← Table of contents
Mishka

NICOLAUS LENAU.

Vilppu Kaukonen translation

Nicolaus Lenau (oikealta nimeltään Frans Nicolaus Niembsch von Strehlenau — suvun kotipaikka oli nimittäin etelä-Schleesiassa sijaitseva Strehlenin kaupunki), suurimpia saksankielellä esiintyneitä lyyrillisiä runoilijoita, syntyi elokuun 13 päivänä 1802 Csatadin kauppalassa etelä-Unkarissa.

Koko lapsuutensa ja varhaisimman nuoruutensa vietti Lenau Unkarissa. Pestissä hän yhdeksännellä ollessaan alotti koulunkäyntinsä ja sai sitäpaitsi yksityisesti oppia viulun- ja kitaransoittoa, johon suuresti innostui. Silloin jo haavemielinen poika suunnitteli Amerikan-matkaakin, joka sentään tuli ajoissa ehkäistyksi. Vuonna 1816 asui kotiperhe Tokaissa pohjois-Unkarissa. Kun siellä ei ollut kimnaasia, jossa poika olisi koulunkäyntiään jatkanut, jäi tämän opiskeleminen kesken. Mutta sensijaan sai hän nyt sitä vapaammin tutustua tuohon »ruusutarhojen, satakielten, kiliseväkannuksisten husarien, tummanruskeiden mustalaissoittajain, kaihomielisten kalastajain ja kauniiden neitojen» runolliseen seutuun, joka hänen herkkätunteiseen mieleensä jätti haihtumattomat jäljet. Kuitenkaan hän ei vielä runoillut eikä edes runoudesta pitänyt. Soitanto, haaveilu ja — ensimäinen rakkaus, ne ne hänen kauneudenjanonsa ja kaihonsa tyydyttivät.

Vuonna 1817 nuorukainen yksityisopetusta saatuaan suoritti erinomaisilla arvosanoilla ylioppilastutkinnon Pestissä.

Mutta seuraavana vuonna täytyi Lenaun jättää Unkari. Hän nimittäin joutui isänisänsä hoitoon Wienistä luoteeseen sijaitsevaan Stockerauhun ja sai sitten lähteä Wieniin opintojaan jatkamaan. Nuorukaisen levoton henki harhaili tieteestä toiseen, elämänura ei ollut vielä hänelle selvinnyt, ja lapsuudesta kehittynyt synkkämielisyys alkoi kalvaa. Enemmän kuin tieteet viehätti soitanto, ja Lenau kehittyi taitavaksi viuluniekaksi kuuluisan Josef von Blumenthalin johdolla. Innostuneena hän seurusteli wieniläisrunoilijain (Anastasius Grünin y.m.) kanssa, tutustui Klopstockin, Bürgerin, Vossin ja Höltyn runoihin ja alkoi itsekkin runoilla. Mutta kun ankarain paino-olojen vuoksi ei saanut runokokoelmaansa Wienissä julkaistuksi, lähti hän 1831 Stuttgartiin, jossa sai kustantajan.

Nyt alkoi Lenaun elämässä taas uusi kehitysjakso. Hän tuli »Schwaabilaisen koulun» runoilijain (Uhlandin, Mayerin, Kernerin, Schwabin y.m.) seuraan ja sai suurta tunnustusta ja kunnioitusta osakseen, joka taas hyvin virkistävästi vaikutti hänen tuotantoonsa.

Näihin aikoihin Lenaulle selvisi hänen elämäntehtävänsä. Ei tiedemieheksi, vaan runoilijaksi hänen oli tultava. Luonnon ja sitä lähinnä ihmiselämän monien ilmiöiden katselemisen hän tunsi korkeimmaksi ilokseen. »Sisin itseni on runous», hän sanoi.

Mutta synkkämielisyys ahdisti syvätunteisen runoilijan mieltä. Taidekkin oli hänestä ainoastaan »surua ja ankaraa työtä».

Viimein päätti Lenau taiteellista kehitystään täydentääkseen tehdä matkan — Amerikkaan. »Minä tarvitsen Amerikkaa», hän sanoi. »Tahdon lähettää mielikuvitukseni kouluun — Pohjois- Amerikan aarniometsiin; tahdon kuulla Niagaran pauhun — — —. Sitä kehitykseni välttämättömästi kaipaa. Mielikuvitukseni elää ja liikkuu luonnossa, ja Amerikassa on luonto kauniimpi ja valtavampi kuin Euroopassa.»

Runoilija uskoi, että hänessä uinui uusi runouden maailma, jonka vasta Amerikka oli hereille saattava.

Ja niin hän syksyllä 1832 matkusti lapsuutensa haavemaahan.

Mutta siellä todellisuus ei vastannutkaan hänen mielikuvaansa. »Ei täällä ole rohkeaa koiraa», Lenau tyytymättömänä huudahti, »ei tulista hevosta, ei intohimoista ihmistä. Ainoana ihanteena on raha.» Kaikki, yksin luontokin, tuntui hänestä vastenmieliseltä ja kesäkuussa 1833 oli hän jo Euroopassa. — Mutta Amerikan-matkakin jätti jälkensä hänen runouteensa.

Nyt koko Saksa tunnusti Lenaun suureksi runoilijaksi. Hän kirjoitti »Faust», »Savonarola» ja »Albigensit» runoelmansa.

Mutta monet lemmenhuolet ja mietiskelyt olivat tulisieluisen runoilijan synkkämielisyyttä lisänneet ja hänen hermostoansa rasittaneet. Levotonna hän matkusti monet kerrat Stuttgartin ja Wienin väliä.

Runoilijakutsumustaankin hän jo surkutteli. » Aikamme ei ole runoutta varten; ainoastaan politiikka merkitsee jotain. Minä olen kuin kivi autiolla arolla.» Toisen kerran (1843) hän pahotteli: »runoilija ei nykyään voi olla onnellinen, sillä tämä aika ei halua häneltä mitään.»

Viimein lokakuussa 1844 tuli kohtalon kova isku: Lenau tuli Stuttgartissa mielenhäiriöön. Hänet vietiin Winnenthalin kaupungin lähellä olevaan Winnenthalin mielisairaalaan, josta hänet kolmatta vuotta myöhemmin siirrettiin Ober-Döblingin houruinhoitolaan lähelle Wieniä. Siellä onneton runoilija kuoli elokuun 22 päivänä 1850.

Vaikka Lenau kehityksensä perustuksella esiintyi saksankielisenä itävaltalaisena runoilijana, niin Unkari, jossa hän oli syntynyt ja lapsuutensa ja ensimäiset nuorukaisvuotensa viettänyt, oli jättänyt lähtemättömän muiston hänen sydämeensä. Madjarina hän itseään piti ja tulisena Unkarin poikana hän Wienissä paria vuotta ennen järkensä sammumista sepitti valmiiksi »Mishka» runonsa »Mishka Maroshin seuduilla» nimisen pääosan, jonka hän oli seitsemän vuotta aikaisemmin pannut Stuttgartissa alulle. » Kaikki kirjoitukseni — ne ovat koko elämäni», Lenau kerran sanoi, ja me näemme hänen tässä »Mishka» runossaankin koko sydämellään elävän mukana lapsuutensa seutuja kuvatessaan.

Eräälle Stuttgartissa asuvalle ystävälleen Wienistä marraskuun 21 päivänä 1842 lähettämässään kirjeessä sanoo Lenau tästä runostaan: »Mishkani (»Mishka Maroshin seuduilla») on valmis ja iloitsee jo siitä, että saa Teille esittäytyä. Se on kasvanut niin suureksi, että en voi sitä Teille kirjeessä lähettää — — —. Iloitsen tästä runosta varsinkin siitä syystä, että se pysyen varhaisempien unkarilaisten kuvausteni äänilajissa kantaa otsallaan nuorekkaanraitista luonnollisuutta ja vanhenematonta alkuperäisyyttä, jota mietiskelyni pukinhypyt eivät ole heikentäneet — — —»

Suomentaja.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings