TOINEN NÄYTÖS

Egyptiläiseen tyyliin koristettu kuningattaren huone. Vasemmalla seinällä portaat ja niiden yläpuolella syvälaskoksinen verho, joka ylettyy katosta portaiden ylä-astuinlaudalle ja täyttää yli puolen seinän leveyttä.

Taustalla pilarien välissä komeat sivuille vedettävät verhot. Taustalla, lähellä vasemmanpuolista kulmaa Iisis-jumalattaren, punaisen harson verhoama kuva korokkeella, jonne johtaa pari porrasta. Kuvan vasemmalla puolella kolmijalkalamppu, jonka yläosaa peittää punasinervistä kivistä tehty läpikuultava suojus.

Keskellä huonetta pari pilaria ja niiden välissä patjojen ja kalliiden mattojen peittämä lepoistuin.

Oikealla, etualalla, komea egyptiläinen valtaistuin, sivunojina mustamarmoriset sfinksit, istuin päällystetty purppuranpunaisella kankaalla, ohuet pilarit kannattamassa hopeakuteista kangaskatosta. Oikeassa seinässä kaksi ovea, toinen lähellä valtaistuinta, toinen lähellä taustakulmaa.

Aamuhetki.

Euria ja Tryfera seisovat oikealla, taustalla, odottaen.

Euria. Kuinka ihmeellistä, että valtijattaremme nyt on kuningatar!

Tryfera. Onko se niin ihmeellistä? Onhan kuningas jo aikoja sitten hänen tähtensä unhoittanut kaikki muut naiset.

Euria. Mutta merkillistä, ettei valtijattaremme kuitenkaan ole iloisempi. Kun häntä eilisiltana riemusaatossa kannettiin voittojuhlaan, hän istui kantotuolissa jäykkänä, ja kun hän kulta-aitionsa purppura-uudinten lomitse katseli kulkuetta ja kuunteli runoilijain ylistyslaulua, kuulin hänen hiljaa huokailevan.

Tryfera. Kuningatar kaihoaa synnyinmaatansa.

Euria. En oikeastaan ole nähnyt häntä iloisena muulloin, kuin hänen mennessään uimaan puutarhalammikkoon, missä hän sukeltelee pohjaan, noutaen sieltä kädessään kultahietaa, jolla vallattomana viskelee rannalla olijoita.

Tryfera. Kylpiessään viileässä vedessä hän unhoittaa ikävänsä ja kuvittelee olevansa kotimaassaan. Täällä-olonsa alussa, eräänä aamuna varhain, kun sinä vielä nukuit, näin hänen rientävän uimalammikon rannalle, istuutuvan marmoriaitauksen laidalle ja viskelevän veteen jalokiviään. Kuin lapsi hän nauroi niiden muodostamille pyörteille.

Euria. Jalokiviään, sanoit? Kylläpä minä vaan en niitä veteen viskelisi, jos minulla niitä olisi. Ja sinnekö hän ne jätti?

Tryfera. Kyllä hän sitten sukelsi niitä noutamaan, mutta ei hän suinkaan niitä kaikkia löytänyt pohjahiedasta. — Mutta tässä lörpötellessämme, unhoitamme, että kuningatar pian voi saapua, eikä jumalankuvan tuli vielä ole sytytetty.

(Molemmat rientävät lampun luo ja sytyttävät sen. Sitten he asettuvat taustalle verhon eteen.)

(Nitokris tulee oikealta takimaisesta ovesta. Katselee ympärilleen, tutkien onko kaikki kunnossa kuningattaren tuloa varten. Asettuu takimaisen oven eteen odottamaan.)

Arsinoë (kasvot verhoamatta, yllään avara harsokankainen aamuviitta, tulee hitaasti oikealta taustanpuoleisesta ovesta.) Orjattaret lankeavat maahan. Nitokris tervehtii syvään. Kuningatar kulkee sitten Iisis-kuvan korokkeen juurelle, missä polvistuu.

Iisis, taivaan aamupuolen ylevä jumalatar! Korkein ylistys ja kunnia sinulle, luonnon ravitsijalle ja ylläpitäjälle. Suo armosi minulle, yksinäiselle, Sinä, joka olet menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, Sinä, jonka harsoa ei yksikään kuolevainen saa nostaa. (Nousee ja lähestyy keskellä olevaa lepoistuinta.) Sisähuoneisiin ja -pihoihin aurinko jo luo kuumaa paahdettaan. Täällä on vilposempi. (Istuu leposohvalle.) Avatkaa puutarhanpuoleiset verhot, jotta tuuli lammikolta estämättä pääsee puhaltamaan sisälle.

(Orjattaret vetävät verhot syrjään. Eteen aukeaa lumoava itämaalainen puutarha harvinaisine puineen ja kukkineen, Uimalammikkoon johtavat valkoiset marmoriportaat. Aamuaurinko loistaa täydeltä terältään.)

Tule, Nitokris, tähän jalkojeni juureen. Sinun seurasi minua viihdyttää. Ilman sinua menehtyisin tässä vankilassani.

Nitokris. Suurin ylpeyteni on voida sinua ilahuttaa, kuningattareni.

(Orjattaret siirtyvät Arsinoën taakse, ja toinen heistä liekuttaa hiljaa isoa iibis-linnun sulista tehtyä pitkävartista viuhkaa.)

Arsinoë. Sinä et niin kipeästi kaihoa ihanaa kotimaatamme, Nitokris.

Nitokris. Kun en ole sinun luonasi, valtijatar, olen niin alakuloinen, että itken ja vaikeroin yksinäisyydessäni. Haen silloin esiin kaikki Egyptistä tuodut muistoesineet ja toivon niistä saavani lohdutusta. Mutta niiden vaikutus on vallan päinvastainen. Kun olen sinun luonasi, olen iloinen ja onnellinen.

Arsinoë. Muinaistarut kertovat, että egyptiläisten ylimysten pidoissa aterian jälkeen juhlasalissa kannettiin ympäri arkussa lepäävää, puusta tehtyä kuolleen kuvaa. Kantaja näytti sitä kuvaa jokaiselle vieraalle ja sanoi: "Katsele tätä, juo ja ole iloinen, sillä kuoltuasi tulet tämän kaltaiseksi." — Me, Nitokris, olemme täällä tuomitut ainaiseen alakuloisuuteen.

Nitokris. Älä puhu niin, valtijatar. Nyt sinä olet kohonnut korkeimpaan kunniaan ja valtaan. Kuninkaan mieli voi muuttua, ja hän voi piankin suoda sinulle sitä vapautta, jota haluat.

Arsinoë. Sitä en usko. — Mutta anna minulle yksi lupaus, Nitokris. Kun kuolen — ja ehkä piankin menehdyn kaipaukseen ja suruun —

Nitokris pudistaa surullisen epäilevänä päätään.

Arsinoë. Jos sinä jäät eloon jälkeeni, toimita ruumiini oikein balsamoituna synnyinmaahani, jotta Osiris ja Iisis olisivat sielulleni armolliset.

Nitokris. En voi kuulla sinun noin puhuvan. — Mutta jos jumalat määräisivät minulle sen raskaan onnettomuuden, että jäisin eloon sinun jälkeesi, tekisin kaiken minkä voimani sallisivat, täyttääkseni tahtosi.

Arsinoë. Siitä Iisis sinua, uskollinen Nitokriini, palkitkoon.

(Filebos tulee taustanpuoleisesta ovesta.)

Filebos langeten maahan. Muuan nainen odottaa palatsin eteisessä, kuningatar Hän rukoilee luoksepääsyä.

Arsinoë. Ken on hän?

Filebos. Hän on tämän maan ylhäisimpiä naisia, ruhtinatar Mandane.

Arsinoë. Mitä hän minusta tahtoo? Mikä on hänen asiansa?

Filebos. En tiedä. Mutta hän sanoo asiansa olevan sinulle perin tärkeän.

Arsinoë. Onhan kuningas ankarasti kieltänyt päästämästä vieraita henkilöitä tänne.

Filebos. Mieshenkilöitä, ei nimenomaan naisia. Ruhtinatar Mandane kuuluu tämän maan vaikutusvaltaisimpaan sukuun.

Arsinoë. Epäröin, mitä tehdä, Nitokris.

Nitokris. Ehkä hän sinua hetken aikaa ennen kylpyyn menoasi huvittaa. Ja kun hänellä kuuluu olevan niin tärkeä asia.

Filebos. Hän mainitsi asiansa koskettelevan elinkysymyksiä.

Arsinoë, jonka mielenkiinto kasvaa. Elinkysymyksiä. Se kuulostaa arvoitukselliselta. (Hiukan miettien.) Hän tulkoon, mutta ainoastaan hetkeksi.

(Filebos kumartaa ja vetäytyy pois samasta ovesta, josta tuli.)

Arsinoë Orjattarille ja Nitokriille. Poistukaa te siksi aikaa, mutta pysykää lähellä. Jos on tarpeellista, kutsun teitä.

(Nitokris ja orjattaret poistuvat taemmasta ovesta. Arsinoë siirtyy istumaan valtaistuimelle.)

Mandane tulee sisään taemmasta ovesta. Pysähtyy sisään tultuaan, säpsähtäen kuningattaren majesteetillisuutta ja kauneutta, niin ettei muista tervehtiä. Kun kuningatar tekee kärsimättömän liikkeen, hän ikäänkuin herää ja rientää valtaistuimen eteen, missä polvistuu.

Arsinoë. Tulosi tänne, ruhtinatar Mandane, on vaarallinen. Et ehkä tunne kuninkaan ankaraa kieltoa.

Mandane. Sen tunnen. Mutta alamainen, nöyrä intoni hyödyttää sinua on saattanut minut uhmaamaan kieltoa.

Arsinoë. Puhu siis, aika rientää.

Mandane. Näin sinut, kuningatar, ensi kerran eilen. Vaikka olit verhottu, huomasi harvinaisen kauneutesi — vartalosi voittamattoman sulon. Nyt näen ensi kerran verhoamattomat kasvosi ja tiedän, että kauneutesi monenkertaisesti voittaa maineensa. Kun olet näin nuori, näin kaunis, on sinulla oikeus olla onnellinen.

Arsinoë. Kuka on sinulle sanonut, etten minä ole onnellinen? Miksi tämän maan asukkaat tunkevat kuningattarensa elämään?

Mandane. Älä minulle pahastu, yksinomaan alamainen uskollisuus ja myötätuntoisuus…

Arsinoë arvokkaasti. Myötätuntoisuutesi voit omistaa muille, ruhtinatar Mandane; kuningattaresi ei sitä kaipaa.

Mandane. Huolimatta kuningattareni närkästymisestä on velvollisuuteni puhua. Tämä velvollisuus on minulla naisena, kärsivänä sisarena.

Arsinoë tekee kärsimättömän liikkeen.

Mandane. Pelkään, että kuningattareni minua väärin ymmärtää. Aioin puhua, tehdä tärkeitä paljastuksia… mutta parasta, että vaikenen… saathan ne kenties toisiltakin kuulla…

Arsinoë, jonka harrastus ja uteliaisuus herää. Puhu, mutta lyhyesti, ilman valmistuksia.

Mandane. Jos siis käsket, tahdon paljastaa koko totuuden. Kuningas, jota kansa melkein jumalanaan kunnioittaa, on minua kohtaan katalasti rikkonut.

Arsinoë. Ilmoitit asian koskevan minua.

Mandane. Se koskee sinuakin läheisesti. Sällitkö minun jatkaa?

Arsinoë kuivasti. Jatka.

Mandane. Ne palavat lemmen- ja ihailunvakuutukset, jotka kuningas nyt toistaa sinulle, hän jo aikaisemmin on lausunut minulle. Kiihkeän intohimonsa pakoittamana hän riisti minut eräältä tämän valtakunnan ylimykseltä, joka olisi ollut valmis menemään kuolemaan minun tähteni. Tässä linnassa, missä sinä nyt kuningattarena hallitset, olen minä aikaisemmin ollut yksinvaltijattarena. Mutta lyhyen ajan kuluttua Kandaules minut hylkäsi ja karkoitti minut pois, syösten minut häpeään ja epätoivoon.

Arsinoë nousten valtaistuimelta, mutta jääden seisomaan sen eteen. Mitä hyödyttää kertoa tarinaasi, joka ei ole muutettavissa?

Mandane. Tämä ei ole yksistään minun tarinani. Sen miehen, joka minua syvästi rakasti, Kandaules julmalla tavalla teki vaarattomaksi, hän eroitti hänet ylhäisestä suvustaan, antoi runnella hänet ja tuomitsi hänet elinaikaiseen naispalatsin vartijatoimeen. Tämä mies on ylieunukki Filebos.

Arsinoë. Jo riittää, ruhtinatar Mandane. Nyt oivallan täysin tulosi syyn. Mielesi uhkuu katkeruutta ja kostoa, ja sitä tahdot purkaa kuningattarellesi.

Mandane teeskennellen nöyryyttä ja hyviä vaikuttimia. Säästääkseni sinulta, kuningatar, kaikki ne nöyryytykset ja kärsimykset, jotka Kandaules on minulle tuottanut, olen tullut sinua varoittamaan. Älä luota Kandauleen valoihin ja vakuutuksiin.

Arsinoë. En ole pyytänyt neuvojasi, ruhtinatar Mandane. Minä valvon itse etujani.

Mandane, jonka sisällä viha ja katkerat kilpailijattaren vaistot alkavat kuohua. No hyvä, kuningatar Arsinoë. Puhukaamme siis suoraan. Sinä luotat sokeasti Kandauleen rakkauteen ja hänen tunteidensa vahvuuteen. Mutta sinä olet vielä näkevä sen päivän, ehkäpä hyvinkin pian, jolloin hän sinuun kyllästyy ja sinut hylkää, samoin kuin hän teki minulle. Sinä ylpeilet äsken saadusta kuningattaren-arvostasi, joka oikeuden mukaisesti nyt pitäisi olla minulla. Mutta älä ole niin varma tästä arvostasi. Kun Kandaules on voinut menetellä näin minua, oman maansa ruhtinatarta, Lyydian vaikutusvaltaisimman suvun tytärtä kohtaan, hän on huumauksestaan toinnuttuaan ennen pitkää muistava, että on nostanut Lyydian valtaistuimelle muukalaisen ja hetairan! (Hän huutaa viimeiset sanat vihasta kähisevällä äänellä.)

Arsinoë ääni värähdellen vihasta. Unhoitat, ruhtinatar Mandane, että et rankaisematta saa solvaista hallitsijatartasi. Tunnet Kandauleen kiivauden. Pelkää hänen vihaansa.

Mandane. Minä en häntä pelkää, ja siitä voit sinä ylpeillä. Kehuttu sulosi on tehnyt hänet veltoksi ja kesyksi kuin vuonan. (Äärettömän katkerana.) Mutta saatpa nähdä, että jumalaiseksi kiitetty kauneutesi, jota sinun on pakko kansalta verhota, ei ole kaikkivaltias!

Filebos tulee kiireisesti etumaisesta ovesta. Kuningas Kandaules lähestyy sisäpuutarhan kautta.

Arsinoë vaivoin hilliten mielenkuohuntaansa. Viekää joutuin tämä nainen pois. Minä kiellän enää koskaan päästämästä häntä tänne.

(Filebos katsoo viekkaasti ja kostoniloisena kulmien alta kuningatarta ja vie pois taemmasta ovesta Mandanen, joka voitokkaan ylpeänä ojentaa ryhtinsä ja nostaa päänsä pystyyn.)

(Arsinoë kävelee kiihtyneenä pari kertaa edestakaisin ja heittäytyy sitten pitkäkseen keskellä olevalle lepoistuimelle.)

Kandaules tulee etuovesta, astuu iloisena ja reippaana kuningatarta kohti, mutta pysähtyy puolitiehen, hämmästyen hänen kiihtynyttä ilmettään. Ennen vastaanottoa valtakunnan neuvostossa, jonka jäseneksi aion juhlallisesti koroittaa Gygeen, tahdon viettää luonasi hetken. Et vielä ole ottanut aamukylpyäsi puutarhalammikossa?

Arsinoë. Olen tänä aamuna siirtänyt kylpyni. Olen väsynyt.

Kandaules. Viileä vesi tulee sinua virkistämään.

(Menee taustalle ja viittaa vasemmalle, sivulle vedetyn verhon taakse. Hiljainen harppujen ja huilujen esittämä musiikki alkaa soida ja jatkuu jonkun aikaa.)

Arsinoë kavahtaa lepäävästä asennostaan istumaan, Kotimaani soittoa!

Kandaules. Tämän yllätyksen olen tahtonut hankkia sinulle täksi päiväksi. Soittajat ovat oikeita Egyptiläisiä. He tulivat viime kauppalaivoilla Lyydiaan.

(Molemmat kuuntelevat hetken aikaa vaieten soittoa.)

Arsinoë. Heidän sävelensä saavat sydämeni sulamaan. Mutta samalla ne kiihoittavat kotokaihoani kahta katkerammin.

Kandaules. Olen tuottanut sinulle Intiasta helmiä, läpikuultavia kuin seeste, vesipisaroista vuosisatojen kuluessa syntyneitä oikeita helmiä. Kun koristat niillä kaulasi, tunnet hienolla ihollasi omituista hehkua ja samalla virkistävää viileyttä. Olen Egyptistä tuottanut sinulle valkoisia ja mustia joutsenia, joita kerrottiin sinun kotimaassasi suosineesi ja kernaasti ruokkineesi. Olen tilannut purppurakankaita Syyriasta, Araapiasta jalokiviä kruunuasi koristamaan.

Arsinoë. Mitä ovat purppura-vaippa, jalokivet ja kruunu muuta kuin kahleita, joita orjatar kantaa merkkinä siitä, että on sinun vallassasi.

Kandaules lempeästi nuhdellen. Teet minulle väärin, kun noin puhut, Arsinoë. Se, joka täällä on orja ja vanki, olen minä. Sinun kauneutesi on minut ainaiseksi kahlehtinut.

Arsinoë. Ainaiseksi? Etkö petä itseäsi, Kandaules, etkö antaudu haihtuvan harhaluulon valtoihin? Sinä olet kerran ennenkin luullut löytäneesi ylimmän rakkauden ihanteen. Sinä ryöstit linnaasi Mandanen, vaikka tiesit, että toinen mies häntä rakasti.

Kandaules synkkänä. Mistä tuo vihattu nimi on huulillesi osunut?

Arsinoë. Hänen tarinansa tunnen.

Kandaules. Keltä olet sen kuullut?

Arsinoë. Häneltä itseltään.

Kandaules. Eivätkö siis linnan vartijat enää ole luotettavia? — Aion toimeenpanna ankaran tutkistelun.

Arsinoë. Sitä älä tee, Kandaules, minun tähteni älä tee. Olet jo pakoittanut minut verhoutumaan kansan edessä. Ethän aikone sulkea minua täydelliseen vankeuteen!

Kandaules. Se jääköön, jos lupaat minulle, että et enää koskaan tämän jälkeen mainitse tuon naisen nimeä.

Arsinoë. Et halua kuulla häntä mainittavan, kun tuntosi sinulle muistuttaa syyllisyyttäsi. Minä en tahdo olla tuomarinasi, Kandaules, mutta tutki tunteitasi, äläkä itseäsi petä.

Kandaules. Sanot tuntevasi hänen tarinansa. Sinä sen kuitenkin tunnet ainoastaan hänen kertomanaan. Minä en kiellä, mitä on tapahtunut, mutta sinun on kuultava minunkin osani siihen.

Arsinoë väsyneesti. Mitä hyödyttää kajota menneisiin, Kandaules?

Kandaules. Menneisyydessä ovat nykyisyyden juuret. Kuule siis. Hain ylintä ihailua. Sen tuli antaa sisällystä olemassaololleni. Etsin sitä levottomana, saamatta rauhaa. Kaikki ne kaunottaret, jotka tuotiin hoviini Intiasta, Efesosta, Pergamonista, Smyrnasta ja Kypros saarelta, tarjosivat minulle vaan hetkellistä mielenkiintoa, ohimenevää uteliaisuuden tyydykettä. Keskellä tätä kauneuden etsintääni osui Mandane tielleni. Aistillisen kuuma intohimo heräsi minussa ja sen pettämänä luulin löytäneeni etsimäni ihanteen. Intohimoni kiihtyi, kun kuulin, että muuan ylimys häntä rakasti.

Arsinoë. Ja silloin teit raskaan rikoksesi, Kandaules, sinä surmasit kahden ihmisen rakkauden.

Kandaules. Yhden ihmisen, mutta oli siinäkin kylliksi. Sillä Mandane oli heti valmis jättämään lemmittynsä ja lahjoittamaan rakkautensa toiselle. Ja hän paljasti ennen pitkää onton, kiemailevan luontonsa, herättäen minussa täydellistä kyllästymistä. Hän unhoitti kokonaan Fileboksen. Tämä asettui uhmaillen tielleni, ilmoittaen omistaneensa Mandanen ennen minua.

Arsinoë. Ja silloin teit rikoksesi, Kandaules.

Kandaules. Vielä ollen pettävän huumauksen valloissa, päätin syrjäyttää kilpailijani. Minä tuomitsin Fileboksen maan ikivanhan rangaistustavan mukaan elävältä haudattavaksi, lievensin sitten rangaistuksen silmien sokaisemiseksi, mutta armahdin hänet lopulta tuomitsemalla hänet elinkautiseksi naispalatsin vartijaksi.

Arsinoë. Sinä määräsit hänelle kaikkein katkerimman rangaistuksen.

Kandaules. Minkä tein, tein sentähden, että jumalsukuisella kuninkaalla on oikeus syrjäyttää kilpailijansa.

Arsinoë. Ei kellään ihmisellä ole oikeutta surmata toisen ihmisen rakkautta.

Kandaules. Onko elämällä siihen oikeutta? Usein se kuitenkin tämän surmateon tekee.

Arsinoë. Sitä en tiedä. Se on taivahisten salaisuus. Sinä ylpeilet jumalsukuisesta syntyperästäsi ja vaadit sen nojalla itsellesi ylempää onnea kuin muut kuolevaiset, mutta unhoitat, että jokaisen jalon ihmisen povessa on ylimmän onnen kaiho, jota onnea hänellä on oikeus tavoitella, vaikka ei johdakaan syntyperäänsä Olympoksen jumalista.

Kandaules. Sitä en kiellä. Mutta nämä kaksi ihmistä, jotka osuivat tielleni, eivät olleet jaloja, he olivat alhaisia, vähäarvoisia.

Arsinoë. Rakkaus olisi kenties nostanut ja jalostanut heidät.

Kandaules miettiväisenä. Kenties. Onhan rakkauteni sinuun minussa herättänyt kaihon kohota ja jalostua ja nostaa kansanikin jaloon onnellisuuden tilaan. Nuo kaksi olivat etsintäni, hapuilemiseni onnettomia uhreja. Mutta minä koetan hyvittää, mitä olen rikkonut.

Arsinoë. En tiedä, onko sellainen rikos hyvitettävissä.

Kandaules. Ainakin ovat sen seuraukset lievennettävissä. Tahdon alkaa Fileboksesta.

(Lyö vasaralla hopealevyyn, joka riippuu valtaistuimen vieressä seinällä. Filebos tulee oikealta.)

Kandaules. Filebos, tahdon sinullekin osoittaa erityistä suosiota. Tästä hetkestä alkaen olet vapaa. Lahjoitan sinulle linnan, jossa saat loppuikäsi elää kuin ruhtinas.

(Filebos heittäytyy alas ja suutelee kuninkaan viitan lievettä, ei sano mitään ja osoittaa ulkonaisesti kiitollisuutta, mutta hänen ilmeistään kuvastuu katkera leppymättömyys. Poistuu hitaasti oikealle.)

Kandaules. Näin onnettomasti hapuillessani tunki korvaani sinun maineesi. Olin paraikaa Kreikassa Syphaxin kanssa tutkimassa sen taideaarteita. Seisoimme unhoittumattomana iltahetkenä Onnenjumalattaren temppelin edustalla, kun minulle kerrottiin, että Egyptissä eli Itämaiden ihanin nainen, jonka silmät — niin sanottiin — miehissä herättävät taivaista riemua, kun ne luovat lempeitä katseita, mutta syöksevät manalan epätoivoon, kun ne välinpitämättömyyttä heijastavat. Kerrottiin vielä, että tämä nainen oli mieleltään puhdas ja jalo. Salamana välkähti mielessäni aavistus, että tuosta egyptittärestä olin löytävä palavasti etsimäni ihanteen, ja tein Onnenjumalattarelle sen lupauksen, että hänelle pystyttäisin temppelin Lyydiaan, jos tämä aavistus täysin toteutuisi.

Arsinoë. Silloin tuli lähettisi isäni ja heimoni luo runsailla lunnailla minua ostamaan.

Kandaules. Se oli minulle ainoa keino sinua lähestyä ja sinut omistaa.

Arsinoë katkerana. Isäni ja heimoni pitivät ehdoitustasi solvauksena, mutta kun olivat tyhjentäneet varansa sodassa vihollisheimoja vastaan, antoivat viimein ylenmääräisten aarteidesi lumota silmänsä ja sydämensä. Minulla oli se loukkaava tietoisuus, että ostit minut hetairaksi.

Kandaules. Koko ajan, odottaessani sitä laivastoa, jonka oli määrä tuoda sinut maahani, olin hartaan odotuksen valloissa.

Arsinoë. Pelkäsit uutta epäonnistumista.

Kandaules. Hurjan levottomana sykki poveni, kun kaukaa näin sen kultakeulaisen laivan purppurapurjeet, jolla sinä lähestyit Lyydian rantaa. Mutta sinun näkemisesi voitti kaikki rohkeimmatkin odotukseni.

Arsinoë. Haikean surun ja häpeän painamana odotin sinun tuloasi tuon laivan kannelle.

Kandaules. Et voine kieltää, että tuosta ensi hetkestä asti kohtelin sinua kuin valtijatarta, kuin kuningatarta.

Arsinoë siirtyy valtaistuimelle. En kiellä, Kandaules, että vastaanottosi ja kohtelusi haihduttivat ensi epäilystäni.

Kandaules istuutuu hänen Jalkojensa juureen. Se hetki muutti minun elämäni, joka nyt sai sinitaivaan hohteen. Ja tuona ensi yönä, jolloin lumottu silmäni ei voinut herjetä sinua katselemasta, hetket riensivät huomaamatta, kunnes aamu vaikeni ja utumainen ilma alkoi verhota uneksivat, himmenevät tähdet. Maani vanhat tarut kertovat, että kaukaisella Indian saarella kasvaa viinirypäle, jonka kultamehu panee unhoittamaan maailman ja luo suoniin autuaallisen huumauksen ja sydämeen ihmeellisen onnentunteen. Tuota mehua join minä sinä ensi yönä, ja se saattoi minut uskomaan ihailuni ijäisyyteen.

Arsinoë. Olet suuri uneksija, Kandaules. Puhut tunteittesi ijäisyydestä. Etkö pelkää, että ne voivat heiketä ja haihtua?

Kandaules. Kuinka voisin sellaista pelätä. Enhän vielä ole saavuttanut sinulta sitä korkeinta, jota halajan. Silmiesi tutkimaton syvyys ja sulo saa minut nöyrtymään, ruumiisi hehku minut huumaa — mutta et vielä ole minulle kuiskannut, että minua rakastat, et ole minulle sitä todistanut raskain suudelmin, jotka painavat enemmän kuin köyhät sanat. Kauneutesi on ylevä, taivasta tavoitteleva kuin Kasbek vuori, mutta kylmä ja saavuttamaton kuin sen hohtava jäinen huippu.

Arsinoë. Se, mitä minun kauneudekseni sanot, ei kenties pohjaltaan ole muuta kuin omaa kuvitteluasi, oman henkesi kaihon heijastusta. Sanoit äsken ihailusi tilaa vankeudeksi. Ehkä vapaudut tästä vankeudesta, jos annat minun verhoamattomana astua kansasi arvosteltavaksi.

Kandaules. Ei, ei. Ihailuani en tahdo jakaa toisten kanssa, enkä antaa sitä muiden arvosteltavaksi.

Arsinoë. Sinä pelkäät? Sinä et rohkene koetella ihannettasi ja onneasi.

Kandaules. Arsinoën kauneus on vaarallinen — näin huhuttiin jo ennen tuloasi. Ja saapumishetkelläsi laivuri kertoi, että sinä laivalla matkan varrella olit hetkeksi poistanut hunnun kasvoiltasi, katsellaksesi kaunista saarta. Silloin oli muuan merimiehistä hurmautuneena sulostasi lähestynyt sinua ja suudellut hameesi helmaa. Eunukit surmasivat hänet heti ja heittivät hänen ruumiinsa mereen. Tämän kuultuani käskin sinun esiintyä verhottuna miesten edessä.

Arsinoë. Miksi puhut mielettömän uhkateosta!

Kandaules. Älä pyydä minulta tätä. Vaadi minulta jotain muuta. Sano, miten voin ansioittaa itseni sinun silmissäsi. Tahdotko, että lähden sotaretkelle meille vihamielisiä Troialaisia vastaan? Tahdotko, että koetan koota sankarimainetta sinun kunniaksesi?

Arsinoë. En, sitä en tahdo, Kandaules.

Kandaules. Tahdotko, että rakennutan Iisis-jumalattarelle yhtä korkean ja runsaspylväisen temppelin kuin se, jossa kotimaassasi jumalatasi rukoilit?

Arsinoë. En, sitä en tahdo, Kandaules. Pyhää hartautta, jota tunsin kotimaassani jättiläistemppelin pilari-aavikossa, Pyhän Niilin kaislojen kahistessa — sitä en vieraassa maassa saata tuntea.

Kandaules. Miten siis voin sinulle osoittaa rajatonta ihailuani ja rakkauttani?

Arsinoë. Eilen, kun kohotit minut kuningattareksi ja kun ensi kerran näin edessäni tämän maan kansaa ja ylimpiä, ajattelin, että ainoa, mikä voi lohduttaa minua kotokaihossani on, että todella saan olla tämän kansan kuningatar. Anna minun vapaasti lähestyä kansaani, anna minun verhoamattomana ihailla päivänpaisteista maailmaa ja katsoa alamaisiani kasvoista kasvoihin.

Kandaules. Et tiedä, mitä minulta vaadit. Vaadit minua monelle ansaitsemattomalle paljastamaan, mitä sydämelleni on kalleinta.

Arsinoë. Ehkä monelle ansaitsemattomalle, mutta varmasti monelle ansaitsevallekin.

Kandaules. Onko tämä ehdoton vaatimuksesi?

Arsinoë. Se on ehdoton vaatimukseni, ja jollet sitä täytä, saat ennen pitkää nähdä minun riutuvan ja menehtyvän kuin elinkautisen vangin.

Kandaules. Suo minulle ainakin vähän aikaa, jotta voisin tottua tähän ajatukseen. Jos nyt äkkiä paljastaisin kasvosi rahvaalle, se kun eilen minulta sitä vaati, luovuttaisin arvokkaimman päätösoikeuteni. Ja se tuntuisi minusta yhtä vastenmieliseltä, kuin jos kaikkeinpyhimmästä siirtäisin Onnenjumalattaren alastoman kuvan torille riettaiden, uteliaiden katseiden saastutettavaksi. Ehkä vähitellen voin tottua tähän, ehkä aluksi antaa sinun verhoamattomana esiintyä lähimpien ystävieni, valtakuntani etevinten edessä.

Arsinoë. Vanha egyptiläinen lause sanoo: "Et voi oikein koetella lemmittysi uskollisuutta, ellei sinulla ole mahdollisuutta olla hänen tähtensä mustasukkainen". — Anna minulle vapaus, Kandaules, ja riistä se minulta, jos sitä väärinkäytän.

Kandaules. Älä niin kiirehti. Suo minulle aikaa valmistuakseni tähän askeleeseen.

Arsinoë hyväillen hänen hiuksiaan. Älä sureta minua pitkällä lykkäyksellä. Jos teet minulle mieliksi, Kandaules, ehkä vähitellen voin oppia kiitollisena vastaanottamaan sinun ylenpalttisen hellyytesi.

Kandaules haltioituen. Sinun tähtesi tahdon koettaa uhrata kaiken senkin, mikä tähänasti on näyttänyt mahdottomalta.

(Suutelee ensin Arsinoën polvia, sitten käsiä ja viimein huulia.)

Arsinoë kääntää kasvonsa pois.

Kandaules nousee. Gyges ja muut valtakuntani etevimmät odottavat isossa neuvossalissa. Tulen luoksesi myöhemmin ja ilmoitan lopullisen päätökseni.

Arsinoë suudellen häntä otsalle. Kiitos, Kandaules.

(Kandaules poistuu huumautuneena etumaisesta ovesta.)

Arsinoë jää hetkeksi miettimään, nousee sitten, kulkee taustalle Iisis-kuvan eteen, missä polvistuu ja rukoilee. Sinä, joka aamuvalolla vapautat mailman yön pimeydestä, Sinä, joka kastepisaroilla ja sadevedellä virkistät janoavaa luontoa, lievennä kaihoni tuskaa ja auta minua pyrkiessäni vapautta kohti.

(Nousee, menee puutarha-aukolle ja katsoo lammikolle päin. Poistuu sitten taemmasta ovesta.)

(Näyttämö pysyy hetken aikaa tyhjänä. Kandaules ja Gyges tulevat sitten oikealta, etuovesta.)

Kandaules antaa Gygelle merkin pysähtyä ovelle. Menee taustalle ja katsoo lammikolle päin. Huomattuaan, ettei ketään ole puutarhassa, hän kulkee taemmalle ovelle ja kuuntelee. Saatuaan varmuuden siitä, ettei ketään ole lähellä, hän palaa Gygeen luo.

Suurten ansioidesi palkaksi saat rikkaimman maakuntani hallittavaksesi tai johtavan paikan neuvostossani. Mutta lisäksi tahdon täydentää eilisen kunnianosoituksen.

Gyges Huumaat ajatukseni ja nöyryytät minua liialla hyvyydelläsi.

Kandaules. Tämä on minun pyhättöni. Tässä asustavaa jumalatarta ei vielä yksikään Lyydian mies ole päässyt katselemaan. Tämän pyhätön olen hetkeksi avannut sinulle. Eilen en sallinut kuningattaren koolla olevan joukon edessä poistaa verhoaan. Tämä kunnia on ensin tuleva sinun osaksesi. Kuningatar kulkee kohta tästä puutarhaan. Sinä saat silloin nähdä hänen verhoamattomat kasvonsa.

Gyges. Vielä tämä suosio edellisten lisäksi. Se on liikaa. — Entä kuningatar itse, suostuuko hän?

Kandaules. Tämä aatokseni on niin uusi, etten vielä ole valmistanut häntä siihen. Hän ei siis saa sinua nähdä. Piiloutuneena tuonne verhojen taakse voit häntä salaa katsella.

Gyges. Salaa? — Ei, armollinen kuninkaani. Se olisi väärin tehty kuningatarta kohtaan. Se olisi loukkaus.

Kandaules. Loukkaus!

Gyges. Se olisi väärin tehty sinuakin kohtaan. Tällä hetkellä valtaa sinut ylenpalttinen kuninkaallinen jalomielisyys. Mutta kerran vastedes ehkä katuisit ja paheksuisit, mitä olet tehnyt.

Kandaules tyytymättömänä. Hylkäätkö siis kuninkaasi korkeimman kunniapalkinnon?

Gyges. Se ei tapahdu kiittämättömyydestä, vaan kunnioituksesta.

Kandaules. Kuule siis, Gyges! Tahdon varmuutta siitä, onko ylenmääräinen ihailuni oikea, tahdon tietää, tunnustaako toinen mies lemmenhuumaukseni.

Gyges. Eikö joku muu olisi soveliaampi?

Kandaules. Minä tahdon kokea, minkä vaikutuksen Arsinoën kauneus tekee valtakuntani tarmokkaimpaan, miehekkäimpään mieheen.

Gyges hieman epäröiden. Olen ylpeä valinnastasi ja valmis vastaanottamaan tätä korkeinta suosiotasi. Mutta luotatko minun arvosteluuni täydesti?

Kandaules. Sinuun ja arvosteluusi luotan rajattomasti. Mutta noudata suurinta varovaisuutta. Katsele häntä hänen huomaamattaan verhojen lomitse, pilarin suojasta.

Gyges. Entä jos hän sittenkin huomaa läsnäoloni?

Kandaules. Verhojen takana riippuu eunukin vaippoja. Pue yksi niistä yllesi. Jos hän vilahdukselta näkisikin sinut, hän ei epäile mitään. Riennä sitten kuningattaren poistuttua joutuin luokseni. Odotan sinua ison neuvossalin viereisessä huoneessa. Kuningatar ei mitenkään saa aavistaa minun osallisuuttani yritykseen. Lupaatko sen minulle?

Gyges. Sen lupaan.

Kandaules säpsähtäen. Kuulen kuningattaren seuranaisten ääniä. Meidän on poistuminen.

(Viittaa Gygeelle piiloittautumaan osoitettuun paikkaan. Gyges rientää verhon taakse, katsoen varovasti halkeamasta. Kandaules poistuu oikealle etuovesta. Arsinoë, Nitokris, Euria, Tryfera tulevat taemmasta ovesta. Arsinoë tulee nojaten Nitokriseen, iloisesti keskustellen. Tryfera kantaa hienoja valkeita pyyheliinoja ja hajuvesi-pulloja. Eurialla on kädessään keltaiset, jalokivillä koristetut, matalat pehmeänahkaiset naisen jalkineet.)

Arsinoë. Mieleni on jo paljoa kevyempi, Nitokris. Luulenpa, että tänään vielä tulen oikein iloiseksi.

Nitokris. Olen onnellinen siitä, että mielialasi käy iloisemmaksi. Kun pääset lammikon viileisiin aaltoihin, ne varmaankin huuhtelevat pois viimeisenkin ikävän.

(Auttaa pois kuningattaren yltä jalokivillä koristettua harsovaippaa, jonka alla hänellä on ainoastaan lyhyt valkea, hienoliinainen kääreentapainen peittämässä keskiruumista. Arsinoë istuutuu lepoistuimelle, ja Nitokris alkaa irroittaa helminauhaa hänen kaulastaan, rannerenkaita ja pääkoristeita. Euria asettuu kuningattaren eteen kumaraan käsien varaan, kuningatar laskee jalkansa hänen selkäänsä ja Tryfera irroittaa hänen kultanahkaiset sandaalinsa, vetäen hänen jalkaansa pehmeät nahkajalkineet.)

Gyges on huoaten ja kasvoilla haltioitunut ihastus varomattomasti levittänyt verhoja, huomaa sen itse ja vetäytyy verhojen taakse.

Arsinoë on kuullut verhojen kahinan ja nousee täynnä närkästystä, Nitokris, ei siinä kyllin, että laumoittain eunukkeja vartioi tämän vankilamme ovilla. Sisähuoneidenkin verhojen taa näitä vanginvartijoita piiloitetaan urkkimaan kuningattaren vähimpiä liikkeitä. Tämä on arvotonta, tämä on sietämätöntä.

(Alkaa Nitokriiseen nojaten astua puutarhaan päin. Euria ja Tryfera seuraavat kantaen liinoja ja hajuvesipulloja. Heidän saavuttuaan puutarhaan johtavalle seinäaukolle.)

Gyges levittää verhot ja astuu alas portaita kuin unissakävijä, mutisten itsekseen: Mikä unelma!

(Arsinoë on kuullut hänen liikkeensä ja puheensa ja kääntyy. Gyges herää nyt vasta haltioitumisensa horrostilasta ja aikoo vetäytyä piiloon, mutta huomaa, että se jo on liian myöhäistä.)

Arsinoë seisoo Gygeen nähtyään ensin sanattomana hämmästyksestä, sitten hän muistaa alastomuutensa ja huutaa närkästyneenä. Vaippani, Nitokris!

(Nitokris auttaa joutuin vaipan kuningattaren ylle.)

Arsinoë puoleksi närkästyksestä, puoleksi pelosta vapisevalla äänellä, Tiedän, Gyges, että rohkeasti katsot kuolemaa kasvoihin taistelukentällä. Mutta miksi panet itsesi alttiiksi kunniattomalle kuolemalle? Tiedät, että olet surman oma, jos eunukit tai kuningas sinut täällä näkevät.

Gyges. Sen tiedän, kuningatar. Mutta muutamasta silmänräpäyksestä Elysiumissa kärsin kernaasti haadeksen synkeyttä.

Arsinoë ilmeisesti hämmästyen Gygeen tyyneydestä ja varmuudesta. Mitä minusta tahdot, Gyges?

Gyges. Sanoa sinulle pari kohtalollista sanaa, kuningatar… (lyhyt vaitiolo,)… seuranaistesi poistuttua.

Arsinoë. Heidät on ankarasti kielletty poistumasta läheisyydestäni.

Gyges varmasti, He poistuvat, jos heidän vaitijattarensa sitä vaatii.

(Arsinoë epäröityään hetken viittaa Nitokrista ja Farnakesta poistumaan. Nitokris ja orjattaret menevät.)

Arsinoë. Kuinka olet huomaamatta tunkeutunut tänne?

Gyges. Isosta neuvossalista pitkän käytävän kautta. Se oli vartijoista tyhjä.

Arsinoë. Minä käsken siis sinun viipymättä poistua samaa tietä. Eunukkeja vilisee puutarhassa ja palatsin ovilla.

Gyges. Minä poistun, mutta ensin sana sinulle, kuningatar.

Arsinoë. Minä käsken sinun viipymättä poistua. Jos uhmaat käskyäni, voin viittauksella saada tänne kymmeniä vartijoita, ja silloin olet kuoleman oma.

Gyges. Minä en pelkää kuolemaa.

Arsinoë yhä enemmän hämmästyen hänen taipumatonta rohkeuttaan, lähestyy pari askelta. Mitä minusta tahdot, Gyges?

Gyges. Sinun kauneutesi maine ei ole antanut minulle rauhaa. Olen nyt vihdoinkin saavuttanut tämän autuaallisen hetken, jolloin saan sitä ihailla. Minä olen päässyt katsomaan sinua kasvoista kasvoihin, ja kohtalo on tarttunut minuun vastustamattomin käsin.

Arsinoë. Mitä puhetta kuninkaasi puolisolle?

Gyges vähitellen yhä enemmän kiihtyen. Kuninkaan puolisolle! Onko hän mitään tehnyt saadakseen yksinomaisen oikeuden sinua ihailla. Onko hän lähtenyt karkoittamaan vihollista, suojellakseen maataan ja sinua? Onko hän mitään uskaltanut, mitään uhrannut, sinun kauneuttasi, sinun rakkauttasi ansaitakseen?

Arsinoë. Kuinka toisin puhut nyt kuin eilen!

Gyges kuulematta häntä. Ei, hän ei ole mitään tehnyt. Herakliidina hän vetoaa jumalaiseen syntyperäänsä, jonka nojalla väittää yksinoikeudekseen nauttia autuaallista onnea maan päällä. Ja hän luulee rankaisematta voivansa tehdä sen rikoksen, että orjan tai vangin tavoin sulkee sinut tyrmään ja pakoittaa sinut verhoamaan kasvosi ihmisten edessä. Ei hän ymmärrä ylpeyttä, hurmausta saada näyttää kauneuttasi muille ja saattaa heidät vapisemaan sen edessä.

(Kandaules tulee viime sanojen aikana ovelle, jonka luo jää kuuntelemaan.)

Arsinoë heltyneenä, mutta äärimäisen levottomuuden valtaamana. Sinä olet suuri sankari ja maasi pelastaja. Minä en tahdo, että minun tähteni joudut hengenvaaraan. Poistu, Gyges, poistu jumalien nimessä. Kandaules voi minä hetkenä tahansa palata tänne ja silloin hän tuomitsee sinut kuolemaan ja minut elinkautiseen vankeuteen.

Gyges. Minä tulen taistelemaan ja minä tulen sinut vapauttamaan. Olen onnellisin kuolevaisista, että kaiken tämän olen saanut sinulle sanoa.

(Heittäytyy Arsinoën jalkojen juureen ja suutelee hänen hameensa helmaa. Nousee sitten ja aikoo poistua etumaisesta ovesta.)

Kandaules astuu hänen tielleen, kuohuen vihasta. Sinä petollinen ystävä.

Arsinoë. Taivaan jumalat!

(Gyges peräytyy sanattomana.)

Arsinoë äärettömän kiihoituksen ja pelon raatelemana. Minä olen ainoa syyllinen. Minä olen hänet tänne kutsunut.

Gyges on tointunut, tahtoo keskeyttää. Kuningatar…

Kandaules ivallisesti. Sinä! Ja minkätähden?

Gyges. Kuningas…

Arsinoë. Sentähden, että… että hän minut vankeudestani kokonaan vapauttaisi!

Gyges. Uneksinko, vai onko tämä totta? (Itsekseen.) Hän ottaa päällensä minun syyni.

Kandaules jäisen kylmänä. Jalomielinen uhrautuvaisuutesi on liikuttava. Mutta se on tehoton. Minä tiedän Arsinoë, ettet sinä ole häntä tänne kutsunut. Hän tuli tänne ja piiloittautui minun käskystäni.

Gyges. Taivas ja Haades yhtenä hetkenä!

Arsinoë ei tahdo uskoa, mitä kuuli. Hän piiloittautui sinun käskystäsi, Kandaules?!

(Gyges vetäytyy masentuneena syrjään. Alkaa kuulua kaukaista melua.)

Kandaules. Niin, minun käskystäni.

Arsinoë. Minun tietämättäni! Sinä olet minua syvästi loukannut, Kandaules.

Kandaules. Minä tahdoin koetella kauneuttasi, Arsinoë.

Arsinoë. Sinä olet kohdellut minua kuin halvinta hetairaa.

Kandaules. Menettelyni ei pitäisi olla aivan ristiriitainen sinun hartaimmalle toivomuksellesi, Arsinoë. Sinähän olet pyrkinyt kaikkien ihailemaksi kaunottareksi. Tarjosin erikoissuosion nähdä sinut verhoamattomana ensin miehelle jota pidin valtakuntani etevimpänä, johon rajattomasti luotin. Mutta olenkin myöntänyt sen kelvottomalle, petturille.

Gyges. Kirous ja kuolema!

Eunukki tulee oikealta, tervehtien syvään. Valtijas, henkivartijasi Trasyllos ja kuvanveistäjä Syphax ovat palatsin ovella ja pyytävät saada ilmoittaa sinulle perin tärkeän asian, joka ei siedä lykkäystä.

Kandaules. Tuo heidät viipymättä tänne!

(Eunukki poistuu.)

Arsinoë väsyneesti. Sallinet minun poistua, kuningas Kandaules.

(Väistyy taustalle.)

Kandaules. Sinä jäät. Ne miehet, jotka tulevat puheilleni, ovat nyt minun silmissäni monta vertaa ansiokkaammat näkemään sinut verhoamattomana, kuin Gyges. En enää tästälähin vaadi sinua peittämään kasvojasi, Arsinoë.

(Hetken tuskallinen vaitiolo. Trasyllos ja Syphax tulevat sisään oikealta. Trasyllos ja Syphax astuvat sisään niin kiihoittuneina ja ollen asiassaan niin kiinni, etteivät ensin huomaa kuningatarta.)

Trasyllos. Ala vihastu äkillisestä tulostamme. Kaupunki ja lähiseutu on kuohuksissa. Rahvaassa on syntynyt kova riita ja eripuraisuus jalomielisesti myöntämiesi varojen jakomääristä. Ilkeämieliset kiihoittajat ovat siinä tätä tyytymättömyyttä nostaneet. Napina ja tyytymättömyys ei ole pysähtynyt pelkkään meteliin. Tämä meteli on jo puhjennut ilmikapinaan.

Kandaules. Nuo kiittämättömät!

Syphax. Vapauttamasi ylieunukki Filebos lietsoo yhä uutta tyytymättömyyttä, ja Auringonjumalan ylipappi Farnakes kiihoittaa kansaa varoittamalla sitä antaumasta Onnenjumalattaren palvelemiseen.

Kandaules. Tuo kiihkoilija!

Trasyllos. Olemme velkapäät sinulle ilmaisemaan kaikki. Vapautetun eunukin kiihoittamana rahvas huutaa, että kuningas on pelkuri, ettei hän rohjennut lähteä sotaretkelle. — Tämä kaikki on julkeutta, joka on ankarasti rangaistava.

Kandaules. He saavat oppia kuninkaansa tuntemaan!

Syphax. Ja vielä raskas velvollisuus, valtijas. Mandane kulkee yhdessä eunukin kanssa kansaa yllyttämässä. Hän sanoo tunkeutuneensa kuningattaren palatsiin ja nähneensä kuningattaren kasvot verhoamattomina. "Kuningatar onkin ruma. Sentähden ei kuningas rohkene näyttää hänen kasvojaan kansalle" — näin hän huutaa, ja roskaväki yhtyy ilkkuen hänen parjaukseensa.

Kandaules. Hän luulee pistävänsä terävästi, tuo kyykäärme!

Syphax. Tuollainen parjaus on…

(Huomaa samassa kuningattaren, joka kuvapatsaan tavoin liikkumatta seisoo taustalla. Syphax jää sanattomana katselemaan hänen ylevän kaunista, surumielisyyden verhoamaa ilmestystään. Toinnuttuaan hämmästyksestään hän tervehtii syvään kuningatarta. Trasyllos yhtyy tervehdykseen.)

Syphax. Anna anteeksi, valtijatar, että loukkaan korviasi kertomalla tuon ruman rikoksen. Sinun olymppolainen kauneutesi on yläpuolella rahvaan raakaa parjausta.

Arsinoë hymyilee surumielisesti ja istuutuu leposohvalle.

Trasyllos, joka on ollut äänettömän ihailun valtaamana, keskeyttää hiljaisuuden. Mitä määräät, kuningas? Miten on tämä kapinaliike kukistettava?

Gyges jylhällä äänellä. Sallitko, että hyvittääkseni tekoni vielä kerran uskallan henkeni sinun tähtesi, lähtien rauhoittamaan kansaa ja kiihoittajia rankaisemaan?

Kandaules kuninkaallisena. En enää tarvitse ylipäällikkyyttäsi, Gyges. Sinä olet jo antanut riittävän näytteen valloittajan sankarimaisuudestasi. Minä otan nyt itse joukkojeni ylipäällikkyyden.

Gyges mennessään mutisee. Sinä viritit vaarallisen kipinän, Kandaules.

(Poistuu kiireellisesti oikealle. Syphax ja Trasyllos seisovat ääneti, ihmetellen.)

Kandaules. Kiitän teitä, ystäväni, uskollisuudestanne. Odottakaa minua linnan etusalissa. Hetki vaatii tarmokkaita tekoja. Minä ilmoitan teille heti tahtoni.

(Trasyllos ja Syphax tervehtivät. Syphax luo viimeisen ihailevan kunnioituksen katseen kuningattareen, ja molemmat poistuvat. Seuraa hetken äänettömyys.)

Arsinoë nousee hitaasti. Kuningas Kandaules, suo minun palata synnyinmaahani. Täällä minä olen ventovieras. Anna minulle vapauteni.

Kandaules. Sinä sait hetken vapauden, Arsinoë. Mutta sinä ja uusi ihailijasi väärinkäytitte tätä vapautta.

Arsinoë. Sinä olet väärinkäyttänyt vankina-oloani.

Kandaules. Minä en enää aio sitä väärinkäyttää. Sinä olet tästä hetkestä vapaa. Minä olen seurannut neuvoasi, Arsinoë. Minä olen koetellut onneani. Se ei ole koetusta kestänyt. Salaperäisyyden huntu on nyt rikkirevitty, lumouksen kätketty tenhovoima on paljastettu.

(Katsahtaa Arsinoëseen surullisena, peittää kädellä kasvonsa ja poistuu oikealle.)

— VÄLIVERHO —

Toisen näytöksen loppu.