Front matter

Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

VANKEUTENI

Kirj.

Silvio Pellico

Italiankielestä suomentanut

Hjalmar F. Palmén

W. Churberg'in romani-kirjasto; 3. vuosikerta.

Helsingissä, G. W. Edlund, 1884

Tekijän elämäkerta.

Silvio Pellico syntyi Saluzzo'ssa Piemont'issa vuonna 1789. Hänen isänsä oli virkamies sota-asiain osastossa Milano'ssa ja jälestäpäin Turin'issa. Jonkun aikaa Franskassa vietettyään hän yhtyi isäänsä Milano'ssa ja määrättiin Franskan kielen professoriksi sotilas-orpojen seminariin samassa kaupungissa. Sydämen pohjasta harrastaen kirjallisuutta ja vapautta hän rakensi tuttavuutta Ugo Foscolo'n, runoilijan, ja muitten kirjailijain kanssa sekä liittyi useihin eteviin miehiin, jotka toivoivat Lombardian vapauttamista Itävallan herruudesta. Vuonna 1819 hän sepitti "Francesca da Rimini" nimisen murhe-näytelmän, joka riemulla vastaan-otettiin Italian etevimmissä kaupungeissa. Muita teoksia kirjoitettuaan hän samana vuonna Berchet'in, Confalonieri'n, Sismondi'n ynnä muitten avulla perusti "Il Conciliatore" (Sovittaja) nimisen sanomalehden, jota aiottiin vapaamielisten perus-aatteitten mukaan toimittaa. Itävallan hallitus kielsi kuitenkin lyhyen ajan perästä sitä painattamasta. 1820 vuoden loppupuolella Pellico yhtäkkiä vangittiin ja syytettiin vehkeilemisestä voimassa olevaa järjestystä vastaan. Ensiksi hän suljettiin Santa Margherita nimiseen vankilaan Milano'ssa, mutta vietiin jälestäpäin Venezia'n läheiseen San Michele saareen. Siellä ollessaan hän vuonna 1822 tutkittiin ja tuomittiin kuolemaan, joka tuomio kuitenkin muutettiin viidentoista-vuotiseksi kovaksi vankeudeksi Spielberg'in linnassa. Ensimäisinä vankeutensa kahdeksanatoista kuukautena hän oli kyllä onnellinen saamaan leppeän linnanpäällikön, joka salli hänen käyttää kynää, läkkiä ja paperia sekä lukea Raamattua, Homeroa, Dante'a, Petrarca'a, Shakespeare'a, Göthe'ä, Scott'ia, Byron'ia ja Schiller'iä ynnä muita kirjailijoita; mutta kun tämä päällikkö siirrettiin toiseen vankilaan, kävi Pellicon asema seuraavina neljänä vuonna erittäin tuskalloiseksi, ja hänen terveytensä melkein kokonaan turmeltui. 1827-30 vuosien välillä häntä kohdeltiin suuremmalla lempeydellä, ja jälkimäisenä vuonna hänelle ilmoitettiin, että hän pian saisi jälleen vapautensa, jonka hän todella kohta perästäpäin saikin. Vuonna 1833 hän kirjoitti "Le mie prigioni" (Vankeuteni) nimisen kirjan, jonka esitystapa oli liikuttavan yksinkertainen, joka käännettiin kaikille Europan kielille ja jota joka paikassa ihmeteltiin. Vapaaksi päästyänsä hän oli palannut Turin'iin, jossa hänen vanhempansa asuivat. Siellä hän antautui kirjallisiin toimiin ja sepitti muun muassa kolme murhe-näytelmää sekä yhden proosallisen teoksen "Doveri degli uomini'n" (Ihmisen velvollisuudet). Hän kuoli Turin'issa 1854. Hänen kuolemansa jälkeen hänen muistoonpanonsa, kirjevaihtonsa ja julkaisemattomat teoksensa toimitettiin painoon.

Beeton's Dictionary of Universal Information.

Tekijän esipuhe.

Olenko nämät elämän-vaiheeni turhamaisuudesta kirjoittanut, ainoastaan saadakseni itsestäni puhua? Minä toivon, ettei niin ole laita; ja sikäli kuin joku pystyy olemaan tuomarina omassa asiassaan, luulen tarkoitukseni olleen jalompaa laatua: — minä arvelin, että kertomalla omia kärsimyksiäni ja esittelemällä niitä lohdutuksia; jotka kokemukseni mukaan kovimmassakin onnettomuudessa vielä ovat ihmisen tarjona, voisin monta onnetonta tukea; — minä tahdoin antaa todistusta siitä, että keskellä pitkiä kidutuksiani en kuitenkaan ole havainnut todeksi, että ihmiskunta on niin väärintekeväinen, että se ansaitsee aivan ankaraa tuomiota, ja että kunnollisia luontoja löytyy niin harvassa, kuin tavallisesti vakuutetaan; — kehoittaa tahdoin jaloja sydämiä oikein kuolevaisia rakastamaan eikä vihaamaan, leppymätöntä vihaa pitämään ainoastaan halpaa teeskentelyä, pelkurimaisuutta, jokaista siveellistä alennusta vastaan; — tahdoin toistaa tuon kaikille tunnetun totuuden, joka niin usein unhotetaan: että uskonto ja filosofiia, niin toinen kuin toinenkin, vaativat lujaa tahtoa ja tyynimielistä päätöstä, ja että missä eivät nämät molemmat ehdot samalla haavaa ilmesty, siinä ei myöskään löydy oikeudentuntoa, ei arvollisuutta eikä vakavaa perus-aatetta.