HIPPOKRENE-LÄHTEELLÄ

Kulkija, ken ohi lähteen käyt, älä juo sa sen vettä! Sammuttaa se ei voi, kuoleva, sun janoas. Vettä sen kerran juonut ken on, hän on kulkeva aina outona itselleen, outona muille hän myös. Riemun hän tunteva on, mut ei ihmisten riemua koskaan, tuskan hän tunteva on, mutta ei niinkuni muut. Leikissä nähdä sa voit hänen seisovan kyynele-silmin, keskellä murheita maan nähdä sa voit hymysuin. Yöksi hän päivänpaistehen vaihtaa ja päiväksi yönsä, onnensa murheeseen, murheensa onneksi taas. Tyttöä suudella voi hän kun Hesperos lempeä loistaa. Pilvi kun käy yli sen, sielunsa poissa jo on taivahan teillä ja tuulien teillä — ei tyttöjen lempi häntä voi kiinnittää, ei valat suudelmien. Kutsua ei omaksensa hän voi kuin viitan ja sauvan, ei kotiliettä häll' oo, vierellä armasta ei. Yksin hän kulkee ja kulkee ja yksin kuolohon nukkuu. Juonut, onneton, mies, Muusain hän kaivosta on!