Ystävän lausunto.
Reading edition
Edelleen jatkaessaan laulujen painatusta julkaisee Lönnrot vielä seuraavan "muutamalta ystävältämme saadun lähetyskirjan":
"Viimeisen kirjotuksesi kautta olen tullut tietämään, sinulla olevan vielä paljo runoja ja lauluja, joita et pidä juuri sen veroisina, että rohjeta niitä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle präntättäväksi antaa, mutta joiden kuitenkaan et millään muotoa sallisi pränttäämättömäksi jäävän, koska ne kuitenki paremmin ja selvemmästi kuin mitkään muut nykyisemmät, vieraan opin päälle perustetut ja muukalaisten esikuvain muotoon mukaillut laulut ilmoittavat Suomalaisen runokeinon omituista luontoa ja ovat ikäskuin siemeniä, joista luulet täyden touvon saattavan aikaa voittain karttua, jos ne vaan tulevat kylvetyksi, ennenkun ne vieraat rohdot, joilla moni tänä aikana tahtoo runokeinoamme saastuttaa, ennättävät siihen juurtua. Miettien siis lähettää niitä Mehiläiseen pantavaksi, mutta myös peljäten sen lukijain jo entisistä kylläksi saaneen, olet niitä lähettänyt minulle näytteeksi ja pyydät minua ilmoittamaan ajatustani niiden arvosta ja otollisuudesta Mehiläiseen. Minun vastaukseni ei tarvihte olla monisanaisen; jos ne ovat kaikki sellaisia kuin ne, jotka olet minulle näytteeksi lähettänyt, ajattelen niiden arvosta samoin kuin sinäkin, pitäen niitä julaistavina mitä pikemmin sen parempi. Sillä vaikka joku niistä on kukatiesi vähän liiaksi keveämielinen ja avosuinen, eivät kuitenkaan ole nämä virheet tavattomuuden ja hävyttömyyden riettautena pidettävät, vaan lapsuuden ja viattomuuden avoimeen ja vähän ylimieliseen puheen laatuun verrattavat. Tästä ei ole tarves muistuttaa ketään, joka tuntee niiden maanpaikkain, joista nämä laulut ovat, Jumalan kiitos, jotenki puhtaina säilyneet tavat, ja joka, tarkemmin ajatellen asiaa, mieleensä johdattaa, kuinka kansakuntain erinäiset asuntopaikat, erinäinen elämäkeino, mielenlaatu, sivistys ja moninaiset muut syyt antavat niiden samoille luonnollisille liikutuksille erinäiset ilmaumisen muodot. Toisin ilmoittaa se kuumaverinen ja sivistetty franskalainen, toisin lappalainen savukodassansa lumikinoksella, vihansa eli rakkautensa.--En tiedä, lienenkö liiaksi rakastunut suomalaisiin lauluihin--sen tiedän, että jos ne ei ole istukkaita, vaan paikallansa kasvaneita, ne minusta ovat nykyisten sivistettyjen kansojen samanaineisiin lauluihin verrattuina, niinkuin luonnon helmassa kasvavat kukat maalatuista tilkuista tehtyjen kukkain rinnalla. Niillä on kreikkalaisten paimenlaulujen luonnollisuus, kristillisyyden kasvattaman ihanan ujouden ja häveliäisyyden kanssa.--Sen tähden en luulisi Mehiläisen lukijain niihin vielä peräti kyllästyneen, vaikka en myöskään saata toivoa olevan kaikille yhtä mieluisia. Kehotan siis sinua niitä Mehiläiseen panemaan, luulen, niinkuin sanot itsekki, vaikian olevan arvata siihen panna jotakin, jolla olis vakinaisempi arvo, ja joka olisi usiammalle lukijalle otollinen.——"