ALKULAUSE. (continued 2)

*

Se on Venäjän viljaa.

Olen huomannut, että joissain sosialisia parannuksia haaveksivissa nuorissa olisi taipumusta hyväksyä tämä aseellinen vallankumous siinä tapauksessa, jos siinä ei olisi käytetty venäläistä apua tai jos siitä luovuttaisiin. Kumous saisi siis jatkua jos niin tapahtuisi. Minusta ei väkivallan teko lainkaan muuta luonnettaan siitä, millä tavalla väkivalta pannaan toimeen, olipa se kotimainen tai ulkoa tuotu. Vaikka olisin miten kiihkeä sosiaalisten reformien vaatija tahansa, en voisi ottaa niitä, kun niitä tarjotaan pistimen kärjestä. Olen siihen määrin uskollinen meidän kansanvaltaisen parlamenttarismin kannattaja, että kaikki sitä syrjäyttämällä saatu minusta on ryöstettyä toisen tavaraa. Jos Tokoi vallankaappauksensa palkkioksi saisikin nyt viljaa Venäjältä, en ottaisi sitä vastaan, jos suinkin jollain tavalla voisin uskoa pääseväni omaan uutiseeni. Olen kuin isännälleen siihen määrin uskollinen koira, joka ei huoli palaa vieraan kädestä ennen kuin ehkä nälkäkuoleman uhatessa. Tokoin leivässä, jos hän sitä saa bolshevisminsa palkaksi, on aivan liian paljon venäläistä hajua, ollakseen etomatta suomalaista sydäntäni.

Torstaina 31 p:nä tammikuuta.

Rouva Erkko soitti, että edusmiehiä vangitaan ja etsitään. Onko tarkoitus ottaa ja pitää heitä panttivankeina vastaisten tarpeiden varalta?

Olin E. Erkon luona. Kuulin, että edusmiehet Mikkola ja Paavolainen olisi vangittu. Varsinkin kuulutaan maalaisliittolaisia etsityn. Erkolla omituinen tunnelma, joka muistutti Bobrikoffin aikoja vähää ennen heidän maasta karkoittamistaan.

*

Kapitaaliketun ajojahti.

Kuuluvat pyrkivän Suomen pankkiin, mutta eivät liene vielä päässeet. Paksut holvit täytyisi kuulema räjäyttää, ennenkuin ne aukeaisivat.

Se vihattu kapitaalihan ei tästä päättäen olekaan itsessään niin paha ja kelvoton, kuin miksi sitä leimataan. Voittosaaliina se on hyvä olemassa. Sitä ajetaan takaa, se pujahtaa kuin kettu luolaansa, kun sitä ahdistetaan. Sen saamiseksi on ajojahti jo kauan ollut käymässä, koko ajan, kun kaappausta valmistettiin. Manner on uljas ajokoira, herrasrotuinen, joka haukkuu jälkiä; Tokoi on talonpoikaistiisti, joka seuraa miten kuten perässä, viekkaana ja varovaisena, useimmin ääneti, ärähtäen silloin tällöin; Kuusinen on viekas sekarotuinen kylän piski, joka jäniksen jäleltä haihtuen heitäkse nalkuttamaan oravaa. Valpas on itse metsästäjä, joka on päästänyt koppelin liikkeelle ja yhä usuttaa ja vie haihtuvat jälille ja seisoo hiiskumatta passissa ampuakseen, mitä muut ajavat. Gylling on hienokarvainen foxterrieri, joka päästetään luolaan ajamaan ulos sinne piiloutunutta kapitaalikettua. Saa nähdä, saako ne sen sieltä ulos. Kapitaaliketulla on monet salakäytävät, joita myöten se pärjää päänsä.

*

Hyödyllisten valheiden levittämistoimisto.

Eräs herra tulla huohotti kadulla vastaani ja kertoi, että Saksa auttaa. Minä sanoin, pilan päiten, kuulleeni, että Saksa ei auta. "Sitä huhua pitää kuitenkin levittää". — Hän sanoi myöskin, että Venäjän laivasto olisi jo lähtenyt täältä, mutta että Sirola on kieltänyt. — On nähtävästi olemassa tiedonantotoimisto, samoin kuin Bobrikoffin aikana, "hyödyllisten valheiden" levittämistä varten.

*

Tunnelma.

Mitä ihanin talvinen päivä. Ja mikä inhoittava tunnelma samalla. Kuinka mahtanee taas tottua sortoon ja mukautua siihen ainakin sikäli, että voi ryhtyä tavallisiin töihinsä. Ajatus seisoo. Kynä ei kulje, silloin tällöin vain tökkää paperille, mitä johtuu mieleen.

*

Hajamietteitä.

Olisi todella hullunkurista, jolleivät Suomen pankin holvit aukenisikaan. Tarvitaan kuulema kolme avainta, jotka kaikki ovat eri miesten takana. Jos yksikään puuttuu tai hukkuisi, ei toisilla päästä. Ei aukea, vaikka henki menköön, vaikka mitä meteliä pitäisi, vaikka vallankumouksellisen kansan tahto kuinka huutaisi ja meluaisi ja ponsiaan paukuttaisi. Holvin ovi siinä vain murjottaa, sulkuilee, tekee passiivista vastarintaansa sekin.

He pyrkivät toisen raha-arkkuun, kun ei ole omaa. Heillä on rahapaja hallussaan, mutta vaikka he saisivatkin siellä seteleitä painetuksi, ei kukaan niistä välittäisi, eivät heidän omansakaan. Heidän täytyy turvautua vihollisensa luottoon. Kun se on lopussa, kun pankin holvi, jos ne saadaan auki ja kai lopulta jotenkuten saadaan, ovat tyhjät — mitä sitten? Ei mitään. Oma konkurssi ja ryöstetyn konkurssi. Alkaako tuhatvuotinen valtakunta vasta kaiken kaaoksesta? Luodaanko maailma uudestaan kuutena tulevana päivänä? Siihen luomiseen tarvittaisiin toinen mies kuin Manner.

Ehkei yhteiskunnan monirattainen hieno koneisto sentään ehdi kokonaan turmeltua, vaikkakin se pysähtyy. Selviääkö heille, näille, jotakin? Huomaavatko he, että yhteiskunta on koneisto eikä mitään muuta. Että kelloa käynnissä pitämään tarvitaan muutakin kuin se voima, joka on vieterissä tai luodissa. Siinä on rattaita ja regulaattoreja, hienoimman aivotyön aikaansaamaa kaikkien eri osien sopusuhtaa ja sen ylläpitämistä aina valvovan älyn avulla. Yksi ainoa rikottu ratas sen pysähyttää. Kello seisoo. Ärjy, huuda, kiroile sen ääressä, uhkaile: käytkö, perkele, taikka minä isken! Kello ei käy. Täytyy noutaa ammattimies, viisas mies, sitä korjaamaan. Mutta viisas miespä ei tulekaan korjaamaan — ilman ehtoja. Häntä kutkutetaan kylkeen pistimen kärellä. Hän on tekevinään jotain ja kello käy hetken, pysähtyy taas.

Yhteiskunnan konetta ei sitäpaitsi mikään mestari saa millään pakolla käymään, vaikka tahtoisikin, olkoon hän kuinka taitava tahansa, sillä jokainen sen ratas on elävä olento, joka voi, jos tahtoo, tehdä tenän omin päinsä. Ei mikään kontrolli voi estää niitä sitä tekemästä, ei mikään voi estää niitä salavehkeilemästä, kun ne kerran tahtovat. Ei mikään pakko auta, kun ne ovat jotain päättäneet. Ei auta muu kuin uusia kaikki. Mutta se ei käy käden käänteessä, seisaus tulee niin pitkälliseksi, että ei voi enää odottaa. Porvari on nöyrä, tahdoton ratas kellossa, niin kauan kuin häntä ei ärsytetä. Kun se tehdään, kun hänelle tehdään väkivaltaa, suuttuu hän ja äkäytyy. Vallankaappaus teki sen, ja kaikki seisoo. Ei mikään saa koneistoa liikkeelle vastoin sen omaa tahtoa. Punaiset kai laskivat siihen, että routa ajaa porsaan kotiin. Virkamies ja muu meikäläinen saa kuitenkin luottoa. Rahaa on siksi liikkeellä, että sitä riittää vaihtorahaksi. Ja jos ei ole rahaa, on luottoa. Luotto porvarien kesken näyttää olevan rajaton. Niin kauan kuin elintarpeita on, saavat niitä ne, joilla on luottoa.

Sittenkuin ei enää ole, mitä ostaa, ei luottoakaan tarvita. Kun rahalla ei enää saa elintarpeita, jaetaan, mitä kullakin on. Kannikka pannaan kahtia, kolmia. Sosialisti, joka on ehkä saanut enemmän väkivallan etuoikeudella, tulee luultavasti heltyneen sydämensä pakoituksesta antamaan jotain nälkää näkevälle porvarillekin. Inhimilliset tunteet pääsevät toisaalla vaikuttamaan. Silloin on ehkä myös sovinnon aika tulossa. Me kerjäämme toisiltamme. Olemme tulleet tasa-arvoisiksi. Raadellaan ja tapetaan, mutta samalla autetaan toinen toista. Silloin on todella tapahtunut vallankumous.

Mutta oliko se tämä vallankumous, jota lähdettiin tekemään?

*

Se pysyy.

On oikeastaan samantekevä, voittavatko porvarit vai joutuvatko tappiolle. Heidän yhteiskuntansa pysyy, joskin jossain määrin heikentyneenä, kun ei kuitenkaan mitään uutta ja parempaa ehditä rakentaa sijaan.

*

Tuleva taantumus.

Eräs nuori sosialisti sanoi minulle tänään: tämä kaikki on mieletöntä. Minä sanoin: jos porvarit nyt voittavat, tulee minusta sosialisti. Hän sanoi: kyllä onkin tarpeen, sillä niitä tulee tämän jälkeen olemaan vähän. Luulen, että taantumus porvareissa tulee olemaan hyvin suuri, että syntyy äärimmäisen vanhoillinen puolue, joka tulee panemaan kaikki voimansa liikkeelle ei ainoastaan uusia reformeja vastaan, vaan myöskin jo tehtyjen reformien tyhjäksi tekemiseksi. Siltä varalta olisi edistysmielisten ajoissa koottava voimansa. Mutta kai tulee olemaan työtä revityn talon rakentamisessa ja tallatun vainion kyntämisessä ja kylvämisessä niin paljon, ettei, vaikka halua olisikin, voimia riitä uudisviljelyksiin.

*

Mikä on mikä?

Ovat julistaneet uuden torpparilakinsa. Siinä on — kolme pykälää. Kaikki torpparit, lampuodit ja mäkitupalaiset julistetaan maanomistajista riippumattomiksi. Maanomistajat eivät saa mitään korvausta siitä maasta, joka heiltä otetaan. On kuitenkin poikkeuksia. Pienten tilojen omistajille luvataan vastedes mahdollista korvausta valtion varoista. Mikä on "pieni" tila? — Mikä yleensä on heillä mikä? Tiennevätkö oikein itsekään?

*

Saksa ja me.

Jos Saksa todellakaan ei tee meidän hyväksemme mitään rauhan neuvotteluissa, eikä auta meitä suoriutumaan Venäjästä, jos se virallisesti tai epävirallisesti hyökkää, niin on todella nolo asemamme rakentaessamme toivomme Saksaan. Sen voitto tuotti meille itsenäisyytemme ja se tunnusti sen. Sitten se jätti meidät siihen. Sehän ei voi sekaantua Venäjän ja Suomen väliseen sotaan enemmän kuin Venäjän sisällisiinkään sotiin. Ehkä vielä Venäjän ja Ukrainan, josta se mahdollisesti saa viljaa. Mutta täällähän sillä ei ole mitään saatavana — ei muuta kuin nälkäisiä. Jahka joutuu, ehkä se kuitenkin tulee, kun porvaristo joko on tapettu tai taloudellisesti menehtynyt. Sitten se saa meidät halvalla, metsämme, koskemme, teollisuutemme, kauppamme. Lyypekin ja Riian "saksa" on ennenkin pitänyt sitä kaikkea hallussaan monilla privilegioillaan. Samoin se kai tulee tekemään Venäjälläkin. Se ottaa molemmat konkurssipesät hoitoonsa ja selvittää ne omaksi edukseen. Saksalainen on työläiselle ankara herra, toista kuin meidän omat isännät. Sen pehtori ja upseeri osaa kyllä käyttää työtä toisella tarmolla kuin meidän omat hyväntahtoiset isäntänahjuksemme. Kyllä meidän laiskajussin tupen täytyy heilua, ennenkuin talon velat ovat maksetut. Kuinka käynee, mutta tulkoon hän kuitenkin, kaikitenkin.

*

Näenkö aaveita?

Virkamiehiä, jotka omantuntonsa pakoituksesta ovat tehneet lakon, vangitaan ja koetetaan pakottaa rikkureiksi. Mikähän melu siitä nousisi, jos sellaista pakoitusta harjoitettaisiin työmiehiä kohtaan? Mutta turhaa on päivitellä mistään johdonmukaisuuden puutteesta; ovathan ne johdonmukaisia: kaikessa, ilman poikkeusta väkivaltaisia.

Ei nyt tänä yönä eikä seuraavina monikaan korkeampi virkamies eikä edusmies mahda maata omassa vuoteessaan. Heitä tullaan tietysti raa'asti pilkkaamaan siitä, että "pakoilevat". Saa nähdä, eikö sitten, kun loppusuoritus alkaa ja viimeinen villitys tulee, ruveta muitakin vangitsemaan ja tappamaan.

*

Alakuloisia mietteitä.

Taas on yksi päivä mennyt. On niin painostavaa ja hermostuttavaa. Ei tee mieli enää telefonoidakaan. Luultavasti siellä kuunnellaan. Jos veri on oleva turhaan vuodatettua, mikäli sitä isänmaankin vuoksi vuodatetaan? Jos kaikki menee ennalleen, ryssänaikuiseksi jossain toisessa muodossa?

Mikä ääretön katkeruus tästä syntyykään, mikä mahdoton tilanne, jos porvaristo joutuu tappiolle ja sen täytyy ainakin jonkun verran ruveta yhteistoimintaan sosialistien kanssa, joilla ei tietysti ole tarpeeksi voimia mihinkään todelliseen rakentamis- ja järjestämistyöhön. Onhan isänmaa kuitenkin pelastettava aineellisesta perikadosta tai ainakin koetettava pelastaa. Yksin jätettyinä ne eivät voisi mitään muuta kuin lisätä sekasortoa ja anarkiaa. Sitä kurjuutta ei kai tulisi kestämään paljoa kauemmin kuin Venäjälläkään, mutta niin kauan kuin bolshevikit Venäjällä pysyvät vallassa, pysyvät ne täälläkin, ja kuka tietää, kuinka kauan sitä kestää.

Huligaanivalta täällä tulee varmasti jatkumaan, sillä niin luja meikäläinen bolshevikkihallitus ei tule olemaan, että se saisi ne pitkään aikaan kurissa pidetyksi. Meidän huligaanit ovat aivan erikoista lajia, ilman mitään sääliä, ritarillisuutta, kunniantuntoa ja hellyyttä, kostonhimoisia, pitkävihaisia. Venäläiset ovat kyllä julmia, mutta samalla sydämellisiä ja hetkellisiä ja helpommin liikutettavia. Niissä lie ainakin jotain kylähenkeä, jota meiltä puuttuu.

Jos porvarit voittavat ja järjestys palautetaan, alkaa luultavasti salainen sissisota salamurhineen, murhapolttoineen, kostoineen ja muine tihutöineen. Mikä suunnaton järjestysvalta tarvitaankaan alkeellisimmankaan turvallisuuden ylläpitämiseksi! Ja pohjalla elää koko työväen luokan masennuksen, katkeruuden ja vihan jäytävä tunne, menetetystä taistelusta ja sortuneista toiveista. Tulee kulumaan miespolvi, ennenkuin vuodatetun veren muisto häipyy ja haudoilta — molemmin puolin — voidaan kukkia poimia. Ellei joku yhteinen vaara ja sen yhteinen torjuminen sulata kansaa yhteen?

*

Värväystä.

Joka päivä tulee heiltä tupruamalla uusia asetuksia ja lakeja, ylimalkaisia, periaatteellisia lupauksia, joilla ei, enemmän kuin muullakaan tähänastisella sosialistisella lainsäädännällä, ole muuta merkitystä kuin värväys vallankaappauksellisten riveihin.

*

Huhuja.

Soitettiin myöhään illalla, että Keravalla on käymässä taistelu. Valkoiset ovat vallanneet aseman, mutta venäläiset ovat tulleet avuksi ja valkoiset ovat joutuneet tappiolle. Taistelu jatkuu parhaillaan, klo 1/2 11 illalla. Joku nuori Cronstedt on kaatunut. — Pori on kuulema valkoisten hallussa. — Valkoiset eivät mene Tampereelle, koska työväki siellä ei muka ole täysin punaisten puolella, vaan kulkevat etelää kohti Pälkäneen kautta. — Venäläiset menevät punaisten puolelle. — Ammuntaa kuuluu jostain kaduilta. — Keravalla on kapteeni Hjeltin poika surmattu juuri, kun hän oli nousemassa junaan viedäkseen isäänsä hautaan. Kuinka monesta tällaisesta teosta saaneekaan vielä kuulla!

*

Minusta tuntuu kuin tämä nyt alkanut kansalaissota olisi jollakin tavalla saatava keskeytetyksi, ennenkuin se pääsee kehittymään edemmä. Jonkunlainen sovintoyritys olisi saatava aikaan. Mutta kun ei kukaan pääse edes kosketukseen toisensa kanssa ja kun ei yleistä mielipidettä voi mitenkään saada julkisuudessa siihen valmistetuksi.

Niin, tuntuu, että pitäisi jotain tehdä. Mutta mitä?

Perjantaina 1 p:nä helmikuuta.

Sovinnon ja rauhan haaveita.

Herätessäni tänä aamuna varhain sain kuin sysäyksen siitä, mitä nyt olisi tehtävä. Sota on saatava keskeytymään tavalla millä tahansa. Panin heti paperille sen, mikä tässä seuraa.

Sosialistien on annettava vakuus siitä, että venäläisiä ei missään muodossa enää käytetä avuksi ja että heidän taholtaan totisesti vaaditaan heidän poistumistaan. Aseellinen välirauha pysyy olemassa, kunnes se on tapahtunut. Aseet lasketaan molemmin puolin heti, kun venäläiset ovat poistuneet tai muuten käyneet vaarattomiksi. Helsingissä ja suuremmissa kaupungeissa ja muissa paikoissa, joissa se näyttää tarpeelliselta, ylläpitää järjestystä kaarti, jossa on yhtä monta sosialistia ja porvaria, mieluimmin niitä, jotka eivät ole ottaneet aktiivisesti osaa taisteluun.

Eduskunta päästetään kokoontumaan ja virastot alkavat toimia. Eduskunta kokoontuu hajotakseen ja määrätäkseen uudet vaalit. Sitä ennen se julistaa amnestian niin laajan kuin suinkin mahdollista. Se voi jättää senkin uudelle eduskunnalle tai sen asettamalle tuomioistuimelle, joka toimii valaoikeustapaan s.o. vastaa kysymykseen, onko syytetty syyllinen vai ei. Amnestiatapauksissa korvaa valtio yksityisten kärsimät vahingot. Valtio korvaa yleensä vahingot yksityisille. Kun tuomioistuimen työn alkaminen näin viivästyy, ehtivät syyllisimmät poistua maasta, mikä olisi suotavaa, jotta heistä siten päästäisiin.

Ennen hajaantumistaan eduskunta julistaa seuraajaansa sitoviksi joitakin tärkeimpiä reformiperiaatteita (torppariasia, vanhuuden vakuutus, luonnonrikkauksien y.m. jonkunlainen sosialiseeraus).

Eduskunta asettaa vaalien ajaksi ja kunnes uusi hallitus on saatu muodostetuksi koalitsionihallituksen tai muun sen nimellisen elimen hoitamaan juoksevia asioita, valvomaan järjestystä, hoitamaan ulkopolitiikkaa y.m.s. Elintarvehallitus toimii itsenäisesti rajattomalla budjetilla ja avoimilla valtuuksilla.

Uusi eduskunta valitaan etupäässä antamaan hallitusmuotoa. Nopean tuloksen saavuttamiseksi ja jarrutuksen estämiseksi asia siinä ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä.

Tämä eduskunta toimii ainakin niin kauan, kuin uusi hallitusmuoto saadaan toimeen.

Mutta voidaanko nyt vielä ollenkaan tarjota rauhaa ja ryhtyä minkäänlaiseen keskusteluun rauhan ehdoista vallankumouksellisten kanssa?

Niinkuin asiat nyt ovat kehittyneet ja kai yhä enemmän kehittyvät, ei voitane enää lähteä siitä, että kysymys on vain punakaartilaisrosvouksien, -murhien ja -kapinan kukistamisesta. On todellisuudessa olemassa vallankumouksellinen ja vastavallankumouksellinen säännöllinen sota, jossa ei voi kiinnittää huomiota yksinomaan sen alkusyihin ja keinoihin, koska ainakin osa ja luultavasti hyvin suuri osa valtiollista puoluetta käy enemmän tai vähemmän aktiivisesti aseellista vallankumouksellista taistelua eikä tule tyytymään status quo'hon, vaikka tulisikin tällä hetkellä voitetuksi, mikä ei ole ollenkaan varmaa. Epäilen vielä Mannerheimin armeijan menestystä (jollei tule ulkoa apua), vaikka se joksikin ajaksi pääsisikin aseman herraksi. Sissisotaa näet tulee jatkumaan, elleivät sosialistit itsekin ryhdy oman asiansa edun vuoksi sitä estämään.

Rauhanneuvottelut ovat luultavasti kerran kuitenkin alotettavat, niinkuin ne alotetaan sotaa käyvien kesken. Varsinaisesti sotaa käyvät vallat s.o. aktiivisesti sotaan osaa ottavat sitä eivät voine tehdä. Sen on tultava ja sitä on valmistettava syrjästä päin, ainakin aate heitettävä esiin, ennenkuin lopullinen yhteentörmäys tapahtuu. Mutta vaikka tämä olisi tapahtunutkin jommankumman voitoksi tai muuttumassa pitkälliseksi asemataisteluksi niin, että sisämaa ei voi valloittaa Helsinkiä eikä Helsinki tunkea sisämaahan, täytyy luultavasti kaikessa tapauksessa ryhtyä sovitteluihin, ja kai jotenkin edellä viitotulla pohjalla. Mutta kuta kauemmaksi mennään, sitä vaikeampi on sopia ehdoista. Amnestiakysymys ja kysymys mieliä rauhoittavista reformilupauksista ovat vaikeimmat ratkaista, sitä vaikeammat kuta pitemmälle mennään. On uhrattava, mitä suinkin voidaan, jotta päästäisiin uusiin vaaleihin, joihin sosialistienkin täytynee lopulta suostua omassa keskuudessaankin tapahtuvasta puristuksesta, varsinkin maaseudulta päin, sillä eihän siellä sentään voitane valtuuttaa pistinvallan jatkuvaan käyttämiseen. Mutta heidät on voitettava myöskin annetuilla takeilla reformeista.

Nykyinen hallitus ja nykyinen eduskunta eivät ole mahdolliset jäämään paikoilleen, ellei toinen puoli kokonaan voi määrätä rauhanehtoja ja panna mielensä mukaisia tuomioita täytäntöön. Ne ovat joutuneet riitapuoliksi ja edustavat vain toista taistelevista. Eduskunta valittiin sitäpaitsi aivan toisissa oloissa, aikaansaamaan itsenäisyyttä ja sen se nykyisen hallituksen avulla on suorittanut niin hyvin, kuin on voinut. Ei muutenkaan voi ajatella, että sen toiminta olisi mahdollinen kireiden mieskohtaisten välien vuoksi. Eivät porvarit voi työskennellä vallankumousmiesten kanssa, jotka ovat verenkin vuodatuksesta vastuussa. Ei ainakaan missään säännöllisessä lainsäädäntätyössä.

Nykyinen senaatti taas ei missään tapauksessa voine eikä tahtonekaan jäädä.

Jos nyt saataisiin aikaan jonkinlainen pohja neuvotteluille, onko ehdotus tehtävä sotaakäyville ohi senaatin ja eduskunnan? Eikö ehkä syrjästä tullut alote ole tarpeen siksikin, että eduskunta ja senaatti eivät pääse kosketukseen vallankumouksellisten kanssa, niin kauan kuin vallankumousta jatkuu, ja vallankumoustila tietysti jatkuu, niin kauan kuin kosketusta ei tapahdu.

Varmaan kohtaisi rauhan välitys vielä tällä hetkellä strategisista ja oikeudentunto- ja tunnesyistä vastustusta, ehkä suuttumustakin porvarillisten puolelta, jotka nyt haluavat taistella loppuun, tuli mitä tuli, ja se mieliala on minussakin vielä vallalla. Rintamamme on kai katsottava fyysillisestikin voimakkaammaksi. Aatteellisesti ja moraalisesti se sitä ehdottomasti on. Mutta kuinka kauan se pysyy fyysillisesti voimakkaampana, jos Venäjä kannattaa vallankumousta? Ja onko sanottu, että rauhan kaipuu ei pian kasva niin voimakkaaksi, myöskin porvarillisissa, että se vaatii kompromissiin kaikesta huolimatta? Jo nälkäkin Helsingissä voi asettaa eteen joko kuoleman tai taipumisen. Sosialistien rintama taas voi murtua ainakin osaksi niin, että heidän lopullinen kukistamisensa asevoimalla ei tarvitse välttämättä tulla kysymykseen.

Ennenkuin tahdoin ryhtyä vaikuttamaan tämän päähänpistoni tunnetuksi tekemiseen, oli minun mielestäni keskusteltava siitä eräiden ystävieni kanssa. En totta puhuen uskonut saavani sille suurtakaan kannatusta. Vaikka jotkut sen hyväksyisivätkin, oli tuskin ketään, joka olisi voinut ruveta välittämään, joka olisi mennyt Mannerin tai Tokoin puheille ja päässyt Mannerheimin ja Svinhufvudin puheille. Eikähän ollut mitään mahdollisuutta keskustella asiasta julkisuudessa ja vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Hetki ei tietysti vielä ole tullut rauhan neuvotteluihin. Mutta kun sota kuitenkaan ei asiallisesti vielä ollut puhjennut, kun vasta oltiin n.s. rajalla, niin ajattelin, että sota ehkä vielä voitaisiin estää puhkeamasta, joskin laukauksia jo oli vaihdettu ja ehkä joku määrä vertakin vuotanut.

Päätin ensin kääntyä Ståhlbergin puoleen. Soitin ja sain tietää, että hänet oli — viety. Mihin, sitä en saanut tietää. Ståhlberg vangittu — ei, rauhanneuvotteluihin ei nyt näytä olevan aika ryhtyä.

Sain kuulla, että Keravalla on ollut verinen taistelu ja paljon kaatuneita. Verta on vuotanut ja veri huutaa kostoa. Valkoisen lipun nostamisen aika on ohi. Fiat justitia, pereat mundus. Siihen kai se menee.

Illemmalla Ståhlberg soitti ja kertoi, että hänet oli viety Suomen pankkiin, jossa kassaholvien ovet olivat sulattamalla murretut, olemaan läsnä tarkastusta tehtäessä. Ståhlberg oli kieltäytynyt ja päässyt vasta illalla takaisin.

*

Antti Mikkola murhattu.

Valtiopäivämies Antti Mikkola on murhattu. Ei tiedetä enempää siitä, kuinka se on tapahtunut, kuin että kai vartijat nähtävästi ovat ampuneet hänet ilman tutkintoa ja tuomiota. Toisaalta kerrotaan, että häntä olisi tutkittu Smolnassa ja sitten ammuttu, ei takaa niinkuin on ollut tavallista, vaan edestäpäin otsaan. Mikkolan veri tulee huutamaan verta eikä mikään sovittelu enää ole onnistuva. Tulee mieleeni Hilja Pärssisen huudahdus eduskunnassa, että Turun ryöstöt olivat Mikkolan toimeenpanemat. Mielettömät sen uskoivat ja "kostivat", — Ei nyt ole epäilystäkään siitä, ettei asevelvollisuutta pantaisi toimeen tässä maassa. Sen vastustajat ovat sen siihen ajaneet.

*

Kaupungilla ammutaan.

Klo 10 illalla, juuri kuin olin kirjoittanut puhtaaksi ylläolevan esitykseni rauhan ehdoista, alkoi kuin vastaukseksi siihen kuulua kiihkeää ammuntaa kaupungilta. Soitettiin pariin paikkaan Erottajan varrella ja saatiin kuulla, että punakaartilaiset vimmatusti ampuvat Ruotsalaista teatteria, tehden "taktillisia" liikkeitä lumikinosten takaa.

*

"Vallankumoustuomioistuimet tarpeen."

Otan tähän kokonaisuudessaan näin kuuluvan "Työmiehen" kirjoituksen: "Vallankumoustuomioistuimet tarpeen":

'Työväen jalo taistelu tarkottaa yhteiskunnan uudistamista sellaiseksi, että siinä olisi hyvä elää jokaisen, joka tahtoo tehdä rehellistä työtä. Mutta tuolla taistelulla on vihollisia, työnriistosta eläviä ja kun työväen taistelu paisuu vallankumousliikkeeksi, joutuvat sen viholliset ihan raivoon. Silloin he joko itse tekevät tai palkkaavat toisia, usein ymmärtämättömiä tai rappeutuneita joukkoja, tekemään sellaisia tekoja, jotka aikaansaavat yhteiskunnalliseen elämään turmiollisia häiriöitä sekä ovat vallankumoukselle vahingoksi ja vaaraksi. Tuollaiset teot kuohuttavat tietysti kumoustaisteluun nousseen kansan mieliä, ja kun sellaisten tekijät joutuvat kiinni, voi seurata välittömiä kostotekoja. Korpilain käytäntöön ottaminen tuottaisi kuitenkin vallankumoukselle mitä vakavimpia häiriöitä. Kun kosto pelkkien epäluulojen perusteella saattaisi kohdistua viattomaankin, herättäisi se kansan keskuudessa epävarmuuden tunnetta sekä sellaisia käsityksiä, että vallankumous ei kykene tekemään oikeutta. Ilman järjestettyä tutkintomenetelmää ei myöskään voida tarkoin todeta rikoksen todellista luonnetta, ei sen merkitystä vallankumoukselle eikä harkita, millaisia toimenpiteitä on tarpeen. Voisi sattua, että pienestä, tietämättömyydestä tai ymmärtämättömyydestä tehdystä rikkomuksesta seuraisi ankara rangaistus, kun taas vahingollisemman teon tekijä voisi päästä vähällä. Henkilöjä, joista ei asiallisesti enää voisi olla vallankumoukselle vauriota, ehkä pidettäisiin vangittuina ja vaaralliset vehkeilijät kuljeksisivat vapaina. Vieläpä saisi yksityinen kostonpyyntökin tilaisuuksia väärillä ilmiannoilla johtaa vihastuneen kansan mieliä harhaan. Syntyisi yleisen turvattomuuden tunne ja hävitettäisi monen kansalaisen luottamus vallankumouksen oikeudellisuuteen.

Niin ei saa tapahtua. Vallankumouksen kilpeä ei saa sallia kenenkään yksilön tai väkijoukon tahrata välittömillä kostoteoilla eikä korpilain mukaisilla menettelytavoilla. Järjestys ja johdonmukaisuus on vallitseva kumouksellisessa oikeudenkäytössä. Se on oleva sellainen, että se herättää kaikessa kansassa sen tunteen, että vallankumous kykenee jakamaan oikeutta, samalla kun se tekee vihollisensa vaarattomiksi. Siksi on viipymättä käytävä luomaan vallankumouksellisia tuomioistuimia. Siihen on sekä oikeutettu että velvollinen vallankumouksellinen, työtä tekevä kansa itse. Tarkan tuntemuksen perusteella valitkoon se tuomarit kumouksen valtaelimien antaman lain mukaan. Hankkikoot nämä kaikkialla maassa kansan kunnioituksen vääjäämättömällä oikeudentunnollaan ja vakavaan harkintaan perustuvilla tuomioillaan. Periaatteena olkoon:

täysi selvyys asianomaisen rikkomuksesta on hankittava;

syytetyllä olkoon kieltämätön oikeus asettaa itse puolustajansa ja esittää näytteitä;

tuomio langetettakoon omantunnon ja terveen järjen, ei kaavojen mukaan;

ymmärtämättömiä tuomion kautta ohjattakoon, tietämättömiä valistettakoon, lyhyeksi aikaa pidätetyksi tuomiten annettakoon pienten rikkomusten tehneille harkinnan tilaisuus ja aivan vaaralliset eristettäköön niin kauaksi aikaa, ettei heistä enää voi olla vallankumoukselle vahinkoa.

Kaikissa tapauksissa noudatettakoon uuden ajan periaatetta, että keltään älköön henkeä otettako. Älköönkä myöskään muita raakalaisajan rangaistustapoja missään muodossa elvytettäkö! Henkilökohtainen häpäisy on tarpeeton ja kaikkinainen ruumiillinen loukkaaminen sekä kidutus työväen taistelulle arvoton. Se jääköön vihollistemme etuoikeudeksi. Olkoon työtätekevän kansan oikeus yhtä vakava kuin järkähtämätön, samalla terveellistä pelkoa ja kunnioitusta herättävä. Noudattakoon kansa yhteisiä ohjeita, ja oikeudentunnetta. Pidettäköön horjumatta kiinni periaatteesta, että taistelumme on yhtenäistä ja johdonmukaista, ei hajallista, anarkistista. Väärinkäsityksen välttämiseksi huomautettakoon, että tässä ei ole puhetta sotaoikeuksista, joista on annettava eri säännökset.

Työtä tekevä kansa, ota omiin käsiisi tuomiovallan hoito ja käytä sitä ylevän oikeudentuntosi mukaan.'

Käy rivien välistä ilmi, että on jo tehty kaikenlaisia tihutöitä, jopa siihen määrin, että ne ovat kuohuttaneet kumoustaisteluun nousseen kansankin mieliä. Nämä näyttävät käyneen panemaan täytäntöön korpilakia. Luettuani otsakkeen luulin ensin, että tuomioistuin oli asetettu murhattujen ja ryöstettyjen suojaksi. Perustelusta käy ilmi, että se oikeastaan on tarpeen murhaajien ja ryöstöjen suojaksi. Tihutekoja näytään näet siinä tultavan tuomitsemaan sen mukaan, mikä merkitys niillä on vallankumoukselle.

On muuten kuvaavaa, että tuomareille täytyy oikein kädestä pitäen tyrkyttää, että täysi selvyys asianomaisen rikkomuksesta on hankittava ja että syytetyllä on oleva oikeus käyttää puolustajaa ja esittää näytteitä. Luultavasti ei tähänastisia tuomioita langetettaessa ole näin menetelty. Ei myöskään liene omatunto ja terve järki aina olleet mukana, päässeekö se siihen nyt vaikuttamaan. Saa nähdä, tuleeko heillä nyt käytäntöön periaate, ettei ole henkeä otettava. Henkiä on otettu, samoin on kai myös "elvytetty" "raakalaisajan rangaistustapoja", on tapahtunut kidutuksia j.n.e. Nähtävästi voi tällaisten kirjoitusten avulla konstruoida paljon sellaista, mitä kulissien takana tapahtuu.

Lauantaina 2 p:nä helmikuuta

En saa kannatusta.

Kävin Ståhlbergin luona ja esitin hänelle rauhanvälitysaatteeni. Hän ei uskonut rauhanneuvottelujen mahdollisuuteen. Täytyy antaa asiain mennä menoaan ja aseiden ratkaista. Samaa mieltä oli myöskin Erkko, joka päivemmällä kävi luonani. Kun luultavasti kaikki valtiolliset piirit ja niiden mukana koko porvaristo, joitakin minun tapaisia, viimeiseen saakka sovinnollisia idealisteja ehkä lukuunottamatta, ovat tällä kannalla, ei kai asiassa kannata tehdä sen enempää. Sota ja verenvuodatus on kerta kaikkiaan tosiasia eikä sen jatkuminen enää ole vältettävissä. Haihtukoon siis tämä unelma niinkuin monet muutkin. Tulee kaatumaan tuhansia, häviämään miljoonia. Ja kun olisi voinut ja pitänyt voida! Mutta kun maailma menetti järkensä. Viinan huuma ei ole mitään aatteen ja vallanhimon huuman rinnalla.

*

On ollut eräiden muidenkin kanssa keskustelua siitä, ovatko molemmat puolueet sotivia valtoja vai onko toinen katsottava vain kapinalliseksi. Jotkut myöntävät, että se tilanne mahdollisesti voi kerran syntyä, jolloin täytyy ryhtyä sovitteluihin. Nyt sitä ei ole. Mutta jos se yleensä voi koskaan syntyä, niin voihan se silloin olla olemassa jo nyt, koska sodan syyt ovat samat nyt ja silloin. Syynähän on tietysti suureksi osaksi kiihoitus, pakotus, venäläinen tartunta, vallanhimo y.m.s. ulkonaiset seikat, mutta on siinä pohjalla muutakin, epäkohtia ja luokkavastakohtia j.n.e. Ja tosiasia on, etteivät ne enää ole ainoastaan rosvot ja huligaanit, jotka taistelevat, vaan asiansa oikeudesta pyhästi vakuutetut miehet. Sotaa se on luokkasotakin, ja jos sellainen yleensä on oikeutettu, niin on tämäkin sitä. Vaikka heidät saadaankin laskemaan aseensa, eivät he luovu aatteesta sen vuoksi, että menettivät taistelun, siitä aatteestaan, että on oikein ja tarpeen aseita käyttää. Jäykkä rankaisu- ja rikoslakikanta ei kuitenkaan lopulta auta. He ovat vain pinnallisesti katsoen kapinoitsijoita, pohjalta heitä on katsottava asiansa ja etujensa puolesta taisteleviksi, niinkuin mekin sitä olemme. He ovat hyvässä uskossa. Voitto ratkaisee, kummanko edut ja aatteet olivat voimakkaammat ja tarpeellisemmat toteuttaa. Jos meidän asiamme oli oikeampi, me saamme siitä voimaa ja voitamme, jos taas heidän, niin he voittavat — jos eivät nyt, niin joskus toiste. Heidän sotansa on valloitussotaa, meidän sotamme puolustussotaa. Siinä on ero. Ja se on kyllä suuri meidän hyväksemme. Siksi meidän linnamme luultavasti varmastikin kestää, heidät lyödään takaisin. Mutta ei heitä sittenkään saa, kaikkia aseihinkaan tarttuneita, kohdella ryöväreinä ja maantierosvoina tavallisessa merkityksessä, eikä pitäisi olla häpeällistä ryhtyä neuvottelemaan. Ainakin sopisi kysyä, mitä he oikein tahtovat ja voidaanko sitä heille antaa. Voihan olla, että heidän rauhanehtonsa niinkuin heidän sodanjulistuksensakin tietäisivät koko porvarillisen yhteiskunnan, oikeusjärjestyksen kukistamista, sanalla sanoen olojen luomista, joissa emme voisi elää, ja ettemme siis voisi tehdä rauhaa millään ehdolla, vaan ennen kaatua. Niin ollen tästä umpikujasta ei tietystikään selvitä muuten kuin murtaumalla läpi.

*

Ylimys.

Kenraali Silfverhjelm on asunnostaan ampunut punakaartilaisia, jotka piirittivät hänen asuntonsa. Ammuttuaan patruunansa hän ampui itsensä viimeisellä.

Hän oli keisarikauden miehiä, ihaili ylhäisyyksiä, ruhtinaita, hovia. Millä kunnioituksella hän osoittikaan minulle jotain keisariveristä kenraalia kerran Kansallisteatterissa. Entinen kaartin kenraali, sitä henkeä. Liekö osannut suomea montakaan sanaa. Luultavasti hän tunsi todellista tyydytystä ampuessaan punaisia, saastaisia elukoita. Hän ei kai sietänyt, että ne hänet ampuisivat. Hän tahtoi kuolla vertaisensa käden kautta ja ampui itse itsensä. Hänen loppunsa oli komea. Luullen, että hänestä vielä runoillaan. Hänen tekonsa jää tarunomaiseksi. Bertel Gripenbergin aihe.

*

Manner pelkää.

Kullervo Manner on kuulemma käynyt jossain asiassa Englannin konsulin luona. Konsuli on sanonut: "En ole koskaan nähnyt miestä, joka olisi ollut niin kauheasti peloissaan."

*

Manner ilmiantaa.

Kerrotaan, että kun Manner y.m. yhdessä Svinhufvudin kanssa kävivät venäläisellä laivalla, jolloin Svinhufvud vaati venäläisten poistumista, oli Manner tehnyt sen ilmiannon, että senaatin järjestämä järjestysvalta oli tähdätty venäläisiä vastaan. Hän nähtävästi luuli sillä panevansa Svinhufvudin pulaan, odottaen, että tämä kieltäisi. Svinhufvud ei kuitenkaan sitä tehnyt, vaan myönsi avoimesti, että niin oli asianlaita: asestautuminen oli todella tähdätty venäläisiäkin vastaan siltä varalta, että he ryhtyisivät ryöstämään. Sen olivat sotilaat näyttäneet ymmärtävän eivätkä olleet siitä lainkaan kauhistuneet. Mannerin ilmiannon kärki oli nolosti katkennut. Olisin tahtonut nähdä tuon kohtauksen; se täytyy kerran tulla kaunokirjallisesti, draamallisesti ikuistetuksi. Siinä on historiamaalarinkin aihe. Onnellinen tuleva Suomen suuri draamakirjailija; hänen aihevarastonsa näiltä ajoilta tulee olemaan loppumaton.

Mannerista muuten kuulin, että hän on ollut perheensä n.s. "surun lapsi". Hän on pappissukua. Bobrikoffin aikana hän agiteerasi asevelvollisuuteen menemistä ja tuli heitetyksi ulos eräästä kokouksesta. Intohimoinen, synkkä kunnian- ja vallanhimoinen luonne.

*

Valpas.

Valpas, joka muka on ollut vallankumousta vastaan, on muka sanonut: "Kaikki kaksikymmenvuotisen työni hedelmät ovat menneet hukkaan." Olisi pitänyt sanoa: "Tässä nyt ovat kaksikymmenvuotisen työni hedelmät."

*

Katala asiakirja.

Tänään on "Työmiehessä" kirjoitus "Vaarallista peliä. — Eivätkö porvarilliset peräänny?"

Siinä polemisoidaan sitä vastaan, että suojeluskuntain perustaminen oli tarpeen kotien pyhyyden ja rauhan suojelemiseksi venäläisiä vastaan. Jos se olisikin ollut tarkoitus, niin se on ollut vaarallista peliä.

"Venäläisillähän oli Suomessa suuret armeijaosastonsa. Niillä oli kiväärit, kuularuiskut ja tykkejäkin. Linnoitukset ja sotalaivat suojelivat rannikoita. Kuinka olisivat salaa vain kivääreillä ja muilla keveillä aseilla varustetut tilapäiset suomalaisjoukot voineet tositaistelussa pitää puoliaan varsinaisia keveästi ja raskaasti varustettuja ammattiarmeijoita vastaan? Olisihan voinut sattua, että pelkkä muutama laukaus venäläistä sotaväkeä kohti olisi ärsyttänyt sen mitä ankarimpiin toimenpiteisiin."

"Suomen porvarilliset lehdet tekivät voitavansa ärsyttääkseen suomalaisia venäläisiä vastaan ja tietenkin samalla näitä suomalaisia vastaan. Jos joku Venäjän kurjissa oloissa rikolliseksi kehittynyt sotilas teki yksityisenä jonkin rikoksen tai jos joku pukeutui sotilaspukuun ja sen verhoamana teki rikoksia, niin leveillä mustilla otsikoilla merkittiin ne koko venäläisen sotaväen synneiksi. Yksityisten konnantöillä tahrittiin kymmenet ja sadat tuhannet kunniallisetkin."

"Viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta harjoittivat herraslehdet moista osaksi sangen katalata ja yleensä vaarallista ärsytystä. Jumalan onni, etteivät venäläiset sotilaat saaneet kaikkea sitä tietoonsa, kun eivät ymmärtäneet suomea eikä ruotsia. Mutta osaksi saivat he kuitenkin siitä selvän, kun heillä oli suomea ja ruotsia taitavia tovereita ja kun heitä vastaan tehtyjä syytöksiä selostettiin venäjänkielisissä lehdissä."

"Menettelyllään saivat porvarit vähintäänkin sen aikaan, että venäläiset toivoivat aseet pois Suomen porvaristolta ja sille uskollisilta joukoilta. Tottahan he halusivat pois aseet niiltä, joiden oli ilmoitettu pitävän niitä heitä surmatakseen! Venäläisten toimittamat kotitarkastukset ja aseiden etsinnät lienevät johtuneet osaksi siitä syystä. Porvaristomme asestautuminen oli vienyt ensin siihen vaaraan. Vielä suuremmaksi kävi vaara, kun porvarilliset rupesivat asevoimalla vastustamaan noita etsintöjä ja puolustamaan aseita, jotka oli ilmoitettu tuodun myös venäläisten päiden varaksi. Kuten tunnettua tappoivat porvarilliset eräitä sotilaita aseiden pitämisestä syntyneissä kahakoissa. Siten he antoivat aihetta toimenpiteisiin, jotka olisivat voineet kehittyä perin vaarallisiksi, kun Suomi kaikesta huolimatta oli vielä Venäjän sotatoimien piirissä, ihan venäläisen puolustusrintaman osana. Jumalan onni tuossa uhkapelissä, että täällä oleva venäläinen sotaväki oli kansanvaltaisesti järjestettyä ja että sen määräävinä aineksina oli kärsivällisiä ja pitkälti harkitsevia sosialisteja."

"Porvarillistemme aseväki on riisunut aseista tuhansia venäläisiä sotilaita."

"Mitä se peli merkitsee? Voisiko sellaista tehdä noin vain iltikseen esim. Saksalle? Olisiko voinut tehdä siten Venäjän keisarivallan kenraalien johtamille joukoille?"

"Ei epäilemistä, osa porvaristoamme on asettunut Suomessa olevaan venäläiseen sotaväkeen nähden sotakannalle. Se on antanut Venäjän tasavallalle aiheen sodan julistamiseen. Se on vieläpä ikäänkuin koettanut ärsyttää venäläisiä tekemään sen, ikäänkuin pakottamalla pakottanut Venäjän ryhtymään suuremmin joukoin sotatoimiin Suomessa."

"Mitä sellaisesta sodasta tulisi? Venäjän tasavallalla on kyllä sisäisiä vaikeuksia. Mutta niistä huolimatta voisi se lähettää Suomeen niin suuren ja hyvin varustetun sotajoukon, että Suomen porvariston aseväki tulisi perinpohjin tuhotuksi. Suuri Venäjä on toki edelleen ja tulee olemaan pieneen Suomeen verraten monin kerroin niin voimakas. Suomen porvaristo on epäilemättä tehnyt hullun teon, kun on härnännyt moista mahtavata tasavaltaa sotaan, ellei sillä porvaristolla ole muiden maiden voimia takanaan."

"Meille on vielä tänään tietämätöntä, mitä kaikkia seurauksia tuo porvaristomme menettely on tuottava. Sanottakoon vielä kerran, että jos porvaristomme olisi tehnyt minkä venäläisen porvarisvallan sotaväelle tahansa niin, kuin on tehnyt Venäjän työläisvallan sotaväelle, niin koko Suomi olisi hukassa, elleivät ulkovallat ehkäseisi."

"Nykyiseen perin vaaralliseen ja onnettomuuksia uhkaavaan tilaan ei kuitenkaan ole Suomen varsinainen kansa syypää. Suomen työväestö on koettanut estää sen syntymistä."

"Venäjän nykyinen hallitusvalta käsittänee oikein Suomen sisäiset asiat ja Suomen tasavallan aseman eikä siis tulle julistamaan virallisesti sotaa Suomea vastaan. Mutta siitä huolimatta voi se käyttää joukkojaan niitä suomalaisia joukkoja vastaan, jotka ovat jo alkaneet pakollisen aseiden riistämisen venäläisiltä, siis alkanut suorat sotatoimet venäläistä sotaväkeä vastaan. Jos Venäjä ryhtyy tuohon toimeen tarmolla ja jos porvaristomme ei saa apua muiden valtioiden anastajaryhmiltä, niin voi sen tila käydä tukalaksi."

"Eikö sillä olisi mahdollisuutta perääntyä? Vakuudeksi siitä, etteivät ne enää tekisi kansaa ja tasavaltaamme vaaraan saattavia tekoja, tulisi porvariskaartien luovuttaa myös muut sota-aseensa ja sotimisvehkeensä. Heidän nykyiset käskijänsä — ylinnä ehkä entiset senaattorit, kenraalit, valtioneuvokset ja pankkiherrat — eivät arvatenkaan suostu siihen, mutta porvariston monien muiden ainesten tulisi tehdä kaikkensa välttääkseen sodan leimahtamista suureksi venäläisen sotaväen kanssa Suomen rajain sisällä. Yhdenkin venäläisen sotilaan murhaaminen täällä voi olla vastedeskin vahingoksi Suomelle. Sellaista murhaa voidaan näette käyttää vielä pitkien aikojen kuluttua kiihottimena Venäjällä Suomea vastaan tämän takaisin valloittamiseksi. Ja tätä valloitusta voi haluta jo ensimmäinen porvarishallitus, mikä Venäjälle ehkä tulee."

Olen jäljentänyt kirjoituksen melkein kokonaisuudessaan. Se on asiakirja, jota katalampaa tuskin minkään maan historiassa lienee tavattavana. Se on suomalaista mieltä siihen määrin pöyristyttävä, niin ilettävä, niin petturillinen, niin tympäisevä, että siihen on vaikea edes polemisesti puuttua. Siihen on koottuna kaikki ilkeys, kierous, tekopyhyys ja valheellisuus, minkä meikäläinen sosialistinen sanomalehtimies saa aivoistaan irtaumaan. On käsittämätöntä, että kansalaissodankaan aikana sellainen on ollut mahdollista.

Kirjoittajalle ei merkitse mitään se hirmuvalta, jota täällä sodan aikana harjoitettiin koko venäläisen sotaväen puolelta. Sehän otti, pakkoluovutti, mitä tahtoi. Se antoi tukeaan kaikille rosvouksille ja ryöstöille ja epäjärjestyksille, joita täällä viime kesän kuluessa pantiin toimeen. Se vapautti vangitut, esti tutkinnot ja tuomioiden täytäntöön panot. Mahdollisesti osa koetti ylläpitää kuria, mutta ei voinut.

Niistä olisi pitänyt vaieta, niistä ei olisi saanut lausua paheksumisen sanaakaan, jottei heitä ärsytettäisi.

Meidän ei olisi ollut lupa asestautua, ei keräytyä yhteen kotejamme puolustamaan. Oli aivan luonnollista, että venäläisten piti saada tuntea siitä suuttumusta, jos me sen tekisimme. Kirjoittajan mielestä on perin ymmärrettävää ja oikeutettua, että venäläiset ryhtyivät kotitarkastuksiin etsiäkseen meiltä aseita, jotka eivät olleet hankitut rauhallisia venäläisiä vastaan, vaan niitä vastaan, jotka toimeenpanivat ja tukivat noita ryöstöjä. Ja kai on hänestä ymmärrettävää sekin, että kun aseita ei saatu, otettiin kaikenlaista muuta ja pidätettiin se. Tietäähän tässä maassa jokamies, että venäläisten ase-etsimiset eivät olleet muuta kuin tekosyitä päästä porvarillisen omaisuuden kimppuun.

Heitä vastaan varustautumisen, hengen ja omaisuuden turvaamisen leimaa kirjoittaja sotakannalle asettumiseksi koko Venäjää vastaan. Hän paheksuu sitä, se on hänestä isänmaallisesti miltei rikollinen teko. Se on "ärsyttämistä", "katalaa peliä". Kirjoittaja itse salaisesti yllyttää Venäjän "mahtavaa tasavaltaa" kostotoimenpiteihin. Kostotoimenpiteihin — mistä? Siitä, että me täällä emme lopulta voineet muuta kuin itse puolustaa itseämme. Venäjä on kyllä vielä niin voimakas, että se meistä suoriutuu. Venäjää melkein yllytetään tähän, käymään käsiksi Suomeen.

Suomeenko? Eihän Suomeen. Täällä on niitäkin, jotka eivät ole tahtoneet asettua sotakannalle Venäjää vastaan. Porvarillinen hallitus on sen tehnyt, mutta ei työväen tasavalta. Se ei ole antanut aihetta sodan julistamiseen. Vaikka Venäjän kosto kohtaisikin porvarillista Suomea, älköön se kuitenkaan kohdatko työväen Suomea. Siis suora kehoitus käymään toisen kimppuun, mutta säästämään toista. Kirjoitus on siis suoranainen yllytys hyökkäämään porvariston kimppuun ja käyttämään aiheena siihen sitä, että porvaristo ryhtyi toimiin puolustautuakseen viimeisessä tingassa aseidenkin avulla. Sentähden, että me tahdoimme suojella koko kansan omaisuutta, estää polttamasta ja hävittämästä sitä, mikä oli yhteistä porvarille ja sosialisteille, tämä sosialisti luovuttaa meidät venäläiselle.

Nähtävästi eivät vallankumouksen tielle lähteneet luota siihen, että saisivat venäläiset mukaansa auttamaan heitä heidän "aatteensa" ja "asiansa" vuoksi. Pelkäävät ehkä, että ryssäkin ymmärtää, mikä ero on venäläisen tsaarivallan ja virkamiesvallan kukistamisen ja meikäläisen kansanvallan ja eduskunnan ja sen asettaman hallituksen kukistamisen välillä; ettei se tahdo olla siinä mukana; että veljeys siinä kohden voi pettää. On siis yllytettävä toveria mukaan häntä muka persoonallisesti kohdanneen vääryyden ja loukkauksen vuoksi, ja Venäjää kohdanneen solvauksen vuoksi. Ja sen kiittämättömyyden vuoksi, jota me osoitamme heille, Suomen riippumattomuuden luojille.

Eikä kirjoittaja, jonka takana on puolueen äänenkannattaja kokonaisuudessaan, koska artikkeli käy toimituksen nimessä ilman nimimerkkiä, rajoitu yllyttämään maatansa kohtaan ainoastaan nykyistä bolshevikkista Venäjää. Hän, suomalainen bolshevikki, vihjaa jollekin tulevalle, porvarilliselle Venäjän hallitukselle: Täällä Suomessa murhattiin silloin ja silloin venäläisiä sotamiehiä; siinä on tarpeeksi aihetta Suomen takaisin valloittamiseksi. Hän miltei kehoittaa venäläistä panemaan sen hampaankoloonsa. Hän miltei luovuttaa kansansa, osan kansastaan, ei ainoastaan nykyisen Venäjän kostolle, vaan siltä varalta, ettei se kosto vielä meitä kohtaisi tässä sodassa, toiselle tulevalle kostolle, hänen nykyisen vihamiehensä.

Kirjoittaja ei tietysti sano sitä aivan suoraan, mutta hän heittää sen siemenen itämään venäläiseen mieleen, hän uhkaa sillä, hän vaatii, ettemme olisi saaneet emmekä saisi nostaa asetta venäläistä vastaan siinä pelossa, että meidät voidaan vetää siitä tilille.

Tilille mistä? Siitä, että kun venäläinen ase kädessä auttaa kapinaa Suomessa, kapinan kukistaja ampuu sen venäläisen, joka häntä ampuu.

Nykyisen Venäjän ja tulevan Venäjän koston pelosta pitäisi porvariston nyt laskea aseensa ja antaa punakaartin hallita ja hävittää maata. Näyttää kuitenkin siltä, kuin täällä ei tuota kostoa pelättäisi. Olen aina kauhistunut verenvuodatusta ja kauhistun vieläkin. Mutta tämän kirjoituksen luettuani en ymmärrä, kuinka me olisimme voineet tästä tilanteesta muuten suoriutua. Meidän täytyy siitä suoriutua aseiden avulla. Ja jos emme voi tehdä sitä yksin, on meidän tehtävä se kaksin — jonkun avulla, joka tahtoo meitä auttaa.

*

Suomi Trotskin koekaniini.

Trotski sähköttää heille Brest-Litovskista:

"Me tervehdimme Suomen sankarillista työväenluokkaa, joka on temmannut valtiovallan porvariston käsistä. Tästedes on tämä nuori tasavalta valistuneine ja jarjestyneine köyhälistöineen oleva esimerkiksi kelpaavana sosialistisen talouden koekenttänä. Viesti voitostanne sytyttää sydämet kaikissa maissa ja antaa uusia voimia taistelussa sotaa ja kapitalismia vastaan."

"Täällä Brest-Litovskissa taistellessamme keskusvaltain porvariston imperialistisia pyyteitä vastaan me tunnemme vahvistuvamme teidän voitonviestistänne."

"Suomen työtätekevien joukkojen sitkeys ja kestävyys on parhaana takeena siitä, että te suoriudutte kaikista vaikeuksista ja johdatte kansanne sosialistisen kehityksen laajalle polulle. Köyhälistön yhteenkuuluvaisuuden uudet siteet yhdistävät nyt uuden Suomen vapaaseen Venäjään. Teillä ja meillä on yhteiset viholliset ja yhteiset ystävät, samat ihanteet ja sama tie. Sydämemme sykkii teidän sydämenne kanssa yhteen. Eläköön veljellinen sosialistinen Suomi!"

*

Se elää sittenkin.

Luettuaan tämän huudahti eräs sosialisti, joka ei hyväksy tätä aseellista vallankumousta: "Siinä nyt porvarit saivat, mitä ovat tahtoneet, sodan ryssien kanssa." Kiivastuin ja vastasin: "Siinä nyt sosialistit lopullisesti saivat, mitä ovat toivoneet: avun ryssiltä."

Olen ollut huomaavinani, että nekin sosialistit: jotka eivät hyväksy aseellista vallankumousta, kuitenkaan eivät kovin kauhistu, kun sota kerran on olemassa, mistä apu tulee, kunhan se tulee. Samahan alkaa olla minunkin laitani. Ulkomaiden sekaantuminen meidän taisteluumme tuntuu välistä toivottavalta, jotta taistelusta tulisi pian loppu.

Nekään, jotka eivät hyväksy sotaa, seisovat kuitenkin kukin sotarintamansa takana. Minä toivon voittoa omilleni ja sosialistit omilleen. Se, joka heille antaa voiton, on Venäjän aseet. Jos se on oikein, eikä isänmaa entisessä merkityksessä merkitse mitään, vaan että yleismaailmallinen työväen asia oikeuttaa tähänkin, silloin olen minä väärässä ja taistelen kuolemaan tuomitun aatteen puolesta. Sen kai tulevaisuus osoittaa. Mutta tuskin sitä minun silmäni tarvitsevat nähdä.

Eräässä perheessä on yksi poika valkoisten rintamalla, toinen punaisten. Kolmas on aseellisesti puolueeton. Kai nämä aatteet taistelevat monessakin perheessä toisiaan vastaan. Mitä traagillisia ristiriitoja tulleekaan vielä päivän valoon!

Eivät ole kadehdittavassa asemassa nekään, jotka ovat tolstoilaisen ehdottoman rauhan ja aseettomuuden aatteen kannalla ja joiden täytyy pysyä puolueettomina ja toimettomina. En ymmärrä, kuinka sitä voi olla siihen nähden, mistä nyt on kysymys. Kiellän ehkä herrani ja mestarini "rauhan erakon", olen ehkä uskoton itselleni ja aatteelleni, mutta jos tunteen tuulen ryöppy kaataa purteni, niin kaatakoon. Uskon, että rauhan aate elää, vaikka minä nyt sen pettäisinkin.

*

Tilintekoa.

Kun Maiju Lassila "Työmiehessä" yhä nälvii minuakin, ja näyttää usuttelevan, tulee näinä sala- ja kostomurhain aikoina ajatelleeksi omienkin päivieni päättymistä. Sellaisessa mielentilassa joutuu tekemään tiliä itsensä kanssa ja kysymään, saisinko näin kärsiä siitä, mitä kirjoitin "Armahduksesta" viime marraskuussa. Olisiko se ja muut samanlaiset kirjoitukset selvittäneet tihutöiden tekijöille, mikä heitä uhkasi, niin pian kuin yhteiskunta pääsisi kyllin voimakkaaksi syyttääkseen ja tuomitakseen. Ehkä se vaikutti sodan syttymiseen. Mutta sen täytyi tulla sanotuksi. Ja samalla tuntuu, että jos saisin jotain mieskohtaisesti kärsiä, maksaisin, minkä ehkä olen velkaa niille, joilla on ollut elämässä huonommin kuin minulla. Enhän ole suoranaisesti "riistänyt", mutta kai olen toisten työn tuloksista saanut ja pitänyt enemmän, kuin mitä olisin välttämättä tarvinnut. Mutta voinko minä oikeastaan mitään sille, että jouduin kuulumaan yläluokkaan ja että minusta tuli kirjailija eikä työmies, niinkuin ehkä olisi pitänyt? Ne, joilta ehkä olen ottanut, ne ehkä nyt tulevat ottamaan minulta väkisin sen, mikä minun mahdollisesti nyt pitäisi antaa hyvällä. Vaikken enää voisikaan ruveta työläiseksi, voisin ehkä supistaa menojani, tehdä, mitä en ollut tehnyt, lakata käyttämästä hyväkseni riistettyä pääomaa, yleensä pääomaa?

Minusta näyttää kuin ytimenä kaikessa tässä olisi se, että jos yhteiskunnallista vallankumousta aiotaan panna toimeen, on sen panijan, jos hänellä itsellään on jotain, alotettava itsestään, heti annettava pois, mitä suinkin voi. Se on tietysti ylen ihanteellista tolstoilaisuutta, mutta muuten mitenkään ei voida estää syntymästä uutta itsekästä riistäjäluokkaa. Sillä voimakkaampi tai etuoikeutetussa asemassa oleva ja siitä hyötyvä on aina riistäjä. Nykyinen sosialismi, ainakin meikäläinen, ei näytä tarkoittavan muuta kuin kapitaalin ja vallan siirtämistä toisten käsiin, jotka luulevat voivansa sitä paremmin käyttää. Ja hyväpä niinkin, jos sen voivat. Mutta voivatko he? Se nyt saadaan nähdä. Ei näytä lupaavalta. Silloin on sama, kenen taskussa kukkaro pullottaa.

*

Olenko ollut "riistäjä"? Se kysymys minua yhä askarruttelee. Koetan lohduttaa itseäni sillä, että jos olenkin elänyt riistetyn työmiehen hiestä ja vaivasta, ehkä minun työni on voinut ja voi sen velan ainakin jossain määrin maksaa. Jos nykyinen ja tuleva työmies tarvitsee muutakin iloa kuin aineellista ja työpäivänsä päätyttyä avaa jonkun kirjani ja saa siitä herätystä ja virkistystä ja viihdytystä, elikä hän silloin myöntää, että saattoihan tuokin olla hyvä olemassa. Mahdollisesti hän ajattelee ja tuntee niinkin pitkälle, että paheksii, etten saanut jatkaakin ja että oli hänelle itselleen, hänen asialleen huono palvelus, että minut raastettiin pois pöytäni äärestä. Kenties hän olisi puolestaan valmis antamaan minun jatkaa elämääni samoissa aineellisissa oloissa kuin tähänkin saakka, niine ylellisyystottumuksineni, joita ilman en enää voisi tehdä työtäni: että saan syödä ja juoda hiukan parempaakin kuin hän itse, polttaa hienomman tupakan ja juoda kalliimman kahvin. Mutta jos hän, sanokaamme vain oman etunsa kannaltakin, suo minulle tämän oikeuden, niin on hänen suotava muillekin työporvareille, joita muuten suurin osa porvareita on. Ei voi koskaan syntyä niin sosialisoitua, niin tasa-arvoistettua yhteiskuntaa, ettei siinä olisi suotava näitä etuja sen henkisille työmiehille, sen taitureille. Mutta jos niiden sallitaan elää paremmin, niin missä on sitten raja, kuka sitten saa ja kuka ei? Tietysti täytyy parantaa puutteellisten asemaa, mutta ei se asema koskaan voi olla kaikille sama. Systeemi pysyy. Tämähän on päivänselvää, mutta nythän on päivänselväkin epäselvää.

*

Vapauden, valon kotimaa.

On nöyryyttävää, tuskallista tietää, että mies, kuka tahansa, voidaan ottaa ja viedä mihin tahansa. Eikö tässä maassa koskaan mies saa tuntea olevansa vapaa mies, saavansa nauttia alkeellisimpia ihmisoikeuksia? Tuleeko täällä aina olemaan sotatila, sortajat, poliisit ja santarmit kintereillä? Voidaanko yöllä murtautua sisään ja viedä Vjatkaan, Krestyyn, vankilaan tai lähimpään katukulmaan ammuttavaksi? Taisi olla joskus nuorena ollessani se aika, jolloin ei ollut tunnetta orjuudesta.

*

"Otti haltuunsa".

"Työmiehessä" on tällainen uutinen:

"Suomen Pankki avattu yleisölle— Kun Suomen Pankin johtokunta on vastoin eduskunnan asettaman pankkivaltuuston päätöstä kieltäytynyt avaamasta pankkia yleisölle, vieläpä ovat johtajat piiloutuneetkin, joten ei heitä ole voitu tavata, niin otti Kansanvaltuuskunnan raha-asiain osasto eilen Suomen Pankin haltuunsa ja toimitti pankissa kassojen inventtauksen."

Toisin sanoen: koska Suomen pankin johtokunta, sittenkun eduskunta oli estetty kokoontumasta ja Suomen laillinen hallitus ajettu hajalle, on katsonut pitävänsä pitää pankin suljettuna, ovat sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluvat pankkivaltuusmiehet antaneet suostumuksensa pankin holvien murtamiseen ja sen varojen väkivaltaiseen anastamiseen, siis sisäänmurtoon ja ryöstöön. Siitä sanotaan kovin sievästi ja elegantisti, että valtuuskunnan raha-asiain osasto "otti pankin haltuunsa ja toimitti kassojen inventtauksen". Nuo uutiset ovat nähtävästi itsensä E. Gyllingin sepittämät. Näen tuon eduskunnan istunnoista tutun, itserakkaan ivahymyn hienon herran huulilla näitä lauseita pyöritellessä. Mies on tyylikäs omalla tavallaan. Sitä oli aikoinaan Sutkikin. Hän oli kuuluisa suurrosvo, josta lapsuudessani kuulin kerrottavan, hieno herra ja kansan mielikuvituksen sankari. Hän ei koskaan "varastanut". Hän ainoastaan "tasasi rikkaiden tavaroita", otti talollisilta, antoi torppareille — osan. Loput hän piti itse ja joutui lopuksi linnaan.

*

"Vaikeuksia".

Nähtävästi ei ole vielä päästy pankin kaikkien varojen kimppuun. "Työmiehessä" Helsingin Työväen Toimeenpaneva Komitea valittaa, että "tilinmaksuja kunnan työmailla työskenteleville ei ole vielä voitu toimittaa porvariston vehkeilyn johdosta, sillä piilottaessaan pankin kassojen avaimet ovat he sillä aiheuttaneet suuria ja vaikeita tehtäviä, joita ei osattu etukäteen huomioonkaan ottaa". Luultavasti tulee vielä olemaan koko joukko "vaikeuksia", joita ei ole osattu edeltäkäsin huomioon ottaa. Tovereita täytynee rauhoittaa vielä moneenkin kertaan ja kehoittaa "ymmärtämään tilanteen vakavuutta". Vallankumouksen punaisilla ruusuilla tanssijat saanevat vielä kiskoa montakin piikkiä kantapäistään.

*

Smilgan sodanjulistus.

J. Smilga, venäläisen aluekomitean puheenjohtaja, toitottaa vimmatusti sotatorveen. "Työmies" julkaisee hänen sodanjulistuksensa Suomea vastaan:

"Voitokas vallankumous Helsingissä on kukistanut porvarillisen senaatin ja antanut vallan Suomen kansan käsiin. Vallankumouksellisen Venäjän edustajina voimme me tervehtiä pienen kivisen maan työväenluokkaa ja toivoa sille yhä uutta menestystä taistelussa. Pieni Suomi vallankumouksellaan sitoo kohtalonsa yhteen meidän vallankumouksemme kanssa. Sen takia, että Suomeen on sijoitettu venäläisiä sotajoukkoja ja sen takia, että porvarillinen valkokaarti taistelee itse asiassa meitä vastaan, on venäläisten sotajoukkojen eteen noussut kärjistyneenä kysymys meidän suhteistamme Suomeen. — —"

"Oikeus nousta kapinaan sortajiaan vastaan on kansan korkein oikeus. — — Pohjoisessa on useissa paikoin hyökätty meidän sotajoukkojamme vastaan ja riisuttu niitä aseista. Valkokaartin laumat kokoontuvat pohjoisessa ja valmistautuvat sotaan Helsinkiä vastaan. Mitä on meidän tehtävä tänä vakavana hetkenä? — —"

"Ei koskaan rehellinen venäläinen sotamies tule laskemaan aseitaan valkokaartin edessä. Ennemmin kuolema kuin vallankumouksen pettäminen! Säälimätön taistelu kaikkia valkeita rosvoja vastaan! Porvariston palkkakätyrit tullaan musertamaan. Meidän sotajoukkomme, jotka ovat voittaneet porvariston kotonaan, eivät tule sietämään pilkkaa Suomen porvariston taholta. Säälimätön tilinteko vallankumouksen vihollisten kanssa! Kaikki rehelliset ainekset meidän sotajoukoissamme taisteluun valkoista rosvojoukkoa vastaan!"

"Väkivallasta tovereitamme kohtaan tulevat he vastaamaan satakertaisesti. Kaikkien meidän joukkojemme pitää olla valmiina taisteluun: Velvollisuutemme Suomen vallankumousta kohtaan me tulemme täyttämään loppuun saakka."

Minun on hyvä olla. Tämä julistus olisi saatava rintaman taa. Jos siellä rohkaisua tarvitaan, ei voisi parempaa tarjota. (Alleviivaukset ovat minun.)

*

Laki vallankumousoikeuksista.

On julaistu laki vallankumousoikeuksista. Sen § 6 on näin kuuluva: "Vallankumousoikeus perustaa tuomionsa luotettaviksi katsomiinsa todistuksiin ja tosiasioihin, ottaa huomioon rikoksen tehneen luonnonlaadun sekä ne olot, joissa rikos on tapahtunut, ja muut asiaan vaikuttavat seikat, myöskin sen, missä määrin rikos loukkaa työtätekevän kansan etuja sekä vallankumouksen menestystä."

On siinä pantu sielutieteellinen urakka tuomariparoille. Täytyy osata tutkia syyllinen sydämiä ja munaskuita myöten, arvostella olot, joissa rikos on tapahtunut, ottaapa vielä huomioon "muutkin asiaan vaikuttavat seikat". Äijäpahat, kyllä siinä koppa narisee, jos tuomari tahtoo olla, mitä hänen 3 §:n mukaan näkyisi pitävän olla: "rehellinen ja oikeamielinen".

Laki on puhtahin luokkalaki ja ilmaisekse peittelemättä sellaiseksi. On otettava huomioon, missä määrin rikos loukkaa työtätekevän kansan etuja. Rangaistus riippuu siis rikoksen tälle luokalle tuottamasta vahingosta tai hyödystä.

Oletetaan nyt, että vallankumous voittaisi ja työväki pääsisi laatimaan uuden rikoslakinsa. Se tietysti yleensä tulisi samaan henkeen, siihen varmaan jäisi tämän väliaikaisen lain henki, periaate: että laki ei ole sama kaikille. Yhdenvertaisuus lain edessä olisi poistettu. Mielivalta olisi pantu lainlaadinnan pohjaksi. Suuremmoisinta tässä on, millä varmuudella ja peittelemättömyydellä tämä kaikki paiskataan pöytään.

*

Mikä verraton aarreaitta muuten tämä vallankumous ihmisineen ja aatteineen jollekin tulevalle komediakirjailijalle! Mitä ihania Eskoja ja Teemuja ja kraatari Aapeleita! Valpas on ilmetty Mikko Vilkastus. Kuka kuvaa kerran tuusulalaisen etusmies Kujalan? Ollappa suuri nurmijärveläinen vielä tätä kaikkea näkemässä! Punakaartissa on varmaan hyvin runsas aines etelähämäläistä henkeä ja älytasoa, tämän rodun härkäpäisyyttä ja tappelupukarisuutta, sen ahdasta intelligenssia ja naivia uskoa. "Veljekset" pääsivät onneksi itselleen ja yhteiskunnalle Impivaaran korpeen kasvatustaan täydentämään. Mutta ajattele, jos he yhä eläisivät, olisivatko joutuneet Smolnaan? Mahdollisesti olisivat sinne joutuneet ainakin Juhani ja Timo.

*

Lohduttava tieto.

Erittäin karvas purtava näyttää heille olleen se, että niin suuri määrä pienviljelijöitä, torppareita ja lampuoteja viime vaaleissa liittyi maalaisliittolaisiin. Tänään on "Työmiehessä" raivoisa hyökkäys maalaisliiton edustajia vastaan eduskunnassa. Vallankumouksen syntyminen julistetaan heidän syykseen. Heidän syynsä on, että pienviljelijäin, torpparien ja lampuotien poikia on saatu "valheellisuudella astumaan lahtarien joukkoon, murha-ase kädessään puoltamaan verellään mustasotnialaisuutta sekä omien riistäjiensä, suurtilallisten etuja, vuodattamaan osatoveriensa, työläisten sekä omaa vertansa." Tässä purkauksessa on uutta ja mielenkiintoista ainoastaan se, että valkoisessa armeijassa siis todella myönnetään ja kai myös siis tiedetään olevan muitakin kuin porvareita ja manttaalipomoja. Se on lohduttava tieto.

*

Rivejä täydennetään.

Torpparien pojat ovat korvattavat, rivit ovat jollain toisella tavalla täydennettävät. Tänään on "Työmiehen" alikerrassa kirjoitus, jossa huudahdetaan: "Auki tyrmäin ovet! Syyttömät vapauteen! Kahleet pois myös prostitutsionilaitoksen naisorjilta!"

*

Ille faciet. Suomen P.-Kaartin yleisesikunta antaa tänään julistuksen kaikille kaartin jäsenille, jossa "vallankumouslippumme puhtaana pysyttämistä varten, kaikesta porvariston inhottavasta provokatsionista huolimatta", kehoitetaan "luomaan ankara toverikuri keskuuteemme". "Me tulemme näyttämään porvaristolle ja sen lahtarikaarteille, että tämän maan järjestynyt työväki kykenee luomaan tässä maassa järjestyksen sekä pelastamaan valtiolaivamme siitä anarkian tilasta, johon kukistamamme hallitus lahtareineen oli maamme johtanut. Vapaustaistelumme menestyminen vaatii, että tässä maassa mitä pikemmin saadaan järjestettyä säännölliset olot. Sen voi tehdä ainoastaan meidän Punainen kaartimme ja sen mukana koko sosiaalidemokraattinen työväki."

En alleviivaa mitään. En pane huuto- enkä kysymysmerkkejä. Jätän sen tulevaisuuden tehtäväksi. Se kyllä tulee panemaan ne oikealle paikalleen.

*

Vankeja surmattu.

Heti tämän mahtipontisen julistuksen jälkeen myönnetään "Työmiehessä", että punakaartin eräät jäsenet ovat surmanneet eräitä vankejaan. Missä? Sitä ei sanota. Surmattu on — jossain — "sen jälkeen kuin lahtarit olivat ensin aseista riisumiaan punakaartilaisia surmanneet." Tietysti.

*

"Lakkoileville virkamiehille kielletään maksamasta palkkoja" ("Työmies"). Olisi hauska tietää, onko kukaan mennyt palkkojaan perimäänkään.

*

"Työmies" tietää, että lahtarit viime yönä "entiseen tapaansa" ovat harjoittaneet sala-ampumista keskikaupungilla talojen ikkunoista punakaartilaisia vartiomiehiä kohden. "Miten paljon he näillä salahyökkäyksillään ovat saaneet aikaan vahinkoa, ei ole täyttä varmuutta." — On siitä sen verran varmuutta, että tähän päivään asti ei Helsingissä ole ammuttu ainoatakaan lahtarilaukausta.

*

Ei sääliä, ei oikeudentuntoa.

Enin sääli on minulla niitä miehiä, jotka saivat ottaa vastaan ja persoonallisesti, maan paossa, karkoitettuina ja vankiloissa kestää Bobrikoffin ja Seynin ajan iskut. Nyt heidän luonaan taas pidetään kotitarkastuksia, heitä vangitaan, heidän henkeäänkin uhataan, jota sentään ei silloin uhattu. Mahdollisesti heidät vielä ammutaankin. Mitä he miettinevätkään. Ovat jo useat vanhoja, harmaapäitä. Luulisi vallankaappaajissa olevan edes sen verran ritarillisuutta, että jättävät nämä sotavanhukset rauhaan. Heikäläisillä demokraateilla ei koskaan ole ollut sääliä, ei oikeudentuntoa, heidän persoonallinen vihamies on jokainen, joka ei omaksu sen viimeistä päätöstä, ei hyväksy sen viimeistä tekoa ja päähänpistoa.

*

Emmekö olleetkaan samaa kansaa — vielä?

Kulkeutui siis meillekin maailmansodan ukkospilvi, jonka ei luullut jaksavan päästä Euroopan mantereelta tänne merien ulkoriutoille. Se purkautui meidän omasta sähköstämme. Tuli sisäinen sota, veljessota, kauhein laji kaikista sotalajeista.

Kauheinta on, että yllätän itseni joskus olemasta tuntematta mitään veljen-tunnetta veljeä, kansalaisen tunnetta kansalaista kohtaan. Eikö veri siis olekaan vettä sakeampaa?

Tapaan välistä itseni tekemällä tekemästä, itseeni pakottamalla pakottamasta sitä tunnetta. Jos tapaisin kaatuneen ryssän lumihangella, säälisin ehkä häntä enemmän, vierasta, joka houkuteltiin, innostutettiin, palkattiin hänelle vieraaseen ja kuulumattomaan. Mitä hänellä oli täällä tekemistä? Kaatui suotta syyttä, palkkasoturi. Ei ainakaan surmannut veljeään. Mutta suomalainen lähti veritöihin tieten tahtoen, oman etunsa vuoksi, tappamaan veljeään, anastamaan naapurin maata. Hän tiesi tapaavansa veljensä ja siitä huolimatta hän lähti. Asiansa, etunsahan hänellä kyllä oli, enemmän tai vähemmän oikeutettu ja pyhä omasta mielestään, mutta ei se minusta vähimmässäkään määrässä vähennä hänen syytään, lievennä hänen syyllisyyttään.

Tai ehkä hän oikeastaan ei olekaan syypää veljensä vereen. Porvarihan ei ole hänen veljensä. Venäläinen toveri on. Punasosialistilla ei ole kansaa eikä heimoa. Hänellä on vain toveruus, asia- ja aatetoveruus. Sota ei ole kansalaissotaa hänen puoleltaan. Eikä sen siis tarvitse olla sitä minunkaan puoleltani.

Olen kauhistunut heimosotia karjalaisten ja hämäläisten välillä, feodaliaikain taisteluita, uskonsotia, joita samakansaiset ovat käyneet toisiaan vastaan. He katsoivat toisiaan toisilla silmillä kuin me. Onhan usein ollut yhtä suuria eturiitaisuuksia kuin nyt. Ne ovat yhteiset edut, jotka yhdistävät ja pitävät koossa kansan. Vasta sitten tulee taas suomenkansasta yksi ja yhtenäinen, kun köyhälistö huomaa, että sille sen omasta porvaristosta on suurempi hyöty ja apu aatteensa ja asiansa hyväksi kuin Venäjän veljistä. Se ei nähtävästi olisi sitä ymmärtänyt, ennenkuin se pakotettiin sitä ymmärtämään.

Vai olisiko niin, että tämä heidän taistelunsa, joskin epäonnistuva, olisi taistelua sen tulevaisuuden aatteen puolesta, että yhteisiä kansallisia etuja ei ole eikä siis kansallisuusrajoja tarvita? Onko kansallisuuksien maailma hajoamassa? Taistelemmeko me ehkä jonkun vanhan ja kuolemaan tuomitun puolesta, jonka köyhälistö käsittää vaistomaisesti jo nyt, mutta joka meille ennakkoluuloinemme on vieras? Mutta kuitenkin me taistelemme ja meidän pitää.

Jos kansallistunto todella oli niin pieni, että tällainen aate- ja aseveljeys vanhan viholliskansan kanssa oli mahdollinen, mutta jos elävä kansallistunto meille oli välttämätön elinehto Venäjään sulautumista vastaan, niin silloin oli hyvä, että tämä taistelu kansallistuntomme vahvistamiseksi tuli voitollisesti käydyksi. Hyvä silloinkin, vaikka joutuisimme tappiollekin. Jos tästä on seurauksena uusi venäläinen sortokausi, niin selvittää se silloin kaikille suomalaisille, että kansallisuusrajat täytyy olla selvät ja että itsenäinen Suomi ei voi pysyä olemassa muuten kuin näiden rajain sisässä.

*

Smilgan sodanjulistus — peloitusko?

Saa muuten nähdä, tulevatko venäläiset todella tehokkaammin sekaantumaan sotaan. Ehkä Smilgan sodanjulistus on vain peloitus, jolla mahdollisesti vain tahdotaan saada porvaristo ryhtymään rauhanneuvotteluihin. Ja jos he lähtevätkin rintamalle, tuskinpa he tulevat tällä rintamalla pysymään lujemmin kuin omillaankaan. Jos heillä ei ollut sotaintoa siellä, mistä se tulisi täällä? Vaikka porvarit täällä voittaisivatkin, eihän meidän puoleltamme mikään vaara uhkaa Venäjän vallankumousta eikähän sitä siis täällä tarvitse puolustaa. Ja välittävätkö he edes omasta vallankumouksestaan?

*

Sotkuinen vyyhti.

Mutta auttakootpa ryssät tai olkoot auttamatta täkäläisiä ystäviään, eivät ne ainakaan täältä lähde enempi kuin russakat, niin kauan kuin on vähänkin liisteriä, suuruksen makua, meidän seinäpapereissamme. Eivät ainakaan, niin kauan kuin heidän vallankumouksensa siellä jatkuu. Ja tuskinpa sittenkään. Joku tuleva hallitus siellä voi käyttää niitä hyväkseen omiin tarkoituksiinsa täällä. Näyttää hyvin hämärältä, pääsemmekö niistä koskaan irti, ellemme voi pakottaa heitä siihen asevoimin, ominemme tai muiden avulla. Sekin uusi hallitus voi turvautua sosialisteihin, lupaamalla heille apuaan meikäläistä porvaristoa vastaan, vaikka olisi kukistanut sosialismin omassa maassaan. Mikseivät meidänkin sosialistit nykyisellä johdollaan ottaisi etujaan yhdeltä niinkuin toiseltakin! "Köyhälistön etu" on heidän ainoa johtotähtensä — jos nyt saa käyttää niin kaunista sanaa. He myövät itsensä enin tarjoavalle. Olihan siihen oireita jo Bobrikoffinkin aikana. Venäläisystävyys on imetetty meidän sosialistiemme veriin, se on tunkeutunut heidän sieluunsa. Tarvitaan tavaton puristus, ennenkuin se siitä lähtee. Eivät sitä käden käänteessä saa siitä pois heidän omat johtajansakaan, vaikka tahtoisivatkin. Osa Suomen kansasta tulee kauan sairastamaan tautia, jota siihen on tartutettu. On punottu kaikenlaisia siteitä, joita ei saa niinkään helposti katkeamaan. Ei nähtävästi muulla kuin miekalla. Vyyhti on niin sotkuinen, ettei siitä millään kerimisellä saa selvää.

*

Uskon.

Tämä vallankumous, vallan joutuminen toiselta toiselle, tämä pelkkä väkivalta ei ole mitään muuta kuin sotaa, ryöstö- ja anastussotaa, aito imperialistista valloitussotaa. Se polkee heikomman oikeudet ja välittää vähät ihmisten ja toisten kansanluokkain oikeudesta, kunhan yksi luokka vain saa sen, mitä se tahtoo ja vaatii. Sen tunnussanana on "Me vaadimme, me vaadimme" ja meidän täytyy saada kaikki, mitä vaadimme. Ammoin muka hyväksytyt oikeudelliset ja siveelliset ihanteet ja periaatteet semmoisinaan eivät merkitse mitään, eivät tarvitse tulla huomioon otetuiksi. Niinkö pitäneekin olla, ovatko nuo ihanteet ja periaatteet yleensä olleetkin vain kirkkokorua, joilla kautta aikojen on huumattu mieliä? Kun kansan etu vaatii, kansan tahto määrää, niistä luovutaan nyt, niinkuin aina ennen on luovuttu. Minä tiedän, että niin on. Minä en ole vielä missään maailmassa, en historiassa, en elämässä, oikeastaan nähnyt mitään muuta. En kuitenkaan halua enkä osaa olla tarpeeksi filosoofi, skeptikko siihen tyytyäkseni. Minulla on kuin hullulla siksi ideani, että sittenkin, sittenkin! Uskon, uskon itsepintaisesti, järjettömästi, kaikista todistuksista, kokemuksista huolimatta. Kiellän, ja kuitenkin se liikkuu. Uskon, vaikkei mikään maailmassa siihen oikeuta. Uskon, koska olen niin kasvatettu, koska en voi ilman sitä harhaani elää. Koska maailmassa en voi uskoa, menen luostariin, poistun erämaahani, nousen vuorelleni yläpuolelle pilvien, niinkuin rauhanerakkoni elämään haaveineni, että joskus ehkä on ollut oikeuden ja totuuden arkaadinen aika, ja että se tulee joskus. Runoilen, koristelen, kuvittelen. Teen, niinkuin uskovaiset kautta aikain ovat tehneet luodessaan itselleen taivaan, omistaessaan Isän, jonka valtakunnassa elävät iankaikkisuudessa niitä toteuttaen, joita ei voitu täällä maan päällä toteuttaa. Tästä tarpeesta se on syntynyt se olotila siellä jossain yläpuolella pilvien. Se näkyy pitävän olla meillä jokaisella se usko; tulee jokaisella ajankohta, jolloin hän ei jaksa elää sillä, että hän on maasta tullut ja pitää maaksi jälleen tuleman. Omituista, että se uusi taivas ja uusi maa avautuu minulle tässä yhteydessä, tässä muodossa, tällä elämäni ehkä suurimman pettymyksen hetkellä, tämän Suomen sisällisen sodan, tämän mielettömyyden, tämän rikoksen yhteydessä.

Luon sen taivaan omalla tavallani, luon sen jo tässä maailmassa. Vaikka kävisi kuinka hullusti tahansa, vaikka kaikki romahtaisi ja tämä olotila jäisi pysyväksi tai tulisi joku samantapainen, niin minä elämäni loppukaudeksi uhallakin ummistan sille silmäni, tieten tahtoen, nukutan itseni näkemään, että se, mitä näen, ei ole sitä, mitä näen, vaan aivan toista. Uskon omia valeitani, huumaan itseni mieliunelmillani. Olkoon olematta oikeuden ja totuuden aika, kunhan se minulla on. Uskottelen sitä muillekin, hurmaan heidät siihen, että kuva elää, että olematon on. Ja jos se sittenkin on, jos sittenkin tulee se aika, tuhatvuotinen valtakunta? Sillä kuinkas janoinen näkisi keitaat kangastavan erämaassa, ellei niitä jossain olisi aavikkojen takana. Niitä on, hän pyrkii niihin. Minun kamelini kaatuu, toisten kestää ja vie heidät perille. Välipä tuolla, vaikka minun luuni valkenisivatkin!

Sunnuntaina 3 p:nä helmikuuta.

Kumpiko parempi?

Tulen välistä kysyneeksi itseltäni, kumpiko olisi ollut parempi ja pikemmin perille viepä uuteen olotilaan: sekö, että alettiin tämä sota, vaiko että olisi annettu punaisten koettaa hallita jonkun aikaa ryssiensä avulla. Se olisi tietysti vienyt täydelliseen vararikkoon, mutta siihen vie sotakin. Mutta nyt nähtävästi saadaan kaksinkertainen konkurssi. Jos sotaa kestää ja valtuuskunta saa hallita, saadaan kokemus vastaisen varalta molemmista ja kipu kärsityksi ja opetus otetuksi molemmista yhdellä haavaa. Ja kai sotaa kestääkin niin kauan, että punaiset saavat näyttää mihin — eivät kykene.

*

Miten oikean sosialistin pitäisi.

Oli erään nuoren miehen kanssa keskustelua sosialismista ja kapitalismista. Mihin oikean, ihanteellisimman, jokaisen itsensä toteuttaman sosialismin pitäisi oikeita sosialisteja velvoittaa? Ottamaan itselleen vain sen verran, mitä tarvitsee välttämättömäksi elatukseksensa. Jos työni sattuisi tuottamaan enemmän, olisi minun luovutettava ylijäämä yhteiskunnalle. En siis saisi "säästää" tehdäkseni pojastani esim. professorin. Jos yhteiskunta tarvitsee professorin ja poika tuntee kutsumusta sille alalle, ei hän saa valmistua siihen minun varoillani, vaan täytyy hänen hakea ne varat yhteiskunnalta. Mutta on hyvin mahdollista, että yhteiskunta ei luovutakaan varojaan hänelle, vaan jollekin muulle "hakijalle", jonka se katsoo ansiokkaammaksi. Poikani saa siis tarttua kuokkaan ja mennä tehtaaseen ja varain puutteessa antautua sille "alalle". Vaikka yhteiskunta vielä ei olekaan tällä tavalla järjestetty, niin on ihanteellisen sosialistin itseensä nähden meneteltävä, niinkuin olisi. Jättäköön hän siis lukunsa ja harjoittakoon niitä ainoastaan siinä määrin, kuin hän voi tehdä sitä työpalkallaan lomahetkinään. Sosialisoikoon, reformeeratkoon hän yhteiskunnan omalta kohdaltaan. Ellei hän sitä voi tehdä, älköön myös olko sosialisti, ei ainakaan sellainen sosialisti, joka tahtoo sosialisoida työn ja sen tulokset. Minä kun en ole sellainen sosialisti, vaan katson kapitaalin kokoamisen ja käyttämisen oikeutetuksi, siis puolustan kapitalistista yhteiskuntajärjestystä ja taistelen sen puolesta. Puolustan sitä sitä enemmän, kun tämä meikäläinen sosialismi ei näy tahtovankaan kapitalismin kukistamista semmoisenaan, ainoastaan sen siirtämistä toisiin käsiin. On siis aatteellisesti yhteiskunnan kannalta yhdentekevä, kenellä se on, jääkö se entiselle omistajalleen vai siirtyykö jollekin uudelle. Saipa tuon lihapalan nyt yksi koira tai toinen. No niin, metsäkoira, hyötykoira, voi olla yhteiskunnalle hyödyllisempi kuin villakoira, korukoira, mutta on sekin välistä vaikea ratkaista. Villakoirakin voi tehdä herralleen yhtä suuria palveluksia, pelastamalla esim. hänen lapsensa hukkumasta t.m.s.

*

En koskaan.

Bobrikoffin aikana ja Seynin aikana ja maailmansodan aikana oli mitä ankarin sensuuri. Silloin voi kuitenkin jotakin kirjoittaa ja saada sitä julkisuuteen. Nyt ei ole siihen mitään mahdollisuutta. Mitään kaunokirjallista en muuten voisikaan kirjoittaa. Ajatukset ovat muualla. En voisi kirjoittaa muusta kuin näistä päivän tapahtumista. Kun pääsisi edes rintaman taa. Siellä ehkä tarvittaisiin kynämiehiäkin. Voisi varmaankin selvittää sikäläisille, mistä on kysymys, ja innostuttaa heitä.

Jos tämä vallankumous voittaa ja jää pysyväksi, en voi siihen mukautua, en koskaan millään tavalla antautua sen palvelukseen. Minusta tulee "emigrantti", minä karkoitan itse itseni tästä maasta. Ehkä resignoin, mutta minä olen aina oleva vastalausekannalla sitä vastaan. Ei mikään maailmassa oikeuta tällaiseen väkivaltaan. Ainoastaan siinä tapauksessa alistun, jos se osoitettaisiin olleen välttämätön heille itsepuolustuksena. Mutta sitä ei voida koskaan osoittaa, sillä porvarit eivät hyökänneet. Ja vaikka olisivat sen tehneetkin, jää sittenkin olemaan, että vallankaappaus tapahtui vieraiden aseiden ja vieraiden miesten avulla. On ehkä paljonkin niitä, jotka kernaasti kutsuisivat saksalaiset tänne, mutta ainoastaan venäläisiä vastaan, heidän vuoksensa. Eivät ne koskaan olisi kutsuneet heitä tänne tukemaan esim. jonkun mieleisensä hallitusmuodon aikaansaamista ja estääkseen sosialistien vapautta vaalitaistelussa.

*

Lyökööt päänsä seinään.

Eräässä tuttavassani oli hänessäkin kytenyt halu "tehdä" jotain rauhan aikaansaamiseksi. Ihmiset tarvitsevat touhuta jotain hermojensa rauhoittamiseksi. Hän oli aikonut mennä "puhumaan" Sirolalle. Minä sanoin: ei kannata, ei se mitään auta, vaikka pääsisitkin hänen puheilleen. Niiden täytyy antaa lyödä päänsä seinään. — Tulen muuten yhä enemmän siihen, että mikään muu opetus tässä maailmassa ei näy tehoavan. Ihminen ei usko todeksi mitään, ennenkuin huomaa että se on painanut kuhmun hänen otsaansa. Kun hän saa hierottavakseen sen "neropatin", alkaa älykin hänessä herätä.

*

"Kansalliskaarti!"

Tulee tieto, että se ja se on nähnyt Italian konsulin pöydällä sähkösanoman, jossa Saksa muka vaatii ultimatumina venäläisten poistumista. Siitä remahtaa riemu. Jos niin olisi, olisi kaikki ratkaistu.

Vaan olisikohan sittenkään?

Venäläisen sotaväen virallinen täältä kutsuminen ei kai oikeastaan merkitsisi mitään ilman kontrollia, sillä venäläiset voivat taistella siviilipuvussa, niinkuin kuuluvat jo tekevänkin, ja heitä tulee yhä lisää. Venäjältä tulee väkeä ja aseita niin paljon, kuin punaiset haluavat ja voivat maksaa. Ja onhan niillä nyt rahaa ja voivat tehdä uuttakin.

Ja luultavasti muuten punakaartin omatkin joukot kasvavat, kun saavat hyvän palkan ja eläkkeet perheilleen, niinkuin luvataan.

Meillä on siis olemassa palkkasoturijoukko, kansalliskaarti. Ehkä siitä tulee "tasavallan" tulevan armeijan kantajoukko, kun ryssä on kerran karkoitettava maasta tai joku uusi hyökkäys torjuttava!? Sen ovat sosialistit nyt saaneet aikaan. Ne miehet, jotka vastustavat asevelvollisuutta, ovat itse panneet sen pystyyn, tehneet sen välttämättömäksi. Ne muuten jo varustautuivat tähän juuri samaan aikaan, kun pitivät pitkiä puheita eduskunnassa sekä tästä että muusta, voittaakseen aikaa. On nyt selvä, että ne periaatteessa eivät ole militarismia vastaan; militarismi on hyvä ja tarpeellinen, kun se palvelee heidän tarkoituksiaan. Jos pettymyksiä ja epäjohdonmukaisuuksia yleensä enää voisi päivitellä, niin olisi tässä siihen taas uusi tilaisuus. Eläköön väkivalta! — kun siitä on minulle hyötyä. Alas väkivalta! — kun se on minulle vahingoksi.

*

Voitto?

Uutiset Mannerheimin voitoista ovat nähtävästi olleet noita n.s. "hyödyllisiä valheita", koska hän vasta on ollut Lylyssä ja "Työmiehen" mukaan saanut siellä selkäänsä. "Työmiehen" tiedot eivät tietysti merkitse mitään. Alan kuitenkin suhtautua yhä epäilevämmin valkoisten pikaiseen etenemiseen. Tulevatko talonpojat kestämään talvisotaretkeä? Onko heillä muonaa ja aseita. Pysyykö irtain väki puolueetonna? Eikö se anna sosialistien vallan täällä etelässä, itsessään pääkaupungissa ja Tampereella y.m. huumata itseään?

Taistelun täytyy kuitenkin pahimmassakin tapauksessa päättyä porvarillisten voittoon. Vaikka Vilppulan rintama murtuisikin, kestäisi vielä kauan vallata muu Suomi. Ja kun se olisi vallattu, mitä sitten? Sulut ja saboteeraus jatkuisi, ei mitään saataisi käyntiin. Heidän täytyy luovuttaa takaisin valtaamansa laiva, koska eivät kykene sitä itse hoitamaan. Se hajoaa heidän käsiinsä. Ja sodan jatkuessa se tapahtuu. Eivät he terrorillaan, poikkeuslaeillaan ja työväen mielivallallaan saa mitään pysymään, vaan uupuvat siihen. Ja nälkä! — jota harvoin nyt enää muistaakaan, vaikka se voi tulla milloin hyvänsä. Parin viikon päästä sen sanotaan olevan täällä — ja silloin?

*

Itsenäisyysjuhlat.

Muistuivat mieleeni itsenäisyysjuhlat — varsinkin Kansallisteatterissa vietetty. Minulla oli silloin jo tunne siitä, että se oli ennenaikaista. Siellähän senaatti ja eduskunta oikein valokuvattiin, koko se komeus ja ulkomaiden edustajat. Siitä pitäisi kirjoittaa kirpeä satiiri. Samoin yliopiston juhla, jossa en ollut. Niissä todella nuolaistiin, ennenkuin tipahti. Minua värisytti, kun kuulin, miten sosialistit olivat vastanneet kutsuun: "Meidän paikkamme on venäläisten toverien luona." Se pilasi koko tunnelmani. Ja sitten se pikku riita, kuka on antanut meille vapauden, kuka ehti "tunnustaa" meidät ensiksi, Saksa vai Ranska. Runoista ja puheista päättäen olisi melkein voinut luulla, että ne oikeastaan olivat meidän "jääkärit", jotka voittivat Venäjän — tosin yhdessä Saksan kanssa. Hyvän työn tietysti tekivät, mutta on meissä aina jotain, joka muistuttaa kukon kiekumista rikkaläjällä, sammakkoa, joka pullistelekse, kunnes puhkeaa.

*

Svinhufvud.

Svinhufvud on kadonnut teille tietymättömille, ei kukaan tiedä, missä hän on ja elää. Tänään hän on tullut näkyviin "Työmiehen" palstoilla. Siinä on kirjoitus hänestä ja hänen senaatistaan. Se on pitkä syntiluettelo. Kansalaissodan puhkeaminen oli hänen ja hänen mustan senaattinsa syy. Sosialistit ovat siinä suhteessa puhtaita kuin pulmuset lumella.

"Työmiehenkin" täytyy sentään myöntää, että Svinhufvudissa on ollut jotain hyvää sosialistinkin silmillä katsottuna. Ennen muinoin. Hän kuului aikoinaan siihen eduskuntakomiteaan, jonka oli tehtävä uusi valtiopäiväjärjestys. Sitä valmistettaessa hän oli kansanvaltaisella kannalla. Siitä hän saikin jonkin verran luottamusta kansanvaltaisissa piireissä ja asetettiin hänet sosialidemokraatisen eduskuntaryhmän avulla Suomen eduskunnan ensimmäiseksi puhemieheksi. Mutta siihenpä loppuvatkin miehen ansiot. Sen jälkeen hän on ollut pelkkien porvarillisien asettama puhemies.

Kirjoituksesta kuultaa selvästi läpi, miksi sosialistit eivät sen jälkeen enää ole hänestä välittäneet. Hän käytti heidän mielestään "kansan sylissä lepäävää eduskuntaa" liika "jyrkästi ja tomerasti" venäläistä sortopolitiikkaa vastaan. Se näet saattoi eduskunnan olemassaolon vaaraan, mutta "mitäpä siitä, sen hävittämisestäkään ei olisi tullut vahinkoa porvariston kaikille eduille." Sosialistit eivät siis olisi suoneet Svinhufvudin esiintyvän niin "jyrkästi ja tomerasti" kuin teki; jo silloin he siis, luopuen häntä kannattamasta, "itääntyivät", pyrkien säilyttämään hyviä välejä — tsaarivallan kanssa.

Sitten Svinhufvud joutui Siperiaan. Se ei näytä erikoisemmin järkyttäneen kirjoittajan mieltä. Hän joutui sinne "porvarillisen oikeusjärjestyksen puolustuksen takia." "Hänen puolueensa koetti tehdä hänestä oikeata kansallissankaria, kun sillä ei muutakaan sopivaa ollut. Hänen Siperiassa olostaan levitettiin sydämiä häneen kiinnittäviä kertomuksia. Hänen sieltä palattuaan pidettiin hänelle juhlia, joissa juotiin maljoja ja puhuttiin hänen kunniakseen, ehkäpä kanniskeltiin miestä kämmeilläkin. Se kaikki oli osaksi puoluepeliä. Tehtiin yksi ylenmäärin loistavaksi, jotta hänen puolueensakin näyttäisi kansan silmissä viehättävältä. Jopa kultailtiin yhden maineella koko porvaristo."

Sitten Svinhufvud petti "Suomen oikeuden". Miten? Hyväksymällä Venäjän "porvarillisen ministerihallituksen käyttämään Suomen ylintä valtaa virkoihin nimitettäissä, ja suostui itsekin sen hallituksen nimittämänä prokuraattoriksi."

Mutta sen hallituksen nimittämänähän itse Tokoikin suostui vastaanottamaan senaatin varapuheenjohtajan paikan? Hän ei siis silloin pettänyt Suomen oikeutta, vaikka Svinhufvud petti? Ei silloin eikä luultavasti milloinkaan?

+

Kun "Työmies" takavarikoidaan.

Vasta juuri takavarikoitiin Suomen pankki vallankaappauksen hyväksi. Nyt on tullut yksityisen omaisuuden vuoro. Sanomalehtien kirjapainot on takavarikoitu ja niitä aiotaan siis ruveta käyttämään vallankumouksen tarpeihin. Kuluu aikaa vähäisen, kumous kukistuu ja vastavallankumous tekee samalla tavalla. On tullut "Työmiehen" kirjapainon vuoro. Olisihan maailma nurin narin, jos "Työmiehen" painokoneet todella pantaisiin syytämään oikeutta, totuutta, laillisuutta ja suomalaisuutta ja itsenäisyyttä.

*

Melkein yhtä väkivaltaisilla toimenpiteillä uhkaa kansanvaltuuskunta muitakin työnantajia säätämällä, että jos työntekijä vallankumousaikana on joutunut tai joutuu työttömäksi työnsulun takia tai muusta sellaisesta syystä joka ei työntekijästä riipu, saakoon hän täyden palkan työnantajalta. Se on: vaikka tehdas palaisi, koneet särkyisivät, raaka-aine loppuisi, työnjohtajat murhattaisiin — maksa vain palkka työmiehille.

*

Kaartin vala.

Nyt on Punainen Kaarti juhlallisesti julistettu Suomen tasavallan armeijaksi, kansanvaltaa ja vallankumouksen saavutuksia suojaavaksi joukoksi. Sillä on "julkisen sotajoukon oikeudet ja velvollisuudet." Kaartilainen on oikeutettu saamaan valtiolta omansa ja perheensä toimeentulon. Heti tästä tiedon saatuaan on kaartin joukko-osastojen pidettävä juhlakokouksia, joissa vannovat — ei, eivät vanno valaa, vaan "antavat juhlallisen vakuutuksen". Tämä vakuutus päättyy näin: "Tämä vakuutuksemme on vapaa ja tulemme sen täyttämään vallankumouksellisen tietoisuutemme ja oikeudentuntomme mukaan." Kun vakuutus on annettu, pitää huudettaman: "Eläköön köyhälistön kansainvälinen vallankumous!"

Uraa! kuulen varmasti saapuvilla olevien tavarithsien huutavan.

Kuinka moni heistä tiennee, mikä on "vallankumouksellinen tietoisuus"? Siinä on heille varmaan jotain mystillistä, selittämätöntä, jotain korkeamman olennon hämyä jota ilman sosialisti-ateistikaan ei tule toimeen.

Tämä on kaikessa kaameudessaan samalla lapsellisen liikuttavaa touhua.

*

Kuolemanrangaistus poistetaan.

Kuolemanrangaistus on poistettu helmik. 2 p:nä 1918 annetulla lailla. Siinä on kaksi pykälää. 1 § kuuluu: "Kuolemanrangaistukseen ei saa tästä lähtien tuomita." Mutta eihän meillä tähänkään saakka ole ketään tuomittu kuolemaan. Ainoastaan keisarin hengen ottamisesta ja valtiopetoksesta olisi voitu tuomita, jos olisi ollut tuomittavia. Tulleeko tästä lähtien olemaan ketään semmoisia? Pelätäänkö, että se vaara kerran vielä ketä uhkaa? Ketä?

*

Tämä laki kuolemanrangaistuksen poistamisesta on kai myöskin syntynyt sitäkin varten, ettei tehdyt ja tehtävät murhat joutuisi johdon syyksi. "Merkkejä siitä, että tämä taistelu voi käydä myöskin julmaksi, on havaittavissa nyt jo", sanotaan lain perusteluissa. "Julmuudella ei mitään voiteta" j.n.e. Eräässä tämän päivän "Työmiehen" kirjoituksessa tuomitaan siinäkin väkivaltaa ja terroria, jotka "eivät sovi meille". Vaikka valkokaartit ovat tehneet raakoja tekoja, ampuneet sairaanhoitajattaria j.n.e. ja vaikka ehkä sinä, punakaartilainen, olisit ajatellut antaa samalla mitalla, niin — "pois kosto ja korpilaki!" "Olkootpa porvarikaartilaisten raakuudet minkälaisia tahansa, niin sittenkin meidän täytyy säilyttää malttimme ja arvostelukykymme selkeinä."

Onhan hyvä, että varottavat. Mutta joka kerta kun minä tällaisen varotuksen luen, kuulen minä laukauksen jossain ja näen selkään ammutun porvarin makaavan veressään, jota Manner ja te muut turhaan koetatte pestä käsistänne. Terrorista ette puhuisi, ellei sitä olisi.

*

Mitalin toinen puoli.

Tahdon olla puolueeton, antaa heille sananvuoroa, valaista heidän sieluntilaansa. Heitä täytyy koettaa ymmärtää, tunkea heidän vaikuttimiinsa. Liitän tähän tämänpäiväisestä "Työmiehestä" kirjoituksen "Internationale". Se on sekin agitatsionikirjoitus, mutta ei tavallista lajia. Se on vilpitön purkaus, yksi monien samantapaisten joukosta.

Internationale.

"Työnorjat sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus. Nyt ryskyin murtuu pakkovalta, tää on viime ponnistus. Pohja vanhan järjestyksen horjuu. Orjajoukko taistohon! Alas lyökää koko vanha maailma ja valta teidän silloin on. Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään."

"Näin olemme laulaneet, ja laulamme edelleenkin. Muistan, kun vuotta kymmenisen taaksepäin tuota laulua opettelimme, kuinka olimme siihen innostuneet ja kuinka se meitä innostutti. Kuitenkaan en ole milloinkaan tuntenut sitä tenhoa, sitä elävöittävää vaikutusta, joka nyt on säteillyt läpi koko olemukseni näinä suurina vallankumouksen päivinä tuosta meille kaikille työläisille tutusta ja rakkaasta 'Internationalesta' lähteneeksi. Nyt olen sen tuntenut. Olen sairas, ruumiini on raihnainen, mutta kuitenkin tuon laulun tenho minut lumoaa. Sisimmässäni laulan tuota laulua, laulan aamulla ylösnoustessani, laulan päivällä kaduilla hiljaa hiipiessäni, laulan illalla maata mennessäni. Se antaa minulle voimaa, se antaa minulle elämää. —"

"Kun kuulin nuo kaikkivaltiaat sanat: 'Työväki on julistanut vallankumouksen!' Meilläkö? Suomessako? Onko se totta! Joko vihdoinkin. —? Astun kadulle. — Miestä, nuorta ja vanhaa, astuu järjestyneissä riveissä, ase olalla, käsi känsäinen lujasti puristettuna pyssyn peräsimeen. Otsa kirkas, silmä vakaa, ilme, eli oikeammin koko raatajan olemus puhuu, voitto tai kuolema, kaikessa tapauksessa vapautta. Vapautta joko elämässä tai kuolemassa. Ei, vaan elämässä, elämässä se on saatava, ja se saadaan — ja saadaan sittenkin; vaikka meidän askeleemme kulkisi kuolon rantaan, niin kuitenkin poikamme jo astuu vapauteen!"

"Tämä tietoisuus heitä elähdyttää, sen näkee. He ovat tietoisia, minkä vuoksi ovat lähteneet taisteluun. Ovat lähteneet taisteluun oikean asian puolesta. Luen heidän avoimista, rehellisistä katseistaan, että he tulevat taistelemaan niin kauan, kunnes 'nälkäinen on saanut leipää ja sorrettu oikeutta". Kuin vuorenjättiläinen liikkuu joukot eteenpäin, ja minä kuulen, "miten ryskyin murtuu pakkovalta'. En kaipaa muuta todistusta, sillä nyt näen, että

"Ei muuta johtajaa, ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias. Se yhteisonnen säätää, suojaa, se on turva tarmokas. Eestä leivän, hengen, kunniamme, yössä sorron, turmion, kukin painakaamme palkeitamme, kun käymme työhön, taistohon!"

"Näen, että vihdoinkin päättyy tuo vuossatainen sorron yö, yö, joka on ollut niin kaamean pitkä, jonka kärsimykset ja kurjuudet ovat olleet niin monet ja niin suuret, että millään ei niitä mitata taida, niistä voi vain puhua nuo orjain haamut, — haamut yössä sorron. —"

"Vaivun mietteisiini, ajatukseni liitävät ajassa taaksepäin, vuosia monia, jopa ajastaikoja satoja. Sieltä astuu eteeni sankareita, noita työn uljaita sankareita. Tuolla näen joukon pienoisen painautuvan salon synkkää seinää vastaan. Jo kohouupi kirves, tuo rauhan tappara, kaatuupi ikihonka, toinen ja kolmas. Kannot ja kivet kohoovat, peltotilkku toisensa viereen valmistuu. Elämää luonnonpovesta aherretaan esiin. — Tuolla kolkko korvenlaita, kontioiden koti, hallojen tyyssija, vaan niiden asuinsijat suistetaan, raatajakansan kaikkensa uhratessa. Vielä näen kuitenkin näillä elämänuran avaajilla sunnuntairauhan, mutta vain hetkisen vielä. Sillä jopa alkaa asettua asumaan vierasta valtaa raatajakansan keskuuteen. Siellä ja täällä alkaa kohota aatelislinnoja, salonlapsen otsaan painetaan orjanmerkki, hän ei enää omista itseään, ei omaisiaan, hän on kaikkineen siirtynyt kartanon karskin herran omaisuudeksi, pääomaksi, jota kartanon vouti saa mielivaltaisesti vallita. — Koskiemme kuohut kahlitaan kultia luomaan, teollisuus alkaa astua esiin, kauppa kohoaa, pääoman omistajat alkavat valtaansa laajentaa. Omistusoikeuden sotatorvi alkaa soittamaan surman säveltään. Alkaa ankara lainsäädäntöjen aika astua esiin. Omistavat luokat alkavat laatimaan lakeja omistamattomien luokkien orjuuttamiseksi. Laki määrää velvollisuuksia, ja taas velvollisuuksia alemmille. Oikeuden puoli jää yksistään ylemmille. — Kauan tuota kaikkea saimme kestää, ennenkuin vihdoin aika avasi silmämme näkemään, että

"Lait pettää, hallitukset sortuu, verot köyhälistön verta juo, ja köyhän ihmisoikeuskin ompi tyhjä lause tuo, Pois jo kansat holhouksen alta! Veljeyden sääntö on: Kellä velvotusta, siltä valtaa ja oikeutta olkohon!"

"Keinottelu, tuo maailman herra, nousi valtaistuimelleen, alkoi järjestää uutta yhteiskuntaa, nimittäen sen porvarilliseksi yhteiskunnaksi. Tämän uuden yhteiskunnan korkeimmaksi tekijäksi määrättiin rahapääoma. Että raha sai rauhassa kylvää tuhoaan, pantiin sitä suojaamaan yhdeltä puolen mitä kauheimmat murhakoneet, joita ihmisnero saattoi luoda, ja toiselta puolen kirkko, kapitaalin kaikkiuden suojelijaksi asetettiin, sen lisäksi kirkon tehtäväksi määrättiin noiden laajojen orjajoukkojen paimentaminen. Uskollisena kuin koira on se tehtävissään toiminut, siitä vain luupaloja palkakseen saanut. Orjajoukko lisääntyy, karitsain luku kasvaa. Työn ääressä uurastetaan päivin ja öin, hikihelmet otsalta vuotaa. Orjaa ei kukaan sääli, ken ei kestä — kaatukoon, ken ei elä, kuolkoon, sama olkoon sääntö, jos se on vanhus, nainen tai lapsi. Varallisuus kasvaa, runsauden sarvi yli reunojensa vuotaa, vaan kaiken tuon hyvyyden harvainvalta hallitsee ja hyväkseen käyttää. Jos tuskan sieluasi ahdistaissa, nälän henkeäsi uhatessa, hetkeksi herpaannuit työsi ääressä ja miettimään käyt elämän nurjuutta ja sen sinulle tarjoamaa kurjuutta, silloin sinulle selitettiin: 'älä pysähdy, oi ihminen, tämä on jumalallinen järjestelmä, sen on kaikkivaltias päällesi pannut. Älä nouse esivaltaa vastaan, sillä esivaltaa ei ole muuta kuin jumalalta'. —

"Herään mietelmistäni ja samalla teen kysymyksen: kuka kurjat havautti, mikä voima, minut, sinut ja meidät kaikki täällä orjuuden yön helmassa valveille saatti? Silloin aika vastaa: minä olen sen tehnyt. Minä näin sinut, ja omaistesi sortuvan, näin kalleimpasi kaatuvan, ja miten te, maan parhaat, yhä suurempaan kurjuuden kuiluun syöksyitte. Nyt vihdoin järkesi siteistä päästä, orjankahleesi katko, ja sinä olet näkevä, miten

"On kurjan kurjat kunniassaan raharuhtinaat nuo röyhkeät. Ei koskaan tee ne itse työtä, vaan ne työtä ryöstävät. Varat kansanhankkimat on menneet kaikki konnain kukkaroon. Pois kansa velkansa jo vaatii; nyt ryöstösaalis tuotakoon!"

"Vaan sinä huomasitkin, että olet yksin voimaton kaikkea tuota kaatamaan, mitä vuossadat on ympärillesi esteitä rakentanut. Silloin sinä, kuolemaa pelkäämättä kohosit ylemmäksi kaikkea muuta ja huusit, huusit kaikille ilmansuunnille: 'Kaikkien maitten köyhälistö liittykää yhteen.' Se oli uuden maailman, se oli tuon uuden Internationalen maailman sotahuuto. Tuhannet sen heti tunsivat, miljoonat sen luokse kiirehtivät ja omakseen omistivat. Taisto on alkanut, taisto tulinen, ja tämä taisto se voiton meille saattaa. Siksi me laulamme:

"Työmiehet, kyntäjät ja kaikki, työkansa, joukko nälkäinen! Maa meidän on ja olla täytyy, vaan ei laiskain lurjusten. Nälkä meill' on aina vieraanamme, vaan kuin korpit haaskoiltaan me kerran kaikki karkotamme, niin päivä pääsee paistamaan. Tää on viimeinen taisto. Rintamaamme yhtykää, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään."

Ne, jotka näin uskovat, näin näkevät, näin kirkuvat, ne ovat vaikeimmat voittaa ja rauhoittaa, sittenkuin kapina on voitettu. Heidän tähtensä täytyy tulevaisuus tässä maassa järjestää niin, että he saavat leipää ja saavat oikeutta, jos heillä sitä ei ole. Kaikilla heillä ei ole, ei läheskään.

Ja päättykööt tähän toivomukseen tämän päivän ja yön muistiinpanot.

Maanantaina 4 p:nä helmikuuta.

Ajan kuva.

Erään ylitirehtöörin rouva oli meillä. Nyt ei siinä perheessä ole kotona muita kuin kaksi tyttöä. Mies on piilossa, yksi poika on jossain valkoisten rintamalla, toinen poika tarttui kiinni Tampereella koettaessaan päästä rintaman taa. Pieni tyttö asuu toisessa paikassa, ollakseen poissa, kun punakaartilaiset yhä pitävät kotitarkastuksia, kysyvät tirehtööriä, soittavat ja vaativat viraston avaimia j.n.e. Kotona ovat vain vanhemmat tytöt. Perhe on siis täydellisesti hajaantunut ja milloin tahansa voi kuulua mitä tahansa. Semmoista on sadoissa perheissä tätä nykyä.

*

Kerrotaan, että Porvoo nyt olisi punaisten vallassa.

*

Luultavasti tulee täällä yhä verisemmäksi, kuta lähemmä sota saapuu.

*

Välit kiristyy.

Kun lakko oli julistettu loppuneeksi, tulivat työmiehet työhön erääseen kirjapainoon, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Konttori oli työskennellyt tähän saakka. Nyt se teki lakon. Vastattiin, ettei töitä aloteta, ennenkuin sanomalehtikirjapainotkin avataan. Taistelu kiristyy älyllisen ja ruumiillisen työntekijäin välillä. Ensi kerran ne nyt puhkeaa sillä alalla oikein kovaan koetukseen. Sen täytyi siihen mennä. Muuten ei kiristys alhaalta päin olisi koskaan lakannut.

*

Opitaanko?

Kuinka monen kunnon miehen, yhteiskunnan ja kansan parhaimman, elämä onkaan nyt hänen palvelijattarensa varassa! Ilmianto — ja mies on vangittu ja ammuttu.

Joillekin, ehkä monellekin, tämä terrori tietysti on terveellinen sikäli, että se avaa sellaisten silmät, jotka ehkä todella ovat sortaneet, kohdelleet armottomasti ja huonosti palvelijattaria, heitä solvanneet heidän mielipiteistään. Mutta kuinka kauaksi se ne avaa? Paatumus varmaan seuraa heti, kun paino on poissa. On niitä, jotka eivät opi mitään koskaan.

*

Kun saisi olla mukana.

Entisessä kenraalikuvernöörin talossa, Smolnassa, on ollut tanssiaiset. Siellä olisi pitänyt olla mukana. Antaisin mitä hyvänsä, jos voisin olla siellä ja muualla näkymätönnä mukana, kuvatakseni ja valokuvatakseni. Siitä tulisi hiukan toisenlainen päiväkirja kuin tämä, jota raaputtelen kopissani, eristettynä kaikesta.

*

Tuleva sananvapaus.

Oletettuna, että punaiset voittavat ja että heidän valtansa ainakin joksikin aikaa jää pysymään, kuinka silloin käy porvarillisten sanomalehtien? Oppositsio niissä tulee tietysti olemaan hirvittävä. Paljastukset murhista, kostonhuuto, jokapäiväinen arvostelu — kuinka he voisivat sen sallia vallassa olijoina? Voidakseen edes jossain määrin suojella itseään, täytyy heidän panna toimeen ennakkosenssuuri tai muunlainen jatkuva vaino sananvapautta vastaan. Kuinka tulevat valkoiset tekemään, jos he voittavat? Lakkauttavatko he sosialistiset lehdet ainakin ajaksi?

*

Vallankumoukselliset tuomioistuimet voisivat olla ainakin joksikin hyödyksi, jos voisivat ehkäistä yksityisten kostotoimenpiteitä. Mutta onko varma, ettei niistäkin tule terrorin välikappaleita? Millaisia tuomioita ne langettaisivat Svinhufvudista y.m.?

*

"Kullervo den förste" — "Oskar den store" — ovat päivän sveesivitsejä.

*

Tuleva hallitusmuoto.

Parlamenttarismi, kansanvalta, on meillä nyt kukistettu, ja kuka tietää kuinka pitkäksi aikaa. Sitä on yleensä paljon moitittu eikähän ole sanottu, että se millään tavoin on maailman paras hallitusmuoto. Onko se nykyisessä muodossaan meilläkin jo elänyt lyhyen päiväperhosaikansa? Ei sen ikä ollut pitkä eikä sen lento kaunis. Ehtiikö se ennen kuolemaansa laskea paremman ajan munan? Jäädäänkö meillä harvainvaltaan, jossa nyt ollaan, ei tähän, vaan porvarilliseen? Omaksuuko porvaristo periaatteen, jonka köyhälistö nyt on omaksunut? Miksei sekin omien etujensa ja kansan onnen nimessä ja puolesta voisi ryhtyä aseiden, palkkasoturien, avulla hallitsemaan jonkun Porvariston Pääneuvoston ja sen asettaman Valtuuskunnan avulla? Tästä kehittyy varmaan direktorio ja diktatuuri — kuninkuus jonkunlainen. Tämä kansa ei nähtävästi vielä pysty itse hallitsemaan itseään. Lujaa valtaa yleensä eikä ainoastaan lujaa järjestysvaltaa tässä maassa tarvitaan. Isäntä, tomera isäntä, tässä talossa pitää olla.

Sosialistit riistivät vallan kansalta. Jos he voittavat, eivät he sitä luovuta sille pitkään aikaan, kansalle kokonaisuudessaan. Onko porvarien sitten pakko sitä luovuttaa, kun sen saavat? Siitä tulee sitten se jupakka.

"Maailma on kiperä ja kapera"… — ja typerä.

*

Lapsellinen luulo.

Suurlakko julistetaan päättyneeksi, mutta vallankumoustaistelu jatkuu. Julistuksessa m.m. sanotaan: "Ja sitä taistelua se (köyhälistö) myös loppuun asti jatkaa. Ja kun Helsingin työväestöstä nyt palaa työhön se osa, jota ei vallankumoukselliseen työhön eturinnassa tällä hetkellä tarvita, vaan joka paremmin voi palvella työväen vallan lujittamista työskentelemällä tehtaissa, työpajoissa ja muissa töissä, niin palaa tämä joukko työhönsä, mielessään luja vakaumus siitä, että sekin tarvittaessa astuu taistelun ensimmäiseen rintamaan, vaikka tulisimman ottelun tuoksinaan."

Työmies ja kapitalisti ovat nyt sodassa keskenään. Työmies on valmis millä hetkellä tahansa tarttumaan aseeseen ja jättämään työmaansa mennäkseen rintamalle taistelemaan kapitalistin sotaväkeä vastaan. Toistaiseksi häntä nyt ei kuitenkaan tarvita rintamalla. Sitä odottaessaan hän menee kapitalistin luo ja vaatii, että tämä elättäisi ja ylläpitäisi häntä, vihollistaan, vihollisen reserviväkeä.

Työmies on tavattoman lapsellinen, jos luulee, että kapitalisti-työnantaja noin vain avaa tehtaansa ja ottaa työmiehensä takaisin sellaisilla ehdoilla. Täytyy olla meikäläinen työmies voidakseen edes kuvitellakaan sellaista mahdolliseksi. Seurauksena tulee olemaan, että työpaikat jäävät seisomaan, että työttömäin luku kasvaa hirvittävästi ja että vallankumoushallitus saa pitää heistä kaikista huolen työttöminä tai lähettää heidät tuota pikaa rintamalle.

*

Henkinen jääkautemme.

Tänä päivänä julaistu Suomen Kansanvaltuuskunnan Valistusasiain osaston (O. W. Kuusisen, Jaakko ja Hilja Pärssisen) julistus "Koulun vapautuksesta" on siksi mielenkiintoinen, että siitä täytyy tehdä ote. Siinä sanotaan:

"Vuossatainen on ollut maassamme henkinen jääkausi. Opetuslaitokset ja kansanvalistustyö ovat kituneet taantumusmielisten hallitusten vallanalaisuudessa pääsemättä sisäisesti kasvamaan ja kukoistamaan."

"Näin on ajan pyörä rynnännyt ohitse jättäen taakseen koulun, jonka työskentelijät masentunein mielin näkevät, miten sopeutumaton heidän työnsä on uutta aikaa palvelemaan."

"Mutta eteenpäin rientävää elämää on mahdoton ikuisesti pidättää. Koululaitoksenkin kovan jääkuoren alta pursuvat uuden toivon ja uskon väkevät viirat. Vanhojen valheitten sarja vieroittaa rehellisiä ja valistuneita hengen viljelyksen uurastajia. Ja yhä suurempi on niiden joukko, jotka pyrkivät kohti väsymättömän tutkimuksen paljastamia totuuksia. He tuntevat syvästi, että koko koululaitoksemme on perinpohjin uudistettava. — — Vallankumouksen edistysvoima saattaa vuosisataisen jään liikkeelle, ja kohta tulvehtivat kaikkialla maassamme keväiset virrat."

"On tullut päivä, jolloin opista miltei osattomaksi jäänyt työväenluokka astuu toteuttamaan sivistyksensä oikeutusta. Samalla se laskee perustuksen vapaalle, kansanvaltaiselle ja yleiselle kansalaiskoululle, johon köyhimmänkin lapsen pääsy tehdään mahdolliseksi ja jonka opettajisto vapautetaan virkavallan puristuksesta, samalla kun koulun opetus lakkaa olemasta yläluokan itsekkäitä tarkoituksia palveleva. Uudessa koulussa lakkaa uskonnon nimessä harjoitettu Mooseksen aikuisten käsitysten ja harhaluulojen, opettaminen ehdottomina totuuksina. Sensijaan sisällytetään koulun ohjelmaan yhteiskuntatieteeseen perustuva siveysoppi. Suuri koulun uudistus ei voi kunnolla käydä päinsä ilman opettajain innostunutta myötävaikutusta ja koulun laajaa itsehallintoa. Tästä ei sosialidemokratien keskuudessa voi olla eri mieltä. Ryhtykööt sen vuoksi valistuneet opettajat itse alotteeseen näissä asioissa, ja olkoot varmat siitä että tästä lähtien valtiovalta Suomessa lämpimästi kannattaa koulun vapautusta ja jalon kasvatuksen ihanteita. Opettajat alkakoot omasta alotteestaan soveltaa vapaampaa käsitystä opetuksessaan, tietoisina siitä, että hengen vapauden suuntaan tulee tästä lähtien viitoitettavaksi koululainsäädäntö ja uusittavaksi koulujen ohjelmat ja useat oppikirjat. Lasten vanhempia puolestaan kehottamme antamaan koulujen työlle tukea."

On, jumala paratkoon, koulun alalla kokeiltu loppumattomiin. Nytkö sitä laajennettaisiin vielä niin, että jokaisella yksityisellä opettajalla olisi oma kasvatusopillinen teoriansa ja metoodinsa, oma pedagogiikkansa? Opettaja näkyisi saavan ruveta opettamaan melkein mitä hyvänsä hänen päähänsä pälkähtää. Voisihan jonkun neropatin päähän pistää kääntää kirjainten järjestys nurin, muuttaa aakkoset öökkösiksi.

Kyllähän se kai on ollut koko kamala maanvaiva meillä tuo "vuosisatainen henkinen jääkausi". Sen ehkä tuhoisin jakso alkoi Agricolasta ja hänen Aapisestaan, josta Suomen kansa oppi lukemaan. Sitten se oppi tämän jääkauden aikana kirjoittamaankin, kun sai kansakoulut ja muut. Sen jääkauden kukkia ne ovat sosialismi ja työväenliike ja niiden lehdet ja Hilja Liinamaa-Pärssisen runotkin, ja viimeinen kukka on kai tämä samaisen runottaren koulureformimanifestikin. Hedelmistäkö se puu tuttaneen?

Mitä niihin Mooseksen aikuisiin käsityksiin ja harhaluuloihin tulee, joita on opetettu ehdottomina totuuksina, niin eihän todella taida oikein sopeutua tämänpäiväiseen vallankumoukselliseen siveysoppiin sellaiset vanhat käskyt kuin "elä tapa, elä tee huorin, elä varasta, elä sano väärää todistusta lähimäisestäsi, elä himoitse lähimäisesi vaimoa eläkä hänen tavaraansa" — ja mitä kaikkia ne ovat, joita on neuvottu noudattamaan — lukuunottamatta ehkä säädöstä lepopäivästä, jonka, ainakin sen, tämä vallankumous näkyy pyhittäneen. Ainakin pyhitti se sen vielä eilen.

*

"Mitä tapahtuu Saksassa? — Klo 3-4 välillä i.p. lauvantaina saapui Turkuun Turun-Ahvenanmaan linnoituspiirin sotilaskomitea, joka ilmoitti, että suoraan Pietarista on saapunut kipinälennättimellä ilmoitus, että Saksan keisari Wilhelm on syösty valtaistuimelta.

"Tiedonannon todenperäisyyttä ei ole vielä voitu Helsingistä käsin tarkistaa." (Tiedonantolehti )

Mutta kyllä kai se sentään on varma!?

*

Luvattomasti poistuneet.

Työasiain valtuutettu Lumivuokko ja Liikenneasiain valtuutettu Konst. Lindqvist kuuluttavat, että Tie- ja Vesirakennusten Ylihallituksen virkamiehet ja osa valtionrautateiden virkamiehiä "ovat Kansanvaltuuskunnalle ilmoittamatta poistuneet tehtävistään". Jolleivät he viimeistään siihen ja siihen mennessä tule "selvittämään asioitaan, menetellään heidän kanssaan olosuhteiden vaatimusten mukaan", "ryhdytään heidän suhteensa kaikkiin toimenpiteihin, johon (!) katsotaan tilanteen ja asioiden aihetta antavan."

Saa nähdä, noudattavatko päätirehtöri B. Vuolle ja ylitirehtöri K. Snellman kutsua.

*

Myrkytettyjä jauhoja.

"Työmies" kertoo, että lahtarit Hämeenkylässä eilen aamulla ovat räjäyttäneet erään Palinin torpan. Tämän, räjäytetyn torpan paikalta on löydetty 2 säkkiä jauhoja, joiden "luullaan olevan myrkytettyjä". Yksi hullu taitaa paljon kysyä, mutta kysyisin kuitenkin: Mitä ihmeen jauhoja ne olivat, jotka jäävät paikalleen, vaikka torppa lentää ilmaan?

*

Palvelijattarien rintama.

Tahdon merkitä muistiin senkin, mitä "Työmiehessä" silloin tällöin saattaa olla tottakin, ainakin siteiksi. Eräässä tosin hyvinkin agitatooris-tarkoituksisessa kirjoituksessa "Palvelijattarien kärsimykset" sanotaan:

"Usealta taholta on viime päivinä tullut valituksia, miten hävyttömästi 'herrasväki' kohtelee palvelijoitaan. Perhepalvelijattarien asema on aina ollut orjallista ja kaikkien tuittupäisten rouvain oikkujen alaista, mutta nyt se on muuttunut vallan kauheaksi. Isäntäväki syytää suustaan mitä solvauksia tahansa palvelijoitaan kohtaan. Ennen toki riitti se, kun rouvat ja emäntäpiiat haukkuivat, mutta nyt on näitten lisäksi tullut vanhat ja nuoret herrat sekä neidit."

Luulen, että monet porvarirouvamme ovat ymmärtämättömyydessään kasvattaneet niitä punaisia tyttöjä, joiden ilmiannon pelossa heidän miehensä ja poikansa nyt piilevät perheissä, joissa ei ole palvelijoita tai joissa ne paremman kohtelun vuoksi ovat "valkoisia" tai ainakin "punavalkoisia". Pelkään, ettei tule kuuroille korville kaikumaan kirjoituksen lopussa oleva yllytyshuuto: "Palvelijattaret, seisokaa rohkeina rintamassa!"

*

Eräässä toisessa kirjoituksessa "Torpparivapautuksen oikeutus" on tämmöinen kohta: "Hän (torppari) muokkasi, hänelle (maaruhtinaalle) pellot, hän kokosi viljan aittaan, hän raatoi yöt päivät hovin pellolla, vaikka halla turmeli oman niukan sadon. Se ei hovin herraa liikuttanut. Hän laittoi hoviin öisin reet, rattaat, astiat y.m. Hän puhdisti hovin pellavat. Hänen vaimonsa ja lapsensa kehräsi hovin langat, kutoi kankaat, kokosi tuhkat, poimi marjat, pesi pyykit, puhdisti huoneet, saaden itse ilottoman luolansa pimennossa niukkaa leipää järsiä. Elon ilo katosi torppariorjain vaimojen ja lasten katseista, kuolon kalpeus ne kelmennytti. Ennenaikaiseen hautaan ne sortuivat. Ja uusi sukupolvi jatkoi raadantaa herkeämättä, vailla toiveen kipinääkään paremmasta."

Semmoista ja sentapaista taustaa vastaan, joka ei ole liioiteltu, on helppo saada ylistetyksi valtuuskunnan torpparilakia ja kiihoittaa miehiä rintamalla sen voimassapysymistä puolustamaan.

*

Länsimainen sivistys ja "Työmies".

Tässä samassa kirjoituksessa on muuten kuvaus, näyte siitä, miten sosialistihistorioitsija käsittää länsimaisen sivistyksen maahan tuonnin ja sen siunauksen:

"Karusta korvesta raivasi suomalainen maanmies itselleen peltotilkkunsa. Naapuri raivasi viereisestä alueesta, sitten toinen, kolmas j.n.e. Niin syntyi kylä ja vihdoin pitäjä. Yhdessä taisteltiin hallaa ja muita vaikeuksia vastaan. Kun talollisen poika tai tytär kasvoi isoksi, jotta isän koti kävi ahtaaksi, menivät nuoret loitommalle takamaalle. Siellä taas talous kohosi, kansakunta lisääntyi. Lait ja järjestyksen ylläpitämiseksi laati säännöt kansa itse maakuntakokouksessaan. Oli olemassa kansanvaltainen vapaus. Yhdessä iloittiin, yhdessä kärsittiin.

"Tuli sitten vieras miekkamies, julisti, että te pakanat ette tunne jumalaa. Me tuomme teille sen ja teemme tunnetuksi. Raatajakansa tuumii: 'Meillä on itsellä jumalat, me emme teidän jumalianne tarvitse!' Vieras kohotti säilänsä uhkaavana: 'Teidän on pakko uskoa meidän kolmijumalaamme, jos henkenne on teille kallis', ja osottaakseen totta tarkoittavansa, iski 'pyhä miekka' joukon viattomia ihmisiä kuoliaaksi. Kun asema kävi näin uhkaavaksi, tuumi yksi ja toinen: 'Jos tuota nyt sanoisi uskovansa heidän jumalaansa, pääsisi heistä rauhaan.' Ja niin Kupittaan lähteen verensekainen vesi tuli 'merkiksi', jolla suomalaisia rauhallisia raatajia otettiin 'taivaallisen itsevaltiaan alamaisiksi'. Nyt luulivat raatajat rauhaan päässeensä, ja saavansa konnuillansa leipää tuottaa, ja leipää syödä. Mutta valloittajalle ei se ollut pääasia, vaan pääasia oli kansan orjuuteen alistaminen. Valloittaja selitti: 'Maa kuuluu minulle. Sinä saat nuo kauniit raivaamasi vainiot jättää niille, kelle minä määrään.' Ja talonpojan hämmästykseksi tuli suuri aatelisherra ja sanoi, että maa on 'kuninkaan lahjakirjalla' hänelle annettu. Hänellä on 'laki' puolellaan. Hänellä on tähän maahan 'saavutettu oikeus.' Ellet hyvällä alistu, niin — — —.' ja taas miekkaa heilutettiin talonpojan pään päällä.

"Talonpoika kummasteli. Olihan sen vieraan jumaluusopissa, että lisääntykää, täyttäkää maa ja tehkää se alamaiseksenne. Kuinka tämä on ymmärrettävää!

"Mutta kiiltopukuinen herra pyssymiesjoukon seuraamana pani hänet 'ymmärtämään', mitä merkitsee 'laki' ja saavutettu oikeus. Se merkitsee, että hänen on jätettävä esi-isänsä koti ja kontu, ja mentävä tuonne laitarämeikköön ja sieltä raivattava itselleen uusi vainio. Herra rakennutti linnansa hänen entisille asuinsijoilleen.

"Karvasteli se talonpojan mieltä ja sai osan heistä vastarintaan saavutettujen työnoikeuksiensa puolesta. Mutta saavutettujen rosvo-oikeuksien omistaja pani pyssymiehet opettamaan entiselle vapaalle talonpojalle, 'ettei esivalta miekkaa hukkaan kanna.' Veriin hukkui vapaus, Ja suomalaisesta talonpojasta tuli — torppariorja."

Omituinen sekoitus Lalli-romantiikkaa ja torpparitodellisuutta.

Tiistaina 5 p:nä helmikuuta.

Kuka maksaa kulut?

Kaiken sen, minkä tämä sota tulee maksamaan, saa Suomi itse maksaa. Se ei tule mistään saamaan sotakorvausta. Voittaja saa suorittaa voitetunkin sotakustannukset. Mistä ne rahat lopulta otettanee? Suomen rikkauksista, metsistämme, sillä muuta rahanarvoistahan meillä ei juuri ole. Onhan tosin vielä myöskin maa, pellot, niityt, s.o. maanviljelys, se, mikä siitä saadaan irti. Ja sitten työ, etupäässä työ. Työväki saa työllään vähitellen osaltaan ja suurelta osaltaan maksella, mitä se on hävittänyt. Ilman työtä eivät luonnonrikkaudet ole minkään arvoiset. Varsinkin tuottava työ siis saa ponnistaa kaiken voitavansa. Se se lopulta saa maksaa kaiken.

Tarvitaan ennen kaikkea elintarpeita. Ne otetaan niiltä, maanomistajilta ja maatyömiehiltä, jotka voivat niitä hankkia. Kaikki sodat saa lopulta maanmies maksaa ja niin käy nytkin. Hänen laskuunsa tätä taistelua käydään. Mutta samalla muidenkin työläisten. Kuluttava työmies saa maksaa leivästä sille, joka sitä hankkii. Se leipä tulee sitä kalliimmaksi, kuta vähemmän maamies sitä saa tuotetuksi. Kuta suurempi hävitys on ollut, kuta enemmän on mellastettu, tuhottu, poltettu, sitä vaikeampi on saada leipää. Ja kun teollisuus on joutunut lamaannuksiin, täytyy sen palveluksessa olevain tyytyä vähään ja ponnistella enemmän senkin velkoja maksaakseen. Ei siinä enää riitä 8-tuntiset työpäivät. Kaikki menee entiselleen, pahempaan päin. Hävitetty talo ei voi enempää, kuin mitä se voi.

*

Meidän tiemme.

"Teillä pitää aina olla se perustuslaki peränne alla. Ette uskalla lähteä millekään matkalle istumatta ensin sen päälle, niinkuin ryssä istuu ennen matkalle lähtöään tuolille huoneen perällä ja vasta sitten lähtee liikkeelle." Muistelen jonkun sosialistin näin sanoneen. "Niin juuri — sanon — se on meidän oikeudentuntomme, omatuntomme, josta lähdemme ja jonka me aina otamme mukaamme. Perustuslakitie on kyllä hiukan mutkallisempi, mutta parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan."

*

Metsä arvoton.

On muuten omituista, kuinka vähän merkitystä nyt oikeastaan on sillä pääomalla, jonka kimppuun he käyvät ja tahtovat vallata. Suomen suurimmalla kansallisomaisuudella metsällä esim. ei ole tällä hetkellä mitään arvoa, sillä ei sitä voi syödä eikä myödä. Sen ainoa ruoka-arvo olisi tätä nykyä petun ja — marjain. Gutzeitin, Kymiyhtiön, Ahlströmin liikkeiden kiinteimistöt ja irtaimistot ovat siinä arvossa, mikä heillä on niistä saatua viljaa makasiineissaan — ja se ei ole paljon — ja mitä saadaan kalaa järvistä ja jäniksiä ja lintuja metsistä. Vaikka ne kuinkakin takavarikoitaisiin ja yhteiskunnallistutettaisiin, muuta niistä ei saataisi irti kansalle.

*

Rauhan tarjousko?

Tänään kerrottiin, että Mannerheimin väki olisi lähtenyt liikehtimään Mikkelistä Kouvolaa kohti. Eräs vallankumouksellisia lähellä oleva venäläinen siviiliherra oli käynyt erään henkilön luona tarjoamassa — omasta puolestaan tietysti, mutta välillisesti Tokoin lähettämänä — rauhaa. Eduskunta voisi muka kokoontua. Sai vastauksen, että valtiopäivät eivät tietysti voisi kokoontua, koska kansanvaltuuskunta ei voisi mitenkään taata sitä, että ne saisivat rauhassa toimia ja ettei edusmiehiä ammuttaisi tai vangittaisi, jos joku päätös ei olisi punakaartille mieleen. "Eduskunta voisi kokoontua jossain muualla." Kehoitettiin kääntymään Mannerheimin puoleen. Ehdotus nähtävästi oli saanut alkunsa siitä, että täkäläiset ryssät eivät ole halukkaat suuremmassa määrin lähtemään rintamalle.

*

Ylipäällikön valta.

Eräs sanitääri kertoi, että punakaarti ei salli Punaisen Ristin auttaa valkoisia haavoittuneita. Ne ovat kansan asian vastustajia ja niiden täytyy kuolla. P. R. vangittiin asemalla, vaikka sillä oli itsensä ylipäällikkö Haapalaisen antama passi. Hänellä nähtävästi ei ole mitään sanomista, jos kaarti on toista mieltä. On kai niin, että kaarti yhä edelleen pakottaa mukaansa johtajat niinkuin ennenkin, heti alussakin.

*

Nälkärintamalla.

Puhutaan niin paljon siitä, millä rintamalla ratkaiseva taistelu tulee tapahtumaan — Vilppulan — Kouvolan — Antrean. Minä luulen, että se tulee tapahtumaan — nälkärintamalla.

*

???

Kauheasti ne puuhaavat ja järjestävät ja kehuvat onnistuvansa, mutta löyhältä se vielä tuntuu. Ei maata voida hallita niinkuin puoluetta. Eivät ne tähän asti ilman porvarillista apua ole tehneet oikeastaan mitään muuta kuin järjestäneet oman agitatsioninsa ja luokkataistelunsa. Eihän tässä tosin ole kysymys kovinkaan suuresta yhteiskunnasta ja kai se olisi jossain määrin mennyt, jos venäläisvallan jälkeen olisi päästy hiukan enemmän oman katon alle, mutta kun kaikki, mitä uusi asema tuo mukanaan, on luotava samalla kertaa, kaikki sisäiset ja ulkonaiset asiat. Toivooko ne ehkä sittenkin porvarillisilta apua? Ilman sitä tämä ei mene. Mutta kuinka on mahdollistakaan sitä saada? Mikä on heidän ohjelmansa, jota he tahtovat meidät toteuttamaan? Eihän siitäkään ole muuta tietoa kuin vain fraaseja. Pitäisikö meidän yleensä vain olla heidän juhtinaan vetämässä, minne kuski käskee, ja sillä vauhdilla, minkä kansan ruoska määrää? Niin tekevät raakalaisvalloittajat: mongoolit, turkkilaiset — hunnit. Eivät ne kyenneet eivätkä nämä kykene luomaan mitään korkeampaa ja parempaa kulttuuria, ne osaavat ainoastaan hävittää ja istua patainsa ääressä, niin kauan kuin se porisee.

*

Tuumiskeluja tulevaisuudesta.

Välistä alkaa minusta näyttää, kuin porvarien täydellinen voitto kuitenkin olisi heille itselleen vaarallisin. Täytyy ehkä kauankin turvautua kivääreihin ja kuularuiskuihin, ja silloin on hyvin lähellä vallan väärinkäyttö ja voitetun voimien vähäksyminen, niinkuin on ollut tähänkin asti. Ettei tämä vain päättyne porvarilliseen sotilas-diktatuuriin! Vaikka järjestys palautettaisiin, vaikka eduskunta ja hallitus taas pääsisikin toimimaan, täytyisi sitä kaikkea tukemassa olla valkoinen armeija. Eikö tästä armeijasta synny jonkunlainen pretoriaani-joukko, joka yhtäkkiä voi panna toimeen vallankaappauksen tai joka ainakin painaa hallitusta ja eduskuntaa mieleisiinsä päätöksiin? Kyllä meillä on sellaistakin suuntaa.

Jos aseet voittavat, niin on se pääasiassa maalaisväestö, pohjalaiset ja muut talonpojat, jotka ovat hankkineet voiton ja vuodattaneet verensä sen puolesta ja kai myöskin, ainakin osaksi, tahtovat korjata voiton hedelmät. Ne sanelevat rauhanehdot edukseen ja palkakseen. Uuteen eduskuntaan kaiken varmaan tulee voimakas maalaisaines, maalaisliitto tai kansanpuolue sulattaa itseensä osan entisiä puolueita. Jos meillä olisi sopiva kuninkaan alku, ei tiedä, vaikka sen huutaisivat kuninkaakseen.

Se nyt on varma, että tuottajat ja kuluttajat joutuvat vastakkain ainakin elintarveasiassa, ellei viljaa ruveta saamaan muualta. Käy vielä niin, että teollisuusherrat ja työväki, joka elää teollisuudesta, joutuvat yhteisine leipäetuineen maanomistajain ja kalastajain etuja vastaan. Maaseudullahan ovat raaka-aineet ja tuotantolähteet, metsät, pellot ja järvet. Maareformi tulee polttavaksi kysymykseksi. Vaaditaan maan pakkoluovutusta viljelykselle, sekä valtiolta, yhtiöiltä että yksityisiltäkin. Siihen maanomistajat eivät suostu hyvällä. Ehkä maalaisten nousu vaistomaisesti on siitäkin aiheutunut.

Tuo reformi on kuitenkin pantava toimeen, sillä epäkohdat siinä suhteessa ovat kai suurena syynä siihen, mitä on tapahtunut. Maa täytyy saada viljellyksi, täytyy palata maahan. Teollisuuden, varsinkin puutavarateollisuuden täytyy ymmärtää tämä ja taipua oman tappionsakin uhalla.

*

Terrori lisääntyy.

Kerrotaan, että joku tänään ammuttiin Eiran luona. Niitä kaatuu tuon tuostakin. Niitä ammutaan kuin kulkukoiria, rauhallisia miehiä, joilla ei ole muuta syytä, kuin että ovat kuuluneet suojeluskuntaan. Tämä lienee ollut joku entinen poliisi, järjestyksen valvoja virkansa puolesta. Hän on nyt pahempi kuin pahantekijä. Jokainen tällainen teko tietysti kiihoittaa kostoon, verikostoon.

Toisia etsitään heidän kodeistaan ja murhataan. Näin tänään mustan auton, punainen lippu, Rehbinderin tiellä — vietiinkö ketä? Nuo autot, ainoat, joita kaduilla liikkuu, ovat kuin vankivaunuja, mestauskärryjä, joissa kuletetaan jo ennakolta kuolemaan tuomituita. Niiden hyrinä saa minut aina säpsähtämään ja sydämeni täyttymään inholla.

*

Venäläiset.

Venäläiset eivät kuulu enää viitsivän vartioida edes omaa pesäänsä, Keisarillista linnaa, vaan täytyy sitä punaisten vartioida.

*

Kyllä ne tietää.

Eräs sosialisti esitti keskustelussa tänään väitteen, että vallankumous voittaa, jos ryssät lähtevät eivätkä ota osaa taisteluun. Punaisten armeija tosin miesluvultaan vähenee, mutta samalla heikkenee myöskin valkoisten rintama, sillä valkoiset on saatu liikkeelle ryssää vastaan eikä suuri osa heistä tahdo taistella omia kansalaisiaan vastaan. Voi olla. Mutta kyllä kansa siellä tietää, mistä on kysymys. Se puolustaa omaa äänioikeuttaan, omaa valtaansa harvainvaltaa vastaan eikä laske aseitaan, ennenkuin se on taattu, ennenkuin eduskunta taas voi toimia ja sen asettama hallitus on katon alla ja tunnustettuna. Kyllä siellä, Pohjanmaalla, Savossa ja Karjalassa, tiedetään, että jokainen pisara verta vuotaa ryssän pistimellä isketystä haavasta, että jokainen kanuuna mölisee venättä, että ne ovat ryssän kuulat, jotka rapisevat. Niin kauan kuin tätä taistelua kestää, taistellaan sitä punaisten puolelta ryssän aseilla ja ryssän asian hyväksi. Köyhälistön asia on kyltti! Ryssäläiset ovat upseerit, ryssäläinen komennuskieli ja yleensä koko komento.

*

Tunnelmia.

Onko vain tilapäistä "tunnelmaa", optimistinen välitila, hermostostani riippuvainen, että tuntuu rauhallisemmalta ja valoisammalta? Onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä? Räjähtääkö huomenna jotain?

Milloin taas tullee aika, jolloin voin kirjoittaa jonkun "lastun"?

Olisi nyt draaman aiheita, joka osaisi niitä käyttää.

Tuntee tarvetta lähteä liikkeelle, moralistina, lähetyssaarnaajana ja saarnata vanhoja totuuksia, tekstinä päivän tapahtumat. Mikä ääretön määrä ainehistoa ikuisten aatteiden valaisemiseksi — ja uudelleen opettamiseksi!

*

He uskovat kykenevänsä.

Vallankaappaajat näyttävät melkolailla hölmistyneen siitä, että maan virkamiehistö ja sivistyneistö niin yhtenäisenä rintamana asettui vallankumousta vastaan ja kieltäytyi sitä millään tavalla avustamasta. Ällistyksestä päättäen he olivat odottaneet toista. Kun Saksassa on niin paljon sivistyneitä, varsinkin sivistyneeseen köyhälistöön kuuluvia sosialisteja, niin miksei sitten meillä? Onhan meilläkin tällaista köyhälistöä. Olisi luullut, että heidän jo oman etunsakin vuoksi olisi luullut pitävän ymmärtää, etteivät he ainakaan tulisi menettämään mitään, jos täällä nyt päästäisiin rakentamaan parempaa yhteiskuntajärjestelmää. Heillä ei ole mitään hyötyä suurkapitalistisesta yhteiskunnasta. Heidän jälkeläisilleen tulisi siinä ainakin kolmannessa ja neljännessä polvessa kurjemmat olot kuin sosialidemokraatisessa. Näin tuumiskellaan tänään "Työmiehessä".

Mistä nyt johtuu tämä mieliala sivistyneiden keskuudessa? kysyy kirjoittaja. Siitä, että sivistykseen osallisiksi pääsevät enimmäkseen vain varakkaat tai varakkailta saamiensa lukulainojen avulla koulua käyneet köyhät. Kaikki he omistavat kouluissa yläluokan hengen. Saamansa "sivistys" sitoo heitä herrasleiriin. Mutta millä tavalla saadaan heihin tuo henki? "Sen kehittämiseen käytetään varsinkin uskonnon ja historian opetusta, jopa kielten opetuksenkin yhteydessä."

Sen syvemmälle ei tämän tutkijan silmä tunge niiden sieluntilan tutkimisessa, jotka lainkuuliaisina ja isänmaallisina kansalaisina eivät ole voineet antautua kapinaa millään tavalla kannattamaan.

Mutta välipä heistä. Tullaan me toimeen ilmankin heitä. Kun tutkintoja suorittaneet kieltäytyvät, niin tulevat niitä suorittamattomat heidän toimiinsa.

"Pystyvätkö he?" kysyy "Työmies" ja vastaa: "Tietenkin on useita tehtäviä, joihin vallankumous ei saa oikein kykeneviä heti alussa ja joissa tapahtuu kahnausta ja seisausta. Työläisissä on kuitenkin elämän kovassa koulussa monenlaisiin töihin tottuneita. Heidän soveltumiskykynsä, kekseliäisyytensä ja kätevyytensä on suuri. Monet uudet toimet ovat sellaisia, että niitä voi vähän perehdyttyään hoitaa tavallinen kuolevainen. Vaikka siis tulee olemaan osaksi suuriakin vaikeuksia, niin asiat tulevat kuitenkin hoidetuiksi, tietysti toisella tavalla kuin ennen, mutta toinenhan tulee järjestelmäkin olemaan, ja toiset asiat heti alussa hyvin, toiset myöhemmin ainakin tyydyttävästi. Vanhan järjestelmän toimihenkilöt, jotka ehkä luulivat saavansa lakolla ihmeitä aikaan, voivat tulla huomaamaan, etteivät he olleetkaan niin tarpeellisia. Usea heistä voi jäädä syrjään pitkäksi ajaksi, jos vallankumous tuottaa työväelle pysyvän voiton."

On liikuttavaa, että he todella uskovat voivansa suorittaa urakan, jonka ovat ottaneet… "Maltahan, tässä vielä näytetään!" Asento on hyvä, ryhti oivallinen. Mutta ah, ollaan vasta taipaleen alussa, pöyhkeillään kannella. Jahka joudutaan ulapalle, aallokkoon … näen meritautisia makaavan kannella ja kannen alla, kapteenit ja miehistöt ja masinistitkin. Kone pysähtyy, tuuli painaa karille. Haaksirikko. Rannalla odottaa entinen miehistö, lakossa ollut sivistyneistö, pelastaakseen, mitä pelastettavissa on.

*

Myöntävät alottaneensa.

On tätä nykyä niin paljon kaikenlaisia "neuvostoja" ja "pääneuvostoja" ja "valtuuskuntia" ja "järjestöjä" ja "osastoja", etten tahdollani parhaimmallakaan pääse selville siitä, kuka on kukin ja mikä on mikin. Pitänee kai ne kerran iskeä päähänsä, jos tätä kauan jatkuu. Mikä lie tuokaan "Sosialidemokraatinen Puolueneuvosto", joka on eilen "nykyisen aseman johdosta päättänyt" jotain tavattoman tärkeää siitä päättäen, että selonteko siitä on varustettu kauhean lihavalla kahden palstan otsakkeella.

Ei se näykään oikeastaan mitään "päättäneen", se vain antaa, "ohjeita" Työväen Pääneuvostolle ja itselleen Kansanvaltuuskunnallekin. Ohjeita on kymmenen.

Muuan on se, että Suomelle on laadittava kansanvaltainen valtiosääntöehdotus, joka mahdollisimman pian on asetettava kansan äänestyksen alaiseksi. Saisiko Suomen kansa siis todellakin kerran sanoa oman sanansakin vallankaappauksesta sen tekijöille? Kun ei vain kurki kuolisi, ennenkuin suo sulaa.

Punainen kaarti on katsottava valtion armeijaksi ja sen vakinaista aseellista voimaa on vähennettävä vasta sitten, kun työväen edut näyttävät "vakavasti turvatuilta". Kaarti siis tulee olemaan aseissa ainakin niin kauan, kunnes on saatu tuo mieluinen valtiosääntö. On siis olemassa ennakko-ohje valkoisten varalle, kun he voittavat. Ei ole oikeutta mukista, kun he voitettuaan pitävät väkensä pystyssä — siksi, kunnes heidän etunsa ovat vakavasti, oikein vakavasti turvatut.

Nämä vallankumouksen tekijät ovat yhtä mittaa toitottaneet, että työväki tarttui aseihin itsepuolustukseksi. Nyt puolueneuvosto paljastaa vallankumouksen todellisen syyn. Kumous ei johtunutkaan siitä satunnaisesta seikasta, että porvaristo aikoi hyökätä, vaan oli "historiallinen välttämättömyys". Työväenluokka on noussut "muuttamaan yhteiskunta- ja valtiojärjestyksen perusteita kansanvaltaisemmiksi". Kaiken yhteiskunta- ja valtiojärjestyksen perustana meillä oli mitä kansanvaltaisin parlamenttarismi. Sitä perustaa siis noustiin muuttamaan. On siis olemassa positivinen ohjelma täksi kansanvaltaisemmaksi perustaksi, jonka toteuttamiseksi täytyy tarttua aseihin. Kai saadaan pian nähdä, kummoinen tämä ohjelma on.

Ja vielä kerran: vallankumous ei siis ollut itsepuolustusta, vaan hyökkäystä erikoisen tarkoituksen saavuttamiseksi.

*

Ursin ja koulupojat.

Turun "Sosialisti" kertoo, että "kun toveri, tohtori Ursin meni opetustunnilleen sikäläisessä suomalaisessa klassillisessa lyseossa, poistuivat oppilaat mielenosoituksellisesti luokalta. Toisella tunnilla saapuivat he luokalle, mutta 'herraskaisten häpeämättömyyttä osoittavalla röyhkeydellä huusivat tohtori Ursinin alas'." Teko on lehden mielestä häpeällinen ja siveellisesti pöyristyttävä. "Harmaahapsista kunnon miestä ovat kohdelleet kuin alhaisen rikoksen tehnyttä. Miestä, joka aatteelleen uskollisena on koko elämänsä ahertanut kansansa onnellisempi tulevaisuus päämääränään. Koko valistunut Eurooppa luo kunnioittaen katseensa tähän samaan mieheen — vähätietoiset, röyhkeät herraspojat ajavat hänet täältä pois omasta työhuoneestaan."

Valistunut Eurooppa ei tuota kunnioittavaa katsetta luodessaan tiedä, mitä Turun pojat tiesivät harmaahapsisen viimeaikaisesta toiminnasta kansansa onneksi.

*

"Svinhufvudin rintama."

Tällä kauniilla nimellä kunnioittaa eräs kirjoittaja tämän päivän "Työmiehessä" sitä passiivista vastarintaa, johon on ryhdytty ja joka viimeksi on ilmennyt siinä, että työnantajat, kauppiaat y.m. lakon päätyttyä eivät ole panneet töitä käyntiin. Nähtävästi on tämä vastarinta vallankumouksellisille tullut suurena yllätyksenä. Hän koettaa uskotella, että vastarinta ei tule onnistumaan ja että rintama pian murtuu. Työnantajat yrittävät kyllä nyt "äkäpäissään suunnitella muka samaa keinoa, kuin mitä me olemme käyttäneet, yrittävät pakottaa työväestöä luopumaan vaatimuksistaan. Mutta se on mahdotonta. Suurlakkokeinon käyttäminen on mahdollinen ainoastaan työväenluokalle siksi, että se pitää liikkeellä koko yhteiskunnan monimutkaisen koneiston. Riistäjät eivät voi tuntea mitään vastaavaa keinoa."

Kirjoittaja kyllä myöntää, että työnantajain menettely synnyttää sekasortoa. Mutta kun hallitusnyörejä nyt hoitelevat työväen luottamusta nauttivat miehet ja kun niiden takana seisoo yksimielisenä kansan suuri enemmistö, niin työnantajain jäykät niskat kyllä pian nujerretaan. Se tapahtuu siten, että tärkeimpiä teollisuuslaitoksia tullaan ottamaan yhteiskunnan huostaan. Olisihan tässä oikeastaan jo "työnnyttävä" yhteiskunnalliseen vallankumoukseen kokonaisuudessaankin, jos vain Keski-Euroopan maissa se vallankumous olisi suoritettu. Mutta pian se kuitenkin tapahtuu, "jotakuinkin lähiaikoina".

Näin siellä haaveillaan, uskotaan ja uskotellaan. Svinhufvudin rintama samaan aikaan vain lujittumistaan lujittuu. On turvallista keskellä kuulasadettakin laskeutua levolle sen taa sillä iltayötoivotuksella, että kestäköön yhtä hyvin Mannerheiminkin rintama.

Keskiviikkona 6 p:nä helmikuuta.

"Ei edes tsaarin aikana ollut tämmöistä sorto- ja pakkovaltaa", se on tätä nykyä kaiken laulun alku ja loppu.

*

Liekö räikeämpää väkivaltaa, kuin että vanhat, harmaantuneet virkamiehet, jotka ovat vannoneet valan olla kuuliaiset maan lailliselle hallitukselle, vastoin tätä vannomaansa valaa tahdotaan pakottaa tekemään työtä käskettyä. Samalla se on mitä ilmeisin köyhäntodistus. Ne, jotka lähtevät liikkeelle parantaakseen ja uudesti luodakseen tätä yhteiskuntaa, eivät kykene omin päin astumaan edes ensimmäisiä askeleitaan, vaan tarvitsevat opastusta niiltä, jotka he tahtovat syrjäyttää. Se on aivan samaa kuin vaatia valloitetun maan kansalaisia ilmaisemaan sotasalaisuuksia, olemaan oppaina, jopa tarttumaan aseihinkin.

*

Juttu.

Kerrotaan — luultavasti tekaistu — juttu siitä, kuinka punaisten veturi Nikkilän mäessä Porvoon radalla pysähtyi, kun pyörät alkoivat pyöriä paikallaan, samalla kun valkoiset vimmatusti ampuivat. Täytyi lopulta palata takaisin Keravalle. Kiskot olivat voidellut vaseliinilla. Tuommoiset jutut hetkeksi virkistävät mieltä. Toivon niitä kuulevani, vaikka niissä olisikin totta vain siteiksi.