KETTU JA PIHLAJANMARJAT
Werner Anttila translation
Kerran oli aika, jolloin kettu olisi samonnut pihlajanmarjojen takia yhtä kauas kuin lampaanlapaa tavoittaessaan, ja juuri sen ajan kettu, jolla oli sellainen maku, seisoi pihlajan juurella, suu auki ja kieltään lipoen, sillä ylhäällä roikkui kaikkein ihanimpia marjaterttuja, mitä ikinä oli nähty. Niinpä kettu innoissaan teki satoja hyppyjä ilmaan, mutta lopulta uupui ja älysi kiusakseen, ettei ponnistuksista ollut mitään apua. »Paha ne periköön», mutisi kettu; »nehän ovat happamia!» Ja sitten kääntyi, huitaisi hännällään ylenkatseellisesti marjoja kohti ja livisti tiehensä.