Front matter (continued 2)

Valtioneuvos. Mutta — — — (ovi aukeaa).

Qvit. Tuossapa ne ovatkin! (alkaa innokkaasti soittaa jotakin tanssi-sävellä).

Seitsemästoista kohtaus.

Entiset. Palle. Ellen. Grethe. Neljä miestä ja kaksi naista. (Pari heisiä on vanhempaa ihmisiä; kaikki ovat yksinkertaisesti, vaan puhtaasti vaatetetut).

Palle (tanssii edellä Ellen'in kanssa, on pienessä lysti-hutikassa). Lalalala — hei! Kas niin pitää olla, sinä vanha etana! (Ravistaa Qvit'iä, huomaa valtioneuvoksen). Hei, kas, hyvää huomenta; minusta tuntuu, kuin ei minun olisi kunnia tuntea teitä.

Qvit. Hän on yksi minun ystäviäni.

Palle. Teidän ystäviänne? (Puristaa valtioneuvoksen kättä). Grethe! Tervetuliaiset, tyttöni!

Qvit (estellen, hiljaa). Ei, — ei — minä luulen, että hän kuuluu raittiuden seuraan.

Palle. Loruja! Näyttääkö hän raittiuden seuralaiselta? Hänen pitää, lakka ja vaahto, pyllistää tervetuliaiset! (ottaa kolpakon Gretheltä, joka toi sen toisesta huoneesta). — Saanko minä siis ilon — Qvit, miksi minun pitää titleerata tuota ystävääsi? Mitä säätyä hän on?

Qvit (kiireesti). Kirjanpainaja!

Palle. Vai niin? Jaha! (iloisesti). — Herra kirjanpainaja, saanko minä ilon pyytää teitä lenssaamaan tämän näin.

Valtioneuvos (katselee hymyillen kolpakkoa). Lenssaamaan tämän? Ei — siihen ei kirjanpainajan voimat riitä. Mutta kyllä minä juon siitä kuitenkin — ystävyyden ja vieraanvaraisuuden maljan! (Juopi).

Kaikki. Eläköön!

Kahdeksastoista kohtaus.

Entiset. Vagtel. Rouva.

Rouva (astuen sisään). No, kylläpä tänne melun ja rähinän mukaan tien osaa.

Palle. Hä? — Hänen korkea-arvoisuutensa ja rouva. — He kunnioittavat meitä käynnillään! (Viepi heidät keskelle huonetta). "Pass opp", Manne täällä on upsiereja täkillä!

Vagtel. Ei, me emme tule tänne — — —

Palle. Ei mitään koristuksia! (Lyöden kättä Vagtel'ille). Kas, se on minulle mieluista, ett'ette halveksi köyhän miehen kotoa!

Ellen (monta kertaa niiaten). Saanko minä riisua teidän yltänne, rouva hyvä? Suvaitkaa minun auttaa teitä — — —

Rouva. Ei, ei — me menemme heti pois, kun vain — — —

Palle. Loruja! hattu pois! Grethe, sukkelaan isäntäsi ja emäntäsi tervetuliaiset tänne! (Vieraat kilpaa kumartelevat heille).

Qvit (hiljaa valtioneuvokselle). Mitä tämä merkinnee?

Valtioneuvos (tyynesti). Saamme nähdä, saamme nähdä! (vetäytyy taakse).

Rouva. Saanko sanan vuoroa? Onko minun poikani täällä?

Palle. Teidän poikanne? Antakaas, ma katson! On niinkin! Hoi, kosiomies! — Minne hittoon kosiomies joutui?

Grethe. Hän meni pois, kun minä käskin.

Rouva (Vagtel'ille). Ai, ai, — hän käski hänet pois! No sitte on kihlaus jo luultavasti tapahtunut?

Palle. Ei vielä, rouva-hyvä, mutta jos te sentähden tulitte ja jos vain nyt voitte saada pojan kynsiinne — olkoon menneeksi — min'en ole vastaan.

Rouva. Mutta minä olen. — — Minun poikani ei saa naida teidän tytärtänne, siksi on hän liian hyvä.

Ellen. Liian hyvä? Grethelle? Tytölle, jonka nimellä ei ole pienintäkään pilkkua, joka on hyvä, siisti, vikkelä, taitava.

Palle. No, no, älähän hätäile, muori! Eihän rouva Gretheä moitikkaan, hän tarkoittaa vain, että hänen poikansa on semmoinen makupala, ett'ei hyväkään ole hänelle kylliksi hyvä, ja niin voipi totta toisiaan ollakkin.

Ellen (jota Grethe turhaan kokee rauhoittaa). Ei kukaan saa sanoa kenenkään olevan liian hyvän minun lapselleni — ja kaikkein vähemmin te, rouva-hyvä; sillä tiedättekö mitä? Te ette kohtele minun tyttöäni rehellisen emännän- tavalla, minä tiedän sen, hän on sävyisä letukka, joka toimittaa tehtävänsä täsmälleen, kunnollisesti ja vilpittömästi, mutta te olette, (hieroen käsiään) jaa, minä tiedän kyllä, mikä te olette.

Rouva. Vagtel, kärsimmekö me tuollaista?

Vagtel. Emme suinkaan — menkäämme, ja näyttäkäämme — (teeskennetyllä uljuudella), että me halveksimme mokomata roistoväkeä.

Kaikki. Roistoväkeä!

Palle (vavisten). Roistoväkeä? Roistoväkeä! (Käypi mieletönnä, nostetuilla nyrkeillä Vagtel'in päälle, joka pujahtaa pois edestä).

Grethe. Ellen (heitläyvät hänen eteensä). Isä!

Valtioneuvos (Its.). Hävytöntä!

Palle (äkkiä selvänä humalasta; kooten ajatuksiaan). Mitä tämä oli? (Katselee vaimoaan ja tytärtään). Löinkö minä häntä? (puristaa heidän käsiään, kun he pudistavat päätään). Kiitoksia lapset, kiitoksia! Te teitte oikein, kun estitte minua; se lyönti olisi koskenut minuun kovemmin kuin häneen. (Huomaa Vagtel'in pelkäävän häntä). Seiskaa paikallanne! (Menee aivan Vagtel'in eteen, joka vapisee pelosta). Roistoväkeä! — Kutsukaa minua kerjäläiseksi, se minä olen; pöllöksi — minä saatan ehkä olla sekin; siaksi — te saatte luvan luulla minua siksikin; — vaikka minä olen köyhä, raaka, sivistymätön ja tyhmä, voin kuitenkin olla rehellinen mies; — mutta tulla haukutuksi roistoväeksi, sitä ei totisesti kärsi kukaan, joka saattaa käydä pää suorana ja katsoa jokaista rehellisesti silmiin. — Rohtiminen, karhea hursti saattaa verhota yhtä jaloja sydämiä kuin hieno, sahiseva silkkikin. (Kaikella innollaan) Tiedättekö sen, vaari? — No, nyt saatte jäädä töllistelemään tahi mennä tiehenne, — se on minulle yhdentekevä. Min'en tahdo sekoittaa taklaasianne, mutta min'en toki saata kieltää, minulla olisi erinomainen halu työntää sellainen tuli-ryöri sielunne korvaan saakka, että teidän täytyisi taipua. (Kääntyy). Hei, tervetuliaiset! Kivut kauas kaikista rehellisistä ihmisistä! (Eräs vieraista on antanut hänelle kolpakon, josta hän juopi kulauksen).

Rouva. Ja sinä kärsit tuommoisia soimauksia?

Vagtel. En, — minä tahtoisin tietää, minkälainen tuli-ryöri se on, merimies?

Palle (jälleen hyvällä tuulella). Niin — kaikeksi onnettomuudeksi — sitä min'en tiedä.

Vagtel (vähän raittiimmin). Minä olen arvoisa ja rehellinen mies, teidän on hyvin vaikea löytää sellaista tuli-ryöriä, jonka työntäisitte minuun, sillä — — —

Valtioneuvos (Its.). Saadaan nähdä! (kuiskasee Pallelle). Sanokaapa hänelle: Olkaa varoillanne; huomena tulee statsroodi.

Palle. No, ja mitä se hyödyttää, se semmoinen?

Valtioneuvos. Saatte nähdä, pianhan se on sanottu.

Palle. Totta sekin, kirjanpränttäri, voimmehan me probeerata.

Vagtel (yhä uljaammin). Ell'ette ai'o käydä minuun käsin, ette suinkaan ole mies minua peloittamaan.

Palle (tyynesti). No no, — ei niin ripeästi! Olkaa varoillanne — huomenna tulee statsroodi.

Vagtel (nöyrästi). Mitä — mitä sanotte?

Valtioneuvos (hiljaa Qvit'ille). Minä tiedän kylliksi! (kiirehtii salaa pois).

Palle (katsoo häneen jäykästi, kovemmin). Minä sanon: Huomenna tulee statsroodi!

Vagtel (pakotetulla naurulla). Hahaha, mitä se merkitsee? Mistä sen olette saanut?

Palle. Minä olen saanut sen eräältä mieheltä — joka on semmoinen mies, että (katsellen ympärilleen). Piruko kirjanpainajan vei? (Ylpeillen) Lyhyesti, minä sanon, parahin ystäväni, olkaa varoillanne: statsroodi tulee huomenna.

Vagtel. Pyydän nöyrästi anteeksi, minä haluaisin kernaasti — —

Rouva. Mitä? Sinä, sihteeri Vagtel, unhoitat niin tykkänään arvosi, että — — —

Ellen (keskeyttää hänet peloitellen). Tasrooti tulee huomenna.

Palle (lisää sukkelaan). Ja olkaa varoillanne.

Rouva. Mutta mitä se — — —!?

Vagtel (ankarasti). Ole vait sinä! Menkäämme! Min'en kärsi riitaa.

Ellen (hieroen ilosta käsiään). Se auttaa, se auttaa! (Pallelle). Oo — vielä kerran; se tekee hyvää! Tasrooti — — —

Vagtel (ottaa vaimoaan käsivarresta). Tule pois! Hyvää yötä, hyvät ihmiset! Me menemme, me menemme.

Palle. Niin, — menkää helvettiin; mutta statsroodi tulee huomenna! Hahaha!

Kaikki (seuraavat Vagtel'ia ja rouvaa ovelle). Hän tulee huomenna!

Neljäs näytös.

Sama huone. Kuppia pöydällä, vasemmalla katsojista.

Ensimmäinen kohtaus.

Palle (tulee kiireesti, hattu kädessä perältä, katsoo ympärilleen). Vanhus nyt jo ulkona? Hm, olisin tahtonut hänet kernaasti mukaani, sillä jos minä näen ne — roistoväkeä! Kun ajattelen sitä sanaa, on kuin palava liekki kävisi läpi suonieni. Minä pelkään, ett'en saata hillitä tulista luontoani. Vaan, ei auta; Grethe'n ei pidä kauemmin olla mokomassa ihmispesässä — hänen ei pidä, vaikka — (aikoo mennä).

Toinen kohtaus.

Palle. Ellen (perältä, kahvipannu kädessä).

Ellen. Palle, juothan kupin kuumaa, ennenkuin menet ulos, poikaseni?

Palle. Minulla ei ole vähintäkään rauhaa, ennenkuin Grethe on saatu pois tuosta kirotusta talosta. Minä myönsin illalla, kun sekä hän että sinä pyysit, että hänen oli meneminen sinne takaisin, mutta — se ei ollut viisaasti tehty.

Ellen. Ei, hyvältä se ei lie tuntunut hänelle, tyttö-raukalle — mutta sitä älykkäämmin se oli tehty. Minä olen itse palvellut leipäni edestä ja tiedän mitä palvelus-ihmisen velvollisuuteen kuuluu. Sen pitää kärsiä, kunnes laillisella tavalla pääsee vapaaksi. (Istuu, kaataa kahvia). Ei, ei hyvä ystäväiseni — nyt on meillä oikeus, ja nyt me voimme pelata niiden kanssa.

Palle. Ja niin me teemmekin, niin me teemmekin, nuppuseni! — Illalla minä remahdin kuin raketti, mutta kun näin tuon vanhan Taula-Jussin vallan kelmeänä pelvosta — minua nauratti, ja siten oli vihani ohitse. Mutta tän' aamuna makasin ison aikaa ja mietiskelin itsekseni —; saada sellaisen nimen kuin roistoväkeä, Eilen — ihmiskunnan loka, hylky — (käyden reippaasti ees-taas) sitä min'en kestä — se on tarttunut tänne sydämen alle ja polttaa kuin tuli, ja se yhä suurenee. (Seisahtaa). Annappas minulle kuppi kahvia, jotta saisin vertani jäähdytetyksi, ennenkuin menen sinne. (Ottaa pallin nurkasta, istuu Ellenin viereen).

Ellen. Niin, annas nähdä että voit sen tehdä; sillä tytön-näpsä pitää sen talon pojasta, ja jos nyt onni napahuttaisi niin, että hän voisi sen saada, olisi kovin rumaa, että appivaarit olisivat olleet tukasta yhdessä

Palle. Piru olkoon appivaari mokoman mörön kanssa. Minä palan kiukusta — — —

Ellen (on kaatanut kupin kahvia, kääntyy). Olkaa hyvä!

Palle. Kiitoksia! Siis on minun lupa kiukutella kuitenkin?

Ellen (naureillaan). Minä sanoin Qvit'ille. Eikös hän könötä tuolla kirjojensa takana kuten tavallista?

Palle. Ei, hän juoksi ulos jo ennenkuin piru sai pöksyt jalkaansa.

Ellen (nousee). Se on toki varsituinen kiusan kappale, tuo vanha tonttu. Minä kannan kahvin tänne, sillä minä tiedän, se on hänelle mieleen; ja minkä kiitoksen minä siitä saan? Hän lentää ulos kylmään aamu-ilmaan, saamatta edes kuumaa kuppia kurkkuunsa. (Voitonriemulla). No, no, sitte en minäkään juo; (lyö kiivaasti kätensä yhteen) min'en juo, enkä ymmärrä, kuinka sinäkään saatat juoda.

Palle. Minä juon kiukuissani, mutt'en suinkaan lystikseni. (Nousee, panee kupin pöydälle). Ja sitte tulee vielä tuo Fredrik-töllö ja tahtoo kutsua minua isäkseen, minua, joka omassa tuvassani annan mokoman tohveli-maakarin, arvoisan herra sihteerin haukkua itseäni luihin ja ytimeen saakka — mokoman, joka ei voi näpsähyttää akkaa nenältään — (ottaa voitonriemulla Elleniä kädestä) sit'ei hän voi, Ellen, ei; hän uipi yhä ämmänsä kööli-vesissä. — Niin, minä olisin juuri kelpo ukko asia-miehen isäksi, minä! Ei, siten ei saa käydä, ei! Näkeehän hän itse, kuinka hänen sisarparkansa voipi, kun on Nyboder'ista kotoisin.

Ellen. Tyttö-rukka! Niin — jos vain poika, — mikä hän on? Vagtel'in poika — —?

Palle. Hän menköön hiiteen! Hän juuri onkin syypää koko marjaasiin, ja jos minä vain saan hänet käsiini, niin — tfyi! (Sylkee käsiinsä).

Ellen (ottaa kiireesti häntä käsivarresta). Ai'otko peloittaa häntä? Oletko hullu, Palle? Eihän hän meitä seneeraa, hän ottaa tytön senlaisena, kuin se on. Jos sinä vain rohkenet — — —!

Palle. Niin, niin, sinä olet oikeassa; mutta sitte mun täytyy saada pamputella niitä toisia, sillä jollekin mun täytyy saada tyhjentää sappeani. Vahinko, ett'ei kirjanpainaja ole täällä; se mies taisi enemmän, kuin "isämeitänsä", ja jos hän nyt olisi neuvomassa mua, mitenkä saattasin pistää naskalin noiden vanhusten sydämeen, minä vääntäisin sen — noin — noin — katsos — aivan (koston riemulla) hiljaa, verkalleen.

Ellen (vakavasti). Sitäpä et tekisikkään.

Palle (innoissaan). Tekisinpä, lemmoksi, tekisinkin.

Ellen (painavasti). Sitäpä et tekisikään, sanon minä.

Palle (tulisesti). Mitä saakelia? Ellen!

Ellen. Turhia vaan; sin'et tunne itseäsi.

Palle (meluten). Luuletko niin? Min'en tuntisi itseäni?! Kuka minut tuntee? Kuka?

Ellen. Minä. Sinä olet hiton raju, mutta sinulla on hyvä sydän. Sinä saatat kyllä läimästä toista korvalle, mutta sin'et saata kantaa vihaa. Jos ne nyt olisivat avun tarpeessa ja tulisivat luoksesi, ojentaisivat sinulle kätensä, niin — jos sinä voisit auttaa — sinä auttaisitkin, Palle, sinä auttaisit!

Palle (kuin edellä). Leiskuu ja tanssaa, sitä en tekisi! — En, — sittepä vasta saattaisikin heitä oikein repiä, polkea, maskereerata ne tuhanteen palaseen — noin — murena murenalta!

Ellen. Älähän mitään! Sittehän sinä olisit pahempi heitä. Että mies lävähyttää toista vast' naamaa, kun se tahtoo käydä hänen kunnialleen, — se ei ole kaunista, vaan olkoon menneeksi; kenties tekisin minäkin samoin, jos olisin mies; mutta käydä kyräillen ja nuuskien kuin sonni, ja spekleerata, löytääkseen hankoonsa jotain, jolla oikein pohjasta pitäin saattaisi vihamiestään mukiloida — (jalosydämisesti) hyi, se on katalasti tehty!

Palle (hieroen käsiänsä). Niin, kylläpä kohta saat nähdä, muoriseni, sinä — —

Ellen. Ah, min'en viitsi puhua kanssasi. Sinä olet mieheni — hyvä! Mutta (innolla). Älä koetakkaan saada minua siihen uskoon, että olet mitätön mies. (Menee).

Kolmas kohtaus.

Palle (yksin, huutaa kiukuissaan hänen jälkeensä). Sen minä sulle näytän, sen saat nähdä! Minä teen (hyppää ilmaan, lyö jalkapohjiaan) — minä teen — en tiedä mitä, mutta sappeni täytyy päästä liikkeelle, muuten, jylinä ja leimaus — — — (kävelee kiukuissaan edestakaisin). Akka vetää samaa köyttä, kuin nekin! — — Hän tahtoo pitää kunnianimen — roistoväkeä! Se on oikein! Oletko sinä oikea vaimo, sinä?! Ei — puhu sinä mitä tahdot; ennenkuin minä ankraan heidän tähtensä, ennen — ennen sallin luuni ja lihani eroitettavan — (lyö säärensä palliin) sääri-luuni — —! (Sieppaa pallin) Tahdotko nyt, että murran niskat poikki tuolta kirotulta kappaleelta, niin — — (aikoo viskata pallin perä-oven kohti). "Topp!" — Itsehän minä sen tuohon asetinkin. (Laskee sen häveten laaltialle). Se oli väärin. (Lämpimämmin) Mutta se, että hän sanoo — (ottaa kiini jalastaan). Se koskee! Niin, mitä hän sanoi? — Vaimo-parka, haukkuivathan ne häntä yhtä hävyttömästi kuin minuakin. — Minä pelkään sua, Palle! Sinä olet varmaankin seilannut liian kauvas nousuveden aikana, jotta nyt kökötät karilla. Piru, tuommoista päätä, kuin mulla on — hahaha, ei se kelpaa minnekään!

Neljäs kohtaus.

Palle. Fredrik.

Fredrik. Hyvää huomenta, isä!

Palle (yhä innoissaan, toki tyynemmin). Mitä sinä tahdot? Tuletko sinä tänne?

Fredrik (vakaasti). Tulen, ja tästälähin joka päivä.

Palle. Fredrik! — Mitä se? Tiedäthän, ett'en minä kärsi sitä semmoista.

Fredrik. Sydäntäni kirvelee, ollessani sinulle tottelematon, mutta suurempi rikos olisi nyt totella sinua, ja sitä minä — paitsi sitä — en voikaan.

Palle. Kuule, poikani, ei ollenkaan niskoittelua. Tässä on tapahtunut jotain, josta huomaat, ett'en leikin vuoksi pyydä seikkoja jäämään entiselleen.

Fredrik (elävästi). Ja mitä se?

Palle. Illalla, kun Grethe oli tullut kotiin, kävi nuori Vagtel meillä visiitillä; — arvaapas, mitä hän tahtoi? Niin, sitä sin'et osaakkaan arvata.

Fredrik (hämillään). En.

Palle. Hän — kosi tyttöä; mutta tämä käski hänen kääntyä laita-tuuleen, kunnes saisimme kuulla, mitä poikasen vanhemmilla olisi siihen sanottavaa, sillä hyvällä hän katosi, ja sitte tuli vanha Vagtel — — —

Fredrik. Mitä sanot?

Palle. Vanha Vagtel, totta toisiaan tulikin ja — rouvineen.

Fredrik. Ja mitä ne tahtoivat?

Palle. Komersseerata, ei muuta, ja niin he tekivätkin, sillä kun ensin olivat pärmäntteeranneet, ett'ei Grethe muka ollut kylliksi hyvä heidän Augusti-herralleen — sillä hänellä on jotain tekemistä Polentiikissä — niin kutsui vanha Vagtel meitä — roistoväeksi.

Fredrik. Mitä? Roistoväeksi!

Palle. Niin, roistoväeksi — niin, istu ja pala, sanoikin; ja kun minä sen kuulin — —

Fredrik. Niin mitä sitte, mitä sitte?

Palle. Niin, sitte — ai'oin minä livittää hänet ovelle, mutta samassa seisoi tuossa eräs kirjanpainaja — ja hän meni.

Fredrik. Kirjanpainajako?

Palle. Ei, vaan Vagtel; kirjapränttäri oli jo aikoja sitä ennen pötkinyt tiehensä. Sitte luiskahti rouva myös, minä kalahutin lasin punssia ja Grethe palasi jälleen palvelukseensa. Siinä on sitten historian loppu, siihen saakka. — Ja mitä siitä sanot?

Fredrik. Se on liiaksi! — Kutsua minun vanhempiani — —

Palle. Roistoväeksi — eikö totta, se on liikuttavaa?

Fredrik. Se on inhoittavaa! No niin, kun pieni pisara sääty-arvoa voipi niin syvään halveksia rehellisiä ihmisiä, niin huomaan minä velvollisuuteni olevan — — —

Palle (elävästi). Vai'eta, oikein!

Fredrik (totisesti). Ei, vaan puhua.

Palle. Oietko hullu? Tästähän juuri näät selvään — — —

Fredrik. Että ainoastaan poikasi saattaa parantaa kunniasi haavan, (ottaa häntä kädestä) ja sen hän tekeekin. Minä pakoitan maailman tunnustamaan, että Nyboder'inkin matalien kattojen alla asuu jaloja ihmisiä.

Palle (rakkauden tuskalla). Ei, poikani, anna maailman sanoa meistä mitä tahansa, mutta sin'et saa — se on tosin kauniisti, Fredrik, — niin, minä tiedän, suli' on hyvä, hellä sydän — mutta se on vielä liian aikaista. Odota, kunnes pääset konttooripääliköksi, — sitte voit — — —

Fredrik. Minun pitäisi odottaa vuosikaudet, — —? Ei, se on päätetty — — — —

Palle (päättävästi). Minä vaadin sinut vaikenemaan!

Fredrik. Kaikkeen voipi isä pahoittaa poikansa, paitsi kieltämään isänsä.

Palle (arvokkaisuudella). Minä voin sen, minä! (Kävelee muutaman askeleen edestakaisin, kovassa kamppauksessa, seisahtaa Fredrikin eteen). Kuules, Fredrik, kosk'ei muu auta, tahdon minä — (kiivaasti) ei, kylliksi, minä vaadin sen. — Vait, joku tulee, ja sinä olet täällä — varovasti!

Viides kohtaus.

Entiset. August.

Palle (huomatessaan Augustin tulevan). Kah, nuori — no, nyt pitää kaikki sievästi suoritettaman.

August. Se seikka, että vanhempani eilen illalla olivat tulleet tänne ja huonosti kohdelleet teitä, vaatii minua selittämään — — — kas, herra Dahl.

Palle. Niin, herra asiamies — hän tuli imettäjäänsä tervehtimään.

August. Imettäjäänsä?

Palle. Mun vaimoni, hän on, häpeä kyllä ollut — —

Fredrik. Mutta sallikaa — — —

Palle (keskeyttää kovalla äänellä). Hänen imettäjänsä. Enemmän! Saanko luvan pyytää lausumaan selityksenne gesvint!

August. Kun minä saan vanhempieni suostumuksen naimaan teidän tyttärenne, en salli perheellisten epäsopujen häiritsevän onneamme, sentähden tahdoin ilmoittaa teille erään kohdan, joka suuressa määrässä lievittää loukkaustanne.

Palle. Hoho, sitäpä se ei teekkään! Tulla, ylpeästi potkien, kunnialliseen seuraan, ja, mir nichts, dir nichts, haukkua sitä roistoväeksi! (Fredrikille). Mitäs te pidätte semmoisesta, teidän korkea-arvoisuutenne?

Fredrik (suuttuneena). Että tuo vierasteleminen — — —

Palle (äkkiä). Kylliksi — minä jo tiedän ajatuksenne. (Augustille). Kuulitteko, hän sanoo: Semmoinen vierasteleminen — (kärsimätönnä) Enemmän, enemmän, ja kiireesti!

August. Vanhempani olivat kiihkokiukkuiset siitä, että eräs heidän hartaimmista toivoistaan oli mennyt tuuleen. Muutama minuutti ennenkuin he saivat tietää minun menneen tarjoomaan kättäni köyhälle tytölle, oli heille, näette, esitelty minulle laadittu ehdoitus, jonka minä kaikessa tapauksessa olisin hylännyt, vaan jota he pitävät vallan loistavana.

Palle (kävelee huolimatonna ympäri). Hyvä, hyvä. Kun kettu oli puraissut pään hanhelta, täytti hän muun toimensa.

August (innokkaasti). Te ette usko minua? Isälleni ehdoiteltiin, että minun piti naida 50,000 taalerin tyttö.

Palle (kuin ennen). No, risti ja piina — ja ehkä oli hän kreivinna vielä kaupanpäälle?

August. Valtioneuvos Dobel'in veljen-tytär.

Palle. Stasroodi Do —? Ja stasroodiko sen esityksen teki?

August. Hän.

Palle. No, olenko minä jälleen joutunut laita laitaan sen merirosvon kanssa?!

Fredrik. August (hämmästyen). Mitä?

Palle. Hän on jo eroittanut minut sisarestani ja aikoo nyt vielä siepata onnen tyttäreltänikin. Haa, sinä ruotusi Halunkin!

August (elävästi). Hän? Mies, jota kaikki kunnioittaa?

Fredrik (samoin). Minun hyväntekiäni!?

Palle (pakoittaa itseään, Fredrik'ille). Oikein! Minun ei pitäisi teidän kuullen puhuman totta hänestä; se ei ole soveliasta, ja minä pyydän teidän vapaa-sukuisuudeltanne tuhannesti anteeksi, mutta muuten — — —

Fredrik. Vapaa-sukuisuudeltanne anteeksi, tämä on liian hullusti! (Totisesti). Herra Vagtel on minun ystäväni ja tietää, että sinä olet minun isäni.

Palle (ukkosen lyömänä). Hän tietää, että minä olen — —?! (Kävelee ylös ja alas hyräillen). Hai lailailaila! (Hypähtää yht'äkkiä korkealle, lyöpi täyskäyttöä jalkojansa yhteen, pakoittaa itseään tyyntymään, palajaa etu-alalle, asettaikse totisena Fredrikin eteen). Fredrik! Mitä olet sinä tehnyt?

Fredrik. Mitä sydämeni käski.

Palle (elävästi). Ja jota vielä kadut! — Kun sinä pistit nenäsi päivänvaloon — itkin minä, siihen oli mulla syytä; mutta täällä, sydämessäni vannoin aivan hiljaa itsekseni: Jos Herra on tuolle pojalle suonut hyvän pään, että hänestä voipi tulla jotain, vaikka hän on lähtenyt Nyboder'in teloilta, ja vaikka saatana — — no! Minä olen hyörinyt ja pyörinyt, keksinyt tuhansia tekosyitä, uhrannut riemun saada nähdä sinua täällä — täällä, jossa alati olen sinua ikävöinnyt, — ja kaiken tämän — kaiken tämän kärsin siis siksi, että sinä — kraak! — aivan satamassa seilasit reiän onnesi kylkeen, jotta se nyt uppoo, huoneineen huppuineen.

August. Te kuvittelette asiaa — — —

Palle (alkaa kiivastua). Aivan semmoiseksi, kuin se on! — "Halpa suku ylhäisell' on aina kunniaksi — häpeä niin kauan vain, kuin pyrkii kuuluisaksi!" — Se on mun sananparteni, jonka olen sepittänyt kokemuksen jälkeen.

Fredrik. Epäluuloista, isä! Rehellisyyttä kunnioitetaan joka säädyssä.

Palle. Vai niin! — Ei — ei — sitten et sinäkään, istu ja pala, olisi syntynyt, niinkuin synnyit.

Fredrik (elävästi). Mitä? Kuinka minä synnyin?

Palle. Oi — sinä olet — (aivan jyrkästi). Mitä se sinua liikuttaa, kuinka sä synnyit? (Menee perälle).

Kuudes kohtaus.

Entiset. Ellen.

Ellen (pistää päänsä ovesta sisään). No, joko tulit järkiisi jälleen?

Palle (vihoissaan). En! (vetää hänet sisään). Mitä pidät siitä, Ellen, — hän on katkaissut salaisuuden touvin ja — nyt se on vesi-ajolla!

Ellen. Mitä kuulen? Onko se totta, Fredrik, onko?

Fredrik (lankee hänelle kaulaan). Niin, äiti, tästä saakka olen minä kokonaan sinun poikasi.

August. Mutta jos minä olen ainoa, joka sen tiedän, niin vakuutan kunnia-sanallani, sen ei milloinkaan pidä pääsemän huuliltani.

Ellen. Ei, ei, sanokaa se koko maailmalle. Minä olen pitänyt sanani, Palle, mutta nyt, kun vieras silmä on nähnyt hänet minun sylissäni — min'en tiedä, mistä se tulee, vaan minusta tuntuu, kuin joku side yht'äkkiä olisi katkennut sydämeltäni, ja min'en tahdo, en, min'en tahdo uudestaan ruveta kärsimään sitä. Hän on minun poikani, minun Fredrikkini, oi, hän on minun lapseni, ja minä pidän hänestä kiini, vaikka kaikki kreivit ja paroonit näkisivät hänet Nyboder'in-eukon sylissä.

Palle. Siten siis onni sanoo stanto! Nauha napin reiässä, "rooti", korkea-arvoisuus, kaikki, jolla kerran toivoin saavani läimästä maailmata korville, ylpeästi lausuen: "Kas, tuoss' on Nyboder'in poika" — kaikki tämä, jota palavalla ikävällä odotin — kaikki, Ellen, kaikki on mennyt! — Putsvek! — Sinun pitäisi suuttua häneen.

Ellen. Minun? Senkö vuoksi, että hän jättää kaiken tuon loiston ja komeuden, rientääkseen minun syliini? Ei, kiitoksia paljon! Nyt minä pidän hänestä paljon enemmän kuin ennen. (Ottaa Pallen kädestä, vakavasti). Ja tästälähin kaikki salaisuudet pois tapetilta; hän on minun poikani, minä pidän hänet, ja vaikk'ei hänestä tulekaan muuta, kuin hän on — onhan se jo aivan tarpeeksi; hän on rehellinen, hyvä, kaunis — ja hän on minun!

Palle. Ja silläkö sinä luulet minun antavan hyrrätä itseäni? Loruja, enkelini!

Ellen (uljaasti). Loruja samoin!

Palle. Mitä?

Ellen. "Mies olkoon vaimonsa pää", sen kyllä tiedän, ja kun minä olen pään tarpeessa, tulen heti sinun luoksesi; mutta tässä, kuulepas, tässä tulee kysymys sydämestä, ja se on minulla itselläni. Minä annan peloittaa itseäni, mutt'en pois pojastani. Tule, poikani! (Ylpeillen, Augustille) Kuulitteko — minun poikani! Niin, kenties teistäkin tulee poika minulle; sille saatte nähdä, kuinka minä pidän lapsistani. Tule, anna hänen olla yksinään. (Ottaa Pallea, joka seisoo liikkumatonna, molemmin käsin päästä kiini). Sitten asettuu hänen kiukkunsa pikemmin! (Suutelee häntä). Minä tiedän, mistä nuorasta pitää vedettämän. (Menee perä-ovesta Fredrikin ja Augustin keralla).

Seitsemäs kohtaus.

Palle, (sen jälkeen) Grethe.

Palle (yksin). Hän ei ai'o laskea viiriään alas! — Tämä on ensi kerta. Olisiko hän oikeassa? Ei! — Hänellä on sydän? Hyvä! Mutta päällä yksin onnen voittaa kerjäläisen kodassa. Onnettomuuteni laineet ovat loiskahuttaneet kompassini mereen. Koko salaisuuteni istuu nyt nuoressa Vagtel'issa — peltopyy pojassa; min'en saa sitä muuten ulos hänestä, kuin taittamalla hänen niskansa. — Oi, jos piru olisi — (huomaa Grethe'n astuvan sisään). Grethe! Oma tyttö-näpykkäni!

Grethe. Oletko suuttunut minuun eilen-iltaisista, isä?

Palle. Sinuun, letukkani? Enpä, tottavie, olekaan. Tyttöparka, sinuunhan se luultavasti koski kovemmin kuin minuun. Mutta mitä äitiin ja Fredrikkiin tulee, niin — oi, jospa toki tietäisit — —

Grethe (kovin levottomana). Mitä, isä, mitä? Onko jälleen tapahtunut jotain, joka — — —?

Palle (tuskallisella levottomuudella). Ei, lapseni, ei. Älä pelkää; minä vain laskin leikkiä.

Grethe (kiihkeästi). Nyt sin' et puhu totta! (katsoo häntä terävästi silmiin). Minä huomaan sinun silmistäsi; älä kiellä, se ei auta ollenkaan. Sano nyt heti — — —

Palle (hämillään). No, no! — Lemmon tynkkä, sinä tuijotat minuun, niin että minä —. Oo, mitäs, hahaha, siitä ei maksa puhua. Minä sain pienen napauksen sääriluuhuni.

Grethe. Oletko loukannut itseäsi?

Palle. En suinkaan; se oli vain hyödykseni. Äiti oli ottanut peitteen lempeille kasvoilleen, se teki minut tuliseksi, mutta sitte minä töyttäsin sääreni palliin, ja, se saattoi pääni oikeille tiloilleen jälleen. Niin, minä olen hyvin tyytyväinen siihen seikkaan. — Mutta sehän nyt oli kiltisti, että muistit lykätä hetkiseksi kotiini. (Noutaa tuolin).

Grethe. Sinä erehdyt; minä lähetettiin — — —

Palle (kuulematta sitä). Nyt meidän pitää puhella pari sanaa kahden kesken. Istu! — Kuulepas, kiltti tyttöseni, teetkö minulle pienen hyvän työn?

Grethe. Ja sitä sinä saatat kysyä? Sano, isä, sano, mikä se on?

Palle. Ole ajattelematta nuorta Vagtel'ia.

Grethe. Ajattelematta häntä? Sitä min'en voi.

Palle. Niin, niin, no ajattele häntä sitte, mutta — vallan vieraana.

Grethe (vakaasti). Mahdotonta! — Minä olen koettanut paeta hänen huomiotaan siitä silmänräpäyksestä, kun huomasin olevani hänelle mieluinen; sillä minä pelkäsin sen olevan ainoastaan hetkellistä. Hänen käytöksensä ja kaikki, mitä olen hänestä kuullut, on hyvää — sittemmin hänellä on minun lupaukseni, sitä min'en ota takaisin.

Palle (kiivastuen). Sinä muistat kai toki, että minä olen sinun isäsi?

Grethe. Saattaisinko sen unohtaa, ainahan sinä tarkoitat minun parastani?

Palle (hämmästyy). Totta sekin; luonnollisesti minä aina tarkoitan sinun parastasi. (Innolla) Mutta juuri sentähden — hän on liian korkea-arvoinen sinulle.

Grethe (nousee äkkiä, lempeästi). Hänkö? — Ja missä katsannossa on hän parempi minua? Taidollaan ja älyllään saattaa hän hankkia varoja vähän enemmän kuin itse tarvitsee; säästäväisyydelläni ja järjestykselläni saan minä ne riittämään meille kumpaisellekkin. Onko minun vanhempani vähemmin arvokkaita, kuin hänen? Hän on ainoastaan minun vertaiseni.

Palle (ihastuneena; hypähtää). Eikä, verkkasen tuli, parempi — ei äyrin edestä! (Kokoo aatoksiaan). Mutta yhtäkaikki! (vetää hänet tuolille). Hänen äitinsä käypi kuitenkin nenä pystyssä.

Grethe (elävästi). Onko hänellä oikeutta itsepintaisesti estämään täysikasvuisen poikansa vapaata tahtoa, kun se on älykäs?

Palle. Sieluni kautta, — ei! — Mutta — kuitenkin —

Grethe (kiireesti). Minä tiedän, mitä tarkoitat: On kuitenkin pahasti, että perhe on riidassa. Älä pelkää, isäkulta. (Mielitellen häntä). Etkö luule, että minä hyvittelemisilläni, ja kun olen ystävällinen häntä kohtaan ja pidän hänestä, saan hänet hyväksi jälleen?

Palle. Saat, lempo vie, saatkin — hahaha?

Grethe. No! — Siis huomaat — — —

Palle. Luonnollisesti! Mutta minusta on kuitenkin, kun minä — kun mä sanon, (hypähtää ja lyö jalkansa permantoon) min'en voi kärsiä häntä!

Grethe. Isä kulta, jalkasi — muistahan toki säärtäsi.

Palle. Oo, mitä jalasta — — (huomaa). Ahaa — vai niin! (istuu). Minä ai'oin sanoa —

Grethe. Miksi et saata häntä kärsiä? no, annapas mun nyt kauniisti kuulla se.

Palle. En, en minä sitä tarkoittanut.

Grethe. Tarkoitit maar, ihan varmaan. Sanothan sinä tavallisesti syyt, kun kiellät minulta jotain.

Palle. Nyt se on mielestäni tarpeetonta; mutta jos kuitenkin tahdot, niin — oi, minulla on syitä yli mitan! — Katsos, ensiksikin min'en voi kärsiä häntä siksi, että — että — (hypähtää) no, siks' ett'en voi kärsiä häntä, ja, hiisi vie — — (lyö jalkojansa permantoon).

Grethe. Isä, sinä unohdat sääresi.

Palle. Oo, min'en tahdo kuulla enää — (istuu). Suoraan sanoen, minä tarkoitan —

Grethe (jatkaa). Ett'et voi kärsiä häntä, kun et voi kärsiä sitä perhettä.

Palle (iloissaan) Oikein, siinä syy; eikö se ole pätevä? (Innoissaan). Näetkös nyt, kun sinä viettäisit häitäsi, meidänhän pitäisi olla iloisia kaikkien tyyni, ja kun sitten nuo babiani-apinat tulisivat potkien —

Grethe. Mutta vaikkapa, kulta isä, sun täytyisikin viettää yksi ainoa kiusan päivä, mitä se olisi sen sijaan, kun sittemmin monta ikävää iltaa voisit viettää tyttösesi tuvassa?

Palle. Sinun tuvassasi?

Grethe. Niin, punssi-lasin ääressä vävy-poikasi kanssa.

Palle. Ja sinun lastesi kanssa — sinä unohdat tykkänään lapsesi. Niin, tyttäreni, (puristaa häntä rintaansa vastaan). Ota hänet!

Grethe. Oi, sinä olet toki aina minun oma kiltti isäni.

Palle. Ja sinä olet semmoinen —. Kuinka sinä, pikku pirulainen, tohdit tulla viekoittelemaan minua?

Grethe. Sinua? — Herran tähden, kuinka se olisi juohtunut mieleeni? Tiesinhän minä, että olisi vallan mahdotonta voittaa sinua puolelleen! Rouva lähetti minut.

Palle. Rouva?

Grethe. Niin; koko talo on hämmennyksissä, ties Jumala, mintähden, ja rouva pyysi minun kysymään sinulta, miksi herra niin kovin pelästyi, kun sinä sanoit valtioneuvoksen tulevan.

Palle. Hahaha, se on mainio historia; mutta sitä min'en, sieluni päälle, tiedä; luultavasti siksi, kun stasroodi Pobel tahtoo antaa nuorelle Vagtel'ille 50,000-taalerisen veljensä-tyttären.

Grethe (kauhistuen). Mitä sanot?!

Palle. Etkö sinä sitä tiedä?

Grethe. En, en! Olisinko sitten enään ajatellut — —? Mutta sehän on mahdotonta. —

Palle. Minä kuulin sen juuri itse nuoren herran suusta, ja, minun mielestäni, sen pitäisi ilahuttaa sinua.

Grethe. Ilahuttaa minua? — Että hän uhraisi niin paljon, naidakseen minut, köyhän, typityhjän tytön? — Jos minä olisin hänen tiellään semmoiseen onneen, sitä, isä, sitä ei hänen vanhempansa milloinkaan voisi antaa minulle anteeksi. Ja hän itse! Jos me sitte joskus joutuisimme puutosta kärsimään, ja jos hän katuisi, tai jos minä luulettelisin hänen katuvan, että hän minun tähteni hylkäsi rikkauden, loiston, onnen — sit'en voisi kestää.

Palle. Grethe, mitä se —? (Kiivaasti). Hän on kosinut sinua formulaarien mukaan; hänen pitää, istu ja pala, myöskin ottaa sinut.

Grethe. Ja vanhempiensa vihan? (Istuu tuolille peittää kasvonsa käsillään).

Palle. Oo, mitä vanhemmista? Hän huolii vähät vanhemmistaan, kun vaan —. No, niin piru vieköön koko sihteerillisen perheen!

Grethe (hypähtää ylös, pitää kätensä hänen suunsa edessä). Vait, vait, isä! Ei sanaakaan, kuuletkos! Ei sanaakaan äidille.

Kahdeksas kohtaus.

Entiset. Ellen. Fredrik. August.

Ellen. Minusta oli, kuin olisin kuullut hänen äänensä! (Grethelle) Näätkös, kuka täällä on?

Grethe (hämillään). Niin, äiti! Minä — minä — (Fredrikille). Te olette — — —

Fredrik. Ei te vaan — sinä! Veikko! — Hän tietää sen jo.

Ellen. Niin, ja sanokoon isä mitä tahansa, Fredrik on oikeassa: Nyboder'in lapsi voipi päästä eteenpäin, niin hyvin kuin muutkin.

Palle (katsahtaen Gretheen). Niin totta vie voikin.

Ellen (jatkaa). Sen näkee sinusta.

Palle. Oikein!

Ellen. Mitä sinä sanoit?

Palle. Minäkö? — Minä sanoin: Sinä osasit oksaan! (Ottaa, kiukkuaan masentaakseen, kupin pöydältä-, viipuu sitä).

August. Minun äitini täytyy myöntyä rukouksiini, mikään uhri ei ole mulle liian suuri.

Grethe. Uhri! — Jos minun pitää voida tehdä teidät onnelliseksi, on teidän tyytyminen ainoastaan rakkauteeni, muuten min'en voi palkita mitään uhria.

August. Oi, älä punnitse sanoja silloin, kun ajatus on työ. Tuo katkeruus ei, paitsi sitä, tulekkaan sydämestäsi, sillä minä tiedän, sinä rakastat minua, ilman minutta et tulisi onnelliseksi. (Grethe, joka seisoo lähinnä Pallea, kääntyy häneen huo'aten-, Palle, jonka kiukku saa voimaa, heittää kupin äkkiä lattiaan).

Ellen (juoksee hänen luokseen, nuhdellen). Palle!

Palle (häpeissään, puristaa hänen kättään). Ellen! — Minä olen jo hiljaa! (Istuu synkkänä pöydän ääreen).

Yhdeksäs kohtaus.

Entiset. Qvit.

Qvit (tulee kiireesti sisään, heittää hattunsa ja pussinsa). Noo, nyt on vihdoinkin peijakas irti! Kauniita historioita, mainioita laitoksia! Varis huutaa omaa nimeään! Roistoväkeä, sanoi hän — roistoväkeä itse, ja roistoväkeä kunnialla. Hei, puosmanni, — niin, kyllä teidän puolestanne kostetaan! Kyllä nyt saatte kostaa!

Palle (hyppää ylös). Kostaa! (Kokoo aatteitaan). Vai niin! (istuu jälleen).

Toiset (ympäröivät Qvit'in). Mitä nyt on tapahtunut?

Qvit. Vai niin, te olette täällä, herra August? Hauska nähdä. Teidän isänne on suuri lurjus.

August. Mitä? Te tohditte —. Te olette vanha mies ja olette tehnyt isälleni monta hyvää työtä.

Qvit. Niin olenkin — juuri niin! Minä tulin, kun muut meni; minä kyyräilin ja konttasin, rukoilin ja manasin, kunnes sain hänet kassaan. Mutta mikä hyöty minulla siitä on? Hän häpäisee, tahraa minun kunnialliset rekommendationini; hän elää siitä, jolla minä ja muut rehelliset ihmiset ai'otaan haudata.

August. Ei, tämä menee loitos! — Te valehtelette!

Qvit (hypähtää korkealle hämmästyksestä ja kiukusta). Mitä? Minä, Peer Qvit, joka olen asunnut 15 vuotta samassa paikassa, minä, joka olen tutkinut moraalia ja nielemällä lukenut kaikki kirjailiamme, minä, — — —

August. Niin kunniata loukkaavia soimauksia isästä ette saa lausua hänen pojalleen, tuomatta todistuksia esiin.

Qvit. Niitä mull' on kylliksi! Oo, minä olen tyystin nuuskinut asian haarat ja polut — minä tunnen koko hänen perhe-elämänsä. Hän juopi kahvia keskellä päivää — sillä se oli lörpötystä vain eilen. Teidän äitinne on syntynyt joka päivä, koska hän joka päivä viettää syntymä-päiviänsä; teillä pidetään hauskoja ilta-seuroja ja suuria päivällisiä, (hieroen käsiään) mutta ne tulevat hullummin häirityksi kuin meidän eilen illalla, sillä tänään e.p.p. pidetään siellä tutkinto.

August. Fredrik. Tutkinto?

Qvit. Niin, tutkinto, ja siitä saadaan sitte nähdä, että hän on kutsunut vieraita minun keksinnölleni ja herkutellut niitä ruumiskassalla; mutta nyt me korjaamme jäännökset, hän saapi sitte rouvineen kauniisti joutua pilkan ja häväistyksen alaiseksi.

Palle (nousee). Pilkan ja häväistyksen —!

August. Jos perhe on joutunut onnettomuuteen, niin on varsin katalaa riemuita siitä.

Qvit. Minä en riemuitsekaan; Jumala suokoon, että saisin nähdä isänne puhtaana ja lumi-valkoisena, se olisi yhtä tervetullutta minulle ja ruumiskassalle kuin teillekkin! Mutta minä mainitsen joka seikkaa sen omalla nimellä, ja petosta — — —

August, Mitä sanotte?

Qvit. Niin, crimen, hyvä ystävä, crimen!

August. Isä-parkani!

Palle (astuu reippaasti esiin). Eikö häntä voi auttaa?

Kaikki. Kuinka?

Qvit. Puosmanni, hän on haukkunut teitä —

Palle (elävästi). Onko nyt aikaa miettiä sellaista? Perhe joutuu pilkan ja häväistyksen alaiseksi! — Millä hänen voipi saada irralleen?

Ellen (lankee hänelle kaulaan). Palle — mitä minä sanoin?

Grethe (samoin). Isä!

Fredrik (innolla Augustille). Siinä on mies!

Palle (kainosti). No, no — ei turhia — joutavia, — (kiivaasti) Muuten min'en tee mitään! (Ellen ja Grethe vetäytyvät takaisin). Ripeästi, Manne? Me teemme, minkä voimme. Mun säästökassa-kirjani 135 taaleria ja markka, — sen verran meillä nyt on, sinulla, Fredrik, on myöskin varmaan pikku ropo taskun pohjassa, ja Qvit'in täytyy — — —

Qvit. Mun? Ei, hän on saattanut minulle harmia ja häpeää, hän on kompromitteerannut minut!

Palle. Komplimentteerannut tai ei komplimentteerannut teitä, yhdentekevä — hän on hädässä, vaari hyvä!

Qvit. Hän on sen ansainnut! Minä olen koonnut kaiken iloni ruumiskassaan ja jos se joutuisi pankruttiin, niin — ei, hänen pitää joutua pinnistykseen!

Palle. Mitenkä? Eipä, lemmoksi, pidäkkään! Herra, te ette enää sovi asumaan meidän kanssamme, te olette varsin paha ihminen!

Ellen. Niin, hyi, te olette varsin paha ihminen!

Qvit (hämmästyen). Mitä kummia? — Minäkö paha ihminen? (Melkein itku suussa) Puosmanni! Te ajatte siis minut pois luotanne?

Palle. Niin teen, sillä semmoinen — —

Qvit (rukoillen). Älkää — älkää — älkää sanoko enää; minä olen varmaankin väärässä. (Innolla) Ottakaa kaikki, mitä minulla on! Pelastakaamme hän — vaan, voi, se on jo liian myöhäistä.

Kaikki. Myöhäistä?

Qvit (mieletönnä). Se on minun vikani! Äkkipikaisuudessani lähetin minä tutkinnon hänen niskoilleen. Oo, älkää suuttuko! Se oli hyvin pahoin tehty, mutta minä olin niin kihloissani. Mitä minä olen tehnyt — — —!

Palle (vallan toimessaan). Suu kiini! Auttakaa heti — silmänräpäyksessä! Kondevit, kondevit! Kaikki rahat esiin, mitä meillä on. Kenen me saisimme käsiimme —! Nyt heti hänen luokseen! Hän pitää pelastettaman — minä sanon: hän pitää.

Qvit. Hän pitää pelastettaman, niin! Mutta vaikka nyt ruumiskassan reikä saataisiinkin tukkoon — se ei auta, statsroodi on kovin ankara.

Palle. Statsroodiko? Kuka stasroodi?

Qvit. No, hei, statsroodi Dobel!

Palle (ihmetellen, kummastellen). Hän! — (Augustille) Minä voin pelastaa isänne; minä voin, mutta — se maksaa! (Pienen kamppauksen jälkeen). No, olkoon niin — hän on pelastettu, niin totta, kuin käteni on tuossa!

Kaikki (keskenään sydämestään iloisina). Kuinka? Onko se mahdollista?

Palle. Hattuni! — Pitäkää lujasti kiini hänestä, herra stasroodi, niin lujasti kuin tahdotte; nyt minä koetan kanssanne pienen syli-painin, ja teidän pitää, vaikka piru olkoon, päästämän irti! Tule, Fredrik, me kaksi voitamme tänään taistelun; nuo toiset voivat lystin vuoksi kryssätä jälestä ja järähyttää voittoriemun laukauksia.

Ellen (seisahtaa hänet, innolla). Palle, ethän vaan aikonekkaan — —?

Palle. Minä teen velvollisuuteni; jälestäpäin sitte lasken, paljoko se maksoi. (Menee ovelle päin). Hei, Fredrik!

Fredrik. Minä teen kaikki, mitä tahdot, isä, mutta loukata hyväntekiääni — en!

Palle (tulee reippaasti takaisin). Sin'et tottele komantoa — saat anteeksi! Mutta tällä kertaa — joka on viimeinen, kuin minä komennan sinua — tahdon minä sinun umpimähkään tottelemaan; ymmärrätkös? — Minä tahdon! (Puristaa Augustin kättä). Isänne on pelastettu! (Menee kiireesti Fredrik'in kanssa).

Viides näytös.

Ensimmäisen näytöksen huone.

Ensimmäinen kohtaus.

Mathilde (istuu sohvalla ja neuloo). Parooni (seurapuvussa, nojaikse tuolia vastaan, tarkastellen häntä).

Parooni. Miksikö luulen tekeväni hänet niin levottomaksi? (kuiskasee). Hän on holhojan pulassa.

Mathilde. Mitä luuloja! Te erehdytte vallan.

Parooni. Olkaa varoillanne! Nyt kun hän huomaa, että hänen täytyy laittaa kaikki teidän rahanne kokoon — — —

Mathilde. Minkätähden niin?

Parooni. Oi, armoni, te saatatte minut pulaan; minä luulin uskaltavani aavistaa teidän palkitsevan totisen rakkauden.

Mathilde. Hm, kenties ei aavistuksenne olekkaan pettänyt teitä.

Parooni. Mondieu! Te sallitte, että minä saan — — —?

Mathilde. Ajatella? minä tekisin aivan älyttömästi, jos kieltäisin jotain, mitä en voi estää. (Kiskoillen) Teillä on aivan täysi valta ajatella.

Parooni. Ah, kuinka te teette minut onnelliseksi!

Mathilde. Ja mitä enon holhoja-toimeen tulee, siitä sanokaa myöskin ajatuksenne. (Salaisesti). Olisikohan jotain tärkeitä seikkoja — —?

Parooni (samoin). Ei, ei suinkaan, mutta kuitenkin tarpeeksi tärkeitä, saattamaan hänet kipeään pulaan, jos hän joutuu tekemiseen sellaisen miehen kanssa, joka pitää teidän hyötynne valvomisen ensimmäisenä velvollisuutenansa.

Mathilde (elävästi). Sen hän tekeekin.

Parooni. Varmaan! Minä otaksun — että se olen minä — sallitteko?

Mathilde. Teidän otaksuvan? Miksikä en? Otaksukaa te vain.

Parooni. Oi te hurmaatte minut! (Entisellä äänellään) Minä käyttäisin itseäni totuuden mukaan, niin! Se tuntuisi minusta tosin hyvin katkeralta, luonnollisesti! — Mais enfin, pitääkö teidän palkitseman se, että tätinne elää follement?

Mathilde. Vai huomaatte tekin sen? Suokaa anteeksi, minä luulin teistä vallan hyvää, mutta en toki odottanutkaan noin suurta suorapuheisuutta, juuri teiltä, joka olette hänen jokapäiväinen vieraansa.

Parooni (innoissaan). Mutta mistä syystä luulette minun siten tekevän, armoni? Voittaakseni teidän suosionne, miellyttääkseni teitä, ja aivan sama tunne saattaa minut vaatimaan täydellistä tiliä — tietysti ette te tahdo armahtaa — — — —

Mathilde. Minäkö? En ollenkaan! (Hiljaa mennessään sohvalle). Aa, viekastelia, nytpä minä ajankin sinut satimeen! (Istuu). Kuitenkin, — hän kyllä pelastetaan.

Parooni (ihmetellen). Pelastetaan? Sallittehan te minun otaksua, että se olen juuri minä, joka vaadin häntä tilinteolle, ja sitte minä en käsitä — — —

Mathilde. Oletteko hiljakkoin saanut uutisia veljeltänne, herra perintömaan omistajalta?

Parooni. En, me olemme vähän huononmoisessa sovussa. Hänellä on se vika — — —

Mathilde. Että hän on vanhin, sen hän ehkä pian jättää teille, hän kuuluu olevan kovin sairas.

Parooni. Mitä sanotte?

Mathilde. Hän on naimaton, omaisuus jääpi teille, ja te olette sitten tilaisuudessa pelastamaan enoni, täyttämällä teidän varoillanne sen, minkä minun varani jättävät vaille.

Parooni. Ei, se saattaisi hänet liian suureen kiitollisuudenvelkaan, joka varmaan inhoittaisi häntä, kun minä heimo-herrana ehkä olisin pakoitettu kuolettamaan tuttavuuteni tässä talossa, etsiäkseni ylhäisempiä — — —

Mathilde (kiireesti noustessaan). Joka suhteessa?

Parooni (nostelee olkapäitään). Aavistamattomat, välttämättömät seikat saattaisivat pakoittaa minua kieltämään ehkä sydämeni tunteetkin. Kuitenkin, mikä tapahtunut olisi, se olisi tapahtunut, sen vuoksi olisi toivottava, että se, joka tietää minun itseään rakastavan — — — —

Mathilde. Ilmoittaisi itsensä, ennenkuin te tulisitte pakoitetuksi kuolettamaan rakkautenne? — Se on hänen velvollisuutensa itseään kohtaan, ja suoraan sanoen, (pilkallisesti) minä — — —

Parooni. Te — —?

Mathilde. Minä — kesken puheen: (Salaisesti). Olkaa varoillanne, ettei kenkään kerro tädilleni teidän ajatuksianne, ennenkuin olette saanut perintökartanon haltuunne. Se voisi pian ryöstää meiltä teidän läsnä-olonne.

Parooni. Oo, ei suinkaan! Rouva tahtoo absolut pitää minua ystävänään. Ei kenkään voi mustata minua hänen silmissään — — —

Mathilde (nauraen). Paitsi te itse.

Parooni (keikarimaisesti). Hahaha, ja min'en tahdo.

Mathilde. Hahaha, ette! (hiljaa) Vaan täytyy!

Toinen kohtaus.

Entiset. Vagtel. Rouva (pyntättynä).

Vagtel. Kun sinä vain pitäisit huolta omasta lemustasi ja antaisit minun olla rauhassa. Se ei ole ollenkaan mitään — — —

Rouva. Voinko luottaa siihen?

Vagtel (äissään). Voit, lennä ja polta, voitkin.

Rouva (huomaa paroonin). Ystäväni, voinko nyt perustaa toivoni teihin?

Parooni. Armoni, te rakennatte kalliolle (puhelevat keskenään innokkaasti).

Vagtel (etu-alalla). Valtioneuvos tulee! Minun täytyy silmänräpäyksessä toimittaa — mutta mistä — mistä?

Mathilde (salaa Vagtel'ille). No, eno, nyt olette saanut rikkaan ystävän.

Vagtel (elävästi). Kenen, lapseni? Kenen?

Mathilde. Ettehän vain sano minun sitä ilmoittaneen — lupaatteko sen?

Vagtel. Ole huoletta! Kenen! Kenen?

Mathilde. Paroonin. Hänen veljensä on kuollut (itseks.). Ja nyt hän itsekin mustaa itsensä. (Menee).

Kolmas kohtaus.

Entiset (paitsi Mathildea).

Vagtel (Its.). Mikä onni! (Paroonille). Te olette, kuulin ma, saanut surun, herra parooni. No, se ilahuttaa minua.

Parooni (painavasti). Liian varhaista, ystäväni, liian varhaista! Veljeni kuuluu olevan ainoastaan sairas, mutta — — —

Vagtel. Hän on kuollut, herra parooni, aivan kuollut!

Rouva. Se huvittaa minua! Te olette perintö- ja heimoherra, te olette rikas — oi, kuinka te olette onnellinen!

Parooni. Mutta olisihan minun pitänyt saaman sana siitä. Se on mahdotonta.

Vagtel (innoissaan). Kuten sanoin, hän on ihan valmis. (Syleilee iloissaan paroonia). No nyt ette enää ole decadencessa, niinkuin eilen.

Parooni. Hiljaa, ystäväni, meidän pitää saada tarkempia tietoja. Muutenkin sattui tämä nyt vallan sopimattomasti.

Vagtel. Rouva. Kuinka niin?

Parooni. Minä tulen käyttämään osan rahoista — — — ja tätä nykyä — — —

Vagtel. Oo, kartanon omistajana teitä uskotaan kaikkialla, ja minä toivon — — —

Parooni. Anteeksi, lainaaminen on varsin vastoin minun princip'iäni; minä en lainaa muille, kuin hyville ystäville.

Vagtel (kiihkeästi). Mutta, herra parooni, kun minä — — —

Parooni. Ei, ei, minä tiedän vallan hyvin, teillä ei ole voimia; en minä siksi epäile teidän hyvää tahtoanne.

Vagtel (kuin ennen). Te erehdytte, te ette käsitä minua, minä tahdon — — —

Parooni. Minä tiedän kyllä, mitä te, hyvä sihteeri, tahdotte, minä tiedän sen, mutta minä en sitä tee, ja (lyhyesti) lopettakaamme tämä hellä kanssapuhe.

Vagtel. Ei se suinkaan minun mielestäni ole hellä, sillä — — —

Parooni (antaa hänelle kättä). Kunnon ystävä, saattepa nähdä, minä pelastan kyllä itseni pulasta. (Kääntyy äkkiä rouvan puoleen). Armoni, minä riennän heti inspiceeraamaan pöytien kattamista. (Menee kiireesti sivu-ovesta).

Neljäs kohtaus.

Vagtel. Rouva.

Rouva. Voi, kuinka hän on sievä! Pelkkää kohteliaisuutta. Kas hän tulee aina pysymään itsensä kaltaisena. (Laskee kätensä Vagtel'in päälle.)

Vagtel (joka on seissyt masennettuna, kädet ristissä, hypähtää). Niin! (Kävelee kiivaasti edestakaisin; itsekseen). Minä olen hukassa, hukassa, hukassa!

Rouva. Sin' et voi muuten palkita hänen ystävyyttään kuin toimittamalla hänelle rahoja.

Vagtel. Minäkö? Hänelle? — Tiina! Tiina! Jos sinä tietäisit — Hän on oikea koiras-kettu.

Rouva. Parooni?! Oletko mieletön, mies? Hänen hellyytensä — — —

Vagtel. Niin, hän nylkee minut pelkästä hellyydestä! (koroittaa ääntään). Hän on — (huomaa valtioneuvoksen). Oo! (vavisten) Nöyrin palvelianne!

Viides kohtaus.

Entiset. Valtioneuvos.

Rouva. Ahaa, herra valtioneuvos?

Valtioneuvos (ystävällisesti). Niin, täällä olen minä taas.

Rouva. Oi, se ilahuttaa meitä. (Hiljaa). Hän tuli tosiaankin! Mutta mitä hän tahtonee? Kun ei se tyttökään jo tule takaisin! (Valtioneuvoksellee, joka on pannut pois hattunsa) Tohtinenko toivoa —?

Valtioneuvos. Että minä, vastoin kieltoanikin, jään vieraaksenne? Jos vain saamme toimituksemme päättymään kummankin tyytyväisyydeksi — miksikä ei, siinä tapauksessa teen ilolla poikkeuksen säännöstä.

Rouva. Me pidämme teidät riemulla, herra valtioneuvos. (Hiljaa Vagtel'ille). Voi, kuinka hän tekee meille suuren kunnian! Hänen kauttaan aikovat ne peloittaa sinua — oi! (Ääneen) Suvaitsetteko? Emännän, joka saa semmoisen vieraan — suvaitsetteko? (Menee sivu-ovesta).

Kuudes kohtaus.

Vagtel. Valtioneuvos.

Valtioneuvos. Minä tiedän, säännöllisen kassan-hoitajan suurin ilo on äkki-luulematon tarkastus, ja juuri sitä tulin minä nyt tekemään.

Vagtel (hoiperrellen). Minä kiitän!

Valtioneuvos. Katsokaamme siis kirjat ja liite-kirjat — — —

Vagtel (kepeämmin). Ilolla. (Rientää noutamaan pulpetiltaan suuren kirjan).

Valtioneuvos (hiljaa). Ei siis kirjoissa. (Ääneen). Kun ensin olemme tarkastaneet obiigationit.

Vagtel (seisahtaa, pudottaa kirjan). Obligat.

Valtioneuvos (äkkiä totisesti). Niin, obiigationit.

Vagtel. Herra — oi! — (vaipuu polvilleen) Herra valtioneuvos!

Valtioneuvos (hämmästyen). Mitä? (kylmästi) Nouskaa!

Vagtel (vavisten). Kyllä! (nousee).

Valtioneuvos. Tunnustakaa! (Kiivaasti, kun Vagtel on koettanut puhua, vaan ei löytänyt sanoja). Kuinka monta niitä puuttuu?

Vagtel. Yksi ainoa vain, se, jonka sain eilen.

Valtioneuvos (katselee häntä terävästi silmiin). Onko se totta?

Vagtel. On, totta totisesti, on! Tarkastakaa rätinkini, kaikki, sekä kassan että holholaiseni Mathilde'n, sitte saatte nähdä, kuinka suuri jäännös on — (Itkien). Min'en ole tehnyt ainoallekkaan ihmiselle vääryyttä, en äyrin edestä. Ainoastaan tuo onneton obligationi, jonka olen tallettanut puolestatoista sadasta taalerista.

Valtioneuvos. Voitteko lunastaa sen?

Vagtel. En, minä luulin voivani ja luotin vahvasti siihen, mutta nyt, kun huomaan että parooni Lillie on hirmuisesti vetänyt minua nenästä, kutsuen minua yhä ystäväkseen — nyt en voi muuten, kuin että minä — oi, Jumala minua syntistä armahtakoon!

Valtioneuvos. Te olette heikko, herkkä-uskoinen, epä-luotettava mies.

Vagtel. Niin olen. Piru kiusasi minua.

Valtioneuvos. Älkää tehkö pirulle vääryyttä; se oli teidän vaimonne.

Vagtel (lempeästi). Ei! Hänellä on tosin vikansa, hänelläkin, mutta että tämän piti näin pitkälle joutua — Kristiina-parka, sit' et sinä tiedä; koko vika makaa minun niskoillani.

Valtioneuvos. Minä helpoitan kuormanne pitämällä lupaukseni teidän pojallenne, mutta kassaa te ette saa enää pitää.

Vagtel (lyöden kätensä yhteen). Oi, te teette minut onnettomaksi!

Valtioneuvos (kiivaasti). Minäkö? Mitä teillä oli ennen kuin saitte kassan? Ilman pienintäkään takausta annoin minä teille viran, joka voi teidät elättää, ja nyt, kun olette väärin käyttänyt luottamukseni, syytätte minua onnettomuudestanne? (Kovalla äänellä) Te olette — juuri te itse — — —

Vagtel (tuskissa). Niin olen! Voi, voi, minne minä nyt nenäni pistän? Minne minä — — —?

Seitsemäs kohtaus.

Entiset. Palle.

Palle (käskien Fredrik'iä, äkkiä avatessaan oven). Pysy täällä, kunnes minä kutsun sinut sisään, (astuen esiin). Anteeksi — — mitä, kirjapränttäri, te täällä?

Valtioneuvos (hävyttömän ankarasti). Mitä te tahdotte?

Palle. Minä tahdon vain päästä sen statsroodin puheille, josta puhuitte.

Valtioneuvos. Ja mitä te hänestä tahdotte?

Palle. Mitäpä niistä, kirjapränttäri — tahdon osoittaa hänelle palvelusta. Laittakaa se poika kynsiini vain, niin — — — tänne!

Valtioneuvos. Poika? — Minä olen statsroodi.

Palle (hämmästyen). Tekö?! — Sepä pirun pikainen arvon-koroitus! (Liikutustaan masentaen). Niin, saanko sitten puhua kanssanne pari ystävällistä sanaa — (kääntyy Vagtel'iin) kahdenkesken!

Valtioneuvos. Minä puhun tämän miehen kanssa, ja — — —

Palle (keskeyttäin). Minä puhun hänen puolestaan, ennenkuin te puhutte hänen kanssaan; siis —

Vagtel. Herra puosmanni, tahdotteko nyt kostaa?

Palle (kiivaasti). En, ainoastaan pelastaa teidät!

Vagtel. Valtioneuvos. Tekö?

Palle. Niin, minä. Menkää te hetkiseksi vaimonne luo.

Vagtel. En, en — ehkä on parempi, että kävelen vähän aikaa rappusia ylös alas?

Palle. Jos se on mieluisempaa — olkaa hyvä. Viiden minuutin päästä on kaikki selvällä.

Vagtel. Mies! Pelastaja! (Itkien) Mutta minä menetän vitkani!

Palle (kiivaasti). Ettepä Lempo vie menetäkkään — kun nyt vain menette tiehenne!

Valtioneuvos (Vagtel'ille). Jääkää! (Pallelle). Te lupaatte senlaista, jonka minä yksin voin määrätä.

Palle (äissään). Ja minä pidänkin lupaukseni; millä keinoin? Se seikka koskee luonnollisesti ainoastaan teidän ylhäisyyttänne ja minua — siksipä voipikin hän mennä tiehensä.

Valtioneuvos. Min'en kärsi pilapuheita nyt.

Palle (kärsimättömänä). Istu ja pala, en minäkään! — Menkää!

Vagtel (tuskissaan). Sielustani kernaasti! (kiiruhtaa ulos perä-ovesta).

Kahdeksas kohtaus.

Valtioneuvos. Palle.

Valtioneuvos (käyden edestakaisin tukahtumaisillaan kiukusta). No, mitä tämä nyt merkitsee?

Palle (tyynesti). Kuinka paljon hän on kassaan velkaa?

Valtioneuvos. Sataviiskymmentä taaleria.

Palle (iloisesti). Eikö enemmän?

Valtioneuvos. Minä luulen niin.

Palle. Ne minä maksan kahden tunnin kuluttua.

Valtioneuvos (pysähtyy). Tekö?! — Vannoittehan te eilen illalla kostavanne hänelle — —

Palle. Niinhän minä teenkin — näettehän sen.

Valtioneuvos. Te olette kelpo mies.

Palle (lyhyesti). Sen tiedän. Toivon saattavani sanoa samaa teidän ylhäisyydestänne.

Valtioneuvos (kylmästi). Minä en ole ylhäisyys.

Palle. Ei haita mitään, teidän ylhäisyytenne, mitä ette ole, siksi voitte tulla. Minä maksan Vagtel'in puolesta, siinä kaikki mitä minä voin; ja hän on kuitenkin mieron tiellä, jos te otatte häneltä viran. Tehkää tekin nyt mitä voitte, antakaa hänen pitää virkansa.

Valtioneuvos. En milloinkaan! — Hän on niin pahasti käyttänyt luottamustani, ett'ei mikään takauskaan saata minua varmuuteen, min'en voi, min'en saa antaa anteeksi. Kuuletteko? Min'en tahdo — ja siten on tää asia päätetty.

Palle. Eipä lemmoksi olekaan, kun minä pistän vastaan.

Valtioneuvos. Te ai'otte vastoin minun tahtoani saattaa oman tahtonne perille.

Palle (lyhyesti). Minä pidän sanani.

Valtioneuvos. Te luulette pakoituksella voivanne ottaa — — —?

Palle. En, minä pyydän, valmistaakseni teidän ylhäisyydellenne ilon antaa.

Valtioneuvos (pilkaten). Jos te ainoastaan rukouksilla ai'otte täyttää lupauksenne — — —

Palle. Kernaammin, teidän ylhäisyytenne, huomatkaa — kernaammin.

Valtioneuvos. Te puhutte äänellä, joka —! No, minä annan rehellisyydelle paljon anteeksi. Jos te tuntisitte minut — — —

Palle. Minä tunnenkin teidät.

Valtioneuvos. Niin tietäisitte, että minä olen järkähtämätön.

Palle. Oletteko aina ollut järkähtämätön?

Valtioneuvos. Te tohditte — — —?

Palle. Ettekö milloinkaan ole langennut? (kiivaasti). Ja pahemmin kuin hän!

Valtioneuvos (suuttuneena). Te etsitte yksinäisyyttä, saadaksenne loukata minua?

Palle. Tahdotteko todistajan? (Menee ovelle). Herra Dahl!

Yhdeksäs kohtaus.

Entiset. Fredrik.

Valtioneuvos. Minun asiamiehen!! — Te yhdytte tämän miehen kanssa ahdistamaan minua? Minulla on toki syytä odottaa teiltä niin paljon kiitollisuutta — — —

Palle. Minulla on suurempi syy.

Fredrik (vavisten). Hän on minun isäni.

Valtioneuvos. Teidän isänne?!

Palle. Ja nyt. Olitteko silloinkin järkähtämätön, kun teidän perheenne, sukulaisenne kielsivät teitä pitämästä rehelliselle tytölle antamaanne lupausta?

Valtioneuvos (kauhistuen). Mies! (Fredrikille) Minä pyydän hetkeksi — — —

Palle. Te halusitte todistajaa, hän jääpi; Te annoitte lähettää itsenne pois, kun kunnia teitä —

Valtioneuvos. Tuo salaisuus — sanokaa, mistä te tiedätte —?

Palle. Se tyttö oli minun sisareni.

Valtioneuvos. Teidän sisarenne?!

Palle. Niin.

Valtioneuvos. Ja kun minä, isäni kuoltua, palasin takaisin ja ai'oin parantaa vääryyteni; kun minä etsein häntä kaikkein sanomalehtein kautta — miksikä ette tulleet luokseni?

Palle. Hän oli kuollut.

Valtioneuvos. Kuollut! (vitkaan). Mutta — — —

Palle. Hänen lapsensa? — Se (hyvästi liikuteltuna) on tuossa!

Valtioneuvos. Fredrik. Kuinka?!

Palle. Sisareni antoi teille anteeksi, vaan en minä, teidän ylhäisyytenne. Minä vannoin kostaa hänen puolestaan, ja olen kostanutkin, niinkuin enkelin puolesta kostaa sopii. Nyboder'ista olen minä heittänyt hänen poikansa aivan niiden herrojen keskuuteen, jotka hänen häpäisivät; ne ovat pitäneet poikaa omaisenaan, hän on ollut heille hyödyksi; hahaha, ja te, luuletteko joutuneenne häpeään lankoudestanne matruusin kanssa, joka kostaa, antamalla teille tuommoisen pojan? (Heittää Fredrik'in valtioneuvokselle). Ottakaa hän!

Valtioneuvos. Poikani! — Mies, te saatatte minun häpeämään.

Palle (itkien ja nauraen yht'aikaa). Niin, mitä sanotte siitä poikosesta? — Minä en ehtinyt saamaan häntä oikein valmiiksikaan vielä; mutta kyllä hän, saakeli soi, itse pitää huolen korkenemisestaan.

Valtioneuvos. Kuinka suuressa velassa minä olen teille! Tuo rikos, joka lakkaamatta on kiduttanut minua, joka on tehnyt mieleni synkäksi ja katkeraksi — se on nyt parannettu, teidän uhraustenne kautta, joidenka hedelmänkin minulle lahjoitatte.

Palle. Hoho, empä lemmoksi lahjoitakkaan, teidän ylhäisyytenne. Hänen nimensä ei kuulu minulle; sen te saatte ottaa ja antaa hänelle omanne — hahaha, siinä kaikki, sillä ensimäisen sijan hänen sydämessään — istu ja pala — sen pidämme me, äiti ja minä. — Eikö totta Fredrik?

Fredrik (heittäikse hänelle kaulaan). Minun pitäisi rakastaa teitä vielä korkeammin, jos vain olisi mahdollista.

Palle. Mutta me olemme tykkänään unhottaneet vaarin rappusille. Nyt minä toki toivon — —

Valtioneuvos. Voisinko minä teiltä mitään kieltää? Te olette voittanut.

Palle. Hurra!

Valtioneuvos. Mutta, kun se on hänen onnekseen, — yhdellä ehdolla.

Palle. Ja se ehto on?

Kymmenes kohtaus.

Entiset. Qvit. Vagtel. August. Grethe.

Vagtel (ulkona). Ei sinne pääse kukaan sisään.

Qvit (samoin). Niin, mutta minä olen pelastuksen enkeli — minun pitää päästä.

Grethe. August (samoin ulkona). Hänen pitää! (Ovi revitään auki, kaikki tulevat sisään).

Vagtel (rientää valtioneuvoksen ja Pallen luo). Min'en jaksanut niitä estää, ne tulivat vain.

Qvit (lykkää hänet pois tieltään kiihkeässä liikutuksessa). Pois tieltä! — Herra valtioneuvos, teidän korkea-arvoisuutenne, tai korkeasukuisuutenne, jos erehdyn, salvetille! Minä olen pyytänyt teitä käyttämään ankaruutta langennutta kassan-hoitajaamme vastaan; mutta nyt rukoilen minä hänen puolestaan, sillä deliqventti on perheen isä, hänellä on perhe elätettävänä, ja jos me nyt otamme häneltä kaikki, niin ei hänelle — minun tietääkseni — jää mitään. Sen tähden sanon minä, hänen päällekantajansa ja vainoojansa: Armoa! Sentähden sanon minä: Älkää saattako minun synnikseni, että olisin polkenut syntistä tuomioon. Ottakaa kaikki, mitä minulla on, määrätkää minut varjelevana enkelinä istumaan kassan ääressä, vaan — (rukoillen). S.T. herra valtioneuvos, antakaa hänen pitää virkansa.

Palle. Sen hän on jo saanut. Olihan teillä minun sanani siitä.

Vagtel. Qvit. August. Grethe (vallan mielettöminä ilosta). Kuinka? — Onko se totta?

Valtioneuvos. Niin, minä vaadin hänen vain täyttämään yhden ainoan ehdon, joka koskee hänen perheensä parasta.

August (hämmästyneenä). Ehdon? (Elävästi). Minä tiedän sen. Ei, sitä ei isäni voi täyttää. Minä uhraan mitä tahansa ja elän ainoastaan vanhempieni toimeentulon tähden, mutta sitä — ei koskaan! Minä — — —

Qvit (pitää kätensä hänen suunsa edessä). Ihminen! Ole vait!

August (kovemmin). Kun minä, täyttääkseni pojan velvollisuudet, hylkään elämäni parahimmat toiveet, tohtinen myöskin ilmaista — — —

Grethe (astuen kiireesti esiin). Ajatelkaahan toki! Te voitte siten sekä pelastaa isänne häpeästä että myöskin saattaa hänen vanhuutensa päivät huolettomiksi, kuin myöskin — edistää elämänne onnea. Te ette ollenkaan kadota minun kunnioitustani, tehdessänne, mitä minä pidän teidän velvollisuutenanne, ja teettehän te sen; (innolla) teidän pitää.

August (päättävästi). Min'en voi, min'en saata.

Valtioneuvos (on seisonut hämmästyneenä). Mutta mitä te arvelette?

Palle (sekaisin). Sen minä saatan sanoa.

August. Kuinka te voitte vaatia — — —?

Qvit. Tyttö on oikeassa! Hänen pitää — — —

Grethe. Minä pyydän, minä rukoilen teitä — — —

Vagtel. Fredrik. Min'en voi käsittää — — —

Yhdestoista kohtaus.

Entiset. Mathilde.

Mathilde. Mikä melu täällä? Mitä tämä merkitsee?

Vagtel (kiihoissaan Mathildelle). Minä olen menettänyt kassani, ja voin saada sen jälleen, mutta August ei anna minun suostua yhteen ainoaan ehtoon, joka on — niin, mikä se on?

Valtioneuvos. Että heti vieroitatte pois tuon (ylenkatseella) ylhäisen seurueenne.

August (elävästi). Kuinka? Sekö se ehto olikin?

Valtioneuvos. Se. Onko se mahdoton?

Kaikki (paitsi Vagtel). Ei.

August. Ja minä kuin luulin —. Ei, siihen minä sydämestäni kernaasti suostun, pois koko seurue!

Vagtel. Sitte minä menetän leipäni. Vaimoni ei aja vieraitaan ovelle.

Mathilde. Hyvä! Minä pakoitan paroonin menemään ja ottamaan ne mukaansa.

Kaikki (paitsi Vagtel). Bravo!

Kahdestoista kohtaus.

Entiset. Parooni. Rouva.

Rouva. Ahaa, täällähän on — (huomaa Pallen ja Qvit'in, puoliääneen). Uh, — tuota roistoväkeä!

Mathilde. Pelkkää iloa, jota minä en toki neuvo enon nauttimaan, ennenkuin herra parooni on osoittanut, mikä mies hän on.

Parooni (aivan nöyräselkäisenä). Minäkö, armoni? Te tahdotte siis — — —?

Mathilde. Voitteko epäillä? Minä huomaan enoni varallisuuden vaiheiden tekevän sen vallan välttämättömäksi, että te käytätte itseänne aivan todellisesti luonteenne mukaan. (Hyvin ystävällisesti). Minä pyydän; tehkää se heti! (Aikoo mennä).

Qvit. Neiti, te menette pois nyt juuri, kuin teidän piti — — —

Mathilde. Minä jätän asian herra paroonin huostaan, hän varmaankaan ei petä toivojani. Hetkisen kuluttua tuon minä erään ilmoituksen, (ottaa paroonia kädestä) näyttäkää nyt olevanne mahdollinen vastaanottamaan sitä. (Menee).

Parooni (seuraa häntä ovella). Kunniani kautta, sen minä teen.

Kolmastoista kohtaus.

Entiset (paitsi Mathildea)

Rouva. Mitä se merkitsee, hyvä parooni?

Parolni (suurellisesti). Että minä olen Mathilde-neidin kavaljeeri!

Rouva (sydämestään iloisena). Onko se mahdollista? Hän suostuu siis? —

Parooni. Antamaan minulle kätensä.

Fredrik. Qvit. Palle. Teille?

Rouva. Oi, se ilahuttaa minua! Toivotan onnea! Tuhat-kertaisesti!

Parooni (kylmästi). Minä kiitän. (Vagtel'ille) Kihlatun morsiameni pyynnöstä vaadin minä teiltä tiliä hänen omaisuutensa holhomisesta.

Vagtel. Oo, mitä siihen tulee, se on erinomaisen hyvässä järjestyksessä.

Parooni (nyykähytlää olkapäitään). Sitä pitää kuitenkin tarkastella.

Vagtel. Kuten tahdotte. Huomenna — — minä aivan kernaasti — — —

Parooni. Anteeksi, minun tekisi kovin kipeätä tänään olla vieraisilla miehen luona, jota minun huomenna mahdollisesti täytyisi taluttaa oikeuteen.

Rouva. Oikeuteen?

Parooni (leikillä). Niin, hyvä rouva, taivas varjelkoon, mutta — —

Vagtel. Te herra parooni, te veisitte minut oikeuteen?

Parooni. Se olisi minulle hyvin katkerata, ja säästääksenne minua tuosta kiduttavasta ajatuksesta, että se ehkä voipi olla mahdollista — — että — — olkaa hyvä, antakaa minulle yleinen, tuommoinen pieni silmäilys Mathilde-neidin perinnöstä, sen nykyisestä tilasta.

Rouva. Herra parooni, minun täytyy tunnustaa — —

Parooni. Täti-rouvani, yksi ajatus toisen synnyttää, yksi epäilys antaa toiseen syytä, ja joka kerran on — —. Tämä ajatus ja teidän tunnustuksenne saattavat minut epäluuloon, joka vaatii selvitystä.

Neljästoista kohtaus.

Entiset. Mathilde.

Mathilde. Herra parooni, herra parooni!

Vagtel (käypi häntä vastaan). Sitenkö sinä autat minua ehtoani täyttämään? Hän tulee laatimaan tiliä sinun rahoistasi, joista ei puutu kuvaakaan.

Mathilde. Vai on herra parooni jo ehtinyt vaatimaan tiliä, ja eno saattaa sen heti tehdä? Kumpikin seikka miellyttää minua suuresti. (Ystävällisesti paroonille) Iloitkaa, tässä on musta-lakkainen kirje parooni Lillie'lle, Lilliendal'in omistajalle.

Parooni (sieppaa sen ihastuneena). Musta-lakkainen — Lilliendal'in omistajalle? Ah! — Kepeät mullat, veljeni, haudallesi!

Mathilde. Täytättehän te nyt toivoni, ettehän enää käy tässä talossa?

Parooni (aukasee kirjeen). Voitteko kysyä? Niin pian kuin vain olemme — — — saaneet kapitalit —

Rouva. Semmoinen on siis teidän ystävyytenne?

Mathilde. Lukekaa parooni, lukekaa vain!

Parooni (lukee). "Se, että kehtosi oli Nyboder, että olet köyhä — se ei estä minua antamasta sinulle kättäni?" (Hämmästyneenä). Minun kehtoni — Nyboder? Mitä tämä?

Fredrik (seisoo paroonin vasemmalla puolella) Kuinka? — Minun sanani!

Mathilde (seisoo paroonin oikealla puolella). Ovat nyt minun sanani.

Fredrik. Mathilde (Syöksyvät paroonin edessä toistensa syliin).

Kaikki. Mitä?!

Mathilde. Herra parooni — minun sulhaseni, kihlattu sulhaseni.

Palle. Sinne meni kapitalit!

Parooni. Minua on pidetty narrina? (innoissaan Vagtel'ille.) Onko veljeni kuollut, vai ei?

Valtioneuvos. Kuollut? — Ensi viikolla viettää hän häitään veljeni-tyttären kanssa.

Parooni. Menee naimisiin?! — Olittehan te eilen täällä hieromassa naimiskauppaa hänen ja nuoren Vagtel'in välillä.

Valtioneuvos. Minäkö? (Katsoo Augustiin). Ahaa, nyt huomaan tarkoituksen! — Erehdys, herra parooni; minä olin ainoastaan tarjoamassa hänelle kelpo virkaa.

August. Onko se mahdollista?

Grethe. Virkaa!

August. Herra parooni, — minun morsiameni, kihlattu morsiameni.

Parooni (its.). Veljeni naipi tuon keikkahännän, statsroodin veljentyttären! Hän saa perillisen, minä menetän perintö-hovin! (rouvalle) Armoni, te suvaitsette — —

Rouva. "Sivistyneenä naisena pitää minun käsittää, että teidän täytyy mennä."

Parooni (menee häntä kohti). Sallikaa minun —

Qvit (menee hänen syliinsä, syleilee häntä). Ottaa jäähyväiset? Kernaasti. Ja koska teillä on aikaa, kun ette enää jää tänne päivälliselle, — tehkää pieni hyvä-työ. (Hyvin ystävällisesti)- Menkää tuonne ovelle ja sanokaa: Vieraat pois!

Parooni. Te uskallatte — — —

Qvit (samalla äänellä). Niin, minä uskallan, enemmänkin — (kuiskasee) tahdotteko historian painetuksi? (Kovemmalla äänellä). Panenko minä teidät sanomalehtiin? Tahdotteko, että minä kannan teitä pussissani ympäri maailmaa?

Parooni (laimeana). Teillä on valta käskeä. Paitsi sitä olenhan minä luvannut pitää huolen arrangementeistä. — Hyvä herrasväki! (menee ovelle).

Viidestoista kohtaus.

Entiset. Ellen.

Ellen (astuu suoraan paroonia kohti, astuessaan sisään). Anteeksi (Aukasee hänelle oven, monesti niiaten). Olkaa hyvä! Älkää pahastuko!

Parooni (komplimentteeraa). Oo, minä pyydän, te olette liian hyvä! (Menee, toiset nauravat).

Ellen (rientää esiin, kun parooni on mennyt, tuijottaa heihin). Te nauratte — jok'ainoa! Palle, sinä sait siis kassan hänelle jälleen?

Palle. Niin, hän makaa kassassa siitä saakka, kuin sinä avasit oven paroonille.

Ellen. Oliko se parooni?! Hei, Herra varjelkoon! (Huomaa valtioneuvoksen). Kas, eilis-iltanen kirjapränttäri, (tarjoo hänelle kättä). Te myöskin täällä?

Qvit. Muori, muori, se on statsrooti Dobel.

Ellen (vetäisee peljästyksissään kätensä takaisin). Tasrooti Do — oo! (Mathilde ottaa hänen kätensä). Kiitoksia tyttöseni, minua rupesi niin — (katsoo häneen) Mitä! No, mutta tehän olette — — —

Fredrik. Neiti Ström, minun morsiameni.

Ellen (huutaa). Onko sinullakin morsian?!

Fredrik. On, ja melkein tietämättäni, mitenkä hänet olen saanutkaan. (Augustille) Ei kukaan muu, kuin te, kuullut sanojani eilen illalla — — —

Mathilde. Kuulipa kyllä — eräs Annette-niminen neito, joka oli piilossa herra Qvit'in kirjahyllyn takana, ja hän — — —

Grethe (osoittaa, veitikkamaisesti, Mathildeen). On tuossa!

Palle ja Ellen. No, se oli siis kuitenkin neiti Ström?

Qvit (hyppelee ilosta). Hahaha, enkö minä sitä sanonut?!

Ellen. Mutta sinä, Grethe! — Armollisin palveliattarenne, hyvä rouva, eihän teillä nyt ole mitään vastaan —?

Vagtel (vilkkaasti). Tiina, minun on hänen isäänsä kiittäminen siitä, että saan pitää virkani.

Rouva. Tosiaankin? — No niin, mitäs te sanotte, herra valtioneuvos?

Valtioneuvos. Että teidän poikanne häät pitää pidettämän samana päivänä, kuin minunkin poikani häät.

Ellen (kauhistuen). Teidän poikanne?! Te tiedätte siis? (lentää Fredrik'in luoksi). He tahtovat siis viedä minun Fredrik'ini? Ei, häntä min'en anna, minä — — —

Palle. Haloi! Mutta sinun täytyy — — — Ethän sinä, saakeliksi, voi olla muuta kuin hänen äitinsä, no, mikä sitten enään esteenä onkaan? Tästälähin on hänellä kaksi isää ja yksi äiti, siinä koko temppu.

Qvit. Saanko minä jäädä entiselleni asumaan, puosmanni?

Palle (puristaa hänen kättään). Kunnes Herra meidät toisistamme eroittaa.

Rouva. Ettehän te muuta pois Nyboder'ista?

Palle. Kaikkia vielä! Minä jään sinne, jotta te opitte tuntemaan sikäläisen ihmiskunnan, ja sitte saatte nähdä, se ei olekkaan roistoväkeä!