KANSALLE (continued 2)

Vaivaa on kaikkialla ja kärsimystä on kaikkialla, mutta on hedelmättömiä vaivoja ja hedelmällisiä vaivoja, häpeällisiä kärsimyksiä ja kunniakkaita kärsimyksiä.

XLI

Hän vaelsi harhaillen maan päällä. Jumala opastakoon maanpakolais-raukkaa!

Minä kuljin kansojen keskitse, ja ne katselivat minua, ja minä katselin niitä, ja me emme tunteneet toisiamme. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Kun illan tullen näin laaksosta kohoavan savua jostakin mökistä, niin sanoin itsekseni: Onnellinen se, joka illoin saa palata kotilieden ääreen ja istuutua siihen omiensa keskelle. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Mihin kiitävät nuo myrskyn ajamat pilvet? Se ajaa minua samoin kuin niitä, ja mitäpä sillä on väliä, mihin? Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Nuo puut ovat kauniit, nuo kukat ovat ihanat; mutta ne eivät ole minun maani kukkia eivätkä puita: ne eivät sano minulle mitään. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Tämä puro virtaa verkalleen tasangolle; mutta sen solina ei ole se, jota lapsuudessani kuuntelin: se ei palauta ainoatakaan muistoa mieleeni. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Nämä laulut ovat suloiset, mutta ne surut ja ilot, joita ne loihtivat esiin, eivät ole minun surujani ja ilojani. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Minulta kysyttiin: "Miksi itket?" Ja kun sen sanoin, niin ei kukaan itkenyt, sillä minua ei ymmärretty. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Näin vanhuksia, joita ympäröivät heidän lapsensa, niinkuin öljypuuta sen vesat; mutta ei yksikään noista vanhuksista kutsunut minua pojaksensa, ei yksikään noista lapsista sanonut minua veljeksensä. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Näin nuorten tyttöjen hymyilevän hymyä niin puhdasta kuin aamun tuulahdus, sille, jonka heidän rakkautensa oli valinnut puolisoksensa; mutta ei yksikään hymyillyt minulle. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Näin nuoria miehiä, jotka rinta rintaa vastaan syleilivät toisiansa, niinkuin olisivat tahtoneet tehdä kahdesta hengestä vain yhden hengen; mutta ei yksikään puristanut kättäni. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Ystäviä, puolisoita, isiä ja veljiä on vain isänmaassa. Kaikkialla maanpakolainen on yksin.

Maanpakolais-raukka, lakkaa valittelemasta! Kaikki ovat ajetut maanpakoon, niinkuin sinä: kaikki näkevät isien, veljien, puolisoiden, ystävien menevän ja katoavan.

Isänmaa ei ole täällä alhaalla; turhaan ihminen sitä täältä etsii; mitä hän siksi luulee, se on vain yhden yön leposija.

Hän vaeltaa harhaillen maan päällä. Jumala opastakoon maanpakolais-parkaa!

XLII

Ja isänmaa näytettiin minulle.

Minut kohotettiin varjojen maailman yläpuolelle, ja minä näin ajan kiidättävän ne pois sanomattoman nopeasti läpi avaruuden, niinkuin näkee keskipäivän tuulen ajavan pois kepeät usvat, jotka hiipivät etäisyydessä tasangolla.

Ja minä kohosin ja kohosin vieläkin; ja minulle näyttäytyivät ruumiilliselle silmälle näkymättömät todellisuudet, ja kuulin ääniä, joilla ei ole kaikua tässä harhakuvien maailmassa.

Ja mitä kuulin, mitä näin, se oli niin elävää, sieluni tajusi sen niin voimakkaasti, että kaikki, minkä ennen olin ollut näkevinäni ja kuulevinani, näytti minusta olevan vain yön epäselvää unta.

Mitä siis kerron yön lapsille, ja mitä he voivat ymmärtää? Ja enkö minäkin ole iäisen päivän korkeuksista vajonnut heidän kanssaan yön helmaan, ajan ja varjojen piiriin?

Näin ikäänkuin liikkumattoman valtameren, äärettömän, rannattoman, ja tässä valtameressä kolme valtamerta: voiman valtameren, valon valtameren, elämän valtameren; ja nämä kolme valtamerta tunkeutuivat toistensa läpi sekaantumatta ja muodostivat vain yhden ja saman valtameren, yhden ja saman ykseyden, jakamattoman, ehdottoman, iankaikkisen.

Ja tämä ykseys oli Se, joka on; ja hänen olemuksensa pohjalla yhdisti sanoin selittämätön side toisiinsa kolme Persoonaa, jotka mainittiin minulle nimeltä, ja niiden nimet olivat Isä, Poika, Henki; ja siinä vallitsi salaperäinen siittäminen, salaperäinen hengitys, elävä, hedelmöittävä; ja Isä, Poika, Henki olivat Se, joka on.

Ja Isä ilmestyi minulle mahtina, jolla äärettömän Olennon sisällä, yhtenä sen kanssa, on vain yksi ainoa toiminta, pysyväinen, täydellinen, rajaton, joka on ääretön Olento itse.

Ja Poika ilmestyi minulle sanana, pysyväisenä, täydellisenä, rajoittamattomana, joka sanoi, mitä Jumalan mahti vaikuttaa, mitä hän on, mitä ääretön Olento on.

Ja Henki ilmestyi minulle Isän ja Pojan molemminpuolisena rakkautena, purkauksena, hengenvuodatuksena, joka elähyttää heidät yhteisellä elämällä, elähyttää pysyväisellä, täydellisellä, rajoittamattomalla elämällä äärettömän Olennon.

Ja nämä kolme olivat yksi, ja nämä kolme olivat Jumala, ja he syleilivät toisiansa ja yhdistyivät ainoan perusolemuksen luoksepääsemättömässä pyhätössä; ja tämä yhtymys, tämä syleily olivat äärettömyyden helmassa Tosiolevaisen iäinen ilo, iäinen nautinto.

Ja tämän äärettömän Olemus-valtameren syvyyksissä uiskenteli ja kellui ja avartui luomakunta ikäänkuin saari, joka lakkaamatta laajentaisi rantojansa keskellä rajatonta merta.

Se avautui kuin kukkanen, joka laskee juurensa veteen ja ulottaa pitkät säikeensä ja terälehtensä pinnalle asti.

Ja näin olioiden muodostavan ketjunsa toistensa kanssa ja syntyvän ja kehittyvän äärettömässä moninaisuudessaan, sammuttaen janonsa ja raviten itsensä mehulla, joka ei koskaan ehdy, Tosiolevaisen voimalla, valolla ja elämällä.

Ja kaikki, mikä siihen saakka oli ollut minulta salattuna, paljastui katseilleni, joita ei enää ehkäissyt olioiden aineellinen verho.

Vapaana maallisista esteistä kuljin maailmasta maailmaan, niinkuin täällä maan päällä sielu siirtyy ajatuksesta ajatukseen, ja sukellettuani, upottauduttuani näihin mahdin, viisauden ja rakkauden ihmeisiin, sukelsin, upottauduin itse rakkauden, viisauden ja mahdin lähteeseen.

Ja minä tunsin, mitä isänmaa on; ja minä huumasin itseni valolla, ja sieluni, sulosoinnun aaltojen kantamana, vaipui uinumaan noilla taivaisilla laineilla sanoin kertomattomassa hurmiossa.

Ja sitten minä näin Kristuksen Isänsä oikealla kädellä, kuolematonta kunniaa säteilevänä.

Ja näin myöskin ikäänkuin mystillisen karitsan, uhrattuna alttarilla; lukemattomat enkelijoukot ja sen verellä lunastetut ihmiset ympäröivät sitä, ja laulaen sen ylistystä he kiittivät sitä taivasten kielellä.

Ja pisara Karitsan verta putosi riutuvaan ja sairaaseen luontoon, ja minä näin sen kirkastuvan, ja kaikissa luontokappaleissa, jotka se sulkee piiriinsä, sykähteli uusi elämä, ja kaikki korottivat äänensä.

Ja se ääni sanoi: "Pyhä, Pyhä, Pyhä on se, joka on hävittänyt pahan ja voittanut kuoleman."

Ja Poika painautui Isän povelle, ja Henki peitti heidät varjollansa, ja heidän välillänsä tapahtui jumalallinen mysteerio, ja ilosta hykähtivät vaikenevat taivaat.