HAJANAISIA MUISTELMIA ENSI VUOSILTA KIINASSA (continued 2)

Täällä, kotimaassamme, kasvatamme somaa kukkaista, jota nimitämme valmuksi. Se ilahuttaa meitä kauneilla väreillään, mutta Itämaissa siitä valmistetaan huumaavaa, voimallista myrkkyä, jota kutsutaan "ooppiumiksi".

Portugaalilaiset kulettivat sitä jo v. 1767 salatavarana Kiinaan. Se oli jo aikaisemmin tuttu siellä, mutta ainoastaan lääkkeenä. Sitten ryhtyivät Englantilaisetkin sitä viemään sinne. Molemmat kansat alkoivat kilpailla.

Jo v. 1780 oli kaksi ooppiumilla lastattua laivaa Maka'on satamassa. Sieltä sitä salaa ja vähitellen kuletettiin sisämaahan. Kymmenen vuoden kuluttua tuotiin sitä jo 4,000 arkullista.

Hallitus oli ryhtynyt kauppaa vastustamaan. V. 1770 kirjoitti katolinen piispa Reynold näin:

"Kiinan keisari on tuominnut tulen omaksi jokaisen ooppiumia kulettavan laivan."

Vielä kuolinvuoteellaan oli Kien Long keisari julistanut ooppiumin tuomisen ja levittämisen luvattomaksi.

Kia King keisari ankarasti vastusti tätä kauppaa kielloilla v. 1809 ja 1820. Jälkimäisenä vuotena annettu julistus tuomitsi kuolemaan jokaisen ooppiumin kulettajan ja nauttijan. Niin ankarasti pantiin laki täytäntöön, että kaupasta olisi tullut loppu, elleivät Englantilaiset olisi tulleet väliin. He lähettivät sotalaivan Kantonin satamaan ja suojelivat salakulettajia. Tao Kuang keisari maansa hallitsijana ja kansansa isänä koetti estää, mutta turhat olivat ponnistuksensa. Jos virkamiehet olisivat yksimielisesti olleet hänelle uskollisia, olisi vihollisten tekemää tuhoa voitu vähentää, jollei kokonaan estää, mutta itsekkäisyyden ja omanvoitonpyynnön uhreja oli useimmat heistä. He salaa levittivät tulta, jota jalo hallitsija tahtoi tukahduttaa.

V. 1839 lähetti keisari erään korkea-arvoisen virkamiehen Kantoniin hävittämään sinne tuodun ooppiumin, jota oli siellä pari kymmentä tuhatta arkullista. Hän upotti myrkyn mereen, mutta yön hiljaisuudessa voitonhimoiset kaupungin virkamiehet korjasivat siitä osan ja lähettivät sisämaahan.

Tästä hävityksestä Englannin hallitus vaati hyvitykseksi 6 milj. Meksikon dollaria ja kun Kiina ei suostunut maksamaan, julisti Englanti Kiinalle sodan ja niin syttyi n.k.

Ensimäinen ooppiumisota,

joka alkoi Kesäk. 5 p. v. 1841 Tinghai nimisen kaupungin pommittamisella. Englanti miehitti useat kaupungit. Naanking joutui myöskin piiritystilaan, mutta lunasti itsensä 3 miljoonalla dollarilla. Rauha tehtiin Naankingissa v. 1842. Kiinan täytyi avata useita kaupunkeja ulkomaalaisille. Sen täytyi luovuttaa Hongkongin kallioinen saari Englannille ja maksaa hävitetty ooppiumi ja suorittaa sotakulungeista 21 milj. dollaria.

Kun Englannin hallituksen edustaja, Sir Henry Pottinger vaati keisarin laillistuttamaan ooppiumikaupan, kerrotaan keisarin lausuneen:

"Se on totta, etten voi estää myrkyn tuomista valtakuntaani, mutta ei mikään voima voi pakoittaa minua hankkimaan tuloja kansaani kurjuuteen syöksemällä."

Kun Englantilaiset saivat Hongkongin saaren omakseen, niin sittenkös ooppiumia alkoi tulvata maahan! Sinne pakeni manterelta paljon roistokansaa. He tulivat Englantilaisten alamaisiksi. He, harjoittaen salakulettajan tointa, saivat nyt rohkeasti liikkua Englannin lipun turvissa.

Eräänä päivänä ampuivat Kiinalaiset "Arrow" nimistä, Englannin lipulla varustettua salakulettaja-venettä. Siinä oli Englantilaisten mielestä kylliksi syytä sodan alkamiseen. He alkoivat pommittaa Kanton nimistä kaupunkia ja siten oli

Toinen ooppiumisota

syttynyt. Ranska tuli Englannin avuksi. Yhdistetyin voimin tuhosivat rantakaupunkeja ja marssivat Pehking'iin, valtakunnan pääkaupunkiin ja pakottivat silloin keisari Hsien Kong'in — laillistuttamaan ooppiumikaupan! Rauha tehtiin Pehkingissä v. 1860. Kiinan täytyi maksaa Englannille 10 milj. ja Ranskalle 6 milj. dollaria, sekä avata useita kaupunkeja ulkomaalaisille.

Kiinan hallitus hädissään ryhtyi vieläkin vastustamaan "jang tuun" s.o. ulkomaalaisen roskan, — joksi he ooppiumia kutsuvat — maahan tuomista. Se julisti kotimaisen ooppiumin valmistuksen luvalliseksi siinä toivossa, että saisi siitä kilpailijan ja siten vähitellen poistuisi ulkomaalta tuotu myrkky, tai ainakin vähenisi sen maahan tuonti.

Heti Pehkingin rauhan jälkeen aukeni kapakoita kaikkialla. Ollessani Jangtsheossa sanottiin siellä olevan 3,000 kapakkaa! Kiinaan tultuani v. 1893 kertoi eräs Austraalialainen lähetyssaarnaaja seuraavaisesti:

"Kymmenen vuotta takaperin oli ooppiumin polttaminen häpeällinen teko ja siksi sitä poltettiin salaa. Nyt ei kukaan häpeä sitä. Silloin matkustin Kueitsheo nimiseen maakuntaan. Kaikkialla näin riisivainioita ja siellä, täällä pienen saran unikkoa eli valmua. Nyt on toisin. Valmua kasvatetaan kaikkialla ja siellä, täällä näkee viljavainioita."

Seuduilla, joissa ooppiumia valmistetaan ja nautitaan, kansa köyhtyy köyhtymistään. Tämä myrkky on voimallinen verrattain lyhyessä ajassa hävittämään yhtä hyvin ruumiin, kuin sielunkin voimat. Se heikontaa ruumiin ja vähentää työkyvyn. Se poistaa ruoka- ja työhalun. Se tylsyttää järjen ja kuolettaa omantunnon. Sadat tuhannet lahjakkaat miehet ovat sen kautta vajonneet kurjuuteen.

Ooppiumi ei saata raivostuneeksi nauttijaa, mutta tekee hänet tylsäksi ja raukeaksi. Rahvas polttaa kotimaista. Se ei ole niin raukaisevaa, kuin Indiasta tuotu ja luultavasti on muilla aineilla laimennettua. Venemies, joka sitä nauttii, heittäytyy noin puoleksi tunniksi pitkälleen. Poltettuaan, nousee hän työhönsä jälleen. Samaten tekevät tuolinkantajat ja kärrintyöntäjät. Polttajan täytyy olla makaavassa asennossa, molemmat kädet vapaana piipun hoitelemiseen.

Nykyään tuskin löytynee niin pientä kylää Kiinassa, jonne ei tämä tuhoava myrkky olisi löytänyt tien. Sitä on saatavana kaikkialla. Tuskin löytynee perhettä, joka ei olisi sen kanssa tekemisessä. Sitä taritaan vieraallekin. Idässä ollessamme meille hyvin usein tarittiin ensin ooppiumia, sitten tupakkaa ja viimeksi teetä! Useasti meille näytettiin pienessä vaskikattilassa lämmitettävää ooppiumia ja sanottiin: "tämä on tuotu teiltä!"

Lukemattomat ihmiset ovat murhanneet itsensä tällä myrkyllä, jota on niin saatavana, että lapsetkin voivat sitä ostaa. Ihmiset ja etenkin naiset, nauttivat sitä lopettaakseen elämänsä. Eräs lähetyssaarnaaja asui 15 kuukautta eräässä kaupungissa. Sillä ajalla tapahtui siellä 200 itsemurhan yritystä. Moni kuoli, ennenkun hän kerkesi apuun.

Tuttavani ovat nähneet että äidit pyyhkäsevät sylilapsen huuliin ooppiumia lapsen itkiessä, siten vaiettaakseen häntä. Ooppiumin orja myy vaimonsa ja lapsensa saadakseen varoja himojensa tyydyttämiseen. Tunsin miehen. Ylhäisen virkamiehen poika hän oli, mutta niin vajonnut kurjuuteen, että oli miltei mahdoton uskoa, mitä hänen entisistä oloistaan kerrottiin. Hän oli lukenut mies, lahjakas ja viisas mutta himot olivat sortaneet hänet. Hän kävi usein meillä. Hän oli myynyt kaikki mitä ikänä hänellä oli ollut ja varmaankin hän kuoli kadulla, kuten ooppiumin orjat tavallisesti. Hän oli niin alentunut, että hän ei enään ymmärtänyt puhetta. Katsella tuijotti vaan eteensä ja ärisi. — Kaikkialla näkee kalpeita, laihoja ihmisiä, joiden silmät ovat sameat, hampaat mustuneet ja ääni käheä.

Kiinassa on jo vuosikymmeniä elänyt eräs Englantilainen virkamies, Sir Robert Hart. Liikutuksetta ei voi lukea hänen sanojaan, joilla hän koettaa esilletuoda isänmaataan rakastavaisen Kiinalaisen ajatuksia. Hän sanoo:

"Me, Kiinalaiset, emme kutsuneet teitä, ulkomaalaisia tänne. Omasta tahdostanne tulitte tänne merien ylitse ja tunkeuduitte maahamme. Me suostuimme kanssanne kaupankäyntiin. Milläs te meille sen palkitsitte? Luvalliseen kauppaan lisäsitte ooppiumin salakuletuksen ja kun me koetimme sitä estää, rupesitte te sotimaan. Me emme kiellä sitä tosiasiaa, että ooppiumia nauttivat kansalaisemme kannattivat sitä kauppaa, mutta ooppiumin nauttiminen ja kauppaaminen oli kielletty. Me huomasimme, miten se turmeli meitä ja nieli rahamme. Me koettelimme houkutella teitä luopumaan siitä, mutta kaikki oli turhaa. Silloin meidän täytyi ruveta itseämme puolustamaan ja — sota syttyi. Me emme olleet sotijoita. Te voititte ja rauhanteossa te sanelitte ehdot, joihin meidän oli suostuttava.

"Siinä saitte Hongkongin ja monta kaupunkia avattiin teille, mutta — ooppiumikauppa jäi vieläkin luvattomaksi! Rauhallista kanssakäymistä kesti useita vuosia, mutta sitten alkoi Hongkong tuottaa meille huolta. Ollen lähellä rantojamme ja virtojamme, tuli se salakuletuksen keskuspaikaksi ja asuntopaikaksi lukuisille kansalaisillemme, joista useat olivat kunniansa menettäneitä, eivätkä uskaltaneet manterella asua. He tulivat teidän alamaisiksenne. Te annoitte heille lippunne. He olivat yhtenä päivänä Englantilaisia, toisena Kiinalaisia. Tästä tuli sitten 'Arrow' sota, uusia avatuita satamia, uusia sopimuksia, laillistettu ooppiumikauppa, uusia huolia ja vaikeuksia.

"Pienimmänkin erehdyksemme olette pitäneet rauhanrikkomisena. Sen sijaan, että olisitte käyttäytyneet ystävällisesti ja kunnioitusta ansaitsevalla tavalla, te solvaatte meitä ja vaaditte korvausta. Teidän laillistuttama ooppiumikauppa on tuonut kirouksen jokaiseen maakuntaan ja teidän kieltäytymisenne sitä rajoittamaan ja vähentämään, on pakottanut meidät vaarallisen apukeinon käyttämiseen. Olemme laillistuttaneet kotimaisen ooppiumin viljelemisen, valmistamisen ja kauppaamisen, mutta ei siksi, että hyväksymme sen, vaan kilpailijaksi teidän myrkyllenne ja sen poisajajaksi ja se ajaa sen pois! Kun meillä sitten on tekemistä ainoastaan kotimaisen tuotteen kanssa ja kauppa omissa käsissämme, toivomme sen voivamme pysäyttää omalla tavallamme!"

Hirvittävä tosiasia on se, että kuningatar Viktorian hallitusaikana kuletettiin Kiinaan Indian oppiumia niin paljon, että joka tunnin osaksi tuli puoli tonnia!

Yhdysvaltain hallitus on ankarasti kieltänyt alamaisiaan osanotosta tähän kauppaan. He eivät saa sitä laivoissaankaan kulettaa.

Yhdysvaltain lähetystön tulkki, herra Holcombe, kertoo kerran jutelleensa Kiinan etevän valtiomiehen, Lii Hong Chang'in (lue Tshang) kanssa tästä Yhdysvaltain hallituksen kiellosta. Silloin oli Lii Hong sanonut:

"Olen katsellut ulkomaalaisia ja olen ollut heidän kanssaan tekemisissä jo vuosikausia. Olen lukenut Raamattuanne, johon te uskotte. Siinä olen nähnyt saman kaltaisen ohjeen, jonka Kong fuutsirkin opetti. Tämä on ainoa kerta, jolloin ulkovaltain hallitus on sitä noudattanut ollessaan tekemisissä Kiinan kanssa."

Mikä se kultainen ohje oli?

Se on tämä:

"Niinkuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samaten heille."