PYHÄRETKI KEVLAARIIN.

1.

Luon' akkunan on äiti Ja poika vuoteellaan, "Sa etkö nouse, Vilhelm, Jo saaton katsontaan?"

"Ma olen sairas, äiti, Niin ett'en kuule, nää; Ja Gretchenini kuolo Mun mieltäin kirveltää." —

"Nous ylös, Kevlaarihin Me käymme messuhun, Niin Pyhä-Neitsyt voitaa Sun rintais raadellun."

Ja kirkkoliput liehuu, Ja äänet veisailee; Näin Rheinin Kölnin halki Tuo saatto virtailee.

Vaan äiti rientää joukkoon, Vie pojan mukahan, He yhtyy kilvan kööriin: "Oi kiitos Maarian!"

2.

Kevlaarin Pyhä-Neitsyt On juhlapuvussaan; Häll' on niin paljon hommaa Nyt raajarikoistaan.

Ja sairaat hälle vievät Kaikk' uhriantimen: Tää vahaan tehdyn jalan, Tuo vahakätösen.

Sen, ku vie vahakäden, Käs'haava arvettuu; Ken vahajalan uhraa, Sen jalka parantuu.

Joka Kevlaariss' oli rampa, Nyt nuoralla tanssailee, Ja moni sormisairas Jo viulua soittelee.

Vaan vahakynttilästä Tek' äiti sydämen: "Tää Neitsyelle anna, Hän murtaa murenen."

Niin ottaa poika vahan, Käy pyhänkuvaan päin; Ja silmäst' entää kyynel Ja suusta sanat näin:

"Sa ylhäinen ja puhdas, Sa Pyhä-Impynen, Sa kuninkaatar taivaan, Sull' avaan sydämen!"

"Mun Kölniss' äidin luona On ollut asuntain, Niin, Kölniss' asun, jossa On kirkkoja sadottain."

"Ja lähell' asui Gretchen, Vaan hän on kuollut nyt —Tuoss' antimein — tee terveeks Sydämmein särkynyt."

"Tee terveeks sairas sydän — Ma tahdon ainian Ja palavasti laulaa: Oi kiitos Maarian!"

3.

Tuo sairas poika ja äiti, He nukkuvat kotonaan; Niin silloin Pyhä-Neitsyt Käy hiljaa asuntaan.

Hän kääntyy sairaan puoleen Ja hiljaa painaltaa Sen rintaa kädellänsä Ja hymyy ja katoaa.

Tään näki uness' äiti, Ois nähnyt muutaki, Mut koirat haukkui ulvoin Ja äiti havasi.

Tuoss' onkin vaipununna Jo poika kuolemaan; Ens' aamurusko poskiin Luo hälle valoaan.

Ja äiti risti kädet, Tuns' oudoks' oltavan; Hän hymis hartahasti: "Oi kiitos Maarian!"