Front matter (continued 2)

Taas leimahti salama, niin huikaiseva ja pitkällinen, että Matti raotti silmiään. Kellopoiju kaukana oikealla… vasemmalla brekersit… ja taas oli kaikki pimeää.

Matti tiesi nyt kaiken toivon turhaksi. Vene ajautui sivuttain tuulen ja virran mukana; niitä kahta voimaa ei enää voinut vastustaa. Suotta oli kaksi tuntia viivytelty loppua; suotta oli Freeti kiskonut henkensä edestä, saadakseen aluksen nousemaan tuuleen; suotta olivat he koettaneet pelastaa verkkoa, ainoaa viime vuoden säästöä, nousevalta myrskyltä, ja sitä virralta pelastaessaan uhranneet sekä verkon että hengen; suotta odotteli Loviisa kotona, sydän kurkussa, kuunnellen myrskyn myllertämistä ja vuolasta sadetta, joka lohkasi suuria maanvieremiä mökin alapuolelta alas Uniontownin tielle, Taivassalon Antin ihmeeksi, kun ikkunat aamulla eivät valjenneetkaan…

Eihän se kuolema sinällään pelottavalta tuntunut Matille; tässäkös sitä jouti niin syvälliseltä kannalta ottamaan. Mutta paraansa mukaan oli hän pannut vastaan, niinkuin muitakin vastoinkäymisiä torjuessaan. Ja kun se morkettikin (kiinnityslaina) oli toissapäivänä jäänyt uudistamatta! Runni (kalan tulo virtaan) oli ollut niin vilkas, ettei malttanut lähteä loijerin (asianajajan luo) St. Helenaan sitä selvittämään. Se se oli ikävä juttu Loviisalle.

Olisipa edes tupakan saanut! Se olisi totta tosiaan maistunut tällaisella ilmalla, ajatteli Matti synkeästi, sentään yrittämättäkään kaivaa piippunysää taskustaan, sillä sytyttäminen olisi ollut mahdotonta.

Kumea pauhina, joka erosi myrskyn muusta riehunasta, alkoi kuulua yhä selvemmin — nuo kamalat kuolinkellot, hyökyaallokon pirstoutuminen matalikkoon, valtavien vesivuorien piekseminen särkkää vastaan.

Salamat leimahtelivat tiheään. Kun Matti alta kulmainsa vielä kerran vilkasi keulapäähän, hän tunsi vihlovaa tuskaa: Freeti oli menettänyt airon ja horjahtanut laidalle ikäänkuin sitä kurkotellen, nääntyneenä ponnistuksiin, suuren vesivuoren juuri kumahtaessa veneeseen. Matti tunsi Freetin syöstyneen syvyyteen, tiesi että nyt hänellä ei enää ollut poikaa, ja samassapa hän itsekin kierähti mereen, kun vene pyörähti ympäri ja pilkkoutui lastuiksi matalikkoon.

Se morketti! mutisi Matti, vaistomaisesti koettaen vapautua verkon silmukoista, jotka olivat kietoutuneet hänen jalkoihinsa.

Voi sen vietävää minkä teki, kun tuohon verkkoon sotkeuin!

* * * * *

"Kova oli kamppailu!" sanoi pitkä Dick totisena. Majakkamiehet olivat vaaleina katselleet kamalaa näytelmää brekersien luona, jota kirkkaat salamat tuon tuostakin valaisivat. Tornin ikkunasta oli näköala kauas merelle.

"He olivat ensimäiset tänä keväänä", murahti päällysmies, käyden katetun illallispöydän ääreen. "Monta olen omin silmin nähnyt Columbian nielevän, mutta kolkolta tuntui varsinkin vanhan miehen kohtalo: brekersien ohi jo paiskasi hänet sivuaalto, mutta oli verkkoonsa sekautunut, eikä voinut pelastua. Mutta enhän voi ketään tässä tuiverruksessa syöstä hyödytöntä apua viemään…"

Hänen kasvoillaan oli väsynyt, raskasmielinen ilme; hän näytti kymmenen vuotta vanhemmalta.