KOLMAS NÄYTÖS.

ENSI KOHTAUS.

Zerbinette. Hyacinthe. Silvestre. Scapin.

Silvestre. Teidän rakastajanne ovat päättäneet jättää teidät toistenne seuraan; ja me noudatamme vaan heidän käskyjään.

Hyacinthe (Zerbinettelle). Sellainen määräys on minulle mieleen. Kernaasti otan itselleni sellaisen toverin. Minä en suinkaan tahdo estää meidän välillemme syntymästä samaa ystävyyttä kuin mikä on rakastajaimme kesken.

Zerbinette. Minä suostun ehdotukseen, enkä hylkää minulle tarjottua ystävyyttä.

Scapin. Mutta entäs jos rakkautta teille tarjotaan.

Zerbinette. Rakkaus, se on jo jotain aivan toista, siinä voi olla vaara tarjolla, ja siinä en ole uhkarohkea.

Scapin. Mutta minun herraani kuitenkin luullakseni rakastatte.

Zerbinette. En minä vielä ehdottomasti usko siihen, enkä vielä luota häneen. Olen iloinen tyttö ja nauran herkeämättä, mutta nauraessanikin otan useat seikat vakavalta kannalta. Sinun herrasi erehtyy, jos hän pitää minua täydellisesti omanaan vaan sen vuoksi, että on ostanut minut vapaaksi. Häntä pitäisi miellyttämän muun kuin vaan rahalla saadun. Ja jos minä rakastankin häntä, kuten hän toivoo, niin vannokoon hän minulle uskollisuutta muutamissa välttämättömissä juhlatilaisuuksissa.

Scapin. Sitä hän juuri aikookin. Hän ei vaadi teiltä mitään kunniata loukkaavaa, enkä minä ole sellainen mies, että sekaantuisin koko asiaan, jos hänellä olisi muuta mielessä.

Zerbinette. Sen kyllä uskon, kun te sen kerran sanotte. Mutta isä panee vastaan, sen aavistan.

Scapin. Kyllä me siitä vielä selviämme.

Hyacinthe (Zerbinettelle). Kohtalojemme samankaltaisuus voi vaan lujentaa ystävyyttämme. Me olemme molemmat samassa hädässä ja sama onnettomuus uhkaa meitä.

Zerbinette. Teillä on edes se etu, että voitte sanoa, kenestä polveudutte ja vanhempanne, jos tuntevat teidät, voivat sovittaa kaikki, taata onnenne ja antaa suostumuksen avioliittoonne. Minulla sitävastoin ei ole mitään apua syntyperästäni ja asemani on sellainen, ettei se suinkaan taltuta ahnetta isää.

Hyacinthe. Mutta eihän teidän laitanne ole niin onnettomasti kuin minun. Ei teidän rakastettuanne pakoiteta toisiin naimisiin.

Zerbinette. Rakastetun uskottomuutta ei tarvitse eniten pelätä. Nainen voi aina olla varma lumousvoimastaan. Kauheinta tässä kohden on isän mielivalta, joka ei välitä mistään ansiosta.

Hyacinthe. Voi, minkä vuoksi ehkäistään juuri todellisimpia tunteita! Kuinka suloista on rakkaus, kun ei mikään estä lemmensiteitä, jotka yhdistävät kaksi sydäntä.

Scapin. Laskette leikkiä. Yksitoikkoinen onni muuttuu pian ikäväksi. Elämä vaatii myrskyä ja tyyntä, ja esteet vaan virittävät tulta ja lisäävät nautintoa.

Zerbinette. Kerrohan, Scapin, meille, miten sait kiskotuksi saiturilta nuo rahat, se kuuluu tapahtuneen niin hupaisella tavalla. Tiedäthän, ettei minulle kukaan turhaan kerro mitään, saat siitä palkaksesi ilon, jonka kertomus tuottaa minulle.

Scapin. Tuossa on Silvestre, hän kertoo sen yhtä hyvin kuin minäkin. Minulla on mielessäni eräs pieni huvittava kostotuuma.

Silvestre. Minkä vuoksi tahdot taas pelkästä nurjamielisyydestä sekaantua vaarallisiin rettelöihin.

Scapin. Sen vuoksi, että teen kernaasti uhkarohkeita kepposia.

Silvestre. Olenhan jo sanonut sinulle, että parasta on kun heität koko tuuman, seuraa minun neuvoani.

Scapin. Niin, mutta nyt seuraan omaa neuvoani.

Silvestre. Mitä hemmetin huvia sinulle siitä on?

Scapin. Mitä hemmettiä se sinuun kuuluu?

Silvestre. Kuuluu kun kuuluukin, näenhän sinun aivan tarpeettomasti juoksevan aika selkäsaunaa hakemaan.

Scapin. No niin, minun selkäänihän se läjähtää eikä sinun.

Silvestre. Totta on, että sinä itse olet selkäsi herra ja voit sitä käyttää mihin vaan tahdot.

Scapin. Sellaisia vaaroja en ole koskaan karttanut, ja minä vihaan moisia jänishousuja, jotka liian varovaisina eivät uskalla tehdä niin mitään.

Zerbinette (Scapinille). Me tarvitsemme vielä sinua.

Scapin. Menkää. Minä seuraan heti teitä. Minua ei saa rankaisematta syyttää siitä, että pettäisin oman itseni ja ilmaisisin salaisuudet, joista on parasta olla hiiskumatta.

TOINEN KOHTAUS.

Géronte. Scapin.

Géronte. No, Scapin, miten on poikani laita?

Scapin. Poikanne on hyvässä turvassa. Mutta teitä, juuri teitä uhkaa kamala vaara, ja soisin kernaammin teidän olevan kotonanne.

Géronte. Kuinka niin?

Scapin. Paraikaa etsitään teitä kaikkialta, teidät aijotaan surmata.

Géronte. Minut?

Scapin. Niin.

Géronte. Ja kuka?

Scapin. Sen tytön veli, jonka Octave on nainut. Hän luulee, että olette kiiruhtanut avioliiton peruuttamista ainoastaan siitä syystä että aijotte saada oman tyttärenne hänen sisarensa sijalle. Näin ajatellen on hän lujasti päättänyt, purkaa epätoivonsa teihin ja puhdistaaksensa kunniansa surmata teidät. Kakki hänen ystävänsä, aika miekkailijoita kuten hän itse, etsivät ja tiedustelevat teitä kaikkialta. Minä näin jo siellä täällä muutamia hänen sotilaitaan, jotka kyselivät jokaiselta vastaantulevalta. Oikein parvissa sulkevat he kaikki tiet taloonne, niin ettette voi mennä kotia, ettekä lähteä minnekään joutumatta heidän käsiinsä.

Géronte. Mitä minä teen, Scapin kulta?

Scapin. Minä en tiedä, herra. Tämä on tukala tila. Minä vapisen teidän puolestanne kiireestä kantapäähän, ja — — — Odottakaahan.

(On menevinään katsomaan taustalle, tuleeko ketään.)

Géronte (vavisten). No?

Scapin. Ei, ei, ei; ei ollutkaan ketään.

Géronte. Etkö tiedä mitään keinoa päästäkseni tästä pulasta?

Scapin. Jo olen ajatellut; mutta omat niskani ovat siinä vaarassa.

Géronte. Voi, Scapin! Osottaudu nyt kunnon palvelijaksi. Minä rukoilen, älä hylkää minua.

Scapin. En suinkaan. Minä olen niin kiintynyt teihin, että kärsisin itse, jos jättäisin teidät pulaan.

Géronte. Kyllä minä palkitsen sen, minä vakuutan. Minä lupaan sinulle tämän puvun, kun olen käyttänyt sitä vielä hiukan.

Scapin. Odottakaahan. Nyt tiedän keinon, jolla mukavasti voin teidät pelastaa. Pujahtakaahan tähän säkkiin ja — — —

Géronte (on näkevinään jonkun). Ah!

Scapin. Ei, ei, ei; ei siellä ole ketään. Teidän täytyy pistäytyä tuonne ja olkaa aivan sätkyttelemättä. Minä otan teidät selkääni ja kannan vihollisten lävitse kotianne. Ja kun kerran olemme siellä, niin voimme sulkea ovet ja kutsua vahvoja miehiä käymään hyökkääjien kimppuun.

Géronte. Tuumasi on hyvä.

Scapin. Vallan verraton. Saattepa vielä nähdä. (Itseks.) Kyllä sinä saat valheistasi maksaa!

Géronte. Mitä?

Scapin. Sanoin vaan, että me vedämme vihollisiamme kauniisti nenästä. Kyyristykää aivan pohjalle. Ennen kaikkia älkää vaan tulko maalle, elkääkä hiiskuko sanaakaan, tapahtukoon sitten mitä tahansa.

Géronte. Ole huoleti, kyllä minä pysyn.

Scapin. Pian piiloon. Tuossa on jo eräs tappelupukari teitä etsimässä. (Muuttaen ääntään.) Eikö kukaan olisi niin hyvä ja sanoisi minulle missä Géronte on? — (Gérontelle tavallisella äänellä.) Älkää potkiko. — Kyllä minä sinut, senkin riivattu, löydän vaikka menisit maan alle piiloon. (G:lle tavallisella äänellä.) Älkää kurkistako. — Hoi säkkimies? — Hyvä herra, — Minä annan sinulle tukaatin, jos sanot missä on herra Géronte? — Te etsitte herra Gérontea? — Niin, koira, minä etsin häntä. — Ja mitä varten, hyvä herra? — Mitä varten? — Niin niin — Saakeli soikoon, minä tahdon hänet piestä tällä kepillä kuoliaaksi. — Oh hyvä herra, herra Gérontea ei voi sillä lailla kohdella. — Mitä, tuo itserakas penteleen Géronte, senkin narri, hävytön lurjus? — Herra Géronte ei ole mikään pentele, eikä hävytön lurjus, olkaa niin hyvä ja punnitkaa sananne. — Mitä, sinä puhuttelet minua, minua, noin röyhkeästi? — On velvollisuuteni puolustaa isäntääni, kun häntä solvaistaan. Oletko sinä tuon Géronten ystävä? — Olen, hyvä herra, olen kuin olenkin. — Ah, lurjus, vai hänen ystävänsä, no hyvä! (Lyöden usean kerran säkkiä. Huutaen ikäänkuin hän saisi selkäänsä.) Ai, ai, ai, ai, ai, hyvä herra! Ai, ai, hyvä herra! jo riittää! Ai, lakatkaa. Ai, ai, ai! — Kas niin siinä sait osasi! Hyvästi. — Ai, kirottu sotamies. Ai!

Gëronte (pistäen päänsä säkistä). Voi, Scapin, minä en jaksa enempää.

Scapin. Voi, hyvä herra! Minä olen aivan murskana, hartioitani viiltelee niin kamalasti.

Géronte. Mitä! Minuahan hän löi.

Scapin. Ei suinkaan, hyvä herra, hän kolhi minun selkääni.

Géronte. Mitä sinä höpiset? Minä tunsin iskut vallan hyvin ja tunnen ne vieläkin.

Scapin. Ei, sanon minä. Hänen keppinsä pää vaan ulottu teidän hartioihinne.

Géronte. Olisithan voinut mennä vähän loitommalle, jotta minä olisin säästynyt.

Scapin (painaen Géronten säkkiin). Pian piiloon. Tuolla taas tulee joku aivan muukalaisen näköinen. — Pentele vieköön, vaikka juoksisin kuinka sukkelasti tahansa, en löydä tuota kirottua Gérontea? — Kätkekää itsenne. — Sanokaahan minulle, te siellä, olkaa niin hyvä, tiedättekö missä tuo perhanan Géronte on, jota etsin? — En, hyvä herra, en minä tiedä, missä hän on. — Sanokaa vaan rohkeasti missä hän on; minä en hänelle tee mitään pahaa. Antaisin vaan pienen selkäsaunan hänelle, noin tusinan verran iskuja, ja kolme tai neljä miekanpistosta rintaan. — Minä vakuutan teille, ett'en tiedä missä hän on? — Minun mielestäni liikkui joku tuossa säkissä. Siellä on varmaankin jotain merkillistä. — Ei! Ei mitään. — Tekisi mieleni pistää miekka säkin läpi. — Voi, hyvä herra, älkää toki tehkö sitä. — Näyttäkää sitten, mitä siellä on. Ei kiirettä. — Mitä, eikö kiirettä! — Te ette saa nähdä, mitä minulla siellä on. — Minäpä tahdon nähdä. — Sitä ette saa. — Ah, mitä loruja! — Siellä on ryysyläjä. — Näyttäkää tänne, sanon minä. — Sitä en tee. — Etkö tee? — En. — Sitten annan sinun hiukan maistaa keppiä. — Vähät minä teidän kepistänne. — Vai niin, teetkö minusta pilkkaa. (Lyöden säkkiä ja huutaen ikäänkuin hän itse saisi selkäänsä.) Ai, ai, ai, ai! — Näkemään asti, siinä sait pienen läksytyksen, jotta oppisit siivommin puhumaan. — Ai, hiisi vieköön koko roiston! Ai!

Géronte (pistäen päänsä säkistä). Voi, minä olen aivan murskana.

Scapin. Voi minä olen kuollut.

Géronte. Miksi hemmetissä ne sillä tavoin kolhivat minun selkääni.

Scapin (painaa hänen päänsä säkkiin). Pian piiloon! Tuolla tulee puoli tusinaa sotilaita yht'aikaa. (Matkien useamman ihmisen ääntä.) Menkäämme, etsikäämme Gérontea; etsikäämme kaikkialta, älkäämme laiskotelko. Juoskaamme läpi koko kaupungin. Ei mitään saa jättää tarkastamatta. Tutkikaamme joka taholta. Minne menemme. Menkäämme tuonne. Ei, tuonne. Vasemmalle. Oikealle. Ei. Jos sentään. — (Gérontelle tavallisella äänellä.) Menkää nyt hyvin piiloon. — Katsokaahan, toverit, tuossa on hänen palvelijansa. No, lurjus, nyt saat sanoa meille, missä herrasi on. — Voi, hyvät herrat, älkää rääkätkö minua. — Sano heti missä hän on. — Puhu. Pian. Älä pidätä meitä. Sano heti. Paikalla. — Voi hyvät herrat rauhoittukaa! (Géronte pistää päänsä hiljaa säkistä ja huomaa Scapinin vehkeilyt.) Jollet heti sano meille, missä herrasi on, niin saat oikein satamalla kepistä selkääsi. — Ennemmin kärsin mitä tahansa kuin petän isäntäni. — Me tapamme sinut. — Tehkää vaan mitä tahdotte. — Selkäsi näyttää syhyvän? — Minä en petä isäntääni. — No kun välttämättömästi tahdot keppiä maistaa, niin kas tässä saat. — Oh! — — —

(Kun hän aikoo lyödä nousee Géronte säkistä ja Scapin pakenee.)

Géronte. Ah, sinä riivattu! Ah, sinä roisto! Ah, sinä konna! Uskallatkin siten piestä minua!

KOLMAS KOHTAUS.

Zerbinette. Géronte.

Zerbinette (nauraen, näkemättä Gérontea). Hahaha! Minun täytyy tulla ulos nauramaan.

Géronte (its. näkemättä Zerbinetteä). Kyllä sinä vielä saat sen maksaa, sen vannon.

Zerbinette (näkemättä Gérontea). Hahahaha! Mikä mainio juttu! Mikä narri tuo ukko on!

Géronte. Siinä ei ole mitään hullua, teillä ei ole siinä mitään naurettavaa.

Zerbinette. Mitä? Mitä te tarkoitatte?

Géronte. Minä tahdon vaan sanoa, että teidän ei tarvitse laskea minusta leikkiä.

Zerbinette. Teistä?

Géronte. Niin.

Zerbinette. Mitä? Kuka teistä aikookaan laskea leikkiä?

Géronte. Minkätähden te sitten tulette tänne juuri minun nenäni eteen nauramaan.

Zerbinette. En minä teitä ajatellutkaan. Nauroin vaan itsekseni eräälle jutulle, jonka äsken kuulin, sepä oli hulluinta mitä olen kuullut. Mutta en ole koskaan kuullut niin perin hassua kepposta, kun se, jolla eräs poika kiskoi rahoja isältään.

Géronte. Poikako kiskoi isältään rahoja.

Zerbinette. Niin. Jos kauniisti pyydätte, niin kyllä kerron. Minulla on muuten luontainen halu kertoa kaikki jutut mitä olen kuullut.

Géronte. Minä pyydän teitä kertomaan tapauksen minulle.

Zerbinette. Sen teen. Jos sen kerronkin teille, niin ei minulla ole siitä mitään vaaraa, sillä sellainen tapaus ei kauankaan voi pysyä salassa. Kohtalon määräyksestä oleskelen henkilöiden seurassa, joita kutsutaan mustalaisiksi ja jotka kulkevat maakunnasta toiseen, ennustelevat ihmisille ja sekaantuvat kaikkeen muuhunkin. Tullessamme tähän kaupunkiin näki eräs nuori mies minut ja rakastui minuun. Siitä asti seurasi hän minua kaikkialla ja uskoi kai alussa kuten kaikki nuoret miehet, että kunhan vaan puhuvat, sanovat sanan meille, niin kaikki on valmista. Mutta hän tapasikin ylpeän tytön, joka sai hänet hiukan muuttamaan mielipiteensä. Hän tunnusti rakkautensa minun hoitajilleni ja he suostuivat luovuttamaan minut määrättyä summaa vastaan. Mutta pahaksi onneksi oli rakastettuni siinä tilassa, jossa monasti näkee useimmat nuoret herrat, hänellä nimittäin ei ollut niin ropoakaan. Hänellä on isä, joka, vaikka onkin rikas, on oikein pääsaituri, suurin heittiö koko maailmassa. Odottakaahan. Enköhän minä muista hänen nimeään? Ah! auttakaa minua hiukan. Ettekö tunne ketään tämän kaupungin asukkaista, joka olisi mitä pahin saituri.

Géronte. En.

Zerbinette. Hänen nimessään on ron — — ron — te. O — — Oronte. Ei. Gé — — — Géronte. Niin, Géronte; juuri niin. Hän se on tuo heittiö, saituri, josta puhuin. Palatakseni kertomukseeni, mustalaiset aikovat tänään lähteä kaupungista, ja rakastajani olisi rahan puutteessa menettänyt minut, jollei eräs nokkela palvelija olisi auttanut meitä. Palvelijan nimen muistan paraiten; hänen nimensä on Scapin; siinäpäs verraton mies, häntä ei voi kylliksi kiitellä.

Géronte (its.). Ah! Sinä veijari!

Zerbinette. Kuulkaahan nyt millä keinoin hän veti narria nenästä. Hahahaha! En voi ajatellakaan sitä purskahtamatta nauruun. Hahaha! Hän meni tuon saiturin luo, hahaha, sanoen, että he näkivät turkkilaisen galeijan, jonne heitä pyydettiin astumaan, että eräs nuori turkkilainen oli kestinnyt heitä, hahaha, että heidän syödessään oli galeija lähtenyt merelle ja turkkilainen oli veneellä lähettänyt hänet yksin maalle käskien sanomaan isäntänsä isälle, että hän vie pojan Algeriin, jollei heti saa 500 tukaatia. Hahaha! Siitäkös saituri parka pelästyi, hänen rakkautensa ja ahneutensa joutuivat kovaan keskinäiseen taisteluun. 500 tukaatia, jotka häneltä vaadittiin, olivat 500 tikarin pistosta. Hahaha! Hän ei helpolla eroa kullastaan, sieluntuskassaan keksii hän senkin seitsemän keinoa pelastaaksensa poikansa. Hahaha! Hän aikoo lähettää esivallan merelle turkkilaisen galeijan kimppuun. Hahaha! Kehoittaa palvelijan tarjoutumaan hänen poikansa sijaiseksi, kunnes rahat saataisiin kokoon. Hahaha! Hankkiakseen nuo 500 tukaatia, päättää hän uhrata neljä tai viisi vanhaa vaatekertaa, jotka eivät ole kolmen kymmenen tukaatin arvoisia yhteensä. Hahaha! Palvelija koettaa hänelle selittää, kuinka järjettömiä nuo tuumansa ovat, ja joka väitteen jälkeen hän huudahtaa tuskallisesti: "Mutta mitä hittoa hän teki galeijassa?" "Ah! Kirottu laiva! Turkkilaiskoira!" Vihdoin kauvan epäiltyään, kauvan huokailtuaan ja voihkittuaan — — — Mutta te ette näemmä ollenkaan naura minun kertomukselleni. Mitä te sanotte siitä?

Géronte. Minä sanon, että tuo nuori mies on veijari, huimapää, jolle isänsä vielä kostaa kaikki hänen kepposensa. Tuo mustalaistyttö on kunnoton letukka, joka uskaltaa sanoa hävyttömyyksiä kelpo miehelle, ja joka kertoo tulleensa viettelemään kunniallisen perheen lapsia. Palvelija on aika lurjus, jonka Géronte vielä ennen huomispäivää toimittaa hirsipuuhun.

NELJÄS KOHTAUS.

Zerbinette. Silvestre.

Silvestre. Minnekä te katositte? Ettekö tiedä, että puhelitte rakastajanne isän kanssa?

Zerbinette. Sitä itsekin epäilin. Minä käännyin hänen puoleensa ja mitään ajattelematta kerroin koko jutun.

Silvestre. Mitä! Tuon jutunko?

Zerbinette Niin; minä olin aivan ihastunut siihen ja tahdoin kaiken mokomin kertoa sen muille. Mutta vähät siitä? Sitä pahempi hänelle! Ei minun mielestäni tilamme sen takia voi parantua eikä huonontua.

Silvestre. Teilläpä oli tavaton halu lörpötellä. Silloin on kieli vasta höllällä, kun ei voi olla puhumatta omista asioistaan.

Zerbinette. Olisihan hän sen saanut kuulla joltakulta muultakin.

VIIDES KOHTAUS.

Argante. Zerbinette. Silvestre.

Argante (näyttämön takana). Hoi! Silvestre!

Silvestre (Zerbinettelle). Menkää kotia. Isäntäni huutaa minua.

KUUDES KOHTAUS.

Argante. Silvestre.

Argante. Oletteko samassa pelissä senkin veijarit! Olette liittoutuneet, Scapin'in ja poikani kera pettääksenne minua! Ja luulette vielä minun sitä suvaitsevan.

Silvestre. Jos Scapin, hyvä herra, pettää teitä, niin pesen minä käteni ja vakuutan ettei minulla ole sen kanssa mitään tekemistä.

Argante. Saammepahan nähdä, lurjus, saammepahan nähdä, minä en salli vehkeiltävän kanssani.

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Géronte. Argante. Silvestre.

Géronte. Ah, herra Argante, minua on taasen onnettomuus kohdannut.

Argante. Minäkin olen kamalassa pulassa.

Géronte. Tuo saakelin Scapin on vehkeilyllään viekotellut minulta 500 tukaatia.

Argante. Sama saakelin Scapin on minultakin vehkeilyllään viekotellut 200 tukaatia.

Géronte. Hän ei ole tyytynyt siihen, että vei minulta noin 500 tukaatia, hän on sitäpaitsi kohdellut minua tavalla, josta häpeän puhua. Mutta kyllä hän sen vielä saa maksaa.

Argante. Minä tahdon maksaa hänelle nuo tekemänsä kepposet.

Géronte. Ja minä aijon rangaista häntä muille esimerkiksi ja varoitukseksi.

Silvestre (its.). Taivaalle kiitos, että minun selkänahkani säilyy.

Géronte. Mutta siinä ei vielä kaikki. Onnettomuus ei koskaan tule yksinään. Tänään vielä iloitsin tyttärestäni, joka lohduttaisi minua, nyt sain kuulla palvelijoiltani, että hän jo aikoja sitten lähti Tarentumista ja luullaan hänen hukkuneen laivoineen.

Argante. Mutta miksi olette pitänyt häntä Tarentumissa?

Géronte. Minulla on ollut siihen syyni. Perheen edut ovat pakoittaneet minua pitämään tätä toista avioliittoani aivan salassa. Mutta mitä näenkään?

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Argante. Géronte. Nerine. Silvestre.

Géronte. Ah! sinä, imettäjä!

Nerine (heittäytyen Géronten eteen). Ah! herra Pandolphe! mikä — — —

Géronte. Kutsu minua Géronteksi, äläkä enää käytä tuota nimeä. Niitä syitä ei ole olemassa, jotka pakoittivat minua käyttämään sitä Tarentossa.

Nerine. Voi! mitä huolia ja murheita tuo nimenne muutos on tuottanut meille, me emme voineet mitenkään löytää teitä täältä!

Géronte. Missä on tyttäreni ja hänen äitinsä?

Nerine. Tyttärenne ei ole kaukana täältä. Mutta ennenkuin näette hänet, täytyy minun pyytää anteeksi, kun uskalsin naittaa hänet; me olimme niin suuressa puutteessa emmekä tienneet missä olitte.

Géronte. Minun tyttäreni naimisissa?

Nerine. Niin, hyvä herra.

Géronte. Ja kenen kanssa?

Nerine. Erään nuoren herran kanssa. Hänen nimensä on Octave ja on erään herra Arganten poika.

Géronte. Taivas!

Argante. Mikä sattuma!

Géronte. Vie meidät pian, pian sinne, hänen luokseen.

Nerine. Teidän ei tarvitse muuta kuin poiketa tähän taloon.

Géronte. Mene edeltäkäsin. Seuratkaa minua, herra Argante.

Silvestre (yksin). Siinäpäs on aivan odottamaton tapaus.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Scapin. Silvestre.

Scapin. No, Silvestre, mitä meikäläiset puuhailevat?

Silvestre. Minä voin ilmoittaa sinulle pari uutista. Ensiksi: Octaven asiat ovat selvillä. Hyacinthe on huomattu olevan herra Géronten tytär ja sattumus on tehnyt saman, mitä isät viisaudessaan olivat aikoneet. Toiseksi: molemmat ukot ovat kamalasti uhanneet kostavansa sinulle, erittäinkin herra Géronte.

Scapin. Vähät siitä. Ei uhkauksista ole minulle koskaan ollut vaaraa, ne ovat vaan pilviä, jotka kulkevat kaukaisittain päämme ylitse.

Silvestre. Ole varuillasi! Pojat voivat vielä sopia isäinsä kanssa ja silloin olet suossa.

Scapin. Anna minun vaan toimia, kyllä minä keksin keinot, joilla lepytän heidän vihansa, ja — —

Silvestre. Poistu. He tulevat tuolta.

KYMMENES KOHTAUS.

Géronte. Argante. Hyacinthe. Zerbinette. Silvestre.

Géronte. Tule, tyttäreni, kanssani. Iloni olisi ollut täydellinen, jos olisin saanut nähdä äitisi seurassasi.

Argante. Tuossahan tulee Octave juuri parhaaseen aikaan.

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Nerine. Octave.

Argante. Tulkaa, poikani, tulkaa iloitsemaan meidän kanssamme, kun niin onnellinen sattuma on teidän naimistanne — — —

Octave. Ei, isä, kaikki teidän naimishommanne ovat turhia. Minun täytyy antaa naamion pudota, sillä teille on jo puhuttu avioliitostani — —

Argante. Niin, mutta sinä et tiedä —

Octave. Minä tiedän kaikki mitä minun tulee tietää.

Argante. Minä tahdon ilmoittaa sinulle, että herra Géronten tytär —

Octave. Herra Géronten tytär ei koskaan tule vaimokseni.

Géronte. Se on hän — — —

Octave (Gérontelle). Ei, hyvä, herra. Pyydän teiltä anteeksi, mutta minä olen jo päättänyt.

Silvestre (Octavelle). Kuulkaahan — — —

Octave. En. Ole vaiti, minä en tahdo mitään kuulla.

Argante (Octavelle). Sinun vaimosi — — —

Octave. Ei, sanon minä, isä. Ennen kuolen kuin hylkään suloisen Hyacinthen. (Mennen näyttämön poikki Hyacinthen viereen.) Niin, tehkää mitä tahdotte, tässä on se, jolle olen vannonut uskollisuutta. Minä rakastan häntä koko elinikäni enkä tahdo ketään toista vaimokseni.

Argante. No niin, hänethän sinä juuri saat. Aina sinä, senkin huimapää, vedät vastakynttä.

Hyacinthe (osoittaen Gérontea). Niin, Octave, tuossa on isäni, jonka olen löytänyt. Nyt meillä ei ole enää mitään hätää.

Géronte. Tulkaahan meille, siellä voimme paremmin puhella.

Hyacinthe (osoittaen Zerbinetteä). Voi, isä, olkaa niin hyvä, älkääkä eroittako minua ja tätä suloista tyttöä. Hänellä on niin paljon hyviä puolia, että te kunnioitatte häntä, kun tulette lähemmin tuntemaan hänet.

Géronte. Vaaditko, että minä pitäisin luonani tyttöä, jota veljesi rakastaa ja joka on vasten naamaa sanonut minulle senkin seitsemän hävyttömyyttä.

Zerbinette. Hyvä herra, minä pyydän teiltä anteeksi. En olisi ollenkaan puhunut siten, jos olisin tiennyt kuka te olitte, sitäpaitsi tunsin teidät vaan kulkupuheiden mukaan.

Géronte. Mitä! Minkä kulkupuheiden mukaan.

Hyacinthe. Isä, eihän veljeni rakkaudessa häneen ole mitään rikollista, ja minä vastaan hänen kunniastaan.

Géronte. Tämäpä kaunista. Tahdotaanko vielä, että minä naittaisin poikani hänen kanssa, tuntemattoman tytön, maankulkijamen kanssa?

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Léandre.

Léandre. Elkää, isä, enää surko sitä, että minä rakastan outoa, jonka syntymästä ja varallisuudesta ei kukaan tiedä niin mitään. Ne joilta ostin hänet vapaaksi, ilmoittivat, että hän on tästä kaupungista kotoisin kunniallista sukua. He itse ryöstivät hänet neljän vuotiaana. Tässä on rannerengas, jonka he antoivat minulle, sen avulla voimme löytää vanhemmat.

Argante. Kun näen tuon rannerenkaan, niin tiedän, että hän on tyttäreni jonka kadotin nelivuotiaana.

Géronte. Teidän tyttärenne?

Argante. Niin. Ja kaikki hänen kasvojensa piirteet voivat sen vakuuttaa minulle. Rakas tyttäreni!

Hyacinthe. Taivas! Mikä kummallinen sattuma!

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Carle.

Carle. Voi, hyvät herrat, mikä kummallinen tapaus!

Géronte. No?

Carle. Scapin raukka — — —

Géronte. On konna, jonka laitan hirteen.

Carle. Voi, teidän ei enää tarvitse sitä tehdä. Kulkiessaan erään rakennuksen ohi, putosi hänen päähänsä jonkun työmiehen vasara, se mursi pääkallon ja pirstoi aivot. Hän on kuoleman kielissä ja on pyytänyt päästä luoksenne voidakseen puhua kanssanne ennen kuolemaansa.

Argante. Missä hän on?

Carle. Tuossa.

VIIDESTOISTA KOHTAUS.

Edelliset. Scapin.

Scapin (pää sidottu ikäänkuin se olisi murskana, kaksi miestä kantaa häntä). Voi, voi, hyvät herrat, te näette — — voi, te näette missä surkeassa tilassa minä olen! — — Voi, minä en ole voinut kuolla, ennenkuin saan pyytää anteeksi kaikilta niiltä, joita olen loukannut. Voi, niin, hyvät herrat, ennenkuin viime kerran hengähdän, pyydän koko sydämmestäni teitä antamaan minulle anteeksi kaikki, mitä mahdollisesti olen rikkonut, erittäinkin mitä herra Arganteen ja Géronteen tulee. Voi!

Argante. Minä puolestani annan sinulle anteeksi. Mene ja kuole rauhassa.

Scapin (Gérontelle). Teitä minä enimmin olen loukannut tuolla selkäsaunalla — — —

Géronte. Elä siitä enää puhu; minäkin annan sinulle anteeksi.

Scapin. Minä olin hyvin ajattelematon, kun uskalsin selkäsaunan — —

Géronte. Anna koko asian olla.

Scapin. Kuollessani minua kovasti surettaa se selkäsauna, jonka — —

Géronte. Vaikene Herran nimessä!

Scapin. Tuo onneton selkäsauna, jonka — —

Géronte. Pidä suusi kiinni, sanon minä, unohda kaikki.

Scapin. Voi! Tätä hyvyyttä! Mutta annatteko te koko sydämmestänne anteeksi sen selkäsaunan, jonka — — —?

Géronte. No, annan. Elkäämme siitä enää puhuko. Minä annan sinulle kaikki anteeksi, olkoon se sitten mitä tahansa!

Scapin. Voi, hyvä herra, sananne oikein keventävät mieltäni.

Géronte. Niin, mutta minä annan sinulle anteeksi vaan sillä ehdolla, että sinä kuolet.

Scapin. Mitä, herra Géronte?

Géronte. Minä peruutan sanani jos paranet.

Scapin. Voi, voi! Minua alkaa taas pyörryttää.

Argante. Herra Géronte, meidän ilomme tähden, antakaa hänelle anteeksi ilman ehtoja.

Géronte. No, olkoon.

Argante. Menkäämme yhdessä ruoalle paremmin nauttiaksemme onneamme.

Scapin. Ja minä, minut, kantakaa minut pöydänpäähän, siellä tahdon minä odottaa kuolemaa.