TOINEN NÄYTÖS.

Näyttämö: Tupa Hakalassa. Ovi vasemmalla. Oikealla pitkä pöytä ja sen edessä penkki. Vasemmalla seinällä astiahylly. Oikealla ikkuna.

1 KOHTAUS.

Hakala. Helena (pesee astioita) ja Liinu (istuu penkillä kutoen sukkaa).

Hakala (Ottaa hyllyltä tyhjän putelin; itsekseen): Tyhjä on tuokin! Lähdenpä tästä Korven Matin luo, tottapa hän lie säästänyt jotain minunkin varalleni. Ei tässä tosin rahoja ole, mutta uskoneehan hän velaksikin.

(Ottaa hattunsa ja aikoo lähteä).

Liinu: Mihin menet, isä?

Hakala: Lähden vähän käymään kylällä.

Liinu: Älä mene, minä pyydän, älä mene isä!

Helena: Sinulla on pullo povellasi!

Hakala: Saan sen kukaties täyteen Korven Matilta.

Helena: Jätä jo tuo viinanjuonti! Me syöksymme senkautta aivan perimmäiseen turmioon.

Hakala: Älä siinä tyhjää ruikuta! Tarvitsenhan minäkin jotain lohdutusta.

Liinu: Sinä olet aivan väärässä, isä, jos lohdutusta siitä luulet saavasi. Paljoa paremmin kestämme koettelemukset, jos et tuota nestettä nauti.

Hakala: Vai muna tässä olisi kanaa viisaampi! Kyllä minä itse tiedän, mitä teen.

(Aikoo lähteä).

Liinu (Hypähtää ylös penkiltä ja ottaa isäänsä kädestä kiinni): Älä mene, isä! Älä tee minua, ainoaa lastasi, onnettomaksi! Jää kotiin!

Helena: Etkö yhtään sääli lastasi ja minua?

Hakala (Seisoo miettiväisenä).

Liinu: Jätäthän onnemme tähden viinan ostamatta? Jätäthän, isä?

Hakala (Yhä miettiväisenä): Hmh… Jospa te tietäisitte … hmh… Mutta koetan tällä kertaa…

Liinu (Katsoo ikkunasta): Kontti-Maijakin näkyy tuolta tulevan tänne.

Helena: Mitä silläkin kielikellolla täällä taas on tekemistä?

2 KOHTAUS.

Edelliset. Maija: (Tulee nyytti kädessään).

Maija: Hyvää päivää ja Jumalan rauhaa taloon!

Helena: Päivää! Mistäs päin Maija on matkalla?

Liinu (Helenalle): Minä menen kamariin neulomaan.

(Menee).

Maija (itsekseen): Kas vaan tytärtä, kun meni niin ylpeästi, ettei katsonutkaan. (Ääneen). Ympäri kyliä sitä vaan köyhän täytyy kiertää. Joskus joku hyvä emäntä antaa leipäkannikan… ja onhan noita tähän asti vähin ollut kehruuksiakin, mutta nyt ovat vähenneet, kun sanovat Mäkiperän Kaarinan kehräävän parempaa…

Hakala: Ja hän soittaa vähemmän suutaan…

Maija: Enhän minäkään, Herra paratkoon, ketään puheillani pahenna! Sanovat että Kaarina kehrää parempaa, mutta olen minäkin jo niin kauan kehrännyt, että luulisi sen syntyvän. Mäkelässä kävin äsken kysymässä työtä, mutta emäntä vaan ylpeästi sanoa tokasi "Annoin Kaarinalle".

Hakala: Ei ole meilläkään kehruuta antaa.

Maija (itsekseen): Kas, kas kun pöyhkeilee, mutta kohta et liijoin ylpeile.

Hakala: Mitä…?

Maija: Sanoin vaan, että eihän ne isännät niistä asioista huolta pidä.

Helena: Istu tuossa penkillä, niin minä käyn katsomassa, olisivatko jo jollekulle antaneet kehruukset.

(Menee. Hetken äänettömyys).

Maija: Keltähän se lienee Mäkelä ostanut uuden hevosensa? Komea se vaan näkyy olevan.

Hakala: Onko Mäkelä ostanut hevosen?

Maija: Ettekö sitä tiedä! Ja on siihen taloon ostettu paljon muutakin.

Hakala: Hyvähän rikkaan on ostaa.

Maija: Niin, kyllähän sillä miehellä on rikkautta. Tässä eräänäkin päivänä näytteli tukkiherralle kehuen mustaa lompakkoaan ja kehui, että ei tästä talosta vähällä raha lopu.

Hakala: Mitä sinä puhut?… Mustaa lompakkoaan?…

Maija: Niin.

Hakala: Puhutko sinä totta, akka?

Maija: Milloin minä olisin valehdellut? Sitä ei voi kukaan sanoa.

Hakala: Näitkö lompakon läheltä? Oliko se kulunut?

Maija: Kyllä kai se oli kulunutkin…

Hakala (itsekseen): Minä epäilen… olisikohan Mäkelä … (Ääneen). Voitko olla kellekään virkkamatta, mitä sinulle sanon?

Maija: Kuinka voitte epäilläkään minua, vanhaa ihmistä?

Hakala: Ei sinun kieleesi ole paljon luottamista.

Maija: Mutta uskokaa pois, isäntä, minä en sano kellekään kuolevaiselle, jos minulle jonkun salaisuuden uskotte..

Hakala: Olisikohan Mäkelä?… Ei, sitä en osaa uskoa!

Maija: Kyllä sitä vaan niin viekkaalta mieheltä syntyy vaikka mitä.

Hakala: Hmh… hmh… Voihan se kyllä olla mahdollista… ja varmaan onkin Mäkelällä ollut minun lompakkoni, sillä ei ole sillä miehellä ennen lompakkoa näkynyt…

4 KOHTAUS.

Edelliset. Helena (tulee).

Helena: Hanna oli jo antanut villat Mäkiperän Kaarinalle.

Maija: Kas vaan tuota tytönletukkaa. Kuinka tekin annatte piijalle niin suuren vallan, että saa tehdä mitä tahtoo?

Helena: Hän on ymmärtäväinen tyttö… toimittaa kaikki asiat huolellisesti.

Maija: No, enhän sille sitte mitään mahda. Lähden tästä edemmäksi, mutta kyllä…

Hakala: Tule huomenna käymään täällä. Minulla on sinulle tärkeä asia puhuttavana. Tuosta saat lantin. (Antaa Maijalle rahan). Mutta muista tulla!

Maija: Kyllä, kyllä! Kiitoksia vaan! Kyllä tulen. (Mennessään itsekseen). Eipäs edes kahville pyytänyt jäämään!

5 KOHTAUS.

Hakala. Helena.

Helena: Mitä varten sinä sitä kutsuit huomenna? En viitsisi alinomaan kuunnella hänen jaarituksiaan ja panettelujaan.

Hakala: Anna nyt minun olla rauhassa ja miettiä… Et sinä kumminkaan ymmärrä…

Helena: Saat kyllä minun puolestani olla rauhassa.

(Menee).

Hakala (Yksin): Musta lompakko… Vähän kulunut. Merkit lyövät yhteen. Voisikohan tuota Maijaa uskoa? Mutta jos oikein tarkkaan mietin asiaa, niin voihan siinä olla perää. Mäkelähän ajoi jonkun matkan päässä kaatumapaikasta vastaani ja tuskinpa siitä muita olisi ehtinyt kulkea. Mutta miten saisin asian todistetuksi? Mäkelä pitää panna tiukalle ja ottaa tarkka selko asiasta. Ensin käyn ilmoittamassa asian nimismiehelle ja voi sinuas Mäkelä, jos et hyvällä anna rahojani takaisin. Paha sinut perii. Enkä asiasta suinkaan rupea sopimaan, sillä minulla on ollut siitä siksi paljon harmia… En… Saattaapa se vielä Mäkelä joutua paljon huonompaan asemaan kuin minä nyt olen. Mutta oma syy… mitäpäs menee salaamaan löydettyjä rahoja… ja vielä sellaisen summan!… Ja sitten vielä kaiken lisäksi pöyhkeilee rahoilla ja kehuu, että ei hänen talostaan raha lopu. Mutta saattaa se loppua!

Helena (Tulee): Mitä sinä täällä niin suurta ääntä pidät? Mäkelän Kalle tahtoisi vähän puhutella sinua, minä käsken hänet sisään.

(Menee).

Hakala: Mitäs nyt? Jokohan olisi lähettänyt poikansa asioita korjaamaan?

6 KOHTAUS.

Hakala. Helena, Liinu ja Kalle (tulevat).

Kalle: Hyvää päivää! (Tervehtii Hakalaa). Olisi teille vähän asiaa. Saanko puhua?

Hakala: Antaa kuulua!

Kalle: Kuten ehkä jo tiedätte…

Liinu (Hiljaa Kallelle). Minä en ole vielä puhunut hänelle.

Kalle: Hmh… Me olemme Liinun kanssa olleet ystäviä jo lapsuudestamme saakka ja nyt olemme päättäneet molemminpuolisesta rakkaudesta ottaa toisemme…

Hakala (Erikseen): So-o! Vai sellainen ääni nyt on kellossa!

Kalle: Ja tähän pyydämme teidän suostumustanne.

Hakala: Vai niin! Mutta minä sanon, että siitä ei tule mitään. Ei, niin totta kuin minä olen Hakala, siitä ei tule mitään!

Helena: Mitä sinä nyt ajattelet?

Hakala: Ajattelinpa mitä hyvänsä, mutta siitä ei tule mitään.

Kalle: Miksi olette sitten meidän liittoamme vastaan? Me emme voi elää ilman toisiamme.

Liinu (Nojautuu Kallen rintaa vasten ja rupeaa itkemään).

Helena: Minä olen myöntynyt. Etkö sinäkin voisi antaa suostumustasi? Kalle on kaikinpuolin kelpo poika ja sitäpaitsi on hänellä kylliksi varoja.

Hakala: Olkoonpa hänellä vaikka vielä enemmän varoja, mutta sittenkään en anna tytärtäni sellaisen miehen pojalle, joka…

Kalle: Ei teillä pitäisi olla mitään syytä isääni vastaan.

Hakala: Kyllä! Minulla on hyvinkin painavia syitä.

Kalle: Mitä?

Hakala (Kiivaasti): Tiedätkö! Hän on löytänyt minun rahani… salannut ne… ja pidättänyt itsellään!

Kalle (Hämmästyneenä): Ei suinkaan! Varmaankin te olette erehtyneet, Hakala. Sellaista ei minun isäni voisi tehdä.

Hakala (Kuten ennen): Mutta kumminkin ne hänellä ovat!

Liinu: Kuinka voit lausua tuollaista Mäkelästä, isä?

Helena: Mäkelä on tuiki rehellinen mies.

Hakala: Älkää suututtako minua! Minä tiedän sen varmasti. Kyllä minä hänelle näytän! Hänen pitää antaa takaisin joka penni…

Kalle: Te loukkaatte puheellanne pahoin isäni kunniaa… minunkin kunniaani, mutta minä annan puolestani kyllä anteeksi.

Hakala: Anteeksi! Tarvitsenko tässä sinun anteeksi antoasi! (Kiivaasti). Ja jos en heti saa rahojani takaisin, niin…

Kalle: Minä voin vannoa, että rahat ei ole isälläni. Mistä olettekin sellaisen päähänpiston saaneet?

Hakala (Ärjyy): Mene ulos siitä senkin heittiö! Kyllä minä teistä selvän otan.

Liinu (itkee): Olet suuresti erehtynyt, isäni!

Kalle (Lohduttaen): Älä itke, Liinuseni. Minä otan selvän asiasta. Haen isäni tänne, että hän saisi puhdistautua epäluuloista. Tulen kohta takaisin.

(Menee).

Hakala: Mene vaan, mutta luulenpa, ettet kovinkaan helpolla saa isääsi tänne.

7 KOHTAUS.

Hakala. Helena. Liinu.

Helena: Kyllä sinä pahasti loukkasit Mäkelän kunniaa… Jos hän olisi sinun rahasi löytänyt, ei hän niitä olisi salannut.

Liinu: Ei hän olisi voinut…

Hakala: No, no… Saadaanpas nähdä.

Helena: Hän voi vielä vetää sinut käräjiin kunnianloukkauksesta.

Hakala (Vihaisesti): En kärsi kuunnella jaarituksianne… Aina akkaväki on vastahakoista.

(Menee ja paiskaa oven kiinni jälestään).

8 KOHTAUS.

Liinu. Helena.

Liinu: Mäkelälläkö olisi rahat? Ei, se ei voi olla mahdollista! Kuinka isä voi sellaista ajatellakaan?

Helena: Kenties Kontti-Maija jotain hänelle juorueli… se kun on Mäkelän kanssa vihoissa.

Liinu: Ja isäkin uskoo sellaista ihmistä, joka jo on juoruillaan saanut aikaan niin paljon pahaa.

Helena: Sanos muuta, lapseni! Ei… Minun täytyy vielä puhua isän kanssa tästä asiasta.

(Menee).

9 KOHTAUS.

Liinu, (sitten) Hanna, (viimein) Sakari.

Liinu: Mistä liekin Maija taas sellaista päähänsä saanut. Tietysti hän sen teki taas paljaasta panettelemisen halusta.

Hanna (Tulee): Viisu-Sakari näkyy tulevan tänne. Hän ei olekaan pitkään aikaan meillä käynyt.

Liinu: Eipä tosiaankaan ole käynyt. Vaikka enpä minä hänen viisuistaan välitä. Sääli kuitenkin tulee Sakari-parkaa, häntä, hupsua raukkaa, kun ihmiset niin paljon narraavat.

(Sakari tulee sisään hassunkurisesti puettuna, laukku selässä).

Sakari: Päivää! Ostetaankos nyt lauluja? Sakarilla on oikein kauniita lauluja.

Hanna: Onko Sakarilla "Haamu"?

Sakari: On. Antaako Hanna 10 penniä?

Hanna: Annan. Mutta Sakarin pitää opettaa minulle nuotti.

Sakari: Sillä on se vanha nuotti. (Laulaa vapisevalla äänellä)

Yksi haamu se seisovi ovella Ja hiljalleen kolkutti. Yks' kerta, kun avainta liikutti, Marianna sen huomasi.

Hanna: Tästä saat 10 penniä. (Antaa Sakarille rahan, Sakari antaa viisun). Laulappas nyt muutakin!

Sakari: Eipäs Sakari laulakaan, jos Hanna ei anna rahaa.

Hanna: Vieläkö Sakari osaa tanssia?

Sakari: Kyllä Sakari tanssii, jos saa 10 penniä. Välistä antavat herrat Sakarille hopearahankin, kun Sakari oikein kauniisti tanssii "Hollolan polskaa".

Hanna: No kyllä minäkin annan kymmenpennisen, jos vaan tanssit oikein kauniisti.

(Sakari rallattaa ja tanssii. Hanna ja Liinu nauravat).

Sakari: Kyllä Sakarin jalka vielä kepeästi nousee. — Ostaa kai Liinu-neitikin lauluja?

Liinu: En välitä nyt lauluista; annan Sakarille kymmenpennisen ilmaiseksi.

Sakari: Sakaripa ei huolikaan rahaa ilmaiseksi.

Hanna: Onko Sakari jo tullut niin rikkaaksi?

Sakari: Sakari on rikas. Niin rikas kuin herrat.

Liinu: Vai niin. Mistä Sakari niin rikkaaksi on tullut?

Sakari: Jumala pudotti taivaasta Sakarille rahaa.

(Hanna nauraa).

Sakari: Oikein totta!

Liinu: Pudottiko hän paljonkin?

Sakari: Paljon! Sakari ei ennen ole niin paljoa nähnytkään.

Liinu: Näyttääkö Sakari niitä minulle?

Sakari: En näytä, kun Hanna on tuossa.

Liinu: Entäs jos Hanna menee pois?

Sakari: Sitten näytän.

Liinu: Mene, Hanna, pois siksi aikaa.

(Hanna menee).

Sakari: Mutta eikö Liinu sano kellekään?

Liinu: No näytähän nyt.

Sakari (Vetää poveltaan lompakon): Tämmöisen Jumala Sakarille pudotti.

Liinu (itsekseen): Se on isäni lompakko! (Ääneen). Näytäppäs onko siellä mitään sisässä.

Sakari: Ei Sakari näytä. Jumala ottaa sen pois.

Liinu: Ei hän ota. Näytäthän sinä Liinulle?

Sakari (Avaa lompakon): Katso!

Liinu (itsekseen): Rahat ovat tallella! Minun pitää heti ilmoittaa isälle. (Menee ovelle ja huutaa:) Isä ja äiti, tulkaa!

Sakari: Liinu ei saa sanoa!

10 KOHTAUS.

Edelliset. Hakala ja Helena (tulevat).

Hakala: Mitä nyt?

Liinu: Rahat ovat löytyneet! Me emme joudukaan mierontielle!

Helena: Rahatko löytyneet?

Hakala: Missä ne sitten ovat?

Liinu: Sakari on löytänyt rahat. Anna Sakari isälle lompakko! Se on häneltä pudonnut.

Sakari: Ei Sakari anna. Jumala voi rangaista Sakarille.

Liinu: Ei hän rankaise, jos Sakari antaa sen isälle.

Sakari: Eikö?

Liinu: Ei. Hän siunaa Sakaria.

Sakari: Sitten Sakari antaa.

(Antaa lompakon Hakalalle)

Hakala: Siis rahani on ovat löytyneet! Ja minä houkkio kun epäilin Mäkelää!

Helena: Minä lähden heti ilmoittamaan Mäkelään.

(Menee).

Liinu: Johan minä sanoin, että Mäkelä ei ole voinut niitä löytää, sillä hän niitä ei olisi salannut.

Hakala: Voi minua houkkiota! Millä voin nyt Mäkelän sovittaa! Kunpa hän nyt tulisi että saisin edes pyytää anteeksi. — Olipas se onnen potkaus! Nyt on Hakala pelastettu mies. Miten voisin parhaiten palkita tämän Sakarille?

Liinu: Minäpä tiedän. Palkinnoksi tästä annetaan Sakarin asua meillä. Hänen ei sitten tarvitse kuleksia ihmisten narrina. Jäätkö, Sakari, meille?

Hakala: Kernaasti minun puolestani, jos Sakari vaan itse tahtoo.

Sakari: Kyllä Sakari jääpi tänne. Sakarilla on täällä niin hyvä olla.

(Hanna tulee).

Hanna: Koko Mäkelän perhe tulee tänne emännän kanssa!

Liinu: He tulevat juuri parhaaseen aikaan. Tiedätkö, Hanna, isän rahat ovat löytyneet!

Hanna: No Jumalan kiitos! Vai ovat ne kuitenkin löytyneet!

11 KOHTAUS.

Edelliset. Mäkelä, Anna, Kalle ja Helena (tulevat).

Anna: Hyvää päivää! Täällä tullaan oikein joukolla.

Hakala: Päivää, päivää.

(Tervehtii).

Mäkelä: Minä kuulin, että rahanne ovat löytyneet.

Hakala: Niin, Sakari oli löytänyt ne. Olkaa hyvät ja käykää istumaan!

(Kaikki istuutuvat. Kalle menee Liinun luo.)

Anna: No olipa se hyvä asia, että ne löytyivät.

Hakala: Minun täytyy tunnustaa suurella mielipahalla, että epäilin teidän, Mäkelä, löytäneet rahat. Uskoin tuota Kontti-Maijaa. Mutta minä pyydän sydämestäni anteeksi teiltä, Mäkelä ja samoin Kallelta. Ymmärrättehän, että hukkuva tarttuu oljenkorteenkin.

Mäkelä: Sattuuhan sitä ihminen erehtymään. Mielelläni annan teille kaikki anteeksi.

Kalle: Minä myös. Ja samalla pyydän uudestaan suostumustanne meidän liittoomme.

Hakala: Ottakaa vaan toisenne. Äsken kiivaudessani kielsin. Jumala siunatkoon teitä, lapset.

Mäkelä: Minäkin olen heidän liittoonsa suostunut. Toivotan onnea ja siunausta.

Kalle: Siis vietämme heti kihlajaisiamme. (Ottaa Liinua kädestä kiinni). Nyt olemme onnelliset.

Helena: Minä panen heti kahvit tulelle, niin saamme heidän onnekseen juoda.

Sakari: Ja Sakari tanssii oikein kauniin "Hollolan polskan".

Kalle: Eläköön Sakari, jonka kautta asiat kääntyivät näin hyvin.

Kaikki Eläköön!

Esirippu alas.