TOINEN NÄYTÖS.

(Kohtalainen huone rouva Haakunalla, kauniilla huonekaluilla. Ovi perällä. Oikealla puolella myös ovi. Vasemmalla kaappi. Tuolia ja pöytä kirjoitus-aineilla.)

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

ROUVA HAAKUNA. O! taivas, meidän suuri rikkautemme on loppunut, kauppahuone, jossa viimiset rahamme olivat, on kumounut. Sentähden olen minä talohoni ottanut tuon rikastuneen muurarin. Hänen tyttärensä on ainoa, joka meitä voipi auttaa, sillä tavoin että poikani Emilo naipi hänet ja saapi hänen rahansa. — Pori on vasta tänäpäivänä nostanut rahat; muutamista sanoista, jotka hän kotiin tullessa lausui ymmärsin, että hänen rikkautensa on armottoman suuri. — Tohtori, jota tuo tyttö hönttö lempii, on nyt virka-matkoillansa. Minä sanoin tytölle että hän läksi kosioimaan, tämä väärä sanoma tunkeikse ikäänkuin hieno myrkky hänen sydämeensä ja lopettaa kaikki hänen voimansa; hänen tuntonsa lannistuu, hän muuttuu tahdottomaksi koneeksi käsissäni; ja kun kerkeää siksi, että Anna on naitu Emilon kanssa, niin laitamme asian sille kannalle että ukko Pori selitetään kykenemätttömäksi omaisuuttansa hoitamaan ja Emilo pannaan hänen esi-mieheksensä. Tuo Pori on raaka ja sivistymätön mies, hän ei aavista mitään. Ah tuossa hän tuleekin! Olkoon rauhassa (lähtee ulos).

TOINEN KOHTAUS.

Pori (oikealta kädeltä). (Sittemmin) Ihaksinen.

PORI (yksinään). Joku tuuma sinulla on, viekas, hirmuttava nainen, vaikk'en nyt mahda tietää sitä. Kukaties' rikkautesi on loppunut ja sinä luulet tarvitsevasi minun, mutta siinä petyt… ah! mikä häpeä lienee ollut ylpeälle rouvalle kerjätä köyhän työmiehen tytärtä pojallensa! mikä alennus reimalle luutnantille potrille vieraillensa esittää appensa, muurari-mestarin… ja tohtori sitten, joka rakastaa tyttöä, tuo mies joka yhä on vaivannut minua hyvillä töillänsä ja kunniallansa, mitenkä kurjaksi hän tulee, kun näkee Annan toisen vaimona! Ah, mitä hittoa tuo on? (huutoja ja jyskäminen kuuluu oven takana).

IHAKSINEN (perä-ovesta). Toverinne ovat täällä, Tahvo, Matti, Pekka, ja kaikki muut, he laittoivat minua kysymään, saavatko tulla sisään.

PORI (hätäytyneenä). Mitä he tahtovat?

IHAKSINEN. Rahoja jakaa.

PORI. Mitä! mitä!

IHAKSINEN. Niin, lupasittehan entisessä talossanne rahojanne jakaa jokahiselle yhtäverran, ettekö muista?

PORI. Kyllä, kyllä; mutta tänne en voi laskea heitä, sillä mitä rouva sanoisi, eikä minulla ole rahat täällä, minä panin ne kauppakonttoriin. Menkää ravintolaan, juokaa siellä, siksi kun tulen sinne asiata selvittämään; minä maksan.

IHAKSINEN. Mutta elkää viipykää kauan.

PORI. Minä heti tulen.

IHAKSINEN. Hyvä, minä sanon sen toverillenne (menee ulos).

PORI (yksinään). Ryypätkää ja juokaa miten paljon vaan mieli tekee, itsepä saatte maksaa (astuu ympäri huoneen, kovassa mielen liikunnossa). Ah, teitä narria! minä jakaisin nämät rahat teidän kanssanne, minä antaisin teille yhtä ainoaa penniäkään minun omaisuudestani, ei, ennen saisitte ottaa henkeni! Mutta kuinka minä pääsisin heistä?… Juuri sentähden muutin entisestä kehnosta mmajastani, ett'eivät yhtäkään silmänräpäystä antaneet minun olla rauhassa; minä en luullut heidän tulevan tännekin, mutta elämä tulee samanlaiseksi täällä kuin sielläkin. He riippuvat minussa kiinni, niinkuin muuriaiset käärmeessä eivätkä laske, ennenkun viiminen veri-pisara on tyhjennetty… Pois siis täältä!… pois, jo tänä yönä! vieraassa maassa ei kukaan minua tunne, vieraiden ihmisien seassa minä tuhannesti suurennan rikkauteni, minä oikein käyn rahojani kasvattamaan. — Ja potraa rouvaa sitten, joka luulee pitävänsä minut kynsissänsä, mitenkä häntä petän! Kyllä hän luuli minun olevan hyvinkin kiitollisen, kun tarjosi minulle kehnoimmat huoneet talossansa; hän ei ymmärtänyt että vaan tilaisuus päästä entisistä tovereistani irti ja säästäväisyys saattoivat minut tänne muuttamaan. Pitäköön vaan Annan, hän onkin minulle vaan esteeksi, ja miero-tyttö onkin juuri sopiva miniä ylpeälle rouvalle.

KOLMAS KOHTAUS.

Anna (perä-ovelta). Pori.

ANNA. Isäni!… Isäni!

PORI. Mikä sinun on?

ANNA. Rouva Haakuna sanoi äsken minulle, että tahdotte naittaa minut hänen pojallensa?

PORI. No, mitenkäs?… Minä luulen hänen kelpaavan semmoiselle kuin sinä!

ANNA. Mutta minä en voi lempiä häntä, minä vihaan sitä miestä, isäni!

PORI. Mitäpä minä siitä huolin (tahtoo mennä).

ANNA (kovasti liikutettuna, pitää häntä kiinni). Ei, te ette saa mennä! teidän täytyy kuulla minua!… Te olette minun isäni, se on totta, mutta te ette voi pakoittaa minua tähän naimiseen! teillä ei ole siihen oikeutta!

PORI (vihaisesti). Ei ole oikeutta!… sanot sinä? (Tarttuu hänen olkapäihinsä). Tahdotko sinä myös nousta minun tuumiani vastaan, sinä raukka mato, jonka voisin jalallani polkea!… (tyrkkää hänet kovasti pois). Koettelepas uhata minua jos voit (menee perä-ovesta).

NELJÄS KOHTAUS.

ANNA (yksinänsä). Ah, Jumalani! minä naisin hänet, ja Ahokas, mitä hän ajattelisi minusta?… hän joka… voi Anna parka! sinä olet niin oppimaton häntä suhteen, niin alhainen kaikissa, kuinka Ahokas voisi lempiä sinua; ja minä itse?… voisinko minä?… (innolla). Niin, minä lemmin häntä! minä sitä en oikein ymmärtänyt ennen, mutta nyt minä tunnen uuden voiman minussa, en enempää voi jäädä onnettomaksi, sillä lemmin — Ahokasta.

VIIDES KOHTAUS.

(Pimenee vähitellen.)

Ihaksinen (perältä). Sitten Rouva Haakuna. Anna.

IHAKSINEN. Suokaa anteeksi, että näin kapuan sisään, vaan minulla ei ole ollut yhtään rauhaa sielussani ennenkuin sain nähdä mamselin.

ANNA (ojentaa hänelle kättänsä). Hyvä Ihaksinen.

IHAKSINEN. No, Jumalalle kiitos! mamseli ei ole yhtään tullut ylpeäksi, vaikka on noussut näin korkealle! Huh, oikein oli kuin veitsillä olisivat leikanneet sydäntäni, kun ajattelin että mamseli ehkä ei enää tahtoisi katsoa köyhää työmiestä hänen ryysyissänsä.

ROUVA HAAKUNA (perä-ovessa. Hän seisahtuu kun huomaa haastavat). Anna! ja sälli hänen kanssansa?

ANNA (rouvaa hoksaamatta). Ja sitä voitte luulla minusta, Ihaksinen! Ah, ei, nämät soreat vaatteet vaivaavat minua, minä tahtoisin olla niin köyhä kuin olin ennenkin.

IHAKSINEN. Jumalani! mitä kuulen!

ANNA. Isäni pyrkii tahtoani vastaan naittamaan minua luutnantti Haakunan kanssa.

IHAKSINEN. Hänen kanssaanko?

ANNA. Turhaan olen rukoillut isääni, hän on järkähtämätön; minun onneni ei ole hänestä mitään.

IHAKSINEN. Vai niin, onko hän sellainen; mutta odota vähäisen, minä luen lain hänelle, niin että hiukset nousevat pystyyn hänen päässänsä.

ANNA. Ette te onnistu enemmän kuin minäkään, hänen vihansa vaan musertaa meidät molemmat, Ei, ei! minun täytyy paeta täältä, jo tän'iltana, sillä huomenna he pitävät minun kihlajaiseni; minun täytyy mennä piiloon johonkuhun, niin syvään, ett'ei isäni minua löydä, ett'en enempää voi kuulla hänen ääntänsä! Ihaksinen, te olette aina olleet hyvä minua kohden, auttakaa minua! Elkää jättäkä minua!

ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Ah!

IHAKSINEN. Jättää teidät! Herra Jumala, minä saatan teitä maailman päähän asti, jos siksi tulee!

ANNA. Mutta minulla ei ole mitään, jota voisin myydä, ei näitä vaatteitakaan, sillä rouva Haakuna on minulle nämät hakenut.

IHAKSINEN. Oh, olkaa huoletta siitä, mamselini, sillä niinkauan kun henki ruumiissani pysyy, ei teidän tarvitse kärsiä puutetta!

ANNA. Minä en voi koskaan teitä palkita, ja kuitenkin kutsuvat minua rikkaaksi perilliseksi. Ah, Ihaksinen, nuo rahat ovat juuri syypäänä kaikkeen pahaan; ne ovat vielä enemmin koventaneet isäni sydäntä, ja juuri niiden tähden luutnantti Haakuna tahtoo naida minut.

IHAKSINEN (miettien). Kylläpä niin taitaa olla.

ANNA. Ihaksinen, te lupaatte siis auttaa minua?

IHAKSINEN. Niin, ihan vissisti; (itsekseen) mutta kyllä Porin ensin täytyy saada saatavansa!

ANNA. Mutta mitä on tekeminen, pois päästäksemme?

IHAKSINEN. Niin, mamseli Anna panee joitakuita vanhoja vaatteita päällensä, ja tapaa minut alhaalla portissa, juuri kun kello lyöpi kymmenen! kyllä minä pidän huolta eteenpäinkin.

ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Ei, sitä minä teen! (häviää perä-ovesta).

ANNA (puristaa Ihaksisen kättä). Te olette minun ainoa, oikea ystäväni.

IHAKSINEN. Elkää nyt siitä haastakaa, vaan menkää sisään herrasväen luo ja elkää huoliko mistään, minä menen peittoon niin kauaksi.

ANNA. Kello kymmenen siis, ja varjelkoon Jumala meitä! (kiirehtii ulos perä-ovesta).

KUUDES KOHTAUS.

IHAKSINEN (yksinään). Vai niin Pori; hänellä on sellaiset mietteet. Ystävänsä laittaa hän kapakkaan heistä päästäksensä; ja mamseli Annan tahtoo hän naittaa tuommoiselle vaalealle toukalle. Ennen oli Pori kiukukkainen kyllä välisti, mutta sydämetön hän ei ollut; nuo kirotut rahat ovat vietelleet hänet pettämään toveriansa ja kiristämään hengen pois tyttäreltänsä. Jos rahat saataisi häneltä pois, niin voisi hän ehkä vielä kerran muuttua ihmiseksi, mutta nyt — minä tunnen Porin, kun hän on saanut jotain päähänsä, niin se siinä pysyy ikäänkuin vuori; vaan hän ei saa tehdä mamseli Annaa onnettomaksi. (Innolla.) Ei, ei ollenkaan; vaikka uskaltaisin henkeni, niin se ei saa tapahtua! Monta kummallista ajatusta tulee päähäni, en tiedä mitenkä on, vaan veri juoksee päähäni ja sormet polttavat kuin tuli — — — Ts! kuulen jonkun kävelevän, se on Pori, joka tulee — — — Kavahda, Pori! (menee toiseen suojaan oikeasta ovesta).

SEITSEMÄS KOHTAUS

Pori (perältä; kantaa nahka-kontin kädessänsä, kohta hänen perästänsä Juhana). Ihaksinen (ovessa oikealla kädellä).

PORI. Kas niin, alkaa pimetä, ei ole mitään aikaa menettää.

JUHANA (perältä; kantaa kaksi sytytettyä kynttilää, jotka hän panee pöydälle). Armollinen rouva kysyy, käskeekö herra arkitehti jotain?

PORI (irvistäen itsekseen). Hm! (ääneensä). Ei, paljon kiitoksia, en voi oikein hyvin, rupean kohta makaamaan (palvelija menee). Paikalla työhön! (istuikse pöytään). Oli hyvä että muistin tämän vanhan nahkakontin. (Ottaa ylös raha-tukun.) Ah! ne oikein tarttuvat sormihini kiinni, on vaikea todella jättää ne (panee setelit kontin pohjaan). Kas tässä muutamia vanhoja vaatteita (ottaa taskustansa vaate-räpäleitä, jotka hän panee setelien päälle konttiin), pelkkiä räpäleitä, oivallisia kerjääjälle (nousee ylös, menee kaappiin ja ottaa sieltä muutaman leipä-palan, jonka panee konttiin vaatteiden päälle). Sitte nämä leipä-palaiset, laupeuden lahjoja (panee kontin kiinni). Kas niin, nyt on kaikki valmiina; ei kukaan voi aavistaakaan, että tässä löytyy niin paljon rahaa — — — Ah, todella, minun täytyy ilmoittaa armolliselle rouvalle minun lähtöni ja kiittää hyvästä asunnostani, muuten voisi hän muka luulla minun karanneen tieheni rahoineni päivineni, ja kuinka sitte kävisi sukulaisuuden kanssa. Enkä minä juuri voi heittää tyttö-raukkaa ilman mitäkään (panee kontin tuolille taaksensa, istuikse pöytään ja kirjoittaa).

(Ihaksinen tulee oikealta kädeltä, kengät kädessä; hän hiipii hiljakseen yli teaterin sille tuolille, missä kontti on, ja tarttuu siihen kiinni. Pori liikahtaikse, Ihaksinen jättää vilkkaasti saaliinsa ja kömpii alas tuolin taakse.)

PORI. Mikä kummallinen tuska minua vaivaa; siis joutuisasti, minun täytyy kiirehtiä! (kirjottaa vielä).

(Ihaksinen pistää kätensä konttiin, ottaa setelit, pistää ne taskuunsa, hiipii sitte perälle, panne kengät jalkahansa ja avaa perä-oven ikäänkuin olisi ulkoa tuleva.)

PORI (joka sill'aikaa on pannut kirjeen sinetillä kiinni). Kas niin (kääntäikse vilkkaasti ympäri kuultuansa ovea avattavan). Ken siellä on?

IHAKSINEN (tavallisessa äänessä, vaan kuitenkin näyttävä sitä riitaa, joka hänen sydämessänsä taistelee). Oh, minä vaan, rakas appiseni, minusta oli hyvin ikävä kapakassa ja sen vuoksi tulin tänne.

PORI (tarttuu pikaisesti konttiin). Mitä sinä tahdot?

IHAKSINEN. Kuulkaapa nyt, Pori! minä olen ikäänkuin saanut ajatuksen päähäni; he ovat oikeat juopot nuo toverit siellä alhaalla, niin Jumala ties lieneeköhän rahojen jakaminen ihan hyvää.

PORI. Todella, luuletkohan sitä.

IHAKSINEN. Niin kyllä, Pori, eikä siitä tulekaan niin paljon joka osalle, mutta jos sitä vastoin ottaisimme puolet molemmat, niin voisimme elää iloisia päiviä aina.

PORI (itsekseen). Kuinka on hänestä pääseminen! (ääneensä) Ha, ha, ha! ei sinulla olekaan niin väärin siinä asiassa, ei ollenkaan; kuulepas Ihaksinen, tule huomisaamuna varhain luokseni, niin ja'amme rahat keskenämme.

IHAKSINEN. Kyllä; oletko semmoinen?

PORI. Mitä sanot?

IHAKSINEN. Että kyllä ymmärrän asian, sinä matkustat tiehesi ja petät minut yhtähyvin kuin nuo toisetkin.

PORI. Ha!

IHAKSINEN. Sinä olet vietellyt meidät kaikki työstämme pois ja tehnyt meidät kuleksijoiksi, olet saattanut meidät uskomaan, että kaikilla ihmisillä pitäisi olla yhtä verran, ja kuitenkin tahdot, näet, vähemmin kuin joku muu jakaa omaisuuttasi. Hyi hitto, mimmoinen katala mies sinä olet, Pori!

PORI (kiivaasti, menee oikealle puolelle teateria). Mitä minun on kanssasi tekemistä! tahdotko että huudan tänne ihmisiä, jotka viskaavat sinut ulos?

IHAKSINEN. Noh, koska sanot sydämesi ajatukset, niin sanon minäkin minun. Minä en huoli noista rahoistasi, kyllä me voimme elää ilman niitäkin, mutta Pori ei saa pakoittaa mamseli Annaa naimaan luutnanttia; Pori ei saa tappaa omaa tytärtänsä!

PORI (samalla tavoin). Se ei ole sinun asiasi, sanon minä.

IHAKSINEN. Jos Pori tahtoo heittää naimiset sillensä, niin ei Porin tarvitse koskaan enempää kuulla sanaakaan minulta eikä tovereiltakaan, ja saapi itse hoitaa rahojansa, miten vaan lystää.

PORI. Aha, tahdotko opettaa minua lakia tuntemaan, lurjus!

IHAKSINEN (kovimmassa jänteyksessä) Kavata itseäsi, Pori! monen ankeriaan olen nähnyt liukastelevan yhtä hyvästi kuin sinunkin, mutta niiden nahka on kuitenkin viimisillään riippunut aidan seipäässä.

PORI (raivossaan). Mene tiehesi tahi — — —

IHAKSINEN (ottaa setelit ja pitää ne selkänsä takana). Wiimisen kerran Pori, vapautatteko tyttärenne tahi ei?

PORI (entisillään). En.

IHAKSINEN (joka hiljakseen on astunut pöydälle, panee setelit kynttilä-tuleen, ne syttyvät tuleen. Haastaa hyvin harvaan). Vai niin, Pori ei tahdo (nostaa palavat paperit ilmaan). No, luokaa silmänne tänne! nytpä Pori taitaa heretä häntä onnettomaksi tekemästä! (viskaa palavat paperi-palaiset Porin jalkoihin).

PORI. Mitä tää on? (nyhtää vaatteet kontistansa ja huutaa pelästyksissään, kun ei löydä rahojansa). Ah! minun rahani! (viskaiksen paperien yli, jotka samassa hiiltyvät). Minun rahani!

IHAKSINEN (kovin liikutettuna). Tuossa ne ovat, jaa! (astuu Porin luokse). Pori! (vimmastuen, nähdessään Porin tuskaa). Mitä olen tehnyt? (juoksee ulos perä-ovesta).

PORI (polvillaan, repii käsillänsä ympäri tuhkaa). Minun rahani! (ryöpsähtää ylös). Ihaksinen? — — — minun rahani! (juoksee hänen perästänsä).

(Muutama hetki hiljaa, sitte kuullaan huutoja ulko-puolella.)

KAHDEKSAS KOHTAUS.

Juhana (perältä). Sittemmin monta palvelijaa, jotka kulettavat Ihaksisen kerallansa. Myöhemmin rouva Haakuna ja Emilo.

JUHANA. Hän on varas, sanon minä teille, hän on varmaankin ollut täällä ennen varastamassa.

IHAKSINEN (pyrkii päästä irti). Laskekaa minua! — — — laskekaa minua! minä eksyin, antakaa minun mennä! — — —

ROUVA HAAKUNA (perältä). Mikä jyskäminen täällä on?

JUHANA. Armollinen rouva, me olemme ottaneet tämän miehen kiinni suuressa salissa, hän oli varmaan tullut tänne varastamaan!

ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Hän on!

EMILO. Taisipa olla monta varasta, sillä yksi ryöpsähti minun sivutseni rappusissa.

ROUVA HAAKUNA (itsekseen). Tuumani ovat onnistuneet!

YHDEKSÄS KOHTAUS. —

Anna (perältä). Rouva Haakuna. Emilo. Ihaksinen. Juhana. Palvelijoita.

ANNA (tuntee Ihaksisen). Ah, Jumalani!

JUHANA. Käskeekö armollinen rouva hakemaan poliisia tänne?

ANNA (juoksee eteen). Ei, ei! minä tunnen hänet, hän on viaton.

ROUVA HAAKUNA (likistää kovasti Annan kättä). Te ette tunne häntä! (palvelijoille). Antakaa oikeuden käydä käyntiänsä!

(Esirippu lankee.)