IV.

Kanaanin kukkuloilta.

"Minne majan rakennankin, Vuoristoihin, laaksoihin, Ikkunani laadin kohti kukkuloita banaanin."

K. Gerok.

Köyryyttä ja rakkautta.

Fil. 2: 3-5.

Nöyrä Jeesus, mulle suo Mieles nöyrä, kuuliainen, Rintahani sydän luo Uusi, taipuvainen! Poista pyyntö kunnian, Tyhjä, turha kiilto mainen! Korkealla viittoohan Kruunu taivahainen.

Rakastava Jeesus, oi, Anna rakkautes tulta! Sydämeni saada voi Yksinään sen sulta. Mieli kylmä, itsekäs, Poista, Herra Jeesus, multa! Hehkuvaksi liekissäs Kirkastuta kulta!

Adventtina.

On lumihiuteita lentänyt, Ja maa on valkoinen, puhdas nyt. — Oletko valkoinen, sydänkin, Kun vieras saapuvi puhtahin?

Et — musta, musta ja syntinen… Kai pois hän kääntyvi inhoten… Oi, mistä valkoista lunta sais, Mi syämmen syntisen puhdistais?

Ei pesten valkene pilkut nuo, Vaan vieras sittekin käypi luo, Sisälle astuvi armoinen Ja itse siistivi huonehen.

Ei lumi poistanut tahrojain, Sen liekki taivainen voipi vain: Sydämen syntisen puhdistus On Herran Jeesuksen rakkaus.

— Ja lunta ulkona tuiskuaa, Niin kaunis, valkea siell' on maa. Ja puhdas myöskin jo sydän on, Sen vieras puhdisti verraton.

Pitkäperjantai ja pääsiäinen.

Taivas itkee! Pilvet tummina, kaihokkaina Kulkevat pitkänäperjantaina, Vuotavat viljalta kyyneleitä, Itkien Jeesusta, itkien meitä. Kolkko on korkeus, musta on maa. — Syntinen, saatatko viipyä vielä? Riennä jo ristille, itkeös siellä! Tähtesi Jeesus kärsiä saa — Oi itke, taivaskin itkee!

Taivas loistaa! Aurinko nousevi välkkyväisnä Riemun juhlana pääsiäisnä. Herra on astunut haudastansa, Voittanut kuoleman voimallansa; Siksipä loistavat taivahat, maat. — Syntinen, saatatko viipyä vielä? Kiitosta laulaos hartaalla miellä! Herrasi elää, sä elää saat — Oi riemuitse, taivaskin loistaa!

Mestarin luona.

Luk. 4: 40.

On aurinko laskenut vuorien taa Ja illan rauhaan vaipunut maa; Jo työstään väsynyt On Jeesus Mestari nyt. Lepohetkeä jäljestä vaivojen Hän nauttivi piirissä rakkaitten.

Käy kansaa Pietarin huonehen luo. Mitä tahtoo tunkeva joukko tuo? Oi, rauha on luonnossa vaan, Ei tyynnä se tuskia maan, Yhä jäytävät taudit ja puuttehet: Avunpyyntöhön rientävät ihmiset.

"Oi Mestari, sairas on lapseni mun!" "Me tuomme luoksesi halvatun." "Oi auttaos, Mestari, Luo valkeus silmiini!" He pyytävät äänin kiihkehin, He katsovat ilmein luottavin.

Rakas Mestari, etkö sä suutukaan, Kun tunkevat rauhasi rikkomaan? Ei, poissa on uupumus, Vain jäljellä rakkaus. Niin hellän katsehen heille hän suo, Niin altisna astuvi kurjien luo.

Pään päälle raukkojen sairasten Käden laskevi siunaten, auttaen; Jo silmihin sokean Valo loistavi taivahan. Ja riemu kaikuvi rajaton: "Hyvin Mestari kaikki tehnyt on!"

Jo päivä on laskenut vuorien taa Ja illan rauhaan vaipunut maa. Nyt, rakkahin Mestari, Mä myös käyn luoksesi. On sairas synnistä sydämein, Ei löydä kasvojas katsehein.

Tule hellänä niinkuin muinoisin, Ota vastahan helmoin avoimin, Pane päälle sairahan pään Käsi lempeä lepäämään! Oi käske, ja silmäni aukenee! Hyvin, Mestari, jälleen kaikki tee!

Yksi on tarpeellinen.

Luk. 10: 38-42,

"Oi Martta, Martta huolekas, Miks noin sä häärit askartain? Sä ällös moiti siskoas, Jos ei hän auta puuhissas: Yks tarpehen on vain!

Maria löysi luonani Osansa hyvän, suloisen; Pois täällä huoli haihtuvi — Käy, lapsi, askareistasi, Yks vain on tarpehen!"

Niin, sydän, sydän levoton, Miks paljo pyrit sinäkin? Miks kiinnyt tointen kiihtohon Ja turhat pienet rientos on, Kun yks on korkehin?

Suruni — kuinka vähäiset — Ja niitä itkin kumminkin! Ja riemut — kuinka lyhyet! Ne miksi kietoi tuntehet Ja "yhden" unhotin?

Sun luonas, Herra Jeesuksein, Se pieneks käy, mi pientä on, Saa viihdytystä sydämein Ja kirkastuupi silmällein Yks määrä verraton.

Oi, sinne jalkais juurehen Mä tahdon tulla puuhistain, Ja oppilaana kuunnellen Mä onnellisna tunnen sen: Yks tarpehen on vain!

Jeesus korvessa.

Mark. 1: 13.

Rotkot ja roukkiot jylhät, Kalliot harmajat, Vuorien huiput ylhät Synkkinä seisovat. Ei kasva kukka, ei nouse puu, Ei paista päivä, on kätkössä kuu, Vain tummana taivas kaareutuu Ja raskahat pilvet kulkee.

Täällä ken tohtivi olla Keskellä korpien? Ken se on kalliolla Seisoja ylhäinen? Pedot kiljuvat äärellä rotkoissaan, Kun valtias tyynnä hän viipyy vaan, Hän taivasta etsivi katseillaan — Mitä miettivi siinä yksin?

Ruhtinas ruhtinaiden, Maan sekä taivahan, Valtias korvenkin maiden, Käskijä leijonan, Hän on hengen kutsusta lähtenyt, Ei muistele seutua synkkää nyt, Isän luoksi on katsehet käännetyt, Hän ääneti rukoileepi.

Hengessä tunteneeko Saapuvan kiusaajan? Voimia rukoileeko Voittohon maailman? Niin raskasna eessä on taistelun tie, Se kolkkoa korpea synkempi lie, Ja kautta tuskien vihdoin vie Se kuolohon ristinpuuhun.

Kaamea ulvonta saapi Kalliot kaikumaan. Maahan jo lankeaapi Seisoja paadeltaan. Yö mustana laskevi laaksoihin, Yhä yltyvi synkeys, taistokin; Hän Herralle huokaa hartaammin. Hän huokaa, ja vastaus saapuu.

Väistyvän pilven alta Tähtiä välkkyilee, Kirkkaus taivahalta Hohtaen häikäisee. Pedot luolihin hiipivät oudostain, Suhu kuuluvi siipien valkeain, Ja parvia enkelten palvelevain Luo Jeesuksen laskeutuupi.

Herran työtä suuressa maailmassa.

(Helsingin N.N.K.Y:n ensimmäisen vuosijuhlan johdosta 25.3.1897).

I.

Monet vaarat väijyvät suuressa maailmassa, Tie liukas nuoren on kulkea yksinään, Pian voimat vaipuvat taistossa vaikeassa, Jos auttaen ei suo suojaa yksikään.

Monet murheet murtavat suuressa maailmassa On siellä huolta ja tuskia tulvillaan, Surun polttavat kyynelet poskia uurtamassa, Jos kenkään niit' ei kiirehdi kuivaamaan.

On yksinäistäkin suuressa maailmassa, Koti kenties kaukaa muistojen kaihoa luo, Sydän kaipaa vierasna ihmisten touhinassa, Jos rakkautta ei kenkään, kenkään suo.

Vaan riemuja myös on suuressa maailmassa, Elon kiehtovat kukkaset kutsuvat poimimaan, Pois rauha riistyvi riehussa huumaavassa, Jos puuttuvi ohjaus onnehen oikeaan.

II.

Vaan yksi etsii, etsii, Ei väsy konsanaan, Hän rakkauden voimin On valmis auttamaan. Hän kärsi Golgatalla, Tähtemme kuoli hän; Nyt ihmistenkö saattais Hän nähdä nääntyvän?

Ei, helma häll' on hellä Ja sydän lämpöinen, On sijaa siinä aina, Hän sulle tarjoo sen. Hän kyyneleesi kuivaa, Jos itket yksinäs, Jos ystäviä kaipaat, Hän ompi ystäväs.

Taas onnesta jos sykkii Sun nuori sydämes, Hän hyvin ymmärtääpi Silloinkin tuntehes. Jos hälle ilos kannat, Hän pyhittääpi sen, Ja antamansa onni On ijankaikkinen.

Kätensä verta vuoti, Kun perkas polkuas, Ja orjantappuroita Hän kantoi puolestas Käy hänen jäljissänsä, On siinä paras tie! Jos raskas ois se joskus, Hän helmassaan sun vie.

Niin, hyvä paimen Jeesus, Hän etsii lammastaan. Oi, hälle itses anna Omaksi kokonaan! Suuressa maailmassa On silloin hyvä sun, Ja matkan päässä löydät Sä kodin turvatun.

III.

Hän, Mestari, seuraajilleen On antanut käskyn tään: "Tee työtäni maailmassa, Käy siskojas etsimään!

Olet taivahan matkalainen: Nyt muillekin näyttäös tie! Olet armosta armoa saanut: Sen tuntoon muitakin vie!

Työmaata on paljon, paljon, Työvoimia puuttuu vaan. Mene Herrasi suureen työhön Ulos suurenen maailmaan!"

Ja joukot käskyä noutaa, Rivit kasvavat, taajenevat, Sydänlämpönsä työhön he suovat Ja voimansa parhaimmat.

Ja missä on kurjuus suurin Sekä vaaroja runsaimmin, Sitä suurempi siellä on into, Sitä suurempi siunauskin.

Pääkaupungin turhuudessa Monet viettely-äänet soi; Mut Herralle olkoon kiitos: Hän vaaroista varjella voi.

Pääkaupunki nielikin monta, Moni vaipuva vaikeroi; Mut Herralle olkoon kiitos: Myös langennut nousta voi.

Ja Mestari voimakas, suuri, Hän valvovi lapsiaan, Ei Herran tahdotta taitu Hiuskarvanen ainoakaan.

Hän auttavi palvelijoitaan, Hän siunaa heikkojen työn, Hän päiväksi saattaa muuttaa Myös maailman synkeän yön.

IV.

Tää yhdistyskin toimii Herran työtä, On kylvö taivahan sen tarkoitus, Se soisi solmivansa siskovyötä, Min yhdistäisi Herran rakkaus.

Se tahtois maailmasta etsiskellä Ne nuoret, jotka Jeesuksetta käy, Se tahtois olla toivon säde hellä, Miss' yö on tumma, tähtikään ei näy.

Kun vuosi sitten toimehen se ryhtyi, Se siemen pienokainen oli vaan, Mut mielet lämpes, voima voimaan yhtyi, Jo taimeks on se noussut kasvamaan.

Sinulle, Herra, kiitos armostasi! Sun ompi työ, sun menestyskin on. Me heikot kuljemme sun voimassasi, Sun siunaukses viepi voittohon.

Sä meissä löydät paljon hitaisuutta, On sydän kylmä, heikko uskokin. Se anteeks suo ja anna voimaa uutta, Sun rakkauttas liehdo rintoihin!

Ja anna puuksi taimen nousta kerran, Sun annos auringossa varttuen! Suo työmme tulla kunniaksi Herran Ja siunaukseks Suomen kansallen!

Rukous.

Tule luokseni, Herra Jeesus, Tule, siunaa päiväni työ, Tule illoin ja aamuin varhain, Tule vielä, kun joutuu yö!

Tule askele askeleelta Mun kanssani kulkemaan! Sua ilman en saata olla, Pysy luonani ainiaan!