KAIVONHALTIJA
Reading edition
Notkui neito kaivotiellä, katsoi kauan päilypintaan, kummat poreet puhkes pohjaan, vieraan vienot, kummat kaihot nousi nuoren neidon rintaan. Paistoi päivä kaivonpohjaan, leijui leivon varjon siipi, sorja sulho haasta tullen mairemielin kiersi, kaarsi, nuoren neidon viereen hiipi. Kauan kuvaa katsoi neito metsän henki hipiällään, tunsi haan ja tuomen tuoksun, kaiho toinen, katse toinen ylimmällä ystävällään. Kulki pilvi päivän päältä, pohja peittyi, laine läikkyi, kaivon sammalseinät siirtyi, taikalinna silmiin siinti, kuvajainen veestä väikkyi. Nousi usva uumenista vieden voiman viimeisenki viileyden valtakuntaan, kohos kaislakruunu päässä heljän hetteen nuori henki. Haastoi kirkas kuvajainen: »kautta kaihos kyynelvuodon loihdit loistoon lemmen lähteen, kutsun kuulit, kaihos kantoi, muuksi muutti sulhos muodon.» Katsoi neito kuvajaistaan, tunteet tummui, tunteet vaihtui, impi ootti onneansa ihmetellen ihanuuttaan, yljän katse varjoon vaihtui. Koski sulho sormillansa nuoren neidon seppelpäätä kättään vieden vyötäröille, tuosta impi tuskan tunsi, silmä säikkyi jäykkää jäätä: »Särjit syyttä seppeleeni, haltijalle taiat taitoin, rakkaus on raskas rengas, sormessani sormus painoi, huolissani häitä laitoin!» Tuosta suuri sulho suuttui, yltyi ylkä, riehtyi raivoon: »yhtä itkit, ihanuuttas, rakastit vain rakkauttas, muiston merkit kannoit kaivoon.» Mustaks muuttui sulhon muoto, surullista suuta väänsi, mutta neito nauruhuulin vielä ilkkui ilkeyttään, kaivoon kieron katseen käänsi. Allapäin nyt alhoon astui sulho, syytti neion soimaa, mutta kauno kaivon luona istui illat ihmetellen, vaikeroiden vailla voimaa. — Katsoi kurja kuvajaistaan, himmeäksi katse hiutui, veenä väikkyi sairaat suonet, kulmat kuulti kalman keltaa, rakkauttaan raukka riutui. Itki illat, päivät pitkät, vaan ei hetteen henki tullut, uunna vuonna taikaa tutki, pyysi peiliin haltijaansa, rintaa raastoi haaveet hullut. Vuodet vieri, kaivo kuihtui, hersyi hetteet kuumankuivat. Yksin ylkää itki impi, itkiessään ihanuuttaan kyyneleet vain kirkastuivat. —