KOLMAS NÄYTÖS

Sama huone kuin edellisessä näytöksessä.

ENSIMÄINEN KOHTAUS

SELMA (yksin)

SELMA (oikealla, tirkistää lukon reijästä ja kuuntelee) Vait! — Jos vaan puhuisivat vähän kovemmin! En kuule mitään — Nyt Eero taas — Ah pappa! (Jättää paikkansa. Ovi avataan ja sisältä kuuluu Millerin ääni: »Onko Selma siellä? Tulehan tänne!»)

SELMA. No, nyt kohtaloni ratkaistaan. Voi voi, kun sydämeni tykyttää! (Pyyhkii silmiään ja juoksee oikealle) Täällähän minä, täällähän minä —

(Lyhyt äänettömyys).

TOINEN KOHTAUS

Albert. Palvelijatar.

ALBERT (kamarinsa ovella yönutussa ja tohveleissa): Halloo! Onko siellä ketään? (Tulee sisään) Missä hiidessä se Mari —?

PALVELIJATAR (kantaen saappaita ja vesikarahvia): Tullaan, tullaan. Mutta kun ensin piti juosta apteekkiin noita Viivi neidin rohtoja hakemaan, niin —

ALBERT (ottaa häneltä saappaat ja karahvin): Vai niin, onko hän sairas?

PALVELIJATAR. Kova päänsärkyhän sillä on ollut raukalla eilisestä asti. Tietäähän sen että vähemmästäkin harmista kuin tuosta kapsäkin vaihdosta — Mutta nyt se asia taitaa kumminkin tulla selville, koska poliisikomsarjus tuolla kadulla juuri kysyi minulta, josko meille eilen on tullut eräs vieras neiti eli rouva, joka —

ALBERT. Soo, soo. (Ottaa pitkän kulauksen karahvista): Mitä kello on? Minun seisoo.

PALVELIJATAR. Käy kahtatoista. Täällä on vieraita. Herra Salmela tuli tänne äsken frakissa ja valkoisessa huivissa ja meni suorastaan hovineuvoksen kamariin ja siellä Selma neitikin taitaa —

ALBERT (erikseen): Mitä peijakas! Olisiko hän todellakin —? (Ääneen) Onko siitä kauan kuin hän tuli?

PALVELIJATAR. Noin puoli tuntia luullakseni —

ALBERT (erikseen): Puoli tuntia. Häntä ei siis ole ajettu ulos. Ukko antaa suostumuksensa. No, se kihlajaisseksa, joka tänään syödään, sen pitää kerrassaan olla hieno, siitä minä huolta pidän. Vai niin, vai pikku siskoni jo —

KOLMAS KOHTAUS

Edelliset. Viivi.

VIIVI (shaali hartioillaan): Eikö se tyttö sieltä jo —?

ALBERT (ottaa saappaat toisen ja karahviinin toisen käsivarren alle ja poistuu vasemmalle): Pardon, serkkuni!

PALVELIJATAR (Viiville): Tässä olisi pulverit ja rahaa takaisin. Ja nyt voin kertoa neidille oikean ilosanoman. Tuo kapsäkki, joka —

VIIVI. Onko se tuotu tänne?

PALVELIJATAR. Ei mutta poliisikomisarjus, joka tapasi minut kadulla, kysyi jos neiti asuu täällä ja —

VIIVI. Poliisi! Mitä? Hän kysyi jos minä täällä —!?

PALVELIJATAR. Niin, ja kun kuulin neidin eilen sanovan että itse ajatte tuolla kapsäkillä ensin asemalle ja jos ei siellä tule selkoa, niin sitten poliisikamariin, niin arvasin heti että —

VIIVI. Kuulkaa, kysyikö hän mitään muuta minusta? Tunsiko hän nimeni? Mitä?

PALVELIJATAR. En tiedä. Kysyi vaan milloinka neiti saapui meille eilen ja —

VIIVI. Milloinka minä saavuin — Hyvä! Kiitoksia vaan vaivastanne! Saatte mennä. En enää teitä tarvitse.

PALVELIJATAR. Niin, niin, ei pidä olla niin levoton. Kyllä poliisilla jo on asia selvillä ja kyllä kaikki kohta tulee ilmi.

(Menee).

NELJÄS KOHTAUS

VIIVI (yksin, kävelee edestakaisin): Niin, hän on oikeassa — kyllä kaikki nyt tulee ilmi. Oi, mitä minun pitää tekemän! Jumalani, mitä minun pitää tekemän! Eihän poliisi tästä kapsäkistä tiedä ei niin mitään. Tuossa hotellissahan vaan kävin kanttoria hakemassa, mutta hän oli muuttanut, ei tietty minne. Ei, se on tuosta nimenmuutoksesta, josta poliisi — Siitä sitten tulee tutkinto ja maineeni on pilattu. Mitä minä teen, voi mitä minä teen? Jos voisin salaa paeta koko kaupungista? Niin, jos ottaisin ajurin, sanoisin täällä meneväni jollekulle asialle ja ajaisinkin asemahuoneelle, jossa ehkä voisin päästä johonkin tavarajunaan. Kotiin tultuani sitten kirjoittaisin sedälle kirjeen, jossa selittäisin käytöstäni, pyytäisin anteeksi ja antaisin hänen toimekseen selvittää asiat poliisin kanssa. Niin, jos uskaltaisin — jos tietäisin että se onnistuisi — jos ei poliisi vaan — (menee ikkunan luo). Taivas, en pääse minnekään enää! Tuossa se poliisi kävelee ja katsoo tänne ylös. Hän vartioitsee minua ja minä olen hukassa!

VIIDES KOHTAUS

Miller. Selma. Salmela. Viivi. Albert.

MILLER (lyhyesti ja jäykästi): Niinkuin jo sanoin, en ollenkaan ole tyytyväinen teidän tuumaanne. Käytöksenne on molemmin puolin ollut kevytmielistä. Varsinkin teiltä, herra Salmela, olisin odottanut enemmän ymmärrystä. Mutta koska nyt kerran tietämättäni, olette sopineet keskenänne, ja minä en siihen enää mitään voi, niin —

ALBERT (muutetussa puvussa): Hyvää huomenta! No mitä täällä tapahtuu, koska olette niin juhlallisen näköisiä. Saako —?

MILLER (jatkaa): Niin koska en enää voi sitä estää, niin täytyy minun nyt siis suostua, mutta niillä ehdoilla, joita jo mainitsin, nimittäin että —

ALBERT. Onnittelen, onnittelen —!

VIIVI (lähestyy).

MILLER. Ei ole syytä. Niin niillä ehdoilla että kihlaus pidetään aivan salassa siksi kun herra Salmela on hankkinut itselleen vakinaisen viran, sekä että hän myöskin siksi aikaa keskeyttää käyntinsä talossamme eikä muutenkaan —

SELMA. Mutta pappa kulta, miksi et voi seurata minun neuvoani. Anna Eerolle tuo Uuden vieraskodin hoitajan paikka. Siinähän on suuri palkka ja sillä me kyllä tulisimme —

MILLER. Johan minä sanoin ettei se käy päinsä. Mitä maailma, mitä valtioneuvos sanoisi, jos minä tyttäreni sulhaselle —? Niin no, olen nyt puhunut suuni puhtaaksi ja toivon siis että herra Salmela täydellisesti minut käsittää. Onko niin?

SALMELA (nolona): Kyllä, herra hovineuvos — kyllä minä ymmärrän. Koetan parastani enkä luulekaan että niin kauan kestää ennenkuin olen hankkinut —

SELMA. Mutta rakas pappa, emmekö edes saa tavata sunnuntaisin?

(Hyväilee häntä).

MILLER. Ei suinkaan, ei millään muotoa. Minä olen järkähtämätön, aivan järkähtämätön.

SELMA. Voi voi pappa, et sinä tarkota niin pahasti kuin puhut —

ALBERT (erikseen): Näyttää siltä kuin tuo seksa tulisi vähän lykätyksi.

KUUDES KOHTAUS

Edelliset. Palvelijatar.

PALVELIJATAR. Siellä on eräs herra, joka kysyy ottaako hovineuvos vastaan.

MILLER. Eräs herra? Mikä herra se on?

PALVELIJATAR. En tunne. Se on frakissa ja sillä on paperirulla kädessä.

ALBERT. Frakissa! No, sitten se varmaan on joku, joka tulee sinua kumartamaan tuon vieraskodin viran johdosta, pappa.

MILLER. Kumartamaan! (Erikseen) Olisiko se todellakin —? Se olisi ensimäinen kerta kun minulle tämmöistä —

SELMA. Me menemme siksi aikaa tänne minun huoneeseeni. Tule pois, Eero!

PALVELIJATAR. Mitä minä sille herralle?

MILLER. Kutsu sisään — sehän on tietty! Etkö niin paljon ymmärrä!

ALBERT. Kuules pappa, enkö saa olla läsnä tässä seremoniiassa? Se olisi niin opettavaista ja —

MILLER (aikoo vastata, mutta hillitsee itseään): Mene! Menkää kaikki tyyni!

ALBERT (erikseen mennessään): No, nyt saa ukko kerran esiintyä suurena herrana.

MILLER (yksin): Vai niin, vai tulevat minua kumartamaan. Mikä kunnia! Jos nyt vaan tietäisin kuinka oikeastaan — Seisonko vai istunko? Parasta istua niin se näyttää arvokkaammalta.

SEITSEMÄS KOHTAUS

Miller. Vinqvist.

VINQVIST (keski-ikäinen, lihavanlainen mies, juopon näköinen, mutta hienosti puettu. Lipevä hymy huulilla ja erittäin kohteliaat liikkeet): Herra hovineuvos! Saan kunnian esitellä itseni. Nimeni on Vinqvist, ravintolan pitäjä Wiipurista.

MILLER (nyökähyttää ylhäisesti): Mikä asia?

VINQVIST. Olen matkustanut Helsinkiin jättääkseni itse omakätisesti hakemukseni tuohon hoitajan paikkaan Uudessa vieraskodissa ja rohkenen, vaikka valitettavasti en persoonallisesti ole tunnettu, nöyrimmästi anoa herra hovineuvoksen puoltosanaa tähän virkaan.

(Rykii).

MILLER. Saanko nähdä hakemuspaperit?

VINQVIST. Olkaa niin hyvä.

(Hiljaisuus).

MILLER. Hm! Teillä ei enää ole ravintolaa?

VINQVIST. Ei, herra hovineuvos. Vastuksia — vaikea kilpailu — hyvä sydämeni — Te ymmärrätte.

MILLER. Te tiedätte, että tämä Uusi vieraskoti on raittiusravintola. Mikä on teidän mielipiteenne raittiusasiasta?

VINQVIST. Oh, herra hovineuvos, minulla on mitä syvin kunnioitus raittiutta kohtaan. Se on suuri aate — suuri aate.

(Rykii).

MILLER. Te olette sitten myöhemmin ollut lankkivoiteen valmistajana ja lasimestarina näen mä.

VINQVIST. Niin, minulla on aina ollut se prinsiippi että jokainen on velvollinen kehittämään luontaisia taipumuksiaan, herra hovineuvos.

MILLER. Tässä on myöskin yksi paperi — koko joukko allekirjoituksia. Mitä tämä on?

VINQVIST. Se on minun tuttaviltani ja entisiltä ravintolan vierailtani. Kiitoslauseita eräästä sopasta, jonka olen keksinyt. Sen nimi on Soupe à la Grand Espagnol ja on se kaikkialla herättänyt paljon huomiota.

MILLER. Jaa, jaa. Oojaa.

VINQVIST. Uskallanko kysyä onko minulla minkäänlaisia toiveita siitä että herra hovineuvos minua —

MILLER. Tjaa. Saamme nähdä. Johtokunnastahan se riippuu.

VINQVIST. Oh, herra hovineuvos, kyllähän se on tunnettu että se on herra hovineuvos, joka —

(Rykii).

MILLER. Hm! No, kyllä minä puolestani koetan mitä voin. Muuta en voi sanoa.

(Antaa pienellä nyökähdyksellä merkin eitä audienssi on loppunut).

VINQVIST. Kiitoksia nöyrimmästi lupauksesta! Pyydän muistamaan nimeäni: Entinen ravintoloitsija Vinqvist Wiipurista. Minulla on kunnia. Soupe à la Grand Espagnol.

(Kumartaa ja menee rykien).

MILLER (yksin): Kohtelias ja säädyllinen mies, se on myönnettävä. Ammattilainen myöskin. Ja tuo soppa sitten! Ehkä kyllä olisi sopiva. Mutia minusta tuntui vähän niinkuin hän olisi haiskahtanut viinalle.

KAHDEKSAS KOHTAUS

Miller. Neiti Kraftman.

NEITI KRAFTMAN (keski-ikäinen roteva nainen, miehekkäästi puettu, paperit kädessä, kumartaa miesten tapaan): Onko se herra hovineuvos Miller itse jonka kanssa minulla on kunnia puhua.

MILLER. Niin, kyllä — Millä tavalla voin —?

NEITI KRAFTMAN. Nimeni on Kraftman, naimaton, nykyään köyhäinkodin johtajatar. Olen tullut tänne tuon Uuden vieraskodin hoitajan paikan tähden.

MILLER. Jonkun hakijan puolesta?

NEITI. Ei, omasta puolestani.

MILLER. Omasta puol — Mutta —?

NEITI. Tässä olisi hakemuskirjani ja todistukset. Saanko vaivata teitä niiden lukemisella?

MILLER. No, miks'ei — Mutta — (Selailee papereita) Jaa-a, hyvin loistavia — parhaimpia kiitoslauseita mitä löytyy. Rehellisyyttä — käytännöllisyyttä — Niin, hyvä kyllä, mutta paikan olemme aikoneet ainoastaan mieshenkilölle, niin että sen vuoksi —

NEITI. Sen kyllä arvaan. Siitä syystä tyydynkin 3/4 osaan palkasta, vaikka se muuten on mielipiteitäni vastaan, koska tietysti samasta työstä on maksettava sama palkka naisille kuin miehillekin. Mutta minä otan sen affäärin kannalta. Sopiiko, niin sanokaa tykö.

MILLER. Se on suuri laitos — Voi tapahtua yhtä ja toista, jossa ruumiillinenkin voima —

NEITI. Pyydän, olkaa hyvä ja katselkaa tuota viimeistä paperia tuossa tukossa.

MILLER. Viimeistä — Mitä? Tämähän on oikeuden protokolla. — Näyttää siltä kun te olisitte ollut, kuinka minä sanoisin? — — tappelussa.

NEITI (tyytyväisesti ja kädet kupeilla): Niin olenkin. Viskasin ulos kaksi humalaista miestä, jotka yöllä tunkeutuivat laitoksen naispuolelle, ja toinen niistä silloin taittoi jalkansa, josta hän veti minut oikeuteen. Mutta minä voitin jutun.

MILLER. Mutta tämähän oli hyvin epänaisellista —

NEITI. Pyydän anteeksi, mutta eihän tuo tähän kuulu. Asia kuin asia. Nythän on vaan kysymys siitä, hyväksytäänkö ehdotukseni vai ei?

MILLER. Minä puhun siitä johtokunnalle —

NEITI. Hyvä! Huomenna tulen tiedustelemaan mitä on päätetty. Hyvästi siksi!

(Kumartaa ja menee).

MILLER (yksin): Hm! Karakteeria sillä on tuolla — 3/4 osaa palkasta. — Ajat ovat huonot — Täytyy miettiä asiata.

YHDEKSÄS KOHTAUS

Miller. Möttönen. Hänen lapsensa.

MÖTTÖNEN (noin 45-v. laiha mies, parraton, musta pitkä nuttu, valkoinen huivi kaulassa ja paperirulla kädessä, kumartaa hyvin syvään): Saan nöyrimmästi toivottaa herra hovineuvokselle rauhaa ja hyvää vointia tänäkin siunattuna Herran päivänä!

MILLER. Mikä nimi?

MÖTTÖNEN. Herra hovineuvos ei taida enää tuntea minua. Nimeni on Möttönen, ammatiltani hengellisten kirjain myyjä, ja olihan minulla joitakuita vuosia takaperin kunnia asua samassa talossa Kaivopuistossa kuin herra hovineuvoskin. Herra hovineuvoksen piiatkin kerran ostivat minulta yhden kirjan: »Hunajan pisaroita elämän poluilla».

MILLER. En voi muistaa. Mikä asia?

MÖTTÖNEN. Olen lukenut sanomalehdistä että Uuden vieraskodin hoitajan paikka on haettavana ja sen vuoksi olen rohjennut —

MILLER. Näyttäkää paperinne!

MÖTTÖNEN. Jos saan luvan —

MILLER (katselee papereita): Hm, teillä ei ole huonoja todistuksia. Papit kiittävät teitä nöyryydestä ja kuuliaisuudesta ja te olette saanut paljon kirjoja kaupaksi. Mutta teillä on monta kilpailijaa.

MÖTTÖNEN. Minä luotan ainoastaan taivaaseen ja teihin, herra hovineuvos.

MILLER (rykii): Hm! No, oletteko käynyt johtokunnan toisten jäsenten luona?

MÖTTÖNEN. Kyllä, mutta ne sanoivat että se on herra hovineuvoksesta josta kaikki riippuu. Ja kun sen kuulin, niin silloin iloitsi sydämeni sillä tiesinhän että herra hovineuvos tuntee minut tosikristilliseksi veljeksi ja että minulla on iso perhe, joka —

MILLER. Kuinka monta lasta teillä on?

MÖTTÖNEN. Seitsemänhän niitä on kaikkiaan. Olen ottanut ne mukaani, että jos herra hovineuvos —

MILLER. Mi — mitä —?

MÖTTÖNEN. Ne ovat täällä etehisessä odottamassa. (Aukaisee peräoven) Tulkaa sisään lapsukaiset, tulkaa sisään! (Seitsemän pientä palleroista huolellisesti käärittynä päällysvaatteihin ja huiveihin astuu huoneeseen).

MILLER. No, mutta —

MÖTTÖNEN. Niin, elkää ujostelko, elkää ujostelko lapsukaiset. Tämä on vaan yksi semmoinen ystävällinen vanha herra joka tahtoo tehdä papalle ja meille kaikille niin paljo hyvää. Jos herra hovineuvos niiden nimet —?

MILLER (katsoo levotonna kelloaan): Minulla todellakin ei ole aikaa — kello on jo niin paljon etten —

MÖTTÖNEN. Tässä nyt ensin on vanhin. Hänen nimensä on Kalle — herra hovineuvoksen mukaan. Kumarra Kalle! Sitten seuraa Miina, Liina ja Laina. Niiatkaa tytöt! Ja tässä —

MILLER. Minä pyydän, viekää pois joukkonne, viekää pois! Minä en tässä —

MÖTTÖNEN. Saan siis luottaa herra hovineuvokseen —?

MILLER. Menkää, menkää! Kyllä teen mitä voin —

MÖTTÖNEN. Kiitoksia nöyrimmästi, kiitoksia nöyrimmästi! Herran haltuun! Tulkaa pois, pienokaiset, tulkaa pois.

(Menevät).

KYMMENES KOHTAUS

Miller. Palvelijatar.

MILLER. No, kylläpä oli koko liuta! Panivat mattoni aivan epäjärjestykseen! (Huutaa) Mari! — Mutta täytyyhän tuota miesraukkaa auttaa ja ehkä olisi hän kylläkin paikallaan meidän uskottomuuden aikakaudella —

(Palvelijatar tulee).

MILLER. Mari, katsoppas vähän tuon joukon perästä, panivatko oven oikein kiinni ja —

PALVELIJATAR. Kyllä, mutta siellä on vielä yksi herra, joka tahtoisi hovineuvosta puhutella.

MILLER. Vielä yksi! (Tyytyväisenä) No, kylläpä niitä tulee, kylläpä niitä nyt tulee. Sano että hän astuu sisään. Ei, kuule, elä vielä! (Erikseen) Menen kamariini ja annan hänen vähän odottaa, niin se tekee suuremman vaikutuksen. (Ääneen) Sano että hän odottaa minua täällä salissa.

(Menee arvokkaasti oikealle; piika perälle).

YHDESTOISTA KOHTAUS

Kekkonen yksin.

KEKKONEN (tavallisessa puvussa, tulee varovasti sisään): Täällä minä taas — Enpä olisi uskonut että enää tähän taloon — Mutta kun nuo muut herrat sanoivat että tämä se on, joka kaikki päättää, niin — Ne olivat hävyttömiä minulle täällä eilen, oikein hävyttömiä. Varsinkin neiti Viivi. Ja kun tapaan hänet niin täytyy minun vakavasti puhua hänen kanssaan, että ei se semmoinen kohtelu — Jos tietäisin onko hän kotona, niin voisin samalla tuota kapsäkkiä, kiusankappaletta, joka minulla on tuolla ulkona reessä. — (Miller rykii huoneessaan) Vait, nyt hän tulee se herra! Kuinkahan tämä ottaa minua vastaan? Nuo toiset herrat eivät antaneet minulle minkäänlaisia toiveita ja kohtelivat minua muutenkin vähän kummallisesti. Ensimäinen luuli minua vahtimestariksi ja antoi minulle ison pakan papereita vietäväksi senaattiin, toinen luuli minua suutariksi ja kolmannen luona tuli rouva minua vastaan etehisessä ja luuli minua piian serkuksi ja rupesi minua haukkumaan tiesi mistä. (Miller rykii taas) No, nyt hän tulee! (Aivastaa) Juuttaan nuha, joka ei —! Ja tuo kapsäkkini, jossa on frakkipukuni —!

KAHDESTOISTA KOHTAUS

Kekkonen. Miller. Albert. Viivi. Selma. Salmela.

KEKKONEN (kumartaa kolme kertaa syvään mitään sanomatta).

MILLER. Mikä asia?

KEKKONEN. Terveisiä maalta! Pyytäisin nöyrimmästi saada puhutella herra hovineuvosta.

MILLER. Kyllä — (säikähtyneenä; erikseen) Mitä — mitä näen minä! Onhan se tuo sama mies, joka eilen —!

KEKKONEN (myös erikseen): Se on sama herra, jota vastaan eilen töyttäsin rappusissa.

MILLER (hätäisesti): Mi — mitä te täällä —? En tunne teitä — Mitä minulla on teidän kanssanne tekemistä, herra?

KEKKONEN. Nimeni on Kekkonen ja olisin tullut vähän juttelemaan tuosta —

MILLER (erikseen): Nyt hänellä on toinen nimi. Ja minä olen kahdenkesken hänen kanssaan —!

KEKKONEN (lähestyy vähäsen): Niin, se olisi tuosta —

MILLER (vetäytyy kauemmaksi hänestä): Kyllä, kyllä — toinen kerta — (erikseen) Uskaltaisinkohan jättää hänet niin kauaksi yksinään että — (Huutaa) Abbe, Abbe, tulehan vähän tänne!

ALBERT (ovessa): Mitä? Pappako minua —?

MILLER. Niin, tule sisään!

KEKKONEN (erikseen): Kas tuossa on tuo silmälasi herra, joka eilen talutti minut ulos! Mitähän tästä nyt —?

MILLER (puhuu Albertille hiljaa pari sanaa osoittaen Kekkosta).

ALBERT (tarkastaa häntä lornetillaan): Sama mies. Mitä saakelia hän täällä taas —?

MILLER (varmempana): No, sanokaa nyt, mitä te oikeastaan tahdotte, hyvä herra.

KEKKONEN (erikseen): Miksikähän ne luulevat minua koska minua noin —? (Vähän närkästyneenä) Olenhan jo selittänyt että nimeni on Kekkonen, kanttori Alamäeltä. Hakemukseni lähetin jo viikko takaperin ja olen nyt tullut tänne suullisesti keskustelemaan —

MILLER (vilkaisee hänen pukuunsa): Mitä? Te sanotte olevanne kanttori Kekkonen Alamäeltä, sama joka on hakenut vieraskodin hoitajaksi —?

KEKKONEN (lyhyesti): Niin olenkin.

ALBERT (puoliääneen Millerille): Samasta pitäjästä, josta Viivikin, mutta eihän Viivi häntä tuntenut.

MILLER. Ei tuntenut omaa kanttoriansa! No, kyllä tästä pian — (menee vasemmalle) Viivi, tuleppas tänne!

KEKKONEN (erikseen): No, nyt hän kutsuu Viivin sisään. No, tulkoon vaan, sillä tämä rupeaa suututtamaan.

(Aivastus).

VIIVI. Minuako setä —? (erikseen) Taivas! Hän on täällä taas —?

(Selma ja Salmela tulevat).

SELMA (puoliääneen): Mitä? Se on tuo sama hassu mies, joka eilen —!

MILLER. Sano tunnetko tämän herran, Viivi?

VIIVI (erikseen): Jumalani, mitä minun pitää sanoman! Enhän minä —

SELMA (kuin edellä kummastellen): Tunnetko hänet?

VIIVI (Selmalle): Kyllä — Ei, ei, se tahtoo sanoa että en minä — En muista —

ALBERT (erikseen, katsellen Viiviä): Mitä helkkarissa tämä oikeastaan —?

MILLER. No, sano! Tunnetko hänet?

VIIVI. En, en minä — En tunne.

MILLER. No hyvä herra, kun eivät teidän omat pitäjäläisenne teitä —

KEKKONEN (jonka sappi rupeaa kuohumaan): Neiti Viivi. (Rykii) Neiti Viivi! Minä sanon teille jotain. Minä olen leikkisä mies, mutta kun minua suututetaan, niin minä vihastun. Jaa-a, semmoinen minä olen. Minä kysyn nyt teiltä, neiti Viivi, ettekö todellakaan tunne minua? Enkö ole kanttori Kekkonen Alamäeltä? Enkö ole? Mitä?

VIIVI. En — en minä — Päätänikin särkee niin kovasti etten —

KEKKONEN (rupeaa yhä kiivastumaan): Ei, ette saa mennä! Minä kiellän sen — (Kävelee edestakaisin) No, tämä nyt on häpeä, joka ei vielä eläissäni ole minulle —! Toinen kerta jo sanotaan vasten naamaani, vasten rehellistä naamaani: En tunne teitä. (Miller sanoo jotain hiljaa Salmelalle, joka kiiruhtaa ulos) Minua Kaapro Kekkosta, minua joka 10 vuotta olen ollut kanttorina Alamäellä, joka olen hoitanut pitäjän kaikki asiat, joka olen syönyt samassa pöydässä itse piispan kanssa, minua, jolla on yleinen luottamus ja kunnioitus! Minua kohdellaan kuin olisin narri, naurettava houkkio, hampuusi, rakki! Se on kuulumatonta, se on uhkarohkeata! Ja keltä tämä kaikki! Nuorelta sivist —

ALBERT. Kuulkaapas, herra!

KEKKONEN. — nuorelta sivistyneeltä ryökkynältä, jonka kunnioitettavassa kodissa niin monasti olen — Mutta sen sanon, antakaa paikalla pois kapsäkkini, sillä täällä en hetkeäkään enää aijo viipyä enkä tänne Babeliin ikipäivänäni olisi tullutkaan, ellei mammanne minua —

KOLMASTOISTA KOHTAUS

Edelliset. Poliisi. Salmela. Palvelijatar.

POLIISI (kapsäkki kädessä, lyö Kekkosta olkapäälle): Rauhoittukaa herra, rauhoittukaa!

KEKKONEN. Mitä? Poliisi!

VIIVI (erikseen): Taivaan herra! Poliisi!

POLIISI. Herrako se on, joka on jättänyt hevosensa vartiatta tuonne kadulle?

KEKKONEN. Kyllä —

POLIISI. Hyvä! Se on karannut, kaatanut reen kumoon että kapsäkkinne lensi ulos ja kiitää nyt täyttä kyytiä katua pitkin —

KEKKONEN. Mitä? Polle karussa! No sitten —

(Aikoo kiirehtiä ulos).

POLIISI. Malttakaa! Kyllä se korjataan poliisikamariin. (Laskee kapsäkin lattialle oven suuhun) Ja sinne herrakin on hyvä ja seuraa minua sakkoa suorittamaan sekä myöskin eräästä esiintulleesta syystä selittämään mikä herran nimi oikeastaan on. Poliisi on jo vuorokauden seurannut jälkiänne, mutta vasta nyt onnistunut teitä tavata.

KEKKONEN. Mitä —?

POLIISI. Näin paljon on kumminkin tullut ilmi: Te tulitte toissa yönä k:lo 1/2 2 Hotel Nationaliin omalla hevosella ilmoituksenne mukaan, ja erään naisen seurassa. Tilasitte kaksi huonetta, kirjoititte päiväkirjaan Hra Miltopeus rouvineen Kajaanista.

KEKKONEN. No, nyt tuo —

POLIISI. Seuraavana aamuna muutitte pois, tuntematonta minne. Onko se oikein!

KEKKONEN. Niin, kyllähän —

POLIISI (kääntyen Albertin, Selman ja Salmelan puoleen): Saanko luvan kysyä neidiltä ja herroilta, kun samaan aikaan olitte Hotel Nationalissa, niin huomasitteko silloin tämän herran?

ALBERT (erikseen): No juutas!

SELMA (samoin): Voi taivas!

MILLER. Mitä —? Olitteko te —??

SELMA. Niin — niin, kun me —

MILLER. Se on siis totta? Oletteko aivan —?!

SELMA. Niin, kun tulimme Françaisesta, niin tykkäsimme että pikkunen likööri olisi —

MILLER. Mutta tämähän on skandaali — tämähän —!

POLIISI. Uudistan kysymykseni. Tapasiko herrasväki tämän herran?

ALBERT. Emme nähneet koko miestä. (Erikseen) Tästä nousee myrsky.

POLIISI. Hyvä! Saanko sitten tehdä herra hovineuvokselle erään kysymyksen. Vossikka N:o 307 on todistanut että hän eilen aamupäivällä kyyditsi tuon naishenkilön joka oli tämän herran seurassa, tänne herra hovineuvoksen luo. Onko tänne siihen aikaan saapunut eräs hyvästi puettu nuorempi nainen, jos saan luvan kysyä?

MILLER. Eräs nuorempi —? Eihän tänne muita kun — Skandaali skandaalin perästä! (Kiivaasti) Viivi, veljenitytär! Minä käsken sinua, selitä paikalla missä suhteissa sinä oikeastaan olet tähän mieheen ja mistä syystä sinä tällä tavalla olet meille valehdellut?

VIIVI (lyhyen äänettömyyden perästä): Pyydän anteeksi! En tiedä itsekään — Mutta kun piti olla yötä hänen kanssaan tuossa ravintolassa — kun kotona puhuvat että olemme kihloissa — kun hän kosi minua koko matkan — niin ehdottelin — niin, niin — En nyt tällä kertaa — toiste sitten —

KEKKONEN (erikseen): »Kosi minua koko matkan». Taas hävyttömyys!

MILLER. No, minä uskon sinua sen verran kuin ansaitset. Mene nyt tuonne kamariin, niin saamme sitten lähemmin puhua. (Viivi menee vasemmalle. Poliisille) Ja te, poliisi, antakaa tämän neidon jäädä tänne, minä takaan hänestä ja puhun sitten poliisimestarin kanssa. (Selmalle, joka aikoo seurata Viiviä) Elä sinä mene, minulla on jotain sanomista sinulle. (Kekkoselle) Mutta te, herra, teidän kanssanne minulla ei enää ole mitään tekemistä. Olkaa siis hyvä ja —

KEKKONEN. Ymmärrän — menen heti, mutta ensin minun pitää saada kapsäkkini. Siinä on frakkipukuni, tärkkipaitani ja —

MILLER. No, antakaa sitten hiiden nimessä hänelle hänen kapsäkkinsä! Missä se on? Mari! Mari!

(Palvelijatar tulee).

MILLER. Mari, missä se on tuo vieras kapsäkki, joka eilen —? Tuo se tänne heti —

(Palvelijatar vasemmalle).

KEKKONEN (erikseen): Hullu reissu tämä oli minulle, eikä enää taida kannattaa puhua mitään tuosta virastakaan. Tuhat tulimmaista, en voi olla kiroilematta! (Pui nyrkkiään vasemmalle) Mutta varo vaan itseäsi, senkin prinsessa siellä, vanhaksi pojaksi jään ikipäivikseni, sen sanon.

PALVELIJATAR (tulee takaisin kantaen kapsäkkiä, jonka hän asettaa lattialle toisen viereen): Tässä se on.

(Menee).

POLIISI. No, onko herra valmis?

KEKKONEN. Kyllä, kyllä. (Millerille) Antakaa nyt anteeksi että tällä tavalla, mutta —

MILLER (viittaa hänelle): Hyvä, hyvä —!

(Poliisi ja Kekkonen menevät, jälkimäinen kursailee ovessa).

MILLER. Ja nyt mulla on teidän kanssanne vähän puhumista, herrasväkeni. Kuinka se on mahdollista että sillä tavalla unhottaa asemansa, niinkuin sinä Selma olet tehnyt! Mennä keskellä yötä ryypiskelemään herrojen seurassa! Sehän on hansikka viskattu koko yhteiskunnan silmille! Sehän osoittaa semmoista yleisen opinionin halveksimista etten sitä voi selittää muulla tavalla kuin että sinä ja te kaikki olette tulleet ihan hulluiksi! Ja kenen kanssa sinä sitten siellä olit? Nuoren miehen kanssa, jonka kaikki tietävät sinun ihailijaksesi! Sinun maineesi on pilattu, tykkänään pilattu!

SELMA. Mutta pappa —

MILLER. Ole vait! Tuo skandaali on peitettävä, oli se sitten millä tavalla tahansa. Onnellisesti kyllä minulla olisi yksi keino. Mutta voinko minä sitä käyttää? — niin voinko minä sitä käyttää? Se on kysymys — (kävelee edestakaisin) Se on kysymys, joka — joka — Niin, tässä ei muu auta. Herra Salmela, jättäkää sisään hakemuksenne vieraskodin hoitajan paikkaan, niin saatte kohta mennä naimisiin —

KEKKONEN (tulee uudestaan sisään): Antakaa anteeksi — pikkuinen erehdys — (Vaihtaa kapsäkit) Anteeksi että —!

(Katoaa).

SELMA. Voi voi, pappa kulta! Onko se mahdollista —!

SALMELA. Herra hovineuvos, kuinka minä —

MILLER. Niin, mutta mitä maailma, mitä valtioneuvos?

(Ulkopuolelta kuuluu kolinata ja tukahdettua kirousta).

SALMELA, MILLER ja SELMA. Mitä se oli?

ALBERT (juoksee ovelle): Tuntematon ystävämme vaan, joka teki pienen kuperkeikan kapsäkkineen päivineen.

(Kaikki nauravat).

Esirippu