PROLOGI.

Viisi vuosisataa verkallensa, vierinyt on unhoituksinensa ajasta tuon Henni Kuokkinaisen, suuren, jalon, ylvään turkulaisen. Jäänyt miehen nimi ainoastaan kertomahan kelpo kantajastaan.

Ihmislapsi, muistonmaita karta, ellei oppaanas' oo Runotarta, joka ajan menneen pimentoihin, muistin sammuneihin komeroihin johtaa selvittävän valaistuksen, avaa Muistottaren mustan uksen kuolemattomien silmäis eteen, johtain sinut Ajan merten veteen, jossa kangastukset unten mailla nousee kuvain kirkkahien lailla hävitäkseen jälleen tomun alle, jota Ajatar tuo kylvää teille muistin mantuoiden kamaralle, sankartöille, ammoin kalvenneille, — Hennekin, jos missä vielä olet, missä Manan maita tänään polet, tiedä, että etsintäsi suuren, elämäsi vankan perusjuuren, uskollisen viranvaalintasi, hansakaupat hyvin hoitamasi, niin myös horoskooppein kunnioinnin, pyhäin palvomisen, ihannoinnin, myös nuo Kiusaajasi tuomat erheet, rikkilyödyt elon siteet, perheet, elämäsi pyhän sekä aren kultakirjasissa Muistottaren Runotar on meille säilyttänyt.