VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Salisbury. Aukea paikka.

(Sheriffi vartijoineen vie Buckinghamin mestattavaksi.)

BUCKINGHAM. Siis kuningasta ei saa puhutella?

SHERIFFI. Ei, hyvä loordi; nyt vaan malttamusta.

BUCKINGHAM. Edwardin lapset, Hastings, Rivers, Grey, Sa, hurskas Henrik, kaunis poikas Edward, Vaughan ja kaikki, jotka tunnottomat, Salaiset ilkijuonet surmaan syöksi, Jos synkät suuttunehet sielunne Näkevät halki pilvein tämän hetken, Niin kostoks ilkkukaa mun loppuani! Nyt henkien on päivä, eikö niin?

SHERIFFI. On, hyvä herra.

BUCKINGHAM. Henkien siis päivä On minun ruumihini tuomiopäivä. Tää päivä se, jot' itselleni toivoin, Kun Edward eli, jos mua lapsillensa Tai vaimons' ystäville viekkaaks löyttäis. Tää päivä, jona sortuvani toivoin Paraimman uskottuni pettämänä. Tää henkein päivä, tää se viimeinen On määräpäivä henki raukalleni. Tuo kaikki näkevä, jot' ilkailin, Kääns' omaan päähän valherukouksen Ja todest' antoi, mitä suotta pyysin; Näin jumalattomain hän miekkaa ohjaa, Sen kääntäin kärjen haltijainsa rintaan; Näin Margareetan kirot päälleni Raskaina lankee: "Muista", niin hän sanoi, "Sydäntäs murehella kun hän raataa, Ett' oli Margareeta ennustaja." — Häpeäpaaluun minut viekäätten; Syy luopi syyn ja vääryys vääryyden.

(Buckingham, sheriffi ja vartijat poistuvat.)

Toinen kohtaus.

Tasanko Tamworthin läheisyydessä.

(Richmond, Oxford, sir James Blunt, sir Walter Herbert y.m. tulevat helisevin soitoin ja liehuvin lipuin, marsittaen sotajoukkojaan.)

RICHMOND. Näin, rakkaat ystävät ja aseveikot, Te hirmuvallan ikeen ruhjomat, Maan sydämmeen näin kauas olemme Nyt estämättä marssineet, ja täällä Me Stanleylt', isältämme, kirjeen saamme, Mi täynn' on lohtua ja rohkaistusta. Tuo julma, ryösteliäs verikarju, Mi laihot, viinatarhat teiltä tonki, Ja ahmaa kuumaa vertanne kuin rapaa, Ruhonne raamastaen purtilokseen, Se rietas karju saaren sydämmessä Nyt Leicesteriä lähell' on, ma kuulin; Tamworthist' on vaan päivän matka sinne, Eteenpäin, Herran nimeen, uljaat veikot! Terävän sodan yksi veri-isku Ikuisen rauhan sadon meille korjaa.

OXFORD. Kuin tuhat miestä hyvä omatunto Tuot' inhaa verikoiraa vastustaa.

HERBERT. Varmaankin ystävänsä meihin liittyy.

BLUNT. Pelosta vaan he ystäviään ovat; Hänestä luopuvat, kun kovaan ottaa.

RICHMOND. Kaikk' eduksemme. Mars siis, Herran nimeen! Kuin pääsky liitää toivo: jumaluuttaa Kuninkaat, kuninkaiksi moukat muuttaa.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Bosworthin kenttä.

(Kuningas Richard sotajoukkoineen, Norfolkin herttua, kreivi Surrey y.m. tulevat.)

RICHARD. Tää Bosworthin on kenttä; teltat pystyyn! — No, kreivi Surrey, miks on katsees synkkä?

SURREY. Sydän on mulla kymmenkertaisesti Katsettan' iloisempi.

RICHARD. Herttua Norfolk, —

NORFOLK. Täss', armollinen kuninkaani.

RICHARD. Norfolk, Tääll' iskuja ei säästetä, vai kuinka?

NORFOLK. Niit' annetaan ja saadaan, majesteetti.

RICHARD. Telttani pystyyn! Tän yön makaan tässä; Mut missä huomenna? — No, yhtä kaikki. — Kuin suuri lienee petturien joukko?

NORFOLK. Kuus-, seitsentuhansinen korkeintaan.

RICHARD. Kolmasti vahvempi on meillä voima, Ja nimi kuninkaan on luja linna, Jot' ovat vailla vihollisen puolla. Telttani pystyyn! — Tulkaa, ylimykset, Nyt paikan etuisuutta tarkastamme. — Kokeneet miehet tänne neuvonpitoon. Nyt tarkka kuri vaan! Pois velttous! Huomenna kova alkaa ponnistus.

(Menevät.)

(Kentän vastaiselta puolelta tulevat Richmond, sir William Brandon, Oxford ja muita sotaherroja. Sotamiehet pystyttävät Richmondin telttaa.)

RICHMOND. Väsynyt aurinko jo kultiin laski Ja tulivaunujensa kirkkaat jäljet Lupaavat ihanata huomispäivää. — Te lippuani kannatte, sir Brandon. — Telttaani mustetta ja paperia! Ma kaavan laitan, suunnan tappelulle, Kullekin päällikölle määrään työnsä Ja tarkoin osittelen joukkosemme. Te, kreivi Oxford, — te, sir William Brandon, — Ja te, sir Walter Herbert, jäätte tänne. Rykmenttins' ohjaksiin jää kreivi Pembroke: Sir Blunt, hyv' yötä hälle sanokaa Ja että kello kahdelt' aamuisella Ma häntä teltassani nähdä toivon. — Viel' yksi pyyntö, herra kapteeni: Miss' on lord Stanleyn maja, tiedättenkö?

BLUNT. Jos en lie erehtynyt lipuistaan, — Ja ett'en ole, siitä olen varma, — Niin rykmenttins' on puolen peninkulmaa Kuninkaan valtajoukost' etelään.

RICHMOND. Jos vaaratta sen voitte, hyvä Blunt, Niin yrittäkää hänen puheillensa Ja viekää hälle tämä tärkki kirje.

BLUNT. Sen, herra, teen, niin totta kuin ma elän. Jumala teille rauhaist' yötä suokoon!

RICHMOND. Hyv' yötä, rakas Blunt! Nyt tulkaa, herrat: Neuvottelemme huomispäivän töistä; Telttaani tänne: ilm' on raakaa, kylmää.

(Menevät telttaan.)

(Kuningas Richard tulee teltallensa, Norfolk, Ratcliff ja Catesby hänen seurassaan.)

RICHARD. Mit' on nyt kello?

CATESBY. Illallisen aika: Yhdeksän lyönyt.

RICHARD. Nyt en illasta. — Mustetta, paperia mulle tuokaa. — Mun onko kypärini kevennetty Ja kaikki varukseni telttaan viety?

CATESBY. On, majesteetti; kunnossa on kaikki.

RICHARD. Nyt, hyvä Norfolk, joutuun asemaasi. Visusti tarkkaa; taatut ota vahdit.

NORFOLK. Paikalla, herra.

RICHARD. Havahdu kiurun kanssa, rakas Norfolk.

NORFOLK. Sen lupaan.

(Menee.)

RICHARD. Ratchff!

RATCLIFF. Armollinen herra?

RICHARD. Lähetä aseairut Stanleyn luokse, Ett' ennen aamun koittoa hän tänne Väkensä laittaa, muuten poikans' Yrjö Ijäisen yön pimeeseen loukkoon sortuu. — Yökynttiläni! — Sarkkaan viiniä! Kimoni Surrey aamuks satuloitkaa! Lujatko peitseni, eik' ylen raskaat? — Ratcliff! —

RATCLIFF. Täss', armollinen herra.

RICHARD. Tuon valjun lord Northumberlandin näitkö?

RATCLIFF. Hämyssä kulki kreivi Surreyn kanssa Joukosta joukkoon kautta koko leirin Väkeä rohkaisten.

RICHARD. Vai niin; se hyvä. — Pikari viiniä! Ei enää mulla Tuot' ole mieltä hilpeää kuin ennen, Ei samaa hengen pontta. — Laske tuohon. — Käsillä onko paperi ja muste?

RATCLIFF. On, armollinen herra.

RICHARD. Hereillä pidä vahdit. Menkää täältä. Telttaani tule, Ratcliff, puol'yön aikaan Ja yllen' asu auta. — Menkää, sanon.

(Kuningas Richard vetäytyy telttaansa. Ratcliff ja Catesby poistuvat.)

(Richmondin teltta avautuu, josta näkyy hän itse ja hänen sotamiehensä y.m.)

(Stanley tulee.)

STANLEY. Kypäris onni kruunatkoon ja voitto!

RICHMOND. Elatus-isä jalo, sulle suokoon Yö synkkä kaiken voitavansa lohdun! Sanohan, kuinka jaksaa rakas äiti?

STANLEY. Mun kauttani sun äitisi sua siunaa, Rukoillen hyvää aina Richmondilleen. Se siitä. — Hetket hiljaiset jo rientää, Idässä pimeys juovittuu ja taittuu. Lyhveen, sillä lyhyytt' aika vaatii, Varustu taistoon varhain huomenelta, Ja onnes heitä veri-iskujen Ja surmaa tuijottavan sodan varaan. Sen, minkä voin, — en voi, näet, mitä soisin, — Ma ensi tilass' aikaa koitan pettää Ja sua tässä vaaraleikiss' auttaa; Mut liiaks puoltasi en pitää tohdi, Jos nähdään se, niin nuori veljes Yrjö Isänsä nähden heti mestataan. Hyvästi! Kiireinen ja arka aika Meilt' ystävyyden juhlamenot kieltää Ja hellän haastelon ja sananvaihdon, Mi pitkäst' eroajast' olis hauskaa. Suo, Jumal', aikaa näihin lemmen juhliin! Hyvästi! — Onnea ja rohkeutta!

RICHMOND. Leiriinsä hänet viekää, hyvät loordit. Nukahtaa koitan raskailt' aatoksilta, Jott' aamull' uni lyijyinen ei painais, Kun voiton siivillä mun tulee nousta. Hyv' yötä vielä kerran, hyvät loordit!

(Stanley, loordit y.m. poistuvat.)

Sä, jonka soturi ma olla tahdon, Oi! armon katse luo mun miehistööni; Vihasi surmarauta heille anna, Jonk' isku raskas vastustajan päästä Kypärin luvattoman pirstoaisi! Tee meidät kuritukses aseiksi, Ett' ylistää sua voitossasi saamme! Sun haltuus valppaan annan sieluni, Ennenkuin silmäin ikkunat ma suljen. Mua unessa ja valveill' aina kaitse!

(Nukkuu.)

(Edward prinssin, Henrik kuudennen pojan, haamu nousee maasta molempien telttain välistä.)

HAAMU. (Richardille.) Huomenna mieltäs raskahana painan. Sa muista, kuinka heiteessäni kaadoit Mun Tewksburyssa: kammo siis ja kuole! — (Richmondille.) Iloitse, Richmond; murhattujen prinssein Rikotut sielut rinnallasi sotii. Aluva Henrikin sua rohkaa, Richmond.

(Kuningas Henrik kuudennen haamu nousee.)

HAAMU. (Richardille.) Kun olin kuolevainen, reikää monta Voideltuun pistit ruumiiseeni. Muista Mua ja Toweria; kammo ja kuole! — Ma Henrik kuudes oon: kammo ja kuole! — (Richmondille.) Pyhälle sulle, puhtahalle, voitto! Henrik, jok' ennusti sun päähäs kruunun, Unessa rohkaa sua: elä ja heidi!

(Clarencen haamu nousee.)

HAAMU. (Richardille.) Huomenna mieltäs raskahana painan. Ma, jonka hengilt' inha viini huuhtoi, Poloinen Clarence, jonka vilppis petti! Huomenna taistelussa mua muista! Hervotkoon kalso miekkas: kammo ja kuole! (Richmondille.) Sun puolestasi, Lancasterin taimi, Rikotut Yorkin versot rukoilevat. Hyvä enkeli sua kaitkoon! Elä ja heidi!

(Riversin, Greyn ja Vaughanin haamut nousevat.)

RIVERSIN HAAMU (Richardille). Huomenna mieltäs raskahana painan, Rivers, Pomfretin uhri. Kammo ja kuole!

GREYN HAAMU (Richardille). Sa Greytä muista, kammo sielussa.

VAUGHANIN HAAMU (Richardille). Sa Vaughania muista; peitses laske Pelolla syyllisen. Kammo ja kuole!

KAIKKI (Richmondille). Herää, ja tiedä: kirouksemme tuntoon Kukistuu Richard. — Herää, voittoon nouse!

(Hastingsin haamu nousee.)

HAAMU. (Richardille.) Verinen syntinen, nyt syntiis herää; Verisess' ottelussa päiväs päätä! Lord Hastingsia muista. Kammo ja kuole! — (Richmondille.) Sa, tyyni, kirkas sielu, valvene! Englannin hyväks sodi, taistele!

(Molempien nuorten prinssien haamut nousevat.)

HAAMUT. (Richardille.) Toweriin tukehtuneet serkkus näe: Kuin lyijy sydäntäsi painamme, Häpeään, tuhoon, surmaan sinut syösten. Nepaittes sielut huutaa: kammo ja kuole! — (Richmondille.) Nuku, Richmond, henkes iloon havatkoon! Sua karjun hampaist' enkel' auttakoon! Elä ja kuninkaita sarja siitä! Edwardin poika-raukat toivoo: heidi!

(Kuningatar Annan haamu nousee.)

HAAMU. (Richardille.) Sun vaimos, Richard, kurja vaimos Anna, Mi levon hetkeä ei luonas saanut, Sun unesi nyt kauhistuksin täyttää. Huomenna taistelussa mua muista! Hervotkoon kalso miekkas! Kammo ja kuole! — (Richmondille.) Sa, tyyni sielu, nuku makeasti! Näe voitost', onnest' unta! Puolestasi Rukoilee vaimo vastustelijasi.

(Buckinghamin haamu nousee.)

HAAMU. (Richardille.) Ma ensimmäisenä sun valtaan saatoin Ja viimeisenä ko'in hirmuisuuttas. Buckinghamia taistelussa muista Ja oman syyllisyytes kauhuun kuole! Uneksi surmaa, veritöitä vaan, Käy kammoll' epätoivon kuolemaan! — (Richmondille.) Toivossa kuolin saada sua auttaa, Nyt ilon saat ja lohdun kuolleen kautta. Sua Jumal' enkeleineen auttakoon, Ja Richard pöyhkeimmillään kaatukoon!

(Haamut katoavat. Kuningas Richard havahtaa unestaan.)

RICHARD. Hoi, toinen ratsu! — Side haavalleni! — Kies' auttakoon! — Vait! Se vaan oli unta. — Pelokas tunto, minkä tuskan tuotat! — Kah, liekki siintää! — Sydänyö on synkkä. Pintaani kylmä kauhun hiki karmii. Pelkäänkö? Itseäni? Muit' ei täällä. Richardia Richard rakastaa; se tietää: Minä olen minä. Murhaajaako täällä? Ei, — on: min' olen täällä; pakoon siis! — Ketä? Itseäni? Hyvä; mistä syystä? He, kostaakseni. Kelle? Itselleni? Ah, rakastanhan itseäni! Mistä? Hyvästäkö, jot' itselleni tein? Ei, ei! Ma ennen itseäni vihaan Pahuuden töistä, joita tein ma muille. Min' olen konna. Valett'! Enpä ole. Älä herjaa, narri! — Älä mairi, narri! On tunnollani tuhat eri kieltä, Ja joka kielellä on eri kanne, Ja joka kanne mua konnaks syyttää. Niin, väärää, väärää valaa ylimäärät, Ja murhaa, hirmumurhaa julmat määrät, Rikosta kaikkinaista täydet määrät Lain eteen käy ja huutaa: syypää! syypää! Ma kammon. — Ei niin luotukaan mua lemmi; Jos kuolen, ei niin sielukaan mua sääli; — Ja miksi sääliskään, kun en ma itse Vähääkään omaa itseäni sääli? — Minusta kaikki murhaamani sielut Tulivat telttaani ja kaikki huutain Huomenna kostavansa Richardille.

(Ratcliff tulee.)

RATCLIFF. Kuningas, —

RICHARD. Kuka siellä?

RATCLIFF. Ratcliff, herra; Kylässä valpas kukko kahdest' on jo Huomenta tervehtinyt; ystävänne On nousseet, soljittavat tamineitaan.

RICHARD. Näin julmaa unta, Ratcliff. — Mitä luulet, Ovatko kaikki ystävämme taatut?

RATCLIFF. Epäilemättä.

RICHARD. Pelkään, Ratcliff, pelkään, —

RATCLIFF. Ei, herra, haamuissa ei pelkäämistä.

RICHARD. Kautt' apostoli Paavalin, yön haamut Enemmän kammottavat sieluani Kuin kymmentuhansinen aseellinen Miesjoukko, jota johtaa tyhmä Richmond. Ei vielä päivää. Tule, mua seuraa: Ma telttain luona tahdon kuuleskella, Ajatteleeko joku minut pettää.

(Menevät.)

(Richmond herää. Oxford y.m. tulee)

LOORDIT. Huomenta, Richmond!

RICHMOND. Anteeks, valppaat loordit: Tapaatte täällä velton untelon.

LOORDIT. Kuin olette te nukkunut, mylord?

RICHMOND. Make'in uni, ihanimmat unet, Mit' uupuneen on päähän koskaan tullut, On mulla ollut teidän mentyänne. Richardin murhaamien sielut tänne Tulivat telttaan, huutain: ylös voittoon! Niin, totta, riemua on sydän täynnä, Näin kaunist' unta muistellessani. Mik' on nyt huomenhetki, hyvät loordit?

LOORDIT. Lyönnilleen neljä kello on.

RICHMOND. Siis aika On varustautua ja järjestyä. —

(Astuu sotajoukkojen eteen.)

Maanmiehet rakkaat, muuta kuin jo sanoin, Ei ajan lyhyys eikä kiireet salli Mun selvitellä: tää vaan muistakaa: Jumala on ja oikeus puolellamme; Pyhien, loukattujen rukoukset Kuin ylvä linnoitus on edessämme; Vastustajamme muut, pait Richard, meidän Sois ennen voittavan kuin johtajansa Ja mikä johtaja? Niin, totisesti, Verinen tyranni ja murhaaja, Mies verin noussut, verin varttunut, Juonilla ensin määrän päähän päässyt Ja sitten apurinsa surmaan syössyt; Mitätön kivi, petoksella pantu Englannin kruunun jaloon kehykseen; Ainainen taivaan Herran vihollinen. Jos taivaan vihollista vastustatte, Niin taivas teitä sotureinaan suojaa; Tyrannin sortoa jos aherratte, Niin rauhaist' unta saatte, kun hän sortuu; Maan vaivaajaa jos vastaan tappelette, Maan maiheus se teille vaivat maksaa; Jos vaimojenne turvaks taistelette, He voittajiksi teitä tervehtivät; Lapsenne miekasta jos pelastatte, Niin lastenlapsiltanne palkan saatte. Siis, nimeen Jumalan ja oikeutemme, Nyt liput liehumaan ja miekat maalle! Ma lunnahiksi tästä uhkatyöstä Kylmälle maalle kylmän ruumiin annan; Mut jos mua onnistaa, niin voiton saaliist' Osansa teistä halvinkin on saapa. Nyt rummut räikkymään ja torvet soimaan! Jumala, pyhä Yrjö! Richmond, voitto!

(Menevät.)

(Kuningas Richard ja Ratcliff palajavat seuralaisineen ja sotajoukkoineen.)

RICHARD. Kuink' arvas Richmondin Northumberland?

RATCLIFF. Aseisiin sanoi tottumattomaksi.

RICHARD. Hän sanoi totta. Mitä Surrey siihen?

RATCLIFF. Hän naurahti ja sanoi: hyvä meille.

RICHARD. Hän oli oikeassa; niinpä onkin. (Kello lyö.) Lueppa lyönnit. — Almanakka tänne! — Ken auringon on nähnyt?

RATCLIFF. En vaan minä.

RICHARD. Se siis ei tahdo paistaa; kirjan mukaan Idässä upeillut se on jo tunnin; Nyt tulee muutamille päivä musta. — Ratcliff, —

RATCLIFF. Mylord?

RICHARD. Ei päivä tahdo tänään paistaa: Karsaana taivas vaanii joukkojamme. Pois tahtoisin nuo kastehelmet maasta. Ei tänään paista! Yhtä hyvin koskee Se Richmondiin kuin minuun: sama taivas, Jok' uhkaa mua, karsaa myöskin häntä.

(Norfolk tulee.)

NORFOLK. Aseisiin! Vihamies jo kentäll' öyhkää.

RICHARD. Ravakat liikkeet! Kuntoon ratsuni! Stanleylle sana, että yhtyy meihin. Väkeni tasangolle johtaa tahdon Ja sotarintaan näin ne järjestän: Venytän etujoukon, siihen pannen Hevos- ja jalkamiestä tasamäärin; Keskukseen jousimiehet asetan; Norfolkin herttua ja Surreyn kreivi Saa jalkaväen johtoonsa ja ratsaat. Näin järjesteltyäni, seuraan itse Pääjoukon kanssa; molemmat sen siivet Lujittaa saapi paras ratsuväki. Ja sitten auttakoon vaan santta Yrjö! — No, Norfolk, mitä tästä arvelet?

NORFOLK. Sotaisa majesteetti, oiva tuuma. — Tään löysin aamulla ma teltastani.

(Antaa hänelle paperilapun.)

RICHARD (lukee). "Norfolkin Jukka, et korskastasi hyödy, Herrasi Riku on ostettu ja myöty." Tää vihollisen keksimää on juonta. — Nyt, herrat, toimihinne joka mies. Meit' ei saa juoru-unet säikyttää; Vain pelkureit' on varten omatunto, Keksitty ensin voiman hillikkeeksi; Käs' olkoon vahva omatuntonamme Ja lakinamme miekka. Päälle käykää, Ja sekaan iskekää! Jos taivaisiin Ei tiemme vie, niin vieköön helvettiin! Mit' entist' enempää ma sanoisin? Havaitkaa, ketä vastaan taistelette; Petoja, roistoja ja kulkureita, Maamoukkia. Bretagnen hylkiöitä, Jotk' ylensyönyt maa on kakaissut Rajuhun seikkailuun ja varmaan surmaan. Nukuitte rauhassa, he rauhan vievät; Teill' oli maat ja kauniit vaimot; niitä He riistää tahtovat ja raiskata. Ja kuka heitä johtaa? Kurja kollo, Jok' ikäns' armoill' eli Bretagnessa, Lellikki, joka eläissään ei ole Lumessa käynyt kenkää syvemmässä. Takaisin merten taa nuo roistot pieskää, Survaiskaa pois nuo röyhkät Ranskan moukat, Nälkäiset, henkiheitot kerjäläiset, Jotk' oisivat jo aikaa, rotta-raukat, Ravinnon puuttehesta hirteen menneet, Jos ei tää urotyö ois mieleen tullut. Jos meistä voitto saadaan, mies sen saakoon, Eik' äpärät nuo Bretagnen, joit' ennen Isämme heidän maassa mukkiloivat Ja aikakirjain pilkaks saattoivat. Nuo maitammeko nauttia nyt saavat? Häväistä vaimot? Maata tyttäremme? — (Rummun pärrytystä etäältä.) Haa, rumpunsa jo kuulen! Taistoon, taistoon, Englannin uljaat, vapaat kansalaiset! Pään tasaan jousta pingoittakaa, miehet! Kannukset ratsuun! Verta kahlatkaa! Ja ilman kauhuks peistä pirstatkaa! — (Sanansaattaja tulee.) Mitä sanoo Stanley? Yhtyykö hän meihin?

SANANSAATTAJA. Ei lupaa, herra, yhtyä.

RICHARD. Siis oiti kaula poikki nuoren Stanleyn!

NORFOLK. Vihollinen jo suon on tällä puolen: Tapellaan ensin, sitten tapetaan.

RICHARD. Tuhannen sydänt' uhkoo povessani. Etehen sotaliput! Käykää päälle! Ja vanha tunnussana, santta Yrjö, Se lohikäärmeen vimman meihin luokoon! Eteenpäin! Kypäreillämme on voitto.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

(Toinen kohta tappelutannerta.)

(Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. Norfolk tulee joukkoineen; hänen jäljessään Catesby.)

CATESBY. Lord Norfolk, apuun, apuun kuninkaalle! Hän tekee ihmeit' yli ihmisvoiman Ja vaaraa uhmaa henkeen, kuolemaan. Ratsunsa kaatui, jalan taistelee hän Ja Richmondia surman kuiluss' urkkii. Apuhun, loordi, muuten perii hukka!

(Sotamelskettä. Kuningas Richard tulee.)

RICHARD. Ratsu, ratsu! Valtakunta ratsusta!

CATESBY. Paetkaa, herra; ratsun teille hankin.

RICHARD. Vait, orja! Heiton varassa on henki, Ma tahdon nähdä, miten arpa lankee. Tääll' lienee Richmondeja kuusittain, Niit' olen tänään surmannut jo viisi. — Ratsu! Ratsu! Valtakunta ratsusta!

(Menevät.)

(Sotahuutoja. Kuningas Richard ja Richmond tulevat ja poistuvat taistellen. Peräytymistä. Torventoitauksia. Kohta sen jälkeen tulevat Richmond ja Stanley, kantaen kruunua. Muita loordeja ja sotaherroja.)

RICHMOND. Niin, kiitos Jumalan ja aseittemme! Te ystävät ja voittajat! Nyt meidän On päivä, nyt on verikoira kuollut.

STANLEY. Hyvinpä suoriuit sa, uljas Richmond. Kas, tämän varastetun valtakorun Sen verikoiran ohimoilta riistin Ja kulmiasi koristan nyt sillä. Se ota, pidä se ja arvoon nosta.

RICHMOND. Jumala taivaan, sano aamen siihen! Mut' eloss' onko Yrjö Stanley vielä?

STANLEY. Elossa, turvattuna Leicesterissä; Nyt sinne menkäämme, jos suvaitsette.

RICHMOND. Mit' arvomiestä kaatui kahden puolen?

STANLEY. Norfolkin herttua John, lord Walter Ferrers, Sir Robert Brakenbury ja sir William Brandon.

RICHMOND. Haudatkaa heidät arvonmukaisesti, Ja armo julistakaa paenneille, Jotk' alamaisiksemme palajavat. Ja sitten, kautta pyhän sakramentin, Puna- ja valkoruusun yhdistämme: Hymyile, taivas, näiden sovinnolle, Joidenka eripuraa kauan karsoit! — Ken petturi ei tähän sano aamen? Maa mieletönnä itseänsä pieksi, Sokeesti veli valoi veljen verta, Vihoissaan oman poikans' isä surmas Ja poika pakost' oman isän tappoi. Näin Lancaster ja York on riidoin' olleet, Kirotun riidan riitaannuttamina. — Jumalan suotuisasta sallimasta Nyt yhtykööt Elisabeth ja Richmond, Kummankin heimon tosiperilliset! Ja näiden suku — jos sen sallit, Luoja — Suloisen rauhan, onnen runsauden Ja ilonpäivät jälkeisille tuokoon! Typistä, armon Herra, miekka konnan, Jok' aikoo paluuttaa nää veripäivät Ja verta itkemään taas saada maamme! Ken Englannista rauhan karkoittaa, Tään kauniin maan ei leipää maistaa saa. Lopuss' on vaino; rauha kukkikoon! Jumala siihen aamen sanokoon!

(Menevät.)