II.

Mietteitä ja Tunnelmia.

Viivy, aika!

Oi miksikä riennät, aika, Kuin lentävä lehtinen pois? Ei vielä — viipyös, viivy, En kiirehtää sinun sois!

Oi, kuinka on maailma kaunis, Niin laaja ja lämpöinen, ja kuinka ma paljon toivon Ja nautin ja riemuitsen!

Sä viivy, viipyös, aika, Kuvat kirkkahat, viipykää! Pian ehkä on maailma kylmä, Ja toivehet hautaa jää.

Ja vaikkapa ainian säilyis Se lämminnä syömmellein, Oi, sittekin viipyös, aika, Oi, viipyös, nuoruutein!

On pohjaton tiedon lähde, Opin aika nyt parhaillaan, Ja mä ehtinyt viel' olen tuskin Pisaraisia ammentamaan.

Niin paljon mä oppia soisin Elon taitoja parhaita: Ilomielistä kieltäymistä Ja rakkautt' altista.

Sovittaakin paljon mä soisin Ja paljon pyyhkiä pois; Ja paljon mä kaipaan uutta, Joka uudeks mieleni lois.

Siis miksikä riennät, aika, Kuin lentävät lehdet nuo? Ei vielä — viipyös, viivy, Nuoruutta mun nauttia suo!

Rauha jos ois! Eikö mun rintani tyyntyä vois, Kaiho ja kaipaus haihtua pois? Aatokset lentävät selvittämättä — Rauha jos ois!

Riehuva tuulikin nukkua saa, Vaahtova aaltonen uinahtaa, Vaan minä kaipaan taukoamatta, Rauhaa en saa.

1890.

Etsiessä.

Vesi kirkas läikkyvän lähtehen, Lumi puhdas, pehmeä, valkoinen, Jos puhtaaks pestä mun voisit! Oi tähtönen tyynesti tuikkaava, Oi ilta, sä viileä, rauhaisa, Jos mullekin rauhasi soisit!

Mut täynnään syntiä, saastaa vain Sydän rauhaton sykkivi rinnassain, Niin polttava, kaihoavainen. Yks ainoa puhtaaks pestä mun voi: Rakas Jesus, mi henkensä tähteni soi Hänet jospa ma löytäisin vainen!

1893.

Lnkukiireessä keväällä.

"Oi kuuntele, peipponen laulaa, Kevätkulta jo saapunut on!" — En jouda, on läksyni pitkä, Pian täytyvi tutkintohon.

"Kai vuokot jo metsässä kukkii; Tule, poimimme hetkisen vaan!" — Vie herttainen tervehdys niille, Kesän tultua poimia saan.

"Runotarkin lehdossa leijaa, Hänet tuulonen luoksesi tois!" — Oi, kirjojen tähden hän multa Kiels' aikaa lempensä pois…

12/4 1894.

Syksyn tunteita.

Kellastuu, kellastuu Nurmikko ja vehmas puu; Syksyn merkki otsallansa Myös on luonto muu.

Kalveten kukkanen Nukahtaapi nurmellen. Kaukomaille liiteleepi Muuttolintunen.

Vuorella istun ma, Katson iltaseutua. Alullakin on rinta täynnä Syksyn tunnetta.

Toivoen, kaivaten Sykähtääpi sydämen'. Siell' on kaiho, siellä onni Kesän lyhyen.

— Kukkanen, kukkanen, Nuku nuorna nurmellen! Koska lie jo munkin vuoro Tulla vierehen?

1894.

Jesuksen hartioilla.

En tahdo surra, Herra, Sä kannat huoleni; Ne kaikki, suuret, pienet, On hartioillasi. Oi, veithän Golgathalle Sä taakan raskaimman Nyt enkö sitte uskois Sun näitä kantavan!

Ja kun mä kaikki heitin Sun hartioillesi, Niin turvallist' on olla, Ja tyyni mieleni. Jos vaikka kuinka käypi, Sen tiedän ainiaan: Kun Sulle uskon tieni, On kaikki hyvin vaan.

1893.

Myötäkäymisessä.

Jesus, rakas Herra Jesus, Kuinka Sua kiittäisin? Oi, niin paljon mulle annoit, Yli kaiken toivonkin! "Koko tien" Sä kanssan' kuljit, Kädestäni taluttain, Voiman, armon, siunauksen, Kaikki yksin Sulta sain.

"Kelle annettu on paljon, Siltä paljon vaaditaan." Herra, Herra, mitä vaadit, Mitä multa tahdotkaan? Kuinka saan sen täytetyksi? Herra, kuinka kannatan Suuren edesvastauksen, Jonka tunnen painavan?

"Nosta silmäs korkealle, Katso, kuka kaikki loi! Häll' on kaikki voima, valta, Heikot vahvistaa Hän voi. Ei se uuvu, ei se näänny, Joka Häntä odottaa; Kotkan siivet, uudet voimat Herraltaan hän aina saa."

Niin, oi Herra, sen mä uskon, Heitän huolet mielestäin. Taaskin tartu käteheni, Taaskin kulje vieressäin! Turvallisna, onnellisna Silloin riemuitsen mä näin: "Tähän asti autit, Herra, Autat kyllä eeskinpäin!"

1895.

Muutettua.

Mä muuttolintujen saapuissa Pois muutin syntymäseudulta.

Jätin pienen kaupungin puistoineen Ja leikkipaikkani muistoineen.

Jätin ystävät, tuttavat lapsuutein, Luo vierasten pois lähteäksein.

Koti, miss' olin vuosia viettänyt, Mun uutehen piti vaihtaa nyt.

Oi lapsuus-aikaa ja onnea sen! Oi riemuja ensi nuoruuden!

Jätin kaikki — ja tokkohan voisinkaan Sen vertoja saada konsanaan?

Ja kauvan, kauvan mä yksinäin Siin' istuin illalla mietteissäin…

* * *

Pois mennessä muuttolintujen Mä saavuin kotiini uutehen.

Ja siell' oli lämmintä, armasta, Kuin ennen syntymäpaikassa.

Olin seudut tuttavat jättänyt, Mut uusihin jälleen kiinnyin nyt.

Sydän nuori sykkäili rinnassain: Pian uuden ystäväpiirin sain.

Mä ryhdyin toimehen mieluisaan: Taas silmäni onnesta loistivat vaan.

Mut sitte mä joskus yksinäin Taas istuin illalla mietteissäin.

Ja huomaamattani, hiljaa vaan Mä vaivuin muistojen maailmaan.

Oi lapsuus-aikaa ja onnea sen! Oi riemuja ensi nuoruuden!

Ja mä mietin, tokkohan voisinkaan Sen vertoja saada konsanaan…

1893.

Lapsuudenrunojani katsellessa.

Pikku runovihkonen, Tuonne nyt sun heitän, Laatikkoni pohjallen Papereihin peitän!

Tiedän, että uunissa Paremp' ois sun maata, Mutta enpä sinua Sinne viedä saata.

Kehnoja on runot nää, Lapsen lauleloita, Vaan kun vuodet vierähtää, Hausk' on nähdä noita.

Voinenkohan konsanaan Parempia luoda? Ah, en tiedä! Toivon vaan Aika voi sen suoda.

Useasti poistuvi Laulun into multa. Uutta vaatis rintani Runottaren tulta.

Tullos luoksen', impyen', Siipes mulle anna, Kanteleesi kaunoinen Kotihini kanna!

Hetkisen kun siellä sois Tenhova sen kieli, Uusi lämpö mulla ois, Innostuisi mieli.

Vaan ei vielä yksinään Into, lämpö riitä: Viel' on kynä kömpelö, Kärki poissa siitä.

Tarkaks, immyt, veistä se, Hengi paperille! Sitte kauvas lennämme Runon rantamille…

Jospa kevättuulonen Runottaren toisi! Jospa harras toivehen' Todeks tulla voisi!

1892.

Laineilla.

Nurmella Seutua katsoen istun ma; Leikkien Rantahan läikkyvi aaltonen. Tuutivi, tuutivi laulullaan Lapsuusmuistojen maailmaan.

Muinoisin Lastuja heittelin laineihin. Tuossa ne Soutivat aallolta toiselle. Nyt olen itse mä lastuna, Soutelen maailman tuulissa.

Kuohuen Vaahto kun hyrskähti rannallen, Lastuni Sinne se myrskystä huuhtaisi. Vaan minä — joudunko milloinkaan Rantaan tyynehen, kukkaisaan?

Jumala, Suojele lastua laineilla! Myrsky käy, Viel' ei luotoa, maata näy. — Turvani, tuulien ohjaaja, Johdata lastua laineilla!

25/5 1894.