! Mutta Setä, eihän sinun pitäisi hemmotella minua sillä tavalla. Olen vain ihminen — ja lisäksi tyttö. Kuinka voin vakavasti kiinnittää mieleni opintiehen, kun häiritset minua moisilla maailmallisilla turhuuksilla?

Minulla on nyt vahvat epäluuloni siitä, kuka oli se ainoa John Grier Homen Johtokunnan Jäsen, joka antoi joulukuusen ja jäätelön sunnuntaisin. Hän oli nimetön, mutta hänen töistään minä tunnen hänet! Sinä ansaitset olla onnellinen kaikkien hyvien tekojesi tähden.

Hyvästi nyt, ja oikein hauskaa joulua.

Sinun alati JUDY.

P.S. Lähetän pienen ystävyydenosoituksen minäkin. Luuletko että pitäisit hänestä jos tuntisit hänet?

Tammikuun 11 p.

Aioin kirjoittaa sinulle kaupungista, Setä, mutta New York on paikka, joka vie ihmisen kokonaan.

Minulla oli mielenkiintoinen — valaiseva — aika, mutta iloinen olen etten kuulu sellaiseen perheeseen! Totisesti mieluummin ottaisin John Grier Homen taustakseni. Oli kasvatuksessani mitä epäkohtia tahansa, ei siinä ainakaan ollut mitään turhaa vaateliaisuutta. Nyt tiedän mitä ihmiset tarkoittavat kun sanovat että asiat painavat heidät alas. Tuon talon aineellinen ilmakehä oli musertava, en vetänyt syvää henkäystä ennenkuin olin pikajunassa paluumatkalla. Kaikki huonekalut olivat täynnä kaiverruksia ja päällystetyt ja ylelliset, ihmiset, joita tapasin, olivat kauniisti puettuja ja matalaäänisiä ja hyvinkasvatettuja, mutta totta on, Setä, että siitä saakka kun tulimme aina lähtöhetkeen asti, en kuullut sanaakaan oikeata puhetta. En usko että ainoakaan ajatus koskaan on astunut päätyovesta sisään.

Mrs. Pendleton ei koskaan ajattele muuta kuin jalokiviä ja ompelijoita ja seuraelämän vaatimuksia. Hän sitten näyttää olevan erilainen äiti kuin Mrs. McBride! Jos minä joskus menen naimisiin ja saan perheen, teen sen niin McBridelaisten kaltaiseksi kuin suinkin voin. En mistään maailman rikkauksista antaisi lapsistani kehittyä Pendletoneja. Ehkä ei ole kohteliasta arvostella ihmisiä, joiden vieraana on juuri ollut? Jos ei ole, suo anteeksi, ole hyvä. Tämä on sanottu aivan tuttavallisesti, näin meidän kesken.

Näin Master Jervien vain kerran, kun hän kävi talossa teenjuonnin aikana, ja silloin minulla ei ollut tilaisuutta puhua hänen kanssaan kahden. Se oli todellinen pettymys kaiken sen hauskan jälkeen, mitä meillä oli ollut viime kesänä. En luule että hän paljonkaan välittää sukulaisistaan — ja olen varma että he eivät välitä hänestä! Julian äiti sanoo että hän on epävakainen. Hän on sosialisti — ei hän sentään, taivaan kiitos, anna tukkansa kasvaa eikä käytä punaisia kaulanauhoja. Julian äiti ei voi käsittää, mistä hän on saanut kummalliset mielipiteensä, perhe kun on kuulunut Englannin kirkkoon sukupolvien ajan. Hän viskaa rahojansa kaikenlaisiin hupsuihin uudistuksiin sen sijaan että kuluttaisi niitä sellaisiin järkeviin asioihin kuin purjealuksiin ja autoihin ja polo-poneihin. Ostaa hän sillä sentään makeisiakin! Hän lähetti Julialle ja minulle laatikon kummallekin jouluksi.

Tiedätkö, minusta aikoo tulla sosialisti myöskin. Ethän pahastu, vai kuinka, Setä? Sosialistit ovat aivan toista kuin anarkistit, he eivät tahdo räjäyttää ketään ilmaan. Luultavasti on minulla siihen oikeus, minähän kuulun proletariaattiin. En ole vielä ihan päättänyt minkä ryhmän sosialisti minusta tulee. Aion perehtyä asiaan sunnuntaina ja selitän periaatteeni ensi kirjeessä.

Olen nähnyt kuormittain teattereja ja hotelleja ja kauniita taloja. Mielessäni pyörii yhtenä sekasortona onyksia ja kultausta ja mosaikkilattioita ja palmuja. Olen vielä aivan hengästynyt, mutta iloinen olen päästessäni takaisin korkeakouluun ja kirjojeni ääreen — luulen että pohjaltani olen oikea opiskelija; tämä akateemisen rauhan ilmakehä on mielestäni paljon raikkaampi kuin New York. Korkeakouluelämä on hyvin tyydyttävä elämänmuoto, kirjat ja opinnot ja säännölliset tunnit pitävät ihmisen niin virkeänä henkisesti, ja kun ajatus väsyy, pääsee voimistelemaan ja urheilukentälle, ja aina on ympärillä iloisia ystäviä, jotka ajattelevat samoja asioita kuin itsekin. Kulutamme kokonaisen illan vain puhumiseen — puhumiseen — puhumiseen — ja menemme nukkumaan hyvin ylennetyin tuntein, ikäänkuin olisimme pysyväisesti ratkaisseet jonkun painavan maailman-ongelman. Ja joka raon täytteeksi on aina niin paljon kaikenlaista pötyä — hassunaikaista pilaa vain pikku asioista, joita sattuu tapahtumaan — mutta hyvin tyydyttävää. Me annamme arvoa omille vitseillemme!

Ei ne ole isot ilot, jotka eniten merkitsevät, vaan se että tekee suuren numeron pienistä — minä olen keksinyt onnen tosi salaisuuden, Setä, ja se on siinä että elää nykyhetkessä. Ei saa aina ikävöidä menneisyyttä eikä odottaa tulevaisuutta, vaan täytyy ottaa juuri tästä hetkestä talteen niin paljon kuin suinkin voi. Se on kuin maanviljelystä. On olemassa ekstensiivistä ja intensiivistä viljelystä — no niin, minä aion tästälähin harrastaa intensiivistä elämää. Aion nauttia joka sekunnista ja aion tietää että nautin siitä kun kerran nautin. Enimmät ihmiset eivät elä, he vain juoksevat kilpaa. He koettavat ehtiä johonkin rajapatsaaseen kaukana taivaanrannalla, ja juoksun kuumuudessa he niin hengästyvät ja läähättävät etteivät ollenkaan näe sitä kaunista, tyventä seutua, jonka läpi kulkevat, ja ensimäinen seikka minkä he tietävät, on se että he ovat vanhoja ja väsyneitä, ja silloin ei merkitse mitään, ovatko he saavuttaneet rajapyykin vai ei. Minä olen päättänyt istahtaa tien varrelle ja kasata yhteen koko joukon pieniä iloja, silloinkin jollei minusta tule Suurta Kirjailijaa. Oletko koskaan tuntenut moista naisfilosoofia kuin miksi minä olen kehittymässä?

Sinun alati JUDY.

P.S. Tänä iltana sataa kissoja ja koiria. Kaksi koiranpentua ja yksi kissanpoika on juuri tipahtanut ikkunalaudalle.

Hyvä toveri!

Hurraa! Minä olen Fabiaani.

Se on, sosialisti joka on halukas odottamaan. Me emme tahdo yhteiskunnallista vallankumousta vielä huomenaamulla, se olisi liian järkyttävää. Me tahdomme että se tulee vähitellen kaukaisessa tulevaisuudessa, kun olemme kaikki valmistuneita ja kykenemme kestämään romahduksen.

Sillävälin meidän täytyy valmistua panemalla toimeen uudistuksia teollisuuden alalla, kasvatuksessa ja orpokodeissa.

Veljellisellä rakkaudella JUDY.

Maanantai, kello kolme.

Helmikuun 11 p.

Rakas S.P.S.!

Älä loukkaannu vaikka tämä on niin lyhyt. Se ei ole kirje, se on vain rivi, jonka tarkoituksena on sanoa sinulle että aion kirjoittaa kirjeen hyvin pian, kun vain tutkinnot ovat ohi. Ei ole välttämätöntä ainoastaan että pääsen läpi, vaan että pääsen läpi HYVIN. Minulla on stipendi, joka velvoittaa.

Sinun, kovassa työssä J.A.

Maaliskuun 5 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Presidentti Cuyler piti tänä iltana puheen, jossa moitti nykyistä sukupolvea vallattomaksi ja pintapuoliseksi. Hän sanoi että olemme kadottaneet vanhat vakavan pyrkimyksen ja oikean opiskelun ihanteet, ja että tämä höltyminen ilmenee varsinkin epäkunnioittavassa suhtautumisessamme järjestyneeseen arvovaltaan. Me emme enää osoita asianmukaista kunnioitusta ylempiämme kohtaan.

Minä palaan kappelista hyvin vakavana.

Olenko liian tuttavallinen, Setä? Pitäisikö minun kohdella sinua arvokkaammin ja etäisemmin. Kyllä, ihan varmaan minun pitäisi. Minäpä alan uudestaan.

* * * * *

Hyvä Mr. Smith!

Teille on varmaan mieluisaa kuulla että suoriuduin menestyksellä keskivuoden tutkinnoistani ja aloitan nyt uuden lukukauden työtä. Jätän kemian — saatuani loppuun kvalitatiivisen analyysin oppimäärän — ja alan nyt lukea biologiaa. Lähestyn tätä ainetta hieman epäröiden, koska olen ymmärtänyt että joudumme leikkelemään onkimatoja ja sammakoita.

Äärettömän mielenkiintoinen ja arvokas luento pidettiin viime viikolla kappelissa roomalaisajan jäännöksistä etelä-Ranskassa. En ole koskaan kuullut valaisevampaa esitystä asiasta.

Luemme Wordsworthin "Tintern Abbey" runoelmaa Englannin kirjallisuuskurssimme yhteydessä. Mikä verraton teos, ja kuinka tarkoin siinä ilmenee hänen käsityksensä panteismistä! Viime vuosisadan alkupuolen romanttinen liike, joka esiintyy runoijain sellaisten teoksissa kuin Shelley, Byron, Keats ja Wordsworth, miellyttää minua paljon enemmän kuin klassillinen liike sen edellä. Runoudesta puhuen, oletko lukenut Tennysonin viehättävää pikku kappaletta nimeltä "Locksley Hall"?

Olen käynyt voimistelussa hyvin säännöllisesti viime aikoina. On pantu toimeen valvojasysteemi, ja sääntöjen laiminlyöminen aiheuttaa hyvän joukon epämukavuutta. Voimistelusalissa on hyvin kaunis uima-allas sementtiä ja marmoria, erään entisen oppilaan lahja. Huonetoverini, Miss McBride, on antanut minulle uimapukunsa (se vanui niin ettei hän enää voinut käyttää sitä) ja alan nauttia opetusta uimisessa.

Meillä oli ihastuttavaa vaaleanpunaista jäätelöä jälkiruuaksi eilen illalla. Ainoastaan kasvikunnasta saatuja värejä käytetään ruuan värittämiseksi. Koulu vastustaa innokkaasti, sekä esteettisistä että terveydellisistä syistä, aniliinivärien käyttöä.

Ilma on viime aikoina ollut ihanteellinen — kirkasta auringonpaistetta ja pilviä ja tervetulleita lumipyryjä silloin tällöin. Minä ja toverimme olemme nauttineet kävelyistämme sekä tunnille että tunnilta — varsinkin jälkimäisistä.

Uskoen, paras Mr. Smith, että tämä kohtaa teidät hyvässä terveydessä kuten tavallisesti,

olen edelleen mitä sydämellisimmin teidän JERUSHA ABBOTT.

Huhtikuun 24 p.

Rakas Setä!

Kevät on tullut taaskin! Sinun pitäisi nähdä kuinka ihastuttava leikkikenttämme on. Minusta voisit tulla katsomaan sitä itse. Master Jervie tipahti tänne viime perjantaina — mutta valitsi mahdollisimman epäsuotuisan ajan, sillä Sallie ja Julia ja minä juoksimme parastaikaa asemalle. Ja minne luulet meidän olleen lähdössä? Princetoniin, tanssiaisiin ja pallopeliä katsomaan, jos suvaitset! En kysynyt sinulta saanko mennä, koska minulla oli sellainen tunne että sihteerisi vastaisi ei. Mutta kaikki kävi täysin säännöllisesti, meillä oli lupa koulusta, ja Mrs. McBride oli kaitsijana. Oli hurmaavan hauskaa, mutta jätän yksityiskohdat sikseen, ne ovat liian lukuisat ja monimutkaiset.

Lauantaina.

Ylhäällä ennen päivänkoittoa! Yövartija herätti meidät — kuusi meistä — ja me keitimme kahvia kattilassa (et ole koskaan nähnyt niin paljon sakkoja!) ja kävelimme kaksi penikulmaa Yhden Puun Kukkulan huipulle katsomaan auringonnousua. Viimeisen rinteen saimme ryömiä! Aurinko miltei nolasi meidät! Ja ehkä luulet ettei tullut ruokahalua aamiaiseksi!

Hyvänen aika, Setä, minulla näyttää olevan perin haihatteleva tyyli tänään, tämä sivu on tulvillaan huutomerkkejä.

Aioin kirjoittaa pitkät jutut puhkeavista puista ja uudesta tuhkakäytävästä urheilukentällä ja inhottavasta biologialäksystä, joka meillä on huomiseksi ja uusista kanooteista järvellä ja Catherine Prentiss'ista, jolla on keuhkotulehdus, ja Prexy'n Angora-kissanpojasta, joka karkasi kotoa ja on ollut täysihoidossa Fergussen Hallissa kaksi viikkoa, kunnes eräs palvelustyttö vei sen takaisin, ja kolmesta uudesta puvustani — valkeata ja vaaleanpunaista ja sinistä musliinia ja samanvärinen hattu jokaiseen — mutta olen liian uninen. Puolustan itseäni aina sillä, eikö totta? Mutta tyttökorkeakoulu on eloisa paikka ja päivän päättyessä väsyttää! Varsinkin kun päivä alkaa auringon noustessa.

Kiintyneenä JUDY.

Toukokuun 15 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Kuuluuko hyviin tapoihin, kun istuu raitiovaunussa, tuijottaa suoraan eteensä eikä nähdä ketään muuta?

Hyvin kaunis nainen hyvin kauniissa samettipuvussa astui raitiovaunuun tänään ja istui viisitoista minuuttia kasvot ihan ilmeettöminä ja tuiotti varoitukseen yleisölle. Minusta ei ole kohteliasta olla tietämättä kenestäkään muusta ikäänkuin itse olisi ainoa tärkeä henkilö paikalla. Joka tapauksessa siinä menettää paljon. Sillävälin kun hän oli vaipunut katsomaan tuota typerää varoitusta, minä tutkin koko vaununtäyttä mielenkiintoisia ihmisolentoja.

Mukanaseuraava kuva esiintyy tässä ensi kertaa. Se on kuin hämähäkki langan päässä, mutta se ei suinkaan esitä sitä, vaan minua, kun opettelen uimaan voimistelusalin uima-altaassa.

Opettaja kiinnittää nuoran vyöhöni renkaaseen ja ripustaa nuoran väkipyörään kattoon. Se olisi hyvä systeemi, jos vain voisi täydellisesti luottaa opettajansa rehellisyyteen. Mutta minä aina pelkään että hän laskee nuoran irti, ja niinpä kiinnitän toisen silmäni levottomana häneen ja toisella uin, ja mielenkiinto näin jakaantuneena en edisty siinä määrin kuin muuten edistyisin.

Hyvin epävakaista ilmaa on ollut viime aikoina. Satoi kun aloitin ja nyt paistaa aurinko. Sallie ja minä menemme ulos pelaamaan tennistä ja saamme niin ollen vapautta voimistelusta.

Viikkoa myöhemmin.

Minun olisi pitänyt lopettaa tämä kirje aikoja sitten, mutta sitä en ole tehnyt. Ethän suutu, Setä, ethän, vaikka en juuri ole säännöllinen? Minusta todellakin on hauska kirjoittaa sinulle, se antaa minulle sellaisen kunnianarvoisen tunteen, ikäänkuin minulla olisi perhettä. Tahtoisitko että kertoisin sinulle jotakin? Sinä et ole ainoa mies, jolle kirjoitan kirjeitä. On kaksi muutakin! Olen tänä talvena saanut kauniita pitkiä kirjeitä Master Jervieltä (päällekirjoitus on kirjoitettu koneella, niin ettei Julia voi tuntea käsialaa). Oletko koskaan kuullut mitään niin sopimatonta? Ja joka viikko tai suunnilleen saapuu hyvin tuhruinen epistola Princetonista, tavallisesti kirjoitettuna keltaiselle lehtiöpaperille. Joihin kaikkiin vastaan nopeasti kuin liikemies. Näet nyt — en ole niinkään erilainen kuin muut tytöt — saan kirjeitä minäkin.

Kerroinko että minut on valittu jäseneksi seniorien draamalliseen klubiin. Hyvin recherché yhdistys. Vain seitsemänkymmentä viisi jäsentä tuhannesta. Voinko mielestäsi johdonmukaisena sosialistina kuulua siihen?

Minkä luulet nykyään kiinnittävän huomiotani yhteiskuntaopissa? Minä kirjoitan (figurez vous!) ainetta Turvattomien Lasten huoltamisesta. Opettaja sekoitti aiheet ja jakoi ne umpimähkään, ja tämä lankesi minun osalleni. C'est drôle ca n'est-ce pas?

Päivälliskello soi. Panen tämän postiin kun kuljen laatikon ohi.

Kiintyneenä JUDY.

Kesäkuun 4 p.

Rakas Setä!

Hyvin työteliästä aikaa — diploomienjako kymmenen päivän päästä, tutkinnot huomenna, paljon luettavaa, paljon pakattavaa, ja maailma ulkona niin ihastuttava että sydäntä vihloo kun pitää olla sisällä.

Mutta mitäs siitä, lupa on tulossa. Julia matkustaa ulkomaille tänä kesänä — jo neljättä kertaa. Siitä ei ole epäilystä, Setä, onni ei jakele lahjojaan tasaisesti. Sallie, kuten tavallisesti, lähtee Adirondacksiin. Ja mitä luulet minun aikovan tehdä? Saat arvata kolme kertaa. Lock Willow'hon? Väärin. Adirondacksiin Sallien kanssa? Väärin. (Sitä en yritä enää koskaan, menetin rohkeuteni viime kesänä.) Etkö voi arvata mitään muuta? Et ole juuri kekseliäs. Kerron sen sinulle, Setä, jos lupaat olla tekemättä vastaväitteitä. Varoitan sihteeriäsi etukäteen, olen järkähtämätön.

Aion viettää kesän merenrannalla Mrs. Charles Patersonin luona ja opettaa hänen tytärtään, joka aikoo korkeakouluun ensi syksynä. Tulin hänen tuttavakseen McBridein kautta, ja hän on hyvin viehättävä nainen. Annan tunteja latinassa ja englannissa myöskin nuoremmalle tyttärelle, mutta minulle jää vähän aikaa itseänikin varten, ja ansaitsen viisikymmentä dollaria kuussa! Eikö se tunnu sinusta aivan suunnattomalta summalta? Hän tarjosi sen, minä en olisi kehdannut pyytää enemmän kuin kaksikymmentä viisi.

Lopetan työni Magnoliassa (se on paikka, missä hän asuu) syyskuun ensimäisenä, ja vietän jäljelläolevat kolme viikkoa luultavasti Lock Willow'ssa — minusta olisi hauskaa nähdä Semplet taas ja kaikki ystävälliset eläimet.

Miten tämä ohjelma vaikuttaa sinuun, Setä? Minusta tulee aivan riippumaton, niinkuin näet. Sinä olet pannut minut jaloilleni ja luulen että osaan melkein kävellä omin neuvoin nyt.

Princetonin diploomienjako ja meidän tutkintomme sattuvat ihan yhteen, mikä on kauhea isku. Sallie ja minä niin toivoimme ehtivämme niihin, mutta tietysti se on aivan mahdotonta.

Hyvästi, Setä. Nauti kesästäsi ja tule syksyllä takaisin levänneenä ja valmiina alkamaan uutta työvuotta. (Noin sinun pitäisi kirjoittaa minulle!) Minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä teet tänä kesänä tai millä tavoin huvittelet. En voi silmilläni havaita ympäristöäsi. Pelaatko golfia vai metsästätkö vai ratsastatko vai istutko vain auringossa ja mietiskelet?

Joka tapauksessa, oli miten oli, pidä hauskaa äläkä unhoita Judya.

Kesäkuun 10 p.

Rakas Setä!

Tämä on vaikein kirje mitä ikinä olen kirjoittanut, mutta olen päättänyt mitä minun on tehtävä, eikä ole mitään peräytymisen mahdollisuutta. On hyvin herttaista ja suurenmoista ja kultaista että tahdot lähettää minut Europpaan tänä kesänä — hetkiseksi aivan hurmaannuin siitä ajatuksesta, mutta selvä järki sanoi kohta ei. Olisi sangen epäloogillista jos kieltäytyisin ottamasta rahojasi koulua varten ja sitten käyttäisin ne pelkkiin huvituksiin! Sinä et saa totuttaa minua liian moneen ylellisyysseikkaan. Ihminen ei kaipaa sitä mitä hänellä ei koskaan ole ollut, mutta on kauhean kovaa olla ilman sitä ja sitä kun on ruvennut pitämään niitä ominaan luonnollisen oikeuden mukaan. Eläminen Sallien ja Julian seurassa panee stoalaisen filosofiani hirveälle koetukselle. Heillä molemmilla on ollut kaikkea siitä saakka kun he olivat pikkulapsia, he pitävät onnea aivan asiaankuuluvana. Maailma, niin he ajattelevat, on heille velkaa kaiken mitä he tarvitsevat. Ehkä onkin — ainakin maailma näyttää tunnustavan velkansa ja maksavan sen. Mutta minun on toista, minulle se ei ole mitään velkaa, ja sen se sanoikin heti alussa. Minulla ei ole mitään oikeutta tehdä velkaa luottoa vastaan, sillä aika on tuleva, jolloin maailma lakkaa tunnustamasta saataviani.

Huomaan ponnistelevani vertauskuvien meressä — mutta toivon että saat selvän tarkoituksestani. Joka tapauksessa minulla on hyvin voimakas tunne siitä että ainoa kunniallinen mitä voin tehdä on opettaa tämän kesän ja ruveta elättämään itseäni.

* * * * *

MAGNOLIA. Neljä päivää myöhemmin.

Juuri näin paljon olin ehtinyt kirjoittaa, kun — arvaa mitä tapahtui? Palvelustyttö toi Master Jervien kortin. Hänkin matkustaa ulkomaille tänä kesänä, ei Julian eikä hänen perheensä kanssa, vain aivan itsekseen. Kerroin hänelle että sinä olit tarjonnut minulle ulkomaanmatkan erään rouvan seurassa, joka on kaitsijana tyttö-retkikunnassa. Hän tietää sinusta, Setä. Se on, hän tietää että isäni ja äitini ovat kuolleet ja että eräs ystävällinen herra on lähettänyt minut korkeakouluun. Minulla ei suorastaan ole ollut rohkeutta kertoa hänelle John Grier Homesta ja kaikesta muusta. Hän luulee että sinä olet holhoojani ja täysin laillinen vanha perheystävä. En ole koskaan kertonut hänelle etten tunne sinua — se tuntuisi liian hassulta!

Joka tapauksessa hän kaikin tavoin tahtoi minua lähtemään Europpaan. Hän sanoi että se oli välttämätön osa kasvatustani ja etten saanut ajatellakaan kieltäytymistä. Hän sanoi myöskin että hän olisi Parisissa samoihin aikoihin ja että karkaisimme kaitsijan luota silloin tällöin ja söisimme päivällistä kahden hauskoissa, vitsikkäissä ulkomaan ravintoloissa.

No niin, Setä, tämä totisesti houkutteli minua! Minä melkein horjuin, ja jollei hän olisi ollut niin jyrkkä, olisin ehkä taipunut kokonaan. Minut voi houkutella askel askeleelta, mutta minua ei voi pakottaa. Hän sanoi että olen tyhmä, hupsu, järjetön, eriskummallinen, typerä, itsepintainen lapsi (ne ovat vain muutamia hänen solvaavista adjektiiveistaan, loput menivät korvieni ohi), ja etten ymmärrä mikä on minulle hyvä, ja että minun pitäisi antaa vanhempien ihmisten päättää. Me melkein riitelimme — en ole varma vaikka olisimme riidelleet kokonaankin!

Joka tapauksessa pakkasin kapsäkkini nopeasti ja tulin tänne. Mielestäni oli parempi nähdä sillat liekeissä takanani ennenkuin lopetin kirjeeni sinulle. Nyt ne ovat kokonaan tuhkana. Täällä olen Cliff Top'issa (Mrs. Patersonin huvilan nimi), matkalaukkuni on jo avattu ja Florence (pikku tyttö) kamppailee jo ensimäisen deklinatsionin kanssa. Ja siitä lupaakin tulla kamppailu! Hän on aivan harvinaisen hemmoiteltu lapsi, minun täytyy opettaa hänelle ensin kuinka sitä oikein opiskellaan — hän ei ole elämässään keskittynyt mihinkään vaikeampaan kuin jäätelöön ja soodaveteen.

Käytämme hiljaista kallionurkkaa kouluhuoneena — Mrs. Paterson toivoo että olen heidän kanssaan ulkoilmassa — ja minä sanon että minusta on vaikeata keskittää ajatuksiani, kun edessä on sininen meri ja laivoja purjehtii ohi! Ja kun ajattelen että itse voisin olla tuollaisessa laivassa, matkalla vieraisiin maihin — mutta minä en tahdo sallia itseni ajatella muuta kuin latinan kielioppia.

Prepositsionit a tai ab, absque, coram, cum, de, e tai ex, prae, pro, sine, tenus, in, subter, sub ja super vaativat ablatiivia.

Näet nyt, Setä, että olen jo uponnut työhön, vaikka kiusaus alituisesti väikkyy silmieni edessä. Älä ole vihoissasi, ole kiltti, äläkä ajattele etten pidä arvossa ystävällisyyttäsi, sillä sen teen — aina — aina. Ainoa tapa millä koskaan voin maksaa velkaani sinulle on se että minusta tulee Hyvin Hyödyllinen Kansalainen. (Ovatko naiset kansalaisia? Tuskin vain). Joka tapauksessa Hyvin Hyödyllinen Henkilö. Ja kun katselet minua, voit sanoa: "Minä annoin tuon Hyvin Hyödyllisen Henkilön maailmalle."

Se kuuluu hyvältä, eikö kuulu, Setä? Mutta en tahdo johtaa sinua harhaan. Minut valtaa usein sellainen tunne, etten ole ollenkaan huomattava, on lysti suunnitella elämänuraa, mutta kaiken todennäköisyyden mukaan minusta ei tule hituistakaan erilainen kuin kukaan muu tavallinen ihminen. Ehkä lopetan menemällä naimisiin urakkamiehen kanssa ja inspiroin häntä hänen työssään.

Sinun alati JUDY.

Elokuun 19 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Ikkunastani näkyy ihastuttava maaseutu — meriseutu oikeammin — ei muuta kuin vettä ja kallioita.

Kesä kuluu. Vietän aamupäivät latinan ja englannin ja algebran ja kahden tyhmän tyttöni seurassa. En käsitä kuinka Marion voi päästä korkeakouluun tai jäädä sinne, jos pääsee. Ja mitä tulee Florenceen, hän on toivoton — mutta oi, mikä pieni kaunotar! Minä en luule että merkitsee mitään, ovatko he tyhmiä vai ei niin kauan kun ovat kauniita. Ei kuitenkaan voi olla ajattelematta, kuinka heidän keskustelunsa väsyttää heidän tulevia miehiänsä, jolleivät he onnistu saamaan tyhmiä miehiä. Luullakseni se on aivan mahdollista, maailma näyttää olevan täynnä typeriä miehiä, olen tavannut heitä joukottain tänä kesänä.

Iltapäivällä kävelemme kallioille tai uimme, jos nousuvesi on paikallaan. Minä osaan uida suolaisessa vedessä erinomaisen helposti — näet että kasvatuksestani on jo hyötyä!

Kirje on tullut Mr. Jervis Pendletonilta Parisista, aika lyhyt, tiukka kirje. En ole vielä aivan saanut anteeksi sitä etten suostunut seuraamaan hänen neuvoaan. Joka tapauksessa, jos hän ehtii takaisin ajoissa, hän tulee pariksi päivää tapaamaan minua Lock Willow'hon ennenkuin koulu alkaa, ja jos olen hyvin kiltti ja suloinen ja tottelevainen, pääsen (minulla on syytä otaksua) armoihin taas.

Myöskin kirje Sallielta. Hän tahtoo minua heidän leiriinsä kahdeksi viikoksi syyskuussa. Täytyykö minun pyytää lupaa, vai enkö jo ole päässyt sille asteelle että saan tehdä niinkuin tahdon? Olen, aivan varmaan — olen seniori, kuten tiedät. Tehtyäni työtä koko kesän tunnen tarvitsevani hieman terveellistä virkistystä, tahdon nähdä Adirondacksin, tahdon nähdä Sallien, tahdon nähdä Sallien veljen — hän opettaa minua melomaan kanoottia — ja (tulemme nyt päävaikuttimeeni, joka on halpamainen) tahdon että Master Jervie tulee Lock Willow'hon eikä tapaa minua siellä.

Minun täytyy näyttää hänelle että hän ei voi sanella minulle käskyjään. Sitä ei voi kukaan muu kuin sinä, Setä — etkä sinäkään aina! Minä livistän tieheni.

JUDY.

MCBRIDEN LEIRI.

Rakas Setä!

Kirjeesi ei tullut ajoissa (voin ilokseni sanoa). Jos tahdot määräyksiäsi toteltavan, täytyy sinun katsoa että sihteerisi toimittaa ne perille vähemmässä kuin kahdessa viikossa. Kuten huomaat olen täällä, ja olen ollut jo viisi päivää.

Metsät ovat hurmaavat, samoin leiri, samoin ilma ja samoin McBridet ja koko maailma. Olen hyvin onnellinen!

Jimmie tuolla huutaa minua soutelemaan. Hyvästi nyt — valitan että olen ollut tottelematon, mutta miksi sinun pitääkin olla niin itsepintainen siinä ettet antaisi minun leikkiä hiukan? Kun olen tehnyt työtä koko kesän, ansaitsen kaksi viikkoa. Olet kauhean härkäpäinen.

Kuitenkin — rakastan sinua vielä, Setä, huolimatta kaikista virheistäsi.

JUDY.

Lokakuun 3 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Koulussa taas ja seniorina — myöskin Kuukauslehden toimittajana. Ei tunnu mahdolliselta, vai tuntuuko, että niin rikkiviisas henkilö vielä neljä vuotta sitten oli John Grier Homen asukas? Amerikassa päästään eteenpäin nopeasti!

Mitä ajattelet tästä? Lock Willow'hon lähetetty ja tänne palautettu kirjelippu Master Jervieltä. Hän on pahoillaan, mutta huomaa mahdottomaksi käydä Lock Willow'ssa tänä syksynä, hän kun on suostunut lähtemään purjehdusmatkalle eräiden ystäviensä kanssa. Toivoo että minulla on ollut hauska kesä ja että nautin maallaolosta.

Ja hän tiesi koko ajan että olin McBridella, sillä Julia oli kertonut sen hänelle! Teidän miesten pitäisi jättää vehkeilyt naisille, teidän kosketuksenne ei ole kyllin keveä.

Julialla on arkullinen mitä ihastuttavimpia uusia pukuja — iltapuku sateenkaarenväristä Liberty-silkkiä, joka kelpaisi vaikka paratiisin enkeleille. Ja minä kun luulin että omat pukuni tänä vuonna ovat ennakkotapauksettoman (onko sellaista sanaa?) kauniit. Jäljensin Mrs. Patersonin pukuvarastoa huokean ompelijan avulla, ja vaikka puvuistani ei tullutkaan vallan alkuperäisten kaksoissisaria, olin täysin onnellinen kunnes Julia avasi tavaransa. Mutta nyt — minä elän nähdäkseni Parisin!

Rakas Setä, etkö iloitse kun et ole tyttö? Varmaan ajattelet että tuo hälinä mitä pidämme vaatteistamme, on ehdottomasti typerää? Niin onkin. Siitä ei ole epäilystä. Mutta se on kokonaan teidän miesten vika.

Oletko koskaan kuullut oppineesta Herra Professorista, joka halveksi tarpeettomia koristeita ja suosi järkeviä, tarkoituksenmukaisia pukuja naisilla? Hänen vaimonsa, joka oli kuuliainen sielu, omaksui reformipuvun. Ja mitä luulet professorin tehneen? Hän karkasi kuorotytön kanssa.

Sinun alati JUDY.

P.S. Palvelustyttö meidän käytävässämme pitää siniruutuisia pumpuliesiliinoja. Aion hankkia hänelle ruskeita niiden sijalle ja hukuttaa siniset järveen. Eräs muisto kylmää minua joka kerta kun näen ne.

Marraskuun 17 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Hirmuinen halla on vahingoittanut kirjallista mainettani! En tiedä kerronko siitä sinulle vai enkö, mutta hauska olisi sentään saada hiukan myötätuntoa — hiljaista myötätuntoa, ole hyvä: älä revi haavaa auki viittaamalla siihen ensi kirjeessäsi.

Olen kirjoittanut kirjaa, iltaisin koko viime talvena ja kaiken kesää kun en opettanut latinaa kahdelle typerälle lapsukaiselleni. Lopetin sen juuri kun koulu alkoi ja lähetin eräälle kustantajalle. Hän piti sitä kaksi kuukautta ja uskoin varmaan että hän ottaisi sen, mutta eilen aamulla tuli pikalähetys (kolmenkymmenen sentin lunastus) ja siinä se tuli takaisin, mukanaan kirje kustantajalta, hyvin kohtelias, isällinen kirje — mutta suora! Hän sanoo huomanneensa osoitteesta että olen vielä korkeakoulussa, ja jos tahtoisin kuulla neuvoja, kehottaisi hän minua kohdistamaan kaiken tarmoni opintoihin ja odottamaan kunnes olen saanut oppiarvoni ennenkuin rupean kirjoittamaan. Hän liitti mukaan arvostelijansa mielipiteen. Näin se kuului:

"Juoni kaikkea muuta kuin uskottava. Luonnekuvaus liioiteltu. Keskustelu luonnotonta. Huumoria aika paljon, mutta ei aina maultaan parasta. Käskekää häntä yrittämään edelleen, niin hän voinee aikanaan kirjoittaa oikean kirjan."

Ei ollenkaan imartelevaa, vai onko, Setä? Ja minä kun luulin tekeväni huomattavan lisän amerikkalaiseen kirjallisuuteen! Minä luulin ihan todella. Aioin yllättää sinut kirjoittamalla suuren romaanin ennenkuin olin päässyt korkeakoulusta. Kokosin ainekset sitä varten Julian luona viime jouluna. Mutta uskon kyllä että kustantaja on oikeassa. Luultavasti kaksi viikkoa ei riittänyt suuren kaupungin tapojen ja elämän tarkkaamiseen.

Otin sen mukaani eilen iltapäivällä kun lähdin kävelemään, ja kun tulin kaasuhuoneelle, menin sisään ja kysyin koneenkäyttäjältä enkö saisi käyttää hänen uuniansa. Hän avasi kohteliaasti oven ja minä sulloin kirjani omin käsin sisään. Minusta tuntui kuin olisin polttanut oman lapseni!

Menin levolle eilen illalla äärimmäisen masentuneena, ajattelen ettei minusta koskaan tule mitään ja että olet viskannut rahasi hukkaan. Mutta mitä luulet? Tänä aamuna heräsin kaunis uusi aihe mielessäni, ja olen kaiken päivää suunnitellut henkilöitäni aivan niin onnellisena kuin saatoinkin olla. Kukaan ei koskaan voi moittia minua pessimistiksi! Jos maanjäristys tänään nielisi mieheni ja kaksitoista lastani, heräisin huomenaamuna hymyillen ja alkaisin katsella mistä saisin uuden perhekunnan.

Kiintyneenä JUDY

Joulukuun 14 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Näin kauhean hassua unta viime yönä. Olin menevinäni kirjakauppaan ja myyjä toi minulle uuden kirjan nimeltä "Judy Abbottin elämä ja teokset". Saatoin nähdä sen ihan selvästi — punaiset vaatekannet ja kannessa John Grier Homen kuva ja oma kuvani nimilehdellä ja alla "Vilpittömästi teidän Judy Abbott". Mutta juuri kun aioin katsoa hautakirjoitustani lopusta, heräsin. Se oli hyvin harmillista! Olin melkein saamaisillani selville kenen kanssa menen naimisiin ja koska kuolen.

Eikö sinusta olisi jännittävää jos todella voisit lukea elämäsi tarinan — kaikkitietävän tekijän ihan totuudenmukaisesti kirjoittamana? Ja kuvittele että saisit lukea sen vain sillä ehdolla ettet koskaan unohtaisi sitä, vaan kulkisit elämän läpi tietäen ennakolta tarkalleen, miten kaikki mitä teet, tulee päättymään ja voiden tunnilleen määrätä kuolemasi hetken. Kuinka monella ihmisellä luulisit olevan rohkeutta lukea sellaista kirjaa? Ja kuinka monen luulisit voivan hillitä uteliaisuuttaan ja olla lukematta, silläkin uhalla että heidän senjälkeen olisi elettävä ilman toiveita ja ilman yllätyksiä?

Elämä on yksitoikkoista parhaimmillaankin ollen; pitää syödä ja nukkua niin usein. Mutta kuvittele kuinka kuolettavan yksitoikkoista se olisi, jollei mitään odottamatonta voisi tapahtua ateriain välissä. Siunatkoon, Setä, tuohon tuli mustetahra, mutta olen kolmannella sivulla enkä viitsi alkaa uutta arkkia.

Jatkan biologia-opintojani tänäkin vuonna — hyvin mielenkiintoinen aine. Luemme tätä nykyä ravintosysteemiä. Sinun pitäisi nähdä kuinka herttainen kissan pohjukaissuolen läpileikkaus on mikroskoopissa.

Olemme myöskin päässeet filosofiaan — mielenkiintoista, mutta perin aineetonta. Minä pidän enemmän biologiasta, jossa tutkimuksen esineen voi kiinnittää pöytään. Kas siinä taas! Ja taas! Tämä kynä itkee vuolaasti. Suothan anteeksi sen kyyneleet.

Uskotko sinä vapaaseen tahtoon. Minä uskon — ehdottomasti. En ensinkään voi yhtyä filosoofeihin, joiden mukaan jokainen toiminta on ehdottomasti välttämätön ja automaattinen tulos etäisten syitten kasaantumista. Se on epänormaalisin oppi mitä koskaan olen kuullut — eihän ketään siis saisi moittia mistään. Jos ihminen uskoisi fatalismiin, saisi hän luonnollisesti vain vaipua istumaan ja sanoa: "Tapahtukoon Jumalan tahto", ja istua siinä kunnes kupsahtaisi kuolleena maahan.

Minä uskon ehdottomasti omaan vapaaseen tahtooni ja omaan toteuttamiskykyyni — ja usko se on, joka siirtää vuoret. Saat nähdä että minusta tulee suuri kirjailija! Minulla on neljä lukua valmiina uudesta kirjastani ja viisi suunniteltuina eteenpäin.

Tämä on hyvin sekava kirje — särkeekö päätäsi, Setä? Luulen että lopetamme nyt ja rupeamme laittamaan vaahtokakkua. Vahinko etten voi lähettää sinulle maistiaisia, niistä tulee tavattoman hyviä, sillä meillä on oikeata kermaa ja kolme palloa voita.

Sinun, kiintyneenä JUDY.

P.S. Harrastamme nykyään fantasiatansseja voimistelutunnilla. Kuvasta voit nähdä missä määrin muistutamme oikeita tanssijattaria. Se joka rivin päässä juuri suorittaa sulavaa hyppyliikettä olen minä.

Joulukuun 26 p.

Rakas, rakas Setäni!

Eikö sinulla ole järkeä ollenkaan? Etkö tiedä ettet saa antaa yhdelle tytölle seitsemäätoista joululahjaa? Ole hyvä ja muista että olen sosialisti — tahdotko tehdä minusta raharuhtinaan?

Ajattele kuinka hankalaa jos meille joskus tulisi riita! Minun täytyisi vuokrata kuorma-ajuri palauttamaan lahjojasi.

Olen pahoillani kun kaulaliina, jonka lähetin sinulle, on niin kovin epätasainen. Kudoin sen omin käsin (kuten epäilemättä voit päättää sisäisestä päivänselvyydestä). Käytä sitä kylminä päivinä ja napita takkisi hyvin.

Kiitos, Setä, tuhat kiitosta. Mielestäni olet kultaisin mies mitä koskaan on elänyt — ja mielettömin!

JUDY.

Tässä on nelilehtinen apila McBriden leiristä, se tuo sinulle hyvää onnea uudelle vuodelle.

Tammikuun 9 p.

Tahdotko tehdä jotakin, Setä, joka turvaa iäisen autuutesi? Täällä on eräs perhe, jonka tila on hirveän toivoton. Isä ja äiti ja neljä näkyvää lasta — kaksi vanhinta poikaa on lähtenyt maailmalle etsimään rikkautta eikä ole lähettänyt mitään siitä kotiin. Isä on tehnyt työtä lasitehtaassa ja saanut näivetystaudin — se on kauhean epäterveellistä työtä — ja on nyt lähetetty sairaalaan. Siihen menivät kaikki heidän säästönsä, ja perheen ylläpito on nyt vanhimman tyttären niskoilla. Hän on kaksikymmentä neljä vuotta vanha ja ompelee 1:50:n päiväpalkalla (silloin kun voi sen saada) ja tekee koruompelua iltaisin. Äiti ei ole erittäin vahva ja on äärimmäisen saamaton ja jumalinen. Hän istuu kädet ristissä, kärsivällisen alistumisen perikuvana, sillävälin kun tytär tappaa itsensä ylityöllä ja edesvastuuntunteella ja huolilla. Tyttö ei käsitä kuinka he pääsevät lopputalven yli — enkä minäkään käsitä. Sadalla dollarilla saisi vähän hiiliä ja kenkiä lapsille niin että he pääsisivät kouluun, ja jäisikin vielä vähän säästöä niin että hänen ei tarvitsisi murehtia itseään kuoliaaksi kun joku päivä kuluu ilman että hän saa työtä.

Sinä olet rikkain mies minkä tunnen. Etkö luule että saisit säästetyksi sata dollaria? Se tyttö ansaitsee apua paljon paremmin kuin minä koskaan olen ansainnut. Minä en pyytäisi muuten kuin tytön tähden, en paljonkaan välitä siitä miten äidin käy, hän on sellainen vanha kala.

Minua raivostuttaa kun ihmiset pyörittävät silmiään taivasta kohti ja sanovat: "Ehkä se kaikki on vain parhaaksi", vaikka ovat aivan kuollakseen varmat että niin ei ole. Nöyryys eli alistuminen eli miksi suvaitsette sitä nimittää, on yksinkertaisesti voimatonta velttoutta. Minä kannatan taistelevampaa uskontoa!

Me saamme hirvittäviä läksyjä filosofiassa — koko Schopenhauer huomiseksi. Professori ei näytä käsittävän että luemme muitakin aineita. Hän on omituinen vanha otus, kulkee kasvot kohti pilviä ja räpyttelee häikäistyneenä silmiään, kun sattumalta kohtaa edessään kiinteätä maata. Hän koettaa silloin tällöin keventää luentojaan leikkipuheilla — ja me hymyilemme parhaamme mukaan, mutta vakuutan sinulle että hänen vitsinsä eivät naurata. Kaiken aikansa oppituntien välissä hän viettää pohtimiseen, onko aine todella olemassa vai kuvitteleeko hän vain että se on.

Olen varma että ompelijatyttöni mieleen ei juolahdakaan muuta kuin että se on!

Missä luulet uuden romaanini olevan? Paperikorissa. Voin itse nähdä että siitä ei ole mihinkään, ja kun rakastava tekijä toteaa sen, mikä olisikaan arvostelevan yleisön mielipide?

Myöhemmin.

Kirjoitan sinulle, Setä, tautivuoteelta. Kaksi päivää olen maannut nielurisat turvoksissa, kuumaa maitoa voin niellä, mutta siinä kaikki. "Mitä ajattelivatkaan vanhempanne kun eivät otattaneet pois noita rauhasia teidän vielä ollessanne lapsi?" halusi lääkäri tietää. Siitä ei minulla totisesti ole aavistusta, mutta epäilen mahtoivatko he paljonkaan ajatella minua.

Sinun J.A.

Seuraavana aamuna.

Luin tämän juuri läpi ennenkuin suljen sen. En ymmärrä miksi näen elämän niin sumun vallassa. Kiirehdin vakuuttamaan sinulle että olen nuori ja onnellinen ja tulvillani elämää, ja luotan että sinä olet samoin. Nuoruudella ei ole mitään tekemistä syntymäpäivien kanssa, hengen virkeyden kanssa vain, niin että vaikka hiuksesi ovatkin harmaat, Setä, voit silti vielä olla poika.

Kiintyneenä JUDY.

Tammikuun 12 p.

Rakas Mr. Ihmisystävä!

Rahakirjeesi perhettäni varten tuli eilen. Tuhannet kiitokset! Karkasin voimistelusta ja vein sen heille heti päiväaterian jälkeen, ja olisit nähnyt tytön kasvot! Hän oli niin ihmeissään ja onnellinen ja huojentunut että näytti melkein nuorelta, ja hän on vain kaksikymmentä neljä. Eikö se ole surkeata!

Mutta nyt hänestä tuntuu kuin kaikki hyvä tulisi samalla kertaa. Hänellä on vakinaista työtä kahdeksi kuukaudeksi eteenpäin — joku menee naimisiin, ja hän saa ommella kapiot.

"Kiitos hyvän Jumalan!" huudahti äiti tajutessaan sen tosiseikan, että tuo pieni paperipalanen oli sata dollaria.

"Ei se ole hyvältä Jumalalta ollenkaan", sanoin minä, "se on Setä Pitkäsääreltä." (Mr. Smith'iltä, sanoin.)

"Mutta hyvä Jumala sen pani hänen päähänsä", sanoi hän.

"Vielä mitä! Minä itse sen panin hänen päähänsä", sanoin minä.

Mutta joka tapauksessa, Setä, uskon että hyvä Jumala palkitsee sinua sopivalla tavalla. Ansaitset kymmenen tuhannen vuoden armahduksen kiirastulesta.

Kiitollisena sinun JUDY ABBOTT.

Helmik. 15 p.

Suvaitkoon Teidän Korkea-arvoisin Majesteettinne!

Tänä aamuna nautein eineeksi kylmää kalkkunapiirakkaa ja hanhenpaistia, ja lähetin noutamaan kupin teetä (kiinalaista juomaa), jota en ole koskaan ennen maistanut.

Älä hermostu, Setä — en minä ole menettänyt järkeäni, minä vain lainailen Sam'l Pepys'iä. Luemme häntä Englannin historian yhteydessä, alkuperäisiä lähteitä. Sallie ja Julia ja minä keskustelemme nyt 1660:n kielellä. Kuule tätä:

"Menin Charing Crossiin nähdäkseni kun Majuri Harrison hirtettiin, hukutettiin ja revittiin kappaleiksi: hän itse näytti niin reippaalta kuin sellaisissa olosuhteissa suinkin saattaa." Ja tätä: "Syönyt päivällistä erään naisen kanssa, joka kantaa kaunista surupukua veljensä jälkeen, joka eilen kuoli pilkkukuumeeseen."

Hiukan aikaista alkaa huvitella, eikö totta? Eräs Pepysin ystävä keksi hyvin ovelan tavan, millä kuningas saattoi maksaa velkansa myymällä köyhille ihmisille vanhoja pilaantuneita elintarpeita. Mitä sinä, uudistusten mies, ajattelet siitä? En usko että olemme meidän päivinämme niin huonoja kuin sanomalehdet väittävät.

Samuel oli yhtä jännitetty vaatteistaan kuin kuka tyttö tahansa, hän tarvitsi pukeutumiseensa viisi kertaa enemmän aikaa kuin hänen vaimonsa — se näyttää olleen aviomiesten kulta-aikaa. Eikö tämä ole liikuttava alku? Näet että hän todella oli rehellinen. "Tänään tuli kotiin hieno kultanappinen kamelottipukuni, joka maksaa minulle paljon rahaa, ja rukoilen Jumalaa että kykenisin suorittamaan laskun."

Anna anteeksi että olen niin täynnä Pepystä, kirjoitan hänestä erikoisainetta.

Mitä ajattelet, Setä? Itsehallinto-yhdistys on kumonnut kello kymmenen säännön. Nyt saamme polttaa tulta kaiken yötä jos tahdomme, sillä ehdolla vain ettemme häiritse toisia — emme siis saa huvitella suuremmassa määrin. Tulos on kaunis kuvaus ihmisluonteesta. Nyt kun saisimme olla ylhäällä niin kauan kuin tahdomme, emme enää tahdo. Päät alkavat nuokkua yhdeksältä, ja puoli kymmenen kynät putoavat hervottomista käsistämme. Kello on puoli kymmenen nyt. Hyvää yötä.

Sunnuntaina.

Juuri palannut kirkosta — saarnaaja Georgiasta. Meidän täytyy pitää varamme, sanoo hän, ettemme kehitä älyämme tunteellisen luontomme kustannuksella — mutta minun mielestäni se oli köyhä, kuiva saarna. Yhdentekevää mistä osasta Yhdysvaltoja tai Kanadaa he tulevat tai minkä nimellisiä he ovat, aina saamme saman saarnan. Miksi maailmassa he eivät mene poikakorkeakouluihin ja vaadi oppilaita varomaan, ettei liian ahkera henkinen työ lannista heidän miehistä luontoansa?

Nyt on kaunis päivä — kylmä ja jäinen ja kirkas. Heti päivälliseltä pukeudumme Sallie ja Julia ja Marty Keene ja Eleanor Pratt (ystäviäni, mutta sinä et tunne heitä) ja minä lyhyisiin hameisiin ja kävelemme yli maitten mantereitten Crystal Springin taloon syömään kananpaisti- ja vohveli-illallista, ja sitten pyydämme Mr. Crystal Springiä tuomaan meidät kotiin häkkirattailla. Meitä odotetaan takaisin seitsemäksi, mutta aiomme tänä iltana venyttää määräajan kahdeksaksi.

Hyvästi, hyvä Sir.

Saan kunnian piirtää olevani vilpittömin, alamaisin, uskollisin ja tottelevaisin palvelijanne JUDY ABBOTT.

Maaliskuun 5 p.

Rakas Mr. Johtokunnan Jäsen!

Huomenna on kuukauden ensimäinen keskiviikko — väsyttävä päivä John Grier Homessa. Kuinka he huokaavatkaan helpotuksesta kun kello tulee viisi ja te taputatte heitä päähän ja poistutte! Mahdoitko sinä (henkilökohtaisesti) koskaan taputtaa minua päähän, Setä? En usko — muistissani ei tunnu olevan muita kuin lihavia Johtokunnan Jäseniä.

Vie kotiin rakkaat terveiseni — todella rakkaat. Tunnen suoranaista hellyyttä sitä kohtaan, kun katson taaksepäin neljän vuoden usvan läpi. Kun ensin tulin korkeakouluun, olin ihan katkera, kun minulta oli riistetty normaalimuoto lapsuutta, joka toisilla tytöillä oli ollut, mutta nyt ei minusta tunnu enää vähintäkään sellaiselta. Pidän tapaustani hyvin tavattomana seikkailuna. Se on kuin edullinen asema, jossa saan seisoa syrjässä ja katsoa elämää. Kun nyt täysikasvuisena astun elämään, avautuu minulle perspektiivi maailmasta, joka kokonaan puuttuu toisilta, keskellä mylläkkää kasvatetuilta ihmisiltä.

Tunnen joukottain tyttöjä (Julia esimerkiksi), jotka eivät koskaan tiedä että he ovat onnellisia. He ovat niin tottuneet onnen tunteeseen että heidän aistinsa ovat turtuneet sille, mutta minun on toista — minä olen täysin varma elämäni jokaisena hetkenä että olen onnellinen. Ja minä aion olla edelleen — yhdentekevää mitä epämiellyttävää tapahtuu. Aion katsoa epämiellyttäviä asioita (myöskin hammassärkyä) mielenkiintoisiksi kokemuksiksi ja olla iloinen kun tiedän miltä ne tuntuvat. "Oli taivas ylläni mikä tahansa, minulla on rohkeutta uhmata kaikkia onnen vaiheita."

Älä sentään ota tätä uutta rakkauttani J.G.H:ta kohtaan liian kirjaimellisesti. Jos minulla olisi viisi lasta kuten Rousseaulla, en jättäisi niitä löytölastenkodin portaille ollakseni varma että ne kasvatetaan yksinkertaisesti.

Sano ystävälliset terveiseni Mrs. Lippettille (se on luullakseni totuudenmukaista, rakkaat olisi sentään vähän liian vahvaa) äläkä unohda kertoa mikä kaunis luonne minusta on kehittynyt.

Kiintyneenä JUDY.

LOCK WILLOW, Huhtikuun 4 p.

Rakas Setä!

Huomaatko postileiman? Sallie ja minä kaunistamme Lock Willow'ta läsnäolollamme pääsiäisluvan aikana. Päätimme että parasta mitä voimme tehdä kymmenenä päivänämme oli tulla paikkaan, jossa on hiljaista. Hermomme ovat nyt sillä asteella etteivät ne kestäisi enää ainoatakaan ateriaa Fergussenissa. Päivällinen huoneessa, jossa on neljäsataa tyttöä, on oikea tulikoe, jos on väsynyt. Hälinä on sellainen ettei voi kuulla pöydän toisella puolella istuvien tyttöjen puhetta, jolleivät he pane kättään megafoniksi ja huuda.

Me samoilemme yli kukkulain ja luemme ja kirjoitamme, ja meillä on hauska, levollinen aika. Kiipesimme tänä aamuna "Pilvitöyrään" huipulle, jossa Master Jervie ja minä kerran keitimme illallista — tuntuu mahdottomalta että siitä on jo lähes kaksi vuotta. Saatoin vielä nähdä paikan, missä tulemme savu on noennut kallion. On omituista kuinka muutamat paikat liittyvät muutamiin ihmisiin, eikä koskaan voi palata niihin ajattelematta heitä. Tunsin olevani perin yksin ilman häntä — kaksi minuuttia.

Mitä luulet minun toimineen viime aikoina, Setä? Rupeat uskomaan että olen parantumaton — minä kirjoitan kirjaa. Alotin kolme viikkoa sitten ja ahmin sitä nyt täysin siemauksin. Olen keksinyt salaisuuden. Master Jervie ja tuo kustantaja-ihminen olivat oikeassa, kirjailija on uskottavin kun kirjoittaa asioista, jotka tuntee. Ja tällä kertaa kirjoitan jostakin jonka tunnen — tyhjentävästi. Arvaa mikä on toiminnan paikka? John Grier Home! Ja siitä tulee hyvä, minä uskon nyt että siitä tulee — siinä kerrotaan vain pikku mitättömyyksistä, joita tapahtui joka päivä. Olen realisti nyt. Olen jättänyt romantiikan, mutta palaan siihen myöhemmin, kun oma seikkailurikas tulevaisuuteni alkaa.

Tämä uusi kirja tulee valmiiksi — ja ilmestyy! Saat nähdä vain. Jos oikein tahtoo jotakin asiaa ja koettaa koettamistaan, saa sen lopuksi. Olen koettanut neljä vuotta saada kirjettä sinulta — enkä ole vielä menettänyt toivettani.

Hyvästi nyt, Setä kulta.

(Minusta on hauska sanoa sinua Setä kullaksi, se kuuluu niin hyvältä.)

Kiintyneenä JUDY.

P.S. Unohdin kertoa Lock Willow'n uutiset, mutta ne ovat perin murheellisia. Hyppää tämän jälkikirjoituksen yli jollet tahdo tunne-elämääsi aivan kuohuksiin.

Vanha Grove-parka on kuollut. Se tuli niin huonoksi ettei voinut enää purra ja heidän täytyi ampua se.

Viime viikolla tappoi kärppä tai näätä tai rotta yhdeksän kananpoikaa.

Yksi lehmistä on sairas, ja meidän piti kutsua eläinlääkäri Bonnyrigg Four Cornersista. Arnasai valvoi koko yön syöttääkseen lehmälle liinaöljyä ja whiskyä. Mutta meillä on kauhea epäluulo, että sairas lehmäparka ei saanut mitään muuta kuin liinaöljyä.

Hempeämielinen Tommy (kirjava kissa) on kadonnut, pelkäämme että se on joutunut satimeen.

Maailmassa on paljon huolia!

Toukokuun 17 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Tämä tulee olemaan äärimmäisen lyhyt, sillä olkapäätäni särkee kun vain näenkin kynän. Luentomuistiinpanoja kaiken päivää, kuolematonta romaania iltaisin, siinä on liian paljon kirjoittamista.

Diploomienjako ensi keskiviikosta kolmen viikon taa. Minusta sinä voisit tulla tekemään tuttavuuttani — vihaan sinua jollet tule! Julia kutsuu Master Jervien, joka kuuluu hänen perheeseensä, ja Sallie kutsuu Jimmie McBriden, joka kuuluu hänen perheeseensä, mutta kenen minä voin kutsua? Sinut vain tai Mrs. Lippettin, ja hänestä en huoli. Ole hyvä ja tule.

Sinun, rakkaudessa ja kirjoituskouristuksessa,

JUDY.

LOCK WILLOW, Kesäkuun 13 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Minä olen ulosoppinut! Diploomini on piironkilaatikon pohjalla kahden parhaan pukuni kanssa. Diploomienjako oli kuin ennenkin, muutama sadekuuro kriitillisinä hetkinä. Kiitos ruusunnupuistasi. Ne olivat herttaiset. Master Jervie ja Master Jimmie molemmat antoivat minulle ruusuja, mutta jätin heidän ruusunsa pesuvatiin ja pidin sinun ruusujasi kädessäni luokkakulkueessa.

Tänne Lock Willow'hon olen tullut kesäksi — kenties ainiaaksi. Täysihoito on halpaa, ympäristö hiljainen ja sopiva kirjalliseen elämään. Mitä muuta voi kamppaileva kirjailija toivoa? Olen hullaantunut kirjaani. Ajattelen sitä joka hetki valveilla ollessani ja näen siitä unta yöllä. Kaikki mitä tarvitsen on rauhaa ja lepoa ja paljon aikaa työhön (ja ravitsevia aterioita silloin tällöin).

Master Jervie tulee elokuussa viikoksi tai niin, ja Jimmie McBride pistäytyy silloin tällöin kesän kuluessa. Hänellä on nykyään toimi eräässä pankkiiriliikkeessä ja hän matkustaa maaseudulla myyden sitoumuksia pankeille. Hän aikoo yhdistää "Maanviljelijäin Kansallispankin" ja Cornersin ja minut samaan matkaan.

Näet siis ettei Lock Willow'sta kokonaan puutu seuraelämää. Odottaisin että sinäkin joskus ajaisit ohi autollasi — mutta tiedän nyt että se on toivotonta. Kun kerran et tullut diploominjakooni, olen repinyt sinut sydämestäni ja haudannut ainiaaksi.

JUDY ABBOTT, A.B.

[Artium Baccalauraeus, alin yliopistollinen oppiarvo.]

Heinäkuun 24 p.

Rakkakin Setä Pitkäsääri!

Eikö ole hauskaa tehdä työtä — vai etkö koskaan tee? Se on erikoisen hauskaa kun työ on sellaista jota tekee mieluummin kuin mitään muuta maailmassa. Olen kirjoittanut niin nopeasti kuin kynästä lähtee joka päivä tänä kesänä, ja ainoa riitani elämän kanssa on se että päivät eivät riitä kaikkien niiden kauniiden ja arvokkaiden ja mielenkiintoisten ajatusten kirjoittamiseen, joita ajattelen.

Olen lopettanut kirjani toisen osan ja aloitan kolmatta huomenaamuna kello puoli kahdeksan. Se on herttaisin kirja mitä koskaan olet nähnyt — se on, ihan totta. En osaa ajatella mitään muuta. Tuskin maltan aamulla pukea ja syödä ennenkuin aloitan, sitten kirjoitan ja kirjoitan ja kirjoitan kunnes äkkiä olen niin väsynyt että ihan herpaisee joka paikasta. Sitten menen ulos Colinin (uuden paimenkoiran) kanssa ja kuljen pitkin maita ja saan uuden varaston ajatuksia seuraavaksi päiväksi. Se on kaunein kirja mitä koskaan olet nähnyt — oi anteeksi, minähän sanoin sen jo.

Ethän pidä minua itserakkaana, vai pidätkö, Setä kulta?

Minä en totisesti ole itserakas, mutta nyt juuri olen innostuneessa asteessa. Kenties myöhemmin olen kylmä ja arvosteleva ja nyrpistän nenääni. Ei, sitä en varmaankaan ole! Tällä kertaa olen kirjoittanut oikean kirjan. Odota vain kunnes saat nähdä!

Koetan hetkisen aikaa puhua jostakin muusta. En kai ole vielä kertonut, vai olenko, että Amasai ja Carrie ovat menneet naimisiin viime toukokuussa? He ovat vieläkin täällä palveluksessa, mutta mikäli minä voin nähdä, on avioliitto pilannut molemmat. Carrie aina ennen nauroi kun Amasai toi mutaa jaloissaan tai varisti tuhkaa lattialle, mutta nyt — kuulisit vain kuinka hän toruu! Ja hän ei enää käherrä tukkaansa. Amasai, joka ennen oli niin halukas toimittamaan mattoja ja kantamaan puita, murisee jos jotakin sellaista ehdotetaan. Hänen kaulanauhansakin ovat nykyään aivan likaisen värisiä — mustaa ja ruskeata, vaikka ne ennen olivat kirkkaanpunaiset. Olen päättänyt etten koskaan mene naimisiin. Se vie ihmistä ilmeisesti alaspäin.

Uutisia ei talosta juuri ole. Eläimet ovat kaikki mitä parhaassa terveydentilassa. Siat ovat tavattoman lihavia, lehmät näyttävät tyytyväisiltä ja kanat munivat hyvin. Harrastatko kananhoitoa? Jos niin on, salli minun suositella verratonta pikku kirjasta "200 munaa kanaa kohti vuosittain". Ajattelen ostaa hautomakoneen ensi keväänä ja ruveta kasvattamaan kananpoikia. Näet nyt että olen pysyväisesti asettunut Lock Willow'hon. Olen päättänyt jäädä tänne kunnes olen kirjoittanut 114 romaania kuten Anthony Trollopen äiti. Sitten katson täyttäneeni elämäntyöni ja voin vetäytyä syrjään ja matkustaa.

Mr. James McBride vietti viime sunnuntain luonamme. Päivälliseksi kananpojanpaistia ja jäätelöä, hän näytti pitävän arvossa kumpaistakin. Olin kauhean iloinen kun sain nähdä hänet, hän hetkiseksi muistutti minulle että suuri maailma vielä on olemassa. Jimmie paralla on kova työ sitoumuksiensa kaupittelusta. "Maanviljelijäin Kansallispankki" Cornersissa ei huolinut niistä vaikka ne tuottavatkin kuusi prosenttia korkoa ja väliin seitsemän. Luulen että hän lopulta palaa kotiin Worcesteriin ja ottaa jonkun toimen isänsä tehtaassa. Hän on liian avomielinen ja luottavainen ja hyväsydäminen onnistuakseen koskaan liikemiehenä. Mutta kukoistavan overall-tehtaan johtajan toimi on hyvinkin miellyttävä asema, eikö totta? Tätä nykyä hän nyrpistää nenäänsä overalleille, mutta hän on palaava niihin vielä.

Toivottavasti annat arvoa sille seikalle että tämä kirje on hyvin pitkä kirjoituskouristusta potevan kirjoittamaksi. Mutta minä rakastan sinua vielä, Setä kulta, ja olen hyvin onnellinen. Kaunis maisema ympärillä, yllinkyllin syötävää, mukava vanhanaikainen vuode ja riisi valkoista paperia ja puolen litraa mustetta — mitä muuta voi kaivata maailmassa?

Sinun kuten ainakin JUDY.

P.S. Postimies on juuri tuonut erään uutisen lisää. Saamme odottaa Master Jervie'a tänne ensi perjantaina viettämään viikon päivät luonamme. Se on hyvin mieluisa uutinen — pelkään vain että kirjaparkani tulee kärsimään. Master Jervie on hyvin vaativainen.

Elokuun 27 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Missä sinä olet, minä tahtoisin tietää?

En koskaan ole saanut tietää missä osassa maailmaa asut, mutta toivon ettet ole New Yorkissa tällä kauhealla ilmalla. Toivon että olet vuoren harjanteella (mutta ei Sweitsissä, jossakin lähempänä), katselet lunta ja ajattelet minua. Ole hyvä ja ajattele minua. Olen niin yksin ja tekee niin hyvää kun minua ajatellaan. Oi, Setä, soisin tuntevani sinut! Silloin voisimme tehdä toinen toisemme iloisiksi, kun olemme onnettomia.

En usko että enää kauan jaksan olla Lock Willow'ssa. Ajattelen muuttamista. Sallie on saanut paikan Bostoniin ensi talveksi. Eikö sinusta olisi mukavaa jos minä menisin sinne hänen kanssaan ja vuokraisimme yhteisen työhuoneen. Minä kirjoittaisin sillä aikaa kun hän on toimessaan ja iltaisin saisimme olla yhdessä. Illat ovat hyvin pitkät kun ei ole ketään muuta puhetoveria kuin Semplet ja Carrie ja Amasai. Tiedän etukäteen että Boston-ajatukseni ei miellytä sinua. Voin jo nyt lukea sihteerisi kirjeen:

'Miss Jerusha Abbott. Arvoisa Neiti,

Mr. Smith pitää parhaana että jäätte Lock Willow'hon.

Vilpittömästi Teidän "ELMER H. GRIGGS.'

Minä vihaan sihteeriäsi. Olen varma että mies, jonka nimi on Elmer H. Griggs, mahtaa olla inhottava. Mutta ihan totta, Setä, minä luulen että minun on sittenkin mentävä Bostoniin. En voi jäädä tänne. Jollei pian tapahdu jotakin, hyppään kaivoon sulasta epätoivosta.

Siunatkoon kuinka on kuuma! Kaikki ruoho on palanutta ja purot ovat kuivina ja tiet pölyiset. Ei ole satanut viikkokausiin.

Tästä kirjeestä voisi päättää että minulla on vesikauhu, mutta ei se sitä ole. Minä vain tahtoisin perheen.

Hyvästi, rakkahin Setäni.

Soisin tuntevani sinut. JUDY.

LOCK WILLOW, Syyskuun 19 p.

Rakas Setä!

Jotakin on tapahtunut ja minä tarvitsen neuvoa. Tarvitsen sitä sinulta enkä keneltäkään muulta maailmassa. Eikö olisi mahdollista että saisin tavata sinut? On paljon helpompi puhua kuin kirjoittaa, ja pelkään että sihteerisi voisi avata kirjeen.

JUDY.

P.S. Olen hyvin onneton.

LOCK WILLOW, Lokakuun 3 p.

Rakas Setä Pitkäsääri!

Omalla kädelläsi — ja aika vapisevalla kädellä — kirjoitettu lippunen tuli tänä aamuna. Olen niin pahoillani kun olet ollut sairas, en olisi vaivannut sinua omilla asioillani, jos olisin tietänyt sen. No niin, minä kerron sinulle huoleni, mutta siitä on aika vaikeata kirjoittaa, ja se on hyvin yksityistä. Ole hyvä äläkä säilytä tätä kirjettä, vaan polta se.

Ennenkuin aloitan — tässä on tuhannen dollarin pankkiosoitus. Tuntuu hullunkuriselta, eikö totta, että minä lähetän pankkiosoituksen sinulle.

Mistä luulet minun saaneen sen.

Olen myynyt kertomukseni, Setä. Se ilmestyy jaksottain seitsemänä vihkona, ja sitten kirjana! Voisit ajatella että olen villinä ilosta, mutta minä en ole. Olen täysin apaattinen. Tietysti olen iloinen, kun voin ruveta maksamaan sinulle — olen vieläkin velkaa yli kaksituhatta. Se tulee kyllä vähitellen. Älä nyt ole kauhea ja mukise vastaan, ole niin kiltti ja ota se, kun sen lähettäminen tekee minut niin onnelliseksi. Olen sinulle velkaa paljon enemmän kuin pelkkää rahaa, ja sitä velkaa suoritan edelleen kaiken elämäni olemalla kiitollinen ja pitämällä sinusta.

Ja nyt toiseen asiaan, Setä. Ole hyvä ja anna minulle maailmanmiehen neuvo, joko sitten luulet sen olevan minulle mieleen vai ei.

Sinä tiedät että minulla aina on ollut hyvin erikoinen tunne sinua kohtaan, sinä ikäänkuin olet edustanut koko perhettäni, mutta ethän ole pahoillasi, vai mitä, jos kerron sinulle että minulla on hyvin paljon erikoisempi tunne erästä toista miestä kohtaan. Voit kai arvata ilman suurtakaan vaivaa kuka hän on. Epäilen että kirjeeni jo hyvin kauan ovat olleet hyvin täynnä Master Jervie'a.

Toivon että voisin saada sinut ymmärtämään minkälainen hän on ja kuinka täydellisen hyvin sovimme yhteen. Ajattelemme kaikesta samalla tavoin — pelkään että minulla on taipumusta muodostelemaan omat ajatukseni hänen ajatustensa mukaan! Mutta hän onkin melkein aina oikeassa — hänen pitääkin olla, tiedäthän, sillä hänellä on neljäntoista vuoden ennätys minusta. Toisissa asioissa hän kuitenkin on kuin, mikäkin suuri poika, joka tarvitsee huolenpitoa — hän ei älyä käyttää kalosseja, kun sataa. Hän ja minä aina pidämme samoja asioita lystikkäinä, ja se merkitsee niin paljon; on kauheata kun kahden ihmisen huumorin taju on vastakkainen. En usko että mikään silta voisi viedä sen kuilun yli!

Ja hän on — Oi, niin! Hän on vain oma itsensä, ja minä kaipaan ja kaipaan ja kaipaan häntä. Koko maailma tuntuu tyhjältä ja kipeältä. Vihaan kuutamoa, koska se on kaunis ja koska hän ei ole täällä näkemässä sitä minun kanssani. Mutta ehkä sinäkin olet rakastanut jotakin ja tiedät? Jos olet, ei minun tarvitse selittää, jos et ole, en voi selittää.

Sentapaiset ovat tunteeni — ja olen kieltäytynyt menemästä naimisiin hänen kanssaan.

En sanonut hänelle minkätähden, olin vain mykkä ja onneton. En keksinyt sanoa mitään. Ja nyt hän on mennyt pois kuvitellen että tahdon mennä naimisiin Jimmie McBriden kanssa — enkä minä ollenkaan tahtoisi, en voisi kuvitellakaan että menisin naimisiin Jimmien kanssa, hän ei ole kyllin täysikasvuinen. Mutta Master Jervie ja minä jouduimme kauheaan väärinkäsitysten sekasortoon ja loukkasimme kumpikin toistemme tunteita. Syy miksi lähetin hänet pois ei ollut se etten välittäisi hänestä, vaan se että välitän hänestä niin paljon. Pelkäsin että hän vielä katuisi — ja sitä en minä voisi kestää! Minusta ei ollut oikein että minunlaiseni ihminen, jolta niin kokonaan puuttuu esi-isät, joutuisi naimisiin sellaiseen perheeseen kuin hänellä on. En ollut koskaan kertonut hänelle orpokodista ja minua inhotti selittää hänelle etten tiedä kuka olen. Minä voin olla kauhea niinkuin tiedät. Ja hänen perheensä on ylpeä ja minä olen ylpeä minäkin!

Tunsin myöskin olevani jollakin tavoin sidottu sinuun. Kun minut on kasvatettu kirjailijaksi, täytyy minun ainakin koettaa tulla siksi. Ei olisi juuri kaunista ottaa koulusivistys vastaan sinun lahjanasi ja sitten mennä pois eikä käyttää sitä. Mutta nyt kun alan kyetä maksamaan takaisin, tunnen että olen osittain vapautunut tuosta velasta — sitäpaitsi luulen että voisin edelleenkin olla kirjailija vaikka menisinkin naimisiin. Nuo kaksi ammattia eivät ehdottomasti sulje pois toisiansa.

Olen ajatellut asiaa hyvin paljon. Tietenkin hän sosialistina omaksuu epäsovinnaiset käsitykset asioista, ehkä hänestä ei olisi niin vaikeata mennä naimisiin proletariaattiin kuuluvan kanssa kuin jonkun toisen miehen mielestä olisi. Kun kaksi ihmistä niin täsmälleen sopii yhteen ja he aina ovat onnelliset yhdessä ja yksinäiset erillään, ei heidän ehkä pitäisi antaa minkään maailmassa tulla välilleen. Tietysti tahtoisin uskoa niin. Mutta kuulisin mielelläni sinun mielipiteesi, johon mikään tunne ei vaikuta. Sinäkin luultavasti kuulut Perheeseen ja katsot asiaa maailman näkökannalta etkä vain myötätuntoisin, inhimillisin silmin — näet nyt kuinka urhoollisesti esitän asian sinulle. Entä jos menisin hänen luokseen ja selittäisin että esteenä ei ole Jimmie, vaan John Grier Home — olisiko aivan kauheata jos tekisin niin? Siihen vaadittaisiin paljon rohkeutta. Olisin melkein mieluummin onneton loppuikäni.

Tämä tapahtui lähes kaksi kuukautta sitten, enkä ole kuullut sanaakaan hänestä senjälkeen kun hän oli täällä. Aloin juuri jo tottua murtuneeseen sydämeen, kun sain Julialta kirjeen, joka mullisti taas kaikki. Hän sanoo — hyvin sivumennen — että "Setä Jervis" oli joutunut olemaan kokonaisen yön ulkona myrskyssä metsästysretkellä Kanadassa ja että hän senjälkeen on sairastanut keuhkotulehdusta. Enkä minä tietänyt sitä. Olin vain loukkaantunut, kun hän oli sillä tavoin kadonnut tyhjyyteen ilman sanaakaan. Minä luulen että hän on aika lailla onneton, ja minä tiedän että itse olen!

Mitä minun olisi oikeinta tehdä sinun mielestäsi?

JUDY.

Lokakuun 6 p.

Rakkakin Setä Pitkäsääri!

Tietysti minä tulen — puoli viisi iltapäivällä ensi keskiviikkona. Tietysti osaan luoksesi. Olen ollut New Yorkissa kolme kertaa enkä ole aivan pikkuvauva. En voi uskoa että nyt todellakin saan nähdä sinut — olen vain ajatellut sinua niin kauan että tuskin tuntuu siltä että olet käsinkosketeltava ihminen lihaa ja verta.

Sinä olet kauhean hyvä, Setä, kun viitsit vaivata itseäsi minun tähteni, vaikka et ole oikein terve. Ole varovainen äläkä vilustu. Nämä rankkasateet tekevät ilman hyvin kosteaksi.

Kiintyneenä JUDY.

P.S. Mieleeni juolahti kamala ajatus. Onko sinulla hovimestari? Minä pelkään hovimestareita, ja jos vain sellainen avaa oven, pyörryn siihen paikkaan. Mitä osaan sanoa hänelle? Et maininnut minulle nimeäsi. Pitääkö minun kysyä Mr. Smithiä?

Torstaiaamuna.

Kaikkein rakkakin Master-Jervie-Setä-Pitkäsääri Pendleton-Smith!

Nukuitko sinä viime yönä? Minä en. En niin hiventäkään. Olin liian ihmeissäni ja kiihtynyt ja huumautunut ja onnellinen. En usko että koskaan enää voin nukkua — enkä syödä myöskään. Mutta minä toivon että sinä nukuit, tiedäthän että sinun pitää, jotta tulisit pikemmin terveeksi ja voisit tulla luokseni.

Rakas Mies, en siedä ajatella kuinka sairas olet ollut — ja koko aikana en minä ole tietänyt siitä. Kun tohtori eilen saattoi minut vaunuihin, kertoi hän että kolmen päivän aikana oli oltu ilman toivoa. Oi, rakkahin, jos se olisi tapahtunut, olisi valo sammunut maailmasta minulta. Otaksun että joskus — kaukaisessa tulevaisuudessa — toisen meistä täytyy jättää toinen, mutta silloin meillä ainakin on ollut onnemme ja on muistoja, joista elää.

Aioin reipastuttaa sinua — ja sen sijaan minun täytyykin reipastuttaa itseäni. Sillä vaikka olenkin onnellisempi kuin koskaan uneksin voivani olla, olen myöskin totisempi. Pelko, että sinulle saattaisi tapahtua jotakin, viipyy varjona sydämelläni. Aina ennen voin olla kevyt ja huoleton ja välinpitämätön, koska minulla ei ollut mitään kallisarvoista menetettävänä. Mutta nyt — minulla tulee olemaan Iso Suuri Huoli kaiken loppuikääni. Aina kun olet poissa luotani, ajattelen kaikkia autoja, jotka voivat ajaa ylitsesi tai kylttejä, jotka voivat pudota päähäsi tai kauheita salakavalia bakteereja, joita voit niellä. Mielenrauhani on iäksi mennyttä — mutta enpä koskaan ole juuri välittänytkään vain pelkästä rauhasta.

Ole hyvä ja parane — pian — pian — pian. Tahdon saada sinut aivan lähelle, niin että voin koskettaa sinua ja tuntea että olet käsinkosketeltava. Sellainen pieni puolituntinen meillä vain oli yhdessä! Pelkään että ehkä olenkin nähnyt unta. Jospa edes olisin perheesi jäsen (hyvin etäinen neljäs serkku), niin saisin tulla katsomaan sinua joka päivä ja lukea ääneen ja pöyhiä tyynyäsi ja tasoittaa nuo kaksi pientä ryppyä otsaltasi ja saada suupielesi kääntymään iloiseen hauskaan hymyilyyn. Mutta sinähän olet iloinen taas, etkö olekin? Sinä olit iloinen eilen ennenkuin jätin sinut. Tohtori sanoi että mahdan olla hyvä hoitajatar ja että sinä näytit kymmenen vuotta nuoremmalta. Toivon että rakkaus ei tee kaikkia kymmentä vuotta nuoremmiksi. Välittäisitkö minusta vielä, rakas, jos osoittautuisinkin vain yksitoistavuotiaaksi?

Eilispäivä oli ihmeellisin päivä mitä olla saattaa. Jos eläisin yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanhaksi, en koskaan unohtaisi pienintäkään yksityiskohtaa. Se tyttö, joka lähti Lock Willow'sta aamun koittaessa, oli hyvin erilainen henkilö kuin se joka palasi takaisin illalla. Mrs. Semple herätti minut puoli viideltä. Hypähdin pimeässä pystyyn täysin hereillä, ja ensi ajatus, mikä syöksyi aivoihini, oli tämä: "Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären!" Söin aamiaista keittiössä kynttilänvalossa ja ajoin sitten viisi peninkulmaa asemalle kesken loistavinta lokakuun väritystä. Aurinko nousi matkalla, ja vaahterat ja kuusamat hohtivat punaisina ja oranssinvärisinä ja kiviseinillä ja viljapelloilla kimmelsi huurre. Minä tiesin että jotakin tulisi tapahtumaan. Koko matkan junassa pyörät lauloivat: "Sinä saat nähdä Setä Pitkäsäären." Se antoi minulle niin turvallisen tunteen. Minulla oli niin luja usko Sedän taitoon panna asiat oikealle tolalle. Ja minä tiesin että jossakin oli eräs toinen mies — rakkaampi kuin Setä — joka ikävöi nähdä minua, ja minulla oli jotenkuten sellainen tunne että ennen päivän loppua saisin nähdä hänetkin. Ja katso mitä tapahtui!

Kun tulin taloon Madison Avenue'n varrella, näytti se niin suurelta ja ruskealta ja uhkaavalta etten uskaltanut mennä sisään, vaan kävelin sen ympäri kootakseni rohkeutta. Mutta minun ei tarvinnut pelätä vähääkään, hovimestarisi on sellainen kiltti, isällinen vanha mies, että hän sai minut heti olemaan kuin kotonani. "Onko tämä Miss Abbott?" kysyi hän, ja minä vastasin: "On", niin että minun ei tarvinnutkaan kysyä Mr. Smithiä. Hän käski minun odottaa salongissa. Se oli hyvin tumma, upea, miehinen huone. Istuin suuren nojatuolin reunalle ja sanoin yhä itsekseni:

"Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären! Minä saan nähdä Setä Pitkäsäären!"

Sitten mies tuli takaisin ja pyysi minua astumaan kirjastoon. Olin niin kiihtynyt että totisesti jalkani hädintuskin kannattivat. Oven ulkopuolella hän kääntyi kuiskaamaan: "Hän on ollut hyvin sairas, Miss. Tämä on ensimäinen päivä, jolloin hänen on lupa olla ylhäällä. Ettehän viivy niin kauan että hän kiihtyy?" Hänen sanojensa sävystä tunsin että hän pitää sinusta — ja mielestäni hän on kultainen vanhus!

Sitten hän koputti ovelle ja sanoi: "Miss Abbott", ja minä menin sisään ja ovi sulkeutui takanani.

Oli niin hämärä kun tulin loistavasti valaistusta eteisestä, että hetkeen aikaan saatoin tuskin mitään nähdä, sitten näin suuren nojatuolin tulen edessä ja välkkyvän teetarjottimen pienemmällä tuolilla sen vieressä. Ja minä totesin että eräs mies istui isossa tuolissa tyynyjen varassa, viltti polvillaan. Ennenkuin voin pidättää häntä hän nousi — aika epävarmasti — ja nojautui tuolin selkään ja katsoi vain minuun sanattomana. Ja silloin — ja silloin — näin että se olit sinä! Mutta sittenkään en vielä ymmärtänyt. Luulin että Setä oli tuottanut sinut sinne yllätykseksi minulle.

Sitten sinä nauroit ja ojensit kätesi ja sanoit: "Rakas pikku Judy, etkö voinut arvata että minä olin Setä Pitkäsääri."

Silmänräpäyksessä kaikki valkeni minulle. Oi, mutta kylläpä olin ollutkin typerä! Sata pikku seikkaa olisi voinut sanoa sen minulle, jos minulla olisi ollut älyä. Minusta ei tulisi mikään hyvä salapoliisi, vai tulisiko, Setä? — Jervie? Miksi pitää minun sanoa sinua? Paljas Jervie tuntuu niin epäkunnioittavalta, ja minä en voi olla epäkunnioittava sinulle!

Se oli hyvin hurmaava puolituntinen ennenkuin tohtori tuli lähettämään minut pois. Olin niin häikäistynyt kun tulin asemalle että olin vähällä astua St. Louis'in junaan. Ja sinä olit aika häikäistynyt sinäkin. Unohdit tarjota minulle teetä. Mutta olemme molemmat hyvin, hyvin onnellisia, emmekö ole? Ajoin takaisin Lock Willow'hon pimeässä — mutta oi kuinka tähdet välkkyivät! Ja tänä aamuna olen käynyt Colinin kanssa kaikilla paikoilla, joilla sinä ja minä olemme olleet yhdessä, ja muistellut mitä sanoit ja miltä näytit. Metsät tänään ovat kuin hehkutettua pronssia ja ilma on hallainen. On _kiipeämis_ilma. Soisin että olisit täällä kiipeämässä kukkuloita minun kanssani. Ikävöin sinua kauheasti, Jervie kulta, mutta se on onnellista ikävää, saammehan pian taas olla yhdessä. Me kuulumme toisillemme nyt oikein ja totisesti eikä se ole mitään kuvittelua. Eikö tunnu omituiselta että minä vihdoinkin kuulun jollekin? Se tuntuu hyvin, hyvin suloiselta.

Ja minä en koskaan anna sinun olla surullinen pientä hetkeäkään.

Sinun, alati ja alati

JUDY.

P.S. Tämä on ensimäinen rakkauskirje minkä koskaan olen kirjoittanut. Eikö ole hassua että osasin?