TOINEN NÄYTÖS

Hienosti sisustettu sali hovineuvoksen luona. Ovi perällä, yksi oikealla ja kaksi vasemmalla puolella.

ENSIMÄINEN KOHTAUS

Miller. Albert. (Edellinen istuu lyijykynä kädessä oikealla pöydän ääressä, jolla on koko kasa papereita; jälkimäinen loikoo kiikkutuolissa toisella puolella, selaillen sanomalehtiä).

MILLER (mutisee itsekseen): No, niin, hyviä paperejahan nämäkin — Hm! — Eikä nuokaan niin huonoja — Kanttori Kekkonen Alamäeltä. — Oojaa, oojaa — Hm — hm!

ALBERT. Onko paljon hakemuksia, pappa?

MILLER (äreästi): Näethän sinä että niitä on tässä koko pöytä täynnä. (Mutisee) Hm — hm —

ALBERT. No, kellenkä virka annetaan?

MILLER. Kellenkäkö virka annetaan? Huomennahan se vasta hakemusaika loppuukin, tiedämmä. Ja mistä minä muutenkaan — (kuin edellä) Hm, — hm —

ALBERT. No tuota, tiedetäänhän se kyllä ettei muilla johtokunnan jäsenillä ole juuri mitään sanomista paitsi valtioneuvoksella ja sinulla, ja kun nyt valtioneuvos tänä aamuna matkusti Pietariin ja antoi sinulle kaikki hakemukset että saisit päättää niistä aivan mielesi mukaan, niin onhan se —

MILLER. Niin, siinäpä se juuri on se vaikeus, se kirottu vaikeus! Että mitä valtioneuvos sitten sanoo, mitä hän sitten sanoo? Voi vielä suuttua minuun jos en oikein (kuin edellä) Hm — hm — 53 — 3 — 4 —

ALBERT. Annappas kuulla keitä kaikkia —?

MILLER. Yhteensä jo 67 hakijaa! Jaa-a, otappas nyt ja sano kuka niistä nyt on sopivin, varsinkin kun kaikilla on mitä loistavimpia rekommendatsiooneja! Luulenpa että se kysyy miehen järkeä se, vai mitä?

ALBERT. No, mitä väkeä siellä nyt on sitten? Olisipa hauska kuulla.

MILLER. Hm! Niin, mitä väkeä. Kyllä täällä löytyy kaikista kansanluokista ja vielä päällekin. Muun muassa on täällä 23 ylimääräistä tulli- ja postivirkamiestä, 10 kyyppäriä, 11 eläkettä nauttivaa upseeria, yksi kanttori, 9 kansakoulunopettajaa kaikki absolutisteja, eräs entinen vahtimestari, jolla on todistus raittiudesta, eräs eläkkeen saanut maanmittari Miltopeus, ainoa jonka näistä tunnen ja minun vanha ystäväni —

ALBERT. Miltopeus? Missä minä tuon nimen olen —?

MILLER. Et sinä häntä tunne — siitä on jo 25 vuotta kuin minä hänet viimeksi näin. Sitten seuraa 8 ent. kauppiasta, yksi saksalainen probenreiter ja viimein kaksi viralta pantua painoasiamiestä. Summa summaarum kuusikymm —

ALBERT. Kyll' on kirjava joukko! mutta tuo nimi Miltopeus? Missä minä siitä —? Ahaa nyt muistan. Tuo sinun ystäväsi Miltopeus on par'aikaa kaupungissa, pappa.

MILLER. Miltopeus kaupungissa?

ALBERT (antaa hänelle sanomalehden): Niin, seisoohan tässä matkustavaisten joukossa: H:ra Miltopeus rouvineen Kajaanista, niin että jos ei muita samannimisiä —

MILLER. Ei, hän se on. Ei sitä muita sillä nimellä —. No, katsoppas ukkoa, joka on tehnyt näin pitkän matkan vanhoine eukkoineen!

ALBERT. Ehkä hän on tullut kumartamaan, ha ha!

MILLER. Mitä sinä noin naurat?

ALBERT. Muuten vaan kun ajattelen kuinka koomillista se olisi, kun pappa ottaisi vastaan kumartelijoita.

MILLER. Mitä koomillista siinä olisi? Sitä minä en suinkaan ymmärrä. Mutta sinä olet aina semmoinen ettet voi mitään katsella totiselta ja vakavalta kannalta. Kaikille sitä vaan pitää irvistellä ja —

ALBERT. Ei suinkaan, mutta jos kerran on hyvät paperit, niin —

MILLER. Hyvät paperit, niin. Mutta se riippuu siitä millä tavalla nuo paperit jätetään sisähän, ja se seikka on myöskin lukuun otettava. Hakija, joka noin vaan työntää hakemuksensa menemään postissa, tekee aina minuun jonkunmoisen vastenmielisen vaikutuksen. Hän on verrattava henkilöön, joka lakki päässä, päivää sanomatta, astuu virastoon, nakkaa hakemuksensa pöytään virkamiesten eteen ja sitten poistuu yhtä röyhkeästi ja moukkamaisesti kuin tulikin. Tuommoisella miehellä voi olla vaikka kuinka mainiot paperit, niin ei —

ALBERT. Tarpeeton tuommoinen hännysteleminen minusta on, enkä minä suinkaan —

MILLER. Niin no, sinä! Niin sen minä kyllä luulen. Valtioneuvos kysyykin välistä minulta että miksi tuo teidän poikanne oikeastaan aikoo, ja mitä minä silloin voin muuta kuin —

ALBERT. Tiedäthän että tutkin estetiikkaa ja että —

MILLER. Estetiikkaa! Aivan oikein — niinkuin aina tyhjäntoimittajat. Mutta tuo sinun estetiikkasi on jo —

ALBERT. Saanko kysyä jotain pappa? Hävisitkö illalla whistipöydässä, koska olet noin huonolla —

MILLER. Mi-mitä? Pyydän päästä tuommoisesta nokkaviisaudesta. Niinkuin ei tässä olisi muitakin huolia kuin että vielä pitää —

ALBERT. No, no, elä viitsi kiivastua. Eletään sovinnossa. Tuolle Miltopeukselleko siis aiot antaa puoltolauseesi, vai mitä?

MILLER. Johan minä sanoin, että huomennahan se vasta — (Itsekseen järjestäen papereitaan) Olisiko hän todellakin tehnyt tänne kumarrusmatkan? Kun menen ulos kävelemään, niin täytyy pistäytyä häntä tervehtimässä.

TOINEN KOHTAUS

Entiset. Selma (vasemmalta).

SELMA (iloisesti): Hyvää huomenta pappa, hyvää huomenta! (Ottaa isänsä kaulasta ja nyökähyttää samassa Albertille) Huomenta Abbe!

MILLER (mutisee): Päivää! Sinä viivyit kauan Alliance Françaisessa eilen.

SELMA. Niin, mutta kun siellä oli niin äärettömän hauskaa. Et usko kuinka —

MILLER. Tuo ei passaa. Semmoinen viipyminen viimeiseen tanssiin saakka on liian plebeijimäistä ja sopii ompelijaneidille eikä sinun säätyluokkasi nuorelle naiselle. Sinun pitää paremmin ottaa vaaria itsestäsi ja panna muistiin että olet hovineuvoksen tytär, sen sanon.

SELMA. Mutta, Herra jee, viipyiväthän siellä muutkin tytöt yhtä kauan — Alma, Eugenie, Fiffi, Lullu ja kaikki tyyni. Ja olisinhan minä tullut aikaisemminkin, mutta kun tuo Abbe ei viitsinyt tulla saattamaan, niin —

MILLER. Syytä sinä Abbea! Niinkuin ei sinulla aina olisi vakituinen saattaja. Mutta sen minä nyt tässä vielä kerran sanon, että tuo kurtiisi on lopetettava, minä en sitä ollenkaan salli.

SELMA. Mutta voinko minä siihen mitään, että hän on niin kohtelias ja huomaavainen? Ja sitä paitsi hän on Abben parhaimpia ystäviä —

MILLER. Niin, sen kyllä uskon, ainahan vakka kantensa hakee. Mutta tuommoiselle nuorelle ylioppilaalle, jolla ei ole muuta kuin kaunis naamansa, sille minä en tytärtäni anna, se on vissi se! Valtioneuvoskin kerran —

SELMA. Mutta pappa kulta, eihän hän milloinkaan ole — Hän vaan pitää minun seurastani. Ja tuota — onhan hän muuten henkivakuutusagentti —

MILLER. Niinkuin joka toinen mieshenkilö nykyään.

ALBERT (sanomalehden takana): Ja postimerkki-asioitsija.

MILLER. Minä en sinulle tässä —. Niinkuin sanottu, minun tahtoni on, että sinä tästä päivästä alkaen lopetat koko seurustelun tuon miehen kanssa.

SELMA. Voi voi, pappa kulta, kuinka sinä olet paha! Mutta jos vasta huomisesta alottaisimme?

MILLER. Huomisesta?

SELMA. Niin kun lupasin tänään tulla hänen kanssaan luistinradalle ja hän varmaan paheksuisi jos en —. Rakas, oma pappa kulta, enkö saa mennä? Sano että saan —

MILLER. No, kyll' on teidän kanssanne peliä, kyll' on peliä!

SELMA. Sano nyt: olkoon nyt tällä kertaa.

MILLER. Anna minun olla rauhassa. Mutta muista se että —

SELMA. Kiitos, kiitos tuhannesti! (Hiljaa Albertille) Ethän sinä suinkaan millä tavalla siitä yöllisestä —?

ALBERT. Äh, kaikkea nyt —!

KOLMAS KOHTAUS

Entiset. Palvelijatar. Viivi.

PALVELIJATAR (perältä): Tuolla tambuurissa on vieras neiti kapsäkki kädessä, joka kysyy neiti Selmaa.

SELMA. Ah, se on Viivi! Kuulkaa, Viivi on tullut!

(Juoksee ulos perältä; piika seuraa).

MILLER. No no, vähemmälläkin sitä —

ALBERT. No, kuinka hän nyt tähän aikaan — (Korjaa kravattiansa) Kuule pappa, jos et minun neuvoani halveksi, niin kyllä voisit antaa myönnytyksesi. Ne rakastavat toisiaan ja sinun relatsioonillasi kyllä Eerolle voit hankkia —

MILLER. Kiitos nöyrimmästi! Mutta suot kai anteeksi jos tässä asiassa omin neuvoin uskallan —. Valtioneuvoskin huomautti —

Viivi, Selma ja palvelijatar (joka auttaa Viiviä päällysvaatteiden riisumisessa).

SELMA. Käy sisään, käy sisään! Ei täällä ole muita kuin —

MILLER. Ah, Viivi! No, tervetultua! Mitä maalta kuuluu?

ALBERT. Terve tultua Helsinkiin!

SELMA. Ja minä kuin odotin sinua vasta iltasella. Tai oikeastaan jo eilen tuossa iltamassa vähän pelkäsin, että jos sinä tulet ja minä olen ulkona huilaamassa. Mutta, ethän sinä niin varmaan kirjoittanutkaan mikä päivä —. No, kerro nyt kuinka sinä tähän aikaan —?

VIIVI. Oli pyryilma ja sen vuoksi —

SELMA. Ahaa! Ja sen vuoksi ehdit vasta aamujunassa. No, johan minä ajattelinkin että —

VIIVI. Niin, juuri, niin. Minä tulin — minä tulin aamujunassa. (Piialle, joka aikoo ottaa hänen kapsäkkinsä) Kiitos, kapsäkkiä ei tarvitse —

(Piika menee päällysvaatteineen).

MILLER. Ole nyt hyvä ja käy istumaan, tyttöseni! No, mitenkä mamma jaksaa? Hyvin tietysti?

VIIVI. Kiitoksia! Kyllähän se —. Lähetti paljon terveisiä. Mitenkä setä itse on voinut?

MILLER. Kiitos! Mitä tämmöisestä vanhasta äijästä! Huolia ja edesvastausta vaan. Valtioneuvoskin on mennyt matkalle ja antanut minulle kaikki hommat. No, teillä on kohta jonkunmoinen juhla siellä Alamäellä — kansanopiston vihkiäiset, vai mitä?

VIIVI. Niin, senvuoksihan minäkin tänne —

SELMA. Niin, sinun pitää paikalla näyttää minulle tuo sinun leninkikankaasi. Se on kai täällä kapsäkissä —? (Tuo kapsäkin tuolille etunäyttämölle) Voi voi, meillä on niin paljon puhumista ja rupattamista etten —

MILLER. Niin, sen kyllä arvaan. Parasta siis jättää teidät kahden kesken, vai mitä?

VIIVI. Kyllähän me vielä ehdimme —

ALBERT. Onko siitä kauan kuin Viivi viimein kävi Helsingissä?

VIIVI. Taitaa siitä kohta olla pari vuotta.

ALBERT. Vai niin. No onko kaupunki sillä ajalla paljon muuttunut? Kyllä kai.

VIIVI. En voi sanoa. Vilkastahan täällä näkyy olevan. Ja sitten niin paljon huveja.

SELMA. Niin, tänä iltana pitää meidän välttämättömästi mennä sirkukseen. Et usko kuinka siellä on kauniita hevosia ja hassuja klovneja, ja sitten siellä saa nähdä Helsingin hienointa yleisöäkin —

VIIVI. Mutta onhan tänään teatterikin —

SELMA. Äh, se on vanhaa! Ei siellä malta istua. Mutta voi voi, kyllä se sentään oli sanomattomasti hauskaa että taas sain nähdä sinua näin pitkän ajan perästä!

(Ottaa Viiviä vyötäisiltä ja pyörittää häntä).

VIIVI. No no, elähän nyt —!

MILLER. Niin no; minä menen nyt vähän kävelemään ja tapaamaan vanhoja tuttuja, joita näkyy olevan kaupungissa. En minä kauan viivy. Näkemiin asti siis.

(Menee oikealle).

ALBERT. Minä en myöskään tahdo häiritä —. (Mennessään vasemmalle) Vanhan piian näköiseksi on käynyt.

NELJÄS KOHTAUS

Selma. Viivi.

SELMA. No, annapas nyt minun oikein katsella sinua. Sinä näytät niin totiselta. Et ole oikein hyvällä tuulella. Onko sinulle mitään tapahtunut matkalla, vai —?

VIIVI. Tapahtunut! Ei suinkaan. Mitä minulle —?

SELMA. Mutta ehkä olet rakastunut? Ehkä jo kihloissakin? Niin, niin, olenhan kuullut kerrottavankin jotain sinnepäin, että siellä maalla yksi ja toinen on sinua hakkaillut, vaikk'et sinä vielä —

VIIVI. Loruja vaan. Ei siinä ole perää.

SELMA. Niin, sinä oletkin aina ollut noin vähän jäykkä ja vaativainen — ylpeä, niinkuin sanotaan, hahaha — niin ettei sinulle tavalliset tarjoomukset juuri —

VIIVI. Mitä minä — köyhä ja vanha tyttö. Mutta kuinkahan lienee itsesi laita? Poskesi hehkuu ja silmäsi loistavat niin kirkkaasti, että etköhän vaan itse —

SELMA (hämillään): Minäkö?

VIIVI. Niin, tunnusta vaan. Kyllähän sen näkee että jotain sinulle —

SELMA. Huomaako sitä todellakin?

VIIVI. Vai niin, sinä siis todenteolla olet —?

SELMA. Ei ei, en minä vielä, mutta —

VIIVI. Mutta ei se kaukana olekaan.

SELMA (salaperäisesti): Niinkö? Niin no, meidän kesken sanottuna, niin kyllä luulen että se kohta tulee tapahtumaan. Mutta Herran nimessä, et saa siitä kellenkään virkata! Pappakin on sitä niin vastaan etten tiedä kuinka hänen kanssaan vehkeillä että —

VIIVI. Onnittelen, onnittelen vaan! No, kuka se sitten tuo —?

SELMA. Se on Eero, Abben hyvä ystävä, josta välistä olen sinulle kirjoittanut. Mutta pappa ei tahdo hänestä kuullakaan, hänellä kun ei ole mitään vakinaista. Sillä hän on vaan henkivakuutusagentti, poika parka. Mutta jos tietäisit kuinka hän on kaunis. Ja kuinka hänellä on uskolliset silmät! Ja sitten hän on niin rakastunut.

VIIVI. No, sehän on luonnollista —

SELMA. Niin, kuule kyllä se kumminkin on jotain tuommoinen rakastunut mies. Semmoinen voima ja semmoiset tunteet! Ja kun ajattelen että minä tämmöinen tyttöletukka, pienimmälläkin nyrpeydelläni saan tuon vahvan miehen masentuneeksi kuin märkä lapanen ja taas yhdellä ainoalla katseella loistamaan kuin —

VIIVI. Ai ai, onko sinusta tullut koketti?

SELMA. Ei suinkaan, mutta vaan välistä huvittaa minua koettaa valtaani. Ja kyllähän minä saan häntä narratuksi vaikka mihin. Kuulepas — mutta se on syvä salaisuus — voitko ajatella että kun tulimme Françaisesta eilen kl. 1 aikana, niin menimme vielä Eero — niin minä sanon häntä vaan Eeroksi, vaikka emme vielä ole lähemmin tuttuja — niin menimme me, Eero, Abbe ja minä ravintoaan juomaan kahvia avekin kanssa.

VIIVI. Ravintolaan keskellä yötä! Mutta sehän oli —!

SELMA. Hyvin sopimatonta, niin. Ja se oli minun kehotuksestani. Ja et voi uskoa kuinka tuo kaikki oli salaperäistä ja mystillistä ja kuinka nuo Hotel Nationalin avekit olivat mainion —

VIIVI (säpsähtää): Hotel National!

SELMA. Niin, tunnetko sinä sen hotellin? Se on pienempi hotelli tässä läheisyydessä.

VIIVI. En suinkaan — mistä minä — No, mutta kuulehan nyt, milloinkahan nyt oikeastaan saisin nähdä tuon sinun Eerosi? Ymmärrät kai että olen tavattoman —

SELMA. Milloinka saisit häntä nähdä. Kuule, hän tulee kohta hakemaan minua luistinradalle, niin silloin —. Mutta herra jee! tässä minä vaan itsestäni rupatan — pitihän meidän tuota kangastasi — Missä on avain? Annappa tänne, niin —

VIIVI. Niin, katsotaan vaan. (Rupeaa aukaisemaan kapsäkkiä) Se onkin tässä aivan ylimmäisenä —

VIIDES KOHTAUS

Edelliset. Palvelijatar. Salmela.

PALVELIJATAR. Herra Salmela kysyy saisiko hän tavata neiti Selmaa.

SELMA. Ah joko —? (Viiville) Se on Eero. (Palvelijattarelle) Pyydä herra Salmelaa astumaan sisään. Hän on tervetullut.

PALVELIJATAR (menee).

VIIVI. Minä menen tieheni. En ole niin puettu että —

SELMA. Elä mene. Et saa mennä!

SALMELA (perältä, luistimet kädessä, kumartaa): Hyvää huomenta, neiti Selma! Tässä minä nyt —

(Vieras kumarrus Viiville).

SELMA. Päivää, päivää, herra Salmela! Terve tultua! Saan esittää: Hra Salmela ja serkkuni Viivi.

SALMELA. Hauskaa tehdä tuttavuutenne. Me puhuimme juuri teistä eilen. No, neiti Selma, pitääkö välipuheemme paikkansa, vai —?

SELMA. Voi voi, herra Salmela, enhän minä nyt, kun minulla on vieraita. Toinen kerta sitten.

VIIVI. Oh Selma, mitä sinä nyt puhut! Eihän minua tarvitse kursailla. Sitä paitsihan pitää minunkin mennä ulos ostoksille, niin ettei —

SALMELA. No hyvä, sehän sopii mainiosti! Me teemme seuraa kaikki kolme tässä kauniissa ilmassa. Ovatko neidit valmiit, niin —

SELMA. Ei, ensin juodaan kuppi kahvia. Menen sanomaan että tuovat sisään ja sill'aikaa te, hra Salmela, voitte pistäytyä Abbea katsomassa. (Puoliääneen) Ette suinkaan siitä eilisestä kellenkään —?

SALMELA. Kuinka nyt minä —? Olen vaan uneksinut siitä koko yön —

SELMA. Olkaa te —!

(Salmela vasemmalle).

SELMA. No, Viivi?

VIIVI. Onhan se. Mutta yhden asian sanon sinulle.

SELMA. No?

VIIVI. Kun tulet takaisin tuolta luistinradalta, niin kyllä tuo silloin on tapahtunut.

SELMA. Ole vait!

(Vasemmalle toisesta ovesta).

KUUDES KOHTAUS

Viivi. Palvelijatar. Kekkonen.

VIIVI (yksin): Niin, ne ovat iloisia ja onnellisia, nuo! Ja kun ajattelen itseäni! Jos vielä on sallittu että tulen tuon kanttorin omaksi? Oh, tätä onnetonta matkaa! Ja jos sattumalta tulisi ilmi etten saapunutkaan aamujunassa ja että olin yötä ravintolassa kanttorin kanssa? Kuinka silloin selittää käytöstäni? Päätäni pyörryttää kun tuota ajattelen! Onneksi en kumminkaan enää tule häntä tapaamaan täällä, koska meillä ei enää ole mitään tekemistä toistemme kanssa.

PALVELIJATAR. Täällä olis eräs herra, joka tahtoisi puhutella neitiä.

(Menee).

VIIVI. Minua? Kuka minua —?

KEKKONEN. Hehehe, antakaa anteeksi, neiti Viivi että —

(Aivastaa).

VIIVI (säikähtyneenä): Mitä! Kanttori! Teidän pitää paikalla mennä! Kuulkaa, ihan paikalla!

KEKKONEN. Heh?

VIIVI. Elkää kysykö mitään! Kyllä minä sen sitten jälestäpäin — Menkää nyt vaan, menkää nyt —?

KEKKONEN. Mutta —?

VIIVI. Herran nimessä menkää, sanon minä! Muuten olen hukassa! Jos vähääkään pidätte minusta, niin — Vait! Joku tulee! Muistakaa, en tunne teitä. Te olette erehtynyt. Muistakaa!

KEKKONEN. Niin, erehdyshän se juuri oli, joka —

SEITSEMÄS KOHTAUS

Edelliset. Selma. Albert. Salmela.

SELMA. No Viivi, nyt me — (huomaa kanttorin, puoliääneen). Mitä? Kuka tämä herra —?

VIIVI (varmasti): En minä häntä tunne.

SELMA. Onko teillä mitään asiata hovineuvokselle, vai —?

KEKKONEN (katsoo hämillään ja naurahdellen molempia): Hehehe —

SELMA. Kuinka hän on kummallisen näköinen. Menen sanomaan Abbelle — (menee vasemmalle päin) Abbe, tulehan tänne vähäsen —

KEKKONEN (kuiskaten): Yksi sana vaan, neiti Viivi! Teillä on —

VIIVI (samoin): Vait!

ALBERT. Mitä sinä —?

SELMA. Täällä on eräs herra, joka —

SALMELA (tulee).

ALBERT (tarkastaa kanttoria lornetillaan): Kenen kanssa meillä on kunnia —?

KEKKONEN. Hyvää päivää! Tuota — että —

(Kolme aivastusta).

ALBERT (jyrkästi): Mikä on asia?

KEKKONEN. Ei mitään, ei mitään, erehdys vaan. Hyvästi ja antakaa anteeksi että —

(Yrittää hämmennyksissään mennä vasemmalle).

ALBERT. Ei sinne!

KEKKONEN. Herra Jumala!

(Juoksee oikealle).

ALBERT. Ei sinne! (Ottaa häntä olkapäästä) Täss' on ovi ja olkaa hyvä ja vastedes —

KEKKONEN. Kiitoksia, kiitoksia paljon! (Kääntyy ovessa ja katsoo Viiviä niinkuin hän aikoisi jotain sanoa) Tuota — Jahah, jahah — kyllä minä menen. Anteeksi — anteeksi että —

(Albert saattaa häntä etehiseen, josta kuuluu kova aivastus. Albert tulee takaisin).

KAHDEKSAS KOHTAUS

Albert. Salmela. Viivi. Selma. Miller. Palvelijatar.

SELMA. Hahaha, mistä tuo koomillinen ilmiö —? Olikohan Lapviikista karannut, vai —?

SALMELA. Joku eksynyt maaseutulainen, joka —

ALBERT. Joka haki lääkärin apua nuhaa vastaan, niin. Mutta mitä hän Viiviä niin katseli? Näytti siltä kun hän olisi sinut tuntenut?

SELMA. Kas! Oletkin oikein säikähtyneen näköinen!

VIIVI. Niin — niin, kun luulin että jos lie varas tahi mikähän pahantekijä —

(Puuhailee kapsäkin kanssa peittääkseen hämmästystään).

MILLER (perältä, hattu päässä ja palttoo päällä, katsoo taakseenpäin vähän peloissaan): Mitä? Kuka se —? Täältäkö tuo mies —?

ALBERT. Täältähän se — sanoi erehtyneensä ja —

MILLER. Kuulkaa, se on veijari, suuri veijari, tuo!

ALBERT ja SELMA. Veijari!

SALMELA (kumartaa juhlallisesti): Päivää, herra hovineuvos!

MILLER (kylmästi): Päivää! — Antakaapas kun kerron teille. Menin niinkuin sanoin tuonne Hotel Nationaliin. Kysyn: saisinko tavata erään matkustajan, joka on ilmoitettu tämän päivän lehdissä: Hra Miltopeus Kajaanista?

VIIVI (erikseen): Mitä?

MILLER. »No, ettekö tuntenut häntä? sehän se oli, joka juuri tuli teitä vastaan», saan vastaukseksi. Ja se oli tuo sama mies, juuri tuo sama mies! Kovasti hämmästyneenä haen lähempiä tietoja. Tulee ilmi että hän oli tullut ravintolaan keskellä yötä omalla hevosella erään nuoren naisen kanssa, joka aamulla oli kadonnut —

SELMA. Mutta tämähän on romantillista —

MILLER. Hävytöntä se on. No, minä sanoinkin siellä että siitä pitää heti ilmoittaa poliisille ja että minä puolestani paikalla lähetän sähkösanoman ukko Miltopeukselle että hänen nimensä sillä tavalla —

VIIVI. Jumalani —!

SELMA. No, mitä nyt —!

VIIVI. Sattui vaan sormeen kun tämä lukko ei tahdo —

SELMA. Annappas kun autan sinua.

MILLER. Mutta mitä hän täällä teki? Ketä hän —?

ALBERT. Ei siitä tullut selkoa. Mutta kuuleppas pappa, kyllä meidän tässä tapauksessa on kysyminen: Ou est la femme? sillä —

MILLER. Mitä vielä, suurimmat petturit ovat juuri noin viattoman —

PALVELIJATAR (tuo kahvia).

VIIVI (joka on saanut auki lukon): No, vihdoinkin! (Aukaisee kapsäkin) Mutta mitä tämä on — mitä Herran nimessä tämä on —?!

SELMA. Mitä se — mitä se —? (Ottaa kapsäkistä mustan vaatekappaleen, vilkaisee siihen, viskaa sen lattialle ja juoksee nauraen pois) Voi taivas, mikä erehdys! Hahaha, hahaha, mikä erehdys!

VIIVI. En voi oikein hyvin — Saanko pyytää lasin vettä —? Olkaa hyvä, lasi vettä —!

MILLER. Lasi vettä! Pian, pian! Mitä on tapahtunut? Mitä siinä —?

ALBERT (nostaa vaatekappaleen ilmaan levittäen sitä niin että se tulee täydellisesti näkyviin): Ainoastaan yhdet mustat miesten nimettömät!