Front matter (continued 2)

Tultiin noin keskipaikoille Muotkawuonoa, ja tuuli wähä lauhtui; niin rupesi kuulumaan suhauksia niinkuin kanuunan laukauksia, joita kaiku rantakallioilta niin yhtä mittaa kertoo, että siitä syntyy yksi pitkä jymisewä säwel. Minä ajattelin, että joku osa wenäjän laiwastoa lienee Tsipna Wolokan niemen takana ampumaharjoituksissa, niinkuin wälistä kuuluu tekewän; mutta kuin ne suhaukset kuuluiwat niin erinomaisen oudoilta, etten ollut ikänä moista musiikin kuullut, hyppäsin weneen laidalle ja pitelin mastoköysistä kiinni. Tuossa oli tawattoman kumma näky. Wesisäteitä ruiskusi ylös weden pinnalta, ja pian kuului tuo outo suhaus perästä. Ne näkyiwät kaukaa wasemmasta puolen wuonon perästä, niinkuin edestämmekin ja aawalta mereltä samoten. Wene riensi lähemmä, ja jo alkoi näkyä tuon maailman suurimman eläwän, walaan, selkää ja päätä. Sen kulku merellä on erittäin arwollista ja juhlallista. Se nostaa mahdottoman awarata ruumistansa noin puolitiehen harwastellen ja niin wakawasti kuin olisi höyrykoneet tuon kolossin alla. Aallot, jotta heitteliwät meidän wämpööriämme eiwät wähintäkään heilauttaneet walaita.

Minä katselin noita jättiläis-elukoita, niitä jotka oliwat lähempänä, ja niitä jotka kaukaa meren aapaa pitkin suoraa suuntaansa pitiwät Muotkawuouon äyriäisparweille. Walasten nousu ja lasku, kun ensin turpansa kohottawat wedestä ylös ja sitte ruiskureiästään puhaltawat wesipatsaan ilmaan ja heti imasewat ilmaa röhisewällä äänellä sisäänsä, ja jonkun minuutin ajan näyttäwät suurta selkäänsä, jonka perästä taas waipuwat kauaksi aikaa weden alle — se on niin wakaata ja turwallista, että luulisi heidän tietäwän, ettei kukaan woimassa ja suuruudessa woi heidän kanssansa käydä kilpailemaan. Walaita oli monta yhtaikaa liikkeessä meidän ympärillämme; mutta erittäinkin yhtä minä seurasin silmilläni, joka wuonon perästä ui pitkin meihin päin. Laskin että, jos se pitää samaa wauhtiaan ja meidän weneemme taas menee kulkuaan, niin tultaisiin jotenkin likekkää risteyspaikassa. Se piti yhtäsuoraa hotua ja oli noin määrälleen 5 minuutia weden alla, ennenkuin aina nosti ruumistansa joksikuksi minuutiksi aalloista yli, ja sen sileä selkä kimalteli auringon paisteessa jo etäällä. Tultuaan lähemmä wenettämme katosi se kauaksi aikaa, ja minä katselin ympäri merta mihin se joutui; silloin yhtäkkiä nostaa se turpaansa weneen wierestä, ainoastaan jotakuta 10 syltä meistä; se oli koko hirwiö nähdä; tiedottomasti puristuiwat kynteni köysiin, ja minä olin huutamaisillani kumppanilleni weneen pohjassa katsoa nyt ylös, kun se samassa suhautti emäpylwään wettä sieramestaan, niin että waarat wastasiwat rannoilta. Totta se tuli suoraa sywyydestä, koska työnsi päänsä pystysuoraan ilmaan; kun oli särpäissyt merestä henkeä, niin että lihakset lotisiwat sieramen ympärillä, alkoi se paneutua mahalleen ja ihraiset siwut pullottiwat pyöreinä kuin laiwan kupeet ja työnsiwät wedet pois tieltä. Wilahti pieni silmä wielä mennessään aaltoihin ja pää painui kosken kohinalla meren wäljiin alawesihin, mutta leweä pyrstö-ewä kohosi wuorostaan ilmaan, teki hitaan heiluuksen toiselle syrjälle ja upotessuun weden pintaan antoi semmoisen potkauksen hywästiksi, että waahtona aallot kuohuiwat ympärillä. Otus oli kadonnut, ja meidän weneemme rupesi kiikkumaan niillä laineilla, joita sen wiimeinen hännän lyönti pani kulkemaan tuulisella merellä, niin kowa hyöky lewisi tuon jättillään liikunnosta. Sen enempää ei sitä näkynyt, ei kuulunut.

Weneemme kiiti eteenpäin. Saarennon kaakkoisnurkan ympäri, jossa on kaksi lintupahtaa eli korkeaa ja jyrkkää kallioseinää kaikenlaisten merilintujen pesiä täynnä, oli purjehdittawa Tsipna Wolokan niemeen saarennon koillisimmassa nurkassa. Kuta lähemmä tultiin, sen selwemmin näkyiwät lintupahtain ylhäiset pankot, pesäreiät ja rotkot. Tultuamme niiden alle noin pari, kolme wirstaa rannasta, ja juuri kun wene paraikaa lensi kuin luistinjäällä, herkesi yhtäkkiä tuuli tahi sanoakseni alkoi tuulla joka neljältä ilmansuunnalta, niin että se löi mielenkin hämilleen. Suuri purje yläältä alas asti wapisi kuin haawan lehti, työnsi wälistä eteenpäin wälistä taapäin, toiselle ja toiselle syrjälle. Siihenkin tottui pian ja katsoi tuulen wehkeitä tyynesti. Se laimeni kohta ja meren hitaiset aallot rupesiwat meitä tuudittamaan kätkyessämme. Tuommoisessa tyynessä kiikkumisessa lyö meri pian, eli, niinkuin meillä sanotaan, saa matkustaja meritaudin. Mutta tätä oloaan ei tarwinnut kauan aprikoida, sillä yhtä haawaa nostiwat kaikki lintupahtain asujamet äärettömän rääkynän ja pemahtiwat lentoon; täytyi repäistä silmänsä selälleen, ja paksu pilwi wyöryi wenettämme kohti niin moniäänisellä huudolla, ettei siitä Saimaanrannoilla woi luoda itselleen mitään kaukaista ajatustakaan. Tuon kirkuwan lauman säwelet täyttiwät ilman ja hyppiwät aaltojen harjalla pitkin selkämerta; ja kun sen suhina ja siipien winkuminen wetäysi päälle ja ympäri, luuli olewansa hengen waarassa. Waan mitä wielä! lintu tuli poikineen kysymään: mistä kaukaa nämä wieraat owat? Liiteteikse, laateleikse, katsoi kokan ja perän puolelta, jopa maston nenästäkin; ja kun näki, että me olimme Kuopiosta kotoisin, niin kysyminen lakkasi. Tuo sankko parwi hälweni ja sinitaiwaan selwyys pääsi taas silmään. Hiljaisesti lähti itsekukin istumasijoilleen. Päästyänsä wuoren pankkoloille ojensiwat he jalkansa suoraksi, lewittiwät siipensä täysipitkiksi ja peittiwät niillä sitte kirkkaat kupeensa. Tyytywäisinä jäiwät he istumaan, he kun oliwat kotona. Ei kuitenkaan ihan kaikki jättäneet meitä. Moniaita kalalokkia ja tiiroja jäi kaareilemaan ympärillemme. Noillekin on pohjolan kirkkaudesta ylettynyt osansa. Rinta oli walkea, niin walkea ja kirkas kuin aamun koi, ja puhdas, puhtaampi kuin pesty willa; mutta päiwä painui mailleen, ja nämäkin lähtiwät kotiin, ojensiwat jalkansa pitäwälle permannolle, lewittiwät siipensä oikosuoraksi ja sowitteliwat hitaasti pitkin kylkiä; ja kun kaikki oli paikoillaan, jäiwät he tyytywäisinä istumaan tutuille asuinsijoilleen. Mutta walkea rinta heijasti auringon jäähywäissäteet ihmisen silmään; »kuinka monta, kuinka monta kirkasta kesää pitäisi minun antaa jäämeren wiileäin aalloin huuhtoa rintaani, ennenkuin se tulisi yhtä kirkkaaksi kuin sinun. Sulla on tukewa jalansija; kun myrskyn nousua pilwien tummuus ennustaa, pistäyt sinä kallion rakoon; sen seiniä ei rajuilma murra, ei, waikka se ampuisi suoraan pohjoisnawasta.» Päiwä ummisti silmänsä, waan ainoasti pikkuruiseksi hetkeä, ja ainoasti silmänräpäyksen ajan ennätti pohjan yötä ihaella, kun päiwä jo taas awasi silmänsä ja walo wuosi meren pintaa pitkin.

Lähetessämme karabellan kauppapaikkaa, joka on mereen pistäwällä niemellä, huomasimme eriskummallisesti muodostuneen wuoren seinän, joka niinkuin muukin ranta, oli äkkijyrkkä mereen. Kiwettyneitä sawikerroksia, toinen mustempi, toinen harmaampi; oli päällekkäin monta, jotka muodostiwat puolikuun, kupera puoli alaspäin; kerrokset oliwat yhtä tasaisia ja niin säännöllisiä kuin sisäkkäin piirretyt ympyrät, joiden yläpuoli olisi pois pyhitty. Semmoisia kuwioita oli kolme wieretysten ja keskimäinen oli keskeltä ontto ja näytti aiwan ihmiskäden tekemältä laiwan warwilta kaukaa. Tämmöistä monikerroksista wuorta on ennen luultawasti ollut ulohtaammalle mereen, waan aallot ja meriwirrat owat sen syöneet poikki ja silittäneet seinän, että se on kuin weistetty. Karabellan siwu purjehdittiin, ja noustiin Anikieff (eli Oneka) nimiselle saarelle, joka on juuri Tsipna Wolokan niemen ulkopuolella eteläänpäin. Koko saari on pehmeätä kiweä, johon wesi on tehnyt monenlaisia leikkauksia ja sywänteitä. Pienet rantakiwet owat kuluneet pyöreiksi ja omat siewän näköisiä; niistä muutamia kuljetimme kotiin asti. Eräässä kohti oli saaren päässä kiwikallio aiwan tasanen ja sileä kuin lattia ja siihen oli hakattu nimiä täyteen 15 sataluwun loppupuolelta meidän aikaamme asti. Siinä oli wanhimmat hollantilaisia nimiä, sitte norjalaisia, ranskalaisia, saksalaisia, ruotsalaisia, suomalaisia, wenäläisiä, j.n.e. Mitään historiallisesti uutta eiwät pohjoismerien retkien tutkijat sano näistä saatawan, mutta hupaista oli nähdä noita kolmen wuosisadan wanhoja nimiä ja siitä nuorempia joka ajalta, jotka kokiwat olla toinen toistaan sirommasti hakatut. Kalliot omat liuskakiwiä, joiden lewyjen wäliin wesi oli syönyt sywät uurteet. Siitä olisi taulukiweä saanut. Saari on jotenkin korkea, että ole aiwan pienikään, mutta kumminkin kuuluu myrskyllä meren aallot yli hyökäisewän, ja wesi pärskyy yli sen wenäjän ristin, joka on mäen kukkulalle pystytetty.

Aamupuoleen yötä 26/7 tultiin

Tsipna Wolokan

eli Potshein kauppapaikkaan, jossa asuu myös ruijalaisia kalastajia ja työmiehiä. Hywäntahtoisesti antoi meille yösijan erään ruijalaisen warakkaan kauppiaan (joka itse sattui olemaan poissa) rouwa komeasti hirsistä rakennetun pytinkinsä yläkerrassa. Kaikki tuwat ja muutkin huoneet oliwat hirsistä tehdyt ja punamullalla maalatut. Tämä oli aiwan kuin eurooualaisen simistyksen pesäpaikka siihen nähden mitä kyliä olin äsken kulkenut! Pikkuisen matkan päähän taloista oli tehty täydellinen ja siewä wenäläinen kirkko, waikk'ei yhtä ainoata wenäläistä löydy kylässä. Mutta kalastusaikana on täällä kyllä wenäjän miehiä, jotka joskus kuuluwat pääsewän kirkossa käymään. Kuolasta käy täällä pappi. Kylä on auki kaikille tuulille, enempi kuin mikään muu kylä rannikolla; sentähden kuuluukin talwi olewan lewoton ilmain puolesta. Näköala on ainoastaan merta ja merta joka suunnalle; lounaasta wain näkywät saarennon kiwikalliot, aiwan paljaina ja raunion tapaisina. Kylän luona on kumminkin nurminiittyä jotenkin paljo, erittäinkin edellämainitulla kauppiaalla. Kartanoniityllä käwi hänen muhkea ja koristettu ajoporonsa laitumella, ja hywä olikin ruokamaa sillä. Potaatia oli myös kylwetty erääsen pieneen pellon tilkkuun, ja joskus kuuluu sen kylwö menestywänkin. Tämän niemen kohdalla tuntuwatkin myrskyt kaikessa woimassaan, ja näissä on moni mies kowan kokenut. Mainittawin wiime aikain rajuilmoista on eräs, joka muutamia wuosia sitten raiwosi näillä seuduin (muistaakseni Huhtikuun keskellä 1878). Kaikkiaan arwellaan tämän niemen ympärillä noin 90 wämpööriä ja 25 laiwaa joutuneen haaksirikkoon sinä päiwänä. Muutamat oliwat kumminkin woineet pitää aluksensa aawalla merellä, ett'eiwät ne särkyneet rantoja wasten. Harwoin kuuluu se alus jääwän eheäksi, joka sortuu lähelle rantaa, ja harwoin pelastuu semmoisen aluksen miehet. Jos alus sattuu kalliorantaa wasten pieksää tuuli yksin mastoja lankkupuutkin pirstaleiksi teräwiä kiwinurkkia wastaan; mutta yhtä wähän on pelastusta odottaminen, jos sattuu hietarantakin wastaan; hyökyaallot wyörywät kauhealla wauhdilla rantaa ylöspäin, ja aallon harjalta putoo wesi julmalla woimalla suoraa maahan aallon etupuolella sen wyöryessä rantatörmälle, niin että siinä wene ja ihmisruumis musertuu; wielä lisäksi käy eteenpäin ryntääwäin hyökyaaltojen alati wäkewä wirta takaisin mereen pohjaa myöten, joka nielee eläwänä senkin, ken mahdollisesti olisi eheänä päässyt aallon runteluista. Monta suomalaista wenettä olikin silloin miehineen päiwineen joutunut hukkaan; ainoastaan puoliwäliin toistakymmentä ruumista löydettiin sitten tyynen tultua rannoilta. Mutta monta wenettä, joissa oli ripeitä suomen miehiä, säilyikin, kun jaksoiwat pysytelläitä ulohtaammalla. Eräät meidän kyytimiehistämme sanoiwat päässeensä suurella waiwalla Onekan saaren taakse ja siellä pitäneet koko jumalan-ilman ajan sääpitoa. Toisesta ukkokääpiöstä kertoiwat myös soman tarinan. Siikanne oli juuri wiskaamaisillaan wenettä muruiksi wasten kalliosenää, kun ukko weneen laidalta potkaisee itsensä ylös ja saa kourillaan eräästä kallionraosta kiinni; aalto hyrskäisee takaisin ja ukko jää monen sylen korkeuteen riippumaan kynsistään; mutta hän ei odota jouden toista yritystä; sillaikaa kun wähemmät waahtopää-aallot ajelewat toisiaan hänen allansa ja puskiwat itsensä kuolijaaksi kallion rintaan, tirkistelee hän yläpuolelleen, arwellen, eiköön tuolla mahtaisi löytyä jotain kowerrusta kiwiseinässä, johon kohta saattaisi kyntensä sowitella; kun oli keksinyt koloa wähä, jäi hän tyynesti kaswot selkänsä yli odottamaan, milloin toinen siikanne löisi kuohunsa hänen selkäänsä. Kun se kohinalla lähestyy ja lyödä tuppaa takapuolille ukkoa, tietää hänkin heittää kyntensä kalliosta irti ja hypähtää weden wallassa pitkin kalliota ylöspäin, siksi että taas saa kourillaan puristetuksi siitä särmästä, jonka oli jo ennen itselleen katsonut; siihen ukko taas riippumaan kuin yölepakko räystään alla, ja kolmatta siikannetta wuottaissa walitsee hän uuden kiwenraon sopiwan matkan päässä ylöspäin. Mutta jo olisi ukko erehtynyt laskuissaan, jos wähänkään tuuli lauhtuisi ja kolmas siikanne ei olisi kiiwaampi kahta ensimäistä. Sitä ukko miettii ja kaswot olkansa yli katsastelee hän meren tytärten kamalaa leikkiä allaan suitsummassa sywänteessä. Älä huoli! jo waeltaa selältä mahdoton kirjapää aalto niin äkäisessä raiwossa, kuin aikoisi kiwikalliosta läpi, ja sen siikanne kiskaisee ukon äreästi ilmaan, että hänen täytyy lyömällä lyödä koukut merimiehen sormensa kallioon kiinni, ettei tohinassa alas tulisi nykäistyksi. Jo jäi Ahti, aaltojen kuningas, yhtä ukkoa waille. Päästyänsä kolmannesta siikanteesta, tiesi utto pääsneensä weden wallasta. Hiljakseen kimusi hän pitkin kallion rakoa ja sai jalkansa eräälle ullonewalle pankolle, jonne sitte hilasi ruumiinsa perästä. Siitä neuwotteli hän itsensä wuoren päälle, käydä kupitti taloon ja pääsi piimätuopin ääreen; silloin täytyi muistin tuosta kiusallisesta tapauksesta, kun meriwesi läpi waatteiden kasteli, jopa oli lähes hengen päälle käydä, wäistyä syrjään, wielä wähä pitkällään tuwan lämpimässä, ja waatteet wähäkuimahtawat, niin maailma on taas kohdallaan.

Tässä kylässä saimme ensi kerran tutustua norjalaisten kanssa. He owat todellakin walistunutta kansaa, ja mitä koulusiwistykseen tulee, etewimpiä kaikista tämän meren rannan asujamista; mutta juoppous on heissä yhtä tawallista kuin muissakin. Keskustellessani heidän kanssansa kysyin, tokko selwästi ymmärsiwät minun ruotsalaista puhettani; ja kaikki sanat sanoiwat tajuawansa. Norjalaiset owat häissäkin yksiwakaiset ja tosi-puheet syntywät heiltä ihan kuin itsestänsä. Tämän kylän asukkaat tuntuiwat olewan hywissä waroissa. Norjalaiset näillä rannoilla korkeassa Pohjosessa lämmittäwät huoneitaan samaten kuin kansalaisensa aiwan etelässäkin, rautakamiineilla, jotka useimmittain owat niin sirosti tehdyt, että luulisi niitä kaapeiksi läpi kowerrettuine owineen, ainoasti koristukseksi seinän wiereen pannuiksi. Semmoinen kamiini antaa erittäin kuiwan lämpimän ja jäähtyy heti kuin halot taikka turpeet, joita enimmittäin täällä poltetaan, owat sammuneet. Sentähden onkin tapana, että se joka wiimeksi menee maata, työntää jonkun pölkyn pään tai terwaskannon (jos tuota on ollut woimaa hankkimaan) yöksi palaa kituuttamaan, ja joka ensiksi nousee aamulla lisää poltto-ainetta uuniin. Kylmä sittekin ahdistaisi, mutta tawallisesti maataan kahden pehmeän höyhen-polsterin wälissä, jotka jos makuu-huone on kowin kylmä ensin lämmitetään jollain tawalla, ja sitte aika kyydillä hypätään niiden wäliin, heti kun on watteet riisuttu päältään. Kowin kylmä toki tassa kylässä ei ole ilma edes talwisydännätään, korkeintaan ja ani harwoin 14° cels., niinkuin ne sanoiwat joilla oli lämpömittari. Kesällä miten he maannewat, en osaa ymmärtää; wesilikomärkiinä kait minä yöllä heräsin patjojen wälissä, otin entisen tapani ja rupesin palttooni alle; mutta tolkun keino tuo talwella mahtaa olla lyykistyä wärisewin jäsenin höyhen-untuwain sisään, jossa on kuin uunilinnun poika pesässään. Ennenkuin tällä kertaa eroan norjalaisista, täytyy minun heille, erittäinkin äsken mainitun kauppiaan rouwalle kiitokseksi, ja miksei myös meille itsellemme opiksi, mieleeni johdattaa sitä kiitettäwää yksinkertaisuutta, mikä heillä on iltaruuan laitossa. Rouwa kantoi pienen puurokupin pöytään minun sijalleni ja toisen kumppanini sijalle, sitte maitoastian kummankin kupin eteen ja lusikan wäliin. Tulimme wähä hämillemme, kun rouwa jo käski syömään — pöydällähän ei ollut kuin puuro, maito ja yksi ase! Ja tun ystäwällinen rouma awosydämmisesti teki pyyntönsä, arwelimme: kukahan Sawon rikkaan talon rouwista noin ujostelematta pyytäisi herraswieraita tuommoiseen iltapöytään.

Seuraawa päiwä oli niin tuulinen, etteiwäit tohtineet lähteä meitä kyytiin weneellä; siis jalkapatikassa 2 1/2 à 3 peninkulmaa wuorien yli Sopuskaan; Lassi ju wasta saatu wäwypoikunsa, rotewa norjalainen, oppaiksi. Kylästä wähän matkan päässä on paikka, jossa kaksintaistelussa sankari Onekan täytyi heittää henkensä. Tämä sadun uros oli kauan pitänyt rannikon kalastajia weronalaisina. Joka syksy ilmestyi hän — mistä lie tullutkaan — saatawiaan kokoamaan; ja onneton se, jolta weromäärästä wähäkään puuttui. Tapansa mukaan tuli hän kerran tähän kylään saamaan kala-osuutensa. Silloin astuu eräs suikkapoika (semmoinen joka täkykaloja koukkuihin pistelee) esiin ja sanoo: »mikä weroherra sinä olet meiltä weroa kiskomaan.» Sitä julmuutta, kun Oneka yltyi suuttuman! »tulepa tänne tanterelle, kyllä minä sinusta teen selwän.» Mutta kun he tappelutanterella seisoiwat wastatusten, suureni suikkapoika turpeaksi sankariksi hänkin; ja se kaksintaislelu, joka tuossa syntyi oli semmoista paininlyöntiä, että katsojia peloitti; kiwiä sinkoili maasta ympäri kuin tomua, ja sywiä kuoppia kaiwoimat kantapäät kiwimaahan. Mutta Oneta sortui alle ja pääsi hengestään, nimen main jätti saarelle, joka on paikan kohdalla meressä. Siitä päiwin ei ole nämä seudut olleet yksityisen weronkiskojan ryöstettäwinä. Kuinka kauan aikaa tuosta tapauksesta nyt on, sitä ei tiedetä, mutta niin sanoi Lassi, että ijänikuiset wanhat esi-isät jo puhuiwat tuosta tappelusta niinkuin hywin wanhasta asiasta ja tositapauksesta.

Me kuljimme meren rantaa, sileätä enimmästi kuiwaa maata, jota paikka paikoin kaswoi lyhyttä kanerwaa ja märemmissä kohden sammalta. Tässä nousee ranta merestä tasaisesti, muodostaen loiwan rinteen, ylös wuorille, jotka täyttäwät niemen sisämaan; niiden kukkulat oliwat wasemmalla puolellamme ja meri oikealla. Me oikaisimme suoraan ja niemekkeet jäiwät meistä etäälle ja hywin alhaalle, ja näyttiwät olewan mustan-tumman merenpinnan tasalla; walkea juowa eroitti niiden harmaan somerohiekan meren wäristä; se oli waahtoa, kun aallot puhkesiwat rantoja wasten. Niemen nenissä, jossa sattui kiwikalliota olemaan, oli juowa paksumpi, niinkuin kerä, ja tarkasti katsoessa woi eroittaa, miten waahto wälistä pärskyi kallioista ulos merelle, mutta ainoastaan joskus jaksoi tuuliainen tuoda korwaan kai'un tuosta, kun joku wäkewä siikanne paiskasi wetiset woimansa kallion otsaan. Kun niemistä katsoi ulommaksi, näkyi sieltä wettä ja wettä wain, ja läpitunkewa tuuli käwi sieltä ruumiisen. Sieti olla waatetta päällä, mutta olikin sitä kantajillamme; norjalainen sanoi käywänsä kesät läpi talwiwaatteissa, kelpo ketineet olikin hänellä: tawallinen willapaita, pumpulipaita, paksu willa-röijy, wahwat liiwit ja merimiehen paksu takki kokowillawuorineen. Loppupuolella matkaa, kun ilma lämpeni, nousi häneltä hiki selästä laukun-nahkaan. Yksi puro eli joki oli matkallamme. Se oli kaiwanut uran itselleen kiwikallioon; rannat oliwat useassa kohden kuin hakatut seinät, jonka tähden puroa ei huomannut ennen kuin se juuri pöllähti eleen. Kuljettiin wähän matkaa, niin sanoo norjalainen: »tässä se nyt on Karabellan niemen metsä.» Me katsoimme ympärillemme ja etemmäksikin; sitte miehen silmiin, mutta hän ei näyttänyt leikkiä laskewalta. »Missä se on?» »Tuossa edessämme;» ja todellakin päästyämme pienen mäen alle huomasimme pensastoa; mutta erehdys! Se on koiwikkoa, 2, 3 sylen pituista koiwumetsää; miehen polwen paksuiset maitowalkeat koiwun rungot kiiltäwät lehtien wälistä. Ihmeellistä! ne oliwat kaswaneet pitkin maata ja tuuhealehtiset oksat rehoittiwat kummallakin, puolella; lehdetkin oliwat melkein yhtäsuuret kuin etelämpänä. Juuresta oli runko sangen paksu, waan oheni sitte melkeen heti ja käyränä mutkitteli se yhtä paksuna muutamia syliä noin kyynärän werran maasta. Tosi metsää se oli. Sawossa luullaan, että metsän pitää pystysuoraan kohdalleen kaswaa; kuka sen on sanonut! Jos se woi kaswaa suoraan maan sisään, sitä minä en tiedä, enkä ole nähnyt, mutta sen olen nähnyt, että metsä kaswaa ihan pitkin maata. Karabellan metsä oli alaltaan noin tawallisen pihan kokoinen ja oli näöltään etempää niinkuin heitetty rasi meillä. Woipi arwata syynkin tuohon koiwujen wiisaasen käytökseen: jos ne nostaisiwat latwansa pystyyn, niin kyllä pohjoinen osaisi kohti ja tukistaisi lakkapäät paljaiksi, mutta nyt se huristaa yli, eikä hoksaakaan, että alempana olisi ollut syötäwää; on myös meren puolella wähä kinnarin kynnystä, josta se kiireissään kimpoaa toiselle harjulle. Kaikilla an keinonsa pettää wainoojansa. Mutta muutamia kukkalajia kaswoi ihan pohjoisrannalla. Erästä kaunista, walkeata kukkaa, joka oli muodoltaan kuin metsätähti ja muuramen kukkaa wähä suurempi, kaswoi suuret aukot aiwan walkeana; se oli omituista nähdä noin korkeassa pohjasessa. Matkan puoliwälissä, wähä päälle, tultiin wuoren pyöreälle harjalle, jonne näkyi wielä Tsipna Wolokan kyla ja Sopiskan kyla edessämme, kuin myöskin korkea kallioniemi saarennon luoteisnurkassa, joka niemi pistää ulos Muotkawuonoon sen pohjoisrannalta ja jakaa wuonon sisä-ja ulko-osaan. Sopuskan kylän takaa näkyiwät mustat, korkeat Karpinkalliot, jotka laskewat mereen. Jotenkin selwän kuwan sai tästä katsoen koko saarennon muodosta ja luonnosta; sen sisäosat owat paljaita ja autioita mykkelikkömaita, joissa porot kuuluwat paikan kussakin löytäwän ruokaa, ja karhut löytäwät tien sinne poroin perässä. Astuessamme myötämaata kylään, joutaa pitää puhetta, syödä Uuran juustojäännöksiä j.n.e., sillä mitään erinomaista ei ole katseltawana, kun rantakin on etäällä mäkien takana ja sisäwuorien tyhjiä kupeita ei jaksa enempätä katsella. »Käwihän teillä kuwernöörikin.» »Joo, laski komean laiwansa rannan luo, jossa wäki juhlawaatteissa oli wastassa, nousi paatilla rantaan, astui ylös mäelle, jossa minä seisoin ja käski minun opastaa itseään maata myöten Sopuskaan. Minä pyysin wain saada pistäytä mökissäni ewästä ottamassa ja panemassa wähä parempaa waatetta päälleni. Hän kielsi sen ja niin lähdettiin astumaan muut herrat muassa; laiwa ajoi meritse Sopuskaan. Hywästi jaksoiwat herrat kulkea, waan hitaastihan sitä mentiinkin. Sopuskassa oli wäki rannalla odottamassa, jos kuwernööri tahtoisi jotain kysäistä, waan hän nosti ainoastaan lakkiansa, astui paattiin ja nousi laiwaan. Waitokuwassa oli hän antanut soutaa itseään paatissa ympäri lahden rantoja myöten; silloin oli yö. Sen perästä meni hän Arkangeliin.» »Eikö hän mitään tiedustellut kolonistain oloista?» — Norjalainen astui niin pitkiä askelia, että minun täytyi panna hölkkäjuoksu pysyäkseni wähäkään rinnalla.

Sopuska

on pieni kylä; siinä ei ole monta taloa; ne owat erään pienen lahden pohjassa. Kylässä on ainoastaan norjalaisia taloja; meidät wietiin kauppiaan luo, jonka emäntä oli suomalaista syntyperää ja osasi suomea, waikka hän meidän mielestämme sitä wähä kainosteli, eli (liekölupa sanoa) häpesi. Piika talossa oli Kuusamosta, ja erään toisen talon nuori emäntä. Wiimemainittu oli muutamia wuosia sitte tullut naiduksi talon pojalle, ja sinä päiwänä kun me olimme kylässä, käwi hän rippikoulun, tuli konfirmeeratuksi, kuulutettiin 3 kertaa julkisessa jumalanpalweluksessa miehensä kanssa, käwi ensiripillä, tuli wihityksi ja kirkotelluksi, ja 2 lastansa kastettiin. Kelle teistä, Samon emännät, on niin paljo yhtenä päitwänä tapahtunut!! Sopuskan norjalaiset tuntuiwat minusta olewan myös hywissä waroissa, niinkuin Tsipna Wolokankin. Karppi eli Skarpi wuonossa taitaa olla köyhemmän puoleisia norjalaisia. Paljo oli turskia kuiwamassa sillä kauppiaalla, jonka luona olimme kortteeria; niin awaroita jälliä emme tulleet näkemään muualla kuin Waitokuwassa. Kaikki talot oliwat hirsistä, ja kauppiaan talo kaksinkertainen keskeltä, jossa me yläkerrassa taas saimme maata; yö oli jotenkin kylmä ja norjan patjat tuliwat hywään tarpeesen. Kylään sattui tulemaan 2 puumankilaista, joiden wämpöörissä meille sopi lähteä Waitokuwaan. Puolisten aikana lähdettiin risteilemään ja muutamien luowien perästä päästiin lahdelmasta merelle ja annettiin mennä suoraa pohjoista kohden, että päästäisiin sitte toisella käännöksellä perille, mutta ei tahtonut wedellä eteenpäin. Wiimein laskettiin niin ulos merelle että oltiin rannasta noin kolmisen peninkulmaa, mutta silloin loppui tuuli ja wene rupesi yhdessä kohden tuutimaan ylös ja alas aaltojen päällä ja wälissä, joiden harjat ja laaksot oliwat niin sanoakseni raswatyyniä. Jo rupesi meri lyömään ja weri tuntui ikäänkuin myrkytettynä kiertelewän ympäri pään ja watsan. Piti rohkaista mielensä. Keksin toimen: »tuokaa, miehet, esiin kaikki koukut ja kääntimet.» Ruwettiin oikeen innolla meren karjaa ahdistelemaan; kyllä miehet wähin nauruun suutansa wetiwät, ja annettuansa koukut rihmoinensa meille meniwät kajuutaan. Mitäpä me siitä; pääasia oli, että meillä oli jotain harrasta touhua. Onki mereen ja rihma sen puuhaarukan päälle, joka oli weneenlaitaan pystytetty ja jossa oli haarojen wälissä pikku kiekka rihmaa warten; sitte kaikesta woimasta »jaakaamaan,» se on: nykäisemään kowasti rihmasta, että koukku yhtäkkiä hyppää ylöspäin. Sitä tehtiin joku 5 minuutia, rukkaset käsissä, ja jo alkoi tottumattomille tulla aika wari. »Jo wähä nykäisi.» »Nostakaa heti ylös kala.» Minä lapan nuoraa kotwan aitaa; tietäähän sen, kun on noin 150 à 200 kyynärää. Nousee turska sywistä pesistään, kaunis kala; kitusistaan oli se kiinni. »Nyt sopii tuoretta kalaa ruweta keittämään, pata siis tulelle.» Mutta ei mikään kala-keitto ole niin hywä kuin hyyskän liha ja turskan maksa yhdessä.

Turska antoi palasen mahapaitaansa; se koukkkuun ja koukku taas mereen kalaa noutamaan; kenties sattuisi hyyssä; sitte saataisiin merimiehen kalakeitto. Eipä aikaakaan, kun kumppanini keulassa rupeaa kalaa wetämään ylös. Pätkähti hyyssä weneen pohjaan; kirkkaat kupeet paistawat kuin siialla. Kala oli toista kyynärää pitkä. Saatiin wielä turska mieheen. Joka ei tahto panna koukkuun turskan mahanahkaa, saattaa kyllä onkia sitä ilmankin; kun onki sattuu kalaparween, niin kyllä se johonkin nykäistessä tarttuu kiinni, ja teräwä wäkä nostaa kalan waikka häntäpuolesta. Woi saada jonkun mielenkuwauksen siitä wilkkaasta liikkeestä, mikä mahtaa olla wesimaailmassa pohjoisessa, kun tulee kokemaan tätä kalain paljoutta, josta ihmiset eläwät. Kun Homerus, ennenmuinoinen runoruhtinas, lauloi merestä, sanoi hän aina »tuo hedelmätön meri»; silloin löi ukko kiween, mutta »torkkuu joskus mainio Homeruskin» arweli jo Horatius ja jäämeren kalastajana minä lisään: se on tosi.

Sitte seurasi wielä yksi noita unohtumattomasti kauniita pohjan kesäöitä, mutta se oli wiimeinen, ja kenties se sentähden olikin niin ylenmäärin ihana. Ilmat rupesiwat tästä lähtien sateisiksi.

Aamupuoleen noussut perintakainen tuuli wei meidät wähään aikaan

Waitokuwan

kylään, jonka talot omat ympäri, ei ainoastaan itäisellä puolella, waan myös läntisellä, melkoisen wuonon (Aidewuodna.) Niemekkeet, jotka pistäwät ulos mereen owat paljasta kalliota; siellä täällä on ilmi karia ja matalassa wuonossa kiwiä; edessä aawa meri — semmoinen on näköala tästä kylästä. Myötäänsä kulkee siwuitse weneitä, purje-ja höyrylaiwoja; ei paikat ihmisettömiä ole milloinkaan. Juuri sentähden, että tämä kylä on kaikkein kansallisuuksien yhtymä paikka sekä kaupan että muun puolesta, luulen myös siweyden olewan huonolla pohjalla; semmoinen maine kait kylällä oli. Wuonon länsirannalla asuu kylän pienempi kauppijas, selwä suomalainen, ja perässä suuremman kaupan pitäjä, norjalainen, jota sanottiin rikkaaksi; kenties, koskapa hänessä samppaniaakin liikuteltiin meidän siellä ollessa; sitä ei olisi luullut noilla seuduin maalimata. Hänellä oli warsin awarat jällit punaiseksi maalatun kartanonsa takana. Ne oliwat täynnä halotuita turskia, jotka oliwat kuiwamassa auringonpaisteessa. Sydötään 2 seiwästä wierekkään maahan, nenät ristiin, ja niiden päälle orsi. Orsia orsien wieressä on tuhansia, laajat tasangot aiwan täynnä; jaturskia, joita parittain hännästä yhteen sidotaan ja heitetään orrelle, on kymmeniä joka orrella riippumassa. Luulisi ettei kaloja muualla maalimassa olekaan, kun näkee tätä kalan siiwoa; niin paljolta ne näyttäwät. Kyllä nämä kauppijaat ruokkiwatkin monta miestä yli koko Europan, erittäinkin Wenäjällä. Arkangelin ja Pietarin kautta tulewat turskat Kuopioon.

Ympäri wuonon on rannoilla tasaista maata, jota kyllä, kun tämä on wanha kylä, näkyi tehdyn niityksikin; mutta alaan nähden pitäisi sen elättää enempikin kuin jonkun kymmenkunnan lehmää, mikä kylässä on. Taitaapa täälläkin olla niin, että kuta kunnollisempi mies, sitä warakkaampi, ja päin wastoin; tämä tietysti yleisesti sanottu ja monilla poikkeuksilla. Ainoastaan muutamia turwetupia on kylässä, kaikki muut oliwat hirsistä ja hywässä reilassa. Tässäki kylässä täytyi admitteerata ja wihkiä eräs mies yhtä haawaa; hän oli aiwan huono lukija, mutta sanottiin olewan muuten kelpo miehen. Hun mielellään lupasi tulla rippikouluun, kunhan ensin tulisi wihityksi waimonsa kanssa, joka siitä syystä ei woinut odottaa, että oli lapsiwuoteesen lankeewa. He wihittiinkin; ennestään oli heillä jo yksi lapsi. Mies sitte oli uskollisesti rippikoulussa Puumangissa.

Tästä on wain 4 wirstaa yli niemen etelään päin toiseen kylään, wälillä on korkeanlainen hietaharju, jolle näkyy kumpikin kylä ja aawa meri lännestä yli paljaan niemen. Koko taiwal kylästä kylään on karkeata hiekka-maata, joka kaswaa lyhyttä jäkälää ja kanerwata, kalliota ei ole matkan warrella.

Kerwana.

Puolet taloista owat turpeista, ja toisetkin owat uutismökin, näköisiä. Asukkaat owat niin kutsutuita »hihhuleita» eli oman nimityksensä mukaan wain »kristityitä» ja erittäin ystäwällisiä wierasta kohtaan.

Tämän kylän ympärille saisi myös niittyä paljon enempi kuin mitä on huoneiden ympärille tehty. Karjaa näillä on melkeen sama werta kuin Waitokuwalaisilla.

Puumanki

(eli Pummanki) on suurin ju wäkirikkain kylä koko rannikolla (sen mukaan kuin minulle wäkiluwun sanoiwat; liekö tuo oikein, en tietä). Kun Kerwanasta tulee Puumankiin, jota walia on lähes puolitoista peninkulmaa, näkyy oikealla kädellä korkeanlaiset kalliowuoret aina niemen nenään asti, edessä on tasanko, jonka pieni puro leikkaa halki, ja wasemmalla on lyhyt ja korkeanpuoleinen someroharju-niemi, jonka taakse rantaa wetäypi ja muodostaa sielläkin hywän sataman. Puron länsipuolella on talo hirsistä, 2 tupaa wastakkaa ja kamari wälissä, jossa me asuimme sen aikaa tuin olimme kylässä. Wieressä länteen päin on muutamia turwe-tupia nawetoineen, kotineen. Meren rannasta näihin taloihin saattaa olla 1/3 wirstaa. Tästä lähdetään kaakkoon päinsuoruun sisäsatamata kohden, kun aiotaan pääkylään, johon on kortteeritalostamme toista wirstaa. Talot owat puron warrella ja sataman rannalla joku, sillä puro tekee polwen lähelle satamata. Suurin osa taloista on turpeista, waan sangen siistiä sisältä ja suurilla akkunoilla warustetut. Potaatimaata oli monella ja lehdet oliwat erittäin suuria ja kirkkaita; odotettiin hywää potaatiwuotta, mutta ei sitä monta kappaa ollut kylmässäkään. Heinämaatkin talojen ympärillä ja puron warsilla oliwat erittäin kaswawia. Sitä kenttää, joka oli kylän osien wälillä, käytettiin laitumeksi, ja siinä näki joka päiwä, kun aina kulki pääkylään kortteeristaan, koko karjan, monta kymmentä lehmää suuria lihawia ja hywin hoidetuita, käywän ruokamaalla. Saattuisiwat kyläläiset pitää enempikin lehmiä ja lampaita sillä heidän on suurimmaksi osaksi 2 Haanö eli Lunni-saarta, jossa kaswaa hywä heinä, mutta he wiewät wenelastittain heiniä Wesisaareen ja Wuoreijaan (Wardö) ja saawat hywän hinnan. Asukkaat owat hywästi toimeen tulewia ja suurin syy siihen on että kylässä wietetään siweätä elämätä kaikin puolin. Heidän seuransa tuntuukin sentähden aiwan kodikkaalta ja tutulta. Jos kuka kysyisi minulta Puumankilaisista, niin minä heitä kiittäisin. »Melkeen kaikki owat kuusamolaisia ja n.k. Kristityitä.» Warjellakseen omaisuuttansa warkauksista oliwat Puumunkilaiset, kun kylä alkoi suureta, päättäneet antaa miehissä sille selkään, joka warastaa. Jo tuli kesällä muuan maanmies muka kalaa merestä ottamaan, waan erehtyi ottamaan maalla toisen omaa; isäntämiehet nuhtelemaan, »waan näyttäkääpä toteen» sanoo mies niinkuin ainakin Suomessa; ei auttanut nyt juridiika; maha penkkiä wasten ja selkänahka muokkaan; mutta osaisikin mies heti, mistä tie lähtee Ameriikaan. Seuraawana kesänä tulee samantapainen mies; isännät taas käyttäwät wähä kättä pitempää ja opettawat, mikä on Puumangin peruslaki. Ei sekään kalan pyytäjä tuohon lakiin tyytynyt; Amerika peri senkin.

Kylän hautuumaa on pääkylästä pohjaan päin niemen nenässä. Harwoin täällä saa keski-ikäisiä miehiä haudata; ne nielee meri; joku sattuu ajautumaan sitte rannalle ja pääsee wihittyyn multaan.

Elokuun alussa oli wielä muutamia kuumia päiwiä; teki mieli rannalle; pannaan waatteet luisulla ruunalla noille kauniille, kirjawille kiwille, jotka owat meriwirrassa ulliweden aikana; outo ei muistakaan, waan sukeltaa niinkuin Kallaweden aaltoihin ja silmiä rupeaa karwastelemaan; se wesi on suolaisempata kuin Suomen lahdessa, eikä siinä tee mieli kuin pistäytyä wain, sillä se ei ole paljoa lämpimämpää kuin taiwellakaan. Mutta rannalla seisoessaan hiottaa, niin lämmin on ilma ja aurinko kuuma. Siellä pitäisi olla Wisbyn kylpylaitos, jossa kuulutaan potilaita totutettuwan auringonkylpyyn. Mutta äläpä mene ajatuksillasi kauas, jo rupeaa meriwirta waatteita huuhtomaan kiweltä pois. Ne kaapataan kainaloon ja siirrytään ylemmäksi, ja wähän hetken päästä taas ylemmäksi, sillä kun meri nousee, niin siinä ei auta muu kuin pakeneminen, waikka olisi koko waltakunnan sotajoukko wastassa. On se meri julma joskus, mutta on se wirkistäwäkin. Kun täällä on kuuma, ei kärsi kättä panna terwattua lautaa wasten, eikä jalkaa tummalle kiwelle.

Toista wiikkoa oltuamme kylässä, sanottiin ystäwälliset hywästit kyläläisille ja kortteerimme isännälle, joka kenties lukijalle on tuttu Thauwonin kertomuksesta Kirjallisessa Kuukauslehdessä wuodelta 1870, ja astuttiin wämpööriin purjehtiaksemme 12 peninkulmaa meren yli Wesisaareen. Tuuli käwi koillisesta, ensin laimeammasti, sitte ankarammusti. Niin paljo alle tuulen emme woineet laskea, että olisimme käyneet Lunnisaarissa, joilla kumppanini kerran oli wiikon kuluessa käynyt. Ne owat olleet aina mainittawat lintusaaret. Lunnilinnut kaiwawat pesänsä mahan, ja reikiä on tasaisella ranta-kentällä pitkin saarta niin tiheässä että tuskin saattaa astua polkaisematta pesän reiälle. Linnut eiwät pelkää pesissään, maan pieksäwät nokallaan, jos tahtoo heitä kiinni ottaa; nokka on syrjiltä litteä ja teräwä niinkuin kirween terä. Niitä on niin paljo, että kun ne lentäwät pois pesistään, taikka palajawat takaisin, niin tahtowat ihan pahki sattua ihmiseen. Kun linnut illoin, aamuin ja myös puolenpäiwän aikana owat menneet pesiinsä, lewitetään reikäin suulle merkot, joihin linnut takertuwat; sillä lailla niitä käydään pyytämässä. Munia tietysti kewäällä myös käydään kokoamassa. Sekä munat että itse linnut omat hywiä ruuaksi. Tässä en woi olla mainitsematta erästä pyyntitapaa, jota sanoiwat myös käytettäwän, waikka se kuuluu kummalta. Höyheniensä tähden pyydetään kalalokkia ja tiiroja, joita näillä rannoilla on niin mahdottoman paljo. Mies paneutuu selälleen ja lewittää lakanan yltäänsä päällensä; päänsä yli hän pitää lakanan reunasta kiinni, panee kalan rintansa päälle ja kun lintu tulee kalaa ottamaan, paiskaa hän käsillään lakanan yhtäkkiä päälle; lintu on loukussa, niskat poikki; ja toista odottamaan lewitetään lakana jälleen. Tämä lintuin paljous tekee nuo kallioiset ja someroiset rannat eläwiksi, muuten ne olisiwatkin kuolleet kuin häwitetyt rauniot.

Jota kerta tuin wämpöörimme merellä nousi aallon harjalle näimme paljo weneitä ja laiwoja, jotka kulkiwat mikä minnekin, mutta ei mistä olisi hädässä ollut apua. Me olimme tällä matkalla hukkua.

Wesisaari

on siewä kaupunki ja rakennukset omat aiwan wanhan aikuiseen malliin rakennetut, useat 2 ju 3 kertaisia; kaikki puurakennuksia. Muutamain kartanoin sisässä seinnnwieruksilla oli ryytimaan kukkia istutettu ja ne kaswoiwat aiwan loistawasti. Kaupungissa on myös wesijohtolaitos niinkuin suurissa kaupungeissa. Useammalla talolla kaupungin pääosassa on johto kotiin ja turun lähellä on pieni maja, jossa wesi torwesta juoksee yöt päiwät alas; siinä käwi lappalaista lakkimassa. Sattui olemaan joku merkkipäiwä lappalaisille ja ne oliwat kaupunkiin tulleet kuin markkinoille. Ne oliwat koreat, kirjawat kiireestä kantapäähän, ja huojuen kummallekin puolelle kätkyen lailla kulkiwat he katuja ylös ja alas. Pitkä wiitta sinisestä werasta reunustettu kelta-ja puna-wärillä oli useammalla. Ukot ja akat oliwat juowuksissa melkeen kaikki, ju moni makasi tainnoksissa lautatapulien wälissä rannalla. Mutta mitä en ennen ollut nähnyt, ainoastaan lukenut Castrénin matkakertomuksista, näin nyt. Paraimmassa humala-ilossa riehuwat ukot ja akat meniwät nukkuneiden tykö, wäänsiwät suun auki ja kaasiwat sisään tulijuomaa, etteiwät näet nuo heikot, jotka oliwat riemusta pois uupuneet tiedottomiksi, jäisi osattomiksi nautinnosta; tarkoitus oli muka hywä, ja ahmatasti nieliwät nukkuneet, silmät pikkuisen raollaan, kurkkutorwesta alas lisää humalaa, koettiwat wetää suupieliään nauruun kiitoksen osoitukseksi ja sitte kuorsasiwat kuin kuolewaiset. Katselin sitte nuorempaa wäkeä; harwat nuorukaiset oliwat wähä päissään, tyttylöistä ei ketään, ja heidän käytöksensä oli niin erittäin siiwoa, kohteliasta ja sironsiewistettyä, että ajatukset kohta meniwät Imanteron lappalaisiin. Lappalainen kuuluu jo ennakolta määrääwän, kuinka monta poron wasua hän myö kiiltäwään kultaan, joka pannaan kätköön, ja kuinka monta hän myö wiinaan, joka on loppuun juotawa; ja siitä on tietysti rippuwa, kuinka kauan hän wiipyy kaupungissa, mutta heti kun kauppias on wiimeisen tipan antanut, ja se on onnellisesti kallistettu kurkkuun, lähtee lappalainen kotiansa.

Nämä Norjan lappalaiset owat ylipäätään warakkaita; monta on 4,000 poron isäntää, ja jos arwataan poron hinta 20 kruunuksi, joka on alin määrä, niin on heidän omaisuutensa 80,000 kruunun arwoinen. Mutta panee waltio heidän osakseen hywän weronkin. Tawallinen weromäärä on 120 kruunua miestä kohden, joka on 16 wuottta täyttänyt ja siitä alle ja yli miten mies on; mutta waltio on myös ottanut tehdäkseen pystöaitaa monia peninkulmia porojen kuljetusta ja koossa pysymistä warten. Waikka lappalaisilla siis on korkeat werot, on heillä niin monta etua myös, että heidän ei käy nurkuminen; kaikki maakin katsotaan lappalaisen omaksi, jossa norjalainen ja suomalainen loisena majailee ja erityisten sääntöjen kautta saa lunastaa itselleen pieniä tilkkuja talon paikaksi ja heinämaaksi sen ympärille. Suurten taisteluin ja koetuksien perästä on Norjan waltiopäiwillä päästy tämmöisen, wieraankin katsoen sangen järkewän lain wakawalle pohjalle. Lappalaiset eiwät enää saata sanoa, että heitä ahdistetaan omassa maassansa.

Tästä kaupungin pää-osasta, jossa on suuria ja rikkaita kauppapuoteja, wuonon suuhun päin on suomalaisten kaupungin osa, joka jo ulkoa-päinkin nähden on köyhempi. Suomalainen wäestö on kuitenkin lukuisampi ja yhä kaswaa suuressa määrässä. Puolen toista kymmentä wuotta takaperin oli wäkiluku Wesisaaressa 500 norjalaista ja wähä yli 700 suomalaista, mutta nyt on jo suomalaisia 1,500 henkeä, jota wastaan norjalaisia on entinen määrä. Kaikki wirkamiehet owat kuitenkin norjalaisia, ja ne erittäinkin katsowat karsaalla silmällä suomalaisen wäeston myötäistä karttumista. Suomalaiset puolestaan pitäwät kowasti kiinni kansallisuudestansa, ja se into käy wuosi wuodelta kiiwaammaksi. Sanoi eräs kauppias, että jos suomalainen poikanulikka tulee jotain ostamaan, eikä saa suomalaista puhetta takaisin, niin hän menee heti paikalla tiehensä. Kaikki lapset, pojat ja tytöt, osaawat norjan kieltä, sillä kouluja ei ole muita kuin norjankielisiä ja joka lapsen täytyy käydä koulussa, mutta omasta kielestään he niin tarkan huolen pitäwät, että joka kauppiaan täytyy, saadakseen tawaralleen menekkiä kaupungin suuren enemmistön seassa, oppia itse ja katsoa että puotipalwelijat osaawat suomen kielen. Mitä hirweätä boykottaamista eli wääryyttä maan siwistyneitä kohtaan! »Mutta mitkähän oliwat ne ylioppilaat tai nuoret maisterit, jotka tuommoista suomikiihkoa heritteliwät?» Niin, niin! mutta nyt ollaan wapaassa Norjassa. On kuitenkin kaikella wapaudella rajansa; waikka matkustawan suomalaisen tekisi mieli kehahtaa, jopa kuiskata joku kehoituksen sana kansalaisensa korwaan, niin — — muista, muista! nyt ollaan wieraassa waltakunnassa, jonka sisällisiin oloihin ei ole lupa Suomen alamaisen sekautua; saat pitää silmää auki, mutta suu kiinni!

Niitä riitoja, jotka waltiopäiwämies-waaleissa owat ympäri koko Norjan syntyneet, on täälläkin ollut, ja Suomalaiset owat olleet kuninkaan puolella, sillä esiwalta suo oikeuden heille, waan wirkamiehet, kuta alhaisemmat, sitä äkäisemmästi koettawat polkea heitä. Kirkkoherra on heillä hywä; hän pitää suomalaisenkin jumalan-palweluksen jota pyhä, waikk'ei osaa suomea puhella. Heillä on kiwikirkko, sangen kaunis, 2 korkealla kaakeliuunilla lämmitettäwä, erittäin mukawa ja korkealla paikalla, josta näkyy koko kaupunki alapuolella ja heti takana leweä Warenkiwuono, jonka eteläranta kuumotti korkeana niinkuin leweä siniwiiwa. Norjan korkeilta rantawuorilta on aina wapaa, awara näköala; se on opettanut norjalaisen wapaaksi. Kun on tullut ylös Jäämeren rannalle sitä tietä kuin me, ja saapuu sitte Norjaan, niin on kuin kaikki kahleet laukiaisi, kun haastelee niin wapaan, kerrassaan omalla pohjalla seisowaisen miehen kanssa kuin norjalainen on. Jos wenäläinen on wapaan miehen weroisista alimmainen, niin on norjalainen ylimmäinen; suomalainen keskimäinen. Juoppoutta owat norjalaiset koettaneet sillä tawalla estää että owat korottaneet wäkewäin juomain tullin hywin kalliiksi. Semmoiset juomat owat täällä 3 kertaa kalliimmat kuin kylissä murmannilaisella rannikolla, jossa ne niinkuin muukin tawara owat ihan tullittomia. Raittius-seuroja on täälläkin olemassa; ne owat paljo hywää waikuttaneet; niille tilasiwat myös Suomesta suomalaista raittiuslehteä.

Kaupungin kohdalla on pieni saari, jolla on walastehdas, 2 kertainen lautarakennus. Yksi walas oli juuri nyt nyljettäwänä ja walmistettawana. Kalleinta on siinä raswa, jota käytetään moniin tarpeisin. Lihaa syöwät kurjimmat köyhät; se on karkeasyistä; muuten jauhetaan se, niinkuin kaikki luukin, niityille ja pelloille höystöksi. Walas on kallis kala; suuri on 4,000 á 5,000 kruunun arwoinen, ja joka semmoisen eläwän raadon löytää, kun se itse joko ammuttuna tahi muuten innoissaan rannalle työntäypi, taikka waakina (miekkawalas) sen hierualle ajaa, se mies saa wähällä työllä suuren rahasumman. Uuralaiset kuuluiwat wiikkautta jälkeen minun lähtöni Kiltinän rannalta löytäneen aika walaan raadon. Tehtaan alla meressä oli 3 suurta raatoa huuhtoutumassa ja haisemassa. Ei ole ihme, että tuommoiset walastamppia lennättäwät jälessään niinkuin kaarnawenettä; niin mahdottoman awaroita ne oliwat. Woi olla tosi, mitä eräs kyytimieheni merellä kertoi mulle. Hän oli wämpöörissä kalastamassa eräänä kauniina kesäiltana ulohtaalla merellä; niin tulee walastamppi täydessä höyrywoiman kulussa ja sihtailee erästä aika suurta walasta, joka uiskenteli hänen onkimapaikan tienoilla. Jo laukaisi kerran kanuuuallaan ja sattuikin kohti, harppuunan wäkä otti kowasti raswaiseen lihaan, mutta tulipommi, joka aina on laulauksen etunenässä, ei räjähtänytkään walaan ruumiin sisässä; jos nimittäin tulikuula räjähtäessään saa silpoa eläwän sisus-osat yhdeksi myrskäksi, niin se tietysti silmänräpäyksessä kuolee, sidotaan tampin kupeelle ja wiedään Wesisaareen. Mies sanoi, että kun walas lähti pökäisemään ulos merelle, niin korkeat aallot kuohuiwat kummankin puolen ja tamppi tuuti kuin kätkyt siinä uurteessa, jonka walas oli edeltäpäin mennen kyntänyt meren pintaan; eikä kauan wiipynytkään, kuin wain siinti enää menijöitä; ja ne katosiwat. 12 tunnin perästä, aamulla noin 6 aikana, näkee hän enemmin lännestä päin walaan taas tulewan ja tamppi perässä, walas ryystää wetää henkeä itseensä ja kun joskus puhaltaa wesipylwään ilmaan, niin se oli punainen tuin weri. Päästessään juuri samaan paikkaan, josta lähti, puhaltaa se wiimeisen werisäteen päiwänpaisteesen ja kellistyy kuoliaaksi sillä paikalla, jonka itse oli walinnut. Mutta miehet kuin muurahaiset nyt hakkaamaan, waikka oli yö tainnut olla pitkä malaan wapaassa kyydissä; joka on woitolla wuorossaan, eihän se säästä; ja walaan lämmin weri tulwasi niistä lähteistä, jotka eiwät jo olleet kuiwaneet, sillä runsaudella pitkin merta, että ympärys punaisena ruskotti. Sääliksi käy walaita nykyaikaan; niillä kauheilla murha-aseilla, joita nyky-ajan nero on keksinyt, kun wainoa käydään, niin ei kestä monta wuosikymmentä, ennenkuin näiltä meriltä nuo jalot, mahtawat eläimet owat lopen kaikki. Aina 25 sylen pituisiksi woiwat ne kaswaa, sanottiin mulle.

Walastamppia kuuluu täällä olewan lopulle toista kymmentä, ja ne kun käywät pitkin rantoja paukkamassa paraan kalastuksen aikana, ei ole kumma, että turskan saanti käy huonoksi, niinkuin joka kylässä walitettiin. Walittiwat suomalaiset myös, että norjalaiset kiireissään perkkaawat kalat merellä ja heittäwät suoskut mereen, ja turska syö niitä yhdessä kohden, eikä silloin tule pyydyksiin, wielä sanoiwat senkin oleman wälistä wastuksena, kun Huippuwuorilta ja Nowaja semljasta tulee hylkeitä niin joukossa, että niitä on kuin kantoja halmeella; ne lewittäwät semmoisen hajun, että kala pakenee pois.

Ilma on täällä niinkuin murmannilaisellakin rannikolla sangen lauhaa yli wuoden. Keskilämpö Wuoreijassa esm. näin: Tammik. —6, Helmik. —5, Maalisk. —3, Huhtik. —1, Touk. +1, Kes. +4, Hein. +6, Elok. +7, Syysk. +4, Lokat, +1, Marrask. —2, Joulut. —4, kaikki C°. Wesi on kesällä wähintään +8 ja talmella +2. Rantakiwetkään eiwät jäädy aawan meren luona, ainoastaan sywimpäin wuonojen perukat jäätywät pariksi, kolmeksi kuukaudeksi. Lämmin Golf-wirta, joka kuumasta ilman alasta läpi waltameren liikkuu tänne asti, tekee nämä paikat niin lauhamaisiksi.

Täältä olisi mukala matka kotiin: tampilla Trondhjemiin, siitä rautatietä; mutta jäisi Suomenlappi näkemättä. Sentähden istauttiin taus meriulukseen. Rannalle jäiwät uudet tuttawamme, eräs suomalais-norjalainen kauppias ja eräs dosentti kaswitieteessä, joka oli Kristianiasta lähtenyt tutkimusmatkoille; tuuli tempasi meidät merelle ja lennettiin kuin siwilla Näätämömöwuonon suuhun. Kewyt ja siro olikin Otrinkimme, maalattu punaisella ja sinisellä ulkopuolelta; se oli halkoja tuonut kaupunkiin. Merelle näyttäwät wuononsuut omituisilta; ne owat sywiä porttia jyrkässä kallioseinässä, joista pääsee wettä myöten Lapin korkeain wuorien sisusosiin, mutta päästyänsä lähemmä näkee portin laajenewan, ja siellä on awarat wedet takanakin. Näätämöwuonon suussa tuli pysäys; tuuli loppui ja kallion rinteellä oli pikku mökki; se oli ihan kuin sattumoiltaan, että miehet osusiwat siihen; rupesi satamaan lisäksi. Miehet sysäsiwät paatin wesille ja käwiwät katon alle. Taisi olla tutut paikat, siltä tuntuiwat ne äänet, jotka sateen läpi pääsiwät weneelle. Muutamain tuntien perästä tuliwat miehet hoippuen tuosta rommin myymälästä paljasta kallion kylkeä alas ja pääsiwät onnellisesti paattiin ja niin otrinkiimme. Wanha lappalaisukko, joka lakittomin päin oli tehnyt koko markkinamatkansa, wetäysi porontaljaturkkineen, — kinttaineen, — housuineen ja kallokkaineen kajuuttaan, jossa ennenkin oli maannut; siellä on niin lämmin, kuin saunassa; myötäinen tuli uunissa. Toinen mies, otringin omistaja, lapin ukon wäwyksi tulewa suomalainen, joka ikänsä oli etelä Warengin pitäjässä asunut, weti purjeen ylös, mutta matka ei kulunut; yö oli kohta puolessa, sade kiihtyi ja alkoi walua nahkatakin läpi ihoa pitkin; jo tohti joku meistä pistää päänsä kajuutan owesta sisään; »en tee tuota toista kertaa» arweli, kun taas sai meri-ilmaa hengittää. Haju oli kauheata! kajuutata ei oltu pesty, sittekuin se lie tehty, ja perässä olija ukkokääpä haisi pahemmin kuin walaan raato Wesisaaressa. Mutta wiime yö oli walwottu merellä, koko päiwä oli juostu Wesisaaren sisässä ja ympärillä, uni teki wäkinäisyyttä. Astuttiin kynnyksen yli kajuuttaan, siellä käwi wilinä hämärässä; nuo pitkäsääriset, mustat pikkueläwät hyppeliwät puolelta toiselle ja penkiltä penkille; niillähän lystit oli; ei lupin peuratkaan niin wikkelöitä ole. Mutta pitkin penkkiä perästä owen suuhun waeltaa laumottain hitailla ja wakawilla askelilla noita harmaita, mataloita purijoita, ja missa rakoa on seinässä irwistämässä, se on täynnä sekin punatakkisia wuottajia, jotka werimaha takanaan tarkastelewat raon alareunalta, tokko wieraita sattuisi penkille tulemaan — — »Ei, minä en sowi näille markkinoille;» astuttiin ulos. Muttu taiwas ei armahda; se kaataa wettä kuin saawista, ja joka kerta kuin pää nyykähtää rinnalle osaawat sateen kuurot niskaan semmoisella wauhdilla, että säikähtää torkkuja. Yökylmälin pitää liki ja wärisyttää jäseniä. Mutta kajuutassa olisi niin lämmin, niin lämmin! Ei muuta, kuin silmät, sieramet tukkoon ja tulisessa, sokeassa wimmassa wiskata ruumisriepunsa owesta sisään kajuutan penkille ja — heti nukkumaan. Wähän wäliä, joka kerta kuin oltiin läkähtymässä, pantiin suu owelle, haukattiin raitista ilmaa ja — heti nukkumaan. Kunhan henki pysyy, wähät muusta. Tämmöinen oli yön wirka tahi jotakin sinnepäin; merimiehillähän on kaikissa maissa lupa liioitella, enkä tiedä, tokkopa se lie Norjan wupuussu laissakaan kielletty; loppulitwiiki wain oli, että kyllä miehistä kainous katosi.

Aamulla 9/8 herkesi satamasta ja päiwäkin pilkisteli pilwien lomasta. Me kiirehdimme ulos ja kömpi ukko Joonikin perästä. Hän oli iloinen ja wiaton kuin lapsi; rupesi selittämään, miten hywä on talwella olla poron paimenessa: makaa lumihangessa ja yöksi heitäksen kiwen syrjään; siellä on parempi kuin huoneissa. Heillä onkin silloin kahdet talwipeskit, kuhdet kallokkaat, ja niin poispäin. Wähät ewäät taitaakin hukka saada lappalaisilta, koska ryntäypi suomalaisten päälle, niinkuin kertoiwat että hukka oli Muotkassa syönyt lampaat ja porot hywin wähiin.

Näätämönwuonossa on kummankin puolen korkeat jyrkät kalliorannat. Siellä täällä on kiwijalan raunioita, joita nämäkin lappalaiset sanoiwat muun kansan asuntojen jäännöksiksi. Semmoisia oli myös Sopuskan ja Potshein wälillä.

Ristiwuonon eteläpuolella poikkeuttiin lappalaismökkiin. Kota oli turpeilla seinustettu, katto auki. Eukko keitti heti kahwit; sitä näkyi heillä olewan, waikka tämä oli surkein ihmisasunto, minkä me koko matkallamme näimme. Mutta jokapäimäinen leipänsä on heillä kyllä mahtanut olla, sillä meidän istuessamme tulee pyöreänaamuisia, punaposkisia poikia toinen toisensa perästä mökkiin, ryyppääwät kahwikupin suuhunsa, wetäwät loukosta piimäpytyn luttiahirrelle ju syöwät sen puheella ju naurulla höystäen; ei lapin lapsiltakaan puhetta puutu; mutta leipää ei ollut kuin nimeksi. Owen suussa oikealla puolella oli parsi, jossa talon lehmä talwella asuu; meistä näytti, että se asuu siinä kesälläkin. Wähän matkan päässä oli toinen kota samallainen; ja pitkin wuonon rantoja oli kotia tuon tuostakin. Näätämöjoen suussa owat rannat, rinteet ja jokeen pistäwät, paljaat niemekkeet puhdasta hiekkaa. Joki on leweä suusta, paikoin lähes wenäjän wirstan. Päästiin Mikkolaan, jonne sanoiwat Wesisaaresta olewan 5 peninkulmaa (suoraan 4). Joen warrella oli monta muutakin suomalaista taloa, maan Mikkola on warakkain ja kauppatalo. Tästä oli kyyti otettawa Kyrön kylään, Inarin eteläpuolella, noin 16 peninkulmaa, sillä sekä Jankilan Kalle, metsäwahti, että Kettumatti tiettiin olewan heinänteossa kaukana kotoansa. Kylästä tuli yksi mies. Kuusamolainen synnynnältään, ja entinen kyytimiehemme lähti toiseksi; tämä sanoi soutawansa, kun oli kotinsa saanut ankkuriin ukko Joonin kodan kohdalle wuonon itäpuolella; hän tarkoitti otrinkiaan; muuta kotia hällä ei ollut, ja siinä hän asui kesät, talwet.

Mikkolasta kuljetaan wähän matkaa pientä koiwumetsää ja tullaan sitte Näätämöjoelle, joka on jommoinenkin wirta weden paljoudeltaan. Sen wasemmalla rannalla on pikku taloja ja kulkupaikasta wähä ylempänä on pauhaawa putous, suurin seudun koskista. Joelta lähtee osattama polku luodetta kohden; tuhannet suomalaiset, jotka wuosittain kulkewat merellä kalassa, owat tehneet sen tasaiseksi Ensin hiekkakangasta, jota kenties ennen muinoin on ollut meren pohjana. Se ylettyy jyrkkään törmään, jota wastaan kenties aallot owat käyneet ja nostaneet irtonaisen hiekan korkeaksi rantaharjuksi, josta wielä joku matka on kuiwaa hietamaata, siksi kuin alkaa maa muuttua kiwiseksi ja nousee nousemistaan ylöspäin. Pieniä paljaita kallioita yli kulkiessa täytyy tarkasti katsoa, missä askeleen jälkiä tuntuu, muuten eksyy. Astuttiin jonkun tunnin matka; jo oli petäjä kalliolla kaswamassa, mutta se oli jäänyt matalaksi, kituliaaksi, sylen korkuiseksi; pohjaistuulet owat siitä kulkeneet sisämaihin ja wieneet latwakerkkäin mehut muassaan, mutta leweydelleen se oli kaswanut ja jäänyt tasalatwaksi jo pituutensa puolitiessä. Parin peninkulman päässä on Suomen raja. (Kenraali-kartta on tässä aiwan wäärä.) Outo ei olisi sitä eroittunut, sillä siinä oli wain pientä lehtimetsää eli pensastoa. 2 neljänneksen perästä piti meidän tulla Jankilan Kallen taloon, metsäwahtiin, mutta ne neljännekset oliwat pitkiä; lie lappalainen niitä kewätporolla mitannut. Tämä lopputaiwal oli enimmästään lyhyttä mäntymetsää, joka kaswoi kuiwalla kankaalla. Kahlattiin leweän, sorapohjaisen Pakanajoen yli ja oltiin talossa. Tuntui tutulta tämä talo; se on ruunun rakentama metsäwahdin torppa: tupa, kamari, wieläpä saunakin. Tässä tapasi meitä 14 nuorta miestä pohjois-Suomesta ja 2 karjalaista. He oliwat Wesisaaressa odottaneet joukon lisää, mutta kun oliwat saaneet kuulla meidän lähdöstä, oliwat he kiiruhtaneet perästä päästäkseen huokeammasta maksusta Inarin yli, joka matka aina kuuluu tulewan werrattain kalliiksi. Kahdenkymmenin miehin lähdettiin nyt matkaa tekemään iltapuoleen Elok. 10 p:nä. Toisellainen into oli nyt taipaleella muassa kuin ennen. Tietäähän sen, kun on käynyt raittiilla merellä ja palajaa kotiin pari, kolme, jopa jollakin joskus kuusikin sataa kruunua lakkarissa, eikä muuta tässä mailmassa huolittawaa, kunhan laukku selässä pysyy, niin silloin ei paljo mieltä paina nuo pari tai puolikolmatta wuosikymmentä, jotka owat sattuneet iästä pois lohkiamaan. Ja kun lopulleen kaksikymmentä ylimielistä suuta yhteen ääneen nauruun rehahti, niin se tuntui niin riemastuttawan »Lapin raukkoja rajoja» ja kylmiä kallioita, että hekin yltyiwät päästämään ihan saman säwelen.

Matka Suolisjärwen päähän (3 penink.) on louhikko-wuoria ja pieniä järwiä täynnä; suurin on Tuulijärwi, jonka itäpuolitse polku kulkee; sen rantakallioille näkyi Wainowetojärwen selkää, jonka järwen sanoiwat suuremmaksi Tuulijärweä. Polku käy monessa kohden kaitaisia harjuja pitkin järwet kummankin puolen, ja tarjoo siten sangen usein miellyttäwiä näköaloja waikka metsä on kuiwettuneen näköistä. Yösydäntä maattiin nuotiotulen ääressä. Ei ollut wähä hämmästys, kun aamupuoleen heräsin ja näin, että joku miehistä keittää kahwipunnulla kahwia, toinen teetä. Laukussa oli miehillä sokeriakin. Suolisjärwelle päästyämme rupesiwat pojat rakentamaan majoja metsään. Kirwes heilui, puita kaatui, sammalia nousi maasta kuin pölyä. »En minä tähän rupea asumaan;» »joka menee, se menköön;» niin lähdin lewotonna rantaan. Huomasinhan minäkin, että tuuli oli kowa ja wastainen, eikä ollut ajattelemistakaan tällä tuulella selälle lähteä. Kyröläisten weneitä oli 2 rannalla, toinen kantoi noin 20, toinen 50 henkeä. Lupa oli ottaa mikä tahansa. Kun oli wähän aikaa katseltu, kuinka tuimasti aallot löiwät wasten rantaa, ja tarkasteltu sitä pylwästä, jonka »lantalaiset» (Suomesta kulkewat kalastajat) joutessaan oliwat kiwistä rakentaneet wenewalkaman wiereen, mentiin ikäwämielin metsämajoille. Ilma rupesi sateiseksi. Meille tehtiin weneiden purjeista mukawa teltta. Me olimme waiti, mutta nuo lantalaiset eiwät tahtoneet puheen wuoroa saada toinen toisiltaan. Kusti selitti: kolmisen wuotta takaperin päästiin niinikään tänne, etelä puhalsi ja tuo selkä kuohui walkeassa waahdessa, 2 wiikkoa hierottiin mätästä kyljellään ja kahdet ewäät haettiin Näätämöstä, kaksi miestä kerrallaan, mutta ha, ha, ha — on päiwiä Lapissa. Pekka pitkitti: oli meiltäkin toinen wiikto lukkoon mennä, kun eräänä syksynä tässä odotettiin wenettä soutamaan Inarin takaa. Ja kolmas, neljäs, wiides säesti, kuinka monta kertaa tässä on miesjoukko ruwennut wenettä tekemään, waan kesken työn on aina sattunut wene tulemaan, jossa owat päässeet järwen yli. Kerran oli wene ollut aiwan walmistumassa ja miehet oliwat kehuneet omin neuwoin osaawansa kulkea lapin lammit, mutta siinä samassa oli ko'okas wene purjehtinut rantaan, ja oliwat kehujatkin nähneet sen olewan toista kuin heidän jykertämänsä; murskaksi oliwat lyöneet lähes walmiin kalun. Harwapuheinen Rietrikkikin sanoi tässä toista wiikkoa pitäneensä säänpitoa. Siinä oli meille lohdutusta. Minä käänsime toiselle syrjälle ja imin sawuja sikarin päästä; — tawallisesti siis 2 wiikkoa, arwelin minä. Koko se perjantaipäiwä kului hywin hitaasti, paksut pilwet tihmoiwat wettä leweäin oksain wälitse purjeelle, jonka läpi pärskyi pisaroita kirjan lehdillekin, mutta raskas tuuli kulki kiireesti pohjaiseen ja huokui raskaasti sen hongan latwassa, jonka alla telttamme oli. Sitte seurasi synkeä yö, joka kului wielä hitaammasti. Unonen pysyi etäällä ja äreitä ääniä tuli erään hongan juurelta; siellä oli öhkän walwomassa puolet miehistä. Joka kerta kuin kortti oli lyöty kannon päähän, syntyi riita, mikä se on; kaikki hyppäsiwilt seisalleen ja kiljuiwat karkeita sanoja; wetäistiin lakin alla tikulla tuli ja miehet istahtiwat; mutta kannon pää oli yhtä pimeä wastakin ja saattoi samat rettelöt.

Suurella waiwalla sain miehet aamulla lähtemään liikkeelle, mutta kun kerran tuliwat suureen weneesen, soutiwat he kuin hullut; olikin kowanlainen wastatuuli. Suolisjärwi on jyrkkärantainen. Pienen, 2 wenepituutta leweän kannaksen yli wedettiin wene ja soudettiin Suoliswuonon keskipaikoille, jossa oli wanhastaan kahwinkeittopaikka. Käytiin sitte Kettumatissa ewäiden haussa, mutta ei ollut ketään kotona. Hän on lappalainen kauppias. Talossa on tupa ja perässä tapetseerattu kammari, jossa oli suomalainen Uusi Testamentti. Lehmi-ja lammas-nawetta oli myös. Tässä kääntyi tuuli; ju nuo wallattomat nuorukaiset pitiwät koko purjetta yläällä, waikka puhalsi, että wene oli usein mennä silmälleen aallon sisään. Ei wiipynytkään monta tuntia, ennenkuin oltiin perillä. Tällä matkalla saimme nähdä, kuinka hywästi meidän kyytimiehemme, kuusamolainen, osasi tuulessa perää pitää, ja toinen kyytimies purjenuoraa hallita. Weskoniemen talot oliwat huonon näköisiä. Asukkaat kuuluwat oleman puoleksi lappalaisia, puoleksi suomalaisia. Iwalo- (eli niinkuiu täällä aina sanotaan Iiwwalo-)joen suu on monihaarainen ja kaikki rannat owat erinomaisia heinäniittyjä, mutta työmoimain wähyys taitaa tehdä, että heinä jää korjaamatta. Heti kun tulee eteläpuolelle Inarin, näkee korkeita kuusia, jotka koko seudun kaunistawat, ja noita lempilintuja, pääskysiä, joita koko kesänä ei oltu nähty, sittekuin Lappiin tultiin. Kun lisäksi rannoilla nähtiin lentelewän rantapääskysiä, karjasirkkuja j.n.e. ja nuo tuttuun tapaan rakennetut talot seisoiwat edessämme, niin nyt wasta tuntui, että oltiin oikein Suomessa.

Kyrön

kylä on werrattain suuresti rakennettu, suuret tuwat wastakkaa ja kammarit wälissä. Koppelon talossa oltiin yötä. Wene oli siitä, weneen hyyry oli 40 kruunua ja kyytimiesten palkka 60 kruunua. Tästä on 3 neljännestä pääkylään, josta taas 3 Törmäseen. Kyröläiset owat puhtaita suomalaisia. Kertomus heidän tulosta tänne on tämä: sotamies-ottoa pakoon tuli tänne ensin Heikki niminen mies Isostakyröstä; sitte tuli tänne Tuomas Kittilästä, ja wielä Mauno Peltowuomasta. Niistä owat kyröläiset polweutuneet; Koppelon isännän isän isä oli sanotun Heikin poika. Kylän wanhain miestin muistin aikaan wielä Lappalaiset pelkäsiwät heitä, mutta nyt eiwät enää. Naimisliittoja ei kuitenkaan koskaan tapahdu heidän ja Lappalaisten wälillä. Lappalaiset alkawat jo yhä enemmin pitää lehmiä, niinkuin näkewät suomalaisten tekewän.

Törmäsissä erosi meistä 6 miestä kullan kaiwuun Kultalaan; sieltä meneekin oikea kyytitie etelään, mutta me päätimme lähteä toisten miesten kanssa suoraan Lapintunturien yli Mutemian kylään, jonne lasketaan olewan 8 (kartan mukaan suoraan 6 1/2) peninkulmaa. Pari peninkulmaa on polkua; maa nousee nousemistaan. Alajoen yli kahlattiin, wesi wirtasi yli polwista; joilla ei ollut kuin pitkät saapaswarret kuin meillä kastuiwat ja kaasiwat wedet pois saappaistaan toisella rannalla. Hongikkoa ja kuusikkoa on siksikuin tullaan tunturien alle. Kuuset, männyt, koiwut jopa waiwaiskoiwutkin jätetään taaksemme ja tuntureilla on kuiwa sora, jonka päällä paikoin kaswaa jäkälää ja marjan warsia. Jäkälä-maat täällä oliwat harmaampia ja paljo rupempia kuin Inarin pohjoispuolella. Siellä ne oliwat kirkkaan hopeankarwaiset, hohtawat kuin kewät-hanki ja niin eheät kuin ei poron jalka olisi niitä koskaan tallannut; täällä murenneen näköisiä, mullan kanssa sekoitettuja ja lyhytkaswuisia. Jo ensimäisille, matalammille tuntureille näkyi, kuinka selkätunturien harjanteet juoksewat kaukaa lännestä ja pakenewat kauas itään. Niille päästessä saa ihmetellä Lapin tunturi-maailmaa. Kun päiwä oli selwä näkyi, mitä näkyä saattoi: tunturi-harjuja, -kukkuloita, etäiset sinertäwiä, läheiset harmaita, ja lomista siintiwät alhaiset metsäseudut wiheriänsinisenä. Kiwikallioita ei ylhäällä näy, eikä erinomaisempia jyrkkäyksiä; kaikki on pyöreämuotoista, yksin notkelmatkin laaksoin pohjassa. Edestämme kuumotti yli taiwaan rannan Nattastentunturien kaksi pyöreäpäistä ypälettä; ne oliwat meille merkkinä, sittekuin polku loppui; ja kun kerran merkitsimme komppassissa, missäpäin ne oliwat, niin mikä hätä oli osatessa. Kirkkaalla päiwällä ja pilwien pysyessä yläällä on tunturia hupainen käwellä, waan sumu-ilmassa ja pilwien sisässä on tätä taiwalta ikäwä astua. Tuntureilla tuntui ilma erittäin puhtaalta ja raittiilta, ja astuminen oli helppoa, waikka miehet kiirehtiwät, kaikilla takka selässä; jääwää ei odotettu; »joka ei jaksa, se jääköön», tuon tiesi itsekukin. Puolen peninkulman päässä aina lewähdettiin ja joskus kahwi keitettiin. Yö joutui ja taiwaan sini tummeni yhtä mustaksi kuin lähitunturien kupeet; kohdattiin kaatunut honka, jolle tehtiin nuotio; sillä oli ennenkin yötä pidetty, kukaties kuinka monta kertaa. Joku syli, toista hakuttiin taas hongasta; niitä pitää säästäen käyttää, sillä niitä on harwassa keskitunturien mataloissa laaksoissa. Mielellään paloi terwas ja lewitti pimeään yöhön lämmittäwiä liekkiä joka haaralle, ja joka haaralla makasikin wäsyneitä miehiä, jotka ani harwoin käänsiwät toista syrjää tulelle; ainoastaan 2 oli, jotta usein pyöriwät lämpimillä jäkälillä, eiwätkä sietäneet semmoista paistamista kuin muut; kutka ne oliwat, arwannee lukija. Kun yhtä puolta kuumensi, niin toista kylmensi, siitä wuoroin wääntäminen oikeata ja wasenta kylkeä. Yö oli hiljainen kuin haudassa, waikka suinkaan emme olleet alapuolella ihmisliikettä. Mina en ole koskaan haudassa yötä maannut, mutta jos siellä on yhtä hiljainen kuin täällä, lähellä pilwien teitä, niin siellä on hywin hiljainen; joku toukka sielläkin liikahtanee. Ainoastaan joskus weti joku wäsyneistä sywän huokauksen, niin hartaan ja yksitotisen kuin koto elämänsä ja olentonsa rippuisi siitä yhdestä hengenwedosta; tuntureilla ylettyi tuota luojan luomaa ilmaa jokaiselle meistä kahdestatoista; hän sai sitä mielin määrin rintaansa ja tyytyi. Warowasti ja hiljaisesti riemuitsiwat liekitkin, ympäri terwashonkaa, etteiwät herättäisi unta tarwitsewia, mutta ei he raskineet leikkiään lopettaa koko yönä, niin kauan kuin wähäkään oli jälellä, jonka kanssa he osasiwat pitää tuota tuskin kuuluwaa rätinäänsä.

Syysyö oli ohi mennyt ja päiwän kajo tuntui taiwaalla, niin että woi eroittaa tunturien huiput taiwaan tummalla kannella; silloin läksi 12 miestä nuotiolta nukkumasta, 10 kuorma selässä, 2 ilman. Mutta 10 miestä eiwät uskoneet 2 miehen 2 komppassia, ja niin lähtiwät he Nattastentunturia siwu ajamaan wasemman puolitse. Tunturien eteläjuurilta lähtee pieniä koiwumetsä-harjuja, toinen toisensa wieressä, jotka kaikki uppoawat aawoihin jänkiin tunturien wieressä. Niitä poikki kulettiin ylös ja alas, tehtiin 3 neljänneksen mutka, kunnes eräältä kukkulalta nähtiin Nattaset oikealta kädeltä; sitte lähdettiin kohti painamaan. Ruualla woimat wahwistuiwat. Meillä oli wielä jälellä ne 2 leipää, jotka kantomiehen säkissä oliwat sattuneet aiwan selkää wasten ja oliwat litkuiset selkahiestä; ensimäisessä lähteessä lähti ihmimaku suusta. Lähettiin Nattasia, mutta wielä oli neljänneksen lewyinen wetelä jänkä yli mentäwä. Otettiin ensiksikin lewot syötyämme Sitte lähdettiin porkkaamaan. Muutamia satoja syliä meni hywästi, kun kiirettä piti. Mutta kun seisoin hyllywällä mättäällä ja näin, miten leweät aulakkeet juoksiwat pitkin suota, silkka wesi pohjattoman liejun päällä, jo sanoin: »ei tullut mitään yli menosta» »On tästä ennenkin poikki päästy», sanoi mies, joka sattui wiereen; »niin, lentäwä lintu;» »jopa kaksijalka ihminen», wirkkoi mies. Yksi koetteli yhdestä, toinen toisesta paikasta; joku juoksi ensimäisenä, toiset heti tohtiwat perästä. Aulakkein toisella puolella on mätäsriwi, joka pienenä harjuna seuraa aulakkeiden suuntaa. Se on keltaissaan wasta kypsyneitä, mehukkaita lakkoja; niitä ehdättiwät kaikki nokkimaan. Joka ensin sai kyllänsä, rupesi katsomaan kulku-kohtaa, käwi kaukana ja palasi taas takaisin; pääsi jostakin poikki ja rupesi toisella mätäspenkerellä lakkoja syömään, niinkuin ei mikään asia maailmassa häneen koskisi. Mikä tuli paremmin, mitä pahemmin perässä; ei suinkaan kukaan puolella silmäyksellä wilkaissut toisiin, pääsewätkö he, wai jääwät. Tuo oli tosisuostumus lantalaisilla: joka ei jaksa, se jääköön. Laukattiin yli kauheasti hyllywäin liejujuomien ja oltiin pelossa; syötiin lakkoja penkereillä ja oltiin ihankuin kotona. Paha paikka oli keskisuolla. Kusti aikoi rennosti sen kulkea, juoksi kuin hurja aulakkeelle ja upposi wyötäryksiään myöten mutaan, rypi, ryömi tai miten lie huppuroinut, mutta pääsi yli, hyppäsi tasakäpälässä penkerelle, kirosi, löi käsiwartensa hajalleen, että rapa roiskui ympäri — ja rupesi lakkoja syömään. Kaikessa hiljaisuudessa kysäisin wierimäiseltäni: »pääseeköön tästä yli», ja tuo kirkaisi: »hätäkö — nuorilla miehillä — tässä walmiissa maailmassa!» »No, walmis kait se on tästä kohti», mukisin itsekseni ja rupesin lakkoja syömään. Miten lie yli päästykään, waan minä ihmettelin, että meitä oli 12, kun oltiin suon poikki ja otettiin hywät unet.

En jaksanut odottaa unen loppua, läksin polulle, joka kulkee Nattastentunturien wälitse, ja nousin oikeanpuolimaiselle kukkulalle. Aukesi awara näköala: Sompiojärwi wuoren juurella, äärettömät jängät oikealle ja wasemalle, niillä pieniä mäkiä, ja korkeammat wuoret rajoittawat kaukana näköalan. Wasemmalta näkyi yli muiden wuorien ymmyrpyoreänä Sallantunturi Kuolajärwen kirkon tuolta puolen; on kummastuttawa, että niin selwään tunturi woi näkyä 15 peninkulman takaa. Silmä tahtoo tunturin läheisyydestä lentää kohtisuoraa näköalan ulkorajoille; nuo aawat tyhjät jängät eiwät woi huomiota kiinnittää. Mutta tarkemmin katsoessa huomaa niissäkin waihetusta; siellä, täällä tulee näkywiin joku mutka noista Lapin lukuisista wirroisia, ja silmä ei uuwu etsiessään tuommoista loistopaikkaa jänkien keskeltä. Noita wuoria, jotka oikealta siintiwät melkein yhtä kaukaa, kuin Sallantunturi, eiwät miehet tienneet nimittää. Takana oli noiden puuttomain tunturien wahwa wuorijakso, joiden yli olimme waeltaneet. Nattastentunturit owat pelkkää kiweä, suuria kalliolohkareita alapuolella ja pienempää kiweä kuta ylemmä nousee. Kiwet owat mustanharmaita ja kukkulat näyttäwät sentähden tulessa palaneilta. Kun kengän pohja oli soilla pehmeäksi wettynyt, heltyi jalka kiweltä kiwelle hyppiessä. Mutta ei olekaan enää, kuin lyhyt peninkulma Sompiojärwen rannalle, johon käwelymatka loppui. Se taiwal on kaunista koiwumetsää. Walkamassa on kaikkine wärkkineen walmiiksi tehtyjä weneitä, suurempia ja pienempiä, wartta wasten lantalaisille myötäwäksi. Sompiojärwi on aiwan matala ja mutapohjainen, rannatkin owat wetelää rämettä ja kaswawat runsaasti lakkoja. Harwat owat lappalaisen kesäherkut, mutta hywät. Lakat owat suuria, läpikuultawia ja niin mehuisia, etta tuskin hyppisillä suuhun saapi; niille ei koskaan kyllästy. Juuri olimme wiimeisiä miehiä odottaissamme ennättäneet heittäytä weneen kokkateljolle nukkumaan, kun syntyi yhtäkkinen huuto ja räiske walkamaan laskewan puron warrella. Hyppäsin ylös katsomaan, mitä metelin-wäki näin ihmisettömillä mailla tuommoista sotahuutoa nostaa. Näin, kuinka parwi lappalaispoikia juosta wilistiwät pensastossa ja kiwien yli toistakymmentä koiraa muassa; he oliwat lymystään karanneet esiin ja ajoiwat nyt pikkulintusia, jotka maata myöten lensiwät pakoon. Täta metsästystä katsoessani, näin muutamia lappalaiskotia olewan puron warrella metsässä. Ne oliwat kesäkotia ja turpeilla ulkoa seinustetut. Kaikki miehet sinne saamaan kalakeittoa ja jos muuta syötäwää kodossa löytyisi. Kotia oli 3, yksi suurempi ja kaksi pienempää. Kylä oli wäkirikas. Suuressa kodassa asui 3 perekuntaa: wanha isäntä waimoneen ja 4 lasta, nuori isäntä, edellisen poika, waimoneen ja 2 lasta, sekä loinen waimoneen, jolla muistaakseni oli yksi lapsi. Koiria, pieniä, pystökorwaisia ja tupsuhäntäisiä, oli 8 samassa kodassa, ensimäisen joukon 4, toisen 2, ja kolmannen 2. Muitten kotien wäkilukua ja koirakarjaa en tullut lukeneeksi. Astutaan suuren kodan edustalle; siinä on likainen siiwo, joka panee arwelemaan, ruwetako ruokaa pyytämään, waiko ei. Kumminkin,

»— Ei saapa sijaa kaho, maata kuolewa walihe»;

tartuttiin kallistuneen owen ripaan ja astuttiin sisään.

19 wuotias wanhin tytär, pyöreämuotoinen ja punainen kuin puolukka, on juuri leipää tekemässä. Istuu kodan perässä, sekoittaa kuiwia jauhoja weteen pienessä purtilossa, ottaa kourallisen taikinaa, panee suureen wisakuppiin ja rupeaa taikinaa litistelemään nyrkillään ympäri pyöreän kupin pohjaa ja laitoja, niin että siitä syntyy ohut lewy, joka kupista warowasti nostetaan lieden päällä rippumaan pataan paistumaan. Hetken perästä on leipä paistunut ja walmis; se oi'otaan ja pannaan syötäwäksi. Suomen emännät eiwät leipää niin yhtäkkiä saa walmiiksi. Toinen pata oli myös tulella, jossa keitettiin siikoja meille. Sillä lailla saimme kelpo atrian, jonka söimme hirrellä majan ulkopuolella. Mutta meidän wierailumme ei ollut mielä loppunut. Nousi mustat ukkosen pilwet ja rupesi rankasti satamaan. Kaikki missä henki lie ollut syöksyi sateesta sisään semmoisen suojan, jossa ei ollut kattoa, ja se yhteentörmäys oli kamala: koirat winkuiwat jaloissa, lapset huusimat koirain alla, miehet tiuskuiwat waroittawalla äreydellä, kun wierasten aikana juletaan tuommoista hälinää pitää, mutta akat kaatattiwat toimessa, kun nuo koiran penikat kaatawat lapset ja polkewat silmille. Mutta tätä kaikkea ei saattanut pakanakaan olla häpeemättä, wähin talon haltiat, isännät. Ihan wierasten tähden katsoi emä-isäntä welwollisuudekseen suuttua ja poika-isäntä näki isänsä silmistä yritettäwät hankkeet ja tahtoi olla niissä osallinen, eikä loinenkaan tahtonut olla muita huonompi; ja kun nuo kolmikannassa sydäntyiwät koira-parwia kiinni saamaan, niin siinä hilske käwi; mikä makasi lattialla, sitä niskasta, mikä pakeni seinänwieruksille, sitä etujalasta, takukäpälästä, mikä oli poron taljan alle pääsemässä, sitä hännästä; ukko heilautti kerran olkansa yli ja paiskasi pentua owea wasten, niin että se oli owen muassaan wiedä, kun niin ylenmääräisellä kiireellä ja wonkumisella pihalle joutui; toiset laitettiin syytämällä perästä ja kaikki jäiwät selkä koukussa ulisemaan owen taa. Tyytywäisinä laskeutuiwat miehet makuulle, ja nyt wasta huomattiin, kuinka kowasti satoi. Useammasta paikoin wuosi kodan seinät. Siirryin tuossa noin 3 1/2 sylen pituisessa ja 2 1/2 sylen lewyisessä pistekodassa paitasta paikkaan, kunues isäntä käski minut peräseinän wiereen eräälle taljalle; siihen ei satanut, mutta siinä kihisi noita tuskallisia pikku eläwiä, joihin ei kowimmallakaan kylmälisloisuudella saattanut tottua. Mutta ihmisten maatessa tuumiwat koirat, että saamme kait mekin sadetta pitää kodassa semmoisen katon alla, jota ei ole olemassakaan. Jo yksi aukaisi turwallaan owen ja puikahti sisään; samassa silmänräpäyksessä toinen, kolmas j.n.e aina kahdeksanteen. Heti päästessään sisään puisteli ensimäinen koira kaikki sateen kuurot selästään pois, jotta pärskyi wesi ympäri seiniä, ja samassa silmänräpäyksessä rupesi samaan toimeen toinen, kolmas j.n.e. aina kahdeksanteen asti. Mutta kun isäntä näki, että sisällä satoi tiukemmasti kuin ulkona, nosteli hän hartioitaan ja suuttui ja häpesi; häpesi, ettei noilla pennuilla ollut wieraskoreutta hituakaan; suuttui, kun nuo hiiden hurtat eiwät pysyneet ihmisistä erillään. Minä katsoin ukon wehkeitä ja huomasin, kuinka tuimasti silmä katsoi; ja minä pelkäsin, sillä minä näin, että nyt tulee wiimeinen kahakka pahemmaksi, kuin ensimäinen. Tietäähän tuon, kun koirat winkuin ja wonkuin oliwat kyydityt pihalle, tuliwat ne samaa tietä takaisin ja kasteliwat kaikki. Akat puuttuiwat peliin ja poron wartijat saiwat maata rauhassa, johon oliwat kyyristyneet. Pilwi olikin jo mennyt ohitse ja meidän miehet lähtiwät lappalaisten kanssa walkamalle weneen hinnasta sopimaan. Lappalainen pitää koiraansa hyiwästi, niinkuin lasta; se on hälle suureksi awuksi talwella poron paimentamistyössä; ilman niitä ei hän woisi porokarjaansa pitää koossa, ja silloin hukka ne kohta raatelisi.

Kesällä ei ole lappalaisilla mitään tekemistä; waimonpuolet walmistawat ruuan, mutta miesten takana owat kaikki ruuau aineet, ja usein keittäwättin miehet; puita he eiwät hanki, se on waimonpnolten tehtäwä. Näillä ei ollut lehmiä, eikä ainoatakaan siementä maahan kylwetty. Kysyin emännältä, eikö tuo epäwakainen elanto käy ikäwäksi, ja hän alkoi awosydämmisesti selittää, että kun hän kulkee suomalaisten talojen siwu ja näkee, kuinka waimot saawat asua lämpimässä tuwassa yhdessä kohden kesät, talwet, ja käydä pihan nawetassa lehmiä lypsämässä, eikä tarwitse tuiskussa ja pakkasessa kahlaella lumihangessa ympäri tuntureita, niin nousee usein mieleen harras halu saada asua taloissa niinkuin suomalaisetkin, mutta tämä ei ole heille sallittu; lappalaiset owat luodut waeltamaan ympäri, ja tätä Luojan määräystä ei saa kukaan hyljätä. Waikka eukko piti puheensa sangen synkällä mielellä, kaikui siitä sama ajatus kuin Ap.T. 17 luk. 26 w.: Jumala on tehnyt kaiken ihmisten sukukunnan yhdestä werestä kaiken maan piirin päälle asumaan, ja määräsi aiwotut ajat, ja heidän asumisensa rajat. Tämän luennon perästä ajattelin: lappalaiswaimo on yhtä ymmärtäwäinen, kuin hänen suomalaiset sisarensa, miehet sekoittawat usein pois selwän asian. Kotaan kokoontui joukko keskenkaswuisia ja pieniä lapsia. Heillä oli kaikilla takki wähä polwien alle, kaitaiset housut, joiden lahkeet oliwat käännetyt kallokkaiden suun sisään. Useimmilla oliwat nämä waatteet poron nahasta, josta oli karwa ajettu pois. Wyö oli wyötärysten ympärillä ja siinä tuppipuukko. Lakki oli waatteesta. Minun nähdäkseni oli yhdet waatteet pojilla ja tytöillä, jonkatähden minä käännyin emäntään kysyen, mitkä näistä oliwat poikia, mitkä tyttöjä. Se herätti imelän naurun koko wäkijoukossa, jota sydämen pohjasta otettiin toisen ja kolmannenkin kerran. Eukot ja lapset oliwat ihmeissään ja kaikkein kaswoissa woi lukea kysymyksen: mistähän tuo on, joka ei osaa eroittaa miehenpuolia waimonpuolista. Kumminkin odotin wastausta, ja emäntä sanoi matalalla äänellä kohentaessaan kekäleitä kahwipannun alle: miehenpuolillahan on aina wyö nahasta, waimonpuolilla neulottu, särmäkäs lakki miehillä, pyöreä tytöillä. Sain tietä asian ja olipa kumma, etten tuota huomannut. Wanhat waimot kääräisewät usein huiwin ympäri pään, niin että siitä syntyy pyöreä lakki tawallaan siitäkin. Sitä paitsi on waimoin lakki useimmittain neulottu. Nämä owat eteläisimmät lappalaiset.

Kun wene oli walittu, lähdettiin soutamaan Sompion samaskaista wettä ja puolen yön aikaan tultiin kylään oltuamme lähes 2 wuorokautta waikealla taipaleella

Mutenia

on köyhä kylä ja kartanot huonompia kuin Kyrössä. Mitkä meistä näyttiwät mukawilta, oliwat rankiset; pitkin sänkyä pannaan kattoon orsi, josta rippuu harsonkaltainen waate ympäri koko wuoteen; sinne eiwät osaa sääsket, ja siellä saa maata aiwan rauhassa. Rankiset owat hywä keksintö noissa sääskien rasittamissa maissa. Sekä Sompiojoen että Riestojoen warret owat niin erinomaisia heinämaita, että luulisi suuremmankin kylän niistä rikastuwan kuin Mutenian 4 köyhää taloa; mutta hitaus työhön taitaa miehiä waiwata; siltä kait näytti; kun me 16/8 kello 11 e.p.p. lähdimme matkalle, eiwät heinämiehet olleet wielä käyneet niityllä; »kuka sinne näin warain kiirehtii:» sanoi isäntä. Suurella heinän kaswawalla suolla mutkittelee Sompiojoki niin, että kotwan aikaa soudettuamme tulimme usein melkeen samoille paikoille, joissa jo äsken olimme olleet. Kuinka paljo joet mutkittelewat, woi siitäkin arwata, että wenematka Muteninsta Lokkaan on 6 peninkulmaa, mutta kartalla suoraan mitaten ainoastaan 2 1/2. Se oli päiwän matka, Rieston kylässä käytiin puolisella. Kaikissa taloissa saa matkamies huokeasta hinnasta niin erinomaisen hywää wiilipiimää, että harwoin muussa Suomessa niin hywää saa. Siisteys taloissa on täällä jo wanhastaan arwossa pidetty awu. Riestojoen suupuolella alkawat nuo aawat jängät, joista ei silmä ääriä eroita; ne kallistuwat etelään, niin että wirta käy joessa, ja weneestäkin huomaa, kuinka paljo alempana maat edessäpäin owat; jokiloita laskee aina kuin myötämäkeä. Lokan seuduilta alkawat kosket. Niissä oli huima meno. Ei kukaan miehistä ollut ennen näitä koskia laskenut, ja waikka Muteniassa oli puhe, että pahimmissa koskissa otettaisiin laskumies, niin se jäi tekemättä koko matkalla. Muutamat miehistä oliwat olleet weneessä kerran tai kaksi, kun tuntijat oliwat koskia laskeneet kuluneina wuosina, mutta useat oliwat silloin nukkuneet. Kuka sattui perään, se wiiletti alas koskesta. Leweän, pitkän melan oliwat miehet tehneet suuresta kuusesta joen rannalla, ja siihen täytyi usein toisen miehen hypätä awuksi, kun laskumies yksinään ei sillä jaksanut suurta, 25 hengen wetämää wenettämme hallita. Wälistä ehdottelin, että joku käwisi rantaa myöten katsomassa, missä wäylä koskessa kulkee; sitä ei ollut kukaan kuulewinaankaan. Suwantowesissä puolet miehistä soutawat, toiset nukkuwat, mutta kun kosken kohina edestä kuuluu, käskee perämies: joka aironpäähän mies ja soutu tulinen! Joka airotta jää, se pitkittää uniaan, mutta kosken niskassa puistetaan nukkuwia niskasta ja ärjäistään korwaan: nouse ylös hengen lähtöäsi katsomaan! Jouten istujain päät tuijottawat pystyssä, sillä kosken kuohut pitäwät julmaa jyminää jawalkeassa waahdessa kiuhuu keskikohta ja kumpikin ranta. Neuwojat owat aina wiisaammat kuin työssä olija. Istujat joutawat nähdä, kuinka wihaisesti aallot menettä nakkelewat, yksi huutaa: »tuolla wäylä kulkee»; toinen hakkaa kädellään wasemmalle ja tiuskaa: »laske, tolwana, harjawettä;» kolmas taas pieksää oikealle ja on kiiwas: »täällähän wahwa wesi, tästähän waltawedet puotoawat». Minä kuulin joka sanan, waikka koski pauhasi ylen kowasti, ja katsoin perämieheen, jonka jaloissa istuin. Hän seisoi turwallisena melan ponnessa, eikä ollut tietäkseenkään, että weneessä ketään on paitsi hän, katsoi wakaasti eteensä silmiään räpäyttämättä; olipahan niinkuin olisi kaukaa tulipaloa katsonut. Ennenkuin kukaan ennätti ruweta riitelemään, miks'ei häntä totella, oltiin jo kosken alla ja wene luisti sileää wirtaa alas. Heti toiset soutamaan, toiset makaamaan, siksi kuin taas kuuluu kosken jymeä ääni. Jos rokonarpinen Iiwana, karjalainen, wanha mies, sattui perään, niinkuin tawallisinta oli, niin täytyi weneen totella hänen wankkain käsiwartensa ponnistuksia, waikta kuinka wäkewästi aallot olisiwat heilutelleet wenettä, ja häntä ei wähän wähääkään koskeneet wiitteloimiset ja holina weneen pohjasta. Hän Karjalan koskissa oli oppinut laskemaan. Usein oli kokan edessä peloittawa paasi, jonka ympärillä wesi raiwosi, waan Iiwana liikautti wähä keulaa puoleen, ja kun wirta hyökäisi pois kiwen kupeesta, tyrkkäsi se weneen wäylälle, ettei laitakaan raapaissut kallion särmää. Joskus tulin minäkin taitepaikassa, kun alus näytti teräwälle kalliolle juuri räiskähtäwän, kowasti ajattelemaan: »taisi tulla tuho;» »uusi wene, wanhat kiwet», wirktoi Iiwana tuimasti, kun kiwen nurkka laitaa jyysti ja wene solahti putouksen alle. Mutta kerran tuli Iiwanalle erehdys: laskettiin Tanhuan alapuolella koskea ja keskellä oli korkea kiwi, jonka kummankin puolitse wahwa wesi näytti kulkewan putouksesta alas; Iiwana antoi mennä wilistää wasemmalta puolen; wene hyppäsi alas ja rasahti niin pahalla äänellä melkein kulwalle somerokarille, että sen luuli muruiksi särkywän, mutta ennenkuin Iiwana ennätti kättään melasta irti päästää, oliwat jo nuo rajuintoiset soutajat wenettä wäylälle wetämässä, he ryskyttiwät weneriepua pitkin kiwikkoa sitä iilakkaa, että hampaat lotisiwat wastakkaa weneessä istujilla; sitte hyppäsiwät teljoille ja soutiwat tuhatta hullummasti; wirran wesi juosta tillitti halkeimista sisään arweluttawalla wauhdilla, mutta olihan noita joutilaita ruweta wiskaimeen käsiksi. Perästäpäin jokainen näki, että wäylä kulki tuon karkean kiwen oikealta puolen, ja wasemmalta puolen wirtasi wesi leweänä erään harjun yli ja hajosi siitä joka haaralle tasaista somero-pohjaa myöten, jolle weneemme wiskautui kiireimmässä kulussa ollessaan. Mutta waikka wene oli rikki, eiwät kosket olleet lopussa; eiwät miehet siitä huolineet, nukkuiwat wuorotellen suwannot ja kosken niskassa huihkasiwat lähtiessään; waan wene ratai joka aallon kohdalla sangen surkealla äänellä. Siinä oli joka koskessa päätään kaupalla; mutta kun tuon päättömän joukon päättömään kulkuun tottui, niin istui tyynenä, arwelihan: onko minun pääni kalliimpi kuin muiden?

Tätä wenematkaa kesti 3 päiwää ja puoli yötä. Toinen päiwämatka oli Lokasta Tanhuaan. Tälle taipaleelle näkyiwät wielä Nattaset. Lokassa owat kartanot kunnossa ja työnteko woimassa. Kylästä on Uopajaan eli (niinkuin kartta sanoo) Wuopajanniemen lounaisnurkkaan 2 peninkulmaa; siitä lähtiwät muut jalan Tanhuaan, ainoastaan 5 miestä weneesen. Luiron joki palajaa siinä takaisin ja tekee suuren mutkan pohjaiseen; sillä 7 peninkulman taipaleella on neljättäkymmentä koskea, joista kowin on Ylköngäs. Maamatkaa on 3 peninkulmaa, enimmittäin wetelää suota, joka painuu jalan alla pahemmin kuin ohut syys-jää. Eräältä mäeltä näki, missä asti joki mutkitteli, sen rannoilla kaswaa korkeata kuusimetsää, joka mustantummana juowana kiertelee sinne, tänne awaralla jängällä. Jo 7 aikana tuliwat wenemiehet Tanhuaan, waikka noin 1 seuduilla Uopajasta lähtiwät. Wähän yläpuolella taloa oli 2 weneessään asumassa englantilainen, joka jo kolmatta wuotta oli ollut Lapin luontoa tutkimassa; mies oli wanhanpuoleinen ja, niinkuin englantilaiset ainakin, pysyi omissa tuumissaan, karttoi ihmisiä, eikä ollut koko kesänä talossa yötä ollut. Tanhuasta on Luiron kylään 6 peninkulmaa, jolla wälillä on 12 koskea, kowin kaikista Alaköngäs, jossa sauwoimet käsissä seisoiwat soutamattomat miehet odottaen, milloin raihnainen weneresumme kiwelle karahtaisi. Se päästiin hengissä ja nyt oltiin selwillä wesillä. Luirossa oli jo eräällä talolla 10 kappaa ruista kylwössä, josta odottiwat parempaa satoa, kuin miesmuistiin oli tullut. Koko Luiron joen warrella oli kesäinen myrsky kaatanut noita kauniita rantakuusia joukottain leweään wirtaan. Luiron ja Kitisjoen haarauksessa on korkea, wiheriä niemi, jolla kaswaa korkeata koiwumetsää; se on kauuis paikka. Luirosta on Kemijärwen kirkolle 6 peninkulmaa. Kemijoen warrella on pulskia kartanoita ja kauniita peltoja. Kansa täällä on koreammassa puwussa, kuin esim. Sawossa. Matkallani huomasin, että waimonpuolet, nuoretkin, tupakoiwat. Ja kun Kemijärwen tyttäret kirkon mäellä käwelewat, moni silkissä sihisten, suussa suuri, summaton suuri, kulunut wisakoppa, jossa on 2 tuuman pituinen, reiällinen puu-patukka wartena, niin se on lystikäs näky.

Pappilassa erosimme, lantalaiset ja me. Suurin osa heistä, 6 miestä, pitkittiwät matkaa weneellä Kemijärwen yli ja sitte maitse kotipitäjäänsä, Kuusamoon, ja yhä wenäjän Karjalaan 2 heistä. Kättä lyötiin ja hywässä sowussa hywästit heitettiin. Kun loppu on hywä, on kaikki hywä.

Kemijänweltä wetää selwä maantie Kuopioon, 62 peninkulmaa. Tuntui ensimältään oudolta ajaa maantiellä, kun saattoi olla wakuutettu siitä, ettei se petä eikä eksy. Waiwaloiselta matkalta palatessaan, tietää arwostaa niitä etuja, joita edistynyt wiljelys on kotiseuduilleen tuonut. Mutta Jäämeren rantalaisille ja Lapin yksinkertaiselle kansalle toiwoo heissä käynyt tosi onnea ja menestystä.

Loppu.

Kertomus kesällä 1882 waltiowaroilla tehdystä matkasta Muurmannilaiselle rannikolle Jäämeren luona papillisilla toimilla tekemään siellä olewille ewankelis-lutherilaisille Suomalaisille palwelusta.

(Senaatiin annettu).

Sittekun allekirjoittaja oli Kuopion Tuomiokapitulilta saanut määräyksen tähän toimeen, piti jo ajoissa antaa tulosta ilmoitus Suomalaisille, joiden tykö oli lähteminen. Maaliskuussa kirjoitin Uuran, Waitokuwan ja Puumangin kyliin saapuwani ensin mainittuun kylään Heinäkuun keskipaikoilla. Suomen Kenraalikuwernööri oli myös suosiollisesti ottanut kirjoittaaksensa Arkangelin kuwernöörille, että hän alempain wirkamiestensä kautta kysymyksessä olewalla rannikolla olisi awullinen antamaan tietoa asiasta Suomalaisille, jotka kalastus-retkillään usein kulkewat monia kymmeniä peninkulmia kotipaikoiltaan.

Lähdettyäni matkalle Kesäkuun 23 päiwänä matkustin Kuusamon rajalta Pääjärwen, Kuukasjärwen ja Kontajärwen kautta Näseesen (Knäsja), jonne saawuin Heinäkuun 7 päiwä. Siellä asui suurimmassa köyhyydessä kaksi parikuntaa, joista toinen oli yli 10 wuotta ollut wihkimättä, eiwätkä nykyään tulleet wihityiksi, kun ei heillä ollut minkäänlaisia todistuksia esteettömyyteensä. Heidän kaksi nuorinta lasta kastettiin, joista wanhempi oli lähes 6 wuotias. Näillä wierailla, mailla panewat kumminkin wanhemmat lapsensa heti syntymisen jälkeen hätäkasteesen, jonka wuoksi tässä kertomuksessa, niinkuin tätä ennen tehdyissä kertomuksissakin tämänlaisesta matkasta, on lyhimmittäin käytetty sanaa »kastettiin», waikka oikeammin pitäisi olla, että kaste konfirmeerattiin eli wahwistettiin.

Kannanlahdessa oli myös muutamia Suomalaisia, niinkuin monessa muussakin pikku-kaupungissa ja kylässä kuului olewan; mutta kun eiwät he tulostani olleet saaneet tietoa, oliwat he ulkotöissä.

Kuolan kaupunkiin Muurmannilaisella rannikolla, saawuin Heinäkuun 12 päiwä. 2 lasta kastettiin. 1 parikunta wihittiin. 6 henkeä haudattiin wenäläisten wanhaan hautuu-maahan. Jumalan palwelus Herran Ehtoollisen kanssa ja illalla Raamatun selitys pidettiin. Rippiwäkeä oli 7 henkeä. Wäkiluwusta jn asukasten syntymäpaikoista antaa myötä-liitetty tilastollinen lasku itsekuittin kylän kohdalta tiedon.

Uuran kylään tulin 14 päiwä. Seuraawana päiwänä pidettiin lukukinkerit. Lasten lukutaito oli parempi, kuin olin odottanutkaan näin omaan nojaansa heitetyssä uutis-asutuksessa. Puolet lapsista luki tyydyttäwästi, toiset puolet wälttäwästi, harwat huonosti. Kolmantena Rukouspäiwänä ja Kristuksen kirkastamis-sunnuntaina pidettiin Jumalanpalwelus ja Herran Ehtoollinen. 15 päiwästä 23 päiwään ennen mainittua kuukautta oli rippikoulu, ja joka päiwä kello 6 iltapuolella pidettiin Raamatun selitys. 23 päiwänä iltapuolella wihittiin hautuumaa kylälle. Rippikoulu-lapsia oli 10, 3 poikaa jn 2 tytärtä suomalaisia, 3 tytärtä lappalaisin ja 1 poika ja 1 tytär norjalaisia, näistä muut admitteerattiin paitsi 1 lappalaistyttö, jonka sisäluku oli huono. Lappalaisille rupesi hywätttahtoisesti tulkiksi eräs entinen koulumestari, joka ennenkin oli ollut samassa toimessa ja osasi hywästi Suomen, Lapin ja Norjan kielet. Rippiwäkeä oli 85 henkeä, johon on luettu myös lähimmistä yksityis-taloista ja kota-asunnoista tulleet Suomalaiset ja Lappalaiset, tietysti ewankelis-lutherilaisesta uskoutunnustuksesta. 32 lasta kastettiin. 4 parikuntaa wihittiin, 2 suomalaista ja 1 lappalainen, ynnä 1 sekaparikunta, mies ewankelis-lutherilainen suomalainen ja waimo Wenäjän karjalainen kreikkalais-wenäläistä uskoa. 32 ruumista haudattiin. Saami-wuono on pari wenäjän wirstaa itäpuolella Uura-wuonosta ja sen asukkaat hautaawat ruumiinsa Uuran hautuu-maahan, toiwat myös kastettawat lapsensa Uuraan. Uura-wuonon länsipuolella on ensin lähes peninkulman päässä Areskuwa ja sitten Kassiwuono. Niiden kotien Lappalaiset tuliwat myös Uuraan. Uura on wanhin kylä kaikista suomalaisista kylistä tällä aawikolla.

Täältä kuljin meritse Laatsiwuonoon, jossa ei ennen ollut pappia käynyt, kun wasta 5 wuotta sitten uutis-asukkaat tänne muuttiwat. Kylä on wuonon perukassa, ja kutsutaan norjaksi Lidsafjord. 25 päiwä pidettiin Jumalanpalwelus ja Herran Ehtoollinen. Lasten luku oli wälttäwä. 1 parikunta olisi ollut wihittäwä, muun sulhanen oli huonon lukunsa tähden lähtenyt pappia pakoon. 5 lasta kastettiin. Rippi-wäkeä oli 17 henkeä. 8 lapsi-ruumista haudattiin.

Kakkarin kylässä, joku on Laatsiwuonon suussa, pidettiin seuraawana päiwänä Raamatun-selitys ja Herran Ehtoollinen, johon oli ilmoittanut itseänsä 5 henkeä. Lasten luku oli huononpuoleinen. Kylässä on myös 2 wenäläis-karjalaista taloa.

Muotkawuonon poikki purjehdittuamme tulin Tsipna Wolokan norjalaiseen kylään, jossa työmiehinä oli 2 miestä ja 3 waimonpuolta, sekä naimisissa norjalaisen kalastajan kanssa 1 waimo suomalaisia, ynnä myös 1 lappalaiswaimo emäntänä norjalaisessa talossa. Näille pidettiin suomalainen Raamatun-selitys ja Herran Ehtoollinen. Rippi-wieraita oli 6. Mainittu lappalainen nainen wihittiin norjalaiseen kalastajaan. 2 lasta kastettiin. 3 merimiehen ruumiit haudattiin. Sitä paitse pidettiin, niinkuin ennenkin on tawallista ollut, ruotsalainen Jumalanpalwelus ja muut papilliset toimet Norjalaisille, sillä Norjasta ei täällä käy milloinkaan pappia.

Sopuska oli pieni norjalainen kylä Tsipna Wolokan ja Waitokuwan wälillä. Täällä oli suomalaisia 1 piika ja 1 norjalaisen talon emäntä, joka nyt, 20 wuoden wanhana, tyydyttäwällä luwulla admitteerattiin Herran Ehtoolliselle, kuulutettiin, wihittiin, kirkoteltiin, ja hänen 2 lasta kastettiin. Norjalaisille pidettiin papilliset toimet.

Waitokuwassa oli Suomalaisia ja Norjalaisia kenties puoleksi kumpiakin. Täällä pidettiin 29 päiwä tawalliset papilliset toimet. Lasten luku oli wälttäwä. Yksi mies, jonka waimo oli lapsi-wuoteesen lankeemassa, täytyi, waikka sangen huonolla luwun-jäljellä oli, tulla admitteeratuksi Herran Ehtoolliselle ja wihityksi awioliittoon; hän oli kumminkin sitte rippikoulussa Puumangissa. Rippiwäkeä oli 14 henkeä. 5 lasta kastettiin. 13 ruumista haudattiin. Täällä on myös tawallista pitää Norjalaisille erittäin papilliset toimet. Kun tämä kylä on höyrylaiwa-ja muun meriliikkeen warrella, on täällä paheita enempi kuin muissa kylissä. Irstaisuus turmelee paljon näillä ilman laitta olewilla syrjä-seuduilla perheelliset olot; mutta suurin ja pahin turmio on koko rannikolla juoppous; kun kesällä ansaitut rahat on pantu rommiin, saa koko perhe talwis-ajan kitua köyhydessä; ja kun tämä heti seuraawa rangaistus aina käsittää perheellisen, on monella täysi tosi uskonnon awulla parantua, kunhan wain useemmin olisi tilaisuutta Armon wälikappalten nautitsemiseen.

Sunnuntaina 30 päiwä pidettiin Kerwanassa Jumalanpalwelus ja Herran Ehtoollinen, sittekun Launutai-iltana oli ollut rippiwäen kirjoitus ja Raamatun selitys. Lasten luku oli tyydyttäwällä kannalla. Kun Waitokuwalaisia oli myös tänne tullut oli rippiwäkeä 30 henkeä.

Samana Sunnuntaina tultiin Puamankiin, joka on suurin ja siistin kylä koko rannikolla; esimerkiksi juoppoutta ei huomaa täällä, johon mahtaa suureksi osaksi olla syynä se asia, että kyläläiset kuuluwat laestaoiolaiseen uskon-suuntaan. Sunnuntai-iltana, niinkuin jokapäiwä kello 6 ilta-puolella, pidettiin Raamatun selitys ja rippikoulun alku, ja seuraawana päiwänä lukukinkerit. Lasten lukutaito oli tyydyttäwä. Kun Muotkan kylä on Puumankia lähellä, olin antanut sanan, että he tulisiwat tänne asioitansa toimittamaan. Näistä ja edellä mainituista kylistä aina Tsipna Wolokaan asti oli tullut rippikouluun 15 poikaa ja 9 tytärtä, nimittäin 9 poikaa ja 7 tytärtä suomalaisia, 3 poikaa ja 2 tytärtä norjalaisia ja 3 lappalais-poikaa, jotka kaikki tuliwat admitteeratuiksi. Muotkan lapsia kastettiin 13; ruumiita haudattiin 6; rippiwäkeä oli 19. Puumangin lapsia kastettiin 31; ruumiita haudattiin 40; ja rippiwäkeä oli 146, johon kuuluu myös ulohtaammaltakin tulleita sekä Suomalaisia että Lappalaisia. Lauantai-iltana 5 päiwä Elokuuta pidettiin rippilasten päästö, ja Sunnuntaina jumalanpalwelus Herran Ehtoollisen kanssa ja illalla wiimeinen Raamatun selitys. Useampana arkipäiwänäkin pidettiin Herran Ehtoollista, kun tuli etempänä asuwaisia sitä warten luokseni, erittäinkin Lappalaisia.

Maanantaina 7 päiwänä iltapuolella lähdin kotiapäin Wesisaaren, Näätämöwuonon kautta, Inarin järwen ylitse Kyrön kylään, jossa, kun oli Sunnuntaipäiwä 13 päiwä, pidettiin Jumalanpalwelus; wielä eteenpäin Sompiojärwen kautta Luiron ja Kitis-jokia myöten Kemijärwelle. Kotiin saawuin Elokuun 26 päiwä.

Mitä ylipäätään papillisiin toimiin täällä tulee, ei aina woi parhaimmalla tahdollakaan seurata Suomen lakeja, sillä suuri osa asukkaista on täällä syntynyt ja elänyt, eikä siis woi mitenkään omistaa kirjallisia todistuksia maineestaan, esteettömyydestään awioliittoon j.n.e., kun eiwät ole missään kirjoilla. Wenäjän wirkamiehet ottawat kirjoihinsa asewelwolliset, eiwät muita. Ainoa wirkamies, joka käy heitä, niin sanoakseni, hoitamassa, on Suomesta lähetety pappi; jonkatähden sitä suurella ikäwällä aina odotetaan. Tässä katsonkin welwollisuudekseni konstateerata sitä erinomaista ystäwällisyyttä ja sydämmellisyyttä, jolla pappia näillä seuduin kohdellaan, ja lopuksi ilmaista sen kaikkein asukasten hartaan toiwotuksen, että Suomen Waltio warsinkin kerran wuodessa tahtoisi kustantaa papin matkustuksen näiden oman onnensa nojaan jätettyin kansalaisten luo. Sywemmillä ja lewottomammilla tunteilla kuin kutkaan muut Suomalaiset odottawat he tuon kysymyksessä olewan Jäämeren rannikkopalasen luowutuksen ratkaisemista; pyytäwät kumminkin, käwi tuo asia, miten käwi, sillä hartaudella, mikä woi syntyä ainoastaan järjestetyn yhteiskunnan ulkopuolelle muuttaneen sydämessä, saada pysyä Suomen Esiwallan muistissa.

Leppäwirroilla, Joulukuun 28 päiwä 1882

Joh. Schwartzberg. pöyreä pöysti

Statistisia tietoja Suomalaisista ja Lappalaisista Muurmannilaisella rannikolla Jäämeren luona, jokta kuuluwat ewankelis-luterilaiseen uskontunnustukseen, tehdyt matkalla sinne kesällä 1882. (Senaatiin annettu)

Lapsia kastettu. miespuolta / waimonpuolta Kuolassa. . . . . . . . . — / 2 Uurassa ja Saaniwuonossa. 17 / 15 Laatsiwuonossa. . . . . . 2 / 3 Tsipna Wolokassa. . . . . — / 2 Sopuskassa. . . . . . . . — / 2 Waitokuwassa. . . . . . . 5 / 3 Kerwanassa. . . . . . . . 3 / 2 Muotkassa . . . . . . . . 4 / 9 Puumangissa . . . . . . . 19 / 12 Kakkarissa. . . . . . . . 3 / 3 Summma. . . . . . . . . 53 / 53 = 106

Pariskuntia wihitty.

Kuolassa . . . . 1 suomalaisia kumpikin Uurassa. . . . . 3 d:o d:o d:o. . . . . . . 1 lappalaiset kumpikin d:o. . . . . . . 1 suomalainen ja wenäläinen Tsipna Wolokassa.1 norjalainen ja lappalainen Sopuskassa. . . .1 norjalainen ja suomalainen Waitokuwassa. . .1 suomalaisia kumpikin Summa. . . . . .8

Haudattu. Alle 15 wuotta miesp / waimp. / summa alla

Kuolassa . . . . 1 / 2 Uurassa . . . . . 4 / 14 Laatsiwuonossa. . 5 / 3 Kakkarissa. . . . 1 / 1 Tsipna Wolokassa. — / — Waitokuwassa. . . 2 / 1 Muotkassa . . . . 2 / 3 Puumangissa . . . 16 / 12 [Yhteensä]. . . . 31 / 36

Yli 15 wuotta: miesp/ waimp./ summa [alle/ yli 15 v.]

Kuolassa . . . . 2 / 1 = 6 Uurassa . . . . . 8 / 6 = 32 Laatsiwuonossa. . — / — = 8 Kakkarissa. . . . — / — = 2 Tsipna Wolokassa. 3 / — = 3 Waitokuwassa. . . 9 / 1 = 13 Muotkassa . . . . 1 / — = 6 Puumangissa . . . 7/ 15 = 40 [Yhteensä]. . . . 30 / 13 = 110

Kommunikantteja.

Kuolassa . . . . 7. Uurassa . . . . . 85. Laatsiwuonossa. . 17. Kakkarissa. . . . 5. Tsipna Wolokassa. 6. Sopuskassa. . . . 2. Waitokuwassa. . . 14. Kerwanassa. . . . 30. Muotkassa . . . . 19. Puumangissa . . . 146. [Yhteensä]. . . . 331.

Rippikoulun käyneitä.

Suomalaisia miesp. / waimp. Uuraassa. . . . 3 / 2 Puumangissa . . 8 / 7 Admitteerattu ilman koulua Sopuskassa. . . — / 1 Waitokuwassa. . 1 / — Summa . . . . .12 / 10

Lappalaisia miesp./ waimp. Uurassa. . . . — / 3 Puumangissa . . 3 / — Admitteerattu ilman koulua Sopuskassa. . . —/— Waitokuwassa. . —/— Summa . . . . . 3 / 3

Norjalaisia miesp./ waimp. Uuraassa. . . . 1 / 1 Puumangissa . . 3 / 2 Admitteerattu ilman koulua Sopuskassa. . . —/ — Waitokuwassa. . —/ — Summa . . . . .4 / 3

Summa miesp./ waimp. Uuraassa. . . 4 / 6 Puumangissa. 14 / 9 Admitteerattu ilman koulua Sopuskassa. . . — / 1 Waitokuwassa. . 1 / — Summa . . . . 19 / 16 = 35

Muist. yksi lappalainen tyttö ei admitteerattu

Wäkiluku

Talollisia: Taloja / miesp./ waimp.

Kuolassa. . . . . — /— /— Saaniwuonossa . . 4 / 12 / 9 Uurassa . . . . .21 / 56 /50 Laatsiwuonossa. .7 / 14 / 17 Kakkarissa. . . .4 / 9 / 6 Tsipna Wolokassa.— / — / 1 Sopuskassa. . . .— / — / 1 Waitokuwassa. . .12 / 22 / 20 Kerwanassa. . . .8 / 20 / 15 Muotkassa . . . .10 / 23 / 24 Puumangissa . . .30 / 77 / 73 Summa . . . . . .96 taloa / 233 miesp / 216 waimp. = 449

hyyryläsiä: miesp./ waimp.

Kuolassa. . . . .9 / 11 Saaniwuonossa . .12 / 6 Uurassa . . . . .24 / 20 Laatsiwuonossa. .3 / 3 Kakkarissa. . . .— / — Tsipna Wolokassa.2 / 3 Sopuskassa. . . .— / 1 Waitokuwassa. . .2 / 5 Kerwanassa. . . .1 / 2 Muotkassa . . . .1 / 1 Puumangissa . . .40 / 30 Summa . . . . . .94 / 82 = 176 S:ma. . . . 449 + 176 = 625

Lappalaisia: Taloja / miesp./ waimp.

Areskuwassa, Kassiwuonossa ja Uurassa. . . . 4 / 12 / 15 Kakkarissa. . . . 1 / 2 / 2 Tsipna Wolokassa. — / — / 1 Mattimuotkasassa ja Muotkassa . . . . 5 / 13 / 11 Summa . . . . . 10 taloa/ 27 miesp / 29 waimp. = 56

hyyryläsiä: miesp./ waimp.

Areskuwassa, Kassiwuonossa ja Uurassa. . . . 3 / 4 Kakkarissa. . . . — / — Tsipna Wolokassa. — / — Mattimuotkasassa ja Muotkassa . . . . — / — Summa . . . . . . 3 / 4 = 7 S:ma. . . . .56 + 7 = 63

Syntymäpaikat

Kuolassa: perheitä/ miesp./ waimp. Kuusamosta tulleita . . 2 / 4 / 6 Pudasjärveltä tulleita. 1 / 2 / 2 Kiannalta tulleita. . . 1 / 3 / 3 Summa . . . . . . . . . 4 perheitä/ 9 miesp. / 11 waimp. = 20

Saaniwuonossa: perheitä/ miesp./ waimp. Kuusamosta tulleita . . 3 / 10 / 6 Paawolasta tulleita . . 1 / 3 / 2 Haukiputaalta tulleita. 1 / 1 / 1 Norjan kautta tulleita. 3 / 7 / 5 Wenäjän Karjalan kautta tulleita. . . . . . . . 1 / 3 / 1 Summa . . . . . . . . .9 perheitä / 24 miesp. / 15 waimp. = 39.

Uuraassa: perheitä/ miesp./ waimp. Kuusamosta tulleita . . 10 / 23 / 18 Iistä tulleita. . . . . 1 / 2 / 3 Lohtajasta tulleita . . 3 / 9 / 7 Torniosta tulleita. . . 2 / 6 / 3 Sodankylästä tulleita . 8 / 21 / 22 Kemistä tulleita. . . . 2 / 6 / 5 Oulusta tulleita. . . . 2 / 4 / 3 Norjan kautta tulleita. 5 / 8 / 10 Summa . . . . . . . . 33 perheitä / 80 miesp. / 70 waimp. = 150.

Laatsiwuonossa: perheitä/ miesp./ waimp. Muoniosta tulleita.. 2 / 4 / 3 Kiannalta tulleita.. 3 / 5 / 6 Kuusamosta tulleita. 2 / 4 / 5 Kemistä tulleita. . . 3 / 4 / 6 Summa . . . . . . . 10 perheitä / 17 miesp. / 20 waimp. = 37.

Kakkarissa: perheitä/ miesp./ waimp. Norjan kautta tulleita 4 / 9 / 6 = 15.

Tsipna Wolokassa: perheitä/ miesp./ waimp. Norjan kautta tulleita — / 2 / 4 = 6

Sopuskassa: perheitä/ miesp./ waimp. Kuusamosta tulleita — /— / 2 = 2

Waitokuwassa: perheitä/ miesp./ waimp. Kuusamosta tulleita. . .5 / 8 / 6 Simosta tulleita . . . .2 / 7 / 5 Kuolajärweltä tulleita .1 / — / 2 Kemistä tulleita . . . .4 / 3 / 8 Utajärweltä tulleita . .1 / 2 / 1 Rowaniemestä tulleita. .2 / 2 / 3 Torniosta tulleita . . .1 / 1 /— Kontiolahdesta tulleita.1 / 1 /— Summa. . . . . . . . .17 perheitä / 24 miesp. / 25 waimp. = 49.

Kerwanassa: perheitä/ miesp./ waimp. Kuusamosta tulleita. . .4 / 8 / 7 Iistä tulleita . . . . .2 / 4 / 2 Simosta tulleita . . . .1 / 4 / 3 Pulkkilasta tulleita . .1 / 2 /— Norjan kautta tulleita .3 / 3 / 5 Summa. . . . . . . . . 11 perheitä / 21 miesp. / 17 waimp. = 38.

Muotkassa: perheitä/ miesp./ waimp. Kuusamosta tulleita. .3 / 4 / 7 Rowaniemestä tulleita.1 / 2 / 6 Iistä tulleita . . . .1 / 2 / 1 Kiannalta tulleita . .1 / 4 / 2 Kuhmosta tulleita. . .2 / 5 / 4 Kemistä tulleita . . .1 / 3 / 3 Lumijoelta tulleita. .1 / 4 / 2 Summa. . . . . . . .10 perheitä / 24 miesp. / 25 waimp. = 49.

Puumangissa: perheitä/ miesp./ waimp. Kuusamosta tulleita . 39 / 77 / 69 Pulkkilasta tulleita. .1 / 4 /3 Kemistä tulleita. . . .1 / 4 / 2 Muoniosta tulleita. . .2 / 3 / 4 Kuhmosta tulleita . . .7 / 17 / 10 Kiannalta tulleita. . .6 / 8 / 14 Kuiwaniemestä tulleita.2 / 4 / 1 Summa . . . . . . . . 58 perheitä / 117 miesp. / 163 waimp. = 220.

Summa summarum. . . . .327 miesp. / 298 waimp. = 625

Eri seurakunnista tulleitten summat.

. . . . . . . miesp./ waimp/ summat.

Kuusamosta tulleet 138 / 126 = 264 Kiannalta. . . . . 20 / 25 = 45 Kemistä. . . . . . 20 / 24 = 44 Sodankylästä . . . 21 / 22 = 43 Kuhmosta . . . . . 22 / 14 = 36 Simosta. . . . . . 11 / 8 = 19 Lohtajasta . . . . 9 / 7 = 16 Iistä. . . . . . . 9 / 5 = 14 Rowaniemestä . . . 4 / 9 = 13 Torniosta. . . . . 7 / 3 = 10 Pudasjärweltä. . . 2 / 2 = 4 Oulusta. . . . . . 4 / 3 = 7 Paawolasta . . . . 3 / 2 = 5 Haukiputaalta. . . 1 / 1 = 2 Muoniosta. . . . . 7 / 7 = 14 Kuolajärweltä. . . — / 2 = 2 Utajärweltä. . . . 2 / 1 = 3 Pulkkilasta. . . . 6 / 3 = 9 Lumijoelta . . . . 4 / 2 = 6 Kuiwaniemestä. . . 4 / 1 = 5 Kontiolahdesta . . 1 / — = 1 Norjan kautta. . . 29 / 30 = 59 Wenäjän Karjal. kautta tull. . . . 3 / 1 = 4

[Summa] . . . .327 / 298 = 625

Lappalaiset owat Norjan kautta tulleet. 30 / 33 = 63

Muistutus. Norjan kautta tulleiksi kutsutaan niitä, jotka Norjaan muuttaneista Suomen alamaisista owat syntyneet Norjassa, mutta eiwät norjalaistuneet.

Kaiken kaikkiaan on siis Muurmannilaisella rannikolla 688 henkeä, jotka ewankelis-lutherilasen papin apua tarwitsewat. Tästä summasta saattaa olla poissa joku kymmenkunta lappalaista, jotka asuwat sisämaissa ja Petsamowuonon seutuwilla.

Leppäwirroilla Joulukuun 28 päiwä 1882. Joh. Schwatzberg.

* * * * *

Lukijan pyydetään hywäntahtoisesti itse lukiessansa oikasemaan ne monet korehtuuriwirheet, joita on jäänyt tähän kirjaseen. Syynä wirheiden jäämiseen niin lukuisesti on se, että kirja on ylipainoksena otettu sanomalehti-latomuksesta ilman tarkemman korehtuurin lukemista.