TOINEN NÄYTÖS.

ENSI KOHTAUS.

Géronte. Argante.

Géronte. Näin hyvän tuulen puhaltaessa saapuvat meikäläiset vielä tänään tänne. Eräs Tarentumista tullut merimies kertoi nähneensä palvelijani paraillaan valmistautuvan matkaan, Mutta tyttäreni tapaa tullessaan kaiken pahemmalla kannalla kuin mitä olimme luulleet. Sillä se, mitä kuulitte pojastanne kerrottavan, kumoo perinpohjin kaikki tuumamme.

Argante. Olkaa huoleti. Minä lupaan poistaa kaikki esteet tieltämme ja ryhdyn heti paikalla toimeen.

Géronte. Rohkenenko, herra Argante, sanoa teille jotain? Lasten kasvatus on seikka, johon on ryhdyttävä täydellä todella.

Argante. Se on totta. Mitä sillä tarkoitatte?

Géronte. Tarkoitan vaan, että alkusyy nuorten huonoon käytökseen on kasvatuksessa, jonka he ovat saaneet isältään.

Argante. Niin joskus onkin. Mutta mitä sillä tarkoitatte?

Géronte. Mitäkö tarkoitan?

Argante. Niin.

Géronte. Tarkoitan vaan, että jos kelpo isän tavoin olisitte pitänyt poikanne hyvässä kurissa, niin ei hän olisi tehnyt sellaisia kepposia kuin nyt.

Argante. Hyvä. Siis te olette pitänyt omaa poikaanne hyvässä kurissa.

Géronte. Epäilemättä. Ja suuttuisin kelpolailla, jos hän olisi tehnyt jotain poikanne tekojen kaltaista.

Argante. Ja jos tuo sama poika, jota te kelpo isän tavoin olette pitäneet hyvässä kurissa, olisi tehnyt jotain vielä pahempaakin? Hä?

Géronte. Mitä?

Argante. Mitäkö?

Géronte. Mitä te tarkoitatte?

Argante. Tarkoitan vaan, herra Géronte, että parasta on olla tuomitsematta niin äkkipikaa toisten käytöstä, ja katsokoon se joka tahtoo soimata, eikö omassa kodissaan ole mitään mätähaavaa.

Géronte. En ymmärrä arvoituksianne. Kyllä minä selitän. Oletteko kuullut jotain pojastani puhuttavan?

Argante. Voi olla mahdollista.

Géronte. Ja mitä sitten?

Argante. Palvelijanne Scapin, kiukuissani kun olin, puhui vaan ohimennen asiasta; hän tai joku muu voi selittää teille lähemmin. Mitä minuun tulee, menen heti keskustelemaan jonkun asianajajan kanssa ryhtyäkseni tarpeellisiin toimenpiteisiin. Näkemiin asti.

TOINEN KOHTAUS.

Géronte. Mitä juttuja täällä on tekeillä! Jotain vielä pahempaa? Minä puolestani en tiedä mitään sen pahempaa, ja minun mielestäni on naiminen vastoin isänsä tahtoa teko, joka voittaa kaiken, mitä voi kuvitellakaan.

KOLMAS KOHTAUS.

Géronte. Léandre.

Géronte. Ah! Kas, tuossa hän onkin!

Léandre (juosten Gérontea syleilemään). Isäni! Kuinka olen iloinen nähdessäni teidät taas kotona!

Géronte (karttaen syleilyä). Ei kiirettä' Puhukaamme hiukan tärkeistä asioista.

Léandre. Sallikaa minun syleillä teitä ja —

Géronte (karttaen taas). Ei kiirettä, sanon minä.

Léandre. Mitä! Te ette salli minun syleillä teitä osoittaakseni iloani?

Géronte. En. Meillä on asioita keskenämme selviteltävinä.

Léandre. Mitä asioita?

Géronte. Anna minun katsoa sinua suoraan silmiin.

Léandre. Mitä?

Géronte. Katso minua silmästä silmään.

Léandre. No?

Géronte. Mitä täällä on tapahtunut?

Léandre. Mitäkö on tapahtunut?

Géronte Niin. Mitä olet tehnyt poissaollessani?

Léandre. Mitä minä sitten muka olisin tehnyt, isä?

Géronte. Minä en suinkaan tahdo, että olisit tehnyt, minä kysyn vaan, mitä olet tehnyt.

Léandre. Minä! Minä en ole tehnyt mitään sellaista, josta voisitte moittia minua.

Géronte. Et mitään?

Léandre. En.

Géronte. Oletpa jotakuinkin röyhkeä.

Léandre. Tiedän olevani syytön.

Géronte. Scapin on kuitenkin kertonut teistä uutisia.

Léandre. Scapin?

Géronte. Ahaa! Jopa punastut.

Léandre. Mitä hän on kertonut teille minusta?

Géronte. Tämä paikka ei ole sopiva jutun tutkimiseen; me tarkastamme sitä muualla! Joudu kotiin, minä seuraan sinua heti sinne. Ah! Lurjus! Jos sinä tuotat minulle häpeää, niin en tunnusta sinua pojakseni, etkä milloinkaan saa tulla näkyviini.

NELJÄS KOHTAUS.

Léandre. Scapin on minut pettänyt! Tuo konna, jonka pitäisi ennen kaikkea pitää salassa kaikki, mitä uskon hänelle, hän ensimäisenä juoksee ilmaisemaan kaiken isälleni. Ah! Minä vannon taivaan kautta ettei tämä petos jää rankaisematta.

VIIDES KOHTAUS.

Octave. Léandre. Scapin.

Octave. Rakas Scapin, kuinka suuresti saan kiittää puuhiasi! Mikä mainio mies sinä olet! Miten olisi minun käynytkään, jollei taivas olisi tuonut sinua avukseni!

Léandre. Ahaa! Siinähän te olettekin! Olen oikein iloinen nähdessäni teidät, senkin konna.

Scapin. Se on liian suuri kunnia minulle.

Léandre (paljastaen miekkansa). Vielä laskette sopimatonta leikkiäkin! Ah, kyllä minä opetan —

Scapin (heittäytyen polvilleen). Hyvä herra!

Octave (astuen molempien väliin estääkseen Léandrea lyömästä). Ah! Léandre!

Léandre. Ei, Octave, elkää pidättäkö minua.

Scapin (Léandrelle). Voi, armollinen herra!

Octave (pidättäen Léandrea). Armoa!

Léandre (aikoen iskeä Scapinia). Antakaa minun tyynnyttää vihani.

Octave. Ystävyytemme nimessä, Léandre, elkää tehkö hänelle pahaa!

Scapin. Armollinen herra, mitä minä sitten olen tehnyt?

Léandre (aikoen iskeä Scapinia). Mitäkö olet tehnyt, konna?

Octave (pidättäen vielä Léandrea). Rauhoittukaa!

Léandre. En, Octave. Hän tunnustakoon heti petollisuutensa. Äsken sain muilta kuulla, mitä kepposia olet minulle tehnyt. Mutta nyt tahdon kuulla tunnustuksen omasta suustasi tai lävistän sinut miekallani.

Scapin. Voi, armollinen herra! Voisitteko todellakin olla niin sydämetön?

Léandre. No, puhu sitten.

Scapin. Minä olisin siis teille tehnyt jotain, armollinen herra?

Léandre. Niin, konna. Eikö sinun omatuntosi syytä sinua siitä?

Scapin. Minä vannon, etten tiedä mistä on kysymys.

Léandre (lähestyen surmatakseen Scapinin). Etkö tiedä?

Octave (hilliten Léandrea). Léandre!

Scapin. No niin, armollinen herra, koska te nyt välttämättömästi tahdotte, niin tunnustan tovereitteni kanssa juoneeni sen pikku tynnyrillisen espanjalaista viiniä, jonka tässä eräänä päivänä saitte lahjaksi. Sitten leikkasin läven tynnyriin ja kaadoin tynnyrin ympärille vettä, jotta uskoisitte viinin juosseen maahan.

Léandre. Sinäkö hulttio joit espanjalaisen viinini ja olet syypää siihen, että toruin piikaa luullen hänen tehneen minulle tuon kepposen?

Scapin. Niin, minä se olin, armollinen herra. Antakaa se mulle anteeksi.

Léandre. Olenpa iloinen kuullessani tämän. Mutta siitä ei ole nyt kysymys.

Scapin. Eikö siitä, armollinen herra?

Léandre. Ei. Aivan toinen asia koskee minua lähemmin. Sinä saat sen itse sanoa minulle.

Scapin. Armollinen herra, minä en muista tehneeni muuta.

Léandre (aikoen lävistää Scapinin). Etkö aijo tunnustaa.

Scapin. Ai!

Octave (hilliten Léandrea). Rauhoittukaa!

Scapin. Armollinen herra, on kyllä totta, että kolme viikkoa sitten lähetitte minut eräänä iltana viemään pienen kellon nuorelle mustalaistytölle, jota rakastitte. Palasin kotia aivan kurassa, kasvot verissä ja sanoin kohdanneeni rosvoja, jotka olivat minut pahanpäiväisesti piesseet ja vieneet kellon. Minä itse, armollinen herra, olin pistänyt sen omaan taskuuni.

Léandre. Sinäkö varastit kelloni?

Scapin. Minä, armollinen herra, nähdäkseni paljoko kello on.

Léandre. Ahaa! Saanpa kuulla tässä kauniita juttuja. Mutta siitäkään ei ole kysymys.

Scapin. Eikö siitäkään?

Léandre. Ei, konna. Sinun täytyy vielä muutakin tunnustaa minulle.

Scapin (Its.). Hiisi vieköön.

Léandre. Puhu pian, minulla ei ole aikaa odottaa.

Scapin. Armollinen herra, muuta minä en ole tehnyt.

Léandre (aikoen lävistää Scapinin). Etkö muuta?

Octave (asettuen Léandren eteen). Seis!

Scapin. No niin, armollinen herra, muistatteko vielä tuon peikon, siitä on nyt kuusi kuukautta, joka eräänä yönä antoi teille aika lailla selkään ja melkein oli taittaa niskanne, kun paetessanne putositte erääseen kellariloukkoon.

Léandre. No?

Scapin. Minä, armollinen herra, minä olin tuo peikko.

Léandre. Sinäkö, lurjus?

Scapin. Niin, minä, armollinen herra. Ainoastaan peloittaakseni teitä ja vieroittaakseni teidät yöjuoksuhalustanne, joka teitä vaivasi.

Léandre. Sopivassa tilaisuudessa vielä muistan, mitä nyt sain kuulla. Mutta minä tahdon sinut tunnustamaan, mitä olet sanonut isälleni?

Scapin. Teidän isällenne?

Léandre. Niin, katala, minun isälleni.

Scapin. En ole häntä vielä nähnytkään matkansa jälkeen.

Léandre. Etkö nähnytkään?

Scapin. En, armollinen herra

Léandre. Onko se totta?

Scapin. On, toden totta. Hän itse saa sen teille todistaa.

Léandre. Hänen omasta suustaan olen sen kuullut.

Scapin. Teidän luvallanne sanoen hän ei ole puhunut totta.

KUUDES KOHTAUS.

Léandre. Octave. Carle. Scapin.

Carle. Armollinen herra, minä tuon ikäviä uutisia. Rakastettunne on vaarassa.

Léandre. Mitä?

Carle. Mustalaiset ovat täällä, aikoen viedä Zerbinetten muassaan. Hän itse kyynelsilmin käski minun heti tulla ilmoittamaan teille, että jollette kahden tunnin kuluessa maksa heille sitä summaa, jonka he vaativat Zerbinettestä, niin menetätte hänet ainiaaksi.

Léandre. Kahden tunnin kuluessa.

Carle. Kahden tunnin kuluessa.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Léandre. Octave. Scapin.

Léandre. Voi, rakas Scapin, auta minua!

Scapin (nousten ja asettuen ylpeästi Léandren eteen). Voi, rakas Scapin! Nyt olen rakas Scapin, kun minua tarvitaan.

Léandre. Minä annan sinulle kaikki anteeksi, mitä äsken kerroit, vaikka olisit vielä pahempaakin tehnyt.

Scapin. Ei, ei, älkää antako minulle anteeksi. Lävistäkää minut miekallanne. Olisin iloinen jos tappaisitte minut.

Léandre. En. Minä rukoilen, pelasta minut, auta minua lunastamaan rakastettuni.

Scapin. En, en. Parasta on tappaa minut.

Léandre. Sinä olet siihen liian kallis. Minä rukoilen sinua käyttämään ihmeteltävää neroasi, nyt sitä tosiaan tarvitaan.

Scapin. Ei, tappakaa minut, sanon minä.

Léandre. Armoa! Älä enää ajattelekaan sitä ja auta minua.

Octave. Scapin, hänen hyväkseen täytyy jotain tehdä.

Scapin. Hänen hyväkseen, kun ensin on minua sillä tavalla solvaissut?

Léandre. Minä rukoilen, unohda vihani ja auta minua.

Octave. Minäkin rukoilen hänen puolestaan.

Scapin. Minua on liian syvästi loukattu.

Octave. Voita mielipahasi.

Léandre. Jätätkö Scapin, minut tähän kurjaan tilaan.

Scapin. Tuolla tavoin, aivan syyttömästi solvata minua!

Léandre. Olin väärässä, minä myönnän sen.

Scapin. Haukkua minua konnaksi, heittiöksi, roistoksi!

Léandre. Minä kadun katkerasti tekoani.

Scapin. Aikoo vielä lävistää minut miekallaan.

Léandre. Minä pyydän koko sydämmestäni sinulta anteeksi. Ja jollei muu auta, heittäydyn eteesi polvilleni, näin, Scapin, rukoilen sinua vielä kerran, älä jätä minua!

Octave. Toden totta, Scapin, sinun täytyy suostua.

Scapin. Nouskaa nyt sitten, elkääkä toista kertaa olko niin tuittupäinen.

Léandre. Mutta lupaatko toimia puolestani?

Scapin. Saattehan sitä ajatella.

Léandre. Mutta tiedäthän, aika rientää.

Scapin. Olkaa huoleti. Paljoko tarvitsette?

Léandre. 500 tukaatia.

Scapin. Ja te?

Octave. 200 tukaatia.

Scapin. Ne kiskon teidän isiltänne. (Octavelle.) Mitä teidän isäänne tulee, on keino jo keksitty. (Léandrelle.) Ja huolimatta teidän isänne äärettömästä saituudesta aijon hänestä suoriutua vielä helpommin, sillä te tiedätte, että sillä miehellä, Jumalan kiitos, ei ole ylenpalttisesti ymmärrystä, ja minä kyllä saan hänet uskomaan vaikka mitä. Ettehän siitä loukkaannu, eihän teitä kuukaan pidä vähääkään hänen kaltaisenansa ja tiedättehän kyllä, että häntä pidetään vaan muodollisesti teidän isänänne.

Léandre. Sepä kaunista, Scapin.

Scapin. No, no, älkää nyt suuttuko, laskinhan minä leikkiä. Mutta tuolla näen Octaven isän tulevan. Aletaan hänestä, koska hän on saapuvilla. Menkää te molemmat pois. (Octavelle.) Ja te, sanokaa Silvestrelle, että hän himphamppua tulee tänne näyttelemään osaansa.

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Argante. Scapin.

Scapin (Its.). Tuossa hän on ja hautoo mietteitään.

Argante (luullen olevansa yksin). Käyttäytyy siten, ei ajattele sen pitemmälle! Heittäytyy mokomaankin liittoon? Voi, voi, sitä kevytmielistä nuorisoa.

Scapin. Nöyrin palvelijanne, herra Argante.

Argante. Päivää, Scapin.

Scapin. Poikanne naimisjuttu kai pyörii päässänne?

Argante. Myönnän kyllä, että hän on tuottanut minulle suurta mielipahaa.

Scapin. Niin, elämä on täynnä vastoinkäymisiä. Parasta on aina olla valmis ottamaan niitä vastaan. Kuulin kerran, siitä on jo pitkä aika, erään viisaan miehen lauseen, joka sitten aina on pysynyt muistossani.

Argante. No?

Scapin. Että niin pian kuin perheenisä on kotoa poissa, täytyy hänen ajatella kaikkia ikäviä mahdollisuuksia mitkä häntä palatessaan voivat kohdata: ajatella, että hänen talonsa on palanut, rahansa varastettu, vaimonsa kuollut, poikansa raajarikkona, tyttärensä vietelty, ja pitää sitä, mikä ei ole tapahtunut, suurena onnena. Minä puolestani olen aina käytännössä noudattanut tätä filosofiaa, enkä koskaan ole palannut kotiin olematta valmis vastaanottamaan vihaiselta herraltani soimauksia, loukkauksia, potkuja, keppiä, piiskaa. Mikä ei ole tapahtunut, siitä olen kiittänyt kohtaloa.

Argante. Aivan oikein. Mutta tuota kirottua naimista, joka ehkäisee meidän tuumamme, en voi kärsiä ja aijon neuvotella asianajajan kanssa saadakseni sen kumotuksi.

Scapin. Toden totta, herra Argante, uskokaa minua, koettakaa jotenkin muuten saada asia selville. Kyllä te tiedätte mitä oikeusjuttu tässä maassa on, sama kuin syöksyisi mehiläispesään.

Argante. Olet oikeassa. Mutta miten muuten?

Scapin. Minä luulen tietäväni. Minä en saanut rauhaa, sillä minä otan niin suuresti osaa suruunne, ennenkuin keksin keinon, jolla voin vapauttaa teidät levottomuudestanne. Sillä minä en voinut heltymättä katsella, miten kunnon isät saavat suruja kärsiä lapsiensa takia. Olenkin aina teitä kohtaan tuntenut erityistä lämpöä.

Argante. Olen hyvin kiitollinen siitä.

Scapin. Kävin sen vuoksi tuon tytön veljen luona. Hän on ammatiltaan tuollainen, joka aina on valmis miekkailuun, puhuu vaan surmaamisesta, eikä tunne sen suurempia omantunnon vaivoja tapettuaan ihmisen kuin jos olisi tappanut kärpäsen. Rupesin keskustelemaan tästä naimajutusta, vakuutin hänelle, miten helposti sen voi peruuttaa, koska on väkivaltaa nimittäin käytetty. Mitenkä isänoikeutenne, rahanne ja ystävänne auttaisivat teitä oikeuden edessä. Lyhyesti, minä käsittelin asiaa niin monelta puolelta, että hän vihdoin suostui purkamaan avioliiton, jos te vaan annatte hänelle pikkuisen rahaa.

Argante. Ja paljoko hän vaatii?

Scapin. Oh! Ensiksi kapusi hän hyvinkin korkealle.

Argante. No, kuinka korkealle?

Scapin. Hirveän korkealle.

Argante. No mutta kuinka korkealle?

Scapin. Hän ei puhunut vähemmästä kuin 500 tai 600 tukaatista.

Argante. 500 tai 600 raippaa hän saakoon! Hän tekee kai ihmisistä pilkkaa?

Scapin. Sitä minäkin sanoin hänelle, käskin hänen mennä sinne missä pippuri kasvaa. Koetin selittää hänelle, ett'ette ole mikään tyhmeliini, jolta noin vaan voi vaatia 500 tai 600 tukaatia. Vihdoin useiden ehdotuksieni jälkeen sanoi hän minulle: Minun täytyy lähteä piakkoin armeijaan, juuri varustelen itseäni ja vaan rahan tarve saa minut suostumaan tarjoumuksiinne. Tarvitsen itselleni ratsun; oikein hyvän ratsun, se maksaa ainakin 60 tukaatia.

Argante. No niin, saakoon hän nuo 60 tukaatia.

Scapin. Sen lisäksi satula ja pistoolit; se nousee noin 20 tukaatia!

Argante. 20 ja 60 tukaatia on 80 tukaatia!

Scapin. Aivan oikein.

Argante. Se on paljon, mutta olkoon. Minä suostun siihen.

Scapin. Vielä palvelijalle hevonen, joka maksaa ehkä 30 tukaatia.

Argante. Mitä hittoa! Menkää hiiteen. Hän ei saa niihin ropoakaan.

Scapin. Hyvä herra — — —

Argante. Ei. Mies on hävytön.

Scapin. Pitääkö hänen palvelijansa sitten kävellä?

Argante. Käyköön kuinka tahtoo ja herransa samoin.

Scapin. Hyvä Jumala, älkää nyt suuttuko sellaisista pikkuseikoista. Älkää ryhtykö oikeudenkäyntiin, pelastautukaa miten tahansa oikeuden käsistä.

Argante. No, olkoon. Suostun antamaan hänelle vielä 30 tukaatia.

Scapin. Sitten tarvitsen vielä, sanoi hän, muulin — — —

Argante. Oh! Menköön hän hiiteen muulineen! Liika on liikaa, me käräjöimme.

Scapin. Armollinen herra! —

Argante. En, enempää en anna.

Scapin. Herra, pikkuinen muuli.

Argante. En anna hänelle edes aasiakaan.

Scapin. Mutta ajatelkaahan — — —

Argante. En; ennemmin käräjöin.

Scapin. Voi, hyvä herra, mitä te puhuttekaan. Ajatelkaahan kaikkia oikeuden koukkuja; katsokaahan kaikkia haasteita, oikeuden rappusia, kauheita juttuja. Sanokaa tahtoisitteko todellakin joutua sellaisten petojen kynsiin kuin oikeudenpalvelijat, prokuraattorit, asianajajat, sihteerit ja varasihteerit, syyttäjät, tuomarit ja niiden kirjurit ovat. Näiden joukossa ei ole niin ainoatakaan, joka ei mitä vähäpätöisimmästä syystä väärentäisi mitä asiaa tahansa. Oikeudenpalvelija jättäisi väärän haasteen, jonka nojalla te tietämättänne tuomitaan. Prokuraattori liittoutuu vastustajienne kanssa ja saisitte maksaa kelpo summat. Asianajajanne lahjottaisiin, hän ei tulisi ajoissa valvomaan asiaanne, tai toisi esiin syitä, joissa ei ole hölynpölyä järkeä. Sihteeri uppiniskaisuudessaan kirjoittaisi tuomiot ja päätökset teidän vahingoksenne. Kirjuri kätkisi asiapapereita, tai syyttäjä itse ei ole kertonut kaikkea mitä on nähnyt. Ja jos otaksuu, että suurimmalla varovaisuudella olisitte päässyt näistä kaikista, niin huomaisitte että tuomari olisi yllyttänyt teidän kimppuunne joko uskovaiset tai rakastettunsa. Voi, hyvä herra, jos vaan voitte, niin paetkaa tätä kiirastulta. Käräjöiminen on sama kuin helvetti jo maanpäällä. Ja kun vaan ajattelen riitajuttua, olisin valmis pakenemaan aina Indiaan asti.

Argante. Minkä hinnan hän määräsi muulista?

Scapin. Hyvä herra, muulista, ratsusta ja palvelijan hevosesta, satulasta ja pistoolista, sekä maksaakseen muutamia pikku velkoja emännälleen, vaatii hän kaikkiaan 200 tukaatia.

Argante. 200 tukaatia?

Scapin. Niin.

Argante (kävellen kiukuissaan). Hyvä, hyvä, me käräjöimme!

Scapin. Mutta ajatelkaahan — — —

Argante. Minä käräjöin.

Scapin. Älkää heittäytykö — — —

Argante. Minä tahdon käräjöitä — — —

Scapin. Mutta käräjöidäksenne tarvitsette rahaa; sitä tarvitsette haasteeseen ja tarkastukseen; sitä tarvitsette esittelyyn, neuvotteluun, produktioniin, prokurationiin ja prokuraattorin papereihin; sitä tarvitsette keskusteluihin ja neuvotteluihin asianajajien kanssa; tarvitsette asiapaperien kopioimiseen; sitä tarvitsette varasihteerin kertomukseen, oikeuskustannuksiin, tarkastukseen kirjurien allekirjoituksiin ja ulosantoon, puhumattakaan niistä lahjoista, joita teidän tulee jaella näitten kaikkien herrojen kesken. Antakaa rahat miehelle, niin pääsette koko hommasta.

Argante. Mitä, 200 tukaatia?

Scapin. Niin. Voitatte vaan siten. Olen laskenut itsekseni kaikki oikeusmenot yhteen ja olen huomannut, että jos annatte miehelle 200 tukaatia, säästätte vähintäin 150, laskemattakaan sitä huolta, hyppyytä ja harmia, josta pääsette. Ennenkuin kuulen kelvottomien asianajajien laskettelevan huonoja sukkeluuksia minusta koko maailman kuullen, ennen annan minä 300 tukaatia kuin käräjöitsen.

Argante. Vähä minä siitä, asianajajat sanokoot minusta mitä tahansa.

Scapin. Tehkää niinkuin tahdotte; minä ainakin teidän sijassanne karttaisin riitajuttua.

Argante. Minä en anna 200 tukaatia.

Scapin. Kas tuolla onkin hän itse tulossa.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Argante, Scapin, Silvestre (puettuna tappelupukariksi.)

Silvestre. Scapin, viehän minut sen Arganten luo, joka on Octaven isä.

Scapin. Miksi niin?

Silvestre. Sain kuulla hänen aikovan ryhtyä käräjöimään minun kanssani ja oikeuden avulla aikovan peruuttaa sisareni avioliiton.

Scapin. Minä en tiedä mitä hän aikoo. Mutta hän ei millään tavoin suostu antamaan 200 tukaatia, jotka te vaaditte, hän nimittäin paljoksuu summaa.

Silvestre. Hiisi vieköön koko saakelin koiran! Jos minä vaan saan hänet käsiini, niin rutistan miehen, vaikka minut elävältä nyljettäisiin.

(Argante pysyttelee vavisten Scapinin takana, jotta häntä ei huomattaisi.)

Scapin. Hyvä herra, Octaven isä on rohkea mies: ja ehkei hän teitä pelkää ollenkaan.

Silvestre. Hän! Hän! Saakeli soikoon, jos hän vaan olisi täällä niin puhkaisisin heti hänen mahansa miekallani. (Huomaten Arganten.) Kuka tuo on?

Scapin Se ei ole hän, se ei ole hän.

Silvestre. Onko hän sitten hänen ystävänsä?

Scapin. Ei suinkaan, päinvastoin, hän on hänen verivihollisensa.

Silvestre. Hänen verivihollisensa?

Scapin. Niin.

Silvestre. Ah! Hiisi vie, sepä hauskaa! (Argantelle.) Te olette siis tuon Argante heittiön vihollinen. Eikö niin?

Scapin. On, on, sen minä vakuutan.

Silvestre (puristaen kovaa Arg. kättä). Paiskatkaahan kättä, paiskatkaahan. Minä annan teille sanani, ja vannon kautta kunniani, miekkani, kautta kaikkien kiroussanojeni, että ennenkuin päivä päättyy olen vapauttanut teidät tuosta kirotusta konnasta. Luottakaa vaan minuun.

Scapin. Hyvä herra, tässä maassa ei suvaita väkivaltaa.

Silvestre. Vähät minä siitä, minun ei tarvitse pelätä menettäväni sillä mitään.

Scapin. Hän on epäilemättä varuillaan. Hänellä on sukulaisia, ystäviä ja palvelijoita, jotka suojelevat häntä teidän hyökkäyksiänne vastaan.

Silvestre. Sitä juuri toivon, hiisi vie, sitä juuri! (Paljastaen miekan.) Ah! Tuli ja leimaus! Jospa hän olisi täällä kaikkine apulaisineen! Ja vaikka olisi niitä kolmekymmentä hänen Ympärillään! Näen heidän syöksyvän miekka kädessä kimppuuni! (Asettuen miekkailuasentoon.) Mitä, roistot, uskallattekin hyökätä päälleni! No niin, saakeli soikoon! (Iskee joka taholle ikäänkuin taistellen useamman kanssa.) Ei armoa. Kyllä näytän. Hakkaa päälle. Pysy paikallasi, katso tänne! Ah! Senkin vorot! Ah! Lurjukset! Tännekö tuppaatte. Kyllä minä selkänne pehmitän. Seis, kanaljat, seis; tuossa, tuossa. (Kääntyen Arganten ja Scapinin päin.) Tuossa vielä ja tuossa. Mitä! Pakenetteko? Puolustautukaa, hiisi vie, puolustautukaa.

Scapin. No, no, no! Hyvä herra, emme me heihin kuulu.

Silvestre. Niin käy, jos ryhdytte kanssani tekemisiin.

KYMMENES KOHTAUS.

Argante. Scapin.

Scapin. No niin! Siinä näette, kuinka monta ihmistä hän jo tappoi 200 tukaatia takia. Kas niin lykkyä tykö vaan.

Argante (vavisten). Scapin!

Scapin. Mitä tahdotte?

Argante. Olen päättänyt antaa nuo 200 tukaatia.

Scapin. Olen oikein ihastunut kuullessani teidän noin puhuvan.

Argante. Menkäämme häntä etsimään, minulla on rahat taskussani.

Scapin. Antakaa ne vaan minulle. Ei teidän sovi ajatellakaan nyt mennä hänen luokseen, kun äsken kävitte aivan toisesta miehestä. Ja sitäpaitsi en ollenkaan takaa hänestä, hän voi vaatia vielä enemmän kuin 200, jos te itse menette hänen luokseen.

Argante. Niin kyllä, mutta olisin mielelläni ollut katsomassa kun sinä annat rahat hänelle.

Scapin. Ettekö sitten luota minuun?

Argante. Luotan kyllä, mutta — — —

Scapin. Jos minua epäilette, niin en sekaannu koko juttuun.

Argante. Tuossa, ota.

Scapin. En, hyvä herra, älkää uskoko rahojanne minun huostaani. Soisin mieluimmin teidän käyttävän jotakuta muuta apunanne.

Argante. Hyvä Jumala! Otahan nyt!

Scapin. En, sanon minä. Älkää luottako minuun. Kuka sen tietää, ehkä vielä varastan rahanne?

Argante. Ota, sanon minä, älkäämme siitä enää riidelkö. Mutta muista vaatia kuitti itsellesi.

Scapin. Antakaa minun vaan toimia, minua hän ei vedä nenästä.

Argante. Minä odotan kotona sinua.

Scapin. Kyllä tulen. (Yksin.) Siinä oli ensimmäinen. Nyt vaan toisen kimppuun. Ah! toden totta, tuolla hän tuleekin. Taivas näyttää tuovan heidät toinen toisensa jälkeen minun verkkoihini.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Géronte. Scapin.

Scapin (ei ole huomaavinaan Gérontea). Voi taivas varjele! Voi kamalaa onnettomuutta! Voi isä raukkaa! Géronte parka, mitä hän nyt tekee?

Géronte (Its.). Mitä hän minusta puhuu! Miksi hän näyttää noin onnettomalta.

Scapin. Eikö kukaan voi minulle sanoa missä herra Géronte on?

Géronte. No, mikä nyt on, Scapin.

Scapin (juosten näyttämöä pitkin, ei ole ymmärtävinään eikä näkevinään Gérontea). Mistä löydän hänet, voidakseni kertoa tästä onnettomuudesta.

Géronte (juosten Scapinin jälkeen). Mikä nyt on?

Scapin. Turhaan juoksen pitkin maailmaa, häntä ei löydy.

Géronte. Tässä minä olen.

Scapin. Hän on kai jossain sellaisessa paikassa, jossa ei kukaan aavistakaan olevan.

Géronte (tarttuen Scapiniin). Hohoi! Oletko sinä sokea, kun et näe minua?

Scapin. Voi hyvä herra, minä en ollenkaan nähnyt teitä.

Géronte. Jo kauvan olen minä juossut jälessäsi. Mitä sitten on tapahtunut?

Scapin. Herra — — —?

Géronte. Mitä?

Scapin. Herra, teidän poikaanne — — —

Géronte. No, niin! Minun poikaani? — —

Scapin. On kohdannut kamala onnettomuus.

Géronte. Mikä sitten?

Scapin. Äsken tapasin hänet vallan epätoivoissaan, te olitte sanonut hänelle ties mitä, johon olitte sekoittanut minutkin aivan sopimattomasti. Minä koetin lohduttaa häntä ja lähdimme yhdessä satamaan. Siellä tapasimme nuorennäköisen turkkilaisen, joka pyysi meitä tulemaan galeijaansa. Me menimme galeijaan. Hän oli meille hyvin kohtelias ja tarjosi meille hyviä virvokkeita, me söimme mitä ihanimpia hedelmiä ja joimme mitä parhainta viiniä.

Géronte. Mitä tämä kaikki siihen kuuluu?

Scapin. Odottakaa, hyvä herra, niin kyllä kuulette. Meidän syödessämme antoi hän galeijan purjehtia aavalle merelle, siellä laski hän minut veneeseen, lähetti minut maalle sanomaan, että jollette heti lähetä hänelle 500 tukaatia, vie hän poikanne Algieriin.

Géronte. Mitä hittoa! 500 tukaatia.

Scapin. Niin, herra, ja kaiken päälliseksi antoi hän minulle vaan kaksi tuntia aikaa.

Géronte. Ah! Sinä senkin turkkilainen, sinä nylkyri!

Scapin. Nyt täytyy teidän kiirehtiä pelastaaksenne orjuudesta poikanne, joka niin hellästi teitä rakastaa.

Géronte. Mitä hittoa hän teki galeijassa?

Scapin. Ei hän aavistanutkaan sitä, mitä tapahtui!

Géronte. Scapin, mene heti sanomaan tuolle turkkilaiselle, että minä annan esivallan vangita hänet.

Scapin. Vangita hänet aavalla merelläkö? Laskette kai leikkiä?

Géronte. Mitä hittoa hän teki galeijassa?

Scapin. Kirottu sattumus johtaa monasti meitä.

Géronte. Scapin, tee niinkuin uskollisen palvelijan tulee.

Scapin. Mitenkä?

Géronte. Mene sanomaan turkkilaiselle, että, jos hän vaan antaa poikani minulle takaisin, menet sinä hänen sijaansa kunnes minä olen ehtinyt koota hänen vaatimansa summan.

Scapin. Hyvä herra, ajatteletteko mitä sanotte? Ja luuletteko tuota turkkilaista niin typeräksi, että ottaa minun kaltaiseni arvottoman miehen poikanne sijaan?

Géronte. Mitä hittoa hän teki galeijassa?

Scapin. Hän ei aavistanutkaan onnettomuutta. Muistakaa, että hän on antanut minulle vaan kaksi tuntia aikaa.

Géronte. Paljoko sanoit hänen vaativan?

Scapin. 500 tukaatia.

Géronte. 500 tukaatia! Onko hän aivan sydämmetön?

Scapin On kai! Koska turkkilaisella olisi sydäntä?

Géronte. Tietääkö hän myöskin, mikä summa on 500 tukaatia?

Scapin. Tietää kyllä, se on 1,500 fr.

Géronte. Luuleeko tuo katala, että 500 tukaatia löytää noin vaan kadulta.

Scapin. Eivät turkkilaiset koskaan sellaista ajattele.

Géronte. Mutta mitä hittoa hän teki galeijassa?

Scapin. Se on kyllä totta. Mutta kuka nyt sellaista olisi voinut aavistaakaan. Herran nimessä, joutukaa!

Géronte. Tuossa on kaappini avain.

Scapin. Hyvä.

Géronte. Avaa se.

Scapin. Hyvä.

Géronte. Vasemmalla on suuri avain, joka vie vinnille.

Scapin. Niin.

Géronte. Menet sinne, kokoot kaikki vanhat vaatteet, jotka ovat suuressa korissa ja myyt ne pelastaaksesi poikani.

Scapin (antaen hänelle avaimen takaisin). Mitä te ajattelettekaan? En saisi koko roskasta edes sataa frangia. Sitä paitsi tiedättehän kuinka vähän minulla on aikaa.

Géronte. Mutta mitä hittoa hän teki galeijassa?

Scapin. Oh! Mitä turhaa höpisemme! Antakaa galeijan kerrankin olla rauhassa ja muistakaa, että aika joutuu ja te voitte kadottaa ijäksi poikanne. Voi, hyvä isäntäni, ehkä en näe sinua enää eläissäni ja ehkä juuri puhuessani viedään sinut Algeriin orjuuteen! Mutta taivas voi todistaa, että voimieni mukaan olen koettanut sinua auttaa, ja jollet pääse vapaaksi, saat syyttää vaan isäsi sydämettömyyttä.

Géronte. Kuulehan, Scapin, minä menen hakemaan rahoja.

Scapin. Joutukaa sitten; minä pelkään myöhästyväni.

Géronte. Etkö sinä maininnut 400 tukaatista?

Scapin. En. 500 tukaatia!

Géronte. 500 tukaatia!

Scapin. Niin.

Géronte. Mitä hittoa hän teki galeijassa?

Scapin. Olette oikeassa. Mutta rientäkää.

Géronte. Eikö hän muuanne voinut mennä kävelemään.

Scapin. Se on kyllä totta, mutta kiiruhtakaa.

Géronte. Kirottu galeija!

Scapin (its.). Tuo galeija nyt vasta pyörii hänen päässään.

Géronte. Kuulehan, Scapin. En muistanutkaan, että tuo summa on minulla juuri taskussani kultarahoissa. En ajatellutkaan, että se niin pian riistettäisiin minulta. (Ottaen kukkaron taskustaan ja antaen sen Scapinille.) Tässä, mene lunastamaan poikani.

Scapin (ojentaen kätensä). Kyllä, herra.

Géronte (vetää takaisin kukkaron, jonka juuri näytti aikovan antaa Scapinille). Mutta sano tuolle turkkilaiselle, että hän on konna!

Scapin (ojentaen taas kätensä). Kyllä.

Géronte (kuten äsken). Veijari.

Scapin (ojentaen yhä kättään). Kyllä.

Géronte (kuten äsken). Pakana, voro.

Scapin (kuten äsken). Antakaa minun vaan toimia.

Géronte (kuten äsken). Että hän nylkee minulta 500 tukaatia vasten lakia ja oikeutta.

Scapin. Kyllä.

Géronte (kuten äsken). Että minä en anna niitä en millään ehdolla.

Scapin. Hyvä.

Géronte (kuten äsken). Ja että jos joskus saan hänet kynsiini, niin kostan hänelle.

Scapin. Kyllä.

Géronte (pistäen kukkaron taskuunsa mennessään). Ja nyt mene, mene pelastamaan poikani.

Scapin (juosten Géronten jälkeen). Hoi, herra!

Géronte. Mitä?

Scapin. Missä rahat sitten ovat?

Géronte. Enkö minä antanut niitä sinulle?

Scapin. Ette todellakaan, te pistitte ne taskuunne.

Géronte. Ah! Suru vie pääni aivan pyörälle.

Scapin. Kyllä näen sen.

Géronte. Mitä hittoa poikani teki galeijassa? Ah, kirottu galeija! Turkkilais-roisto! Vieköön sun saatanat!

Scapin (yksin). Hän ei voi unohtaa noita 500 tukaatia, jotka kiristin häneltä. Mutta vielä emme ole kuitit, hän saa toisella tavalla maksaa sen petollisuuden, jolla hän syytti minua poikansa edessä.

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Octave. Léandre. Scapin.

Octave. No, Scapin, oletko hankkeissasi onnistunut?

Léandre. Oletko jo koettanut turvata rakkauttani?

Scapin (Octavelle). Tuossa on 200 tukaatia, jotka kiskoin isältänne.

Octave. Kuinka onnelliseksi sinä teet minut!

Scapin (Léandrelle). Teidän hyväksenne en voinut tehdä mitään.

Léandre (aikoen mennä). Sitten lähden etsimään kuolemaa, sillä ilman Zerbinetteä en voi elää.

Scapin. Hoi! hoi! Odottakaa. Minne hiiteen te menette sellaista himphamppua!

Léandre (palaten). Mitä minä sitten teen.

Scapin. Tässä on mitä tarvitsette.

Léandre. Ah! Sinä pelastat henkeni!

Scapin. Mutta sillä ehdolla, että te sallitte minun kostaa pikkuruikkusen isällenne siitä kepposesta, jonka hän minulle teki.

Léandre. Kuinka vain tahdot.

Scapin. Lupaatte sen todistajan kuullen?

Léandre. Lupaan.

Scapin. Tuossa on 500 tukaatianne.

Léandre. Rientäkäämme pelastamaan rakastettuni.