1. KOHTAUS.

(Adamin majan luona).

1. NÄYTÖS.

Aadami ja Eeva.

EEVA (näkee Aabelin Ulkona). Ah tuo armas Aabelini, Nuorin poikani poloinen, Viisas viimen synnytetty, Ymmärrykseltä ylävä, Kikareelta kiitettavä; Kuin se soitteloo somasti, Kaunis lapsi lauleloopi, Ilautteloo Iseesä, Vielä enemmän emeesä; Kuin pijan pajuiset pillit, Kirjakepit kiiruisasti, Tekee väkkärät väleen, Asettaapi aijan päällen, Majan päällen myllynmallit, Onkivavat valmistaapi, Suorittaa sujuvat sukset, Kuutit kuusenkoskuvasta.

AADAMI. Tott on työsä työntekiän, Askareesa aikamiehen; Kaini hänen kaltaissasa Toen toimitti asiat, Toimitteli toimevasti, Kahto talontarpeita, Kaikki kahteli hyväksi, Kaikki laitto laavullesa: Eikä enee ehtinynnä Huvitusta huimanmielen, Lapsipuoskan laitoksia. Aika Aabelin mäneepi Typötyhjissä teoissa, Varsin jonnijoutavissa; Hyvin on lapsi laiskistunna Kurjistunna kultaisesi; Ainoat on Ajanviekit Lausumiset, laulamiset, Sormet soitullen sopiivat Eivät totu toimen töihen, Taivu tarvis askareihen.

EEVA. Vielä mieli mielipuolen Lapsen ymmärrys yhäite, Tavat vielä taipumata, Käännös käytöksen kepiä.

AADAMI. Se oisi Aabelin asia Kahtoo Kainin neuvokkia, Vartenottaa vanhemmalta Mahinmutkat mahtavalta, Opetuksia osavan: Ja jos toisin totteleisi Niin olisi oiva poika, Minullenkin mieleinen.

EEVA. Kyllä opit kyntömiehen, Teot kaikki työntekiän Väleen oppiivi osava, Pian nouvattaa nopia, Mahin mahtava tapaavi, Keksii kerran nähtyäsä; Uurastuu ukoksi tullen, Paranoopi partasuuna, Vaurastuupi vanhempana. Kieroon Kaini kahteloopi, Aina Aabeli iloinen, Yhtä ylpiä kotona, Viisas, vikkelä, väkevä, Aina liukas liikenneeltä Hyvänähtävä näöltä, Aina äitilleen alainen, Emän mieltä ehtiväinen, Kuuliainen kultaiseni, Sisärillen siivonpoika: Vaikka vasten veljeänsä Tahtoo toisinaan torua.

AADAMI. Ne on torat toimettoman, Kursaokset kunnottaman; Kaini kaikissa teoissa Eeimäissä, eilimäissä, Kaini kahtoopi taloa, Tarkoin pellut pehmittääpi, Yksin töitä suorittaavi. Kaini kaivaapi ojija, Kaini kaikki toimittaapi Mik on koissa korjattava, Mitä kerätään keolla. Ei ne ou verran veittäviä, Toinen uros toimellinen Tuohon on toivo toisenlainen Vara varma vanhanpäivän; Toinen raivo poikarakki. Vähänarvoinen apuna, Vihan viisas, liijan liukas, Pahapaltoinen puheelta; Vaan ej pijä vanhempaasa Vertaissanaan veljeäsä; Paremmalleen paimenpoika Vielä tohtiipi torua.

EEVA. Toinen leikillään toruupi, Toinen totta tonkaisoopi; Yhenvertaiset vereltä, Yhtäsyiset synnynnältä, Ei ou Kainikaan enempi Eikä suurempaa sukua.

AADAMI. Molemmat on moitittavat Toinen liijalta toelta, Toinen toenpuutokselta: Vaan ei Kaini ensimäissä Heijän kiistoissaan heristä, Alti alku Aabelista.

EEVA. Väli väätyllä vitalla, Väli vääntämättömällä; Toinen toisikymmeninen, Toinen ammoin aikamiessä, Kauvan jo ite isänä; Sepä oisi oiva lysti Jos olisi lapsenlainen, Pahan puoskan, puolimielen; Niin ma vielä vihtoisinkin, Kylvettäisin kylkiäsä.

AADAMAI. Elä vaarra vanhintamme, Vaarra vanhuuvenvaroa, Syytä ensinsyntynyttä, Kaho ylen Kainiamme, Kaini kasvolta rumempi Vaan on vahva vartalolta Runsas ruumiisa väellä, Töitä tehessä tekevä, Tavoilta hyvintasainen Aina Aabelii enempi. Sie et kurjoa kurita, Raahi rangaista väheä; Etkä oikein opeta, Tapojasa taivuttele, Toenpuolellen totuta Etkä vahvasti vakuuta Sovinnollen Kainin kansa; Kuinka kuunella tulisi Sillen siivolla puhua Jotta työllen juohattaavi, Joka opettaa osaapi Mahin maata kyntämään, Viljelemään viisauven.

EEVA. Minua panet pahaksi, Huuvat huolimattomaksi, Yhtä höpläksi löpäjät; Vaan et vainenkaan itestä Sano yhtäkään sanoa; Outko koskaan kokenna Häntä neuvoa nerolla? Tokk out toella torunna, Hävytöntä hängäissynnä? Ounko kuullut jollonkullon Ett oisit kouluta kokenna, Kurittanna kunnotonta, Opettanna omin kunnoin, Miten missäkin tilassa, Kuten kussakin kulussa Mitä tarvitaan tapoja, Kuten kukin käytös käypi? (Kahtelee nähäkseen Aabelia). Kussa kulkenoon kuriton? Tuossa kultani tulookin Kaho kaunista näköä!

2. NÄYTÖS.

(Entiset ja Aabeli joka tulee juosten rätyä pyörittiin ja soittain pilliä; hänellä on kirjakeppiä ja muita huvituskaluja, sekä käsissä että vyöhön kiinisijottuna; myöskin vesiruisku jolla hän ruiskauttaa vettä äitisä silmillen. Aadami tavoittaa häntä, vaan Eeva pijättää Aadamia).

AADAMI. Laske laiskallen peliin; Kerran oikein opetan, Vallatonta vatkailen; Tott ei tohi toisen kerran Vasten vanhemman näköä Rupavettä ruiskuttoa, Mättää lietettä likaista.

EEVA (Pijättäin Aadamin, pyyhkii veen Silmiltään). Anna olla ainoani! Elä ylly ylhäiseni, Anna anteeksi vähäiset, Ne on leikit lempeyttä Ylimielen ystävyyttä, Rasavillin rakkautta: En minä pane pahaksi Jospa kohta jollonkullon Kasteloopi kasvopääni, Jospa vaatteihen valaisi Ei se hiyvennä hipiitä Eikä kaiva kasvopäitä, Vahingoita vaatteita. Naurattaavat narrin konstit, Ilveesä ihastuttaavat.

AADAMI. En ou, eukko, ennen näitä Sävyjäsi sättinynnä, Synnistämme syyttänynnä, Omenoihen ottamista, Puuttumista synninpuihen, Vijaksesi viskoinunna: Enkä nytkään eneä Muinosia muisteleisi, Vaan mie vahingot varajan Sinun tautasi taloomme Helleytesi heikkoudella Saavan Aabelin avulla.

EEVA (nähen Aabelin ruiskuttavan vettä Kainin silmillen ja viimen viskaavan multaa hänen päälleen, sanoo haurain). Ah tuo raivo poikarakki. Voi tuo vallaton vasikka! Sill on vielä lapsemvimmat Vielä mielet puolimielen Huimapäiväsen peräti.

3. NÄYTÖS.

Aadami, Eeva ja Kaini.

EEVA (vastaan Kainillen korvaan sanoin). Elä kaipaa Kainiseni Aadamillen Aabelista, Nuoremmastasi nuraja; Ei se suinkaan suutuksissa Vettä viskannut vihalla.

KAINI. Milloin out minulta kuullut Ilmoituksia isällen, Kainin kielenkantamista, Milloin mitäkin tuloopi, Mitä tapahtuu talossa, Kuta kukin toimittaapi? Eipä Kaini kieltä kanna Eikä liijoin liukastele Eikä valeita vatusta: Vaikka vaarrat vanhintasi Syytät ensinsyntynyttä; Mullen viskaten vihasi Armot annat Aabelillen. Olen yksin onnetonna Yhäite ylenkahottu: Siunaus siihen siaan Alti Aabelin osaksi. Mitä lienen miettinynnä, Tehnyt vasten vanhempia? Synninsyyksi yksin synnyin Kanto äitini katalan Synnin orjaksi osauvun.

(Pyhkii silmiään ja vaatteitaan).

AADAMI. Mikä Kainin kastellunna Viljoin vettä viskanunna Mikä muotois muuttanunna Nuttuasi nuhrannunna? Eik ou konna kostuttanna Veli vettä viskannunna? Niinmä kurjoa kuritan, Annan muiston Aabelillen Varotuksen vastaseksi, Että tuntisi erota Noista lemmonleikkilöistä, Ilveistä ilottavista.

KAINI. Ne on vääryyvet vähäiset, Nämä pilkat pientä kättä, Ilkeyvet ilosen mielen: Leikki leikkinä mänöökin Erittäin torat enemmät, Toisin pilkat pitkälliset.

AADAMI. Vähäisetkin vältettävät; Pitkät pienistä tuleevat, Suuret, suruntuottavaiset: Sanasta sanat itäävät, Kyteneestä maa kytööpi; Soria hyvä sovinto, Rauha rakkauven sitoopi.

(Mänöö majasta).

KAINI (yksinään). Liekkö synnin syyt yleesä, Kaikki synnin kauhistukset, Kaikki kirot kiusauksen Osaks minun onnettoman Synnin teot syyttömällen Langennunna langemuksen, Synnin vaivat vanhimmallen: Ilot ainos Aabelillen, Hylyllen hyvä elämä, Alti osa hyvänonnin; Niinpä pilkkanaan pitääkin Ilkiö ihasteleksen Ilkastaapi irvihammas.

4. NÄYTÖS.

Kaini ja Mehaala.

MEHAALA. Ah mun armas ainoseni, Paras turvani, tukeni! Viel out vesiherneissä, Vielä hipeesi hiessä, Pinta pihkankostunainen Tott on työsi työläs ollut, Vaivanalaiset vakosi.

KAINI. Viel on työtä työläämpi, Vaivannäköö vaikiampi Aina harmi Aabelista: Hänen suhteesa sukuni, Kautta kasvon kaunokaisen, Puolesta punaisen posken, Tautta ihosa ihanan Jot ei ou tuuli tummentanna, Palonliekki palvannunna, Kaskenhautoin välissä; Eikä poro polttanunna Kytömaita kyntäissä; Töihenhuolet huonontanna, Muokanneet monet mureet; Suhteen suoran ruumiinsa Jok ei ou vääräksi väsynnä, Eikä painunna pakolla, Tullut työllä turmelluksi Raunioita raivatessa, Saahen sakeessa salossa Pellonmaita pehmiäksi, Suojijamme suorittaissa, Talontarpeihen hopussa, Eläkettä ehtiissä; Kaini ou ylenkahottu. Minkä hyö minullen arvon Antaat Aabelin sivulla? Eivät entisen tavalla Mielly minun laitoksiin! Tyyvy minun työntekooni.

MEHAALA. Aina Aadami sinua Isä ite kiittänynnä Tuen tehnyt toimellesi Uurauvellesi upoti.

KAINI. Jospa itekkin isäni Vielä viisaampi vähäistä, Havaihtee minun haluni, Huolen huoneemme pijosta Uurauteni ulkotöissä; Niin ei äitimme älyä Eipä ellennä emämme. Aina armas Aabelillen: Siunaukset sivun minusta Onnentoivotus ohite.

MEHAALA. Vaikk on Kaini yhtä kallis, Vaikka vara vanhemmasa Niin on huoli huonommasta, Mieli hellin heikommallen, Huolenpito pienemmästä. Huonon puoleen poloisen, Luonto vaatii vanhemmalta Kaksimointa kahtomusta Erinomattain emältä. Luonto lujallen lujempi, Kohti kookasta kovempi. Yhtä siunaavat sinua Kaikkii meitä Kainiseni! Vaan jos vaikeeksi näkyypi Kanssa Aabelin asunta, Erotaan eritaloksi.

KAINI. Elköön eukkoni erehy, Outko oikein tajunnut Että siunasiit sinua, Kainin vaimoa katalan, Meitä kaikkia Mehaala Ynnä yhtenä minua? Konsa satun saapuvillen Niin ei sillon siunausta Loveta nimiluvulla, Yltä ympäri perettä: Ainoastaan Aabelia Eivät uhrissaan unouta Häntä nimeevät nimeltä. Vaan en eroisi emästä, Irti luopuisi isästä Jos vielä jotenkutenkin Entinen elämänmuoto Taloon kääntyisi takasin. Ei ou heillen hellimmästä Mielentietosta mitään Huojennosta huolissasa Aivan ennen aurinkoa Tulee hankkian havata, Nousta nuoremman sivulta Ja kuin tultua tupaan Työltä työläältä takasin Talontyöltä painavalta, Kytömaihen kynnettyä Vielä makaava majassa, Vielä vuoteella viruva Soristellen sorkkiasa, Rehetellen reisiäsä Pitää pilkkana minua Sakkovaapi saalismiestä, Eineesä ehtiätä, Haukkuu leivänhankkiata, Sättii veljeesä sävytön, Vanhempaasa vallasniekka; Jätkyttää jälestä juosten, Haukku peloksi harakan; Matkiin marsiipi jälestä Aina härnyttää hävytön. Räivä rääsiipi minullen Heittolas heristeleksen.

MEHAALA. Koita kärsiä, kokea Ehkä tasautuut tapasa, Luopuu laatu lapsellinen.

KAINI. Hän on aika ajaltasa Vuosi vuuvelta pahennut; Etpä muista muinoisia, Kuinka kussakin tilassa Piin pientä veljeäni Käsivarsiini varalla, Häntä aina akklloiva, Lieskan luona liekuttaissa Häntä turvaava tulelta, Varjeleva valkialta, Säilyttäissäni säkeiltä, Pojes saattaissa savusta, Kannoin ehtimään emeä, Kannoin kahtomaan Iseä, Vasten vanhempiin tuloa. Lauloin lasta liekuttaissa, Viihyttäissäni vihelsin: Poimin marjoja makeita, Jältin jältteä petäjän; Millon paistoin paistikkaita, Konsa hauvoin hauvikkaita, Kullon kukkia kokoisin, Ehin kiiltävii kivijä, Kirjakepit kirjailin. Ilontekosa iloni Naurollesa naurahtelin: Kuinka oli kuuliainen Kuhtui kulta veljeksesä, Mesisiskoksi sinua. Eipä armoja emäni, Ihailuksia isäni Meillen sattunna samaite, Heitettynä helläisesti Kuin mie häntä miellyttelin, Häntä halulla halailin Kuin mie syytöntä syleilin, Kiikuttelin kintuillani Nostin polviini nojalla.

MEHAALA. Miks ei mielessä pysysi Tämän aikuiset asiat: Vielä muistan muutkin leikit Kopinlyönnät, kontintiennät, Kisat, kiikut, kyykät, ryyhkät Kuurupeittoiset kujassa Piilo peittoiset piholla.

KAINI. Aika aikoa kutakin, Nyt on vihtana vihana, Riitsa, risti seurassamme, Perekunnassa petona, Talonhärtsänä hävytön; Vanhemmilta vallan saanut, Perinnä pereenpiennän Ilmas olevvalt isältä, Vielä elävält emältä, Aina ylpeenä, ylinnä Hän on suurinna suvussa, Emän lapsista enimmä.

MEHAALA. Koitetaan kokea vielä, Vielä viivytään vähäsen; Kukatiesi kuinka käypi? Ehkä entinen elämä Meillen tapautuu takasi Se oli enkeliin elämä, Taivallisen yrttitarhan.

KAINI. Mikä enkeliin elämä, Mikä onnesa osana Missä autuus asuupi? Sanansaattoa vajilla, Heillä puuttuuvat puheetkin; Halleluja kaikki haasto Kaikki kielenkertomukset, Ajanvietto, viihykkeesä, Tarinasa taivahassa, Toimitukset toisillesa. Varsin kaikkia vajilla Ravintoa, rakkautta, Vaimon lempeä vajilla, Avion avullisuutta; Eivät emän armautta Eivätkä isän iloa Tunne, tunnon lohtutusta, Laupeutta lasta kohti, Lasten vasten vanhempia; Kaikki sievimmät siteet, Somat solmut rakkauven Ei ou tutut tunnossasa, Tietyt heijän tiijossasa. Typötyhjät heijän työsä Arvottomat askaresa. Aina Aabelin enemmän Teot toki toimevammat, Veisut, virret verrattomat, Enemp enkeliin iloa, Psalmia sanattomia, Hyminää, hyräilemistä. Eipä heillä lapset laula, Sisärkunta siunaelle.

MEHAALA. Elä säti enkeliä, Luojan luotuja paraita.

KAINI. Juohtui mieleen Jumalan Luuva valon vaikuttavan, Antain määreä ajallen Antoi valon auringollen Josta kuukin kuumottaavi; Taottua taivaskannen Täytti taivosen tähillä. Luotuasa maamme luojin Siihen asukkaat asetti, Meijän suvun suuremmaksi Enemmäksi enkeliä Jotka orjiksi osasi, Pani palvelusväeksi Langenneillen lapsillensa.

MEHAALA. Aina enkelit eläävät Iiankaikkisess' ilossa, Aina taivaassa asunta: Ei ou surmasta surua, Kuhtumusta kuolemalta; Ei ou heillä helvettiä, Vaivoja, elonvajaata, Katumusta, kaihtemista.

K&INI. Siis on sitä raskahampi, Kuin ei kuolema pelasta, Loppu näytä lohtutusta, Päästä päiviltä pahoilta. Eik ou heillä helvettiä? Mikä piinapa piruilen, Mikä sattui saatanallen, Sekä heijän seurallesa Jotk' oliit enkeleist enimmät, Ilmakansasta isoimmat? Jos meitä vaivoa vajaat, Tapoavat tauvintuskat, Hoput, huolet huonontaavat; Niin on loppu lohtuttava Pelastussa kuolun koprat. Ett ei enkelit katune, Pahaksi pahoja töitä Totta siinäkin sivussa Jäävät jällen ihmisistä. Vieteltynä viekkailta Meijän vanhemmat varasti, Ottiit kielletyt omenat Heittäin enimmät hetelmät: Sitä sukumme suruupi Kaikki kansamme katuupi. Enkelit enemmän rikkoi Asettautuit ainehella Vasten valtoa Jumalan Tahtoin taivasta tavata, Luojan linnoja liketä, Siirtää istuma sijoa, Voittaa voimanantajata. Katumata kauheutta, Katehtiissa kahteliivat Meijän vanhempiin varoa, Heijän onnesa osoa; Ensin saattoivat emämme, Viimen viettivät isämme Puuttumaan synninpuihen; Tuosta äsköin tuomittiin Tuhansii, tuhansin vuosin Tuli hirmuiseen kipuun Katumaan kahleissa. Kaikki joilla on katumus Niihen huolet huojistuuvat, Heijän vaivat vaiveutuuvat; Vaikka toivo vaipununna. (Mehaala mänee pois, Aabeli näkyy). Ei ou engeliin elosta, Vähän ihmisten ilosta; Miksi meijät luoja luonnut Veljeksiksi veikon kansa Yksiin vanhempiin varaksi?

(Näkee Aabelin ruiskuttavan vettä Mehaalan päällen, Kaini juoksee sinne).

5. NÄYTÖS.

Kaini, Mehaala ja Aabeli.

KAINI (Tavoittain Aabelia). Heitä kohta koirankonstit Inhottavat ilveesi Paha palkaksi tuloopi.

AABELI (Poisjuosten). Kainin kasvo narrinnaama Kuva kurjan, kummitoksen.

MEHAALA (Kainillen). Elä uhkoa ukkoiseni Valat varsin vaaralliset, Uhkaukset uhmalliset: Ennen eroomma hänestä, Ennen etäältä ehimmä Levon, leivän aina saamma Oman ohtamme hijellä, Oman ansion avulla Oma toimi toimittaapi; Saamma samalla tavalla Kuin on saatu näihen saakka, Näihen asti ansaittuna.

KAINI. Kuinka kumminkin erota, Heittää heikot kantajamme. Vanhistuneet vanhempamme. Vanhemmat hänen varaasa.

MEHAALA. Pako toroa parempi, Ero riitoja enempi; Jossa jo on riijan alku Toransiemen toihuttaavi Aina alti kasvavvainen Kuka tiesi kuinka loitos Vihanvimma viimen viepi, Saattaat saastaiset sanasa, Paavuttaat pahat pakinat.

(Mänee pois).

KAINI (Ajatuksissa, sanoo viimen). Miks oun tullut tuntemaan Ouvoksi oman kotini; Tullut poisituomituksi Kaikkein paraimmiin parista, Asukkaista ainoisista? Liekkö käännös käytökseni, Onko sävyni sävytön, Tokko lienen liijan kiukka Kärhäkuokka kärsimätön? Tahon tapani parata, Kiukanluonnon luovuttoa; Vaan ei vanhemmat vakuuta Toista, totuuteen totuta. Ei meillä elämä synny Yhä yksillä pihoilla. Ennen huommenta eritän, Ennen päivän päättämistä; Itkiin isänikotia. Siunaten sijoja niitä Jossa syytönnä syleilin ihanaa imettäjääni, Istuin sylissä isäni Kiikuin hänen kintuillasa: Siunaillen siittäjini, Siunaten sisäryskunnan Vielä alti Aabelillen Toivotan totisen onnen Että terveenä eläisi Aina suosioss asuisi Hällen jäävät heinämaani, Hällen perut perkumani, Kaikki kasket kaatamani. Kaikki kylvöt kylvämäni. (Hänen hipiäsä muuttuu ja hän sanoo kateuvella). Vaan en valmiita jyvijä Anna Aabelin osaksi, Elinajakseen eloja; Annan puolet Aadamillen Ite puohan toiset puolet; Poltan oman olkivuitin, Rikat riihennuotiossa, Savu-uhrina salassa, Kostouhriksi kokoan, Poltan polttouhrinani, Uhmauhriksi sytytän; Ettei elinajaksesa Aina kestä Aabelillen Kainin olkija katoksi, Aina alle vuoteeksi: Totta työllen tottunoopi Koska puutos kohtovaavi, Työllen tarvis taivuttaapi, Vaivan vaatiivat vahingot.