III.

Elämästä.

Aatto-iltana.

Lumen pehmeä, valkonen vaippa On peittänyt metsän ja maan; On hiljaa ulkona kaikki, Ja tähtöset tuikkivat vaan.

Mä istun ikkunan luona, Mä katson ja kuuntelen. Jo kuusi on juhlaksi valmis, Vaan hetkeksi unhotan sen.

En kuule, mutta sen tunnen: Läpi ilmojen lauluja soi; Siell' enkelit taivaan laulaa, Sanan Jesuksesta he toi.

Sydän käy niin lämpöiseksi, Sydän köyhä ja syntinen, Ovet siellä ne hiljaa aukee, Kuin vierasta vuotellen.

Oi Jesus, ystävä parhain, Tule luokseni vieraaksi! Ilo joulun on muuten poissa, Ja tyhjä on syömmeni.

Vaan siellä kun tahdot olla, En muusta mä huolikaan, On silloin kuuseni kirkas, Ja joulu on ainiaan.

2/11 1894.

Orpo.

Täällä mä astun tyttönen Jäljessä kartanon karjan. Kuiva on kannikka kontissain, Lähde läikkyvä tuoppinain; Soita ja korpia käyskelen, Poimin mättäältä marjan.

Lintunen laulavi oksalla, Lehmien kellot soivat. Kerran kellot ne kaikui niin Äitini hautahan kannettiin. Toinen on meidän torpassa, Tänne mun vieraalle toivat.

Paista, aurinko armahin, Lämmitä orpolasta! Ei mua kukaan helli nyt, Multakin rinta on jäähtynyt. Anna, aurinko armahin, Lämpöä taivahasta!

Kil kili, kal kali — Mansike hoi! Hei, hoi, Muurikki, Rusko! — Äitini lausui: "Yksin jäät, Kylmät on maailman tuulispäät. Kuinka jos käykin, lapseni, oi, Toivo ja Herraan usko!"

Louhikko naarmulle jalkani vie, Vaikea käydä on mulla… — Äitini, Herraan uskonkin, Toivoa myöskin tahtoisin, Vaan niin raskas on orvon tie — Luokses jos saisin ma tulla!

25/7 1895.

Myllärin tyttö.

Myllykoski kohisee… Kulta merta kyntelee. Sinne pois Kullan luo kun päästä vois!

Säkit huuhdon joutuisaan, Sitte myllyn siivontaan — Sitte, oi, Hetken kulta saada voi!

Piirrän pienen kirjehen, Poimin pienen kukkasen, Suudelman Kätken lehden lomahan.

Laula, loiski, purosein! Kaukana on sydämein… Sinne pois Kullan luo kun päästä vois!

29/7 1895.

Yöllä.

Niin musta on kaupunki! Nyt joutuvi keskiyö, Kakstoista jo kello lyö, Kaikk', kaikki peittyvi pimeään, Ei tuiki ainoa tähtikään — Ken vielä nyt valvovi?

Moni sairas varmaankin. Niin polttava otsa on, Lie rintakin rauhaton… Unen enkeli, heitä sä suutele, Sydänhaavoja, taivas, lääkitse, Suo rauhasi sieluihin!

Vait! Mistä on melske tuo?… Ei valvo sairaus vaan, On syntikin toimessaan, Vie viina öisille retkilleen… Oi vaimo raukkoja lapsineen! — Oi taivas, armosi suo!

Niin musta on kaupunki! Mut yöhön kun katsahtais, Ah, kurjuutta nähdä sais: Ilo, terveys nukkuvi, rauhakin; Rikos, tauti ja murhe katkerin, Se yksin nyt valvovi.

Ei valvo se yksinään! Yhä valpas vieläkin On vartija Israelin. Hän kyynelet kirjahan kirjoittaa, Ja sorto ja synti, se tuomion saa, Ei yöhön se peitykään.

Niin, Herra, Hän valvovi! Ja musta on syksy-yö, Mut syttyvi tähtivyö; Kuu nousee taivahan kannellen, Saa rintahan tunne turvainen, Ja mä sammutan lamppuni.

1895.

Ellin syksymuistelma.

Takkini, lakkini vallan kastin, Vettä kun pilvistä vihmoi niin; Kuljin ja käyskelin ristin rastin, Eksyin outohon Helsinkiin.

Siinä jo ymmällä melkein itkin… Silloin — aatteles — sattui näin: Arvo se asteli ahdetta pitkin, Saapui luokseni kiirehtäin.

Sitte en tiedä, kuinka mä teinkään, En, mitä hälle mä kerroinkaan; Enkä mä muistais ihmeekseinkään Mistä hän haasteli huikeissaan.

Muistan vaan, miten siinä hän astui Silmin loistavin rinnallain, Huolinut ei, vaikk' itse kastui, Suojasi, aatteli "Elliä" vain.

Vaikk' oli taivas synkkä ja musta, Ilmakin kolkko ja syksyinen, Sentään tunsin mä riemastusta, Lämpöä, tuoksua keväimen.

Pian minut saatti hän tuttuhun paikkaan Liiaksi vain oli lyhkäinen tie; Sillä sen tiedän: pitkähän aikaan Ei niin hauskaa ollunna lie.

Syysk. 1895.

On penni vaan…

Niin houkutellen ne kutsuvat, Nuo tortut, kaakut ja piirakat, Ja siellä syödään ja ostellaan, Ja vadit täyttyvät uudestaan.

Vaan ulkopuolella ikkunaa Pää pieni ruudusta kurkistaa, Ja silmät suuret ja kirkkahat Niin pyytäväisinä katsovat.

Tuo kaunis kaakku! Ah, jos sen sais Niin kovin Katria haluttais. Mut tyttösellä on penni vaan, Ja siitä kymmenen vaaditaan.

Oi, leipuriksi ken tulla vois! Sais aina syödä, kun nälkä ois. Tai jospa pääsisi rikkahaks, Kun tahtois, ostaisi kaakun, kaks.

Nyt silmillänsä hän syöpi vaan, Ja pikku sormi on suukossaan… Ken kymmenpennisen lahjoittais, Niin että kaakkunsa Katri sais?

13/6 1895.

Mieron tiellä.

Tullos, Musti, vierellein! Joudu, joudu, Hallisein! Nälkä teill'on molemmilla: Saatte einehein.

Kulkulainen koditon Halveksittu, köyhä on. Ystävät, me kolme saimme Saman kohtalon.

Ovelle kun kolkutin, Näin siinä teidätkin. Oi, mi katse silmissänne! Sen mä ymmärsin.

Teille annan kannikkain, Jonka keittiössä sain. Kai ma vielä toista löydän Ottakaa se vain!

Luoja pienet holhoaa, Ihmismielet taivuttaa. Kyllä Hältä mieron tyttö Einehensä saa.

1895.

Kesä-ilta.

(Merikannon valssin kansikuvan mukaan).

He kulkivat siinä kahden Ja kuiskivat onnestaan, Ja hiljaa lainehet lahden Ne säistivät laulullaan.

Ja kuiskehen kuuli rastas, Sen toisteli kullalleen, Ja lainehen lauluun vastas Kesätuulonen tuoksuineen.

Sävelkuiskeen vienon ja armaan Taas kaiku kertoeli. Koko luonto sen tenhossa varmaan Kesä-iltana haaveksi…

Syysk. 1895.

Saaristolaispoika sisämaassa.

Mä kynnän pellot ja kasket kaadan, Mä kangin, kuokin ja työssä raadan, Mut eipä uutterin toimikaan Saa rinnan polttoa taltumaan.

On kuin en ilmaa mä täällä saisi, Vaan kaikki painaisi, ahdistaisi; Nuo viidat, nummet ja laaka maa, Ne mieltä, katsetta uuvuttaa.

Oi kallioita ja saarimaita Ja merta, aaltoja vaahdokkaita! Oi kotiseutua, armastain! Niin, sinne, sinne mä mielin vain!

Mä syömmin riemusta sykkiväisin Vapaana myrskyssä temmeltäisin. Kuin sorsa purteni oiva uis, Ja rinta paisuis ja laajentuis.

Ves'linnun hauska on lainehella; Laps saaren kärsivi manterella. Oi raitis, kaunoinen saarimaa, Pois sinne tahdon mä kiiruhtaa!

13/10 1895.

Tyttökoululaitoksen 50:ntenä vuosipäivänä 6/11 93.

I.

Häkiss' istuvi vankina lintunen, Lyö siipiä ristikon rautoihin: Jo lehdossa laulavat kumppanit sen, Ulos kutsuen äänin riemuisin.

"Niin ahdas, ahdas on häkkini, oi, Miks täällä mun kaihota täytyvi vaan? Vapauttahan varten Luoja mun loi Ja Suomeni metsihin laulelemaan."

Tule, lintuni, ruokaa multa sä saat! Mut poijes se kääntävi pienoisen pään. Taas laulaos laulusi soinnukkaat! Mut eipä nyt kuulu sen riemuva ään'.

— Mikä vaivaa lintua, armastain? Ulos katsele päivän paisteesen! — "Oi, sinnehän onkin mieleni vain, Vapauttani, raukka, mä kaipailen."

— Niin lähteös, lintuni, lentohon, Pois tuonne toivosi maailmaan! Nyt tiedän: vapaaks luotu mi on, Ei vankina viihdy se milloinkaan. —

On ulkona kukkien peitossa maa, Kevät-aurinko loistavi lämpöinen; Ja lintu se riemuiten lentohon saa, Avaruuksiin, ilmahan kirkkaasen.

II.

Sä Suomen vapaa lintunen, Kiitosta kanna Luojalleni Niin paljon, paljon sait sä Hältä, Sun Isältäsi lempivältä: Jo tiedon laaja ihmemaa Sun lentimilles aukeaa; Sen aartehisto verraton Sun aatokselles altis on.

Se onni, mi on osanas, Ei ennen ollut siskollas; Hän hyöri, puuhas kodissansa, Se yksin oli maailmansa. Kun veljet luki innoissaan, Hän kyynelsilmin katsoi vaan. Hän kärsi, kaipas tietoja Kuin lintu vapauttansa.

Mut päivä koitti vihdoinkin Ja paistoi ihmismielihin, Ja tiedon maille valoisille Tie aukes Suomen tyttärille. On ummellensa siitä nyt Jo viisikymmen vierinyt, Ja muistoks tästä saavutaan Nyt kouluhumme juhlimaan.

Siis yhdy juhlan viettohon! Tää sulle kallis päivä on. Sun kanssas koko Suomen kansa Nyt ilmoittaapi riemuansa. Jo talvi saapuu Pohjolaan, Mut sull' on kevät kukassaan, Ja siksi, Suomen lintunen, Kiitosta laula Luojallen!

1893.