TOINEN NÄYTÖS.

Aatelisten kokoussali Viipurissa.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

ROSENHANE, METSTAKE, JORDAN, TÖRNSKJÖLD ja muita aatelisherroja; vouteja, vallesmanneja ja palvelijoita.

ROSENHANE: Terve tuloa, korkea-arvoiset herrat. Terve tuloa, Jordan, pitkältä matkaltasi.

JORDAN: Neljä hevosta olen ajanut näännyksiin. Tässä nyt olen pitojen koristuksena, ha-ha-ha!

ROSENHANE: Terve tuloa Metstake, vanha sotaveikko. Paisut, paisut vaan yhä.—Terve tuloa kaikki yhteisesti ja jokainen erikseen!

Olen pyytänyt teidät kokoon erihaaroilta tänne Viipuriin. Se on kenraalikuvernööri Mörnerin tahto. Hän on matkoilla ympäri läänejänsä ja halusi poiketa tänne meille viettääksensä jonkun hetken vanhojen sotatoverien seurassa.

JORDAN: Hurraa Mörnerille!

MUUT: Hurraa kenraalikuvernöörille.

ROSENHANE: Panen toimeen sotaväenkatselmuksen hänen kunniakseen, ja sitten pidot. Katsokaa että otatte vastaan iloisesti: ettei näkyisi ainoatakaan hapanta naamaa! Ei juhlallisesti, ei aristellen, ei äänettöminä. Hän on niitä Saksan sotakarhuja, on tottunut meluun ja rakastaa pitoja.

JORDAN: Sanalla sanoen, hän on meidän miehiä.

METSTAKE: Joskus, muistan, taistelun kuumimmassa tuoksinassa, hän saattoi sanoa toisen korvaan: entäs se Weimarin olut, veikkonen! Ja kannusti hevosensa eteenpäin.

ROSENHANE: Ja nyt kun hän on meidän erämaihimme joutunut, on iloinen hetki hänelle kahta arvokkaampi. Niinkuin meille jokaiselle! Kuka kärsisi surullisia naamoja tai tyytymättömiä puheita. Valmistukaa, valmistukaa; älköön olko yhtäkään selvää sielua! Parasta että huudatte kaikki yhteen suuhun kun hän tulee, niinkuin vaan joku hyvä ystävä saapuisi juomaseuraan.

Hei, palvelijat, kantakaa esiin mitä hyvää teillä on. (Palvelijat kantavat esiin ruokia ja juomia).

Metstake, Käkisalmen herra, olen kuullut, että sinä syöt puoli härkää yhdessä ateriassa. Syöppäs kokonainen tällä kertaa.

METSTAKE: Saa nähdä kuinka hyvää alustusta tarjoatte.

ROSENHANE: Ha-ha-ha, vieläkö mahtuu alustuskin!—No översti Jordan, Savonlinnan herra, olen kuullut sinun tyhjentävän kannun olutta yhdessä siemauksessa. Tyhjennäppäs kaksi tällä kertaa.

JORDAN: Ennestään on jo paljon sisällä.

ROSENHANE: Niinpä näkyy. Varo itseäs Jordan! Sinä olet suuri suustasi kun olet juovuksissa ja mahdoton hallita: joskus olet tehnyt asioita, joita ei selvänä voi enää parantaa. Ei liiaksi! Ei liiaksi, Jordan! Muista!

JORDAN: Sinä et ole minun herrani.

ROSENHANE: No-no, Jordan. En tarkoittanut pahaa. Urhoollisuutesi Lytsenillä kieltää sinua solvaisemasta, vaikka joisit sekä järkesi että koko pääsi.

JORDAN: Tuohon käteen, sotaveikko. Silmää räpäyttämättä teen kunniaa vapaaherrallesi, eikä jalkani horjahda.

ROSENHANE: No istukaa kaikki ja nauttikaa, mitä tarjona on. Hei Törnskjöld siellä! Miksi niin alla päin?

METSTAKE: Häntä ei tunne entiseksi. Istuu kuin paleltunut nauriinvarsi.

ROSENHANE: Sano, Törnskjöld, mikä painaa sinua? Kas tässä, koetetaan, eikö Suomenkin olut saa suruja pakoon. Hei!

TÖRNSKJÖLD: Malttakaa jo oluenne kanssa. Silloin kuin me täällä huoletoinna mässäämme, käy paholainen irrallaan, ja minä hetkenä emme aavistakaan, voi olla keskellämme.

METSTAKE: Tuopa uhkaavalta kuulostaa.

JORDAN: On ollut papin parissa. Mitä sinä paholaisista keskellä päivää!

TÖRNSKJÖLD: Vapaana kulkee Samuel Cröell.

(Kaikki hytkähtävät.)

Liian kevyesti katsotte asioita. Kun hän Ruotsista sai armokirjan kuolemantuomiosta, te kaikki sanoitte itseksenne: no, jääköön hirttämättä mies pahanen. Ja luulitte, että kaikki oli niinkin hyvä, Samuel Cröell muka syrjään sysättynä. Ja hiljaa olikin kaikki. Mutta se oli vaan valmistusaika. Pirullinen juoni on alkuunpantu meitä vastaan. Samuel Cröell esiintyy jonkinlaisella valtakirjalla varustettuna. Hän antaa ilmi muka meidän virheitämme, matkustelee, kerää todistuksia meitä vastaan syyttääkseen meitä hovioikeudessa. Varokoon jokainen itseänsä. Ei ole hyvä mässätä ja iloita.

METSTAKE: Kun et itse saata nauraa, älä pilaa toisten iloa!

JORDAN: Hää, sinä, myrkyn sekotit oluehen!

TÖRNSKJÖLD: Sanoin vaan missä myrkky on. Olen saanut tietää, että Cröell lähestyy Viipuria, on aivan lähellä. Voi olla täällä milloin hyvänsä. Hän hakee herroja kuin korppi haaskaa.

JORDAN: Itse Pehr Brahe on puolellamme. Tahdotko kuulla? (Vetää kirjeen povestansa, lukee:) »Kunnon Jordan!»—Alku ei kuulu teihin, mutta mitä lopussa seisoo, sen saatte tietää. Avatkaa siis korvalaukkunne! »Mitä siihen mieheen, Samuel Cröelliin, tulee, joka syyttää sinua ja monta muuta maan rehellisistä alamaisista, kaikenlaisista törkeistä rikoksista, niin käsken minä sinua ottamaan häneltä valtakirjan niinkuin kunniattomalta ja lähettämään hänet Turun linnaan, tai, jos se näkyy sopimattomaksi, pistämään hänet Savonlinnan muurin alle, minne ei päivä paista eikä kuu kumota.» Häh? Mitä sanotte?

TÖRNSKJÖLD: Ja sinä, mitä teit tuon käskyn saatuasi.

JORDAN: Minä tietysti—tsäp! Kiinni rautoihin!

TÖRNSKJÖLD: Mutta Cröell kulkee vapaana.

JORDAN: En voinut panna toimeen käskyä. Hän veti esiin armokirjan, jolla oli saanut takaisin kunniansakin ja näytti valtakirjan. Sen alla oli nimi—Aksel Oxenstjerna, valtakansleri.

KAIKKI, paitsi JORDAN ja TÖRNSKJÖLD: Mitä oli valtakirjassa?

JORDAN: Hän nimitetään, paitsi Viipurin ja Savonlinnan, myös Käkisalmen ja Inkerinläänin viskaaliksi, toimeenpannakseen tutkintoja kaikkien virkamiesten väärinkäytöksistä, laittomista ylöskannoista siellä.

METSTAKE: Tulee siis vuoro minullekin.

JORDAN: Niin, veli Metstake, sinä olet Käkisalmen maaherra, pidäppä nyt puoliasi! No, no, ei tarvitse mennä noin kalpeaksi. Enemmän häränpaistia, palveliat!

TÖRNSKJÖLD: Heitä pilat, Jordan. Sinä olet myös syytettyjen joukossa.

JORDAN: Olen ollut. Kehenkä se kuuluu? Kreivi Brahe itse julisti kaikki todistukset minua vastaan mitättömiksi pikkuasioiksi, ja minä vapautettiin.

TÖRNSKJÖLD: Se oli silloin. Nyt on jotakin suurempaa.—Tietysti, syytös on nytkin perätön. Sinä muka olisit vastaanottanut verovoudeilta lahjoja ja jättänyt heidän tilinsä tarkastamatta!

METSTAKE: Enemmän olutta, palveliat! Översti on selvinnyt!

(JORDAN tarttuu miekkansa kahvaan.)

ROSENHANE: Rauhoittukaa, korkeat herrat. Kiivautenne on ymmärrettävä, mutta miksi käytte toisianne vastaan, kun on teillä yhteinen vihollinen? Sanon vieläkin: rauhoittukaa! Ei ole eikä voi olla mitään vaaraa Samuel Cröellistä. Kaikki ovat häntä vastaan. Itse Mörnerkään ei voi häntä kärsiä.

Ja jos Oxenstjerna näyttää suosivan, niin vaan siksi, että on kaukana eikä tunne tuota alhaista miestä.

TÖRNSKJÖLD: Ette tiedä missä on pahan alku. Se on Sofia Cröell. Hän on sukua Oxenstjernalle, ja Jöran Bjelke, tuo maitonaama, on Cröellin tuleva vävy. Siitä johtuu suosio.

ROSENHANE: Mitä tahtoo Sofia Cröell?

TÖRNSKJÖLD: Kostaa meille. Hän olisi tahtonut Samuelinsa aateloida, mutta me hänet syrjäytimme.

(Kaikki nauravat.)

Naurakaa, kuka voi! Minä sanon teille: se vaimo on rohkeampi kuin yksikään teistä, ja viisaampi kuin käärme. Tarkoitus on hänellä tämä: Samuel tekee kruunulle suuren palveluksen, kun palauttaa takaisin, mitä me muka olemme talonpojilta liikaa ottaneet. Ja palkinnoksi täytyy kruunun nyt hänet aateloida. Sofia Cröell on parhaallansa Tukholmassa uusia verkkoja meitä vastaan kutomassa.

ROSENHANE: Kaikki näät sinä mustana. Tiedättekö mitä Aksel Oxenstjerna sanoi meille kenraaleille, kun me palasimme Saksasta Tukholmaan ja esitettiin holhojahallitukselle?—»Tervetuloa veikot kotimaahan», hän sanoi. »Sillaikaa kuin te Saksaa myllersitte, valmistin minä täällä kotona teille rauhaisia leposijoja. Olen kirjoituttanut uuden hallitusmuodon. Koko maa on jaettu teidän hallittavaksenne. Kaikki on järjestetty. Te olitte Saksassa överstejä, majoreja ja kenraaleja. Nyt te tulette olemaan täällä kamreereja, hovineuvoksia ja kuvernöörejä. Levätkää nyt sodan vaivoista, levätkää rauhan aikana. Ruotsin hallitus on pitävä huolta siitä, että palkkanne rauhan toimissa on oleva vähentymättä sama kuin ennen sotapalveluksessakin.»—Näin hän sanoi. Nytkö jo Ruotsin hallitus kadehtisi palkkojamme. Nytkö jo unohtaisi vanhat sotaurhonsa, jotka puhtaan uskon puolesta taistelivat vieraalla maalla, unohtaisi jonkun jyväkapan tähden, joka on moukilta liikaa otettu. Hei veljet, heittäkäämme turhat huolet ja pelot.

JORDAN: Niin juuri, hurraa!

ROSENHANE: Hurraa Ruotsin hallitukselle!

KAIKKI: Hurraa!

TÖRNSKJÖLD: Liian aikasin nostitte riemuhuutonne.

JORDAN: Cröell ylösalasin ja jaloista hirsipuuhun!

METSTAKE: Ei, vaan yhdestä jalasta, toinen poikki!

1:NEN AATELISMIES: Olisipa hän täällä, niin tietäisin mitä tekisin.

METSTAKE: Mitä tekisit sinä karhun voimainen?

JORDAN: Tämän kannun ja sen sisällyksen annan palkinnoksi sille, joka parhaan rangaistuksen keksii.

1:NEN AATELISMIES: Heittäisin hänet ilmaan ja miekalla ottaisin vastaan.

METSTAKE: Sinä Törnskjöld, Cröellin vihaaja, varmaan parhaan vastaanoton tietäisit.

TÖRNSKJÖLD: Piloihinne en jaksa sekaantua.

2:NEN AATELISMIES: Minä valjastaisin pään puolelle yhden hevosen ja jalkojen puolelle toisen ja ajaisin hänet kahtia.

3:S AATELISMIES: Minä sitoisin kymmenen talonpoikaa hänen käsiinsä ja jalkoihin ja nostaisin hänet riippumaan leuastaan koukkuun.

4:s AATELISMIES: Koukku sieramiin!

JORDAN: Hääh! Palkinto sinulle. Se oli hyvä. Koukku sieramiin. Uuh!

TÖRNSKJÖLD: Katsos paholaista!

(Kaikki säpsähtävät.)

TOINEN KOHTAUS.

Entiset. Samuel Cröell.

SAMUEL CRÖELL: Sain kuulla että herrat ovat koossa. Minulla on asiata jokaiselle teistä. En voi olla tilaisuutta käyttämättä.

TÖRNSKJÖLD: Nyt vastaanottakaa,—ha-ha—kukin tavallanne!

ROSENHANE: Tulet kutsumatta. Mikä on asiasi?

SAMUEL CRÖELL: Saanko todellakin heti sanan vuoron?

METSTAKE: Milloin hyvänsä voi kenraalikuvernööri olla täällä,—tuo mies häiritsee vastaanottoa.

JORDAN: Vereni kuohuu ilmankin. Syyttäkää itseänne, jos annatte tuon miehen jäädä.

SAMUEL CRÖELL: Jos Mörner tulee tänne, sitä parempi.

JORDAN: Ulos koira!

METSTAKE: Ulos kuokkavieras!

SAMUEL CRÖELL: Ketä tottelen?

ROSENHANE: Isäntävalta tässä on minulla. Samuel Cröell! Sinä olet ollut ennenaikaan minun palveluksessani. Jo silloin näin sinun kykysi, ja tahdoin auttaa sinua eteenpäin. Nytkin vielä olen valmis parastani koettamaan. Heitä huono virkas, se sopii paremmin pimeälle salanuuskijalle, kuin sinulle, jolla on korkea otsa. Tule ystäväksemme! Kaikki olkoon unohdettu. Tähän istahdu joukkoomme. Jos et aatelinen vielä olekaan etkä sodassa ollut, sinun kykysi rauhan toimissa on sinut aateloitseva. Minä itse autan sinua ja puhun puolestasi.

SAMUEL CRÖELL: Puheesi kuulostaa ystävälliseltä. Suo anteeksi kuitenkin, etten tule liikutetuksi; minä olen liikutuksen jo kauan sitten karkoittanut virasta.—Tiedä myöskin, etten pyri aateluuteen. Tahdon vaan oikeutta, tahdon olla sokea kaikelle muulle. Ei ole minun syyni, että oikeutta ajaessani te jäätte pyörien alle.

JORDAN: Jos sinä tahdot oikeutta ja käräjiä, niin mene, hae esiin varkaita ja syytä niitä! Miksi olet meidän kimpussamme niinkuin verikoira.

SAMUEL CRÖELL: Suurimmat kivet enin vaunujani häiritsevät.

METSTAKE: Katsos pöyhkeätä—! Minkä lain alle haastat esimiehesi ja päällikkösi?

SAMUEL CRÖELL: Sen, joka kieltää ryöstämästä ja varastamasta.

ROSENHANE: Mies, mitä uskallat sanoa!

SAMUEL CRÖELL: Sen, minkä uskallan myös tehdä.

ROSENHANE: Etkö ymmärrä, että se laki on kirjoitettu niille, jotka salaisesti tunkeutuvat aittaan, tai sille, joka pimeässä ryöstää matkamieheltä hänen rahansa.

SAMUEL CRÖELL: Mutta minä panen lain alle ne, jotka keskellä päivää mittaavat itsellensä toisen aitasta ja julkisesti ryöstävät vieraita rahoja. En näe teistä ketään, jonka nimi ei olisi tässä salkussani.

JORDAN: Sinä sanot meitä varkaiksi. Kunniani kautta! Häväistys ei ole ennen koskaan jäänyt kostamatta, Miekkas maalle! Mitellään. Vai varkaita ja ryöväriä! No, miekkas?

SAMUEL CRÖELL: Laki ratkaiskoon.

JORDAN: En ole minä mikään käräjämoukka, Tässä on minun lakini. Tahdotkos maistaa!

SAMUEL CRÖELL: Humalainen sanoi ääneen mitä teillä on ajatuksissa. Väkivalta on teidän lakinne.

JORDAN: Miekkas!—Taikka, eikö sinulla miekkaa olekaan.

SAMUEL CRÖELL: Ei ole.

JORDAN: Antakaa hänelle miekka, taikka naulaan hänet tuohon seinään. Konna sinä, kavaltaja, palkattu salavakooja! Miekka antakaa hänelle!

PALVELIJA: Kenraalikuvernööri seurueensa kanssa ratsastaa suurella tiellä.

ROSENHANE: Kunniavahti riviin kadulle! Sivus-upseerit vastaan! Jymisevät komennushuudot, muistakaa!—No. korkeat herrat, niinkuin ei olisi mitään tapahtunut: ilosesti vastaan, kaikki rintamaan ja paikoillenne. (Samuel Cröellille): Sali jääköön tyhjäksi.

(Kaikki menevät. Samuel Cröell jää.)

KOLMAS KOHTAUS.

Sofia. Samuel Cröell.

Kohtauksen kestäessä kuuluu rummun päristyksiä, soittoa ja hurraahuutoja.

SOFIA (perällä) Samuel!

SAMUEL CRÖELL: Sofia, sinä?

SOFIA: Nyt juuri laivalla Tukholmasta Jöranin seurassa. Kaikki on siellä muuttunut: Kristiina itse on valtaistuimella.

SAMUEL CRÖELL: Kuinka tänne löysit? Tämä on vaarallinen paikka meille. Äsken juuri olivat päälle tulemassa miekkoinensa.

SOFIA: Tulin sinua varoittamaan; Itse Mörner on tulossa. Joudu pois täältä.

SAMUEL CRÖELL: Sen tiedän, ja häntä juuri odotankin. Sanoivat äsken, että hän jo olisi näkyvissä.

SOFIA: Varovasti, varovasti, Samuel! Et aavista mimmoiset monimutkaiset suhteiden langat nykyjään on Tukholman hovissa. Aateliston valta yhä kasvaa.

SAMUEL CRÖELL: Mutta laki varkaita ja ryöväreitä vastaan on yhä muuttumaton, tiemmä.

SOFIA: Sanon vaan: ole varovainen. Erittäinkin anna Mörnerin olla rauhassa. Hän on hovin suosiossa. Samoin Metstake, sota-ansioittensa vuoksi.

SAMUEL CRÖELL: Mutta hän on syyllisistä syyllisin. Hän ja Mörner.

SOFIA: Juuri niitä kahta et saa kajota. Oh, Samuel, minä tiedän niin varmaan—niin varmaan, että niin on. Sinä et ymmärrä niitä asioita. Tukholmassa puhuvat Metstakesta paljon ja hänen sukkeluutensa ovat vielä päiväjärjestyksessä. Mutta joskin häntä, niin ei ainakaan Mörneriä, hovin nimenomaista suosikkia. Nyt erittäinkin, kun Kristiina on valtaistuimella. Hän on Suomeen lähetetty vaan parantamaan rappiolle joutuneita raha-asioitansa. Muuten eivät olisi hänestä tahtoneet luopua. Hän oli siellä kaiken seuran henki ja ilo. Ah, Samuel, niitä on niin paljon, paljon asianhaaroja ja suhteita, joista et mitään tiedä.

SAMUEL CRÖELL: Sanoitko että parantamaan raha-asioitansa?

SOFIA: Niin. Luuletko, että häntä muuten olisi tämmöiseen erämaahan lähetetty.

SAMUEL CRÖELL: Mutta kuinka erämaassa voi raha-asiansa parantaa?

SOFIA: Ah, Samuel, he katsovat Tukholmassakin näitä asioita sormien läpitse. Yleisesti kyllä kielletään, mutta yksityisesti myönnetään suosikeille vaikka mitä.

SAMUEL CRÖELL: Se ei ole mahdollista. Ruotsinko jalo hallitus—?

SOFIA: Mutta ymmärräthän,—jollakinhan täytyy palkita kotiin palanneet sotaherrat ja ylimykset.

SAMUEL CRÖELL: Ja miksi olisin minä sitten virkaani nimitetty?

SOFIA: Ei olekaan aikomus, että sinä ottaisit asian noin kuumasti. Voithan syyttää noita vähempiä, vouteja ja vaikka lainlukijoita. Mutta Törnskjöldiä ennen muita. Hän on kaiken alku. Miksi sinä tahdot saada ansaan juuri kaikkein ylimpiä. Tukholmassa ei sitä odoteta, ja sinä voit tulla hallitukselle epämukavaksi.

SAMUEL CRÖELL: Älä ota minulta uskoani, Sofia. Oikeushan juuri siinä onkin, ettei tee erotusta ylhäisen ja alhaisen välillä, vaan molemmat mitataan samalla mitalla.

SOFIA: Sinä teet itsesi ylemmäksi kaikkia.

SAMUEL CRÖELL: Ainoastaan ylemmäksi varkaita ja ryöväriä.

SOFIA: Hm. Missä on raja niille!

SAMUEL CRÖELL: Jossakinhan täytyy olla korkeimman oikeuden paikan. Laki on annettu: täytyyhän olla siellä hallituksessa joku korkein, joka sydämmensä pohjasta tahtoo, että tämä laki täyttyisi. Se täytyy olla siellä jossain, vaikket sinä näe. No, jollei Kristiina,—hän on heikko nainen,—niin joku, joka hänen jälkeensä tulee, tai joka on hänen vieressänsä. Sen korkeimman, oikeamielisen hallituksen palvelija olen minä ja siltä olen minä saanut valtakirjan.

SOFIA: Suuri lapsi!

SAMUEL CRÖELL: Niinpä niin, se on minun uskoni, että oikeuden täytyy maassa tapahtua!

SOFIA: Ah Samuel, Samuel, me sorrumme. Sinä et tiedä kuinka mahtava on heidän valtansa ja kuinka vähäpätöiset me olemme heidän rinnallaan. Tuo kaikki vyöryy meidän päällemme vastustamattomalla voimalla.—Mörneriä syyttämään!

SAMUEL CRÖELL: Jollen uskoisi oikeuteen, niin olisin minä pieni ja vähäpätöinen heidän rinnallansa, mutta nyt ei ole voimassa minun vertaistani. Minä tunnen, että he ovat kaikki minun käsissäni.

SOFIA: Niin sinä kukistat heidät asemiltaan, sinä mullistat kaikki, mutta sitten, sitten kuin se on tehty ei sinulla ole voimaa vaatimaan itsellesi, mitä sinulle tulee.

SAMUEL CRÖELL: Vaatia itselleni ei ole minun asiani. Kuitenkin uskon, että oikeus tapahtuu minullekin: ja jos vaan hänen majesteettinsa asiaa oikeen ajan, ei hän ole kieltävä minulta aateliutta.

SOFIA: Mutta Lisbeta! Panethan alttiiksi——

SAMUEL CRÖELL: Älä, älä, Sofia!

SOFIA: Ah, Samuel!—Mikä melu tämä on?

SAMUEL CRÖELL: Mörner seurueinensa.

SOFIA: Anna anteeksi, että olen sinua kiusannut. Ota koko voimasi takasin, voimasi ja rohkeutesi. Älä pelkää, kaikki paperisi ovat järjestyksessä. Kuitenkin, ethän minulle suutu: ole varovainen, älä Mörneriä!

SAMUEL CRÖELL: Nyt en kuule enää mitään.

(Sofia vetäytyy perälle).

NELJÄS KOHTAUS.

Kaikki entiset. Mörner seurueensa kanssa.

MÖRNER (tulee melulla, seisahtuu Samuel Cröellin nähtyään): Mikä mies se on tuo musta haamu? Luulen tuntevani.

ROSENHANE: Samuel Cröell, kuninkaallinen viskaali,—teidän ylhäisyytenne! Käskin hänet äsken pois, hän ei ole totellut.

MÖRNER: Samuel Cröell? Olen kuullut, olen kuullut. Vai tuo se nyt on. Missä toimissa hän täällä kuljeksii?

ROSENHANE: Hän kokoo syytöksiä teidän ylhäisyytenne virkamiehiä vastaan.

MÖRNER: Olen kuullut, olen kuullut. (Samuel Cröellin puoleen:) Sinusta, Samuel Cröell, on tullut korviini paljon valituksia. Liikut täällä vapaasti ja mahtavasti niinkuin mikäkin seudun hallitsija, yllytät rahvasta, loukkaat maan korkeata aatelistoa.

SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, minä ajan täällä lain ja oikeuden asiata. Olen yksinkertainen virkamies ja tilin toimistani annan kamarikolleegiolle Ruotsiin.

MÖRNER: Olen sinun kenraalikuvernoorisi. Ohitseni ja tietämättäni et saa mitään toimia.

SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, en parempaa pyydäkään. Ilmoitan siis paikalla, että salkussani kannan tällä kertaa kaksikymmentä kaksi eri syytekirjaa, näistä tärkeimmät maaherroja Johan Rosenhanea, Reinhold Metstakea, Mikael Jordania ja pormestari Törnskjöldiä vastaan. He kaikki ovat täällä. Jos suvaitsette, luen kohta syytekirjat julki. Se voi kestää vaan jonkun minuutin.

MÖRNER: Minä odotan. (Viittaa rauhoittavasti muille).

SAMUEL CRÖELL: Käkisalmen läänissä, joka on maaherra Reinhold Metstakelle uskottu, on lopussa kaikki kunnia ja oikeus. Kaikki rehellisyys on kuin hautakirstuun lyöty. Lainlukijat ja lautamiehet ottavat rahaa ensin kantajalta, sitten myöskin vastaajalta. Voudit, vallesmannit ja tuomarit, kaikki ovat punoutuneet niinkuin herneenvarret toisiinsa kiskoakseen yhdessä mitä köyhtyneellä kansalla vielä olisi jäljellä. Jos joku valittaa, sysätään hän takasin lyönneillä tai pannaan rautoihin. Nämät kaikki ovat yleisiä syytöksiä. Mutta minulla on erityisiäkin. Henrik von Blankenhagen—näin hänet äsken täällä—hän on myynyt 300 tynnyriä jyviä, jotka määrättiin Käkisalmen kaupunginkirkon korjaamiseen,—rahat omaan taskuunsa. Thomasson, tullininspehtori, on yksin Viipurin tullirahoista pidättänyt vääryydellä 8000 rikstalaria. Hän elääkin niin ylellisesti, ettei ruhtinaat vedä hänelle vertoja. Eikö hänkin ollut täällä? Mitä maaherra Metstakeen itseensä tulee, rajoitun tällä kertaa vaan pienempiin syytöksiin. Hän ottaa jokaiselta tuomarilta suuria rahoja muka käräjäverona. Se vero on tuntematon Ruotsin hallitukselle. Jokaiselta irtolaiselta hän ottaa rikstalarin. Sakkorahat pistää hän ja lainlukija omiin taskuihinsa—kruunu ei niistä saa vihiäkään.

METSTAKE: Teidän ylhäisyytenne—!

MÖRNER: (viittaa Metstaken vaikenemaan): Rauhoittukaa, hyvät herrat.

SAMUEL CRÖELL: Jordan—hän on täällä,—Rosenhane—niinikään— Törnskjöld, täällä—kuulkaa!

MÖRNER: Vaiti häpeemätön, jo riittää!

SAMUEL CRÖELL: Yksi syytekirja kuitenkin on vielä muita tärkeämpi, ja siitä ette tahtone jäädä tietämättömäksi. Se koskee teitä itseänne.

(Yleinen hämmästys. Samuel Cröell hakee paperia salkustansa).

MÖRNER: Minä odotan.

SAMUEL CRÖELL: Teidän suuret pitonne, juomingit ja ateriat,—missä ikänä liikuttekin,—maksavat liian paljon rahoja. Tuhlaavaisuutenne on tullut sananparreksi. Jokainen lapsi tietää tämän asian. No, tietäköön sen myöskin Turun hovioikeus. Olen koonnut todistettavia esimerkkiä. Onko se nyt laitaa, teidän ylhäisyytenne, että yhtenä ainoana yönä pelkkään juomatavaraan ja ruokaan menee 1,293 taleria. Köyhässä maassa!

ROSENHANE: Puhuttelee niinkuin vertaistansa!

MÖRNER (nauraa): Sekö sinun syytöksesi? Sehän on raportti kyökistäni ja syytös olisi ollut kokkimestariani vastaan tehtävä. Hän hankkii ruuat niinkuin juomatkin.

SAMUEL CRÖELL: Jostakinhan rahat tähän ylellisyyteen täytyy ottaa. Tileistä olen turhaan niiden lähdettä hakenut. Tileissä ei ole tätä postia. Ja kuitenkin minulla on tässä todistukset siihen, että nämät rahat ovat talonpojilta omavaltaisesti ylöskannetut, 1,293 talaria 24 äyriä. Se on syytökseni.

MÖRNER (raivostuneena): Valtakirjas!

SAMUEL CRÖELL (antaa valtakirjansa Mörnerille): Olette sitäpaitsi vuosikausittain kantaneet veroja, joista Ruotsin hallitus ei tiedä mitään. Olette jakaneet ne maaherra Metstaken kanssa omaksi hyväksenne, ja lahjonut ylöskantomiehet. Tämä kaikki on todistettavissa.

MÖRNER (Luettuaan valtakirjan.): Tämän kirjan alla on nimi Axel Oxenstjerna, valtakansleri.—Te elätte täällä Suomessa kuin säkissä. Ettekö siis tiedä, että holhojahallitus on hajonnut? Ettekö tiedä, että Ruotsin valtaistuimella jo on hänen majesteettinsa Kristiina kuningatar? (Heittää valtakirjan Samuel Cröellin jalkoihin.) Sinun valtakirjasi on vanhentunut! Ehkä tahdot käyttää tilaisuutta hyväksesi ja pyytää minua toimittamaan sinulle uuden? (äänettömyyden perästä, kääntyen muiden puoleen): Mitä minä näen! (polkee jalkaansa maahan). Näinkö Suomen aatelismiehet käsittävät velvollisuutensa, kun kuulevat kenraalikuvernööriä solvaistavan!

ROSENHANE: Teidän ylhäisyytenne, anteeksi! Hämmästys tuon lurjuksen rohkeudesta on saanut meidät sanattomiksi. (Viittaa vallesmannille): Rautoihin!

(Samuel Cröell pannaan rautoihin. Mörner alkaa rauhallisesti ja ylenkatseellisesti nauraa, vähitellen myös kaikki muut.)

SOFIA (Esiintyy perältä.): Seis! Kuka vangitsee kuninkaallisen valtuutetun?

MÖRNER: Mitä tahtoo tuo rouva?

TÖRNSKJÖLD: Teidän ylhäisyytenne, se on Samuel Cröellin vaimo, syntyisin Gyllenstjerna.

MÖRNER: Totta totisesti! Sofia Gyllenstjerna.

SOFIA: Tunsit. Se on onneksesi. Päästä siis kahleista Samuel Cröell.

MÖRNER: Hän on loukannut paitsi minua myös maan korkeimpia aatelisherroja.

SOFIA: Valittakaa majesteetille, ratkaiskaa riitanne kuinka parhaaksi näette. Mutta nyt vapauta. Saat katua, ellet sitä tee.

USEAT ÄÄNET: Vankeuteen! Muurin alle hänet! Missä ei päivä paista eikä kuu kumota.

JORDAN (miekka kädessä): Käskekää, teidän ylhäisyytenne, minä teen oikeudenkäynnin lyhkäiseksi.

MÖRNER: Linnan kellariholviin viekää!

SOFIA: Seis, sanon. Te uskallatte hänen majesteettinsa Kristiinan valtuutettua!

JORDAN: Me uskallamme mitä uskallamme.

SOFIA (Antaa Mörnerille paperikäärön.): Tässä, Mörner.

MÖRNER: Valtakirja Kristiinalta itseltään!—Seiskaa! Takaisin! (Samuel Cröell tuodaan takasin.) Emme häntä vielä vangitse. Irti raudat. (Vapautetaan raudoista.)

JORDAN: Kirottu rouva!

MÖRNER: Tässä on valtakirja kuningattarelta itseltään. Kuinka se on jo tänne voitu saada.

SOFIA: Se on kuningattaren kansliasta suoraan annettu—minun kauttani!

MÖRNER: Sofia, näyttää niinkuin sinä itse olisit tämän meitä vastaan nostetun vainon takana, Sano suoraan, mitä sinä tällä tahdot?

SOFIA: Sen saanette pian nähdä. Me tahdomme oikeutta.

MÖRNER: Oikeutta? Mitä vääryyttä on teille tehty? Ja jos on, eikö voi sitä sovittaa ilman tämmöisiä rettelöitä. Tulkaa järkiinne, hyvät ihmiset, sanokaa suoraan mitä haluatte: sinä Sofia, miksi matkustelet Tukholmassa, ja sinä Cröell, miksi täällä panet toimeen pahennusta.

SOFIA (Itsekseen.): Miksi tunnen epävarmuutta.

MÖRNER: Jos sinulla on jotain toivomusta, sano; ehkä voisin auttaa minäkin.

SOFIA (Samoin.): Ah, kuinka tämä on tuskallista. (Samuel Cröellille): Samuel, mitä on minun vastaaminen. Hän voisi yhdellä sanalla luoda onnemme.

MÖRNER: Minä odotan, vastatkaa!

SAMUEL CRÖELL: Teidän ylhäisyytenne, sovinto välillämme voi tulla toimeen vaan yhdellä tapaa. Lakatkaa tätä kansaa ryöstämästä. Peruuttakaa kaikki omavaltaiset verot, erottakaa virasta kruunun hirttämättä olevat varkaat ja toimittakaa takasin ainakin osa niistä varoista, joita itse olette kruunulta pidättäneet.

MÖRNER: Houkka! Minä tarjosin sinulle armoa ja sinä latelet minulle sovinnon ehtoja. Luuletko sinä—! (Itsekseen): Maltahan, koira, vielä sinut kahlitsen! (Ääneen): Eteenpäin lähden matkalle. Tämä paikka minua inhoittaa. Hurraa hänen majesteetillensa! (Heittää valtakirjan Samuel Cröellille.)

MUUT: Hurraa Kristiina kuningattarelle!

(Lähtevät kiihoittuneina.)

VIIDES KOHTAUS.

Sofia ja Samuel Cröell.

SAMUEL CRÖELL: Nyt Käkisalmeen! (Katsoo ikkunasta poislähteviä).

SOFIA: Katso etees, Samuel, siksi sinulla on järki.

SAMUEL CRÖELL: Tahdon pitää silmäni kiinni, että näkisin oikeuden.

SOFIA: Samuel, jos en olisi oikealla ajalla tullut, sinä olisit linnan kellariholvissa. Eikö se ollut kaikkivaltiaan oma viittaus sinulle, että olisit varovainen ja katsoisit eteesi?

SAMUEL CRÖELL (repäisten itsensä mittelöstä): Oh Sofia, sattumuksista ei riipu oikeuden asia. Jollet sinä,—jotain muuta olisi tapahtunut. (Kääntyy jälleen katsomaan).

SOFIA: Erilainen on meidän molempien usko. Itse olen sinut lentoon laskenut. Kunpa nyt voisin sinun lentosi hillitä!

SAMUEL CRÖELL: Oo! Niin totta kuin elän, olen minä murtava tämän läänin varasjoukon!