2. KOHTAUS.

(Keolla).

1. NÄYTÖS.

KAINI (Pölyssä ja tomussa valmistautuu polttamaan olkija ja ruumenija).

Ennen poltan pois poroksi Olet ruumenet ruukiihen Enkä etääksi kuleta Enkä anna Aabelillen: Jollen jääpi jälkijäni Kyllä vuosi kymmeneksi Nautittavaks narrinpilkoin, Käsipuuhkin pulskiasti. Uhrin tien uhanki vuoksi, Velkauhrin veljen vuoksi.

(Kokoa olkija ja ruumenija).

2. NÄYTÖS.

Entinen ja Aabeli.

AABELI. Missä rosmo roikalehat? Oiva siivon out olillen, Hyvän ruukin ruumenillen Saanut keskellen ketoa. Olet out mättännä mäellen Pehut pellonpientarillen.

KAINI (Tapaillen häntä). Kyllä sullen kylvyn annan Kerran kelmijä opetan Näsäkuokkoa kuritan.

AABELI (Pakoonjuosten). Eeva kultainen emäni, Armas Aadami isäni! Kaini luuni katkaisoovi, Kaini lopettaa lopeti! (Takaisitullen). Mitäs mielit tästä saaha, Työstä tuhmasta tulevan?

KAINI. Minä mielin matkustella Kauvas teijän kansastanne, Luopuin luotanne lopeti: Niinmä poltan toisenpuolen, Oman vuittini olista Uhmallani uhrikseni.

AABELI. Tokkos luulet toisenpuolen Sullen turakka tulevan: Mitäs miettisit minullen Heittää heittolas osaksi; Minä sulta miesivuitin Vaain valmiista eloista.

KAINI. Mink out vaivan valmistaissa Nähnyt näihen hankinnassa Mitä antanut apua?

AABELI. Mie oun kahtonna karihtat, Kesät vahtinna vasikat, Vuohet, vuonnat paimentanna, Lauman laihoilta ajanut, Karjan viljankasvavalta Kapaleelta karttanunna.

KAINI. Elä eilleenkin samaite, Tuolla toimella, tosita, Varsin huoleta, hoputa; Soita soita kasvamaan, Laula pellot pehmiäksi, Tasaiseksi nurmet tanssi, Hauku halmeita keollen: Makaa päivät päästä päähän, Vietä iltaisi ilolla, Aika alti leikitessä: Minä muutan muillen maillen, Ehin muualta eloni.

AABELI. Se on Kaini kaunis poika, Hyvä vara vanhemmillen Kuin on halu kulkemuksen, Vaelluksen vanhemmista. Ne on mielet oiva miehen Hyvätahtoisen tapoja; Mikä heillen tuossa turva? Ainoa on Aabelista, Varsin vanhana varasa. Vielä hävittää hävytön Ennensaatuja eloja. Luojallemme tokko luulet Ollenkaan otolliseksi, Uppalantin uhmauhrit.

KAINI (Uhkaten). Haasta vielä harvahammas, Pahapaltoinen pakise, Tarinoippa tarhapöllö; Konsa on sinusta ollut Jokuu vara vanhemmillen Heillen töissä helpotusta Heillen atrian apua. Pijät pilkan pilkkahammas, Naurahtelet narrinalku Minun uhmauhrilleni Onko sun otollisemmat Veriuhrit, velkauhrit Syyttömistä syntyneistä, Karihtoista kasvavista Vuohen vuonnista somista? Vielä vinkuuvat käsissä Aläjäävät, ääntelöövät, Jätiseevät jäännöksesä, Täriseevät tähteesä.

AABELI. Sun on uhrit uhmauhrit, Uhrit ulkokultaisuuden.

(Kaini laittaa uhriaan. Aabeli myöskin laittaa uhrilaivan, ottaa vuonnan jota hän rupea uhraamaan).

KAINI. Heitä vuonnat, vuohenpojat, Laske kasvamaan karihtat; Irti päästyä ilosa Paistiuhria parempi; Otan uhrin uihkavaisen Vielä vinkuvan käsistä, Sylistäsi sykkäväisen Kaappaan lampaan lavasta, Käpälästä vohlanvuonnan, Lapaluistasa lujasti; Jolla päätän päätä vasten, Kolhoon kohti kulmiasi.

AABELI (Vääntää niskat nurin vuonnalta ja pistää tulen lavan alle joka yhtäkkiä leimahtaa tuleen.)

Kaho Kaini uhriani Se on kerran kelpo käistä Otollinen, oivallinen, Jumalallen juhlattuna; Sun on auonnasta pahasta Pahakiukkuisen, kirotun.

(Kaini koittelee sytyttää uhriaan ruumeniin puolelta vaan tuuliaispää kiehtoo; josta tuli tukehtuu; hän sytyttää uuvestaan ja se tapahtuu samoin; Aabeli sytyttää olkiin puolelta ja se samassa leimua täyvessä tulessa).

Kuin on uhri kunnonkäistä, Tuli hurskaalta tuleepi Niin se ei samaite sammu Kuin jos kurja uhroapi.

KAINI (Sammuttain). Kuka kuhtunna sinua, Kuka kuhtui kunnottoman Joka saattoi sammutellen Tämän työni tärviöllen?

AABELI. Minä leimullen levitin, Saatoin tuimallen tulellen Jot ei voinut konnankonstit, Kekäleesi kelvottoman, Sytykkeesi synnin orjan.

KAINI. Kekälein on kelvolliset Parannella partoasi, Harvennella hampaita Suurta suutasi tuketa.

AABELI (Pakoonjuosten). Eeva kultainen emäni, Armas Aadami isäni Kaini päälen karkovaapi!

KAINI (lähättäin kekäleen Aabelin jälestä josta hän kaatuu).

Sattuipa kovan kovasti, Kovin päähäsä kolahti, Otanpuolellen osautui, Ohuvehen ohtaluuhun: Ett ei liiku, lähennäyvy Eikä seiso säärillesä. (Likenee). Veikolla verinen kulma, Alti Aabeli veressä, Lepässä leviä leuka, Otassasa orvasketta, Marraskettu maksankarva; Punassa punaiset posket, (Tuskalla). Nouse nuoroinen nopeesti! Elä viikoista vihoa Pijä pitkäistä toroa; Elä muistele eneä Väärintehtyjä tekoja. Empä kulloinkaan eneä Taho kansasi tapella Vasten sinuu vastustella Saattaa sua suutuksiisi: Annan vallan vanhemmaisen, Evut eillä synnytetyn. (Liikuttain häntä). Vielä poskissa punoa Vaan ei vastoa minullen; Ei ou jäykenneet jäsenet, Vielä veri liikkeissä, Vielä silmäsä siniset. Nouse armas Aabelini, Pijan pikku veikkoiseni, Herriherttainen hereä, Veli veikkonen havaha! Kuule kulta kukkaiseni! Elä kuvaile eneä; Ne on leikit lemmon leikit, Kummat kuolun kursaukset Hirmuisesti hirvittävät! (Liikuttain uuvestaan nousevalla kauhistuksella). Kylmät ovat kyynäspääsä Vielä kalvoiset vilummat, Jäsenesä jäykkenöövät, Silmät siirtyyvät siniset Kalvettuvat kasvopääsä, Muoto muutuupi rumaksi; Jo on sieramet siniset, Kintut kiini toisissansa, Veri sepo seisattunna: Mikä kumma, liekkö kuollut, Liekkö hengen heittänynnä, Kalma silmäsä sitonut. Tuoni äänesä tukennut, Surma suusa suittanunna? Tähän syyhyn syynalainen Oun minä poloinen poika; Mitä tehä, minne männä, Miten päästä päiviltäni, Kuten kuolema tavata, Ennättää elämän loppu, Kiirehtiä kuolun kimppu? Tulisikko surmantuskat, Kuolunkoprat kopristaisi, Vaipuisivat tunnonvaivat, Katoisivat kauhistukset! Mitkä vaivat surmanvaivat, Kutka tuskat kuoluntuskat? Vasta vaivat tunnonvaivat, Äskön tuskat tunnontuskat. Eiköön akkani apua Jotain taitaisi tavata Keinoo keksiä osaisi, Että vielä virkoaisi, Että elähtyis eloon, Vielä henkiin heräisi?

(Mänee moniaita askileita vaan tulee kohta takaisin).

UKKOISEN ÄÄNI. Kuka kuhtu, kenkä huusi, Mikä minua manasi, Kenkä nimeltä nimesi?

ÄÄNI (ukkoisenjyrinällä). Missä veljesi venyypi, Kussa Aabeli asuupi?

KAINI. Ounko vahti, vartijoija, Pantu paimeneks hänellen?

ÄÄNI (ukkoisenjyrinällä). Miks on veljesi veressä, Miksi muoto mustelmoissa, Kaunis kasvosa lepässä? Veljenveri vaahtevainen Vaatii kostoa kovoa.

KAINI. Veljen veren velkapäänä Verivelka velkanani; Veljenmurha muistettava. (Vapisevalla äänellä). Mesisiskoni Mehaala, Avioni, ainoani! Tule tuskassa avuksi, Ehkä neuvon ellentäisit, Avun akkani havaisit; Miten sulen surmanhaavat, Lävet kuoleman kuroisin, Veljenveri seisattuisi, Herumasta herkiäsi; Joka vaahessa valuupi Alti Aabelin alaite, Verilääsönä veäksen, Mänöö mättäihen lomassa, Tuolla turpeihen välissä. Tule sijo silmiäni Että ehkies en näkisi! Luonto luovuta elosta, Salli surma saastaisellen, Saata tunto sammuksiisa, Tunnonvaivat vaipumaan, Ajatukseni aseta! Vaan on vaivat vastaisetkin Tulet helvetin tulevat Yhtä vaikiat varoilla, Säkeneitä säästöisässä, Tulilinnussa kipuja.

3. NÄYTÖS.

Kaini ja Mehaala.

MEHAALA. Mitä mietit ystäväni, Kennen kanssa keskustelet? Ketä kahot kaatuneeksi, Haastat haavoissa olevan, Kennen veressä venyvän, Kuta kuhut kuoliaksi?

KAINI (Osottain Aabeliin päin). Kennen oun kettännä keollen, Kennen kaalanna katala? Sitä kuhun kuoliaksi Ketä vainajaks varajan? Oman veljen ohtaluuhun Kolhaisin korennanpäällä, Kekäleellä päähän päätin, Palavalla paukautin, Vasten kalloa kalautin. Miten tavata takaisin, Tehä tekemättömäksi, Mitenkä mitättömäksi Mustan murhan saatan saaha? Miten nostattaa nopeesti Veljen venyvää veressä, Lepeevän lepänlöässä, Miten puhistaa pukeesa Sivistellä silmäkulmat?

4. NÄYTÖS.

Entiset, Aadami ja Eeva.

EEVA (Säikähtäin). Ah armas Aabelini! Oh nuori nopiani! Nouse nuoroinen nopeesti; Ylös kalliini kavaa!

KAINI. Ei se nouse nuoroisesi, Kavaa kalliskannettusi, Eikä ensinkän nettusi Vajn vanhinsynnytetty Poika louhiin lomaan, Manattava maanpoveen, Mahu vaivainen manallen, Raukka, kurja maan rakoon. (Viskauttuu maahan). Kata turpeilla katala, Mätä mättäitä ylite, Kiviraunio rakenna Johon kovot kuolettajan Murhateon muistukkeeksi.

MEHAALA (Langeten polvilleen Aadamin eissä). Armoo ihana isäni! Anna armo armas appi, Anna anteeksi rikoksen Johon veti veljenkiistat! Eipä varsin vanhempasi Tahallasa tappanunna; Tapaturmainen tapaus Heijät yhteen yhytti, Yllytti yhessä ollen, Saattoi saastaisen tekosa; Ilman viikoista vihoa, Paihte aineeta pahata. (Kääntäytyy aina polvillaan Eevaan päin). Ehin armoa emältä, Ehin äitiltä omalta, Pyyvän Kainin kantajalta, Anon anteiksi anoppi!

KAINI (Ylösnousten). Mun on murhani isompi, Pahatekoni pahempi Ett en tohi toivottoa, Siitä vaatia vapautta, Anoo armonantamista.

MEHAALA (Aina polvillaan). Vaikka rikos vallan suuri, Vainon vaatisi vahinko; Niin on armosa avarat, Enempi emämme armo, Isänrakkaus rajaton!

AADAMI (Itkulla). Säästä särettyy syvväntä, Päästä päätä pyörtynyttä Vaivanalaista vapauta!

KAINI. Aivan suuri surman aine Veljen verta vuuvattaissa Oli kiivautein kirottu, Synninsyynä, synnyntäni: Synnyin pahasyömmisenä, Kasvoin ilman kahtomusta, Ojennuksita, opita, Suultakuohkuna, kurita.

EEVA. Tuossa tunnen tuomijoni, Lahjan synninlangemuksen, Pahantyöni palkan tunnen, Koston puihen koskennasta.

AADAMI. Tahi taivaankuritus Helleyvestä, heikkouvesta; Kasvattaissa Kainiamme; Alti Aabelii ihailit, Alti puollit Aabelia: Toinen pikainen toraisa, Toinen viekas, vilpillinen; Kyy ois ollut kytkettävä, Sisälisko siimoittava.

5. NÄYTÖS.

Entiset ja Eenokki. (Juosten isälleen vastaan).

MEHAALA. Kaho pientä kaunokaista, Kaho kultakukkaistamme, Ihanata Eenokkiimme, Näe itenäköistäsi, Itemuotoistais ihaile! Kaho, kuinka kapperasti Hyppää vasten vanhempaasa Nousten polviisi nojallen Syytön syöstäksen syliisi!

KAINI. Jos oisi omakuvasi, Näkö käypänä näköösi, Mult on muoto muuttununna, Näköpääni näiventynnä. (Kahtoo lapsen päälle, joka säikähtää). Hirviääpä hirmutonta, Säikähtää pahasävyistä, Ilkiön ihailemista. (Muut vähän eroovat hänestä). Outo oun omassa koissa, Outo lapsillen omillen, Sukukuntani suruna, Vaarrettava vanhemmilta Irti seurasta isäni, Emänarmosta erite, Kirottuna kinkeristä, Kontijo isäni koissa, Peto synnyntäpesässä; Vaikka vanhuuvenvaraksi Kasvattivat Kainiasa Niin on toivo toisin käynyt Toivo muuttunna mureeksi, Ei ou vanhuuven varoa Huojennosta huolessasa Kuin oun kummin valmistanna Pellot kaikki pehmiäksi, Ylöskyntänyt kytöni, Suoni kaikki suorittanut; Niin on töistä työläistä, Vaikiammista vapaus. Heitän heillen heinämaani Vaivanalat vanhemmillen; Aina itkeväll isällen, Alti huolivall apellen; Jonka jouvutin mureesen, Saatoin vanhuuven varata, Jonka huolellen hosaisin, Vaikka vahingon jytyllä, Varsin vastoin aivotusta. Katumukset kaikki myöhät; Veljenverenvuuvattajan Itku ilmivalkiaksi, Kypeneiksi kyynäleesä, Tuska tuimaksi tuleksi. Kolakka koti isäni, Kylmät omat kynnykseni, Jäinen, jäähtynyt majani Hyhmäiset hyvimmät suojat. Ratkon rakkaimmat siteeni Eroon eukosta, emästä; Yksin paeta yritän Minne viepi villimieli, Taluttaat pahat tapani: Peityn petoin pesissä, Karhun kuopassa katoan, Kontion kivikolossa Hukun hukan atriana: Ehin yhtä, eikö löyvy Joka tappajan tapaisi, Veljen tappajan verisen, Löisi kurjan kuoliaksi, Haon alle hautoaisi. (Ukkoisen jyrinä ja tuli). En säiky pahoa säätä, Ulkoukkoista vapise, Tulennuolia tutise, Kaikkivallan valkiata, Leimuja pimiän pilven: Kepeet ne tulikehakot, Säästävät tulisäkiät Omantunnon tulta vasten, Tunnonvaivan valkiata.

ÄÄNI. Sitä kosto kohtoapi. Joka muita murhoapi: Vielä Kainin kaatajallen Seitenlainen kostonlaatu, Seitenkaltainen katumus; Kainin murha kauvanajan. Murhatyösä muistukkeeksi Kaiketi vaatiipi katua Elinaikasa ehäite Kuin on luotu luonnonsurmin. (Ukkoisen jyrinä ja tuli). Tunnusmerkiks tuomitullen Muutan murhatun muselmat Kainin kasvoillen asetan, Muotoosa mureenmerkit, Painan paiseennäköiset: Josta kasvo kauhistuupi, Muutan muovon murhamiehen Kainin kasvon kauhiaksi. (Ukkoisen tuli vähenee Kainin ympärillä). Kauhistunna Kainin kasvo, Kasvo ennen kaunokainen Painunna pahatekiän Mustaks muoto muuttununna, Tullut hirviäks hipiä, Että välttäävät, väjyyvät Veljentappajan verisen.

(Ääni lakkaa ja ilma selviää, muut likeneevät ja säikähtäävät).

KAINI. Kaikki kanhistuut minua Sävytöntä säikähtäävät. O! avioni armas, O! vaimo vaivaisen, O! lapset langenneen! Voi! vanhat vanhempani! Ah! suojat suojaisat Kuin alti armaat, Ihanat, iloisat! Nyt huolen huoneiksi Nyt surun suojiksi Murheessani muuttuneet! Nyt jätän jäähyväiset Ja yksin yritän Vaeltaa vaivassani: Vaikk ero vaikia Läheisien luota lähtö: Vaan vaiva vanhemmill Oun muistutus mureen.

MEHAALA. Empä erkane sinusta, Luovu luotasi omani, Jäisi jättäinkän jälellen Joska painaisit pakoon; Aina ehin askelesi, Yhä jälkesi yhytän, Yhä yhteen yhymmä, Saamma samoillen tiloillen Aina toisemme avuksi, Toisen turvaksi tulemma.

KAINI. Kuinka tahot kultaiseni Erota emäsi luota, Irti luopua isästä; Kurjan kulkukumppaniksi? Ohakkeet ja orjanruoskat Minun poluissain poloisen, Kurjakulkuisen kuluissa: Jälissä pakojäniksen Polut polkemattomia.

Mehaala. Kuin oun kerran kumppaniksi Sullen suotu, suostunutkin Olla onnessa omasi; Ounpa suotu, suostunnakin Olla onnessa kovassa, Varsin vastenkäymisessä Tarvis hyväntahtoisuutta. Mitä osautuu osaksi, Sullen suinkin sattuneepi Kaikki kannamma yhessä, Kahenkesken Kainiseni! Avuksi akankin toimi, Helpotukseks heikommankin, Huolenpito huonommaisen. Ei ole eloniloa, Toista toivoa minulla, Kuin sun kulkusi mukana: En elä erottuasi Enkä hengi heitettyä.

KAINI. Etpä eukkoni epäile Erota emäsi luota, Irtautuu isäsi koista. Ansaihteisit ainoani Osakseis paremman onnen Myöskin vankat vanhempamme Avun aina tarvihteisi: Elä suinkan heitä heitä Vanhuuvessa vaalimata. Tuossa paikassa tuloovi Minun paikalta paeta Kautta kauhian tekoni Oman pääni päätöksellä Omantunnon tuomiolla. Että täysin täytetyksi Kova tuomio tulisi; Poisi poiketa pitääpi, Paeta pahatekiän, Muillen maillen murhamiehen, Synkkyyten syvimmän korven Joss ei päivä päällen paista Kirkkaus kirotun päällen.

MEHAALA. Ihanat isäni armot, Äitin armot armaammat, Siunattu asunsiani Sisärkunta siunattava, Heitettävä hellinmielen, Surulla rakas sukuni, Kaikki kalliit jäsenet: Vaan on varsin vanhemmista Velka veljestä erota, Siirtäytyy sisärten luota, Elinaikaiseks eroksi Jätän heillen jäähyväiset: Laitan lapseni kulullen Avioni askeleihen.

KAINI. Tokko tohin, tokko toivon Teitä teilleni suvaita Manatuillen matkoilleni?

MEHAALA. Minne heittäisit minua, Minne heität heikot lapset, Kennen kahtoa katalat? Vanhemmillen vastukseksi, Murheitasa muistukkeeksi.

KAINI. Enkä heitä heikkopäitä, Huonopäiväsii hopuksi, Murhatyöni muistukkeeksi, Vanhenneillen vanhemmillen. Jätä sinä jäähyväiset, Heitä sinä siunaile Jonk on siunaukset jotakin, Joka tohit toivottoa, Vaatii onnee vanhemmillen; Tohit toivoa itellen. Min en tohi toivottoa, Siunata sitä vähemmin; Pahan toivotus pahaksi, Häjyn siunaus häpeeksi.

6. NÄYTÖS.

Entiset ja Kainin 2 nuorempaa lasta.

KAINI. Tuossa lapsemme tuloovat; Lähetään metän lävite Karttain isän kartanoita, Karttain kallista kotia Jota vasten vaihoksiin Korvet koko maalimassa, Saloin synkkiin syveys Pakopaikaksi ehimmä.

(Tahtoo taluttaa lapsiaan vaan hyö pakenoovat äitisä luo. Kaikki muut mänöövät pois).

MEHAALA (Polvillaan rukoillen). Anna julkinen Jumala, Anna ainos auttajamme, Anna synnit anteiksi! Salli luoja lohtutusta, Kenki tuskan kevennöstä, Suuvos suuri suojaajamme! Vaikka vastenkäymisijä Oumma ansaineet osaksi! Ohjaa onnemme osoa Sillen tiellen siunatullen, Missä minun miehelleni, Katuvallen Kainilleni Toivon liekki toihuaisi Loistonsäen, lohtutuksen Valaiseisi vaivalaisen! Salli lapset langenneihen Jotk ei ou osallisia Synnin syihen siittäjisä; Vijatonna vihannella, Kukoistua kunniassa, Veljellisesti vesoa!

(Pois).