Front matter (continued 3)
Reading edition
Jos liikenisi Sinulta, niin ole hyvä ja lähetä postissa minulle Viron, Lihvin ja Kuurin? maan karttasi sekä nimisel'itykset joksikuksi aj'aksi. Mielin tehdä' suuren kokouksen sellaisista muinaistietoisista Suomalaisista ja muista nimistä ja yhdistää siihen mitä Suomettaressa 1847 kirjoitin Suomalaisten esi-isistä, jonka kirjoitan saksaksi ja annan Pietarlaisen tietousseuran näppiin. Kaikki karttani olen selkäpuolelta lyijyspännällä ristinyt kirjaviksi.
Helsingistä kuuluu pel'oittavia sanomia. Nordenstam, joka sitte talven on pidätellyt Romaniseuraa edemmäksi pääsemästä on nykyisin saanut kiellon kaikille yhdistyksille, joilla ei ole Keisarillista perustuskirjaa. Surkuteltava on, kuin sitä Kirjallisuuden Seurallakaan ei ole. Saapikos se nyt sitä enään? Hyvä toki, kuin on se Viipurin Seuralla.
Unkarista ei sanomalehdet vielä virk'a muita kuin pienempiä tappeluja, mutta kirjauksen sisässä Ruotsista ehjinä tulleissa sanomalehdissä on muka puhuttu Venäläisten ja Itävaltalaisten 200 t. taikka toisia puheita myöten 180 tuhantinen joukko on tullut kovin lyödyksi Raabin luona 120, toisin puhein 90 tuhannelta Unkarilaiselta. Kroatilaiset ja Mähriläiset uhkaavat antautua Unkarilaisten yhteyteen. Kaikki Itävallan kansa on sodan kanssa tyytymätöin; rekruuttia viedään köysissä sotaväkeen. Unkarilaiset ja Puolalaiset liehtoovat kyventä joka paikassa.
Veljesi Europaeus.
Reinholm kuuluu menneen Vuoksen tienoille keräilemään. Ahlqvist toimittaa syyskuuhun asti Beckerin virkaa.
62. Reinholmille.
[28 p. heinäk. 1849.]
Armas Veliseni!
Mitenkös nyt saisin tänne Inkerin kartat, venäläisen sekä ruotsalaiset? Niitä olisi nyt välttämättomästi tarvis kutakin. Schubertin kartta lienee ehkä mu'assasi, niin että tahtoisit sitä itsekin tarvita', mutta ota hienoa postipaperia ja kirjoita siihen kaikki käytäväsi paikat tarkoin ylös, niin kuin kartallakin ovat, niin taidat kyllä sellaisella omatekoisellakin kartalla tulla aikaan ja minä sitte saan oikean kartan. Lähetä se Cedervallerille ja pyydä häntä lähettämään sitä tänne Savitaipalaisien kanssa, joita jokapäivän tapaa lankkusaksojen konttorissa. Jos Helsinkiin jättämäsi kartat jo olet antanut Seuran kirjastoon, niin saan ne sieltä kyllä Elmgrenin kautta, jolle nyt myöskin kirjoitan, mutta jos omaan kätköhösi olet ne vielä jättänyt, niin kirjoita sitte pikimältänsä Elmgrenille, että toimittaisi mainitut kartat tänne tulemaan.
Oletkos saanut viimeviikkoista kirjaustani? Siinä unohutin kirjoittaa kartoista. Oletkos myös saanut sitä kirjausta Helsingissä, jossa pyysin Sinun ottamaan Meurmanilta 10 hopearuplaa? Niitä vähintäkin et ole ottanut, niinkuin Meurman kirjoittaa. Saitkos myös sen kirjauksen, jossa oli Castrénille kirjaus sisässä? En kummaltakaan teiltä ole saanut vastausta. Vain jokos aikaisin läksit Helsingistä?
Kuinkas keräyksesi kulkee? Mitäs olet merkillistä saanut? Kirjoita nyt kohta minulle ja useammankin kerran. Tarvis olisi, että kirjoittaisit minulle, mitä maksujani olet jo suorittanut että tietäisin mitä vielä on suorittamatta.
Kirjoita kohtakin ja tule tätä kautta takaisinpäin; sitä anoo
veljesi Europaeus. V 28/7 49.
63. Castrénille.
[11 p. syysk. 1849.]
Jalo Veljyeni!
Lähettämistä kartoistasi ja kirjoistasi saan suuresti kiittää. Tässä seuraavat nyt kartat sekä toinen kirja takaisin. Toinen on vielä Wiipurissa, jossa eräs kanselisti kirjoittaa siitä kaikki vinoviivalla merkityt nimet. Kartoilta sekä varsinkin kirjoista olen saanut monta merkillistä nimeä. Nä'yttää Sinun kirjoista hakeneen ainoastansa suomalaisen näköisiä nimiä, mutta minä pikemmin olen merkitellyt kokonansa muukalaisia nimiä, saadakseni tietää, missä Suomalaisten ul'otuksen rajat kohtaavat ja missä taas sen kansan ulotuksen rajat, joka ennen on ollut Suomalaisten vieressä. Näitä rajoja vielä taiten en ole tavannut, mutta viikon kuluttua pitäisi saamani karttoja Pietarista lisään; ehkä sitte jo tapautuisivat kyllältä etäälle.
Kirjoistasi olen saanut niin paljon etua, että nyt ei enään taida epäilläkkään sitä, että Syräniläiset taikka niiden likiheimoiset asuivat sivuitse Moskovasta etelään ja länteen päin. Mainitsen tässä vaan, että jokia nimeltä Вишера jo olen tavannut viisi. Paitsi Wolchovaan, Wytschegdaan ja Kaman sivujokeen Kolvaan, joka itsekin yhtyy neljänteen Wischeraan, löytyy Moskovan tienoillakin joku sen nimellinen, koska kirja sanoo siellä löytyvän kylän Wischarskoi. Tscheremissin kieliopista olen tavannut, että Syräniläinen sana vyy merkitsee superum, ylä. Ja kuin schor on joki, niin vyyschor, venäeksi вишера, (вышара), siis on Yläjoki, kuin ne tilansa puolesta todellakin ovat. Mitäs Kаmиpa, (Koшиpa) merkitsee? joka löytyy Tulan läänissä, sekä Uudenlinnan lähillä toinen. Mitä -томля? (-темля), joka Moskovan läänissäkin paljon löytyy.
Cancellisti Brander kirjoittaa nimiä tulevan kirjoitettaviksi 3,000 paikoille. Sellainen joukko, jota vieläkin soisin lisäytyvän, tulee jo melkein hyvin näyttämään, mitä kieltä Wenäläisten edellinen kansa missäkin paikassa on käyttänyt.
Tiedän kyllä Sinulla olevan liian vähän aikaa, mutta jos työn vaihetukseksi suvaitset, niin ole hyvä ja kirjoita mitä tietäisit niiden sanojen merkityksestä, joita jo keväellä kysyin. Wiipurista annan nyt kysyä Syränin kielioppia, mutta jos sitä saataisiin ainoastansa Helsingissä, niin ole hyvä ja toimita se tänne tulemaan. Minä olisin sen jo ostanut Helsingissä ollessanikin, mutta silloin eivät yhden kappaleen tähden ruvenneet purkamaan suurin kokoihin köytettyjä välillisiä arkkia, jotka sinänsä venyivät Kirj. Seuran kirjaston lattialla, laajemmalta maailmalle pääsemättä. Tänne pitäisi Ahlqvistin ja Reinholminkin lähettämän kirjoja. Saisihan kaikki tulla yhdessä.
Elä terveenä! sydämmellisesti toivottaa
veljesi D. E. D. Europaeus.
Savitaipaleessa 11/9 49.
P. S. Kartoistasikaan en ole huolinut hakea paljon suomalaisia nimiä kuin ei ole varsin silmään pistäviä tapautunut. Lieneekö Korelina Tobolskin lähillä vanhastansa vain myöhemmin saanut olonsa ja nimensä? Syränin kieliopista kirjoitan myös Tikkaselle; ehkä hän sen minulle toimittaakin.
E—s.
64. Reinholmille.
[19 p. syysk. 1849.]
Veli hyväseini!
Lienetkö enään elossakaan, kuin ei Sinusta kuulu paljon mitään. Kuulin vaan Juhannuksen aikana, että olet kulkenut Wiipurin kautta Wuokselle päin. Ei muuta mitään. Wiipurin (Cedervallerin) kautta kirjoitin kesällä Sinulle kaksikin kerta, mutta sittenkään en ole vastausta saanut.
Tärkein asia on raha-asiani Helsingissä. Lienethän keväillä saanut kirjaukseni, jossa Sinua pyysin Meurmanilta ottamaan 10 hopeaista käyttääksesi useampiin Helsingissä oleviin asioihini, mutta et ole ottanutkaan rahoja ul'os ja asiat ovat siis vieläkin kesken toimittamatta. Pahin on, että nyt en muistakkaan, mistä asioista kirjoitin mainitussa kirjauksessa ja mistä sitä ennen, niin etten varmaan tiedä, mitkä nyt Sinulta olisivat toimitetut ja mitkä ei. Ilmoita siis Veikkonen miten niiden asiojen kanssa laita on. Vain etkö ole saanutkaan kirjauksiani, kuin et vastannutkaan ole mitään. Saitkos sen keväellisen kirjaukseni, jossa melkein pelkästä Kauteleesta ja sen soitoista kirjoitin.
Sisareni Charlotta on nyt sen uuden tyttökoulun opettajattarena Pietarin suomen Seurakunnassa. Se avattiin menneessä kuussa. Hän jätti Sinulle lähetettäväksi vielä yhden vih'on runoja ja palmikkonauhan Sinulle Itsellesi muistiksi.
Kirjoita nyt kohta pitkän kirjauksen; vaikka makaat vähemmin yhtenä iltana. Sitä odottaa
veljesi D. E. D. Europaeus.
Savitaipaleessa 18 Syysk. 1849.
P. S.
Jos et jo ole lähettänyt Bergenheimin ja Schubertin Inkerin karttoja, sekä Sjögrenin über Ingermanland und über die Jämen, niin lähetä ne kaikki pikimältänsä, josko raskaassa postissa taikka jonkun matkustavaisen kanssa koulun opettajalle A. F. Mennanderille Lappeenrantaan taikka Cedervallerille Wiipuriin jätettäväksi, jotka ne minulle toimittaisivat.
Kirjoita nyt tarkoin matka- ja Helsingin asioja. Kirjoita myös nimeni Kalliolan Matkamuistelmien tilauslistalle.
Elä unohuta kirjoittaa
veljellesi Europaeukselle.
19 syysk. 49.
65. Ahlqvistille.
(Reinholmin kokoelmassa.)
[25, 30 p. syysk. 1849.]
Veliseini!
Toissa päivänä lähetin postissa kirjauksen Sinulle, jossa anoin vielä yhtä Ritteriä lisäksi. Se kirjaus ei vielä liene tätä ennen ennättänytkään, sillä nyt taas puuttui yksi Savitaipalainen matkustamaan Helsinkiin, jonka kanssa sopiikin lähettää mainittu Ritter. Se olisi muistaakseni se osa, joka kertoo Kiinasta, ja jossa myöskin paljon puhutaan sekä Usun että Tingling kansoista. Inhaltsverzeichnississä nä'et munkin Hiacinthin kääntämä kertomus Dschungariasta sekä Usunista mainituksi; myöskin Dynastiasta Wei 392-534 sekä muistakin, niin että sen kyllä helposti tunnet. Ehkä Kellgrenkin sen parahiten osaa antaa. Lähetä nyt, Veikkonen! sekin kirja minulle; sekin olisi välttämättömästi tarpeellinen.
Jos Reinholm olisi tullut, niin ole niin hyvä, ja käy kaiken mukomin häneltäkin anomassa Bergenheimin ja Schubertin Inkerinmaan kartat, sekä Sjögrenin kirjat: Über die Jämen ja Über Ingermanland, joita jo usein olen kirjoittanut perään. Ehkä tapaat Reinholmin kirjastosta.
Elä pane pahaksi vaivojasi. Hyvin tekisit, jos vielä kirjoittaisitkin kaikellaista
veljellesi Europaeukselle.
25 syysk. 1849.
Jopa nä'inkin, että Prichard nimittää Ritter V Band, jonka sivulla 611 ja 613 puhutaan niistä kansoista, joita tietää tarvitsen. Jos tapaat, niin pyydä Castrénia ja Kellgreniä nyt vastaamaan, mitä heiltä olen kysynyt.
Ota myös Bibliothekista Müllers Der Ugrische Volkstamm ja Tikkasen kirjakaupasta viiminen Suomi, Tidskrift; Reinholmin kautta toimitan maksun sekä siitä että Syränin kieliopista. Toimita Veikkonen seuraava kirjaus pian Castrénille. Häneltä tarvitsisin vastauksen tämän talonpojan myötä.
Mikon päivän suntaina 30/9 49.
66. Castrénille.
[30 p. syysk. 1849.]
Jalo Veljyeni!
Elä paheksi, että näin heittämättä anelen Sinulta tietoja, ehkä kyllä arvaan, että kallis aikasi on omiin töihisikin tarpeempi, mutta toivon kuitenkin, ettei minunkaan vaatimani tiedot ole Sinusta muuta kuin hyvin mieluisia.
Olen jo ruvennutkin kirjoittelemaan aineita kokoon, saadakseni Pietarin tietous Akademialle kertomuksen Suomalaisten esi-isien ja heimokansojen asuntopaikoista ja asioista, mitä olen kirjoittanut Suomettareen sekä paikkojen nimistä ja muista tiedoista saanut lisäksi. Mennä kesänä sain Akademialta rekommendationi-kirjoituksia matkoilleni, joiden tähden lupasin jotakuta kirjoittaa.
Tietänet ehkä jotakuta niistä vanhoista Tschuudilaisten haudoistakin, joita löytyy Wienajo'en tienoilla; olisivatkohan nekin sekä kansan muistia, että niiden rakennuksen, niissä löyttyjen kalujen ja muiden merkkiä myöten saman kansan hautoja, kuin ne, joita Sibiriassa löytyy? Niistä sanotaan kirjassa Ritters Erdkunde: "Alle diese Gräber, wo sie — — — geöffnet wurden, immer zeigten sie in Einrichtung wie in Inhalt so grosse Analogieen, nach Localiteten nur modiflcirt, dass man wol auf den Gedanken kommen konnte, sie einer und derselben verschwundenen Nation zuzuschreiben." Näitä yhdenlaisia hautoja pitäisi Ritterin mukaan löytymän Wolgan virralta Amurin virralle asti, mutta Wolgasta pohjaisiin päin Wienan puolella olevista haudoista en ole tavannut Ritterissä mitään puhetta ja kuitenkin olisi sekin suhde tietääkseni tarpeellinen. Toivon kohta saavani Müllers Der Ugrische Volkstamm, jota jo muinenkin tutkin, mutta jossa kuitenkin monta löyhää ja vähän luotettavaa asiaa selitetään.
Jos mitä muita asiaan kuuluvia kirjoja tietäisit, ja mitä omasta kokemuksestasi olet tullut tietämään, niin pistä' Veikkonen! vähän kirjalle tiedokseni. Tämän tuopi yksi talonpoika Helsinkiin, jonka kanssa vastaus sekä asiassa avulliset kirjat helposti voivat tänne kulkea.
Paikkojen nimiä on eräs Kanselisti Wiipurissa kartoista kirjoittanut kokoon ja toivon niitä jo kohtakin saavani. Hän nimittää 3000 paikoilla tulevan kokoon. Näinä päivinä pitäisi Pietarista vieläkin tuleman karttoja ja kirjoja, joista aina nimiä lisäksi saadaan, niin että niistä jo melkein vakavasti taitaa päättää yhtä toista muinoiskansallisissa asioissa. Niistäkin olen jo vähän Sinulta kysellyt, mutta näkyy että kuin niistäkin asioista kirjoittamaan ruveta pitää, niin täytyy minun vielä useammallakin kysymyksellä vaivata Sinua. Nyt tarvitsisin vaan haudoista tarkemman tiedon, saadakseni niihen koskevan osan kertomuksesta kunnollisesti kokoon. Müller mainitsee muistaakseni, että Tschuudilaisten hautoja olisi Waldai mä'ille asti. Siellä Suomalaiset eivät suinkaan vanhaan aikaan olleet ja lieneekö ensinkään rahvaassakaan siellä sitä perintökertomusta, että Tschudilaiset niitä olisivat tehneet. Pikemmin lieneet Wenäläisten itsien vanhanaikuisia hautoja. Löytyi kyllä liki Wyischnii Wolotschkaa Karjalaisten alueella parin kylän maa-ala nimeltä Tschudina, mutta haudoista en saanut siellä mitään kysyneeksi. Tichvinan paikoilla, niissäkin, missä Tschuudilaiset tahi Wepsäläiset asuivat, kutsuttiin sellaisia hautamättäitä Литовския сопки (litvan haudat vepsäksi). Hatsinan (Gatschina) luona kutsuvat Inkeriläiset siellä olevia hautoja Metelin mättäiksi.
Toivon siis, että olet hyvä ja talonpoj'an kanssa, jonka Ahlqvist tietää, antaisit vastauksen sekä lähettäisit kirjoja, joita Ahlqvist kukaties taitaisi Bibliothekistäkin saada ja joita muutamia nyt ilmankin hänen kauttansa tuotan.
Voi hyvin Kunnon Veliseni! sitä toivottaa
veljyesi Europaeus.
Savitaipaleessa 30/9 49.
P. S. Vain onko kirjassa Suomi 1844 kaikki, mitä tiedät Wienan puolimaisista hautamättäistä? Kuinkas Sipirian ja Altain kansat omilla kielillänsä nimittävät sitä vanhaa kansaa Чудь? Mitkäs kansat niistä ovat vaalea, punainen ja mustatukkaisia?
E—s.
Kartat ja kirjat, joista nytkin saan suuresti kiittää, eivät ensi lähettämällä onnistuneet päästä Lappeenrantaa edemmäksi, mutta nyt ne jo lienet saanut.
Yksi asia, mikä vielä haittaa Aasian muinaiskansojen siirtohistorian ko'ossa kestämistä, on kuin en ole saanut siitä kohdasta mitään sopivaa tietoa taikka tuskin luuloakaan Unkarilaisista. Niillä sanotaan kyllä olevan mustat hiukset ja silmät, niin etteivät sovi vaaleatukka-kansoihin U:sun[?] j.m. seoitettaa, mutta haittaa kuitenkin historian ko'ossa pysymistä. Jossakussa kirjassa lu'in, että Schaffarik luulee Madjarilaisten tulleen Armeniasta, ehkä vähillä todistuksilla. Tämä näyttää että Madjarilaiset itset nykyisinä aikoinakin eivät varmaan tiedä kotoperäänsä.
67. Reinholmille.
[14 p. lokak. 1849.]
Reinholmin olen jo luullut pudonneen metsään, mutta iloisella hämmästyksellä luin sen nimen Ahlqvistin kirjassa. Koska siis ovat hyvät ihmiset Sinunkin tallellansa pitäneet, niin kirjoita minullekin mitä olen kysellyt. Oletkos Kochilta saanut huonekaluistani maksun. Sinulle jo lähetin tavaralistan.
Rupeatko rukouksissa käymään Tikkasella? Kysy Ahlqvistiltä.
Elä unohuta Europaeusta.
14/10 49.
Saitko Siskoni lähetykset? Palmikko tulee Sinulle Itsellesi.
68. Reiuholmille.
[20 p. lokak. 1849.]
Veli kultaiseni!
Onkos nyt piru merrassa kuin Helsinkiläisiä ei millään työllä saa oikeista asioista kirjoittamaan. Runosepästä kirjoitin Tikkaiselle kuudennen kerran, ennen kuin hän ilmoituksensa mukaan pyysi Sinua siitä minulle kirjoittamaan, mutta en mitään saanut. Seitsemännen kerran kirjoitettuani pyysi hän muka Ahlqvistia siitä kirjoittamaan; ei sekään kirjoittanut. Vasta kahdeksannen kerran kuin kirjoitin, niin kirjoitti vastauksen eikä sittenkään vielä kaikille kysymyksilleni. Niistä taaskin olen jo kolmesti kirjoittanut lisään, enkä ole vastausta saanut. Nyt näyttää, että yhtä tarkkaa lukua pitää niistäkin kirjoistani pitämän, joita Sinulle kirjoitan, ehkä nekin rahan asioja siis ei tyhjiä lu'ettelevat. Eikös jo muutkin asiamiehet suuttune; mutta kelle olet toimittanut, kelle ei, sitä en nyt tiedä. Varmaankin ei kaikille, koska et ottanut vastaan niitä rahoja, joita Meurmanilta keväellä määräsin sellaisiin tarpeisiin. Nyt minä häneltä en voi mitään saatavaa määrätä, niin että mitä nyt on auttamatta jäänyt, sen täytyy olla sillänsä. Kuinkas kuitenkin Kochilta saatavien rahojen kanssa on?
Urmakarilla Häggblomilla pitäisi oleman uurini, jonka Ahlqvist sinne on antanut laitettavaksi. Jos Kochilta rahoja saat, niin ota ensinkin mainittu uuri pois. Jos Uurmaakari tahtoisi sitä vieläkin kau'emmin pitää tasautumassa oikein käymään, niin ei sillä kiirettä ole pois otettavaksi. Saapi se olla siel[l]ä vaikka jouluun asti, jolloin Bjöhrn sen saapi tuoda tänne.
Vie seuraava lista nyt kohta Tikkaselle ja kysy, josko hän rupeaa minulle lähettämään mitä siinä vaaditaan. Pyydä myös Sinäkin saada niitä kirjoja ja karttoja tänne tulemaan, joita Sinulta jo sitte menneen talven olen anonut. Ja kuin nyt kerran rupeat kirjoittamaan, niin kirjoita sitte monen päivän edestä, vaikka koko yön, jos ei koko päivän vielä lisäksi.
Elä nyt suinkaan kokonansa hylkää ja unohuta
Europaeusta.
Savitaipaleessa 20 lokak. 1849.
69. Reinholmille.
[10 p. marrask. 1849.]
Velikultaseni!
Vissisti enemmässä kuin puolessa tusinassa kirjauksessa olen Sinulta anonut, mitä siis jo hyvin tiedät, mutta en ole saanut vastausta enemmin kuin anomianikaan. En nyt enään voi välttää sitä häpeää, joka tästä on minulle tullut. Jo likemmäksi pari kuukautta kirjoitti Koeppen minulle toisen kerran kysymyksiä siitä matkakertomuksesta, jota luvaten minulle Akademia antoi rekommendationi-kirjat Gouverneureille. Mutta kuin niitä välttämättömiä kirjoja ja karttoja en ole Sinulta saanut, niin ei ole tullut mainittu kertomuskaan mihinkään kuntoon, ja ne niin mahtavat korkeaoppiset herrat ovat näin tulleet petetyksi, sekä lupaukseni melkein rikotuksi. Häpiä sanoa, kipeä kärsiä, piti minun nyt viimenkin kirjoittaa Koeppenille totuus, (sillä valetta olen tottumaton saamaan oikein syntyneeksi) että minä jo niin monesti olen Sinulle kirjoittanut, viimeksi torakirjankin, jolle jo olisi vähintäkin kolmessa postissa pitänyt ker'etä vastaus, enkä ole tarpeita saanut, sitä vähemmin vastausta. Minä koin kyllä uskottaa, että se ei mistään vihasta ole tapahtunut, mutta en ole mitään muutakaan estettä tietänyt nimittää. Nyt on asia niin, että koko matkakertomuksen kirjoitus ei taida enään tapahtua ennen kuin tulevana kesänä, ehkä kyllä olisi ollut aikaa siihen, sillä odottaessani Sinulta varoja, al'oin kerätä täällä olevilta kartoilta muukalaisia nimiä ja sain niitä jo 3000 kokoon, mutta niitä hakiessa, kirjoitellessa ja vertoessa toisihinsa meni julmasti aikaa. P[ietarista hae]tin useammasti karttoja lisään, jotka nekin viipyivät kuukausittain, monia tarpeita ei ollut käsillä, ja niin mäni aikaa ja rahaa, että nyt tulee kiirettä yhdessä sanakirjan työssäkin. Kastreniltakaan en ole saanut vastausta — -keille kysymyksille, mutta Oksasen kautta ilmoitti hän, että hänellä on aineita kirjoittaaksen[i] [suo]malaissukujen alkuperistä, vaikka koko vuodeksi. Tällä kertaa en siis kerkeä yhtä enemmin kuin tois[takaan], jonkatähden et tarvitse karttoja kiirehtiä. Mutta milläs maailman aikana Sinä ne Seuralle annat, kuin et vielä — — —. Kirjoita hyvä, kulta Veljeni! minun rahaseikoistani. Oikein tuskittaa tietämättömyyteni. Vain — — — -della meidän välillä mitä erinomaista seinää, kuin niin monelle monituiselle kirjoitukselleni et ole sanaakaan vastannut.
10/11 49.
Europaeus.
70. Lönnrotille.
[Syksyllä 1849]
Jalo Veljyeni!
Eihän Sinulle toki liene mitä vastusta ollut siitä, kuin vähän kauemmin olen tullut pitämään karttojasi, joista nyt kiitän suuresti lainan edestä. Niiden ympärystin lienee postin kulettajilta tänne tullessa ruhjottu, kuin se oli niin rikkinäinen, että päätinkin teettääkseni uuden. Sepä se viivyttikin niitä enimmän ajan. Tässä seuraa nyt sanakirjan arkit 175-201. Se on kyllä aivan vähän ajan suhteen, mitä sitte viimisen lähetykseni on kulunut, mutta tällä välin työksentelinkin kuukausmääriä Wenäläisten maakuntakarttojen kanssa, joista olen etsinyt ja kirjoittanut kokoon vähää vajaa 3000 muukalaista ja osaksi suomalaistakin paikkojen nimeä käyttääkseni Saksan kielellä kirjoittaakseni aivottuun kirjaan Suomalaiskansojen perikodista, jonka sitte aivon antaa Pietarin Akademialle. Meurman ei ole sanakirjaa kiirehtinyt ja ilmoitti että kirjanpainaja ei sitä ennätä valmiiksi saada kuin tulevana keskikesänä. Minä toivoin parissa, kolmessa kuukaudessa kerkeäväni mainitun kirjani kanssa valmiiksi, mutta karttojen kanssa työksenteleminen otti hirmuisesti aikaa, enkä ole vieläkään saanut kaikkia karttoja, joita vielä pitäisi saamani. Tohtor Castrén ilmoitti vielä itsellänsä olevan siksi tarpeeksi ainetta koko vuodeksi työksennelläkseni. Aivon siis kerrassansa ottaa koko läjän työkseni, kuinhan ensin aikaa saan ja pääsen muista töistäni. Sitte siitä toki enemmin palkintoakin antanevat.
Jo olen varmoilla jälillä, että Syräniläiset ennen vanhaan ovat asuneet Peipusjärveä myöten. Viron ja Lihvin maalla ei toki niistä tunnu paljon arveltavaakaan jälkeä, ehkä kyllä näissä kartoissa ja nimistöissä olisi montakin pitänyt löytymän, sen suhteen kuin niitä löytyy Pleskovan kupernissä. Kuin niitä Pleskovasta etelään ja länsietelään päin löytynee, sitä en nyt karttojen puutteessa taida sanoa.
Löytyy niitä pohjais-Wenäillä ja Walgedjärven tienoilla varsinkin lappalaisiakin nimiä, niinkuin päätteet pohta, bal, menä, sillä Suomen, Ruotsin ja Norjan rajanurkassa Lapissa löytyy Kaltapohta ja Koukimapohta, Terin Lapissa Kusomena (Кузомена), Polbal. Liki Arhangelskiä löytyy myöskin eräs Kusomena sekä muitakin samalla päätteellä. Walgedjärven tienoilla sekä tämä että bal ja pohta: Kostobal, Voslibohta, Pelpohta j.m.m. Tietänetkö mitä tällaiset päätteet merkinnevät.
Joko kuinka valmistuu uusi Sanakirja? Kuinkas Norjalainen Herra Friis voimistuu Suomen kielessä?
Vasta nykyisin tapasin kunnollisen kappaleen eräästä lausukasmuodosta, jota jo kauan olen arvellut löytyvän. Se on nimittäin forma continuativa sanasta kark'aa, josta karkuan ("kalat karkuaavat lahesta pois"). Yksinäisiä muotoja tiesin jo ennenkin esim. leimuaa, josta tullut leimahtaa näyttää muodon leim'aa olleen alkujuuren.
Koska monikon hallinnan pääte Suomettaresta niinkuin monesta muustakin nykyisestä kirjasta nähden ei nyt tahdo vakautua, niin olisi hyvä, jos miettisit tarkemmat ja soveliaat säännöt tälle se'alle. Kaikki entiselle raamatun kirjoitustavan pohjalle ei kelvanne jättää, parempi lienee runoissa löytyvä kirjoitustapa. Runoissa aina tavataan -sten, -nten: hevoisten, avainten, joten jo minäkin olen ruvennut kirjoittamaan, mutta ei löytyne vetten, totten, paatten, riitten, senkun vesien (kaareksi vesien päälle) tosien, paasien, riisien. Edellisen tapaiset eivät kaikki jokapaikassa ymmärrettäisiinkään.
Koska nyt juuri sain Reinholmin keräämät sadut Wiipurista tänne ja niitä nyt en kerkeä korjaelemaan ennen kuin tulevana keväenä, niin lähetän ne nyt Sinulle, niinkuin Reinholm esipuheessa suopi. Sukkelin satu lienee kyllä se, kuin Hämäläiset pelkäsivät yhden joukostansa ruislaihoon hukkuneen.
Ole hyvä ja kirjoita tännekkin kuinka asiat teilläkin kulkevat, sitä anoo
veljesi Europaeus.
71. Tuntemattomalle.
(Castrénin kokoelmassa.)
[Syksyllä 1849.]
Heders Broder!
Redan i somras yttrade jag åt Ahlqvist, att en afskrift af alla nya ord ifrån Lönnrots Lexikon borde anskaffas, för att sedan instickas i det under arbete varande Svensk[t]-flnska Lexikon på samma sätt, som Du instack de Renvallska orden. Jag har dock härförinan ansett nämnde afskrifning kunna göras i Kajana af någon Student under Julferierna, men efter närmare betänkande har jag funnit det vara föga rådligt, att lita på något sådant och derföre onödigt uppskjuta en så vigtig sak. Derföre vore mitt råd, att Du vid Sällskapets nästa sammanträde (om det ännu sammanträder?) [skulle] föreslå, att skrifva till Lönnrot och be honom på Sällskapets bekostnad låta någon afskrifva alla nya ord jemte deras betydelse ifrån hans lexicon, och det så fort sig göra låter. Alltid kan Lönnrot ingalunda hafva sina lexica om händerna, eller åtminstone icke alltid båda banden. Antingen samma afskrifvare eller någon annan kapabel man kan då bekostas, att ordna det erhållna ordförrådet i svensk-finsk och alfabetisk ordning, eller hellre genast införa i det under arbete varande Svenskt-finska Lexicon. Sedermera kan Ahlqvist genomgå tilläggen och utgallra det onödiga dialekt- o.a. förrådet. Med allt detta borde skyndas, för att få det Svenskt-finska Lexiconet så fort som möjligt färdigt, eller också skall man, så länge det ännu icke lägges under prässen, bjuda till att göra det så fulländadt som möjligt. Jag har genomgått alla af Ahlqvist skrifna och mig lemnade ark och riktat dem med ord ifrån eget hufvud äfvensom ifrån den af Lönnrots Svenskt-finska lexicon afskrifna samlingen. Nämnde ark hafva gått till Hanén, för att möjligtvis ännu af honom riktas. Det kan icke skada, om de ännu vandra förbi Warelii och Borgens ögon, utom att de ifrån Lönnrots Lexicon samlade ord ännu införas. Antingen skola alla ark sålunda ouphörligen vara under händerna, eller bör comitén för samma lexicon ändra sitt beslut, att hela arbetet borde vara färdigt, inan det skulle af densamma granskas och sedan tryckas. Hinner till ex. den första, tredje eller till och med fjerde delen blifva alldeles färdig, så kan den ju nog redan på förhand granskas och lemnas till tryckeriet.
Drif nu bara genom, att det Lönnrotska lexikaliska förrådet äfven kommer vårt Svenskt-finska lexicon till del. Ty tänk hvilken mängd ord Lönnrot har infört till det Renvallska förrådet ifrån runorna i Kalevala, Kanteletar, Loihturunot, ifrån ordspråken, gåtorna, sagorna, itkuvirret, ifrån egna och andras ordsamlingar etc. Ifrån denna mängd af ord hafva blott de kommit in i det Svenskt-finska lex., hvilka man kommit på, eller hvilka Lönnrot infört i Helenii Svenskt-finska lex., och jag derifrån afskrifvit. Medan nådenes dörr står öppen, bör man icke försumma det minsta, att arbeta för det goda.
Jag har ifrån en mängd ryska specialkartor samlat nära 3000 icke-ryska namn. Jag torde redan hafva skrifvit Dig, att jag funnit det Syräner bott ända till Ingermanland, Ilmensjö och Moskou. Nu har jag funnit allt mera och längre fram spår af Syränska ortnamn ända till Peipus-sjön. Snart får jag kartor till, så får jag se, om de sträckt sig ännu längre, ty till vester och söder finnas sådana namn just så långt, som mina nu härvarande kartor sträcka sig, d.ä. ända till Wäsma i S. W. Wäsma måste äfven vara Syränska eller bestämt något uralskt språk, ty det är icke ryska, ändas på ma såsom hundradetals andra flodnamn och träffas på flere ställen.
Fråga af D:r Castrén hvad betyder elda (olda) uti namnen Chemolda, Kovalda, Uvalda, Uveldy, Bogolda? hvad (j)elga (jolga) uti Fetelga, Jemansjolga Kajemansjolja, Koilga, Isililga, Syselga, Kuschelga? hvad mysch (мышъ) uti Кормышъ, Wolmysch? Dor eller kanhända tör måste i Syränskan betyda sjö. På denna ändelse lyktas sjönamn såväl bakom Ural som inom Novgorodska och Olonetzska Gouvernementet och jag är desto gladare öfver dess upptäckt, som det skedde först i förgår. Denna ibland sammandragna, ibland andra ändringar genomgångna ändelse var mig väl längesedan känd i ett par variantgrupper, men först grundformens upptäckt visade varianternas identitet och åstadkom nya upptäckter. Fråga äfven af Castrén hvad de mellan Wolga och Ural förekommande namnändelserna -bai och -basch betyda, äfvensom -mesh (-masch, mas)? War god och skrif svar på dessa frågor om icke D:r Castrén låfvar göra det och har tid dertill; derom beder
Din broder Europaeus.
Var god och sänd inneslutna bref till Meurman, som bor i Lithonii stenhus ofvanom Savo-Karelarne.
72. Reinholmille.
[Alussa vuotta 1850?]
Velihyväseini!
Lähetä veikkonen pian tämä kirjaus Meurmanille.
Moninkertaiset kiitokset kuin viimenkin kyhäyit kirjoittamaan. Kylläpä aj'an vähyys mielestäni on melkein vähäpätöinen estelys, sillä kyllä sen verran olisit aikaa saanut, kuin vaan olisit antanut aikaa itsellesi. Lienetkö joka toisin öin valvonut, kuin minä Runoseppää tehdessäni viikkokaudessa tein. Nytkin mietin niin tehdä tulevana yönä, kirjoittaak[seni] sekä ihmisille että varsinkin sanomalehdille.
Kaksi asiaa on, jonka tähden toimettomuutesi vieläkin pahoittaa mieltäni. Kuin toissa kesänä Pietarin Akademialta sain rekommendationikirjoituksia matkoilleni, niin otin ne vastaan sillä oikein kirjoitetulla ehdolla, että matkoistani sitte antaisin kertomuksen Akademialie. Mutta nyt olivat sekä Inkerinmaan kartat, että kirjat: Sjögrens Über Ingermanland Sinulla. Niitä en toissa jouluna saanut, kuin en Sinua palatessani tavannut. En liene ensimältä niitä varsin kovistaen kirjallisestikaan pyytänyt, mutta kuin keväillä Meurman kirjoitti, ettei Sanakirjalla ole niin kiire kuin sillä al'ussa näkyi olevan, niin rupesin toivomaan ennen Sanakirjan valmiiksi saatuani kerkeäväni mainitun matkakertomuksen kirjoittaa ja anoin sentähden aina kiinteämmin mainittuja kirjoja ja karttoja. Kuin en niitä kuitenkaan millään kurilla saanut, niin rupesin sen siaan keräämään kartoilta, joita ha'etin Pietarista paljon entistenkin lisään, muukalaisia nimiä, kirjoittaakseni toki niistä jotakuta valmiimpaa Akademialle annettavaa, mutta kolme kuukautta melkein ainoastansa niiden kanssa työksenneltyäni, nä'in, etten niistäkään kerkeä saada muun työn kesken ja tarpeiden vähyydessä paljon mitään kelvollista, josta syystä sekin työ jäi kesken.
Köppen kirjoitti sitte syksymmällä jo kysymyksenkin, olenko mitä matkoistani kirjoittanut, ja lähetti erään oman matkakertomuksensa. Minun täytyi häpeämielin kirjoittaa vastaukseksi, että tietämättömästä syystä en ole milläkään neuvoin taitanut saada karttoja ja kirjoja, joita vailla kertomukseni olisi tullut tyhjäksi ja halvaksi Akademian käsiin annettaa. En siis liikaa vaatine, jos vaadin, että kirjoittaisit Köppenille syiden sel'ityksen tahi anteeksi pyytöksen, etteivät ne arvolliset oppineet rupeaisi mitäkuta pahempaa minusta tahi Sinusta ajattelemaan. Niin kunnioitettavaa joukkoa ei juuri sovi tyhjillä lupauksilla syöttää.
Toinen asia on, että vuotisen jäsenrahani sekä maksu otetuista kirjoista et näy maksaneesi Seuralle ja Seuran nyt kuitenkin on pitänyt olla rahan puutteessa. Koska nyt sain tietääkseni sen asian olevan maksamattoman, niin pyydän, että olisit hyvä ja minun maksettavakseni vaikka lainaisit kyllältä rahaa ja suorittaisit mainitut maksut. Kirjaston hoitajalta saat tietää paljonko olen kirjoja ottanut. Jäsenrahaa lienee kahdesta vuodesta maksamatta. Sano paljon moitteita Rabbelle, koska hän antoi pois rahat, eikä osannut niistä pitää kiini. Eihän muille toki liene samoja rahoja takasin antanut.
Kirjoja minulle nyt tätä nykyä ei tarvitse muuta, kuin jonkun hyvän uuden estetikin, jos saksalaisen. Sitä tarvitsisin helmivyötä varten. Jos on Snellman siellä, niin mahtanet saada häneltä, tahi ehkä Berntsoniltakin, jos et Bibliotekistä ota tahi saa. Ei haittaisi, jos kaksikin saisin, jos vaan eivät yhtä ja samaa juttele. Ne saisivat tulla vaikka raskaassa postissakin.
Tikkasellekin sain mennä vuonna kirjoittaa 9 vainko 10 kirjausta Runosepän kauppaan saamisesta. Viimenkin kirjoitti ja moitti Sinun syyksesi ettet muka ilmoittanut minulle mitä hän mennä keväinä kirjoitti sinulta pyytäneensä minulle ilmoittamaan. En ymmärrä mitä muuta siinä ilmoituksessa olisi taitanut olla kuin kukaties ennustus, että Tikkanen on vasta 4 elokuuta toimittava Runosepän Cedervallerille, ehkä se jo olisi kevättalvella pitänyt tulla lähetetyksi. Näin viivytettynä se parahiksi kerkisi Wiipuriin, kuin Cedervaller oli lähtenyt sieltä Saarijärvelle, jolla matkalla oli puolitoista kuuta. Sieltä palattuansa läksi hän kohta Pietariin, oli siellä kuukauden ja tuli kipeäksi ja posi vielä kotonakin toisen kuukauden. Tikkanen viivytti siis Runoseppää parahiksi niin kau'an että se mennä vuonna kerkisi Wiipurista levitettää aivan vähiin paikkoihin. Sanakirjasta saatavia rahoja olen kuitenkin antanut sen painamisesta 271 Rupl. hop. Siksi nytkin pyydän Sinua lainaamaan, ehkä kyllä tuloni menneeltä vuodelta nousivat 400 hop. ruplaan. Koko tämäkin vuosi on menevä rahan pyydössä ja luulen niitä nyt saavani päällekin 400, niin että, jos Jumala auttaa, tanssin tulevana jouluna velattomana ja rahoillisenakin. Helmivyön mietin tehdä hyväksi kirjaksi ja luulen siitä saavani hyvät rahat. Sano tutuille terveyksiä, varsinkin Castrénille ja että minä ajon ruveta kaksikin vuotta kirjoittamaan Wenäen ja Suomen alkuasujamista ja sitä varten varsinkin Bieloseron tienoille reisujakin tehdä. Siellä käyvät muukalaiset nimet oikeaa sotaa; tuntemattomia nimipäätteitä merkitseviä joki löytyy 10; siis useaa kieltä.
Veljesi E—s.
Unohutinkin: paljon lämpymiä kiitoksia Suomen kansan laulannoista. Toisen niistä annan eräälle Suomen sorjalle kukalle. Kiitoksia myös kuin toimitit Akianderille, Zilliacukselle j.m.
73. Lönnrotille.
[7 p. tammik. 1850.]
Jalo Veljyeni!
Nyt ovat kaikki sanakirjan arkkivarani tämän myötä; ihmeellistä kuin en ole saanut Helsingistä lisään. Se Helsinki tuntuu minusta nähden nyt olevan kokonansa ummella: ei sieltä saa' vastauksia kirjauksilleni, ei anottuja tarpeellisia kirjoja, ei työvaraakaan. Niin olen jo kirjoittanut 13 kirjausta yhdestä asiasta, 9 kirjausta asiamiehelle ja kuin en sitä saanut liikkeelle, sitte toisen välimiehen kautta, mutta ei silläkään neuvoin ole parempaa apua tullut. Olen jo kahdellekin saanut kirjoittaa Helsinkiin 9 kirjausta vastausta saamatta. Niiden ynnä olen kahdesti kirjoittanut Meurmanillekin sanakirja-arkkia perään. Kaikki menee kuin tina tuhkaan.
Ei kuitenkaan tekevältä työtä loppune. Nyt pitää siis toinen työ otettaman käsille.
Työstä päästyäni olen nyt tullut tänne tanssaamaan Lappeenrannan neitosien kanssa paalissa.
Sano paljon terveyksiä Herra Friisille. Lienee hän saanut kirjaukseni.
Onnellista uutta vuotta toivottaa,
Lappeenrannassa 7 Tam. 1850.
Veljesi D. E. D. Europaeus.
74. Reinholmille.
[2 p. helmik. 1850.]
Veli hopeaiseni!
Ole hyvä ja anna nyt kerkeämiseen seuraava kirjoitus Topeliukselle.
Viime kerralla en muistanut kirjoittaa kysymystä siitä, tokko olet saanut ulos Kochilta niitä rahoja, joista jo Elmgreninkin kautta tarkemmin kirjoitin. En myöskään ole saanut mitään tietoa taskukellostani. Vain eikös Elmgren sellaisista asioista olekkaan virkkanut Sinulle mitään, kuin et niistä saanaakaan kirjoittanut. Olisihan toki kelloni jo pitänyt tänne joutuman, kuin se jo puoli vuotta on ollut uurmaakarilla. Kirjoita nyt kohta niistä ja monenlaisista asioista pitkä kirjaus
veljellesi Europaeukselle.
2/2 50.
Ei sentähden taskukellolla kiirettä ole. Saat sen pitää kunnes keväempänä tulen Helsinkiin.
75 a). Lönnrotille.
[18 p. maalisk. 1850.]
Veikkonen Veli hopea!
Tänne Helsinkiin tulin minä viimes keskiviikkona, kirjoittamaan viimisiä tarpeita seuran Ruotsalais-Suomalaiseen Sanakirjaan. Toissa päivänä seuran vuosikokouksessa esittelin minä tämän myötä seuraavan kirjoituksen, josta päätettiin, että minä, niinkuin lupasinkin, kirjoittaisin itse Sinulle siitä. Sentähden pyydän nyt, että olisit hyvä, ja rupeaisit Sanakirjan täydellisyyttä vahvasti puoltamaan, ja antaisit kuta pikemmin, jonkun Lukkarin taikka muun ruveta kirjoittamaan suuresta Sanakirjastasi kaikki tarpeelliset sanat. Silloin kuin hän toisesta osasta kopioitsee, taidat Sinä itse työksennellä toisen osan kanssa. Koska tällä lailla Sinun vaivoistasi etua otetaan, niin on Sinulle luonnollisesti tuleva palkinto maksettavaksi, jota seura ei suinkaan heittäne suorittamatta, ja jonka asian minä vielä kyllä esittelen, ehkä se nyt jäi unohuksiin. Työstäsi tulee erittäin maksu.
Minä nyt rupean läpi korjaelemaan, mitä mikin on kirjoittanut Ruots.-Suom. sanakirjaa. Niin pian kuin Sinun kirjoituttamasi varat tulevat, al'an minä niitä pistellä sinne tänne sanakirjaan ja kuin kaikki on pistelty sisään, niin lähetän kohta Sinulle, mitä valmiiksi on saatu. Niitä Sinä lävistettyäsi sitte lähetät postipäivittäin takaisin, niin tulevat ne sitte kohta puhtaiksi kirjoitettaviksi ja suorastansa alettaisiin niitä painattaa. Siihen asti kuluisi laskuni jälkeen 3 kuukautta, joka ei olisi paljon siihen nähden kuinka paljon hyvää sillä ajalla tulisi Ruots.-S. Sanakirjalle karttumaan.
Sen jälkeen rupeasin minä toimittamaan sitä Suomalais-Ruotsalaista Sanakirjaakin, jonka työhön Tikkanen jo lienee Sinua pyytänyt. Mutta oikein velvollisuudekseni näkyy kokea säästää Sinun kallista aikaasi suuren sanakirjan työhön. Jos kuitenkin oma halusi pitää pienempääkin tekemään, niin olisi se mielestäni aivan hyvä. Sitte saisin ruveta muita töitä sekä jo alettuja että muuten tietyssä olevia tekemään. Ja todella ikävätä tämä kuiva sanakirjan teko onkin.
Meurman kiirehtii sanakirjan arkkia kaiken mukomin.
Mutta voi, voi, voi, kuin pahoja sanomia täällä kulkee. Jo menneen viikon alusta puheltiin että olisi tullut sensurille käsky, ettei mitään muuta saa luvata suomeksi painattaa kuin uskonopin ja talous-asioissa, ja perjantaina käivätkin todella kirjapainoissa kieltämässä myömästä mitään muita suomalaisia kirjoja paitsi mainittuja. Samana päivänä peräytettiin kuitenkin sama laki jälleen, mutta jos tämä peräyttäminen ulottuu kirjalupiinkin, sitä ei vielä tiedetä. Suokoon Jumala että niin olisi.
Kirjoita nyt pikimältä vastaus, sitä parempi, jos se voisi keritä Seuran tulevaan kuukauskokoukseen, sitä anoo
veljyesi Europaeus.
18/3 50.
75 b).
Då det ouekligt är en stor massa nya ord som Lönnrot ifrån en betydlig mängd källor redan hunnit samla till sitt stora lexikon, så anser jag det vara högst önskvärdt, att Litt. Sällskapets Svenskt-Finska Lexikon icke borde utgifvas, utan att nämnde stora förråder blifvit begagnade, helst de lätt nog kunna åtkommas. Jag ville derföre föreslå Sällskapet, att anmoda någon i Kajana, att afskrifva de ord som Lönnrot hunnit samla utöfver hvad Renvall upptagit. Dessa ord skulle jag då införa i det Svenskt-Finska Lexikonet. Genom ett sådant förfarande kommer arbetet ingalunda att särdeles mycket försenas, ty straxt som anmodan om afskrifvandet hunnit till Kajana kan detsamma äfven börja, och med hvarje post kunna de färdigskrifna arken beställas hit. Jag tror att mera än 20 fullskrifna ark kan afskriften icke upptaga, ty till att interfoliera Renvalls Lexikon behöfvas 44 1/2 ark och jag har sjelf sett, att interfolierna i det Renvalls Lexikon, som Lönnrot begagnar, på långt när icke äro öfverfullt betäckta med ord. Äfven dessa behöfvas icke alla afskrifvas, och torde väl Lönnrot beredvilligt beteckna de behöfliga orden med blyertspenna. Samma afskrift kan ännu begagnas till att utarbeta ett Finskt-Svenskt handlexikon, ifrån hvilket arbete Lönnrot borde befrias så framt möjligt är. Det kan alltså på dubbelt sätt löna mödan, att göra ett sådant utdrag ur Lönnrots ordsamling. Åt kopisten behöfver betalas högst 50 kop. s:r för kvart ark skrifvet, så att hela afskriften icke kan kosta utöfver 10 rub. s:r.
Äfven vore det önskvärdt, att Lönnrot sjelf, såsom ett lefvande lexikon, skulle genomgå de färdigblifna arken af det Svenskt-Finska lexikonet, hvilka postdageligen härifrån kunna sändas till Kajana, allt efter de hunnit blifva färdiga. För Lönnrot återstår då blott en lätt genomsigt, emedan hans skrifna ordsamling redan är benagnad.
Europaeus.
76. Lönnrotille.
[4 p. toukok. 1850.]
Kunnon Veljyeni!
Koska minä Meurmanin Ruotsalais-Venäläisen ja Fresen Ruotsalais-Saksalaisen sanakirjan kanssa olen ruvennut Seuran sanakirjaa sana sanalta vertomaan ja siihen näkyy tarvittavan kuukausia aikaa, niin ilmoitin viimeis kokouksessa tahtovani lähteä kotiin sanakirjaa kirjoittamaan, jonne lähdenki nyt näinä päivinä. Jos siis tahdot lähettää mitä muuta sanavaraa entisten lisäksi, niin olisi se lähetettävä Savitaipaleesen Lappeenrannan kautta, jos ei sopine vapaassa postissa lähettää ainoastansa tänne ja täältä sitte Seuran vapaassa postissa Savitaipaleesen.
Renvallin sanakirjat seuraavat nyt takaisin ja kiitän niistä minäkin suuresti. Nyt on Suometarkin käsketty ruveta saarnaamaan. Minä olen jo antanutkin sille ensimäisen saarnan.
Elä terveenä! sitä toivottaa
veljesi Europaeus.
Hels[ingissä] 4 Toukok. 1850.
77. Castrénille.
[16 p. toukok. 1850.]
Jalo Veljyeni!
Tässä lähetän nyt muutamia tarkempia johtoneuvoja runon- ja sadunkerääjille ja pyydän Sinua olemaan hyvä ja näyttämään ne heille. Heidän varaksensa pyydän Cedervalleriakin lähettämään Seuralle 100 arkkia Runosepän lauluja ja 500 kokonaista Runoseppää. Inkerinmaan Schubertin kartta tulee myös kohta Helsinkiin runonkerääjän johtajaksi annettavaksi.
Voi hyvin! sitä toivottaa
veljesi D. E. D. Europaeus.
Savitaipaleessa 16 toukok. 1850.
78. Castrénille.
[25 p. toukok. 1850.]
Jalo Veljyeni!
Eräs täältä kotoinen kirjoittaja Stats-Sekretariatissa Pietarissa kirjoitti tänne sukulaisillensa, että minä muka saisin koetella pyrkiä Suomen professoriksi. Ehkä tämä asia minusta ensimältä oli kokonansa ajattelematointa, niin rupesin kuitenkin nyt postipäivän tultua miettimään, jos ehkä ei lienekkään hänen kehoituksensa hulluksi heitettävä. Jos varmasti jokaisen tarvitsee olla vähintäkin magisterin, ennenkuin tähän virkaan yrittäköön pyrkiä, niin sitte ei minulla ole siihen pyrittävää, mutta niitä vaatimuksia minä nyt en tiedä. Mitä sitä vastaan Suomen kielen tuntemiseen tulee, niin siinä minä toki luulen kelpaavani. Ja jos kieliopillisia voimiani tahdot tunteaksesi, niin sopii lukeaksesi Suometar 1847, 16, 18-20 "Suomen kielestä kirjallisesti käytettävänä" ja Suometar 1848, 9-11, 13, 18 "Kolánin kieliopin arvostelu". Mahdottomalta se nyt kyllä näyttää magisterina olematta sellaiseen virkaan päästä, mutta saanhan nyt suottakin tarkemmin tietääkseni kysyä Sinulta siitä. Sen viran saamisesta minä muun puolesta en lukua pitäisikään, kuin ainoastansa sen tähden, kuin Sinä siitä soisit jääväsi vapaaksi työksentelemään yksinänsä omissa mielisuotuisissa askareissasi, joita Sinun, puhettasikin myöten, kyllä uskon harrastavasi kaikesta muusta huolimatta, niin pian kuin vaan saat sisääntuloja jokapäiväiseksi tarpeeksesi, jonka työntekevä aina saapikin.
Jos taas vähänkin löydät Suomen professorin viran mahdollisesti kääntyvän enemmän hyväksesi kuin pahaksesi, niin sitte minua vaan suututtaisit, jos sen minun päällien tahtoisit heittää, nimittäin jos voin sen saada. Minäkin sitä en tarvitsisi, sillä ainakin kolmeksi vuodeksi on minulla yltäkyllin mieluista ja rahakasta työtä, ja sitte tahtoisinkin lähteä Saksan maalle estetikiä ja muuta sellaista mielentekoista tutkimaan ja niissä työksentelemään. Jos vielä Suomen professorin virankin saisin, niin en sitäkään pitäisi enemmin kuin pari kolme vuotta, kunnes joku toinen kunnollinen kielemme tuntija kerkeäisi virumaan. Rahasta minulla ei ole mitään pakkoa, sillä sitä saan tarpeekseni aina, eikä erittäin sen pyytäminen minulla olekkaan huolena olemassakaan.
Jos nyt minä, niinkuin luulenkin, en ole täyttävä pyrkimään niin suureen virkaan, niin ei siitä sitte liene tarvista kirjoittaakkaan minulle vastausta.
Muistaakseni en kirjoittanut viime postissa lähetetyssä neuvokkeessa runon ja satujen kerääjille:
Säga flere berättare samma saga, så bör den alltid uppskrifvas; samma runo af flere sångare behöfves icke noggrannare upptecknas, än att hvarje strof, som icke förut är lika eller alldeles icke skrifven, bör upptecknas tillika med den föregående och efterföljande strofen, för att man må veta, till hvilket ställe den nya strofen hörer.
Saisit lisätä sekä tämän että muutakin, mitä vielä mielellesi johtuu, sitä anoo
veljesi D. E. D. Europaeus.
Savitaipaleessa 25 Maji 1850.
79. Reinholmille.
[28 p. toukok. 1860.]
Veliseni!
Nyt lienee Björni Helsingissä lähtemäisillänsä Savitaipaleesen, niin että hänen kanssansa saat lähettää kirjoja sekä kirjauksia minulle.
Äitini nukahti toissa päivänä vasikkata navettaan ajaessansa nurmikolle viimeiseen unehensa. Ylihuomena tulee hän pantavaksi leposiahansa. Minä mietin kuitenkin jääväni pari kuukautta kotiin. Sitte tulee varmaankin huoneet sekä liialliset tavarat myötäväksi vapaaehtoisessa korkokaupassa, jonka jälkeen sitte en enään asune Savitaipaleessa.
Elä unohuta kohta kirjoittaa, sitä anoo
veljesi Europaeus.
Lappeenrannassa 28 Touk. 1850.
Varmaankin tulee vielä musta Mäklin Savitaipaleen kautta kotihinsa.
80. Suom. Kirj. Seuran pöytäkirja,
[5 p. kesäk. 1850.]
§ 5
Upplästes följande tillägg till instruktionen för runosamlare, hvilket Stud. Europaeus till Sällskapet insändt:
"Orterna der samlarena höra röra sig.
"Socknarna N. W. om Ladoga, hvilka af Lönnrot till en del, men af Polén och Sirelius nästan alla blifvit undersökta, hafva befunnits vara föga sångrika och kunna derföre med skäl lemnas till en annan gång, så länge sådana sångrika trakter som Ingermanland och öarna Högland, Lavansaari och Tytärsaari ännu äro till större delen eller alldeles oundersökta. Blott östra delen af Ingermanland och mellersta delen ända till något förbi Gatschina hafva blifvit besökta, men äfven de nästan alla ofullständigt. Ingermanlands vestra del är dock den der enligt allt utseende flere och vigtigare runor stå att fås. Trakten är längre bort ifrån Petersburg, hvilken i östra och mellersta Ingermanland liksom hvarje stad i sin närhet måste hafva verkat aftynande på den inhemska sången. Utomdes bo de flesta Ingermanländska Finnar af Gregisk religion. Ingrikot, Watialaiset, Laplakot, Ärrääjät, i vestra, de sistnämnda i södra Ingermanland, och erfarenheten har vidhandengifvit att Finnar af Grekisk religion äfven i Ingermanland bäst bibehållit de gamla sångerna. Kamrater ifrån vestra Ingermanland försäkra att sånger der i myckenhet sjungas. Äfven måste de i en ifrån det öfriga Finland nästan isolerad trakt vara af en egendomligare natur och derföre mycket intressantare. Har runosamlaren lust att lära sig känna Estniskan, så kan han derifrån ställa sin återresa genom Estland och komma öfver Reval sjöledes till Helsingfors. De egendomliga Ärrääjä- och Watjalais-dialekterna böra äfven undersökas. Men för att en studerande må kunna komma till Ingermanland och Estland, bör han ifrån Petersburg begära tillåtelse dertill. Om en sådan tillåtelse icke genast kommer, så kunna Högland, Lavansaari och Tytärsaari, och om behöfligt är ännu socknarna vid Ingermänländska gränsen förnämligast Valkijärvi, besökas. Nämnda öar borde i alla fall nödvändigt besökas, då de enligt flere samstämmiga berättelser skola vara särdeles sångrika och man af öarnas ifrån allt annat land afskilda läge kan sluta att äfven der många egendomliga runor böra förekomma.
"För sagosamlaren böra icke socknarna norr om Jyväskylä allena vara de förnämsta, utan fastmer bör större vigt fästas vid inre Tavastland, t.ex. vid Hollola socken och trakten deromkring. Den Tavastländska grenen af Finska folket är något olik ost- ock norr-Finnarna, Derföre är det af stor vigt att undersöka, om och hurudan skiljaktighet äfven i Tavastländarnes intellektuella produkter, i deras sagor, skulle visa sig. Hittils har inga Tavastländska sagor blifvit samlade, hvarföre ingen sådan jemförelse ännu blefve möjlig om äfven denna gång inga sagor skulle samlas ifrån Tavastland. Hollola ligger i vägen till Jyväskylä och sagosamlandet kan då utan svårighet taga sin början redan i Hollola."
Detta Hr Europaei tillägg ansågs dock icke böra föranleda någon vidare åtgärd ifrån Sällskapets sida.
81. Sjögrenille.
[1 p. helmik. 1851.]
Högädle Herr Stats Råd!
Då Herr Statsrådet godhetsfullt åtagit sig att för Wetenskaps Akademin föredraga min anhållan om penningeunderstöd för en urethnografisk resa till trakten af Bielosersk, men Akademin af brist på tillräckliga medel likväl icke kunnat låfva mig det begärda understödet, så anhåller jag allerödmjukast, att Herr Statsrådet ville vara graciös och för Archeologiska Sällskapet framställa samma min ödmjuka anhållan. Doctor Castrén har smickrat mig med det hoppet, att jag af nämnda efter hans påstående rika Sällskap helst skulle kunna få ett sådant reseunderstöd. Trakten af Bielosersk och Wessjogonsk låfva mig en alltför stor skörd än att jag gerna skulle vilja lemna en sådan resa ur hågen. I Schuberts specialkartor öfver medlersta och norra Ryssland har jag till ex. i icke-rysska flodnamn funnit icke mindre än 27 olika för 100 till 5 l. 6 floder gemensamma ändelser, hvilka i fornspråken alltså hafva måst betyda flod, å, bäck. Dessa slutord äro följande: nga, ma, oksa l. eksa, schor l. sara l. schera, goda l. gda, bosha, bol, boi, ega, gosha, otscha, ui, estj, gora l. gra, mana, dosha, lja, on l. en, juga, ochta, loda l. lda, onda, wish, ora, wir, kolda, wa, af hvilka alla med undantag af de fem sista förekomma på Schuberts karta öfver trakten af Bielosersk N:o XIV. Endast emellan gradlinierna 55 och 56, af hvilken trakt dock sjön Bielosero upptager en del, förekommer redan på kartan icke mindre än 122 ickerysska och med undantag af ett par äfven icke-flnska ortsnamn, af hvilka många äro särdeles vigtiga och upplysande. Samlas och kontrolleras namnen på ort och ställe och förenas ännu andra slags undersökningar vid dem, såsom jag i mitt bref till Statsrådet Koeppen omordat, så kunna resultaterna icke blifva ovigtiga,
Förväntande gynnande svar förbliver jag städse Högädle Herr Statsrådets
allerödmjukaste tjenare D. E. D. Europaeus.
Helsingfors den 1 Februarii 1851.
82. Sjögrenille.
[19 p. helmik. 1851.]
Höglärde Herr Statsråd!
För Herr Statsrådets välvilliga skrifvelse af den 31/12 Januarii/Februarii härmedelst aflägga min allerödmjukaste tacksägelse. Det tyckes, att både arkeologiska och geografiska Sällskapet lägga så mycken vigt på ryskan, att äfven resultaterna torde behöfva afhandlas på samma språk, hvilket väl skulle gå öfver min förmåga. Men en vigtig fråga bör ännu göras. Jag måste äfven fästa afseende på den penningevinst, jag genom ett sådant arbete skulle kunna påräkna. Reseunderstödet skulle jag naturligtvis helt och hållet använda till det, hvartill det är bestämdt; frågan gäller alltså blott, om och huru stort arbets honorarium jag kan påräkna för utarbetandet af de resultater som sjelfva resan skulle gifva, ty väl måste jag hafva rättighet att fordra sådant för så mycket, som af mina hittills och inan resan gjorda forskningar skulle komma at inflyta i afhandlingen. Jag skulle åtminstone icke vilja komma på förlust, i jemförelse med hvad jag skulle kunna vinna här i Finland genom öfversättningar till finskan, som betalas med 5 Rub. sr. arket, genom att utarbeta ett finskt-svenskt lexikon för 15 Rub. arket, genom att likaledes utarbeta en finsk språklära med löfte om 200 Rubel honorarium af Wiborgska Sällskapet, och utomdess genom ett annat halffärdigt arbete för ungefär lika stor betalning. Det är alltså ingalunda brist på god förtjenst, som gör, att jag så gerna vill företaga mig den ifrågavarande resan, utan lusten att få större reda i de vigtiga resultater, hvartill redan de samlade ortsnamnen leda, äfvensom lusten att utbyta kammarlifvet den sköna sommartiden med ett rörligare lif, drifva mig dertill.
Men skulle det hända, att ingen sådan resa blefve af, så beder jag ödmjukast om att få veta, om Akademin gerna skulle vilja emottaga en på tyska författad bearbetning af ortsnamnen allena och hvad för ett sådant arbete skulle betalas. Ett sådant arbete, utarbetadt med tillhjelp af Syränska, Mordvinska, Lapska och andra lexika och upptagande en stor massa ortsnamn, skulle naturligtvis icke kunna få så många köpare, att penningevinsten för detsamma skulle kunna gifva anledning att betala ett rundligt honorarium åt författaren, men om Akademin för sakens skull brukar honorera sådana rent vetenskapliga arbeten, så då kan jag gerna företaga mig utarbetandet af det sagda. Kanske jag, om jag får tillträde till Generalstabens kartdepot, ännu kan samla betydligt mera namn, än hvad jag redan samlat. Monne jag i sådant fall skulle kunna hoppas att få en del af det Demidofska priset för mitt arbete? Åtminstone tror jag, att ingen ännu i så stor skala anlitat ortsnamn vid urhistoriska forskningar, hvarföre mitt blifvande arbete äfven borde äga nyhetens värde.
På dessa frågor beder jag att Herr Statsrådet är god och meddelar svar ät Rector Magnificus Professor Rein, och förblifver städse Höglärde Herr Statsrådets
allerödmjukaste tjenare D. E. D. Europaeus.
Helsingfors den 19 Februarii 1851.
83. Lönnrotille.
[29 p. marrask. 1851.]
Jalo Veljyeni!
Koska vasta nyt syksyllä nousi kysymys Meurmanin Sanakirjan työn viimisen palkan jakamisesta, ja Sinä, niinkuin vasta vajaa viikko sitte Assessori Rabbea Öhmanin Kirjakaupassa tavattuani sain tietää, minun hyväkseni et vaatinut mitään erinäistä palkintoa siitä vaivastasi, kuin katsoit lävitse suurimman osan siitäkin, minkä minä mainittuun sanakirjaan kirjoitin, niin saan nyt siitä hyvyydestäsi kiittää Sinua kaikesta sydämmestäni.
Seuran Ruotsalais-Suomalaista Sanakirjaa painetaan nyt kolmattatoista arkkia G:n loppua ja H:n alkua. Sen kanssa on ollut suurta työtä, joka sentähden on kulkenut hitaasti, jos kyllä on hidas itse tekijäkin. Sen mukaan kuin nyt sen painaminenkin kulkee, ei sitä sovi toivoa valmiiksi ennen kuin tulevan kesän alussa. Aivan hyvä olisi, jos tahtoisit ruveta lävistelemään niitä arkkia, jotka jo ovat valmiit, ja sitä myöten toisiakin kuin niitä joutuu. Paino- ja muita virhiä olisi erinomattain tarpeellinen saada tietää, ja kaikki mitä lisättävää ja oikaistavaa on, sopii suurella hyödytyksellä yhtä tietä ylös-pistettää, jos ei tämänkään niin kuitenkin tulevan painoksen varaksi ja tälle tehtävässä alkulauseessa muistuteltaviksi sekä kukaties minulta tehtävään suomalaiseen kielioppiin otettavaksi. Jos tätä hyödyllistä vaivaa otat päällesi, niin ole hyvä ja ilmoita kohta tänne. Minä ajon tulevassa Seuran kokouksessa mainita tästä asiasta ja arkit tulevat sitte lähetettäviksi Seuran puolesta Sinulle.
Tikkasen kanssa tuli puheeksi, että olisi tarpellinen asia painaa kaikki Sinun kirjoittamat matkakertomuksesi, joita siellä täällä entisissä sanomalehdissä luettiin, kokonaiseksi kirjaksi. Saan sentähden Tikkasen anomuksesta pyytää Sinulta tietoa, missä kaikissa paikoissa mainittuja matkakertomuksia tavataan. Myöskin olisi tarpeellinen saada se kukaties painamatoin alkuperäinen ruotsalainen kirjoitus tänne, joka suomeksi käännettynä Suomettaressa luettiin. Mitä niistä kaikista tekemä-palkintoa vaadit, soisi Tikkanen myöskin tietääksensä. Täällä on kiihtynyt yleinen into koota rahoja Seuralle. Savo-Karjalaisten osakunta sai kokoon päälle sadan ruplan. Meidän tahi Viipurin osakunta joka on sekä pienempi että varmaankin vähemmin eläväkin Suomikiihkoisuudessansa, sai 60 ruplaa. Konseerikin pidetään kohta Seuran hyväksi. Yli-oppilaisten kanssa levitetään subskriptionilistoja ympäri maata, ja gymnasiumin nuorisoillekin on lähetetty samanlaisia kehoituksia, Hyvä olisi, jos Sinäkin siellä Kajaanissa panisit sanasi ja kynäsi liikkeelle saman asian tähden. Muuten on täällä ollut kokonansa rauhallinen olo; niillä kuudella pedellillä ei ole koko vuotena ollut tekemistä ei tuon taivaallista eikä taidakkaan enemmin vastakaan olla.
Vielä olisi minulla halunperäinen kysymys, että olisit hyvä ja ilmoittaisit minulle, jos Itse tiedät ja Maamittareiltanne sekä muilta tietäviltä saat tietääksesi, tokko siellä teidän puolella tahi muuallakin Suomen maassa lienee semmoisia järvein nimiä, joilla on samanlainen loppupääte kuin Kuhmossa olevain järvein nimillä Lendira (Lentiira) ja Ivandira (Iivantiira?) tahi jos vaikka semmoinenkin kuin Laukkaalla olevan järven nimellä Lievestuori. Minulla on tarkimmista ja uusimmista pohjais- ja keski-Wenäjän maan kartoista kerätty muukalaisia paikkain nimiä (ei-venäläisiä) kolmeen tuhanteen, ja olen niistä tullut tietämään sekä Suomalaisten että muiden heimokansamme entiset rajat moniin matkoihin, esim. että Suomalaiset eivät koskaan ole olleet nykyistä etelämmällä, ehkä kyllä niiden jälet itään päin tuntuvat selvästi Wätkan kaupunkiin asti. Mainituilla päätteillä loppuvia järvein nimiä löytyy varsinkin paljon ja laajalta, aina Sibiriasta Obin toiselta puolelta Smolenskin paikoille asti entiselle Puolan maan rajalle.
Ole nyt hyvä ja kirjoita minulle kohta vastaus kaikille asioille ja kysymyksille ja myöskin kuinka Sanakirjasi joutuu, sitä anoo nöyrimmästi
veljesi D. E. D. Europaeus.
Helsingissä 29 Marrask. 1851.
84. Lönnrotille.
[24 p. tammik. 1852.]
Jalo Veljyeni!
Älä pahaksi pane, että sanakirjan arkit ovat olleet liian kauvan lähettämättä, mutta siihen ei ole ollut minun syytäni. Joulun alla ei Tohtor Kellgrenillä ensin kuulunut olleen aikaa niitä lähettämään, ja sitten asia lienee häneltä unohtunut siihen asti, että hänen Kuopioon tehtävä reisunsa, johon kolmen viikon aika meni, taaskin esti niiden lähettämisen. Ehkä nyt uudet kiirehtimiseni toki jotakuta vaikuttavat.
Aivan hyvä olisi, jos kerkeäisit, niitä nyt kohta silmäilemään ja sitte lähettäisit ne takaisin jos vaikka vähitellenkin, niin saisin tehdyistä lisäyksistäsi ja muistutuksistasi käyttää vielä painamattomain arkkein hyväksi kaiken sen, mikä siksi sopii, joka nähtävästi ainakin tulee olemaan melkein runsas ja arvollinen. Ole myöskin hyvä ja lähetä lävitse-käytyäsi takaisin Gymnasilaisen Stråhlmanin Savosta kerätyt suomalaiset sanat, sillä hän ei ole niitä aikonutkaan meille jäämään, mutta vaan pidettäviksi.
Jos et Maamittareiltanne vielä liene kysellyt järvein nimiä päätteellä tiira, niin ole hyvä ja kysele nyt keltä sopii. Tuonlaisena, mutta ei missään lapin sanana jaur pidettävänä tavataan se useassa kymmenessä järven nimessä Wenäjällä ja Sipiriassakin useimmin muodolla tor, tur, esim. Wolentor, Koltor, Obloptur, Sindor, Jelpijador, Schamtyltur j.m., jotka kaikki ovat Uuralin tuolla puolella paitsi Sindor, joka on pari sataa virstaa Uuralista tänne päin Wytschegdan latvoilla. Toista sataa virstaa Oniegan järvestä itään päin tavataan järven nimi Katrostyr (Катростырь), josta juoksee joki Katromå, ja kuin päälle 70 joen nimeä päätteellä må tavataan Wenäjällä, niin jos mikään muu joen nimein pääte niin ainakin se on siinä kielessä, johon se on kuulunut, merkinnyt jokea. Mutta jos niin on, niin on kyllä samassa kielessä dirkin merkinnyt järveä. Samaa vahvistaa Tverin läänissä löytyvä järven nimi Kesadra (verro goda ja gda Tigoda, Wologda, gora ja gra, Ingora, Wytegra), josta juoksee joki Kesa, löytyvä parissakin paikassa muualla ja varustettuna päätteellä ma: Kesma. Jo nämätkin vähät näytteet ja selitykset osoittanevat, että puustavi t kuuluu päätteesen, eikä voi olla mikään väliin pistettävä liika ääni. Näyttää tämä vähäinen osoitus myöskin, kuinka paljon semmoiset nimet antavat tutkijalle tekemistä ja johdatuksia monen asian perille. Kalix-elf kuuluu kutsuttavan suomeksi Kainuun-joki, ja Kalas-joga, niin kuin Lappalaiset sitä kutsuvat, on siis emänimi ruotsin kieliselle nimelle. Tämä osoittaa, että Ruotsalaiset tulivat Kainuunjoelle ennen kuin Suomalaiset, koska Lappalaiset ja ei Suomalaiset olivat siellä antamassa Ruotsalaisille paikkainsa nimiäkin. Jos nyt Kainuun joesta länteen ja etelään päin paikkain nimein kanssa on sama laita, niin toteutuu arvelukseni, ja vieläpä voipi tulla perille, jos eivät liene siellä ensiksi tavanneet jotakuta muuta kansaa eikä Lappalaisia enemmin kuin Suomalaisiakaan, sillä Kalas ei kuulu olevan Lapin kieltäkään; mutta jos se on jonkun kolmannen kansan kieltä, niin on se niin hyvin siitä suorastansa kuin Lapinkin kielen kautta voinut tulla Ruotsalaisille. Tästä mutkasta yksinänsä ei siis voi mitään muinaiskansallista tietoa johtaa. Tiedätkös muita semmoisia eriskummaisia nimiä kuin Ankkapura = Anjalan koski, (pura=? koski) ja Avasaksa? Kuin aika antaa, niin rupean käymään maamittari-toimituksen konttuorissa keräämässä kaikki siellä kartoilta saatavat epä-suomalaiset Suomen paikkain nimet. Kerran kävin jo mennä keväänä siellä, mutta en silloin paljon saanut enkä kerinnytkään saada.
Kirjoita näistä asioista vaikka Oulun W. sanomillesikin jotakuta jos mitä tiedät ja ymmärrät.
Toivon kohta saavani mitä anonut olen. Eikä mitään muuta tällä erällä, kuin toivotan hyvää uutta vuotta.
Veljesi D. E. D. Europaeus.
Helsingissä 24 tammik. 1852.
85. Lönnrotille.
[17 p. huhtik. 1852.]
Jalo Veljyeni!
Koska täällä tuumitaan antaa ensimäistä puolta Ruotsalais-suomalaisesta Sanakirjasta erittäin ulos, niin anon, että olisit hyvä ja lähettäisit tänne lävitse käymäsi arkit, niistä, joita joulun aikana sait ja joihin lupasit merkitehä painovirheitä ja muita vikoja sekä liitellä lisiä ja tarpeellisia muistutuksia. Jos tässä tahi tulevassa postissa saat nykyisemmin painettuja arkkia lävistelläksesi, niin ole hyvä ja lähetä nekin tänne, jos puolentoista tahi kahden kuukauden kuluessa kerkeät lävitse katsaista. Minulla on suuri halu, saada nähdä muistutuksiasi ja lisiäsi, ainakin toivon niistä paljon hyvää.
Saapi nähdä, jos pääsen kesäkuun lopulla tahi heinäkuussa Savossa käymään. Kielenkin tuntemiseksi olisi semmoinen matka hyvä ja kumppanini kanssa työksentelisin siellä niinkuin täälläkin. Jos kohta aikaakin sillä lailla entisen lisäksi kuluisi, niin voittaisi sanakirjan kunnollisuus melkeästi, ja se on minun mielestäni pää-asia. Hämeenkin murretta saisin sillä tiellä kuulla ja tutkia, ja se olisi mielestäni suuri voitto, sillä itä-suomea minä jo olen melkein paljon kuullut sekä kotona että matkoilla. Voi aina hyvin! sitä toivottaa
veljesi D. E. D. Europaeus.
Helsingissä 17 huhtik. 1852.
86. Lönnrotille.
[12 p. kesäk. 1852.]
Kunnon Veljyeni!
En tiedä, lieneekö Maister Elmgren ajoissa tahi ensinkään lähettänyt Sinulle kirjaustani, jonka kirjoitin pari kuukautta sitte ja vein Elmgrenille lähetettäväksi Sinulle sanakirjan arkkein kanssa seuran sinetin turvissa, johon minulla lieneekin ollut oikeutta, kuin kirjauksessa ainoastansa seuran puoleisia asioja löytyi. Vastausta Sinulta ainakin ei vielä ole tullut, ehkä sitä hyvin olen toivonut.
Älä nyt pane pahaksi, jos pyydän Sinua olemaan hyvä ja mitä pikemmin lähettämään nähdäkseni ja hyväksi käyttääkseni kaikkia havaitsemiasi ja muistutuksiasi sekä lisäyksiäsi, joita lienet kerinnyt tehdä niihin Sinulle jo ennen lähetettyihin sananakirjan arkkiin, sekä jos mitä ennätät luultavasti tässä postissa lähetettäviin arkkiin merkitellä. Painovikoja, joita paikoittain näyttää tulleen melkein liiaksi, mutta joita vasta koetaan tarkemmin välttää, lienet myöskin merkitellyt, mitä lienet älynyt. Jos siis joitakuita semmoisia olisit älynyt useampia kuin mitä myötä seuraavassa kirjassa olen merkitellyt, niin ole hyvä ja lähetä niistäkin minulle tiedon.
Jos tarvis vaatii, niin ilmoitan sitte sanomalehtein kautta mitä pitää, sekä paino- ja muita vikoja että muistutuksia ja lisäyksiä, ja sellaisia lienee tarvis ilmoittaa varsinkin, jos pitää vastaamani jotakuta arvostelijata. Tahi ole Sinäkin niin hyvä ja kirjoita kohta jotakuta arvosteluksen tapaista, niin olisi mieleni aivan hyvä.
Kuinkas on matkakertomustesi kokoonpainamisen kanssa? Aivan hyvä asia olisi, jos ne todella saataisiin kokonaisena kirjana ulos. Semmoinen kirja tekisi ainakin hyvää. En minäkään ole saanut tilaa lukeakseni ympäri aviisseja levinneitä kirjoituksiasi, sitte päivin kuin mitä lienen ensin lukenut, mutta joka nyt jo on melkein jälettömäksi muistista hajonnut.
Jos en kukaties lähtene Mustialan kokousta katsomaan, ja sen puolen Suomea kuultelemaan, niin muuten varmaankin jään koko kesäksi tänne apulaisten kanssa yhtenänsä työtä tekemään. Jos kerkeän, niin tulee toinen osa sanakirjaa vuoden lopulla ulos; mutta ainakin on aikomukseni säästää yhtä vähän aikaa kuin vaivaakin saadakseni kuta kunnollisempaa työtä aikaan. Kyllä ainakin nyt ahkeruuttakin pitää kovasti ruvettaman kiinnittämään, niin että loppu kuitenkin tulisi niin pian kuin mahdollista.
Mitä vastakin kirjoittanet muistutuksia aika ajoin lähetettäviin sanakirjan arkkiin, niin ole niin hyvä ja lähettele niitä aina sitä myöten minulle kuin niitä joutuu.
Sivulta 200 sivulle 225 asti en vielä ole alkukirjoitusten kanssa vertoen kerinnyt painovikoja j.m. etsiä. Myöskin on sivulta 285 eteenpäin vielä läpi käymätöintä.
Elä terveenä. Rupea meille opettajaksi kaivatun ystävämme siaan sitä toivoo
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Helsingissä 12 p. kesäk. 1852.
87. Lönnrotille.
[Syksyllä 1852.]
Kunnon Veljyeni!
Kiitoksia aivan paljon, kuin lähetit Sanakirjat tänne. Toivon kohta saavani ne toisetkin sanakokoukset.
Viimeisessä Seuran kokouksessa päätettiin sadut minun kauttani toimitettaviksi pikemmiten. Mutta Polénin, Ahlqvistin, osa Reinholmin, minun toiskesäiset laulujen sekaan kirjoitetut ja kukaties Sinunkin kirjoittamasi sadut lienevät vielä Sinulla. Niitä anon siis pikemmiten tänne että saisin jär'estellä joutoani myöten.
Elä nyt heitä Suomen professoriksi etsimästäsi. Gottlund sanotaan niin pitkällä ja monisanaisella kirjoituksella kokeneet hyvästyttää itseänsä Nordenstamin puolustettavaksi, että Nordenstamin sanotaan kesken lukemisen ottaneet Gottlundilta sanat suusta pois. Ei toki sitä miestä pitäisi siihen virkaan yksinänsä pyrkimään laskettaman.
Elä terveenä! Sitä toivottaa
veljesi Europaeus.
Et nimittänyt, miten mietit Tikkaselta tarjotun Suomalais-Ruotsalaisen käsisanakirjan työn kanssa. Mutta eihän siihen tunnu Sinulla joutoakaan olevan.
88. Lönnrotille.
[18 p. kesäk. 1853.]
Kunnon Veljyeni!
Ethän tuota pahastune, jos vähän olen tullut viipyneeksi lähettämästä Sinulle kirjaistani Unkarilaisten sukulaisuudesta. Nyt sen lähetän ja voin nyt myöskin pyytää Sinua tarkkaamaan Castrénin ostjäkin kieliopissa sivulla olevaa 11 ensimäistä ratia, jotka vahvistavat melkein kaikki ne lisäkästen muutokset, joista minä kirjassa puhun, varsin senkin että k-ääni muuttuu n-äksi, sillä Castrén sanoo että g usein muuttuu ng-ksi (ja k, nk-ksi), mutta senkin että ng usein muuttuu n-ksi, joten siis g-kin (ja kyllä k-kin) voipi päästä n-ksi. Mutta tämä olkoon sanottu vaan sentähden, että jo Castrén on älynnyt ne puustavien muutokset, joista kirjassani puhun, sillä suomalais-ungarilaisten kielten lukusanoissakin ovat ne muuttuneet sanat niin selvästi yksiä, ettei niitä toisillensa kokonansa vieraiksi sanoiksi suinkaan voine päättää. Selitys päätteille sanoissa ötik, ikt[a]t, ykt j.n.e. on se ainoa, jolle halu tekee vielä tukevampia perustuksia. Todistuksille, että suomalais-ungarilaisissa kielissä kahdeksalle ja yhdeksälle löytyy nimitys yhdistyksillä kaksi kymmenestä ja yksi kymmenestä, olisi hyvällä edulla senkin voinut lisätä, että vogulin kielessä on 8 nöllou, 9 ontollou ja 10 lou; mutta se asia lienee jo ilmankin selvä, ja nähneehän jokainen lukija itsekkin tämän vahvistavan kohdan wogulin luku-sanoissa, niinkuin se muidenkin heimo-kieltemme enemmin tärvätyissä lukusanoissa läpensä näkyy.
Yksi ja toinen on sanonut, että lukusanat ovat niin vähät, ettei niitä paljon miksikään heimolaisuuden todistukseksi voi sanoa. Mutta niille minä olen vastannut, että vähintäkin sen ne todistavat, että Unga[ri]laiset ja muut sukukansoiksemme mainitut Suomalaisten kanssa silloin olivat ihan yhdessä joukossa, kuin ne sen verran alkoivat viisastua, että rupesivat lukemaan yksi, kaksi, kolme, ja että paitsi sitä sianimet osoittavat niiden jo silloin olleen yhtä joukkoa, kuin ne alkoivat ajatella kokoon semmoisia sanoja kuin minä, sinä, hän, tämä, tuo j.m.m. Epäileminen vaatii tässä siis sen luulon ottamista, että ihmiset ennen ihan puhetta tietämättöminä jonkun aikakauden elivät, jota kaiketi mainituilla todistuksillani yhtä vähän voin kumota kuin todistaakkin, mutta jota ihmisen järki kokonansa kamoo.
Tällä välillä olen käynyt suuressa kirjastossa ja ottanut sieltä silmäilläkseni Gyarmathin, josta ennen vaan lukusanoja hätäiseltä hain. Mainitun kirjan löysin varsin arvolliseksi, enemmin kuin senaikuisesta voisikaan luulla. Siitä sain uusia välimuotoja, jotka vahvistavat ei ainoastansa sen, että nöllou ja nyoltz ovat tulleet sanasta kahdeksan, mutta vielä senkin, että mietteeni päätteistä sanoissa ötik, iktat j.n.e. on oikia. Gyarmathin johdolla tahdon vielä kysyä kirjastosta muitakin kirjoja, joista toivon lisämuotoja 9 nimityksiin, jotka Gyarmathi on pois heittänyt, ja kukaties muutakin hyvää. Näistä ajon kohta kirjoittaa Aamulehteen.
Hyvä olisi, jos ottaisit kirjoittaaksesi jotakuta arvostelusta kirjastani. Aina se elvyttäisi halua sekä omaan että heimokielihimme päin ja yleiseen kaikkiin tähän kuuluviin asioihin. Asiamme saapi arvoa juuri sen verran kuin sille arvoa annamme. Kellgrenille ja muille oppineille Pietariin ja Schotille Berliiniin olen jo lähettänyt kirjani.
Gyarmathin kirjassa näkyy ungarin kielen heimolaisuus suomen kielen kanssa niin selvästi, että oikein ihmeeksi käypi, kuinka tätä heimolaisuutta edes on julettukaan kieltää ja sen siaan päättää ungarin kielellä olevan heimolaisuutta turkin kielen kanssa, jota Gyarmathi ei osaakkaan katsella muuksi knin naapurikieleksi. Ole nyt hyvä ja koe estää, ettei muillekin tulisi semmoinen julkinen kylmyys ja kieltäminen heimokansojamme kohtaan, sitä toivoo
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Helsingissä 18 kesäk. 1853.
89. Ahlqvistille.
[29 p. huhtik. 1854.]
Veli Veikkoiseni!
Nyt olen Mannisella ja tahdon kirjoittaa Sinulle vähän matkastamme. Yhdellä hevoisella ei suinkaan tahtoneet lähteä meitä viemään Helsingin pitäjän kestikiivarista, mutta yhtähyvin läksin kahdella, kuin toivoin edemmällä pääseväni yhdellä. Ei vielä Yrölästäkään (Skafvebole) lähteneet yhdellä. Sitte sain Kaunisnummelta yhden hevoisen, mutta piti luvata 20 kop. lisärahaa. Hirvihaarasta taas 10 kop. Kaukolammilta 15, Malluksesta 10 ja Virenojalta 10 kop. Sitten eivät enää tahtoneet juomarahaa; mutta Heinolassa piti postihevoisten pitäjälle maksaa kaksinkertaisen kyytirahan. Joka paikassa minä kyllä koin tinkiä minkä jaksoin, mutta kuin nyt kerta olemme Savossa, niin ei enää tarvinne lisärahoja maksaa. Osaksi minä maksoin parissa paikassa juomarahan Sairion kylän viinakirjoilla. Kaksinkertaisen kyytirahan ja lisärahain yhteenlasku on tässä sivulla.[12] Koska minä yökorttieristä ja muutamista maitolasista olen Oskarin edestä tähän asti maksanut 30 kop, ja täällä huokeassa Savossa ei varmaankaan tule enemmin lisään siihen lukuun enemmin kuin 20 kop. kaikkeaan 50 kop, ja minä sain elorahaksi koko ruplan, niin jäät Sinä minulle velkaa 1 rupla 28 kop. Jos olisi päästy niiden toisten parvessa ilman kyytimiestä kolmanneksi ja vielä kuin olisin antanut laukkuni Adden kiesiin niinkuin puhe ja neuvo oli ja ehkä vielä Oskarin nyytitkin, niin sitten olisi kyllä mänty vähemmillä lisämaksuilla ja rattoisammasti. Mutta Sinä vaan luulit että meidän kieltämättä olisi pitänyt oleman hyvin herralliset säiden ja muiden pitäjät ja vasta kello yhdeksältä toisenakin aamuna lähtemän. Olisi ollut parempi, jos en olisi niin suoraan uskonut, kuin Sinä sanoit Adden sanoneen: "Nog blir jag till morgon bara Europaeus vill bli." Että Calonius ei huolinut siitä vähästä sateesta ja muusta tyhjästä herrastelemisesta, oli häneltä aivan oikein tehty.
Nyt onnea omille matkoillenne. Elä unhota itkuvirsiä kirjoittaa Inkerikoilta sekä Suomalaisiltakin länsi Inkerin maalta, ja kirjoita tarkoin ylös, mitkä ovat Suomalaisilta mitkä Inkerikoilta. Kirjoita minullekin Liperiin yhtä toista, niin kirjoitan minä sitte vastaan Sinulle.
Voi hyvin, sitä toivottaa
veljesi Europaeus.
Mannisella 29 Huhtik. 1854.
90. Ahlqvistille.
[20 p. elok. 1854.]
Veliseni Oksanen!
Tokipas jo rupeat tuntemaan, etten minä hyvänkään asian puolelle tahdo mennä totuudesta sivuitse, kuin jo alat myönnytellä, että minun haluni saada Inkeren maalle runonkerääjätä ei ole ollut tyhjän peräistä, Ja vieläpä pitäisi Sinunkin saada perästäsi jonkun toisen laulunkerääjän, sillä et Sinäkään niitä tarkoin ole voinut saada käydyiltäkään paikoilta, vielä vähemmin käymättömiltä. Vain onkos vielä "Engelsmannit" tahi mitkä muut olevinaan estämässä uusia laulun keräyksiä? etc., etc., etc.
Minä kävin kuukauen ajan Collanin ja Roschierin keralla Pielisellä ja Ilomantsissa laulantoja j.m. keräilemässä. Sill'aikaa olit Sinä kirjoittanut Eriksonille. Tämän kanssa saat nyt Inkeren laulut mitä minä mennä syksynä sieltä keräilin. Entiset keräykseni minä lähetin Lönnrotille, joka ne lienee antanut Seuran kätköön. Saat nyt konstia koittaa lauluin toimituksessakin, mitä minä olen kielen murteen jälkeen kirjoittanut, esim. päähän, laivojahan, tyttöjä, ku pitäisi olla päänsä, laivojansa, tyttöä, se on ojaistava toimituksessa kirjakielen jälkeen. Kuitenkin ovat venäen karjalan tulevi ja savokarjalan pahoa minun mielestäni vältettävät, koska tutut ja yleiset muodot semmoisissa paikoissa Inkerelläkin käytetään. Hoida Sinä vaan tarkoin laulujen runollisuutta ettei se korjattavissakaan paikoissa jää korjaamatta. Kuitenkin on tarkka varovaisuus semmoisessa korjaamisessa pidettävä. Esim. panisin minä sivulla 204 säkeen Läpi kankahan pajuisen säkeen Läpi korven kuusperästä, niin sopivat kertosäkeet paremmin yhteen. Kaiketi olkoon runolaulu itse korjaamisensa johdattajana. Muuten on Sinulla siinä kaksi tietä valittavaa, joko ruveta historialliseksi tahi runolliseksi korjaajaksi. Minun mielestäni ei laulurunoissa historiallista korjausta tarvitsisi, mutta kertomarunoissa välttämättömästi molemmat, jouda Sinä sitte mitä joudat.
Oletko itkuvirsiä kirjoittanut Inkerikkoloilta? Niitäkin pitäisi jo toimitettaman painettavaksi. Korkokarttoja ja muita syrjemmäisiä toimituksia ottaa kyllä Seura kustantaaksensa, mutta entiset keräykset saavat maata takaperillä. Sama on laita loihtujen kanssa. Onhan niitäkin Inkerellä. Oletkos niitä saanut ja niiden konstia, arpomista j.m. tutkinut ja kysellyt? Hevaalla ja Soikkolassa lienee tässäkin asiassa parahiten opittava.
Vatjalaisten sanoja sekä häälauluja on minulla myöskin, mutta tokko niitä nyt kerinnet ruveta toimittamaan painettavaksi. Niitä lauluja on Suomalaiselle kuitenkin yhtä vaikea ymmärtää kuin virolaista kirjaa. Jälestäpäin voit ne saada, jos tahdot.
Sano terveisiä paljon Pastori Sirénille ja muille tuttaville ja voi itse hyvin, sitä toivottaa
veljesi D. E. D. Europaeus.
Liperissä 20 Elok. 1854.
91 a). Lönnrotille.
[28 p. maalisk. 1858.]
Veli oivaiseni!
Ole nyt niin hyvä ja lue tätä seuraava kirjoitukseni Seuran ensitulevassa kokouksessa ylös. Minä en nyt pitemmältä tahdo kärsiä sitä Inkerin maan lauluin tuhoon tuomitsemista, mutta tahdon kaikkein innostuneitten syrjäsensuurein saksistakin sivuitse saada se asia julkisestikin tuomittavaksi. Minä mietteissäni jo olen antanut liiankin pitkältä perää kansan kytkyläisyyden vastustelemisille, mutta nyt se kipeimmästi pernaani pureva kohta, se kuin minua julkisestikin on häväisty siitä kuin en hämmästynyt sitä julkisesti esitellessäni, että Suomalais-ungarilaiset ovat paljoa likempänä indoeuroppalaista sukukuntaa ja siis (huhhuh!) sukua sille väkisinkin kansallisuudeksi tunnustettavalle slavänilaisellekin kansakunnalle, paljoa likempänä kuin turkkilaistattarilaisia, sekin kohta nyt on pajuun pantava. Minä nyt Pietarissa käydessäni keräsin hyvän tukun vogulilaisia ja ostjäkkilaisiakin sanoja sanakokoukseni täytteeksi ja samoin Indoeuroppalaisiakin sanoja eri kielistä, ja olen tullut siihen tolkkuun, että vanhat sanat melkein jokainen, josko ei vaan täytehensäkin jokainen ovat suomalais-ungarilaisissa kielissä läpensä indoeuroppalaisia. Viimeksi aivan kuin sain tietääkseni, että suomalais-unkarilaiset sukusanat vävy = ruots. sven, miniä lätin zuona, kaaso (= nainen) = gatte, hustru ovat yhtä, ehkä se ei tässä kuinkaan selvästi näy, kuin on vaan joku yksinäinen eikä sekään likeisin sanan muoto kummaltakin puolelta tähän ylös pantu. Kaikki muutkin sukunimitykset ovat suomalais-ungarilaisissa kielissä indoeuroppalaisia. Näistä tutkinnoistani minä kohta tulen pelkäämättä kirjoittamaan julkisuudenkin eteen.
Ole nyt niin hyvä ja sano minulta paljon terveisiä Professori Akianderille ja Valtaneuvos Nordmanille sekä muille tuttaville. Minulle sopinee nyt ensipäässä kirjoittaa Joroisin kautta Rantasalmille.
Kansallista vapautta ja -valistusta rehellisesti ahkeroitseva veljyesi
D. E. D. Europaeus.
Muille en sinne nyt ennätä kirjoittaa.
Heinävedellä 28 Maalisk. 1858.
91 b). Suom. Kirj. Seuralle.
[28 p. maalisk. 1858.]
Korkeasti kunnioitettava Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Esimies!
Se on kyllä tietty, että Kirjallisuuden Seurassa toissa syksynä varsinainen päätös on ilmoitettu tulleen tehdyksi sen päälle, ettei Inkerinmaalle Kirjallisuuden Seuran kustannuksella enää koskaan ketään saisi lähettää siitä syystä muka, että sieltä on havaittu saatavan varsin vähän ja jotenkin halpa-arvoisia runoja. Mutta koska minä tähän päätökseen oikeastansa katson olevan sen syyn, kuin nyt tämän aikaiset julkisen mielen ohjilliset kovin ovat kiihtyneet kansallisuuden luonnollisia elon ja olon oikeuksia kieltelemään ja vapaammaksi pääsemästä uudestansa kiinnemmäksi kytkemään, ettei se niistä tarpeellisista suitsista varsin itsellisille ihmisellisille jaloillensa pääsisi; mutta tämmöinen perustus kuin julkisuuden edessä ei millään lailla voi koossakaan kestää; niin minä nyt, kuin Kirjallisuuden Seura on voinut taaskin vielä määrätä 60 Ruplaa runojen keräystä varten "Suomenmaan sisäpuolella" niin minä sitä tahtoisin tämän kautta sekä Teille että koko Seuralle muistuttaa, että se on aivan tosi, mitä minä kaikesta vastenhankaisuudesta huolimatta monet kerrat olen Kirjallisuuden Seuralle vakuuttanut, että länsipuolella Inkerinmaata, varsinkin Kaarostasta (Oranienbaum) lähtein aina Narvan joelle asti lauletaan enemmin kuin missään muualla koko siellä maisin, varsinkin kuin koko se matka enimmäksi osaksi melkein läämältänsä on niiden laulurikasten venäen uskoisten Inkeroisten asuttavaa tahi että niitä ainakin likeltä Kaarostaa Laukaan joelle asti, likelle Narvan jokea, asuu Suomen uskoisten seassa. Sen puolen laulut ovat vielä senkin puolesta erinomaisen arvoisia, kuin ne ovat aivan omituisia sekä sen paikkakunnan eripäällänsä olemisen puolesta siellä meren takasyrjässä että myöskin sen tähden, kuin ne siellä asuvaiset Inkeroiset ovat sen puolen alkuperäistä kansaa ja niiden edustalla Pietarin kohdalla enin osa on Savakoita, jotka ennen vanhaan Wiipurin puolelta Rannan kihlakunnasta lienevät sinne muuttaneet, koska kieli heillä on likeisintä Wiipurin puheesen. Kuin nyt Ahlqvist ja Slöör muinoin Sakkulan ja Raudun puolella sekä itäpohjoisessa osassa Inkerinmaan puolta keräsivät toinen 500, toinen 400 runolaulua ja silläkin kulmalla vielä Vuoleen pitäjäs on kokonansa koskematointa ja samanlaista myöskin Valkeasaari, Kelttu ja Rääbowa; niin tottapa siellä Inkerinmaalla sitten vielä runoja löytyy useammallenkin kuin yhdelle runonkeräysmiehistölle. Mutta niinkuin sanottu on, Kaarostan ja Narvan väli, jota on kappale pitemmältä, kuin Kaarostasta itään päin aina Järvisaaren pitäjän itärajalle Suomalaisia löytyykään, se on ennen kaikkea välttämättömästi ansaitseva runon keräystä, ja ilman pitemmältä viipymättä, kuin jo on kipeästi pelättävä, että moni merkillinen vanha laulu laulajain kuoleman kautta jo on ijäksi päiväksi käsistämme katoon mennyt. Minä sitä aina olen parasta odotellut ja parasta toivonut; mutta vaikka Stråhlman ei käynyt Kaarostassakaan asti, eikä edempänä länteen päin kuin Tyrön kirkolla, niin kuitenkin jo Seurassa päätettiin koko Inkerinmaan etevimmät runopaikat oikein tavan taiten häviön jälille heitettäviksi. Kirjoitinhan minä siitä samasta asiasta muinoin Morgonbladiinkin, ja selitin missä minä niiden paikkain ympäryksellä silloin kävelin. Minä jo silloin niin kipeästi tunsin tämän kansallisuuden vihan purevaisuuden, että kuin tulin yhdelle aivan parhaalle runon paikalle Hevaan joen kulmalle (venäeksi Каваши), niin se tunto, että nyt minä olin tullut semmoiselle paikalle, jossa runon saaliit tulisimmaksi poltoksi kiihoittaisivat tämän kansallisuuden vihan purevaisuuden, jota minulla silloin vielä oli liian vähän puolta toivottavalla onnella vastustamaan, se tunto silloin minusta kävi niin raskaasti ja kipeältä mielelle, ettei minussa rehellisellä tunnollanikaan ollut sitä miestä, että olisin kärsinyt ruveta yhdeltäkään kysymään näitä vihan valtaan jo silloinkin ennen paperille panemista tuomittuja runoja. Nyt minä tätä asiata tahdon Teille mietittäväksi esitellä, että se olisi hyvä aika käsissä, että nyt ensitulevassa Seuran kokouksessa, johon tämä kirjoitus hyvin ehtii, se Inkerin maata vihaava ja oikeastansa vaan minun kansallista intoani siltä kohdalta syrjään kostava päätös tulisi sekä Seurassa että sitten sanomalehdissäkin kumotuksi julistetuksi ja että määrättäisiin sinne myöskin lähetettäväksi halullisia runon kerääjiä. Tytärsaaressa, Lavansaarissa, Seitskaarrossa ja Suursaaressa minä myöskin olen kuullut olevan runsaasti lauluja. Varmaankin niitä on myöskin Valkijärvelläkin, joka varsinkin sentähden on merkillinen paikka, kuin siellä on kylä nimeltä Päivilä ja toinen Ilmala ja vielä Lierilä. Ei etäällä sieltä on Kaukojani ja muita Kauko nimisiä paikkoja. Suvanto myöskin on likellä, kaikki semmoisia paikkain nimiä, joita Kalevalassa nimitetään, sillä minä sen muistan aivan selvään, että joka paikassa sekä Wenäjän Karjalassa että Suomen puolella aina runoissa sanottiin Päivilä, niinkuin se vanhassa Kalevalassa läpensä onkin pantu, ehkä se uudessa Kalevalassa siitä on tullut muutetuksi toisin kuin laulajat sitä yleisemmin ovat käyttäneet, nimittäin Päiväläksi. Tästä nyt olisi tutkittava, josko ei ennen vanhaan, kuin Vuoksi oli niin yläällä, että Kiviniemen kannaksen ylitse vesi kulki Suvantoon, josko ei silloin liene vesi seisonut Päivilän ja Ilmalan kyliin asti, niin että josko ei niissä näkyisi jotakuta ennen aikuista rantapengertä.
Kuin minä nyt olen itse täällä Heinävedellä ja aina innollinen Suomen kansan vanhain runoin kokoon keräämisen perään, niin totta minä täällä nyt myöskin tahdon itsekkin saada käsilleni ne Kymäläisen runot, joita täällä vielä osataan; niin että jos Seura tahtoo sitä nyt tarjottua runomatkarahaa muuttaa matkarahaksi Inkerinmaalle, niin sentähden Kymäläisen runot eivät häviä; mutta muuten minä tulisella halulla pyytäisin Seuraa, että nyt aivan vitkailematta määrätä sen maan ihan parhaisiin runopesiin runon kerääjiä lähetettävän, jossa jo Suomen uskolaisten harvempilauluisessa paikassa viisin sadoin miestä päälle jossakussa vähässä ajassa runoja kerätään. Erittäin on mainittava, että länsi Inkerinmaassa Suomen uskoisetkin vielä käyttävät itkuvirsiä ja semmoisia Suomen uskoisten itkuvirsiä ei vielä ole kerätty alkuakaan. Niiden paikkain Wenäen uskolaisten Inkeroisten itkuvirret ovat kyllä myöskin kirjoituksen ansaitsevia.
Tällä tilaisuudella minä tahdon yhden jo kauvan asianani olleen asian esitellä, sen, että jos Seura tahtoisi pyytää Murmannia Borgin Suomalaista Sanakirjaa valmistamaan, niin hän siihen työhön aivan mielellänsä ryhtyisi. Sitä hän jo viimeis kesänä minulle puhui; mitä hän nyt vaan virkkanee? Saan minä myöskin kysyä, josko ei Seura tahtoisi ostaa niitä kappaleita Karjalan Kevätkäköistä runonkerääjillensä jakaaksensa, joita minulla vielä on Frenkeliltä saamista. Niitä lienee siellä vielä satakunta. Apoteikkari Clouberg Wiipurissa lupasi maksaa kopeikka arkkia päälle. Siinä ei sivulukuun ole täyttä kuutta arkkia, vaikka arkkinumerot osoittavat kuin jos olisi palainen seitsemättä. Jos Seura ne ottaa vaikka samaan maksuun kuin Herra Clouberg, niin jääpi niistä ainakin kuletusmaksu Helsingistä Wiipuriin pois.
Minä aina olen Teidän ja Seuran
nöyrin ja rehellisin palvelia. D. E. D. Europseus.
Heinävedellä 28 Maalisk. 1858.
92. Lönnrotille.
[23 p. huhtik. 1858.]
Jalo Veljyeni!
Suometar ilmoittaa aivan mieleisen asian minulle kirjoitukseni lukemisesta; mutta koska se tapahtuu semmoisilla sanoilla, jotka tahtovat sanoa, kuin josko minä mitäkin perättömiä siinä olisin rohennut Kirj. Seuran eteen julkisesti tunkea; niin sentähden minä pyytäisin, että olisit hyvä ja välttämättömästi lähettäisit minulle takaisin joko kirjeeni itsensä tahi kopion siitä. Tarpeeni saatuani minä kohta lähettäisin kirjeeni Sinulle takaisin, jos Sinä sen minulle lähettäisit. Jos siinä on perättömiä, niin se rehellisesti on oikaistava yhtä julkisesti kuin Suometar sen asian nyt on esiin vetänyt; mutta jos ei, niin ainakin minä en sitä ensinkään kärsi, että sillä lailla häväistystä saada semmoisesta asiasta, jossa se ei varmaankaan ole muuta kuin kipeän koston salasyrjäistä pistämistä.
Ole nyt vaan niin hyvä ja lähetä välttämättömästi ensi postissa Joroisiin se, mitä jo on sanottu, sitä anoo
rehellisyyttä rakastava veljyesi D. E. D. Europaeus.
Liperissä 23 huhtik. 1858.
93. Lönnrotille.
[12 p. kesäk. 1858.]
Veli kultaiseni!
Vielä toiseenkin otteen minä koettelen Sinulta pyytää, että olisit niin hyvä ja välttämättömästi lähettäisit minulle joko sen minun kirjeeni itsensä, jonka minä Sinulle Inkerinmaan asiassa kirjoitin, tahi kopion siitä, ja jos pääkirjoitus tulee, niin minä sen uloskirjoitettuani kyllä lähetän takaisin. Elmgreeni sitä paperistansa etsi, mutta ei löytänyt ja sanoi, että se aivan vissisti on mennyt Sinulle takaisin. Joroisiin sitä ei ole tullut eikä nyt tällä välilläkään, kuin sieltä läksin, sitä ole tänne takaisinkaan lähetetty, niin ettei sitä siis senkään perästä eikä mitään vastaustakaan Sinulta sinne ole mennyt. Mutta ole nyt niin hyvä ja lähetä minulle vähintäkin vastaus tämän kysymyksen päälle, että tiedän mitä julkisuudelle sanon, sillä minä en ensinkään voi sitä kärsiä, että olla vastaamasta estettynä häväistyspahkuna siitä syystä kuin en tahdo myöntyä kansan kurkkua kuristamaan, ettei se liian omille kengillensä pääsisi "syrjäkulman suitsiloista, kahleista kavalluskunnan".
Ole nyt vaan niin hyvä ja kirjoita kohta tänne. Minä muutaman päivän ehkä viikon perästä lähden täältä takaisin Rantasalmille, jossa joka mies on innoissansa saada vaan kansan koulua ja viina peräti pois koko paikoista.
Jos minun täältä pois lähdettyä kirjoittaisit, niin kyllä sittenkin kirje tulee minun perästäni. Minun pitää vielä kirjoittaa koko kirja kansallisuuden asioista ja tämäkin Inkerin juttu on siihenkin tuleva.
veljyesi Europaeus.
Helsingissä 12 Kesäk. 1858.
94. Lönnrotille.
Joroisissa 16 elokuussa 1858.
Jalo Veljyeni!
Kiitoksia hyvin paljon lähetyksestäsi, jonka vasta nyt Helsingissä kauvan viivyttyäni Rantasalmin kautta tänne matkatessani siellä sain käsihini. Sen minä kohta lähetän takaisin jälleen, niin pian kuin vaan ennätän ottaa siitä kaksi kopiota.
Varsin hyvä uutinen minun puolestani on se, kuin Mikkelissä "Kuvernyörin puolesta" on myönnetty lupa kirkonkokouksen pitoon kansankoulun saamiseksi Rantasalmille semmoisille perustuksille, kuin myötäseuraavassa Julkisten Sanomain lehdessä lyhykäisesti kerrotaan. Rantasalmilla on kymmenen vuoden sisään melkein yleiseen levinnyt se tapa, että pitää häitä ja kaikkia muita pitoja talonpojissa peräti ilman viinatta. Sanotaan, että "ei muka muualla kuin huonommissa paikoissa vielä viinaa pidoissa nähdä talonpojissa". Herrat ja papitkaan eivät vielä kuitenkaan ole tahtoneet ruveta semmoista esimerkkiä ihmisille antamaan, enkä tiedä milloinko siksi sivistynevät. Eiköhän Helsingissä siellä suurimmaksi kehutun sivistyksen vaikutuksen vallassa, tämä Rantasalmin talonpoikain esimerkin seuraaminen jo jaksaisi jaloillensa päästä, vaikka jonkun enimmästi sivistyneen luona?
Nyt tulee Rantasalmille kohta kirkonkokous, mutta minun pitää ensin matkustaman sinne yhden talonpojan luokse, joka tahtoi minua kulkemaan kansansa yhdessä muutamissa taloissa asiata edeltäpäin selittämässä, niin että ukot siitä ensin saisivat paremman käsityksen. Mutta pian joka ainoa, joita minä tähän asti siinä asiassa olen saanut puhutella, niin kaikki ne ovat sen asian puolella, että vaan saada estetyksi rännärien viina pois ja varsinkin sitä että saada joka miehelle sama oikeus kuin nyt on Nimismiehille annettu, että ottaa vieras ja luvatoin viina ja viinakalut pois missä vaan tapaa ja saada 2/3 sisääntuloja siitä omaksi osaksensa, niin että sillä lailla paljoa paremmin pois estetyksi kuin nyt, kuin on tuhannen teitä ja paikkoja viinalla, joita ei Nimismiehen silmä älyäkkään eikä tapaa.
Ole nyt niin hyvä ja lähetä minulle luettelus semmoisista sanoista, jotka ovat sukua venäläisiin sanoihin. Akademikus Sreznevsky niitä tahtoi minulta keväillä Pietarissa ja voisi vielä joku sattua minunkin tutkintoihini, joita minä ahkeran perään olen toimittanut ja merkillisiä onkin niistä selinkoja selvinnyt, niin että lätin kieli onkin tullut likeisimmäksi suomalais-unkarilaisten kielten perisukulaiseksi, vaikka oppineet ovat sanoneet, että lätin kieli vaan on "Suomen kielen kanssa sekoitettu".
Ole nyt Veli oivaiseni, niin hyvä ja toimita jos vaaditaan, 28 ruplaa Kamrer Wegeliukselle velkaini korkorahain maksuksi. Minä tulen kyllä kohta saamaan rahoja sen asian maksuksi, vaikka kyllä nyt paikalla en voi lähettää. Jo se olisi tullutkin maksetuksi aikojakin, jos en olisi niin ijänkaiken myöntymätöin kaikkiin vastenhankalaisuuden mieliin. Mutta nyt jo alkavat tiet avautuakkin. Toivoen ettet minun suoria kansallisia tarkoituksiani kieroon katso ja auttamatta heitä olen aina kunnioittava
veljyesi D. E. D. Europaeus.
95. Lönnrotille.
[6 p. syysk. 1858.]
Veli Kuntoiseni!
Nyt minä tahdoin ilmoittaa, että kahden viikon sisällä minulla on vissi lupa saada rahoja, niin että silloin minä saan lähettää sen korkorahasumman, jonka minun sinne tulee maksaa. Sen minulle lupasi Sahan patruuni Pietar Sopanen ja kaksi viikkoa tästä lukein minä häntä tulen tapaamaan Rantasalmille, jossa silloin jo on kuulutettu pidettäväksi se kirkonkokous siitä viinan pois heittämisen ja kansan koulun ylös asettamisen tuumasta, josta minä jo ennenkin lienen kirjoittanut. Saattehan nähdä, siinä tulee hyviä neuvoja liikkeelle, niin että minä sitä en ensinkään epäile, ettei se hyvinkin onnistu vielä se tuuma.
Tässä minä nyt monen kiitoksen kanssa saan lähettää takaisin sen keväillisen kirjeeni runonkerääjistä Inkerinmaalla. Lieneekö Länkelästä mitä kuulunut, vain onko hän jo tullut takaisin ja kuinka lie onnistunut hänen matkansa? Minun laajat kielten vertomatutkintoni alkavat jo ruveta kokoon kyhäytymään. Kuinhan saisin ensin muutamia syrjäsaksissa olleita kiivaita kirjoituksiani julkisuuden eteen, niin kyllä tässä mies vielä ei ensinkään tapettu ole, jos kohta sitä on nuottaankin pyydetty, johon se ei kuuna päivänä kule.
Terveyyttä ja hyvää menestystä toivottaa
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Joroisissa 6 Syysk. 1858.
96. Lönnrotille.
[27 p. syysk. 1858.]
Veli hopeaiseni!
Tässä minä nyt voin lähettää Sinun kauttasi Kamrer Wegeliukselle 20 Ruplaa hopeassa. Koko summaa minä nyt tälläkään kertaa vielä en voi lähettää, mutta parin viikon sisään ja luullaksenikin jo tulevassa postissa.
Ei nyt anna aika muuta kirjoittaa kuin voi hyvin sitä toivottaa
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Joroisissa 27 Syysk. 1858.
97. Lönnrotille.
[Pääsiäism aanantaina 1859]
Jalo Veljyeni!
Tahtoisin minä vielä kysyä, jos Kirjallisuuden Seura tahtoisi antaa minulle matkarahoja Liettyvän ja Lätin maihin, sillä sen minä olen nyt havaannut, kuin olen saanut käydä Nesselmannin Litthauisch Deutsches Wörterbuch, Schleichers Litthauische Sprachlehre ja Potin De Borusso-Lithuanicae tam in slavicis qvam letticis lingvis principatu commentatis j.m. läpi, että sekä Suomalais-ungarilainen kielioppi että sanastokin ja kansalliset tavatkin ovat Liettyvän ja Lätin kansasta lähintänsä kotoisin. Göthin kansa näyttää toisella korvalla olleen lähin naapuri tahi Saksan sukuinen kansa yleiseen. Minä viikkokausi takaperin yhdeltä Venäen upsieriltä sain sen selityksen, että Liettyväläisten kanklai, joka tulee sanasta kankele, suomeksi kello, että se muka on ihan samanlainen soittokalu kuin Suomalaisten kantele, toisesta päästä viistoon leikattu ja kielet vaskilankaiset ja чудесно какъ играетъ. Venäen puolisten Liettyväläisten ja varsinkin niiden hyvin eroavaisten Shmuudilaisten kieltä ei näy eikä kuulu paljon vielä olevan tutkittunakaan ja kuin jo Preussin Liettyvän kielestä kaikki suomalaiset participiumit sekä vähintäkin neljä sananpolvia: minkäpolvi, missäpolvi, minäpolvi ja accusativus alkuansa päätteellä m on tullut Suomen kieleen ja monta muuta alkuperäistä juurta sieltä voipi johtaa vielä nytkin, niin siitä syystä niiden kielten tarkempi tutkiminen onkin Suomalais-ungarilaisten kielten tutkinnon perustusehdoiksi katsottava. Näistä minä jo Oksasellenkin kirjoitin. Kuin Kirj. Seuran Lapin matkaani varten minulle lupaamat rahat minulta silloin jäivät ulos ottamatta, niin nyt minä ne tahtoisin anoa itselleni. 50 tahi 60 ruplaa olisi minulle kyllä. Nyt minulla tähän tärkeään tutkintoon olisi halu ja tilaisuus. Kaksi kuukautta olisi ainakin kyllä sitä matkaa varten, jos ahkeraan liikkuu, ja eihän siellä tarvitsekkaan niin paljon matkoilla aikaa menettää kuin vuorokaudessa täältä pääsee Pskoviin asti Lätin rajalle. Eihän näistä tutkinnoista Kirj. Seuralla tarvitse olla mitään pelkoa, että minä muka niillä varkoittaisin "för att behaga Hyssen", sillä Venäen kieli on kuitenkin syrjemmäisessä sukulaisuudessa Suomalais-unkarilaisiin kieliin ja jääpihäu Suomalais-ungarilaisille kielille kuitenkin täydellisen kielikunnan omaisuudet sittenkin paikoillensa. Kansallisuuden suhdat eivät ole miksikään kuolemaksi ihmiskunnalle, mutta siksi minä niiden väkivaltaista kuolettamisen pyyntöä koko ikäni aikoina jään katsomaan, tulkoon tämä kuolettamisen pyyntö sitten mistä päin hyvänsä.
Ole niin hyvä Veliseni ja lähetä minulle takaisin se viimeinen kirjeeni Sinulle. Minä siitä otan kopion jos niin tahdot. Ole myöskin niin hyvä ja vakuuta Kamreeri Wegeliukselle että minä toimitan kasvurahani kohta.
Elä terveenä, sitä toivottaa
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Pietarissa Pääsiäismaanantaina.
Atressini: въ домъ Князя Лейхтенберга Н:о 21 напротивъ большой конюшенной но Невскому Проспекту, кв. 18.
98. Lönnrotille.
[7 p. kesäk. 1859.]
Veliseni!
Etkö liene ymmärtänynnä sen keskoisen velkakirjan käyttämistä koska et siitä viimen kirjoittanut mitään, mutta ilmoitit, että Herra Wegelius minua vielä odottelee. Täällä sattui, että Herra Kuunikki pääsiäisen alla sai kovan ajoksen leukapielellensä joka häntä piti kolme viikkoa kiinni ja niin estyivät minunkin rahalliset pyyntöni silloin ja sitten eivät töiden päällen pakatessa tahtoneet saada latojata kirjan painoon, joka myöskin teki viivytyksen, niin että nyt en niin kohta muulla keinoin voi saada rahoja kuin jos ei sen velkakirjan takauksilla. Jos nyt niin ei onnista Helsingissä, niin ole hyvä ja lähetä se velkakirja minulle takaisin. Adressini on: Въ домъ Князя Лейхтенберга на Невскомъ Проспектъ Н:о 21 кв. 18.
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Pietarissa 7 kesäk. 1859.
99. Lönnrotille.
[27 p. kesäk. 1859.]
Veli Hyväiseni!
Varmaankin Sinä et liene saanunna sitä kirjettä, jonka minä Sinulle Ahlqvistin kirjeen kanssa lähetin, sillä Ahlqvist lienee jo aikoja maalla. Etkä Sinä varmaankaan ole ymmärtänynnä minun anomustani sen puolikeskoisen velkakirjan suhteen, jonka minä Sinulle lähetin, kuin sitä ei itseäkään ole kuulunut takaisin tulevan ja kuin Sinä viime kirjeessäsi ilmoitat Kamreri Vegeliuksen odottelemista ihan kuin jos minulta vielä erinäisiä rahoja siihen olisi odoteltavana, etkä sanallakaan mainitse, josko sieltä niiden saatuin takausmiesten takauksen päälle rahoja on vain eikö ole toivomista. Mutta kuin kumpaisessakin tapauksessa se minun sinne lähettämäni velkakirja olisi pitänyt tulla tänne takaisin, niin kuin sitä ei ole kuulunutkaan, niin siitä minä luulen, ettet Sinä minun tarkoitustani oikein liene hoksannutkaan. Se semmoinen kirjoitus ei minulta suinkaan pitkälle pois olemaan joutaisi. Ole sentähden niin hyvä ja lähetä se pikimältään tänne minulle takaisin, jos sitä vaikka siellä jossakussa paikassa tarvitsisikin, sillä voipihan sitä näkemisestäkin jo vakuuttaa, että on minulla takausmiehet valmiina 50 Ruplan päälle.
Minä jo Ahlqvistin kirjeen myötä lähetetyssä kirjeessäni selitin sitä, mikä minulla alussa pitkältä esti täällä rahoja saamasta. Nyt minä viikon päästä saan päätöksen semmoisen työn päälle, jota yksinänsä tulee kestämään ainakin kaksi vuotta ja josta minun pitäisi tuleman saamaan hyvän palkan, saas nähdä viikon päästä kuinka sitä määrätään. Kuunikki on jo pyytänyt minua määräämään ja minä en suinkaan tahtoisi vähempään mennä, kuin että 6 tunnin työstä päivää päälle vähintäkin 600 Ruplaa tulisi vuodessa. Kukatiesi saan enemminkin. Se on 9 kappaletta suurta ja laajaa karttakirjaa täynnä maanmittarein karttoja Käkisalmen läänistä ja Inkerinmaalta, joista kaikki nimet ja luettelukset sekä muut kirjoitukset ovat kopioittavat. Saas nähdä, joskohan minä en saanekkin oikein seisovaisen toimituksen näissä töissä, niinkuin Kuunikki jo vähin on viihkaillut, sillä hän puhuu, että niitä on ja haetaan kokoon täällä paljonkin semmoisia vanhoja kirjoituksia Manttaalilenkiä ja m., joita kirjoittamassa pitää oleman suomen, ruotsin, saksan sekä venäjän tunteva mies. Mutta ensinkin se karttain uloskirjoitus minulla jo on vissinä työnä ja jo kauvan sitten alullakin ja tämän sivussa minulla täällä kyllä valmistuvat monet muutkin tuumat ja tutkinnot niin että nyt ei muuta kuin anna soittaa vaan. Ja kansallisten tuumaini onnistamista minä kaikkein vähimmin nyt epäilenkin. Ne vastustelemiset ne minulle eivät ole yhtään pahempia kuin sitä kiusan kipeämpiä todistuksia kansallisuuden hengen kiertäjäin tuumista ja tarkoituksista. Ehkä niitä ihania privaattisensuuria ei joka tuvassa ystävinä iienekkään.
Elä nyt pane pahaksi, että sen velkakirjankin kanssa olen Sinulle puuhaa tehnyt.
Veljyesi D. E. D. Europaeus.
Pietarissa 27 kesäk. 1859.
100. Lönnrotille.
[11 p. helmik. 1860.]
Jalo veljyeni!
Ompas nyt, kuin ei Kirjallisuuden Seuran puolesta sitä unkarin kielistä suomalais-nnkarilaista kielentutkintokirjaakaan minulle käsiin lähetetä. Tulevaan kokoukseen minun varmaankin pitänee kirjoittaa siitä erinäinen perusteleva anomuskirja, sillä eihän toki se hyvä tarkoitus, että kaikilla kurilla masentaa liian laajoja kansallisia sukuyhteyksiä suomalais-unkarilaisten tiloilta tuonnemmaksi, — eihän toki se keinoja pyhittäne. Mutta ole kuitenkin veli hopea hyvä ja ilmoita kohta, jos on jotakuta varsinaista asetusta Seuran kirjastoa varten sen päälle, etteikö missään tilassa Seuran kirjaston kirjoja oikeastaan saisi lähettää tahi päästää maalle asti hyödytystä levittämään.
Toinen asia olisi, että jos olisit niin hyvä ja ilmoittaisit minulle, josko jo on ilmoitettu tahi milloinko ilmoitettava Venäjälle matkustaville stipendiumia, joka nyt on korotettu 750:ksi R:ksi, ja jota muka muutkin yliopiston käyneet, ei yksin ylioppilaiset, saavat etsiä, ja ei niinkään, että vaan jossakussa Venäjän yliopistossa oleskellaksensa, mutta että saavat matkustella Venäjällä ympärikin ja muissa asioissa, esim. kielen tutkinnossa työksennellä. Se-se sitten minulle olisikin ihan omainen etsittävä. Rehtori siitä parahiten tietää.
Minä nyt olen tullut tänne Sahan patruunin Pietar Sopasen luokse hänen poikiansa opettamaan 3 tuntia päivässä, josta 6 ruplaa kuukaudelta on palkkaa, mutta paras sisääntulo on aina omista kirjoituksistani saatava. Kalojakiin täällä ruvetaan siittämään ja äännöskuvianikiin minä lasten kanssa täällä saan ruveta koettelemaan.
Tänne kirjoitetaan Savonlinnan kautta. Kirjoita aivan kohta, sitä anoo
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Heinävedellä Säynetkoskella 11 Helmik. 1860.
101. Lönnrotille.
[21 p. toukok. 1860.]
Veli oivaiseni!
Nyt minä voin tarkoin nimittää sen unkarin kielisen suomalais-unkarilaisen kielikunnan tutkintokirjan, jota minä tuonnoin kysyin. Se on Finn-magyar nyelv, irte Kallay Forencz, Pesthen(-ben?) 1844. Minä muistelinkiin kirjoittajan nimeä Karayksi tahi sinneppäin kuuluvaiseksi, niinkuin se jotenkiin likelle käypikiin. Tämän nimen minä nyt tapasin Suomi-kirjaan vuodelle 1858 sivulle 379 ylöspannuksi. Elmgren minulle pari kuukautta sitten lähetti yhden toisen kirjan, josta minä omakseni en voi saada mitään etua. Sen kirjan minä tahdon viikon parin päästä lähettää takaisin, kuin täältä lähden Viipuriin ja Pietariin; sillä nyt kirjakirstuni jo lienee Heinävedeltä Säynetkoskelta mennyt Lauritsalaan minua odottelemaan. Minä siis hartaasti anoisin että jos olisit hyvä ja lähettäisit tämän kirjan minua varten menemään Viipurin postikonttuoriin, ja jos se minua siinä ei ennätä, niin kyllä minä sen niin toimitan, että se menee Valkiasaarelle Schröderille, joka kaksi kertaa viikossa lähettää maitoa ja muuta herkkua Pietariin, ja silloin voipi toimittaa sen menemään Sirénille. Minä siellä Pietarissa nyt tuumaankiin saada näille kielten tutkinnoilleni parempaa ulkonaista menestystä. Viime postissa minä kirjoitin Professori Arpelle ja kysyin sitäkiin, joskohan toki ei Suomen tieteellisyyden Seura tahtoisi ottaa vastaan jonkun lyhemmän ja erittäin Suomen tieteiliöille ja muille lukioille luettavaksi aivotun selityksen näiden tutkintoin ilmituotteista (resultater) ja niiden perustuksista mutta myöskiin niiden vahingoittamattomuudesta ja tärkeyydestäkiin valtiollisista ja kansakunnallisista katsannoista nähden; sillä sitä ne meidän kansakunnallisuuden kangertajat niistä minun tutkinnoistani pelkäävätkin, että niistä kansallisuuden puoli saapi semmoiset tuet, että se kansallisten turpasuitsien pito sitä perää ehkä uhanneekiin mennä näiden syrjäkonttilaisten kynsistä pois perin pohjin.
Professari Arpelta saat kysyä, mitä minä hänelle pitemmältä olen kirjoittanut.
Voi aivan hyvin, sitä toivoittaa
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Liperissä 21 Toukok. 1860.
102. Lönnrotille.
[13 p. elok. v. l. 1860.]
Jalo Veljyeni!
Tässä nyt seuraa se minulle tarpeetoin kirja takaisin. Ei sattunut minulle aikaa ruveta sitä Viipurissa kirstustani kaivamaan ja postiin puuhaamaan eikä siitä liene ollut haittaakaan, kuin Teillä ei kuitenkaan kukaan liene sitä tällä välillä kysynytkään. Herra Kammarförvandti Rabben kirjan minä vielä en ole tullut läpikäyneeksi muuta kuin pikaiseltaan. Mutta kohta sillään minä senkiin lähetän, kuin siitä ei suinkaan näytä paljon kovuuden kestävää saatavan.
Nyt minä olen kirjoittanut näytteeksi lyhykäisen luetteluksen suomalais-unkarilaisia sukunimiä ja niiden sukuisia sanoja muista kielistä. Nämät vielä vaativat tarkistelemista sekä suomalais-unkarilaiselta että muidenkiin kielten puolelta, ja nyt kuin sotamiehet täällä ovat leiristä tulleet takaisin, niin nyt niistä sopii tavata kunkiin kielisiä sekä Itä-Venäjän suomalaissukuisia että muitakiin täällä, ja saada niiltä semmoisia sanoja heidän kielistänsä, joita tarvis on. Se näytekirjoitus ja sen myötä pari vanhempaakiin samantapaista lienevät nyt tällä välillä Sinunkiin silmäiltäväksesi saapuneet. Olisi vaan tarpeellista, että saisin ne ilman pitempää viivähtämistä nyt niiden takaisin tulevain herrain kanssa tänne. Ja anoisin nyt kanssa, että olisitte hyvät ja samaa tietä lähettäisitte minulle käsille sen unkarilaisen kirjan Finn es Magyar nyelv, irte Kallai Forencz, (jälkimäinen ristimänimi), josta minä jo keväilläkiin kirjoitin.
Siinä minun sanan luetteluksessani on ainakiin 40 vissiä indoeurooppalaista sukulaisuutta, tahi ihan tarkalleen minä ennen sen pois lähettämistä luin siinä 39 semmoista sanaa, mutta jo sillä välilläkiin olen jo saanut yhtä toista lisään sekä suomalais-unkarilaiselta että indoeurooppalaiselta ja muiltakiin puolilta. Minä sentähden en suinkaan ole niitä, jotka kiistävät, että ne niin kutsutut altailaiset kielet eivät ole merkiksikään sukua suomalais-unkarilaisten kielten kanssa enemmin muka kuin indoeurooppalaisetkaan. Tätä köyttä minun jo kaikki rehellisyyskiin sekä kaivattua Castréniamme että ihmisyyttä kohtaan yleiseenkiin kieltää vetämästä, sillä minä kuitenkiin olen omin päinikiin keksinyt perustavia perustuksia senkiin päälle, että turkkilaistatarilaisetkiin kielet samoin kuin mongolilaisten ja tungusilaisten kielet kaikki ovat yhtä perikantaa kuin joukko muitakiin kieliä, sillä se sentähden ei tee sukulaisuutta suruttomaksi, jos suomalais-unkarilainen kansasto minun tutkintoini mukaan on näytäinyt olevansa neljä kertaa lähemmässä sukulaisuudessa indoeurooppalaisten kuin turkkilaistatarilaisten kanssa. Mntta monet kymmenet kymmenkoukkuiset metkut sen jo kyllinkyllä ovat toteen näyttäneet, että tässä vastenhankaamisessa ei olekkaan muuta mitään perustuksenakaan, kuin kansakuntain toinen toisistaan erillään pidätteleminen ja senkiin kautta niiden mielivoiman vaivutus syrjäkuntalaisuuden turpasuitsiin, sillä hyvinkiin paljon olisi semmoista, jonka tähden kansa itse sanallisemmaksi saatuansa kyllä kääntyisi kovistelemaan syrjäkuntalaisia itsiänsä ja samaa tietä viskaasi useammat heidän tuulen tuumistansa nurin niskoin. Että ilmi pääsnyt tieto kansakuntain keskenäisestä sukulaisuudesta voimallisesti vahvistaa näiden lähenemistä toinen toisihinsa niinkuin yhtä-arvoisia veljeksiä muinoinkiin, sen myönnyttää jokainen rehellinen yleisen edistymisen ystävä ja puolustaja. Siitä se nyt on, kuin ne jotka ovat niitä tahikka niiden ystäviä, jotka pitävät kansakuntia vaan paljaina valtiollisina juhtakuntinansa, nyt minua näidenkiin tutkintojeni tähden tahtovat kaikin koukuin vastustella.
Kuin nyt nämät minun tutkintoni omasta puolestansa eivät yhtään väännä vitsaa Castrénimme kunniamuistolle, mutta osoittavat, että suureksi osaksi hänen hartioillensa kohoamalla kieli-tieteellisyys on näyttänyt voivansa kohota koko kumman laajuisen alan valtiaaksi, ja minä tässä keksinnössä ainakiin voin kehua itseäni yksinäiseksi työksenteliäksi; niin totta minulla lienee oikeuuskiin, anoa, että toki Suomen Yliopisto olisi niin hyvä ja yleisen rehellisyyden puolesta anoisi minulle esivallalta tukea ja tilaisuutta näiden tutkintoin vieläkiin tarkemmaksi tarkistelemiseksi, ja niin että voisinkiin heittäytyä niiden nojaan koko elinkaudekseni, sillä se minulle olisi mieluisinta ja soveliainta toimitusta, eikä siinä miehen ijäksi tutkiminen puuttuisi.
Semmoiset pienet viat minun tutkinnoissani ei pitäisi paljon haitata, kuin niissä tuhat on Sendin kielellä kirjoitettu hasanhra, joka pitäisi oleman hasanhra = hasnghra tahi ehkä pikemmin hasghra, sillä se nenä-äännös siinä sanassa on sen puustavi lukuun kuulumatoin ja ilmautuu vaan semmoisen h-n edelle, joka s-stä on alkunsa saanut. Mutta tämä ei haittaa vähänkään sukulaisuutta ostjäkkiläis-vogulilaisen ja sanskrittilais-sendiläisen tuhannen muodon välillä.
Olisi niistä minun sinne Helsinkiin lähettämistä tutkinnoistani muutakiin vielä mainittavaa, mutta ne eivät paljon asian kokonaisuutta koske, muuta kuin vahvistavathan vaan sitä mitä jo sanottu on.
Ne päällen kolmen tuhannen muinoiskielisiä paikkain nimiä, jotka minulle ovat osoittaneet Syrjäniläisten ja Ostjäkkiläisten ennen Suomessakiin olleen, nekiin minä vielä tulen ottamaan tutkinnon alle, kuin vaan jaksan ja ennätän, niin että nekiin nyt saisivat tulla työksentelemisteni vaakaan pantavaksi.
Toivon minä toki nyt, ettei Teidän siellä tarvitse syrjäkonttilaisten kuvaa kumartamaan ruveta, vaan voitte yhteistä kaiken kansallista totuutta kunnialla kohdella, ja siinä toivossa minä nyt ja aina olen Sinun totinen
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Pietarissa 13 Elokuussa v. l. 1860.
Adressi: По Гончарной въ финскомъ Придворiи.
Ehkä lähetän sen kirjan huomena paketissa, niin ei tule niin paljon maksamaan. Ole niin hyvä ja sano Rektorille Professori Arpelle minulta paljon terveisiä ja että minä hänelle huomenen postissa kirjoitan.
E—s.
Mainio kielten tutkia Bopp'kiin on kirjoitellut Grusialaisten, Tibetiläisten sekä Malayilaisten sukulaisuudesta Indoeuroppalaisten kanssa ja toisessakiin painoksessa kirjassansa Vergl. Gr. mainitsee Malayilaisten sukulaisuutta. Minä hänelle kohta kirjoitan ja selitän suomalais-unkarilaisen hänelle itsellensä liian hajallisen ja vähän tutkitun kielikunnan suhteuutta indoeuroppalaisiin ja muihin kieliin. Saas nähdä mitä hän vastaa, sillä hän ei näytä olevan kansakuntain hajoittaja.
103. Lönnrotille.
[26 p. syysk. v. l. 1860.]
Jalo Veljyeni!
Rahakassani kuivuudesta minä tulin jättäneeksi tässä myötä seuraavaiset kirjat luvatulla ajalla sinne Teillen päin lähettämättä ja ovat ne sitten rahallisempinakiin aikoina sattuneet jäämään unohuksiin.
Koska Te sitä Kallayn kirjaa ette näy voivanne tänne lähettää, niin pyytäisin Sinun olemaan hyvän ja toki kirjoittamaan minulle kuinka suuri kooltaan se kirja on ja onko sen hinta siihen merkitty, niin että voisin tuottaa sen Pestistä käsin itselleni. Suuri se varmaankaan ei voi olla, niin että ainakiin se minusta tuntuu liialta, kuin täällä Egerin Kirjakaupassa anottiin kahta ruplaa rahavaraksi sen tuottamisen eteen. Ja ehkä se Teidänkiin saamanne kappale sitä vielä liijennee tänne lähetettäväksi.
Ole nyt niin hyvä ja kirjoita minulle hyvin kohta sekä tästä että siitäkiin, mitä minun asioistani siellä muuta on mietitty, sitä anoo nöyrimmästi
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Pietarissa 26 Syysk. v. l. 1860.
Atressi: По Гончарной въ финскомъ Придворiи.
104 a). Lönnrotille.
[2 p. elok. 1861.]
Jalo Veljyeni!
Tämän myötä minä nyt kaikella kiitollisuudella saan lähettää Sinulle velkani takaisin. Minä sain kolmanna päivänä väliaikaisen palkinnon nimellä kreivi Armfeltin kautta Keisarin käsikassasta 100 Ruplaa ja muutoinkin minulla nyt on täällä pieniä rahan tuloja käännöksistä ja toista on kirjanpainajilta kirjallisen kontrahdinkin päälle omista teoksistani tarjolla. Reviissori Rothmannin luona minä vielä nyt elän ja olen ihan vapaasti, ettei ole ruokakaan maksettava, kuin minä vaan auttelen häntä korjaustöissä.
Kreivi Armfelt kuin viimen kävi täällä, niin Rehtori Arppe minua kehoitti häneltä pyytämään väliapurahaa, kuin Senatyöri Furuhjelm sen Senattiin menneen asian välttämättömästi sanoi tarvittavan jäädä syksyyn asti. Mutta silloin minun käydessäni Kreivi Armfeltin luona, hän pyysi saada sitä Yliopiston lausetta kokonaan läpi lukeakseen, kuin minä siitä vaan yritin näyttämään hänelle sitä rahain ehdoitusta, ja se sutkaus minun pakoitti kiireen perään kirjoittamaan hänelle sen päälle erinäisen selityksen, varsinkin kuin se lause minun niskahani luetteli erinomaisen kovia syytöksiä, semmoisiakin, että muka minä tarkoittaisin kansallisuuden häviämistä ("kosmopolitism") vaikka kansallisuuden vapaaksi päästäminen niin yksistä kuin toisistakin suitsistahan minulla onkin ollut tarkoitustakin. Ja sitten että minä tätä tarkoitustani perästä ajaessani olisin kyhännyt ihan valeellisia sanan muotoja ja koko pitkin matkaa muutakin semmoista. Olihan se _αλoγov_kiin vaan otettu ylös muistiin sen tutkimista varten, josko turkkilaistat, alasá, venäen лошадь, serb. logov, suom. laukki, ostj. lauch, j.m. kaikki kuuluisivat yhteen, jota kukaan ei voine minua toki tutkimasta kieltää, mutta johon tarvitaan kielen tuntijalta tieto sanasta alasá.
Kuin nyt tämmöisen yliopiston lauseen päälle Senatista muuta vastausta ei ole varsin voinutkaan tulla kuin mikä siitä jo ennen kuin luulinkaan on tullut, nimittäin että semmoinen koko maan ja kansakunnan pääperustuksen tahi kansallisuuden itsensä menettäjä esivallalta ei millään muotoa voi tulla semmoisessa tarkoituksessa vielä eteenpäin autetuksi; niin nyt minun muuta ei auta, jos ei tahdo ruveta sekä oman vereni että ylimäisen hallituksen ja kaiken tieteellisen totuuden petturiksi heittäytymään, kuin että täytyy siitä kirjoittaa koko asiasta selitys sinne, mihin pitää, täyttäkööt sitten asianomaiset minulle luetellut uhkauksensa jos hyvänsä. Minä en tyhjälläkään elää voi, enkä voi ruveta sitä syrjäpuolta kannattamaan, josta Tikkasen poissa ollessa nyt sain Suomettaressa ihan julkisuoraan puhua.
Voi hyvin! sitä toivottaa
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Helsingissä 2 Elokuuta 1861.
104 b). Herra Professori Lönnrotille.
Proces Verbal de la Séance du 18. Janvier 1861.
§ 8.
M. Europaeus adresse une lettre, par laquelle il demande la permission de soumettre ä l'Académie des matériaux, qu'il a réunis dans l'intention de prouver l'affinité primitive des langues Finno-Magyares avec les langues Indo-Européennes et autres. M. Europaeus affirme en meme temps, que ses recherches jettent un jour nouveau sur le probleme de l'origine et de la flliation des langues en général. Le Secrétaire Perpétuel est chargé de faire savoir à M. Europaeus, que l'Académie ne saura se dispenser d'examiner le fruit de ses recherches, pourvu qu'il lui soit présenté sous forme d'un travail entiérement achevé.
105. Lönnrotille.
[13 p. heinäk. 1863.]
Veli Hyväiseni!
Tässä saan lähettää Sinulle ensimäisen sivun tapelliani lisäyksillä ja ojennuksilla varustettuna. Turkkilaistatarilaisille lukusanoille olen kokenut tehdä kaiken oikeuden, minkä olen voinut, niin että minua siltä kohdaltakaan ei suinkaan voitane pitävillä perustuksilla epärehelliseksi syyttää.
Merkillisin on se, kuin semiläis-afrikkalais-baskilaiset lukusanat, tahi perustukseltansa oikeastansa afrikkalaiset vaan yhtä tuhannen nimitystä vaille kaikki ovat yhteydessä toisten vanhan mantereen yhteisten lukusanain alkumuotoin kanssa ja päällisiksi ne osoittavatkin nämät alkumuodot yhteen tukkuun kerättyinä ja melkein aina vanhimmissa tahi täydellisimmissä muodoissa. Esim. Afrik. 2 a) on likinnä samojediläistä, grusilais-abehasilaista ja tungusilaista kahden muotoa, 2 b) taasen likinnä etu- ja taka-Indian alkuasukasten kahta, joiden muut lukusanat ovat nähtävät kirjassani Vorläufiger Entwurf über den Urstamm. Merkillistä on etenki se kuin suomalais-unkarilaisten lukusanain alkumuodot, esim. 1, 3, 4, 5, 6, 10, ovat likinnä näitä afrikkalaisia. Minä huomeispäivänä tulen aloittamaan Suomettaressa kirjoituksen, josta tulee näkymään, että pohjaisissa maissa löyttyjä kivikaluja ja merkkiä niistä ajoista on löydetty aina yhtä mittaa läpi Ranskan maan Spaniaan ja Portugaliin asti. Tämä näyttäisi, että Suomalais-unkarilaiset ja muut yhtä alkuperää olevaiset kansat alkuansa olisivat tulleet Afrikasta, samoin kuin paljoa myöhemmin Baskilaiset. Tämä havainto kyllä vahvistuu, jahkahan afrikkalaiset lukusanat Afrikassa nyt matkustelevain ja sinne yrityksissä olevain tutkiain kautta tarkemmin saadaan kerätyiksi. Siitä minä jo olen kirjoittanut ja lähettänyt tämän tapellin muutamille ulkomaalaisille.
Kuin nyt tämä minun tutkintoni näin jo vähissä näytöksissäkin on perustettu (se vähäinen sanain polvein vertailus on myöskin lukuunotettava) ja kuin nyt vastustus Suomen kielen ja kansan arvon ylentämistä vastaan on jo hyvin paljon tasautunut; niin etkös uskaltaisi olla niin hyvä ja kirjoittaa minulle Snellmanille näytettävän puolustuskirjeen sitä varten, että antaisivat minulle vaikka vähemmänkin avun kuin sen, minkä jo Laguksenkin lauseen päälle minulle annettavaksi esiteltiin. Sitte ehkä jaksaisin painattaa dosenttiväitöksen ja päästä puutteen kiusasta irti.
Sinuun nyt suomalaisuuden vastustajat semmoisesta puolustuskirjoituksesta eivät suinkaan voine vihastua.
Toivon siis, että lähetät sen ja olen aina
totinen veljyesi D. E. D. Europaeus.
Hels[ingissä] 13 heinäk. 1863.
106. Lönnrotille.
[3 p. elok. 1863.]
Jalo Veljyeni!
Tässä minä Sinulle saan lähettää Greivi Armfeltin käsiin saatavaksi kiireeltä painetun ulosvedon vertailuksistani: Keisarin lähtöpäivänä minä sain näitä tukun Kreivi Armfeltille käsiin. Kyllä näille kohta on painettava jatke ja tekstiä sivuun selitykseksi.
Nyt ei ole aikaa pitkältä puhella. Voi hyvin! sitä toivottaa
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Helsingissä Kesämarian päivänä 1863.
107. Lönnrotille.
[12 p. elok. 1863.]
Jalo Veljyeni!
Tässä seuraa myötä toinen vähän korjailtu painos näitä lukusanoja. Kohta minä painatan tähän vähän lisäänkin ja toisenkin sivun täyteen.
Nyt toki on katkennut se kieltokin, joka tätä ennen estämällä esti minua saattamasta näitä tutkinnoitani julkisuuden eteen. Jo näet sen luvataan ottaa niitä Suomeen ja meinataan niin päättää Seuran tulevassa kokouksessa. Ennen ei "missään muodossa" saanut niistä kirjoittaa ei F. Alm. T:ngiin, ei Hels. T:ngiin eikä muinoin Morgonbladiin, mutta vasten saivat kaikki kirjoittaa. Vieläpä Manninenkin nyt keväillä ei uskaltanut ottaa Tapioon mainettakaan yhdestä kirjoituksesta, jonka minä näiden tutkintoini viimeisestä edistymisestä kirjoitin ja lähetin Tapioon pantavaksi. Ja toiselta puolen minua sitten syytetään ja poletaan kaikella tavalla siitä syystä, miksi minä näistä tutkinnoistani ennen en ole mitään julki saattanut.
Pääsyy siinä vainossa näitä minun tutkinnoitani kohtaan on nähtävästi kansallisuuden polkemisen himo, se saksalaisten: "Die Regierungen und die Völker müssen sich vor der Presse beugen." S.o. keskivälimäinen syrjäkunta tahtoo sanomalehtein ja muun kirjallisuuden kautta pysytellätä kolmantena valtamahtina maan ja kansain niskoilla ja siitä syystä niitä pitää syrjäsensuurin voimalla pyydettämän toisistansa hajallansa pysymään, varsinkin jos yhtä kyytiä sopii niin halvoiksi katsotuita kansoja kuin Mongolilaisia ja Samojedia kansain likimäisten sukulaisten sekaan lukea.
Karama ja tri näyttävät kyllä olevan loitolla toisistansa; mutta malayin sekä semin kielten haaroissa on sama mukautuminen kahden alku-äännöksen mukaan tapahtunut ja jos semin kielissä r:n sialla on l, niin onhan kaikissa Berberin ja Tuaregin murteissa 3 = karat tahi kerat ja Baskinkin kielessä hirur. Mutta kaikki semmoiset mutkat tulevat kyllä paljoa selvemmiksi, jahkahan tapellit painetuiksi tulevat ja varsinkin kuin selityskin lisään tulee.
Voi hyvin! sitä toivottaa
veljyesi D. E. D. Europaeus.
Helsingissä 12 Elok. 1863.
108. Lönnrotille.
[5 p. marrask. 1863.]
Jalo Veljyeni!
Anna näiden numeroin mennä kirkkomiesten kanssa ympäri seudun näyttölehdeksi, ja ole niin hyvä ja kehoita kirkossa sanankuulioitasi tätä lehteä tilaamaan. 4:s n:o tulee yli-huomena ulos ja sitten viikkokausi levähtää, että ennättää tilaajat keräytyä. Sitten kyllä annetaan se levähtänytkin lehti tilaajille.
Ole vielä niin hyvä ja lähetä minulle joku luettelus Kantelettaren oudommista sanoista ja niiden selitykset. Semmoisia Sinulla sanotaan olevan. Kyllä minä vielä kohta sillään kirjoitan Sinulle muutamia kysymyksiä niissä aineissa.
Lienenkö minä lähettänyt sitä kokonaista ensimäistä tapellia siitä "Ueber den Urstamm" erittäinkin Sinulle, vain tuliko se vaan se ensimäinen sivu Sinulle ensin erittäin? Jos se molemmin puolinen tapelli olisi Sinulle tullut erittäinkin; niin ole niin kyvä ja lähetä se takaisin, kuin onhan se siinä kokonaisessakin. Sen ensimäisen kokonaisen tapellin pois jääminen tappaa minulta yhden kappaleen sitä kirjaa.
Näitä näyttölehtiä saisi osa mennä muihinkin pitäjiin.
Veljyesi D. E. D. Europaeus.
Hels[ingissä] 5 Marrask. 1863.
109. Lönnrotille.
[18 p. marrask. 1863.]
Jalo Veljyeni!
Varmaankin minun viimeinen kirjoitukseni ei ole tullut Sinulle käsiin, kuin ei ole kahteen viikkoon kuulunut mitään vastausta.
Minä pyysin, että saisin tänne niitä Kantelettaren sanoja, joita K. G. Borgin sanan mukaan Sinun takanasi oleman pitäisi.
Toiseksi pyysin, että saisin takaisin sen ensimäisen tapellin lukusanojani, jos siitä molemmin puolin painettu kappale Sinulle on mennyt. Se tappaa minulta yhden kokonaisen kappaleen sitä kirjaa.
Eihän kepeä lyhyys kirjeessäkään pahaa tee.
Veljyesi D. E. D. Europaeus.
Hels[ingissä] 18 Marrask. 1863.
110. Reinholmille.
[Heluntaimaanantaina 1866.]
Veliseni!
Koska tuossa näin kiini pannun kirjeen Sinulle, niin pistän pari sanaa poveen.
Kirjoita Veikkonen vaikka "per porto" kuka ja missä paikoin siellä Walgedjärven paikoilla se on joka sen puolen murteen sanoja on kirjoittanut?
Minä jo olen kirjoittanut Seuralle "Suomeen" pantavan kirjoituksen ungarilaisten ja ostjakkilaisten muinoisesta olosta Suomessa, Lapissa ja pohjais- sekä keski-Wenäjällä. Minä olen saanut Beskoruilovitschin uusia karttoja Pietarin ja Novgorodin lääneistä, jotka ovat paljoa tarkemmat kuin Schubertin kartat ja edellisistä olen saanut paljon paikkain nimiä lisään. Archeologiallinen Seura Pietarissa on kanssa luvannut painattaa niitä tutkinnoitani venäjäksi ja saksaksi ne tulevat kanssa sekä suomeksi Suomeen.
Mutta olisi monta kysymystä kirjoitettavaa sille herralle Bieloseron Ujesdassa, jos saisin tietää hänen atressinsa. Se nyt on asiani. Työtä on tutkinnoissani joka päiväksi eikä ne tämän maailman aikana niin suurelta alalta tyhjään lopu.
Kirjoita jos vaikka vaan se atressi
muinoiselle kumppanillesi D. E. D. Europaeukselle.
Mikkelissä Heluntain maanantaina 1866.
111. Ahlqvistille.
[20 p. marrask. 1871.]
Veliseni!
Brosyrini palkinnoksi minä pyytäisin Sinulta yhden ainoan sanan, jos mahdollista olisi.
Kuinka on vasen vogulin kielellä? Se sana on pegi ostjakin kielellä ja sen vogulilaista muotoa minä myös toivoisin saadakseni tietää.
Veljyesi D. E. D. Europaeus.
Vuorikadulla 9. Hels[ingissä] 20 Marrask. 1871.
112. Ahlqvistille.
[8 p, jouluk. 1871.]
Veliseni!
Jos ei liian vaivaksi liene, niin eiköhän sopisi Sinun olla niin hyvä ja toimittaa minulle lyhyt tieto niistä vogulin kielen sananpolvein eli kasusten päätteistä, jotka eivät löydy siinä, mitä Schiefner muinoin niistä painatti. Että sananpolvein päätteet osaksi ovat säilyneet adverbeissä ja postpositioneissa, sen Sinä kyllä tiedät ja niistäkin minä soisin saavani mainitun kielen alalta lyhyen tiedon. Minä nyt tulen valmistamaan docenturiväitöstä suomalais-ungarilaisten kielten verrannollisessa tutkinnossa, josta rehtorin ja dekanuksen kanssa jo on puhuttu. Väitös tulee saksan kielellä. Hra Senattori Snellman sanoi viime Kirjallisuuden Seuran kokouksen alussa, että hän sen kyllä myönnyttää, että lause suomen kielen erinäisestä sukulaisuudesta samojedin kielen kanssa on erhetys tahi "lapsus calami". Sen siinä kuulivat muutkin.