ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Pihamaa. Toukka-Hennun mökin ovipääty näkyy perältä; oikealla ja vasemmalla puita. Väliverhon auetessa Jussilan Matti tulee oikealta, pieni läkkihinkki kädessä.

Jussilan Matti (mökin ovelle koputtaen). Hoi, hoi! Avatkaa ovi ja joutuin! Minä olen Jussilan Matti. (Kuuntelee ja koputtaa uudestaan vimmatusti.) Ovi auki ja heti paikalla, ei minulla ole aikaa täällä koko päivää teidän viheliäistä oveanne kalkutella! (Ei vastausta.) Hökkeli on tyhjä ja eukko kakaroineen kyliä kiertämässä. Aina pitääkin tässä asioita juosta. Amerikkaan minä lähden. Siellä sitä eletään herroiksi, eikä ole aina isä-ukko kintereillä. (Laskee hinkin mökin rappusille.) Täytyy kai odottaa siksi, kun eukko palaa, muuten on uusi matka ja ankara ripitys edessä. Jääköön hinkki tuohon täälläoloni merkiksi. (Poistuu vasemmalle.)

Liisa (tulee oikealta, työntää mökin ovea).. Ei taaskaan ketään kotona. Se iankaikkinen kyläluuta! Missähän taas lienee verkkojaan virittelemässä? Pitänee odottaa, kun lupasin kerran toimittaa asian. (Työntää vahingossa hinkkiä, joka rämisten vierii ulommaksi). Sepä vasta räminän pitää. Katsotaanpas, mikä siinä rämisi. (Avaa kannen ja tirkistää sisään, mutta vetäisee äkkiä päänsä takaisin.) Hyi! Johan arvasinkin, että tässä on koira haudattuna. Viinaltahan tuo tuoksahtaa, ihan ilmeisesti. (Työntää kätensä kannuun, josta ottaa kolme seteliä.) Ja tässä ovat verirahat, viinan hinta. Voi viheliäisyyttä, voi surkeutta, ja voi sinuas, syntinen maailma! Odotappa, sinä Toukka-Hennu, sinä saastaisen hengen palvelija ja kaiken pahan lohikäärme! En poistu täältä, ennenkuin olen päässyt juoniesi perille. (Osoittaa oikealle.) Tuolta ulommaisen kiven takaa pidän hinkkiä silmällä. (Poistuu oikealle.)

Toukka-Hennu (tulee oikealta, kimppu luutavarpuja selässä.) Höh… (Heittää varvut maahan.) Höh, höh, kuinka oli painava! Ihan musertaa oli vanhat luuni. Ei ole köyhän elämä herkkua. Orjana täytyy päiväkaudet raataa, jos mielii henkikurjansa säilyttää. Kyllähän ne nyt huutavat, että köyhällekin paremmat ajat koittavat, kun köyhät vain sitä vaativat. Mutta uskokaapa niitä! Yhdenmoisia ovat huutajat kuin muutkin. Samaa maata! Raada sinä vain, Hennu, kuin karhu ja jalopeura, ja anna kielenpieksäjäin ja hullujen jaarittelijain huutaa ja pauhata kielensä uuvuksiin. Ei huuto hädästä päästä, parku päivistä pahoista.

Mäkelä (tulee oikealta). Hyvää päivää, Hennu! (Epäluuloisesti.) Yksiksesikö puhelit?

Toukka-Hennu. Kuten näette, arvoisa isäntä.

Mäkelä. Ei mitään nenäkkyyttä tänään. Tärkeitä asioita lienet aprikoinut, kun puhelu yksikseenkin luistaa.

Toukka-Hennu. Oikein arvattu. Puhelin rikkauden kirouksesta. (Istuu tekemään luutia.)

Mäkelä. Hah, hah, haa! Vai jo rupeat sellaista tuntemaan, kun Lähdekorven omistusoikeus lähenee. (Istuu kivelle.)

Toukka-Hennu. Hökkelin saatte kyllä itse pitää. Ei se ikänä minun käsiäni lämmitä. Rankkitynnyrit ja luutavarvut ovat edelleenkin valtakuntanani.

Mäkelä (totisena). Lasketko leikkiä, vai pahako sinua riivaa? Olenhan sanonut, että Lähdekorpi sinä hetkenä on sinun, kun minä saan Hakolan isännyyden.

Toukka-Hennu. Sepä juuri meneekin nokkanne ohitse; häviää kuin voi lämpöiseltä leivältä. Asianne ovat Hakolassa huonolla kannalla.

Mäkelä (hämmästyen). Sekö ääni nyt on kellossa? Puhuit viimein aivan toista. Sanoithan emännän olevan suostuvaisen.

Toukka-Hennu. Samaa sanon nytkin. Emäntä on valmis antautumaan rahasta vaikka paholaiselle. Mutta tytär on toista maata, ja hänestähän nyt on puhe.

Mäkelä (ylpeästi). Ole huoletta. Kyllä minä tytön taivutan, kun vain emäntä on puolellani.

Toukka-Hennu. Puolellasi on täydellisesti. Sen on Toukka-Hennun kieli saanut aikaan… Mutta tyttöön ei mikään pysty. Hänellä ei ole sinusta yhtään hyvää ajatusta.

Mäkelä (nauraen). Vai ei yhtään hyvää ajatusta! Semmoisia voi mies milloin tahansa tyttölapsiin itsestään mielenmäärin istuttaa. Hieman kohteliaisuutta, hymyilyjä, imarteluja ja leluja, niin taipuvat kuin lanka… Vaikka sormensa ympäri kiertäisi.

Toukka-Hennu. Ei pidä nuolaista ennenkuin tipahtaa… Sitäpaitsi sinulla on kilpailija.

Mäkelä (kavahtaen pystyyn). Kilpailija! Niinkö sanoit? Kuka uskaltaa kanssani taistella? Ei ainakaan tämän kirkon kuuluvilla semmoista löydy, ei vaikka lyhty kädessä haettaisiin. Köyhiä ovat summakaupalla sanoen kaikki tyynni. Aina minä voin »kympin» heidän markka-vaivaistaan vastaan panna.

Toukka-Hennu. Lähempänä kuin luulet, ja oikein komea ja hieno… Ei juo viinaa eikä polta tupakkaa, ja on siivo kuin mamselli. Liisa-täti tekee kaikkensa sen asian hyväksi, ja luullakseni on Tyynekin poikaan mieltynyt.

Mäkelä. Liisa-täti! Mitä ihmettä sillä »Amerikan leskellä» on sen kanssa tekemistä?

Toukka-Hennu. Mitäkö tekemistä? Veri on toki vettä sakeampaa.

Mäkelä. Veri… Tuhat tulimmaista, ethän vain tarkoita Hakolan renki-Erkkiä.

Toukka-Hennu. Oikein arvattu. Eikös kuvaukseni ole naulan päähän osattu?

Mäkelä. Jo nyt on maailma mullinmallin, Eurooppa edestakaisin. Ei pysy suutari enää lestissään eikä räätäli pöydällään. Tuommoinen maitoparta, poropeukalo, hänkö nyt muka Hakolaan isännäksi! Oh, sinä Liisa-täti! Kylläpä viekkautesi ymmärrän. Olisi hyvä köyhäraukan olla sekä isännän että emännän sukulainen. Kun minä saan Mäkelän herruuden, niin kyllä tämän muistan. Saat totisesti lähteä Amerikkaan sinäkin puuveitsellä hopeata leikkaamaan.

Toukka-Hennu. Hah, hah, haa! Siellähän olisi tilaa levennellä ja pöyhistellä. Mokomakin riikinkukko!

Mäkelä. Tietääkö Hakolan emäntä sen asian?

Toukka-Hennu. Tänään sen hänelle kerroin.

Mäkelä. Mitä hän sanoi? Joko antoi Liisalle matkapassin, hä?

Toukka-Hennu. Ei ollut uskovinaan koko juttua. Mutta silmien vihainen mulkoilit kyllä ilmaisi suuttumusta. Taitavatpa koittaa Liisalle ja Erikille kuumat päivät. Mutta minä sanon: omiaan heille kummallekin.

Mäkelä. Tänä iltana minä menen Hakolaan ja laitan asiani valmiiksi. Kunniakasta ei totta soikoon ole, kun on renki kilpailijana… (Katselu ympärilleen.) Oletko varmasti yksin?

Toukka-Hennu. Kuin taivaan lintu. Kukapa kurjalle kumppaniksi…?

Mäkelä. Sano Juntulle, että hänen pitää olla valmiina. Huomenna pannaan Kypärän tehdas taas käyntiin ja laitetaan hääviinat ja vähän enemmänkin… Kyllä tiedät… tarpeen mukaan… ja sinä, Hennu, pidä kiiltonappeja silmällä…

Toukka-Hennu. Tottelen, herra kapteeni!

Mäkelä. Hiljaa mäissä. Näin meidän kesken sanoen niiden tulo Kypärään sopimattomaan aikaan on Juntulle kaikkein epäterveellisintä.

Toukka-Hennu. Eiköpä tuo panisi herra kapteeniakin aivastelemaan, jos asiat sille hollille kääntyisivät?

Mäkelä (ärtyisesti). En ehdi nyt turhuuksia kuunnella. Hyvästi! Kirkossa kuulet, milloin palkkasi saat. (Poistuu vasemmalle.)

Toukka-Hennu (yksin). Vai turhuuksia! Älä uskokaan, että nahkasi säilyy, jos kerran me muutkin kiikkiin joudutaan. (Menee mökin ovelle.) Joku on ollut täällä ja jyristänyt ovea, koska asettamani merkki on pudonnut. (Huomaa hinkin.) Tuossahan on hinkki. (Katselee ympärilleen.) Hyvä isä! Eihän vain joku ole täällä? (Tarkastaa hinkkiä ja ilostuu.) Ei mitään hätää… Tämä on Jussilan hinkki… Matti-tolvana on taas matkassa. Ei milloinkaan opi viemään hinkkiä sovitulle paikalle… Makaamaan on taas ollut kiire. Hyvä isä, jos joku olisi tullut… (Poistuu hinkki kädessä vasemmalle.)

Jussilan Matti (vasemmalta unisena, haukotellen). Vai tolvana! Itse olet oikein tolvanain tolvana. (Pui nyrkkiään Hennun jälkeen.) Sainpas tietooni kujeenne Kypärässä. Kyllä nyt tämäkin poika itselleen Mikonpäiväviinat hankkii. (Poistuu haukotellen vasemmalle.)

Liisa (oikealta). Erehdyt pahasti, poikaseni. Minä kyllä toimitan Kypärän keitokset tällä kertaa parempiin suihin. Onpa minulla nyt langat käsissäni. Koko roistojoukon kaadan yhdellä iskulla. Kyllä ovatkin osanneet olla ovelia. Vuosikausia ovat kyläkuntaamme ilkitöillään turmelleet. Mäkeläkin on nyt satimessa. En toki olisi moista uskonut, vaikka huhuja kyllä on ollut kaikenlaisia… Sisar-parkani! Jokohan nyt edes silmäsi aukenevat, kun saat tämän kuulla? Pelastanpa Tyyne-tytön, pelastan valkean kyyhkyseni haukan kynsistä. (Poistuu vasemmalle. — Toukka-Hennu ja vähän ajan kuluttua Jussilan Matti, jolla on hinkki kädessä, tulevat näyttämölle.)

Toukka-Hennu. Sinä olet yhtä varomaton… Et koskaan tottele määräyksiä. Joku voisi saada vihiä asioistamme.

Jussilan Matti. Saakoot, jos saavat. En tässä enää kauan hinkkiä kanniskele. Minä lähden Amerikkaan.

Aapeli (laulaa oikealla).

Öisin ma päässyt oksalle, mutta oksa se oli löyhä. Öisin ma saanut nätin tytön, mutta ma olin köyhä.

Voi, jos ne oksat kannattais, niin laulelisin siellä, etten mä oisi tässä kylässä komioiden tiellä.

(Tulee näyttämölle.) Ka, päivää, Jussilan perintöprinssi! Nälkäkö vai rutto on Jussilan karjassa raivonnut, kun pojan itsensä on täytynyt maitometsään lähteä? Vie sukkelaan isä-Masalle juotavaa, ettei janoon näänny. Kuka talonväkeä sitte kurittaisi ja kerjuupojat kartanolta karkoittaisi, kun sinäkin olet vielä tuommoinen naurisäijä!

Toukka-Hennu. Pidä suusi pienemmällä, Aapeli.

Jussilan Matti. Antaa suun soida, kyllä maailma ääntä vetää.. (Poistuu oikealle.)

Aapeli (huutaa Matin jälkeen). Sano isä-Masalle terveisiä ja kiitoksia viimeisistä!

Toukka-Hennu (ankarasti). Poika! Oletko taasen juonut!

Aapeli. Se on tietty. Eiväthän pomot muuten rikastu, ellei köyhä kansa juo.

Toukka-Hennu. Sinä jumalaton! Sinä saatat meidät kaikki turmioon.

Aapeli. Ehei! Minä täytän vain tehtävän, joka minulle on määrätty… Minä juon. Muuten ei käy Toukka-Hennulla kauppa, eikä keräänny Mäkelän paroonille kolikoita.

Toukka-Hennu. Oletko huutamatta… joku saattaisi kuulla!

Aapeli. Kuulkoot. Ei meidän leipämme siitä huonone. Mutta Mäkelän paroonille se olisi parahiksi. Kyllä sen vielä linnaan toimitan, sen saat nähdä.

Toukka-Hennu. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse sinne kupsahtaa. Olemme samassa kadotuksessa kaikki.

Aapeli. Ole ilkkumatta… Jopa totisesti on aika lopettaa tämä inhottava toimi. Kylliksi on jo pomolle kiskottu ihmisiltä omaisuutta.

Toukka-Hennu. Vai kiskottu! Itse eivät osaa kiusojaan hillitä. Oma suu tikanpojan surma. En ymmärrä kuka ilkimys on tyhmään kalloosi tuommoisia meininkejä ajanut. Tiedäppäs, mies, että Suomessa tuhannet rikkaat ja arvossapidetyt herrat ovat viinakauppiaita, eikä mikään poikanulikka ole heitä sentakia könistelemässä. Elää sitä toki minunkin täytyy ja sinun myös.

Aapeli. Minusta sinun ei tarvitse välittää nyt enempää kuin ennenkään. Ennen turvasin kerjuuseen, ja nyt kyllä elän vankkojen käsivarsieni avulla.

Takasuon Junttu (tulee oikealta synkän näköisenä). Pian nyt saadaan panna hampaat naulaan ja kuolla kuin koirat. (Istuu kivelle ja rupeaa vuolemaan luutavarpuja). Ei ole mokomata ennen kuultu eikä nähty. Maailman loppu lienee tuota pikaa käsissä.

Toukka-Hennu (hätäisesti). Hyvä isä sentään! Mitä on tapahtunut? Onko kuuloja kuultu ja näkyjä nähty?

Takasuon Junttu. Pahempaa, paljon pahempaa.

Toukka-Hennu. Pahempaako! Hyvä isä! Minä aivan näännyn… Sano toki, mitä on tapahtunut?

Takasuon Junttu. Koko kylän väki on poissa järjiltään.

Toukka-Hennu. Kylänkö väki poissa järjiltään?

Takasuon Junttu. Niin. Ihan rutihulluina pyörivät kaikki.

Toukka-Hennu. Mutta mitä sitte on tapahtunut?

Takasuon Junttu. Mitäkö tapahtunut… Enkös sitä jo sanonut? No kuulkaa sitten, mitä on tapahtunut: on alkanut juomalakko.

Toukka-Hennu. Juomalakko! Henki menköön, jos käsitän sanaakaan. Onko kylän väki lakannut juomasta? Jos niin on tapahtunut, niin minä sanon, että se on heidän syntisen ruumiinsa loppu. Ruoka ja juomahan meidän elomme ylläpitää.

Takasuon Junttu. Ruoka ja juoma! Luuletko minun tässä siitä puhuvan, hä? Vettäkö minä Kypärässä valmistan…? Minä puhun viinasta. Sitä on kylän väki päättänyt lakata juomasta ja tietysti myöskin ostamasta. Itse saamme nyt jäljellä olevat varastomme kallistella — uuden laittamisesta ei puhettakaan. Virkaheitoksi tässä mies jääpi vanhoilla päivillään… Joko käsität, mistä on puhe?

Toukka-Hennu. Täydellisesti. Mutta mistä tuollainen hullutus on saanut alkunsa?

Takasuon Junttu. Sekö sen tiennee. Itse paholaisen rienausta lienee koko touhu. Mattilan emäntä ja Hakolan Tyyne kulkevat kuin kiljuvat jalopeurat listain kanssa ympäri ja keräilevät lakkolaisten nimiä. Ala-ikäiset ja yli-ikäisetkin kuuluvat kelpaavan. Kohta tulevat kai tännekin.

Aapeli. Siihen listaan tämäkin poika nimensä piirtää.

Toukka-Hennu (kiivaasti). Piirrä vain, kelvoton! Mutta Toukkalan ovea älä sen koommin avaa. — Vai Mattilan emäntäkin, vanha ihminen… No, hän kai sen koko homman on keksinytkin. Kuinkas muuten… Jotakin kai niistä aviiseista ja herrasplakaateista päähän nousee. Eihän tuo päivään pitkään muuta teekään kuin niitä nuuskii… Kumma kun mieskin sellaista kärsii… Ei Matti-vainaja vain olisi kärsinyt. Vähemmästäkin jo käsiksi kävi.

Takasuon Junttu. Niin, niin… Virkaheittoja tässä ollaan… Hampaat naulaan vain.

Toukka-Hennu (rohkeasti). Ei sinne päinkään, Junttu hyvä. Kyllä Lähdekorvessa puremista riittää. Sen uskallan minä taata. Lakatkoot juomasta. Samantekevä.

Takasuon Junttu. Mitä? Joko asia on selvä?

Toukka-Hennu. No, saat sanoa valehtelijaksi, ellei ole. Torppa on kohta minun.

Takasuon Junttu (iloisesti). Ja sinä, Hennu, minun. Mikkona pidetään häät ja silloin tarjotaan Kypärän korven parasta tuotetta.

Toukka-Hennu. Ja ruokaa pitää olla niin runsaasti, ettei kesken lopu, niinkuin entisissä talkoissa, joissa viimeisen vieraan piti pataa nuolla, kun ei muutoin ruuan makuun päässyt.

Takasuon Junttu (nousee iloissaan ja pistää puukon tuppeensa). Hih, hei. Tunnenpa itseni keveäksi kuin viisitoistavuotias. Kyllä siellä meidän häissä tanssitaankin. Kas näin, näin… (Pyörähtelee kankeasti ympäri.)

Aapeli. Hah, hah, haa! Sehän käy kuin pattijalka hevoselta. Mutta jatka, jatka, saadaan lisää katsojia… Tuolla tulee Tyyne listoineen.

Takasuon Junttu (hätäisesti).- Joko…? Sukkelaanpa ehti… Nyt Junttu-ukko katoaa. (Poistuu oikealle.)

Toukka-Hennu. Ja Hennu-eukko myös. (Samaan suuntaan.)

Aapeli (päättävästi). Mutta minä poika jään ja piirrän kun piirränkin nimeni listaan… Mutta Tyynellähän on Mäkelän parooni kintereillään… Nyt sukkelasti syrjään, niin saan kuulla, mitä suhteita on nokkosella ja valkoliljalla. (Poistuu. Tyyne ja Mäkelä tulevat näyttämölle.)

Mäkelä. Kuuntele nyt minua edes silmänräpäys.

Tyyne. En. Minulla ei ole kanssanne mitään tekemistä.

Mäkelä. Enemmän kuin luulet. Minulla on jo äitisi suostumus. Huomenna tuon sinulle kihlat, upeat kuin keisarinnalla.

Tyyne (uhkaavasti). Pois näkyvistäni! En tahdo kuulla enkä nähdä teitä.

Mäkelä. No no, kaunis kyyhkyseni. Älähän nyt ole noin vihaisena, kun tosi on edessä.

Tyyne. Pois, pois!

Erkki (tulee kiireesti oikealta). Hei, Tyyne, joko sinulla on paljon nimiä? Katsoppa tätä. (Näyttää listaa.) Koko sivu täynnä. (Huomaa Mäkelän.) Ahaa, täällähän on muitakin. (Katsoo Mäkelää aivan läheltä.) Sehän on itse Mäkelän parooni. (Mäkelä väistyy taaksepäin.) Älkää pelätkö. En minä ole nimismies.

Mäkelä. Renki sinä olet.

Erkki. Mutta rehellinen renki, eikö niin?

Mäkelä. Rehellinen taikka epärehellinen, minulle aivan samantekevää.

Erkki. Vai niin. Ette ole juuri kohtelias… Mutta sentään laulan kunniaksenne. (Laulaa.)

Vuonna kuusikymmentä kuus tuli Suomeen laki uus, viinaa kiellettiin polttamast' ja ilonpäiviä viettämäst'!

Eikös ole soma laulu?

Mäkelä. Erinomainen. Mutta koska laulajat ovat huonoja renkejä, niin sanon sinut ensi muuttopäivästä irti palveluksestani.

Erkki (hämmästyen). Vain isännällä on oikeus sanoa irti palvelijoita. Milloin herra parooni on saanut Hakolan isännyyden?

Mäkelä. Silloin kun Tyynen kihlasin.

Erkki (kiihkeästi). Tyynen kihlasit! Tyyne! Onko totta…?

Tyyne (Mäkelälle). Kurja valehtelija! Kuinka uskallatte?

Mäkelä. Älähän nyt, haukkaseni.

Erkki (lyöden Mäkelää korvalle). Tuoss' on sinulle haukkaseni… ja tuossa… (Mäkelä koettaa estää kädellään lyöntejä ja poistuu takaperin näyttämöltä.) — Kuinka tuo lurjus uskaltaa sinua, Tyyne, lähestyä?

Tyyne. Äidin luvalla.

Erkki. Kuinka on mahdollista, että äitisi…?

Tyyne. Luulen, että raha on hänen järkensä pimittänyt. Mutta minua ei sillä koskaan voiteta.

Toukka-Hennu (tulee oikealta). Hyvää päivää, Hakolan Tyyne! (Erkille.) Kuinka rengitkin joutavat näin arkipäivinä kylänkulkuun?

Erkki. Tärkeät asiat vaativat. Me kuljemme nyt ihmisiä punnitsemassa. Äsken tästä juuri karkoitimme yhden, jonka havaitsimme liian köykäiseksi. Kohta nyt Hennukin killuu puntarin nokassa.

Toukka-Hennu (vihaisesti). Hävytön, kehtaatkin pilkata minua, vanhaa vaimo-ihmistä! Itsesi pitäisi puntarin nokkaan ripustaa, senkin puplikaani. Olisipa Matti-vainaja elossa, niin kyllä hän sinulle näyttäisi.

Erkki. Mitä semmoinen kömpelöjalka minulle näyt täisi?

Toukka-Hennu (lyöden käsiään yhteen). Vai kömpelöjalka! Komiat sillä jalat oli, Matti-vainajalla. Puolta isommatkin ne olivat kuin tuommoiset variksenvarpaat. (Osoittaa Erkin jalkoja.) Kun tytön vei tanssiin, niin puolikuolleeksi riepoitti… Mutta sinä, köniskö, et saisi edes minua, vanhaa vaimo-ihmistä, hengästymään.

Erkki. Koetetaanko?

Toukka-Hennu (ylpeästi). Koetetaan vain. En minä pelkää.

Erkki (sivulle). Kyllä minä eukosta nyt kaikki pahat henget ulos riepoitan. (Ottaa Hennua käsistä ja pyörittää tulisesti ympäri, laulaen.)

Vanhan kullan naama on kuin pieksun kaava, eikä sen punoita kuin toinen poski; uuden kullan luo on pitkänlainen malka, siinä välillä on kuohuva koski.

Takasuon Junttu (tulee vihaisena näyttämölle). Hennu, Hennu! Mitä peliä tämä on? (Vetää Hennun nutunliepeestä luokseen.) Vain minun kanssani sinä tanssit, et kenenkään muun… (Uhkaavasti Erkille.) Pysy ulompana vain, rengin sammakko! Kyllä Hennun ja minun kaupat pitävät.

Erkki (nauraen). Pidä varasi, Takasuon Junttu. Hennu on ilkeä veikale, joka pian luistaa käsistäsi.

Takasuon Junttu. Eikä luista. Junttu-ukko osaa kyllä omansa pitää… Hennu, mitä sinulla on tuon veijarin kanssa tekemistä? Miksi rupesit hänen kanssaan hyppimään, hä?

Toukka-Hennu (hengästyneenä). Höh… höh… höh… höh… mitäs… höh… kun pilkkasi… höh…

Takasuon Junttu. Ketä pilkkasi? Minuako?

Toukka-Hennu. Ei… höh… kuin… höh… Matti-vainajaa.

Takasuon Junttu. No kaikkea… Sen edestä nyt ei enää kannata hyppiä… Hän on jo kuollut ja kuopattu… Parasta on, että tästä lähtien hypit vain minun puolestani… Kuuletko, Hennu, että vain minun puolestani.

Mäkelä (tulee näyttämölle poski siteessä). Se on häpeällistä, se on kunnotonta! (Osoittaa Erkkiä.) Tuo mies, tuo renkireuhkana tuossa, on kohdellut minua kuin kerjäläistä, kahlekoiraa. Hän on lyö nyt poskeni aivan pilalle. Tuollainen mies on häpeäksi koko kylälle.

Erkki. Sinunlaisesi mies on häpeäksi koko maailmalle. Tekisi hyvän työn, ken pieksäisi moisen peikon hengiltä.

Toukka-Hennu. Kuulkaapas sitä sisua ja sitä sappea! (Erkkiä uhaten.) Sen sanon sinulle: hiljaa minun pihassani. Täällä ei semmoinen mies saa rehennellä. Mene paikalla tiehesi.

Erkki. Menen kun haluttaa… Tule, Tyyne, täällä ei meillä ole mitään tehtävää. Listaimme nimet eivät täällä lisäänny. (Tyyne ja Erkki poistuvat.)

Mäkelä (raivoissaan). Kauheus ja perikato! Noinko Hakolan emännän ja minun aikeitani uhitellaan!

Toukka-Hennu. Uhittelu ei tule pitkäaikaiseksi, sen takaan… Menen paikalla Hakolaan ja kerron kaikki. Vielä kerran soikoon Toukka-Hennun kieli. Se on viimeinen virteni tässä asiassa. Mutta se olkoonkin voimakas kuin salama ja jyrinä.

Takasuon Junttu. Voimakas ja niin väkevä, että sepposten selälleen ponnahtaa Lähdekorven ovi meidän kummankin sisään käydä. (Hennu, Junttu ja Mäkelä poistuvat.)

Aapeli (tulee näyttämölle). Hakolaan lähden minäkin… Siellä soikoon myös Aapeli-pojan kieli… Se on ensimmäinen ja viimeinen virteni tässä asiassa. Mutta se olkoon pelastava ja vapauttava kuin rauhan sanansaattaja. Se sulkekoon ikipäiviksi Mäkelän paroonilta Hakolan ovet ja vapauttakoon valkean kyyhkyn joutumasta haukan kynsiin. (Poistuu.)