Elinkeinot.

Ensimmäiset elinkeinot Argentinassa, kuten kaikissakin maissa, olivat metsästys ja kalastus, ja näitä elinkeinoja harjoittavat vieläkin melkein yksinomaisena alkuasukkaiden jälkeläiset, indiaanit. Ensiksi kun eurooppalaiset asettuivat maahan, he toivat muassaan sarvikarjaa, hevosia ja lampaita, siten alottaen karjanhoidon. Siten tuli karjanhoito siirtolaisten ensimmäiseksi elinkeinoksi. Se on edelleenkin ollut Argentinan etevin elinkeino, ja sen harjoittamisessa vieläkin suurin osa asukkaita askaroitsee. Siihen maan suuret heinärikkaat kentät erinomaisen hyvin soveltuvatkin. Mutta asutuksen tihentyessä, väestön lisääntyessä, täytyy karjanhoidon kuitenkin yhä enemmän väistyä maanviljelyksen tieltä. Sillä vaikka maa kuinkakin hyvin soveltuisi karjanhoitoon, niin on suurten karjalaumojen vihdoin mahdoton saada tarpeeksi laidunta. Siitä syystä ei tiheämpi väkiluku voi koskaan missään maassa elää yksinomaan karjanhoidolla. Siksipä onkin aivan luonnollista, että maanviljelys väestön lisääntyessä on tullut yhä tärkeämmäksi. Aura on valloittanut yhä suurempia aloja, yhä uusia vainioita, joilla ennen ainoastaan karjalaumat maleksivat. Uudisasukas, yksi toisensa perästä, on perustanut asuinsijansa laajoille kentille, tunkien viljelyksillään karjanhoitoa syrjään, niin että nykyään jo useassa maakunnassa elää maanviljelyksellä suurempi osa asukkaita, kuin karjanhoidolla. Kuitenkin maa yhtä hyvin soveltuu molemmillekin elinkeinoille; niin, ja harvoissa muissa maissa voipikaan maanviljelystä harjoittaa niin hyvällä menestyksellä kuin Argentinassa. Maan luonnollinen viljavuus on monin paikoin niin suuri, että ilman minkäänmoista lannoitusta voidaan samasta paikasta ottaa sato sadon perästä, maan tuottamisvoiman huomattavasti vähentymättä. Viljalajeista viljellään varsinaisimmasti maissia ja nisua, mutta myöskin muita. Vaan ei ainoastaan viljan kasvatusta yksinomaan harjoiteta. Viljava maa helposti antaa muitakin tuotteita. Niinpä on esim. pohjoisissa maakunnissa pumpulin viljelys tullut viime vuosina yhä yleisemmäksi. Myöskin kahvin viljelyskokeita on parissa paikassa hyvällä menestyksellä tehty. Sokerinviljelys, joka vasta muutamia vuosia sitte sai yleisemmän merkityksen, on sittemmin synnyttänyt vilkkaan toiminnan ja harjoitetaan sitä nyt jotenkin yleisesti pohjois-osissa sekä saadaan hyviä tuloksia. Maanviljelyksen yhteydessä harjoitetaan myöskin hedelmänviljelystä, johon maa ja ilmanala mainiosti soveltuukin. Hedelmänviljelystä harjoitetaan melkein kaikkialla maassa, missä maanviljelystäkin. Appelsiineja, sitruuneja, persikoita, aprikoita, pääryniä, luumuja ja muita hedelmiä kasvaa kaikkialla. Ne ovat yleensä imelämpiä, etenkin appelsiinit, kuin samat pohjoisella pallonpuoliskolla kasvaneet hedelmät. Se ominaisuus kuitenkaan ei ole omituista yksinomaan Argentinassa eli La Platan maissa, vaan lienee vähän yhteistä kaikille eteläisen pallonpuoliskon maille. — Pohjoisimmissa maakunnissa, esim. Tucuman'issa, joka viljavuudessa on etevin, viljellään myöskin useita tropiikkien hedelmiä, etenkin banaaneja ja ananaksia suurin määrin ja laadultaan varsin erinomaisia. — Hedelmänviljelys on vuosi vuodelta lisääntynyt ja on jo ottanut tärkeän sijan maalaisasujainten elinkeinoissa.

Hedelmänviljelyksen läheisessä yhteydessä on viininviljelys, joka on hyvin kehittynyt; ja etenkin pohjoisissa ja läntisissä osissa on se suurenmoinen. Muuten yleensä se viini, mitä täällä kasvaa, on ainoastaan yksinkertaista hapanta maalaisviiniä. Vaan parempiakin lajeja on jo paikoitellen alettu viljellä, etenkin Tucuman'issa.

Elinkeino, joka Argentinassa jo itsestään on luonnollinen, on vuoriviljelys. Läntisten maakuntien läpi menevät Andes-vuoret ovat nimittäin erinomaisen rikkaat jalometalleista. Etenkin ne sisältävät hopeata runsaasti. Vaan on niissä myöskin kuparia y.m. metalleja. Kivihiiliä on myöskin löydetty, vaikka vielä ei tunneta varaston laajuutta. Kaikissa tapauksissa on varmaa, että vuorijonossa on tavaton metallirikkaus kätkettynä. Nykyään kuitenkin ainoastaan muutamassa paikassa harjoitetaan vuoriviljelystä täydellisesti, perusteellisella tavalla, joten se on vaan sivuammattina. Syynä on se, että maa Argentinassa on enimmäksi osaksi niin hedelmällistä. Sen voi verraten vähillä vaivoilla pakoittaa antamaan monenlaatuisia rikkaita satoja. Sitä vastaan työ kaivoksissa on vaivaloisempi eikä siis ole voinut viekoitella suurempaa määrää työntekijöitä käyttämään kaikkea työvoimaansa niihin. Asukkaiden lisääntyessä kuitenkin luonnollisesti elämän ehdotkin käyvät vaikeammiksi ja varsinkin runsaan toimeentulon hankinta ahtaammaksi, ja silloin todenmukaisesti kääntyy huomio yhä enemmän vuoriviljelykseen, joka kyllä vaatii ankaraa työtä, vaan antaa sitä runsaamman voitonkin.

Elinkeino, jolla on varma merkityksensä itäpohjaisissa maakunnissa ja osittain myöskin Gran Chaco'n aluskunnan rajaseuduissa, on metsänhakkaus. Joku määrä asukkaita askaroitsee siinä suurten virtojen rannoilla. He kaatavat puut ja uittavat ne sitte alas Paraná'a ja sen lisäjokia myöten rantaseuduille, enimmäkseen Buenos-Ayres'in ympäristöön, jossa ne sahataan ja käytetään rakennustarpeiksi. Mitään puutavarain vientiä ei kuitenkaan harjoiteta. Päinvastoin niitä tuodaan Yhdysvalloista sekä Skandinaviasta.

Mitä vihdoin tulee Argentinan kauppaan ja teollisuuteen, niin ne ovat noudattaneet maan muutenkin vilkasta edistystä. Etenkin kauppa on suuresti edistynyt. Suurimman osan Argentinan kauppaa, niin hyvin vientiä kuin tuontiakin, välittää pääkaupunki, vaikka tosin muutkin paikkakunnat, etupäässä Rosario, pitävät jotenkin huomattavaa kauppaliikettä. Teollisuus on luultavasti toistaiseksi maan vähimmin nopeasti kehittynyt elinkeino. Mitään varsinaisia tehtaita tuskin on olemassa, paitsi joku määrä sahoja puunpuhdistusta varten sekä siellä ja täällä muuan pienempi teollinen laitos.

Seuraavilla sivuilla tulee vähän laajemmin esitettäviksi ne eri elinkeinolajit, joita maassa harjoitetaan.

Karjanhoito. Kuten jo on mainittu, soveltuu Argentina erinomaisen hyvin karjanhoitoon. Se koskee enemmän maan muita osia kuin Buenos-Ayres-maakuntaa, jossa maa yleensä on vähemmin hedelmällistä kuin useissa muissa maakunnissa, ja jossa maanviljelyskään niinmuodoin ei edisty samaa vauhtia kuin viimeksi mainituissa. Sitä vastoin kaikkialla kentillä kasvaa rehevää ruohoa, antaen ilman vaivaa ja kustannuksia karjalle tarpeellisen määrän rehua. Kun karjanhoito siten rajoittuu vain paimentamiseen ja tuotteiden kokoamiseen, joten elatuksen hankinta tulee hyvin huokeaksi, kun luonnollisesti voidaan hoitaa suuret laumat hyvin vähällä väellä, niin laskeutuvat tämän elinkeinon kustannukset hyvin vähäisiksi ja voitto sen mukaan jää sitä suuremmaksi.

Enemmän pidetään lampaita. V. 1884 nousi niiden luku yli 90 miljoonan. Niistä oli lähes 60 miljoonaa yksistään Buenos-Ayres-maakunnassa. — Argentinalaisten lampaiden villa ei kuitenkaan ole niin hyvää kuin useammissa muissa maissa, joissa tätä elinkeinoa harjoitetaan suuremmassa määrässä. Sen tähden on sekä australialaisella että pohjois-amerikkalaisella villalla, eurooppalaisesta puhumattakaan, korkeampi arvo ja parempi hinta markkinoilla, kuin argentinalaisella. Mihin perustunee se seikka, että lammasrotu täällä on huonostunut, sitä on vaikea sanoa, huonovillaista se vaan on, se on kieltämätöntä. Kenties voisi syyn hakea siitä, että liian suuret laumat jätetään yhden ainoan paimenen hoitoon, ja hänellä ei sentähden ole tilaisuutta pitää niistä kylliksi tarkkaa huolta. Mahdollisesti on vikaa myöskin itse keritsemisessä ja ajassa, jolloin sitä toimitetaan. Lampaiden syyhy, joka ennen oli aivan tuntematonta, esiintyi ensiksi 1840 luvulla ja on sittemmin tuottanut suurta vahinkoa tälle karjanhoidon haaralle.

Argentinassa hoidetaan villan tähden myöskin laamaeläintä. Se oli alkuperäisesti villinä Etelä-Amerikan etelä- ja keskiosissa, vaan on metsästetty niin sukupuuttoon, että sitä nykyään ani harvoin tavataan Argentinassa villissä tilassa. Kesyinä niitä sitä vastoin on noin 16,000 Jujuy'ssa, jossa niitä pidetään tasan lampaiden kanssa. — Vicuña, erinomaisen hieno- ja kallis villainen eläin, oli ennen jotenkin yleinen Catamarcassa, mutta juuri kallisarvoisen villansa vuoksi sitä niin innokkaasti metsästettiin, että se melkein sukupuuttoon hävisi. Nyt vihdoinkin on julistettu kielto sen tappamisesta, joten voipi toivoa, että jälelle jääneet tämän hyödyllisen eläinsuvun edustajat saavat elää. Näiden eläinten villasta valmistetaan ne mahdottoman kallisarvoiset vicuñakankaat, joista toisessa paikassa mainitaan.

Vuohien hoitoon Argentinassa pannaan jotenkin suuri huomio. Eri seutujen vuohilla on erilaisia ominaisuuksia, samoin kuin niiden villakin on laadultaan erilaista. Parhaimmat vuohet ovat Tucumanissa, n.s. Aconquijavuohi, jonka villa hienoudessa nousee melkein tuon ylistetyn Angoravuohen rinnalle ja värin kauneudessa voittaakin sen. Lähinnä Tucumania on Corrientes'issa parhaat vuohet. Muissa maakunnissa esiintyvät lajit sitä vastaan ovat jotensakin tavallisia laatua. Yleensä vuohien määrä Argentinassa nousee noin 3:een miljoonaan.

Sarvikarjaa oli maassa vuonna 1884 noin 16 miljoonaa kappaletta, joista noin 5 miljoonaa yksistään Buenos-Ayres-maakunnassa. Vaikka jalorotuista sarvikarjaa tuotiin Englannista, niin ei nykyistä kotimaista rotua kuitenkaan voi sanoa hyväksi. Myöskin tässä tapauksessa samoin kuin lampaidenkin suhteen lienee seikka semmoinen, että rotu on huonontunut. Ylimalkaan eläimet ovat pieniä ja laihoja. Tuotteet, joita ne antavat, ovat vuotia, talia, lihaa ja luita. Maito, voi ja juusto ovat melkein tuntemattomia. Hyvin suuretkaan karjafarmit, joissa on 10-20,000 lehmää, eivät voi antaa mitään voita tahi juustoa. Myöskin maitoa täällä on vaikea saada, kun eläimet eivät melkein koskaan sitä anna. Voita ja juustoa tuodaan Euroopasta — ja ollaan ilman maitoa.

Maassa semmoisessa kuin Argentina, jonka harvat asukkaat ovat hajallaan mahdottoman laajoilla maatienoilla, ja jossa uudisasukkaat usein asuvat kaukana toisistaan — etäällä kaupungeista ja tiheämmin asutuista seuduista, avaroita puuttomia lakeuksia välillä — hevonen luonnollisesti on paljon käytetty ja hyvin tärkeä eläin. Ensimmäiset hevoset toi maahan Don Pedro de Mendoza, kun v. 1536 saapui Buenos-Ayres'een. Silloin hän toi mukanaan 32 hevosta, luultavasti andalusialaista rotua, sekä myöskin 16 lehmää, 2 sonnia, 20 vuohta, 46 lammasta ja 18 koiraa. Nämä eläimet olivat laatuaan ensimmäiset La Platan maihin tuodut eläimet. Nuo 32 hevosta ovat lisääntyneet mahdottomiksi laumoiksi, niin että v. 1884 nousi hevosten luku yli 4 miljoonan. Vaikka nykyiset argentinalaiset hevoset ovatkin menettäneet monta niitä erinomaisia ominaisuuksiansa, jotka ovat andalusialaisen hevosen tuntomerkkinä, on niillä kuitenkin vielä useita etevyyksiä. Ylimalkaan ne ovat pieniä, mutta kestäviä, ylistettävä ominaisuus semmoisessa maassa kuin Argentina, hajallaan olevine uudisasutuksineen. Niitä suuria hevoslaumoja, jotka ympäröivät sisämaan karjafarmeja koko- ja puolivillissä tilassa, pidetään ainoastaan lihan ja nahan vuoksi. Ne saavat ylimalkaan kuljeksia vapaina lakeuksilla ja pyydystetään silloin, kun tulevat teurastettaviksi. Ratsastava paimen, joka suurella taidolla ymmärtää viskata suopungin eli lasson hevosen kaulan ympäri, tempaisee pikaisella nykäyksellä hevosen kumoon, jolloin eläin jo melkein kuristuukin.

Suuret hevoslaumat ovat pääasiallisesti rantamaakunnissa, etenkin Buenos-Ayres'issa ja Entre Riossa. Sisemmissä maakunnissa hevosten sijassa suureksi osaksi on muuliaaseja. Näitä viimemainittuja, joita on noin 150,000, käytetään niin hyvin veto- kuin ratsu- ja kuormaeläiminä, mutta myöskin kuljetukseen. Viimeksi mainitulta ominaisuudeltaan ovat ne paljoa käytännöllisemmät kuin hevoset vuorisissa länsimaakunnissa, kun niillä voipi ratsastaa jyrkkiä polkuja, äkkijyrkät kuilut kummallakin sivulla, paljoa suuremmalla varmuudella, kuin hevosella. Vaan muulia ei käytetä ainoastaan sisemmissä maakunnissa, mutta myöskin hyvin suuressa määrin rantamaakunnissa ja kaupungeissa. Esim. Buenos-Ayres'issa hevosia harvoin käytetään kuormanvetäjinä, mutta sen tavallisemmin muuleja. Myöskin kiskotinvaunujen vetäjinä kaupungissa käytetään aina muulia, jolloin kolmen muulin pidetään vastaavan kahta hevosta.

Aaseja on Argentinassa lähes 300 tuhatta ja käytetään läntisissä ja pohjoisissa osissa, joissa ne parhaasta päästä ovat kuormaeläiminä, mutta käytetään niitä ratsastukseenkin.

Viime vuosina on alettu kiinnittää suurempaa huomiota sikojen hoitoon. Maan siat ovatkin jotenkin hyvää laatua, josta saa kunnian maahan tuotu englantilainen sikarotu. Niiden luku nousee vähän yli 1/4 miljoonan, mutta se määrä ei kuitenkaan riitä tyydyttämään maan tarvetta kinkkujen, silavan y.m. käyttämisen suhteen. Niiden tavarain tuonti onkin siitä syystä jotenkin suuri.

Edellä mainitut eläimet ovat karjanhoidon pääesineinä Argentinassa. Paitsi näitä pitävät asujamet siipikarjaakin paikotellen, enimmäkseen kanoja ja vähän strutseja. Mutta tämä sivuelinkeino ei toistaiseksi kuitenkaan ole saanut suurempaa arvoa.

Karjanhoidon läheisessä yhteydessä ovat teurastuslaitokset. Nämä teurastuslaitokset, saladeros, ovat tavallisesti mahdottoman suuria laitoksia, joissa päivittäin teurastetaan satoja eläimiä, enimmäkseen sarvikarjaa, ja myöskin paljon muita eläimiä, esim. hevosia, eikä aivan vähässä määrin niitäkään. Nahat nyljetään ja suolataan vientitavaraksi, ja liha, se osa, mikä ei heti tule tuoreena myydyksi, ripustetaan auringon paisteesen kuivamaan. Kuivattuna myydään sitä sitte maan eri osiin ja viedään ulkomaille suurin määrin. Esim. Länsi-Indiassa, etenkin Cubassa. käytetään sitä mustaihoisten orjien ravintona. Myöskin Brasiliaan La Platasta viedään paljon kuivattua lihaa.

Kuten jo aikaisemmin sanottiin, on maanviljelys Argentinassa viime aikoina yhä enemmän alkanut tunkea karjanhoidon syrjään. Sitä ei kuitenkaan saa ymmärtää siten, että nykyään olisi maassa karjaa vähemmän kuin ennen, päinvastoin on lehmien luku viimeisinä 20:nä vuotena noussut 24 %, hevosten 8 % ja lampaiden luku 202 %. Se on ainoastaan verrannollisesti laskettu, kun vähennys on tapahtunut niin, että karja, joka v. 1857 oli 25 % koko kansallisomaisuutta, teki v. 1885 ainoastaan 18 %.

Maanviljelys. Aina noin vuosiin 1874 ja 75 oli maanviljelys Argentinassa jotenkin vähäisestä arvosta. Ne eurooppalaiset y.m., jotka uudisasukkaina muuttivat maahan ja asettuivat sisämaakuntiin, antautuivat etupäässä karjanhoitoon, joka kysyi vähemmin ahkeruutta ja työteliäisyyttä sekä pikemmin antoi odotetun voiton. Kehittymättömät työntekotavat ja kurjat työkalut, joita ensimmäiset maanviljelijät käyttivät, vaikuttivat myöskin paljon siihen, että tämä elinkeino siirtolaisista tuntui vähemmin viehättävältä ja voittoa tuottavalta, kuin karjanhoito, sillä luonnollisesti työn hedelmät silloisissa oloissa eivät voineet tulla läheskään niin rikkaiksi, kuin paremmilla aseilla ja enemmän täydennettyjen työjärjestysten mukaan tehden. Niin esim. käytettiin ainoastaan paljaita puisia auroja, jommoisia Euroopassa nykyään tuskin tapaa muualla kuin museoissa. Nämä puuaurat ovat saaneet poistua muodikkaiden rauta- ja teräs-aurojen tieltä. Tietysti noilla muinaisilla yksinkertaisilla aseilla olikin mahdollista vaan naarmia maata, jota vastoin mitään todellista muokkausta ei voinut tulla kysymykseenkään. Puiminen taasen kävi siten, että viljalyhteitä pantiin jalkaa paksulta sitä varten rakennetulle lavalle taivasalla, keskellä peltoa, ja sitte päästettiin joukko villejä hevosia juoksemaan koko kerroksen yli, siten puimaan viljaa, jonka puimisen helpottamiseksi tavallisesti annettiin kypsyä liiaksi ennen leikkaamista. Luonnollisesti meni paljon viljaa hukkaan ja puhtaus muuten jäi hyvinkin vajanaiseksi. Vaan kaikesta siitä huolimatta kuitenkin kannatti maanviljelys ja antoi runsaan sadon. Kuinka tuottavaksi silloin järjellinen, hyvin järjestetty maanviljelys täällä tuleekaan!

Vasta mainituista vuosista 1874 ja 75 on maanviljelys nopeasti kehittynyt sekä voittanut yhä suuremman merkityksen ja tulee todenmukaisesti jotenkin läheisessä tulevaisuudessa menemään karjanhoidon edelle, nähden siinä työskentelevien ja toimeentulonsa saavien henkilöiden lukumäärään ja sen tärkeyteen maalle kokonaisuudessaan, vaikkapa karjanhoitoa vielä toistaiseksi täytyykin pitää maan tärkeimpänä elinkeinona. Maanviljelyksen edistyksen näkee siitäkin seikasta, että aina vuoteen 1875 maahan alituisesti tuotiin viljaa, kun nyt sitä vastaan, vuodesta 1876 alkaen, on viljan maasta vienti vuosi vuodelta lisääntynyt. Poikkeuksena on vaan vuosi 1880, jolloin joku määrä viljaa jälleen tuotiin maahan. Syynä oli se seikka, että silloin liikkui äärettömiä heinäsirkkaparvia maan kaikissa osissa, hävittäen melkein puolen kaikkea yleensä kasvavaa viljaa.

Enimmin viljellyt viljalajit ovat nisu ja maissi. Nisun sato on melkein kaksi kertaa niin suuri kuin maissin, jota vastaan maissin vienti on enemmän kuin kaksi vertaa niin suuri kuin nisun. Se seuraa siitä, että melkoisesti suurempi määrä nisua kulutetaan omassa maassa, eli noin 4/5 satoa 1/5 maissin satoa vastaan.

Useimmat ja laajimmat maan viljelys-siirtokunnat ovat parhaasta päästä Santa Fé'ssä, San Luis'issa, Córdoba'ssa ja Tucuman'issa, vaan myöskin, vaikka vähemmässä määrin, Entre Rio'ssa ja Buenos-Ayres'issa. Ensimmäinen maanviljelyskolonia, mikä Argentinassa perustettiin, oli Santa Fé-maakunnassa, lähellä samannimistä kaupunkia. Se perustettiin 1856, nimellä Esperanza, ja on sittemmin alituisesti tullut yhä kukoistavammaksi, lukien nykyään koko joukon yli 3,000 asukasta.

Melkein yhtä paljon kuin maanviljelykseen on Argentinassa kiinnitetty huomiota hedelmä- ja viininviljelykseenkin, ja kaikkein pohjoisimmissa seuduissa myöskin sokurin ja pumpulin viljelykseen. Kuten jo aikaisemmin on mainittu, kaikkialla maassa menestyy joukko erilaisia hedelmäpuita. Varsinaisena elinkeinona ei hedelmänviljelystä kuitenkaan ole harjoitettu ennenkuin vasta viime vuosina väestön lisääntyessä ja etenkin kaupunkien asukasmäärän suurentuessa. Muinoin kukin viljeli hedelmiä ainoastaan omiksi tarpeiksensa. Nyt sitä vastoin ympärillä olevista maakylistä kaikkiin suurempiin kaupunkeihin tuodaan niitä hedelmiä, joita siellä viljellään. Esim. Buenos-Ayres'iin vuosittain tuodaan pitkin Paranáa summattomin määrin hedelmiä tähän virtaan rajoittuvista seuduista. Mitään hedelmien vientiä ei kuitenkaan harjoiteta, eikä se mieluisasti voi tulla kysymykseenkään, kun lähiseudun maat itse tuottavat tätä tavaraa, ainakin yhtä paljon kuin Argentina. Eurooppaan taasen on matka liian pitkä. Ainoastaan säilytettyinä voisi niitä sinne viedä. Mutta toistaiseksi ei semmoista hedelmien säilytystä, vientiä varten, ainakaan huomattavammassa määrässä, maassa pantane toimeen.

Vaikka viiniä nyt jo viljellään monin paikoin, etenkin länsi- ja pohjoisosissa, tuodaan sitä kuitenkin vuosittain suuret määrät Italiasta ja Espanjasta. Todennäköisesti on syy siinä, että suurin osa omassa maassa kasvavaa viiniä on vaan yksinkertaista maalaistuotetta ja että vaatimukset kaupungeissa, etenkin Buenos-Ayres'issa, ovat korkeammat. Kokeita myöskin paremman viinilajin viljelyksessä kyllä on tehty, mutta vasta viime vuosina. Niinpä kasvaa nyt esim. Catamarcassa viiniä, joka ma'un puolesta hyvin lähenee burgundilaista. Myöskin Tucuman'issa on hyvällä menestyksellä alettu viljellä jalompia viinilajeja.

Sokurinviljelys on lämpimissä pohjoismaakunnissa yhä enemmän alkanut kiinnittää maanviljelijäin huomiota, ja on muutamissa seuduissa jo kehittynyt pääelinkeinoksi. Etenkin Salto'ssa ja Jujuy'ssa, joissa tähän viljelykseen pääasiallisesti käytetään indiaaneja, on tämä elinkeino saanut mitä suurimman merkityksen. Sitä sokuria, mitä täällä viljellään, pidetään laadultaan melkein yhtäläisenä kuin brasilialainen. Corrientes-sokuria, joka on parasta, pidetään parempanakin sitä.

Pumpulia viljellään Jujuy'ssa, La Rioja'ssa, San Juan'issa ja Corrientes'issa, kuitenkin vaan vähin määrin. Sato ei riitä edes täyttämään vuotuista tarvetta omissa maakunnissa, vielä vähemmin voisi mitään vientiä tapahtua.

Kahvin viljelyskokeita on tehty parissa paikassa, ja ne ovat muodostuneet tyydyttäviksi. Mitään suurempaa tulevaisuutta kahvin viljelys muuten Argentinassa kuitenkaan tuskin saanee, kun maan kahvia kasvavat seudut ovat niin kaukana tiheämmin asutuista paikkakunnista ja suuremmista yhdistysreitistä, että kuljetus käy kovin vaivaloiseksi ja kalliiksi, joten kilpailua Brasilian kanssa on melkein vaikea ajatellakaan.

Vuorityö. Melkein kaikissa Argentinan läpi menevissä vuorijaksoissa, etupäässä itse Andes-vuorissa, vaan myöskin niiden haarautumissa on tavattu niin hyvin puhdasta metallia kuin metallirikkaita malmejakin. Vaan missä metallia, etenkin jalometallia, kultaa ja hopeaa, on ollut puhtaassa tilassa, ovat maan alkuasukkaat, indiaanit, sen koonneet ja valmistaneet koristeiksi sekä tarvekaluiksi paljoa ennen kuin yksikään eurooppalainen oli Argentinan maata polkenut. Todellista vuorikaivantoa sitä vastaan on ainoastaan hyvin vähän aikaa ollut olemassakaan. V. 1824 muodostettiin Buenos-Ayres'issa yhtiö vuorityön järkiperäistä harjoitusta varten Famátina-vuorissa La Rioja-maakunnassa. Niissä vuorissa ovatkin maan metallirikkaimmat paikat. Yhtiö kuitenkin sai ainoastaan lyhyeksi ajaksi antautua rauhassa harjoittamaan liikettänsä, sillä levottomuudet sisällisen sodan alussa, kenraali Rosan diktaattoriviran aikana, saattoivat sen häviölle. Yhtiön teknillisen johtajan, erään saksalaisen, silloin ampui Rosan julma käskyläinen, Quiroza, jota aivan oikein on nimitetty tasankojen tiikeriksi, "tigre de los llanos". Yhtiön hajottua viipyi kauan ennenkuin mitään todellista vuorityötä, sanan varsinaisessa ymmärryksessä, jälleen tuli käyntiin. Vasta viime vuosikymmeninä tämä elinkeino on jälleen alkanut kukoistua. Maakunnat, joissa vuorityötä nykyään oikein elinkeinona harjoitetaan, ovat Córdoba, San Luis, Mendoza, La Rioja ja Catamarca. Löydetyt metallit ovat: kulta, hopea, kupari, lyijy ja nikkeli. Etenkin kuparia ja lyijyä on suurin määrin.

Kultaa on Famátina-vuorissa La Riojassa, Salta'ssa ja Jujuy'ssa puhtaassa tilassa ja tavataan enimmäkseen pienissä vuoripuroissa. Kahdessa viimeksi mainitussa maakunnassa toimittavat kullan huuhtomista ainoastaan indiaanit, jotka sinne tulevat läheisestä Gran Chaco'sta, saadakseen työnansiota. Vuorien sisällä sitä ilmaantuu ainoastaan San Juan'issa. Kultaa ei kuitenkaan ole löydetty suurempia määriä, ainoastaan jotenkin niukasti. Runsaammin sitä vastaan tavataan hopeata. Sitä on suurimmassa määrin puhtaassa tilassa Cerro Negro'ssa ja Chilecito'ssa La Riojassa sekä lyijyn yhteydessä Mendoza'ssa ja San Juan'issa.

Kuparia on sekä puhtaana että malmina kuin myöskin kullan ja hopean yhteydessä. Runsaimmin on kuparia Catamarca'ssa ja Famátina'ssa La Rioja'ssa, mutta myöskin, vaikka vähemmässä määrin, Sierra de Córdoba'ssa samannimisessä maakunnassa sekä vähän Salta'ssa.

Lyijyä saadaan enemmän kuin kuparia. Sitä on malmina Mendoza'ssa ja San Juan'issa.

Nikkeliä on ainoastaan La Riojassa ja jotenkin niukalta siinäkin.

Maan eri osissa esiintyvät malmit eivät ole läheskään samoissa vuorilajeissa. Päinvastoin on siinä suhteessa hyvinkin suuri eroavaisuus, Niinpä ovat ylimalkaan Catamarcassa olevat metallit graniitissa, Córdoba'ssa taas gneis'issä, La Rioja'ssa saviliuskassa, San Jnan'issa gneis'issä ja kalkkikivessä sekä vihdoin Mendoza'ssa valkeassa ja punaisessa hiekkakivessä.

Kuten jo on sanottu, ovat Famátina-vuoret La Rioja-maakunnassa useammanlaisista malmeista rikkain seutu koko maassa. Nämä vuoret sisältävät suunnattoman määrän rikkaita malmisuonia, joissa on kaikkia maassa esiintyviä metalleja. Kuitenkaan ei ole vuorityö edes Famátina-vuorissakaan saavuttanut sitä laajaperäistä merkitystä, mitä siltä voi odottaa. Kehitystä etupäässä hidastuttavat ja vastustavat kehittymättömät kulkuneuvot. Lisätyt ja mukavammat yhdistyskeinot rantaseutujen kanssa sekä suurennetut työvoimat, etenkin kun uudet rautatiet Rioja'an ja Catamarca'an kerkiävät täysin valmistua, vaikuttavat sen, että vuorityötä tässä monenlaisista metalleista rikkaassa maassa tullaan harjoittamaan suuremmalla voitolla ja semmoisella laajuudella, että tämä ansionlähde läheisessä tulevaisuudessa voittaa maan eri elinkeinojen joukossa semmoisen aseman, mikä sille täydellä oikeudella kuuluu.

Metsästys ja kalastus. Näitä maan alkuperäisten asukkaiden yksinomaisia elinkeinoja varsinaisena ammattina harjoittavat tuskin muut, kuin eri rajaseuduilla ja kaukaisemmissa osissa asuvat indiaanit. Eri paikoissa on metsästys sekä kalastus elinkeinona, molemmat yhtä paljon, sen mukaan millainen maan luonto on ja kuinka runsaasti siinä on riistaa. Misiones'in ja Gran Chaco'n suurissa metsissä asuvat indiaanit elävät pääasiallisesti metsästyksestä, johon heillä onkin mainio tilaisuus, kun metsät ovat täpösten täynnä kaikenlaisia nelijalkaisia eläimiä ja lintuja. Samoin on laita pampasseudnn sotaisten asukkaiden, niinkuin suuremmaksi osaksi Patagonian indiaanienkin. Viimeksi mainitut sitä paitsi kalastelevat Patagonian läpi virtaavissa jokiloissa. Tulimaan indiaanit vihdoin elävät yksinomaan kalastuksella. Heidän maansa onkin kalarikas, mutta muista eläimistä jotenkin köyhä.

Vaikka Paraná-virta lisäjokineen on jotenkin rikas eri kalalajeista, niin eivät kalastusta kuitenkaan siellä harjoita muut, kuin kenties yksi ja toinen köyhä raukka, joka muutoin ei voi elatustansa hankkia. Niin hyvin säilytettyä kuin kuivattuakin kalaa tuodaan maahan suurin määrin Euroopasta, etenkin katolilaisen paaston ajaksi. Metsästystä taasen harjoittavat valkoihoiset asukkaat enemmän huvin kuin hyödyn vuoksi.

Teollisuus. Paitsi jo kerrottua vuorityötä, joka tosiaan oikeastaan on luettava teollisuudeksi, Argentinassa tuskin on mitään mainittavan arvoista teollisuutta. Ne raaka-aineet, mitä maa tuottaa, viedään suurimmaksi osaksi muihin maihin valmisteltaviksi ja muodostettaviksi, saadakseen sen muodon, jossa ne kelpaavat ihmisiä hyödyttämään ja palvelemaan. Asia on aivan luonnollinen. Harvalukuinen väestö näet tarvitaan hyvinkin tarkoin irroittamaan niitä raaka-aineita, mitä maa luovuttaa, joten ei jää joutavia työvoimia tuotteiden jalostamista ja valmistamista varten. Väestön lisääntymisestä tulee vähitellen myöskin teollisuuden kehittyminen olemaan luonnollisena seurauksena. — Teollisuuden edistämiseksi säädettiin v. 1876 suojelustulli muutamille esineille, joita luultiin voitavan maassa valmistaa. Mutta siitä ei ollut odotettua hyötyä. Vaan sillä tavoin koettaa keinollisesti herättää teollisuutta maassa, jossa se yhdestä tahi toisesta syystä on mahdoton, on vain turhaa vaivaa. Ellei ole olemassa teollisuuden kukoistuksen ehtoja, niin ei sitä myöskään voi keinollisesti esiin loihtia. Suojelustullit ovat oikeutetut ainoastaan siellä, missä teollisuutta jo on olemassa. Ainoastaan silloin voi tulla kysymykseen suojella sitä ulkomaalaisen kilpailun ylivaltaa vastaan. Mutta ne eivät voi herättää teollisuutta siinä, missä sitä ei ennen ole olemassa.

Se vähäinen teollisuus, mitä Argentinassa harjoitetaan, on etupäässä kääntynyt puutavarain jalostamiseen eli puhdistukseen. Buenos-Ayres'in läheisyydessä on koko joukko höyrysahoja, joissa sahataan ne hirret, jotka lautataan suuria Paraná- ja Uruguay-virtoja pitkin niiden keski- ja yläjuoksulla olevista metsärikkaista seuduista. Buenos-Ayres'in seuduilla on myös suurin osa niitä muita teollisia laitoksia, mitä maassa on olemassa. Niistä erittäinkin huomattakoon pari rautatehdasta, muutamia nahka- ja suurempia ajokalutehtaita sekä iso suklaatehdas ynnä muutamia muita. Muita huomattavampia tehdasliikkeitä on eräs suuri olutpanimo, perustettu v. 1859. Siinä työskentelee nykyään noin 100 työmiestä, ja se valmistaa päivittäin noin 30,000 kannua olutta. Sitä paitsi on toinenkin suuri panimo olemassa. — Siinäpä melkein onkin koko Argentinan teollisuus, lukuun ottamatta vielä muutamia teollisia laitoksia. Mutta suojelustulleilla tahi ilman niitäkin se kyllä vähitellen tulee lisääntymään ja edistymään mikäli väestökin lisääntyy.

Kauppa. Teollisuuden vastakohtana on kauppa edistynyt hyvin nopeasti ja vuosi vuodelta voittanut yhä suurempaa merkitystä, niin että se nykyään on jotenkin korkealla kannalla. Ne maalais- ja maanviljelystuotteet, joita Argentinassa saadaan, viedään osaksi läheisiin maihin, osaksi Eurooppaan. Sitä vastaan täytyy maahan tuoda paljon tehdastuotteita, koneita ja työkaluja maanviljelyksen tarpeeksi. Siten on vienti ja tuonti ollut melkein yhtä suuri. Tuonnin arvo on kuitenkin nykyään noin 20 % suurempi kuin viennin. Se on selvä seuraus tullijärjestelmästä, joka maan etevimmille vientitavaroille, nimittäin villalle, lampaannahoille, vuodille, talille, luille, karvoille, höyhenille ja lihalle määrää vientitullia täyteensä koko 6 % tavaran arvosta, siten aivan luonnollisesti häiriten maan vientiä. Vaikka vientitullia pidettäisiinkin tarpeellisena, valtion debetin ja kreditin tasaamiseksi, niin ei sen kuitenkaan pitäisi koskea kaikkia etevimpiä vientitavaroita, sillä viennin heikontumisen vuoksi sen välttämättömästi täytyy enemmän vahingoittaa kuin hyödyttää maan etuja kokonaisuudessaan.

Kuten sanottu, ovat tärkeimmät vientitavarat villa, nahat, tali, maanviljelyksen tuotteet, niinkuin viljat, heinät y.m., lampaannahat ja liha. Näistä erilaisista tavaroista on villan ja maanviljelystuotteiden vienti ollut myötään nousemassa, kun sitä vastoin vuotien ja talin vienti on vähentynyt. Lammasnahkojen ja lihain vienti on toisiinsa verraten kauan ollut melkein yhtäläisellä kannalla. Paitsi jo lueteltuja tavaroita viedään vielä suuret määrät eläviä eläimiä; etenkin on vilkas muuliaasien vienti Peruun, Boliviaan ja Chileen.

Tuonti taasen on suurimmaksi osaksi kaikenlaisia tehdastavaroita, koneita, työkaluja y.m., kuin myöskin kivihiiliä. Kivihiiliä tuodaan suunnattomia määriä Buenos-Ayres'een polttoaineeksi niille monille laivoille, jotka välittävät säännöllistä kulkuyhdistystä Euroopan eri osien kanssa.

Suurin osa Argentinan kauppaa kulkee vielä toistaiseksi Buenos-Ayres'in kautta, vaikka viime aikoina muutkin paikat, enemmän kuin ennen, ovat alkaneet kiinnittää huomiotansa tähän elinkeinoon. Buenos-Ayres'in kauppa on vuodesta 1870 vaihdellut 66 ja 82 % välillä maan koko kaupasta. Kuitenkin on erityisesti Rosario tässä suhteessa tehnyt suuria edistyksiä ja uhkaa vähitellen kukistaa pääkaupungin ylivallan tällä alalla.

Kunkin maan kaupan kehittymiselle on sen lainaustoimi suuresta arvosta. Sitä on vasta viimeisinä vuosina enemmän kehitetty Argentinassa ja saatettu sille kannalle, missä se nyt on. Kauan tuntui vakavien pankkilaitosten puute ennenkuin yleisempiä niitä saatiin kuntoon. Lyhyt-aikaisten lainojen saanti oli vaikea ja korko mahdottoman suuri. Niinpä maksettiin korkoa aina 24-30 % Ja enemmänkin. Kaikenmoisen kaupan ja liikenteen suureksi hyödyksi perustettiin v. 1873 Argentinan Kansallispankki 20 miljoonan dollarin pääomalla; pääkonttori on Buenos-Ayres'issa ja alikonttoreja jokaisessa maakunnan valtakaupungissa. Paitsi tätä pankkia on nykyään myöskin joukko muita pankkilaitoksia pääasiallisesti Buenos-Ayres'issa ja muissakin kaupungeissa. Suurimmat näistä ovat Buenos-Ayres Provincial bank ja London and River Plate bank. Lainauskorko kaikissa näissä pankeissa on kuitenkin edelleen eurooppalaisiin verraten jotenkin korkea, tavallisesti 10-12 %, ainoastaan Buenos-Ayres Provincial bank lainaa rahoja 6 à 8 % vastaan. Seurauksena tästä on se, että melkein kaikkien sikäläisten pankkien voitto on jotenkin suuri. Esim. London and River Plate bank jakoi viime vuodelta (1888) 15 % osingon, jota paitsi vararahastoon lisättiin 150,000 dollaria.

Melkein kaikilla maan pankeilla on setelinanto-oikeus, mutta paitsi Buenos-Ayres Provinsial pankkia täytyy kaikissa seteleissä olla Kansallispankin leima. Ilman sitä ne ovat arvottomia.

Kauppaolojen likeisessä yhteydessä aina ovat kunkin maan mynttisuhteet. Argentinassa on kulta rahakantana, mutta kultaa ei melkein koskaan tapaa liikkeessä. Samoin on hopean laita; ainoastaan kuparia ja paperia on liikkeessä. Rahayksikkö on peso eli argentinalainen dollari, joka jaetaan 100 centavos'iin. Yksi hopea peso vastaa 4 mk 21 p:iä Suomen rahaa, ja peso paperissa oli Joulukuulla viime vuonna 3 mk 58 p:in arvoinen, vaan se on alinomaa mahdottoman suurten vaihtelujen alaisena. Paperirahan halvan kurssin synnyttää se seikka, että pankit ovat saaneet oikeuden antaa setelejä paljoa korkeamman määrän, kuin mitä niiden omistama arvoaine vastaa ja enemmän kuin yleinen liike välttämättömästi tarvitsisi. Vuoden 1888 lopulla nousi liikkeessä olevain setelien määrä 92,294,663 doll., josta summasta Kansallispankilla noin 37 miljoonan dollarin paikoille. Vaikka tämä määrä jo oikeastaan on liian suuri, s.o. nousee yli pankkien luonnollisen setelinanto-oikeuden, niin on pankeille kuitenkin annettu oikeus laskea yhä enemmän setelejä liikkeesen eli yhteensä 214,546,100 doll. arvosta. Siten luonnollisesti paperirahan jo ennestäänkin alhainen kurssi tulee tuntuvasti alentumaan ja pankkien luottamus vähenemään.

Kulkuneuvojen parantuessa, kun uusia rautateitä yhä rakennetaan ja yhdistys meritse Euroopan kanssa tulee vilkkaammaksi, on Argentinan jo ennestäänkin suuri kauppa yhä kehittyvä ja siten vaurastuttava sekä yksilöllistä että maan yleistä varallisuutta ja hyvinvointia.