IV. KOMMAN-KALTAISIA.

Aate vankka ytimes, Vilkas käänne päättehes.

Kieli.

Mi rikas, mikä köyhä taas! Mi heikko, mikä väkevä! Onk' aarre rikas piilossaan? Säilyssä miekka mahtava? Sa peitteet poista hellästi: Jo kohoo onnes hymysuin! Sa miekkaan tartu, voimakas, Ja voitto, kunnia palkkasi!

Huokaus.

Oi, paljon säästöä ois, Ja pikemmin perille päästä vois, Jos hitaus, halu ei vaivais meitä. Mit' onnea päällä maan, Jos ei ois viiniä vaan Eikä naisen kyyneleitä!

Edistyminen.

Tahdon kyllä paremmaks Tulla, vaan en tulle! Paremmaksiko sinua? Opeta se mulle!

Pyrkisin myös paremmaks Tuota sekä tuota! Paremmaksiko meitä, vai? Poijes meidän luota.

Naamakuva.

Jos joskus kelpo vainajaa, Herra raatimiestä tai pastooria, Hänen leskensä antaa kupariin piirtää Sek' alle muistovärsyä viiltää, Siinä sanotaan: Päine, korvine Täss' näette herraa se ja se! Te näette silmänsä, otsansa, Vaan aivujansa viisaita Sekä kaikki kunnon toimiansa Oi ette tähdä naamastansa!

Niin, Lotta kulta, minunki. Täss' lähetän sull' mun kuvani: Sa näet otsani, vakava ain', Tulisilmäni, liehukutriain — Kaikk' kurjat kasvoni näyttää tää. Vaan rakkauttani, oh' et nää.

Sotamiehen turva.

Mitäs poikien on ollakkaan? Neidot mustat, leivät vehnää vaan! Huomi tuopi toisii tienoia: Leipä musta, neidot nisuisia.

Tehtävä.

Miks kaikki toki niin tolkkutonta? Täss' voimia, tässä myös tahtoa. Tahto haluvi, voima valmis on, Ja aika on melkein loputon. Siis maailmaa tutki sa tarkkaan vaan Miss pysyvi lujasti koossaan Ja missä on hajoamaisillaan.

Nerollista tointa.

Näin vierritän ma tynnyriäin, Kuin pyhä Diogeno eteenpäin. Kosk' totta tuon, kosk' leikkiä vain. Kosk' hymysuin, kosk' vihoissani; Yht' illoin, toista huomeltain, Ei mitään juur, vaan jotain ain'! Niin vierritän ma tynnyriäin, Kuin pyhä Diogeno eteenpäin.

Ihmisvihaaja.

Noh, ihmisiä nyt periköön hiis! Jop' olen hulluksi tulla! Ei heille vasta, ma päätän siis, Oo silmäystäkään mulla! Heist' pitäköön huolta taivonen Tai itse piru jos puuttuu! — Vaan tuskin taas ma näen ihmisen. Jo vihani lemmeks muuttuu.

Seura-elämä.

Kerran suuresta iltaseurasta Kulki hiljainen oppinut, kotia. Hältä kysyttiin: Mitäs te piditte siitä? "Jos ne kirjoja ois, en ma lukis niitä".

Probatum est.

A. Te olette ihmisvihaaja?

B. En, ihmisiä en vihaa ma! Ma vihaajaksi kyll' olin tulla, Vaan siitäpä löytyi keino mulla.

A. No, kuinka te pääsitte pulasta?

B.

Ma elelin erakkolaisena.

Alkuperäistä.

A. Sua tylkii nautinto veden tuon?

B. Ma paremmin raittiista lähteest' juon.

A. No, siitähän jokikin lähtee juur.

B. Vaan eroitus kumminkin on suur: Mit' edemmäksi hän matkustaapi, Sit' enemmän liikamakua saapi.

Ominaisille.

"Ma", kerskaa X, "en mihinkään kuntaan kuule, Enk' ketään myös ma mestariksi luule; En eläviä koskaan seuraa ma, Enk' oppia myöskään ota kuolleilta". Tää lause ehkä selittää voi näin: "Ma olen narri omin päin".

Tokisille.

Erlaista yhteen sovittaa ei kestä! En teit' jos missä syömästä ma estä: Te ootte uudet, minä vanhoillain; Jos mitään tehkäät; mulle rauhaa vain!

Parahimmille.

Ma kernaasti katselen kuolleita, Ol kuinkapa loittona toimensa; Vaan kanssa jalojen uusien Tok paremmin kilpain riemuitsen.

Pidättävää.

Mi työksennellä oliskaan, Jos löytyis oma pohja vaan, Mutt' aattees oudon suonissa Sua lyöpi vasten kuonoa.

Miks' opettajana en pysy? Siksi Ett' oppilaat pyrkivät opettajiksi.

Nöyryys.

Kun mestarein töitä ma katselen, Näen, minkä he tekivät, muuta en. Olen omia katselemassa käynyt: Näin mitä mun olisi tehdä täynnyt.

Mitenkä sitten?

Jos itse ma antaun orjaksi, Niin pilkaksi joutuu kohtaloni: Vaan jos ma herroiksi pyydän päästä, Ei suinkaan ihmiset mua säästä: Ja jos ma sinä, kun olen, jään, He sanovat: Tuosta ei mihinkään!

Elämänlaatu.

Sa ilmain, valtavain oikuille Et kulmakarvasi supistane; Siis, kaunottaret jos mutkii kuin, Sa pysyös vallan hymysuin.

Turha vaiva.

Sa otat päälles se vaiva suur Ett' jokaista varoittaa sivumennen. Miks'ei — vaan se virka ei kannata juur: He rientävät pauloihin kuni ennen.

Paras.

Jos syömes sykkii, pääsi soi — Et parempaa halua saata: Ken eksyä ei, eik' lempiä voi, Hän pankoon hautaan maata.

Mun mieheni.

Mun mieheni leikitteliää toi, Joka seuraa tuulella pitää aina! Ken joskus pilaa ei laskea voi, Hän syömen puolesta paljon ei paina.

Memento.

Sallimusta kyllä vastustaa Sopii, mutta joskus selkään saa; Jos et sitä siirtymään saa tieltä Poijes — noh, niin pötki sinä sieltä.

Yks kaikki.

Jos rietas olen, niin kärsiä saan, Jos lauhkea, alati kestää vaan: En syynalaisuudesta pääse — siksi Ain' yhtä kaikki jos pyrin miksi.

Elämän ohje.

Jos haluut herroiksi rakennella, Et mennytt' aikaa saa surkutella, Et suuttua, onnes jos mitä suopi, Vaan nauttia sen, minkä nyky tuopi. Et ihmisvihalla syömes peittää, Vaan huomi Jumalan haltuun heittää.

Tuori muna paras.

Niin, innostusta mun tosiaan Sopii verrata syömäsimpsukkaan, Mi ruoka, jos sitä et tuorna syö, Myös inhottavasti vastaan lyö. Ei intoa, kuni silakkaa, suotta Voi suolassa pitää monta vuotta.

Itsetunto.

Kukin tok' on ihminen! — Jos hän tarkastaapi: Ett' ei luonto häntä myös Loukkaa, nähdä saapi. Riemut, tuskat monetkin Häll on omanansa: Mitäs muuta siis kuin ain' Olla oivillansa.

Arvoitus.

Hän vel' on monist' veljeksistä Ja kaikess' heidän vertaisna, Hän jäsen monist' jäsenistä On suuren isän vallassa; Vaan harvoin on hän näkyvissä, Juur kuni ottolapsi ois; Hänt' esiin päästetään vaan missä Ei hänett' toimeen tulla vois.

Vuodet.

Aivan kohteliaat ovat vuodet nuo: Ne toivat eilen, he tänään tuo! Ja niin me nuoremmat elämme täällä Kuin taivaan lintuset hyvällä säällä.

Vaan sitten äkkiä vuodet, kah! Jo hylkäävät mukavuutensa: He eivät lahjoita, eikä laina, Vaan päivä päivältä ryöstävät aina.

Vanhuus.

Mies sievä tuo vanhuus: ovea Hän monesti kylläkin kolkuttaa, Vaan kun ei keneltä kuule: Hoi! Eik' iäksi ulkona jäädä voi, Niin ovesi itse seljälle luo. Sa kohta: Aika tolvana tuo!

Hautakirjoitus.

Laps ynseä, — jäntevä nuora, Nuorukainen pöyhkeä, suora, Mies toimihin valmis aina, Ukko, oikut jon paljon ei paina! Siis piirtäkäämme kivehen: Hän tosin oli ihminen.

Esimerkki.

Jos minulta malttia puuttuu milloin, Maan kärsiväisyyden ma muistan silloin, Mi kappale myös, kuni kerrotaan, Ain' iäti ympäri kiertää vaan. Kai samaa vaatia myös saa multa: En muutahan tee kuin maammo-kulta.

Päinvastoin.

Jos pulassa ovat rakkahamme, Me vakaasti sitä valitamme; Jos onnen helmassa vihollinen, Me tuskinpa käsitämme sen. Päinvastoin: — juhla syömellemme, Me kaksin kerroin riemuitsemme.

Ruhtinaan ohje.

Jos ihmisiä et aatteen teille Sa tahdo päästää, tee huvia heille; Vaan jospa suot heille onnen teitä, Niin keritytä ja suojele heitä.

Petos tai valhe?

Saako pettää, viekastella? Ei, sanon ma! Jos tahdot valhetella, Älä ahnasta.

Égalité.

Me emme tavoita parempia, Me kadehdimme vaan vertaisia. Se kaikista suurin kadehtia, Jok' jokaista pitää vertaisna.

Verta verrasta.

Taskus jos on ummellaan, Rakkautt' se sull' ei kanna; Käsi kättä pesee vaan: Haluut ottaa, no, niin anna!

Aika ja aviisit.

A. Te ette rakasta sanomia?

B. En, sillä he palvelee aikaansa.

Ei hätäillä.

Ei kaikki yhtä haavaa, hätäkellot! Kun sulaa lumi, vihertyvät pellot.

Ei puolustaa auta, eik' vastustaa: Jos ne ruusuja on, kyll' he kukkia saa.